Olemme olleet 14 vuotta yhdessä, meillä on yhteinen talolaina ja kuusivuotias poika. Viimeiset viisi vuotta on menty lähinnä lapsen takia. Suhde on väljähtänyt.
Miehen mielestä minä vain luon ongelmia. Mitä tässä voi tehdä? Lapsen takia on vaikea vain lähteä. Miten selviän? Mikä auttaisi? Monesti on mietitty, mutta ihmistä ei voi muuttaa. Nainen, 36
Kiitos kysymyksestäsi. Elätte tienhaarassa; jatkaako entiseen tapaan vai etsiäkö jotain uutta suuntaa suhteeseenne. Kerrot, että olette miettineet, mutta valmista vastausta ei ole löytynyt. Siksi varmaan kirjoitat.
Viimeiset viisi vuotta on ollut epätyydyttävää aikaa. Muistelkaa aikaa ennen lastanne; mitä hyvää siinä oli, mikä sai teidät viihtymään toistenne kanssa, mitä teitte yhdessä, miten huomioitte toisianne? Teillä on ollut paljon yhdistäviä tekijöitä, koska olette viihtyneet niinkin kauan yhdessä.
Lapsi muuttaa parisuhdetta. Tutkimusten mukaan parisuhteen onnellisuusaste muuttuu ensimmäisen lapsen syntymän myötä. Olette siis siinä suhteessa normaali pari. Tämän tietäminen toivottavasti motivoi parantamaan parisuhdetta ja tekemään työtä onnellisuuden eteen.
Lapsi on riittävä syy pysyä yhdessä ja parantaa parisuhdetta. Lapsi ansaitsee hyvän kodin. Toista ei voi muuttaa, toteat. Se on totta. Vain rakkaus ja hyvyys voivat sytyttää toisessa halua muuttua ja kuunnella toisen tarpeita. Itseämme ja omaa käytöstämme voimme muuttaa ja siinä voi olla koko muutoksen alku.
Rivien välistä luen, että haluaisit jatkaa parisuhdettanne ja saada sen paranemaan. Miehesi on ehkä vähemmän tyytymätön suhteeseenne, siksi hän sanoo, että vain sinä luot ongelmia. Mitä jos etsisit jonkun parisuhdetta ja sen parantamista käsittelevän kirjan. Voisitte lukea sitä yhdessä ja jutella, mitä itse voisitte tehdä suhteenne hyväksi. Kun hellitätte vaatimuksesta, että toisen on muututtava, ilmapiiri pehmenee. Saatatte nähdä jopa niitä hyvä asioita, mitä suhteessanne on.
Siispä viimeinen kysymys: Mitä sellaista hyvää on suhteessanne tällä hetkellä, minkä toivoisitte jatkuvan?
Pitäisikö lähteä suhteesta, jossa toisella on alkoholiongelma? Miehelläni on ongelma alkoholin käytön kanssa, ja se on hankaloittanut suhdettamme viimeiset kolme vuotta. Olen yrittänyt tukea ja neuvoa mutta ei, mikään ei auta. En tajua itsekään, miten olen kestänyt kaikki, mitä on tapahtunut, mutta silti olen aina antanut anteeksi kaikki, miten hän on minua kännipäissään satuttanut... Selvinpäin se on aina osannut pyytää anteeksi...
Luottamus ja itsetunto murskautunut täysin... Mies on aivan ihana selvinpäin ja huolehtiva ja ei ikinä silloin loukkaisi minua millään tavalla. Mutta kun kuningas alkoholi tulee kuvioihin, niin alkaa valehtelu, muiden naisien kouriminen tai minun haukkuminen. Aamuisin aina selitys, että "en muista mitään" tai sitten "kuka sulle sen kerto?! ei muuten ole totta" tai "anteeksi rakas, ei ollut tarkoitus" ja "no vittu, suututko tuostakin, alan kyllä ryyppää, ei jaksa kuunnella."
