KYSYMYS: Olen ollut kahdeksan vuotta yhdessä nykyisen miehen kanssa. Lapsia odottaessa jo raskausaikana kielsi seksin, ei halunnut. Nyt lasten syntymän jälkeen en edelleenkään saa seksiä. Nuorin 2v 9kk. Lasken kuukautisista 4 kuukautiset menneet eli seksiä en ole saanut liki 5 kuukauteen. Petin miestäni kerran, 2 vuotta sitten, se ilmeisesti rikkoi kaiken. minusta taas naisena tuntuu pahalta kun mies on puhelimenssa kanssa, vaimoon ei koskaan kiinnitä huomiota, ellen pyydä esim. pusua.
VASTAUS: Kuulostaa siltä, että teillä on edessänne perinpohjaisen keskustelun ja pohdinnan paikka. Arvelet, että kaksi vuotta sitten tapahtunut pettäminen on rikkonut kaiken. Tämä asia pitäisi koittaa selvittää, niin kivuliasta kuin se onkin. Onko pettäminen aikanaan keskusteltu riittävän perusteellisesti? Onko miehellesi jäänyt siitä katkeruutta? Pettämisen jälkeenkin on täysin mahdollista palata hyvään parisuhteeseen, kun asia on läpityöskennelty juurta jaksain. Jotkut ovat kokeneet suhteen olevan parempi kuin koskaan, kun kriisi on yhdessä selvitetty. Uskottomuuskriisistä selviämiseen auttavat usein pettäneen osapuolen aito ja vilpitön katumus, pahoillaan olo ja anteeksi pyyntö. Toiseksi on tarpeellista ymmärtää niitä syitä, jotka ovat johtaneet pettämiseen. Sinun kohdallasi se voi olla se, että olet saanut aivan liian vähän sitä huomiota, läheisyyttä ja seksiä, mitä olet kaivannut. Mikäli petetty osapuoli ymmärtää näitä syitä, hänen on helpompi antaa anteeksi.
Tässä ei taida auttaa muu, kuin että otat asiat aivan rohkeasti puheeksi. Kerro, että kaipaat muutosta. Puhu avoimesti niistä asioista, jotka sinua häiritsevät, eli seksin ja huomion puutteesta ja puhelimella roikkumisesta. Kysy onko tässä takana pettäminen, vai kenties jokin muu. Sain sellaisen käsityksen, että seksittömyyttä oli jo ennen pettämistä. Onko mahdollista, että seksihalunne vain ovat niin totaalien erilaiset? Onko jotain, mitä voisitte yhdessä tehdä, että seksielämänne vilkastuisi? Onko hänellä jotain toiveita, joita hänen on vaikea kertoa? Mikäli keskustelu ei tunnu onnistuvan kahden kesken, suosittelisin ammattilaisen puoleen kääntymistä. Sellaisia löytyy esim. paikkakuntanne perheasiain neuvottelukeskuksesta. Mikäli mies ei suostu keskustelemaan kahden kesken tai ammattilaisen kanssa, on sinun tehtävä omat päätöksesi. Oletko halukas jatkamaan liittoa, jos mitään muutosta ei tule?
KYSYMYS: Olemme mieheni kanssa olleet 1,5 vuotta yhdessä, asumme erillään ja pääsääntöisesti näemme viikonloppuisin. Mutta itse asiaan. Reipas puoli vuotta sitten alkanut etääntyminen, joka näkyy sillä että mieheni ei halua läheisyyttä eikä myöskään sitä anna vaikka monesti olen siitä hänelle suoraan sanonut että minä kaipaan sitä ja tuntisin itseni rakastetuksi. Eli läheisyys, seksi, juttelu/omista suunnitelmista kertominen ovat jääneet erittäin vähälle. Näistä on puhuttu monta monta kertaa miehen kanssa kasvotusten mutta ei tapahdu muutosta. Olen ehottanut pariterapioita ym. Mutta miehelle ei käy mikää mitä ehdotan. Kertoo vaan että voiko ihmisen luonnetta muuttaa jos ei kaipaa läheisyyttä.
Olemme myös monta kertaa meinanneet erota mutta loppujen lopuksi kuitenkaan kumpikaan ei sitä halua. Alkuun ensimmäiset puoli vuotta mies oli kiinni minussa kuin takiainen, nyt jos ees sen verran kosketaan ku viikonlopun jäljiltä erotaan nii annetaan pusut. Ja tämä saa minut tuntemaan itseni aivan arvottomaksi... Kertooko tämä suhteen hiipumisesta? Toisesta naisesta? Jostakin pelosta? Olen avuton ja samalla väsynyt..
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot seurustelusta, jossa tapaatte etupäässä viikonloppuisin. Olet huolissasi etääntymisestänne ja kärsit läheisyyden puutteesta.
Parisuhteen intiimi läheisyys koostuu kahdesta eri osa-alueesta: henkisestä ja fyysisestä läheisyydestä. Henkistä läheisyyttä ylläpitää keskustelu ja omien ajatusten, tunteiden, toiveiden ym. jakaminen. Fyysinen läheisyys taas syntyy kosketuksen kautta, se tarkoittaa sekä rakastelua että muunkinlaista hellyyttä. Kerrot, että molemmat näistä läheisyyden alueista ovat olleet teillä jo jonkin aikaa huonolla tolalla. Ei ihme, että olet huolissasi suhteestanne, ovathan nämä asiat parisuhteen olennaista ydintä.
Hyvä, että olette puhuneet asiasta ja olet ilmaisut omia tunteitasi. Kun kaipaat läheisyyttä ja tulet siinä torjutuksi, on ymmärrettävää, että tunnet itsesi arvottomaksi. Luin riviesi välistä, että olet joutunut epäilemään miesystäväsi rakkautta sinua kohtaan. Läheisyyden puuttuessa et tunne itseäsi rakastetuksi ja mietit, olisiko syynä olla miehesi tunteiden hiipuminen, pelko tai joku toinen nainen. Mies itse kertoo olevansa luonteeltaan sellainen, ettei kaipaa läheisyyttä ja arvelee, ettei pysty siinä asiassa muuttumaan. Onko sinulla tietoja hänen aikaisemmista suhteistaan? Onko sama ilmiö toistunut ennenkin? Me ihmiset olemme kovin erilaisia sen suhteen, kuinka paljon haluamme ja tarvitsemme toisen ihmisen läheisyyttä. Mikäli kyse oikeasti on siitä, ettei miehesi kaipaa läheisyyttäsi lähtöpusua enempää, tulee sinun mietittäväksesi se, riittääkö se sinulle.
