KYSYMYS: Olemme olleet yhdessä 2v 7kk, olen ihan hukassa... Riidelemme tosi paljon, tosissaan tuntuu että me emme tee enää muuta, kun riidelemme. En osaa puhua avopuolison kanssa niin että hän ei huuda minulle.
Meillä on uusperhe, puolisolla on monta suhdetta ollut aikaisemmin ja yhteensä 4 lasta. Meidän perheessä asuu hänen teiniikäinen poika. Aluksi oli riida siitä, että puhun väärällä äänensävylle hänen pojan kanssa tai olen liian vaativa asioista. Olen yrittänyt miten vaan, mutta tuntuu, että en tee mitään oikein.
Olen yrittänyt puhua puolison kanssa ongelmista, hän ei osaa kuunella minua vaan rupea puolustamaan heti itseäni. Olen hyväksynyt kaikki hänen paheni tai ei hyväksynyt vaan yrittänyt ymmärtää häntä, että miksi hän tekee niinkuin tekee. En ymmärrä itsekin miksi?
Silloin kun olemme kahdestaan, silloin on kaikki hyvin. Niitä hetkiä on kyllä liian vähän, olenko minä liian vaativa? Usein riida syntyy myös puolison alkoholin käytöstä, ymmärrän että sitä on normaali välillä nauttia, mutta kun se on jokapäivästä nautintoa, silloin on liika.
Olen yritänyt tutkia omia tunteita ja sitä että miksi olemme yhdessä? Että rakastanko minä häntä yhä tai rakastako hän minua?
Minun lapset on aikuisia ja he eivät ymmärrä minua, että miksi annan hänen käyttäytyä niin? Haluan vaan suhteen toimivaan ja olla onnellinen. Jos vaan hän osaisi kuunella oikeasti minua.
Olen ihan hukassa ja en tiedä enää, että mitä minun pitäisi tehdä?
VASTAUS: Kuulostaa tosi huolestuttavalta tuo kokemus, ettette enää tee juuri muuta kuin riitelette. Ja ettet osaa puhua hänelle niin, ettei hän huuda sinulle. Vaikka et ole hänen teini-ikäisen poikansa äiti, olet perheen toinen aikuinen, ja teidän pitäisi miehesi kanssa yhdessä pystyä keskustelemaan perheen säännöistä. Ei niin, että hän moittii sinua, että teet kaiken väärin, vaan että yhdessä etsitte kompromissin johon molemmat voivat sitoutua. Onhan sinullakin jotain ymmärrystä lasten kasvatuksesta, kun omasi ovat jo aikuisia.
Sanoit että kaikki on hyvin silloin kun olette kahdestaan. Se tuntuu vähän uskomattomaltakin. Voitteko silloin todella unohtaa kaikki ristiriidat? Onko silloin oikeasti hyvä ja turvallinen olo? Jos näin on, voisitte silloin koittaa käydä rakentavaa keskustelua niistä kysymyksistä, jotka täytyy ratkaista. Pystyisikö hän silloin kuuntelemaan? Se on nimittäin aivan ratkaisevaa parisuhteen onnistumisen kannalta, että puolisot osaavat kuunnella toisiaan. Suosittelen että pidät tästä tiukasti kiinni. Mikäli hän haluaa että suhde jatkuu, hänen on opeteltava kuunteleman.
Kun ihminen elää huonossa suhteessa, alkaa usein tottua sellaiseen, mihin ei pitäisi tottua. Sellainenkin alkaa tuntua normaalilta, mikä ei sitä missään tapauksessa ole. Siksi sinun kannattaa keskustella aikuisten lastesi kanssa. Mitä he näkevät, mitä sinä et näe? Suostutko johonkin sellaiseen, mistä kaikki muut näkevät, että sellaiseen ei pitäisi suostua.
Kerroit tutkineesi tunteitasi. Vieläkö rakastat häntä? Sitähän ei kukaan muu tiedä kuin sinä itse. Mieti kuitenkin tarkkaa, onko vielä kyse rakkaudesta. Onko liitossanne riittävää arvostusta, kunnioitusta ja tasapuolisuutta, joita suhteessa pitää olla, että rakkaus säilyisi. Vai onko kyse tottumuksesta, muutoksen pelosta, yksinäisyyden pelosta vai jostain muusta syystä, miksi olet jäänyt suhteeseen.
KYSYMYS: Voiko "pettämisen" jälkeen saada suhdetta toimimaan? Asia on sovittu mutta mies ei enään luota.
Eksynyt, 17v
VASTAUS: Ilman muuta on mahdollista. Se on itse asiassa hyvinkin tavallista. Moni meistä ajattelee, että jos kumppani pettää, se on kerrasta poikki. Mutta kun tilanne tulee todeksi, myös monen mieli muuttuu.
Pettäminen satuttaa useimpia todella kovasti. Tosin tässäkin suhteessa olemme kovin erilaisia. Toiset toipuvat siitä hyvinkin helposti, toiset eivät millään. Toipumisen kannalta on olennaista se, miten asiaa käsitellään ja miten siitä voidaan puhua. Usein parhaiten auttaa se, että tekijä ottaa täyden vastuun teostaan, on aidosti pahoillaan ja pyytää anteeksi. Usein sen joutuu tekemään useampaankin kertaan, koska pettämisestä seuraavat tunteet eivät laannu kovin nopeasti. Pettänyt osapuoli haluaa usein mennä liian nopeasti eteenpäin, ja jättää tapahtuman taakse. Mutta petetty tarvitsee aikaa ja tilaa omien tunteidensa käsittelyyn. Ja vielä joskus, kun tuntuu että kaikki on jo käsitelty, saattaa jokin tapahtuma tai mielleyhtymä nostaa tunteet uudestaan pintaan.
Sitten kun petetyn tunteet ovat sen verran laantuneet, että se on mahdollista, on myös syytä pohtia, mitkä olivat uskottomuuteen mahdollisesti vaikuttaneet syyt. Onko suhteessa ollut jotain vialla, kun tällaista pääsi tapahtumaan? Onko suhteessa ollut riittävästi hellyyttä, läheisyyttä ja toisen huomioimista? Toteutuuko tasa-arvo suhteessanne? Onko henkinen yhteys ollut kunnossa? En tarkoita, että mikään tällainen antaisi luvan pettämiselle. Pettäjä on aina itse vastuussa omista teoistaan. Mutta silti on hyvä koittaa parantaa suhdetta kaikin mahdollisin tavoin, ettei uudelleen tulisi tarvetta hakea huomiota muualta.