Neljän vuoden aikana mies on yöpynyt entisellä tyttökaverillaan ja valehdellut minulle siitä ja jäänyt kiinni. Kerran hän oli yrittänyt baarista saada vieraan naisen viereensä ja olisi sen saanutkin ellei hänen ystävänsä olisivat estäneet. Monena kertana olen kuullut, kuinka hän on läpsinyt ja puristellut ja kourinut muita naisia selkäni takana. Hän soittelee monesti muille naisille kännissä ja juuri silloin, kun minä en ole kotona.. Kerran löysin hänen puhelimestaan kuvan naisesta, joka istui hänen kämppänsä tietokoneella ihan alasti, mutta kuulemma oli "kaverin" säätö, joka oli alasti siellä hillunut ja huvikseen ottanut kuvan. Käynyt baareissa missä naiset tissisilleen tarjoilevat. Sitten kun olen suuttunut näistä asiosta ja tapellut sen kanssa, niin se sitten lähtee vaan uudestaan juopottelemaan ja tekee lisää tälläisiä virheitä ja parin päivän päästä sitten soittelee ja pyytelee anteeksi ja vannoo rakastavansa. Itse olen niin typerä, että aina olen jostain syystä ottanut sen takaisin ja kuvitellut, että kyllä se siitä muuttuu tai että jospa hän nyt jättäisi juomisen kokonaan pois.
Eikä tässä kaikki. Se vielä kehtaa olla minusta mustasukkainen. En saanut itse edes työpaikan pikkujouluihin mennä, koska "siellä on miehiä ja pikkujouluissa petetään aina." Kännissä se saattaa, jos riita tulee, kertoa, että hän ei edes rakasta, tai että olen "aikaansaamaton paska akka, joka vois painua helvettiin sen asunnosta". Mies ei arvosta yhtään, mitä työtä teen. Vähättelee aina, kuinka helppoa minulla on, vaikka työni on fyysisesti raskaampaa ja olen enempi kouluja käynyt ja saan isompaa palkkaa kuin mieheni.
Nyt se taas viikko sitten tapahtu, mies ei vastaa puhelimeen koko iltana.. Yöllä saan taas kuulla, että hän on ollut baarissa ja istunut siellä toisen naisen kanssa sylikkäin ja olleet aivan kuumina. Otin auton ja ajoin miehen kämpille, missä se oli yksin nukkumassa. Hyökkäsin sänkyyn ja mojotin täysiä munille. Se heräsi ja sanoi, että mitä vittua hommaat ja käski lähtemään sieltä. Vielä suutuspäissään potkaisin kunnolla haaroväliin ja kysyin siltä, että "tajuatko jätkä mitä sää oot tehny?" Vastauksena taas, että ei hän muista mitään ja mitään ei oo tapahtunut ja nauraa mulle kuinka "vainoharhainen" olen ja sinisilmäinen, että uskon muiden "tarinoita". Lähdin pois sieltä ja kun seuraavana päivänä ilmoitin, että en halua jatkaa samassa suhteessa, niin herra on taas aivan tumut ja vihainen MULLE siitä, että oon sitä lyönyt.. Viikon ajan olen ollut nyt ottamatta siihen yhteyttä, mutta herra ei itse ole vaivautunut mulle soittamaan, että pyytäisi edes anteeksi.
Mutta se mua pelottaa, että taas jossain vaiheessa alan ajattelemaan, että hän jotenkin muuttuisi tai että ehkä se tästä... Rakastan kuitenkin ihmistä todella paljon. Selvinpäin kun ollaan, ikinä ei tapella, ei mitään ongelmaa ja siksi ehkä aina hairahdun siihen, että otan hänet takaisin, kun se selvinpäin tulee puhumaan asiosta.
Kannattaako tässä suhteessa jatkaa? Itse en pysty enää järjellä ajattelemaan. Tiedän, etten ole hänen arvoisensa, mutta silti aina huumaannun siihen ihmiseen, joka on selvinpäin... Tarvitsen nyt todella hyviä neuvoja sen suhteen, miten toimia, koska muualtakaan niitä en saa... Ystävillekin kun olen kertonut tästä, niin vastauksena saan "sää kuitenki oot sen kans kohta yhdessä". Ja miehenikin varmaan parhaillaan ajattelee, että ei tarvitse huolehtia, kohta ollaan taas yhdessä. Miten saan sille kerrottua, että nyt oikeesti sai riittää? Että olen 100% tosissani siitä, etten jaksa enää.. Apuja kiitos, että pääsisin jatkamaan taas elämääni! Nainen, 20
Aloitat viestisi kysymällä, kannattaako suhteesta lähteä, jos toisella on alkoholiongelma? Kirjeesi loppupuolella kysyt, miten saat kerrottua miehellesi, että nyt saa riittää ja että olet tosissasi. Kuulostaa siltä, että olet jo löytämässä vastauksen ongelmaasi, mutta kaipaat vielä sille vahvistusta. Tilanteesi kuulostaa todella kuormittavalta ja ristiriitaiselta. Kerrot, että miehesi on aivan ihana selvinpäin eikä silloin loukkaisi sinua millään tavalla. Kuinka usein näitä hyviä hetkiä on? Riittävätkö ne sinulle?
