KYSYMYS: Olen 47-vuotias nainen, joka kolme ja puoli vuotta sitten rakastui, hullaantui ja hurmioitui ihmiseen, jonka luulin olevan unelmieni mies, mies joka puhuu ja pussaa. Hyvin pian kuitenkin osoittautui, ettei niin ole. Ei puhu ei pussaa. Erotiikka kuoli puoli vuotta suhteen alkamisen jälkeen. Sen mukana tulivat raastavat riidat. Raastavat siksi, että hän ei tosiaan puhu. Loukkaa, kettuilee ja kohtelee alentuvasti ja kun asiat pitäisi puhua auki ja riita sopia, on vastaus, ettei hän jaksa. Salailee asioita, valehteleekin ja jättää yksin nuolemaan haavat. Syyttää minua, jolla saanut paitsi itsetuntoni katoamaan, myös seksuaalisuuteni, itsekunnioituksen ja sen luottamuksen toiseen. Silti väitän edelleen, että rakastan häntä. SIlloin kun elämme kuin kämppikset, kaikki on hyvin, seksiä lukuunottamatta. En uskalla ottaa askelta ja lähteä ja jättää. Tein sen hänen takiaan jo kerran, tosin kuolleesta suhteesta, mutta silti. Liian rankkaa myöntää tehneensä elämänsä virheen.
Seksiä on vain hänen tahdostaan. Minun halut ja tahdot kääntää minua vastaan. Se, että olen hukassa, kääntää senkin minua vastaan. Kaikki riidat mielestään ovat minun syytä. Varmasti osa niin onkin, mutta silloinkin, kun hän ne aloittaa. En voi luottaa hänen uskollisuuteensa, en siihen, että on tukena eikä jätä yksin, enkä siihen, että tunteensa ovat aitoja. Motiiviaan en tiedä, mutta epäilen, että olen pakollinen paha, nojatuoli, olohuoneen matto, jota voi kohdella miten huvittaa. Jos se on rakkautta, jommalla kummalla meistä on jokseenkin vinksahtanut käsitys siitä. Mitään hyvää, kivaa ja kaunista hän ei minusta sano, mutta löytää pitkän listan vikoja. Myönnän, että olen minkäkin lopettanut kehumisen. Olen lopettanut viettelyn. Olen lopettanut paljon. Niin paljon olen yrittänyt. Yrittänyt ymmärtää, yrittänyt luottaa ja uskoa, yrittänyt olla minä, yrittänyt olla se, mitä hän haluaa....epäonnistuen täysin. Kysymyksiä on paljon, aivan liian vähän vastauksia.
Toki hänestä löytyy puolia, joita hänessä rakastan...kai. Hän on hauska, huumorintajuinen, loistava isä lapsilleen, sympaattinenkin. Mutta ne ei taida kauksi kantaa. Sillä joka riidan jälkeen ajattelen hänestä toisin, Joka riita tappaa minussa jotain. Varmasti myös hänessä, mutta sitäkään en näe enkä tunne. Mutta nyt kun tätä kirjoitin, tajusin, että enhän vaan ole hassastanut narsistiin? Vai minäkö olen se narsisti, kun vaadin ja pyydän avointa, rehellistä ja rakastavaa suhdetta, jossa molemmat voivat luottaa toisen rakkauteen, läsnäoloon, rehellisyyteen....? Rakkaus on sokea. Olenko minäkin?
Yksin yhdessä?
VASTAUS: Kirjeesi oli rankkaa luettavaa. Hyvä, että itsekin tätä kirjoittaessasi havahduit samaan. Olet yrittänyt paljon ja monenlaista saadaksesi toisen rakastamaan itseäsi, kelvataksesi hänelle. Silti mikään ei ole auttanut.
Miesystäväsi on saanut itsetuntosi, seksuaalisuutesi ja luottamuksesi ihmisiin katoamaan. Hän valehtelee, salailee, syyttelee ja kohtelee sinua alentuvasti. Silti sanot rakastavasi häntä. Herää!
Kerrot, että erosit edellisestä suhteestasi tämän miehen takia. Kuvailet, että se suhde oli jo kuollut. Tunnetko kenties edelleen syyllisyyttä siitä erosta? Olit silloin hullaantunut ja hurmioitunut ja tunnekuohujen vallassa teit virhearvion. Voisitko antaa sen itsellesi anteeksi? Jokainen meistä tekee virheitä. Väärä ylpeys, joka estää tekemästä korjausliikettä, voi joskus olla vielä suurempi virhe.
Nimimerkistäsi tulee mieleen monen muunkin kokemus, että tekee kipeää, kun tuntee olevansa yksin vaikka on yhdessä. Sinä tiedät, millaista on elää elämää niin, ettei voi luottaa toisen uskollisuuteen eikä siihen, että hän on tukena silloin kun sitä tarvitset.
Mieti elämääsi tästä viisi vuotta eteenpäin. Millaista toivoisit elämäsi olevan silloin?
Muista, että elämässä on monia asioita, joihin voimme itse vaikuttaa. Elämä voi tuoda eteen sairauksia ja muita vastoinkäymisiä, mutta voimme itse valita millaisessa seurassa ne kohtaamme. Joskus on parempi ja helpompi olla yksin kuin huonossa seurassa.
Ensimmäinen askel kohti toisenlaista elämää oli ehkä jo se, että kirjoitit Suhdeklinikkaan. Kiitos siitä! Tästä kirjeenvaihdostamme voi joku muukin saada voimaa arvioida elämäänsä uudelleen.
Toivon sinulle rohkeutta, viisautta ja rakkautta itseäsi kohtaan.
KYSYMYS: Hei, olemme olleet yhdessä vaimoni kanssa 20 vuotta (3 vuotta nuorempi), meillä on 2 lasta joista toinen aikuinen. Kaikki on mennyt hyvin, tietenkin välillä alamäkiä, mutta se on normaalia. Nyt 3 viikkoa sitten vaimoni ilmoitti yksi yö kun olimme juhlineet, että hän haluaa muuttaa pois, ei kuulemma enään rakasta sillä tavalla minua. Puhuimme yöllä paljon, sekä tulevina päivinä, hän ei kuitenkaan ole vielä muuttanut, enkä tiedä onko hän ihan varma siitä. Kun riitelemme emme huuda emmekä paiskaa tavaroita vaan asioista puhutaan rauhallisesti. Itse en saa mitään hyvää vastausta, hän sanoo, että otetaan päivä kerrallaan. Minulle tämä on todella hankala tilanne kun kuitenkin rakastan häntä ja sitten olen löysässä hirressä.... Ilmeisesti kaikki hänen ystävänsä tietävät mitä tulee tapahtumaan paitsi minä.
Olen ehdottanut terapiaa, mutta hänen mielestä se on ajanhaaskausta. Yritän antaa hänelle tilaa ajatella asoita, juhlimassa hän on käynyt, mutta itse ei oikein ole siihen intoa tai tarvetta. Tiedän, että minä olen se joka kaipaa läheisyyttä ja hän taas ei niin paljon. Haluaisin jatkaa ja itse tehdä muutoksia niihin asoihin jotka eivät toimi. Hän on epävarma, horoskooppimerkit eivät kuulemma sovi yhteen (Kauris ja Leijona) mihin en itse oikein usko. Monesti tuntuu siltä kun hänen sanat tulisivat hänen kaverin suusta. Olen lukenut nyt paljon asioista, mutta jos vain toinen haluaa niin tilanne on todella hankala. Miten tästä eteenpäin, odottamalla ja keskustelemalla?
