Suhdeklinikka

Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Tällä kertaa aiheena on uusperheet.

Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.

Teksti: Mirja Wuokko
______________________________________________________________________________

Avioerojen yleistyttyä uusperheet ovat tulleet yhä tavallisemmiksi. Nuorena eronneet eivät halua enää elää loppuelämäänsä yksin.

Tilastokeskuksen mukaan jo lähes kymmenes perheistä on uusperheitä, eli perheitä, joissa vähintään toisella aikuisella on alaikäisiä lapsia jo edellisestä liitosta. Perheneuvojan mukaan uusperheestä voi kasvaa hyvinvoiva poppoo, jos uuspari hyväksyy sen, ettei perheestä tule koskaan ydinperhettä, ja jos kumppanit kestävät tiiminä kaikki ympäristön paineet.

”Monet uusperheet hakevat nykyisin apua jo suhteen alkumetreillä”, kertoo perheneuvoja ja psykologi Outi Lepistö.

”Uusperheen muodostaminen tai purkautuminen koskettaa niin monien ihmisten elämää, että tämä on mielestäni plussaa. Monet uusparin ongelmat ovat ennaltaehkäistävissä. Jo tieto siitä, että uusperheellä on omat kehitysvaiheensa, rakenteensa, rajansa ja sääntönsä, ehkäisee turhia eroja”, kertoo Lepistö.

Lepistön mukaan uusperheet elävät kovissa ristipaineissa. Ne rakentuvat erojen pohjalta, ja perheen vakiintuminen vie jopa vuosia.

”Aikuisten on tärkeää ymmärtää ja hyväksyä, ettei uusperheestä tule ydinperheen kaltainen. Uusperheen perustaminen on harvoin oikotie onneen, vaan se vaatii paljon työtä, sitoutumista ja kärsivällisyyttä sekä monien vaikeuksien voittamista. Lapset toivovat usein, että heidän biologiset vanhempansa palaisivat yhteen, ja ex-puolisot saattavat toivoa, etteivät heidän entiset puolisonsa onnistuisi uusissa parisuhteissaan”, Lepistö kuvailee.

”Kokemukseni mukaan monet uusperheelliset elävät kuitenkin onnellista elämää, jopa elämänsä loppuun asti. Mitä he tekevät oikein?”

Lepistön mukaan uusperheen luonnollisten vaiheiden tietäminen helpottaa siinä elämistä.

Uusperheen vaiheet

1. Alkusykli (kesto noin 2-3 vuotta)

- Rakastunut pari katsoo suhdettaan vaaleanpunaisten lasien läpi.
- Puolison lapset otetaan avosylin vastaan.
- Uskotaan, että kaikki tulevat uusperheessä onnellisiksi.
- Syklin loppupuolella alkavat unelmat kariutua ja kielteiset tunteet nousta pintaan.
- Äiti-/ isäpuolet tuntevat itsensä pettyneiksi ja voivat huonommin.
- Esiintyy lojaliteettiristiriitoja.

2. Keskivaihe (kesto noin 1-3 vuotta)

- Täysrähinä- tai poterovaihe päällä. Paineet alkavat purkautua.
- Pinkit lasit sumenevat ja kumppani alkaa vaikuttaa ihan normaalilta ihmiseltä vahvuuksineen ja puutteineen.
- Biologiset sukulaiset saattavat liittoutua. Isä- tai äitipuoli jää helposti yksin, ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi.
- Exät saattavat yrittää säätää uusperheen elämää. Tarvitaan rajoja.
- Tunteita selvitellään, ehkä riidellään reippaasti.
- Ratkaisuja aletaan työstää. Tarvitaan uusia pelisääntöjä.

3. Myöhäisvaihe

- ”Meidän lauma” on muodostunut.
- Parisuhteella on vankka perusta.
- Uusperheen sisäiset ja ulkoiset roolit vahvistuvat.
- Avoimuus ja läheisyys lisääntyvät.
- Aikuiset toimivat enemmän yhteisenä rintamana.
- Odotukset uudesta perheestä ovat aiempaa realistisempia, ja tyytyväisyys lisääntyy.

Eron pitkä varjo

Ero vaikuttaa aina uuteen suhteeseen. Uusperheen erityispiirteenä on vähintään toisen osapuolen runsas elämänkokemus. Suhde ei ala ”alusta”, koska vähintään toinen kumppaneista on jo kokenut perheen perustamisen ja vanhemmaksi tulon riemun (ja riesan).

”Perinteistä kahdenkeskistä seurusteluvaihetta ei ole. Kahdenkeskinen aika voi olla käytännössä niin harvinaista herkkua, että siihen latautuu valtavasti odotuksia. Ja sitten petytään ja turhaudutaan, jos nämä odotukset eivät toteudukaan. Elämisen eron jälkeen sanotaankin olevan uusi kansalaistaito, joka on opeteltava itse alusta alkaen”, Lepistö kuvailee.

Lepistön mukaan jotkut onnistuvat eroamaan melko sopuisasti. Hekään eivät välty tunteiden heittelyltä ja ikäviltä tuntemuksilta. Jättäjä kokee yleensä syyllisyyttä ja jätetty hylätyksi tulemisen tunteita.

”Useinhan on niin, että toinen parisuhteen osapuolista on enemmän vastuussa suhteen lopettamisesta kuin toinen. Eron jälkeinen sopeutumisprosessi onkin erilainen jättäjälle ja jätetylle. Jätetty voi tuntea katkeruutta, varsinkin jos uusparisuhde on alkanut jo edellisen parisuhteen aikana tai pian sen jälkeen. Jos ex-kumppani ei ole vielä ehtinyt toipua erosta, voi eronneiden kumppaneiden kitkerä suhde heijastua koko uusperheen elämään”, Lepistö varoittaa ja jatkaa:

”Vanhemmat voivat riidellä verisesti, tai vältellä toistensa kohtaamista ja käyttää lapsia viestinviejinä. Lasten tehtävänä ei koskaan tulisi olla aikuisten välisten erimielisyyksien selvittäminen.”

Selvittämätön ristiriita ja jatkuva taistelu voivat jatkua, vaikka uusperheellisen luulisi olevan nyt viimein onnellinen.

”Uudet kumppanit saatetaan imaista mukaan tähän vihanpitoon. Joskus uuspari tarvitsee yhteisen vihollisen, eli exän, jolloin voidaan sulkea silmät oman parisuhteen ongelmilta”, Lepistö paljastaa.

Opettele olemaan yksin

Lepistö suosittelee eron jälkeen yksin tai lasten kanssa elämistä. Uusien suhteiden metsästys kannattaa aloittaa vasta kun on toipunut edellisestä.

”Olisi tärkeää muodostaa ensin rakkaussuhde kaikkein lähimpään ihmiseen - itseensä, ja vasta ajan myötä hakeutua uuteen parisuhteeseen. Pikaisesti aloitettu uusi suhde johtaa helposti siihen, että entisen suhteen tunnelasti vaikuttaa uuteen suhteeseen. Pikarakastuminen saattaa liittyä enemmän yksinäisyyden pelkoon kuin aitoon lämpöön toista ihmistä kohtaan. Pian eron jälkeen solmitut suhteet ovat usein yrityksiä parantaa rakkauden haavaa”, Lepistö valaisee.

Lepistö varoittaa laastarisuhteista. Ne eivät välttämättä paranna mitään, vaan saattavat päättyessään olla vielä tuskallisempia kuin aiempi ero.

Uuden parisuhteen kannalta olisi tärkeää käydä edellisen suhteen eroprosessi loppuun ja purkaa tunneyhteys ex-puolisoon.

”Yksi hyvä mittari on se kun jonakin päivänä huomaa, ettei ex-kumppani enää herätä voimakkaita tunteita suuntaan tai toiseen. Vaikka ex provosoisi, ei enää hermostu, vaan pystyy itse pysymään kommunikoinnissa asiatasolla. Vasta kun eronnut pystyy näkemään aiemman suhteen hyvät ja huonot puolet, kun kykenee suremaan ja antamaan anteeksi itselle ja exälle, on eroa riittävästi käsitelty, eikä se enää vaikeuta uuden suhteen luomista”, Lepistö tiivistää.

Syyllinen tilauksessa

Lepistön mukaan perheen hajoaminen on monelle kuoleman jälkeen raskain mahdollinen elämänkokemus, vaikka haluaisi itse erota. Suru, viha, syyllisyys, pettymys ja epäonnistumisen tunne hyökyvät päälle.

”Usein niin eronneen pariskunnan kuin ulkopuolistenkin on löydettävä syyllinen, tai joku konkreettinen ”syy” ymmärtääkseen ja selviytyäkseen tilanteesta eteenpäin. Monia kalvaa eron jälkeen huonommuuden tunne. Suhteen laatu ja se, onko toinen osapuoli voinut aavistaa suhteen loppumisen, vaikuttavat siihen, miten menetys koetaan. Selviytymiseen vaikuttavat myös taloudellinen tilanne, asumisjärjestelyt, tukiverkostot tai näiden puuttuminen, ja esimerkiksi henkilökohtainen sopeutumiskyky muutostilanteissa”, Lepistö kertoo.

Uuteen parisuhteeseen ei mennä tuorein sydämin, vaan toisella tai molemmilla voi olla kateuden, syyllisyyden, vihan, mustasukkaisuuden ja loukkaantumisen tunteita. Epäonnistumisen tai hylätyksi tulemisen pelko voi olla myös voimakas.

”On tärkeää tunnistaa asiat, joiden suhteen on itse herkillä. Tunteenpurkaukset kun menevät usein väärään osoitteeseen, eli exän sijaan nyxälle. Uuden kumppanin tehtävänä ei kuitenkaan ole palomiehenä, terapeuttina tai tuomarina toimiminen”, Lepistö huomauttaa.

