Olen 22-vuotias nainen. Olemme olleet yhdessä poikaystäväni kanssa puolitoista vuotta. Varsinainen alkuhuuma meni poikaystävälläni ohi muutamassa kuukaudessa, minä olen havainnut haihtumisen merkkejä alkuhuumasta vasta kuluvan kevään aikana. Asumme edelleen omissa asunnoissamme, poikaystäväni ei suostu muuttamaan yhteen ellen muuta hänen nykyiseen asuntoonsa. Minä haluaisin rakentaa yhteisen kodin, en muuttaa hänen kalusteidensa keskelle.
Näemme nykyään n. pari kertaa viikossa, mikä on mielestäni aivan liian vähän. Silloin tällöin poikaystäväni pyytää minua luokseen, muttei koskaan suostu tulemaan minun luokseni, koska luonani on kuulemma tylsää. Hänen luonaan katselemme vain netflixiä joka ikinen kerta.
Kun pyydän poikaystävältäni huomiota, hän sanoo vastahakoisesti minun olevan hänelle tärkeä ja kysyy sitten turhautuneena, miksi itsestäänselvää asiaa täytyy jatkuvasti todistella. Haluaisin vain tuntea hänen rakastavan minua, mutta hänelle vaikuttaa olevan ihan sama, näemmekö vai emme. Poikaystäväni ei ilmaise että häntä harmittaisi ettemme näe usein, hän on jopa sanonut suoraan ettei häntä häiritse vaikka näkisimme vain kerran viikossa. Minun on vaikea ymmärtää, että jos olen hänelle tärkeämpi kuin mikään muu, niinkuin hän väittää, niin miten voi olla ihan sama, että nähdäänkö vai ei?
Onko tällainen suhde tarpeeksi hyvä? Onko minulla oikeus odottaa enempää?
Samantekeväkö?
VASTAUS: Kerrot suhteestasi poikaystäväsi kanssa, jossa sinä toivoisit enemmän yhteistä aikaa, jopa yhteisen kodin perustamista. Poikaystävällesi puolestaan riittäisivät kertomasi mukaan väljemmät tapaamiset ja hän turhautuu, kun pyydät hänen huomiotaan ja todisteita siitä, että sinä olet hänelle tärkeä. Sanot, että haluaisit tuntea hänen rakastavan sinua. Olet siis epävarma hänen rakkaudestaan.
Kuvaat tilannetta, jossa sinä epävarmuudessasi yrität ymmärrettävästi erilaisin tavoin varmistua hänen rakkaudestaan. Hän puolestaan tuntee mahdollisesti olonsa ahtaaksi, keinottomaksi ja turhautuneeksi kun ei pysty sinua vakuuttamaan. Tämä todennäköisesti lisää hänen tarvettaan tavata harvemmin. Se puolestaan lisää sinun epävarmuutta siitä, että oletko hänelle tärkeä. Näin kumpikin ruokkii toisen käyttäytymistä.
Ihmisillä on erilaisia tapoja olla suhteessa. Usein nämä tapamme asettua parisuhteeseen liittyvät myös meidän omiin perhetaustoihimme ja kokemuksiimme. On vaikea määritellä ulkoapäin, minkälainen suhde on tarpeeksi hyvä tai miten paljon parin tulisi olla yhdessä. Yleisesti voisi sanoa, että parisuhteessa pitää kestää sekä läheisyyttä ja sitoutumista, mutta myös erillään oloa ja erillisyyttä. Ja on tärkeää, että voi tuntea, että on rakastettu ja tärkeä toiselle.
Joskus tämä erilaisuus sitoutumisen tavassa voi liittyä myös sukupuoleen. Monet nuoret miehet kaipaavat enemmän väljyyttä parisuhteeseen ja saman ikäiset naiset puolestaan olisivat varhaisemmassa vaiheessa valmiita tiiviimpään yhdessä olemiseen. Tällöin olisi kuunneltava kummankin tahtia. On myös tärkeää, että kummallakin on parisuhteen lisäksi myös muita itselle tärkeitä asioita elämässä.
Jäin miettimään, onko sinulla omassa taustassasi kokemuksia yksin jäämisestä tai siitä, että et ole ollut tärkeä jollekin. Ovatko nämä kokemukset mahdollisesti sellaisia, jotka saattavat lisätä sinun epävarmuuttasi siitä, että olet toiselle tärkeä, ja siten voimistavat käyttäytymistä, joka saattaa toisesta osapuolesta tuntua takertuvalta? En usko, että yhteisen kodin perustaminen on tässä kohdassa vielä se ratkaisu, joka poistaa epävarmuutesi. Toisaalta olisi tärkeää, että et joutuisi elämään jatkuvassa epävarmuudessa. Saattaa olla, että poikaystäväsi ei täysin ymmärrä sitä turvattomuutta, jota suhteenne sinussa aiheuttaa, vaan hän kokee käytöksesi kritiikkinä tai syytöksinä, ja reagoi siksi kuten reagoi.
