KYSYMYS: Moikka! Olen tykästynyt minua vuoden vanhempaan poikaan. Olen 14 vuotias, eli hän on 15 sekä hän asuu Helsingissä ja minä asun Helsingistä kaukana. Tämä on juuri se kysymys, kannattaako kaukosuhde ja miten tämä kertoa vanhemmille?
VASTAUS: On tosi hyvä, että pohdit asiaa. En tiedä varmasti, millä tavoin olet yhteydessä tykkäämääsi poikaan, mutta oletan, että somen kautta. Voit halutessasi tutustua poikaan sitä kautta yhä enemmän. Kuitenkaan ei kannata lähettää hänelle intiimejä kuvia itsestäsi. Joskus tytöt ovat joutuneet katumaan lähettämiään kuvia, siksi on tarpeen olla varovainen ainakin aluksi.
Anna tutustumiselle aikaa, monia kuukausia. Se tapahtuu juttelemalla, vaikka juuri somen kautta ja puhelimessa puhuen. Jos vähitellen tutustutte yhä paremmin ja tulette hyviksi ystäviksi, voit vähitellen kokea luottavasi häneen paljon. Silloin voi seurustelu tulla ajankohtaiseksi. Etäisyys välillänne ei ole este silloin, jos jo tunnette hyvin ja molemmat tiedätte, että haluatte seurustella toistenne kanssa.
Ihastumisen ja seurustelun eri vaiheisiin haluaisin antaa yhden neuvon: muista aina kuunnella itseäsi, sitä mikä tuntuu sinusta itsestäsi oikealta ja hyvältä. Älä lähde mukaan sellaiseen, mikä pelottaa tai arveluttaa sinua, vaikka toinen pyytäisi tai vaatisi.
Viimeistään siinä vaiheessa, jos aiotte tavata, on vanhempiesikin syytä tietää asiasta ja siitä, kuka tämä poika on. Silloin ei auta muu kuin ottaa asia puheeksi heidän kanssaan. Mutta jos tuntuu mahdolliselta, juttele asiasta äidin, isän tai muun läheisen aikuisen kanssa jo aiemmin. Ihastuminen on luonnollista ja kaunista, se kuuluu osaksi nuoruutta. Seurustelukin tulee useimmille jossain vaiheessa ajankohtaiseksi. Vanhempasi toivottavasti haluavat olla niissä vaiheissa rinnallasi ja tukenasi.
KYSYMYS: Olen 13 vuotias tyttö ja olen ollut yhdessä 3kk poikaystäväni kanssa, joka on 16 vuotta.
Me tehtiin iso virhe ja nyt meidän vanhemmat haluavat että me erotaan eikä nähdä ollenkaan enää ikinä.
Me kuitenkin tykätään toisistamme paljon ja haluttais jatkaa suhdetta.
Ollaan mietitty, että voitais nähdä salaa vaikka koulun jälkeen kahen tai kolmen viikon välein noin 1 - 2 tuntia kerralla koko meijän suhteen ajan tästä lähtien, että meijän/mun vanhemmat ei epäilisi mitään.
En tiedä että kannattaisiko kuitenkaan sellainen suhde että nähään harvoin ja vähän aikaa ja siinäkin on kuitenkin iso mahollisuus että jäädään kiinni. Poikaystäväni on sitä mieltä että se ei rappeuttais meijän suhdetta, mutta jos se ei toimisi niin erottais.
Nää viimeset 3kk ollaan voitu nähä melkeimpä milloin vain ja viikkokin on tuntunut aika pitkältä ajalta olla erossa toisistamme.
Jos me erottais nytten, nii se tuntuis paljon rankemmalta, kun tuntuu et meil olis voinu olla pieni mahollisuus jatkaa. Että vaikka jäätäis salaa näkemisistämme kiinni, niin silloin olisi ehkä vähän helpompi erota kun tietää, että eihän tässä mitään olisi pystynytkään enää tekemään. Kun niin sanotut "oljenkorret" on käytetty. Tuntuu kuitenkin pahalta erota joka tapauksessa, koska ei näin hyvää suhdetta saa helposti mistään.
