KYSYMYS: Moikka! Olen tykästynyt minua vuoden vanhempaan poikaan. Olen 14 vuotias, eli hän on 15 sekä hän asuu Helsingissä ja minä asun Helsingistä kaukana. Tämä on juuri se kysymys, kannattaako kaukosuhde ja miten tämä kertoa vanhemmille?
VASTAUS: On tosi hyvä, että pohdit asiaa. En tiedä varmasti, millä tavoin olet yhteydessä tykkäämääsi poikaan, mutta oletan, että somen kautta. Voit halutessasi tutustua poikaan sitä kautta yhä enemmän. Kuitenkaan ei kannata lähettää hänelle intiimejä kuvia itsestäsi. Joskus tytöt ovat joutuneet katumaan lähettämiään kuvia, siksi on tarpeen olla varovainen ainakin aluksi.
Anna tutustumiselle aikaa, monia kuukausia. Se tapahtuu juttelemalla, vaikka juuri somen kautta ja puhelimessa puhuen. Jos vähitellen tutustutte yhä paremmin ja tulette hyviksi ystäviksi, voit vähitellen kokea luottavasi häneen paljon. Silloin voi seurustelu tulla ajankohtaiseksi. Etäisyys välillänne ei ole este silloin, jos jo tunnette hyvin ja molemmat tiedätte, että haluatte seurustella toistenne kanssa.
Ihastumisen ja seurustelun eri vaiheisiin haluaisin antaa yhden neuvon: muista aina kuunnella itseäsi, sitä mikä tuntuu sinusta itsestäsi oikealta ja hyvältä. Älä lähde mukaan sellaiseen, mikä pelottaa tai arveluttaa sinua, vaikka toinen pyytäisi tai vaatisi.
Viimeistään siinä vaiheessa, jos aiotte tavata, on vanhempiesikin syytä tietää asiasta ja siitä, kuka tämä poika on. Silloin ei auta muu kuin ottaa asia puheeksi heidän kanssaan. Mutta jos tuntuu mahdolliselta, juttele asiasta äidin, isän tai muun läheisen aikuisen kanssa jo aiemmin. Ihastuminen on luonnollista ja kaunista, se kuuluu osaksi nuoruutta. Seurustelukin tulee useimmille jossain vaiheessa ajankohtaiseksi. Vanhempasi toivottavasti haluavat olla niissä vaiheissa rinnallasi ja tukenasi.
KYSYMYS: Olen ollut miesystäväni kanssa 10 vuotta. Asuimme melkein 6 vuotta yhdessä ja olemme edelleen syvästi läheisiä, mutta viimeiset 3 vuotta olen töissä ulkomailla, vielä reilun vuoden. Luovuimme silloin yhteisestä asunnosta ja näemme harvoin. Siitä lähtien onni on koetellut miestä mm. vakituisen asunnon ja tulojen suhteen. Haluaisin nähdä hänellä menevän paremmin tai helpommin, ja tuen välillä taloudellisesti tai asioiden selvittämisessä. Joskus mietin tekeekö se hallaa, mutta toivon sydämeni pohjasta, että hyvä ihminen pääsisi vastaankäymisten kierteestä, jotka eivät ole itseaiheutettuja. Ne kuitenkin minun näkökulmasta hankaavat suhdettamme.
Koska asun uudessa maassa, minulla ei riitä rahkeet hänen tänne muuton järjestelyyn. Melkein erosimme pian muuttoni jälkeen, mutta olemme pitäneet kaukosuhdetta yllä. Jäi pieni trauma siitä, kuinka särkynyt hän oli silloin kun ehdotin eroa, ja pelkään aiheuttaa saman uudestaan - sekä itsekin katuvani, palasimmehan jo kerran yhteen. Nyt omat fiilikseni vaihtelevat. Minusta on vaikea sanoa millaista olisi taas asua yhdessä, mutta olen innostunut kun hän vierailee ja osaamme sopia harvat riitamme. Viesteilemme usein, arvostan miehen neuvoja ja huomiota. Mies on valmis yhteiseen tulevaisuuteen ja haluaa lapsen, itse olen epävarma realistisista asioista kuten toimeentulo. Lisäksi minulle läheinen perheeni ei pidä miehestä, enkä oikein itse viihdy miehen tuttujen seurassa. Meillä on erilainen kulttuuritausta, mihin olemme todella hyvin sopeutuneet ja kasvaneet. Se ei ole ongelman ydin.
Minua vaivaa erot elämänsuunnitelmissa ja kiinnostuksissa, ja pitkän tulevaisuuden kannalta erilaiset yhteiskunnassa selviytymisen mahdollisuutemme. Toisaalta mieheni hoitaa kodin, ja kokemukseni perusteella tiedän että hän olisi isänä aarre. Ennen kaikkea hän on luotettava, rennon positiivinen oman ailahtelevaisuuteni vastakohtana, ja kärsivällinen minua kohtaan. Tunnen olevani todella rakastettu ja arvostettu, mies hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Koen huonoa omatuntoa, että annan hänen odottaa (paluutani ja vauvaa). Olemme yli kolmekymppisiä.
Joskus haluaisin erota, vähän kyllästyttää ja haaveilen itseäni paremmin tai yhtä hyvin menestyvästä miehestä joka sopii sosiaalisiin piireihini, mutta tajuan myös, että olemme oppineet tuntemaan toisemme. Minulla on ihmisenä todella arvokas kumppani eikä rahalla saa rakkautta - mutta riittääkö pitkä, syvä läheisyys yhdistämään miedät? Olisinkohan tyytyväinen perinteiseen malliin käännettynä, tienaava äiti ja koti-isä…
Kosmopoliitti
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot, että olette eläneet etäsuhteessa kolme vuotta, pidätte tiiviisti yhteyttä viestittelemällä ja miesystäväsi vierailee välillä luonasi ulkomailla. Suhteenne on edelleen syvästi läheinen. Mietit kuitenkin erovaisuuksianne kiinnostuksen kohteiden ja elämän suunnitelmien suhteen. Haaveilet miehestä, joka olisi enemmän samantyyppinen kuin sinä itse työelämän, menestyksen ja sosiaalisten piirien suhteen. Kerrot myös, että oma perheesi ei pidä miesystävästäsi. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla tästä lisää.
Kuvauksesi mukaan hän kuulostaa nimittäin unelmapuolisolta. Hän on luotettava, kärsivällinen ja positiivinen. Hän saa sinut tuntemaan itsesi rakastetuksi ja arvostetuksi ja hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Teillä on syvä läheisyys keskenänne. Kuulostaa todella upealta!
Kysymys onkin nyt siitä, millaisen kumppanin itsellesi ensisijaisesti haluat. Jos arvostat rakastavaa, turvallista parisuhdetta ja hyvää isää mahdollisille lapsillesi, hän on miehesi. Jos koet sellaisen kuitenkin vähän tylsänä ja kaipaat itsesi kaltaista puolisoa, hän ei ehkä sinulle riitä. Hankaluus on vain siinä, että yhdestä ihmisestä et voi saada kaikkea.
Teillä on jäljellä kaukosuhdetta enää yksi vuosi neljästä. Onko niin, että ennen paluutasi haluaisit päättää, jatkatteko sen jälkeen yhdessä vai erikseen? Jos päätät jatkaa hänen kanssaan, tee se siitä syystä, että rakastat ja arvostat häntä, ei siksi että pelkäät aiheuttaa hänelle pahaa mieltä. Jokainen ansaitsee tulla valituksi itsensä takia, ei säälistä.
Nyt kun asutte vielä toistaiseksi eri maissa, voit rauhassa tutkailla itseäsi ja sitä, mitä oikeasti toivot ja tarvitset. Visioi mielessäsi elämä yhdessä hänen kanssaan ja kaikkea sitä, mitä se elämä toisi tullessaan. Miten näet itsesi siinä kuvassa? Miltä se tuntuu? Mieti sitten se vaihtoehto, että eroatte, elät yksin ja olet vapaa etsimään toisen tyyppistä miestä. Millaisia mielikuvia se vaihtoehto nostaa mieleesi? Miltä ne tuntuvat?
Hyvään lopputulokseen pääsee, kun kuuntelee sekä sydäntään että järkeään. Silloin kun ne osoittavat samaan suuntaan, se suunta on oikea.
Toivon sinulle viisautta tehdä päätös, joka tuntuu itsesi ja elämäsi kannalta oikeimmalta.