Olette useaan kertaan päätyneet eroratkaisuun, mutta päättäneet aina jatkaa yhdessä. Tärkeitä kysymyksiä ovat: 1. mistä olette halunneet eroon? ja 2. mikä on saanut teidät kuitenkin pysymään yhdessä? Mitä erossa on sellaista, mitä ette ole halunneet? Onko kyse ollut yksinäisyyden pelosta ja/tai tottumuksesta vai oikeasti siitä, että rakastatte toisianne. Onko kohtaan 1 eli eroon johtaneisiin syihin tullut muutosta? Jos syyt erota eivät ole ratkenneet tai helpottuneet, olette saman tilanteen edessä yhä uudelleen. Se kuulostaa rankalta ja voimia vievältä. Kerrotkin olevasi avuton ja väsynyt.
Ulkopuolinen keskusteluapu on aina hyväksi, jos asioista puhuminen ei kahden kesken tahdo onnistua. Miehesi ei kuitenkaan ole ollut siihen halukas. Voit toki hakea sitä myös itseksesi, mikäli haluat selvitellä tunteitasi ja ajatuksiasi. Tärkeää onkin, että itse pohdit, mitkä asiat sinulle ovat parisuhteessa tärkeitä ja millä tavalla voit itse vaikuttaa niihin ja mitkä ovat asioita, joista voit joustaa. Mieti myös sitä, haluatko joka tapauksessa jatkaa tätä suhdetta, mikäli tilanne tulee pysymään ennallaan vai oletko valmis jatkamaan elämää yksin.
Toivon sinulle viisautta ja rohkeutta elämääsi ja sen tärkeisiin valintoihin.
KYSYMYS: Elän avoliitossa minua hieman vanhemman miehen kanssa. Suhteemme alkoi joitain vuosia sitten kosteissa firman juhlissa. Olimme tunteneet toisemme kauan ja ajattelin etten koskaan voisi alkaa vakavaan suhteeseen moisen kanssa...toisin kävi. Tapailimme toisiamme jonkun aikaa ennen kuin molemmat erosimme puolisoistamme. Oma puolisoni ymmärsi että emme voi olla yhdessä, mutta toisen osapuolen puoliso ei. Mies kävi eron jälkeen joitakin aikoja hänen luonaan harrastamassa seksiä ja nainen lähetteli itsestään seksivideoita ja kuvasi myös heidän seksiään. Minulla meni luottamus mieheen jo suhteemme alkumetreillä ja ei hänkään luottanut minuun. Olen hyvin onnellinen ja harrastamme hyvää seksiä joka päivä, silti mietin aina että pitääkö mies exään tai muihin naisiin yhteyttä koska tiedän millainen häntäheikki hän on ollut aina.
Minulla on hyvä itsetunto ja entinen mieheni kohteli minua liiankin hyvin, kehui aina hirveästi. Vaikka nykyinen mieheni pettäisi minua niin en koe että vika olisi minussa, en vain siedä ajatusta että valehtelee minulle. Olen kuitenkin sitä mieltä että jos rakastaa toista niin kuin minä tunnen rakastavani niin jos haluaa sen ihmisen kanssa olla ei häntä petä, ainakaan suunnitellusti ja selvin päin. Suhteemme on siis kaikilta osin hyvä, ainoastaan luottamus puuttuu. En voi suunnitella tulevaisuutta yhtään ihmisen kanssa johon en luota. En halua lapsia, enkä naimisiin välttämättä enää toista kertaa...tiedän että miehiä kyllä on jos tämä juttu ei onnistu...en vain siedä ajatusta että minua kusetetaan.
VASTAUS: Luettuani kysymyksesi muutamaan kertaan, palasin aina yhteen ja samaan kohtaan. Siihen kohtaan, missä kirjoitat luottamuksesta. Jos tapaisin sinut, kysyisin ensiksi, mitä sinulle luottamus merkitsee. Ja mitä sinulle merkitsee se, ettei sitä ole suhteessanne. Kerrot, että luottamus hävisi suhteestanne jo heti alkuvaiheessa, eikä sen ole koskaan rakentunutkaan.
Itse ajattelen, että luottamus on se perusta, jonka varaan suhteessa kaikki rakentuu. Ilman sitä on koko suhde aika hataralla pohjalla. Jatkat kertomalla, että suhteenne on muuten hyvä ja olet hyvin onnellinen. Kuitenkin vähän ajan päästä palaat samaan kysymykseen luottamuksesta ja mietit, voitko rakentaa yhteistä tulevaisuutta miehen kanssa, johon et luota. Tuntuu siltä, että tilanteesi on hiukan ristiriitainen; osa sinusta on onnellinen ja tyytyväinen, osa epävarma ja epäileväinen.
Ehkä teidän kannattaisi keskustella näistä kysymyksistä yhdessä. Mitä luottamus teille merkitsee? Miksi miehesi ei luota sinuun? Suhteen alussa koetut asiat vaikuttavat usein voimakkaasti koko suhteen luonteeseen, mutta on myös mahdollista päästä niistä yli ja antaa anteeksi. Jos koette molemmat että suhteenne on arvokas ja haluatte pitää siitä kiinni, on teidän syytä aloittaa rehellinen asioista puhuminen. Jos ette pysty siihen kahdestaan, kannattaa hakea apua.
Jokainen ansaitsee suhteen, joka perustuu luottamukselle. Jokaisella on oikeus olla turvallisessa suhteessa. Mutta se tarkoittaa myös vastuuta. Aikuisuuteen kuuluu kyky olla luottamuksen arvoinen ja luottaa myös toiseen ihmiseen. Aina se ei onnistu helposti, mutta pysyvän parisuhteen luominen on askel sitä kohti. Onnea matkaan!
