KYSYMYS: Olen ollut miesystäväni kanssa päälle vuoden yhdessä. Olemme molemmat 20 vuotiaita. Emme juurikaan riitele ja suhde toimii muuten hyvin, mutta minusta tuntuu että meillä on suhteessa kolmas pyörä. Olemme puhuneet asiasta miesystäväni kanssa. Mutta hänen mielestään kaverini ei ole uhka suhteelle, mutta minusta on. Ongelma on siinä että tunnen seksuaalista vetoa ystävääni kohtaan ja tiedän myös että hänellä on tunteita minua kohtaan. En tunne enää omaa miestäni kohtaan seksuaalista vetoa, mitä voin tehdä asialle? Jos haluaisin jatkaa suhdettani niin minun pitäisi luopua minun parhaasta ystävästäni, enkä tiedä olenko siihenkään valmis. Minusta myös tuntuu siltä että menetän ystäväni joka tapauksessa jos kerron että olen palannut yhteen miesystäväni kanssa. Olemme siis tauolla tällä hetkellä miesystäväni kanssa tästä asiasta johtuen. En tiedä mikä on seuraava siirtoni, osaatteko neuvoa mitä minun pitäisi tehdä?
Latauspiste
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Olet siis tilanteessa, jossa tunnet seksuaalista vetoa parasta ystävääsi kohtaan ja koet sen olevan uhka vuoden kestäneelle suhteellesi. Suhteesi on nyt tauolla, koska ilmeisesti haluat pohtia tunteitasi. Kerrot, että miesystäväsi ei koe asian olevan uhka suhteellenne. Kysyt mitä sinun pitäisi tehdä tilanteessa.
On hyvä varmasti miettiä mitä tunnet ystävääsi kohtaan. Ovatko tunteesi pelkkää seksuaalista vetovoimaa? Vai oletko rakastunut häneen? Kerrot menettäväsi ystäväsi, jos jatkat suhdetta miesystäväsi kanssa. Mitä kaikkea silloin menetät? Luonnollisesti sinun on hyvä pohtia myös sitä, mitä menetät jos suhteesi miesystävään päättyy. Kerrot suhteenne toimivan hyvin. Mitä se tarkoittaa? Kirjoituksesta ei käy ilmi onko teillä tulevaisuuden suunnitelmia ja mikä teitä yhdistää. Seksuaalisen kiinnostuksen menettäminen miesystävää kohtaan on todennäköisesti seurausta tuntemaasi vetovoimaan parasta ystävääsi kohtaan, jos nämä ajoittuvat samaan aikaan. Ihanteellista toki olisi, että haluaisit miesystävääsi, jos hänen kanssaan aiot jatkaa.
Olette ilmeisesti kaikki parikymppisiä. On luonnollista, että suhteita alkaa ja myös päättyy. Mielestäni olet toiminut järkevästi, koska olet pistänyt suhteesi tauolle ja kertonut miesystävälle tilanteesta. Näin saat aikaa miettiä siirtoasi eli annatko vahvojen tunteiden viedä vai valitsetko ns. turvallisen vaihtoehdon. Jos haluat jatkaa suhdetta miesystävään, on hyvä myös miettiä mitähän seurustelutauko tämän asian vuoksi vaikuttaa siihen sinun osaltasi ja miesystäväsi osalta.
Päätöksen asiasta voit tehdä vain sinä itse. Voimia päätöksentekoon ja mukavaa joulunalusaikaa!
KYSYMYS: Olemme mieheni kanssa tunteneet toisemme 18 vuotta. Siihen asti minä olin elänyt yksin ja hän oli eronnut liitosta joka oli ollut hänen mukaansa riitainen. Liitosta on kaksi aikuista lasta ja tytär on miehen elämän numero 1, pojan kanssa välit ovat olleet poikki jo 15 vuotta. Syynä välirikkoon oli se, kun poika eron jälkeen myöhemmin tuli isänsä luo asumaan, niin äiti ei maksanut isälle elatusmaksua jolloin isä laittoi pojan takaisin äidin luo.
Tavatessamme miehellä oli kova syyllisyys erosta ja ennen kaikkea siitä että hän ei ollut lastensa elämässä koko ajan mukana. Hän kuitenkin etsi naista elämäänsä ja eron jälkeen oli ollut jo yksi lyhyt suhde.
Suhteemme oli on - off suhde, olin välillä pistämässä välejä poikki, asuimmekin yhdessä mutta en kestänyt sitä ahdistusta missä elin. Hänen on aina ollut vaikea puhua mistään suhdettamme koskevasta asiasta ja yleensä hän aina kääntää asian kun asian minun syykseni.
Palasimme kuitenkin yhteen ja aina yritin saada suhdetta toimimaan. Me ehdimme seurustella 3 vuotta ja sen jälkeen syntyi poikamme joka on nyt 15-vuotias.
Lapsen ollessa 6 kk ikäinen en jaksanut ja erosimme ja elimme 6 vuotta erossa. Hän kävi meidän kotonamme lastaan tapaamassa kunnes hänen ystävänsä järjestivät hänen elämäänsä naisen. Siinä vaiheessa hän otti kaksi kertaa poikamme luokseen omaan kotiinsa viikonloppuna.
Tämä suhde päättyi 4 kk kuluttua ja me aloimme taas lähestyä toisiamme. Silloin mietin että onko lapsen kuitenkin parempi elää omien vanhempiensa kanssa kuin kulkea kahden kodin väliä. Mietin silloin todella paljon sitä että miten on parasta toimia että en tekisi virhettä.
Muutimme jälleen yhteen ja nyt olemme asuneet yhdessä n. 8 vuotta.
Edelleenkään emme pysty puhumaan mistään hänelle ikävistä asioista. Aika ajoin yritän ottaa puheeksi kotityöt jotka eivät hänen mielestään kuulu hänelle. Samoin raha-asiat ärsyttävät minua koko ajan. Hän käyttää omat rahansa oman omaisuutensa kartuttamiseen ja ostaa metsätöihinsä liittyviä koneita, huollattaa ja korjuuttaa niitä ym. Minä maksan kaikki yhteisen lapsemme menot, harrastukset, vaatteet, lääkkeet, parturit ja kaikki kahteen kissaamme liittyvät maksut. Elämme siis niin kuin minä olisin tuonut edellisestä liitosta olevan lapsen yhteiseen kotiimme. Asumismenot maksamme puoliksi, mutta ruoastakin minä maksan enemmän ja kaikesta tästä johtuu että minulla on rahat jatkuvasti lopussa.
Minun hän olettaa auttavan omissa metsätöissään ja olen ollutkin siellä paljon mukana varsinkin kun saamme sieltä polttopuut kotiimme. Minun oletetaan olevan mukana oman autoni renkaiden vaihdossa jne. Lumityöt ym. muut pihatyöt ovat kuuluneet etupäässä minulle kun hän sillä välin tekee omia metsätöitään. Tai istuu netissä. Tai nukkuu iltapäiväunia.
Olen nyt päättänyt pistää lopullisen pisteen tähän suhteeseen. Se tarkoittaa talon myymistä, muuttoa ym. Silti edelleen mietin että onko minulla oikeus ajatella itseäni, teenkö oikean ratkaisun, paljonko pitää yrittää jaksaa ja joustaa?
Lapsen kanssa olen mahdollisesta muutosta puhunut ja onhan hän nähnyt ja ymmärtänyt tilanteen. Hän on sitä mieltä että hän voi hyvin olla vuoroin äidin ja isän luona tai miten nyt sitten haluaa.
Onko minulla oikeus tehdä tämä ratkaisu? Miten paljon pitää jaksaa yrittää?
"Paljonko pitää yrittää"
VASTAUS: Tilanne kuulostaa kertomasi perusteella varsin kohtuuttomalta. Jos perheen yhteiset työt ja vastuu raha-asioista jakautuvat noin epätasaisesti, on selvää, ettei sellaisessa suhteessa voi voida hyvin.
