KYSYMYS: Voiko eron jälkeen palata yhteen? Vaimoni ja silloin kaksivuotias tyttäremme muutti poisyhteisestä kodistamme tasan kaksi vuotta sitten. Itse eron aiheutin.
Elämä oli liian täynnä työtä, luottamustoimia yms. Vuonna 2011 sairastuin yllättäen 1-tyypin diabetekseen, mikä masensi. Olin poissaoleva, välinpitämätön eikä kommunikaatio toiminut. Ex- vaimoni halusi, että mentäisiin pariterapiaan, mutta kieltäydyin jyrkästi. Mielestäni ei ollut ongelmaa. Loppuvuonna 2012, siis heti eron jälkeen, minun lähimpiä ihmisiä kuoli. Äiti, kaksi setää, kummitäti ja kaksi ystävää. Siis vajaassa puolessa vuodessa. Eikä töissäkään mennyt hyvin. Tuli keskivaikea masennus. Reilu vuosi sitten hakeuduin hoitoon.
Yritin opetella vihaamaan ex-vaimoa. Purin pettymystäni häneen. Välit olivat todella viileät.
Jostain syystä päästiin ex-vaimon kanssa keskusteluyhteyteen viime joulukuussa. Kuin kohtalon oikusta tyttäremme sairastui helmikuun alussa 1-tyypin diabetekseen. Kanssakäynti oli tiivistä ja molempien tunteet heräsivät uudelleen. Meillä oli perheenä todella hauskaa ja nautimme myös ex-vaimon kanssa toistemme seurasta.
Halusin kovasti uutta alkua, mutta hän epäröi. Kaikki tuntui menevän aina vain paremmin, mutta nyt yllättäen hän sanoi, ettei tule mitään. Hän ei uskalla heittäytyä, ettei tule uutta ikävää eroa. Hän ei luota, että olen muuttunut. Minun arvomaailmani on kahden viime vuoden aikana muuttunut totaalisesti, mutta en tiedä millä saisin hänet uskomaan. Millä saisin hänet uudelleen luottamaan? Hän toivoo meidän olevan ystäviä, mutta ei sen enempää. Luovutanko vai yritänkö vielä vakuuttaa? Kovasti toivoisin saada perheeni takaisin. Varsinkin, kun itse tiedän sen hajottaneeni.
Pete, 43 vuotta
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Oletpa todella joutunut kokemaan kovia. Fyysinen sairastuminen, ero, monen läheisen ihmisen kuolema lyhyen ajan sisällä, ongelmia töissä ja masennus. Kaikki tämä muutaman vuoden sisään. Elämä on todella ravistellut sinua.
Hienoa, että osasit hakeutua hoitoon masennusdiagnoosin saatuasi. Se on varmaankin auttanut sinua selvittelemään elämääsi, ajatuksiasi ja tunteitasi. Sitä kautta myös uudenlainen keskusteluyhteys ex-vaimoosi on mahdollistunut.
Eroprosessiin kuuluu usein vihan tunteiden vaihe. Vihan ja kiukun avulla pyritään pääsemään irti vanhasta, jotta pystyttäisiin suuntautumaan kohti uutta. Vihaa tuntee luonnollisesti se, joka on jätetty ja jota on kohdeltu huonosti. Myös eropäätöksen tehnyt osapuoli on monesti vihainen exälleen ja ajattelee ja puhuu hänestä ilkeästi.
Siinä on usein takana syyllisyys omasta toiminnasta ja siitä tuskasta, jota on entiselle kumppanilleen aiheuttanut. Koska syyllisyys ja häpeä ovat ankeita tunteita kantaa, ne naamioituvat helposti vihan valepukuun. Silloin ex-puoliso saa niskaansa kohtuutonta ja ansaitsematonta kiukkua. Toinen asia sitten on, että varmasti jokaisen eron takana on myös ihan todellisia pettymyksiä ja loukkaantumisia, jotka nostattavat negatiivisia tunteita vielä eron jälkeenkin. Arvelisin, että sinun tapauksessasi on kyse näistä molemmista.
Kun toinen entisistä puolisoista, tai molemmat, on vihainen ja ilmaisee sitä, on selvää että välit viilenevät. Teidän tapauksessanne oli onnellista, että siitä huolimatta keskusteluyhteys välillänne löytyi uudestaan. Yhteisen lapsenne kannalta, ja etenkin hänen sairastumisensa takia, tämä on ollut todella upea juttu.
Olet kokenut monenlaisia menetyksiä, joista nyt haluaisit korjata sen, joka ehkä voisi vielä olla mahdollista. Ex-vaimosi on näiden parin vuoden aikana käynyt läpi omia prosessejaan ja pyrkinyt selviytymään erostanne mahdollisimman hyvin. Voin hyvin kuvitella, että lämmennyt yhteys välillänne on ollut hänelle hyvin hämmentävää. Hän on todennäköisesti ollut, ja on ehkä edelleenkin, monenlaisten tunteiden myllerryksessä. Osoittaa vastuullista vanhemmuutta, että hän pyrkii varjelemaan tytärtänne uudelta pettymykseltä, mikäli uusi yhteinen alku ei onnistuisikaan. Osoita, että ymmärrät tämän. Painostaminen ei auta. Parasta olisi, että hän itse näkee sinussa tapahtuneen muutoksen.
Ottaa varmasti aikaa ennen kuin hän voi luottaa sen olevan pysyvää. Älä siis kiirehdi yhteen paluun kanssa. Olkaa rauhassa ystäviä keskenänne ja vanhempia tyttärellenne.
Näytä käytännössä, että olet tosissasi hänen suhteensa. Osoita kaiken tavoin olevasi hänen luottamuksensa arvoinen. Teot ja käytäntö ovat paljon vahvempia kuin sanat ja lupaukset. Anna niiden siis puhua puolestasi. Ystävinä voitte ehkä käydä joskus ulkona yhdessä syömässä tms? Tai vähintään voitte retkeillä yhdessä tyttärenne kanssa.
Neuvoni on, että lakkaa painostamasta häntä parisuhteeseen ja keskity olemaan hyvä isä tyttärellenne ja luotettava ystävä hänelle. Ne ovat reittejä, joita kautta voit sulattaa hänen sydämensä, jos se vielä jotenkin on mahdollista.
Toivon lämpimästi, että voit vielä voittaa puolellesi ex-vaimosi luottamuksen ja rakkauden sekä toivotan kärsivällisyyttä matkallasi sitä tavoitetta kohden.
KYSYMYS: Kahden vuoden suhde päättyi, koska alussa mies ei kertonut mm. olevansa naimisissa. Yritimme jatkaa, puhumattomuus asioista, pidin sisälläni kaiken. Masennus alkoi hiipiä sisimpääni, lamaantuminen, pitkään huonoilla yöunilla, sitten jotain kilahti täysin. En vastannut enää viesteihin ym. Tiedän, että tein väärin. Lähdin matkaan, en etsien uutta vaan hakemaan apua. Kirjoitin kaiken mikä oli suhteessa loukannut minua. Vahva tunne vei eteenpäin, haluan selvittää ja puhua kumppanille, jonka olin jättänyt mitään selittämättä.
Otin yhteyttä n. 2kk jälkeen erostamme. Hän oli rikki, murskana, koska tunteet oli aitoja minua kohtaan. Hänellä oli jo uusi suhde. Putosin polvilleni, liian myöhään lähdin selvittämään syitä. Tapasimme, shokissa olin, hän puhui minä itkin, jotain jäi kesken. Masennus syveni, haen apua terapiasta, lääkkeistä, liikunnasta.
Kirjoitin hänelle ja kerroin kaiken rehellisesti, miksi, mitkä asiat saivat minut putoamaan tähän mustaan kuiluun. Erokirje häneltä. Ystävänä haluaa olla, on sinut itsensä kanssa. Petti kumppaniaan kanssani. Mies lähestyi uudestaan, halusi nähdä, miettii joka päivä minua, tapahtumia. Avoimesti puhuttiin, jotain jäi kesken suhteessamme, rakastamme toisiamme, tunne vahva molemmilla. Hän kantaa syyllisyyttä siitä, ettei ollut rehellinen suhteemme alussa ja myös minun masennuksesta.