Ahdistunut, 47 v
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot olevasi tilanteessa, jossa puolisosi haluaa muuttaa pois yhteisestä kodistanne ja pitkästä yhteisestä suhteestanne ja, että tämä tieto tuli sinulle yllätyksenä. Kuitenkin puolisosi saattaa olla harkinnut tätä ratkaisua jo pitkään ja tuo ilta oli se vain se hetki, jolloin hän sanoi sen ääneen. Mainitset kirjeessäsi, että rakastat puolisoasi ja olisit valmis tekemään paljon töitä suhteenne eteen, mutta puolisosi ei kuitenkaan ole valmis lähtemään pariterapiaan. Hän ei ole myöskään halukas vastailemaan suoriin kysymyksiin liittyen suhteeseenne ja sen tulevaisuuteen. Hän sen sijaan perustelee päätöstään eri tavoin, esimerkiksi etteivät horoskooppinne sovi yhteen. On hyvin ymmärrettävää, että tallaisessa tilanteessa saattaa tuntea olonsa ahdistuneeksi ja epätoivoiseksi.
Pitkäaikaisissa suhteissa puolisoiden erilleen ajautumiseen saattaa liittyä monenlaisia tapahtumia elämän varrelta. Joskus jotakin merkityksellistä – jotakin, joka on ehkä jäänyt huomaamatta – on tapahtunut jo kauan aikaa sitten ja se on saattanut olla se hetki, josta lähtien puoliso on pikkuhiljaa ajautunut kauemmaksi. Se saattaa olla puolison omassa elämässä tapahtunut iso muutos tai merkittävä tapahtuma, joka on käynnistänyt muutoksen hänen näkökulmastaan. Voisiko tällaista löytyä puolisosi elämästä? Tai yhteisestä elämästänne? Saiko puolisosi siinä tilanteessa tukea?
Joskus päätöksen perustelemiseen liittyy hankaluutta, erityisesti, kun ei haluaisi loukata toista omalla toiminnallaan. Koska ollaan eletty elämää yhdessä jo kaksikymmentä vuotta, niin puolison hyvinvointi on tärkeä asia itselle, vaikka tilanne on vaikea ja haluaisi erota. Toisinaan siihen saattaa liittyä asioita, joita ei halua tai pysty jakamaan. Saattaa joskus olla esimerkiksi tilanne, että on saanut erityistä huomiota tai kokenut läheisyyttä jonkun toisen kanssa, eikä halua kertoa siitä.
Kerrot myös läheisyyden tarpeestasi ja mainitset, että se on suurempi kuin puolisollasi. Joskus meillä on uskomuksia toisistamme, joita emme ole sanoneet ääneen. Saatamme uskoa, että toinen ei kaipaa läheisyyttä, mutta emme tule koskaan oikeastaan keskustelleeksi, onko todella niin tai millaista läheisyyttä toinen tarvitsisi tai itse tarvitsemme. Ihmisellä on kuitenkin olemassa perustarve sosiaalisuuteen ja läheisyyteen.
Epävarmassa tilanteessa toivomme usein, että asioihin saataisiin selkeyttä. Toivomme, että puoliso osaisi sanoa suoraan, mikä tilanne on, voiko sitä korjata tai miten se etenee. Näin suurissa elämänmuutoksissa usein kummallakaan ei ole kuitenkaan selkeää karttaa siitä, miten asiat etenevät. Sen sijaan tilanteeseen liittyy paljon sekä toiveita että pelkoja, mutta niistä ei pystytä enää yhdessä puhumaan. Mainitset, että puolisosi käsittelee näitä asioita ystäviensä kanssa. Mutta mikä sinulla on tilanne? Onko sinulla keskustelukumppania, läheistä ystävää tai tuttavaa? On olemassa myös muitakin mahdollisia tahoja keskustelemiseen. Yhtenä vaihtoehtona on hakeutua pariterapiaan ilman puolisoa, joka on myös tavallista, jos puoliso ei halua tai pysty osallistumaan. On olemassa myös eroryhmiä, jossa saa kuulla ja jakaa omia ajatuksiaan ja tunteitaan vertaisryhmässä.
Tässä hetkessä pysähtyminen, omaa elämän läpikäyminen ja miettiminen saattaisivat auttaa tuomaan selkeyttä omasta näkökulmasta. Mitkä olivatkaan ne itselle tärkeät arvot ja asiat elämässä? Ketkä ovat itselle tärkeät ihmiset puolison lisäksi; läheiset sukulaiset, ystävät ja tuttavat? Minkä tekemisestä nauttii tai onko jokin itselle tärkeä harrastus? Elämän vaikeissa paikoissa on erityisen tärkeää myös omasta hyvinvoinnista huolehtiminen, esimerkiksi luonnossa liikkuminen, jotta jaksaa sitten käsitellä näin raskaita asioita. Ajan kanssa asiat tulevat varmasti selkiytymään, vaikka se ei helpota oloasi juuri tällä hetkellä. Toivon sinulle voimia kestää ja elää sen epävarmuuden kanssa, jonka tämä tilanne on tuonut eteesi.
Kaikkea parasta sinulle toivottaen perheneuvoja Sari
KYSYMYS: Olemme olleet nykyisen mieheni kanssa yhdessä reilun vuoden. Ensimmäiset 10kk elettiin etäsuhteessa, ja nyt sitten 5kk saman katon alla. Ollaan myös ehditty avioitua kesällä.. Tilanne on kuitenkin nyt se että minulta on hävinnyt tunteet miestä kohtaan. Koen että en saa vastusta ja vastavuoroisuutta miehestä ollenkaan. Asioista puhuminen on myös kamalan työlästä ja vaikeaa. Hän ei reagoi millään tavalla mihinkään mitä sanon tai teen, kun itse taas olen hyvinkin spontaani. Hän ei myöskään näytä tunteitaan,muuta kuin sen että hyväksyy minussa aivan kaiken ja rakastaa. Rakastaarakastaarakastaa. (Tässä kohtaa epäilen jo jonkinasteista riippuvuutta?) Ja mitä kauemmaksi hänestä etäännyn,sitä vaikeampi on päästä ja laskea miestä lähelle. Naisena näiden perustavanlaatuisten ongelmien on oltava kunnossa ja asioista puhuttava ennenkuin voin antautua seksiin, kun taas mies ajattelee että seksillä pääsee lähelle ja sitten voi jopa puhuakin...eli tää heijastuu myös makkarin puolelle. Meillä ei myöskään ole ollenkaan rentoa ja luontevaa yhdessäoloa ,mitä kaipaan kovasti. Että voisi nauraa yhdessä hölmöille jutuille..
Puhumattomuudesta ja ankeudesta oli viitteitä jo etäsuhteen aikana, jolloin epäilin koko jutun kestävyyttä...mutta ajattelin sen menevän jännityksen tms piikkiin. Ja jälkeenpäin todeten en taaskaan kuunnellut itseäni asian suhteen..mikä toki harmittaa.
Onko muuta vaihtoehtoa kuin lähteä eriteille? Mitä tässä voi tehdä?
Voiko rakkaus palata? Epäilen myös onko sitä koskaan ollutkaan?
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Olette olleet yhdessä hieman reilun vuoden ja sen aikana on tapahtunut jo kaksi merkittävää muutosta eli olette muuttaneet yhteen puoli vuotta sitten ja menneet naimisiin. Sen lisäksi toisella tai ehkä molemmilla on myös tullut muutoksia uudelle paikkakunnalle muuttamisen takia. Työpaikka ja ystäväpiiri saattoivat muuttua. Kaikki nämä muutokset aiheuttavat usein jo sinällään stressiä itselle ja vaikuttavat parisuhteeseen.
Tällä hetkellä opettelette siis vielä tuntemaan toisenne sen lisäksi, että jaatte yhteistä arkea saman katon alla, ainakin toiselle uudella paikkakunnalla. Jäin miettimään, miksi teillä oli kiire sitoutua niin nopeasti. Minkä toiveen toinen on mahdollisesti herättänyt sinussa? Ovatko ne unelmat ja toiveet nyt törmänneetkin todellisuuteen?
