KYSYMYS: Mistähän aloittaisin? Olemme mieheni kanssa palaneet loppuun. Usean vuoden kestänyt suhde on ollut täynnä ylä- ja alamäkiä, kuitenkaan sen suuremmitta kriiseittä selvitty (ei alkoholi/pettämis/väkivalta ym ongelmia). Meillä on kolme lasta. Olen kadottanut itseni. En tiedä miksi enää olemme yhdessä. Saatan nauraa tuntemattomalle kaupan kassalle enemmän kuin olen mieheni kanssa nauranut vuosiin. Huumorintajumme, tapamme riidellä/jutella/haaveilla/suunnitella asioita on kuin yöllä ja päivällä.
Usein toivon, että emme puhuisi mitään, jotta välttyisimme erimielisyyksiltä. Koen turvallisen olon miehen ollessa läsnä, mutta samalla koen että minulta odotetaan niin paljon että alkaa ahdistaa. Seksi ei kiinnosta enää yhtä usein kuin ennen juuri tuosta syystä. Mieheni sanoo ettei ole mustasukkainen, mutta puhuu todella inhottavan vihjailevasti joka asiasta kuin vehtaisin hänen selkänsä takana. Pettämistä ei ole ollut puolin eikä toisin, mutta mies myöntää ettei luota minuun. En tiedä miten saisin luottamuksen "takaisin", kun en tietääkseni sitä ole menettänytkään?
Olemme käyneet pariterapiassa. Ei auttanut.
Keskusteluyhteys heikko ja riitaa tulee joka asiasta. Voimat niin loppu että en enää edes jaksa yrittää..
Turvaton olo
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot, että olet ollut yhdessä miehesi kanssa usean vuoden ajan ja teillä on kolme lasta. Teillä on ollut ylä- ja alamäkiä ja olette käyneet pariterapiassa, mutta siitä ei ollut teille apua. Nyt tunnet, etä voimasi ovat loppuneet ja et jaksa enää yrittää. Koet, että sinulta odotetaan niin paljon, että sinua alkaa ahdistaa. Miehesi vihjailee tai epäilee mahdollisia ulkopuolisia suhteita ja on myöntänyt, että ei luota sinuun. Tunnet, että olet kadottanut itsesi.
Erilaisuus on usein se piirre, johon ihastumme tai joka meitä viehättää puolisossa suhteen alussa. Parisuhteen arki on tavallisesti se paikka, jossa meidän tyypilliset toimintatapamme näkyvät. Näillä tavoilla olemme jo lapsesta asti oppineet selviytymään erilaisista tilanteista kotona. Usein nähdään vain pinnalla näkyvä käyttäytyminen ja tunnereaktiot, mutta ei nähdä toisen sisimpään ja syvällisempiin tarpeisiin tai pelkoihin. Huomasin kirjeestäsi, että usein toivot, että ette puhuisi mitään, jotta välttyisitte erimielisyyksiltä. Usein parisuhteessa se, joka on välttelevämpi haluaisi säilyttää harmonian ja rauhan, mielellään ilman huutamista ja riitelyä. Sisällään välttelevämpi tuntee usein riittämättömyyttä, koska tuntuu, että toinen vaatii paljon. Välttelevämpi puoliso pyrkii suojaamaan itseään lähtemällä tilanteesta jollain tavalla pois, joko keskittymällä esim. puhelimen selailuun tai lähtemällä töihin tai harrastuksiin. Aktiivisemmin kontaktia hakeva puoliso yrittää saada yhteyttä kaikin tavoin. Se saattaa näkyä siten, että hän syyttelee tai yrittää ”tökkiä” toista saadakseen jonkun reaktion, jonkun yhteyden toiseen. Usein sisällä on yksin jäämisen pelko ja mitä enemmän hän pelkää yksin jäämistä, niin sitä enemmän aktivoituu hakemaan yhteyttä esim. huutaa, raivoaa ja syyttelee. On todettu, että suhteessa on vielä vakavampi tai vaarallisempi tilanne silloin, kun aktiivisempi osapuoli luovuttaa, eikä enää hae kontaktia toiseen. Mikäli tämä voisi sopia teidän tilanteeseenne, niin voisitte katsoa esimerkiksi tunnekeskeisiä pariterapiavideoita Väestöliiton sivuilta. Se voisi auttaa teitä ymmärtämään paremmin arjessa tapahtuvaa vuorovaikutustanne.
Parisuhteessa omien tarpeiden kertominen saattaa jäädä arjen pyörittämisen alle. Voisiko teillä olla mahdollisuutta ottaa yhteistä aikaa ja rauhassa jutella omista toiveistanne tulevaisuuden ja parisuhteen osalta? Jäin myös pohtimaan, että onko teillä mahdollisuutta tehdä jotain yhdessä? Lapsiperheen arjessa usein saatetaan tinkiä parisuhteen hoitamisesta, yhteisestä ajasta ja ajaudutaan hoitamaan pelkästään arjen vaatimuksia. Sen lisäksi samalla tavalla, kun kummankin oma aika on tärkeä, niin puolisoiden yhteinen aika on tärkeää. Kun pelataan samalla puolella, eikä toisiamme vastaan, niin yhdessä eläminen helpottuu.
Kaikkea parasta teille toivottaen perheneuvoja Sari
KYSYMYS: Olemme olleet parisuhteessa vähän päälle kaksi vuotta, iältään olemme 30- (minä) ja 27-vuotiaat. Lapsia meillä ei ole. Asuttiin tänä vuonna puoli vuotta myös yhdessä, kunnes jouduttiin muuttamaan erilleen hänen lähtiessä muualle opiskelemaan. Itse en voinut lähteä mukaan omien opintojeni takia. Meistä kummastakin tuntuu, että ollaan sielunkumppanit toisillemme. Osoitamme hellyyttä ja rakkautta sanoin ja teon (silloin kun on aikaa).
Ongelmana parisuhteessamme on se, että olemme niin eri elämäntilanteessa. Itse olen seurustellut aikaisemminkin ja hänelle tämä on ensimmäinen suhde. Huonoina hetkinä hän tuntee mustasukkaisuutta eksiäni kohtaan ja miettii, olisiko helpompi olla neitsyen kanssa, lisäksi miettii omaa nuoruuttaan, että ratkeaisiko kaikki hänen ongelmat, jos viettäisikin nyt villiä nuoruuttaan. Itse taas huonoina hetkinä mietin, että olisiko helpompi olla ihmisen kanssa joka on seurustellut, kaikki ei olisi uutta sekä olisi myös löytänyt jo edes vähän itseään. Nämä samat ongelmat ovat tulleet usein esille parisuhteemme aikana, ja olemme yrittäneet käsitellä ne aina silloin, mutta emme näköjään ole onnistuneet.
Lisäksi mieltäni painaa se, että suhteen alussa (melkein vuosi oltuamme yhdessä), hän kertoi miten häntä häiritsee ajatukset muista naisista: himoitsee ja haluaisi kokeilla muita. Tuosta asiasta kuitenkin selvittiin jotenkin, vaikka nyt jättikin minuun jäljen. Kunnes asia tuli uudestaan esille viime keväänä. Hänellä on ollut naispuoleisia ystäviä ja on kovaan ääneen minulle selitellyt ja vakuutellut, että ovat vaan ystäviä harrastuksien/työn takia. Jossain vaiheessa oli yhden naisystävän luona yötä känniseikkailujen takia, ei ollut pettänyt.. Mutta kuitenkin tämä sattui minuun hyvin pahasti. Lisäksi jossain vaiheessa tuli ilmi, että hän onkin saattanut himoita niitä naisia, siksi on kovasti selitellyt minulle (ja varmaan itselleenkin).
En tiedä olenko ollut liian kiltti, vai mikä siinä on, mutta olen kuitenkin antanut nuo asiat anteeksi (tai niin ainakin luulin). Ollaan yritetty käsitellä noita asioita, puhua toisillemme miltä tuntuu. Olen antanut aikaa ja mahdollisuutta tälle suhteelle, koska kuitenkin rakastetaan toisiamme. Ja silloin kun noita mörköjä ei ole putkahtanut esille, meillä on mennyt tosi hyvin, rakastetaan toisiamme ja ollaan tehty mukavia asioita yhdessä.
Nyt pari viikkoa sitten kuitenkin itselle tuli mitta täyteen. Hän kertoi enemmän noista huonoista hetkistään, jolloin hänelle tulee mieleen tuo nuoruuden kaipuu sekä mustasukkaisuus. Noiden keskusteluiden myötä tuntui, että joku osa minusta kuoli. Usko meihin ja yhteiseen tulevaisuuteen katosi. Liika on liikaa. Sanoin, että meidän on parempi erota. Ei tästä suhteestamme tule mitään. Ei kuitenkaan erottu (vielä?), vaan nyt on oltu jossain ihme välitilassa. Paljon ollaan puhuttu, ja yritetty olla rehellisiä. Tunteet tuntuu vaihtelevan erosta taisteluun pelastaa parisuhteemme. Ollaan myös juteltu muillekin tästä.
Olo on hyvin turta, en tiedä mikä on se oikea tunne mihin tarttua. Tällä hetkellä odotellaan aikaa parisuhdeneuvojalle. Hän ajattelee, että haluaa käydä neuvojalla itsensä takia ja itsellä taas sen takia että haluaisin pelastaa parisuhteen (kuitenkin olen hyväksynyt senkin mahdollisuuden jos tästä ei tulekaan mitään). Minä en kuulemma saa odottaa turhia, hän ei voi luvata minulle mitään (ettei tulisi turhia paineita, pelkää sitoutua täysin). Enhän minäkään voi nähdä tulevaisuuteen, mutta olen valmis yrittämään. Viime viikonloppuna sanoin hänelle, että itse haluaisin yrittää (taistellla hänestä) sekä olen valmis antamaan hänelle aikaa. Nyt mietin, että oliko tuo sittenkään viisas ratkaisu. Pystynkö olemaan sydän auki, kun hän on hyvin etäinen? Olisiko parempi sittenkin jatkaa eteenpäin? Mietin itse sitä, että pitäisikö pitää pientä taukoa.
Summa summarum: En tiedä onko menneisyytemme (yhteinen ja erikseen) jättänyt meihin niin syvät jäljet, että saisimme pelastettua suhteemme. Ja onko se edes sen arvoista. Tiedän myös sen, ettei suhtautumiseni asioihin ole välttämättä mikään maailman paras. Kun on ollut itsellä huono hetki, en ole välttämättä nähnyt sen yli, ja olen saattanut reagoida voimakkaasti. En kuitenkaan ole hakemalla hakenut riitaa tai huutanut kurkku suorana, vaan olen saattanut vetäytyä itseeni tai kertoa huonot fiilikset hänelle. Itse kun olen päässyt tunteiden yli, kyseinen tunne on kuitenkin jäänyt hänelle.
Jos teillä on viisaita neuvoja mitä tulisi tehdä, mielellään otan neuvot vastaan. Kiitos teille jo etukäteen ja hyvää syksyn jatkoa!
Nimimerkki: Krisse
VASTAUS: Hei Krisse!
Kiitos viestistäsi. Voin hyvin kuvitella tilanteesi hankaluuden. Koette olevanne sielunkumppaneita, mutta tällä hetkellä parisuhde on ajautunut kriisiin.
Kerrot, että olette keskustelleet asioista useaan kertaan sekä kahdestaan näiden parin vuoden aikana että muidenkin kanssa. Oikein hyvä. Kuulostaa hyvältä myös se, että olette varanneet ajan parisuhdeneuvojalle. Kertomasi motiivit mennä juttelemaan ammattilaisen kanssa kuvaavat hyvin tilannettanne: miesystäväsi kaipaa apua itselleen ja kenties omien ajatustensa, tunteittensa ja tarpeittensa selvittelyyn, kun taas sinä toivot saavasi parisuhteenne pelastettua. Voi olla, että tässä on koko tilanteenne ydin.
Kuulostaa ihan viisaalta, että miesystäväsi on nyt pysähtynyt pohtimaan itseään. Voi olla, että hän arvioi nyt omaa elämäänsä kaiken kaikkiaan, parisuhdetta sen yhtenä osana. Tämä on tärkeä vaihe. Anna hänelle siihen aikaa ja tilaa. Suosittelen, että sinä tekisit samoin. Mieti, mitä elämältäsi toivot, mitä unelmoit, mitkä asiat ovat sinulle luovuttamattoman tärkeitä, mistä voit joustaa jne. Mieti, millaista kumppania toivot ja mitkä asiat ovat parisuhteessa sinulle tärkeitä. Olet sen ikäinen, että kysymys lapsista alkaa ehkä olla ajankohtainen. Ovatko toiveenne tämän asian suhteen yhteneväiset?
Itse ajattelen, että rakkauden lisäksi myös sitoutuminen on pysyvässä parisuhteessa oleellinen asia. Mitä sinä siitä ajattelet? Tällä hetkellä miesystäväsi ei omien sanojensa mukaan pysty siihen. On hienoa, että hän ilmaisee sen sinulle suoraan, niin että tiedät, mikä tilanne on.
Fakta suhteessanne on, että sinä olet kokeneempi ja hän kokemattomampi. Vaihtoehtonne ovat joko hyväksyä tilanne sellaisenaan tai muuttaa sitä jotenkin. On ihan mahdollista, että miesystäväsi kokee, että hän tarvitsee ja/tai haluaa saada enemmän kokemuksia naisista ennen sitoutumistaan. Siinä kohdassa on sinun valinnan paikkasi. Tyytymätöntä ja koko ajan ympärilleen vilkuilevaa miestä tuskin haluat. Miten mahdollinen tauko sitten vaikuttaisi suhteeseenne? Ehkä miesystäväsi sen jälkeen voisi todeta, ettei halua muita kuin sinut. Tai ehkä sinä kaiken sen jälkeen toteaisit, ettei paluuta vanhaan enää ole. Tai jotain ihan muuta. Voi olla, että helppoa ja molempia tyydyttävää vaihtoehtoa tässä ei ole helppoa löytää.
Kerrot omasta suhtautumisestasi huonoihin fiiliksiin. Kerrot, että olet joko vetäytynyt itseesi tai kertonut tunteistasi hänelle. Mielestäni se, että hetkeksi vetäytyy miettimään omia tunteitaan ja reagointiaan ja sen jälkeen kertoo ne toiselle, on hyvä tapa. Vetäytyminen mykkäkouluun ei tietysti ole rakentavaa, mutta lyhytkestoinen itsereflektointi on.
Teidän välisessä kommunikoinnissanne huono olo on siirtynyt toiseen. Siinä voi olla kyse joko sinun tavastasi ilmaista tunteitasi tai hänen herkkyydestään ottaa ne itseensä tai jostain ihan muusta. Sinä voisit omalta osaltasi kokeilla muuttaa tyyliä, jolla ilmaiset huonoja fiiliksiäsi ja katsoa, muuttaako se lopputulosta.
Kuulostaa tosi koskettavalta kun kerrot, että vaikeita keskusteluja käydessänne osa sinusta kuoli. Olet tullut satutetuksi syvältä. Rakastaessaan ja ollessaan sydän auki toiselle ihminen on aina haavoittuvainen. Mutta onko muuta tapaa olla aidosti suhteessa? Sinä olet rakastanut, antanut anteeksi, antanut aikaa ja mahdollisuuksia suhteellenne, halunnut taistella sen puolesta. Kuulostaa siltä, että olet tehnyt osuutesi. Ehkä sinun olisikin nyt aika huolehtia itsestäsi. On tärkeää, että pidät huolta siitä, että pysyt elävänä ja suojaat itsesi siltä, ettet tule satutetuksi liikaa.
Toivon teille molemmille erikseen ja yhdessä viisautta löytää oikeat ratkaisut tulevaisuutenne suhteen.
Olen 18-vuotias nuori nainen. Minulla on ollut monenlaisia suhteita, mutta ne jotka eivät ole päättyneet tahtomattani, olen ilmeisesti itse tyrinyt..
Reilu vuosi sitten päättyi ensimmäinen pitkä suhteeni (vuodenmittainen). Poikaystävä jätti minut ilman kunnon syytä. Hän halusi kuitenkin palata yhteen noin viikon kuluttua. Palasimme yhteen vain muutamaksi päiväksi, kunnes itse jätin, koska en osannut enää luottaa. Ero oli poikaystävälle vaikea ja hän kävi useamman kerran raivoamassa mulle siitä, kuinka paska ihminen olen ja kuinka vaan juon ja poltan ja liikun huonossa seurassa.
Tämän jälkeen olin yli puoli vuotta ilman suhdetta. En harrastanut silloin edes yhden illan juttuja. Sitten löysin luokkakaverin kautta uuden poikaystävän, jonka kanssa kaikki eteni hyvin nopeasti. Aluksi annoin itsestäni suhteelle 150% ja hän ei oikein osannut sitoutua. Tämä aiheutti riitaa ja turhautumista molemmin puolin. Muutamien yhteenottojen jälkeen olimme jo "eronneet" useamman kerran, kunnes hän oli valmis sitoutumaan ja oma kiinnostukseni oli epämääräistä ja olin katsellut muitakin. Saimme kuitenkin kaikesta huolimatta suhteen toimimaan ja kaikki oli lopulta hyvin. Kunnes hän jätti minut. Hän viittasi kyllä siihen, että meillä on ollut vaikeaa, mutta varsinainen lopullinen syy jäi silti saamatta.
Ja jälleen kerran jäin yksin. Kunnes täysikäisyyden myötä aloin ravata baareissa ja tutustuin uusiin ihmisiin ja harrastin muutamia yhden illan juttuja. Tässä kohtaa löysin myös nettituttavuuksia, joista yksi tuli Tampereelta saakka luokseni ja asui luonani muutaman päivän. Muutaman päivän vietimme aikaa tiiviisti yhdessä - lähes seurustelimme. Juttu kuitenkin loppui siihen, kun itse ilmoitin etten osaa seurustella.
Löysin taas uuden miehen. Hän oli täydellinen. Kaikkea mitä voi toivoa ja valmis seurustelemaan. Mutta ei, jätin hänetkin, koska en enää pysty seurustelemaan. Sen jälkeen olen harrastanut yhden yön juttuja ja tutustunut moniin uusiin ihmisiin, joista muutama on hyviä tyyppejä, joista voisin mahdollisesti olla kiinnostunut. En enää tiedä mitä tehdä.. Olen miettinyt mitä haluan ja miksi, mutta en osaa vastata. En osaa seurustella, koska olen jatkuvasti eri mieltä siitä mitä haluan.
Joka kerta kun aloitan seurustelun, minua alkaa muutaman päivän jälkeen ahdistaa niin paljon, että paniikissa jätän kumppanini. Sitten on taas hyvä olla sinkkuna hetki, kunnes läheisyydenkaipuu iskee. Haluaisin rauhoittua ja seurustella, mutta en pysty. Joka kerta alkaa ahdistaa.
Muutenkin koko elämäni on melko päämäärätöntä, en osaa päättää enkä olla yhtä mieltä mistään. Haluanko miehen vai en? Opiskelenko loppuun vai jätänkö kesken ja teen töitä? Mikään ei oikein pysy kasassa, kun olen jatkuvasti eri mieltä. Lisäksi alkoholia kuluu liikaa. Aina juominen lähtee käsistä ja muistikuvat edellisestä illasta saattavat olla hämäriä. Yhdessä vaiheessa join, että pääsisin hetkeksi pois (ettei tarvitsisi ajatella). Voiko käytökseni taustalla olla trauma, mielenterveysongelma, alkoholismi..? Haluaisin vastauksia, enkä halua vaivata asioillani ystäviäni (silloin tällöin puhun kyllä ystäväni kanssa myös näistä). He eivät osaa auttaa, enkä koe olevani niin sekaisin, että psykologille olisi asiaa. Haluaisin jonkun ulkopuolisen, ns. ammatti-ihmisen, arvion käytöksestäni.. Toivottavasti tähän viestiin vastataan, kiitos.
Nainen, 18
Hyvä ystävä
Kiitos mailista. Siinä olit pohtinut elämääsi monelta puolelta. Jo tuo kirjoittaminen on toivottavasti ollut sinulle selkiyttävä tapahtuma. Nuoresta iästäsi huolimatta olet kokenut monenlaista – vuoden seurustelusta yhden yön suhteisiin, onnellisista hetkistä päämäärättömyyden tunteisiin.
Olet miettinyt mitä haluat ja miksi, mutta et osaa vastata. ”En osaa seurustella, koska olen jatkuvasti eri mieltä siitä mitä haluan”, sanot. Nykyään kun alat seurustella muutaman päivän jälkeen alkaa ahdistaa niin paljon, että paniikissa jätät kumppanin. Haluaisit rauhoittua ja seurustella, mutta et pysty. Joka kerta alkaa ahdistaa.
Teet elämästäsi tarkkoja havaintoja: ”Muutenkin koko elämäni on melko päämäärätöntä, en osaa päättää enkä olla yhtä mieltä mistään. Haluanko miehen vai en? Opiskelenko loppuun vai jätänkö kesken ja teen töitä? Mikään ei oikein pysy kasassa kun olen jatkuvasti eri mieltä. Lisäksi alkoholia kuluu liikaa. Aina juominen lähtee käsistä ja muistikuvat edellisestä illasta saattavat olla hämäriä. Yhdessä vaiheessa join, että pääsisin hetkeksi pois eikä tarvitsisi ajatella.”
Sinä käytät olotilaasi mukavan kuvaavaa sanontaa ”Olen erimieltä” tai ” En osaa olla yhtä mieltä mistään”. Olotilaa voisi kutsua ristiriidaksi. Ristiriitaisissa tilanteissa on pysähdyttävä. Silloin ei auta tehdä hätiköityjä päätöksiä ikään kuin kokeillakseen, miltähän uusi vaihtoehto tuntuisi. Ristiriitainen tunnetila pitää otteessaan.
Ristiriitaisessa tilanteessa on hyvä kaikessa rauhassa miettiä eri vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet. Olet nuori ja sinulla on toivottavasti paljon rikasta elämää edessä. Siksi sinulla ei ole mikään kiire seurustelusuhteisiin vain seurustelun vuoksi. Mieti, millaista kumppania toivot. Mitä arvotat seurustelukumppanissa? Millaiset luonteenpiirteet luovat sinussa turvallisuuden tunnetta? Millaisia elämäntapoja toivot kumppaniltasi? Mitä haluaisit tehdä hänen kanssaan, miten viettää aikaa? Millaisia asioita haluaisit jakaa hänen kanssaan? Millainen ihminen saattaisi olla kiinnostunut sinusta?
Olet tyytymätön nykyiseen olotilaasi; juomiseen, ristiriitaisiin ajatuksiin, kyvyttömyyteen seurustella. Yhden yön suhteet eivät täytä sydämesi kaipuuta. Tyytymättömyys on tärkeä tunne. Se on edellytys muutokselle. Vaikka olosi on hankala, on sinua kuitenkin onniteltava, sillä tyytymättömyys on pysäyttänyt sinut toteamaan, että tällaista et halua. Mitä siis haluat? Pysyviä ihmissuhteita, luottamusta, rakkautta, hyväksymistä, lohduttavaa, ymmärtävää syliä, iloa, joka säilyy seuraavaan aamuun asti, elämänhalua, elämisen tarkoituksen löytymistä – ehkä jotain näistä.
Tuntematta sinua, näen sinussa eksyneen, etsivän ihmisen, melkein pienen tytön vielä. Elämällesi on tarkoitettu jotain parempaa; tasapainoa, rauhaa, iloa, kykyä nauttia. Milloin menneisyydestäsi löydät ajan, tai edes pieniä hetkiä, jolloin olet ollut onnellinen ja levollinen? Ketä silloin kuului elämääsi? Mitä silloin teit? Mistä löysit ilon ja lohdutuksen? Löytäisitkö polun takaisin? Tai löytäisitkö uuden polun oikean itsesi luo. Pysähdyttyäsi voisit kuulla, mitä se pieni, eksynyt tyttö sinussa tarvitsee. Löytäisitkö luotettavan aikuisen, jonka kanssa yhdessä voisitte etsiä tietä ja koota elämäsi palasia? Jos kävit rippikoulun, oliko siellä luotettavaa opettajaa tai nuorisotyöntekijää, johon voisit ottaa yhteyttä? Tai luottaisitko nuorisoasemien terapeutteihin?
Elämäsi on liian arvokas kuljettavaksi sumussa ja yrityksen ja erehdyksen aikaansaamissa kivuissa. Olet matkallasi oppinut jo paljon. Pettymysten kipu ei mene hukkaan, jos se saa opettaa sinulle suuntaviittoja siihen, mitä et tahdo ja mitä haluat.
Pimenevästä syksystä huolimatta toivon sinulle sydämestäni valkenevaa tietä ja polkuasi ohjaavaa valoa. Saara, perheneuvoja