Koen, että käytti hyväkseen minun heikkoa tilannettani, halusi omaa syyllisyyden takaa keventää, nähdä, että miten heikossa kunnossa todellisuudessa olen. Omaa oloani tämä vain pahensi, halusi minua, uskoin, että hän oli tosissaan mitä puhui. Pettämällä minua, uutta kumppaniaan, itseään, paljon asioita mitä pitää selvittää... hänellä. Antoi minulle toivoa yhteenpaluusta... eli aikaa pelaa, että näkee ja kulee aika ajoin, vointini kohonneen, selvinneeni tästä traumasta. En ota itse yhteyttä häneen.
Mielestäni tasapainoinen aikuinen mies ei toimi näin. Miten selivätä tästä eteenpäin, elämän tärkeimmästä asiasta, rakkaudesta toiseen, olla avoin, riisuttuna naamio pois.
VASTAUS: Hyvä ystävä, kerrot tutun tarinan rakkaussuhteessa pettymisestä. Tutun sikäli, että et ole ensimmäinen etkä viimeinen joka rakkaussuhteen jälkeen kärsii, yrittää toipua, selvitä eteenpäin ja opetella uudelleen luottamaan. Tarinan tuttuudesta huolimatta jokainen rakkaustarina on myös omanlaisensa, ainutlaatuinen. Rakkaussuhteen aiheuttavat haavat osuvat meillä ihmisillä eri kohtiin, usein myös aukaisten vanhoja haavojamme. Siksi niiden aiheuttamat kärsimykset ja vaikutukset ovat myös yksilöllisiä.
Kuulen kirjeestäsi kärsimyksesi ja se koskettaa. Ja kuulen tulevaisuuteen kurottavan kysymyksesi: "Miten selvitä eteenpäin?"
Kirjeesi lopussa sanot, ymmärtääkseni tästä rakastetustasi, että " mielestäni tasapainoinen, aikuinen mies ei toimi näin." Ajattelen, että aikuisuudessa on osaltaan vastaus myös tuohon kysymykseesi – aikuisuudessa ja ajassa. Sinä olet aikuinen. Pystyt pitämään huolta itsestäsi ja elämäsi ei ole lapsen tavoin muiden ihmisten varassa, vaikka aikuisinakin tarvitsemme lähellemme muita ihmisiä. Aikuisena pystyt seisomaan omilla jaloillasi, kärsimään, suremaan ja niin vähitellen toipumaan. Sureminen ja itkeminen ovat tärkeitä, eteenpäin kuljettavia asioita. Kerrot käyttäneesi kirjoittamista apunasi. Kirjoittaminen on hyvä tapa hahmottaa omia ääriviivojaan ja rakentaa itseään uudelleen. On myös monia muita tapoja: ystävät ja läheiset, lukeminen, musiikki, liikunta, ammattiapu. Ammattiapu on erityisen tärkeää jos tuntuu, ettei aikuisuus minussa meinaa kantaa. Aikuisuus on. mm. sitä, että emme suostu suhteeseen hinnalla millä hyvänsä siksi, että emme pysty olemaan yksin.
"Rauta rautaa hioo. Ihminen hioo ihmistä" sanotaan raamatussa. Niin kipeää kuin rakkaussuhteen haavoista toipuminen onkin, niin rakkaussuhteemme, ne kipeät ja vaikeatkin, tai ehkäpä juuri erityisesti ne, opettavat meille paljon itsestämme ja elämästä. On tärkeää yrittää kuunnella näitä opetuksia. Kirjoittamasi perusteella jäin miettimään sitä, miten hyvin sinä osaat pitää itsestäsi, omista tarpeistasi kiinni ja sanoa toiselle ihmiselle: "Tässä ovat rajani, tätä minä tarvitsen". Se, että pystymme hyvällä tavalla pitämään kiinni omista rajoistamme mahdollistaa sen, että voimme päästää toisen lähellemme ja silti pysyä itsenämme.
Se, että uskaltautuu pettymyksen jälkeen vähitellen luottamaan uuteen ihmiseen vie yleensä aikaa. Sen on hyväkin viedä aikaa. Ylipäätään aika, yksin oleminen suhteiden välillä tekee yleensä hyvää meille. Se mahdollistaa sen, että pysymme ottamaan vastaan uuden ihmisen hänenä itsenään, ei entisen korvaajana tai haavojemme hoitajana.
Kokemamme rakkaudet jättävät meihin jälkiä, jotka muuttavat muotoaan vuosien saatossa. Nuo rakkausjäljet ovat osa meitä.
Toivotan Sinulle hyvää rakkaussuhteesta toipumista!
Perheneuvoja Iiris Koskinen on pahasti mustelmilla. Häntä on taas eilen lyöty. Koskinen ottaa turpaan mielellään, koska se kuuluu hänen harjoittamaansa kamppailulajiin. Ehkä vapaaehtoisen matsin otto vaikuttaa Koskisen käsityksiin väkivallasta. Hän näkee siinä paljon harmaan sävyjä.
”Monet ovat sitä mieltä, että väkivallasta on puhuttava yhden kohdistamana vallankäyttönä toiseen. Tämä tekee vakavasta asiasta ymmärrettävän tai hallittavan, mutta aihe ei tyhjene siihen. Toinen saadaan näyttämään vallankäyttäjältä ja toimijalta ja homma on hoidettu. Sillä metodilla saadaan kyllä ehkä vallankäyttö loppumaan”, Koskinen sanoo.
Väkivalta on kiinnostava ja herkullinen teema
Jyrkän linjan väkivallan tuomitsijat saattavat suuttua seuraavista kommenteista:
”Väkivalta on kiinnostava ja herkullinen teema.”
Koskisen mukaan lähisuhdeväkivallassa on aina kaksi osapuolta. Jos toinen tekee väkivaltaa, on vastapuolella uhri, joka sallii sen.
Kuinka paljon väkivalta tulee esiin työssäsi?
”Riippuu väkivallan määritelmästä. Varmasti joka päivä. On fyysistä, psyykkistä, seksuaalista, taloudellista ja uskonnollista väkivaltaa. Tämä on vasta toiseen kohdistuvaa väkivaltaa. Sitten on paljon itseen kohdistuvaa väkivaltaa. Ihmiset vahingoittavat, pilkkaavat ja solvaavat itseään jatkuvalla syötöllä”, Koskinen sanoo ja jatkaa:
”Meillä näkee taloudellista väkivaltaa. Parilla on esimerkiksi yhteistalous, jossa kumppani tienaa enemmän kuin toinen, mutta molemmat maksavat yhteisistä menoista yhtä paljon. Onko se reilua? Ei. On perheitä, joissa nainen hoitaa lapsia kotona ja mies antaa kuittia vastaan rahaa ruokaan”, Koskinen kuvailee.
Taloudellista väkivaltaa voi perheessä kohdistaa myös mieheen. Monet suomalaisnaiset ansaitsevat miestään paremmin.
Miten väkivalta-ongelma esitetään parineuvonnassa?
”Yleensä sitä ei esitetä, eikä sitä nimetä mitenkään. Mä sen vaan jotenkin poimin sieltä, ja varmaan aika usein en poimi. Väkivalta on yhden asian ilmenemismuoto. Se on tunteiden käsittelyn vaikeuden tai kyvyttömyyden ilmaus. Väkivalta ei ole asia tai jana, jossa olisi selvä epäjatkuvuuskohta, että tämän pisteen jälkeen on väkivaltaa, ja tämän ei”, Koskinen sanoo.
Kuka on väkivaltainen?
”Vaikea sanoa. Tilastojen valossa mies. On myös sellaisia suhteita, joissa vain nainen on väkivaltainen. Oleellinen elementti on pelko. Nainen saattaa monissa tilanteissa lyödä ja läpsiä, mutta mies ei välttämättä tunne pelkoa, eikä mies joudu väkivallan uhan takia valvomaan toimiintaansa. Ei esimerkiksi pelkää mennä nukkumaan. Väkivalta on silti epämiellyttävää, alentavaa ja loukkaavaa, kaikin tavoin surullista toimintaa”, Koskinen painottaa.
”On naisia, jotka ovat niin väkivaltaisia, että mies pelkää - ja syystä. Uhataan esimerkiksi lyödä lasilla naamaan tai lyödä nukkuessa.”