KYSYMYS: Olen alkanut "kyllästymään" poikaystäväni seuraan. Näemme vain viikonloppuisin (hän on vielä armeijassa) ja jo siinä ajassa poikaystävän teot alkavat ärsyttää vaikka viikolla odotan poikaystäväni näkemistä. Sunnuntai-iltaisin en halua, että hän koskee ja haluan olla vain omissa oloissani ja odotan, että saan olla taas yksin. Viesteillä olen tyly (välillä myös tarkoituksella) ja keksimällä keksin syitä mistä voisin ärsyyntyä. Poikaystäväni pääsee parin viikon päästä pois intistä, ja pelkään ettei yhdessä asumisesta tule mitään, jos vain kiukuttelen. Yhdessä asuminen on kuitenkin ollut kummankin suuri haave. Muutimme vasta syyskuussa yhteen, joten perus arjesta yhdessä ei ole oikein vielä kokemusta. Suhdetta takana kohta 1,5 vuotta. Poikaystäväni on parasta mitä on ikinä ollut enkä parempaa voisi löytää, mutta en tiedä mikä tässä mättää. Välillä ei kiinnosta ollenkaan ja yksinoleminen kuulostaa hyvältä idealta, välillä taas olen maailman onnellisin. Mieli saattaa muuttua pari kertaa viikossa. Olen puhunut hänelle eroamisesta, tauon pitämisestä ja kaikesta mahdollisesta huonosta. Poikaystäväni ei missään nimessä halua mitään käyvän. Olisi kiva saada jotain selkoa tähän ennen kuin käy oikeasti huonosti. Ongelmahan taitaa olla lähinnä minussa...
Hukassa/19v
VASTAUS: Nyt pitää miettiä hyvin tarkkaan, miksi poikaystäväsi teot ärsyttävät sinua. Tekeekö hän oikeasti jotain ärsyttävää? Vai oletko itse ärtynyt ja pahantuulinen joistain sisälläsi olevista syistä, ja purat sen häneen? Tähän viittaa, kun sanot, että välillä keksimällä keksit syitä, miksi olla ärsyyntynyt. Saako kenties hänen lähestyvä lähtönsä sinut hermostuneeksi ja epävarmaksi?
Joskus tylyyden taustalla on epävarmuus siitä, olemmeko itse rakastettuja. Tylyys on tosin hyvin huono tapa sitä testata. Joskus heijastamme kumppaniimme kaikkea sitä pahaa mitä jotkut muut ihmiset, esimerkiksi vanhempamme, ovat meille tehneet. Tunnemme epämääräistä pahaa oloa sisällämme ja kaadamme kaiken sen lähimmän ihmisen niskaan. Kannattaa käydä läpi elämäntarinaansa, ja miettiä, mikä tunne kuuluu kenellekin. Tutkikaa parisuhdettanne, ja tutkikaa itseänne.
Joskus pieniltäkin tuntuvilla seikoilla voi olla aika suurikin vaikutus. Esimerkiksi e-pillerit aiheuttavat joillekin naisille ärtyisyyttä, pahantuulisuutta ja mielialojen heilahteluja. Niiden pois jättämistä saattaa kannattaa kokeilla jonkin aikaa.
Sanot, että poikaystäväsi on parasta, mitä sinulle on ikinä tapahtunut, etkä parempaa voisi löytää. Ei siis kannata antaa helpolla periksi.
Olen 23-vuotias nainen ja olen ollut puolitoista vuotta suhteessa pari vuotta vanhemman miehen kanssa. Mies on ulkomaalainen, kotoisin erilaisesta kulttuurista kuin minä. Puoli vuotta olemme joutuneet elämään kaukosuhteessa ja suunnitelmissa on pian taas nähdä ja jäädä asumaan yhteen.
Hetki sitten hän kuitenkin pyysi minua ajattelemaan uutta suunnitelmaansa. Hän haluaa aloittaa loistokkaan uran, tekevänsä tulevaisuudesta vakaamman ja paremman. Tämä tarkoittaisi myös sitä että suhteemme jatkuisi 2-3 vuotta kaukosuhteena.
Aluksi halusin kieltää suunnitelman rajusti, mutta nyt tahtoisin avata silmiäni hänen vuokseen. Hän sanoi nyt olevan meille parasta aikaa tehden asioita itsellemme, olemme nuoria, emmekä ole sidoksissa mihinkään. Se sai minut ajattelemaan. Itse olen taloudellisesti hyvässä tilanteessa, olen saavuttanut unelmiani ja tunsin törmänneeni seinään kun ainoa asia mikä minulta vielä puuttuu on oma perhe ja että joudunkin odottamaan.
Mieleeni tulee niin monta kysymystä johon en kuitenkaan saa vastauksia sillä olen aina nähnyt hyvän parisuhteen sellaisena mitä vanhemmillani on: ollaan tavattu nuorena, saatu lapsia, menty naimisiin ja joka päivä vietetään yhdessä.
Voiko parisuhteeksi kutsua kaukosuhdetta ja onko edes järkevää odottaa sen kestävän vuosia? Vai täytyykö keksiä omat "säännöt" ja olla avoimessa suhteessa? Hän tarvitsee paljon läheisyyttä ja olenkin joskus huolissani siitä että sen jonka tehtävä on sitä antaa ei olekkaan paikalla, ja se on varmasti ankara tunne mutta millä sitä parannetaan? Lähdetäänkö sitä etsimään salaa muualta? Saatan olla joskus mustasukkainen. Yhteydessä olo on vaivanloista, ja joskus menee päiviä sitä ilman. Minä olen aina se joka on vastaamassa oli sitten aamu tai yö, jolloin harmittaa kun toinen ei pysty samaan. Uskomme molemmat siihen että tulemme olemaan yhdessä tulevaisuudessa, mutta tiedän myös ettei mikään voi olla varmaa.
Voiko hyväksi suhteeksi kutsua sellaista missä ei olla ns. yhdessä ja jos voi niin miten se onnistuu?
Nimimerkki 1+1=?
VASTAUS: Nimimerkkisi on osuva. Mitä on 1+1? Onko se kaksi? Vai enemmän? Vai vähemmän? Vai onkohan yhtä oikeaa vastausta tässä tilanteessa olemassakaan?
Arvelen, ettei minulla ole antaa sitä yhtä kaipaamaasi vastausta. Yhtälössä on monta muuttujaa, joita voimme kuitenkin tarkastella ja puntaroida.
Kirjoitat miehesi olevan erilaisesta kulttuurista kuin sinä. Jäin miettimään, minkälainen on miehesi käsitys parisuhteesta, miehenä ja naisena olemisesta. Onko puolisoilla samanlaiset oikeudet ja velvollisuudet? Onko parisuhde tasa-arvoinen, kahden itsenäisen aikuisen välinen sopimus? Vai jotakin muuta? Mitä?
Olet nyt 23-vuotias, joten oletan, että sinulla ei ole vielä paljon parisuhdehistoriaa. Kirjoitit saaneesi vanhemmiltasi perinteisen parisuhdemallin, jossa on sitouduttu varhain, perustettu perhe ja eletty yhdessä. Tavoitteletko itse samaa vai aiotko kulkea omaa polkuasi tässä asiassa? Onko ydinperhe sinulle luovuttamaton arvo vai voitko ajatella tinkiväsi siitä olosuhteiden pakosta ainakin jonkin aikaa? Jos kaipaat tiivistä yhdessäoloa, kuinka kauan arvelet jaksavasi odottaa? Ymmärsin, että olet hiljattain joutunut pettymään odotuksissasi kun miehesi omat suunnitelmat muuttuivat. Hän pyytää sinua jatkamaan kaukosuhdetta vielä joitakin vuosia. Se on paljon pyydetty. Ottaako hän huomioon sinun tunteesi? Ymmärrettävästi pohdit asetelmaa, aluksi jopa kyseenalaistit sitä. Mikä sai sinut muuttamaan mielesi, "avaamaan silmäsi"? Suomalaisesta parisuhdeperinteestä katsottuna kaukosuhde on pidemmän päälle varsin haastava. Mutta ei toki mahdoton. (Onko ulkomaille muutto miehesi luo muuten yksi mahdollinen vaihtoehto?)
Kysyt, voiko kaukosuhdetta kutsua parisuhteeksi. Mielestäni voi, jos näin olette sopineet ja teillä on selkeät pelisäännöt. Toiseksi kysyt, onko järkevää odottaa sen kestävän vuosia. Tämä kysymys on vaikeampi. Mikään ei ole mahdotonta, mutta vuosien kaukosuhde sisältää monenlaisia epävarmuustekijöitä. Entä jos toisen - tai mahdollisesti molempien - tunteet muuttuvat ajan myötä? Entä kannattaako satsata suhteeseen, jonka tulevaisuus on epävarma? Kysyt myös avoimen suhteen mahdollisuutta. Se on toki yksi vaihtoehto, mutta oletko valmis sellaiseen? Entä miehesi? Pohdit myös miehesi läheisyyden tarvetta ja mahdollista uskottomuutta. Se riski on nähdäkseni olemassa. Entäpä oma läheisyyden kaipuusi? Kirjoitat olevasi ajoittain mustasukkainen ja se on mielestäni varsin ymmärrettävää. Entä onko miehesi mustasukkainen sinusta?