Kirjoitat, että alkoholin vaikutuksen alaisena miehesi muuttuu täysin ja loukkaa sinua monin tavoin mm. haukkumalla, valehtelemalla, ja lähentelemällä muita naisia. Kun jälkeenpäin otat asian puheeksi, miehesi joko kiistää puheensa ja tekonsa, pahoittelee niitä tai uhkailee aloittavansa juomisen uudelleen. Kuinka kauan voit suostua tällaiseen kohteluun? Missä rajasi menee? On tärkeää pitää mielessä, ettet ole mitenkään vastuussa miehesi juomisesta ja siihen liittyvästä käyttäytymisestä vaan hänen pitäisi kantaa siitä oma vastuunsa.
Kirjoitat, että omista naisseikkailuistaan huolimatta miehesi on mustasukkainen ja rajoittaa menojasi. Riidan tullen saatat kuulla olevasi "aikaansaamaton paska akka, joka vois painua helvettiin sen asunnosta". Mies vähättelee työtäsi etkä oikein muutenkaan saa arvostusta osaksesi. Kerrot luottamuksesi ja itsetuntosi murskautuneen täysin. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että suhteesta irrottautuminen on sinulle vaikeaa. Kysyn kuitenkin, voisitko arvostaa itseäsi riittävästi lähteäksesi tästä kuluttavasta suhteesta?
Kirjoitat, että olet yrittänyt tukea ja neuvoa miestäsi tämän alkoholinkäytön suhteen, mutta mikään ei auta. Haluaako miehesi apua alkoholiongelmaansa? Tahtooko hän muuttua? Vanha viisaus toteaa, ettei mikään muutu, ellei mikään muutu. Ensimmäinen askel muutokseen on, ettet anna nykyisen tilanteen jatkua. Jos kaipaat tähän ulkopuolista apua ja tukea, suosittelen sinua ottamaan yhteyttä työterveyshuoltoon tai terveysasemallesi.
Miten pitäisi miehen jaksaa olla suhteessa, missä on muuten kaikki hyvin, mutta seksiä ei ole ollenkaan? Olen jopa ajautunut juomaan liikaa (toki vain olutta ja vain pari illassa) eikä itsestä huolehtiminen enää kiinnosta. Lapsia ei ole, eikä niitä kumpikaan halua. Muutenkin tuntuu, että mitään positiivista ei tapahdu mulle... Mies, 34
Kiitos kysymyksestä, jossa muutamalla lauseella avaat tilannettasi, joka tuntuu tällä hetkellä turhauttavalta ja tukalalta. Et kerro suhteenne pituudesta etkä sitoutumisen asteesta (seurustelu, kihlaus, avioliitto, avosuhde). Oletan, että olette sitoutuneessa suhteessa, koska olette puhuneet lapsista ja kumpikin on yhtä mieltä siitä, että ette halua lapsia. Vai olisiko kumppanisi sittenkin halunnut edes pikkuisen, ja sitten kuin huomaamatta seksihalut ovat hiipuneet, kun naisen elämän yksi perustarve ei pääse toteutumaan.
Et myöskään kerro, onko suhteenne alkutaipaleella seksuaaliset tarpeenne olleet lähempänä toisiaan ja seksielämä tyydyttävää. Oletan tässäkin, että asiat ovat olleet alussa paremmin. Olet varmaan yrittänyt kysyä, mihin seksihalut ovat hiipuneet. Naisen ja miehen seksuaalisuus kulkee erilaisia latuja. Syttyäkseen seksiin naisen on ensin koettava kumppaninsa taholta välittämistä, hellyyttä ja yhteyttä. Mies syttyy seksiin joskus silmänräpäyksessä ilman sen suurempia virittelyitä. Seksi voi olla näin lujittamassa suhdetta ja lähentämässä. Naisella järjestys on juuri päinvastoin. Kirjoitan tästä siksi, että tältä alueelta löytyvät joskus naisen seksihaluttomuuden syyt. Kun puhutte tästä aiheesta, kuuntele kumppaniasi tarkkaan. Älä syytä äläkä vaadi, sillä se lukkiuttaa suhteen.