Olisiko mahdollista, että menisit vähän poikaystävääsi vastaan? Sanoisit hänelle, että ymmärrät, että sinun tapasi varmistaa rakkautta saattaa mahdollisesti tuntua hänestä takertuvalta tai tukalalta, ja että et haluaisi hänen joutuvan tuntemaan niin. Sanoisit, että haluaisit aidosti tietää mitä hän toivoisi suhteeltanne. Ehkä jossain tämän tyyppisessä ilmapiirissä olisi mahdollisuus päästä keskusteluun siitä minkälaista yhdessäoloa kumpikin suhteelta toivoo, ja onko mahdollista, että kummankin toiveet tulisivat suhteessanne huomioiduksi.
KYSYMYS: Olen ollut yli viisi vuotta parisuhteessa. Aloimme seurustelemaan, kun minä olin vielä teini, joten käsitykseni ihmissuhteista oli vasta kasvamassa. En nähnyt silloin hälytysmerkkejä. Sairaalloinen mustasukkaisuus, kyttääminen, yms. Aloin kokea, että tein oikeasti väärin, jos näin ystäviä tai tein ylipäätänsä jotakin ilman häntä. Pyytelin jatkuvasti anteeksi. Ryhdyin välttelemään tällaisiä tilanteita. Hän itse harrastaa paljon, joten olin yksin paljon.Tästä masennuin.
Nyt olen työstänyt näitä asioita ja käynyt niitä läpi. Olen muut elämän osa-alueet saanut kuntoon, paitsi parisuhteen. Olen muuten tyytyväinen. Mutta koen edelleen parisuhteen todella hallitsevaksi. Edelleen tuntuu, että kaikkiin menoihin pitäisi pyytää lupa yms. Välillä tuntuu, että tukehdun. Hänen kanssaan on mahdoton keskutella. Hän ei myönnä mustasukkaisuuttaan eikä näe ongelmaa parisuhteessamme.
Minusta tuntuu pahalta, että vain minä olen epävarma tulevaisuutemme suhteen. Olisin jo valmis luovuttamaan. Mitä minun tulisi tehdä? En halua jatkaa näin ja uhriintua.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Jos ymmärrän viestiäsi oikein, niin masennuit mm. miehesi käyttäytymisen - sairaalloisen mustasukkaisuuden, kyttäämisen ja niistä johtuvan yksinäisyytesi takia.
Nyt olet työstänyt ja saanut elämäsi osa-alueita haltuusi ja koet olevasi tyytyväisempi elämääsi. Minun korvin kuulostaa myös sitä, että koet olevasi jollain tapaa vahvempi ja pystyt paremmin olemaan oma itsesi. Kuitenkaan kaikki tuo hyvä työ minkä olet tehnyt itsesi hyväksi, ei ole muuttanut parisuhdettanne ja miestäsi. Kerrot, että hän on edelleen hallitseva, kontrolloiva, rajoittava ja mustasukkainen. Nuo asiat mitä kuvasit, ovat toisen omistamista ja väkivaltaa. Mitä tapahtuu jos vastustat häntä, et "tottele"? Joudutko pelkäämään häntä näissä tilanteissa ja pelon takia alistumaan hänen vaatimuksiinsa?
Miehesi käyttäytymisessä huolestuttavinta on se, että hän ei näe ongelmaa itsessään, omassa mustasukkaisuudessaan. Jos ihminen ei pysty tarkastelemaan omaa käyttäytymistään ja näkemään tarvetta muutokselle on jokseenkin mahdotonta muuttua. Väkivaltaisen käyttäytyminen muuttuminen lähtee siitä, että ihminen ottaa vastuun siitä ja myöntää sen, että väkivaltaisuus on hänelle ongelma. Niin kauan kuin ihminen oikeuttaa oman väkivaltaisen käyttäytymisen toisen käyttäytymisellä, muuttuminen on mahdotonta. Sanot, että et halua jatkaa näin, uhriintua. Hienoa, sillä sinun ei missään nimessä pidäkään. Miehesi ei omista sinua, kukaan ei voi omistaa toista. Sinun on laitettava rajat itsesi ympärille ja lakattava alistumasta. Jos tarvitset ulkopuolista tukea tälle työlle sitä voit saada esim. erilaisista väkivaltatyötä tekevistä tahoista mm. Kirkon perheneuvonta tai [url=www.naistenlinja.fi]Naisten Linja[/url].
Jäin vielä miettimään viestissäsi mikä on saanut sinut pysymään suhteessanne? Rakastatko miestäsi? Jos rakastat, niin mitä sillä tarkoitat? Entä minkälaisen parisuhteen ja puolison haluaisit? Millaista elämää haluaisit elää hänen kanssaan yhdessä ja erikseen? Sinun on kuunneltava unelmiasi, toiveitasi ja tarpeitasi. Jos ihminen elää sivussa itseltään hän on vaarassa masentua, katkeroitua. Siksi kuulostaa niin hyvältä kun kerrot työstäneesi itseäsi. Jatka tuota työtä itsesi kanssa niin löydät vähitellen itse vastauksen esittämääsi kysymykseen "Mitä minun tulisi tehdä?".
KYSYMYS: Hei, olen 23-vuotias nainen. Olen seurustellut elämäni aikana kahdesti, joista ensimmäinen suhde kesti muutaman vuoden, ja tämän jälkeinen “laastarisuhde” reilun puoli vuotta, mutta kariutui pääasiassa kokemaani henkiseen väkivaltaan.
Tästä viimeisimmästä suhteesta on nyt 3,5 vuotta aikaa, ja tässä välissä olen harrastanut kohtalaisen runsaasti yhden yön juttuja, sekä muutamaan kertaan olen ehtinyt ihastua, mutta aina väärään ihmiseen: joko en ole saanut vastakaikua, tai sitten miehet ovat olleet liian sitoutumiskammoisia ja ovat karanneet sen jälkeen, kun olen möläyttänyt tunteistani, vaikka olisivat itsekin väittäneet jotain tuntevansa. Olen aina ollut hyvin epävarma itsestäni, mutta yhden yön jutuilla luulin hetkeksi keränneeni itseluottamusta ja sellaista oloa, että “mä kelpaan”. Kyllä se siinä mielessä toimikin, lähes aina esimerkiksi baari-iltoina sain jonkun lähtemään mukaani, jos vain siltä sattui tuntumaan.
Jotkut kanssani öitä viettäneet laittoivat paljon enemmän peliin kuin minä, ja törkeästi jätin heidät roikkumaan vastaamatta yhteydenottoihin, vaikka olisimme nähneetkin useamman kerran. Tein tätä myös sellaisille kavereille, joiden kanssa eksyin sänkyyn syystä tai toisesta. Sanomattakin selvää, että olen tällä pilannut usean kaverisuhteen. Tämän vuoden alussa kuitenkin lopetin kaiken turhan säätämisen. Tammikuussa minulla oli yksi yhden yön juttu, mutta sen jälkeen päätin, että se saa loppua. Ei se ole sitä elämää, mitä mä haluan elää. Aloin tosissani toivoa tasaisempaa elämää. Jotain, mistä saa kiinni ja mihin tukeutua.
Tajusin, että yhden yön jutut ainoastaan tuhoavat minua kaikella sillä katumuksella ja ahdistuksella, enkä loppupeleissä ole saanut niistä mitään hyvää. Itseluottamukseni kyllä kieltämättä nousi aluksi, mutta lopulta aloin nähdä itseni vain säälittävänä ja halpana, mikä laski itsevarmuuttani alemmas kuin koskaan.
Kesällä aloin tuntea itseni tosi yksinäiseksi ja epähaluttavaksi, kun ei ollut mitään kontaktia miehiin. Kyllä sitä aina silloin tällöin sai huomiota, mutta olin (ja olen) sitä mieltä, että lähes poikkeuksetta kaikki näistä halusivat vain sänkyyn ja olisin vain jatkanut samaa elämääni, enkä halunnut sitä. Päätin, että seuraavaksi olen sängyssä tulevan seurustelukumppanini kanssa, millä sen nyt sitten mukamas ajattelinkin tietäväni.. Joka tapauksessa, purin vähän tätä oloani tinderillä, mikä oli ihan hauskaa. Yhden tuntemattoman kanssa olen tavannut, mutta pääasiassa koko tinderöinti oli vain sellaista itseluottamuksen uudelleen nostattamista, tai sen yrittämistä. Saada matcheja, mutta ei tarvitse lähteä siihen sänkytouhuun mukaan, mikä kaduttaisi kuitenkin. Loppukesästä painoin tinderissä hieman vitsillä sydäntä yhdelle tuttavalle samasta kaupungista - tutustunut olen häneen jo useampia vuosi takaperin kun olin suhteessa, ja ollaan satunnaisesti nähty, mutta ei sen kummemmin. Saman työpaikan takia näimme niissä merkeissä toisinaan ja teimme töitä yhdessä, mutta en ollut koskaan ajatellut häntä kaveria kummoisempana. Sattumalta siitä tuli kuitenkin match, jolle ensin nauroimme molemmat, mutta lopulta chattailun kautta tapasimme.