Kirjoitat, että te molemmat uskotte olevanne yhdessä tulevaisuudessa. Ilmeisesti side välillänne on siis vahva. Mielestäni sinulla on ainakin kaksi vaihtoehtoa: voit elää kaukosuhteessa ottaen siihen liittyvät riskit huomioon. Tai voit päättää suhteen tässä vaiheessa ja suuntautua johonkin uuteen. Jos teidät on tarkoitettu toisillenne, tienne varmaan kohtaavat myöhemmässäkin elämän vaiheessa.
"If you love something, set it free. If it comes back, it's yours. If it doesn't, it never was."
KYSYMYS: Nyt ois sellanen ongelma, että meillä suhteessa ei tuo kommunikointi pelaa tietyllä osa-alueella ja minä ja parempi puoliskokin tiedostetaan asia. Minä ilmeisesti enemmän, kuin hän, koska olen yleensä se joka eniten jää ymmälleen asioissa. Olemme siis kaukosuhteessa. Muuten suhde toimii hyvin, mutta tämä on meillä ongelmana vielä: Meillä kommunikoinnissa ongelmana on liian epäselvät keskustelut joissa jää osa asioista sanomatta tai kysymättä. Otan yhtenä esimerkkinä pari päivää sitten tapahtuneen:
Nainen kertoi kasaavansa grilliä ja tekevänsä puutöitä muun perheen kanssa ja kertoi tulevansa myöhemmin juttelemaan skypeen. Asiahan oli minulle täysin ok ja puuhastelin omia juttujani. Hän tuli sitten myöhemmin skypeen ja minä odotin jo, että pääsemme juttelemaan, mutta hän halusi tehdä vielä koulutehtävänsä (opiskelee siis vielä) ja äitienpäiväkortin mikä tietysti oli minulle täysin ok. Kun hän sai ne valmiiksi hänen piti mennä saunaan, mutta hän sanoi, että juttelemme sen jälkeen. No hänellä kestää siellä yleensä sen 30-40min ja odottelin häntä skypeen paikalle ja sitten hän laittoi, että katsoo hetken
televisiota samalla kun kuivattelee mikä myös tietysti oli minulle täysin ok. Odottelin semmoiset 20min ja sitten hän sanoi, että aikoo katsoa leffaa. Sitten hän sanoi, että ''Jos kerkeis sen leffan jälkeen jutella hetken ;)''. Tässä kohtaa minua alkoi harmistuttaa jo kun olin suurinpiirtein puolipäivää turhaan odotellut ja toinen lupaillut, että tulen ja sitten ei tulekkaan ja taas lupaa tulevansa ja taas ei tulekkaan. Tässä kohtaa ajattelin, että käy niin, että hän kun on sen leffan katsonut niin hän on niin väsynyt ettei jaksa jutella. Harmistuksissani näpäytin hänelle sitten ''Pitää katsoa kerkiänkö’'. Tähän hän kysyi ''Kuinka niin?'' ja vastasin, että ''Omia juttuja’'. Sanoin hänelle sitten, että minusta tuntuu, että olen turhaan odotellut ja, että ei ole kiva miten hän pompottaa minua noin, että ''tuun, en tuu, tuun, en tuu, tuun''-tyylillä. Siihen hän vastasi ettei tee niin tahallaan ja ei osannut muotoilla oikein tuota ''Jos kerkeis sen leffan jälkeen jutella hetken'' vaan hän tarkoitti, että kerkiää jutella ja muotoili sanavalintansa väärin. Sitten sieltä tuli avautuminen miten hän on tehnyt rankasti ulkona hommia ja listasi kaikki puutyöt, grillinkasaamiset, grillaamiset jne. Enhän minä tiennyt, kuin vain puutöistä ja grillin kasaamisesta joten en tiennyt hänellä olleen rankka päivä. Tässä kohtaa hän päätti ettei sitten tulekkaan puhumaan skypeen lainkaan. Yritin rauhoitella häntä, mutta ei siitä oikein mitään tullut ennen, kuin soitin hänelle ja puhuimme puhelimessa ja puhelimessakin hän oli todella vihainen (nainen on temperamenttinen ja kiihtyy nollasta sataan herkästi). Siinä tuli puheeksi mm. se leffan katsominen ja siinä tapahtui kummallakin kömmähdys: minä en tajunnut kysyä miten kauan se leffa kestää (kesti enää vain vähän aikaa) eikä hän tajunnut sanoa minulle kauanko se kestää joten oletin sen kestävän vielä pitkään minkä takia harmistuin ja pamautin sen näpäytyksen. Minä pyysin anteeksi sen jälkeen kun hän sanoi, että ''no olisit kysynyt''. Sitten sanoin tuosta telkun katsomisesta, että hän olisi voinut sanoa aiemmin, että aikoo katsoa leffaa vielä siihen perään niin hän sanoi ''kuivattelin ettei tarttis märis hiuksis istuu koneella''. Kysyin miksei hän sanonut minulle suoraan, että haluaa kuivatella niin kauan, että hiukset kuivuu. Vastaus oli: ''no sori kun en tajunnut''. Sitten hän kertoi kaiken rankasta päivästä ja minä vastasin etten tiennyt, että hänellä oli niin rankka päivä ja, että jos hän olisi kertonut minulle, että hänellä on niin rankka päivä ollut takana ja, että haluaa sen takiakin rauhassa katsella telkkaria ja leffaa niin olisi voinut vain sanoa minulle.
Onneksi sain hänet lopulta rauhoittumaan ja pääsimme kumpikin nukkumaan
hyvillä mielin.
Meillä on siis ongelma tiivistettynä: asioista jää osa kertomatta (naisella yleensä ja joskus myös minullakin, mutta harvemmin), kumpikin tekee oletuksia vajaan kertomuksen pohjalta (naiselta jää selventämättä asiat kuten tuo kauan leffa kestää ja minäkään en aina tajua kysyä asioista) ja sitten kun tilanne alkaa jo muuttua riidaksi niin sitten vasta paljastuu kaikki vaikuttavat asiat ja nainen yleensä jättää viimetippaan sen, että kertoo suunnitelmien muuttumisen. Ollaan keskusteltu tästä ongelmasta kahdenkesken, mutta tuntuu, että minä ainoastaan otan oppia. Osittain tuo naisen temperamenttikin haittaa kommunikointia, koska silloin hän ei millään meinaa suostua puhumaan asioista. Samoin hän aika usein kieltää sen, että on vihainen, mutta minä tunnistan kyllä hänen äänestään, puheistaan, kirjoitustyylistään ja myös eleistään milloin hän on vihainen ja lopulta sitten suostuu puhumaan. Miten voisimme parantaa kommunikointiamme, että välttyisimme tämmöisiltä väärinymmärryksiltä ja niin, että saisin tuon toisenkin huomaamaan, että pitää vielä petrata kommunikointiamme?
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Kysymyksesi liittyy kommunikointiin ja siihen liittyviin ongelmiin. Jotenkin tuntuu siltä, että nämä kysymykset yleistyvät, vaikka periaatteessa meillä on enemmän väyliä ja mahdollisuuksia kommunikaatiolle, kuin koskaan ennemmin. Käsitin, että te elätte tällä hetkellä etäsuhteessa ja olette luoneet tavan keskustella ja olla yhteydessä päivittäin esimerkiksi Skypen avulla.
Vaikka Skypessä kommunikoidaankin kasvokkain, on se silti aina eri asia, kuin samassa tilassa oleva kommunikointi. Kun ihminen on läsnä, hänen koko olemuksensa kommunikoi, myös hiljaisuus, eleet, kosketus, liikkeet. Osa informaatiosta tulee tätä kautta, emme ole yksin sanojen tai sävyjen varassa. Vielä suurempi tulkitsemisvaara on tietenkin silloin, kun käydään vuoropuhelua tekstiviestein.
Toinen ongelma on se, että yleensä kommunikoimme tai käymme vuoropuhelua aika luontevasti, ilman aikatauluja tai asettautumista varsinaiseen keskusteluun. Kertaamme päivän kuulumisia, samalla muutakin tehden. Kommunikaatio, kotityöt, syöminen ja muut lomittuvat yleiseen olemiseen. Sovittu kohtaaminen Skypen kautta, vaatii aina asettumista kommunikatiiviseen tilaan, tyyliin "nyt keskustellaan". Joskus käy niin, ettei jaksa asettua siihen tilaan. Tähän saattaa olla monia syitä, yleisempänä varmaan väsymys.