Kun toista ei tunne vielä kunnolla, saattavat hänen reagointitapansa tulla hieman yllätyksenä. Sinänsä on tavallista, että parisuhteissa puolisoilla on erilaiset tavat reagoida johtuen omasta opitusta tavoistamme lapsuudessa. Se, miten olemme oppineet selviytymään erilaisista tilanteista, näyttäytyy myös parisuhteessa reagointitapanamme. Parisuhteessa toinen osapuoli saattaa olla aktiivisempi tavoittelemaan kontaktia ja toinen saattaa vetäytyä niissä tilanteissa. Vetäytyvämpi saattaa olla puhumisen sijaan toimintasuuntautunut. Usein hänelle on vaikeaa jakaa toiselle ajatuksiaan ja tunteisiin hänellä ei ole aina itselläänkään kontaktia. Toiminta, kuten seksi, saattaa usein olla hänelle helpompaa. Kontaktia tavoittelevalle osapuolelle saattaa olla loukkaavaa, kun toinen ei pysty avautumaan ja keskustelemaan siten, kun odottaisi ja toivoisi. Kun yhteyttä ei saada toimimaan, niin saattaa nousta turhautuminen ja viha pinnalle. Kuitenkin suru ja mahdollisesti myös yksin jääminen tai sen pelko tuntuvat syvemmällä sisällä. Puhutaan parisuhteen vuorovaikutuksen negatiivisesta kehästä, jossa toisen reagointi vaikuttaa toiseen, jolloin joudutaan päättymättömälle kehälle, joka johtaa erilleen ajautumiseen, ellei sitä pysäytetä. Silloin, kun parin arjessa pyörii negatiivinen kehä, niin on tutkittu ja huomattu, että omien tarpeiden ilmaiseminen toiselle on vaikeaa.
Hyvä, että olet pysähtynyt jo nyt suhteen aika alussa miettimään näitä asioita, ettei huono kierre pääse jatkumaan ja mahdollisesti jopa vaikeutumaan entisestään. Voisiko nyt olla hyvä aika rauhoittaa tilannetta ja katsoa rauhassa, miten edetä? Olisiko mahdollista joko yksin tai miehesi kanssa ottaa aikaa ja miettiä erilaisia kysymyksiä, kuten mitä haluat tältä suhteelta? Miten kaikki alkoi ja eteni? Mitä on tapahtunut tässä suhteessa? Mitä on tapahtunut aikaisemmissa suhteissasi? Onko sitoutuminen sinulle ollut helppoa vai vaikeata? Minkälaisesta tilanteesta lähditte tähän suhteeseen?
Kaikkea parasta teille toivottaen perheneuvoja Sari
KYSYMYS: Olen tosi järkyttynyt, onneton ja surullinen. Minua on petetty ja ystävyyttäni on käytetty röyhkeästi hyväksi. Tarinamme on seuraavanlainen: Olemme n. 60 pari, naimisissa olemme olleet 29 vuotta. Meillä on molemmilla 1 lapsi aikaisemmista nuoruuden avioliitoista ja 1 yhteinen. Lapset ovat tietysti jo aikuisia ja poissa kotoa. Mieheni on yrittäjä (nyt osittain eläkkeellä jo) ja minä olen toimistotyöntekijä, vielä työelämässä n. 2 vuotta. Miehen yritystoiminassa (rakennusala) koimme viime vuonna paljon laman aiheuttamia hankaluuksia ja rahallisia menetyksiä. Möimme kaiken mahdollisen pois, jotta vältimme konkurssin. Edellinen vuosi oli tosi rankka, mutta saimme raha-asiat jonkinlaiseen tilaan. Viime syksynä mieheni tutustui remonttihommissa työnantajaansa, rakastui päätäpahkaan tähän daamiin ja pikkuhiljaa päätyi sänkyyn. Nainen sopisi ikänsä puolesta meidän tyttäreksi. Remontti tuli tehtyä ja laajeni naisen vakituisen miesystävän vapaa-ajanasuntoon keväällä. Sama peli jatkui. Talven aikana mieheni "rakastaja" hivuttautui pikkuhiljaa ystäväkseni, kutsui kylään ja vieraili useaan otteeseen meillä ja teimme jopa pieniä matkoja porukalla.
Naisen asuinkummpani tuli myös samalla tavalla petetyksi kuin minä. Jotain epäilinkin aika-ajoin, mutta silmäni olivat sokeat, en millään voinut uskoa, että heillä oli suhde. Kaikki paljastui viime lauantaina tekstiviestien kautta. Luin niitä salaa. Mieheni on tunnustanut kaiken. Hän sanoo, että voin ottaa eron halutessani, mutta ei ole itse sitä hakemassa. Suhteen hän lupaa lopettaa, mikäli vain pystyy. Rakkaus ei kuulemma kuole helpolla. Minuakin hän sanoo kuitenkin rakastavansa. On tosi raskasta elää tämän asian kanssa, yksi tyttäristämme tietää ja pyysi, että älkää erotko. Minua hävettää, nolottaa ja ahdistaa kaikki. Koen nöyryytystä ja tietysti myös tuskaa ja vihaa sitä naista kohtaan. Miten jatkaisin ja jaksaisin elää ?
Petetty aviovaimo
VASTAUS: Oletpa joutunut todella kokemaan raskaita asioita. Lämmin myötätuntoni sen suhteen. Kuvaamasi tunteet ovat hyvin ymmärrettäviä, vaikka tosiasiassahan sinä et ole tehnyt mitään hävettävää tai noloa. Tällaisia tunteita ihmisen mieli kuitenkin näyttää tällaisessa tilanteessa tuottavan. Koita kuitenkin uskoa, että sinulla ei ole mitään syytä olla häpeissäsi.
Kysyit, miten jatkaisit ja jaksaisit elää. Jos tarkoitat, miten jatkaisit miehesi kanssa, on sinun kuunneltava itseäsi hyvin tarkasti. Jotkut meistä ovat sellaisia, että pääsevät uskottomuudesta yli ja voivat jatkaa suhdetta senkin jälkeen. Toiset taas kokevat sen niin loukkaavana ja haavoittavana, että yhteinen elämä käy mahdottomaksi. Millainen ihminen siis sinä olet? Voitko kuvitella onnellista elämää tämän jälkeen? Asiaa kannattaa harkita kaikessa rauhassa. Ei ole mitään syytä tehdä hätiköityjä päätöksiä. Tee kuitenkin ihan oma ratkaisusi. Tyttären toive on ymmärrettävä, mutta nyt sinun on toimittava niin kuin itse koet itsellesi parhaaksi. Suuri kysymys on varmaan se, kykeneekö miehesi todella lopettamaan ulkopuolisen suhteen. Entä jos hän ei pysty? Voitko siinäkin tapauksessa jatkaa liittoanne?
Mutta miten jaksaisit elää? Se on mahdollista niin, että tekee ensin surutyön siitä mitä on menettänyt. Vaikka ette eroaisikaan, olet varmasti menettänyt ainakin tunteen onnellisesta ja tasapainoisesta parisuhteesta. Ainakin joksikin aikaa. Sinun olisi vain jaksettava uskoa, että suru, tuska ja ahdistus menevät aikanaan ohi. Ihminen on rakennettu niin, että toivumme menetyksistä. Tässä vaiheessa usein ystävät ovat korvaamattoman arvokkaita. Olisi tosi tärkeää, että sinulla olisi joku läheinen ihminen jonka kanssa voisit jakaa tuntojasi.
Toinen olennainen asia tulevaisuuden kannalta on se, että alat löytää ihan omasta elämästäsi niitä asioita, jotka tekevät siitä elämisen arvoista. Pitkässä liitossa käy helposti niin, että elämä pyörii liikaakin parisuhteen ympärillä, ja monet omat asiat jäävät syrjään. Nyt on aika koittaa palauttaa mieleen niitä juttuja, jotka tekevät elämäsi mielekkääksi ja merkitykselliseksi. Mikä on sellainen tärkeä asia, jolle haluat elämässäsi omistautua? Mikä tuo sinulle iloa? Onko sinulla joitain omia harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita, joita olet viime vuosina laiminlyönyt? Ketkä ovat tällä hetkellä elämäsi tärkeät ihmiset? Jos saat tällaisista asioista kiinni, tulee elämäsi olemaan jatkossa mielekästä, kävipä liitollenne miten tahansa.