Sanoit, ettei mies enää luota. On luonnollista, että luottamus vaurioituu joksikin aikaa. Mutta kyllä se voi palata. Se vaatii kahta asiaa. Sitä että voitte ajatella, että tästä on opittu jotain. Että olette tulevaisuudessa viisaampia, ettekä päästä samaa vahinkoa tapahtumaan uudestaan. Ja sitten se vaatii aikaa. Kun menee tarpeeksi pitkään, ettei mitään uusia epäluottamuksen aiheita tule, luottamus yleensä palaa.
KYSYMYS: Minulla on ensimmäinen vakava parisuhde, tai no, oli kunnes erosimme masennukseni takia.
Aloimme uudestaan säätämään ja olen tähän mennessä luottanut mieheen 120% mutta en pysty puhumaan häiritsevistä asioista ja nyt epäilen, että hän olisi varastanut minulta. Tai olen itseasiassa varma, koska en ole nähnyt muita hetkeen, joten muita keitä epäillä ei ole, ja olen varma että lompakossani oli se summa pari viikkoa sitten. Hänen ystävänsä on sitä mieltä että hän ei ikinä varastaisi ja hän on ollut isona tukena minulle joten "on törkeää epäillä häntä" mutta olen satavarma minne rahan laitoin ja sitä ei enää ollut.
Miten pystyn luottamaan häneen nyt? Miten pystyn puhumaan häiritsevistä asioista?
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Pohdit siinä luottamusta ja puhumista parisuhteessa. Ne ovat molemmat tärkeitä asioita. Ilman luottamusta toiseen on suhteessa raskasta olla. Yhdessä puhuminen on välttämätöntä, jotta voisi oppia tuntemaan toisiaan ja ymmärtämään toisiaan oikein. Ilman puhumista iso osa suhteesta jää vain aavistelujen ja arvailujen varaan.
Et kerro, miksi et pysty ottamaan häiritseviä asioita puheeksi. Pelkäätkö kumppaniasi jollakin tasolla? Vai pelkäätkö hänen suuttuvan ja hylkäävän sinut? Pohdi mielessäsi tai ystävän kanssa juttelemalla, mitkä syyt estävät sinua puhumasta kumppanillesi ja hänen kanssaan. Ne syyt antavat sinulle tärkeää tietoa suhteestanne ja siitä, kannattaako sitä jatkaa.
Kerroit, että tämä on sinun ensimmäinen vakava parisuhteesi. Kun harjoittelet parisuhteessa olemista, kannattaa samalla harjoitella myös itsestäsi ja tunteistasi puhumista ja kumppanin kuuntelemista. Parisuhteessa on tärkeää puhua omasta puolestaan: kertoa omista ajatuksistaan ja tunteistaan syyttämättä toista. On myös tärkeää kysyä ja kuunnella toisen ajatuksia ja tunteita ilman, että reagoi niihin hermostumalla. Kummallakin on tärkeää olla tilaa olla oma itsensä ja kertoa asioista omasta puolestaan.
Mietit myös luottamusta suhteessasi. Mitä kaikkea sinulle merkitsee, jos kumppanisi on saattanut varastaa sinulta? Luottamus on olennaisen tärkeä osa parisuhdetta. Jos luottamus puuttuu, puuttuu suhteelta pohja, jonka varaan se voi rakentua. On siis mielestäni todella tärkeää, että otat epäilysi puheeksi kumppanisi kanssa. Voisitko kysyä häneltä, tietääkö hän jotakin lompakostasi kadonneista rahoista? Jos asia selviää, voit ehkä taas luottaa kumppaniisi.
Mutta jos asia ei selkiydy, jos et oikein pysty luottamaan ja jos et pysty puhumaan kumppanillesi, mietin, miksi haluaisit jatkaa sellaisessa suhteessa. Mitä teet itsellesi, jos jatkat suhdetta, jossa koet itsesi epävarmaksi ja ehkä myös turvattomaksi?
Sinulla on oikeus voida hyvin ja luottaa kumppaniisi. Ajattelen, että pysyvää suhdetta kannattaa rakentaa vain luotettavan ihmisen kanssa – sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa olet turvassa ja johon voit luottaa. Tee siis itsesi kannalta oikein. Sitä, mikä on sinun itsesi kannalta oikein, voit tavoitella kysymällä itseltäsi: ”Mitä minä tunnen? Mitä minä tarvitsen?” Kun otat oman kokemuksesi todesta, vähitellen tiedät kyllä, miten sinun kannattaa toimia.
Toivon sinulle hyvää jatkoa ja onnellista joulun aikaa!
KYSYMYS: Olen ollut miesystäväni kanssa päälle vuoden yhdessä. Olemme molemmat 20 vuotiaita. Emme juurikaan riitele ja suhde toimii muuten hyvin, mutta minusta tuntuu että meillä on suhteessa kolmas pyörä. Olemme puhuneet asiasta miesystäväni kanssa. Mutta hänen mielestään kaverini ei ole uhka suhteelle, mutta minusta on. Ongelma on siinä että tunnen seksuaalista vetoa ystävääni kohtaan ja tiedän myös että hänellä on tunteita minua kohtaan. En tunne enää omaa miestäni kohtaan seksuaalista vetoa, mitä voin tehdä asialle? Jos haluaisin jatkaa suhdettani niin minun pitäisi luopua minun parhaasta ystävästäni, enkä tiedä olenko siihenkään valmis. Minusta myös tuntuu siltä että menetän ystäväni joka tapauksessa jos kerron että olen palannut yhteen miesystäväni kanssa. Olemme siis tauolla tällä hetkellä miesystäväni kanssa tästä asiasta johtuen. En tiedä mikä on seuraava siirtoni, osaatteko neuvoa mitä minun pitäisi tehdä?
Latauspiste
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Olet siis tilanteessa, jossa tunnet seksuaalista vetoa parasta ystävääsi kohtaan ja koet sen olevan uhka vuoden kestäneelle suhteellesi. Suhteesi on nyt tauolla, koska ilmeisesti haluat pohtia tunteitasi. Kerrot, että miesystäväsi ei koe asian olevan uhka suhteellenne. Kysyt mitä sinun pitäisi tehdä tilanteessa.