Hyvään parisuhteeseen kuuluu seksi. Se tuo yhteistä iloa ja lähentää suhdetta. Kaipaat sitä luonnollisesti. Parisuhteessa on lukuisia muitakin alueita ja yhdistäviä tekijöitä. Joku on sanonut, että seksi on 1/16 parisuhdetta. Miten nämä muut alueet teillä; puhuminen, kuuntelu, yhteinen aika, yhteinen tekeminen, ristiriitojen käsittely, tunteiden ilmaisu, hellyys, toinen toisensa huomioiminen ja niin edelleen? Muiden alueiden toimimattomuus heijastuu myös seksin alueelle. Kysele kumppaniltasi, miten tyytyväinen hän on muihin alueisiin suhteessanne? Jos siellä on huolia, voisitteko lähteä niitä yhdessä korjaamaan? Se olisi kumppanillesi viesti, että suhteenne on sinulle tärkeä.
Rivien välistä olin lukevinani, että olet allapäin ja ehkä hivenen masentunut. Kerroit, että et jaksa huolehtia itsestäsi, juot kun olet turhautunut ja sinusta tuntuu, että sinulle ei tapahdu mitään positiivista. Nämä saivat minut miettimään masennuksen mahdollisuutta. Juttele tästäkin kumppanisi kanssa.
Seksuaaliterapian mahdollisuus on aina olemassa. Siellä lähdetään ensin tutkimaan suhdetta ja sitä, miten se toimii ja pyritään ymmärtämään, mistä seksuaaliset vaikeudet johtuvat, jotta niihin voitaisiin puuttua. Seksuaaliterapiaa antaa siihen erikoistuneet seksuaaliterapeutit. Heitä löytyy Perheasian neuvottelukeskuksista, Väestöliitosta ja yksityisiltä lääkäriasemilta ja terapeuteilta.
Toivon sydämestäni, että löytäisitte polun pään ongelmanne ratkaisemiseksi, sillä ymmärrän, että olet turhautunut tilanteessanne. Usein polun pää löytyy suhteen arvioimisesta ja toinen toisensa kuuntelemisesta.
Olen ollut kaksi vuotta on/off -suhteessa miehen kanssa, jota tapailin myös joskus nuorempana. Tavattiin uudestaan ja rakastuttiin, kaikki oli selvää kauraa, tehdään ne perinteiset jutut: oma talo, naimisiin ja yhteinen perhe, siinä onnellinen elämä. Muutin toiselle puolelle Suomea hänen vuokseen ja kaikki oli ihanaa noin puoli vuotta, kunnes minua alkoi ahdistamaan sitoutuminen ja ennen kaikkea miehen pieni poika, joka oli meillä joka toinen viikonloppu. Tunsin, että tämä lapsi menee kaiken edelle, enkä minä merkitse mitään. Tunsin siis itseni uhatuksi.. Vaikkei siihen varmastikaan olisi ollut mitään syytä. En päässyt yli tästä tunteesta kuitenkaan koskaan, johtuen ehkä edellisestä suhteestani, jossa jouduin hylätyksi ja jätetyksi yllättäen elämäämme tulleen lapsen vuoksi..
Minun halustani olemme eronneet ja palanneet yhteen, monia kertoja. Nyt sitten juuri joulun alla, tein päätöksen, että haluan ehdottomasti olla yhdessä, olen valmis tosissani tekemään töitä miehen pojankin suhteen ja kerroin tämän miehelle, mutta hänpä olikin päättänyt toisin. Ei mitään mahdollisuuksia enää meillä, hän ei rakasta minua, hänellä on uusi ihana nainen ja mieluummin kuulemma on yksin kuin minun kanssani.. Eikä siitä ollut kuin reilu kaksi viikkoa, kun hän vielä kyseli minua takaisin ja nyt sitten tällainen ehdoton mielenmuutos.