KYSYMYS: Olen seurustellut mieheni kanssa tasan kolmevuotta. Suhde alkoi niin että molemmat olimme omalla tavallaan menneissä kumppaneissa kiinni vaikkei seurusteltu enää heidän kanssaan mutta silti halusimme tutustua toisiimme koska tunsimme suurta vetovoimaa toisiamme kohtaa ja meillä riitti naurua,kuumia öitä ja lempeitä aamuja ja kiihkeitä päiviä kuumana kesänä yhdessä. Itse jo melko pian tiesin haluavani olla hänen kanssaan enemmän kuin sillon olimme, hänkin kertoi haluavan.
Jatkoimme suhdetta mutta pian kuitenkin huomasin hänen tietokoneella olevan deitti/porno sivustoja joissa oli käynyt yms. Kerran olimme lähdössä juhlimaan jolloin näin hänen puhelimen viestin joissa oli kyse nettiseksi jutusta.sillon en enää vaiennut vaan kysyin miksi tällästä on. Hän oli asiasta todella pahoillaan ja intii ettei ikinä ole pettänyt minua eikä niin tekisikään. Että antaisin hänelle vielä mahdollisuuden. Päätin antaa, kunnes taas tuli jonkun ajan kuluttua esiin samaisia juttuja. Sillon.kielsi ettei tiedä mistä ilmestynyt sillä hän vakuuttamalla vakuutti ettei tarvitse niitä naisia tai ketään.muita kun.minut. annoin taas asioiden olla ja luotin.hänen sanaan. Kuitenkin nuo jätti ison luottamus raon minuun sillä moneen otteeseen meidän alku aikoina tuijotteli naisia eikä minun läsnäololla ollut paino arvoa.. ja.niihin aina vastaus oli että katselee niin miehiä kuin naisia.
Olen yrittänyt tehdä omalta osaltani parhaani meidän suhteen,miehellä on aina puhtaat vaatteet, ruoka valmiina, ei puutu mitään, seksiä saa aina kun haluaa. Yms.mutta mun luottamus on ainut joka rassaa niin häntä.kuin minua vaikka en usko hänen fyysisesti pettävän mutta riitojen aikana minä olen sairas ja epäluuloinen ja hän haluaa erota ja seksiä jos ei halua kanssani johtuu kuulema ihan mun omasta käytöksestä kun en luota ja arvosta häntä hänen sanojen mukaan. Viime vkolla sitten ilmeni että oli asentanut salasanan uuteen puhelimeen joka kuulema vaati pakolla sen ja sähköpostitkin tulee nyt suoraa puhelineen vaikka sano aiemmin ettei sähköpostilla juurikaan käy,toissa iltana pyysin näyttämään puhelintaan johon tuli viesti, nosti metakan ja sanoi ettei näytä koska en luota hänen sanaan. Hän ei kohtele minua niin kuin välittävä mies kohtelee naistaan mutta kuulema rakastaa silti mutta miksi on etäinen johtuu kuulema mun omasta käytöksestä. Itse olen häntä kohtaan kuin avoin kirja. Muutin toiselle paikkakunnalle hänen takia, annoin koirani pois koska hän on allerginen yms.
Olen tehnyt uhrauksia todella paljon hänen vuoksi ja se ei itsessään haittaa vaan se että teenkö niitä turhaa,ihmisen takia joka ei ole sen arvoinen? Itse haluaisin ettei parisuhteessa tarvii olla ns.yksityisjuttuja enkä tarkota että kyyläisin hänen puhelimen yms.vaan että avoimuus puolintoisin jottei toiselle tule epäilyjä turhasta ja jos on sanansa mittainen mies niin teoilla on.myös sen valmis osoittamaan. Meillä on kivoja hetkiä sillonkun kaikki on.hyvin mutta kaikki on sillon vain hyvin kun en mainitse vähääkään jos minua häiritsee jokin asia tai teko. Jotenkin epäilen onko mies rehellinen vai löytyykö hänellä joku viestittely kumppani tai joku työkaveri.. en tiedä vaistoanko turhaa vai?
Haluaisin tämän toimivan sillä rakastan häntä ja kun kaikki on hyvin niin kaikki on todella hyvin mutta haluan mieheltä myös tietynlaista varmuutta ja reiluutta minua kohtaan mitä itsekkin annan. Tuleeko se kenties kun lopetan epäilyni vai kulutanko aikani turhaa ja jossain vaiheessa ilmeeneekin että hän vehkeilee selkänitakana. Hän pääsee facebookkiini puhelimeeni.. en koe tarvetta salata häneltä mtn.. mietin että olenko minä avoimenpi kun taas hän haluaa pitää yksityisyytensä vai..välillä on aikoja jolloin anto puhelimensa jopa käyttööni kun omasta loppu akku mutta nyt se ei tulisi kysymykseenkään. Raastava tilanne enkä haluaisi kuluttaa enää päiväkään suhteeseen joka on kaukana onnellisuudesta tällähetkellä mutten tiiä mitä teen.
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Se oli koskettavaa luettavaa. Kirjoitit, että suhteenne alkuvaiheessa teillä oli miehesi kanssa paljon naurua, kuumia tunteita ja kiihkeyttä. Tämä ensimmäinen kesänne kuulostaa lähes "paratiisimaiselta" vaiheelta. Usein suhteen alkuvaiheeseen kuuluukin tällainen ihana ja kuuma vaihe, joka muuttuu suhteen edetessä toisenlaiseksi. Meillä kaikilla on kuitenkin kaipuu takaisin "paratiisiin"; siihen ihanaan ja koukuttavaan rakastumisen huumaan. Toki näitä paratiisimaisia hetkiä voi olla pitkässäkin parisuhteessa, mutta ei jatkuvasti. Seksin määrä yleensä vähenee suhteen jatkuessa pidempään, mutta sen laatu voi jopa parantua.
Jos ymmärsin oikein, luottamuspula on vaivannut suhdettanne melko pitkään. Miehesi varjelee tarkasti yksityisyyttään ja tämä luonnollisesti epäilyttää sinua. Varsinkin kun hän on jäänyt aiemmin kiinni deitti/porno/nettiseksi -vierailuistaan. Tilannetta tuskin helpottaa se, että miehensi syyttää sinua sairaaksi ja epäluuloiseksi sekä uhkailee erolla. Miehesi fyysinen etääntyminen ruokkii vielä epäluuloisuuttasi. Minusta tässä olisi tärkeä keskustelun paikka. Teidän olisi hyvä päivittää suhteenne pelisäännöt, jotka olisivat molemmille samat. Avoimuus, rehellisyys, luottamus ja luottamuksen arvoisena oleminen ovat parisuhteen kulmakiviä. Kun nämä asiat ovat kunnossa, ei epävarmuudelle ja toisen kontrolloimiselle ole tarvetta.
Kerroit rakastavasi miestäsi. Olet vaihtanut paikkakuntaa, luopunut koirasta ja tehnyt muitakin uhrauksia hänen vuokseen. Entä miehesi - onko hän luopunut tai tinkinyt jostakin sinun vuoksesi? Kirjeesi lopussa kuvasit elämäntilanteesi olevan raastava ja kaukana onnellisuudesta. Vaikuttaakin siltä, että toisaalta olet sitoutunut suhteeseen ja valmis tekemään edelleen töitä sen eteen, toisaalta et jaksaisi enää päivääkään. Tilanne on ristiriitainen. Olen samaa mieltä kanssasi, että tällaisena suhteenne ei voi enää kauan jatkua.
Voimia muutoksen tielle - joko yhdessä tai erikseen!
KYSYMYS: Aloimme seurustella tyttöystäväni kanssa noin vuosi sitten, hän asui ulkomailla mutta päätti lopulta jäädä Suomeen, koska suhteemme vaikutti lupaavalta ja hän sai työtarjouksen. Hänen etenemistahtinsa suhteessa oli kuitenkin liian nopea ja vaikka minäkin olin kiinnostunut, alkoi kova tahti ahdistaa. Suhtautumiseni häneen muuttui negatiivisemmaksi, halusin ja pyrin raivaamaan omaa aikaa ja lisäksi aloin nähdä hänessä huonoja puolia.
