KYSYMYS: Parisuhteeni menee vain alas ja alas päin haluaisin muuttaa suuntamme ylös muttemme onnistu? Mitä tehdä?
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Hienoa, että arvostat suhdettanne niin paljon, että kirjoitit meille! Kysymyksesi on lyhyt ja napakka. Et anna tarkempaa tietoa tilanteestanne, joten vastaan siis yleisellä tasolla.
Haluat pelastaa suhteenne, joka tuntuu menevän vain huonompaan suuntaan. Kirjoitit ”muttemme onnistu”. Olette siis yrittäneet yhdessä? Molemmilla sama toive? Loistavaa!
Paras ennuste tilanteellenne on juuri silloin, kun molemmat haluatte kääntää parisuhteen onnellisuuskäyrää ylöspäin. Siinä tapauksessa vaihtoehtoja on monia.
Voitte hankkia kotiin hyvän parisuhdetta käsittelevän kirjan, lukea sitä yhdessä ja tehdä siitä löytyviä harjoituksia. Tällaisia kirjoja löytyy kirjakaupoista useita. Yksi hyvä vaihtoehto on Elina TanskasenOnnellisesti yhdessä – opas rakastavaan parisuhteeseen.
Suhdeklinikan arkistoista löytyy satoja valmiita kysymys-vastauspareja. Sieltä löytyy varmasti jotain, josta on myös teille apua.
Rakkauden roihu -sivustolta löytyy blogeja rakkaudesta ja parisuhteesta, myös sen vaikeuksista.
Ev.lut. kirkon sivuilta löytyy tietoja parisuhdekursseista ja Perheasian neuvottelukeskuksista ympäri Suomea.
Kuten huomaat, apuja löytyy kyllä. Tärkeintä on, että otatte aikaa toisillenne ja suhteenne hoitamiseen. Se on aina hyvä sijoitus.
Onnellisuuskäyrän nostaminen vaatii teiltä molemmilta vastuunottoa ja panostusta. Kun haluatte jatkaa yhdessä, sen tulee näkyä myös teoissa, joka päivä. Molempien on tehtävä oma osuutensa ja muutettava käyttäytymistään ja/tai asennettaan niissä kohdin, joissa se on aiheellista. Omaa kumppania tulee kohdella kuin parasta ystävää ja paremmin. Lisäohjeita löydätte runsain mitoin yllä olevista linkeistä.
Muistakaa, että rakkaus ei tule ruokituksi pelkästään toivomalla, vaan tekemällä ja puhumalla.
KYSYMYS: Olen 47-vuotias nainen, joka kolme ja puoli vuotta sitten rakastui, hullaantui ja hurmioitui ihmiseen, jonka luulin olevan unelmieni mies, mies joka puhuu ja pussaa. Hyvin pian kuitenkin osoittautui, ettei niin ole. Ei puhu ei pussaa. Erotiikka kuoli puoli vuotta suhteen alkamisen jälkeen. Sen mukana tulivat raastavat riidat. Raastavat siksi, että hän ei tosiaan puhu. Loukkaa, kettuilee ja kohtelee alentuvasti ja kun asiat pitäisi puhua auki ja riita sopia, on vastaus, ettei hän jaksa. Salailee asioita, valehteleekin ja jättää yksin nuolemaan haavat. Syyttää minua, jolla saanut paitsi itsetuntoni katoamaan, myös seksuaalisuuteni, itsekunnioituksen ja sen luottamuksen toiseen. Silti väitän edelleen, että rakastan häntä. SIlloin kun elämme kuin kämppikset, kaikki on hyvin, seksiä lukuunottamatta. En uskalla ottaa askelta ja lähteä ja jättää. Tein sen hänen takiaan jo kerran, tosin kuolleesta suhteesta, mutta silti. Liian rankkaa myöntää tehneensä elämänsä virheen.
Seksiä on vain hänen tahdostaan. Minun halut ja tahdot kääntää minua vastaan. Se, että olen hukassa, kääntää senkin minua vastaan. Kaikki riidat mielestään ovat minun syytä. Varmasti osa niin onkin, mutta silloinkin, kun hän ne aloittaa. En voi luottaa hänen uskollisuuteensa, en siihen, että on tukena eikä jätä yksin, enkä siihen, että tunteensa ovat aitoja. Motiiviaan en tiedä, mutta epäilen, että olen pakollinen paha, nojatuoli, olohuoneen matto, jota voi kohdella miten huvittaa. Jos se on rakkautta, jommalla kummalla meistä on jokseenkin vinksahtanut käsitys siitä. Mitään hyvää, kivaa ja kaunista hän ei minusta sano, mutta löytää pitkän listan vikoja. Myönnän, että olen minkäkin lopettanut kehumisen. Olen lopettanut viettelyn. Olen lopettanut paljon. Niin paljon olen yrittänyt. Yrittänyt ymmärtää, yrittänyt luottaa ja uskoa, yrittänyt olla minä, yrittänyt olla se, mitä hän haluaa....epäonnistuen täysin. Kysymyksiä on paljon, aivan liian vähän vastauksia.
Toki hänestä löytyy puolia, joita hänessä rakastan...kai. Hän on hauska, huumorintajuinen, loistava isä lapsilleen, sympaattinenkin. Mutta ne ei taida kauksi kantaa. Sillä joka riidan jälkeen ajattelen hänestä toisin, Joka riita tappaa minussa jotain. Varmasti myös hänessä, mutta sitäkään en näe enkä tunne. Mutta nyt kun tätä kirjoitin, tajusin, että enhän vaan ole hassastanut narsistiin? Vai minäkö olen se narsisti, kun vaadin ja pyydän avointa, rehellistä ja rakastavaa suhdetta, jossa molemmat voivat luottaa toisen rakkauteen, läsnäoloon, rehellisyyteen....? Rakkaus on sokea. Olenko minäkin?
Yksin yhdessä?
VASTAUS: Kirjeesi oli rankkaa luettavaa. Hyvä, että itsekin tätä kirjoittaessasi havahduit samaan. Olet yrittänyt paljon ja monenlaista saadaksesi toisen rakastamaan itseäsi, kelvataksesi hänelle. Silti mikään ei ole auttanut.
Miesystäväsi on saanut itsetuntosi, seksuaalisuutesi ja luottamuksesi ihmisiin katoamaan. Hän valehtelee, salailee, syyttelee ja kohtelee sinua alentuvasti. Silti sanot rakastavasi häntä. Herää!
Kerrot, että erosit edellisestä suhteestasi tämän miehen takia. Kuvailet, että se suhde oli jo kuollut. Tunnetko kenties edelleen syyllisyyttä siitä erosta? Olit silloin hullaantunut ja hurmioitunut ja tunnekuohujen vallassa teit virhearvion. Voisitko antaa sen itsellesi anteeksi? Jokainen meistä tekee virheitä. Väärä ylpeys, joka estää tekemästä korjausliikettä, voi joskus olla vielä suurempi virhe.