Perintöprinssiä jurppii

”Uusperheessä ainakin toinen kokee, ettei hän ole ensimmäinen, jonka kanssa nykyinen kumppani on jakanut kodin ja perustanut perheen. Joskus toinen aikuisista muuttaa edellisen perheen kotiin ja joutuu konkreettisesti keskelle toisen entistä elämää. Olisi ihanteellista, jos voitaisiin rakentaa yhteinen kotipesä ilman menneisyyden painolastia”, Lepistö suosittelee.

”Erityisesti sinkkuelämää viettäneet uusperheelliset saattavat kokea itsensä toiseksi parhaaksi, sillä onhan oma kumppani jo rakastunut ja perustanut perheen ennen häntä. Kumppanin lapset saattavat olla jatkuva muistutus tästä. Kokemukseni mukaan on ratkaisevaa kuinka ex-puoliso kykenee ja haluaa kunnioittaa uutta parisuhdetta. Tämän asenteen hän saattaa välittää myös lapsilleen. Pahimmillaan ex-kumppanit tekevät kiusaa uudelle perheelle vuositolkulla. Parhaimmillaan uusperhe saa exiltä hyväksynnän ja rauhan. Aika on tässä paras lääke”, Lepistö lohduttaa.

Lepistön mukaan uusperheessä painolastia tuovat muistot ja kokemukset sekä entisten kumppaneiden jatkuva läsnäolo ja vaikutus elämässä. Kaikkea ei voi enää aloittaa kokonaan alusta. Lapset sitovat narun lailla ex-kumppanit toisiinsa. Uusperhe elää usein kuin akvaariossa: jatkuvan tarkkailun alaisena.

”Tämä voi olla uudelle kumppanille katkeraa kalkkia. Jos asiasta ei puhuta riittävän avoimesti, voivat katkeruus, mustasukkaisuus, kateus ja ulkopuolisuuden tunne alkaa nakertaa uutta suhdetta”, Lepistö varoittaa.

Lepistön mukaan rakastuneen uusparin voi olla vaikea muistaa, etteivät lapset rakastu uuteen perheeseen, mutta onneksi he voivat kiintyä siihen pikku hiljaa.

Kokemuksen hyödyt

Lepistö näkee uusperheiden runsaiden haasteiden lisäksi uusintakierroksen edut.

”Ainakin toinen osapuolista on jo käynyt melkoisen parisuhdekoulun. Entinen liitto ja siitä eroaminen ovat opettaneet hänelle jotakin oleellista itsestä ja parisuhteesta. Uudessa suhteessa ei haluta tehdä ainakaan samoja virheitä kuin edellisessä. Kokemus voi antaa uutta perspektiiviä, ja ehkä armollisuuttakin itseä ja toista kohtaan. Monet ovat kertoneet, että heillä on aiempaa suurempi ymmärrys ja halu panostaa parisuhteeseen. Siten uusperhe on aidosti uusi mahdollisuus”, Lepistö kertoo.

”On hyvä tiedostaa, että uusparit ovat erilaisia kumppaneita toisilleen kuin mitä he olivat aikaisemmissa suhteissaan. Jokainen parisuhde on omanlaisensa, kahta samanlaista ei ole. Jokainen parisuhde muokkaa meitä ihmisenä ja toisaalta me itse muokkaamme jokaista parisuhdettamme”, Lepistö muistuttaa.

Tiukkaa rajavalvontaa

Vanhan maailman raunioille perustetut uudet valtiot tarvitsevat selvät rajat. Myös uusperheet joutuvat usein laittamaan raja-aitaa uteliaiden ja röyhkeiden ihmisten eteen.

”Uuden parin ensimmäisenä ja tärkeimpänä tavoitteena on rauhoittaa uusperheen sisäinen maailma ulkopuolisilta. Avoin keskustelu ja kyky kompromisseihin saattavat osoittautua arvokkaiksi uudistuneen ihmissuhdeverkon keskellä. Uusparin on hyvä tuoda korostetusti esiin, että heidän parisuhteensa kestää ja sen mitätöiminen ei auta”, neuvoo Lepistö.

Lepistö varoittaa uusperheen ”bonuksista”: ulkopuoliset henkilöt, kuten uussukulaiset, naapurit ja ystävät haluavat usein tulla sörkkimään perheen asioita pyytämättä ja yllättäen.

”Uusparisuhteessa on keskeistä vaalia parisuhdeaikaa ja suojella parisuhdetta ulkopuolisilta paineilta. On tärkeää suojella sukupolvien välistä rajaa, etteivät omat vanhemmat pääse liiaksi puuttumaan elämään. Lapsille tulee viestiä selvästi, että parisuhde on uusperheen kantava voima. Se on edellytys toimivalle perhe-elämälle ja sen myötä lapsi saa olla lapsi. On tärkeää myös suojella uusperheen rajaa ex-kumppaneihin. Perheen vakiintuessa voidaan tiukkaa rajanvetoa ehkä hellittää”, sanoo Lepistö.

Isovanhempien on hyvä pysytellä uusperheiden tukena takakatsomossa.

”Toimivassa parisuhteessa tarvitaan kykyä irtautua tunneperäisistä siteistä lapsuudenperheeseen, kykyä sitoutua uuteen suhteeseen ja halua tutustua kumppanin uuteen perheeseen. Toimiva parisuhde edellyttää siis riittävää aikuisuutta. Jommankumman liian riippuvaiset suhteet kasvuperheeseen voivat kilpailla liikaa parisuhteen kanssa. Ratkaisut tehdään neuvottelemalla ensin oman kumppanin kanssa, eikä esimerkiksi omien vanhempien kanssa”, Lepistö muistuttaa.

Hullut exät?

Lepistön mukaan jokainen on kuullut tarinoita mahdottomista existä.

”Välillä mietin, että eivät kai kaikki exät voi olla juuri niitä hankalia tyyppejä? Usein uusperheen alkuvaiheeseen liittyviä ongelmia aiheuttavat pikemmin tilanne kuin siihen liittyvät henkilöt. Eroprosessi tuottaa harvoin voittajia, mutta sen sijaan eri tavoin loukattuja ja haavoitettuja ihmisiä sitäkin enemmän. Uudessa parisuhteessa selvitään paremmin, jos uusperheen aikuiset oppivat tunnistamaan exän mahdollisen hankalan käytöksen taustalla olevia vaikeita tunteita, kuten surua, yksinäisyyttä ja avuttomuutta”, Lepistö symppaa.

”Tapaan usein työssäni uusperheellisiä aikuisia, jotka kokevat oman tai toisen exän ensisijaisesti kilpailijana, riesana tai välttämättömänä pahana. Eroperheen ja uusperheen välille syntyy herkästi ristiriitoja. Osa riidoista pohjautuu keskeneräiseen eroprosessiin, mutta osa ristiriidoista voi olla tietoista exän uuden elämän hankaloittamista, esim. sovituista asioista lipsumista ja jatkuvaa säätämistä vaikka lasten tapaamisaikojen suhteen”, Lepistö kertoo.

”Tärkeää olisi, ettei lähtisi tällaiseen peliin itse mukaan, vaan pitäisi osaltaan sovituista asioista kiinni ja sitkeästi edellyttäisi tätä myös toiselta osapuolelta”, Lepistö neuvoo.

Lepistö kannustaa hakemaan ulkopuolista apua nopeasti, jos exä ei suostu järkevään käytökseen.

”Mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Ja mieluummin perheneuvonnasta kuin käräjiltä. Ennemmin laiha sopu kuin lihava riita!”, Lepistö vakuuttaa.

Parisuhde on uusperheen ydin

Uusperhe pysyy kasassa kumppaneiden rakkauden voimalla.

”Parisuhde on uusperheen sydän ja siksi on tärkeää löytää aikaa kahdenkeskisyydelle. Rakkaus antaa voimaa parisuhteelle, mutta myös ympäristöön. Rakkaus on myös tahdon asia, eli sen eteen on tehtävä töitä ainakin alkuhuuman laimennuttua. Hyvän huomaaminen ja myönteinen palaute ylläpitävät rakkautta. Rakkaus lisääntyy tuhlaamalla!”, Lepistö kannustaa.

Uusperheessä korostuu kompromissien teon tärkeys ja joustamisen tarve. Lepistö kehottaa luomaan uuden perheen omat jutut, muistot ja perinteet, mielellään jo suhteen alkuvaiheessa.

”Uutta voi tulla vain, jos kykenee luopumaan vanhasta.”

”Yhteiset muistot syntyvät elämällä. Uusperheen omia juttuja voivat olla pizza-perjantai tai leffa-sunnuntai, säännölliset perhepalaverit, valokuvat, yhteiset harrastukset ja reissut, jotka tuovat mukavia muistoja mieleen silloinkin kun arki takkuaa”, Lepistö vinkkaa.

”Parisuhdetta ja sen hyvinvointia tukevat yhteiset pelisäännöt, joista kumppaneilla on yhteinen näkemys. Jokaisen uusperheen jäsenen on tärkeää löytää paikkansa ja roolinsa”, Lepistö sanoo.

”Parin saadessa yhteisiä lapsia, on parisuhde kyettävä muuttamaan myös vanhemmuussuhteeksi. On tärkeää huomioida omaa kumppaniaan pikkulapsivaiheessakin myös miehenä ja naisena, ei vain isänä ja äitinä. Yksi hyvä mittari on, että muistaa puhutella toista edelleen etu- tai hellittelynimellä. Kukapa haluaisi olla kumppanilleen vain äippä tai iskä? Tämä on tärkeää, jotta intiimiys ja seksuaalisuus pysyvät suhteessa elävinä. Niin kuin parisuhteessa yleensäkin, toimiva seksielämä on yksi toimivan uusparisuhteen mittari. Uusperheessä voi olla haasteellista löytää kahdenkeskistä tilaa ja aikaa, mutta sitä kannattaa raivata tavalla tai toisella. Arkihellyydelläkin pärjää toki pitkälle ruuhkavuosina”, Lepistö korostaa.