Ryhdyttyäni huomauttelemaan tuon tuostakin eri asioista, esimerkiksi alettuani ihmettelemään hänen käytöstään ja ratkaisujaan ei siitä seurannut mitään hyvää, vaan tyttöystäväni loukkaantui. Hänelle tuli riittämättömyyden tunne, hän tunsi että yritän kontrolloida ja kääntää kaiken negatiiviseksi. En kaivannut enää läheisyyttä, katsoin häntä vähemmän emmekä juurikaan edes halanneet. Näimme kuitenkin edelleen säännöllisesti, ehkä enemmän "tottumuksesta". Olin auttanut häntä muutossa ja siihen liittyvissä käytännön järjestelyissä ja katsoin olevani edelleen vastuussa hänen hyvinvoinnistaan. Samalla toki näin että hän oli hyvä ihminen joka välitti minusta ja minullakin oli tunteita häntä kohtaan. Hänen yli-innokkuutensa vaan oli saanut minut reagoimaan erittäin huonosti.
Tällä hetkellä hän yrittää edelleen, pyytää minua käymään, haluaa nähdä, kutsuu kävelylle ja syömään huolimatta siitä, että töissä on kiireistä ja hektistä. Menen aina käymään, mutta hän ei ole omien sanojensa mukaan enää yhtä täysillä mukana kuin ennen. Emme näe selkeää keinoa parantaa suhdettamme kun yhteistä aikaa ei ole paljon hänen töiden takia. Laatuaika voisi kuitenkin olla yksi ratkaisu. Molemmilla on kuitenkin halu saada suhde toimimaan ja haluaisimme löytää tasapainon ilman turhaa yli-innokkuutta, mutta kuitenkin niin että molemmilta löytyisi motivaatiota tehdä asioita toisen osapuolen sekä yhteisen suhteen hyväksi.
Meillä on edelleen hauskaa yhdessä ja löydämme aina mielenkiintoista tekemistä. Yhteiset harrastustuokiotkin tosin saattavat mennä helposti pilalle kun puheeksi tulee esimerkiksi jokin asia, jonka hän on unohtanut hoitaa useista muistutuksista huolimatta. Turhaudun kun minulla on se tunne että olen auttanut hoitamalla hänen asioitaan ja muistuttanutkin vielä tästä kyseenomaisesta asiasta, mutta hän silti unohtaa sen. Loppulenkki saattaa kulua siinä kun minä olen hiljaa koska olen ärsyyntynyt ja turhautunut.
Hän sanoo, että ei jaksa tätä menoa enää pitkään, mutta välittää minusta edelleen ja haluaisi yrittää. Minullakin on tahtoa pitää suhde kasassa ja huomata taas kuinka ihana ja välittävä ihminen hän on sen sijaan, että huomaisin kaikki virheet jotka hän tekee ja jäisin niitä murehtimaan, vieläpä kun ne eivät ole mitään erityisen vakavia. Se mikä painaa eniten on kuitenkin meidän viihtyminen yhdessä ja toisesta välittäminen. Mikä siis avuksi?
Hukassa, 28v.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi, jossa pohdit oleellisia parisuhteen asioita. Seurustelun etenemisvauhti on taitolaji. Usein toinen on toista innokkaampi. Jos tuntuu siltä, että tahti on liian kova, silloin on hyvä pysähtyä. Se ei ole helppoa, koska alussa usein haluaa miellyttää toista, ehkä jopa ohi itsensä. Liian nopeasti etenemisen tunnistaminen voi myös olla vaikeaa. Ehkä on helpompi kritisoida toista ja purkaa häneen omaa kiukkuaan siitä, ettei ole saanut sanotuksi asioita ja riittävästi ottanut huomioon omia tarpeitaan. Vaikka ollaan parisuhteessa molemmat tarvitsevat myös omaa aikaa ja aikaa olla omien ystäviensäkin kanssa.
Toinen taitolaji on palautteen antaminen. Miten sanon itseäni ärsyttävistä asioista niin, että viesti menee perille? Asioista voi sanoa monella tavalla. Vaikeatkin asiat voi sanoa myönteiseen sävyyn. itsensä kanssa on myös tarpeen pohtia sitä, että miten paljon itsessä on sietokykyä siihen, että toinen tekee eri tavalla asioita. Hyvässä parisuhteessa on kaksi erillistä ihmistä, jotka tekevät asioita eri tavalla ja ajattelevat eri tavalla monista asioista. Erilaisuuden voi nähdä myös rikkautena vaikka se joskus ärsyttääkin.
Yksi hyvä palautteen antamiseen liittyvä hyvä sääntö on neljän suhde yhteen sääntö. Se kuvaa ennen kaikkea palautteiden suhdetta. Kun antaa neljä positiivista palautetta, yhden kriittisen kestää hyvin, ja kokonaissaldo on kirkkaasti plussalla. Kaikkea mikä ärsyttää ei kannata ääneen sanoa. Joskus ärsytys voi kummuta jostain ihan muusta kuin kumppanista. Oman pahan mielen kaatoastia hän ei saisi olla. Joskus voi olla vaan vaan nälkäinen tai väsynyt.
Viestissäsi oli paljon positiivista. Olet paljon auttanut seurustelukumppaniasi. Kerroit myös, että olet kantanut vastuuta hänen hyvinvoinnistaan. Ehkä sinun olisi tarpeen vähän luovuttaa tätä vastuuta takaisin hänelle. Vaikka parisuhteeseen kuuluu huolenpitoa toisesta, vastuu omasta hyvinvoinnista on aina itsellä.
Teillä on edelleen hauskaa yhdessä ja löydätte mielenkiintoista tekemistä. Te molemmat välitätte edelleen toisistanne. Hän haluaa edelleen kutsua sinua kävelemään ja syömään. On aika luonnollista, että hän on vähemmän täysillä mukana kuin aikaisemmin. Sillä tavalla hän suojelee itseään. Kirjoitit, että menet aina, kun hän kutsuu. Ehkä sinun on siinäkin syytä kuunnella itseäsi eli menet silloin, kun se tuntuu hyvältä. Kun yhteistä aikaa on nyt vähemmän, ehkä tahti on enemmän sinulle sopiva ja osaat entistä enemmän arvostaa yhteisiä hetkiänne.
Olette jo oppineet paljon seurustelunne aikana toisistanne ja itsestänne. Se on teillä pääomana jatkoa ajatellen. Sinulla on kykyä nähdä asioita myös toisen näkökulmasta. Osaat myös ymmärtävästi tutkia omaa toimintaasi. Molemmat ovat parisuhteen hyviä taitoja.
Uskon, että teillä on edellytyksiä saada parisuhteenne toimimaan. Se, että alkuhuuman jälkeen paljastuu millaisia te oikeasti olette, on vain hyvä asia. Parisuhteeseen tarvitaan kaksi oikeaa ihmistä. Yhteys rakentuu aidosta hyväksyvästä kohtaamisesta toisen kanssa. Kumpikin saa olla oma itsensä. Siitä huolimatta jää tilaa myös toisen huomioimiselle.
KYSYMYS: Olen kolmen lapsen äiti. Nuorin lapseni on reilun vuoden ikäinen. Isommat lapset 9- ja 11-vuotiaita. Olen eronnut isojen lasteni isästä seitsemän vuotta sitten, elänyt lasten kanssa yksin ja ollut heistä päävastuussa. Lapset tapaavat isäänsä yhtenä arki-iltana ja joka toinen viikonloppu. Nuorimman lapseni isän kanssa emme vielä asu yhdessä. Hänellä on myös kaksi isoa lasta. Yhdessä olemme olleet vajaa kaksi vuotta.