KYSYMYS: Olen 21v mies, tyttöystäväni on pian 19v. Olen seurustellut tämän hetkisen tyttöystäväni kanssa noin vuoden verran. Tyttöystäväni on kaikin puolin hieno ihminen ja niin täydellinen kuin vaan voi ikinä olla. Meillä on yhdessä todella ihanaa molemmin puolin ja kaikki on ihan täydellistä kun saa olla yhdessä viikonloput. Mutta ongelmana olen minä. Minulla ei ole syytä olla mustasukkainen koska tyttöystäväni ei ole ikinä pettänyt ja jakaa kaiken kanssani ja on rehellinen minulle. Olen todella mustasukkainen, ehkä sairaan mustasukkainen ihminen jo edellisistä parisuhteista. Edellinen parisuhde päättyi kun tyttöystäväni lähti työharjoitteluun ulkomaille ja tulin petetyksi silloin. Tämä varmasti liittyy tämän hetkiseen tilanteeseen. Haluan kokoajan tietää missä hän menee, mitä tekee, kenen kanssa etc... vaikka aihetta ei ole tai ikinä käynyt mitää miks huolestuisin niin kuitenki tuntuu aina että nyt on jotain hämärää. Täydellisempää naista ei ole kuin hän mutta en halua olla tälläinen kuitenkaan... olen myös puhunut hänen kanssa asiasta. Jaamme muutenki kaikki asiat toistemme kanssa. Tuntuu että pilaan vaan kaiken tällä tavalla. Puhuttuamme hän sanoikin että se alkaa pidemmän päälle ärsyttämään. Olemme molemmat tietoisia ja olemme yrittänyt selvitellä asiaa ja hänelle on helppo puhua ja meidän on helppo keskustella mutta nyt tarvitsen kyllä muitakin neuvoja! Kiitos!
Epätoivoinen mustis -95
VASTAUS: Kiitos viestistäsi jossa rehellisesti ja rohkeasti katsot itseäsi peiliin. Sanot, että ”ongelmana olen minä”. Se lienee ainakin osin totta sekä sinun kohdallasi että myös yleisemminkin mustasukkaisuuden kohdalla. Mustasukkaisuus on usein yksilön ”ongelma” joka aiheuttaa parisuhdeongelmia. Sinun tapauksessasi on hienoa ja toivoa antavaa, että pystyt näkemään tämän ja myös liittämään sitä aikaisemmin kokemaasi, eli petetyksi tulemiseen aikaisemman tyttöystäväsi taholta. Mustasukkaisuudessa on usein kysymys pohjimmiltaan menettämisen pelosta ja turvattomuuden tunteesta. Ja kuten itsekin pohdit, niin vaarana on, että käyttäytymällä mustasukkaisesti, mm. kontrolloimalla, pilaa kaiken ja huonoimmillaan aiheuttaa käyttäytymisellään juuri sen mitä pelkää, eli suhteen päättymisen eroon.
Kuvaat tyttöystävääsi ja suhdettanne monin superlatiivein ”kaikki on ihan täydellistä kun saa olla yhdessä”, ”tyttöystäväni on niin täydellinen kuin vaan voi ikinä olla”, ”täydellisempää naista ei ole kun hän”. On tietenkin ihanaa kun olet löytänyt ihmisen, jonka kanssa sinun on hyvä olla. Mietin kuitenkin sitä, miltä minusta tuntuisi olla täydellisen ihmisen kanssa? Se tuntuisi pelottavalta ja voin kuvitella, että se herättäisi mm. menettämisen pelkoja. Olen löytänyt tällaisen kultakimpaleen, jonka kanssa elämä on rikasta. Mitä jos menetän sen? Jos joku vaikka vie sen tai en itse ole riittävän taitava pitämään siitä huolta? On upeaa kun saa nauttia hyvästä rakkaussuhteesta. Kokemukseni mukaan toisen puolison tai parisuhteen idealisointi on kutenkin vaarallista. Täydellisillä elämillä on taipumus romahtaa. Täydellisillä puolisoilla on taipumusta tippua tai hypätä jalustaltaan. En tarkoita kiistää sitä, etteikö tyttöystäväsi olisi monin tavoin ihana. Mietin kuitenkin sitä, tarvitsetko sinä johonkin noita superlatiiveja? Miltä tuntuisi tarkastella sekä häntä, että suhdettanne kaikkine puolineen, hyvine ja huonoine? Sellainen suhde voisi olla helpompi sekä sinulle että hänelle. Kerrot, että teidän on helppo keskustella. Se on hienoa ja voisittekin yhdessä pohtia tuota edellä kirjoittamaani. Miten hän kuvaisi suhdettanne? Miltä hänestä tuntuu olla noin täydellinen nainen?
En väsy koskaan toistamaan sitä, että parisuhteessa kyky läheisyyteen ja kyky erillisyyteen ovat yhtä tärkeitä. Ne ovat kuin kolikon kaksi puolta. Ilman toista ei ole myöskään toista. Ilman kykyä erillisyyteen ei ole pidemmän päälle myöskään läheisyyttä. Erillisyys tarkoittaa vaikka mitä, mutta esimerkiksi konkreettista kykyä olla erossa ilman suurta ahdistusta. Se tarkoittaa myös sitä, että me kestämme toisen erilaisuutta ja sitäkin erilaisuutta, joka ei ole toiveittemme mukaista. Toisen ei tarvitse olla täydellinen voidaksemme rakastaa täysillä.
Kuvaat itseäsi sairaan mustasukkaiseksi. Jos mustasukkaisuutesi on omankin arviointisi mukaan hyvin voimakasta ja mustasukkaisuuden tunteet heräävät täysin ilman ulkoisia syitä, niin suosittelen, että haet itsellesi ulkopuolista ammattiapua. Lievemmässä tapauksessa riittää yleensä, että suhteen vakiintumisen myötä turvallisuudentunne kasvaa vähitellen ja mustasukkaisuus vähitellen lievenee.