Kannattaisiko erota heti nytten vai yrittää jatkaa senkin uhalla, että mun vanhemmat tajuu sen ja ne ei tyyliin luota muhun enää pitkiin aikoihi, enkä tulisi näkee poikaystävääni enää ikinä (siis jos jäädään kiinni)? Vai onko muita ideoita miten meidän suhdetta voisi jatkaa ilman että meidän vanhemmat tietävät asiasta?
Kiitos jo etukäteen vastauksista.
Annika S
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Olette joutuneet poikaystäväsi kanssa tilanteeseen, jossa lukemattomat nuoret ovat aikojen saatossa olleet: Nuori rakkaus ja vanhemmat, jotka asettavat tälle rajoituksia tai eivät hyväksy sitä. Yleensä vanhempien kieltoihin sekä rajoituksiin liittyy huoli sekä tarve, myös velvollisuuskin suojella lastaan, erityisesti kun tämä ei ole täysi-ikäinen.
Huomaan, että ihan itsekin pohdit viisaasti asiaan liittyviä erilaisia puolia. Tuntuu ymmärrettävästi pahalta ja rankalta erota, kun välillänne on paljon tunteita. Toisaalta, jos yrität säilyttää läheisyyttä poikaystävääsi tapailemalla salaa, se tuo epäluottamusta ja etäännyttää sinua vanhemmistasi. Se saattaa myös rasittaa sinun ja poikaystäväsi välistä suhdetta koska tilanteisiin liittyy valhetta ja salailua toisaalla. Ikäsi puolesta olet vielä pitkään riippuvainen vanhempiesi tuesta ja turvasta, joten siksikään en kannusta sinua toimimaan tavalla joka lisää ristiriitoja ja epäluottamusta välillenne. He ovat kuitenkin sinua lähellä olevat ihmiset, jotka mitä todennäköisimmin pysyvät, erimielisyyksistänne huolimatta, rinnallasi silloinkin, kun muut ihmissuhteet vaihtuvat. Luuletko, että poikaystäväsi, joka on sinua kolme vuotta vanhempi, ymmärtää miten erilaisessa tilanteessa te olette ikänne puolesta omiin vanhempiinne? Hän on jo selvästi lähempänä itsenäisyyttä ja täysi-ikäisyyttä.
Mietin, ovatko vanhempasi kieltäneet kaiken yhteydenpidon väliltänne? Voisiko joku vaihtoehto olla, että ette tapaile mutta voitte olla yhteyksissä viestein? Tällöin voisitte katsoa, miten tilanne menee eteenpäin ja mahdollisesti rauhoittuu. Voisitte silloin myös rauhassa tutkia sitä, miten kaikki nyt tapahtunut vaikuttaa teidän välisiin tunteisiin.
En kannusta sinua enkä ketään muutakaan tekemään ihmissuhteissaan mitään salassa. Kaikkien ihmissuhteiden keskeinen perusta on luottamus. Siihen kannattaa aina pyrkiä, vaikka aina se ei ole helppoa ja virheitä sattuu. Salaaminen ja valehtelu etäännyttävät ihmistä muista ihmisistä, myös itsestään.
Ymmärrän hyvin, että mielesi on nyt kovin ristiriitainen ja hakee ratkaisua joka suunnasta. Ehkä se löytyy parhaiten ajan kanssa.
KYSYMYS: Olen joutunut parisuhteessa vaikeaan tilanteeseen. Rakastan avovaimoani ja meillä on kohta kolme yhteistä ihanaa tenavaa, mutta liitto on ajautumassa karille. Avopuolisoni on hermostunut ja ajaudumme koko ajan riitoihin.
Tuoreimpana tapauksena puolisoni suuttui, kun minun äidiltäni ja lasten mummulta tuli minulle tekstiviesti ja minä vastasin. Puolisoni on riidoissa vanhempieni kanssa ja puhuu päivittäin todella ikävään sävyyn heistä. Haukkuu heitä minulle, nimittelee ja sanoo suorastaan inhoavansa heitä. Kun tulin töistä kotiin, puolisoni sanoi kirjoittaneensa äidilleni pari "suora sanaista" tekstiviestiä. Viesteistä kuulemma käy ilmi mitä hän heistä ajattelee.