Nimimerkistäsi tulee mieleen monen muunkin kokemus, että tekee kipeää, kun tuntee olevansa yksin vaikka on yhdessä. Sinä tiedät, millaista on elää elämää niin, ettei voi luottaa toisen uskollisuuteen eikä siihen, että hän on tukena silloin kun sitä tarvitset.
Mieti elämääsi tästä viisi vuotta eteenpäin. Millaista toivoisit elämäsi olevan silloin?
Muista, että elämässä on monia asioita, joihin voimme itse vaikuttaa. Elämä voi tuoda eteen sairauksia ja muita vastoinkäymisiä, mutta voimme itse valita millaisessa seurassa ne kohtaamme. Joskus on parempi ja helpompi olla yksin kuin huonossa seurassa.
Ensimmäinen askel kohti toisenlaista elämää oli ehkä jo se, että kirjoitit Suhdeklinikkaan. Kiitos siitä! Tästä kirjeenvaihdostamme voi joku muukin saada voimaa arvioida elämäänsä uudelleen.
Toivon sinulle rohkeutta, viisautta ja rakkautta itseäsi kohtaan.
KYSYMYS: Lyhyesti, olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 22 vuotta, joista naimisissa 20 vuotta. Ensimmäiset 15 vuotta hurahti 3 lapsen arkea pyörittäessä suhteellisen hyvässä yhteisymmärryksessä. Sitten mieheni joutui jäämään kotiin sairauslomalle 5 vuodeksi, jonka ansiosta taloutemme romahti ja perheessä alkoi todella vaikeat ajat. Ristiriitoja oli paljon ja tuolloin mieheni otti ensimmäisiä kertoja riitojen yhteydessä sanan ”ero” käyttöön. 5 vuotta sitten mieheni ilmoitti, ettei tunne rakastavansa minua ja näin on todennut edelleen tässä vuosien varrella.
Mieheni myös muuttui sairausloman aikana ja kohdisti minuun ison määrän henkistä väkivaltaa. Mietin jopa toisinaan, voiko mieheni sairastaa narsismia? Toisinaan minulla oli tunne, että olin 4 lapsen yksinhuoltaja, koska mieheni riiteli kuin teinilapsemme. Koin myös, että mieheltäni puuttui täysin empatiakyky ja tunteista ei puhuttu, eikä oikeastaan mistään muustakaan. Ja koskaan mieheni ei nähnyt missään muussa olevan vikaa, kuin että hän sai liian vähän seksiä eli hänessä itsessä ei ollut mitään vikaa. Olen itse kokenut, että mieheni ei arvostanut minua lainkaan, sillä niin ikäviä asioita hän minulle teki. Näistä vuosista mentiin kuitenkin kuin ihmeen kaupalla yli.
Mieheni palasi 3 vuotta sitten työelämään ja koulutti itsensä uuteen ammattiin. Suuria ristiriitoja on ollut edelleen, sillä mieheni luonne on kuin vuoristorata (ja edelleen seksi on yleisin syy kaikkeen, vaikka sitä on normisti), jota yritän itse ymmärtää. Mieheni tyyliin kuuluu esim. toisen vähättely ja sättiminen, jota hän itse kutsuu huumoriksi (ja jota minä en kuulemma ymmärrä). Tästä kaikesta huolimatta meillä on ollut myös ihan kivoja hetkiä, mutta taloudellinen tilanteemme ei ole sallinut 7 vuoteen tehdä mitään extra-kivaa, vaan nippanappa olemme selvinneet. Tämä ”meidän ihan kivaa” on myös tarkoittanut sitä, että olen jo vuosia joutunut tarkkaan miettimään, miten esim. esitän tietyt asiat miehelleni ja olen myös vähän varpaillani koko ajan hänen kanssaan, kun en yhtään tiedä, millä mielellä hän on hetken päästä?
Viime jouluna mieheni ilmoitti, että etsii itselleen asuntoa ja haluaa erota. Itse otin asian hyvin raskaasti, kun taas mieheni ei ollut edes surullinen. Ehdotin tuolloin terapiaa, mutta mieheni ei siihen suostunut. Olemme asuneet nyt 4 kuukautta eri osoitteissa ja eron harkinta-aikaa on pian kulunut 6 kuukautta. Ensimmäiset viikot pidimme hyvin vähän yhteyttä, mutta sen jälkeen olemme olleet paljon yhteydessä ja viettäneet aikaa toistemme kanssa. Mieheni käytös minua kohtaan on ollut ihan hyvää ja kohteliasta. Nyt mieheni on alkanut puhua tyyliin ”josko laittaisimme hynttyyt yhteen”. Ja kun olen sanonut, että ennen sitä meidän olisi opittava yhdessä puhumaan ja avaamaan asioita ja ongelmia, niin hän on saattanut vain hymähtää asialle tai todeta ”niin”.
Itselläni on nyt 4 suurta kysymystä mielessä, joihin ainakin kaipaan mieheltäni vastausta: 1) Rakastaako hän edelleen minua? En halua itse elää rakkaudettomassa liitossa. 2) Henkisen väkivallan on loputtava, pystyykö hän siihen? Lupasin itselleni 4 kuukautta sitten, etten enää koskaan aijo hyväksyä minkään valtakunnan väkivaltaa parisuhteessani. 3) Kun hän on kerran jättänyt minut, kuinka voin luottaa siihen, ettei hän seuraavan riidan yhteydessä jätä taas? Eli pelkään, että tulen uudelleen jätetyksi. 4) Mikä sai hänen mielensä muuttumaan? Kuinka hän koki yksin olemisen, ilman lapsia, koiria ja minua? Muuttiko tämä ero hänen suhtautumistaan esim. parisuhteeseen?
Kaipaisin siis neuvoja, kuinka voimme edetä asian kanssa ja mitä meidän kuuluu toisiltamme kysyä ja mitä meidän tulee pohtia ja miettiä? Ja lähtökohtana on se, että mieheni ei mahdollisesti halua mitään pariterapiaa tms. Tiedän myös sen, että parisuhteeseen tarvitaan aina 2 ihmistä ja myös itselläni on peiliin katsomisen paikka. Ihan yhtälailla olen varmasti peilannut häneen omaa pahaa oloani ja käyttäytynyt huonosti. Oma haaveeni toki on, että pitkä liittomme saisi jatkua. Onko jotakin verkkosivua, josta voisimme poimia neuvoja?
Onko toivoa?
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot, että teillä on ollut pitkä yhteinen elämä, johon on liittynyt viimeisien vuosien aikana merkittävä kriisi liittyen miehesi terveyteen ja siitä seuranneeseen työuran vaihdokseen. Asutte tällä hetkellä erillään, mutta harkitsette jälleen yhteiseen suhteeseen palaamista. Olet joutunut kestämään hyvin raskaita aikoja, kärsinyt henkisestä väkivallasta ja kaikesta huolimatta kerrot, että haaveenasi on, että pitkä liittonne saisi jatkua.