On hyvä varmasti miettiä mitä tunnet ystävääsi kohtaan. Ovatko tunteesi pelkkää seksuaalista vetovoimaa? Vai oletko rakastunut häneen? Kerrot menettäväsi ystäväsi, jos jatkat suhdetta miesystäväsi kanssa. Mitä kaikkea silloin menetät? Luonnollisesti sinun on hyvä pohtia myös sitä, mitä menetät jos suhteesi miesystävään päättyy. Kerrot suhteenne toimivan hyvin. Mitä se tarkoittaa? Kirjoituksesta ei käy ilmi onko teillä tulevaisuuden suunnitelmia ja mikä teitä yhdistää. Seksuaalisen kiinnostuksen menettäminen miesystävää kohtaan on todennäköisesti seurausta tuntemaasi vetovoimaan parasta ystävääsi kohtaan, jos nämä ajoittuvat samaan aikaan. Ihanteellista toki olisi, että haluaisit miesystävääsi, jos hänen kanssaan aiot jatkaa.
Olette ilmeisesti kaikki parikymppisiä. On luonnollista, että suhteita alkaa ja myös päättyy. Mielestäni olet toiminut järkevästi, koska olet pistänyt suhteesi tauolle ja kertonut miesystävälle tilanteesta. Näin saat aikaa miettiä siirtoasi eli annatko vahvojen tunteiden viedä vai valitsetko ns. turvallisen vaihtoehdon. Jos haluat jatkaa suhdetta miesystävään, on hyvä myös miettiä mitähän seurustelutauko tämän asian vuoksi vaikuttaa siihen sinun osaltasi ja miesystäväsi osalta.
Päätöksen asiasta voit tehdä vain sinä itse. Voimia päätöksentekoon ja mukavaa joulunalusaikaa!
KYSYMYS: Olen seurustellut nyt vuoden. Olemme molemmat jo + 5 kymppisiä. Meillä molemmilla on lapsia ja lapsen lapsia. Elettyä elämää takana. Tässä vaiheessa suhdetta olisin kiinnostunut tapaaman myös kumppanini äidin. Lapset olen sattumalta nähnyt kesällä hänen mökillä. Minua ei esitellä perheelle ei ystäville...se vaivaa minun puoleltani suhdetta. Kumppanini ei suostu puhumaan asiasta, hän ei ymmärrä miksi asia on minulle tärkeä. Hän on tavannut minun vanhemmat , lapset , lapsenlapset ( ristiäisissä oli mukana ) sekä ystäviäni ja sukulaisia.Minulle asia merkitsee luottamusta... hän on hyvinkin vähäpuheinen. Vaikeissa asioissa hän vaihtaa puheenaihetta.
En saa vastauksia jos kyselen. Hän on kyllä kiltti ja luotettava siten että ei varmasti petä eikä ole paha....Pidän hänestä kovin mutta en tiedä enään miten edetä...?
VASTAUS: Kerrot viestissäsi, että vuoden seurustelun jälkeen toivoisit, että tulisit esitellyksi miesystäväsi perheelle ja ystäville. Ette pysty puhumaan keskenänne tästä asiasta.
On ymmärrettävää, että haluat olla osa hänen elämäänsä ja sisällä hänen elämänpiirissään, kuten sinäkin olet ottanut hänet sisälle omaan elämääsi. Sanoit, että se merkitsee sinulle luottamusta. Mitäköhän mahdat tarkoittaa sillä? Onko se luottamusta suhteenne pysyvyyteen? Onko se luottamusta sitoutumiseen? Onko se luottamusta sinun tärkeyteen hänelle? Entä mitä epäluottamusta se sinussa mahdollisesti herättää, kun hän ei ole toistaiseksi esitellyt sinua?
Sanot, että vaikeissa asioissa puolisosi vaihtaa puheenaihetta. Mitä sinä teet vaikeissa asioissa? Usein näet yrityksemme keskustella vaikeista asioista vaikeutuu entisestään, kun kummankin reagoimistavat vahvistavat toisiaan. Kun toinen vaikenee, toinen yrittää sinnikkäämmin saada vastauksia, minkä toinen saattaa kokea ahdistavana ja lisätä vetäytymistä hiljaisuuteen, mikä puolestaan tekee toisen entistä epätoivoisemmaksi ja vihaiseksikin. Voi olla hyväksi tarkastella myös näitä omia reagoimistapojaan ja sitä, lisäävätkö ne toisen tietyn tyyppistä reagointia.
Syitä sille, miksi puolisosi ei ole vielä halunnut sinun tapaavan hänen perhettään ja ystäviään voi olla monia. Yksinkertaisimmillaan se on suhteen etenemisen eritahtisuutta. Saattaa ehkä olla, että asia on olennaisempi sinulle kuin hänelle. Voi myös olla, että hän haluaa pelata varman päälle ja vahvistaa teidän välistä suhdetta ennen, kun siihen tulee uusia ihmissuhteita. Kenties hän haluaa siirtää kauemmaksi tilanteita, joissa saattaa piillä mahdollisia monenlaisia tunteita ja sitä kautta ainakin teoreettinen mahdollisuus ristiriitoihin. Ehkä hän jopa pelkää, että et pidä hänen ihmisistään ja sitä kautta hän voisi kenties menettää sinut. Emme voi tietää hänen puolestaan miksi. Voimme vain itseksemme arvailla ja pyrkiä luomaan turvalliset olosuhteet, jossa hän voisi asiaa ja ajatuksiaan rauhassa avata.
Vuosi ei vielä ole kovin pitkä aika. Olisiko mahdollista, että perääntyisit hieman ja ottaisitte aikalisän tämän asian kanssa. Ehkä voisit jopa pahoitella sitä, jos hän mahdollisesti on kokenut toiveesi vaativana. Joskus asiat ratkeavat, kun lakkaamme yrittämästä liian kovasti.
On ihanaa, kun olette löytäneet toisissanne uuden mahdollisuuden rakastaa. Kahden jo pitkälle edetyn elämän yhdistäminen ei aina ole ihan yksinkertaista. Joustavuus ja toisen käyttäytymisen hyväntahtoinen tulkinta auttavat pitkälle.
KYSYMYS: Parisuhteeni menee vain alas ja alas päin haluaisin muuttaa suuntamme ylös muttemme onnistu? Mitä tehdä?
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Hienoa, että arvostat suhdettanne niin paljon, että kirjoitit meille! Kysymyksesi on lyhyt ja napakka. Et anna tarkempaa tietoa tilanteestanne, joten vastaan siis yleisellä tasolla.
Haluat pelastaa suhteenne, joka tuntuu menevän vain huonompaan suuntaan. Kirjoitit ”muttemme onnistu”. Olette siis yrittäneet yhdessä? Molemmilla sama toive? Loistavaa!