”Sitten on tää henkinen väkivalta. Usein ne kulkevat käsi kädessä. Jos on fyysistä, on myös henkistä väkivaltaa. Ja parisuhteessa niihin liittyy usein kolmas, seksuaalinen väkivalta. En ole tavannut pareja, joissa puoliso A on henkisesti ja puoliso B fyysisesti väkivaltainen. Eli tämä ”muija nalkuttaa ja mä vetäisin sitä turpaan” ei ole koskaan tullut vastaan. Se että puntit olisivat oikeasti tasan ei ole myöskään koskaan tullut vielä vastaan. Jos uhka on se, että mä auon päätäni ja saan kohta turpaani, niin en kauaa auo päätäni”, Koskinen selventää.
”Henkinen väkivalta ei ole sukupuolesta riippuvaista. Sitä on myös homo- ja lesbosuhteissa. Henkinen väkivalta voi olla mykkäkoulua, syyttämistä, moittimista, herjaamista, toisen naurettavaksi tekemistä, halventamista jne.”, Koskinen kuvailee.
Oma kyvyttömyys kohdata tunteita nimetään toisen syyksi.
Miten väkivaltaa selitetään?
”Sellaista selitystä kuulee jatkuvasti, että kun toi toinen on niin ärsyttävä, niin mä vedän sitä turpaan. Oma kyvyttömyys kohdata tunteita nimetään toisen syyksi. Meillä perheneuvonnassa tulee väkivaltaa ilmi harvemmin kuin tilastollisesti pitäisi, eli ihmiset ei kerro”, Koskinen sanoo.
”Tulee se olo, että he (väkivallan tekijät) kokevat itsensä valtavan uhatuiksi, että heidän rajojaan uhataan, lähinnä psyykkisiä rajoja”, Koskinen valottaa.
”Naisiin ja miehiin kohdistuu erilaista väkivaltaa. Miehiä lyödään, naisia kuristetaan ja potkitaan, ja naisten päätä hakataan lattiaan tai seinään. Olen miettinyt syytä naisten kuristamiselle. Ehkä se on jotain ”nyt hiljaa, joudun tämän ihmisen kanssa tekemisiin sellaisten tunteiden kanssa, joita en siedä”?”, miettii Koskinen.
Miten autat?
”Jos mukana on pelkoa, paria ei voi auttaa yhdessä, vaan kumppaneita tavataan erikseen. Saatan ohjata Lyömättömään linjaan tai muihin palveluihin. Heillä on toimivia keinoja väkivallan lopettamiseen. Jos ei ole pelkoa, eli jos ottava osapuoli ei pelkää, on mahdollista tavata myös parina, mutta sellainen on harvinaista. Sellaisia parisuhteita, joissa molemmat mätkivät, on haastavaa hoitaa. Joutuu tarkkaan miettimään missä määrin osapuolten on mahdollista puhua avoimesti. Joskus toinen joutuu pelkäämään sitä, että jos otan tämän asian puheeksi, tuleeko jo hississä turpaan. Joudun siis koko ajan miettimään mitä parille tapahtuu istunnon jälkeen”, Koskinen kertoo.
Koskinen tapaa väkivaltaisia pareja joskus myös erikseen, esimerkiksi viisi tai kymmenen minuuttia ennen yhteistä aikaa kysyäkseen, miten meni viime kerran jälkeen. Onko turvallista puhua asioista vielä lisää?
Koskinen toivoo ihmisten arvostavan ja suojelevan itseään. Se paitsi suojaa mahdolliselta väkivallalta, myös helpottaa väkivallasta selviytymistä.
”Ne jotka ovat väkivaltatilanteessa edes yrittäneet tehdä jotakin, vaikka tulisivat hakatuksi tai raiskatuksi, selviävät kriisitilanteesta parhaiten. Jotkut pakenevat, jotkut lamaantuvat, mutta puolustautumista voi myös harjoitella”, Koskinen sanoo.
Jos lyöt vielä kerran
”Väkivalta on myös vallankäyttöä, eikä ole hyväksyttyä missään tilanteessa, paitsi itsepuolustuksessa. Itsepuolustus on toivottavaa. Toisen väkivaltaan on vastattava riittävällä voimalla ja sopivalla tavalla, että sen saa loppumaan. Tavat voivat olla pakeneminen, puhuminen, rauhoittelu ja poistuminen paikalta, sovittelu jne. Fyysiset keinot ovat aina viimeisiä ja on aina huono juttu, jos niihin asti joutuu menemään”, Koskinen neuvoo.
”Missä on uhrin itsesuojeluvaisto? Miksei hän poistu suhteesta? Tämä on väkivallan mahdollistava puoli. Tämä on hankala asia. Mutta toinen mahdollistaa väkivallan, jos ei pistä hanttiin, jos ei pidä puoliaan”, Koskinen valaisee.
”Jo Suomen laki sanoo, ettei ihminen saa antaa pahoinpidellä itseään, ei edes nyrkkeilyottelussa tai sm-seksissä. Vaikka antaisit sen luvan, toinen ei saa niin tehdä. Jos lievemmät keinot eivät tepsi, etkä pääse pakoon, on luvallista puolustaa itseään niillä keinoilla, jotka ovat mahdollisia”, Koskinen alleviivaa.
Jos miestä vedetään turpaan kadulla, ei hän välttämättä tee siitä ilmoitusta. Väkivallan käyttäminen ja sietäminen on kuulunut miesten kulttuuriin
”Olen. Ja miehet itse myös vähättelevät sitä. Miehille on aika häpeällistä myöntää, että mua lyödään tai muhun kohdistuu muunlaista väkivaltaa. Naisten on tässä yhteiskunnassa helpompi puhua itseensä kohdistuvasta väkivallasta. Montako miestä tunnet, joka sanoisi ”tulin muuten raiskatuksi”?”, Koskinen kysyy.
”Jos miestä vedetään turpaan kadulla, ei hän välttämättä tee siitä ilmoitusta. Väkivallan käyttäminen ja sietäminen on kuulunut miesten kulttuuriin”, Koskinen selittää.
Muistelen muutaman vuoden takaista julkisuudessa huomiota saanutta hätäkeskussoittoa, jossa vanhempi poliisimies tokaisi väkivaltaa kotona kohdanneelle miesuhrille, ettei tämän pitäisi ottaa naiselta pataan. Koskinen tietää, etteivät kaikki miehet halua tai pysty laittamaan väkivaltaiselle vaimolleen fyysisesti vastaan.
”Sanoisin väkivaltaa kohtaavalle miehelle, että kannattaisko sun lähteä sieltä? Kannattaisiko poistua asunnosta? Aina se ei onnistu, esimerkiksi jos ei saa lapsia mukaan”, Koskinen sanoo.
Tekijä on uhri?
Koskinen ymmärtää toisten rajoja ylittäviä ihmisiä. Kaikilla ei ole ollut turvallista lapsuutta ja kivaa elämää.
”On ihmisiä, joiden on ollut pakko ylittää rajoja. Ihminen on voinut kasvaa ympäristössä, jossa ainoa selviytymiskeino on ollut käydä päälle, olla vahva ja dominoiva. Onneksi ihmiset voivat oppia muitakin tapoja”, Koskinen lisää.
Koskisen mukaan väkivaltaa käyttävä ihminen yrittää piilottaa vastuutaan tai vähätellä omaa toimijuuttaan. Päätä on turha työntää pensaaseen.
”Jossain kohtaa se päätös täytyy tehdä, oli se enemmän tai vähemmän tietoinen. Olen itsekin joutunut pari kertaa sellaiseen tilanteeseen, että nyt tekee mieli lyödä, mutta päätän etten tee sitä. Kuka tahansa voi joutua tilanteeseen, jossa on päätettävä lyönkö vai enkö”, Koskinen sanoo.
Väkivaltaisten terapiassa etsitään merkkejä vihan heräämisestä. Ihminen voi opetella tiedostamaan, missä pisteessä hän yleensä turvautuu väkivaltaan. Silloin voi oppia ennakoimaan tuntemuksia ja voi opetella toimimaan uusin tavoin. Vihan heräämistä voi hidastaa, ja saada näin lisää harkinta-aikaa. Sekopäisen vihainen voi poistua tilanteesta, tai päättää, että tällä kerralla en lyö.
”Ihmiselle tulee hyvä olo, kun on itsensä herra ja voi tehdä valintoja”, Koskinen kannustaa.
Väkivallan kulttuurissa
Koskinen näkee Suomessa rakenteellista naisvihaa.
