KYSYMYS: Olemme olleet yhdessä 2v 7kk, olen ihan hukassa... Riidelemme tosi paljon, tosissaan tuntuu että me emme tee enää muuta, kun riidelemme. En osaa puhua avopuolison kanssa niin että hän ei huuda minulle.
Meillä on uusperhe, puolisolla on monta suhdetta ollut aikaisemmin ja yhteensä 4 lasta. Meidän perheessä asuu hänen teiniikäinen poika. Aluksi oli riida siitä, että puhun väärällä äänensävylle hänen pojan kanssa tai olen liian vaativa asioista. Olen yrittänyt miten vaan, mutta tuntuu, että en tee mitään oikein.
Olen yrittänyt puhua puolison kanssa ongelmista, hän ei osaa kuunella minua vaan rupea puolustamaan heti itseäni. Olen hyväksynyt kaikki hänen paheni tai ei hyväksynyt vaan yrittänyt ymmärtää häntä, että miksi hän tekee niinkuin tekee. En ymmärrä itsekin miksi?
Silloin kun olemme kahdestaan, silloin on kaikki hyvin. Niitä hetkiä on kyllä liian vähän, olenko minä liian vaativa? Usein riida syntyy myös puolison alkoholin käytöstä, ymmärrän että sitä on normaali välillä nauttia, mutta kun se on jokapäivästä nautintoa, silloin on liika.
Olen yritänyt tutkia omia tunteita ja sitä että miksi olemme yhdessä? Että rakastanko minä häntä yhä tai rakastako hän minua?
Minun lapset on aikuisia ja he eivät ymmärrä minua, että miksi annan hänen käyttäytyä niin? Haluan vaan suhteen toimivaan ja olla onnellinen. Jos vaan hän osaisi kuunella oikeasti minua.
Olen ihan hukassa ja en tiedä enää, että mitä minun pitäisi tehdä?
VASTAUS: Kuulostaa tosi huolestuttavalta tuo kokemus, ettette enää tee juuri muuta kuin riitelette. Ja ettet osaa puhua hänelle niin, ettei hän huuda sinulle. Vaikka et ole hänen teini-ikäisen poikansa äiti, olet perheen toinen aikuinen, ja teidän pitäisi miehesi kanssa yhdessä pystyä keskustelemaan perheen säännöistä. Ei niin, että hän moittii sinua, että teet kaiken väärin, vaan että yhdessä etsitte kompromissin johon molemmat voivat sitoutua. Onhan sinullakin jotain ymmärrystä lasten kasvatuksesta, kun omasi ovat jo aikuisia.
Sanoit että kaikki on hyvin silloin kun olette kahdestaan. Se tuntuu vähän uskomattomaltakin. Voitteko silloin todella unohtaa kaikki ristiriidat? Onko silloin oikeasti hyvä ja turvallinen olo? Jos näin on, voisitte silloin koittaa käydä rakentavaa keskustelua niistä kysymyksistä, jotka täytyy ratkaista. Pystyisikö hän silloin kuuntelemaan? Se on nimittäin aivan ratkaisevaa parisuhteen onnistumisen kannalta, että puolisot osaavat kuunnella toisiaan. Suosittelen että pidät tästä tiukasti kiinni. Mikäli hän haluaa että suhde jatkuu, hänen on opeteltava kuunteleman.
Kun ihminen elää huonossa suhteessa, alkaa usein tottua sellaiseen, mihin ei pitäisi tottua. Sellainenkin alkaa tuntua normaalilta, mikä ei sitä missään tapauksessa ole. Siksi sinun kannattaa keskustella aikuisten lastesi kanssa. Mitä he näkevät, mitä sinä et näe? Suostutko johonkin sellaiseen, mistä kaikki muut näkevät, että sellaiseen ei pitäisi suostua.
Kerroit tutkineesi tunteitasi. Vieläkö rakastat häntä? Sitähän ei kukaan muu tiedä kuin sinä itse. Mieti kuitenkin tarkkaa, onko vielä kyse rakkaudesta. Onko liitossanne riittävää arvostusta, kunnioitusta ja tasapuolisuutta, joita suhteessa pitää olla, että rakkaus säilyisi. Vai onko kyse tottumuksesta, muutoksen pelosta, yksinäisyyden pelosta vai jostain muusta syystä, miksi olet jäänyt suhteeseen.