Esimerkissä kerrot tavallaan siitä kuinka kommunikoinnin esteeksi tulee joukko sattumanvaraisia arkipäivän toimintoja ja asioita joita kumppanisi tekee. Samalla sinä olet jo "asettautunut odottamisen tilaan" ja tietenkin turhaudut kun kommunikointi lykkääntyy. Kun sitten lopulta asetutte keskustelemaan, on kuormitus jo valmiina. Hän saattaa tuntea syyllisyyttä siitä, että on pitkittänyt yhteisen hetken aloittamista, tai hän saattaa kokea, että sinä syyllistät tai hoputat häntä. Sinä toisaalta saatat tuntea olosi syrjäytetyksi ja vähemmän tärkeäksi. Ainekset riitaan ja väärinymmärrykseen on kylvetty. Seuraa kiukuttelua, syyttelyä, tulkintaa ja kinaa, josta seuraa taas purkamista ja rauhoittelua. Vaikka käytte molemmat tyytyväisenä ja rauhoittuneena nukkumaan, olette kumpikin tavallaan riidelleet "tyhjästä". jonka purkamiseen ja tilanteen rauhoittamiseen taas kuuluu aikaa.
Olisi varmaan puolin ja toisin hyvä olla sopimus, ettei jokaisena päivänä tarvitse keskustella sen kummemmin, joskus riittää viesti siitä, että toinen on olemassa ja voi hyvin. Sitä hedelmällisempää on sitten keskustella enemmän kun molemmat haluavat sitä ja tuntevat siihen tarvetta.
Mainitset tyttöystäväsi temperamenttisuuden; sekin on totta, että temperamenttierot vaikuttavat kommunikointiin. Jos ihminen kiihtyy helposti, "nollasta sataan", niin kuin kerrot, on turha yrittää puhua hänelle tunnekuohun aikana. Anna hänen rauhoittua rauhassa, ja keskustele vasta myöhemmin. Kerrot myös, että sinulla on tunne, että vain sinä otat opiksesi riitatilanteissa. Ehkä te opitte eri lailla, eri tahdissa. Anna hänelle aikaa.
Varsinkin etäsuhteessa olisi tärkeää, että pystyy pitämään toisen mielessä ja tuntemaan turvaa ja rauhaa. En tiedä, missä vaiheessa suhteenne on. Oletteko juuri tavanneita? Juuri rakastuneita? Vai onko suhteenne jo vakiintunut, oletteko molemmat levollisella mielellä sen suhteen? Jos teillä on kyllin turvallinen ja luottavainen suhde , ei tarvitse aina niin paljon konkreettista yhteyttä. Äsken mainitsemani kuittaus voi riittää toiselle kertomaan: "olet tärkeä ja olen ajatellut sinua".
Kerrot hienosti kysymyksesi lopussa siitä, miten tärkeää hyvä kommunikaatio on sinulle ja , että haluaisit sen yhä kehittyvän välillänne. Se on hieno tavoite, mutta vaatii paljon aikaa. Se myös varmasti helpottuu, kun voitte olla enemmän "oikeassa" yhteydessä, sellaiseen johon puhuvan pään lisäksi liittyy koko ihminen, hiljaisuus ja hengityskin. Ihminen puhuu niin monilla tavoillakin, kuin vain sanoilla.
Kannattaa myös muistaa, että ihmisten välinen vuoropuhelu on aina altis väärinymmärryksille ja virhetulkinnoille. Ajan myötä oppii ymmärtämään, mitkä asiat ovat riidan ja kinastelua arvoisia ja minkälaisten asioiden kannattaa vain antaa mennä ohitse. Kaikkeen ei voi tarttua ja jumiutua. Ja oleellista on myös se, ettei riidassa ole voittajia ja häviäjiä, eikä oleellista ole aina sekään, kumpi oli oikeassa.
Hei. Minulla ja tyttöystävälläni tuli riitaa turhasta aiheesta, mutta pääsyyllinen hänen suuttumiseensa olen minä. Sen tiedän itsekkin. Kaipaan nyt lähinnä neuvoa miten tästä riidasta selvittäisiin. Itse en pidä tilannetta riitana vaan yritin keskustella hänen kanssaan asiallisesti ja olin rauhallinen, mutta hän suuttui kokoajan pikkuhiljaa. Olemme siis kaukosuhteessa ja keskustelemme skypen, whatsapp-tekstiviestiohjelman ja steam-peliohjelman chatin sekä facebookin välityksellä ja joskus puhelimessa. Vakiona on whatsapp jolla kerrotaan missä kumpikin menee tai kysyy mitä toinen tekee jos on esimerkiksi ulkona eikä koneella sekä skype jolla puhutaankin sitten eniten webkamerat auki. Riita alkoi näin.
Meillä on rutiinina sellainen, että kummankin tullessa kotiin avaamme samantien skypen ja kumpikin olettaa automaattisesti toisen olevan skypessä. Se on, kuin yhteinen sanaton sopimus. Vaikka toinen ei edes olisi paikalla niin silti laittaa viestiä (Skypessä voi laittaa paikallaolotilansa myös näkymättömäksi vaikka olisi oikeasti paikalla). Yleensä kumpikin on tai korkeintaan 5 minuuttia ''myöhässä''. Pitempään jos on niin ilmoittaa yleensä syyn whatsappissa. Sitten puhumme suurimman osan päivästä skypessä ellei toisella ole menoja ja silloinkin kun toisella on menoja esim. kaverin luokse meno niin toinen automaattisesti odottaa toisen tulevan tämän jälkeen skypeen kun tulee kotiin ja näin tapahtuukin yleensä aina. Tähän luonnollisesti on tottunut. Harvoin tulee mitään äkillisiä muutoksia, mutta niitä jos tulee niin kumpikin on aivan ihmeissään mitä tapahtuu ja nyt kävi niin.
Tyttöstäväni kertoi lähtevänsä tänään kahville kun oli tullut kotiin työssäoppimasta ja minä sanoin, että asia ok. Hyvin normaalia, että hän käy kahvilla ystävänsä kanssa joten en ajatellut siitä mitään sen kummempaa vaan puuhasin kotonani omia juttujani ja odottelin häntä vanhasta tottumuksesta. Muutaman tunnin kuluttua näin hänet paikalla whatsappissa ja kysyin oliko hän jo kotona. Sanoi, että oli juuri tullut kotiin. Tässä kohtaa tuli ensimmäinen ihmettely miksei hän kertonut lähteneensä kotiin kuten yleensä aina tekee (hän kertoo jopa silloin kun lähtee kaupasta kotiin!). Annoin asian olla ja hän sanoi katsovansa televisiosta Simpsonit ja minä puuhasin omia juttujani sen aikaa. Sitten hän ilmaantui steamiin mikä itsessään ei pitäisi herättää ihmetystä, mutta meillä on tapana tehdä niin, että avaamme skypen ja juttelemme siellä muutaman tunnin ja avaamme steamin vasta myöhemmin pelataksemme jotain ja jutellaksemme kavereille siellä. Hän ei puhunut minulle lainkaan avattuaan steamin. Vasta 40min jälkeen kun itse kysyin häneltä miten ilta meni kahvilla ja miksei hän ollut tullut skypeen kuten aina ennenkin. Hän sanoi, että kivaa oli kahvilla. Tästä alkoi alamäki:
Kysyin mitä hän puuhaili ja kertoi katselevansa youtubesta videoita. Kysyin miksei hän ollut tullut skypeen. Ensin hän antoi perusteluksi ettei häntä huvittanut tulla skypeen mikä sinänsä oli outoa. Sitten totesin hänelle, että meidän olisi helpompi puhua skypessä ääneen webkamerat auki ja mikrofonit päällä, kuin steamissa kirjoittaen ja ihmettelin, että saman verran vaivaa ja aikaa vie skypeenkin kirjautuminen ja siellä olisi helpompi puhuakkin. Sitten ihmettelin mistä tämmöinen yhtäkkinen muutos tuli ja kerroin ne mitä tuossa aiemminkin, että miten yleensä toimimme ja ihmettelin hänelle tätä muutosta. Sitten hän kirjoitti hieman vihaiseen sävyyn, että ''no enkö saa tehdä toisin? Päätin nyt tehdä näin''. Vastasin, että tietysti hän saa tehdä toisin, mutta halusin silti kuulla syyn. Nyt hän antoi perusteluksi sen ettei hän halunnut tulla skypeen, koska ''olisit varmaan taas sanonut: et kuunnellut vaan keskityit muuhun, en toista.''
(pari päivää sitten hermostuin hänelle kun hän itse oli halunnut keskustella kanssani, mutta kun yritin puhua hän keskittyä katsomaan youtubesta videoita eikä kuullut mitään mitä sanoin, kuin vasta neljännellä kerralla kun kysyin kuuliko hän mitään mitä olin sanonut. Hän sanoi, että ei ja pyyti jälleen toistamaan ja sanoin, etten toista viidettä kertaa ja siitä hän alkoi mököttämään. Pyysin anteeksi omaa suutahtamistani, mutta sanoin ettei tunnu kivalle kun toinen itse haluaa jutella ja sitten ei kuuntele. Olin töistä valmiiksi väsynyt joten olin jo hieman ärtynyt ja väsynyt valmiiksi. Hän antoi minulle anteeksi).