Se, paljonko pitää yrittää, on tietysti hyvin yksilökohtainen juttu. Jokainen tietää itse, milloin oma venymiskyky ei enää riitä. Kannattaa miettiä myös sitä, minkä vuoksi yrittää? Onko liitossa sellaista hyvää, jonka vuoksi kannattaa sietää ongelmia? Tuoko liitto lapselle sellaista hyvää, jonka vuoksi kannattaa jatkaa?
Jos olet vielä epävarma, voit miettiä sitä mahdollisuutta, että teet vielä yhden, viimeisen yrityksen. Sanot hänelle selvin sanoin, että tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa. Joko asioista keskustellaan, ja kotityöt ja raha-asiat saadaan reilulle pohjalle, tai sitten sinä lähdet. Kotityöt on jaettava niin, että vastuu jakautuu tasapuolisesti. Samoin yhteiseen talouteen ja lapseen liittyvät kulut on jaettava oikeudenmukaisesti. Mikäli hän ei suostu, voit antaa omalletunnollesi vapautuksen. Sinä olet yrittänyt tehdä sen mikä on tehtävissä.
Nykyään kenenkään ei tarvitse suostua elämään alistettuna. Eikä ole välttämättä lapsenkaan paras elää perheessä, missä hän näkee toista jatkuvasti alistettavan ilman että tämä puolustautuu tai lähtee pois.
KYSYMYS: Olen ollut viisi vuotta onnellisessa parisuhteessa. Molemmat rakastavat toisiaan. Asumme erillään opiskeluiden takia mutta näkeminen onnistuu viikottain ja tähän olemmekin tottuneet jo. Kolme viikkoa sitten poikaystäväni kertoo ettei tiedä enää haluaako olla yksin vai minun kanssa. Asia ei ole edennyt oikein kumpaakaan suuntaan, mutta vaikuttaa siltä että poikaystäväni on luovuttamassa meidän suhteen. Olen yrittänyt olla "täydellinen tyttöystävä" viestittämällä päivittäin enemmän ja olemalla enemmän kiinnostunut, mutta saan vain lyhyitä vastauksia eikä poikaystävääni kiinnosta minun asiani. Kysyin asiasta eikä hän tiedä mitä minulle sanoisi. Poikaystäväni on sanonut ettei voi ololleen mitään tai tiedä mistä se oikein johtuu mutta hänellä on paha olla vaikka näen että se harmittaa. Mitä keinoja voisimme käyttää että saisimme suhteen pelastettua? Olemme nähneet viikonloppuina ja joku viikonloppu menee iloisissa merkeissä mutta seuraavaksi vain itkemme ja mietimme mikä avuksi mutta tilanne alkaa pikku hiljaa käymään liian raskaaksi molemmille. Suhteessamme on kaikki muu hyvin tätä ongelmaa lukuunottamatta enkä halua menettää ihmistä jota rakastan.
Anna, 21
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Huomaan, että rakastat poikaystävääsi paljon ja haluaisit, että pysytte yhdessä. Olet valmis tekemään töitä suhteenne eteen ja pyrit käyttäytymään paremmin mm. viestittämällä päivittäin enemmän kuin ennen. Poikaystäväsi on kertonut sinulle, ettei tiedä haluaako hän olla yksin vai sinun kanssasi ja se on herättänyt sinussa pelon, että saatat menettää rakastamasi ihmisen.
Kun meissä herää pelko siitä, että saatamme menettää meille rakkaan ja tärkeän ihmisen, turvattomuuden tunteemme aktivoituu. Joudumme hälytystilaan, jossa käytämme jokainen lapsena oppimaamme selviytymisstrategiaa, eli joko taistelemme, pakenemme tai jähmetymme. Osa saattaa lähteä aktiivisemmin ja voimakkaammin hakemaan yhteyttä toiseen. Mitä suurempi yksin jäämisen pelko on, sitä voimakkaammin yhteyttä pyrkii yleensä hakemaan. Toiset meistä reagoivat vetäytyvämmin. Silloin toisen aktiivinen lähestyminen ja hyvää tarkoittava auttaminenkin saattavat tuntua vaatimiselta ja jopa painostavalta. Joudutaan kehälle, jossa mitä aktiivisemmin toinen lähestyy ja yrittää päästä yhteyteen, sitä kauemmaksi vetäytyvämpi menee ja toisaalta, mitä kauemmaksi vetäytyvämpi menee, sitä kovemmin toinen aktivoituu yhteyden hakemisessa. Vetäytyneempi osapuoli saattaa usein kokea sisällään tyhjää oloa, epäonnistumista tai pelkoa, ettei kelpaa sellaisena, kun todellisuudessa on. Hän saattaa tuntea, että ei pysty antamaan toiselle sitä, mitä hän tarvitsee, vaikka haluaisikin. Voisitte ehkä yhdessä keskustella omista mahdollisista reagointitavoistanne, peloistanne ja tarpeistanne teidän suhteessanne.
Tilanteen rauhoittamiseksi saattaisi olla hyvä, jos kysyisit poikaystävältäsi, että mitä hän tarvitsee tällä hetkellä? Voisit pysähtyä myös pohtimaan, että alkoiko tämä tilanne ennen vai vasta opiskeluiden takia erilleen muuton jälkeen? Onko jotain muuttunut poikaystäväsi elämässä? Kun tiedostat oman rakkautesi häntä kohtaan ja toisaalta menettämisenpelkosi, niin olisitko valmis antamaan poikaystävällesi tilaa ja aikaa, jotta hän voisi selvittää omia ajatuksiaan ja tunteitaan? Antaa hänelle tilaa myös miettiä suhdettanne ja tehdä oman ratkaisunsa rauhassa?
KYSYMYS: Hei, olemme olleet yhdessä vaimoni kanssa 20 vuotta (3 vuotta nuorempi), meillä on 2 lasta joista toinen aikuinen. Kaikki on mennyt hyvin, tietenkin välillä alamäkiä, mutta se on normaalia. Nyt 3 viikkoa sitten vaimoni ilmoitti yksi yö kun olimme juhlineet, että hän haluaa muuttaa pois, ei kuulemma enään rakasta sillä tavalla minua. Puhuimme yöllä paljon, sekä tulevina päivinä, hän ei kuitenkaan ole vielä muuttanut, enkä tiedä onko hän ihan varma siitä. Kun riitelemme emme huuda emmekä paiskaa tavaroita vaan asioista puhutaan rauhallisesti. Itse en saa mitään hyvää vastausta, hän sanoo, että otetaan päivä kerrallaan. Minulle tämä on todella hankala tilanne kun kuitenkin rakastan häntä ja sitten olen löysässä hirressä.... Ilmeisesti kaikki hänen ystävänsä tietävät mitä tulee tapahtumaan paitsi minä.
Olen ehdottanut terapiaa, mutta hänen mielestä se on ajanhaaskausta. Yritän antaa hänelle tilaa ajatella asoita, juhlimassa hän on käynyt, mutta itse ei oikein ole siihen intoa tai tarvetta. Tiedän, että minä olen se joka kaipaa läheisyyttä ja hän taas ei niin paljon. Haluaisin jatkaa ja itse tehdä muutoksia niihin asoihin jotka eivät toimi. Hän on epävarma, horoskooppimerkit eivät kuulemma sovi yhteen (Kauris ja Leijona) mihin en itse oikein usko. Monesti tuntuu siltä kun hänen sanat tulisivat hänen kaverin suusta. Olen lukenut nyt paljon asioista, mutta jos vain toinen haluaa niin tilanne on todella hankala. Miten tästä eteenpäin, odottamalla ja keskustelemalla?