Toivotan kaikkea hyvää Sinulle ja teille! perheneuvoja Helena
KYSYMYS: Olen alkanut "kyllästymään" poikaystäväni seuraan. Näemme vain viikonloppuisin (hän on vielä armeijassa) ja jo siinä ajassa poikaystävän teot alkavat ärsyttää vaikka viikolla odotan poikaystäväni näkemistä. Sunnuntai-iltaisin en halua, että hän koskee ja haluan olla vain omissa oloissani ja odotan, että saan olla taas yksin. Viesteillä olen tyly (välillä myös tarkoituksella) ja keksimällä keksin syitä mistä voisin ärsyyntyä. Poikaystäväni pääsee parin viikon päästä pois intistä, ja pelkään ettei yhdessä asumisesta tule mitään, jos vain kiukuttelen. Yhdessä asuminen on kuitenkin ollut kummankin suuri haave. Muutimme vasta syyskuussa yhteen, joten perus arjesta yhdessä ei ole oikein vielä kokemusta. Suhdetta takana kohta 1,5 vuotta. Poikaystäväni on parasta mitä on ikinä ollut enkä parempaa voisi löytää, mutta en tiedä mikä tässä mättää. Välillä ei kiinnosta ollenkaan ja yksinoleminen kuulostaa hyvältä idealta, välillä taas olen maailman onnellisin. Mieli saattaa muuttua pari kertaa viikossa. Olen puhunut hänelle eroamisesta, tauon pitämisestä ja kaikesta mahdollisesta huonosta. Poikaystäväni ei missään nimessä halua mitään käyvän. Olisi kiva saada jotain selkoa tähän ennen kuin käy oikeasti huonosti. Ongelmahan taitaa olla lähinnä minussa...
Hukassa/19v
VASTAUS: Nyt pitää miettiä hyvin tarkkaan, miksi poikaystäväsi teot ärsyttävät sinua. Tekeekö hän oikeasti jotain ärsyttävää? Vai oletko itse ärtynyt ja pahantuulinen joistain sisälläsi olevista syistä, ja purat sen häneen? Tähän viittaa, kun sanot, että välillä keksimällä keksit syitä, miksi olla ärsyyntynyt. Saako kenties hänen lähestyvä lähtönsä sinut hermostuneeksi ja epävarmaksi?
Joskus tylyyden taustalla on epävarmuus siitä, olemmeko itse rakastettuja. Tylyys on tosin hyvin huono tapa sitä testata. Joskus heijastamme kumppaniimme kaikkea sitä pahaa mitä jotkut muut ihmiset, esimerkiksi vanhempamme, ovat meille tehneet. Tunnemme epämääräistä pahaa oloa sisällämme ja kaadamme kaiken sen lähimmän ihmisen niskaan. Kannattaa käydä läpi elämäntarinaansa, ja miettiä, mikä tunne kuuluu kenellekin. Tutkikaa parisuhdettanne, ja tutkikaa itseänne.
Joskus pieniltäkin tuntuvilla seikoilla voi olla aika suurikin vaikutus. Esimerkiksi e-pillerit aiheuttavat joillekin naisille ärtyisyyttä, pahantuulisuutta ja mielialojen heilahteluja. Niiden pois jättämistä saattaa kannattaa kokeilla jonkin aikaa.
Sanot, että poikaystäväsi on parasta, mitä sinulle on ikinä tapahtunut, etkä parempaa voisi löytää. Ei siis kannata antaa helpolla periksi.
KYSYMYS: Nyt tarvitsen kipeästi apua suhteeni kanssa.
Vähän taustatietoja :
Olen 20 vuotias nuori nainen joka seurustelee samalla paikkakunnalla asuvan 19 vuotiaan nuoren miehen kanssa. Tammikuussa meille tulee 2,6 vuotta yhdessäoloa. Emme asu yhdessä vielä vaan vanhimpien luona kotona.
Olemme jo kerran eronneet riidan takia jossa koitettiin lavastaa poikaystäväni pettämisestä toisen tytön kanssa. Palasimme yhteen n. vuoden kuluttua siittä.
Tällä hetkellä suhteemme on aika vaakalaudalla erievien mielipiteiden suhteen ja siittä että kiinnostus poikaystävällä minua kohtaan on laskenut roimasti. Työskentelemme kummatkin jäähallilla miesten edustajakokouksessa. Hallilla ja muuallakin hän katselee muita naisia ja kertoo mulle kuinka ovat hyvännäköisiä. Kysyen samalla onko hän hyvännäköinen että voisi mennä iskemään tyttöjä. Ensimmäinen vuosi kului loistavasti yhdessä ilman suurempia ongelmia niin kahden makuhuoneen puolla kuin muuallakin. Tämä vuosi on ollut kuivaa ei ole ollut yhteisiä "juttuja" ollenkaan ja tuntuu kuin eläisimme kaukosuhdetta vaikka näemme joka päivä. Joka päivä kun lähde hallilta niin hän tulee sanomaan minulle hyvät yöt ja rakastan sinua, antaen pusun ja halin!
Mitä pitäisi tehdä että saisin hänet takaisin huomioimaan minut enemmän ?
Epätoivoinen
VASTAUS: Tässä ei auta muu kuin tarttua härkää sarvista ja ottaa asiat puheeksi suoraan ja kaartelematta. Voit kertoa hänelle, että mielestäsi toisten tyttöjen tiiraileminen ja heidän iskemisensä suunnittelu ei kuulu siihen, mitä sinä ajattelet parisuhteesta. Mikäli hän aikoo jatkaa suhdetta kanssasi, olisi syytä parantaa tapoja.
Kannattaa myös kysyä, miksi hän tekee sellaista. Jos hän ei ole täysin tietämätön käytöstavoista, hänen pitäisi tietää, että tuollainen ei kuulu seurustelusuhteeseen. Yrittäkö hän itse asiassa kiinnittää sinun huomiotasi tekemällä sinut mustasukkaiseksi? Onko hän epävarma sinun kiinnostuksestasi, kun kyselee mihin hänen ulkonäkönsä riittäisi? Joskus parisuhteessa voi tulla vaikeita aikoja, koska syntyy tietynlainen negatiivinen kehä, jossa kumpikin saa toiselta huonoja signaaleja, ja reagoi puolestaan niihin huonolla tavalla. Siihen ei auta kuin avoin keskustelu.
Eriävistä mielipiteistä on myös keskusteltava. Ovatko mielipide-erot niin suuria, että ne estävät teitä kunnioittamasta toisianne? Mikäli ovat, on parisuhdetta vaikea jatkaa. Jos voitte eriävistä mielipiteistä huolimatta kunnioittaa toisianne, ja käydä asioista rakentavaa keskustelua, ne eivät ole niin vaarallisia.