KYSYMYS: Olemme seurustelleet miesystäväni kanssa kohta puolitoista vuotta. Suhteessamme on kaikki muu hyvin, mutta koen riitelymme isoksi ongelmaksi. Olemme useasti puhuneet riitelystä, ja miten sitä voisi kehittää niin, etteivät asiat paisuisi liikaa. Koen, että riitely on mennyt huonompaan suuntaan, vaikka olemme sopineet erilaisia keinoja riitelyn ehkäisemiseksi. Esimerkiksi kumpikin on luvannut, että jos joku asia häiritsee, siitä pitää sanoa toiselle ajoissa, ja riitatilanteissa pyrimme hillitsemään itsemme. Riitamme ovat sisältäneet huutamista, erolla uhkailua, mykkäkoulua, tönäisyjä, haukkumista, haistattelua.. tuntuu että olen riidellyt mieheni kanssa nyt vuoden sisällä enemmän, kuin koko elämäni aikana. Mieheni mielestä tilanteemme on normaali, emmekä riitele enempää kuin muutkaan.
Aloin pitämään riitapäiväkirjaa, koska minusta tuntui ettei hän ymmärrä kuinka paljon todellisuudessa riitelemme. Kirjoitin riitapäiväkirjaan päivämäärät, riidan keston ja riidan aiheen. Näytin 3kk jälkeen miehelleni riitapäiväkirjan riitelyn yhteydessä. Riitoja oli 3kk ajalla 16 kertaa, osa riidoista kesti monta päivää. Riitojemme aiheet syntyvät useimmiten siitä, kun minä teen, sanon tai käyttäydyn mieheni mielestä jotenkin väärin.
Olen muuttanut käyttäytymistäni seurustelun alkuajoista todella paljon riitojen seurauksena. Olen luopunut kaikista mieskontakteistani, en käy enää ystävieni kanssa ulkona, olen luopunut alkoholista, olen luopunut shoppailusta ja olen sitä mieltä, että osa näistä asioista ovat hyviäkin. Yritän kaikin tavoin miellyttää miestäni ja olla hänelle hyvä. Silti säännöllisin väliajoin tulee joku asia, mistä hän suuttuu minulle, vaikken tarkoita mitään pahaa. Hän on kovin mustasukkainen ja tarvitsee todella paljon läheisyyttä. Riitoja onkin todella usein syntynyt siitä, kun hän ei ole saanut mielestään tarpeeksi läheisyyttä. Mitä minun kannattaisi tehdä? Tämä parisuhde antaa, mutta myös ottaa paljon tämän riitelyasian takia. Olen välillä henkisesti todella uuvuksissa ja jopa miettinyt miten jaksan tätä. Mutta hyvien hetkien avulla jaksan uskoa yhteiseen tulevaisuuteemme, enkä haluaisi erota.
Uupunut 25v
VASTAUS: Rakentavampaan riitelyyn on paljon välineitä. Oman kokemukseni mukaan eräs toimivimmista on se, että opetellaan käyttämään ns. Minä –viestiä ja aktiivista kuuntelua. Minä-viesti tarkoittaa sitä, että lähdetään omasta kokemuksesta käsin. Kerrotaan että ”minusta tuntuu”, ”minä koen”, tai ”minä toivoisin”. Tämä koetaan usein paljon vähemmän syyllistäväksi kuin sinä viesti, jonka sisältö on se että sinä aina, sinä et koskaan, ja sinä olet tunnevammainen, kypsymätön ääliö.
Minä- viestin vastaparina pitäisi olla Aktiivinen kuuntelu. Se, että kuuntelemme toista nimenomaan ymmärtääksemme hänen kokemustaan. Emme väittääksemme vastaan, kumotaksemme hänen väitteensä tai todistaaksemme, että jos olenkin loukannut häntä, hän on kuitenkin loukannut minua vielä enemmän. Aktiivisen kuuntelun merkiksi meidän pitäisi antaa ns. ymmärtämispalaute. Eli omin sanoin kertoa, mitä olemme kuulleet toisen sanovan. Siis tähän tapaan: ”Kuulin sinun sanovan, että kaipaisit enemmän läheisyyttä, ja olet kokenut minut viime aikoina liian poissaolevaksi.” (Eikä näin: ”Eikö sinulle mikään riitä, eikähän sinun lähellesi edes uskalla tulla kun olet aina naama väärällään.”) Minä- viestistä ja aktiivisesta kuuntelusta seuraa kuulluksi tulemien kokemus joka on useimmille ihmisille äärimmäisen tärkeä. Monet riidat karkaavat käsistä juuri siksi, että ihmiset eivät koe tulevansa kuulluksi. Sitten kun toinen osapuoli on kokenut tulleensa kuulluksi, on luonnollisesti voisen osapuolen vuoro kertoa oma kokemuksensa ja tulla kuulluksi.
