Minulla on takana lähes kymmenen vuoden sinkkuus. Tarjokkaita kyllä oli, mutta en saanut niitä miehiä, jotka halusin, enkä halunnut niitä miehiä, jotka sain.
Mietin pitkään, olenko alitajuisella tasolla sitoutumiskammoinen, koska ihastun aina miehiin, joiden kanssa ei kuitenkaan voi saavuttaa todellista suhdetta.
Nyt olen seurustellut puolisen vuotta samanikäisen miehen kanssa. Hänen seurustelutaustansa on kovin erilainen, hän oli tavatessamme vasta eroamassa hyvin pitkästä suhteesta. Alussa hän oli se kiinnostuneempi osapuoli, ja kun lopulta antauduin itse suhteeseen mukaan, se eteni hyvin nopeasti ja puhuttiin yhteenmuutosta ym. tulevaisuudesta.
Muutama kuukausi sitten asetelma kuitenkin kääntyi päälaelleen. Hän alkoi ahdistua, halusi aikaa ja tilaa. Minä lupasin antaa ja osin siinä mielestäni onnistuinkin. Vietimme vähemmän aikaa yhdessä, mutta tapasimme kuitenkin vähintään viikottain ja sovimme, ettei kummallakaan ole muita. Puheet yhteenmuutosta ja tulevaisuudesta haudattiin.
Periaatteessa kuitenkin edelleen seurustelimme ja seurustelemme vieläkin. Tuosta lähtien olen kuitenkin ollut suhteessa enemmän tai vähemmän onneton. Meillä on paljon hyviäkin hetkiä, ja yritän niistä nauttia, mutta tuntuu, että koen enää harvoin rehellisiä onnen hetkiä hänen kanssaan. Useimmiten hyviäkin hetkiä varjostaa omalta puoleltani jonkinlainen haikeus ja suru.
Olen yrittänyt puhua hänen kanssaan. Hän sanoo pitävänsä minusta paljon ja haluaa olla kanssani, sanoo, ettei halua menettää minua jne. Suukottelee ja haluaa tulla lähelle. Joskus erityisesti humalassa hän kuitenkin muuttuu kuin toiseksi ihmiseksi, ahdistuu ja puhuu eroamisesta, miettii pitäisikö olla vain kavereita. Hän sanoo, ettei pysty tuntemaan minua kohtaan sellaista tulenpalavaa rakkautta kuin ehkä pitäisi. Selvänä puhuminen tuntuu hänelle vaikeammalta ja hän ahdistuu helposti, toisaalta nuo kaikki ihanimmat asiat hän sanoo nimenomaan selvinpäin.
Virallisesti siis edelleen seurustelemme, mutta suhde ei tunnu minusta aikuisten seurustelulta. Tuntuu siltä kuin hän olisi koko ajan toinen jalka oven välissä. Minulle luottamus on suhteessa erittäin tärkeää, ja koen menettäneeni sen. En pelkää, että hänellä olisi muita naisia tai että hän valehtelisi, mutta olen menettänyt luottamukseni siihen, etten tule hylätyksi hänen taholtaan, mikä on minulle henkilökohtaisesti pahin tapa menettää luottamus.
Sinänsä en tällä hetkellä toivo tai tarvitse häneltä pidemmän aikavälin sitoutumista. Tulevaisuudensuunnitelmien pistäminen jäihin on minulle aivan ok ja selvästikin ainoa järkevä asia tässä tilanteessa tehdä. Haluaisin kuitenkin, että voisin luottaa siihen, että hän on tässä hetkessä täysillä kanssani, mikä ei tunnu toteutuvan.
Olen miettinyt suhteen päättämistä jo ainakin kuukauden verran. Minusta tuntuu kuitenkin epäreilulta, että minä joutuisin rakastuneempana osapuolena tekemään tämän päätöksen. Ajatuskin hänen jättämisestään tuntuisi siltä kuin hakkaisi oman raajansa irti. Jos se on tehtävä niin olkoon niin, mutta miksi minä, eikö jättäminen olisi sen suhteeseen kyllästyneen osapuolen velvollisuus.