Teidän on syytä pohtia, mihin ensimmäisen vuoden hyvä fiilis on kadonnut, ja miten sen saisi rakennetuksi uudelleen. Kerro hänelle, että kaipaat enemmän yhteisiä juttuja, ja että asioiden on muututtava, jos aiotte jatkaa yhdessä. On kuitenkin toiveita herättävää, että hän sanoo rakastavansa sinua.
KYSYMYS: Olemme avomieheni kanssa tunteneet kaksi vuotta. Yhteen muutimme reilu vuosi sitten. Puolivuotta sitten muutimme pääkaupunkiseudulta takaisin minun kotipaikkakunnalleni Pohjois-Suomeen. Tästä asti avomieheni on ollut työttömänä. Jo ennen muuttoa mieheni ei suostunut etsimään töitä uudelta paikkakunnalta, vaan oli jo asennoitunut siihen, että hän jää työttömäksi. Nyt puolen vuoden aikana mieheni on sulkeutunut ja parisuhteemme ei enää tunnu parisuhteelta. Läheisyyttä ei enää ole. Kommunikoimme pääasiassa vain arkisista asioista ja mieheni ei kysele minulta kuulumisiani tai mietteitäni. Tuntuu, että mieheni ei enää välitä minusta. Puhuminen on miehelleni vaikeaa, kun yritän keskustella parisuhteestamme saan yleensä yksisanaisia vastauksia eikä sitä oikein kunnolliseksi keskusteluksi voi sanoa. Eikä mieheni puhu jos häntä vaivaa jokin asia, vaan hän vetäytyy itseensä. Kyselemällä ja kaivelemalla saatan saada vastauksen mikä häntä vaivaa.
Olen kysynyt häneltä suoraan, että haluaako hän enää olla yhdessä tai rakastaako hän enää minua, vastaus molempiin kysymyksiin oli "En tiedä". Yhteisymmärrykseen olemme päässeet siitä, että jotaki pitäisi tehdä/muuttua, ettei ole järkeä jatkaa näin (jos asiat eivät muutu).
Päivät mieheni viettää sohvalla katsoen telkkaria tai istumalla tietokoneella. Mikään ei tunnu kiinnostavan tai jos ehdotan, että mieheni tekisi jotain tai tekisimme yhdessä jotain, vastaus on "En jaksa". Useasti saan vastauksen kysymykseeni tiuskaisuna. Olen yrittänyt kysellä mieheni mietteitä/tuntemuksia, mutta vastaukseni saan vain "Kaikki on ok. Ei minua mikään vaivaa". Töitä hän jaksaa useimmiten hakea ja pyydetyt kotityöt mieheni tekee, mutta mikään muu "ylimääräinen" tekeminen ei tunnu kiinnostavan tai hän ei jaksa tehdä. Välillä suihkussa käyminenkin tuntuu olevan miehelleni iso asia. Ennen työttömyyttä hän kävi arkisin joka päivä töiden jälkeen kuntosalilla. Olen hyvin huolestunut mieheni jaksamisesta ja mielenterveydestä. Olen yrittänyt tukea ja auttaa miestäni parhaani mukaan, mutta tuntuu että en vain osaa, että hän olisi enemmänkin ammattilaisen avun tarpeessa. Olen ehdottanut useaan otteeseeen, että voisiko mieheni hakea keskusteluapua tai että menisimme yhdessä pariterapiaan, mutta mieheni kieltäytyy.
Mietin kauanko jaksan tätä. Alan olla itse väsynyt tähän tilanteeseen, jossa parisuhde tuntuu enemmänkin taakalta kuin voimavaralta. En enää tiedä mitä tunnen miestäni kohtaan. Paraneeko tilanne jos/kun mieheni saa töitä vai olemmeko erkaantuneet toisistamme lopullisesti? Jatkuuko puhumattomuus ongelma työn saannin jälkeen? Tuntuu, että mieheni vetäytyminen ja puhumattomuus juontavat juurensa hänen lapsuuteensa (mieheni välit äitiinsä ovat hyvin hankalat). Että vaikka mieheni saisi töitä, mutta jos hän ei ole valmis hakemaan keskusteluapua, niin jatkuvatko puhumattomuuden ongelmat vain tulevaisuudessa. Haluanko olla parisuhteessa, jossa mieheni ei puhu minulle vaikeista asioista tai tunteistaan?
Voiko erota miehestä, jolla on elämässä muutenkin vaikeaa? Minua huolettaa myös se, miten miehelleni käy jos eroamme - niin taloudellisesti kuin mielenterveyden kannalta.
Nainen, 25
VASTAUS: Vastaan ensimmäiseksi viimeiseen kysymykseen, koska se on niistä helpoin ja yksiselitteisin. Kyllä voi erota. Kenenkään ei tarvitse velvoittaa itseään olemaan toimimattomassa parisuhteessa siksi, että toinen ei kestäisi eroa. Parisuhde, joka jatkuu vain tästä syystä, on tuomittu olemaan epätyydyttävä ja epätasapainoinen molemmille osapuolille.
Sitten muut teemat: Ensiksi herää kysymys, onko muutto ja työttömyys olleet miehesi kannalta huonoja ratkaisuja. Mikäli hän työssä ollessaan jaksoi käydä salilla, mutta nykyään ei jaksa tehdä mitään, syntyy vaikutelma, että muutto ja työttömyys ovat laukaisseet hänessä masennuksen. Masennuksen juuret, kuten vetäytymisen ja puhumattomuudenkin voivat toki olla lapsuudessakin. Masennus on tila joka tarvitsee hoitoa. Tutkitusti tehokkainta on lääkityksen ja keskusteluavun yhdistelmä. Ensimmäinen askel on hakeutua terveyskeskukseen lääkärin vastaanotolle. Teillä kuitenkin toivoa, jos parisuhteenne oli kunnossa ennen muuttoa, ja keskusteluyhteys toimi. Jos se on joskus toiminut, se on mahdollista löytää uudelleen.