No, tiedän, että sain mitä ansaitsin ja paha saa palkkansa, mutta tämä tunne on ihan kamala. Tuntuu, ettei elämässä ole mitään mieltä enää, enkä halua jatkaa näin. Toki tällaisia tunteita tulee aina eron jälkeen, mutta olisin valmis tekemään mitä vain saadakseni vielä yhden mahdollisuuden näyttää, että olen muuttunut ja olen hänen arvoisensa. Olen tämän hänelle kertonut. Siispä kysymykseni on, mitä ihmettä voisin tehdä, jotta saisin tilaisuuden näyttää olevani tosissani? Eihän kahden vuoden tunteet voi kuolla näin totaalisesti yhtäkkiä! Nainen, 30
Hyvä ystävä,
Olet joutunut odottamaan vastausta joulun ja vuoden vaihteen takia. Mietin, missä tunnelmissa mahdat tänä päivänä olla kirjoittamiesi asioiden suhteen. Joulu on näet tyypillisesti aika, joka saa meidät voimakkaasti kaipaamaan perhettä ja läheisiä ihmissuhteita. Jouluna usein koemme yksinolomme yksinäisempänä kuin muulloin. Kirjeesi herättikin minussa kysymyksen, miksi juuri nyt, monien eroamisten ja yhteen palaamisten jälkeen, sinussa heräsi voimakas halu tehdä mitä vaan, jotta saisit vielä yhden mahdollisuuden? Sanot kirjeesi lopussa, että olet muuttunut. Mitä tarkoitat? Miten olet muuttunut? Mikä on viime kädessä muuttunut? Osaatko itse kuvailla tarkemmin, mikä on se muutos minkä koet tapahtuneen? Mikä on mahdollistanut muutoksen? Onko jokin oikeasti muuttunut sillä tavalla olennaisesti, että te pystyisitte täysin uudella tavalla sitoutumaan toisiinne ja yhteiseen elämään, johon kuuluu tärkeänä osana myös tämä hänen pieni poikansa?
Voisi ajatella, että on ymmärrettävää, jopa viisastakin, entiseltä mieheltäsi lakata jossain kohtaa uskomasta muutokseen ja viheltää peli poikki. On myös helppoa ymmärtää, että sinua satuttaa ja loukkaa kuulla hänen jyrkkä "ei". Toisaalta tuollainen ehdottomuus ja jyrkkyys on joskus ainoa tapa päästä pois on/off -suhteen noidankehästä.
Kysyt mitä voisit tehdä, jotta saisit tilaisuuden näyttää olevasi tosissasi. Vastaan kenties vähän ohi kysymyksesi. Ajattelen näet niin, että tässä kohdassa elämääsi voisit pysähtyä tavoittelemaan itseäsi eli ymmärtämään itseäsi paremmin. Kysy itseltäsi kysymyksiä. Millainen sinä olet? Mitä sinä pelkäät, toivot, tarvitset? Millä tavalla oma historiasi, kasvuperheesi näkyy sinussa?
En ajattele, että sait ansiosi mukaan tai että paha sai palkkansa. Ajattelen enempi niin, että joskus kun olemme keskeneräisiä omien teemojemme, mm. pelkojemme, kanssa, se vaikuttaa niin, että juuri nämä teemat tulevat eteemme yhä uudestaan ja pelkomme käyvät toteen. Tavallaan tässäkin tapauksessa kävi niin. Jouduit edellisessä suhteessa hylätyksi, sivuun työnnetyksi ja vaikka yritit välttää sen toistumisen, niin lopulta kuitenkin joudut kokemaan samankaltaisen tilanteen.
Voi hyvinkin olla, että juuri nyt sinulla on mahdollisuus muutokseen. Se muutos ei välttämättä toteudu toivomallasi tavalla, että palaisitte yhteen. Yhteys toiseen ihmiseen tulee mahdolliseksi vasta kun olemme riittävästi yhteydessä omaan itseen. Yhteys omaan itseen tarkoittaa mm. itsensä tuntemista ja itsensä hyväksymistä.
Toivon, että löydät jossain kohtaa parisuhteen, johon voit turvallisesti sitoutua! perheneuvoja Helena
Minulla on takana lähes kymmenen vuoden sinkkuus. Tarjokkaita kyllä oli, mutta en saanut niitä miehiä, jotka halusin, enkä halunnut niitä miehiä, jotka sain.
Mietin pitkään, olenko alitajuisella tasolla sitoutumiskammoinen, koska ihastun aina miehiin, joiden kanssa ei kuitenkaan voi saavuttaa todellista suhdetta.