Lähtiessä joutuu myös hyväksymään tietyn epävarmuuden. En voi olla koskaan 100% varma, olisiko suhde voinut sittenkin selvitä. Jos olen seuraavatkin kymmenen vuotta sinkkuna, niin pelkään miettiväni pitkään sitä, luovutinko sittenkin liian helposti. Haluaisin tietää, että olen tehnyt suhteen eteen kaikkeni, eikä lopullinen ratkaisu ollut enää minun käsissäni.
Periaatteessa haluaisin ymmärtää ja antaa aikaa, odottaa, että hän toipuu kunnolla edellisestä suhteestaan ja on valmis sitoutumaan minuun. En halua jättää alunperin mielestäni hyvältä tuntunutta suhdetta vain siksi, että alussa tuli edettyä liian nopeasti, ja nyt toinen ymmärrettävästi haluaa enemmän tilaa. Enkä halua lopettaa siksi, että pelkään hylätyksi tulemista, ja lähden ikäänkuin varmuuden vuoksi ennenkuin tulen itse jätetyksi. Mutta jos ei tässä suhteessa ole kertakaikkiaan toivoa, niin haluaisin saada itseni sen ymmärtämään ja lähteä ennenkuin tuhlaan enempää aikaani hakkaamalla päätäni seinään.
Ymmärrän itsekin, että tämä suhde on pitkän sinkkukauteni vuoksi saanut elämässäni kohtuuttoman suuren merkityksen. Välillä tuntuu, että koko elämäni pyörii asian ympärillä, vaikka tietoisesti yritänkin pyristellä vastaan ja pitää omasta elämästäni kiinni. Toivon, että voisin irrottautua tilanteesta, nähdä asiat oikeissa mittasuhteissaan ilman menettämisen pelkoa ja riippuvuuden tunteita. Ehkä oppisin hyväksymään suhteen sellaisena kuin se on ja antaa ajan näyttää mihin se johtaa. Toisaalta, jos pystyisin irrottautumaan suhteesta riittävästi tuohon, niin pystyisin myös lähtemään. Nyt en tunne kykeneväni kumpaankaan.
Toivottavasti saisin täältä uusia ajatuksia, jotka auttaisivat minua pääsemään eteenpäin, joko hänen kanssaan tai yksin.
Nainen, 32
Kiitos pitkästä kirjeestäsi, jossa kuvaat varsin oivaltavasti nykyistä hankalaa tilannettasi. Kohtasit pitkän odottelun jälkeen miehen, johon saatoit ihastua. Et halua seurustella seurustelun vuoksi, vaan sinulla on oikeutettuja odotuksia mahdollisen kumppanin suhteen. Nykyisen seurustelukumppanin kanssa alussa kaikki meni lupaavasti. "Tässä se on, elämäni mies". Sitten tuli pilviä taivaalle. Mies alkoi jarruttelemaan. Hän on tullut epävarmaksi.
Et tarkemmin kerro, mikä oli hänen eronsa syy, oliko ero sovittu ennen teidän tapaamistanne, olitko eron syy tai joudutitko sitä. Joskus eroa harkitseva hankkii sivusuhteen jouduttaakseen eroa tai saadakseen syyn erolle. Jos taas eropäätös oli jo tehty, monilta jää työstämättä ero, joka aina sisältää pettymystä ja surua, vaan he hankkiutuvat uuteen suhteeseen. Uusi romanttinen suhde lieventää eron kipua, mutta usein nämä suhteet muodostuvat ns. "siirtymäsuhteiksi". Ne kestävät muutaman kuukauden lupaavina, mutta sitten käsittelemätön ero alkaa nousta pintaan tai sitoutumisen pelko valtaa "Mitä olen taas tekemässä?", tai suhteen alkuromantiikka alkaa tasaantua ja siinä vaiheessa kysellään, onko tämä elämäni suhde, johon panostan.
Nyt katselin asiaanne seurustelukumppanin tilanteesta käsin. Halusin avata sitä, että osaat katsella mihin kokonaisuuteen suhteenne liittyy. Itsekin aavistelet jotain tämän suuntaista, kun puhut hänen toipumisesta omasta erosta ja mietit etenittekö suhteessa liian nopeasti.