Paras ennuste tilanteellenne on juuri silloin, kun molemmat haluatte kääntää parisuhteen onnellisuuskäyrää ylöspäin. Siinä tapauksessa vaihtoehtoja on monia.
Voitte hankkia kotiin hyvän parisuhdetta käsittelevän kirjan, lukea sitä yhdessä ja tehdä siitä löytyviä harjoituksia. Tällaisia kirjoja löytyy kirjakaupoista useita. Yksi hyvä vaihtoehto on Elina TanskasenOnnellisesti yhdessä – opas rakastavaan parisuhteeseen.
Suhdeklinikan arkistoista löytyy satoja valmiita kysymys-vastauspareja. Sieltä löytyy varmasti jotain, josta on myös teille apua.
Rakkauden roihu -sivustolta löytyy blogeja rakkaudesta ja parisuhteesta, myös sen vaikeuksista.
Ev.lut. kirkon sivuilta löytyy tietoja parisuhdekursseista ja Perheasian neuvottelukeskuksista ympäri Suomea.
Kuten huomaat, apuja löytyy kyllä. Tärkeintä on, että otatte aikaa toisillenne ja suhteenne hoitamiseen. Se on aina hyvä sijoitus.
Onnellisuuskäyrän nostaminen vaatii teiltä molemmilta vastuunottoa ja panostusta. Kun haluatte jatkaa yhdessä, sen tulee näkyä myös teoissa, joka päivä. Molempien on tehtävä oma osuutensa ja muutettava käyttäytymistään ja/tai asennettaan niissä kohdin, joissa se on aiheellista. Omaa kumppania tulee kohdella kuin parasta ystävää ja paremmin. Lisäohjeita löydätte runsain mitoin yllä olevista linkeistä.
Muistakaa, että rakkaus ei tule ruokituksi pelkästään toivomalla, vaan tekemällä ja puhumalla.
KYSYMYS: Minulla on pitkä liitto takana ja nyt olen toisessa parisuhteessa. Asumme yhdessä neljättä vuotta. Mieheni muutti minun entisen perheeni kotiin murrosikäisen poikansa kanssa, joka asuu äitinsä luona vuoroviikoin. Hänen tyttärensä oli jo muuttanut omilleen. Pojalla ja hänen äidillään ei ole erityisen hyvät välit. Nyt poika lähestyy täysi-ikäisyyttä. Minulla on yksi kotona asuva lapsi, muut asuvat jo omillaan. Kuopukseni tapaa isäänsä säännöllisesti ja heillä on hyvät välit.
Alkuasetelma yhteen muutossa oli, ettei mieheni poika halunnut vuoroviikkoa, mutta se oli ainoa vaihtoehto hänen äidilleen. Aluksi asiat sujuivat kohtuullisesti, hänelle raivattiin oma tila ja pian oma huone. Minun poikani muuttivat omilleen lukuun ottamatta tätä kuopusta.
Vähitellen tilanne on kuitenkin ajautunut umpikujaan. Mieheni poika on linnoittautunut omaan huoneeseensa, hän pelaa kovaäänisesti ja käy syömässä palaten takaisin huoneeseensa. Minun on yhä vaikeampaa sietää hänen olemistaan kodissa, jota en kykene mieltämään hänen kodikseen. Vuorovaikutus on typistynyt tervehtimiseen. Olen yrittänyt muuttaa käytöstäni, olen käynyt pari keskustelua pojan kanssa, pari yhteistä ison porukan kanssa tehtyä matkaa olivat mukavia, mutta arki palautuu sangen nopeasti kielteiselle uralle. Mieheni poika vaatii minua sanomaan hänelle tarkasti, mistä mikäkin asia johtuu eikä hyväksy vastaustani, etten pysty sellaista vastausta hänelle antamaan, jota hän toivoisi. Hän myös vaatii minua pyytämään anteeksi tätä kaikkea. Ymmärrettävästi tämä asia on minun ja mieheni välissä vakava ja ahdistava asia. Hän suhtautuu minun lapsiini hienosti ja on seurallinen ja avulias. Minä en kykene läheskään samaan, olen ahdistunut ja varuillani. Olemme riidelleet asiasta kovin sanoin. Mieheni oletus yhteen mennessä oli, että olemme heti yhtä suurta kivaa porukkaa. Minä olin pikemminkin kauhuissani ja yritin viivyttääkin yhteen muuttoa, mutta talouskin asetti omat rajoitteensa. Mieheni on ekstrovertti, seurallinen ulospäinsuuntautunut oman tilan ottava ihminen. Minä olen introvertti, jolle oma reviiri ja yksinolo säännöllisesti on tärkeää. Puolustan lapsiani tiikerin lailla ja ymmärrän toki järjellä mieheni lasten olevan hänelle kaikki kaikessa ja että hän kärsii tilanteestamme. Tunnetasolla olen aivan neuvoton ja epätoivoinenkin ihmetellessäni, miten voinkin kokea niin suurta vihaa tätä tilannetta kohtaan.
Tuntuu, että tilanteemme pahenee vain. Tulevaisuudessa saattaa olla lapsenlapsia ja muutenkin tämä tilanne laajenee. Olenko silloinkin suurta vihaa täynnä ja kotiin mahtuu oikeastaan vain mieheni ja minun lapseni. Kutistan itseni nurkkaan. Mitä teen?
Perhonen
VASTAUS: Kiitos viestistäsi, jossa monipuolisesti kuvasit uusperheen haasteita. Uusperhe haastaa monella tavalla ja tasolla. Toinen asia mikä haastaa on murrosikä. Silloin on melko tyypillistä mm linnoittautua omaan huoneeseen ja pelata pelejä. Tietysti murrosikäinenkin tarvitsee rajoja. Niiden asettaminen sopii ehkä luontevammin hänen isälleen, jolta hänen voi olla helpompi ottaa niitä vastaan.
Sekin on haasteellista, että miehesi ja hänen poikansa ovat muuttaneet teille. Entistä omaa kotia voi olla vaikea jakaa uusien tulokkaiden kanssa. Helposti myös odottaa, että kodissa noudatetaan niitä sääntöjä, joita siellä on ennenkin noudatettu. Väistämättä kuitenkin uusien ihmisten myötä myös säännöt menevät uusiksi.
Uusperhe syntyy uuden parisuhteen ympärille. Tämä tarkoittaa, että lapset vain harvoin pääsevät valitsemaan uusperhettä. He joutuvat hyväksymään sen. Usein tuo prosessi ottaa aikansa eikä sitä yhtään helpota se, että samaan aikaan murrosikää jyllää. Nuori voi joutua pitkäänkin hakemaan paikkaansa uusperheessä. Eli ymmärrän myös tuota huoneeseensa linnoittautunutta poikaa. Samalla mielessä herää huoli. Onko hänellä kavereita? Harrastuksia? Miten koulu menee?