”Esimerkiksi Johanna Tukiaista lyödään kuin vierasta sikaa. Meidän yhteiskunnassa ja tässä maailmassa naisia vihataan sukupuolen takia. Meillä Suomessa tämä on vielä kevyttä. Mutta tämä on syvällä meidän yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Samalla tavalla mieheen kohdistuva väkivalta ei ole mitään. 'Tottakai miehen pitää ottaa vähän koppia. Tottakai miehen pitää käyttää väkivaltaa'”, Koskinen kuvailee.
”Väkivalta on kyvyttömyyttä käsitellä tunteita. Se on surullista. Moni kärsii. Jos mies hakkaa vaimoaan, myös lapset kärsivät, miehen vanhemmat ovat häpeissään ja huolissaan ja naisen vanhemmat ovat sydän syrjällään odottamassa viimeistä lyöntiä. Väkivallan seuraukset ovat laajat”, Koskinen varoittaa.
”Väkivalta voi kohdistua myös lemmikkeihin. Jos et sä...niin mä potkin sun koiraa tai leikkaan sun kissoilta korvat irti.”
”Väkivalta liittyy joissain tilanteissa kunniantuntoon. Se ei todellakaan ole vain maahanmuuttajien ongelma. Miehen kunnia voi vaatia tietynlaisia tekoja”, Koskinen valaisee.
Suomalaiset naiset ovat Koskisen mukaan kuitenkin erittäin hyvin puolensa pitäviä moniin maahanmuuttajiin tai ulkomaalaisiin naisiin verrattuna. Hyvä niin. Naisten uho voi tosin viedä harhaan. Koskinen on huolissaan nuorista naisista. Osa harrastaa lisääntyvää väkivaltaa parisuhteessa. Tämä suuntaus on tuhoisa.
”Väkivallalla on taipumus pahentua kerta kerralta. Jos se alkaa läppäisyllä, se voi seuraavalla kerralla olla pahempaa”, Koskinen varoittaa.
Ei kannata jäädä odottamaan väkivallan pahenemista ja itsetunnon murenemista.
”Ihminen turtuu väkivaltaan. Vaikka aluksi pistäisit hanttiin, murtaa väkivalta ihmisen toimijuutta pienemmäksi kerta kerralta. Lopulta ihminen ei pysty lähtemään pois. Itsetunnon rakentaminen on vaikeaa. Se on ehkä alun perin ollut matala. Itsetunto rapistuu väkivaltaisessa parisuhteessa todella nopeasti, koska usein mukana on myös henkistä ja seksuaalista väkivaltaa”, Koskinen valaisee.
”Väkivalta voi olla niin tuttua. Sisäinen käsitys itsestä voi olla, että mä oon huono, en ansaitse parempaa. Tosta uskomuksesta lähtien on vaikeaa valita ihanaa, hellää, rakastavaa ja tukevaa puolisoa”, Koskinen kuvailee.
Voiko kuka tahansa joutua väkivaltaiseen suhteeseen?
Koskinen miettii.
”Jos jostain syystä hulluna rakastuu johonkin tyyppiin, joka on ensin hurmaava, mutta vähitellen aloittaa myyrän työn. Alkaa vähättely, syyttely ja rajoittaminen. Tämä olisi mahdollinen tapahtumasarja, mutta ehkä hyvän itsetunnon omaavalla alkaisivat hälytyskellot soida. Väkivaltaiset ihmiset ovat tosin paljon muutakin kuin pahoinpitelijöitä. He voivat olla ihania ja kivoja ihmisiä muulloin”, Koskinen selittää.
Usein väkivaltaiset suhteet piinaavat aina samoja ihmisiä. Tähän Koskinen haluaisi kiinnittää lisää huomiota.
”Kun kolmannen kerran päätyy alkoholistin tai väkivaltaisen puolison kanssa suhteeseen, täytyy siinä naisessa tai miehessä itsessäkin olla vikaa! Kannattaa tarkastella omia motiivejaan. Vika on niin syyllistävä sana ja syyllistäminen ei näitä ihmisiä mitenkään auta, vaan tuki ja apu. Toivoisin myös, että viranomaiset kiinnittäisivät enemmän huomiota siihen jos joku henkilö tulee toistuvasti väkivallan uhriksi. Hoitoon ohjausta ja puuttumista pitäisi tapahtua enemmän”, Koskinen vaatii.
”Jokaisen on hyvä tutustua tuntemuksiinsa. Kun esimerkiksi herää sietämätön viha, miten tunteet hallitsee? Jos itseen on kohdistunut väkivaltaa vaikka jo lapsuudessa, eikä ole päässyt käsittelemään siitä syntyvää vihaa, katkeruutta ja häpeää, on mahdollista, että ihminen ulkoistaa tämän palvelun vaikka puolisolle. Mitä ei voi käsitellä itsessään, sen helposti käsittelee toisten ihmisten kautta”, Koskinen avaa.
”Ammattiauttajan näkökulmasta tunnen valtavaa hellyyttä ja myötätuntoa niin tekijöitä kuin uhrejakin kohtaan. Tuomion tai syyttelyn pelon takia ei kannata jättää hakematta apua”, Koskinen sanoo.
4 vinkkiä kotirauhaan
Jottei turpaan antamisen ja ottamisen kierre jatkuisi, antaa Koskinen neljä hyvää vinkkiä pareille. Vinkit sopivat kätevästi sekä väkivallan tekijälle että uhrille. Pelkkä ensimmäinen ohje riittää, jos ottaa sen tosissaan.
Koskisen vinkit uhrille ja tekijälle:
1. Ole itsellesi lempeä ja kunnioita itseäsi.
2. Laita itsellesi rajat.
3. Hae apua. Älä jää yksin.
4. Pelastaudu, jos väkivalta ei lopu.
KYSYMYS: Mistä ja mitenkä pääsisin alkuun purkamaan näitä avioliiton solmuja?
kerttu
VASTAUS: Kysyt, missä ja miten pääsisit purkamaan avioliiton solmuja.
Paikkakunnaltasi tai lähietäisyydeltä voisi löytyä yksityisiä pariterapeutteja. Niitä kannattaa katsella netistä. Kirkon perheasiain neuvottelukeskuksissa on perheneuvojia, jotka ovat erikoistuneita parisuhteen kysymyksiin. Myös nämä yhteystiedot löytyvät netistä.
Asioita ei kannata jäädä pohtimaan turhan pitkään kaksin. Ulkopuolinen näkökulma avaa usein parisuhteen solmuja ja tietä eteenpäin.
Toivon, että löydätte teille sopivan keskustelupaikan.
KYSYMYS: Aloitus tuntuu hankalalta, sillä minulla ei ole tarkkaa kysymystä, jonka osaisin heti muotoilla. Aloitankin siis alusta.
Muutin pois vanhempieni luota muutama vuosi sitten (olen nyt 21-vuotias). Tapasin opiskelujen alkaessa mahtavan uuden miehen: opiskelemme samaa alaa ja meillä on paljon yhteistä. Nautimme aluksi toistemme seurasta vain ystävinä, mutta vanhan ja melko teatraalisen teiniaikaisen parisuhteeni päätyttyä, kerroin hänelle avoimesti tunteistani. Aloimme pian seurustella, enkä ollut ikinä tuntenut itseäni niin onnelliseksi. Tunsin olevani tällä kertaa rauhallisessa, turvallisessa ja kypsässä parisuhteessa täydellisen miehen kanssa. Tällä saralla mikään ei olekaan muuttunut sinänsä: olemme juuri muuttaneet yhteiseen asuntoon ja meillä on kaikki hyvin. Elämä osaa kuitenkin yllättää, myös ikävästi. Kun oma elämäni asettui uomiinsa sekavien ja huonossa parisuhteessa vietettyjen teinivuosien jälkeen, ja koin vihdoin olevani todella onnellinen omaan elämääni, vanhempani ilmoittivat yllättäen erostaan.
Olen aina ollut melko läheinen vanhempieni kanssa ja arvostan heitä suuresti. He ovat hoitaneet eronsa todella kauniisti, ilman riitoja tai hankaluuksia. Myös nuoremmat sisarukseni, jotka asuvat kotona, eivät ainakaan tunnu oireilevan juurikin vanhempieni kypsän suhtautumisen ansiosta. Itselleni eron hyväksyminen on ollut kuitenkin kovin vaikeaa. En kykene jostakin syystä käsittelemään näitä vanhempieni eron aiheuttamia tunteita. Surun, pettymyksen ja vihan, sekä toisaalta myös hyväksynnän ja ymmärryksen tunteet kiertyvät solmuksi, jonka avaaminen ei tunnu mahdolliselta. Toisaalta en haluaisi puhua koko asiasta etenkään vanhempieni kanssa, koska en asu enää heidän kanssaan ja ero ei käytännön tasolla vaikuta paljoa elämääni. Myös vanhempani, erityisesti äitini, tuo erosta keskusteltaessa esiin juuri tämän: heillä on oikeus omiin valintoihinsa ja muut eivät voi niihin vaikuttaa, vaikka se tuntuisikin vaikealta. Itsekin ymmärrän tämän, enkä haluaisi purkaa tunteitani heille, sillä eron he ovat hoitaneet niin siististi kuin mahdollista, ja ymmärrän, ettei elämä aina suju, kuten on suunniteltu.