Ahdistunut, 47 v
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot olevasi tilanteessa, jossa puolisosi haluaa muuttaa pois yhteisestä kodistanne ja pitkästä yhteisestä suhteestanne ja, että tämä tieto tuli sinulle yllätyksenä. Kuitenkin puolisosi saattaa olla harkinnut tätä ratkaisua jo pitkään ja tuo ilta oli se vain se hetki, jolloin hän sanoi sen ääneen. Mainitset kirjeessäsi, että rakastat puolisoasi ja olisit valmis tekemään paljon töitä suhteenne eteen, mutta puolisosi ei kuitenkaan ole valmis lähtemään pariterapiaan. Hän ei ole myöskään halukas vastailemaan suoriin kysymyksiin liittyen suhteeseenne ja sen tulevaisuuteen. Hän sen sijaan perustelee päätöstään eri tavoin, esimerkiksi etteivät horoskooppinne sovi yhteen. On hyvin ymmärrettävää, että tallaisessa tilanteessa saattaa tuntea olonsa ahdistuneeksi ja epätoivoiseksi.
Pitkäaikaisissa suhteissa puolisoiden erilleen ajautumiseen saattaa liittyä monenlaisia tapahtumia elämän varrelta. Joskus jotakin merkityksellistä – jotakin, joka on ehkä jäänyt huomaamatta – on tapahtunut jo kauan aikaa sitten ja se on saattanut olla se hetki, josta lähtien puoliso on pikkuhiljaa ajautunut kauemmaksi. Se saattaa olla puolison omassa elämässä tapahtunut iso muutos tai merkittävä tapahtuma, joka on käynnistänyt muutoksen hänen näkökulmastaan. Voisiko tällaista löytyä puolisosi elämästä? Tai yhteisestä elämästänne? Saiko puolisosi siinä tilanteessa tukea?
Joskus päätöksen perustelemiseen liittyy hankaluutta, erityisesti, kun ei haluaisi loukata toista omalla toiminnallaan. Koska ollaan eletty elämää yhdessä jo kaksikymmentä vuotta, niin puolison hyvinvointi on tärkeä asia itselle, vaikka tilanne on vaikea ja haluaisi erota. Toisinaan siihen saattaa liittyä asioita, joita ei halua tai pysty jakamaan. Saattaa joskus olla esimerkiksi tilanne, että on saanut erityistä huomiota tai kokenut läheisyyttä jonkun toisen kanssa, eikä halua kertoa siitä.
Kerrot myös läheisyyden tarpeestasi ja mainitset, että se on suurempi kuin puolisollasi. Joskus meillä on uskomuksia toisistamme, joita emme ole sanoneet ääneen. Saatamme uskoa, että toinen ei kaipaa läheisyyttä, mutta emme tule koskaan oikeastaan keskustelleeksi, onko todella niin tai millaista läheisyyttä toinen tarvitsisi tai itse tarvitsemme. Ihmisellä on kuitenkin olemassa perustarve sosiaalisuuteen ja läheisyyteen.
Epävarmassa tilanteessa toivomme usein, että asioihin saataisiin selkeyttä. Toivomme, että puoliso osaisi sanoa suoraan, mikä tilanne on, voiko sitä korjata tai miten se etenee. Näin suurissa elämänmuutoksissa usein kummallakaan ei ole kuitenkaan selkeää karttaa siitä, miten asiat etenevät. Sen sijaan tilanteeseen liittyy paljon sekä toiveita että pelkoja, mutta niistä ei pystytä enää yhdessä puhumaan. Mainitset, että puolisosi käsittelee näitä asioita ystäviensä kanssa. Mutta mikä sinulla on tilanne? Onko sinulla keskustelukumppania, läheistä ystävää tai tuttavaa? On olemassa myös muitakin mahdollisia tahoja keskustelemiseen. Yhtenä vaihtoehtona on hakeutua pariterapiaan ilman puolisoa, joka on myös tavallista, jos puoliso ei halua tai pysty osallistumaan. On olemassa myös eroryhmiä, jossa saa kuulla ja jakaa omia ajatuksiaan ja tunteitaan vertaisryhmässä.
Tässä hetkessä pysähtyminen, omaa elämän läpikäyminen ja miettiminen saattaisivat auttaa tuomaan selkeyttä omasta näkökulmasta. Mitkä olivatkaan ne itselle tärkeät arvot ja asiat elämässä? Ketkä ovat itselle tärkeät ihmiset puolison lisäksi; läheiset sukulaiset, ystävät ja tuttavat? Minkä tekemisestä nauttii tai onko jokin itselle tärkeä harrastus? Elämän vaikeissa paikoissa on erityisen tärkeää myös omasta hyvinvoinnista huolehtiminen, esimerkiksi luonnossa liikkuminen, jotta jaksaa sitten käsitellä näin raskaita asioita. Ajan kanssa asiat tulevat varmasti selkiytymään, vaikka se ei helpota oloasi juuri tällä hetkellä. Toivon sinulle voimia kestää ja elää sen epävarmuuden kanssa, jonka tämä tilanne on tuonut eteesi.
Kaikkea parasta sinulle toivottaen perheneuvoja Sari
KYSYMYS: Olen eronnut vuosia sitten ja elän 2 teini-ikäisen lapseni kanssa vuoroviikoin. Noin 3 vuotta sitten tapasin illlanvietossa miehen, jonka kanssa aloin seurustelemaan. Mies ei ole juuri koskaan seurustellut, ei ole ollut naimisissa, eikä ole omia lapsia. Hän on ollut työttömänä alusta asti. Emme asu yhdessä, vaan olemme yhdessä niillä viikoilla, kun lapset eivät ole luonani. Hän on luonteeltaan aivan täydellinen minulle. Rauhallinen, huumorintajuinen, ymmärtäväinen ja monta muuta hyvää asiaa. Mutta ongelmaksi on muodostunut raha-asiat.
Hyvin seurustelun alkupuolella tulin paljastaneeksi saaneeni avioerossa ositusta, jota on säästössä. Miehen asenne rahan suhteen muuttui. Hänellä ei ollutkaan juuri mitään tilillään millä maksaa asioita, kun kävimme tai teimme jotain. Se sai minut aina tuntemaan huonommuutta ja halusin auttaa. Minä kilttinä, toista huomioivana aloin maksaa milloin mitäkin asioita. Pieniä kahvilakäyntejä, ravintolalaskuja, kaupassa ruokaostot jne. Olen maksanut myös muutaman lomamatkan ja hotelliöitä.
Joku voi ihmetellä, miten näin voi käydä. Mutta rakkaus ja lähimmäisen auttamishalu saa tekemään kaikenlaista. Ja jos toisella ei ole hänen mukaansa mitään tilillä, mutta ruokaa pitää ostaa. Tai leffaan on joskus kiva mennä yhdessä, niin toisen lipunkin voi maksaa.
Jossain vaiheessa mittani tuli kuitenkin täyteen ja ilmaisin asiasta. En haluaisi enää maksaa kaikkea mitä teemme tai syömme. Hän loukkaantui,ja koki, että pidän häntä hyväksikäyttäjänä. Hän korosti, ettei halua minun elättävän häntä.
Sovimme, että hän jatkossa ostaa omat ostokset ja maksaa osan ruuasta ym. En voisi itse pienillä tuloilla, kahden lapsen elättäjänä, kustantaa lisäksi työttömän miehen kaikenlaisia menoja. Säästöt kuitenkin ovat hätävara, eivät millä kustannetaan toisen henkilön elämistä.
Mies maksoi minulle jälkikäteen ostoista ja kuluista, kun olin muistuttanut tarpeeksi. Mutta vähitellen niistäkin tuli lepsuilua. Nyt tilanne on, että hän rahapulassaan irtisanoi vuokra-asuntonsa. Hän voi olla äitinsä luona tämän kuukauden, mutta joutuu lähtemään pois kuun loputtua. Eikä kuulema uutta asuntoa varmaankaan löydy.
Hän ilmaisi, että ainut vaihtoehto olisi, että muuttaa luokseni. En innostunut, koska hän sanoi ihan reilusti, ettei voisi välttämättä juuri maksaa osuksiaan vuokraan tai muuhun. Hänen mukaansa tilanne on, että jos hän ei voi muuttaa minun luokseni, meidän suhde on ohi.