Muista huolto ja katsastus

Lepistö kehottaa uuspareja tekemään suhteen säännölliset määräaikaishuollot vähintään puolen vuoden välein. Parit voivat päivittää fiiliksiään vaikka saunassa tai olohuoneen sohvalla, jos ei ole mahdollisuutta matkustaa romanttiselle lomalle muualle.

Mitä sinulle kuuluu? on tärkeä kysymys. Omat ja toisen tarpeet, toiveet ja pettymyksetkin on hyvä pyrkiä huomioimaan. Aikuismainen rentous auttaa. Ihan niuhot eivät pärjää toisella kierroksella kovin hyvin.

”Uusperheelliseltä vaaditaan huonoa kuuloa, lyhyttä muistia ja laajaa sydäntä”, Lepistö tiivistää.
____________________________________________________________________________

Outi Lepistön suositukset:

- www.supli.fi
- Vuokko Malinen & Pekka Larkela: Parisuhde – uusperheen ydin. Väestöliitto 2011.
- Minna Murtorinne-Lahtinen: Hyvä paha äitipuoli: uusperheen arjessa. Kirjapaja 2013.
- Kaisa Raittila & Päivi Sutinen: Huonetta vai sukua – elämää uusperheessä. Kirjapaja 2008.

KYSYMYS: Olen kolmikymppinen ja onnellisesti naimisissa perus-heteromiehen kanssa. Seksinkin suhteen halut ja nautinnot osuvat enimmäkseen yksiin.

Viime vuosien aikana olen muutamien elämäntapahtumien ohjaamana huomannut, että transihmisyys on minua konkreettisesti koskettava asia. Tähän asti olen ollut ei-niin-tyttömäisistä asioista pitävä nainen, ja yrittänyt venyttää naisen roolia maskuliinisempaan suuntaan. Nyt lasten saamista pohdiskellessamme ja kokeillessamme puolisoni kanssa huomasin, että en oikeastaan koe olevani nainen, enkä koe kykeneväni lisääntymään naisten tapaan, vaikka fyysisesti se olisikin mahdollista. Jos en ole nainen, mitä sitten olen? Pohdiskelen omaa sukupuoltani nyt viimein tietoisesti.

En ole aina tiennyt olevani mies tai toivonut olevani poika, kuten monissa transsukupuolisten ihmisten kertomuksissa kuulee. Kyse ei ole kuitenkaan vain pukeutumisesta tai vain käyttäytymisrooleista tai tasa-arvoisesta toiminnasta maailmassa. Kun olen alkanut sallia itselleni ajatukset trans-ihmisyydestä, olen huomannut iloitsevani sellaisesta yllättävästä ajatuksesta kuin “mitä jos minulle kasvaisi parta”, ja pidän urheilun mukanaan tuomasta lihasmassasta. Tällaiset ajatukset ovat mielessäni olleen niitä, joita ei kuulu miettiä tai joita ei ainakaan kuulu sanoa ääneen. Ennemminkin kuuluu pyrkiä sopeutumaan olemaan tavallinen nainen. Mitä jos se ei minulta enää onnistu?

Olen toki lukenut lehdistä vaikkapa Marja-Sisko Aallosta. Asia on silti sellainen jonka ei kuvittelisi sattuvan omalle kohdalleen. Tuntuu siltä, että opin nyt tuntemaan oman itseni uudestaan. Se on paitsi hauskaa, myös jännittävää ja pelottavaa. En olekaan sellainen kuin olen kuvitellut. Jos saan valita omista lähtökohdistani, mitä teen ja millainen olen, en toimikaan enää kuten olen tottunut ja kuten naisilta odotetaan. Konkreettisesti en meikkaa, käytän välillä kauluspaitaa, valitsen kaupasta boksereita. Vielä enemmän kyse on sisäisestä tunteesta. Kuka olen? Mitä parisuhteelleni käy? Toivon voivani olla minä, vaikken vielä ihan tiedä mitä se tarkoittaa. Rakastan puolisoani. Seksuaalisuuteni en ole kokenut muuttuvan, vaan tunne että olen kiinnostunut nimenomaan miehistä (ja varsinkin puolisostani) on pysynyt samana. Mitä voin tehdä, jotta myös parisuhteemme pysyy edelleen hyvänä?

VASTAUS: Hyvä kysyjä! Kylläpä viestisi teki minut iloiseksi ja sydämeni täyttyi riemullisesta myötätunnosta! Toivon, että vastaukseni ei kuullosta tilannettasi vähättelevältä, mutta toisaalta et itsekään kuvaile viestissäsi ahdistusta tai hätää, enemmän kiinnostusta, uteliaisuutta ja ehkä hämmennystä. Onneksi olkoon, voin tuskin kuvitella parempaa näkökulmaa omaan sukupuoleensa ja identiteettiinsä! Voin vain rohkaista sinua jatkamaan samalla linjalla ja ehkä hakeutumalla keskusteluihin muiden samoja asioita pohdiskelevien kanssa. Heitä löytyy vaikkapa SETA:n kautta.

On kadehdittavaa, kuinka hienosti tunnut suhtautuvan persoonasi rikastumiseen. Olet löytänyt uusia puolia itsestäsi ja pohdit miten niihin suhtautua ja niiden kanssa elää. Valitettavasti elämme heteronormatiivisessa maailmassa, jossa värit ovat pääasiassa selkeitä ja pysyviä. Mietit mitä tehdä, kun palettiisi kuluu laajempi skaala sateenkaaren eri värejä. Toivon, että voit värittää maailmasi omilla väreilläsi ja piirtää siitä oman näköisesi. Realiteetti on kuitenkin se, että aina se ei ehkä ole helppoa.

Kysyt mitä sitten olet, jos et ole nainen? Toivoisin, että vastaukseksi riittäisi jossain vaiheessa, että sinä olet sinä. Ja hyvä niin. Erilaisia nimikkeitä ja kategorioita on laadittu tekemään vaikeat asiat helpoiksi. Mutta elämä on äärettömän rikas ja monimuotoinen. Ei se mahdu normeihin eikä rajoihin. Itse ymmärrän, että yksi elämän tarkoitus on jatkuva muuntelu. Elämä tuottaa jatkuvasti uusia kokeiluja, versiota ja muotoja kehittyäkseen/kulkeakseen eteenpäin. Miksi sukupuoli tekisi
tästä poikkeuksen?! Elämä on rikas, toivon, että voit antaa itsellesi luvan nauttia sen antimista.

Seuraava kysymyksesi tuntuisikin liittyvän siihen, miten elämänkirjo kohtaa kulttuurin. Koet, että sinulta odotetaan sopeutumista ja vaikenemista ennemmin kuin omaperäisyyttä ja rehellisyyttä. Kysyt, mitä jos se enää onnistukaan?! Voinko kuulla tuossa jo enemmänkin, mitä jos et enää edes tahdo ojentautua normin mukaisesti? Onko sinulla oikeus omanlaiseesi elämään, onko sinullakin oikeus olla oma itsesi, eikä vain "normiheteroilla"?! Kysynkin ketä säästelet, itseäsi vai muita? Näihin pohdintoihin voit löytää apua ja tukea paitsi SETAsta myös SEXPOsta.

Kipeimmältä tuntuva kysymyksesi liittyy siihen, miten säilyttää hyvä suhde mieheesi. Yksinkertaisimmillaan kysymys on kai rakkaudesta. Jos rakkaus riittää, eikö se ylitä sellaiset kysymykset kuin sukupuoli? Tämä on kirkollisen toimijan tarjoama palvelu. Kristillisen etiikan ydin on rakkaus, joka voittaa kaiken ja seisoo pystyssä vielä kun kaikki muu on tuhoutunut. Kristityt uskovat, että jokainen on hyvä ja Jumalan rakastama sellaisenaan. Toivon, että te miehesi kanssa voitte rakentaa keskinäisen rakkautenne, luottamuksen ja turvallisuuden varaan. Noihin verrattuna kysymys sukupuoli-identiteetistä on kuitenkin aika pieni.

Tämä maailma ei kaadu tai seiso sukupuoli-identiteetin varassa, vaan sen varassa, missä määrin kykenemme rakastamaan ja kunnioittamaan toinen toisiamme.

Olet suurten kysymysten äärellä ja se vetää mielen hiljaiseksi ja nöyräksi. Toivon sinulle aikaa ja rauhaa pohdiskella näitä ja kaikkia eteen tulevia kysymyksiä. Sinä tunnet miehesi ja läheisesi ja tiedät, mikä on paras tapa jakaa heidän kanssaan uusia kysymyksiäsi ja oivalluksiasi. Ehkä itse toivoisin vastaavassa tilanteessa, että asiasta puhuttaisiin minun kanssani rauhassa, salailematta, mutta vain sopivan kokoisina annoksina. Itse toivoisin, että myös minun kysymyksille, ahdistukselle ja hämmennykselle olisi tilaa. Voi olla hyvä tietää, että SETA ja SEXPO tarjoavat pareille apua myös tällaisissa tilanteissa. Myös jotkut perheneuvojat ja yksityiset terapeutit ovat harjaantuneita auttamaan ihmisiä ja pareja kuvaamasi kaltaisissa tilanteissa. Kysymys kuitenkin kannattaa ottaa esiin heti ajanvaraamisen yhteydessä, jotta vältyt/vältytte mahdollisilta turhilta pettymyksiltä.