Nyt olen seurustellut puolisen vuotta samanikäisen miehen kanssa. Hänen seurustelutaustansa on kovin erilainen, hän oli tavatessamme vasta eroamassa hyvin pitkästä suhteesta. Alussa hän oli se kiinnostuneempi osapuoli, ja kun lopulta antauduin itse suhteeseen mukaan, se eteni hyvin nopeasti ja puhuttiin yhteenmuutosta ym. tulevaisuudesta.
Muutama kuukausi sitten asetelma kuitenkin kääntyi päälaelleen. Hän alkoi ahdistua, halusi aikaa ja tilaa. Minä lupasin antaa ja osin siinä mielestäni onnistuinkin. Vietimme vähemmän aikaa yhdessä, mutta tapasimme kuitenkin vähintään viikottain ja sovimme, ettei kummallakaan ole muita. Puheet yhteenmuutosta ja tulevaisuudesta haudattiin.
Periaatteessa kuitenkin edelleen seurustelimme ja seurustelemme vieläkin. Tuosta lähtien olen kuitenkin ollut suhteessa enemmän tai vähemmän onneton. Meillä on paljon hyviäkin hetkiä, ja yritän niistä nauttia, mutta tuntuu, että koen enää harvoin rehellisiä onnen hetkiä hänen kanssaan. Useimmiten hyviäkin hetkiä varjostaa omalta puoleltani jonkinlainen haikeus ja suru.
Olen yrittänyt puhua hänen kanssaan. Hän sanoo pitävänsä minusta paljon ja haluaa olla kanssani, sanoo, ettei halua menettää minua jne. Suukottelee ja haluaa tulla lähelle. Joskus erityisesti humalassa hän kuitenkin muuttuu kuin toiseksi ihmiseksi, ahdistuu ja puhuu eroamisesta, miettii pitäisikö olla vain kavereita. Hän sanoo, ettei pysty tuntemaan minua kohtaan sellaista tulenpalavaa rakkautta kuin ehkä pitäisi. Selvänä puhuminen tuntuu hänelle vaikeammalta ja hän ahdistuu helposti, toisaalta nuo kaikki ihanimmat asiat hän sanoo nimenomaan selvinpäin.
Virallisesti siis edelleen seurustelemme, mutta suhde ei tunnu minusta aikuisten seurustelulta. Tuntuu siltä kuin hän olisi koko ajan toinen jalka oven välissä. Minulle luottamus on suhteessa erittäin tärkeää, ja koen menettäneeni sen. En pelkää, että hänellä olisi muita naisia tai että hän valehtelisi, mutta olen menettänyt luottamukseni siihen, etten tule hylätyksi hänen taholtaan, mikä on minulle henkilökohtaisesti pahin tapa menettää luottamus.
Sinänsä en tällä hetkellä toivo tai tarvitse häneltä pidemmän aikavälin sitoutumista. Tulevaisuudensuunnitelmien pistäminen jäihin on minulle aivan ok ja selvästikin ainoa järkevä asia tässä tilanteessa tehdä. Haluaisin kuitenkin, että voisin luottaa siihen, että hän on tässä hetkessä täysillä kanssani, mikä ei tunnu toteutuvan.
Olen miettinyt suhteen päättämistä jo ainakin kuukauden verran. Minusta tuntuu kuitenkin epäreilulta, että minä joutuisin rakastuneempana osapuolena tekemään tämän päätöksen. Ajatuskin hänen jättämisestään tuntuisi siltä kuin hakkaisi oman raajansa irti. Jos se on tehtävä niin olkoon niin, mutta miksi minä, eikö jättäminen olisi sen suhteeseen kyllästyneen osapuolen velvollisuus.
Lähtiessä joutuu myös hyväksymään tietyn epävarmuuden. En voi olla koskaan 100% varma, olisiko suhde voinut sittenkin selvitä. Jos olen seuraavatkin kymmenen vuotta sinkkuna, niin pelkään miettiväni pitkään sitä, luovutinko sittenkin liian helposti. Haluaisin tietää, että olen tehnyt suhteen eteen kaikkeni, eikä lopullinen ratkaisu ollut enää minun käsissäni.