Tilanne tuntuu todella vaikealta. Rakastan ja välitän tästä miehestä paljon. Mutta tiedän jo kokemuksesta, että voin joutua elättämään hänet hänen muuttaessa luokseni.
Tuntuu, ettei hänen asenteensa raha-asioihin muutu. Vastuunkantaminen puuttuu, toiselta rahan lainaaminen tai asioiden maksattaminen ei varmaan lopu. Töitä ei ole löytynyt, eikä niiden etsiminenkään ole kovin ahkeraa.
Voiko parisuhteessa vaan odottaa, että toinen osapuoli kustantaa toisen elämistä yksipuolisesti. Onko kyse rakkaudesta vai muusta? Mitä jos toisen mielestä suhde loppuu, jos ei voi muuttaa yhteen ja saada lisää taloudellista hyötyä siten? Onko suhde terveellä pohjalla? Olisiko järkevää kaikesta rakkaudestakin huolimatta lopettaa suhde?
Kiperässä tilanteessa oleva 46v. äiti
VASTAUS: Kirjeesi lopun kysymykset ovat kaikki oikeutettuja ja aiheellisia. Jos sinun arvomaailmaasi kuulu se, että ainakin etsitään ahkerasti töitä ja yritetään kaikin voimin kantaa oma osa yhteisestä taloudesta, olette varmastikin törmäyskurssilla. Kuulostaisi erilaiselta, jos sanoisit, että mies etsii koko ajan raivokkaasti työtä ja osallistuu yhteisiin menoihin, kun saa rahaa tililleen. Nyt näin ei näytä olevan.
Raha- asiat ovat monessa parisuhteessa kiistan aiheena. Raha on kummallista. Toisaalta se on hyvin yksinkertaista ”tavaraa”. On aika helppoa tarkistaa kummankin tiliotteelta miten asiat ovat ja miten rahaa käytetään. Luottamuksellisessa ja avoimessa parisuhteessa raha-asioista voidaan puhua ja sopia yhdessä.
Olet jo yrittänyt ottaa asiaa puheeksi ja pienen hetken jotakin korjausta on tapahtunut. Sitten asia on taas luisunut entiseen hankalaan malliin. Aika huolestuttavalta kuulostaa tuo, että yhteinen asuminen tässä tilanteessa on sinulle asetettu rakkauden ja suhteen jatkumisen ehdoksi. Siihen toivottavasti nyt pysähdyt ja voisitteko miettiä yhdessä tai erikseen, miten tuollaisessa tilanteessa pitäisi toimia. Hyvä, kun olet havahtunut toisen tapaan uhata erolla tässä asiassa. Ei kuulosta reilulta sinun kannaltasi.
Osituksessa saamasi rahat ovat tietysti sinun, mutta myös lastesi toimeentulo ja taloudellinen tulevaisuus ja huolenpito on vielä jonkin aikaa äidin tehtävä. Heidän kannaltaankin kannattaa asiaa miettiä, kuten ehkä olet jo tehnytkin. Nimimerkissä olet nimenomaan äiti. Kiristämisen ja vallankäytön ei pidä antaa jatkua. Aikuinen mies voi pitää omalta osaltaan yllä tasavertaista parisuhdetta, vaikka olisi köyhä. Tuohan on ystävällistä ja parisuhteessa mukavaa, jos voi joskus toiselle tarjota elämyksiä ja kokemuksia ja yhteisiä hetkiä, mutta postistasi saa sellaisen kuvan, että joudut jo pohtimaan onko kyseessä sinun hyväksikäyttö. Se kertoo tilanteesta aika paljon. Onko silloin jo ohitettu se, mihin voit suostua hyvillä mielin?
Lisäksi teini-ikäisten kanssa olisi hyvä keskustella miehen mahdollisesta muutosta, varsinkin jos se alkaa sinusta tuntua kuitenkin toimivalta idealta. Miten mies suhtautuu lapsiisi ja miten lapset häneen? Muutto aloittaisi uuden uusperhevaiheen kaikkien elämässä. Sellainen vaihe vaatii aikaa, sitoutumista, keskusteluja ja paljon hyvää tahtoa.
KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä n. 10v josta puolet aviossa, yksi yhteinen pieni lapsi. Ongelmana on kommunikaatio ja arvostuksen puute. Riitelemme paljon. Olemme varmasti molemmat muuttuneet, mutta tuntuu että mieheni on nykyisin ihan eri ihminen. Hän kohtelee minua aliarvoisesti, loukkaa ja uhkailee koko ajan erolla jos asiat ei mene hänen mielensä mukaan. Lapsemme on ollut todella vaativa ja huono nukkumaan, mikä on veroittanut omia voimavarojani ja olen käynyt aika pohjalla päästäkseni nousemaan taas jaloilleni. Hän on nyt painostanut että meidän pitäisi tehdä toinen lapsi, koska olen niin vanha(30v) tai hän ottaa avioeron ja etsii uuden kumppanin jonka kanssa tehdä perhe. Haluan itsekin toisen lapsen, mutta en ole ihan vielä valmis ja haluaisin ettei minua painosteta.
Vähän aikaa sitten hän pahoinpiteli minut fyysisesti ja olen nyt antanut hänelle anteeksi ja olemme sopineet että yritämme vielä. Hän kuitenkin haluaa asettaa jonkun aikarajan, milloin toinen lapsi on tehtävä tai hän ottaa eron. Olen väsynyt tilanteeseen, koska haluaisin että meillä olisi asiat ensiksi kunnossa ennenkuin lisätään tähän vielä yksi lapsi lisää. Aiemmin meillä meni hyvin ja hän oli rakastava ja kunnioitti minua, mutta jokin on muuttunut. Hän myös rajoittaa menemisiäni, eikä haluaisi että käyn juuri missään, mm. harrastukseni on hänelle ollut aina iso ongelma, vaikka hän itse käy harrastuksissaan useasti viikossa. Hän on kuitenkin hyvä isä ja hyvinä hetkinä meillä on mukavaa yhdessä jne. Olen alkanut sulkeutua ja mieli on maassa kun en tiedä mitä voin asioille tehdä, erota en haluaisi mutta en myöskään mennä hänen vaatimuksiensa mukaan, varsinkin kum tuntuu että hän käyttää kiristystä ja uhkailua keinoina.
VASTAUS: Kuvaat viestissäsi avioliittoasi, jossa puolisosi kohtelee sinua aliarvoisesti, loukkaa, kiristää ja painostaa toisen lapsen hankkimisella, uhkaa erolla ja toiseen suhteeseen siirtymisellä, jos tämä ei toteudu. Kerrot myös, että hän pahoinpiteli sinut fyysisesti vähän aikaa sitten. Sen lisäksi hän rajoittaa menemisiäsi eikä haluasi sinun käyvän juuri missään, vaikka itse esim. harrastaa vapaasti.
Sanot, että ongelmanne on kommunikaatio ja arvostuksen puute. Kaikki kuvaamasi käyttäytyminen puolisosi taholta on kuitenkin henkistä ja myös fyysistä väkivaltaa. Se ei ole vain kommunikaatio-ongelmia tai arvostuksen puutetta. Se on toisen ihmisen rajojen rikkomista, uhan ja pelon ilmapiirissä elämistä. Sellaisessa ilmapiirissä kukaan ei voi hyvin, eikä ole turvassa.
Missä vaiheessa hän alkoi muuttua? Liittyykö muutos naimisiin menemiseen tai lapsen syntymiseen? Nämä ovat usein niitä kohtia, joissa väkivaltainen käyttäytyminen alkaa tai lisääntyy. On hyvä, että olet pystynyt uhkailuista huolimatta pitämään kiinni ajatuksestasi, että et halua toista lasta ennen teillä on asiat kunnossa. Väkivaltainen käyttäytyminen ei lakkaa anteeksipyytämisellä ja/tai anteeksiantamisella. Se ei lakkaa sillä, että yrität mukautua miehesi käyttäytymiseen, toiveisiin tai yrität luovia niin, että tilanteita ei tulisi. Väkivallalla on taipumusta kasvaa ja pahentua ellei siihen puututa aktiivisesti. Se ei lakkaa itsestään.