Olette jo todenneet se, että näin ei voi jatkua. Hyvä niin. Ensiksi olisi tietysti hyvä kuulla, mitä hän on valmis tekemään. Jos hän ei jaksa tehdä mitään yhdessä, eikä halua mennä keskusteluapuun tai pariterapiaan, niin mitä sitten? Mikäli häneltä ei tule toimivaa ehdotusta, suosittelisin pariterapiaa. Sitä saa muun muassa kirkon perheasiain neuvottelukeskuksesta. Tulevaisuuden ennustaminen on mahdotonta, joten on vaikeaa sanoa, paranevatko ongelmanne kun miehesi saa töitä, vai jatkuuko puhumattomuus. Näyttäisi kuitenkin siltä, että tilanteenne on jo nyt niin vaikea, että pariterapia olisi ehdottomasti suositeltavaa. Mikäli mies ei suostu lähtemään terapiaan, on sinun hyvä miettiä, miten omalle mielenterveydellesi käy, jos suhde jatkuu tuollaisena. Ja kuinka pitkään ylipäänsä kannattaa olla suhteessa, joka on taakka, eikä voimavara, niin kuin itse kerroit.
Aika moni mies on tullut pariterapiaan silloin, kun toinen vaihtoehto on ollut, että vaimo ottaa eron. Ja terapia on silti saattanut toimia.
KYSYMYS: perheeseeni kuuluvat pojat 4v ja 7v sekä vaimo 37v. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta. Olen jo kauan ennen lapsia haaveillut perheestä ja pohtinut että kaksi lasta on minulle täydellinen perhekoko. Esikoisen kanssa kaikki meni hyvin, mutta toisen vauva-aikana vaimoni sairastui masennukseen ja oli pahimmillaan jopa itsetuhoinen.
Nyt lasten kasvettua ja lääkityksen ansiosta tilanne masennuksen suhteen on hyvä ja elimme n. vuosi sitten todella onnellista aikaa. Viimeisen vuoden aikana vaimo on suostutellut hankkimaan kolmannen lapsen. Olen kieltäytynyt koska koen että minulla ei ole henkisiä, fyysisiä eikä taloudellisia voimavaroja hankkimaan kolmatta lasta. Henkisesti pahin masennusaika oli elämäni raskainta aikaa ja en halua ottaa riskiä sen toistumisesta, fyysisesti lapsen hoitaminen on rankkaa, etenkin kun kärsin koko ajan unettomuudesta ja taloudellisesti meillä ei olisi varaa isompaan autoon ja asuntoon. En halua että lapseni joutuisivat elämään köyhyydessä. Koen myös että uuden lapsen tulo veisi aikaani pojilta, joiden kanssa olen juuri aloittanut yhteisiä harrastuksia. Itse harrastan kilpaurheilua ja siitäkin joutuisin tinkimään juuri kun olen voinut lasten kasvettua panostaa enemmän omaan hyvinvointiin. Tuntuu että en yksinkertaisesti jaksa aloittaa kaikkea alusta ja uhraisin siinä liikaa omaa ja muun perheen elämää.
Kolmannesta lapsesta on muodostunut vaimolle pakkomielle. Hän ei osaa ajatella seuraamuksia ja olla tyytyväinen siitä mitä on. Kaikki olisi hyvin nytkin. Olen osoittanut hänelle kovasti huomioita ja kertonut lähes päivittäin kuinka tärkeä hän on. Haluan viettää hänen kanssaan loppuelämäni. Asiasta keskusteleminen on hyvin vaikeaa itkemisen ja mököttämisen takia. Olen ehdottanut perheneuvontaan menemistä mutta siitä hän kieltäytyi. Tuntuu että hän ei anna periksi ja on luultavasti valmis rikkomaan meidän ihanan perheen pakkomielteensä takia. Tuntuu että hänen rakkaus minua kohtaan ei ole riittävän suurta jotta hän hyväksyisi asian.
Miten asiassa voi saada apua, kun puhuminen on vaikeaa ja ammattiavusta kieltäydytään?Pitäisikö minun tehdä jotain mitä vain toinen haluaa vai onko edessä väistämättä perheen hajoaminen?
Mixxa82
VASTAUS: Kiitos kysymyksestä, joka on keskeinen monelle lapsiperheelle!
Vaimosi haluaisi vielä kolmannen lapsen, mutta sinulle nykyiset kaksi olisi riittävä lapsimäärä. Perustelet näkemystäsi hyvin ja monelta kannalta. Pohdit taloudellisia seikkoja, ajankäyttöä ja sitä, että elämä nyt jo 4- ja 7-vuotiaiden poikien kanssa alkaa olla helpompaa. Niin sinulla kuin vaimollakin on jo mahdollisuus harrastuksiin. Mahdollinen uusi vauva merkitsisi lapsiperhearjessa palaamista lähtöruutuun. Eniten olet huolissasi siitä, että vaimollasi oli edellisen lapsen syntymän jälkeen paha synnytyksen jälkeinen masennus. Viimeksi kulunut vuosi on ollut kokemuksesi mukaan teille hyvin onnellinen vaimosi toivuttua, poikien kasvettua ja elämän asetuttua mukavasti aloilleen. Ymmärrän hyvin huolesi siitä muutoksesta, jota mahdollinen kolmas lapsi merkitsisi.
Vaimosi haluaa vielä yhtä lasta, mutta hänen perusteluitaan emme tiedä. Sinun näkökulmastasi vaimo haluaa lasta pakkomielteisesti. Miten hän mahtaisi itse kuvailla ja perustella toivettaan? Emme tiedä sitä, joten alan vähän arvailla. Voisin kuvitella, että hän kokisi mielellään vielä yhden, seesteisemmän vauva-ajan korjaavana kokemuksena edelliselle, masennuksen varjostamalle kaudelle. Ehkä hän ajattelee, että uusi, parempi pikkulapsikausi yhdistäisi koko perhettä. Mietin myös, millaisista perheistä te kumpikin olette itse lähtöisin. Omat kokemukset pienestä tai suuresta sisarusparvesta voivat vaikuttaa mielikuviimme joko niin, että haluamme omille lapsille samanlaisen tai sitten erilaisen perheen kuin itsellämme on ollut.