Vauvan hoito on jäänyt pitkälti minulle. Miehen isot lapset ovat hänellä 12 yötä kuukaudessa ja silloin emme pääsääntöisesti näe. Arkena mies kuskaa lapsiaan treeneihin. Yksi arki-ilta on ns. kuskausvapaa. Taloudellinen vastuu yhteisestä lapsestamme on yksin minulla. Tällä hetkellä olen vielä hoitovapaalla ja talous on tiukka. Maksamme isojen lasten melko kalliit harrastukset lasten isän kanssa puoliksi. Mieheni maksaa vielä kalliimmat harrastukset yksin, lasten äiti ei halua osallistua kuluihin.
Minä olen aika vihainen vallitsevan tilanteen suhteen. Raskausaikani oli raskas, hoidin yksin kodin ja isot lapset. Vaikka mies on täällä puolet kuusta, hänen mielestään kotityöt eivät kuuluneet/eivätkä edelleenkään kuulu hänelle. Mies lupasi, että kantaa yhteisestä lapsestamme taloudellista vastuuta ja on arjessa mukana. Koen, että hän ei ole pitänyt lupauksiaan. Hän vain vastaa, että hänellä ei ole rahaa, ku tilannetta purnaan. Rahat menee isojen harrastuksiin ja muihin lasten kuluihin, joista osa kuuluisi lasten äidille.
Koen, että meidän lapsemme ei ole yhtä tärkeä. Häneen ei ole aikaa, ei rahaa. Mielestäni miehen ex käyttää miestä hyväkseen. Hänen mielestään meidän lapsi ei vaikuta/saa vaikuttaa hänen arkeensa. Miehen on kuskattava lapsia eestaas, koska on joskus vuosia sitten luvannut.
Mies haluaisi yhteisen kodin, minä en enää. En jaksa hoitaa yksin seitsemän hengen taloutta. Tämäkin on jo tosi raskasta. Mies lupaa osallistua. Ei muutkaan lupaukset ole merkinneet. Eikä hänellä ole aikaa, koska kuskaa isoja lapsia. Minulla ei ole juuri lainkaan omaa aikaa. Yleensä käyn nuorimman kanssa kaupassa, kuskaan omia lapsiani, jopa kampaajalla lapsi aina mukana. Olen ollut todella väsynyt, hetkittäin aika masentunut. Mies eri mieltä. Pystyn toimimaan, joten asia ei ole vakava. On normaalia vain itkeä, pakottaa itsensä kaikkiin hommiin. Aina väsymykseni syynä on esiteini esikoinen tai joku muu ns. ulkoinen syy.
Mies ei ymmärrä miksi "kiukuttelen", ei vaikka sanon asia suoraan. Aina se on vain vitsi. Hän ei ole minulle paha. Ei olekaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Pitääkö minun siis tyytyä siksi mihin vain?
En tiedä mitä tehdä. Olen katkera, että lupaukset on ollut vain sanan helinää. Minä olen jäänyt yksin. En halua enää kertoa asioitani. En halua olla lähellä. Mies käy täällä, että edes joskus joku syöttää pojan tai vaihtaa vaipan. Ruma totuus. Miehen mielestä saamme selvitettyä asiat. Onko se mahdollista? Pitääkö minun vaan unohtaa asiat? Minulta on mennyt jo halu korjata asiat. Olenko minä vain yliherkkä? Pitäisikö olla kiitollinen miehestä, joka ei ole paha? Parisuhteissa ja muutenkin elämässä mietin paljon muita, asetan muut edelle. Saanko ajetella itseäni? Olen valmis miettimään myös muita näkökantoja.
VASTAUS: Kerroit, että miehesi mielestä saatte asiat selvitetyksi. Sehän antaa tietysti toiveita, mutta tarkoittaa sitä, että asiat pitäisi ihan oikeasti selvittää, eikä jatkuvasti lykätä tuonnemmaksi. Mies, joka katsoo, että kotityöt eivät kuulu hänelle, ei ole nykykatsannossa hyvä mies. Ehkä joskus muinoin on riittänyt hyvän miehen kriteereiksi, ettei tämä juo, eikä lyö, mutta nykyään eletään tasa-arvon aikakautta. Sama koskee sitä, jos mies ei pidä lupauksiaan, eikä kanna taloudellista vastuuta yhteisestä lapsesta. En ihmettele lainkaan, että voimasi ovat lopussa, ja tunteesi karrelle palaneet.
Totta kai saat ajatella itseäsi, ja sinun pitääkin. Kohtuullinen uhrautuminen on hyvä asia parisuhteessa, kun se on molemminpuolista. Mutta kenenkään ei pidä alistua suhteeseen, jossa toinen yksipuolisesti käyttää toista hyväksi. Kerroit, että sinulta on mennyt halu korjata asiat. Tämä on tietysti ratkaisevaa sen kannalta, miten asiat voivat jatkua. Jos olet kerta kaikkiaan niin loppu, ettet enää jaksa jatkaa suhdetta, niin sillehän ei sitten voi mitään. Jos kuitenkin jostain löydät sen voimanhippusen, että jaksat vielä yrittää, niin todellisen muutoksen olisi tultava. Sinun on noustava puolustamaan oikeuksiasi, ja pyrittävä siihen, että miehesi kantaa vastuunsa sekä kotitöistä, että yhteisen lapsenne taloudellisista, ja muista tarpeista.
Tämä on valitettavan tavallista, että emme osaa ottaa puolisomme tarpeita huomioon, vaikka hän ilmaisisi ne kuinka selvästi. Ajatellaan, että se on vain jotain ohimenevää kiukuttelua. Sinun on tehtävä selväksi miehellesi, että nyt on tosi kyseessä. Jos muutosta ei tule, ei tule myöskään yhteistä tulevaisuutta. Pelkään pahoin, että vähempi ei riitä. Sitä paitsi kuvauksestasi omasta olotilastasi päättelisin, että se on myös tässä tapauksessa aivan totta.
KYSYMYS: Olemme uusperhe, minulla on 16-vuotias poika, mieheni kanssa meillä on kaksi poikaa, toinen on 3-vuotias ja toinen täyttää pian 5 vuotta. Olemme 33- ja 34-vuotiaita.
Olen tullut teininä äidiksi, olen ollut myös aiemmin avioliitossa. Mieheni kanssa tapasimme vuonna 2010 ja melko pian tulin (kuitenkin suunnitellusti) raskaaksi. Seitsemään vuoteen on mahtunut kaksi lasta, avioliitto ja yhteinen asunto.
Mieheni tulee uusperheestä. Hänen äidillään oli ennestään kaksi lasta, tyttö ja poika, tapasi appeni naimisissa ollessaan. Muutti suoraan avioliitosta uuden miehen luokse tyttö mukanaan. Poika jäi isälleen.
Myöhemmin appivanhemmat saivat mieheni. Hediän perhe-elämänsä on ollut osin hankalaa, alkoholia on käytetty runsaasti ja on ollut graavia perheväkivaltaa. Mutta edelleen ovat yhdessä. Mieheni siskon elämä on ollut raskasta tuossa kodissa, hänen isäpuolensa ei ole koskaan häntä oikein hyväksynyt. On ollut kaikenlaista hankaluutta heidän välillä, ja tietysti asiaan on vaikuttanut myös että on joutunut katsomaan kun isäpuoli lyö äitiä.
Miehelläni on siskonsa kanssa läheiset ja lämpimät välit, vaikka heillä onkin ikäeroa 10v. Veljeensä hänellä on hyvin etäiset välit.
Minä olen kasvanut ydinperheessä. Minulla on kohta eläkeikäiset vanhemmat. Meitä on kolme lasta, kaksi poikaa ja minä nuorimmainen tyttö. Vanhemmillani on todella läheiset välit poikaani, joka on viettänyt heidän kanssaan paljon aikaa. Asumme 750km:n päässä vanhemmistani, joten heitä tapaamme harveemmin.