Minä suutuin asiasta, koska koin, että puolisoni on tehnyt minua kohtaan väärin. Minun tietämättäni, minun selän takana haukkuu minun äitini. Olen yrittänyt sanoa puolisolleni, että hän saa olla pitämättä vanhemmistani, mutta antaisi minun ja lasten pitää jonkinlaiset välit. Olen yrittänyt kysyä mihin hän pyrkii riidan ylläpitämisellä. Onko minun ja lasten kuunneltava kun puolisoni haukkuu minun vanhempia päivittäin? Onko oikein, että en saisi pitää omiin vanhempiini yhteyttä? Puolisoni vaatii valitsemaan hänen ja vanhempieni väliltä.
EduK, 36
VASTAUS: Kirjoitat kirjeessäsi että liittonne on ajautumassa karille, koska ajaudutte jatkuvasti riitoihin ja puolisosi on hermostunut. Kerroit että rakastat puolisoasi, ja että teillä on kolme ihanaa lasta. Sitten kuvaat viimeisimmän riitanne, joka liittyy puolisosi käyttäytymiseen suhteessa vanhempiisi.
Mietin ensin tuota alussa kuvaamaasi suhteenne riitaisuutta. Riidat toki kuuluvat parisuhteeseen, mutta jos ne tuntuvat värittävän koko suhdetta ja jos ne ovat rikkovia, on hyvä pysähtyä miettimään mistä kiikastaa. Jos asioiden puiminen ei onnistu kahden kesken, kannattaa hakea apua. Ulkopuolisen näkökulma voi joskus avata uusia mahdollisuuksia. Koetan tässä kirjeessäni auttaa sinua ainakin askeleen eteenpäin.
Mietin mistä parisuhteenne riitaisuus johtuu. Lapsiperheen arki ja kiireisyys voi joskus etäännyttää puolisoita toisistaan, kun yhteistä aikaa ei ole. Työstressi – tai työttömyyden paine –voi entisestään kuormittaa puolisoita. Oma, henkilökohtainen aikakin voi olla minimissään ja harrastuksiin ei riitä resursseja. Kaikki tämä heijastuu parisuhteeseen. Millainen on teidän elämänpiirinne? Onko teillä yhteistä aikaa? Onko teillä tukiverkostoja? Ja onko teillä kummallakin myös ihan ikiomaa aikaa? Voisiko tällaisten kysymysten kautta yhdessä pohdiskellen löytyä väyliä parisuhteen ja koko perheen hyvinvoinnin parantamiseksi?
Et kertonut mikä on syynä siihen että puolisosi ja vanhempasi eivät tule toimeen keskenään. Mutta sen perusteella mitä kerroit, ajattelen sinun olevan oikeassa siinä, että jos puolisosi ja vanhempiesi välit eivät ole kunnossa, sinun tai lastesi välit heihin saavat olla. Ei ole reilua painostaa katkaisemaan läheisiä ihmissuhteita. Toisaalta oman perheen perustaminen tietenkin muuttaa suhdetta myös omiin vanhempiin. Ovatko vanhempanne tiiviisti mukana perheenne elämässä vai saatteko elää perheenä itsenäistä elämää? Voiko puolisosi ihan vain kaivata etäisyyttä muihin sukulaisiin? Voiko olla niin että hän kokee sinun suuntautuneen liiaksi lapsuudenkotisi suuntaan? Kirjeesi perusteella en osaa ottaa kantaa asiaan ja siksi kyselen: ehkäpä näitä asioita olisi hyvä paitsi miettiä, myös keskustella yhdessä. Mitä sinä toivot ja kaipaat? Mitä puolisosi? Entä lapset? Miten nämä ovat yhdistettävissä?
On tärkeää, että hiertävistä asioista puhutaan, etteivät ne jää kalvamaan. On tärkeää kertoa miltä itsestä tuntuu ja mitä itse haluaa. Yhtä tärkeää on molempien kuunnella, miltä toisesta tuntuu ja mitä toinen haluaa. Tämä on tärkeää parisuhteessa, mutta ajattelen että sen voi laajentaa yhtä lailla koskemaan muita läheisiä suhteita.