Siksi ehdotankin, että haet ulkopuolista apua itsellesi ja/tai teille. Sinun on saatava tukea ja apua siihen, miten suojelet itseäsi ja omia rajojasi. Miehesi on pystyttävä ottamaan vastuu omasta väkivaltaisesta käyttäytymisestään ja ymmärrettävä, että se on hänen ongelmansa, ei parisuhdeongelma. Voi olla, että suhteessanne on myös nk. parisuhteeseen liittyviä ongelmia. Niitä kuitenkin pystytään käsittelemään vasta kun väkivaltainen käyttäytyminen on saatu pysäytettyä.
Voitte hakeutua yhdessä tai erikseen esimerkiksi paikkakuntanne Ensi- ja turvakotien yhteydessä toimiviin väkivaltatyön yksiköihin, joissa tarjotaan palveluja koko perheelle. Myös neuvolasta tai perheneuvolasta voi kysyä apua. Lähisuhdeväkivallasta voi lukea lisää muun muassa Naisten linjan sivuilta.
KYSYMYS: Olemme yli 30-v pari (n 32/ m 36), seurustelleet noin viisi vuotta ja meillä on yhteinen asunto, auto jne. Elämme siis aikalailla "avioparin elämää". Suhteemme on kuin vuoristorataa, välillä rakkauden tunne on huumaava, välillä taas riidat saavat haluamaan eroa. Tasaista arkea emme elä kovin pitkiä aikoja putkeen, vaan jommalla kummalla heittää yleensä tunteet hetken päästä suuntaan tai toiseen ja sitten taas mennään... Ennen kuin ostimme asuntomme (keväällä) minä kosin miestä, mutta sain pakit. Ajatukseni tälle oli se, että halusin sitoutua ennen suuren taloudellisen askeleen ottamista. Ajattelin, että vaikka meillä on paljon ristiriitoja, rakastan miestä kuitenkin niin paljon, että haluan olla hänen kanssaan ja haluan tälle suhteelle sinetin. Mies ei halunnut sitoutua. Hänen mukaansa auto- ja asuntolainasta pääsee kyllä eroon jos erotaan, ettei tällaisista asioista saa stressata niin paljon. Asiasta riideltiin isosti, hän siis suuttui näistä ajatuksistani.
Yleinen teema suhteessamme onkin se, että mies suuttuu jostain, huutaa ja raivoaa, ja minä itken. Tämä kaava toteutuu noin 97% riidoissamme. Mies ärsyyntyy todella herkästi ja minun mielestäni pienistäkin asioita. Mies on todella impulsiivinen ja hänen raivonsa voi olla valtavaa. Fyysistä se ei onneksi ole. Se on kuitenkin niin voimakasta, että mies on saanut ärsytettyä minut lyömään häntä pari kertaa (ei nyrkillä kuitenkaan). Kadun tätä lopun ikäni ja olen asiasta yhä järkyttynyt. Mies myös tykkää muistuttaa minua asiasta. Viimeisimmän kerran jälkeen sanoin miehelle että ilmoitetaan asiasta poliisille, että saan asiasta rangaistuksen ja sen jälkeen hänen ei tarvitse asiasta enää mainita. Ei käynyt miehelle... ja saan kuittailua yhä riitojen aikana.
Minun heikkoutenani on itkeminen ja loukkaantuminen. Itken siis jos mies huutaa ja raivoaa minulle. En pysty hallitsemaan sitä ja joskus itku on aivan hallitsematonta. Tämä ärsyttää miestä valtavasti ja lohdutuksen sijaan hän vain haukkuu minua lisää jos itken. Asiat jotka loukkaavat minua, ovat mielestäni aika yleisiä. Esimerkiksi ex-kumppanin ihannointi ja mainitseminen tilanteissa joissa sitä ei tarvita, toisten naisten kommentointi ja ihannointi, minun ominaisuuksieni ja ajatusteni haukkuminen, perheeni haukkuminen jne. Loukkaannun myös jos mies neuvoo pienissäkin asioissa missä en neuvoa todellakaan tarvitse (tyhmänä pitäminen). Reaktioni näihin ärsytyksiin onkin yleensä asiasta mainitseminen ja se saa miehen suuttumaan ja huutamaan.
En muista kertaa milloin minä olisin aloittanut riidan huutamalla tai raivoamalla miehelle. Jos joku asia häiritsee tai ärsyttää minua, yritän puhua asiasta. Rauhallisuus vain jää hetkessä unholaan kun mies aloittaa raivoamisen. Tuntuu ettemme voi keskustella mistään asiasta jos olemme siitä eri mieltä. Asiasta tulee aina iso riita, jossa mies huutaa ja minä itken silmät päästäni. Nämä riidat ovat syynä siihen, miksei mies halua naimisiin. Hän ei siis osaa ajatella elävänsä kanssani lopun elämäänsä. Hän ei kuulemma pysty hillitsemään luonnettaan ja muuttumaan, minun taas niin pitäisi tehdä että suhteestamme voisi tulla jotain. Minun pitäisi niellä hänen sanansa ja raivonsa ilman isoja reaktioita. Itse vain tiedän, etten tule tottumaan hänen raivoonsa enkä pysty hillitsemään itkuani. Olen kyllä yrittänyt.
Tiivistettynä siis, minä olen hyväksynyt että suhteemme on tällainen ja olisin valmis avioitumaan. Mies odottaa että suhteemme muuttuu, mutta ei siis itse aio muuttua tai edes yrittää. Olenko tyhmä jos jään? Vai pitäisikö vain myydä kaikki omaisuus ja aloittaa puhtaalta pöydältä 32-vuotiaana, joka on kamala ajatus...
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! Minulle tuli siitä surullinen olo. Vaikka parisuhteessanne on kuvauksesi mukaan paljon rakkautta, se kuulostaa kovin kuluttavalta. Kuten itse sanoit, elätte tunteiden vuoristoradalla. Tasaista arkea teillä ei juuri ole. Kaipaisitko sitä? Monien mielestä tasainen elämä on tavoittelemisen arvoista. Jotkut taas kaipaavat jatkuvaa vaihtelua ja pitävät tasaista elämää jotenkin tylsänä tai jopa ahdistavana. Jälkimmäisessä tapauksessa parisuhteen vuoristorata halutaan pitää käynnissä, muuten ei tuntuisi oikein miltään. Vaikka toinen puolisoista haluaisikin välillä hidastaa vauhtia, toinen saattaa puolestaan painaa lisää kaasua. Ja matka jatkuu... Mikä sen voisi teidän kohdallanne pysäyttää?
Kuvasit parisuhteenne noudattavan tiettyä kaavaa: mies suuttuu herkästi, huutaa ja raivoaa. Kirjoitit raivon olevan valtaa. Miltä se sinusta tuntuu? Aiheuttaako se sinussa pelkoa? Lamaannutko miehesi raivotessa? Kirjoitit provosoituneena lyöneesi miestä pari kertaa ja kadut tätä. Syyllisyytesi kertoo minulle siitä, että otat vastuuta tapahtuneesta. Asia ei ole kuitenkaan tullut käsitellyksi ja sovituksi kun miehesi muistuttelee siitä toistuvasti. Kuulostaakin siltä, että suhteessanne on paljon (henkistä) väkivaltaa. Tämä kierre pitäisi nyt saada katkaistua!
Kirjoitat, että sinun heikkoutesi ovat itkeminen ja loukkaantuminen. Minusta ne eivät kuulosta heikkouksilta vaan pikemminkin terveiltä reaktioilta tilanteissa, joissa kohtaat henkistä väkivaltaa (mm. haukkumista). Itkusi ei aiheuta miehessäsi myötätuntoa vaan pikemminkin ärsyyntymistä. Jäin miettimään, missä ovat suhteenne lämpö ja empatia?