Nyt nämä ristiriitaiset tunteet, joita en saa avattua, heijastuvat parisuhteeseeni. Poikaystäväni on yhtä ihana kuin ennenkin. Olen itse kuitenkin lukossa ja koen uskoni parisuhteisiin ja avioliittoon särkyneen. Ennen luotto yhdessä pysymiseen oli vahva, enkä epäillyt suhdettamme. Nyt osan ajasta tunnen oloni vain hyvin tyhjäksi ja yksinäiseksi erityisesti, koska poikaystäväni perhe on ehjä, enkä kykene oikein puhumaan erosta hänelle. Hän tuntuu aina sanovan ne väärät, minua loukkaavat sanat, koska ei ymmärrä tunteitani, vaikka yrittääkin. Muillekin puhuminen on vaikeaa. Sukulaisille en voi avautua, koska en halua heidän sekaantuvan eroon ja tiedän sen loukkaavan vanhempiani vaikeassa tilanteessa. Ystävilläni on myös suurella osalla ehjät perheet. Muutamien "erolapsien" (vaikka en tähän ryhmään täysin kuulukaan) kanssa olen keskustellut ja tämä onkin hetkeksi auttanut.
Miten saisin tätä lukkoa avattua? Se heijastuu suhteeseeni, enkä halua, että vanhempieni epäonnistunut avioliitto johtaa oman suhteeni epäonnistumiseen. Toisaalta tämä pelko saa minut työntämään poikaystävääni yhä kauemmas, jolloin epäonnistuminen on vain todennäköisempää. Mistä löytäisin apua omien tunteiden käsittelyyn?
Tunnelukossa
VASTAUS: Hyvä nimimerkki "Tunnelukossa". Kerrot eläväsi kaikin puolin antoisassa parisuhteessa, jota varjostaa vanhempiesi yllättävä ero. Se on aiheuttanut sinussa tunnemylläkän, jonka kanssa joudut nyt työskentelemään samalla kun rakennat omaa parisuhdettasi. Toivot, että voisit selvittää sinussa olevia tunnesolmuja, niin etteivät ne heijastuisi vahingollisella tavalla parisuhteeseesi.
Vanhempien ero tuli sinulle yllätyksenä. He ovat mahdollisesti kuitenkin itse tienneet jo pidemmän aikaa eron olevan tulossa. He ovat ehkä käsitelleet omaa kriisiään niin että teille erosta kertoessaan he olivat jo päässeet pahimman tunnemylläkän yli. Nyt sinä heidän aikuisena lapsenaan olet tuon tunnemyrskyn silmässä.
Äitisi on kyllä oikeassa siinä, että vanhemmillasi on oikeus omiin valintoihinsa, eivätkä muut voi niihin vaikuttaa. He ovat päättäneet erota, ja se on heidän asiansa. Heidän valinnallaan on kuitenkin väistämätön vaikutus läheisiin ihmisiin, ennen kaikkea teihin lapsiin. Vaikka olet jo aikuinen ja itsenäistynyt omasta kasvuperheestäsi, on vanhempien ero myös sinulle kriisi. Vaikka vanhempasi ovat hoitaneet eronsa tyylikkäästi, sillä ei voi välttää niitä tunteita, joita ero sinussa heidän lapsenaan herättää. Sinun kannaltasi se, mitä olet vanhempiesi suhteessa arvostanut ja pitänyt tärkeänä, on nyt saanut kovan kolauksen. Ei ihme, että sinua omassa suhteessasi pelottaa: entä jos meille käy samalla tavalla, entä jos tämä kaikki hyvä vain yhtenä päivänä hajoaa? Ei ihme, että tässä pelossasi työnnät poikaystävääsi pois, vaikka sydämessäsi toivot, että saisit olla turvassa hänen sylissään. Ristiriitainen käyttäytymisesi kuvaa koskettavasti sitä tunnemaailmaa, jossa tällä hetkellä elät.
Osaat eritellä hyvin tunteitasi ja tiedät paljon siitä, mistä tässä tunnemylläkässä on kysymys. Ristiriitaisten tunteiden kanssa eläminen ei ole mukavaa, mutta niitä ei myöskään tarvitse pelätä. Niitä voi rauhassa tutkia. Niille voi tehdä kysymyksiä. Esimerkiksi näin: Tunnistat olevasi vihainen, pettynyt ja surullinen. Kenelle tai mille olet vihainen ja miksi? Vanhemmillesi vai heidän yllättävälle eropäätökselleen, kun asiat näyttivät olevan hyvin? Mistä pettymyksen tunne tulee? Oletko pettynyt vanhempiisi vai kenties itseesi, kun et ole saanut heitä pysymään yhdessä? Entä suru; suretko vanhempiesi eroa vai särkyneitä unelmiasi ikuisesta rakkaudesta? Toisaalta tunnet myös ymmärrystä vanhempiasi kohtaan ja hyväksyt heidän ratkaisunsa. Mikä tekee heidän ratkaisunsa mielessäsi hyväksyttäväksi ja ymmärrettäväksi?
Mietit, miten ja missä voisit avata näitä tunnesolmuja. Poikaystäväsi yrittää auttaa sinua, mutta koet, ettei hän ymmärrä tunteitasi. Saman kokeneiden kanssa puhuminen on jonkin verran helpottanut. Ulkopuolisen asiantuntijan kanssa keskustelu varmasti auttaisi sinua eteenpäin tunteiden käsittelyssä. Se myös voisi vähentää jännitteitä parisuhteessasi sekä vanhempien ja muiden läheisten kanssa. Voisit lähteä hakemaan keskusteluapua opiskelijaterveydenhuollon kautta. Myös kirkon perheasiain neuvottelukeskuksen palvelut ovat käytössäsi.
On hyvä muistaa, että jokainen parisuhde on ainutlaatuinen. Niin myös sinun ja poikaystäväsi suhde on eri asia kuin vanhempiesi parisuhde. Te kaksi päätätte, millainen teidän suhteenne on ja millaiseksi se tulevaisuudessa muodostuu. Pitäkää hyvää huolta suhteestanne, niin että voitte rakastaa, arvostaa ja kunnioittaa toisianne.
Toivon, että löydät sopivan avun tunnelukkojesi avaamiseksi!
KYSYMYS: Olen 33-vuotias nainen enkä ole koskaan seurustellut vakavasti. Miehiä pyörii kyllä ympärillä, mutta tapanani on ihastua saavuttamattomiin miehiin. Lähes kaikissa suhteissani olen ollut se toinen nainen.
Lapsuudenperheeni on pitänyt aikamoisia kulisseja yllä aikaisemmin. Toinen vanhemmistani kärsi hillittömästä peliongelmasta ja toinen vanhemmista laski mihin rahat riittävät. Peliongelmainen vanhempi on lisäksi onnistunut ainakin jollain tasolla tuhoamaan itsetuntoni, sillä en ole koskaan kelvannut hänelle tai ollut tarpeeksi hyvä. Tiedän kyllä nykyään, että minä riitän omana itsenäni, mutta välillä sitä on vaikea uskoa. Pystymme nykyään jollain tasolla keskustelemaan lapsuudenperheeni kesken aikaisemmista ongelmista, mutta välillä minusta tuntuu, että olen ainoa kuka ei osaa päästää lopullisesti asiasta irti.
Olen pohtinut sitä, että etsinkö tietoisesti ihmissuhteita sellaisten miesten kanssa, joista tiedän heti alkuunsa, ettei suhteesta muodostu koskaan vakavaa. Olen koko elämäni tottunut varmistelemaan asioita ja ainakin jollain tasolla pelkään antautua ihmissuhteeseen sen takia, että pelkään sitä, etten tulekaan riittämään ja kelpaamaan toiselle osapuolelle.