Kysymys raskaudesta ja mahdollisesta lapsesta on sekin oma iso aiheensa, johon en puutu tämän kirjoituksen puitteissa sen enempää kuin, että mielestäni sinulla on oikeus lapsen hankintaan, vaikka kokisit itsesi umpimieheksi, tai vaikka tuntisit olevasi suloisin nainen, sinun ei tarvitse haluta lapsia. Iästäsi päätellen sinulla on vielä aikaa pohtia kysymystä. Toivottavasti voit osallistaa myös miehesi tähän keskusteluun aikanaan.

Toivon sinulle hyvää, kiinnostavaa ja värikylläistä elämää!

Iiris perheneuvoja

Lopuksi vielä videoleike, josta toivon olevan apua ja iloa sinulle.

KYSYMYS: Minulla ja miehelläni on takana 27 vuotta avioliittoa. 1 1/2 vuotta sitten sain selville, että miehelläni oli suhde toiseen naiseen. Tieto musersi mun maailmani täysin, mutta päätimme kuitenkin jatkaa avioliittoamme.

Sain kuitenkin selville että miehelläni jatkui yhteys tähän toiseen naiseen. Siitä huolimatta halusimme jatkaa ja yrittää uudestaan. Vuosi sitten mieheni muutti kuitenkin asumaan tämän toisen naisen luo ja on siellä ollut viime syksystä asti. Vähän väliä hän on kuitenkin
haikaillut kotiin. Päätimme nyt yrittää vielä kerran uudelleen, koska
rakastamme toisiamme, mutta pelkään niin hirveästi miten meidän käy!
Miten ajattelet, onko meillä enää mahdollisuuksia, mikä on
todennäköisyys selvitä tässä ja mihin kannattaisi keskittyä kaiken tämän
jälkeen? Tuntuu että sellainen kipinä puuttuu tai että se ei ole vielä
löytynyt uudestaan.

Fanni

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kyselet onko teillä enää mahdollisuuksia ja mihin keskittyä vaikean tilanteenne ratkaisemiseksi. Sanottakoon, että aika vaikea on minun lähteä arvioimaan viestisi perusteella onnistumisenne estimaatteja, mutta sen voin sanoa, että melkein mikä tahansa on parisuhteissa mahdollista, jos molemmat sitä haluavat. Se kuitenkin tarkoittaa, että molemmat oikeasti haluavat sitä ja ovat sitoutuneita sen toteuttamiseen.

Lähtisinkin siitä, että ensin tutkailet itseäsi, mitä todella haluat
elämältäsi ja läheisiltä suhteeltasi. Tähän pohdintaan kannattaa käyttää
hetki aikaa ja pohtia sitä myös ystävien ja läheisten kanssa. Näin
siksi, että keskustelut luotettavien toisten kanssa voi tuoda esiin
uusia näkökulmia ja samalla keskustelut voivat haastaa sinut
ajattelemaan monipuolisemmin ja rohkeasti. Samalla sinulle voi
kirkastua, mikä sinulle on kaikkein tärkeintä ja luovuttamatonta.

Seuraavaksi on syytä keskustella samasta teemasta miesystäväsi kanssa. Ovatko elämänsuunnitelmanne riittävän samanlaiset, vai onko teillä ylitsekäymättömiä ristiriitoja sen suhteen, mitä tahdotte elämältänne. Joutunette pohtimaan myös millaisia intiimejä suhteita haluatte elämältänne. Onko toiveissanne parisuhde vain yhden ihmisen kanssa vai haluatteko jotain muuta. Onko suunnitelmissanne vaikkapa ns. polyamorinen suhde tai jokin muu vaihtoehto? Jos riittävä yhteisymmärrys löytyy, oletteko te toinen toisillenne ne henkilöt, joiden kanssa tätä suunnitelmaa lähdette rakentamaan?

Merkittävä kysymys lienee myös, missä määrin haluatte sitoutua tarvittavaan työhön. Yhteiseen työhön tuskin pystytte ilman, että ensin käsittelette
kärsimänne loukkaukset ja pettymykset. Kokemukseni mukaan pahoja
loukkaantumisia ei voi ohittaa parisuhdetta rakentaessa. Miellyttävä
kävely ei onnistu, jos kiveä ei ota kengästä pois. Kyselet, mihin
keskittyä kaiken tämän jälkeen. Yleensä ihmiset kokevat hyvän suhteen
kulmakiviksi luottamuksen, läheisyyden ja turvallisuuden. Noiden ehtojen varmaankin pitäisi riittävässä määrin toteutua myös teidän välillä. Sinä olet sen mittari, mikä sinulle on riittävästi.

Pohdit ja pelkäät miten teidän käy. Minä mietin, miten sinun käy!
Rohkaisenkin sinua rehellisesti ja avoimesti pohtimaan sitä, mitä
todella tahdot ja tarvitset, mitä siedät ja mitä et. Miten haluat tulla
kohdelluksi ja miten itse kohtelet itseäsi? Oletko itsellesi kiltti ja
ystävällinen vai jotain muuta? Ihmiset kokevat epämääräiset tilanteet
yleensä rasittavina ja vaikeina. Usein selkeä päätös johonkin suuntaan
helpottaa oloa, vaikka se olisikin vaikea.

Jos ympärilläsi ei ole riittävästi turvallisia läheisiä, joiden kanssa
haluat jakaa mietteitäsi ja huoliasi, suosittelen sinua kääntymään
psykoterapeutin puoleen. Ollenkaan huonona vaihtoehtona en myöskään pitäisi sitä, että yhdessä miesystäväsi kanssa lähtisitte pariterapiaan.

Toivon sinulle hyvää kesää!

Perheneuvoja Iiris

KYSYMYS: Taustallani on erilaista hyväksikäyttöä, jonka olen vasta ihan viime aikoina tajunnut. En tarkoita suoranaisesti esim. raiskausta, vaan hyväuskoisen nuoren (alaikäisen) naisen vedättämistä erilaisiin intiimeihin tilanteisiin. Olin 11-vuotias, kun silloinen opettajani
kommentoi epäsuorasti kehittyneisyyttäni. En tiedä, onko siitä vai mistä tullut minulle sellainen olo, että nainen on esine, jota voidaan käyttää ja kohdella miten sattuu, ja täten antautunut erilaisiin tilanteisiin, jotka todennäköisesti ovat syöneet itsetuntoani. Olen myöhemmin kahdessa työpaikassani tullut kiusatuksi. Ikään kuin olisin antanut kaiken
tapahtua, ikään kuin minussa olisi joku vika, että juuri minua saa kohdella huonosti.

Seurustelin joitakin kertoja, kunnes löysin nykyisen mieheni. Menin aikaisin naimisiin (sukuni on sen sortin uskovaisia, että avoliitto ei käynyt päinsä) ja olen pääosin onnellinen puolisoni kanssa. Olen käynyt läpi masennuksia, jotka ovat vaikuttaneet parisuhteeseen aika paljonkin. Petin aikoinaan puolisoani, päädyin sänkyyn asti, mutta en nauttinut siitä yhtään. Ajattelin, että minussa on jotain vikaa, kun seksi ei tunnu kivalle, ei puolison eikä vieraan ihmisen kanssa.

Nykyisellään tykkään seksistä silloin, kun sitä harvakseltaan minun aloitteestani on. Puolisoni on tuttu ja turvallinen, tietää mistä minä tykkään. Olen kuitenkin aina jotenkin passiivinen. Jotenkin tuntuu, ettei minulla ole mistä antaa. Toki tiedän, että tämä liittyy osittain masennukseen, mutta on hämmentävää, kun koen, ettei seksi ole kunnolla vastavuoroista. Vai ajattelenko taas, että minun pitäisi tehdä jotain, että kelpaisin? Mies on aika avoimesti kertonut fantasioistaan ja mieltymyksistään. Minä inhoan korkokenkiä ja sukkahousuja, joista hän syttyy.

Miehen mielestä meillä ei mene hyvin. Hän ei aio jättää minua, mutta kertoo aika ajoin, että hän on turhautunut elämään kanssani. En kuitenkaan masentuneena jaksa panostaa suhteeseen niin paljon kuin olisi tarvetta. Yritän kuitenkin tsempata, kuunnella, kiittää ja kehua, olla vieressä, taputtaa, halata, silittää. Hoidan kodia, pesen autoa. Opettelen pyytämään apua, opettelen puhumaan asioiden sijaan tunteistani ja toiveistani. Mutta se on vaikeaa. Ehdotin jossakin vaiheessa pariterapiaa tms. mutta mies ei halua setviä asioitamme ulkopuolisten ihmisten kanssa. Pyrin käyttämään enemmän aikaani hänen kanssaan, menemään välillä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja tekemällä uusia asioita, jotka ovat hänelle tärkeitä. Toki lapsiperheessä ei ole paljoa aikuisten keskistä aikaa, mutta koetamme olla kekseliäitä.

Olen taas alkanut ahmia salaa kaikenlaisia herkkuja. Opettelin viime vuonna erilaisia rentoutuskeinoja, joilla sain ahdistuksen hallintaan, mutta nyt ne eivät enää riitä vaan tilalle on tullut esim. tuo pakkosyöminen. Tästä en ole vielä saanut puhuttua lääkärilleni. Jotenkin hävettää.