Kirjeesi lopussa kirjoitat, että olet hyväksynyt suhteesi tällaisena ja haluaisit avioitua. Minä haastaisin sinut kuitenkin miettimään, miksi hyväksyisit itsesi huonon kohtelun?
Olen miehesi kanssa samoilla linjoilla siinä että auto- ja asuntolaina ovat järjestettävissä olevia asioita. Paljon isompi ja tärkeämpi kysymys on mielestäni molempien henkinen hyvinvointi, joko yhdessä tai erikseen. Mielestäni parisuhteenne ei voi enää jatkua samanlaisena vaan jotakin täytyy muuttua. Muutokseen tarvitaan kuitenkin molempien osapuolien tahtotila. Oletko sinä valmis muutokseen? Entä miehesi? Suosittelen teitä hakemaan ammattiapua tilanteen selvittämiseksi. Kirkon perheneuvonta tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua. Lähimmän keskuksen yhteystiedot löytyvät netistä.
KYSYMYS: Täällä on jo yksi aika toivoton tapaus.
Kävimme tyttöystävän kanssa Thaimassa joskus maaliskuussa ja se reissu oli meidän parisuhteen kannalta hirveä.
Molemmat pettivät matkalla (sain tietää tytön pettämisestä eilen) nyt tilanne on se että erottiin thaimaassa sen takia koska tyttö piti minua pettäjän roolissa näinkin kauan.
Nyt sen jälkeen kun tultiin Thaimaasta tytöllä on ollut suhde toiseen poikaan ja en hyväksy tätä suhdetta vaikka emme ole yhdessä, silti tyttö juttelee soittaa ja tulee viereen tasaisin väliajoin. Koen tämän tytön suhteen toiseen mieheen tosi loukkaavana minua kohtaan vaikka sinkkuja ollaan mutta tunteet on pelissä yhä. Välillä saatamme olla puhumatta useita päiviä ja sitten taas puhumme ihan normaalisti.. Puhumattomuus johtuu siitä kun tyttö saa aina välillä jonkun ihme kohtauksen estää minut vaikka olen suht normaali, saatan kyllä mainita että hänen suhde loukkaa minua.
Nyt tilanne on semmoinen että haluan katkaista tämän suhteen tytön ja pojan väliltä niin vien tämän tytön kuukaudeksi espanjaan ja katsomme yhdessä vielä vähän että olisiko meistä mihinkää.
Nainen kyllä kovasti sanoo että ole muiden kanssa mutta silti ikävöi minua..
Taustatietoa ennen suhteen karille menoa
Olimme noin 9-11kk erittäin lämpimässä ja hyvässä suhteessa jossa arvostettiin ja kunnioitettiin toisia ihan sydämmen kyllyydestä.
Nyt tämän jälkeen kun nainen on tavannut uuden miehen niin hän on muuttunut tosi kylmäksi ja suorastaan viiltäväksi käytökseltään.
Olen oppinut että pettäminen on perseestä ja se ei kannata missään tilanteessa. Nyt vaan mietin että miten saan pelastettua traumoja saaneen parisuhteen.
Molemmat kyllä edelleen välitetään ja rakastetaan toisiamme se on fakta. Mua vaan pelottaa kauheesti et mun rakkain ihminen rakastuu johonkin toiseen.
Olen halukas tekemään kaikkeni pelastaakseni tämän suhteen koska tää suhde on mulle tärkein asia elämässä ja sitä en saa mitenkään pyyhittyä pois. Välillä saan sekoamisen tunnetta kun ajattelen tytöllä olevan suhde jonkun toisen miehen kanssa, ja silti hän on välillä mun kanssa. Ulkomaille tyttö nyt suostui lähtemääm kuitenkin pidemmäksi aikaa ja nään sen mahdollisuutena korjata suhdetta.
Ainakin hän joutuu katkaisemaan suhteen siksi aikaa tämän säätönsä kanssa ja se helpottaa oloani.
Miten vaan saisin tytön ymmärtämään että en halua luopua tästä naisesta vaikka olisi vaikeita aikoja ja vaikeita kokemuksia taustalla mm abortti, kohdun tulehtuminen ja peräsuolen tulehdus.
Olimme myös Thaimaassa sairaalassa ja se kokemus oli erittäin perseestä. Nyt ollaan yritetty puhua asioista ja hyvin usein asiat johtaa vain riitelyyn. Nyt olen todella kyllästynyt pitämään kulissia yllä että voin tosi hyvin vaikka todellisuudessa voin tämän takia tosi paskasti kun elämäni tärkein ja kaunein asia on menossa pois.
Miten saisin naisen ymmärtämään että kaikki asiat mitä olemme puhuneet ja sopineet yhteisestä tulevaisuudesta on minulle enemmän kuin tärkeitä asioita koska olen suunnitellut elämän naisen kanssa yli 10v pidemmäl ja haluan nähdä hänet vielä silloinkin.
Nyt kaipaan hyviä vinkkejä miten stressaantuneen/tramatisoituneen/karille ajetun suhteen saa pelastettua.
Olen ollut kyllä eron jälkeen muidenkin tyttöjen kanssa ja en saa siitä nautintoa ollenkaan vain pelkästään pahan mielen ja huonon omatunnon..
Rakastan tätä naista vähän liikaa ja se ei eykä ole hyvä että rakastan näin paljon.
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Kuulostaa siltä, että olet tosissasi rakastunut tyttöystävääsi. Luin kertomustasi suhteestanne ja mietin samalla, millainen tämän tytön kokemus tilanteesta mahtaisi olla. Mikä sai sinut silloin Thaimaassa pettämään tyttöä, joka on sinulle niin tärkeä? Entä pettikö hän takaisin kostaakseen, maksattaakseen potut pottuina? En tiedä, millaisen tarinan hän kertoisi suhteestanne, mutta tärkeintä olisikin se, että te kaksi keskenänne saisitte puhuttua asiat halki.
Vaikuttaa siltä, että olette molemmat toimineet tunteittenne vallassa äkkinäisesti ja vastoin todellisia toiveitanne. On petetty ja jätetty. Et voi muuttaa toista, mutta omaa toimintaasi voit.
Koska tyttö lähtee kanssasi pitkälle matkalle, hän taitaa edelleen välittää sinusta. Ilmeisesti teillä on yhteinen tavoite: haluatte ottaa selvää siitä, voisitteko olla pari. Sen selvittämiseksi:
1) Tehkää yhdessä kaikkea sitä ihanaa, mikä on tehnyt suhteestanne niin lämpimän, hyvän, kunnoittavan ja rakastavan aikaisemmin.
2) Muistakaa, että syyttelemällä ei saa mitään hyvää aikaiseksi. Pyydä anteeksi sitä, millä olet loukannut toista. Älä vesitä anteeksipyyntöä mutta-sanalla ("anteeksi, että mä petin, mutta kun sinäkin...) Usein molemmilla osapuolilla on anteeksipyydettävää, mutta kummankin pitää reilusti ottaa vastuu omasta osuudestaan syyttämättä toista. Sitä kautta voidaan myös antaa anteeksi.
3) Puhukaa suoraan toiveistanne. Jos haluat nähdä tämän naisen rinnallasi vielä kymmenen vuoden kuluttua, kerro se hänelle. Puhukaa siitä, mitä kumpikin toivoo tulevaisuudelta ja miettikää, sopivatko toiveenne yhteen.
4) Jos yhteistä tahtoa on, mihin sitoudutte? Suhteeseen, jossa ei petetä? Millä tavalla kumpikin osaltaan voi pitää suhdetta sellaisena?
On hyvä, että teillä on kiireetön loma aikaa selvittää suhteenne tilaa ja rakentaa luottamusta sekä mahdollisesti läheisyyttäkin. Vielä yksi, ehkä itsestäänselvä vinkki: alkoholin käyttö ja parisuhdeasioiden selvittely sopivat huonosti yhteen. Humalassa tunteiden säätely käy vaikeaksi ja silloin voi helposti tulla vetäneeksi maton alta kaikilta hyviltä pyrkimyksiltä.