Sinun kysymyksesi on pysyäkö suhteessa vai lähteä. Vastaat itse, että et ole valmis lähtemään, katuisit, miettisit jälkeenpäin, teitkö kaikkesi. Vaikka et itse aktiivisesti katkaise suhdetta, valmistaudut henkisesti siihen mahdollisuuteen, että se katkeaa. Sitä on myöskin tämän kysymyksesi kirjoittaminen. Tarkastelet monelta kantilta tilannettasi.
Vaikka et halua olla aktiivinen suhteenne lopettamisessa, voit kysyä kuitenkin, mitä toinen ajattelee tällä hetkellä suhteestanne. Ehkä voit senkin varmistaa, onko teidän suhteenne ns. siirtymäsuhde. Toivottavasti hänessä on miestä tekemään johtopäätökset ettei hän pidä sinua hyvänä kaverina, jonka kanssa on mukava olla ja jonka seurassa voi toipua jatkaakseen sitten matkaa etsimään "tulenpalavaa rakkautta".
Olet tienhaarassa, tietä ei ehkä tarvitse valita heti, mutta tiedät, että joskus on sen aika. Olet valmistautumassa siihen. Se voi olla myös yhteinen tie, mutta myös erillinen. Toivon, että ajatuksistani olisi jotain apua sinulle pohdintoihisi ja yhteisiin keskusteluihinne.
Parempaa uutta vuotta toivoo,
Saara perheneuvoja
17 kommenttia
Anonyymi
23.1.2013 14:44
Mikä väsynyt vastaus terapeutilta :D Ei mitään lisäarvoa. Kiva saada tuollainen, kun on ensin itse uhrannut pitkän aikaa kirjoitukselle.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
23.1.2013 15:04
Mutta eipä tuollaiseen kysymykseen voi juuri muuta vastatakaan. Alkuperäinen kysyjä on hyvin analyyttinen ja täysin selvillä tilanteesta ja varsinaisia päätöksiä ei kukaan voi toisen puolesta tehdä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
23.1.2013 17:13
Ehkä tuollaisessa tilanteessa kannattaisi pistää energia oman onnellisuuden tavoitteluun muilla tavoin.Se voi tuoda esille miehessä sen tulen palavan rakkauden, jota hän ei nyt tunne. Tai sitten mahdollinen ero on helpompi käsitellä, kun on pyrkinyt tekemään itsensä onnelliseksi muilla alueilla. Onnelliset ja itsenäiset naiset (ja mielestäni miehetkin) vetävät puoleensa aina.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
23.1.2013 17:25
Itsekin samantyyppisisessä tilanteessa olleena, ainoa oikea ratkaisu on eroaminen. Tilannetta on jatkunut jo kuukausia ja olet jatkuvasti onneton. Järkyttävän raskaan ja raastavan eron jälkeen uskon, että sun on vapaampi hengittää. Ja jos teidän on yhteen tarkoitettu, se joskus tulee tapahtumaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
23.1.2013 18:57
Otit rebound miehen, olit laastari.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
23.1.2013 19:55
"...Välillä tuntuu, että koko elämäni pyörii asian ympärillä, vaikka tietoisesti yritänkin pyristellä vastaan ja pitää omasta elämästäni kiinni. "
Tässähän se ongelma on! Ei uskalleta elää ja nauttia, vaan analysoidaan puhki kaikki. Hellitä hyvä nainen ja anna pala! Joskus rapatessa roiskuu, mutta sou what?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
23.1.2013 21:31
Itse samantyyppisessä tilanteessa olleena jätin miehen, koska koin etten ollut tarpeeksi tärkeä miehelle. Palasimme kolmen kuukauden jälkeen yhteen ja olemme nyt onnellisesti yhdessä.
Vastaa kommenttiinJoskus pitää uskaltaa irrottaa, että ymmärtää mitä on menettänyt. On aina riski ottaa juuri eronnut henkilö kumppaniksi ja silloin parasta lääkettä omaan ahdistukseen on yrittää keskustella toisen osapuolen kanssa mahdollisimman paljon ja syvällisesti. Jos toisesta ei siihen ole, voit vain punnita omaa oloasi ja minkälaisen elämän/ parisuhteen itse itsellesi haluat. Me olemme kuitenkin hyvin pitkälle itse vastuussa siitä, miltä meistä tuntuu. Jos haluat vain parasta, niin sitten on otettava vain sellaista :).