Tunteesi ovat luonnollisia ja oikeutettuja. Ne kuitenkin ovat vain tunteita eikä niiden tarvitse ohjata toimintaasi. Miehesi pojasta ei tule poikaasi, mutta niin kuin hienosti kirjoitit, miehellesi hän on ”kaikki kaikessa”. Tärkeintä on, että opitte elämään yhdessä. Mikä on riittävä määrä kommunikaatiota? Mielestäni on kohtuullista edellyttää jollakin tavalla kohteliasta käyttäytymistä kaikilta saman katon alla eläviltä. Viestissäsi oli tähänkin liittyvää myönteistä. Kirjoitit, että yhteiset matkat ovat menneet hyvin. Olette siis jo ryhtyneet kartoittamaan mukavien muistojen aarrearkkua.
Positiivista viestissäsi on myös se, että miehesi tulee hyvin toimeen sinun lastesi kanssa. Sinun ei tarvitse tuntea huonommuutta jos et kykene samaan. Sinulla on oma olemisen tapasi ja saa ollakin. Sanoit viestissäsi, että olet introvertti ja oma tila ja reviiri ovat sinulle tärkeitä. Tässä oli jotain oleellista. Pidä huoli siitä, että saat riittävästi omaa tilaa ja yksin oloa. Luulen, että kun saat sitä tarpeeksi, sinun on jo helpompi suhtautua miehesi poikaan.
Mielestäni uusperheessä on välttämätöntä pitää säännöllisiä perhepalavereita. Ei niiden tarvitse olla mitenkään muodollisen jäykkiä. Niiden tarkoitus on ottaa puheeksi niitä asioita, joita itse kunkin päässä pyörii. Ideana on, että kaikki saavat sanoa ja kaikkia kuunnellaan. Toinen asia on se, että sinä ja miehesi tarvitsette myös parisuhdeaikaa. Aikaa olla vain kahdestaan, koska juuri teidän parisuhde on se, jonka ympärille uusperheenne rakentuu.
Näit tulevaisuuden synkkänä ja tilanteen pahenemisen. Niin ei välttämättä tule käymään. Murrosikä menee ohi ja lapset muuttavat omilleen. Lapsenlapset ovat sitten taas uusi luku yhteiselämänne kirjassa. Ammattiapuakin on tarjolla, jos kotikonstit eivät riitä.
KYSYMYS: Mies on katkera menneistä vuosista, ei anna hellyyttä eikä seksiä.
Olen49v ja mieheni on 42v. Minulla on 3 lasta ( 17v, 26v ja 25v )miehellä on ei ole omia lapsia. Olemme olleet yhdessä 13v. Josta naimisissa vuoden. On ollut ylä- ja alamäkiä yleensä johtuen perhedynamiikasta, jossa lasten isä on ollut voimakkaasti läsnä.
Nyt meillä on runsaasti aikaa toisillemme ja mielestäni parisuhteemme alkoi ikäänkuin alusta. Käytännön tilanne on kuitenkin toinen. Harrastamme seksiä aina vaan harvemmin ja silloinkin vain jos toivon ja pyydän. Mieheni ei tee aloitetta. Aiheesta on syntynyt iso ja pitkä riita. Kun sain mieheni puhumaan niin hän sanoi syyksi että on osin katkera menneistä vuosista jotka antoi lapsiperheille ja luopui joistakin omista asioistaan, harrastuksistaan.
Kysyin mitä hän haluaisi nyt minun/meidän tekevän tilanteelle ja mikä tekisi hänet onnelliseksi. Hän ei osannut vastata siihen.
Olen surullinen kun kuulin katkeruudesta. Rakastan miestäni kovasti ja hän sanoi rakastavansa minua, mutta miten tästä eteenpäin? Koenko loppuelämän syyllisyyttä menneistä vuosista vai selviämmekö puhumalla/ terapialla vai pitääkö meidän erota?
Koen tällä hetkellä riittämättömyyttä ja surumielisyyttä asian suhteen.
VASTAUS: Sanoit, että rakastat kovasti miestäsi, ja hänkin on sanonut rakastavansa sinua. Se on hyvä pohja. Ei tämän asian tarvitse erottaa teitä. Yrittäkää ensin selviytyä puhumalla. Jos se ei onnistu kahdestaan, niin vaikka terapeutin avulla. Menneisyyden katkeruuksista on täysin mahdollista päästä eroon. Ne pitää vain puhua selväksi, niin että kummallakin on kokemus, että minä tulin kuulluksi ja ymmärretyksi, ja minun kokemukseni hyväksyttiin. Yhteisymmärrystä voi lisätä, jos yhdessä voidaan todeta, että virheitä on tehty, mutta siinä tilanteessa ja silloisella elämänviisaudella emme pystyneet parempaan. Anteeksipyyntö ja anteeksi antaminen ovat myös suuri mahdollisuus, joka useimmilla voi puhdistaa ilmaa melkoisesti.
Sinun ei missään tapauksessa pidä tuntea loppuelämääsi syyllisyyttä. Olet varmasti yrittänyt parhaasi, ja jos miehesi on silti katkera, sen pitäisi selvitä keskustelulla ja anteeksiannolla.
Olet tehnyt juuri oikean kysymyksen siitä, mitä voisitte tehdä tilanteellenne, että tulisitte onnellisemmiksi. Vaikka hän ei ole vielä osannut vastata siihen, sitä ei silti kannata jättää sikseen. Katkeruuden selvittämisen ohella on todella viisasta etsiä yhteisiä ilon aiheita. Mukavaa tekemistä, mistä molemmat nauttivat. Mikäli nykyaika tuntuu antoisalta ja elämisen arvoisella, menneiden katkeruuksien merkitys kutistuu.
Seksuaalinen halukkuus on myös monimutkainen juttu. Siihen voivat vaikuttaa monet muutkin asiat kuin menneisyyden katkeruudet. On ihan tavallista, että halukkuus vaihtelee eri ajanjaksoina. Taustalla voi olla stressiä, väsymystä, tai ihan vaan jotain muita asioita, jotka vievät sillä hetkellä niin paljon energiaa, ettei seksi ole paljoa mielessä. Parisuhteessa on usein niin, että toisella halu syttyy nopeammin uudelleen kuin toisella. Silloin hän totta kai päätyy useammin aloitteentekijäksi kuin toinen. Tässä piilee se vaara, että sille joka tekee useimmiten aloitteita herää epävarmuutta. Rakastaako tuo toinen minua enää? Näkeekö hän minua enää haluttavana? Usein ei kuitenkaan ole mistään sellaisesta kysymys. Voi vain olla, että toisen nälkä ei ole vielä herännyt. Näistäkin asioista olisi hyvä voida puhua mahdollisimman avoimesti.