Kun sanot, ettet halua lastesi elävän köyhyydessä, mietin, onko itselläsi kokemusta siitä, että isossa perheessä on jouduttu taloudellisesti tinkimään paljon esimerkiksi harrastuksista. Tai oletko kokenut, että vanhemmilta ei ole riittänyt aikaa ja huomiota riittävästi jokaiselle lapselle? Tai aivan päin vastoin: ehkä olet kasvanut pienessä, taloudellisesti vakaassa perheessä, jossa jokaiselle on riittänyt aikaa ja kohtuullisesti taloudellisia resursseja, ja haluat huolehtia siitä, että omien lastesi asiat ovat yhtä hyvin. Millaisesta perheestä vaimosi mahtaa olla lähtöisin?
Onko omilla vanhemmillasi ollut mielestäsi riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia myös omien unelmiensa toteuttamiseen? Entä vaimosi vanhemmilla? Miten sinun ajatuksesi kahdesta lapsesta on muotoutunut? Kerrot, että olet jo kauan ajatellut sitä sopivana lapsilukuna. Entä miten vaimosi ajatus hyvästä lapsiluvusta on muotoutunut?
Voisi olla kiinnostavaa laajentaa lapsilukua koskevaa keskustelua teidän kummankin elämänhistoriaan ja malleihin, joita olette kotoanne saaneet. Mitä oman lapsuudenkotinne arvoista ja elämäntavoista haluatte tuoda omaan perheeseenne, mitä taas haluatte muuttaa omalla kohdallanne? Mitä hyvä elämä on teille yksilöinä, parina ja perheenä? Jos pysytte kaksilapsisena perheenä, miten vaimosi voisi kokea itsensä onnelliseksi ja tyytyväiseksi naiseksi, puolisoksi ja äidiksi? Jos taas päädytte kolmanteen lapseen, mikä motivoisi sinua miehenä, isänä ja puolisona tällaiseen valintaan?
On kyse loppuelämään vaikuttavasta valinnasta, joten ymmärrän, että kummankin on vaikeata luopua omasta toiveestaan. Luultavasti kumpikaan valinta sinänsä ei dramaattisesti ratkaise mahdollisuuksianne hyvään ja turvattuun elämään. Olennaista on se, että voisitte löytää yhteisymmärryksen, niin että kumpikaan ei koe joutuvansa pakosta alistumaan toisen tahtoon. Suosittelen lämpimästi ulkopuolista keskusteluapua, jotta saisitte tilaa ja virikkeitä keskustelulle.
Ennen kaikkea vaalikaa sitä hyvää ja toimivaa, jota olette löytäneet suhteeseenne masennuksen jälkeisenä onnellisena aikana. Millä keinoilla pidätte onnea yllä, vaikka olettekin lapsiasiasta nyt eri mieltä?
Iloa ja rentoutta perheeseenne! Päivi, perheneuvoja
KYSYMYS: Olemme olleet naimisissa 23 vuotta, nyt mieheni ilmoitti, että ei jaksa enää, että ei saa tarpeeksi hellyyttä/seksiä. Ei ole myöntänyt, että olisi joku toinen. Myönnän, että minussa on vika, oikeastaan koko yhdessä oloajan jotenkin seksi ei ollut niin tärkeä asia minulle, muu läheisyys kyllä. Olen myös jotenkin kosketusarka ja mieheni tietää sen kyllä. Meillä on kaksi lasta, nyt jo täysi-ikäisiä. Odotamme aikaa avioliittoneuvojalle. Rakastan miestäni yli kaiken, joten onkohan tässä mitään enää tehtävissä.
Surullinen, 49
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Miehesi on ilmoittanut, ettei jaksa enää, koska ei saa suhteessanne tarpeeksi hellyyttä ja seksiä. Seksin puute on johtunut mielestäsi sinusta eli halujesi vähyydestä ja kosketusarkuudesta. Kerrot rakastavasi miestäsi yli kaiken ja mietit onko mitään tehtävissä.
Ensimmäisenä tulee mieleen, että varmasti jotain on tehtävissä jos rakkautta riittää! Hienoa, että olette varanneet ajan avioliittoneuvojalle. Tämä tekee minun työni kysymykseesi vastaajana helpommaksi, koska olisin suositellut juuri avun hakemista tilanteeseen. Olette jo varmaan pariterapiassa, mutta kirjoitan tähän nyt muutamia ajatuksia sinulle ja muille vastaavassa tilanteessa oleville.
Hyvin usein parit tulevat pariterapiaan liian myöhään eli silloin kun toinen on miettinyt ehkä pitkäänkin eroa. Hedelmällistä olisi ollut, että miehesi olisi kertonut tuskastaan läheisyyden ja seksin puutteen vuoksi paljon aikaisemmin. Näin asia olisi joko omin avuin tai ammattiauttajan avulla voinut helpottua paljon ennen miehesi näin suurta turhautumista.
Kosketusherkkyys on haastetta tuova asia seksielämän kannalta. Mietin mitä kosketusherkkyys tarkoittaa sinun kohdallasi ja miten olet ratkaissut sen kanssa elämisen. Keskustelun avulla asiaa tutkien löytyy varmasti tapoja olla lähellä ja kosketuksessa niin, että se on sinulle miellyttävää. Vaikka erityistä herkkyyttä kosketukselle ei olisikaan, ihmiset ovat erilaisia siinä, minkälainen kosketus missäkin paikassa tuntuu hyvältä. Intiimeissä tilanteissa väkisinkin toista joutuu auttamaan kertomalla siitä, mikä tuntuu miellyttävältä ja mikä ei. Tyydyttävä seksielämä vaatii puhumista, emme pysty ainoastaan vaistonvaraisesti tuntemaan kaikki kumppania miellyttäviä tapoja tuottaa nautintoa.
Kun sanot, että seksi ei ole ollut sinulle tärkeää, on hyvä miettiä miksi ei. Saatko tyydytyksen eli orgasmin seksin aikana? Oletko uskaltanut kertoa miehellesi, mikä sinua kiihottaa ja millaisesta seksistä pidät? Usein pariterapiassa törmää siihen, että seksistä ja siihen liittyvistä toiveista ei juurikaan puhuta. Liittyykö miehesi haluamaan seksiin sinun näkökulmastasi jotain vastenmielistä? Miten sinut olet vartalosi suhteen? Näitä ja paljon muuta teillä on mahdollisuus selvittää ammattiauttajan kanssa!