Loukkaannuin hieman, koska minusta tuntui ettei hän uskonut minun ottaneen opiksi viime kerrasta ja sanoin tästä hänelle ja siihen hän vastasi, ettei hän missään vaiheessa sanonut ettei hän usko. Kerroin, että minusta tuntui siltä ja tuntuu etten saisi loukkaantua. Hän sanoi siihenkin ettei hän ole kieltänyt minua loukkaantumasta. Kolmas perustelu alkoi tästä ja se oli, ettei hänen ole järkeä avata skypeä jos hän katsoo videoita. Tätäkin minä ihmettelin, koska me kumpikin katsomme youtubesta videoita silloinkin kun keskustelemme skypessä. Linkkaamme toisillemme hassuja videoita yms. Ihmettelin mistä moinen mielenmuutos. Siitä hän aloitti taas sen etteikö hän saisi muuttaa tapojaan. Sanoin, että ei hänen tarvitse suuttua vaan haluan ymmärtää miksi näin yhtäkkinen muutos ilman mitään näkyvää syytä. Siihen sain vastaukseksi ''no halusin nyt vaan tehdä näin. Onko se niin vaikea ymmärtää''. Tässä kohtaa asiat junnasivat paikallaan: Minä yritin ymmärtää ja saada selvää missä mennään ja hän jankkasi samoja asioita. Kysyin, että teemmekö me sitten jatkossa niin, että skype sammutetaan kun tekee mieli katsoa videoita tai ennen skypettelyä katsotaan niitä. Hän vastasi kiukkuiseen sävyyn ''En tiedä''. Sitten hän sanoi, että halusi vain katsoa videoita ennen nukkumaanmenoa eikä hän jaksanut oikein puhua kellekkään.
Tästä minä aloin kysymään miksi hän antoi minulle liudan eri perusteluja mitkä vaan sekoittivat asioita. Hän sanoi, että ei hän mitään eri perusteluja antanut. Sitten kopioin hänelle nuo hänen sanomansa perustelut ja siitä hän suutahti lisää, että sain vastaukseksi vain ''Jaa!''. Yritin rauhoittaa tilannetta kertomalla, että olin tottunut siihen miten me yleensä käyttäydymme ja toimimme ja tietysti ihmettelen yhtäkkistä muutosta kun toinen ei edes sano mitään ja, että vanhasta tottumuksesta odotin häntä skypeen. Tähän hän sanoi, että ''No en jaksa aina toimia saman kaavan mukaan. Ei kiitos. Ja en pyytänyt sua odottamaan''. Sanoin, että olisi ollut edes kohteliasta sanoa, ettei hän tänään jaksa skypetellä ja jutella. Sanoin, että jos minä olisin käyttäytynyt aivan vastaavasti eli muuttanut tapojani yhtäkkiä niin hänkin ihmettelisi ja kyselisi. Tähän hän vastasi jälleen, että ''Jaa!'' (tiedän, että hän käyttäytyisi aivan samalla tapaa aikaisempien kokemustemme perusteella). Tässä kohtaa hän lähti vihaisena nukkumaan ja sammutti steamin. Laitoin hänelle kuitenkin vielä tekstiviestinä ''Tästä ei olisi tullut tämmöistä vääntöä vaan oltaisiin päästy paljon helpommalla jos olisit vaan suoraan ja heti päivällä sanonut, ettet jaksa tulla koneelle skypettelemään ja haluat katsella videoita. En olisi turhaan vanhasta tottumuksesta odotellut sua ja meille ei olisi tullut mitään tämmöistä kinaa ja kaikki olisi ihan hyvin. Nyt tuli ihan turhasta kinaa''. Sain vastaukseksi vain ''ok'' ja laitoin vielä hänelle ''Anteeksi. Kerroit minulle niin monta eri perustelua etten ollenkaan ymmärtänyt missä mennään ja kun yhtäkkiä vaan muutit tapojasi niin menin hämilleni. Sinä tarkoitit samaa asiaa eri sanoilla, mutta minä taas näin sun vaan vaihtavan perusteluja enkä ymmärtänyt, että tarkoitit kaikilla samaa asiaa. Minä oon yksinkertainen. Jos minulle sanotaan jotain niin minä huomaan vain sen. En osaa kovin hyvin lukea rivien välistä ja jos perustelutkin muuttuu niin menen ihan ymmälleni. En silloin tiedä mikä on se oikea syy. Olen pahoillani. Hyvää yötä ja kauniita unia. Nuku hyvin''. Vastaukseksi en saanut mitään.
Tiedän mikä meidän kahden ongelma on ja se on kommunikoinnin puute tai epäselvyys siinä. En yritä vierittää syytä kokonaan hänen niskoilleen, mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta, että se todellinen syy tulee vasta ihan lopussa esille kun hän on jo todella vihainen. En ymmärrä miksei hän sano sitä suoraan heti vaan tekee asiasta näin vaikean niin, että minäkin putoan kelkasta. Olettaako hän minun kykenevän lukemaan hänen ajatuksensa tai rivien välistä mitä hän yrittää sanoa? En halua kinastella turhasta ja siksi minua harmittaa tämmöinen asioiden mutkistaminen ihan turhaan. Kuten tästä kertomuksesta paistaa niin hän kimmastuu kyselemisestä ja ihmettelystä helposti vaikka itse on hirmu utelias ihminen ja haluaa tietää jopa lahjayllätyksenkin mitä se sisältää vaikka se olisi salaisuus. Hän on temperamenttinen luonne ja minä taas tyynen rauhallinen. Pyrin keskustelemaan hänen kanssaan aina asiallisesti ja yritän saada hänet ymmärtämään omat tunteeni ja samaan aikaan yritän ymmärtää häntäkin. Silti joskus käy näin, että hän hermostuu ja vasta lopussa kertoo sen todellisen syyn vaikka olisi päässyt paljon helpommalla sanoessaan sen heti tai jo aiemmin päivällä. Miten saisin hänet sanomaan minulle asiat heti suoraan kuten ne on eikä vasta tämmöisen kinastelun jälkeen kun hän on jo kiukkuinen, kuin ampiainen? Samoin hän aina olettaa asioista pahinta mahdollista tapahtumaa ensimmäisenä kuten tuo, että olisin hänelle taas äkäinen kun hän ei kuuntelisi ja joutuisin toistamaan vaikka niin ei kävisi. Miten tämänkin olettamistavan saisi jotenkin parannettua tai edes lievitettyä? Siitä on keskusteltu, mutta se taitaa olla pinttynyt tapa. En halua turhien kinastelujen ja riitojen tappavan suhdettamme. Hänelle tuottaa vaikeuksia kommunikoida välillä niin, että minäkin ymmärrän, koska hän kiertelee ja kaartelee ja sanoo muuta ensin ja sitten viimeisenä kertoo asian oikean laidan. Minä taas sanon heti suoraan.
Samoin tuo hänen ''enkö saa tehdä toisin'' ja muut sen tapaiset kuten ''no enkö saa tehdä omia päätöksiä'', ''en saa tavata kavereita'' (viimeinen tuli kun kahdesti olin halunnut jutella hänen kanssaan suhteemme asioista ja hän meni kaverinsa kanssa kahville sen sijaan ja sanoin hänelle tästä, että asioista pitäisi ensin puhua) jne. ovat minusta inhottava tapa, koska en koskaan kiellä mitään. Kysyn häneltä asioista, ihmettelen, pyydän perusteluja ja annan oman näkökulmani asioihin, mutta en kiellä mitään. En edes asioita joita pitäisin typeränä, mutta sanon siitä kuitenkin oman näkökantani ihan asiallisesti. Silti hän saa jotenkin kiskottua tuollaisen ''kieltämisen'' puheistani. Miten saisin hänet huomaamaan ettei tuo ole lainkaan mukavaa eikä edes reilua? Sanominen ei tunnu auttavan.
Ymmällään, 23
VASTAUS: Kiitos pitkästä ja perusteellisesta viestistäsi. Sen luettuani jäin kuitenkin miettimään muutamaa kysymystä.
Kerrot, että olette kaukosuhteessa. Kuinka usein tapaatte toisianne livenä? Vaikka nykytekniikka mahdollistaa monin tavoin yhteydenpidon välimatkasta huolimatta, niin toiseen ihmiseen tutustuminen ja parisuhteessa oleminen tarvitsevat kuitenkin sitä, että ihmiset kohtaavat toisiaan myös oikeassa elämässä. Ilman oikean elämän kohtaamisia jää toiseen ihmiseen ja parisuhteeseen katvealueita eli niitä alueita, joissa emme opi tuntemaan riittävästi toisiamme. Tällöin on vaarana, että kuvamme toisesta ihmisestä ja suhteestamme vääristyy. Ylipäätään kaukosuhteessa oleminen on vaativaa. Se vaatii paljon luottamusta puolin ja toisin. Se vaatii mm. sitä, että voimme luottaa yhteyteen silloinkin kun toinen ei ole saatavilla eli emme tarkalleen tiedä missä hän on. Miten sinä koet kaukosuhteessa olemisen? Tiedätkö miten tyttöystäväsi sen kokee?