Kirjeesi mukaan näyttää siltä, että vaikeutenne alkoivat miehen sairastumisen yhteydessä. Miehesi joutui käymään läpi ison kriisin ja kasvun paikan elämässään sairauden takia. Usein niissä hetkissä ihmiset käyvät läpi elämän merkitystä ja omia arvojaan ja pohtivat oman olemassaolon tarkoitusta. Silloin ihminen saattaa hetkeksi menettää elämänhalunsa. Saattaa olla, että ihminen joutuu jollain lailla korjaamaan käsitystään itsestään ja elämästään. Jäin pohtimaan, saiko puolisosi ulkopuolista tukea kriisinsä aikana? Onko hän pystynyt purkamaan tunteitaan ja pelkojaan, joita hän koki sairauteen liittyen?
Miehesi kriisi on vaikuttanut myös sinuun ja koko perheeseen. Kriisin aikana ja sen jälkeen eron myötä on syntynyt paljon haavoja suhteeseenne. Hän on käytöksellään rikkonut teidän välisen luottamuksen. Nyt kerrot olevasi tilanteessa, jossa pohdit, voitko luottaa häneen tulevaisuudessa. Silloin, kun luottamuksen on menettänyt, täytyy se ansaita uudestaan. Tässä hetkessä saatat tunnistaa, että jokin puoli sinusta luottaa tai haluasi luottaa mieheen, mutta toinen puoli ei uskalla luottaa. Tämä on ihan ymmärrettävää. Jos on valmis antamaan toiselle uuden mahdollisuuden, on luottamuksen silloin mahdollista alkaa rakentua uudelleen teidän välillenne. Luottamuksen rakentuminen vie oman aikansa. Kerrot kokeneesi suhteessa henkistä väkivaltaa ja nyt olet päättänyt rajojen asettamisesta siltä osin. Se kuulostaa erittäin hyvältä ja tärkeältä linjaukselta.
Pohdit kysymystä, että miksi miehesi muutti mielensä ja rakastaako hän sinua? Yhtä tärkeä, tai ehkä jopa vielä tärkeämpi kysymys on se, rakastatko sinä häntä edelleen? Miksi haluaisit jatkaa yhdessä hänen kanssaan? Oletko valmis antautumaan vielä siihen, että saatat tulla loukatuksi tai jätetyksi? Oletko valmis antamaan hänelle uuden mahdollisuuden? Jos olet, niin pohdi myös omia motiivejasi. Mistä syystä ja mitä toiveita sinulla liittyy teidän tulevaan suhteeseenne?
Joskus ulkopuolinen auttaa hahmottamaan tilannetta. Yksi vaihtoehto on kirkon perheneuvonta, joka on maksuton palvelu. Parisuhteeseen liittyviä asioita voi tulla käsittelemään myös ilman puolisoa.
Toivottavasti löydätte teille parhaimman tavan jatkaa elämäänne.
KYSYMYS: Olen seurustellut mieheni kanssa tasan kolmevuotta. Suhde alkoi niin että molemmat olimme omalla tavallaan menneissä kumppaneissa kiinni vaikkei seurusteltu enää heidän kanssaan mutta silti halusimme tutustua toisiimme koska tunsimme suurta vetovoimaa toisiamme kohtaa ja meillä riitti naurua,kuumia öitä ja lempeitä aamuja ja kiihkeitä päiviä kuumana kesänä yhdessä. Itse jo melko pian tiesin haluavani olla hänen kanssaan enemmän kuin sillon olimme, hänkin kertoi haluavan.
Jatkoimme suhdetta mutta pian kuitenkin huomasin hänen tietokoneella olevan deitti/porno sivustoja joissa oli käynyt yms. Kerran olimme lähdössä juhlimaan jolloin näin hänen puhelimen viestin joissa oli kyse nettiseksi jutusta.sillon en enää vaiennut vaan kysyin miksi tällästä on. Hän oli asiasta todella pahoillaan ja intii ettei ikinä ole pettänyt minua eikä niin tekisikään. Että antaisin hänelle vielä mahdollisuuden. Päätin antaa, kunnes taas tuli jonkun ajan kuluttua esiin samaisia juttuja. Sillon.kielsi ettei tiedä mistä ilmestynyt sillä hän vakuuttamalla vakuutti ettei tarvitse niitä naisia tai ketään.muita kun.minut. annoin taas asioiden olla ja luotin.hänen sanaan. Kuitenkin nuo jätti ison luottamus raon minuun sillä moneen otteeseen meidän alku aikoina tuijotteli naisia eikä minun läsnäololla ollut paino arvoa.. ja.niihin aina vastaus oli että katselee niin miehiä kuin naisia.
Olen yrittänyt tehdä omalta osaltani parhaani meidän suhteen,miehellä on aina puhtaat vaatteet, ruoka valmiina, ei puutu mitään, seksiä saa aina kun haluaa. Yms.mutta mun luottamus on ainut joka rassaa niin häntä.kuin minua vaikka en usko hänen fyysisesti pettävän mutta riitojen aikana minä olen sairas ja epäluuloinen ja hän haluaa erota ja seksiä jos ei halua kanssani johtuu kuulema ihan mun omasta käytöksestä kun en luota ja arvosta häntä hänen sanojen mukaan. Viime vkolla sitten ilmeni että oli asentanut salasanan uuteen puhelimeen joka kuulema vaati pakolla sen ja sähköpostitkin tulee nyt suoraa puhelineen vaikka sano aiemmin ettei sähköpostilla juurikaan käy,toissa iltana pyysin näyttämään puhelintaan johon tuli viesti, nosti metakan ja sanoi ettei näytä koska en luota hänen sanaan. Hän ei kohtele minua niin kuin välittävä mies kohtelee naistaan mutta kuulema rakastaa silti mutta miksi on etäinen johtuu kuulema mun omasta käytöksestä. Itse olen häntä kohtaan kuin avoin kirja. Muutin toiselle paikkakunnalle hänen takia, annoin koirani pois koska hän on allerginen yms.
Olen tehnyt uhrauksia todella paljon hänen vuoksi ja se ei itsessään haittaa vaan se että teenkö niitä turhaa,ihmisen takia joka ei ole sen arvoinen? Itse haluaisin ettei parisuhteessa tarvii olla ns.yksityisjuttuja enkä tarkota että kyyläisin hänen puhelimen yms.vaan että avoimuus puolintoisin jottei toiselle tule epäilyjä turhasta ja jos on sanansa mittainen mies niin teoilla on.myös sen valmis osoittamaan. Meillä on kivoja hetkiä sillonkun kaikki on.hyvin mutta kaikki on sillon vain hyvin kun en mainitse vähääkään jos minua häiritsee jokin asia tai teko. Jotenkin epäilen onko mies rehellinen vai löytyykö hänellä joku viestittely kumppani tai joku työkaveri.. en tiedä vaistoanko turhaa vai?
Haluaisin tämän toimivan sillä rakastan häntä ja kun kaikki on hyvin niin kaikki on todella hyvin mutta haluan mieheltä myös tietynlaista varmuutta ja reiluutta minua kohtaan mitä itsekkin annan. Tuleeko se kenties kun lopetan epäilyni vai kulutanko aikani turhaa ja jossain vaiheessa ilmeeneekin että hän vehkeilee selkänitakana. Hän pääsee facebookkiini puhelimeeni.. en koe tarvetta salata häneltä mtn.. mietin että olenko minä avoimenpi kun taas hän haluaa pitää yksityisyytensä vai..välillä on aikoja jolloin anto puhelimensa jopa käyttööni kun omasta loppu akku mutta nyt se ei tulisi kysymykseenkään. Raastava tilanne enkä haluaisi kuluttaa enää päiväkään suhteeseen joka on kaukana onnellisuudesta tällähetkellä mutten tiiä mitä teen.