Asia on alkanut ahdistaa minua. Tunnen itseni yksinäiseksi ja haluaisin kovasti oman perheen. Olen tapaillut muutamien kuukausien aikana erästä miestä, joka on vapaa. Tämän lisäksi hän on turvallinen, mukava, huomaavainen, ystävällinen ja sosiaalinen. Ongelmana on se, ettei minusta tunnu hänen kanssaan miltään. En ole kokenut mitään rakastumisen tai ihastumisen tunteita. Seksi hänen kanssaan ei oikeastaan luonnistu lainkaan, suureksi osaksi varmasti sen vuoksi, etten halua häntä fyysisessä mielessä.
Nyt pohdinkin sitä, että onko minulla vääristynyt kuva rakkaudesta ja kuinka sen saa korjattua? Riittääkö parisuhteen pohjaksi se, että toisen kanssa on mukava viettää aikaa, vai tulisiko minun kokea jotain suuria, elokuvissa esiteltyjä huuman tunteita? Ja kuinka vanhoista käyttäytymismalleista voisi opetella ulos? Kuinka saan itseni ymmärtämään sen, etteivät hetken huumat yleensä kestä loppuelämää ja noiden hetkien sijaan minun pitäisi etsiä sitä tasapainoisuutta ja turvallisuutta? Kuinka pääsen ja päästän irti siitä varatusta miehestä joka tarjoaa aina silloin tällöin sitä hetken huumaa, muttei mitään muuta? Eniten minua pelottaa se, että jään yksin. Entä jos en koskaan osaa ja uskalla pariutua kenenkään kanssa. Olen 33-vuotias enkä halua, että elämä on tätä samaa yksinäisyyttä vielä seuraavat 50 vuotta!
Aina yksin
VASTAUS: Hyvä ystävä ”Aina yksin”. Kiitos sähköpostistasi, jossa pohdit vaikeuttasi solmia sitoutunutta parisuhdetta. Toteat, että ympärilläsi on miehiä, mutta ihastut vain saavuttamattomiin miehiin. Mainitset myös suhteesta varattuun mieheen ja vaikeudesta päästä hänestä irti. Yksinjääminen pelottaa, mutta nykyistä tilannetta et koe hyvänä.
Olet pohtinut oman lapsuudentaustasi vaikutusta itsetuntoosi ja siihen, miten miessuhteesi muotoutuvat. Minulle tuli vaikutelma, että olet oivaltanut monia merkittäviä asioita; isäsi peliongelmaan liittyvä perheen häpeä, riittämättömyyden tunne isän silmissä ja sen vaikutus itseluottamukseesi, kontrollointi ja varmistelutaipumuksesi, pelkosi sitoutua ja epävarmuus riittävyydestäsi miessuhteissa. Olette jopa keskustelleet perheesi kanssa yhteisistä kokemuksista ja pohtineet niiden vaikutuksia. Nykyiset vaikeutesi eivät ole sattumaa, vaan niillä on taustansa niin kuin olet itsekin oivaltanut.
Samalla kun teet työtä tunteaksesi itseäsi paremmin ja ymmärtääksesi reagointitapaasi, kaipaat jo omaa perhettä. Nykyinen seurustelusuhteesi hämmentää sinua. Viihdyt miehen seurassa, mutta tunteesi ovat viileät. Kerrot tapailevasi toista miestä ilmeisesti seksin merkeissä. Ehkä tunteesi ovat kiinni hänessä ja hetken huumassa, niin kuin tapaamisianne kuvaat. Ehkä alitajuisesti koet ristiriitaa kahdesta rinnakkaisesta suhteesta, joista asianosaiset eivät ilmeisesti tiedä.
Mietit, onko sinulla vääristynyt kuva rakkaudesta. Pohdit, tulisiko sinun kokea jotain suuria, elokuvissa esiteltyjä huuman tunteita, vai riittääkö se, että toisen kanssa on mukava viettää aikaa. Tiedät, että rakastumisen tunteen palo kestää rajallisen ajan. Mitä itse vastaat, riittääkö sinulle parisuhteen pohjaksi hyvä ystävyys, ilman ihastusta ja vetovoimaa?
Olet pohtinut, etsinkö tietoisesti ihmissuhteita sellaisten miesten kanssa, joista tiedät heti alkuunsa, ettei suhteesta muodostu koskaan vakavaa. Tämän oivallettuasi voit muuttaa suuntaa. Jos pohjimmiltasi haluat sitoutua ja saada perheen, anna tilapäisten ja pinnallisten seurustelusuhteiden olla. Ne eivät ole sinua varten. Tiedät jo, että ne jättävät sinut yksinäiseksi edelleen. Voit olla reilusti liikkeellä etsien vakavaa seurustelusuhdetta ”tositarkoituksella”.
Kuulosti hyvältä kun totesit, että nykyään tiedät, että riität omana itsenäsi. Itsetuntosi on vahvistunut sitten lapsuusaikojen. Sinun ei tarvitse tyytyä toisen naisen osaan. Sinun on saatava olla ainoa, tärkein ja rakkain. Sen sinä ansaitset.
Toivon sinulle lisääntyvää itseymmärrystä ja sen tiedostamista, mitä haluat ja tarvitset. Toivon sinun löytävän rakkauden, jossa ei tarvitse pelätä ja jossa myös sinä voit tuntea, että tämä se on.
KYSYMYS: Olen 28 v. nainen ja tapasin n. 1,5 kk sitten 33-vuotiaan miehen, jonka kanssa kaikki sujui heti tosi luontevasti. En koskaan aiemmin ole tavannut miestä, jonka kanssa haluaisin suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Mies on myös selkeästi ilmaissut kiinnostuksen minua kohtaan. Suhde ei kuitenkaan tunnu etenevän mihinkään suuntaan, vaan jatkuu 1-2 x viikossa tapailuna. Olemme tästä yhdessä keskustelleet ja mies on sanonut, ettei tiedä mitä haluaa, eikä pysty juuri nyt mihinkään vakavampaan epävarman elämäntilanteen takia. Olen itsekin tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen ainakin toistaiseksi, mutta haluaisin vastauksia siihen onko tällä suhteella tulevaisuudessakaan mahdollisuutta edetä mihinkään. Jos mies ei nyt halua mitään vakavampaa, onko edes mahdollista, että mielipide tästä asiasta muuttuu? Jotenkin tuntuu, että vaikka tästä asiasta on pystytty keskustelemaan, en ole silti saanut mieltäni rauhoittavia vastauksia. En tiedä olenko vain sokeutunut sille, kuinka parisuhteen "kuuluu" edetä. Lähipiirissä kun tuntuu olevan enenevissä määrin pariskuntia, joiden suhde on edennyt hyvinkin nopeasti. Heidän juttujaan kuunnellessa tulee olo, että koska mies ei vielä ole valmis vakavampaan suhteeseen ei hän voi oikeasti olla minusta kiinnostunut. On se kumma, että aikuinen nainen muuttuu teinitytöksi näissä tilanteissa :D
Tiia-Maria
VASTAUS: Hyvä Tiia-Maria, kiitos pohdiskelevasta kirjeestäsi. Olet tapaillut pari kuukautta miestä, johon olet vakavasti ihastunut, sillä hänessä on paljon sellaista, mistä pidät ja voisit kuvitella yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan. Toivoisit, että suhde etenisi nopeammin etenkin kun olet nähnyt joidenkin tuttaviesi suhteiden etenevän joutuisasti.
Jokaisella suhteella on kuitenkin oma aikataulunsa. Se etenee juuri sitä vauhtia, mihin kyseiset kaksi henkilöä ovat valmiita. Sinulla olisi valmiutta joutuisampaan etenemiseen, mutta mies jarruttelee. Olette puhuneet. Mies ei vielä tiedä mitä haluaa eikä pysty mihinkään vakavampaan epävarman elämäntilanteensa takia.
Suhteenne on nuori, ettekä vielä tunne toisianne riittävästi, jotta voisitte varmuudella tietää tulevaisuudesta. Rakastuneena helposti ajattelee rohkeasti, että tässä on alkamassa elämän pituinen onni. Miten voisit levollisesti rauhoittua ja antaa tilaa toisen selkiyttää, mitä hän haluaa? Kiirehtiminen pikemminkin karkottaa kuin lähentää, jos toinen on epävarma.