Miten pitkään olette olleet yhdessä? Usein on niin, että suhteen alussa pari on tiiviisti yhdessä. Vähitellen kuitenkin jompikumpi kokee tarvetta irrottautua tästä alun symbioosista. Tämä näkyy yleensä esimerkiksi niin, että parisuhteen toinen osapuoli alkaa joko kaivata tai ottaa eri tavoin omaa tilaa. Tämä on yleensä luonnollinen osa parisuhteen kehityskaarta, eikä välttämättä tarkoita mitään hälyttävää. Itseasiassa, jotta parisuhde voisi jatkua elävänä, symbioosin purkautuminen on välttämätöntä. Onkohan tyttöystäväsi käytöksessä kyse tästä? Viestisi perusteella yhteydenpitonne on ollut hyvin tiivistä. En usko, että noin tiivis yhteydenpito voi pidemmän päälle jatkua, vaan on vähitellen löydettävä uudenlaista yhdessä olemisen tapoja. Mitä se teidän kohdallanne voisi tarkoittaa?
Kerrot viestissäsi, että te olette tyttöystäväsi kanssa erilaisia luonteeltanne ja teillä on erilaiset tavat reagoida asioihin. Kuulostaa siltä, että tyttöystäväsi on enkä kipakampi, temperamenttisempi. Sinä rauhallinen, ja kuulostaa sitä, että myös hyvin perusteellinen pohdinnoissasi. Parisuhteessa on aina kaksi erilaista ihmistä. Tästä seuraa väistämättä myös erimielisyyksiä ja riitoja. Kohtuullinen määrä riitoja parisuhteessa ei ole vaarallista. Itse asiassa riitelemättömyys on paljon vaarallisempaa. Siksi riitoja ei tulisi pelätä. Parhaimmillaan ne auttavat meitä tutustumaan toisiimme paremmin. Riidan jälkeen olisi hyvä päästä selvittämään miten kumpikin koki tilanteen. On myös hyvä muistaa, että parisuhteessa on aina asioita, joista me emme pääse yksimielisyyteen. On siis osattava myös lakata puhumasta, setvimästä ja suostuttava siihen, että kaikkia asioita ei puhumalla ratkaista. Tavallaan tästä kahden ihmisen erilaisuudesta syntyy myös parisuhteen dynamiikka ja jännitys. Aina välillä kadotamme yhteyden väliltämme ja joudumme tavoittelemaan sitä yhä uudestaan.
Toiveesi siitä, että tyttöystäväsi kertoisi sinulle selkeästi mitä hän haluaa, on ymmärrettävä. Saattaa kuitenkin olla, että hän ei oikein itsekään osaa pukea sanoiksi epämääräisiä oloja ja tuntemuksia. Saattaa myös olla, että hän pelkää sinun reagointiasi tai että hän ei osaa riittävän hyvin vastata tai perustella sinulle ajatuksiaan tai olojaan. Joskus toive puhumisesta voi kääntyä toisen mielessä vaatimukseksi puhua ja tuntua painostamiselta.
Viestistäsi välittyy se, että tyttöystäväsi ja suhteenne on sinulle tärkeä ja että haluat omalta osaltasi toimia niin, että suhteenne onnistuisi. Tämä kuulostaa hyvältä. On myös tärkeää, että kummallakin on omia kiinnostuksenkohteita ja ystäviäkin, jotka tuovat suhteeseen hyvällä tavalla väljyyttä.
Toivotan omalta osaltani hyvää jatkoa suhteellenne! Perheneuvoja Helena
KYSYMYS: Olen ollut 6,5 vuotta suhteessa meksikolaiseen mieheen. Tästä ajasta noin puolet ajasta elimme kaukosuhteessa, joka osaltamme toimi hyvin. Poikaystäväni yritti alkuun etsiä töitä Suomesta, mutta ei saanut työpaikkaa. Kylmä totuus oli siinä vaiheessa, että joko minä muutan hänen kotimaahansa tai sitten erotaan, koska kumpikaan ei nähnyt järkeä jatkaa suhdetta kaukosuhteena. Tein päätöksen ja muutin Meksikoon. Poikaystäväni perhe vastaanotti minut hyvin ja on tukenut tähän päivään asti minua ja poikaystävääni. Olen saanut jonkin verran kavereita, mutta tuntuu, että tosiystäviä ei kuitenkaan ole.
Nyt reilun kolmen vuoden ulkomailla asumisen jälkeen koti-ikävä on kasvanut ja halu palata Suomeen on minulla kova. Perheeni on minulle todella läheinen ja haluaisin nähdä heitä enemmän, mutta välimatka on pitkä ja matkustaminen on kallista. Poikaystäväni ei alkuun arvostanut panostustani suhteeseen ja meillä on ollut paljon erimielisyyksiä jo kulttuurierojenkin takia. Ajan myötä tunteeni laimenivat häntä kohtaan, koska en tuntenut arvostusta hänen puoleltaan. Nyt kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen keräsin rohkeuteni ja ilmoitin haluni erota. Varauduin siihen, että hän ajaa minut pois yhteisestä kodistamme, mutta reaktio olikin päinvastainen. Hän haluaa yrittää vielä. Ehdotti jopa pariterapiaa. Tietenkin ostin lentolipun jo etukäteen ajatellen, että mitä nopeammin lähden maasta sen parempi. Tänään jopa sanoi haluavansa mennä naimisiin kanssani. Oloni on kurja enkä enää tiedä, että mietinkö suhteen pelastamista säälistä vai onko minulla vielä tunteita. En ole enää pitkään aikaan halunnut seksiä poikaystäväni kanssa enkä muutenkaan enää ole hänelle osoittanut hellyyttä.
Ikää minulla on jo 32 vuotta eikä minulla ole työuraa siitä huolimatta, että minulla on hyvä koulutus. Olin jo suunnitellut palaavani Suomeen ja laittaa elämäni järjestykseen, mutta poikaystävän voimakas reaktio sai minut epäröimään. Meillä ei ole enää aikaa mennä terapiaan ennen kuin lähden Suomeen eikä minulla oli kuitenkaan suunnitelmia palata Meksikoon. Kuitenkin ajatus kaihertaa mieltä, että olisiko jotain vielä voinut tehdä, vai onko meidän tulevaisuuden suunnitelmat liian eriävät...
VASTAUS: Olet tienhaarassa. Takana on aika jolloin olit syvästi rakastunut kumppaniisi. Satsasit paljon suhteeseenne ja teit paljon myös uhrauksia uskoen, että rakkautenne kantaa erilaisuudestanne huolimatta. Minulle tulee vaikutelma, että antauduit täysillä suhteeseen, sitouduit, ja uskoit, että tässä on sinun elämäsi kohtalo - positiivisessa mielessä. Luovuit työurasta kotimaassa, luovuit ystävistäsi ja perheestäsi. Sijoitit todella paljon suhteeseen.
Pettymys hiipi mieleesi, kun huomasit vähitellen, että kumppanisi ei nähnyt, miten paljon olit sijoittanut suhteeseen etkä kokenut arvostusta hänen puoleltaan. Koti-ikävä alkoi vaivata ja valmistauduit palaamaan Suomeen.
Asiat saivat uuden käänteen, kun kerroit aikeistasi. Kumppanillesi tuli yllätyksenä aikomuksesi. Hän ei halua ajatella eroa. Sinä olet hänelle tärkeä, mutta hän oli alkanut pitää sinua itsestäänselvyytenä. Nyt tiedät, että hän rakastaa sinua ja haluaa sitoutua suhteeseen menemällä naimisiin. Se tkee sinut epävarmaksi. Pallo on nyt sinulla.
Sinulla on lentoliput Suomeen kädessäsi. Nyt on miettimisen aika. Ehkä Suomessa välimatkan päässä sinulla on mahdollisuus rauhassa miettiä, mitä mies sinulle merkitsee, mitkä ovat olleet suhteenne kantavat säikeet, onko teillä riittävästi yhteistä, jotta voitte jatkaa yhdessä. Kertaa mennyttä, etsi sieltä suhteenne mahdolliset rakennusaineet. Varmaan viime päivinä olette puhuneet, millaista tulevaisuutenne tulisi olemaan yhdessä. Uskon, että sydämesi tulee sanomaan sinulle, mikä on oikea tie.
Viivähdä rauhassa tienhaarassa, niin oikea valinta selkiytyy.
KYSYMYS: Nyt tulee asiaa pitkän kaavan mukaan, sillä en halua asiasta kenenkään kanssa jutella, mutta pakko avautua.
En ole ollut täysin uskollinen. Tiesin, ja kai halusin sitä jo kauan. Toista naista, jonka kanssa juttu jäi todella alkutekijöissään kesken useita vuosia sitten, ennen kuin nykyiseni edes tapasin. Toinen nainen asuu maailman toisella puolen ja oli tulossa käymään Suomessa. Hän tiesi, että olen seurustellut yli 5 vuotta nykyiseni kanssa. Nykyinen itse on työkomennuksella ulkomailla, ollut jo usean kuukauden ajan.