Joskus on hyödyllistä miettiä myös, miksi me suutumme juuri tietyistä asioista erityisen herkästi? Miksi esimerkiksi tunnen kovin helposti, että toinen hylkää, vähättelee, tai pyrkii hallitsemaan? Usein taustalla on vastaava kokemus omassa lapsuudessa. Jos olemme lapsuudessamme joutuneet kokemaan jossain suhteessa vääränlaista kohtelua, saatamme reagoida siihen hyvin herkästi vielä aikuisina. Joskus jopa täysin aiheettakin. Saatamme tulkita toisen käytöstä omasta menneisyydestämme käsin, vaikka tällä hetkellä olisi kysymys jostain aivan muusta.
Siitä voi myös olla apua riidoissa, että tunnistamme riidanaiheiden taustalla olevat tunteet ja tarpeet. Jotkut parit kertovat, että he riitelevät ihan pikkuasioista. Sellaisista, kuten että toinen jättää likaiset sukat makuuhuoneen lattialle, eikä vie niitä pyykkikoriin. Silloin on hyvä tunnistaa, ettei tässä todellakaan riidellä sukista. Se, jonka pyynnöstä huolimatta sukat usein jäävät lattialle kokee, että häntä ei pidetä tärkeänä. Häntä ei arvosteta edes sen vertaa, että näin vähäiseen vaivaan haluttaisi ryhtyä hänen vuokseen. Se, jolla on taipumusta unohtaa sukat lattialle, kokee, että hän yrittää kovasti tehdä asiat oikein, mutta aina löydetään joku pikkuasia, josta voidaan huomauttaa. Hän yrittää kaikkensa, eikä sitenkään kelpaa. Kun huomataan, että nyt ei keskustella sukista, vaan kelpaamisesta ja arvostuksesta, on mahdollisuus päästä keskustelemaan oikeasta asiasta. Miten voimme tässä parisuhteessa antaa toisillemme enemmän kokemuksia siitä, että olemme arvostettuja ja kelpaamme?
Kirjeesi perusteella sanoisin kuitenkin, että sinun on syytä tehdä eräs ratkaiseva kysymys. Onko kysymys pelkästään riitelemisestä -- vai alistamisesta? Kerroit, että riitojen syynä ovat useimmiten sinun väärät tekosi. Olet myös muuttanut käytöstäsi paljon suhteenne aikana. Vaikuttaa että olet todella luopunut paljosta. Tuntuu esimerkiksi jo kovin kohtuuttomalta, että et voi enää käydä ystäviesi kanssa ulkona. Ja vaikka olet näin paljon antanut periksi, riitely on mennyt pahempaan suuntaan. Mustasukkaisuus ja hyvin suuri läheisyyden tarve saattavat johtaa siihen, että suhteen toisella osapuolella ei ole juuri lainkaan omaa tilaa. Se voi ajan myötä muodostua todella piinalliseksi olotilaksi. Tietty määrä mustasukkaisuutta on ihan normaalia. Useimmat meistä toivovat, että rakkaimpani olisi vain minun rakkaimpani, eikä kenenkään toisen. Kovin häiritsevän mustasukkaisuuden taustalla voi olla lapsuudesta peräisin oleva vaille jäämisen kokemus. Tai vaikkapa se, että on tullut kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti verrattuna toiseen sisarukseen. Sen hoitamiseksi olisi hyvä käydä omassa yksilöpsykoterapiassa.
Jos siis riitely ei vähene tai muutu rakentavammaksi, ja jos tuntuu että sinua vaaditaan jatkuvasti luopumaan jostain sinulle tärkeästä perhesovun vuoksi, niin on aivan aiheellinen kysymys, miten jaksat tätä. Ja varsinkin jos tuntuu, että et koskaan saa omaa kantaasi läpi, ja että sinun on luovuttava omista asioistasi, mutta toisen osapuolen ei, niin silloin on kysymys alistamissuhteesta Sellaiseen kenenkään ei ole hyväkään suostua.