Miehesi on sanonut olevansa katkera siitä, että on luopunut joistain omista asioistaan ja harrastuksistaan perheen vuoksi. Niinhän hän on varmaan tehnyt, mutta saanut tilalle sinut ja ihanat lapset. Silti sitäkin kannattaa miettiä, mitä omia asioita ja harrastuksia hän voisi vielä elvyttää. Hän on vasta 42 –vuotias. Siinä iässä voi vielä harrastaa lähes mitä tahansa.
KYSYMYS: Olemme seurustelleet miesystäväni kanssa kohta puolitoista vuotta. Suhteessamme on kaikki muu hyvin, mutta koen riitelymme isoksi ongelmaksi. Olemme useasti puhuneet riitelystä, ja miten sitä voisi kehittää niin, etteivät asiat paisuisi liikaa. Koen, että riitely on mennyt huonompaan suuntaan, vaikka olemme sopineet erilaisia keinoja riitelyn ehkäisemiseksi. Esimerkiksi kumpikin on luvannut, että jos joku asia häiritsee, siitä pitää sanoa toiselle ajoissa, ja riitatilanteissa pyrimme hillitsemään itsemme. Riitamme ovat sisältäneet huutamista, erolla uhkailua, mykkäkoulua, tönäisyjä, haukkumista, haistattelua.. tuntuu että olen riidellyt mieheni kanssa nyt vuoden sisällä enemmän, kuin koko elämäni aikana. Mieheni mielestä tilanteemme on normaali, emmekä riitele enempää kuin muutkaan.
Aloin pitämään riitapäiväkirjaa, koska minusta tuntui ettei hän ymmärrä kuinka paljon todellisuudessa riitelemme. Kirjoitin riitapäiväkirjaan päivämäärät, riidan keston ja riidan aiheen. Näytin 3kk jälkeen miehelleni riitapäiväkirjan riitelyn yhteydessä. Riitoja oli 3kk ajalla 16 kertaa, osa riidoista kesti monta päivää. Riitojemme aiheet syntyvät useimmiten siitä, kun minä teen, sanon tai käyttäydyn mieheni mielestä jotenkin väärin.
Olen muuttanut käyttäytymistäni seurustelun alkuajoista todella paljon riitojen seurauksena. Olen luopunut kaikista mieskontakteistani, en käy enää ystävieni kanssa ulkona, olen luopunut alkoholista, olen luopunut shoppailusta ja olen sitä mieltä, että osa näistä asioista ovat hyviäkin. Yritän kaikin tavoin miellyttää miestäni ja olla hänelle hyvä. Silti säännöllisin väliajoin tulee joku asia, mistä hän suuttuu minulle, vaikken tarkoita mitään pahaa. Hän on kovin mustasukkainen ja tarvitsee todella paljon läheisyyttä. Riitoja onkin todella usein syntynyt siitä, kun hän ei ole saanut mielestään tarpeeksi läheisyyttä. Mitä minun kannattaisi tehdä? Tämä parisuhde antaa, mutta myös ottaa paljon tämän riitelyasian takia. Olen välillä henkisesti todella uuvuksissa ja jopa miettinyt miten jaksan tätä. Mutta hyvien hetkien avulla jaksan uskoa yhteiseen tulevaisuuteemme, enkä haluaisi erota.
Uupunut 25v
VASTAUS: Rakentavampaan riitelyyn on paljon välineitä. Oman kokemukseni mukaan eräs toimivimmista on se, että opetellaan käyttämään ns. Minä –viestiä ja aktiivista kuuntelua. Minä-viesti tarkoittaa sitä, että lähdetään omasta kokemuksesta käsin. Kerrotaan että ”minusta tuntuu”, ”minä koen”, tai ”minä toivoisin”. Tämä koetaan usein paljon vähemmän syyllistäväksi kuin sinä viesti, jonka sisältö on se että sinä aina, sinä et koskaan, ja sinä olet tunnevammainen, kypsymätön ääliö.
Minä- viestin vastaparina pitäisi olla Aktiivinen kuuntelu. Se, että kuuntelemme toista nimenomaan ymmärtääksemme hänen kokemustaan. Emme väittääksemme vastaan, kumotaksemme hänen väitteensä tai todistaaksemme, että jos olenkin loukannut häntä, hän on kuitenkin loukannut minua vielä enemmän. Aktiivisen kuuntelun merkiksi meidän pitäisi antaa ns. ymmärtämispalaute. Eli omin sanoin kertoa, mitä olemme kuulleet toisen sanovan. Siis tähän tapaan: ”Kuulin sinun sanovan, että kaipaisit enemmän läheisyyttä, ja olet kokenut minut viime aikoina liian poissaolevaksi.” (Eikä näin: ”Eikö sinulle mikään riitä, eikähän sinun lähellesi edes uskalla tulla kun olet aina naama väärällään.”) Minä- viestistä ja aktiivisesta kuuntelusta seuraa kuulluksi tulemien kokemus joka on useimmille ihmisille äärimmäisen tärkeä. Monet riidat karkaavat käsistä juuri siksi, että ihmiset eivät koe tulevansa kuulluksi. Sitten kun toinen osapuoli on kokenut tulleensa kuulluksi, on luonnollisesti voisen osapuolen vuoro kertoa oma kokemuksensa ja tulla kuulluksi.
Joskus on hyödyllistä miettiä myös, miksi me suutumme juuri tietyistä asioista erityisen herkästi? Miksi esimerkiksi tunnen kovin helposti, että toinen hylkää, vähättelee, tai pyrkii hallitsemaan? Usein taustalla on vastaava kokemus omassa lapsuudessa. Jos olemme lapsuudessamme joutuneet kokemaan jossain suhteessa vääränlaista kohtelua, saatamme reagoida siihen hyvin herkästi vielä aikuisina. Joskus jopa täysin aiheettakin. Saatamme tulkita toisen käytöstä omasta menneisyydestämme käsin, vaikka tällä hetkellä olisi kysymys jostain aivan muusta.