Onko sinulla ja puolisollasi mahdollisuus hakea ulkopuolista apua omalta paikkakunnaltanne? Kirkon perheneuvonta pyrkii auttamaan parisuhteissa eläviä ja koko perheitä. Perheneuvojan kanssa voidaan yhdessä keskustellen miettiä, miten päästä eteenpäin, miten luoda parisuhteesta ja kodista paikka, jossa kaikkien on hyvä olla. Rakentavaa riitelemistäkin voi opetella –haukkuminen ja nimittely ei ole sellaista. Jos kumpikin puolisoista sitoutuu työskentelyyn parisuhteen puolesta, mahdollisuudet hyvään yhteiselämään ovat hyvät.
KYSYMYS: Ongelmani ei niinkään ole itse suhteessa, vaan perheessä ja suvussa, jolle yrittää perustella suhteeseen liittyviä ratkaisuja. Olen 23-vuotias mies, suhteessa toiseen 23-vuotiaaseen mieheen. Suhteemme toimii hyvin ja olemme olleet n. 5 kk yhdessä. Nyt kuitenkin päätimme, että poikaystäväni muuttaa luokseni asumaan, koska vietämme niin paljon osoitteessani aikaa ja tämä on muutenkin taloudellisesti järkevä ratkaisu.
Koko suhteesta oli alunperin hankala kertoa perheelle. Äiti tietää, isä ei. Vanhempani ovat eronneet joten vanhemmille menevät asiat "raportoidaan" aina kahteen eri osotteeseen, hiukan eri tavoin. Nyt muuttoon liittyen on tullut vastustusta lähinä isän suvun puolelta. Isälle vain kerroin, että kaveri muttaa kämppikseksi ja tämä on itsellekkin rahallisesti hyvä mahdollisuus. En tiedä teinkö väärin, mutta ajattelin että isän on parempi tietää vain niin paljon kun on valmis sulattamaan. Äiti suhtautui asiaan ihan hyvin, mutta kehotti vielä miettimään. Fakta on kuitenkin se, että jos homma ei toimi, asunnosta pääsee nopeasti eroon hyvän vuokrasopimuksen ansiosta. Muutamalta muulta sukulaiselta on tullut kova tuomio niin suhteeseen kuin yhteenmuuttamisenkin suhteen, mutta vain siksi että oma elämäni vaikeutuu ja tulen kohtaamaan paljon negatiivista suhtautumista. En itse asiaa ymmärrä kun tällä hetkellä asiat on paremmin kuin koskaan ja kaikki ystäväni ovat onnellisia puolestani. Kun kerron heille tämän, olen heidän mielestä itsekäs enkä kunnioita muiden mielipiteitä, mitä en taas ymmärrä, koska elämähän on minun ja teen sitä koskevat päätökset itse.
En vaadi heiltä hyväksyntää ratkaisuni suhteen, vaan kunnioitusta siihen että minulla on aikuisena ihmisenä oikeus tehdä omat päätökseni. Tuntuu välillä että minut hyväksytään vain, jos teen ratkaisuita, joita he itse tekisivät. En ole missään vaiheessa katunut päätöstä sen suhteen että osoitteessani asuu kohta 2 ihmistä, mutta haluaisin saada hyviä argumentteja ja perusteita, joilla myös ratkaisuni vastustajat ymmärtäisivät minua ilman että tulisi isompaa riitaa.
Monet voivat ajatella, että vain 5kk seurustelun jälkeen yhteenmuutto on liian aikaista ja tein päätökseni liian nopeasti. Tällä hetkellä kuitenkin vietämme niin paljon aikaa yhdessä että en näe tässä suuria ongelmia. Talouskin pysyy paremmin kasassa ja elämänlaatu paranee. Kodinhoidossakin täydennämme toisiamme ja molemmilla on sopivasti eriävät suosikit kotitaloustehtävien suhteen.
Mielipiteitä tilanteesta, ja tukea argumentteihin, joilla ratkaisua voi perustella kapeakatseisille?