Toisaalta ymmärrän myös mieltäsi kalvavaa huolta; mitä jos mies vain haluaa tapailla silloin tällöin eikä hän edes mieti vakavampaa suhdetta. Toivottavasti voitte puhua avoimesti kummankin tavoitteet, jotta voitte rauhassa antaa tilaa tutustumiselle ja suhteen kehittymiselle kumpaan suuntaan tahansa. Ennustan, että puolen vuoden sisällä tiedätte, tuleeko teistä seurusteleva pari vai miten elämänne jatkuu.
QUESTION: Please, I had soo bad feeling every i am soo sad every crying alone really I feel soo depressed. I lived with my wife over 12 years for some resaon my left home now over 1,5 month. I try call her send her sorry, real is I really I loved her so much. Please do you have any help or suggestions what I do?.. Regards.
ANSWER: I am sorry for what you wrote. You loved your wife and she left you after 12 years relation. You do not tell a word what she has told about the reason. Was she unhappy but you did not know it? What was missing in your relation, when she wanted something else? Or were there something too difficult in your relation that it was too hard to live together? I do not have answers to these guestions, you do have, I guess.
But you are unhappy just now, you cry and feel lonely. You are almost desperate. Do you have any friend to whom you could share your feelings and who could listen to you, understand you and support you? During this kind of time we need friends.
You have called your wife and said sorry. Did you tell her what are you sorry for. Did you ask her what is the change she expects that she could come back?
God bless you. I pray for you. Hope the sun will shine some day.
KYSYMYS: Nyt tulee asiaa pitkän kaavan mukaan, sillä en halua asiasta kenenkään kanssa jutella, mutta pakko avautua.
En ole ollut täysin uskollinen. Tiesin, ja kai halusin sitä jo kauan. Toista naista, jonka kanssa juttu jäi todella alkutekijöissään kesken useita vuosia sitten, ennen kuin nykyiseni edes tapasin. Toinen nainen asuu maailman toisella puolen ja oli tulossa käymään Suomessa. Hän tiesi, että olen seurustellut yli 5 vuotta nykyiseni kanssa. Nykyinen itse on työkomennuksella ulkomailla, ollut jo usean kuukauden ajan.
Lähtökohdat olivat petollisen hyvät siihen, että toisen naisen kanssa saimme viettää yhdessä aikaa. Toivoin tavallaan, että hän seurustelisi itsekin jonkun kanssa tai että häneltä en saisi mitään kiinnostuksen merkkiä, sitä mitä kauan aikaa sitten häneltä sain. Halusin olla täydellinen mies omalle naiselleni. Olen tyytyväinen parisuhteeseeni, elämme hyvää arkea, olemme kestäneet aikaisemmat ulkomaan komennukset ja muut vaikeudet. En vain ole koskaan halunnut kihloihin tai miettinyt naimisiin menoa. Nuorempana nämä asiat olivat jopa ajatuksen tasolla helpompia, mutta nainen itse torppasi ne jo silloin. Silti tuntuu, että haluan yhä olla hänen kanssaan, koska meillä on niin paljon yhteistä, ja ennen kaikkea, rakastamme toisiamme.
Ensimmäiset päivät vanhan tuttuni kanssa tuntuivat hyviltä. Olihan vanhaa kaveria kiva nähdä. Välillämme kuitenkin oli jotain, niin kuin oli ollut vuosia sitten. Sitä ei pystynyt estämään. Hänen reissunsa viimeistä edellisenä päivänä, tai, yön tunteina kesäyössä kävellessämme se tapahtui. Puhuimme menneisyydestämme ja olimme lähekkäin. Muistelu tuntui mukavalta. Perhosia oli vatsassa. Suutelimme. Niin kuin olisi pitänyt tehdä silloin viime vuosikymmenellä, nuorena poikana. Niin kuin se silloin jäi tekemättä ja odotti vain aikaansa milloin se tapahtuisi. Nyt se tapahtui, kun minulla on hyvä parisuhde. Vatsassani ei ollut enää perhosia, vaan kokonainen eläintarha. Hän sanoi, että suuteleminen oli virhe, koska hän toivoi sen olevan huonoin suudelma koskaan ikinä. Ei kuulemma ollut, vaan päinvastoin. Se oli virhe, koska nyt tunteet olivat todellisia. Molemminpuolin. Mutta sen hetken. Hän poistui maasta ja todennäköisesti en häntä taaskaan moneen vuoteen näe.
Kävimme tämän jälkeen melko paljon vielä keskustelua asiasta ja tunteistamme. Niitä toden totta oli. Voisin osaltani puhua ihastuksesta. Molemmat vain tietävät, että se on elämäntilanteidemme takia mahdotonta. Minulla on tyttöystävä, jota rakastan. Ja vaikkei olisi, välimatka olisi todennäköisesti este. Koska tiesin etten tule tätä toista naista todennäköisesti lähes koskaan näkemään, olin valmis tekemään teon. Halusin ehkä, että ympyrä sulkeutuisi.
Minua ei vaivaa asia, sillä jollain vinoutuneella mielellä koin sen olevan oikein. Nautin siitä tunteesta. Kukapa ei, kun kihelmöinnin tuntee päästä varpaisiin? Koin, ettei asia voi jäädä häiritsemään minua, sillä kun hän on poissa silmistä, on hän myös poissa mielestä. Vastapuoli tuntuu olevan, epätoivoinen, sillä hän kokee, että mikään täydellinen ei voi hänen kohdallaan vain toimia. En tiedä mitä ajatella, koska häntä tunteiden nouseminen pintaan vaivaa selvästi enemmän.
Tosiasioita ovat, että tyttöystäväni tulee pian takaisin. En halua häntä satuttaa, joten en todennäköisesti aio kertoa tapahtuneesta. Tällöin toista sattuu. Mitä voin hänelle sanoa? Mitään en voi hänelle luvata, eikä se olisi edes inhimillistä. Tiedän kuitenkin, kuka olisi sydämessäni, jos joskus yksin jäisinkin. Onko normaalia ajatella näin? Miksi en voi olla nykyiselle naiselleni se täydellinen mies, joka ei koskaan olisi tehnyt tuota tekoa eikä koskaan ajattelisi toisesta näin? Häntä kuitenkin rakastan, ja tiesin sen ennen sekä jälkeen tapahtuneen.
Miki, 26
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Hienoa, että halusit luottaa meihin ja jakaa tämän tärkeän tapahtuman. Nuoruudessa eri syistä kesken jääneet suhteet jäävät usein jollakin tavoin kummittelemaan. Kun arkitodellisuus ei ole päässyt niitä pilaamaan, ne jäävät fantasioiden varaan ja näin ollen pysyvät aina kauniina ja ihanina, mahdollisuutena onneen. Monesti vanhan ihastuksen myöhemmin tavatessaan saattaa huomata, että sitä muistojen ihanaa tyttöä/poikaa ei enää olekaan, vaan tilalla on vanhentunut, aika arkinen nainen tai mies. Mutta toisinkin voi käydä, niin kuin kerroit. Kipinä onkin säilynyt yli vuosien ja leimahtaa uudelleen, kun siihen on mahdollisuus. Teille kävi niin ja se sai molemmat hämmennyksen valtaan.
Jotenkin luen riviesi välistä, ettei se ehkä kuitenkaan tullut kummallekaan ihan yllätyksenä.
Kerroit, että olet itse halunnut sitä jo kauan ja niin kenties tämä nainenkin, kun oli halukas sinua tapamaan. Helpompaa teille molemmille olisi varmasti ollut, jos tapaamisemme olisi ollut pettymys, niin kuin nainen sen ilmaisi: olisi ollut ”huonoin suudelma koskaan, ikinä”. Nyt hyvältä tuntunut yhdessäolo huipentuen ihanaan suudelmaan ja valtaisaan kihelmöintiin loi taas pohjaa uusille fantasioille, joita jäätte eri puolilla maapalloa kantamaan.
Jotenkin saan silti sellaisen kuvan, että sinä olet tapahtuneen kanssa varsin ok. Niin kuin kirjoitit, koit ympyrän sulkeutuneen ja tapaaminen tuntui olevan jollain tapaa oikein. Onkohan niin, että enemmän kuin itseäsi ja omia tunteitasi, mietit nyt näitä kahta naista ja heidän tunteitaan. Toista naista asia vaivaa enemmän kuin sinua ja kuvasit hänen oloaan epätoivoiseksi. Ilmeisesti hänellä ei oikein ole ollut onnea miessuhteissaan. Eikä ole siis nytkään, kun ihastui varattuun mieheen maailman toisella puolella. Sinun kannattaa varmaan nyt miettiä, kuinka paljon vaiko ollenkaan kannattaa pitää häneen yhteyttä. Kannattaako lyödä vettä kiukaalle, kun ei kuitenkaan ole mahdollista saunoa?