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Se oli koskettavaa luettavaa. Kirjoitit, että suhteenne alkuvaiheessa teillä oli miehesi kanssa paljon naurua, kuumia tunteita ja kiihkeyttä. Tämä ensimmäinen kesänne kuulostaa lähes "paratiisimaiselta" vaiheelta. Usein suhteen alkuvaiheeseen kuuluukin tällainen ihana ja kuuma vaihe, joka muuttuu suhteen edetessä toisenlaiseksi. Meillä kaikilla on kuitenkin kaipuu takaisin "paratiisiin"; siihen ihanaan ja koukuttavaan rakastumisen huumaan. Toki näitä paratiisimaisia hetkiä voi olla pitkässäkin parisuhteessa, mutta ei jatkuvasti. Seksin määrä yleensä vähenee suhteen jatkuessa pidempään, mutta sen laatu voi jopa parantua.
Jos ymmärsin oikein, luottamuspula on vaivannut suhdettanne melko pitkään. Miehesi varjelee tarkasti yksityisyyttään ja tämä luonnollisesti epäilyttää sinua. Varsinkin kun hän on jäänyt aiemmin kiinni deitti/porno/nettiseksi -vierailuistaan. Tilannetta tuskin helpottaa se, että miehensi syyttää sinua sairaaksi ja epäluuloiseksi sekä uhkailee erolla. Miehesi fyysinen etääntyminen ruokkii vielä epäluuloisuuttasi. Minusta tässä olisi tärkeä keskustelun paikka. Teidän olisi hyvä päivittää suhteenne pelisäännöt, jotka olisivat molemmille samat. Avoimuus, rehellisyys, luottamus ja luottamuksen arvoisena oleminen ovat parisuhteen kulmakiviä. Kun nämä asiat ovat kunnossa, ei epävarmuudelle ja toisen kontrolloimiselle ole tarvetta.
Kerroit rakastavasi miestäsi. Olet vaihtanut paikkakuntaa, luopunut koirasta ja tehnyt muitakin uhrauksia hänen vuokseen. Entä miehesi - onko hän luopunut tai tinkinyt jostakin sinun vuoksesi? Kirjeesi lopussa kuvasit elämäntilanteesi olevan raastava ja kaukana onnellisuudesta. Vaikuttaakin siltä, että toisaalta olet sitoutunut suhteeseen ja valmis tekemään edelleen töitä sen eteen, toisaalta et jaksaisi enää päivääkään. Tilanne on ristiriitainen. Olen samaa mieltä kanssasi, että tällaisena suhteenne ei voi enää kauan jatkua.
Voimia muutoksen tielle - joko yhdessä tai erikseen!
KYSYMYS: Olen 21- vuotias ja onnellisesti parisuhteessa. Silti nään jatkuvasi ahdistavia unia jossa petän miestäni. Tämä om todella ahdistavaa, sillä rakastan miestäni todella paljon.
Olen myös ihminen johon ihastutaan helposti, ja se pelottaa, esim kun tyttöporukalla käydään baarissa, miehet ovat heti kimpussani. Jollaintapaa tämä ahdistaa, mutta samalla nautin siitä huomiosta jota saan. Usein myös havahdun vasta siinä kohtaa kun olen koko illan viettänyt uuden tuttavuuden kanssa ja hän pyytää numeroani, jota en tietenkään anna. Hädissäni saatan antaa väärän numeron tai vain lähteä. Tapahtuneen jälkeen jään kuitenkin miettimään tätä miestä ja kuinka särjin hänen sydämensä.
Poikaystäväni on aina ollut todella lojaali ja hyväsydäminen, eikä ikinä toimisi samoin. Meidän suhteessamme on paljon läheisyyttä, rakkautta ja iloa, joten en tajua mistä käytökseni kumpuaa.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kerrot suuresta ristiriidasta arvojesi ja toimintasi välillä. Pettämisunet tuntuvat ahdistavilta, samoin miesten huomio baarissa. Toisaalta nautit ihailusta, saat siitä mielihyvää ja hakeudut yhä uudelleen näihin tilanteisiin.
Oletko miettinyt, mihin tarvitset vieraiden miesten ihailua. Se toki pönkittää naisellista itsetuntoasi ja kertoo, että markkina-arvosi on korkealla. Entä jos jonain iltana kukaan ei olisikaan kiinnostunut? Olet tottunut ihailuun ja sillä alueella sinä hallitset. Voit turvallisesti oman poikaystäväsi kainalossa tuntea sääliä särkemiäsi sydämiä kohtaan. Kuulostaa siltä, kuin tuntisit myös vähän syyllisyyttä, ehkä sekä poikaystävääsi että näitä ihailijoitasi kohtaan.
Saan kirjeestäsi sellaisen käsityksen, että saat positiivista huomiota runsaasti myös omassa parisuhteessasi. Kaipaatko kuitenkin myös jotain muuta kuin sitoutunutta parisuhde-elämää? Joskus, varsinkin jos suhde on alkanut kovin nuorena, tulee toiselle tai molemmille jossain vaiheessa tarve elää vielä vapaata, sinkkutyylistä elämää. Välttämättä ei haluta erota hyvästä suhteesta, mutta halutaan vielä maistaa myös muutakin. Joskus se onkin oman yksilökehityksen kannalta tärkeä vaihe. Hankaluus siinä on vain se, että harvoin voi saada kaikkea: sekä onnellisen parisuhteen että sinkkuelämän edut. Jos poikaystäväsi saisi tietää, näkisi vaikkapa kuvia tai videon sinusta baarissa, mitä hän sanoisi, miten toimisi? Riskit voivat olla suuret.
Kuinka paljon alkoholilla mahtaa olla osuutta käyttäytymiseesi? Toimisitko samalla tavalla, jos olisit selvin päin? Jäin miettimään myös sitä, onko välttämätöntä tavata ystäviä baarissa. Varsinkin kun kerrot, että usein käy niin, että vietätkin illan kavereittesi sijasta jonkun vieraan miehen seurassa.
Se, että kirjoitit meille tästä asiasta, kertoo minulle, että sinulla on arvot kohdallaan ja rakastat poikaystävääsi paljon ja pidät suhdettanne tärkeänä. Tämä ristiriita arvojesi ja käyttäytymisesi välillä syö sinua monella tavoin. Joudut kantamaan syyllisyyttä ja salaisuuksia. Se ahdistaa ja vie voimia. Mieti siis, mikä on sinulle kaikkein tärkeintä ja miten se näkyy käytännössä.
Lopuksi haluan vielä heittää sinulle kysymyksen uniisi liittyen. Mikä mahtaa olla alitajuntasi viesti sinulle näiden unien kautta? Vain sinä itse osaat siihen vastata.