Tiedän, että masennuksesta toipuminen kestää pitkään (onnekseni minulla on hyvät hoitosuhteet ja vertaistukea, en todellakaan ole mielialaongelmieni kanssa yksin, mutta parisuhteesta ja sen ongelmista on vaikea puhua nenäkkäin), mutta silti haluaisin löytää joitakin keinoja vakuuttaa mies siitä, että minä olen ihan mukava ja fiksu ihminen. Haluaisin kuulla, että hän kertoisi, että haluaa olla jatkossakin minun kanssani. Kun itse olen kuitenkin sitoutunut tähän suhteeseen, ja perheeni on minulle tärkeintä, mitä maailmassa on.

Mitähän minun pitäisi tehdä?

Elisa, 37 v.

VASTAUS: Kerroit, että sinulla on hyvät hoitosuhteet ja että saat apua masennukseesi. On tärkeää, että puhut kaikista asioita lääkärillesi, myös pakkosyömisestä. Ei siinä ole mitään hävettävää. Jokainenhan kehittää jonkin tavan purkaa ahdistustaan; syöminen, juominen, juokseminen.... Mikä tahansa, mikä jonkin verran tuntuu auttavan. Varmaankin terapiassa olette miettineet myös erilaisen hyväksikäytön vaikutusta elämääsi ja avioliittoosi, erityisesti seksuaalisuuden alueella. Kuka tahansa voi tulla hyväksikäytetyksi ja kiusatuksi. Kukaan ei sitä halua. Oli väkivallan, hyväksikäytön tai kiusaamisen aste mikä tahansa, niin tekijä on aina siitä vastuussa, ei kohde.

Ehkä sinun pitäisi seksin osalta vielä tarkemmin miettiä, mitä sinä itse haluat. On mahdollisuus haluta, jos voi myös olla haluamatta. Miehesi on kertonut omista fantasioistaan ja kertomasi mukaan hän myös tietää, mistä sinä pidät. Kannattaa silti miettiä omia rajoja: mikä on sinulle mahdollista. Eihän kukaan voi täyttää kaikkia toisen toiveita. Toisaalta parisuhteessa on kysymys myös siitä, että tekee jotain vain siksi, tai enimmäkseen siksi, että se on toiselle tärkeää. Mutta jokaisella on olemassa raja: mihin asti voin joustaa ja olla toiselle mieliksi. Se raja pitää asettaa jokaisen itse, tai muuten tulee hyväksikäytetyksi tavalla tai toisella.

Kerroit kuinka paljon panostat suhteeseenne: kuuntelet, kiität, kehut, huomioit, osoitat hellyyttä, olet lähellä, hoidat kotia, peset auton. Olet opetellut puhumaan tunteistasi. Menet oman mukavuusalueesi ulkopuolelle tehdäksesi niitä asioita, mitkä ovat puolisollesi tärkeitä. Kuitenkin toisaalta kirjoitat, ettet jaksa panostaa suhteeseen niin paljon kuin olisi tarvetta. Minusta panostuksesi on melkoinen! Mitä voisit vielä tehdä enemmän?

Kerro sinä puolisolle, mitä häneltä tarvitset? Mitä tarvitset ja haluat seksiin liittyen? Mitä et halua? Mitä haluaisit häneltä kuulla? Mistä tietäisit, että puolisosi on yhtä sitoutunut suhteeseen kuin sinä?

Heikki
Perheneuvoja

KYSYMYS: Minusta on jo pitkän aikaa tuntunut etten jaksa tätä avioliittoani. Tämä tunne on jatkunut 3 vuotta ja olen lapsen takia yrittänyt pitää tätä yllä. Meillä oli läheinen suhde miehen kanssa ennen avioliittoa mutta lapsen syntymän jälkeen kaikki muuttui.

Miehelle lapsi on kaikki kaikessa, kuten tietenkin minullekin, mutta hänelle minä en ole enää mitään. Hän on vuosien saatossa useaan otteeseen arvostellut ulkonäköäni ym. sekä mikä pahinta, minua äitinä. Rakastan lastani yli kaiken ja teen parhaani. Mies on KAIKKI aikansa lapsen kanssa mutta minä en vain pysty koska kotityötkin täytyy hoitaa, siitä hän on syyllistänyt minua toisinaan. Miehellä ja lapsella on erittäin läheiset välit ja mielestäni meilläkin oikein hyvät.

Mies juo, jota en voi sietää. Nytkin hän oli vastuussa lapsesta lauantaina kun olin töissä aamuvuorossa ja hän oli vielä puoli 4 aikaan yöllä hereillä oluttölkin kanssa ja suuttui minulle silmittömästi kun pyysin nukkumaan että jaksaa herätä lapsen kanssa aamulla, heitti juomat päälleni ja räki.

Eilen hän kyseli lapseltamme kumman luona hän haluaisi asua, johon poika tietenkin vastasi että isin, mutta minusta näin ei saisi toimia. Eihän 3,5-vuotias lapsi kykene ymmärtämään edes tuon asian sisältöä. Lapsemme on joutunut kuuntelemaan väittelyämme toisinaan ja alkaa silloin itkemään ja se kaikki on väärin.

Me emme miehen kanssa puhu mitään arkisin, koska ei ole puhuttavaa. Arki on sitä, että leikimme lapsen kanssa ja puhumme hänelle. Jos yritän puhua jotain, mies sanoo että keskitytään vain nyt lapseen,minusta kuitenkin lapsen aikana aikuisetkin voi puhua keskenään ja lapsen pitäisi voida kuulla vanhempien normaalia puhetta.

Lisäksi mies on ylisuojeleva. Tai sitten minä en vain osaa nähdä näitä kaikkia vaaroja, esim ilmapallon naru on vaarallinen, koska lapsi voi kuristua siihen tai kylpytakin nauha ym...

Olen useaan otteeseen miehelle puhunut että minusta jo lapsenkin takia meidän pitäisi erota, koska emme pysty normaalia perhemallia hänelle näyttämään yhdessä. Mies uhkaa minua että hän ottaa lapsen ja minä saan tapaamisoikeuden, olen yrittänyt lukuisia kertoja puhua että kyllä lapsi tarvii molemmat vanhemmat, eikä lapsi saisi olla kilpailukapula.

Minulla on vahva tunne että tämä on miehen keino pitää minut täällä. Lisäksi hän on saanut minut uskomaan että olen huono äiti, joten olen vain jäänyt vaikka minulla on paha olo täällä.

Minulla on tunne, että jos asuisin muualla ja saisin olla sellainen kun olen kiloineni ja ulkonäköineni ym voisin paljon paremmin ja ennenkaikkea olisin parempi äiti.

Olemme käyneet lukuisissa terapioissa, ne auttavat aina vain hetken. Minulla on vahva tunne että mieheni on narsisti, sillä hän jaksaa kehua itseään ja siinä sivussa haukkua minua.

Tuli tekstiä aika pitkästi, mutta tämäkin jo helpotti oloa.

Voimaton, 44v

VASTAUS: Teillä oli läheinen ja hyvä suhde, kunnes lapsi syntyi. Silloin kaikki muuttui. Näin usein käy. Kaikki muuttuu, elämä ei jatku sellaisena kuin se oli. Lapsen syntymä muuttaa parisuhteen kolmiosuhteeksi. Parisuhteeseen tulee kolmas. Se ei ole yksinkertaista. Kolmiosuhde pitää jotenkin jokaisen ratkaista. Olette molemmat onnistuneet luomaan hyvän suhteen lapseenne. Hän on molemmille kaikki kaikessa. Hyvä näin. Molemmat rakastatte lastanne yli kaiken. Sitä lapsi juuri tarvitsee, vanhempien varauksetonta rakkautta. Kaikessa ihanuudessaan lapsi on kuitenkin haaste parisuhteelle. Lapsi saa osakseen tiedän molempien rakkauden, mutta sinulle jää tunne, että et ole miehellesi mitään. Onkohan hänellä samanlainen tunne?

Teille on käynyt niin, että keskiöön on noussut molempien suhde lapseen. Tämä on tapahtunut teidän kahden välisen rakkaussuhteen kustannuksella. Näin monelle käy. Lapsen syntymä on suuri muutos. Teistä on tullut perhe. Usein käy niin, että tässä elämäntilanteessa oman lapsuuden perheen asiat nousevat mieleen, tai ainakin vaikuttavat tiedostamattomalla tavalla. Millainen on hyvä perhe? Minkälainen äiti haluan olla? Minkälainen isä? Minkälainen puoliso? Olette molemmat kasvaneet omissa perheissänne, ehkä erilaisissa. Minkä mallin itse
olette saaneet?

Lapsen syntymän myötä olette molemmat muuttuneet myös ihmisinä, yksilöinä. Teille on tullut uusi rooli, joka on nyt keskeinen osa identiteettiänne. Naisesta on tullut myös äiti ja miehestä on tullut myös isä. Onko teille käynyt niin, että tuo sana "myös" on unohtunut:
naisesta on tullut vain äiti, ja miehestä vain isä. Ainakin tuntuu että nämä äidin ja isän roolit ovat niin pinnalla olevia, että parisuhde, naisen ja miehen välinen suhde, on jäänyt taka-alalle. Näin ainakin voisi päätellä, kun kirjoitat: "mies sanoo, että keskitytään nyt vain
lapseen." Kirjoitat omista ajatuksistasi: "olen lapsen takia yrittänyt", ja toisaalta: "jo lapsenkin takia meidän pitäisi erota". Entä teidän itsenne takia?

Parisuhteessa joudutaan lapsen syntymän jälkeen etsimään ja rakentamaan uudestaan läheisyyttä ja yhdessä olemisen tapaa. Ehkä tämä on teillä vielä tekemättä. Järjestäkää kahdenkeskistä aikaa niin, että voitte puhua siitä, mitä teillä kahdella alun perin oli. Millainen suhde teillä oli ennen lapsen syntymää? Miten te haluaisitte ainakin yrittää huomioida toistanne naisena ja miehenä.? Miten äidin ja isän rooli on muuttanut teitä? Mitä hyvää näette toisissanne äitinä ja isänä?

