KYSYMYS: Ongelmani ei niinkään ole itse suhteessa, vaan perheessä ja suvussa, jolle yrittää perustella suhteeseen liittyviä ratkaisuja. Olen 23-vuotias mies, suhteessa toiseen 23-vuotiaaseen mieheen. Suhteemme toimii hyvin ja olemme olleet n. 5 kk yhdessä. Nyt kuitenkin päätimme, että poikaystäväni muuttaa luokseni asumaan, koska vietämme niin paljon osoitteessani aikaa ja tämä on muutenkin taloudellisesti järkevä ratkaisu.
Koko suhteesta oli alunperin hankala kertoa perheelle. Äiti tietää, isä ei. Vanhempani ovat eronneet joten vanhemmille menevät asiat "raportoidaan" aina kahteen eri osotteeseen, hiukan eri tavoin. Nyt muuttoon liittyen on tullut vastustusta lähinä isän suvun puolelta. Isälle vain kerroin, että kaveri muttaa kämppikseksi ja tämä on itsellekkin rahallisesti hyvä mahdollisuus. En tiedä teinkö väärin, mutta ajattelin että isän on parempi tietää vain niin paljon kun on valmis sulattamaan. Äiti suhtautui asiaan ihan hyvin, mutta kehotti vielä miettimään. Fakta on kuitenkin se, että jos homma ei toimi, asunnosta pääsee nopeasti eroon hyvän vuokrasopimuksen ansiosta. Muutamalta muulta sukulaiselta on tullut kova tuomio niin suhteeseen kuin yhteenmuuttamisenkin suhteen, mutta vain siksi että oma elämäni vaikeutuu ja tulen kohtaamaan paljon negatiivista suhtautumista. En itse asiaa ymmärrä kun tällä hetkellä asiat on paremmin kuin koskaan ja kaikki ystäväni ovat onnellisia puolestani. Kun kerron heille tämän, olen heidän mielestä itsekäs enkä kunnioita muiden mielipiteitä, mitä en taas ymmärrä, koska elämähän on minun ja teen sitä koskevat päätökset itse.
En vaadi heiltä hyväksyntää ratkaisuni suhteen, vaan kunnioitusta siihen että minulla on aikuisena ihmisenä oikeus tehdä omat päätökseni. Tuntuu välillä että minut hyväksytään vain, jos teen ratkaisuita, joita he itse tekisivät. En ole missään vaiheessa katunut päätöstä sen suhteen että osoitteessani asuu kohta 2 ihmistä, mutta haluaisin saada hyviä argumentteja ja perusteita, joilla myös ratkaisuni vastustajat ymmärtäisivät minua ilman että tulisi isompaa riitaa.
Monet voivat ajatella, että vain 5kk seurustelun jälkeen yhteenmuutto on liian aikaista ja tein päätökseni liian nopeasti. Tällä hetkellä kuitenkin vietämme niin paljon aikaa yhdessä että en näe tässä suuria ongelmia. Talouskin pysyy paremmin kasassa ja elämänlaatu paranee. Kodinhoidossakin täydennämme toisiamme ja molemmilla on sopivasti eriävät suosikit kotitaloustehtävien suhteen.
Mielipiteitä tilanteesta, ja tukea argumentteihin, joilla ratkaisua voi perustella kapeakatseisille?
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Luin siitä kaksi kysymystä joita pohdit. Ensimmäinen liittyy siihen, että muutat kumppanisi kanssa yhteen viiden kuukauden yhdessäolon jälkeen ja mietit perheesi, sukulaistesi ja ystäviesi suhtautumista asiaan. Perustelet yhteen muuttamisen syitä käytännönläheisesti: se on taloudellisesti järkevää ja vietätte muutenkin enemmän aikaa toisen asunnossa. Suhteennekin toimii hyvin, samoin arjen askareet.
On vaikea mennä sanomaan, mikä olisi sopiva aika tutustua toiseen ennen yhteen muuttamista. Mikä sopii yhdelle, ei kenties sovi toiselle. Olet löytänyt monia seikkoja, jotka puoltavat ratkaisuanne asumisen suhteen. Riittävätkö perustelut sinulle itsellesi? Entä kumppanillesi? Oletteko yhtä mieltä asiasta?
Toinen sinua mietityttänyt asia on perheesi ja sukulaistesi suhtautuminen siihen että kumppanisi on samaa sukupuolta kuin sinä itse. Kerroit että reaktioita on ollut laidasta laitaan. Näyttää siltä, että monen sukulaisesi täytyy saada käsitellä asiaa, joka tulee heille kenties ensimmäistä kertaa lähelle omaa elämää – siitäkin huolimatta että seksuaalisuudesta ja sen moninaisuudesta on viime vuosina keskusteltu mediassa paljonkin. Jos asia on vieras, se voi herättää pelkoa, kenties ahdistustakin. Osittain syynä on varmaankin myös suojelunhalu (samaa kertoo äitisi kehotus miettiä vielä), sillä seksuaalivähemmistöjä kohtaan tunnetut ennakkoluulot elävät paikoin edelleen.
Olet kuitenkin aivan oikeassa siinä, että elämäsi on sinun ja teet sitä koskevat ratkaisusi itse. On oikeutettua odottaa ratkaisujasi kohtaan kunnioitusta sukulaisiltasi – siitäkin huolimatta että he itse ajattelisivat toisin. Ei siis ole asianmukaista väittää että olisit itsekäs etkä kunnioittaisi heidän mielipiteitään.
Olet kertonut sukupuolisesta suuntautumisestasi äidillesi mutta et isällesi. Olet ilmeisesi toiminut näin, koska et ole varma hänen suhtautumisestaan sinuun.
Oletko myös miettinyt miten isäsi aikanaan suhtautuu siihen, että muut ovat tienneet asiasta ennen häntä? Koska salaisuudet yleensä kuluttavat voimia, ajattelisin että kun sinusta itsestäsi tuntuu että aika on sopiva, kertoisit myös hänelle suhteesi laadusta. Avautumisesta voi seurata kipeitäkin vaiheita, mutta kun se on tehty, itse kunkin prosessit pääsisivät liikkeelle. Mitä itse ajattelet? Voisitko ehkä löytää uudenlaisen vapauden?
Tiesi ei varmaankaan tule olemaan aina helppo. Suhteesi hyväksyminen voi vaatia joiltakin läheisiltäsi aikaa. Joskus käy ikävä kyllä niinkin että välit viilenevät kun koetaan, että toisen valinnat ja arvot sotivat omia arvoja vastaan. Se on todella ikävä asia, eikä niin soisi koskaan käyvän kenellekään.
Tehokaskaan argumentointi ei välttämättä auta toista ymmärtämään kokemusmaailmaasi. Kannattaa kuitenkin pyrkiä avaamaan sitä, koska vastaanottavainen mieli voi hiljalleen avautua uusiin näkökulmiin. Altavastaajan asemasta sinun ei tarvitse lähteä asialle. Yli voimiensa ei pidä myöskään yrittää kääntää kenenkään päätä. Joskus aika on paras pehmittäjä.
On tärkeää että kuuntelet itseäsi. Pidemmän päälle elämä käy tukalaksi jos toimii itseään vastaan. Tärkeämpää kuin se että muut hyväksyvät sinut, on se että sinä itse hyväksyt itsesi ja luotat siihen että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.
Olen iloinen että sinulla on ystäviä jotka ymmärtävät sinua ja ovat onnellisia puolestasi!
Olli, perheneuvoja