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
23.1.2013 22:09
Viihdyin eksäni kanssa, mutta se ei tuntunut tahtovan viedä suhdetta vakavampaan suuntaan. Mulle sitten riitti, koska tahdoin vakavaa seurustelua eikä sellaista hengaamista vain huvin vuoksi.
Tein oikean päätöksen kun pistin poikki. Löysin ihanan miehen myöhemmin, ja nyt ollaan oltu yhdessä jo vuosia :)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
24.1.2013 10:09
Minusta tämä oli perheneuvojalta kypsä ja oivaltava vastaus.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
24.1.2013 15:25
Olen itsekin 32-vuotias nainen ja aika väsynyt kaikenlaisiin ristiriitaisiin kommentteihin siitä mitä minun pitäisi tehdä toisin. Olen päätynyt jokseenkin fatalistiseen ajatteluun, että jos joku kumppani todella on Se Oikea, voimme tavata uudelleen eron jälkeenkin, kahden vaiheille ei kannata jäädä. Jahkaajat eivät yleensä muuksi muutu...
Olen toki edelleen sinkku ja siksi varsin jäävi antamaan mitään fiksuja neuvoja ;)
Kuulostat oikein fiksulta ja analyyttiseltä ihmiseltä, olet ehkä vuosien varrella kehittynyt sen verran, että 10 vuoden sinkkuus on vain menneisyydestä kumpuava uhkakuva eikä mikään realistinen tulevaisuudennäkymä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
24.1.2013 21:19
Kaikki kivut katoaa, kun nielaiset rullalle käärityn kipulaastarin.
Sä itse olit äijän laastari, kulissi, sori vaan.
M'olen nuorempana käyttänyt tyttöjä ihan yhtä typerästi hyväkseni. Sittemmin miehistynyt, useimmilta jopa pyytänyt anteeksi ja saanut ikuisen ystävyyden osakseni.
Ystävyys, se on ikuista, rakkaus vain hetken huumaa.
Nytkin elän etäsuhteessa, meillä eroa joku vajaa 3000kilsaa, ei ole nollavirhettä, van ihan hyvin harvoi tapaillaan. Se kai pitää suhteen mielenkiintoisena, vaikka täs ajan saatossa siitä on jo tullut arkea.
En tiedä luotettavuudestaan, tyttö, jonka kanssa haluan jakaa elämäni, on ihan vapaa löytämään onnenhetkensä, vaikka en olisi paikalla. Koska, tiedän, kun olen luonaan, on hän minun.
Itse olen puritaanisempi, flirttailen mielelläni, mutta en etene, sukupuolitautien pelosta, sen edemmäksi. En halua viedä satiaisia vaimolleni tuliaisiksi - öö, sanoin vaimo, ei me naimisissa olla, mutta mä suhtaudun, kun oltaisiin.
Sormuksii ei oo, joten aina voi metrossa pidellä vasurilla tangosta kiinni, niin et ne kiehtovat silmät hiffaa, et paikka on vapaa.
Joku syliin uinut, ihana sellainen, mutta jännitin ekatreffei niin, et vedin heroiinia tuplanokat ja nukahdin oitis syliinsä. Nyt ollaan sen kans ihan kavereita, saan vaikka yöpyä, mutta eri vuoteessa. :-) Hyvä meininki, kertakaikkiaan, ainakin vaimon kannalta.
Mul' ei hirveesti intohimoi vaimooni kohtaan, hän rakastaa kaalia ja tykkää nahistua fyysisesti. Minä ihailen Rubenslaisia vartalita, pullea rouva on rikkaan talon merkki! En tarkota mitään burgeriplösöä joka vetää röökii ja makaa, vaan reipasta, bullakkaa naisihmistä. Ne on mun ihanteita. Anorektikoissa on paljon ainesta, yhtä kun sietää ja silitää, löytääkin rinnaltaan pikkuhupsun, kohta toisen ja lyylikin on muuttunut luurangosta ihan naisen oloiseksi.
Palatakseni asiaan, eksyin haaveisiini, sori,
Vastaa kommenttiinOlet ollut kakkonen, tee nyt kakkosesta ykkönen.