Siitä voi myös olla apua riidoissa, että tunnistamme riidanaiheiden taustalla olevat tunteet ja tarpeet. Jotkut parit kertovat, että he riitelevät ihan pikkuasioista. Sellaisista, kuten että toinen jättää likaiset sukat makuuhuoneen lattialle, eikä vie niitä pyykkikoriin. Silloin on hyvä tunnistaa, ettei tässä todellakaan riidellä sukista. Se, jonka pyynnöstä huolimatta sukat usein jäävät lattialle kokee, että häntä ei pidetä tärkeänä. Häntä ei arvosteta edes sen vertaa, että näin vähäiseen vaivaan haluttaisi ryhtyä hänen vuokseen. Se, jolla on taipumusta unohtaa sukat lattialle, kokee, että hän yrittää kovasti tehdä asiat oikein, mutta aina löydetään joku pikkuasia, josta voidaan huomauttaa. Hän yrittää kaikkensa, eikä sitenkään kelpaa. Kun huomataan, että nyt ei keskustella sukista, vaan kelpaamisesta ja arvostuksesta, on mahdollisuus päästä keskustelemaan oikeasta asiasta. Miten voimme tässä parisuhteessa antaa toisillemme enemmän kokemuksia siitä, että olemme arvostettuja ja kelpaamme?
Kirjeesi perusteella sanoisin kuitenkin, että sinun on syytä tehdä eräs ratkaiseva kysymys. Onko kysymys pelkästään riitelemisestä -- vai alistamisesta? Kerroit, että riitojen syynä ovat useimmiten sinun väärät tekosi. Olet myös muuttanut käytöstäsi paljon suhteenne aikana. Vaikuttaa että olet todella luopunut paljosta. Tuntuu esimerkiksi jo kovin kohtuuttomalta, että et voi enää käydä ystäviesi kanssa ulkona. Ja vaikka olet näin paljon antanut periksi, riitely on mennyt pahempaan suuntaan. Mustasukkaisuus ja hyvin suuri läheisyyden tarve saattavat johtaa siihen, että suhteen toisella osapuolella ei ole juuri lainkaan omaa tilaa. Se voi ajan myötä muodostua todella piinalliseksi olotilaksi. Tietty määrä mustasukkaisuutta on ihan normaalia. Useimmat meistä toivovat, että rakkaimpani olisi vain minun rakkaimpani, eikä kenenkään toisen. Kovin häiritsevän mustasukkaisuuden taustalla voi olla lapsuudesta peräisin oleva vaille jäämisen kokemus. Tai vaikkapa se, että on tullut kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti verrattuna toiseen sisarukseen. Sen hoitamiseksi olisi hyvä käydä omassa yksilöpsykoterapiassa.
Jos siis riitely ei vähene tai muutu rakentavammaksi, ja jos tuntuu että sinua vaaditaan jatkuvasti luopumaan jostain sinulle tärkeästä perhesovun vuoksi, niin on aivan aiheellinen kysymys, miten jaksat tätä. Ja varsinkin jos tuntuu, että et koskaan saa omaa kantaasi läpi, ja että sinun on luovuttava omista asioistasi, mutta toisen osapuolen ei, niin silloin on kysymys alistamissuhteesta Sellaiseen kenenkään ei ole hyväkään suostua.
KYSYMYS: Miten voisin ilmaista mielipahani miehelle rakentavammin? Tuntuu, että aina kun hän kysyy mikä painaa, ja minä vastaan, hän loukkaantuu ja heittää jonkin hyökkäävän kommentin, jonka jälkeen vetäytyy "murjottamaan". Käytöksestä tulee mieleen kiukkuinen teini-ikäinen. Hän usein tiuskii "ihan sama", vetäytyy kännykälle ja ikään kuin jähmettyy siihen pahimmassa tapauksessa tuntikausiksi.
Olen miettinyt miten voisin itse sanoittaa oloani paremmin, mutta toisaalta en jaksaisi aina olla kaikessa se, kenen pitää olla kieli keskellä suuta. Pyrin aina kertomaan olostani sanomalla, että minulla on nyt tällainen tunne ja yritän sitä työstää. Esimerkiksi: "Minulla on nyt sellainen byhyy, olen uhri -fiilis vähän kaikesta. Ärsyttää, kun en saanut apua asiassa X ja tuntuu, että jään näiden vastuiden kanssa yksin. Vaikka tiedän, että ei se kyllä ole totta, vaan autat aina tosi paljon. Nyt vaan tuli tällainen paha mieli ja uhriolo. Yritän päästä tästä eteenpäin, kyllä se kohta helpottaa."
Tällaiseen mies vastaa, että no hoida sitten kaikki yksin kerran koet olevasi yksin. Ja marssii pois. Tiedän, että mies tuntee jotenkin syyllisyyttä ja pelkään, että itse aiheutan sitä lisää. Saatan nimittäin välillä minäkin murjottaa ja osoittaa mieltäni olemalla poissaoleva.
Sitten kun lopulta puhumme, ei enää auta vaikka yrittäisin sanoittaa puhumalla omista tunteistani ja omasta näkökulmastani. Ei, vaikka ihan suoraan sanoisin, että tiedän tämän olevan vain minun tunne eikä todellinen tilanne. Ja yritän aina sanoa hänestä positiivista näissä tilanteissa, enkä kaada niskaan sangollista syytöksiä ja moitteita.
Tilanne purkautuu siten, että joko sovimme ja pyydämme puolin ja toisin anteeksi, tai useammin miehen puolelta siten, että hän yhtäkkiä toipuu ja on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Minulle jää loukkaantunut olo, koska olen yrittänyt kertoa tunteistani ja tunnen hänen torjuneen ne. Ja jää tavallaan taas minun harteilleni miettiä, miten pääsen siitä yli.
Mieheni pitäisi tietenkin työstää omia reaktioitaan eikä se ole minun vastuullani, mutta miten voin nyt tukea häntä ja ehkä itse luovia tilanteessa paremmin? Haluaisin, että voisimme riidellä rakentavasti ja siten, että molemmat osaisivat ottaa toisen harmistuksen vastaan loukkaantumatta. Miten voisin opastaa meitä toimimaan näin? Itsekin osoitan mieltäni vetäytymällä ja välttelen miehen katsetta, miten pääsisin tästä eroon? Koen, että tarvitsen hetken velloa niissä tunteissa, en osaa heti pukea niitä sanoiksi ja jos niin tunnekuohun keskellä teen, tulen sanoneeksi jotain loukkaavaa. Mutta toisaalta kyllä se välttelykin loukkaa.
Meillä on pieni lapsi, joten mahdollisuuksia todella pitkille keskusteluille tai tunteiden tuulettamisille on vähän.