Lähtökohdat olivat petollisen hyvät siihen, että toisen naisen kanssa saimme viettää yhdessä aikaa. Toivoin tavallaan, että hän seurustelisi itsekin jonkun kanssa tai että häneltä en saisi mitään kiinnostuksen merkkiä, sitä mitä kauan aikaa sitten häneltä sain. Halusin olla täydellinen mies omalle naiselleni. Olen tyytyväinen parisuhteeseeni, elämme hyvää arkea, olemme kestäneet aikaisemmat ulkomaan komennukset ja muut vaikeudet. En vain ole koskaan halunnut kihloihin tai miettinyt naimisiin menoa. Nuorempana nämä asiat olivat jopa ajatuksen tasolla helpompia, mutta nainen itse torppasi ne jo silloin. Silti tuntuu, että haluan yhä olla hänen kanssaan, koska meillä on niin paljon yhteistä, ja ennen kaikkea, rakastamme toisiamme.
Ensimmäiset päivät vanhan tuttuni kanssa tuntuivat hyviltä. Olihan vanhaa kaveria kiva nähdä. Välillämme kuitenkin oli jotain, niin kuin oli ollut vuosia sitten. Sitä ei pystynyt estämään. Hänen reissunsa viimeistä edellisenä päivänä, tai, yön tunteina kesäyössä kävellessämme se tapahtui. Puhuimme menneisyydestämme ja olimme lähekkäin. Muistelu tuntui mukavalta. Perhosia oli vatsassa. Suutelimme. Niin kuin olisi pitänyt tehdä silloin viime vuosikymmenellä, nuorena poikana. Niin kuin se silloin jäi tekemättä ja odotti vain aikaansa milloin se tapahtuisi. Nyt se tapahtui, kun minulla on hyvä parisuhde. Vatsassani ei ollut enää perhosia, vaan kokonainen eläintarha. Hän sanoi, että suuteleminen oli virhe, koska hän toivoi sen olevan huonoin suudelma koskaan ikinä. Ei kuulemma ollut, vaan päinvastoin. Se oli virhe, koska nyt tunteet olivat todellisia. Molemminpuolin. Mutta sen hetken. Hän poistui maasta ja todennäköisesti en häntä taaskaan moneen vuoteen näe.
Kävimme tämän jälkeen melko paljon vielä keskustelua asiasta ja tunteistamme. Niitä toden totta oli. Voisin osaltani puhua ihastuksesta. Molemmat vain tietävät, että se on elämäntilanteidemme takia mahdotonta. Minulla on tyttöystävä, jota rakastan. Ja vaikkei olisi, välimatka olisi todennäköisesti este. Koska tiesin etten tule tätä toista naista todennäköisesti lähes koskaan näkemään, olin valmis tekemään teon. Halusin ehkä, että ympyrä sulkeutuisi.
Minua ei vaivaa asia, sillä jollain vinoutuneella mielellä koin sen olevan oikein. Nautin siitä tunteesta. Kukapa ei, kun kihelmöinnin tuntee päästä varpaisiin? Koin, ettei asia voi jäädä häiritsemään minua, sillä kun hän on poissa silmistä, on hän myös poissa mielestä. Vastapuoli tuntuu olevan, epätoivoinen, sillä hän kokee, että mikään täydellinen ei voi hänen kohdallaan vain toimia. En tiedä mitä ajatella, koska häntä tunteiden nouseminen pintaan vaivaa selvästi enemmän.
Tosiasioita ovat, että tyttöystäväni tulee pian takaisin. En halua häntä satuttaa, joten en todennäköisesti aio kertoa tapahtuneesta. Tällöin toista sattuu. Mitä voin hänelle sanoa? Mitään en voi hänelle luvata, eikä se olisi edes inhimillistä. Tiedän kuitenkin, kuka olisi sydämessäni, jos joskus yksin jäisinkin. Onko normaalia ajatella näin? Miksi en voi olla nykyiselle naiselleni se täydellinen mies, joka ei koskaan olisi tehnyt tuota tekoa eikä koskaan ajattelisi toisesta näin? Häntä kuitenkin rakastan, ja tiesin sen ennen sekä jälkeen tapahtuneen.
Miki, 26
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Hienoa, että halusit luottaa meihin ja jakaa tämän tärkeän tapahtuman. Nuoruudessa eri syistä kesken jääneet suhteet jäävät usein jollakin tavoin kummittelemaan. Kun arkitodellisuus ei ole päässyt niitä pilaamaan, ne jäävät fantasioiden varaan ja näin ollen pysyvät aina kauniina ja ihanina, mahdollisuutena onneen. Monesti vanhan ihastuksen myöhemmin tavatessaan saattaa huomata, että sitä muistojen ihanaa tyttöä/poikaa ei enää olekaan, vaan tilalla on vanhentunut, aika arkinen nainen tai mies. Mutta toisinkin voi käydä, niin kuin kerroit. Kipinä onkin säilynyt yli vuosien ja leimahtaa uudelleen, kun siihen on mahdollisuus. Teille kävi niin ja se sai molemmat hämmennyksen valtaan.
Jotenkin luen riviesi välistä, ettei se ehkä kuitenkaan tullut kummallekaan ihan yllätyksenä.
Kerroit, että olet itse halunnut sitä jo kauan ja niin kenties tämä nainenkin, kun oli halukas sinua tapamaan. Helpompaa teille molemmille olisi varmasti ollut, jos tapaamisemme olisi ollut pettymys, niin kuin nainen sen ilmaisi: olisi ollut ”huonoin suudelma koskaan, ikinä”. Nyt hyvältä tuntunut yhdessäolo huipentuen ihanaan suudelmaan ja valtaisaan kihelmöintiin loi taas pohjaa uusille fantasioille, joita jäätte eri puolilla maapalloa kantamaan.
Jotenkin saan silti sellaisen kuvan, että sinä olet tapahtuneen kanssa varsin ok. Niin kuin kirjoitit, koit ympyrän sulkeutuneen ja tapaaminen tuntui olevan jollain tapaa oikein. Onkohan niin, että enemmän kuin itseäsi ja omia tunteitasi, mietit nyt näitä kahta naista ja heidän tunteitaan. Toista naista asia vaivaa enemmän kuin sinua ja kuvasit hänen oloaan epätoivoiseksi. Ilmeisesti hänellä ei oikein ole ollut onnea miessuhteissaan. Eikä ole siis nytkään, kun ihastui varattuun mieheen maailman toisella puolella. Sinun kannattaa varmaan nyt miettiä, kuinka paljon vaiko ollenkaan kannattaa pitää häneen yhteyttä. Kannattaako lyödä vettä kiukaalle, kun ei kuitenkaan ole mahdollista saunoa?
Tässä kohtaan viimeistään astuu kuvaan nykyinen tyttöystäväsi. Kerrotko hänelle tapahtuneesta vai et, se sinun täytyy itse ratkaista. Se koskee siis jo tapahtunutta. Toinen asia koskee tulevaa, eli tuo mistä jo edellä mainitsin. Tyttöystäväsi palaa pian kotiin. Suosittelen lämpimästi, että keskityt silloin häneen etkä enää ylläpidä suhdetta mannerten yli tuohon toiseen.
Se, että tunnet syyllisyyttä suhteessa tyttöystävääsi, kertoo minulle, että olet kunnon mies. Rakastat häntä ja haluat olla hänelle täydellinen mies. Kuulostaa tosi kauniilta. Pidä se. Elämä ei aina mene suoraviivaisesti ja ilman mutkia matkassa. Muitakin viehättäviä ihmisiä tulee vastaan ja ihastumisia tapahtuu, se on ihan normaalia. Itse kuitenkin teet valinnan, mitä polkua lähdet seuraamaan.
Tässä kohdin mieleeni nousee niin vahvasti eräs Tommy Tabermannin runo, että haluan jakaa sen kanssasi:
”Voit valita
tuhansista teistä.
Voit valita
ja voit erehtyä.
Kunhan vain valitset oikein
mihin kohtaan, kenen syliin,
painat lopulta pääsi.”
Toivon sinulle viisautta valita oikein ja paljon onnea ja rakkautta sillä tiellä!
Olen 26-vuotias nainen. Ongelmani on se, että olen alkanut tulla mustasukkaiseksi miesystävästäni. En pidä itseäni kovin mustasukkaisena ihmisenä, vaikka aiemmissa suhteissani olen ajoittain saattanut olla, mutta melko harvoin.