Tässä kohtaan viimeistään astuu kuvaan nykyinen tyttöystäväsi. Kerrotko hänelle tapahtuneesta vai et, se sinun täytyy itse ratkaista. Se koskee siis jo tapahtunutta. Toinen asia koskee tulevaa, eli tuo mistä jo edellä mainitsin. Tyttöystäväsi palaa pian kotiin. Suosittelen lämpimästi, että keskityt silloin häneen etkä enää ylläpidä suhdetta mannerten yli tuohon toiseen.
Se, että tunnet syyllisyyttä suhteessa tyttöystävääsi, kertoo minulle, että olet kunnon mies. Rakastat häntä ja haluat olla hänelle täydellinen mies. Kuulostaa tosi kauniilta. Pidä se. Elämä ei aina mene suoraviivaisesti ja ilman mutkia matkassa. Muitakin viehättäviä ihmisiä tulee vastaan ja ihastumisia tapahtuu, se on ihan normaalia. Itse kuitenkin teet valinnan, mitä polkua lähdet seuraamaan.
Tässä kohdin mieleeni nousee niin vahvasti eräs Tommy Tabermannin runo, että haluan jakaa sen kanssasi:
”Voit valita
tuhansista teistä.
Voit valita
ja voit erehtyä.
Kunhan vain valitset oikein
mihin kohtaan, kenen syliin,
painat lopulta pääsi.”
Toivon sinulle viisautta valita oikein ja paljon onnea ja rakkautta sillä tiellä!
KYSYMYS: Olen nelikymppinen avioliitossa elävä nainen. 14 vuoden yhdessäolon jälkeen mieheni kertoi että on tutustunut ja rakastunut chatin kautta naiseen, jolta saa kaipaamaansa myötätuntoa ja ystävyyttä. Samalla hän kertoi, ettei ole ollut kanssani onnellinen enää moneen vuoteen. Tieto oli minulle järkytys, vaikkakin olen epäillyt, ettei kaikki ole kunnossa. Olen yrittänyt monesti aiemmin kysellä mieheni tuntoja, mutta tyypillisenä miehenä hän ei ole minulle avautunut, suhteen alkuaikoina pystyimme puhumaan kaikesta, ja niitä aikoja kaipaan vieläkin. Selkeänä seurauksena ennen niin vilkas seksielämämme on kuihtunut viimeisen vuoden aikana olemattomiin, ja yritykseni helliä on torjuttu melko tylysti. Meistä on tullut sisko ja sen veli.
Keskustelimme alkushokin jälkeen ja minulle selveni että mieheni on jopa tavannut kyseisen naisen, mutta keskustelua pidemmälle suhde ei ole edennyt ainakaan vielä. ”Suhteessa” on enemmän kaveruutta ja henkistä tukea, kuin niinkään seksuaalisuutta. Sen verran sain selville että kyseinen nainen elää myös parisuhteessa. Avioerostakin keskustelimme, mutta yhteiset vuodet ja tunteet ovat kuitenkin jollain asteella painamassa vaa'assa. Vielä.
Nyt on menossa taantumajakso ja mietimme mitä kumpikin haluamme. Mieheni on sekaisin siitä että miten on mahdollista että hänellä on tunteita toista naista kohtaan - vaikka välittää minustakin, kuitenkaan olematta onnellinen. Kuten varmaan ymmärrät, minun tunteeni ovat myllerryksessä. Rakastan miestäni, mutta samalla minun on vaikeaa sulattaa ”toista naista suhteessamme”. Miehelleni hän on ystävä josta hän ei aio luopua, ja minä tunnen olevani kolmas pyörä. Sisäinen suojeluvaistoni käskee erota, mutta sydän sanoo että yritä vielä.
Vaikeaa.
To be forty
VASTAUS: Olet saanut tietää, että miehesi ei ole ollut onnellinen moneen vuoteen. Hän olisi kaivannut suhteestanne myötätuntoa ja ystävyyttä. Olet nähnyt, että kaikki ei ole hyvin mutta et saanut vastausta vaikka yritit kysyä. Miehesi ei jostain syystä pystynyt sinulle aikaisemmin kertomaan näistä tarpeistaan. Entä sinä, olitko sinä tyytyväinen, onnellinen? Jos et, niin mitä sinä kaipasit? Kaipasitteko molemmat mahdollisesti samanlaisia asioita?
Kirjeesi luettuani jäin miettimään kaikkea sellaista mistä et kertonut kirjeessäsi. Minkälaisessa kohdassa elämäänne te muuten olette? Onko tapahtunut jotain asioita, johon miehesi tai mahdollisesti te molemmat olisitte kaivannut enempi myötätuntoa ja tukea toisiltanne. Usein näet nämä kohdat, joissa ihmiset löytävät jonkun ulkopuolisen suhteen, osuvat yhteen jonkun muun uuden elämänvaiheemme kanssa ja alkavat niiden aikana tai jälkeen. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi työttömyys, rahahuolet, omien vanhempien sairastuminen, tmv. Nämä ovat myös kohtia, joissa puolisot saattavat huomaamattaan ajautua eri kurssille. Joskus pelkästään oma ikääntymisemme tekee meidät tietoisemmaksi omista tarpeitamme. Tällöin on vaarana se, että lähdemme hakemaan näitä asioita parisuhteemme ulkopuolelta vaikka parhaimmillaan niiden jakaminen puolisolle saattaisi mahdollistaa uudenlaisen yhteyden löytymisen parisuhteeseen.
Kirjeessäsi on muutama kohta mikä saa minut ajattelemaan, että teillä on miehesi kanssa monella tapaa ollut suhteessanne hyvää. Te olette joskus alkuaikoina osanneet keskustella asioista. Seksielämänne on ollut hyvää. Teillä on edelleen keskinäistä kiintymystä sekä tunteita toisianne kohtaan, ja yhteiset vuodet liittävät teitä yhä yhteen. Tämä kaikki kertoo, että suhteessanne on hyvää pohjaa, jolle mahdollisesti voisi lähteä rakentamaan uudenlaista yhteyttä. On myös hyvä muistella niitä tilanteissa, joissa teillä on ollut hyvää. Mitkä tekijät olivat mukana vaikuttamassa niiden syntymiseen? Mitä me tuolloin teimme oikein?
On aika iso juttu päättää 14 vuotta kestänyt parisuhde, jossa edelleen on keskinäistä tunnetta. On hienoa, että olette alkujärkytyksen jälkeen pysähtyneet miettimään mitä haluatte. Valitettavasti tämä miettiminen ei kummankaan osalta yleensä toimi kovinkaan hyvin jos toinen pitää aktiivisesti yllä rinnakkaissuhdetta. Siitä seuraa usein loukkauksia ja riitoja, jotka rikkovat parisuhdetta tavalla jota voi olla hankala korjata. Jos edelleen mietitte yhteiseen parisuhteeseenne jäämistä, niin voisiko miehellesi olla mahdollista, että tämän miettimisen ajaksi hän laittaa sivusuhteensa tauolle? Se ei aina ole helppoa mutta kokemukseni mukaan se yleensä rauhoittaa parhaiten tilanteen ja mahdollistaa miettimisen sekä yhdessä että erikseen.
Kuulostaa siltä, että olette molemmat myllerryksessä ja ahdistuneita tilanteestanne. Voisiko teitä auttaa, että selventäisitte tilannettanne ulkopuolisella avulla joko yhdessä tai erikseen? En usko, että ulkopuolisen suhteen "salliminen" toisi mitään hyvää kenellekään osapuolelle. On tärkeää määritellä omat rajansa ja pitää niistä kiinni.
Teillä on pitkä yhteinen parisuhde joka nyt on joutunut kriisiin. Näin parisuhteille tapahtuu, ihan hyvillekin parisuhteille. Tällöin tullaan kohtaan, jossa ei voida jatkaa vauhdilla suoraan eteenpäin vaan pitää hidastaa, rauhoittaa, ajaa varovasti, kunnes löytyy uusi tie -yhteinen tie tai sitten kummallekin omansa näköinen.
Toivotan Sinulle paljon voimia tähän elämäsi kohtaan!