Meillä elämä on lähtenyt ensin hyvin käyntiin. Pikkuhiljaa on kuitenkin tullut hankaluuksia, niin varmaan kaikissa parisuhteissa. Ensin mieheni alkoi aina kertomaan, mitä vikaa on perheessäni ja ystävissäni. Alkuun ajattelin, että eihän kaikista voi pitää. Mutta lopulta tajusin, että eihän kyse voi olla läheisteni vioista, vaan mies löytää niitä vikoja ihan kenestä vain. Esim. vanhemmillani on todella laaja ystäväpiiri, ovat sosiaalisia ja tulevat toimeen kaikkien kanssa. Minne menevätkin, aina ystävystyvät uusiin ihmisiin. Sama koskee veljiäni, heilläkin on paljon ystäviä ja verkostoja. Jos he olisivat niin hankalia ja huonoja ihmisiä kuin mieheni usein antaa ymmärtää, niin tuskin muutkaan ihmiset heistä pitäisivät?
Ystäviäni ja sukuani tapaan paljon itsekseni. Toinen veljeni asuu 90km:n päässä ja hänen perheensä kanssa olen paljon tekemisissä, mieheni on harvoin mukana. Pyrin järjestämään niin että mies on töissä tai jossain muualla. Hän ei voi sietää veljeni perheen "lepsua kasvatusta" eikä heidän lapsiaan.
Olen hyväksynyt sen, että näin tämä nyt vain menee. Minulla on kaksi elämää, on tämä kotielämä, sitten on se toinen elämä missä on perhe, ystävät ja suku. Näitä ei voi yhdistää kuin pakon edessä. Mies on suurinpiirtein kohtelias ja ystävällinen kyllä kaikille, mutta kyllä hänestä aistii tyytymättömyyttä kun joutuu olemaan tekemisissä läheisteni kanssa.
Poikani kanssa tulivat ensin hyvin toimeen, mutta se on muuttunut tässä vuosian varrella aina vain pahemmaksi. Poika on jatkuvasti vääränlainen, tekee vääriä asioita, ei tee oikeita asioita. Mies rähjää ihan jatkuvasti, ja meillä on aivan loputon määrä sääntöjä jotka pitää muistaa, ja kun ne on oppinut muistamaan, niin sitten tulee uusia. Ihan pikkujuttuja, mutta pitkällä juoksulla... kengät kenkäpukkiin, ikkuna auki (vai oliko se kiinni), lämmin ruoka syödään, illalla saa ottaa vain kaksi siivua leipää, vain yksi kinkkusiivu leivän päälle. Poika on alkanut vetäytymään enemmän ja enemmän omiin oloihinsa. Enkä ihmettele.
Miestä ärsyttää myös pojan pukeutuminen. Rähjää aina vaatteista, yksi uusi pusero ostettiin pojalle. Siitä mies on huutanut puseron ostamisesta alkaen, että poika käyttää sitä vain yhden päivän ja laittaa heti pyykkiin, kun taas yhtä hupparia pitää "ihan jatkuvasti" 2kk putkeen. Eikä käytä farkkuja vaan collareita, eli farkut ostettiin ihan turhaan. Enää ei saa ostaa mitään vaatteita. Mies oli heittänyt pojalle ostetun puseron roskiin, kertoi tästä minulle pari päivää sitten. "Ei sillä mitään tee kun sitä käytetään vaan pakon edestä se yksi päivä. Käyttäköön sitä samaa paitaa." Tänään aamulla poika kysyi onko sitä oranssia puseroa näkynyt, kun ei hän ole sitä löytänyt. Mies kertoi heittäneensä sen roskiin.
Minua loukkaa se, että hän ajattelee voivansa mielivaltaisesti heittää toisen omaisuutta roskiin. Sitä vähää mitä pojalla on. Rahaa pojalle ei saisi antaa koskaan, eihän tämä sitä ansaitse. Vaatteita ei saa ostaa, koska ne mitä poika haluaa on niin rumia ja sitten käyttää niitä samoja vaan. Uusilla ei tee mitään.
Alan miettiä tässä, että sekoan kohta tähän ahdistukseen. Onko tässä tilanteessa enää mitään tehtävissä?! Meidän elämä on aika ahdistavaa, ja itse olen tottunut lapsuudessa ja myöhemminkin viettämään sosiaalisesti aktiivista elämää. Nyt meidän elämä on kutistunut tähän perheen sisälle, anoppia ja miehen siskoa kyllä tavataan. Miehen vanhemmat ovat hyviä isovanhempia lapsille ja hoitavat kyllä aina kun pyydetään. En tiedä saisinko miestä ikinä pariterapiaan, ja ymmärtäisikö hän koskaan minun kantaani asioihin. Hänellä on niin vanhvat omat näkemykset, ja minun on aivan turha alkaa puolustelemaan ketään, koska mies heittää kyllä aina takaisin vielä vahvemmin sen mikä on pielessä.
Etenkin juotuaan mies alkaa aina nälvimään perhettäni ja lopulta minuakin. Olen liikaa kännykällä, en ole tarpeeksi tiukka, en muista huolehtia asioista. Olen sitä pohtinut, että vaikka kuinka yrittäisin paremmaksi tulla, niin löytyykö sitten aina vain uusia aiheita?
Ja etenkin minusta tuntuu, että tämä meidän elämä on jotenkin ihan toisintoa miehen lapsuudesta. Heillä on välit rikkoutuneet useimpiin sukulaisiin, heillä ei ole kauheasti ystäviä. Haluaisin miehen siskon kanssa jutella, mutta en oikein uskalla, koska hän tuskin haluaa sekaantua. Meillä on hyvät ja lämpimät välit tämän siskon kanssa, mutta haluaako hän sotkeentua veljensä asioihin, niin en tiedä.
En haluaisi erota, haluaisin että lapsilla olisi ydinperhe. Mutta alan olla aika väsynyt.
Miehessä on kuitenkin myös paljon hyvääkin. Hän hoitaa hyvin lapsia ja kotia, osallistuu kotona kaikkeen, laittaa ruokaa, leikkii lasten kanssa jne. Huolehtii meistä taloudellisesti hyvin, koskaan ei ole tarvinnut ajatella että eläisin "toisen siivellä". Meillä on yhteinen talous ja vaikka miehellä onkin paremmat tulot, olemme silti taloudellisesti tasavertaisia.
Uusperheellinen 33v
VASTAUS: Näyttää, että olet hyvin hankalassa tilanteessa. Toisaalta miehessäsi on paljon hyvää, mutta tietyt piirteet ovat täysin sietämättömiä. Kysyt, onko tässä mitään tehtävissä. Uskon, että on. Sinun on ryhdyttävä rohkeasti ja päättäväisesti pitämään puoliasi, ja poikasi puolta. Vaikka miehesi on voimakastahtoinen ja ilmeisesti taitava väittelijä, olisi sinun itsepintaisesti pidettävä kiinni siitä, minkä ymmärrät oikeaksi.
Se on täysin selvää, että hän ei saisi kohdella poikaasi noin. Tuon ikäisen pitäisi saada pukeutua niin kuin itse haluaa, ja vanhempien olisi vain koitettava sietää sitä. Eikä toisen vaatteita todellakaan heitetä kysymättä roskiin. Kuusitoistavuotias poika tarvitsee myös jonkin verran omaa rahaa. Miten he muuten oppisivat käyttämään sitä? Jatkuva rähjääminen ja se, että poikasi joutuu kokemaan, että on aina vääränlainen, on pojallesi hyvin haitallista. Se on ehdottomasti saatava loppumaan. Teidän olisi onnistuttava yhdessä sopimaan kasvatusperiaatteet, joista voisitte kumpikin pitää johdonmukaisesti kiinni.
Se, että hän jatkuvasti moittii sukuasi, vaikka hänen omassa taustassaan saattaisi olla enemmänkin moittimisen aihetta, on aika kiinnostava kysymys. Siihen on varmasti omat syynsä. Häntä tuntematta en voi mennä arvaamaan, mitkä ne ovat, mutta on mahdollista, että hän itse asiassa tuntee huonommuutta oman taustansa takia, ja pyrkii pääsemään kanssasi tasa-arvoisempaan asetelmaan moittimalla sinun sukuasi. Tai sitten hän tuntee kateutta siitä, millainen sukuyhteys sinulla on. Olipa syy mikä tahansa, sinun olisi tehtävä hänelle selväksi, että jatkuva sinun ja sukusi moitiskelu saa nyt loppua. Toisaalta sinun on tietysti mietittävä, onko joissain moitteissa perääkin. Oletko kenties liikaa kännykällä? Yksi syy miehen tyytymättömyyteen voi olla, että hän tuntee itsensä hylätyksi.