Hyvä, että satsaat tähän mahdollisuuteen selvittää, mitä teidän välillänne on.
KYSYMYS: Olen kohta 25-vuotias nainen, joka on ollut hieman yli neljä vuotta parisuhteessa. Kihlauduimme kaksi vuotta sittne syksyllä ja nyt olemme menossa naimisiin. Häihin on aikaa kaksi kuukautta. Olen pitkin suhdettamme aina välillä jahkaillut että onko hän minulle se oikea, vaikka hän on todella hyvä minulle. Hänessä on paljon sellaista, mitä mieheltä saatan toivoa; luotettava, rakastavainen, ymmärtäväinen, omaa saman arvot, haluaa samoja asioita, rakastaa minua ja hyväksyy tälläisenä kuin olen. Olen pari kertaa ihastunut toiseen mieheen (eri miehiin siis) tämän suhteen aikana, mutta aina pitänyt rajat flirttailussa ja todennut pian että mieheni on kumminkin se kenen kanssa haluan olla. Minulla on myös ihosairaus, joka saattaa vaikeuttaa seksin harrastamista, ja välillä on haitannutkin. Koin asian todella raskaasti, mutta mies on tukenut minua ja ollut todella ymmärtäväinen. Kuitenkin koen, ettei häneltä tule tietynlaista fyysistä kontaktia tai lämmittelyä seksiin. Syy voi tietenkin olla, ettei hän aina tiedä että missä kunnossa ihoni on, niin hän ei halua painostaa.
Tapasin nykyisen työni kautta miehen pikkujouluissa viime joulukuussa. Hän oli kohtelias, mukava, kehui minua ja loppuillasta piti kainalossaan. Kun sitten menin hyttiin lähti hän jälkikäteen perääni saatille. Hän yritti suudella, mutta minä väistin sen. Hän kunnioitti sitä. Seuraavana päivänä kuitenkin halusin liittyä hänen seuraansa. Lopulta vietimme loppu ajan yhdessä, ja jossain vaiheessa rohkaisin mieleni, ja suutelimme muutaman kerran. Hän oli jotenkin niin ihana ja kiehtova. Reissun jälkeen, pidin häneen viestitse yhteyttä, mutta hän ei ollut aktiivinen viestittelijä, joten luovutin. Meni aikaa, ennenkuin pääsin eteenpäin ja olin taas tyytyväinen ja luottavainen omaan suhteeseeni. Lähetimme hääkutsut vaikka välillä emmin asiaa, niin silloin se tuntui hyvältä ja oikealta.
Meillä oli kesäjuhlat yrityksessämme, johon tämä mies taas tuli. Lähdimme hyvin pian kahdestaan kiertelemään rauhallisempaan paikkaan, ja silloin tiesin heti mitä halusin. Suutelimme paljon, mutta mihinkään sen suurempaan emme ryhtyneet. Hän haluaa kunnioittaa suhdettani, ja pitää myös rajansa. Hän myös muistuttaa minua minun omasta elämästä tasaisesti, aina kun alan puhumaan tulevaisuudesta. Näin häntä myös seuraavina kahtena päivänä pikaisesti, jolloin taas suutelimme paljon, mutta raja meni siinä. Kerroin hänelle häistäni, mikä tuntui olevan hänelle ehdoton stoppi. Olen kuitenkin jonkin verran ollut häneen yhteydessä niin viestitse kuin puhelimitse, ja paljastui, että hän on kaikille yhtä nuiva vastaamaan viesteihin. Hän ei halua sanoa minulle mitään, mikä vaikuttaisi päätöksiini,ja yrittää perustella että minulla on oma elämä, jota ei tulisi rikkoa hänen takiaan, sillä hänen työkuviot vievät häntä ympäri suomea eikä hän asu suomessa. Näin ollen aikaa yhdessäoloon olisi hankala järjestää.
Jokin tässä miehessä vaan vetää niin puoleensa, etenkin siinä tavassa miten hän koskee, katsoo ja puhuu minulle. Huomaan että jotain sellaista kaipaan omassa suhteessani myös.
Omassa suhteessani vaivaa myös tietynlainen pelko kunnioittamattomuudesta. Mieheni, on humalassa joskus puhunut minusta todella ilkeästi kavereilleen ja kohdellut minua huonosti. Mikä taas on minulle kova paikka, sillä olen kärsinyt koko elämäni isäni alkoholismista ja koulukiusaamisesta. Koen, etten tiedä voinko luottaa hänen pitävän minun puolia aina.
Nyt mietin, että mitä teen. Tiedän, että tämän toisen miehen takia ei pidä hyvää suhdetta rikkoa, mutta olen alkanut miettimään että onko tässä kaikki mitä haluan ja tarvitsen. Eniten koen, että se etten alussa ollut niin täysillä ihastunut mieheeni, lähinnä ulkonäöllisistä syistä ongelmaksi ja sen että koen jonkin tietyn kipinä puuttuvan. Sen tunteen mikä tämän toisen kanssa tulee, se ettei pysty pitämään näppejään erossa. Olen alkanut miettimään, että pitäisikö minun jäädä tähän hyvään, mutta jollain selittämättömällä tavalla väärältä tuntuvaan suhteeseen ja lähteä etsimään tätä kipinää. Ennen kun olen kiinnostunut näistä miehistä, jotka ovat vieneet jalat altani, ei suhteista ole tullut mitään, ja koen sen niin, etten minä riittänyt heille. Siksi myös tämä nykyinen mieheni tuntui hyvältä valinnalta kaikkien muiden hyvien puolien lisäksi, ettei se ollut sellaista tunne ilotulitusta aluksi, jolloin koin että tämä voisi siis toimia, ehkä tälle kelpaan. Lisäksi epävarmuuttani lisää tämä iho-ongelmani kiusallisella alueella.
Naimisiin meno on alkanut ahdistamaan päivä päivältä enemmän, jotenkin koen vapauteni katoavan, ja että sen jälkeen muutun muiden silmissä tylsäksi, jonkun toisen vaimoksi. Pelkään, että teen virheen ja tyydyn johonkin, kun kuvittelen, että suhteen kuuluisi tuntua siltä, miltä nyt tuon toisen kanssa tuntuu. Olen puhunut miehelleni ja kertonut ihastuksestani. Kuitenkaan en ole kertonut suutelemisesta enkä sitä missä mieheen olen tutustunut, eikä hän ole sitä minulta kysynytkään. Mies on ollut ymmärtäväinen, jopa liiankin, kertoo että on varma, mutta ei halua mennä naimisiin mikäli minä en ole varma, ja odottaakin nyt minun päätöstäni. Hän sanoo, että voimme myös lykätä häitä jos siltä tuntuu. Hän myös tietää, että jahkailuni saattaa johtua myös tästä ihastuksestani. Pelkään molempia päätöksiä, vaikka tiedän että jos häitä lykätään, siinä on vielä kaikki mahdollisuudet, mutta jotenkin se tuntuu epäonnistumiselta ja muiden puheet ja muille selittely ahdistaa, etenkin kun kutsut on lähetetty ja suurin osa ihmisistä on jo ilmoittautunut. Pelkään että epäröintini johtuu siitä, etten ole varma onko hän se minun oikeani, ja haluanko todella olla hänen kanssaan. Lisäksi välillä mietin, että jos häitä lykätään, jää minulle ja ihastukselleni jonkin näköinen takaportti, joka häiden myötä sulkeutusi jo ihastukseni periaatteiden takia, sekä sen takia että niin kuuluu tapahtua. Kuitenkin ero miehestäni tuntuu pahalta, ja väärältä. Mutta samalla, huomaan kaipaavani vapautta, mitä kyllä saan paljon suhteessamme harrastuksenikin muodossa (käyn yksin tansseissa joka viikko 1-3 kertaa viikossa), mutta jotenkin sellaista, ettei tarvi selitellä kenellekään ym. Vaikken nytkään joudu selittelemään.