Olet onnekas, kun olet saanut löytää suuren rakkauden. Toivon teille onnellista ja rakkaudentäyteistä elämää yhdessä.
KYSYMYS: Olen 23-vuotias yhden lapsen äiti ja avovaimo.
Hieman taustaa. Kun tulin raskaaksi, olimme olleet avopuolisoni kanssa yhdessä vasta muutaman kuukauden. Alussa tietenkin pelkäsin, mitä tulee tapahtumaan meille ja suhteellemme. Tässä vaiheessa voisin kuitenkin sanoa, että lapsi on vain vahvistanut suhdettamme ja antanut entistä suuremman merkityksen yhdessäololle.
Tällä hetkellä opiskelen täyspäiväisesti ja mieheni hoitaa lastamme kotona. Hänkin on opiskelija. Pelkään,että ongelmaksemme koituu vielä jossain vaiheessa yhteisen ajan puute. Päiväni ovat pitkiä ja silloin kun minulla mahdollisesti on vapaapäivä, on mieheni vuoro työskennellä.
En halua "varastaa" lapsen kanssa vietettävästä ajasta aikaa opintoihini, joten olen ottanut tavakseni käydä kouluvelvollisuuksien kimppuun lapsen mentyä nukkumaan. Itsenäistä opiskelua on paljon ja minua ahdistaa työn määrä ja se, miten ehdin kaiken tehdä. Rakastan miestäni ja haluaisin viettää hänen kanssaan enemmän kahdenkeskistä aikaa, mutta en yksinkertaisesti ehdi jos haluan myös saada riittävät yöunet. Tunnen olevani pattitilanteessa, enkä oikein tiedä miten voisin tilannetta lähteä selvittämään.
Kiirevuosien perheenäiti 23v.
VASTAUS: Kiitos hyvin tärkeästä kysymyksestäsi. On hienoa, ettet halua varastaa lapsesi aikaa. Sekin on hienoa, että rakastat miestäsi, ja haluaisit viettää hänen kansaan enemmän aikaa. Nyt pitää sitten miettiä, miten se olisi mahdollista. On nimittäin erittäin viisasta, että kannat huolta asiasta. Lapsellennekin on äärettömän tärkeää, että teidän parisuhteenne olisi mahdollisimman hyvä. Teidän parisuhteenne nimittäin on hänen kotinsa.
Ensiksikin pitää miettiä, kuinka kauan nykyinen tilanne tulee kestämään. Parisuhde kestää jonkin verran laiminlyömistä, kun se ei kestä kauaa, ja siihen on yhdessä sitouduttu. Joskus parisuhde voi olla vaikka joitain kuukausia ”hyllyllä”, kun jokin tärkeä projekti on saatava valmiiksi. Silloinkin on syytä keskustella perin pohjin, että se on molemmille ok. Jos on kysymys pidemmästä ajasta, on keksittävä jotain. En suosittelisi vuodenkaan mittaista parisuhteen ”hyllytystä”.
Mainitsit, että sinua ahdistaa työn määrä. Tätä ahdistusta on syytä pohtia. Onko siihen oikeasti syytä, vai oletko kenties turhaan ahdistunut? Oletko onnistunut suoriutumaan opinnoistasi suurella vaivalla, rimaa hipoen, vai oletko kenties saanut hyviä arvosanoja? Mikäli kyseessä on jälkimmäinen vaihtoehto, sinulla on kenties varaa vähän madaltaa rimaa. Millaisen aikataulun olet asettanut valmistumisellesi? Onko sitä mahdollista väljentää?
Pienten lasten vanhempien mahdollisuus kahdenkeskiseen aikaan on silloin, kun lapset nukkuvat ja vanhemmat vielä eivät. Suosittelisin, että käyttäisitte edes jonkin osan siitä hyväksenne. Istuisitte vaikka puoli tuntia, tai edes vartin yhdessä teemukin ääressä, ennen kuin alat opiskella. Varastaisitte silloin tällöin opiskeluilta hetken rakasteluun. Ja ainakin joskus tekisitte jotain vähän pitkäkestoisempaakin yhdessä, kävisitte kävelyllä, katsoisitte elokuvaa, tai mitä ikinä tykkäättekin tehdä kahdestaan. En usko, että opiskelusi tulevat raunioitumaan tämän takia. Elämä on yleensäkin sellaista, että kaikki aika meneejohonkin muuhun kuin parisuhteeseen, jos emme varta vasten irrota ja kalenteroi siihen aikaa.
Mieti vielä, voitko kehittää opiskelutekniikkaasi. Taannoisessa Hesarissa kerrottiin, että tehokkainta opiskelua on se, että tekee itselleen välitenttejä. On myös tehokkaampaa opiskellä lyhyissä pätkissä, kuin liian pitkissä.
Pidä siis välillä taukoja, ja muhinoi sillä aikaa miehesi kanssa. Mikäli opiskelemasi ala kiinnostaa häntä, kertoile hänelle mielenkiintoisia asioita, joita olet lukenut. Älä kuitenkaan rasita häntä liikaa niillä.
KYSYMYS: Kysyisin miten tulisi menetellä suhteeni kun minusta tuntuu,että toisen osapuolen tunteet kohtaani ovat hiipuneet?
Taustatietoja suhteestamme; Tapasimme netissä pelisivuston kautta. Seurustelimme reilut puolitoista vuotta ja sitten tein elämäni suurimman virheen lopettaessani suhteemme toisen henkilön takia. Tämä suhde kesti 5v. ja sitten aikaisemmin niin hyvä suhde sau uuden alun. Pyysin häneltä anteeksi tekemääni virhettä jonka hän antoi minulle anteeksi. Ensimmäinen vuosi meni ihan hyvin mutta kesällä 2015 kaikki muuttui. Hän on kertonut syyksi työpaineet, mutta epäilen asiassa olevan jotain muutakin ,sillä uudelleen alkaneesta seurustelustamme ei tiedä kuin hönen lspsensa ja paras ystävänsä. Onko tästä asiasta mahdollista ottaa yhteyttä johonkin ja miten?
VASTAUS: Kerrot viestissäsi, että sinusta tuntuu, että kumppanisi tunteet sinua kohtaan ovat hiipuneet. Jos ymmärsin viestisi oikein, niin muutos hänen suhtautumisessa sinuun/suhteeseenne alkoi jo yli kaksi vuotta sitten. Kerrot hänen sanoneen muutoksen syyksi työpaineet, mutta itse ajattelet, että kyse on mahdollisesti muustakin.
Olet todennäköisesti yrittänyt ottaa asiaa puheeksi hänen kanssaan, sillä se lienee ensimmäinen tapa selvittää asiaa. Yleensä paras tapa selvitellä parisuhteeseen liittyviä epävarmuuksia tai pettymyksiä on ottaa asia puheeksi mahdollisimman suoraan ja syyttämättä. Voit myös kertoa omia havaintojasi suhteestanne ja kuvata sitä, mitä ne sinussa herättävät. Tässäkin tapauksessa parasta on puhua rohkeasti omista epävarmuuksista sekä peloista ja mitä ne sinulle merkitsevät. Sanot, että suhteestanne eivät tiedä muut kuin kumppanisi lapsi ja ystävä. Se tuntuu kieltämättä erikoiselta sillä suhteenne on jatkunut jo useamman vuoden. On tärkeää miettiä omalta osaltaan millaisen parisuhteen haluaa ja mihin on valmis sopeutumaan. Yleensä ei ole hyvä pitkän aikaa sopeutua olosuhteisiin, jotka ovat toisen asettamia mutta jotka itsestä tuntuvat epätyydyttäviltä.