Heikki, perheneuvoja

KYSYMYS: Miten uudessa parisuhteessa voi rakentaa luottamusta?

Koen olevani hyvin epäileväinen sen suhteen, onko uusi miesystäväni minulle uskollinen. Hän ei ole ollut kaikista asioista minulle alun alkaen rehellinen, eikä hän kerro asioistaan. Ei menneisyydestään, ei haaveistaan tai unelmistaan eikä tunteistaan tai ajatuksistaan.
Olemme tapailleet lokakuusta lähtien ja seurustelleet helmikuusta lähtien.

Koen, että minun on äärimmäisen vaikea luottaa häneen. Mikä neuvoksi?

VASTAUS: Luottamuksessa on kysymys kahdesta tärkeästä asiasta. Ensinnäkin siitä, onko toinen ihminen luotettava. Toiseksi siitä, luotanko minä häneen. Luottamus on siis toisaalta asioiden todellinen tila, toisaalta tunne.

Mitä tarkoittaa, että joku ihminen on luotettava? Eikö ainakin sitä, että hän tekee sen, minkä lupaa. Luotettava ihminen ei myöskään valehtele. Onko kukaan näillä kahdella kriteerillä mitattuna sataprosenttisen luotettava? Tuskin. Ihminen voi unohdella lupaamiaan asioita. Tai hän voi tulla luvanneeksi liikaa, eikä pysty pitämään kaikkia lupauksiaan. Jokainen on joskus turvautunut jonkinlaiseen valheeseen, tai ainakin jättänyt jotain sanomatta. Tuskinpa nämä asiat tekevät ihmisestä epäluotettavaa.

Sitten tämä toinen puoli luottamusta. Mistä tulee se tunne, että johonkin ihmiseen voi luottaa? Eikö kokonaisuus ole ratkaisevaa? Onko hän pettänyt luottamukseni esimerkiksi valehtelemalla jossain isossa asiassa tai jättämällä jotain tärkeää kertomatta? Meillä on usein erilainen käsitys siitä, mikä on iso asia. Se mikä voi toiselle olla merkittävää, voi toiselle olla harmiton unohdus, tai pieni valkoinen valhe. Joskus kertomatta jättämisellä tai suoranaisella valehtelulla voidaan pyrkiä hyvään päämäärään. Kuitenkin luottamuksen tunteeseen on tullut särö.

Mietit, onko miesystäväsi sinulle uskollinen. Epäilet asiaa. Oletko kysynyt sitä suoraan? Jos hän sanoo olevansa uskollinen, miksi epäilet? Ehkä siksi, että luottamuksen tunteeseesi on tullut kolhu. On siis selvitettävä, mistä asioista hän ei ole ollut sinulle rehellinen ja miksi. Siihen löytyy varmasti syy. Luottamuksen tunteen voi palauttaa keskustelemalla avoimesti.

Sinun luottamuksen tunteeseesi vaikuttaa myös se, että hän ei kerro asioistaan. Ei menneisyydestään, ei tulevaisuudestaan, ei unelmistaan eikä tunteistaan. Ihmiset ovat tässäkin suhteessa erilaisia: toinen puhuu enemmän, toinen vähemmän. Se ei sinänsä liity siihen, onko ihminen luotettava. Minä en ainakaan usko siihen, että mitä enemmän puhetta, sen luotettavampi ihminen.

Onko sinun yleensä helppo vai vaikea luottaa ihmisiin? Onko luottamuksesi petetty? Myös nämä asiat vaikuttavat siihen, kuinka helppo sinun on luotaa miesystävääsi. Kuinka helposta ja tarkasti etsit merkkejä epäluotettavuudesta.

Luottamuksen rakentamiseen on yksi keino, johtuu se sitten hänen epäluotettavuudestaan tai sinun vaikeudestasi luottaa. Luottamusta voi rakentaa vain puhumalla asioista avoimesti. Kerro hänelle ajatuksistasi ja vaikeudestasi luottaa häneen. Selitä hänelle missä asioissa sinun on vaikea luottaa, ja missä asioissa pidät häntä luotettavana. Kerro, että luottamuksen rakentamiseen tarvitset hänen apuaan. Kerro mitä tarvitset häneltä, että sinun olisi helpompi luottaa.

Heikki, perheneuvoja

KYSYMYS: Epävarmuus vaivaa. Olen seurustellut kuusi vuotta nuoremman miehen kanssa puoli vuotta. Näemme muutaman kerran viikossa välimatkan vuoksi.

Ongelmani on se, että erossa ollessani oma epävarmuuteni vaivaa. Mies ei koskaan sano minun olevan tärkeä tai mitään muutakaan mukavaa. Itse saatan laittaa viestissä, että hän on tärkeä ja hän vastaa hymynaamalla. Muutaman kerran hän on vastannut tykkäävänsä minusta tai jos kysyn sitä, hän sanoo, ettei muuten olisi tässä.

Kun olemme yhdessä, hän kyllä halaa ja pussaa ja seksikin sujuu. Erossa ollessamme vaivaan päätäni sillä, että välittääkö hän minusta oikeasti. En uskalla puhua, kun en halua paljastaa epävarmuuttani. Itselläni on taustalla suhteita, jossa en ole koskaan ollut mitään... Tiedän, että ne vaikuttavat.

Mutta mistä tiedän, olenko vain ajankulua vai onko kaikki omaa epävarmuuttani? Mistä tiedän, olenko tällä kertaa oikeasti tärkeä, kun en ole ennenkään ollut? Eivätkö miehet vain osaa puhua näistä asioista?

Minulla on ollut itsetunto-ongelmia aiemminkin. Olen käynyt psykoterapiassa, eivätkä ongelmat eivät enää vaivaa muussa arjessa, vain parisuhteessa. Monesti tekee mieli lopettaa suhde, kun en kestä tätä epävarmuuden tunnetta.

Hella

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kirjoitit asiasta, joka koskettaa monia muitakin.

Suhteen alkuaikoihin kuuluu usein epävarmuus. Ollaan epävarmoja itsestä: olenko riittävän hyvä, kaunis tai sopiva toiselle. Ollaan epävarmoja toisen tunteista: välittääkö hän minusta oikeasti, haluaako hän olla kanssani. Alussa koko suhde on epävarmalla pohjalla: tuleeko tästä mitään, voiko tämä suhde kestää.

Me ihmiset siedämme epävarmuutta eri tavalla. Kerroit, että sinulle tämä epävarmuus on niin hankalaa, että mietit koko suhteen lopettamista. Onko se sinulle tyypillinen tapa toimia ahdistusta herättävässä tilanteessa? Aiemmissa suhteissasi olet tullut huonosti kohdelluksi. Ymmärrän, että sellaiset kokemukset vaikuttavat. Mutta mieti, kuinka paljon haluat antaa niiden vaikuttaa elämääsi ja ihmissuhteisiisi tänä päivänä. Kannattaako niiden takia uhrata mahdollisesti potentiaalinen ihmissuhde? Vai kertovatko lopettamisajatukset myös sinun epävarmuudestasi tätä suhdetta kohtaan?

Varo lankeamasta olettamusten ja luulojen ansaan. Huonojen kokemustesi jälkeen sinulla saattaa olla taipumus tulkita toisen toiminta negatiivisesti silloinkin, kun siihen ei ole mitään aihetta. Muista, että se ensimmäinen tulkinta, joka mieleesi tulee, ei aina ole oikea.

Nopein tapa saada tietää, mitä miesystäväsi ajattelee ja tuntee, on puhua hänen kanssaan suoraan. Voi olla, että se on aluksi vaikeaa teille molemmille, mutta sitä tärkeämpää sen opettelu on. Sanoit, ettet uskalla puhua, koska et halua osoittaa epävarmuuttasi. Näin toimimalla peität toiselta oikean minäsi ja näytät vain paraatipuolen. Sehän on toki ihan ok monissa sosiaalisissa tilanteissa. Mutta jos haluat oikeaa ja aitoa ihmissuhdetta, omien heikkouksien paljastaminen toiselle on väistämätöntä.

Voi olla, että miesystäväsi on vielä epävarma suhteestanne. Voi myös olla, että hän pitää sinusta paljon ja ilmaisee välittämistään halaamalla, suutelemalla ja rakastelemalla. Sanat ovat joillekin vaikeampia kuin teot. Gary Chapman on kirjoittanut kirjan nimeltä Rakkauden kielet. Siinä kerrotaan erilaisista tavoista ilmaista rakkautta: puhumalla, teoilla, koskettamalla, lahjoilla, yhteisellä ajalla. Voit lukea siitä lisää esimerkiksi tästä blogista.

Jos olet varma omista tunteistasi, kannustan sinua ottamaan riskin ja kertomaan epävarmuudestasi miesystävällesi. Se, miten hän siihen suhtautuu, kertoo paljon. Rehelliseen suhteeseen pääsee vain olemalla itse avoin ja rehellinen, vaikka se pelottaa. Uskalla ottaa riski. Se on ainoa tapa päästä eteenpäin.

Rohkaisevin terveisin

Paula perheneuvoja

KYSYMYS: Olemme seurustelleet pari vuotta. Meillä on 10kk ikäinen lapsi, ja minulla on kaksi lasta edellisestä liitosta. Asumme miehen talossa, mutta tunnen ulkopuolisuutta. Koen myös, että suhteessamme yhdeksi haasteeksi on noussut vanhemmat lapseni, heidän elatuksensa, heidän kasvattamiseen liittyvät kysymykset ym. Emme ole yhteisellä aaltopituudella emmekä saa keskusteltua asioita selväksi.