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Luin siitä kaksi kysymystä joita pohdit. Ensimmäinen liittyy siihen, että muutat kumppanisi kanssa yhteen viiden kuukauden yhdessäolon jälkeen ja mietit perheesi, sukulaistesi ja ystäviesi suhtautumista asiaan. Perustelet yhteen muuttamisen syitä käytännönläheisesti: se on taloudellisesti järkevää ja vietätte muutenkin enemmän aikaa toisen asunnossa. Suhteennekin toimii hyvin, samoin arjen askareet.
On vaikea mennä sanomaan, mikä olisi sopiva aika tutustua toiseen ennen yhteen muuttamista. Mikä sopii yhdelle, ei kenties sovi toiselle. Olet löytänyt monia seikkoja, jotka puoltavat ratkaisuanne asumisen suhteen. Riittävätkö perustelut sinulle itsellesi? Entä kumppanillesi? Oletteko yhtä mieltä asiasta?
Toinen sinua mietityttänyt asia on perheesi ja sukulaistesi suhtautuminen siihen että kumppanisi on samaa sukupuolta kuin sinä itse. Kerroit että reaktioita on ollut laidasta laitaan. Näyttää siltä, että monen sukulaisesi täytyy saada käsitellä asiaa, joka tulee heille kenties ensimmäistä kertaa lähelle omaa elämää – siitäkin huolimatta että seksuaalisuudesta ja sen moninaisuudesta on viime vuosina keskusteltu mediassa paljonkin. Jos asia on vieras, se voi herättää pelkoa, kenties ahdistustakin. Osittain syynä on varmaankin myös suojelunhalu (samaa kertoo äitisi kehotus miettiä vielä), sillä seksuaalivähemmistöjä kohtaan tunnetut ennakkoluulot elävät paikoin edelleen.
Olet kuitenkin aivan oikeassa siinä, että elämäsi on sinun ja teet sitä koskevat ratkaisusi itse. On oikeutettua odottaa ratkaisujasi kohtaan kunnioitusta sukulaisiltasi – siitäkin huolimatta että he itse ajattelisivat toisin. Ei siis ole asianmukaista väittää että olisit itsekäs etkä kunnioittaisi heidän mielipiteitään.
Olet kertonut sukupuolisesta suuntautumisestasi äidillesi mutta et isällesi. Olet ilmeisesi toiminut näin, koska et ole varma hänen suhtautumisestaan sinuun.
Oletko myös miettinyt miten isäsi aikanaan suhtautuu siihen, että muut ovat tienneet asiasta ennen häntä? Koska salaisuudet yleensä kuluttavat voimia, ajattelisin että kun sinusta itsestäsi tuntuu että aika on sopiva, kertoisit myös hänelle suhteesi laadusta. Avautumisesta voi seurata kipeitäkin vaiheita, mutta kun se on tehty, itse kunkin prosessit pääsisivät liikkeelle. Mitä itse ajattelet? Voisitko ehkä löytää uudenlaisen vapauden?
Tiesi ei varmaankaan tule olemaan aina helppo. Suhteesi hyväksyminen voi vaatia joiltakin läheisiltäsi aikaa. Joskus käy ikävä kyllä niinkin että välit viilenevät kun koetaan, että toisen valinnat ja arvot sotivat omia arvoja vastaan. Se on todella ikävä asia, eikä niin soisi koskaan käyvän kenellekään.
Tehokaskaan argumentointi ei välttämättä auta toista ymmärtämään kokemusmaailmaasi. Kannattaa kuitenkin pyrkiä avaamaan sitä, koska vastaanottavainen mieli voi hiljalleen avautua uusiin näkökulmiin. Altavastaajan asemasta sinun ei tarvitse lähteä asialle. Yli voimiensa ei pidä myöskään yrittää kääntää kenenkään päätä. Joskus aika on paras pehmittäjä.
On tärkeää että kuuntelet itseäsi. Pidemmän päälle elämä käy tukalaksi jos toimii itseään vastaan. Tärkeämpää kuin se että muut hyväksyvät sinut, on se että sinä itse hyväksyt itsesi ja luotat siihen että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.
Olen iloinen että sinulla on ystäviä jotka ymmärtävät sinua ja ovat onnellisia puolestasi!