Periaatteessa haluaisin ymmärtää ja antaa aikaa, odottaa, että hän toipuu kunnolla edellisestä suhteestaan ja on valmis sitoutumaan minuun. En halua jättää alunperin mielestäni hyvältä tuntunutta suhdetta vain siksi, että alussa tuli edettyä liian nopeasti, ja nyt toinen ymmärrettävästi haluaa enemmän tilaa. Enkä halua lopettaa siksi, että pelkään hylätyksi tulemista, ja lähden ikäänkuin varmuuden vuoksi ennenkuin tulen itse jätetyksi. Mutta jos ei tässä suhteessa ole kertakaikkiaan toivoa, niin haluaisin saada itseni sen ymmärtämään ja lähteä ennenkuin tuhlaan enempää aikaani hakkaamalla päätäni seinään.
Ymmärrän itsekin, että tämä suhde on pitkän sinkkukauteni vuoksi saanut elämässäni kohtuuttoman suuren merkityksen. Välillä tuntuu, että koko elämäni pyörii asian ympärillä, vaikka tietoisesti yritänkin pyristellä vastaan ja pitää omasta elämästäni kiinni. Toivon, että voisin irrottautua tilanteesta, nähdä asiat oikeissa mittasuhteissaan ilman menettämisen pelkoa ja riippuvuuden tunteita. Ehkä oppisin hyväksymään suhteen sellaisena kuin se on ja antaa ajan näyttää mihin se johtaa. Toisaalta, jos pystyisin irrottautumaan suhteesta riittävästi tuohon, niin pystyisin myös lähtemään. Nyt en tunne kykeneväni kumpaankaan.
Toivottavasti saisin täältä uusia ajatuksia, jotka auttaisivat minua pääsemään eteenpäin, joko hänen kanssaan tai yksin. Nainen, 32
Kiitos pitkästä kirjeestäsi, jossa kuvaat varsin oivaltavasti nykyistä hankalaa tilannettasi. Kohtasit pitkän odottelun jälkeen miehen, johon saatoit ihastua. Et halua seurustella seurustelun vuoksi, vaan sinulla on oikeutettuja odotuksia mahdollisen kumppanin suhteen. Nykyisen seurustelukumppanin kanssa alussa kaikki meni lupaavasti. "Tässä se on, elämäni mies". Sitten tuli pilviä taivaalle. Mies alkoi jarruttelemaan. Hän on tullut epävarmaksi.
Et tarkemmin kerro, mikä oli hänen eronsa syy, oliko ero sovittu ennen teidän tapaamistanne, olitko eron syy tai joudutitko sitä. Joskus eroa harkitseva hankkii sivusuhteen jouduttaakseen eroa tai saadakseen syyn erolle. Jos taas eropäätös oli jo tehty, monilta jää työstämättä ero, joka aina sisältää pettymystä ja surua, vaan he hankkiutuvat uuteen suhteeseen. Uusi romanttinen suhde lieventää eron kipua, mutta usein nämä suhteet muodostuvat ns. "siirtymäsuhteiksi". Ne kestävät muutaman kuukauden lupaavina, mutta sitten käsittelemätön ero alkaa nousta pintaan tai sitoutumisen pelko valtaa "Mitä olen taas tekemässä?", tai suhteen alkuromantiikka alkaa tasaantua ja siinä vaiheessa kysellään, onko tämä elämäni suhde, johon panostan.
Nyt katselin asiaanne seurustelukumppanin tilanteesta käsin. Halusin avata sitä, että osaat katsella mihin kokonaisuuteen suhteenne liittyy. Itsekin aavistelet jotain tämän suuntaista, kun puhut hänen toipumisesta omasta erosta ja mietit etenittekö suhteessa liian nopeasti.
Sinun kysymyksesi on pysyäkö suhteessa vai lähteä. Vastaat itse, että et ole valmis lähtemään, katuisit, miettisit jälkeenpäin, teitkö kaikkesi. Vaikka et itse aktiivisesti katkaise suhdetta, valmistaudut henkisesti siihen mahdollisuuteen, että se katkeaa. Sitä on myöskin tämän kysymyksesi kirjoittaminen. Tarkastelet monelta kantilta tilannettasi.
Vaikka et halua olla aktiivinen suhteenne lopettamisessa, voit kysyä kuitenkin, mitä toinen ajattelee tällä hetkellä suhteestanne. Ehkä voit senkin varmistaa, onko teidän suhteenne ns. siirtymäsuhde. Toivottavasti hänessä on miestä tekemään johtopäätökset ettei hän pidä sinua hyvänä kaverina, jonka kanssa on mukava olla ja jonka seurassa voi toipua jatkaakseen sitten matkaa etsimään "tulenpalavaa rakkautta".
