Olen ollut kaksi vuotta on/off -suhteessa miehen kanssa, jota tapailin myös joskus nuorempana. Tavattiin uudestaan ja rakastuttiin, kaikki oli selvää kauraa, tehdään ne perinteiset jutut: oma talo, naimisiin ja yhteinen perhe, siinä onnellinen elämä. Muutin toiselle puolelle Suomea hänen vuokseen ja kaikki oli ihanaa noin puoli vuotta, kunnes minua alkoi ahdistamaan sitoutuminen ja ennen kaikkea miehen pieni poika, joka oli meillä joka toinen viikonloppu. Tunsin, että tämä lapsi menee kaiken edelle, enkä minä merkitse mitään. Tunsin siis itseni uhatuksi.. Vaikkei siihen varmastikaan olisi ollut mitään syytä. En päässyt yli tästä tunteesta kuitenkaan koskaan, johtuen ehkä edellisestä suhteestani, jossa jouduin hylätyksi ja jätetyksi yllättäen elämäämme tulleen lapsen vuoksi..

No, tiedän, että sain mitä ansaitsin ja paha saa palkkansa, mutta tämä tunne on ihan kamala. Tuntuu, ettei elämässä ole mitään mieltä enää, enkä halua jatkaa näin. Toki tällaisia tunteita tulee aina eron jälkeen, mutta olisin valmis tekemään mitä vain saadakseni vielä yhden mahdollisuuden näyttää, että olen muuttunut ja olen hänen arvoisensa. Olen tämän hänelle kertonut. Siispä kysymykseni on, mitä ihmettä voisin tehdä, jotta saisin tilaisuuden näyttää olevani tosissani? Eihän kahden vuoden tunteet voi kuolla näin totaalisesti yhtäkkiä!
Nainen, 30

Hyvä ystävä,

Olet joutunut odottamaan vastausta joulun ja vuoden vaihteen takia. Mietin, missä tunnelmissa mahdat tänä päivänä olla kirjoittamiesi asioiden suhteen. Joulu on näet tyypillisesti aika, joka saa meidät voimakkaasti kaipaamaan perhettä ja läheisiä ihmissuhteita. Jouluna usein koemme yksinolomme yksinäisempänä kuin muulloin. Kirjeesi herättikin minussa kysymyksen, miksi juuri nyt, monien eroamisten ja yhteen palaamisten jälkeen, sinussa heräsi voimakas halu tehdä mitä vaan, jotta saisit vielä yhden mahdollisuuden? Sanot kirjeesi lopussa, että olet muuttunut. Mitä tarkoitat? Miten olet muuttunut? Mikä on viime kädessä muuttunut? Osaatko itse kuvailla tarkemmin, mikä on se muutos minkä koet tapahtuneen? Mikä on mahdollistanut muutoksen? Onko jokin oikeasti muuttunut sillä tavalla olennaisesti, että te pystyisitte täysin uudella tavalla sitoutumaan toisiinne ja yhteiseen elämään, johon kuuluu tärkeänä osana myös tämä hänen pieni poikansa?

Voisi ajatella, että on ymmärrettävää, jopa viisastakin, entiseltä mieheltäsi lakata jossain kohtaa uskomasta muutokseen ja viheltää peli poikki. On myös helppoa ymmärtää, että sinua satuttaa ja loukkaa kuulla hänen jyrkkä "ei". Toisaalta tuollainen ehdottomuus ja jyrkkyys on joskus ainoa tapa päästä pois on/off -suhteen noidankehästä.

Kysyt mitä voisit tehdä, jotta saisit tilaisuuden näyttää olevasi tosissasi. Vastaan kenties vähän ohi kysymyksesi. Ajattelen näet niin, että tässä kohdassa elämääsi voisit pysähtyä tavoittelemaan itseäsi eli ymmärtämään itseäsi paremmin. Kysy itseltäsi kysymyksiä. Millainen sinä olet? Mitä sinä pelkäät, toivot, tarvitset? Millä tavalla oma historiasi, kasvuperheesi näkyy sinussa?

En ajattele, että sait ansiosi mukaan tai että paha sai palkkansa. Ajattelen enempi niin, että joskus kun olemme keskeneräisiä omien teemojemme, mm. pelkojemme, kanssa, se vaikuttaa niin, että juuri nämä teemat tulevat eteemme yhä uudestaan ja pelkomme käyvät toteen. Tavallaan tässäkin tapauksessa kävi niin. Jouduit edellisessä suhteessa hylätyksi, sivuun työnnetyksi ja vaikka yritit välttää sen toistumisen, niin lopulta kuitenkin joudut kokemaan samankaltaisen tilanteen.

Voi hyvinkin olla, että juuri nyt sinulla on mahdollisuus muutokseen. Se muutos ei välttämättä toteudu toivomallasi tavalla, että palaisitte yhteen. Yhteys toiseen ihmiseen tulee mahdolliseksi vasta kun olemme riittävästi yhteydessä omaan itseen. Yhteys omaan itseen tarkoittaa mm. itsensä tuntemista ja itsensä hyväksymistä.

Toivon, että löydät jossain kohtaa parisuhteen, johon voit turvallisesti sitoutua!
perheneuvoja Helena