Lyhyen viestisi perusteella en lähde tässä arvailemaan mistä kaikesta on kysymys sillä taustalla voi olla mitä tahansa. Koska koet, että asiat välillänne eivät mielestäsi ole hyvin ja luottamus suhteeseenne sekä riittävä tunneyhteys väliltänne puuttuu, olisi varmaankin tärkeää odottamisen sijaa tarttua asiaan ja lähteä selvittämään asiaa. Kysytkin mihin asiasta voi ottaa yhteyttä. Koska en viestisi perusteella tiedä asuinpaikkaasi, niin yleisellä tasolla voisin sanoa, että monilla paikkakunnilla on Kirkon perheasian neuvottelukeskuksia, joihin voi hakeutua joko yksin tai puolison kanssa saamaan keskusteluapua parisuhteen tilanteisiin. Yhteystiedot löytyvät netistä. Asiakkaiden ei tarvitse kuulua kirkkoon. Tarjolla on myös yksityisiä, maksulisia pariterapiapalveluja, joita löytyy netistä tai esimerkiksi pariterapia.fi -sivuilta. Yksityiselle hakeutumisessa on tärkeää varmistaa, että kyseessä on Valviran hyväksymä virallisesti pätevä psykoterapeutti.
KYSYMYS: Olen seurustellut yli 2,5 vuotta. Yhdessäkin olemme asuneet pitkään ja myös kihloihin ehtineet. Mieheni on lähes täydellinen: kiltti, luotettava, huomaavainen ja hän tekee minut onnelliseksi. Suhteessamme ei ole ongelmia, ja haluan pysyä siinä enemmän kuin mitään muuta. Ongelma on se, että en pääse yli eräästä typerästä teostani, vaikka se on sovittu ja käsitelty moneen kertaan.
Minua vaivaavasta tapahtumasta on puolisen vuotta. Olimme yhdessä kumppanini ja ystävieni kanssa opiskelurientoja viettämässä. Tapahtuma alkoi aikaisin, ja iltaa kohden aloin olla melkoisessa humalassa. Tunnelma oli katossa, ja päädyimme porukalla erään minulle ja kumppanilleni tuntemattoman henkilön luo juhlimaan. Itselläni oli juhlafiilis, mutta poikaystävääni alkoi väsyttää ja kyllästyttää, ja hän halusi kotiin. Oman humalatilani ja korkean tunnelmani vuoksi en halunnut lähteä. Saimme aiheesta komean riidan aikaiseksi. Sen päätteeksi mies lähti kotiin ja jäin itse ystävieni seuraan.
Usein tulen humalassa huomionkipeäksi, ja varinkin tuo riita ja poikaystävän lähtö saivat minut tuntemaan oloni hylätyksi. Itkin ja juttelin asiasta kavereideni kanssa. Oloni parani vähän, ja päätimme jatkaa hauskaa iltaa. Siirryimme toiseen paikkaan, jossa juhlinta jatkui.
Tästä eteenpäin hädin tuskin muistan itse mitään, sillä olin niin kovassa humalassa. Jatkopaikassa olin alkanut jutella yhden tyttökavereistani kanssa siitä, kuinka pitkässä suhteessa joskus miettii, millaista seksi jonkun muun kanssa olisi. Olimme ilmeisesti syvällisemminkin puhuneet aiheesta. Tämän jälkeen filmi on todella pahasti katki. Olin kuulemma puhunut samasta aiheesta eräälle kaveripojalleni, mutta se oli mennyt liian pitkälle. Olin ehdottanut, että harrastaisimme seksiä, jotta saisin tietää, millaista se olisi jonkun toisen kanssa. Tämän jälkeen voisin jatkaa onnellisesti suhdettani. Olin kuulemma puhunut paljon, kuinka rakastan nykyistäni, ja tekisin teon vain parisuhteemme hyväksi. Tietenkään kaveripoikani ei suostunut, mistä en voisi helpottuneempi olla.
Seuraavana aamuna en muistanut tapahtumista juuri mitään. Kysyin tuolta kaveripojaltani, mitä minun oli tullut tehtyä. Hän kertoi totuuden, josta järkytyin syvästi. Kerroin heti kaiken poikaystävälleni itkun saattelemana. Onnekseni hän oli hyvin ymmärtäväinen ja antoi anteeksi. Saimme asian sovittua saman tien. Keskustelimme tapahtumat läpi myös tuon kaveripojan kanssa, sekä tyttökaverin, jonka kanssa olin mokaani edeltävästi keskustellut. Hekin parisuhdeihmisinä ymmärsivät kaiken hyvin, eivätkä tuominneet minua.
Ongelmani on, että mielessäni rankaisen itseäni tuosta jutusta edelleen. Koen, etten ole miehelleni tarpeeksi hyvä tai ansaitse häntä. Pelkään myös, paheksuvatko asiasta tietävät henkilöt minua salaa. Tiedän, ettei mitään tapahtunut, enkä varsinkaan tuon kokemuksen jälkeen aio tehdä vastaavaa enää ikinä. Toki ajatus seksistä toisen kanssa mietitytti tuolloin ja tulee aina mietityttämään. En vain tietenkään tietoisesti veisi ajatuksiani tekojen tasolle, se ei olisi upean suhteeni rikkomisen arvoista. Tuolloin vain riita poikaystävän kanssa ja kovan luokan humalan aiheuttama estottomuus veivät asian liian pitkälle.
Tapahtuma on välillä pitkään pois mielestä, ja sitten se palaa taas. Joka kerta pyöritän sitä mielessäni, ja tulen lopulta tulokseen, että mitään ei tapahtunut, sillä tapahtuma oli tarkoitettu opetukseksi minulle, ja sain uuden tilaisuuden toimia oikein. Hetkeksi se helpottaa, kunnes epävarmuus palaa taas. Kysymykseni on siis se, että miten voin antaa tämän itselleni anteeksi ja jatkaa oikeasti eteenpäin?
22
VASTAUS: Pohdit, miten voisit antaa itsellesi anteeksi teon, jolla tiedät loukanneesi rakkaintasi. Vaikka asia on teidän kesken sovittu, et pääse eroon piinaavasta syyllisyyden tunteesta. Et, vaikka tiedät, ettei mitään peruuttamatonta tapahtunut.