Yritän itse puhua tunteistani, yritän selvittää asioita, mutta seinä on noussut vastaan. Mies antaa ymmärtää suorin sanoin sanoen, ettei jaksa kuunnella enää saman toistoa ja jankkaustani. Silti asiat eivät selviä. En koe tulevani ymmärretyksi ja alkaa tuntua, että arvomme ovat liian erilaiset. Liian usein kuulen lauseita "jos lapsiani ei olisi", "minä en lapsiasi elätä enkä maksa heidän olemistaan".

Olen taloudellisesti ahdingossa, sillä olen hoitamassa nuorimmaista isän toiveesta kotona alkusyksyyn saakka. Taloudellisesti minun tulisi kyetä alentuneella maksukyvylläni tarjoamaan lapsilleni, itselleni sekä tälle suhteelle ne edellytykset kuin minulla olisi töissä käydessä. Se on mahdotonta, eikä mies kykene kunnolla tulemaan asiassa vastaan isompien lasteni vuoksi. Hän on tiennyt jo tavatessamme lapsistani ja muuttaessamme tähän taloon, olen tehnyt selväksi, millainen kuvio tulee olemaan eli myös vanhemmat lapseni tulevat olemaan pääsääntöisesti meidän kanssamme vaikka isäänsä tapaavatkin.

Olen arjet yksin, mies on keikkatyössä muualla ja sekin oli tiedossa. Minua odottaa kolmivuorotyö hoitovapaan jälkeen, johon en luonnollisestikaan voi palata enää tässä tilanteessa. Yritän hakea uutta paikkaa. Minulla on työtapaturmana sattunut niskavamma, joka vaatisi lepoa päivän mittaan sekä säännöllistä lääkitystä kipuun. En pysty arjessa juurikaan lepäämään, sillä olen aina yksin lasten kanssa. Lääkkeitä en voi ottaa ilman toista aikuista, sillä ne vaikuttavat voimakkaasti keskushermostoon ja menen niistä pöhnään. Olen siis hyvän tahdon ja positiivisten ajatusten varassa.

Asumme paikkakunnalla, jossa kukaan ei käy meillä kylässä. Yhteydenpito ystäviin on olemassa, mutta läsnäolevia ihmisiä ei. Meillä kävi viimeeksi vieraita tammi-helmikuussa, kun lapsellani oli synttärijuhlat. Joulun alla olin erittäin uupunut. Vauva valvotti ja minulla on erityislapsi, joka vaatii jatkuvaa aikuisen valvontaa. Olisin tarvinnut huolehtimista osakseni, olisin tarvinnut apua lasten kanssa mutta myös selviytyäkseni väsymyksestä ja masentuneesta olostani. Mieheni kanssa oli mahtavat riidat niihin aikoihin. Itkin polvillani hänen edessään että auttaisi minua, mutta hän halveksi, oli kylmä, vastasi vihaisesti enkä saanut riittävästi tukea. Minun on vaikea luottaa häneen rinnallani, sillä koen ettei ole lunastanut paikkaansa.

Tarvitsisin näyttöä että uskaltaisin luottaa, minulla ei ole apua ollut saatavilla, siksi se niin vaikeaa. Hän joskus on, joskus ei ole. En koskaan tiedä milloin mitenkin. Olen työstänyt oloani ilman lääkkeitä ja ammattiapua. Olen todella yksinäinen, mutta oloni on kohenemaan päin.

En silti tunne olevani rakastettu enkä koe olevani tasa-arvoinen, sillä en kykene missään vaiheessa, vaikka palaisin töihin, lunastamaan paikkaa tässä parisuhteessa, sillä vanhemmat lapseni ovat jotenkin aina välissä. En koe, että voisin heidän kustannuksellaan ja tästä kaikesta mustasta huolimatta jatkaa tätä suhdetta ja siltikin sydämeni kysyy, että onko tämä todella loppuun nähty?

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Se sai minut mietteliääksi. Sinulle on tapahtunut paljon asioita viime vuosina. Olet aloittanut uuden parisuhteen ja muuttanut miehesi taloon isompien lastesi kanssa. Teille on syntynyt vauva. Työelämään paluusi lähestyy… Siis paljon isoja elämänmuutoksia, jotka vaativat sopeutumista kaikilta perheenjäseniltä.

Uusperhekuvioissa on tyypillistä, ettei kahdenkeskistä seurusteluvaihetta juurikaan ole vaan lapset ovat mukana kuviossa alusta alkaen. Tämä asettaa uusparisuhteelle omat haasteensa. Onkohan teillä ollut mahdollisuutta kahdenkeskisyyteen ja rauhassa toisiinne tutustumiseen? Kirjoitit, että tunnet ulkopuolisuutta talossa... Kyseessä on kuitenkin myös sinun ja lastesi koti. Olisi tärkeää, että voisit ulkopuolisuuden tunteen sijaan vähitellen tuntea itsesi enemmän "sisäpuoliseksi". Olisikohan tämä mahdollista?

Uusperheen muotoutumiseen katsotaan menevän useita vuosia. Aikaa ja kärsivällisyyttä siis tarvitaan. Minkälaisia odotuksia sinulla ja kumppanillasi mahtoi olla uusperhettä perustaessanne? Mitkä odotukset ovat täyttyneet? Mihin olette joutuneet pettymään? Entä minkälaisia odotuksia sinulla ja kumppanillasi on tulevaisuudelta? Ovatkohan nämä odotukset yhteensovitettavissa? Mistä olette valmiita tinkimään? Entä mikä on teille luovuttamatonta?

En tiedä isompien lastesi ikää, mutta oletan heidän olevan joka tapauksessa erilaisessa kehitysvaiheessa kuin pienokaisenne. Lisäksi yksi lapsistasi tarvitsee erityistä tukea. Nämä edellä mainitut asiat asettavat vanhemmuudelle omat haasteensa. Oman jaksamisesi kannalta olisi tärkeää, että voisit jakaa näitä haasteita kumppanisi kanssa. Kirjoitit kaipaavasi enemmän apua ja tukea mieheltäsi. Olet kertonut tarpeistasi ja toiveistasi-jopa itkenyt polvillasi hänen edessään. Kirjoituksestasi välittyy yksinäisyys ja uupuneisuus. Lisäksi kuvasit taloudellisia ja terveydellisiä huolia. Jäin miettimään, että kuinkahan kauan mahdat jaksaa jatkaa nykyisessä, monin tavoin kuormittavassa tilanteessa?

Kirjoitit olevasi hyvän tahdon ja positiivisten ajatusten varassa. Nämä ovat hyviä voimavaroja, mutta eivät ehtymättömiä. Myönteinen elämänasennekin tarvitsee säilyäkseen edes jossakin määrin vastavuoroista ystävällisyyttä, lämpöä ja myötätuntoa. Jos näitä ei ole saatavilla, on riskinä myönteisyyden hiljainen hiipuminen, uupuminen, ehkäpä kyynistyminenkin. Kirjoitit, ettet kykene lunastamaan paikkaasi uudessa parisuhteessasi, sillä isommat lapsesi ovat jotenkin aina välissä. He ovat kuitenkin sinun lapsiasi ja vain kerran pieniä. Uusperheasetelmassa uudelta kumppanilta vaaditaan aikuisuutta hyväksyä tämä tosiasia. Kirjoitit, ettet voi lastesi kustannuksella ja kaikesta mustasta huolimatta jatkaa tätä suhdetta. Olet siis ilmeisesti pohtinut myös eroajatuksia.

Kirjoitit sydämesi kysyvän, onko tämä (suhde) todella loppuun nähty. Tämä on iso kysymys, johon sinun täytyy itse löytää vastaus. Onkohan niin, että molemmat vaihtoehdot - sekä suhteen jatkaminen että siitä luopuminen - tuntuvat kovin raskailta? Kumpaa valintaa arvelet katuvasi vähemmän vuosien kuluttua?

Omien tunteittesi ja ajatuksiesi kirkastamiseksi suosittelen sinua hakemaan keskusteluapua. Sitä voit lähteä kyselemään vaikkapa lastenneuvolan tai terveysasemasi kautta. Suomessa toimii 41 kirkon Perheasiain neuvottelukeskusta, joista voi myös saada ammatillista keskusteluapua ihmissuhdekysymyksissä. Palvelujen piiriin voi hakeutua yksin tai kumppanin / perheen kanssa. Älä jää yksin murheidesi kanssa vaan ota ensimmäinen askel kohti muutosta jo tänään!

Lämpimin ajatuksin
Perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: Olen 27-vuotias nainen, enkä ole koskaan ollut parisuhteessa. En ole koskaan suudellut ketään, enkä ole koskaan harrastanut seksiä kenenkään kanssa. Haluaisin kyllä, mutta menneisyyteni kummittelee, enkä uskalla luottaa keneenkään.

Olin koko peruskoulun kiusattu ja sitä jatkui myös ammattikoulussa. Saan tänäkin päivänä kuulla ulkonäöstäni. Kiusaaminen johtui ja johtuu isosta nenästä, pienistä silmistä ja luonnonkiharasta tukasta. Myös äitini ivasi minua näistä samoista asiosta ja hän tekee sitä edelleenkin välillä. Itselläni ei ole yhtään ystävää tai kaveria kenelle puhua.

Olen kaupassa töissä, ja siellä välillä joku mies on pyytänyt ulos, mutta en uskalla luottaa kehenkään. Pelkään että se ulos pyytäminen on taas joku vitsi. Vastaan on tullut mielenkiintoisilta ja hienoilta vaikuttavia henkilöitä, mutta haluan vain pitää heidät kaukana. En uskalla päästää ketään lähelleni.