Kiitos, jos voitte antaa eväitä rakentavampaan riitelyyn!
Leppäkerttu, N35
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! On vastuullista, että koetat miettiä, miten voisit omalta osaltasi muuttaa teidän vuorovaikutustanne ja parantaa perheenne yhteiselämää.
Kysyt, miten voisitte riidellä rakentavammin. Voisi sanoa, että on oikeastaan kaksi tapaa riidellä. Ensimmäinen on (joskus kiivastakin) puhumista, missä tarkoituksena on selvittää jokin asia. Riidassa kiistellään, mutta pysytään siinä asiassa, mistä riidellään. Toisessa riitelyn tavassa riidan aihe unohtuu nopeasti, riita laajenee ja siinä nostetaan sukulaisista lähtien esiin kaikki mahdollinen, mitä voi käyttää aseena toista vastaan. Haukutaan, ivataan ja loukataan tarkoituksella. Huudetaan, raivotaan ja satutetaan toista minkä pystytään. Riitelyn tarkoitukseksi tuleekin nitistää toinen, voittaa riita.
Hyvä riitely on tietenkin tuota, missä pysytään riidan aiheessa. Rakentavassa riitelyssä ei pyritä satuttamaan tai loukkaamaan toista, vaan selvittämään käsillä oleva asia. Rakentavaan riitelyyn ja ristiriidasta selviytymiseen pyrkiessä kannattaa välttää syyttämistä, moittimista, yleistämistä ja arvostelua. Kun puuttuu toisen toimintaan, kannattaa kuvailla tapahtuma mahdollisimman puolueettomasti, syyttämättä – ja sitten kertoa sen vaikutukset itselle tai tilanteelle. Tärkeää on yrittää kuunnella toista oikeasti, yrittäen ymmärtää häntä oikein. Se on tietenkin loukkaantuneena vaikeaa. Silti siihen voi pyrkiä.
Kuulostaa monin tavoin siltä, että koetat jo ”riidellä rakentavasti”, eli ilmaista lähinnä omaa oloasi, toista syyttämättä. Se on hyvä asia. Vaikuttaa siltä, että olette joutuneet eräänlaiseen kehään. Sinä koetat avata hänelle tunteitasi, mutta miehesi reagoi niihin usein loukkaantumalla ja vetäytymällä. Kun hän vetäytyy, sinä koet tulevasi torjutuksi ja jääväsi yksin tunteittesi kanssa. Se saa sinut ehkä yrittämään yhä enemmän tunteistasi puhumista, mikä taas tuntuu hänestä ahdistavalta ja ajaa häntä vetäytymään yhä enemmän.
Kehästä olisi hyvä päästä nyt ulos. Se on täysin mahdollista. Vuorovaikutuksen dynamiikka muuttuu jo siitä, jos sinä muutat omaa toimintaasi. Toisaalta voit kantaa vain oman puolikkaasi vastuusta.
On aika tavallinen ilmiö, että puoliso kokee toisen kurjat tunteet ja niiden ilmaisun vähän kuin syytöksenä. On myös miehiä, jotka kokevat olevansa jollain tavalla vastuussa perheensä hyvinvoinnista ja sitten kun kumppani voi huonosti, he kokevat epäonnistumista miehenä. Kokeeko miehesi tunteesi vaatimuksina ja syytöksinä? Hänellä saattaa syntyä olo, että kuullessaan tunteittesi ilmaisua hänen pitäisi osata jotenkin vastata niihin, ratkaista tilanne ja hoitaa vaikeat tunteet sinulta pois. Mutta kun hän ei tiedä miten, hän ahdistuu niistä ja välttelee niitä.
Tietääkö hän, että oikeastaan koetat vain turvautua ja tukeutua häneen, kun alat puhua tunteistasi? Tietääkö hän, että oikeastaan et puhuessasi vaikeista tunteistasi odota häneltä mitään muuta kuin pelkän kuuntelevan korvan ja rintakehän, jota vasten painautua? Että pelkkä läsnäolo riittää ja lohduttaa, kun on paha olla.
Kyse voi olla myös teidän taustoistanne ja malleistanne. Kumpikin teistä on oppinut tunteiden ilmaisemisen ja riitelemisen tavat perusperheessään, eli siinä perheessä, jossa on kasvanut. Onko teillä kovin erilaiset mallit tunteen ilmaisuun ja riitelyyn? Vetäytyminen voi kertoa yksinkertaisesti hämmennyksestä ja avuttomuudesta, kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Oletteko puhuneet siitä, miten teidän kummankin perheessä vanhemmat ovat riidelleet ja ilmaisseet tunteitaan?
Mietin tuota, mitä sanot tunteissa vellomiseksi. Moni tunne, kuten suuttumus, on usein suojatunne eli sen alla on se alkuperäisempi, usein raskaampi tunne. Siksi ihminen esimerkiksi saattaa reagoida suuttumalla, kun rakas meinaa juosta vahingossa auton alle. Suuttumus suojaa silloin kauheammalta: menetyksen kauhulta, valtavalta pelolta. Mitä tunteita on päällimmäisten tunteittesi alla? Sinun yksinäisyyden kokemuksesi kuulostaa ikävältä ja kaipaukselta miestäsi kohtaan. Entä jos kertoisit hänelle siitä? Hänelle saattaisi olla tärkeää tietää, että tarvitset ja kaipaat häntä. Arkisissa, esim. kotitöihin liittyvissä asioissa voit yksinkertaisesti kysyä, että tehtäisiinkö tämä tällä kertaa yhdessä, olisi mukavampaa.
Tietääkö miehesi, että hän on sinulle rakas ja tärkeä? Voisitko ilmaista sitä hänelle enemmän?
Mietin myös, minkä verran kysyt hänen kokemuksiaan ja ajatuksiaan? Tuleeko miehesi kuulluksi? Onko myös hän yksinäinen teidän suhteessanne? Voiko hän puhua sinulle omista murheistaan?
Entä jos omalta osaltasi panostaisit seuraavaksi kuunteluun? Kysyisit hänen kuulumisiaan ja keskittyisit kuuntelemiseen, siihen että hän kokisi tulevansa kuulluksi? Jos koetat lopettaa oman osuutesi vuorovaikutuksenne kehällä, ei hänenkään ehkä tarvitse enää turvautua vetäytymiseen. Tapanne olla yhdessä voisi muuttua vähän rennommaksi ja puolin ja toisin kuuntelevammaksi. Uskon, että teillä on siihen kaikki mahdollisuudet!