Olet miettinyt tapahtunutta perusteellisesti. Tiedät, että riita poikaystävän kanssa sai sinut tuntemaan itsesi hylätyksi ja se yhdessä vahvan humalatilan kanssa vaikutti siihen, että ehdotit seksiä kaveripojalle. Oma käytös nolottaa jälkikäteen, varsinkin, kun et itse muista mitä tapahtui, vaan olet joutunut kuulemaan sen toisten kuvaamana. Tunnistat, että toki joskus käy mielessä ajatus, millaista olisi seksi jonkun toisen kuin oman kumppanin kanssa – ja sellainen ajatus on sinänsä luonnollista. Mutta tiedät, että selvin päin et haluaisi loukata kumppaniasi olemalla hänelle uskoton – et edes puheen tasolla.
Olet edennyt asian käsittelyssä oikean suuntaisesti: Et kieltänyt tapahtunutta, vaan halusit kohdata sen. Et halunnut salata sitä myöskään seurustelukumppaniltasi, vaan kerroit ja pyysit anteeksi. Miettiessäsi asiaa huomaat, että se oli tärkeä opetus siitä, miten et halua toimia. Mikä sinua siis vielä vaivaa tässä tapahtumassa? Onko se tunne häpeä, joka ei vain jätä rauhaan? Oma töppäily hävettää, sitä on vaikea antaa itselleen anteeksi, kun on loukannut käyttäytymisellään rakkaintaan. Nyt mietit, mitä muut sinusta ajattelevat. Häpeä saa aikaan sen, että tekisi mieli painua maan alle.
Häpeä on suojaava tunne. Terve häpeä estää meitä ylittämästä yhteisesti sovittuja ja omaa persoonaa suojaavia rajoja. On tervettä hävetä käyttäytymistään, jolla voi olla vahingollisia seurauksia sekä itselle että myös muille. On oikein sopia asiat niiden kanssa, joille ne kuuluvat. Mutta kaikesta tästä huolimatta häpeä voi myös jäädä päälle. Sinulle on tainnut käydä niin. Häpeään sekoittunut syyllisyys piinaa sinua. Tehtyä et saa tekemättömäksi, sen tiedät ja tunnustat. Olet pyytänyt ja saanut anteeksi kumppaniltasi, mutta jäljelle on jäänyt sellainen koko olemustasi koskettava häpeä, mikä estää sinua antamasta itsellesi anteeksi. Koet olevasi niin huono ja epäluotettava, ettet ansaitse kumppanisi rakkautta.
Rakkautta ei voikaan ansaita. Syvintä rakkautta on se, että sinusta välitetään sellaisena kuin olet, ilman ehtoja, että kelvatakseen pitäisi olla jotenkin toisenlainen. Olisiko mahdollista, että alkaisit katsella itseäsi yhä enemmän rakkauden silmälasien läpi? Olet tehnyt sellaista, mitä häpeät ja jota olet pyytänyt anteeksi, ja olet sen myös saanut anteeksi. Sinun ei tarvitse enää rangaista itseäsi teostasi, se on jo selvitetty ja sovittu. Olet edelleen se sama hyväksymisen ja rakastamisen arvoinen ihminen kuin ennen tapahtumaa. Me kaikki teemme virheitä, joiden seurauksia joudumme kantamaan. Sen tiedostaminen tekee meistä inhimillisiä ihmisiä. Mutta arvoamme ihmisinä tekomme eivät vähennä. Jokainen ansaitsee tulla rakastetuksi sellaisena kuin on, myös itsensä hyväksymäksi ja rakastamaksi.
Toivon, että saat rauhan sisimpääsi – ja uskallat jälleen antautua rakkaudelle.
KYSYMYS: Tapasin ystäväni kun olin 56 vuotias ja hän 58. Olin juuri eronnut toisesta avioliitostani. Suhteemme alkoi silmänräpäyksessä ja se oli tosi menoa heti. Hän on taiteilija ja taideopettaja ja hän vei minut taiteen piiriin. Hän kannusti ja opetti minulle taidetta ja ylisti minua yhdeksi hänen lahjakkaimmista oppilaistaan. Hän jaksoi kuunnella elämäntarinaani ja jatkuvaa avautumistani, en ollut koskaan elämässäni kokenut tällaista kannustusta ja hyväksymistä.Rakastuin korviani myöten ja kaikki tuntui niin todelliselta ja ihanalta.
Hän ehdotti, että jonain päivänä ostamme talon yhdessä jne. Uskoin ,että näin tulee käymään pian, jonain päivänä. Hän tavallaan muutti asumaan luokseni, mutta ei siirtänyt osoitettaan samaan osoitteeseen, vaan piti oman asuntonsa työhuoneena. Näin jatkui viisi vuotta. Minä katselin lehdestä ja netistä asuntoja mihin meillä olisi varaa ja jatkoin näin ja odotin.
Vähitellen aloin epäröimään hänen aikeitaan. Otin asian puheeksi moneen otteeseen, mutta en koskaan saanut suoraa vastausta. Olihan hänen hyvä asua luonani kauniissa kodissa, ruoka valmiina ja lämmin syli päivän päätteeksi. Lopulta sanoin hänelle kahdeksan vuoden jälkeen että tästä ei tule mitään. Kerää tavarasi ja mieti asiaa. Haluan että et ota minuun yhteyttä ainakaan puoleen vuoteen ja katsotaan sitten tuleeko tästä mitään, sinä tiedät mitä minä haluan en voi jatkaa enää näin asua ja elää.
Noin puolen vuoden jälkeen hän soitti minulle ja pyysi pientä palvelusta. Suostuin auttamaan häntä, mutta mitään hän ei maininnut suhteestamme. Näin jatkui noin puolisen vuotta, silloin tällöin hän toi minulle jotain mitä oli tehnyt minulle. Olimme olleet erossa kaksi vuotta ja koko tuona aikana olin tehnyt surutyötä suhteen päättymisestä. Jouduin ottamaan häneen yhteyttä yhteisen projektin yhteydessä ja huomasin, että tunteeni eivät ole muuttuneet olin vieläkin hyvin rakastunut. Olin 65 vuotias ja ajattelin, että elämä on liian lyhyt ja nyt kerron mitkä ovat tunteeni häntä kohtaan. Hän sanoi, että täytyy nyt sitten alkaa järjestämään meidän yhteistä tulevaisuutta ja en voinut uskoa että hän oli tosissaan. Hän vain sanoi, että hän luuli, että halusin päästä hänestä eroon. Olemme nyt jatkaneet näin melkein vuoden. Emme asu yhdessä eikä meillä ole sukupuolista kanssakaymistä. Hän sanoo olevansa impotentti, johon olen vakuuttanut, että siihenkin on olemassa apua, jos haluaa apua.Olen myös kysynyt, miksi hän ei tee mitään yhteisen tulevaisuudemme eteen ja hän sanoo, että se olisi loppu hänen taiteilijan työlleen, jos hän muuttaa talostaan joka on hänen ateljee.
Käymme taidenäyttelyissä, harrastamme taidetta ja valokuvausta. Olemme ystäviä mitä olemme aina olleet. Emme tapaa kuin viikonloppuisin ja minä olen aina joka ehdottaa tapaamista. Alan tuntea, että olen taas samassa asemassa mistä sain tarpeekseni kaksi vuotta sitten. Tai pahemmassa, nyt minulla ei ole parisuhdetta vaan ystävä jota tapailen silloin tällöin ja johon olen rakastunut ja en saa vastarakkkautta, pikaisia halauksia ja suukkoja. En ole deittaillut ketään muita, enkä ole edes yrittänyt ystävien kannustuksesta huolimatta.