KYSYMYS: Kuvaisin itse parhaani mukaan tilannettani seuraavanlaisesti: Aina parisuhteemme alusta alkaen (4 vuotta sitten) on vaimoni ollut paljon tukea ja huomiota tarvitseva ihminen. Hän on saanut voimakkaan uskonnollisen kasvatuksen yh-äidiltään, joka taas on elänyt täysin miten huvittaa ja ollutkin esim. irtosuhteissa enemmän kuin kukaan tuntemani ihminen. Lyhyesti sanottuna vaimoni kasvatusta leimaa epäjohdonmukaisuus ja useat, toistuvat turvattomuuden tunteet sekä lapsuuden puuttuminen siinä mielessä, että hän on joutunut ottamaan aivan liikaa vastuuta jo alle kouluikäisenä ja esim. toimimaan äidilleen terapeuttina mm. hänen miesongelmistaan.
Tällainen luonnollisesti jättää jälkensä. Nyt tilanne on se, että hän on reilu 6kk käynyt psykologilla ja suunnilleen vastaavan ajan alkanut käyttämään minua kohtaan henkistä väkivaltaa. Hän haukkuu ja pilkkaa minua riitatilanteissa (jotka saattavat syntyä äärimmäisen pienistä, itselleni täysin ennalta arvaamattomista asioista. Pahimmillaan kirjaimellisesti tyhjästä), hajottaa tavaroita, vahingoittaa itseään ja jatkuvasti puhuu eroamisesta (koska minä en kuulemma kestä hänen käytöstään. Vaimollani on myös tapana tietää mitä muut ajattelevat, tarkoittavat sanoillaan/eleillään, mitä he tarvitsevat jne.) Haluaisin kovasti pariterapiaan, ja yritänkin paraikaa sellaiseen meitä saada.
Kirjoitelmasta saa ehkä hieman yksipuolisen kuvan, mutta rehellisesti asiaa mietittyäni tämä kuvaa suhteemme nykytilaa. Sanon toki itsekin toisinaan asioita joita en tarkoita/sanon asiat epäselvästi, mutta koskaan en vaimoni pilkkaa tai hauku tai muullakaan tavoin yritä loukata häntä. Riitatilanteet yritän aina selvittää niin pian kuin mahdollista, enkä valitse käyttäytyä pitämällä tuntikausien tai pidempää mykkäkoulua.
Olen yrittänyt parhaani olla kuunteleva, tukeva, auttava, rakastava, hellä ja kaikin puolin niin hyvä aviomies kun vain suinkin pystyn. Koen usein neuvottomuutta/avuttomuutta. Mitä voin tehdä, kun vaimoni suuttuu mitättömänkin pienestä asiasta, ja kohtelee minua kylmästi ja etäisesti vaikka pyytäisiin anteeksi? Annan itsekin hänelle anteeksi jopa henkisen väkivallan käytön, enkö itse ole oikeutettu samaan? Kaikki apu on kovasti tervetullutta, ja erityisesti vinkit halvasta/ilmaisesta pariterapiasta ovat tarpeen, emme kumpikaan opiskelijoina tienaa paljoakaan.
VASTAUS: Kiitos koskettavasta viestistäsi! Kirjoitat rankasta parisuhdetilanteesta varsin kauniisti ja puolisoasi ymmärtävästi. Kirjoitat, että olet yrittänyt parhaasi olla kuunteleva, tukeva, auttava, rakastava ja hellä aviomies. Pidä kiinni näistä hienoista ja arvokkaista ominaisuuksistasi! Toivottavasti puolisosi osaa arvostaa näitä piirteitä. Mielestäni myös sinä ansaitset tulla rakastetuksi ja hyvin kohdelluksi!
En halua ottaa tässä vastauksessani sen enempää kantaa vaimosi psyykkiseen tilaan, sillä en ole kuullut hänen omaa tarinaansa. On hyvä, että hänellä on psykologikontakti, sillä kuvauksesi perusteella hän tarvitsee apua.
Sen sijaan haluan ottaa kantaa siihen, ettei kenenkään pidä joutua henkisen väkivallan kohteeksi! Henkistä väkivaltaa on monenlaista. Se voi olla toisen tahallista loukkaamista, arvostelua, murjottamista, huomiotta jättämistä, töykeyttä, huutamista, raivoamista, epäilemistä, syyttämistä, nolaamista, häiritsemistä, pelottelua, uhkailua, kiristämistä, alistamista, liikkumisen / ihmissuhteiden / rahankäytön kontrollointia ja / tai rajoittamista... Jatkuessaan pidempään henkisen väkivallan kohde saattaa vähitellen uhriutua eli sopeutua omaan kohtaloonsa ja ehkä alkaa virheellisesti ajattelemaan ansaitsevansa saamansa kohtelun.
Yleensä niin henkisellä kuin fyysiselläkin väkivallalla on taipumus raaistua ajan myötä, ellei väkivallan kierrettä saada katkaistua. Väkivalta kun loppuu harvoin itsestään ellei siihen puututa tarpeeksi jämerästi. On tärkeää, että väkivallan käyttäjä ottaa vastuun omasta käyttäytymisestään ja haluaa aidosti muuttua. Mietit, että kun annat vaimollesi anteeksi henkisen väkivallan käytön, niin etkö ole itse oikeutettu samaan...? Sanotaan, että "silmä silmästä ja hammas hampaasta", mutta itse en suosittele tätä tietä. Väkivalta kun ei vähene sitä lisäämällä vaan sitä rajoittamalla. Kostaminen ei ratkaise mitään vaan yleensä vain pahentaa tilannetta. Sen sijaan suosittelen, ettet enää suostu huonoon kohteluun!
On hienoa, että olet lähtenyt hakemaan apua Suhdeklinikan kautta! Se kertoo sinun halustasi muuttaa nykyistä tilannetta ja löytää siihen uusia ratkaisuja. Kysyt mahdollisuutta pariterapiaan. Maksutonta ja luottamuksellista terapeuttista apua voitte saada alueenne Perheasiain neuvottelukeskuksesta. Älä jää odottamaan parempaa huomista vaan hae terapeuttista apua jo tänään!