Osoita ovea ja kerro, et nyt' s'oon mä tai menoa.
Itse en uskonut, menin ovesta läpi. Lopulta olin, mutta ei ketään, mitään muuta. Opin jotain. Puhevälit on, hällä uusi, mukava hiljainen mies, toivon et viihtyvät telkkarinsa äärellä.
En tunne tätä miestä, haluaisin, mutta ex-ei tahdo, että tutustutaan, olkoon niin. Olo on kumminkin sellainen, et talvisodassa en epäilis' etteikö se suojaisi, ja saisi pitää rynkkyäni meille tupakkeja kääriessäni. Mitään ei olla puhuttu.
Voisin jatkaa romaanin, paras lopettaa.
Kokoa itsesi, toi sun tirskuttelusi kuulostaa lähinnä ihmisriippuvuudelta, se tuntuu samalta, kun rakkaus, mutta se ei sitä ole.
Jos lumouksia hakee, menee LasVegasiin. Jos oikeeta rakkautta tahtoo löytää, muuttaa savoon mökkiin ja odottaa, kyllä se siihen oveen koputtaa. Ohikulkijoita luudalla ja kora perään.
Lämpimin terveisin
Vastaa kommenttiin
Leccare
26.1.2013 00:47
Epävarmuudesta ja pitkittyneestä onnettomuudesta pääsee näppärästi eroon, kun vain lopettaa suhteen ja jatkaa elämistään, kunnes kohdalle osuu henkilö, joka on valmis suhteeseen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
26.1.2013 19:20
Mies on parisuhdekammoinen niinkuin olin itsekin ennen. Parisuhdekammoiseen tehoaa se että olet cool ja alat pelata peliä, että
Vastaa kommenttiinvoidaan lopettaa koko homma. Sen lisäksi osoitat että et ole enää itysestäänselvyys (varma nakki) hänelle. Sen jälkeen on kaksi vaihtoehtoehtoa. Joko mies kiinnosttu sinusta uudelleen tai suhde loppuu. Molemmat ovat mielästäni parempia vaihtoehtoja kuin nykyinen tilanteesi.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
28.1.2013 14:57
Jos jo suhteen alussa miehestä tuntuu, ettei hän tunne kovin paljon kiihkoa, ei suhteesta koskaan tule kuin platonisella tasolla kunnollinen. Mies ei ole toipunut edellisestä suhteesta, vaan on sekaisin ja etsii lohduttajaa. Haluatko käyttää aikaasi siihen? Vai haluatko löytää sen oikean, sen jolle sinäkin olet se oikea, ja perustaa perheen? Tuollaisten haihattelijoiden kanssa menee helposti vaikka 10 vuotta, ja oma mahdollisuutesi esim. saada lapsia tärveltyy. Pitkän yskinolon jälkeen voi tuntua siltä, ettei maailmassa ole toista ihanaa miestä. Usko pois, niitä on kymmeniä! Vielä ihanampia.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
1.2.2013 18:35
Kiitos kaikille ajatuksista. Kuten terapeutti oikein oivalsikin, tuon viestin kirjoittaminen oli minulle itsessään osa asian käsittelyä, enkä odottanut saati halunnut valmiita vastauksia. Pikkuhiljaa olen kypsynyt näkemään mikä on asian väistämätön ratkaisu, ja alan olla siihen valmis. :)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
6.2.2013 13:51
Uutta matoa koukkuun vaan! ;) Turha tuossa iässä tuhlata aikaansa. menetät vaan omanarvontuntosi, kun "odottelet" toista. Takerrut mieheen, koska hän ei vastaa tunteisiisi. Tämä on tyypillistä naisille.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
apkirjoittaja
27.6.2015 19:41
Kukaan tätä kommenttia täältä arkistosta enää varmaan lue, mutta katkaisin tuona keväänä kaiken yhteydenpidon mieheen. Pari kuukautta myöhemmin palasimme kuitenkin yhteen eikä mies ole tuon jälkeen enää koskaan vaikuttanut epävarmalta. Vuosi asuttu yhdessä ja tänä juhannuksena tahdottiin papin edessä. Eli ei kai se tilanne ihan niin toivoton ollut kuin tuolloin pari vuotta sitten pelkäsin. :)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin