Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olemme seurustelleet miesystäväni kanssa kohta puolitoista vuotta. Suhteessamme on kaikki muu hyvin, mutta koen riitelymme isoksi ongelmaksi. Olemme useasti puhuneet riitelystä, ja miten sitä voisi kehittää niin, etteivät asiat paisuisi liikaa. Koen, että riitely on mennyt huonompaan suuntaan, vaikka olemme sopineet erilaisia keinoja riitelyn ehkäisemiseksi. Esimerkiksi kumpikin on luvannut, että jos joku asia häiritsee, siitä pitää sanoa toiselle ajoissa, ja riitatilanteissa pyrimme hillitsemään itsemme. Riitamme ovat sisältäneet huutamista, erolla uhkailua, mykkäkoulua, tönäisyjä, haukkumista, haistattelua.. tuntuu että olen riidellyt mieheni kanssa nyt vuoden sisällä enemmän, kuin koko elämäni aikana. Mieheni mielestä tilanteemme on normaali, emmekä riitele enempää kuin muutkaan.

Olen muuttanut käyttäytymistäni seurustelun alkuajoista todella paljon riitojen seurauksena. Olen luopunut kaikista mieskontakteistani, en käy enää ystävieni kanssa ulkona, olen luopunut alkoholista, olen luopunut shoppailusta ja olen sitä mieltä, että osa näistä asioista ovat hyviäkin. Yritän kaikin tavoin miellyttää miestäni ja olla hänelle hyvä. Silti säännöllisin väliajoin tulee joku asia, mistä hän suuttuu minulle, vaikken tarkoita mitään pahaa. Hän on kovin mustasukkainen ja tarvitsee todella paljon läheisyyttä. Riitoja onkin todella usein syntynyt siitä, kun hän ei ole saanut mielestään tarpeeksi läheisyyttä. Mitä minun kannattaisi tehdä? Tämä parisuhde antaa, mutta myös ottaa paljon tämän riitelyasian takia. Olen välillä henkisesti todella uuvuksissa ja jopa miettinyt miten jaksan tätä. Mutta hyvien hetkien avulla jaksan uskoa yhteiseen tulevaisuuteemme, enkä haluaisi erota.

Uupunut 25v

VASTAUS: Rakentavampaan riitelyyn on paljon välineitä. Oman kokemukseni mukaan eräs toimivimmista on se, että opetellaan käyttämään ns. Minä –viestiä ja aktiivista kuuntelua. Minä-viesti tarkoittaa sitä, että lähdetään omasta kokemuksesta käsin. Kerrotaan että ”minusta tuntuu”, ”minä koen”, tai ”minä toivoisin”. Tämä koetaan usein paljon vähemmän syyllistäväksi kuin sinä viesti, jonka sisältö on se että sinä aina, sinä et koskaan, ja sinä olet tunnevammainen, kypsymätön ääliö.

Minä- viestin vastaparina pitäisi olla Aktiivinen kuuntelu. Se, että kuuntelemme toista nimenomaan ymmärtääksemme hänen kokemustaan. Emme väittääksemme vastaan, kumotaksemme hänen väitteensä tai todistaaksemme, että jos olenkin loukannut häntä, hän on kuitenkin loukannut minua vielä enemmän. Aktiivisen kuuntelun merkiksi meidän pitäisi antaa ns. ymmärtämispalaute. Eli omin sanoin kertoa, mitä olemme kuulleet toisen sanovan. Siis tähän tapaan: ”Kuulin sinun sanovan, että kaipaisit enemmän läheisyyttä, ja olet kokenut minut viime aikoina liian poissaolevaksi.” (Eikä näin: ”Eikö sinulle mikään riitä, eikähän sinun lähellesi edes uskalla tulla kun olet aina naama väärällään.”) Minä- viestistä ja aktiivisesta kuuntelusta seuraa kuulluksi tulemien kokemus joka on useimmille ihmisille äärimmäisen tärkeä. Monet riidat karkaavat käsistä juuri siksi, että ihmiset eivät koe tulevansa kuulluksi. Sitten kun toinen osapuoli on kokenut tulleensa kuulluksi, on luonnollisesti voisen osapuolen vuoro kertoa oma kokemuksensa ja tulla kuulluksi.

Joskus on hyödyllistä miettiä myös, miksi me suutumme juuri tietyistä asioista erityisen herkästi? Miksi esimerkiksi tunnen kovin helposti, että toinen hylkää, vähättelee, tai pyrkii hallitsemaan? Usein taustalla on vastaava kokemus omassa lapsuudessa. Jos olemme lapsuudessamme joutuneet kokemaan jossain suhteessa vääränlaista kohtelua, saatamme reagoida siihen hyvin herkästi vielä aikuisina. Joskus jopa täysin aiheettakin. Saatamme tulkita toisen käytöstä omasta menneisyydestämme käsin, vaikka tällä hetkellä olisi kysymys jostain aivan muusta.

Siitä voi myös olla apua riidoissa, että tunnistamme riidanaiheiden taustalla olevat tunteet ja tarpeet. Jotkut parit kertovat, että he riitelevät ihan pikkuasioista. Sellaisista, kuten että toinen jättää likaiset sukat makuuhuoneen lattialle, eikä vie niitä pyykkikoriin. Silloin on hyvä tunnistaa, ettei tässä todellakaan riidellä sukista. Se, jonka pyynnöstä huolimatta sukat usein jäävät lattialle kokee, että häntä ei pidetä tärkeänä. Häntä ei arvosteta edes sen vertaa, että näin vähäiseen vaivaan haluttaisi ryhtyä hänen vuokseen. Se, jolla on taipumusta unohtaa sukat lattialle, kokee, että hän yrittää kovasti tehdä asiat oikein, mutta aina löydetään joku pikkuasia, josta voidaan huomauttaa. Hän yrittää kaikkensa, eikä sitenkään kelpaa. Kun huomataan, että nyt ei keskustella sukista, vaan kelpaamisesta ja arvostuksesta, on mahdollisuus päästä keskustelemaan oikeasta asiasta. Miten voimme tässä parisuhteessa antaa toisillemme enemmän kokemuksia siitä, että olemme arvostettuja ja kelpaamme?

Kirjeesi perusteella sanoisin kuitenkin, että sinun on syytä tehdä eräs ratkaiseva kysymys. Onko kysymys pelkästään riitelemisestä -- vai alistamisesta? Kerroit, että riitojen syynä ovat useimmiten sinun väärät tekosi. Olet myös muuttanut käytöstäsi paljon suhteenne aikana. Vaikuttaa että olet todella luopunut paljosta. Tuntuu esimerkiksi jo kovin kohtuuttomalta, että et voi enää käydä ystäviesi kanssa ulkona. Ja vaikka olet näin paljon antanut periksi, riitely on mennyt pahempaan suuntaan. Mustasukkaisuus ja hyvin suuri läheisyyden tarve saattavat johtaa siihen, että suhteen toisella osapuolella ei ole juuri lainkaan omaa tilaa. Se voi ajan myötä muodostua todella piinalliseksi olotilaksi. Tietty määrä mustasukkaisuutta on ihan normaalia. Useimmat meistä toivovat, että rakkaimpani olisi vain minun rakkaimpani, eikä kenenkään toisen. Kovin häiritsevän mustasukkaisuuden taustalla voi olla lapsuudesta peräisin oleva vaille jäämisen kokemus. Tai vaikkapa se, että on tullut kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti verrattuna toiseen sisarukseen. Sen hoitamiseksi olisi hyvä käydä omassa yksilöpsykoterapiassa.

Jos siis riitely ei vähene tai muutu rakentavammaksi, ja jos tuntuu että sinua vaaditaan jatkuvasti luopumaan jostain sinulle tärkeästä perhesovun vuoksi, niin on aivan aiheellinen kysymys, miten jaksat tätä. Ja varsinkin jos tuntuu, että et koskaan saa omaa kantaasi läpi, ja että sinun on luovuttava omista asioistasi, mutta toisen osapuolen ei, niin silloin on kysymys alistamissuhteesta Sellaiseen kenenkään ei ole hyväkään suostua.

Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Miten voisin ilmaista mielipahani miehelle rakentavammin? Tuntuu, että aina kun hän kysyy mikä painaa, ja minä vastaan, hän loukkaantuu ja heittää jonkin hyökkäävän kommentin, jonka jälkeen vetäytyy "murjottamaan". Käytöksestä tulee mieleen kiukkuinen teini-ikäinen. Hän usein tiuskii "ihan sama", vetäytyy kännykälle ja ikään kuin jähmettyy siihen pahimmassa tapauksessa tuntikausiksi.

Kiitos, jos voitte antaa eväitä rakentavampaan riitelyyn!

Leppäkerttu, N35

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! On vastuullista, että koetat miettiä, miten voisit omalta osaltasi muuttaa teidän vuorovaikutustanne ja parantaa perheenne yhteiselämää.

Kysyt, miten voisitte riidellä rakentavammin. Voisi sanoa, että on oikeastaan kaksi tapaa riidellä. Ensimmäinen on (joskus kiivastakin) puhumista, missä tarkoituksena on selvittää jokin asia. Riidassa kiistellään, mutta pysytään siinä asiassa, mistä riidellään. Toisessa riitelyn tavassa riidan aihe unohtuu nopeasti, riita laajenee ja siinä nostetaan sukulaisista lähtien esiin kaikki mahdollinen, mitä voi käyttää aseena toista vastaan. Haukutaan, ivataan ja loukataan tarkoituksella. Huudetaan, raivotaan ja satutetaan toista minkä pystytään. Riitelyn tarkoitukseksi tuleekin nitistää toinen, voittaa riita.

Hyvä riitely on tietenkin tuota, missä pysytään riidan aiheessa. Rakentavassa riitelyssä ei pyritä satuttamaan tai loukkaamaan toista, vaan selvittämään käsillä oleva asia. Rakentavaan riitelyyn ja ristiriidasta selviytymiseen pyrkiessä kannattaa välttää syyttämistä, moittimista, yleistämistä ja arvostelua. Kun puuttuu toisen toimintaan, kannattaa kuvailla tapahtuma mahdollisimman puolueettomasti, syyttämättä – ja sitten kertoa sen vaikutukset itselle tai tilanteelle. Tärkeää on yrittää kuunnella toista oikeasti, yrittäen ymmärtää häntä oikein. Se on tietenkin loukkaantuneena vaikeaa. Silti siihen voi pyrkiä.

Kuulostaa monin tavoin siltä, että koetat jo ”riidellä rakentavasti”, eli ilmaista lähinnä omaa oloasi, toista syyttämättä. Se on hyvä asia. Vaikuttaa siltä, että olette joutuneet eräänlaiseen kehään. Sinä koetat avata hänelle tunteitasi, mutta miehesi reagoi niihin usein loukkaantumalla ja vetäytymällä. Kun hän vetäytyy, sinä koet tulevasi torjutuksi ja jääväsi yksin tunteittesi kanssa. Se saa sinut ehkä yrittämään yhä enemmän tunteistasi puhumista, mikä taas tuntuu hänestä ahdistavalta ja ajaa häntä vetäytymään yhä enemmän.

Kehästä olisi hyvä päästä nyt ulos. Se on täysin mahdollista. Vuorovaikutuksen dynamiikka muuttuu jo siitä, jos sinä muutat omaa toimintaasi. Toisaalta voit kantaa vain oman puolikkaasi vastuusta.

On aika tavallinen ilmiö, että puoliso kokee toisen kurjat tunteet ja niiden ilmaisun vähän kuin syytöksenä. On myös miehiä, jotka kokevat olevansa jollain tavalla vastuussa perheensä hyvinvoinnista ja sitten kun kumppani voi huonosti, he kokevat epäonnistumista miehenä. Kokeeko miehesi tunteesi vaatimuksina ja syytöksinä? Hänellä saattaa syntyä olo, että kuullessaan tunteittesi ilmaisua hänen pitäisi osata jotenkin vastata niihin, ratkaista tilanne ja hoitaa vaikeat tunteet sinulta pois. Mutta kun hän ei tiedä miten, hän ahdistuu niistä ja välttelee niitä.

Tietääkö hän, että oikeastaan koetat vain turvautua ja tukeutua häneen, kun alat puhua tunteistasi? Tietääkö hän, että oikeastaan et puhuessasi vaikeista tunteistasi odota häneltä mitään muuta kuin pelkän kuuntelevan korvan ja rintakehän, jota vasten painautua? Että pelkkä läsnäolo riittää ja lohduttaa, kun on paha olla.

Kyse voi olla myös teidän taustoistanne ja malleistanne. Kumpikin teistä on oppinut tunteiden ilmaisemisen ja riitelemisen tavat perusperheessään, eli siinä perheessä, jossa on kasvanut. Onko teillä kovin erilaiset mallit tunteen ilmaisuun ja riitelyyn? Vetäytyminen voi kertoa yksinkertaisesti hämmennyksestä ja avuttomuudesta, kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Oletteko puhuneet siitä, miten teidän kummankin perheessä vanhemmat ovat riidelleet ja ilmaisseet tunteitaan?

Mietin tuota, mitä sanot tunteissa vellomiseksi. Moni tunne, kuten suuttumus, on usein suojatunne eli sen alla on se alkuperäisempi, usein raskaampi tunne. Siksi ihminen esimerkiksi saattaa reagoida suuttumalla, kun rakas meinaa juosta vahingossa auton alle. Suuttumus suojaa silloin kauheammalta: menetyksen kauhulta, valtavalta pelolta. Mitä tunteita on päällimmäisten tunteittesi alla? Sinun yksinäisyyden kokemuksesi kuulostaa ikävältä ja kaipaukselta miestäsi kohtaan. Entä jos kertoisit hänelle siitä? Hänelle saattaisi olla tärkeää tietää, että tarvitset ja kaipaat häntä. Arkisissa, esim. kotitöihin liittyvissä asioissa voit yksinkertaisesti kysyä, että tehtäisiinkö tämä tällä kertaa yhdessä, olisi mukavampaa.

Tietääkö miehesi, että hän on sinulle rakas ja tärkeä? Voisitko ilmaista sitä hänelle enemmän?
Mietin myös, minkä verran kysyt hänen kokemuksiaan ja ajatuksiaan? Tuleeko miehesi kuulluksi? Onko myös hän yksinäinen teidän suhteessanne? Voiko hän puhua sinulle omista murheistaan?

Entä jos omalta osaltasi panostaisit seuraavaksi kuunteluun? Kysyisit hänen kuulumisiaan ja keskittyisit kuuntelemiseen, siihen että hän kokisi tulevansa kuulluksi? Jos koetat lopettaa oman osuutesi vuorovaikutuksenne kehällä, ei hänenkään ehkä tarvitse enää turvautua vetäytymiseen. Tapanne olla yhdessä voisi muuttua vähän rennommaksi ja puolin ja toisin kuuntelevammaksi. Uskon, että teillä on siihen kaikki mahdollisuudet!


Lämmöllä
perheneuvoja Heli

KYSYMYS: Olen 47-vuotias nainen, joka kolme ja puoli vuotta sitten rakastui, hullaantui ja hurmioitui ihmiseen, jonka luulin olevan unelmieni mies, mies joka puhuu ja pussaa. Hyvin pian kuitenkin osoittautui, ettei niin ole. Ei puhu ei pussaa. Erotiikka kuoli puoli vuotta suhteen alkamisen jälkeen. Sen mukana tulivat raastavat riidat. Raastavat siksi, että hän ei tosiaan puhu. Loukkaa, kettuilee ja kohtelee alentuvasti ja kun asiat pitäisi puhua auki ja riita sopia, on vastaus, ettei hän jaksa. Salailee asioita, valehteleekin ja jättää yksin nuolemaan haavat. Syyttää minua, jolla saanut paitsi itsetuntoni katoamaan, myös seksuaalisuuteni, itsekunnioituksen ja sen luottamuksen toiseen. Silti väitän edelleen, että rakastan häntä. SIlloin kun elämme kuin kämppikset, kaikki on hyvin, seksiä lukuunottamatta. En uskalla ottaa askelta ja lähteä ja jättää. Tein sen hänen takiaan jo kerran, tosin kuolleesta suhteesta, mutta silti. Liian rankkaa myöntää tehneensä elämänsä virheen.

Toki hänestä löytyy puolia, joita hänessä rakastan...kai. Hän on hauska, huumorintajuinen, loistava isä lapsilleen, sympaattinenkin. Mutta ne ei taida kauksi kantaa. Sillä joka riidan jälkeen ajattelen hänestä toisin, Joka riita tappaa minussa jotain. Varmasti myös hänessä, mutta sitäkään en näe enkä tunne. Mutta nyt kun tätä kirjoitin, tajusin, että enhän vaan ole hassastanut narsistiin? Vai minäkö olen se narsisti, kun vaadin ja pyydän avointa, rehellistä ja rakastavaa suhdetta, jossa molemmat voivat luottaa toisen rakkauteen, läsnäoloon, rehellisyyteen....? Rakkaus on sokea. Olenko minäkin?

Yksin yhdessä?

VASTAUS: Kirjeesi oli rankkaa luettavaa. Hyvä, että itsekin tätä kirjoittaessasi havahduit samaan. Olet yrittänyt paljon ja monenlaista saadaksesi toisen rakastamaan itseäsi, kelvataksesi hänelle. Silti mikään ei ole auttanut.

Miesystäväsi on saanut itsetuntosi, seksuaalisuutesi ja luottamuksesi ihmisiin katoamaan. Hän valehtelee, salailee, syyttelee ja kohtelee sinua alentuvasti. Silti sanot rakastavasi häntä. Herää!

Kerrot, että erosit edellisestä suhteestasi tämän miehen takia. Kuvailet, että se suhde oli jo kuollut. Tunnetko kenties edelleen syyllisyyttä siitä erosta? Olit silloin hullaantunut ja hurmioitunut ja tunnekuohujen vallassa teit virhearvion. Voisitko antaa sen itsellesi anteeksi? Jokainen meistä tekee virheitä. Väärä ylpeys, joka estää tekemästä korjausliikettä, voi joskus olla vielä suurempi virhe.

Nimimerkistäsi tulee mieleen monen muunkin kokemus, että tekee kipeää, kun tuntee olevansa yksin vaikka on yhdessä. Sinä tiedät, millaista on elää elämää niin, ettei voi luottaa toisen uskollisuuteen eikä siihen, että hän on tukena silloin kun sitä tarvitset.

Mieti elämääsi tästä viisi vuotta eteenpäin. Millaista toivoisit elämäsi olevan silloin?

Muista, että elämässä on monia asioita, joihin voimme itse vaikuttaa. Elämä voi tuoda eteen sairauksia ja muita vastoinkäymisiä, mutta voimme itse valita millaisessa seurassa ne kohtaamme. Joskus on parempi ja helpompi olla yksin kuin huonossa seurassa.

Ensimmäinen askel kohti toisenlaista elämää oli ehkä jo se, että kirjoitit Suhdeklinikkaan. Kiitos siitä! Tästä kirjeenvaihdostamme voi joku muukin saada voimaa arvioida elämäänsä uudelleen.

Toivon sinulle rohkeutta, viisautta ja rakkautta itseäsi kohtaan.

Lämpimin ajatuksin
Paula, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen ollut kohta 3,5 vuotta yhdessä poikaystäväni kanssa. Ensin asuimme erillään omien vanhempiemme luona ja nyt alkusyksystä päätimme muuttaa yhteen asumaan toiseen kaupunkiin. Hän tekee pitkää työpäivää. Se on minulle ollut koko ajan ihan ok, koska tiedän kuinka tärkeää työtä hän tekee. Minä taas opiskelen viimeistä syksyä ja arjet menevät työharjoittelun merkeissä.

Pelkään vain jäämäni aivan yksin isoon kaupunkiin ilman rahaa tai asuntoa. Mitä minun pitäisi tehdä? Onko suhteeni ollut oikeasti pelkää valetta?

Epätoivoinen tyttö

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Tilanteesi kuulostaa todella kurjalta. Olet aloittanut uuden elämän yhdessä rakastamasi poikaystäväsi kanssa ja valmistut pian ammattiin. Tulevaisuus näytti selvältä ja onnelliselta. Mutta nyt poikaystäväsi haluaakin romuttaa yhteisen elämänne!

Teille on tapahtunut tänä syksynä isoja asioita. Olette muuttaneet omillenne pois vanhempien kodista, olette vaihtaneet paikkakuntaa pienemmältä paikkakunnalta isoon kaupunkiin ja perustaneet yhteisen kodin. Teillä on molemmilla menossa ainakin kaksi tärkeää kehitysvaihetta.

Elätte kumpikin itsenäistymisen aikaa. Opettelette olemaan omillanne seisovia aikuisia. Kannatte taloudellisen ja kaiken muunkin vastuun omasta elämästänne, nyt kun ette enää asu vanhempien katon alla. Tämä vaatii usein opettelua eikä aina ole aluksi ihan helppoa, mutta on tosi tärkeä vaihe ihmisen elämässä. Tätä sisäistä työtä teette molemmat omilla tahoillanne.

Samaan aikaan olette parisuhteessanne myös aivan uuden vaiheen äärellä. On ihan eri asia asua yhdessä kuin seurustella. Nyt olette toistenne elämässä koko ajan. Opettelette kodin pyörittämistä ja kaikkien siihen liittyvien vastuiden kantamista yhdessä.
Yhdessä asuessa toisen huonot päivät, väsymykset ja kiukuttelut tulevat iholle ihan tavalla kuin seurustellessa. Avoliitossa toista ei pääse pakoon, vaikka töissä tai koulussa kävisikin. On opeteltava puhumaan ja kohtaamaan ristiriidat rakentavasti, muuten yhteiselämästä tulee vaikeaa.

Nyt tässä vaiheessa poikaystäväsi elämä onkin alkanut tuntua hankalalta. Hän vetäytyy pois läheisyydestäsi ja puhuu erosta. Onko kyse siitä, ettei hän ole vielä valmis sitoutumaan vakiintuneeseen parisuhde-elämään ja yhteiseen kotiin vai jostain muusta, sitä me emme tiedä. Kerroit, että sinun ratkaisuyrityksesi on tehdä enemmän ja paremmin kotitöitä eli olla perinteisesti ”hyvä vaimo”. Epäilenpä, että se ei kuitenkaan ole ratkaisu tähän tilanteeseen eikä missään tapauksessa pitkällä tähtäyksellä kestävä. Jokin poikaystävääsi nyt selvästi painaa. Yritä päästä keskustelemaan hänen kanssaan välttäen syyllistämistä ja painostamista. Toivottavasti pääsette juttelemaan niin, että saat tietää, mistä tässä nyt hänen kohdallaan on kyse.

Joka tapauksessa elämä haastaa sinua nyt tässä kohtaa itsenäistymään ihan urakalla. Jos poikaystäväsi haluaa erota, et voi häntä väkisin pitää. Mieti siis oman elämäsi palikat varmuuden vuoksi myös niin, että elätkin yksin. Kelasta saat neuvoja taloudelliseen tilanteeseesi ja ehkä myös oppilaitoksesi sosiaalityöntekijältä. Mieti, keistä ihmisistä tukiverkostosi muodostuu. Kerro heille tilanteestasi ja siitä, että saatat tarvita tukea muuttuneessa tilanteessa. Kun poikaystäväsi huomaa muutoksen sinussa, hän joutuu sen tilanteen äärelle, että ero konkretisoituu myös hänelle. Joskus se havahduttaa ja saa miettimään, haluaako oikeasti erota toisesta.

Jos poikaystäväsi ei halua tai kykene sitoutumaan sinuun ja rakastamaan sinua hyvinä ja huonoina päivinä, hän ei ole sinulle oikea kumppani. Ymmärrän, että luopuminen tuntuu tuskalliselta, mutta uskon, että selviät siitä, jos elämä niin vaatii.

Pidä selkä suorana ja jalat tukevasti maassa. Muista hengittää. Sinä selviät kyllä, kävi miten tahansa.

Rohkaisevin terveisin
Paula, perheneuvoja

KYSYMYS: Mistähän aloittaisin? Olemme mieheni kanssa palaneet loppuun. Usean vuoden kestänyt suhde on ollut täynnä ylä- ja alamäkiä, kuitenkaan sen suuremmitta kriiseittä selvitty (ei alkoholi/pettämis/väkivalta ym ongelmia). Meillä on kolme lasta. Olen kadottanut itseni. En tiedä miksi enää olemme yhdessä. Saatan nauraa tuntemattomalle kaupan kassalle enemmän kuin olen mieheni kanssa nauranut vuosiin. Huumorintajumme, tapamme riidellä/jutella/haaveilla/suunnitella asioita on kuin yöllä ja päivällä.

Keskusteluyhteys heikko ja riitaa tulee joka asiasta. Voimat niin loppu että en enää edes jaksa yrittää..

Turvaton olo

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot, että olet ollut yhdessä miehesi kanssa usean vuoden ajan ja teillä on kolme lasta. Teillä on ollut ylä- ja alamäkiä ja olette käyneet pariterapiassa, mutta siitä ei ollut teille apua. Nyt tunnet, etä voimasi ovat loppuneet ja et jaksa enää yrittää. Koet, että sinulta odotetaan niin paljon, että sinua alkaa ahdistaa. Miehesi vihjailee tai epäilee mahdollisia ulkopuolisia suhteita ja on myöntänyt, että ei luota sinuun. Tunnet, että olet kadottanut itsesi.

Erilaisuus on usein se piirre, johon ihastumme tai joka meitä viehättää puolisossa suhteen alussa. Parisuhteen arki on tavallisesti se paikka, jossa meidän tyypilliset toimintatapamme näkyvät. Näillä tavoilla olemme jo lapsesta asti oppineet selviytymään erilaisista tilanteista kotona. Usein nähdään vain pinnalla näkyvä käyttäytyminen ja tunnereaktiot, mutta ei nähdä toisen sisimpään ja syvällisempiin tarpeisiin tai pelkoihin. Huomasin kirjeestäsi, että usein toivot, että ette puhuisi mitään, jotta välttyisitte erimielisyyksiltä. Usein parisuhteessa se, joka on välttelevämpi haluaisi säilyttää harmonian ja rauhan, mielellään ilman huutamista ja riitelyä. Sisällään välttelevämpi tuntee usein riittämättömyyttä, koska tuntuu, että toinen vaatii paljon. Välttelevämpi puoliso pyrkii suojaamaan itseään lähtemällä tilanteesta jollain tavalla pois, joko keskittymällä esim. puhelimen selailuun tai lähtemällä töihin tai harrastuksiin. Aktiivisemmin kontaktia hakeva puoliso yrittää saada yhteyttä kaikin tavoin. Se saattaa näkyä siten, että hän syyttelee tai yrittää ”tökkiä” toista saadakseen jonkun reaktion, jonkun yhteyden toiseen. Usein sisällä on yksin jäämisen pelko ja mitä enemmän hän pelkää yksin jäämistä, niin sitä enemmän aktivoituu hakemaan yhteyttä esim. huutaa, raivoaa ja syyttelee. On todettu, että suhteessa on vielä vakavampi tai vaarallisempi tilanne silloin, kun aktiivisempi osapuoli luovuttaa, eikä enää hae kontaktia toiseen. Mikäli tämä voisi sopia teidän tilanteeseenne, niin voisitte katsoa esimerkiksi tunnekeskeisiä pariterapiavideoita Väestöliiton sivuilta. Se voisi auttaa teitä ymmärtämään paremmin arjessa tapahtuvaa vuorovaikutustanne.

Parisuhteessa omien tarpeiden kertominen saattaa jäädä arjen pyörittämisen alle. Voisiko teillä olla mahdollisuutta ottaa yhteistä aikaa ja rauhassa jutella omista toiveistanne tulevaisuuden ja parisuhteen osalta? Jäin myös pohtimaan, että onko teillä mahdollisuutta tehdä jotain yhdessä? Lapsiperheen arjessa usein saatetaan tinkiä parisuhteen hoitamisesta, yhteisestä ajasta ja ajaudutaan hoitamaan pelkästään arjen vaatimuksia. Sen lisäksi samalla tavalla, kun kummankin oma aika on tärkeä, niin puolisoiden yhteinen aika on tärkeää. Kun pelataan samalla puolella, eikä toisiamme vastaan, niin yhdessä eläminen helpottuu.

Kaikkea parasta teille toivottaen
perheneuvoja Sari

KYSYMYS: Olemme 52v. nainen ja 57v. mies -pari.Itsellä takana 20 v. ja 12v.suhdetta. (ensim. suhteesta lapsia.) Molempien lapset asuvat itsenäisesti omillaan. Miehellä takana 36v. suhde päättyen vaimonsa syöpäsairauteen. Leskeyttä takana kolmisen vuotta. (hänellä vuoden oli suhde ennen meitä).

Minua rasittaa jatkuva kyseleminen mieheltä. Ei toista opi muuten tuntemaan,ellei kysele. Itselläni menneisyyden pettymykset suhteissa, toteutumattomat haaveet, terveydentilan muutokset ja talouden tilanteet vaikuttavat omaan oloon. Epävarmuus kestääkö tämä suhde. Yritän nauttia kaikesta tästä, yksin ollessa edm. tunteet nousevat esille. Miten saa miehen puhumaan ?! Ymmärrän, että vuorovaikutustaidot/kommunikointi ei ole samalla tasolla. Ollaan yksilöllisiä.

Yhdessä kommunikoiden elämämme loppuun

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot, että olet löytänyt elämääsi miehen, jonka kanssa olette tapailleet toisianne viisi kuukautta. Koska asutte eri paikkakunnilla, niin lähettelette tekstiviestejä ja tapaatte joka toinen viikonloppu sekä lomilla. Mainitset, että olet kertonut hänelle paljon omasta elämästäsi, kertonut suhteestanne lapsillesi ja olet aktiivinen osapuoli mm. järjestämään tapaamisianne. Mielestäsi suhteessa ollaan jo vakavalla tasolla. Mies on sanonut haluavansa seurustella, mutta ei kuitenkaan tiedä, mitä jatkossa haluaa. Epävarmuus siitä, kestääkö suhde, painaa mieltäsi ja estää sinua nauttimasta tästä hetkestä.

Kirjeesi pohjalta vaikuttaa siltä, että olisit jo kiinnostunut vakavasti sitoutumaan toiseen. Sitoutumisen tarve ja halu vaihtelevat eri ihmisillä ja saattavat ajoittua eri ajankohtaan. Toisinaan meillä on tarve sitoutua, saada jakaa omat asiamme ja elämämme jonkun toisen kanssa. Toivomme, että vierellämme on joku, johon turvautua eri elämän tilanteissa. Joskus taas saattaa olla niin, että vaikka haluamme sitoutua toiseen ihmiseen, niin se saattaa nostattaa meissä erilaisia pelkoja. Saatamme pelätä, että meitä sattuu liikaa, jos sitten menetämme toisen jostain syystä, vaikka sairauden takia. Saatamme pelätä, että satutamme toista, jos emme tässä hetkessä ole varmoja siitä, mitä haluamme. Saattaa olla, että emme uskalla ehkä luottaa toisiin ihmisiin johtuen omista aiemmista kokemuksistamme.

Tässä hetkessä tapailette suhteellisen säännöllisesti, mutta sinua vaivaa se, että suhteen tulevaisuudesta ei voi olla varma. Epävarmuushan on osa suhteen alkuvaihetta, mutta liittyy usein myös suhteen myöhempiin vaiheisiin. Emme voi nähdä tulevaisuuteen ja tietää kuinka kauan suhde jatkuu. Asetamme itsemme alttiiksi sille, että voimme haavoittua. Kuitenkaan emme voi saavuttaa läheisyyttä, jos emme antaudu suhteeseen ja päästä toista lähelle. Omalta osaltamme voimme pohtia ja tehdä päätöksiä siitä, uskommeko ja haluammeko itse tähän suhteeseen. Oletko pohtinut, että onko tämä ihminen sinulle niin tärkeä ja rakas, että se riittää, että hän sanoo haluavansa olla kanssasi tällä hetkellä? Pystyisitkö pysähtymään ja nauttimaan yhteisistä hetkistänne?

Tilan antaminen, toisen kunnioittaminen ja hyväksyminen sellaisena kuin hän on, luovat pohjaa hyvälle suhteelle. Silloin, kun suhteeseen alkaa tulla vaatimusta tietyn tyyppisestä toiminnasta, niin voi pohtia, lähteekö se rakkaudesta toista kohtaan, vai omasta epävarmuuden tunteesta tai peloista? Onko mahdollisesti syvällä sisimmässämme pelko siitä, että olenko toiselle tärkeä ja haluaako hän olla kanssani? Jos niin on, niin oletko kertonut sen toiselle? Kun jaamme omat pelkomme ja huolenaiheemme toiselle, niin toisella on paremmin mahdollisuutta vastata tarpeisiimme.

Kaikkea parasta toivottaen
perheneuvoja Sari

KYSYMYS: Olen 63 vuotias mies ja ollut naimisissa 35 vuotta.
Meillä on lapsia ja lapsenlapsia ja päällisin puolin elämä ok.
Vuosia sitten kävin lomalla miesporukalla ja sen jälkeen vaimo oikeutetusti kävi myös omien naisystäviensä kanssa lomailemassa.
Nyt vaimo on tehnyt omista lomistaan itsestäänselvyyden ja hän ei edes ilmoita niistä minulle etukäteen vaan lähtee ilmoittamatta . Toki tiedän kohteen sitten myöhemmin.

Miten te ratkaisisitte asian?
Vaimoni on erittäin itsepäinen niinkuin minäkin, eli keskustelusta ei tule mitään.
Tilanne on taas päällä ja harmittaa todella valtavasti
Vaikuttaa vähäpätöiseltä asiasta mutta raastaa sielua hitaasti syvältä.
Rakkaus ja viha ovat vierekkäin.

Ihmettelijä

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi ja luottamuksesta Suhdeklinikkaa kohtaan! Tilanteenne on varmasti hankala eikä todellakaan vähäpätöinen.

Kuulostaa siltä, että olette molemmat loukkaantuneet toistenne käytöksestä, mutta asiat ovat jääneet käsittelemättä. Niinpä tilaisuutta asioiden selvittämiseen ja anteeksipyyntöön ja -antoon ei ole tullut. Olette muhittaneet ikäviä tunteita molemmat tahollanne ja sen vuoksi ajautuneet etäämmälle toisistanne. Itsepäisyys pahentaa vain asiaa.

Toki on kunnioittavaa toista kohtaan ja aivan asianmukaista parisuhteessa elettäessä, että omista menoista tiedotetaan toiselle etukäteen. Mietin, että miksiköhän vaimosi ei toimi näin. Mitä itse arvaisit? Työkokemukseni perusteella olen oppinut, että yleensä ihmisten käyttäytymiseen on joku syy. Mainitsit, että olet aiemmin ollut mustasukkainen. Voisikohan vaimosi pelätä, että sinä suutut ja tulee riitaa, jos hän kertoo etukäteen matkalle lähdöstään? Ajatteleekohan hän, että matkalle lähteminen onnistuu helpommin, kun ei mitään puhu? Mitä itse ajattelet, miten kävisi, jos vaimosi seuraavalla kerralla kertoisi hyvissä ajoin ja esittelisi matkakohdetta ja -ohjelmaa? Osaisitko olla positiivisesti kiinnostunut ja toivottaa lähtiessä mukavaa matkaa?

Toisen matkasta yhdessä iloitseminen voi tuntua aluksi vaikealta, mutta vähintäänkin hyväksyminen on se, mitä sinulta vaaditaan, että vaimosi haluaisi asiaa kanssasi jakaa. Jos puoliso lähtiessä suukottaa ja toivottaa hyvää matkaa ja ottaa palatessa lämpimästi halaukseen, on olemassa mahdollisuus, että matkalla olija saattaa jopa vähän ikävöidä kotiin. Ymmärrät varmasti hyvin, että riitainen viestittely ei saa toista odottamaan kotiin paluuta vaan päinvastoin.

Sinun kokemuksesi on, että vaimosi nöyryyttää sinua vuosittain. Se on kurja tunne ja toivon, että pääset siitä eroon. Jotenkin en usko, että ainoa lääke siihen vaivaan olisi, että vaimosi ei enää koskaan matkustaisi ilman sinua. Teille on molemmille kertynyt jo tähän mennessä monia huonoja muistoja, pettymyksiä ja loukkaantumisia. Jollain keinoin teidän pitäisi päästä niitä purkamaan. Jos se ei kahden kesken onnistu, suosittelen lämpimästi hakeutumista parisuhdeterapeutin vastaanotolle. Esimerkiksi netistä voitte etsiä itsellenne lähinnä olevaa terapeuttia.

Kirjeestäsi välittyy suuttumuksesi lävitse myös huoli avioliitostanne ja aito rakkaus vaimoasi kohtaan. Ethän muuten olisi kirjoittanut meille. On tärkeää, että myös vaimosi näkisi sen. Ehkä voit näyttää tämän kirjeenvaihtomme hänelle?

Teillä on elämässä niin paljon hyvää ja kallisarvoista, että sen puolesta kannattaa nähdä vaivaa. Tee sinä oma osuutesi kohti parempaa parisuhdetta. Ota ensimmäinen askel. Älä anna vihan voittaa. Kukista se hyvyydelläsi.

Rakkauden voittoon uskoen,
Paula, perheneuvoja

KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä n. 10v josta puolet aviossa, yksi yhteinen pieni lapsi. Ongelmana on kommunikaatio ja arvostuksen puute. Riitelemme paljon. Olemme varmasti molemmat muuttuneet, mutta tuntuu että mieheni on nykyisin ihan eri ihminen. Hän kohtelee minua aliarvoisesti, loukkaa ja uhkailee koko ajan erolla jos asiat ei mene hänen mielensä mukaan. Lapsemme on ollut todella vaativa ja huono nukkumaan, mikä on veroittanut omia voimavarojani ja olen käynyt aika pohjalla päästäkseni nousemaan taas jaloilleni. Hän on nyt painostanut että meidän pitäisi tehdä toinen lapsi, koska olen niin vanha(30v) tai hän ottaa avioeron ja etsii uuden kumppanin jonka kanssa tehdä perhe. Haluan itsekin toisen lapsen, mutta en ole ihan vielä valmis ja haluaisin ettei minua painosteta.

VASTAUS: Kuvaat viestissäsi avioliittoasi, jossa puolisosi kohtelee sinua aliarvoisesti, loukkaa, kiristää ja painostaa toisen lapsen hankkimisella, uhkaa erolla ja toiseen suhteeseen siirtymisellä, jos tämä ei toteudu. Kerrot myös, että hän pahoinpiteli sinut fyysisesti vähän aikaa sitten. Sen lisäksi hän rajoittaa menemisiäsi eikä haluasi sinun käyvän juuri missään, vaikka itse esim. harrastaa vapaasti.

Sanot, että ongelmanne on kommunikaatio ja arvostuksen puute. Kaikki kuvaamasi käyttäytyminen puolisosi taholta on kuitenkin henkistä ja myös fyysistä väkivaltaa. Se ei ole vain kommunikaatio-ongelmia tai arvostuksen puutetta. Se on toisen ihmisen rajojen rikkomista, uhan ja pelon ilmapiirissä elämistä. Sellaisessa ilmapiirissä kukaan ei voi hyvin, eikä ole turvassa.

Missä vaiheessa hän alkoi muuttua? Liittyykö muutos naimisiin menemiseen tai lapsen syntymiseen? Nämä ovat usein niitä kohtia, joissa väkivaltainen käyttäytyminen alkaa tai lisääntyy. On hyvä, että olet pystynyt uhkailuista huolimatta pitämään kiinni ajatuksestasi, että et halua toista lasta ennen teillä on asiat kunnossa. Väkivaltainen käyttäytyminen ei lakkaa anteeksipyytämisellä ja/tai anteeksiantamisella. Se ei lakkaa sillä, että yrität mukautua miehesi käyttäytymiseen, toiveisiin tai yrität luovia niin, että tilanteita ei tulisi. Väkivallalla on taipumusta kasvaa ja pahentua ellei siihen puututa aktiivisesti. Se ei lakkaa itsestään.

Siksi ehdotankin, että haet ulkopuolista apua itsellesi ja/tai teille. Sinun on saatava tukea ja apua siihen, miten suojelet itseäsi ja omia rajojasi. Miehesi on pystyttävä ottamaan vastuu omasta väkivaltaisesta käyttäytymisestään ja ymmärrettävä, että se on hänen ongelmansa, ei parisuhdeongelma. Voi olla, että suhteessanne on myös nk. parisuhteeseen liittyviä ongelmia. Niitä kuitenkin pystytään käsittelemään vasta kun väkivaltainen käyttäytyminen on saatu pysäytettyä.

Voitte hakeutua yhdessä tai erikseen esimerkiksi paikkakuntanne Ensi- ja turvakotien yhteydessä toimiviin väkivaltatyön yksiköihin, joissa tarjotaan palveluja koko perheelle. Myös neuvolasta tai perheneuvolasta voi kysyä apua. Lähisuhdeväkivallasta voi lukea lisää muun muassa Naisten linjan sivuilta.

Toivon sinulle kaikkea hyvää!

perheneuvoja Helena

KYSYMYS: Olenko pikkumainen vai onko suhteessamme arvostus ja kunnioitus hukassa?

VASTAUS: Hei ja kiitos kävelevien huonekalujen mysteerin jakamisesta!

Elätte viisilapsisessa uusperheessä, jossa sinun ja miehesi välit näyttävät kiristyneet. Kahteen otteeseen on käynyt niin, että sinun ollessasi poissa kotoa huonekalut ovat lähteneet jaloittelemaan asettuen uuteen järjestykseen tai karaten kokonaan kotoa.

Ette ole ainoita, joille on käynyt niin, että ihmisten vaietessa tavarat alkavat puhua. Kahvinkeitin ei suostu keittämään kahvia kuin yhdelle kerrallaan, aamun lehti ei jakaudu kahteen osioon molempien luettavaksi eikä sohva avaa syliään kahdelle yhtä aikaa. Jään miettimään kaikkia niitä pantattuja tunteita, pettymyksiä ja loukkaantumisia, jotka ilmentyvät näiden arjen tapahtumien kautta. Jos työelämässä kävisi niin, että jonkun työpöytä loman aikana vaihtaisi paikkaa sekä tuoli ja tietokone katoaisivat, puhuttaisiin epäasiallisesta käytöksestä tai työpaikkakiusaamisesta. Koska tällaisilla menetelmillä ei muussakaan elämässä saa toisia "kouluttaa" eikä heidän rajojaan ravistella, miksi antaisimme itsellemme luvan käyttäytyä näin lähimpiämme kohtaan?

Miehelläsi on oikeus tunteisiinsa. Samoin hänellä on yhdessä sinun kanssasi tasavertainen oikeus päättää kodin sisustuksesta ja kaikesta muusta yhteiseen elämäänne liittyvästä, mutta päätökset pitää tehdä yhdessä keskustellen. En väitä, että se olisi helppoa. Miehesi on arvatenkin kokenut, että hänen mielipiteitään ei kuulla tarpeeksi eikä hänellä ole mahdollisuutta vaikuttaa perheenne elämään sillä tavalla kuin hän haluaisi. Hän on ratkaissut asiaa toimimalla itsevaltaisesti omin päin ja kieltäytymällä keskustelemasta. Kuitenkin keskustelu, jossa kumpikin voi rehellisesti kertoa tunteistaan, myös pettymyksistään ja loukkaantumisistaan puolisoaan kohtaan, on ainoa tie kohtaamiseen ja ymmärtämiseen. Silloin kumpikin voi tulla kuulluksi, voidaan pyytää ja antaa anteeksi ja muuttaa toimintatapoja.

Keskustelu ei ole syyttelemistä. Pitkässä parisuhteessa on puolin ja toisin tuullut sanottua ja tehtyä sellaista, mikä olisi saanut jäädä tekemättä. Tärkeintä olisi ymmärtää, miltä elämä on toisesta tuntunut. Väärinymmärryksiäkin on varmaan mahtunut matkaan, jos keskusteleminen on ollut niukkaa. Mikä voisi olla se ensimmäinen pieni muutos sinun toiminnassasi, jota miehesi sinulta toivoisi? Entä mikä olisi ensimmäinen sinun toivomasi pieni muutos miehesi toiminnassa? Jos edes ihan pienistä, konkreettisista muutoksista voitaisiin sopia, siinä saattaisi olla alku uudelle suunnalle.

Jos keskustelu ei lähde liikkeelle kahden kesken, kannattaa satsata ammattiapuun. Koska olette aikoinaan toisiinne kiintyneet ja luotsaatte suurta perhettä, on vaivan arvoista tehdä se, mitä voitavissa on tilanteen selvittämiseksi.

Valoisaa ja voimistavaa kesää teille!

Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Olemme n. 70 v pari. Olemme pikkuhiljaa ajautuneet todella eroon toisistamme jonka seurauksena terveytemme huononee. Emme pysty enää keskusteleen asioista kuin "ethän sinäkään" linjalla ja toinen ottaa itseensä ja homma loppuu siihen. Ei loppuelämämme voi olla tällainen. Muut olosuhteet suurinpiirtein ok.

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Kirjoitit melko lyhyesti, joten mieleeni tulvii lisäkysymyksiä. Kerrot teidän olevan 70-vuotias pari, joten ilmeisesti olette olleet yhdessä pitkään. Mietin mikä on saanut teidät ajautumaan eroon toisistanne. Ja mitä terveyden huononeminen tarkoittaa, oletteko sairastelleet vai tarkoitatko myös henkistä kuormittavuutta. Riitelynne kaavasta olisi hyvä tietää myös lisää, mutta ilmeisesti asioista puhuminen menee toisen syyttelyksi ja siihen vastataan puolustautumalla. Jompikumpi suuttuu ja riita loppuu ilmeisesti toisen vetäytymiseen tilanteesta. Ehkä olette hiljaa mököttäen jonkun aikaa. Tyypillistä tällaisissa tapahtumaketjuissa usein on se, että asioita ei selvitetä eikä sovita ja ne jäävät mieltä painamaan ja aktivoituvat jälleen uudelleen riidan yhteydessä. Jos suhteessa ei riitelyn vastapainoksi ole riittävästi hyviä hetkiä, tilanne on luonnollisesti hyvin raskas.

Kirjoitat ”loppuelämämme ei voi olla tällainen.” Haluatte siis muutosta tilanteeseen. Oletteko miettineet mitä mukavaa voisitte tehdä yhdessä? Mitä ovat ne asiat, joista olette nauttineet pitkän parisuhteenne aikana? Voisitteko lisätä tai uudelleen elvyttää näitä asioita suhteenne hoitamiseksi? Kun riitelyn lisäksi tulee mukavia hetkiä, riitelykin todennäköisesti on rakentavampaa ja vähemmän uuvuttavaa.

Puolisoa on helppo arvostella ja kertoa hänelle mitä hänen pitäisi muuttua. Rakentavampaa on miettiä mitä itse voisi tehdä estääkseen riitatilanteen saman vahingollisen kehän pyörimisen uudelleen ja uudelleen. On hyvä pohtia millä tavalla saa itsensä rauhoittumaan, miten kuunnella toista kärsivällisesti ilman puolustautumista ja miten kuulla oikeasti toisen näkökulma. On hyvä pitää toisen tunteita totena, vaikka ei tunnistaisikaan itseään niiden aiheuttajaksi. Toisin sanoen jos puolisosi esimerkiksi sanoo, että et arvosta häntä, niin ei ole hyvä lähteä väittämään, että asia ei niin ole, syyttämään toista samasta asiasta tai puolustautumaan miksi tein niin silloin ja silloin. Rauhallisena ja järkevänä pysyminen tilanteessa on haastavaa, mutta onnistuessaan erittäin hedelmällistä. Kehän kulku muuttuu heti kun lähdet kuuntelemaan puolisoa rauhassa ja kysyt esimerkiksi miksi hän tuntee niin. Jos vielä pystyt tilanteessa kertomaan, että tuntuu pahalta nähdä puoliso surullisena tai kokea, että tämä ajattelee itsestä niin, se varmasti vaikuttaa tilanteeseen positiivisesti. Hänen hyökkäyksensä sinua kohtaan vähenevät.

Jos tilanteenne ei kotikonsteilla helpotu, kirkon perheneuvonnassa on saatavilla apua parisuhdeongelmiin. Perheasiain neuvottelukeskuksissa me perheneuvojat usein tapaamme myös eläkkeellä olevia pariskuntia muiden pariskuntien lisäksi.

Tilanteen helpottumista toivoen

Perheneuvoja Nina