Odotanko liikaa tai jotain mitä ei enää ole tai oliko sitä ollenkaan?Olen vielä tunteiltani sitoutunut ja pelkään, että en koskaan löydä hänen kaltaistaan. Minusta on tullut riippuvainen ja tunnen itseni heikoksi ja haluaisin jonkilaista apua tai vihjettä miten voisin purkaa tämän vaikean vyyhteen!
Palmunlehti
VASTAUS: Kiitos pitkästä kirjeestäsi. Se sisältää paljon tietoa, tunteita ja itse asiassa vastauksiakin. Tuntuu siltä, että olet aika tietoinen siitä, mitä on meneillään. Ymmärrät, että tämänhetkinen tilanne tekee sinut onnettomaksi.
Joskus on hyvä pysähtyä hetkeksi ja tarkastella realistisesti, tosi asioiden valossa, ihmissuhteen tilaa. On hyvä tarkastella sitä, mitä todella on tapahtunut, mitkä taas ovat enemmän toiveita ja odotuksia. Teillä on ollut yhteinen suhde, mutta ovatko myös tarpeet ja odotukset sen suhteen olleet samansuuntaisia? Oletteko enemmän ystäviä vai rakastavaisia? On paljon haavoittavampaa elätellä toiveita ja elää ainaisessa tyytymättömyydessä ja odotuksessa, kuin tunnustaa tosiasiat.
Kirjoitat siitä, kuinka jo kerran suhteenne aikana, tulit siihen tulokseen, että toiveenne ja suhtautumisenne yhteiseen tulevaisuuteen ovat ristiriidassa. Silloin teit päätöksen, että jatkat elämääsi ilman tätä miestä. Kerrot tehneesi pitkään surutyötä , joka viittaa siihen, että "hautasit" suhteenne ja siihen liittyvät tunteesi. Nyt kuitenkin suhteenne on hiljalleen "lipunut" takaisin. Tuntuu sitä, että siinä on enemmän ystävyyssuhteen , kuin parisuhteen piirteitä. Voisiko näin ollakin? Kerrot pitkin kirjettä, kuinka nautitte yhdessä monenlaisista taiteeseen liittyvistä asioista. Se on minusta hyvin arvokasta jakamista.
Kirjoitat, että pelkäät, ettet koskaan löydä ketään hänen kaltaistaan. Ehkä et löydäkään, mutta ystävänä voit toki hänet säilyttää. Se edellyttää sitä, että vapautat itsesi niistä haaveista ja tarpeista, jota sinulla hänen suhteen on. Voisiko hän olla arvokas ystävä? Jos taas koet, että rakastat häntä nimenomaan seksuaalisesti ja kumppanina, voi olla , että ystävyys ei riitä, vaan pikemminkin satuttaa. Näitä asioita kannattaa miettiä. Voihan olla , että kun vapaudut ajattelemasta häntä parisuhde- mielessä, vapautuu paikka jollekin toiselle.
Kirjoitat, että tunnet itsesi heikoksi ja riippuvaiseksi. Sen täytyy olla raskasta sinulle. Ajattelen, että kannattaa varmaan puhua miehelle suoraan ja häpeilemättä. Kysyä hänen tunteistaan. Mitä hän tuntee ja tarvitsee? Mitä hän haluaa suhteeltanne?
Useimmat suhteet ovat täynnä kompromisseja. Laita "pöydälle" se, mitä häneltä saat ja katso riittääkö se sinulle. Voihan olla, että annatte toisillenne eri asioita ja tulette sillä tavalla tyytyväisiksi ja onnellisiksi. Tai sitten on niin, että tunteenne ja tarpeenne todellakaan kohtaa ja ainakin toinen teitä on tyytymätön ja onneton.
Toivottavasti vastaukseni auttaa sinua, mutta kuten kirjoitin, minulla on tunne, että tiedät jo vastaukset itsekin. Katso itseäsi ja elämääsi lempeästi. Mitä tarvitset?
KYSYMYS: Tuli juuri pienten mutkien kautta selville, ettei kumppanini ehkä tunne olevansa sen sukupuolinen kun hänet on syntymässä määritelty. Ilmoitti myös, ettei ole vielä valmis puhumaan tästä sen enempää, mutta ei ilmeisesti halua kuitenkaan korjata sukupuoltaan, mutta ei tunne vahvasti olevansa kumpaakaan binäärisistä sukupuolista. Oloni on hieman hämmentynyt, mutta haluaisin kuitenkin tietää kuinka tukisin häntä. Rakastan häntä tietysti yhä, vaikka tieto tulikin yllättäen.
Cargo, 25v
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi, joka käsittelee tärkeää, mutta vaikeaa asiaa. Minuun tekee suuren vaikutuksen se, miten lähestyt asiaa. Ensinnäkin myönnät, että olet hämmentynyt, toiseksi kerrot, että haluat tukea rakastettuasi ja kolmanneksi ehkä se tärkein: kerrot, että rakastat häntä.
Viimeinen lause kertoo olennaisen asian. Rakastat ensisijaisesti ihmistä, et hänen sukupuoltaan tai sukupuoli-identiteettiään. Tämä antaa parhaimman mahdollisen pohjan hänen tukemiselleen. On kuitenkin hyvä tunnistaa, se hämmennys, mitä kyseinen tieto on sinussa saanut aikaan. On hyvä tunnistaa se, eikä vain torjua ja yrittää olla, kuin asia ei koskettaisi ollenkaan. Ole itsellesi rehellinen, niin hänkin voi olla.
Kerroit, että kumppanisi ei ole vielä valmis puhumaan asiasta enempää. Anna hänelle (ja itsellesi) aikaa. Hän puhuu, kun on siihen valmis. Kyseessä on iso asia. Voi olla, että hän tarvitsee aikaa käsitelläkseen sitä ensin itse. Paras tapa valmistaa maaperää luottamukselle ja keskustelulle on pysyä lähellä, tukea ja viestittää monin eri tavoin, että välittää toisesta, eikä ole lähtemässä tai hylkäämässä.
Jossain vaiheessa kumppanisi on varmaan valmis ottamaan vastaan tukea, tietoa ja apua myös ulkopuoliselta, auttavalta taholta. Tukea saa esimerkiksi Setan kautta. Heillä on mm. valtakunnallinen tuki- ja neuvontapalvelu Sinuiksi. Lisätietoja saat Setan verkkosivuilta. Myös sinulla on oikeus saada tukea, vaikka kumppanisi ei olisi vielä siihen valmis.
Toivottavasti sait vastauksestani jotain itsellesi. Kuten sanottua, arvostan asennettasi. Jos meillä on rakkautta, on meillä jo paljon. Älä kuitenkaan unohda itseäsi ja sitä, että asia saattaa herättää sinussa monenlaisia tunteita. Niihin kaikkiin sinulla on oikeus.