Miten oppisin arvostamaan itseäni ja luottamaan muihin, kun oloni on todella lytätty?


VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Ja kiitos siitä, että uskalsit luottaa meihin ja kertoa elämästäsi.

Kiusatuksi tuleminen on rankka kokemus, joka voi jättää pitkäkestoiset jäljet, kuten itsekin kuvasit. Kurjalta tuntuu, ettet saanut tukea äidiltäsi, vaan että hänkin ivasi sinua ulkonäköösi liittyvistä seikoista.


On ymmärrettävää, että itsesi suojaaminen vetäytymällä ja sulkeutumalla ovat olleet toimivia defenssejä eli minän puolustuskeinoja silloin kun olit lapsi ja nuori. Me kaikki olemme oppineet lapsuudessamme toimintatapoja ja -malleja, jotka ovat toimineet hyvin ja olleet tarpeellisia silloin. Monesti huomaamme, että nyt aikuisuudessa ne eivät ole enää hyödyllisiä vaan voivat olla jopa haitallisia.


Tätä mietin ajatellessani sinua antamassa pakkeja kaikille, jotka yrittävät sinua lähestyä. Toimit kenties niin varmuuden vuoksi. Samalla tulet kuitenkin kieltäneesi elämästäsi mahdollisesti monenlaista hyvää. Muista, ettet ole enää se sama arka pieni tyttö, jota ivattiin ja kiusattiin. Nyt olet viehättävä aikuinen nainen, josta hienot ja mielenkiintoiset miehet kiinnostuvat.


Nyt toivon, että asetut peilin eteen ja katselet itseäsi. Ei äitisi silmin eikä kiusaajien silmin, vaikka arvaan, että se olisi kaikkein helpointa sinulle. Yritä katsoa itseäsi täysin ulkopuolisen ihmisen silmin. Mitä kaunista ja mielenkiintoista näet? Mikä sinussa on sopivan kokoista? Uskon, että olet joskus saanut joiltain positiivista palautetta, muistele niitä. Hymyile itsellesi. Sano: minä olen hyvä. Sano se tästä eteenpäin itsellesi joka päivä. Kokeile positiivisen suggestion voimaa. Mielemme toimii monesti niin, että muistamme vain ne huonot asiat, joita olemme itsestämme kuulleet ja unohdamme hetkessä kaiken hyvän palautteen. Rupea nyt antamaan itse itsellesi kauniita sanoja niin kauan, kunnes olet tuplannut kaikkien haukkumasanojen määrän.


Jos asut pääkaupunkiseudulla tai liikut joskus siellä päin, suosittelen sinulle Vantaan Myyrmäessä ainakin 19. kesäkuuta asti olevaa näyttelyä Maailman ihanin tyttö. Jos pystyt menemään sinne, katsele kuvia ja lue tekstejä ihan rauhassa ajan kanssa.


Mieleni tekee vielä ohjata sinua kahteen suuntaan. Ensiksikin, elämä ja ihmissuhteet ovat täynnä riskinottoa. Jos sanoo aina Ei, jää moni hyvä, hieno ja arvokas asia kokematta ja ihminen tutustumatta. Haluaisin hellävaraisesti ohjata sinua astumaan omalle epämukavuusalueellesi. Kokeile vähän. Anna elämälle tilaisuus näyttää, mitä sillä on sinua varten varattuna. Moni nainen odottaa turhaan, että joku mukava mies lähestyisi häntä. Sinua on lähestytty useammankin kerran. Kokeile sanoa Kyllä, jos vähääkään mielesi tekee. Aina voi peruuttaa, jos siltä tuntuu.


Toinen ohjeeni liittyykin tähän peruuttamiseen. Kuulostele oloasi toisen seurassa. Jos joku asia tai ihminen tuntuu hankalalta tai pahalta, sinun ei tarvitse enää jatkaa. Sinulla on lupa miettiä uudelleen. Sinun ei tarvitse suostua sellaiseen, mitä et halua. Muista kuitenkin, että voi olla, että suojausanturisi ovat kenties vähän ylivirittyneet. Ajattelen tässä sitä, että tulkitset ulospyytämisen vitsiksi, vaikka toinen saattaa olla aivan tosissaan ja ehkä itsekin jännittää sitä ulos pyytämistä.


Toivon sinulle sekä rohkeutta painaa kaasua ja uskaltaa kohdata ihmisiä että lupaa jarruttaa ja hidastaa, jos siltä tuntuu. Tarvittaessa vaikka näitä vuorotellen, kunhan et enää kokonaan pysähdy.


Kannustavin terveisin

Paula, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen 23-vuotias nuori nainen ja elän unelmien avoliitossa. Suhteella on nyt ikää noin vuosi. Avopuolisoni on huolehtivainen, hauska ja järkevä.

Ongelmani onkin, etten millään suostu uskomaan, että kaikki on hyvin. Edellisessä suhteessani tulin petetyksi ja itsetuntoni vietiin lähes kokonaan pihtaamalla, torjumalla sekä itsestäänselvyytenä pitämisellä. Tästä syystä minun on lähes mahdoton uskoa, että tässäkään suhteessa saisin arvostusta.

Lisäksi avopuolisoni on ollut aikoikaan kihloissa ja tuli kihlattunsa jättämäksi. Olen mielessäni luonut tästä ex-kihlatusta ultimaattisen ihmisen. Pääni sisällä ex-kihlattu on kaikkea sitä, mitä minä itse olen aina halunnut olla. Olen myös varma, että avopuolisoni lähtisi juosten eksänsä luo, jos tämä vain antaisi vihreää valoa, vaikka todellisuudessa kyseinen henkilö on jo omalla tahollaan suhteessa eikä ole edes yhteyksissä avopuolisoni kanssa.

Ongelma onkin, että tiedostan ajatteluni olevan typerää ja pystyn järjellä selittämään olevani väärässä. Tunteet eivät kuitenkaan suostu seuraamaan järjen ääntä. Miten siis saada itseni taas luottamaan suhteeseen ja itseeni?

Kiitos jo etukäteen! En millään haluaisi pilata unelmieni suhdetta vain siksi, että korvieni väli ei tottele.

Tahtomattaan typerä, 23

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Ensimmäinen asia, joka minulla nousee mieleen, on kysymys siitä, onko sellainen ihminen, jota kerran on suhteessa kohdeltu huonosti, typerä pelätessään, että sellainen tapahtuu uudestaan? Mielestäni ei ole.

Se, mitä sinulle on edellisessä suhteessa tapahtunut, on ollut todella haavoittavaa ja horjuttanut itsetuntoasi ja perusturvallisuuttasi. Eikä asia ole korjaantunut vieläkään.

Me ihmiset olemme siitä kummallisia, ettemme elä ainoastaan nykyhetkessä, vaan mielemme on usein kiinnittynyt menneisyyteen, ja sinun tapauksessa edelliseen suhteeseesi. Ei auta, vaikka järjen tasolla, yrität selittää itsellesi, että asiat ovat nyt toisin kuin silloin. Että nykyinen kumppanisi on erilainen, kuin edellinen, monellakin tavalla. Järjellä sen tajuatkin, mutta tunteen tasolla, niin kuin itse kerrot, sinun on vaikea irrottautua vaikeista kokemuksista ja luottaa tähän hetkeen.

Ihminen ei korjaannu hetkessä. Eri ihmisillä se kestää eripituisen ajan. Vaikka mitään nopeita parannuskeinoja ei ole, on kuitenkin niin, että uudet, paremmat kokemukset auttavat meitä. Niitä voi kutsua vaikka korjaaviksi tai hoitaviksi kokemuksiksi. Se, että saat osaksesi nyt, avopuolisosi puolelta, kunnioitusta, arvostusta ja rakkautta, hoitavaa ja ”korjaa” sinua. Toivon mukaan vähitellen itsetuntosi kasvaa, alat luottaa taas uudelleen itseesi, ihmisiin ja elämään.

Mitä tulee miehesi ex-kihlattuun ja siihen uhkakuvaan, jonka olet hänestä luonut: mielestäni kirjoituksesi jo osoittaa, että olet hyvin tietoinen sen olevan oman mielikuvituksesi tuottamaa. Koska oma itsetuntosi on niin alhaalla, nostat helposti jonkun toisen itsesi yläpuolelle, ”ultimaatiksi”, niin kuin häntä kuvailet. Muista, että silloin puhuu pelkosi, ei fakta. Se kertoo tietenkin omaa tarinaansa siitä, miten hatara luottamuksesi itseesi ja kumppaniisi on. Ehkä voisin kuvata sitä niin, että haavoittunut osa sinua tarvitsee liittolaisekseen uhkaavan ex–kihlatun, horjuttaakseen nykyistä suhdetta. Toivottavasti terve, ehjä, rakastettu osa karkottaa sellaiset uhkakuvat. Todellinen uhka nykyiselle suhteelle olet kuitenkin sinä itse ja luottamuksen puutteesi.

Kirjoitat lopussa, ettet halua ”pilata suhdetta vain, koska korvien väli ei tottele”. On jo iso askel kirjoittaa ja pohtia tätä asiaa. Se tarkoittaa, että olet kuunnellut itseäsi ja yrittänyt ymmärtää. Jatka samaa tietä, itsensä kuuntelemisen ja ymmärtämisen tietä. Äläkä ole liian ankara itsellesi, anna luottamukselle aika kasvaa. Puhu kumppanillesi, hän ei ehkä tiedä, miten vaikeaa sinulla on. Yhdessä voitte opetella luottamaan ja rakastamaan.

Kaikkea hyvää sinulle!

Perheneuvoja Kati