Olen tällä hetkellä miesystäväni kanssa kaukosuhteessa ja näemme vain viikonloppuisin. Mustasukkaisuuteni alkoi noin viikkoa ennen kaukosuhteemme alkamista. Sitä ennen näimme päivittäin. Suhteemme on melko tuore, olemme seurustelleet noin kolme kuukautta. Uskon miesystäväni olevan uskollinen ja sisimmissäni luotan häneen ja tiedän, ettei hän ikinä haluaisi satuttaa minua. Jotenkin kuitenkin pelkään niin käyvän, enkä osaa käsitellä tätä pelkoani.
Aiemmat suhteeni ovat olleet vaikeita. Olen suhteissani kokenut henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Useimmat suhteeni eivät ole kestäneet kovin pitkään ja päättyneet siihen, että mies on kyllästynyt minuun. Olen monissa suhteissani koittanut olla liian hyvä ja painanut omat tarpeeni taka-alalle, jolloin olen varmasti vaikuttanut tylsältä, enkä ollenkaan haastavalta kumppanilta. Toisissa suhteissani olen valittanut liikaa, jolloin mies on kyllästynyt kuuntelemaan valitusta ja tuntenut varmasti itsensä huonoksi kumppaniksi. Monet suhteista on myös päättyneet oikeastaan ennen kuin ovat edes kunnolla ehtineet alkaa. Nyt olen kuitenkin löytänyt tasapainon, mieheni tukee ja kuuntelee minua, ja voin olla oma itseni.
Nykyinen miesystäväni on kuin vastaus haaveisiini: Hellä, huomaavainen, uskollinen ja luotettava. Tiedän hänen kunnioittavan ja rakastavan minua. Hän ei ole antanut aihetta minun olla mustasukkainen. Minä kuitenkin löydän aiheita mustasukkaisuuteen, lähinnä facebookista.
Miesystävälläni on paljon naisystäviä facebookissa ja tiedän hänen pitävän joihinkin näistä yhteyttä myös kännykän välityksellä.
Epäileväinen mieleni pakotti minut tutkimaan kerran hänen puhelintaan ja facebook-tiliään ja se tuntui jälkikäteen hyvin pahalta. En tietenkään löytänyt sieltä mitään mistä minun olisi aihetta olla huolissani. Miesystäväni on keskustellut näiden ystäviensä kanssa täysin asiallisesti. Nämä ystävät eivät kuitenkaan ole hänelle niin läheisiä, että hän tapaisi heitä kasvokkain suhteemme aikana, mikä saa tavallaan mieleni rauhattomaksi. Sillä ovatko nämä ystävätteret täysin puhtaasti ystäviä, jos niitä ei tavata silloin kun seurustelee ja miksi hän ei koskaan puhu heistä minulle?
Tuntuu myös pahalta kun nämä ystävättäret kutsuvat viesteissään kumppaniani sellaisilla hellillä nimillä, joita mielestäni vain tyttöystävä saa käyttää. Kerran riitelimme tästä aiheesta ja kumppanini vastasi, ettei hän voi vaikuttaa siihen mitä muut laittavat hänelle ja hän ei anna heille vastakaikua. Se on tavallaan niin, mutta miksei hän sano näille naisille, että heidän käytöksensä on epäsopivaa?
En tiedä miten saisin itseni luottamaan tähän mieheen. Tuntuu, että huoleni on turhaa, sillä tunnen kyllä kumppanini rakkauden ja tietäisin hänen käytöksestään jos hän tekisi jotain epäkunnioittavaa minua kohtaan. Silti mieleni pelleilee kanssani. Onko menneisyyteni nyt painolastinani ja miten voin alkaa luottaa kumppaniini? Mitä voin tietoisesti tehdä, ettei minun tarvitse epäillä, sillä tämä lähiaikoina mieltäni vaivannut mustasukkaisuus tuntuu raskaalta.
Voiko olla niin, että ajan kanssa opin luottamaan? Voisiko tämä väliaikainen kaukosuhteessa eläminen parantaa minut mustasukkaisuudesta kun huomaan, että suhteemme kestää tämän hetkellisen erillään olon ja kun huomaan, että mies on edelleen elämässäni? Puolen vuoden päästä kaukosuhteemme loppuu ja haluaisin silloin yhteisen arkemme olevan ihanaa ilman tällaisia ylimääräisiä huolia. Olisi myös helpompi olla tällä hetkellä erillään, jos minun ei tarvitsisi vaivata päätäni tällaisilla asioilla.
Mustissa sukissa
Hyvä ystävä Mustissa sukissa,
Kirjeessäsi on hienoa se, että ymmärrät mustasukkaisuutesi liittyvän sinuun itseesi, omiin kokemuksiisi ja historiaasi. Sillä näin on erittäin usein mustasukkaisuuden kohdalla. Mustasukkaisuus liittyy usein myös hyvin varhaisiin lapsuusiän kokemuksiimme, joita emme välttämättä edes osaa yhdistää aikuisiän mustasukkaisuuden tunteisiin.
Aiemmissa ihmissuhteissasi et ole voinut luottaa. Kerrot kokeneesi henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Eli olet kokenut traumatisoivia tapahtumia. Nyt mekanismi, joka on alun perin tarkoitettu sinun suojelemiseksi, on tullut yliherkäksi reagoimaan ”vaaralle”. ”Mielesi pelleilee” kuten itse sitä kuvaat, eli näkee vaaroja sielläkin missä niitä ei ole ja tekee vääriä hälytyksiä. Tällaisessa tilanteessa mielemme tulkitsee pienenkin vihjeen, joka muistuttaa aiemmasta, vaaraksi ja koko elimistömme joutuu eräänlaiseen hälytystilaan. Näin tapahtuu yleensä silloin kun ihminen on aiemmin joutunut altistumaan voimakkaille, uhkaaville kokemuksille, jotka ovat ylittäneet hänen sietokykynsä.
Kuulostaa sitä, että nyt eräänlaisena ”trauman laukaisijana” toimi se, että suhteenne varhaisessa vaiheessa, jossa turvallisuus ei ollut vielä riittävästi ehtinyt rakentua välillenne, jouduitte ”kaukosuhteeseen”. Tämä fyysisen välimatkan tuoma etäisyys laukaisi sinun mielesi hälytysjärjestelmän huutamaan, että varoitus, et ole turvassa.
Nyt pitäisi löytää tapoja viestittää mielen hälytysjärjestelmälle, että kaikki on hyvin, ei ole mitään hätää, olet turvassa.
Oletko itse huomannut mitkä asiat rauhoittavat sinua? Rauhoittaako sinua se jos miehesi puhuu sinulle rauhoittavasti ja sanoo, että ei ole hätää? Entä miten niinä hetkinä pystyisit rauhoittamaan itseäsi, joina miehesi ei pysty sinua rauhoittelemaan? Rauhoittaisiko sinua jokin häneltä saatu esine, joka erossa ollessanne symboloisi sinulle hänen turvallista läsnäoloaan? Entä miten saisit itsesi ja elimistösi ihan fyysisestikin rauhoittumaan? Yleensä näet mielemme hälytysjärjestelmän aktivoituessa myös fyysinen elimistömme aktivoituu. Siksi keinot, jotka rauhoittavat elimistöämme rauhoittavat usein myös mieltämme.
Se, mikä ei meitä yleensä rauhoita on kuvaamasikin kaltainen toiminta, kuten puhelimen ja viestien tutkiminen tai tietojen kysely, kontrollointi, suuttuminen, syyttäminen, jne. Niiden vaikutus on yleensä päinvastainen.
Kuvaat kirjeessäsi aiempien suhteittesi hankaluuksia ja omaa käyttäytymistäsi niissä. Sanot kuitenkin, että ”nyt olen löytänyt tasapainon ja mieheni tukee minua ja voin olla oma itseni”. Osaatko sanoa mistä tuo muutos johtuu? Mikä auttaa sinua olemaan tässä suhteessa erilainen? Oletko tehnyt työtä itsesi kanssa, esim. käynyt terapiassa? Usein on niin, että iän ja kokemusten karttuessa opimme tuntemaan itseämme paremmin ja pystymme ehkä muuttamaan joitain aiemman elämän käyttäytymiskuvioita. Joskus on kuitenkin niin, että ne haavat, apua tarvitsevat alueet, ovat sisällämme sen kaltaisia, että niiden tutkiminen ja korjaaminen vaatii ammatillisemman ihmissuhteen. Siksi suosittelisin sinulle myös hakeutumista esim. väkivaltaa kokeneiden naisten ryhmään tai ihan omille terapiakäynneille.
Olen varma, että sinun on mahdollista oppia ajan kanssa luottamaan. Olet oikeassa, että erossa oleminen on paljon helpompaa jos iso osa kapasiteetistamme ei mene turvattomuuden tunteen käsittelemiseen. Parisuhteessa on myös tärkeää opetella olemaan turvallisesti erossa toisistamme, sillä todennäköisesti jatkossakin elämässä tulee tilanteita, joissa meidän pitää voida luottaa turvalliseen yhteyteen välillämme, välimatkasta huolimatta.
Kaikkea hyvää Sinulle ja suhteellenne! perheneuvoja Helena