Olet tienhaarassa, tietä ei ehkä tarvitse valita heti, mutta tiedät, että joskus on sen aika. Olet valmistautumassa siihen. Se voi olla myös yhteinen tie, mutta myös erillinen. Toivon, että ajatuksistani olisi jotain apua sinulle pohdintoihisi ja yhteisiin keskusteluihinne.
Olemme olleet 28 vuotta yhdessä, lapsista kaksi asuu vielä kotona. Mieheni ilmoitti, että hän on saanut tarpeeksi suhteestamme, koska olemme vähä vähältä vieraantuneet toisistamme. Meillä on eri harrastukset, seksiä ei oikeastaan ole välillämme ollut puoleentoista vuoteen.
Itse olisin valmis yrittämään vielä, yrittää herättää tunteita, keksimään yhteistä tekemistä. Haluaisin uskoa, että kyllä se tunne vielä löytyy.
Kummallakaan ei ole uutta kiikarissa. Voiko vielä suhteen elvyttää? Nainen, 45
Kiitos viestistäsi. Kuvailet tilannetta, joka on varmasti tuttu monelle muullekin.
Lasten hoito ja kasvatus, perheen pyöritys, arjen rutiinit ja työelämän haasteet vievät mukanaan vuosia kestävään oravanpyörään. Jossain vaiheessa, lasten kasvettua ja työelämän ehkä rauhoituttua on tavallista, että jompikumpi (tai molemmat) havahtuu tilanteen muuttumiseen. Enää ei tarvitsekaan juosta pää kolmantena jalkana töistä kotiin, kuskata lapsia harrastuksiin ja selvitä pyykkivuoresta. On aikaa pysähtyä miettimään omaa elämäänsä ja mitä siltä haluaa.
Vieraantuminen ja erilleen kasvaminen ei ole harvinaista silloin kun on keskitytty vanhemmuuteen ja perheen arjen pyöritykseen. Jos parisuhteeseen on liittynyt tyytymättömyyttä, jota ei olla osattu käsitellä, on ehkä ollut helpompaakin keskittyä lapsiin. Harvat kahdenkeskiset hetket ovat ehkä tuntuneet vaivaannuttavilta ja on saattanut olla helpottavaakin palata taas tuttuun ja turvalliseen perhe-elämään.
Tässä tilanteessa, jossa nyt olette, ei hautautuminen vanhemmuuteen ole enää vaihtoehto. Kuulostaa siltä, että olette molemmat tehneet inventaariota elämästänne. Loppupäätelmä vaan on ollut kovin erisuuntainen.
Kysyt, voiko vanhan suhteen vielä elvyttää. Vastaukseni on että, ilman muuta se on mahdollista. Tosin siihen tarvitaan molempien halua. Sinun ainoa mahdollisuutesi tässä tilanteessa on siis saada miehesi muuttamaan mielensä. Itse uskot, että kipinä voi vielä löytyä ja syttyä uudelleen liekkiin. Yritä siis valloittaa miehesi uudelleen. Hän kaipaa yhteisyyttä, yhteistä tekemistä ja seksiä. Tiedät, siis mitä tehdä. Järjestä yhteistä ohjelmaa, josta tiedät hänen pitävän. Katso miestäsi kauniisti. Kerro, kuinka tärkeä hän sinulle on. Kosketa häntä hellästi ja tee aloitteita seksiin. Osoita käytännön teoin, että olet valmis ja halukas muuttamaan omalta osaltasi suhdettanne sellaiseksi, että se tekisi teidät molemmat onnellisiksi.
Tärkeää on, että miehesi huomaa, että olet tosissasi ja tämä muutos suhtautumisessasi häneen on pysyvää. Hän on varmasti aluksi ihmeissään ja hämmentynyt. Jos hän on jo alkanut suuntautua ajatuksissaan eroa kohti, suunnan muutos ei varmasti ole helppoa. Ole siis kärsivällinen rakkaudessasi ja hellyydessäsi. Älä anna hänen vastarintansa kaataa sinua. Tee tästä vaikka tämän vuoden kestävä projekti. Jos hän ei seuraava uutena vuotena ole suutelemassa sinua keskiyöllä, voit luovuttaa ja alkaa itsekin miettiä muuta. Mutta siihen asti: näytä naisellisen rakkauden voima!