Meille ihmisille on valitettavan tyypillistä, että saamme suunnan muuttumaan vasta kun on jo liian myöhäistä. Ala puuttua asioihin heti, niin näet, tuleeko muutosta. Sinun on varmaan tehtävä miehellesi selväksi, että jos muutosta ei tule, et tule kestämään yhteistä elämää. Pariterapiasta olisi teille epäilemättä suuri apu. Olen käynyt läpi monia pariterapiaprosesseja, joissa mies on tullut paikalle vain siitä syystä, että vaimo on uhannut muuten ottaa eron. Ja silti niissä on voitu onnistua. Mutta jos miehesi ei suostu sinne lähtemään, on sinun koitettava saada muutokset aikaan ilman ammattiapua.
KYSYMYS: Olen alkanut epäillä, että miehelläni 61v.saattaa olla diagnosoimaton jonkinasteinen asbergenin syndrooma tai narsistisia piirteitä käyttäytymisessään. Hän nimittäin saa suht usein raivokohtauksia,jos asiat eivät mene halutulla tavalla. Hän voi hermostua yli äyräiden ,jos vaikka ei löydä puhelintaan, hanskojaan heti..vaikka autan etsimisessä. Ovi paiskataan kiinni, niin että lasit helisee tai mikä tahansa käteen osuu, se saattaa lentää lattialle ja hajota.Hän on rikkonut muutamia tuoleja säpäleiksi, auton oven, erilaisia tavaroita ym. Hän on kontrolloiva ja määrää kaikesta,kaikki pitää tehdä, niinkuin hän sanoo.Tälläisina päivinä, kun kaikki hajoaa ympäriltä, minusta tuntuu, ettei ole mitään järkeä kannatella yksinään kulisseja. Toisinaan taas tunnen suurta surua ja huolta hänestä ja yritän selittää miltä minusta tuntuu. Välillä tuntuu siltä,että hän nauttii saadessaan olla häijy ja ilkeä. Mitä tämä tälläinen käyttäytyminen on?
"Neuvoton Nelli"
VASTAUS: Luulen, että olet liian kauan joutunut kannattelemaan hankalaa ja raskasta tilannettanne. Kysymyksestäsi ei käy ilmi, miten kauan olette olleet yhdessä ja onko miehesi aina käyttäytynyt arvaamattomasti ja aggressiivisesti. Oletan, että kyse on siitä, että miehesi käyttäytyminen on muuttunut. Että kyse on muutoksesta, joka on yllättänyt sinut ja, kuten kirjoitat, huolestuttanut sinua. Se on ehkä juuri asia johon sinuna tarttuisin. Olet miehestäsi huolissasi ja haluaisit varmasti hänelle apua. Raivokohtaukset, tavaroiden särkeminen ja kontrollointi ovat väkivaltaista käyttäytymistä, jota ei saa, eikä tarvitse kenenkään sietää. Eli olen huolissani myös sinusta.
Ajattelen, ettei ole mahdollista diagnosoida miestäsi kuvauksesi perusteella. Diagnoosia tärkeämpää on, että te molemmat, hän ja sinä pääsette avun piiriin. Miehesi tulisi ohjautua lääkäriin, jotta voidaan sulkea pois kaikki mahdolliset fyysiset sairaudet jotka joskus aiheuttavat yllättävää, aggressiivista käyttäytymistä. Jos kyse on taas jostain psyykkisestä oireilusta, vaikka masennuksesta, siihenkin voi saada apua. Kun asiat on selvitetty ensiksi terveydenhoidon puolella voi lähteä miettimään sinun tukemistasi ja parisuhteenne tilannetta.
Olisi tärkeää, että saisit tilaa kertoa tunteistasi ja tarpeistasi, että miehesi kuuntelisi sinua ja ymmärtäisi, miten paljon hänen käyttäytymisensä ahdistaa ja pelottaa sinua. Jos, ette keskenänne löydä keskusteluyhteyttä, tulisi teidän hakeutua yhdessä avun piiriin, esimerkiksi Kirkon perheneuvonnan kautta. Yksin et tämänhetkisestä tilanteestanne selviä-
KYSYMYS: Haluaisin jonkun ulkopuolisen näkökulman, että erotako vai ei.
Olemme lähempänä 30 vuotta oleva lapseton pariskunta ja yhdessä olemme olleet 4 vuotta.
Nyt olen alkanut miettiä eroamista, koska minua ahdistaa lähes koko ajan ja olenkin passivoitunut hirveästi (ei harrastuksia, ei liikuntaa). Mies vain viettää kaiken aikansa töissä ja toisessa huoneessa tietokoneella pelaten. Emme juurikaan vietä yhteistä aikaa, emme käy esimerkiksi kävelyllä (olen ehdottanut) tai ihan mitä tahansa olenkin ehdottanut, niin vastaus on "en jaksa". Aluksi jopa itkin, että eikö seura kelpaa, mutta nyt olen turtunut ja puuhailen mieluummin omia juttuja tai lähden kaverin kanssa lenkille.
Viikonloput menee lähes kokonaan tietokoneella, jos ei ole jotain erityistä menoa.
Kotityöt ovat myös jääneet minun harteilleni ja nyt sain uuden työn (vuorotyötä), niin mies ei edelleenkään tee mitään. Ei edes viikonloppuisin. Minä vapaapäivinä saan tehdä kaiken pyykinpesusta ruoanlaittoon.
Lisäksi mies huomauttelee minua rahankäytöstä ja kerran suuttuessaan sanonut maksavansa kaiken enkä minä tee mitään. Tämä ei pidä paikkaansa. En ala pitemmästi kertomaan, mutta osallistun talouden kuluihin omien tulojeni mukaan. Tämän jälkeen oikeastaan ahdistus alkoikin vielä enemmän. Ajauduin rahaongelmiin nuorempana ja maksan ongelmistani edelleen. Mies tiesi tämän jo seurustellessamme, mutta se ei tuntunut haittaavan. Nyt nuo huomauttelut "mihin sinun rahat on taas mennyt" ynnä muut ovat tulleet kuvioihin. Minua ihan pelottaa, jos rahani eivät riitäkään ja joudun "pyytämään" mieheltä rahaa yhteisiin ruokaostoksiin. Mies ostaa itselleen netistä omiin harrastuksiin liittyviä asioita jopa sadoilla euroilla ja minä "kituutan" muutamalla satasella, että saan meille ruokaa ja laskuja maksettua.
En tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen jopa suuttunut ja sanonut miehelle, että jos tämmöinen huomauttelu ei lopu, niin lähden. Nyt tuntuu siltä, että "mitta tuli täyteen". Haluan ahdistuksesta eroon ja en tiedä, onko siihen mitään muuta ratkaisua kuin ero.
Mitä olet mieltä? Onko vain parempi erota?
VASTAUS: Sinun on varmaan tehtävä miehellesi selväksi, mitä ajattelet. Yhteistä aikaa on ruvettava löytymään. Kotityöt on jaettava reilummin. Raha-asiat on ratkaistava oikeudenmukaisesti, ja huomauttelun on loputtava. Jos se ei hänelle sovi, sitten on ehkä syytä erota.
Sinun voisi olla viisasta myös ottaa selvää, onko hänen käytökseensä jokin syy. Onko hän jostain sinulle katkera, mutta ei saa sanotuksi? Onko hän stressaantunut, ja koittaa hoitaa sitä uppoutumalla tietokonepeleihin? Mikäli tästä avautuu keskustelu, josta syntyy ymmärrystä, on mahdollista että saatte vyyhdin puretuksi, ja asioihin muutosta. Muussa tapauksessa näyttää siltä, että suhteen jatkaminen ei ole sinulle hyväksi.