Olen myös tietoisesti työntänyt miestä kauemmas itsestäni ja vähentänyt läheisyyden osoituksiani, jotenkin pelkään että silloin suljen jotain pois, jos uskallan olla tässä ja nyt onnellinen hänen kanssaan. Myös nyt viime aikoina sen takia, kun tunteet ovat epävarmat, en halua antaa signaaleja että kaikki on hyvin.
Eli, ongelmat johtuvat minusta, ja siitä etten itse tiedä mitä haluan. Pelkään kaikkia mahdollisia ratkaisuja, ja koen tästä valtavaa ahdistusta, kun päätös häistä tai niiden perumisesta pitäisi tehdä oikeasti pian. Mies on nyt tällä hetkellä viinan haku reissulla, mutta sanoi, että sekään ei haittaa, että kyllä ne sitten hukattua saadaan, jos häitä ei tulekaan. Tavallaan eilen sain yhteisen päätöksen ihastukseni kanssa siitä, että meidän suhteemme tuskin tulisi toimimaan pidemmän päälle, mutta silti, en voi olla ajattelematta ja haaveilematta siitä. Samalla kuitenkin mietin, kuinka etuoikeutettu olen ja kuinka onnellinen minun pitäisi nyt olla ja ihmettelen, miksi teen tilanteesta niin hemmetin hankalan, enkä anna itseni olla onnellinen. miten saan tämän ainaisen jossittelun loppumaan? Mistä tiedän mikä on oikea ratkaisu? Myös se mietityttää, että pappani on luvannut saattaa minut alttarille, ja mikäli nyt en mene naimisiin, voi tämä mahdollisuus olla viimeinen pappani saatolle. Tiedän ettei naimisiin meno muuta mitään, mutta silti tuntuu, että kohdallani se muuttaa kaiken ja vie vapauteni sekä viehättävyyteni.
Entä jos?
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! Voin hyvin kuvitella, miten ahdistavalta tilanteesi tuntuu. Häät ovat tulossa ihan pian ja sulhanen odottaa vastaustasi siihen, että menettekö silloin naimisiin vai ei. Tosi hyvä, että mietit tätä ratkaisua kunnolla, sillä asia on tärkeä.
Kerrot, että olet neljä vuotta kestäneen suhteenne aikana pohtinut toistuvasti, että onko miesystäväsi sinulle se oikea. Hän on hyvä sinulle ja täyttää monta kohtaa ihanneaviomiehen toivelistassasi. Hän on tukenut sinua sairautesi kanssa ja ollut ymmärtäväinen. Mutta kipinä puuttuu ja koko suhde tuntuu väärältä. Toisaalta myös ajatus erosta tuntuu väärältä.
Miesystäväsi on varma tunteistaan ja haluaa kanssasi naimisiin. Ymmärrettävästi tietenkin vain siinä tapauksessa, että sinä itsekin haluat sitä. Se onkin erittäin oikeutettu toive. Mitenköhän se, ettet ole aina ollut varma siitä, onko hän se oikea ja haluatko olla hänen kanssaan, on mahtanut vaikuttaa mieheesi? Voisiko huono käytös juovuspäissä kaveriporukassa olla ilmentymää tästä? Tunnette molemmat epävarmuutta, mutta eri syistä.
Mietit luottamusta ja kunnioitusta. Ne ovatkin tärkeitä asioita parisuhteessa. Mahtaakohan miehesi miettiä näitä samoja asioita? Näistä teidän olisi jutella yhdessä.
Olet kokenut aiemmin, ettet ole ollut riittävän hyvä niille miehille, joista olet ollut kiinnostunut, mutta miesystävällesi kelpasit. Se kuulostaa vähän tyytymiseltä. Onko niin, että edelleen ajattelet, että haluaisit mieluummin jotain muuta, jotain ”parempaa”? Mietit, saatko tästä suhteesta kaikkea sitä, mitä haluat ja tarvitset. Mitä se on, mitä haluat ja tarvitset? Tee vaikka lista itsellesi ja mieti painotuksia, mitkä ovat niitä kaikista tärkeimpiä asioita sinulle. Muista kuitenkin, että koskaan yhdestä ja samasta ihmisestä et voi saada kaikkea.
Kolmeen kertaan mainitset pelkääväsi, että naimisiin meno vie vapautesi. Samoin pelkäät, että se laskee arvoasi muiden miesten silmissä. Se kertoo minulle, ettet ole vielä valmis sitoutumaan. Ajatus loppuelämästä yhdessä miesystäväsi kanssa ei tee sinua onnelliseksi vaan ahdistaa. Kaipaat muiden miesten huomiota ja sitä kipinää, jonka joku muu voisi sinussa sytyttää. Ymmärrät varmasti itsekin, että se ei kerro varsinaisesti vaimomatskusta.
Sanot, ettei naimisiin meno muuta mitään. Kyllä se muuttaa. Se on vahva sitoutumisen osoitus, joka liittää teidät juridisesti yhteen yhteiskunnan silmissä. Jos et ole varma haluatko sitä, kannattaa todellakin miettiä vielä. On kaikin tavoin mukavampaa järjestää uudet häät joskus myöhemmin, jos siltä tuntuu, kuin hakea avioeroa. Häpeää liittyy sekä häiden perumiseen että eroamiseen, joten älä tee päätöstäsi sen perusteella. Sekään vaihtoehto, että elät avioliitossa tyytymättömänä ja jotain muuta haikaillen, ei ole hyvä teille kummallekaan. Naimisiin ei kannata mennä, jos sitä ei oikeasti halua.
Toivon sinulle viisautta ja rohkeutta valita se tie, joka tuntuu oikeimmalta. Toivon, että voisit sallia itsesi olla onnellinen.
KYSYMYS: Miksi poikaystäväni ei ota minua mukaan minnekkään ? Johtuuko siitä,että hänellä on vakava masennus ? Ollaan nyt siis seurusteltu n. 7 kk ja välissä on ollut taukoja 2 kertaa.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kieltämättä voi tuntua varsin ikävältä jos haluisit tehdä poikaystävän kanssa asioita yhdessä enemmän, mutta hän ei niinkään. Yksi parisuhteen tärkeä elementti on kokemus siitä, että jaamme yhdessä elämää ja meille syntyy yhteistä historiaa, että on jokin ”me”. Miten poikaystäväsi mahdollisesti reagoi siihen, jos tuot esille pettymyksesi siitä, ettei hän pyydä sinua mukaan omiin menemisiinsä ja haluaisit viettää enemmän aikaa hänen kanssaan?
Sekin lienee fakta, että ihmisillä voi olla hyvin erilaisia odotuksia ja käsityksiä kuinka intensiivistä yhdessäoloa kumppaniltaan toivoo. Oman ja yhteisen ajankäytön suhteesta on hyvä käydä keskustelua. Miten paljon kumpikin on valmis tulemaan toista vastaan, jos ajatukset tässä kohtaa poikkeavat suuresti.
En suoraan sanoen osaa ottaa kantaa siihen, miten poikaystäväsi vakava masennus vaikuttaa hänen toimintaansa – mitä poikaystäväsi itse vastaisi tähän kysymykseen? Se mitä pohdin, on mainitsemasi tauot suhteessa. Ymmärrettävästi tällaiset katkokset suhteessa luovat turvattomuuden tunteita ja monesti toiveen siitä, että voisi olla varmempi siitä, että ollaanko yhdessä vai ei. Epävarmuus suhteen jatkuvuudesta on varmasti riidoille ja erimielisyyksille altistava tekijä.
Mikä tilanne mahtaa olla nyt? Onko suhteenne nyt vakaammalla pohjalla – jos ei, niin minkälaisia mahdollisia esteitä on sille, että voisitte sitoutua suhteeseen enemmän? Mikä suhteessa pitäisi olla ehkä toisin, että siihen voisi turvallisesti asettua? Tämä on tällaista pohdiskelua ehkä tiedä koskettaako se teidän tilannettanne lainkaan.
Tällaisia ajatuksia syntyi viestistäsi – toivottavasti niistä on jotain iloa :)