Sen jälkeen olemme harrastaneet useampaan kertaan seksiä ja ollaan ruvettu tutustumaan toisiimme kunnolla. Muutaman kerran jälkeen jo tajusin, miten mulle alkoi välittömästi kasvaa tunteita tuota ihmistä kohtaan - olimme niiiiiin samanlaisia, vaikka en ollut sitä ennen tajunnutkaan. Vihelsin jo ensimmäisen kuukauden aikana jutun pariin kertaan poikki vedoten siihen, etten pystykään tällaiseen friends with benefits -juttuun. Ei mennyt aikaakaan, kun mies ilmoitti, että haluaa tapailla kanssani. Sen jälkeen tilanne onkin ollut äärettömän haastava, koska en jostain syystä pysty sisäistämään “tapailua”. Tästä olemme saaneet muutamaan kertaan riidankin aikaan, sillä epävarmuuteni on tullut esille aivan liikaa. Se alkaa olla hyvin sairaalloista, sillä se on mielessäni aivan oikeasti 24/7.
Tiedän meidän kaveruusajoista miehestä sen verran, että hän on seurustellut useaan kertaan ja on ainakin kertaalleen pettänyt. Tiedän myös sen, että hän on erittäin flirttaileva ja sosiaalinen, erityisesti humalassa, mutta muutenkin. Ennen tapailuamme hänellä on ollut useamman kuukauden “villivaihe”, jolloin on harrastanut reippaasti yhden yön juttuja ja tapaillut useampaakin naista samaan aikaan. Nyt hän kuitenkin vakuuttaa, ettei aio enää tapailla ketään muuta kuin minua. Hän ei halua enää edes keskustella asiasta kanssani, koska olen niin useaan kertaan näyttänyt epäilyni tätä lupausta kohtaan, että hän alkaa todellakin kyllästyä vakuutteluun - ja ihan syystäkin, ymmärrän sen kyllä. Minun on vain tolkuttoman vaikeaa luottaa hänen sanaansa.
Erityisesti siksi, että mä kaipaisin tapailulta enemmän, mutta tunnen olevani ahdistava. Näemme vaihtelevasti, mutta noin kerran viikossa/kahdessa, toisinaan useammin, toisinaan harvemmin. Muuna aikana emme juuri pidä yhteyttäkään. Itse kaipaisin huomattavasti enemmän yhteistä aikaa, mutta en kuitenkaan halua, että hän tuntee minun riistävän aikaansa kavereidensa kanssa, sillä kuten mainittua, hän on todella sosiaalinen ja omaa tiiviin ystäväporukan, joiden kanssa viettää aikaansa oikeasti paljon. Aina kun näemme, hänen puhelimensa käy kuumana, puhelua ja viestiä pukkaa vähän väliä. Tämä ei minua aiemmin häirinnyt ollenkaan, koska tiesin ystävien pitävän oikeasti päivittäin yhteyttä PALJON. Eräällä kerralla hänen luonaan vieraillessa satuin kuitenkin ohimennen huomaamaan hänen puhelimensa pöydällä, ja siinä oli tinder päällä. En silloin oikein tiennyt miten siihen pitäisi suhtautua, joten sivuutin asian, mutta heti sen jälkeen se on alkanut kaivelemaan mieltäni. Ja nyt pääsemme dilemmaan, kun en enää halua näyttää epävarmuuttani ja kysyä asiasta, koska pelkään (ja tiedän) ajavani hänet hiljalleen pois luotani lopullisesti, jos jatkuvasti näytän, etten luottaisi häneen.
Tämä mies tietää varsin hyvin edellisistä suhteistani ja menneisyydestäni muutenkin, mutta ei ole reilua laittaa kaikkea mun käytöstä senkään piikkiin. Mitä voisin tehdä tälle epävarmuudelleni? Kuinka voisin ottaa noita asioita hänen kanssaan puheeksi tekemättä asiasta mitään suurta numeroa ja ahdistuksen aihetta? En haluakaan aloittaa keskustelua mitenkään sävyllä “meidän täytyy nyt jutella vakavia”, vaan haluaisin kysyä asiasta vain ohimennen ja mainita, että se on vain mietityttänyt mua. Pelottaa, että oikeasti hakkaan sen viimeisen naulan tähän arkkuun ottamalla näitä asioita TAAS kertaalleen puheeksi, kun niistä on niin moneen kertaan jo jauhettu - ei tinderistä, mutta yleisesti siitä, miten pelkään hänen tekevän muiden kanssa jotain.
Huoh, olen ihan loputtomassa suossa oman pääni kanssa. En pysty käsittelemään ajatusta, että menettäisin tuon ihmisen, jonka kanssa oikeasti yhteinen aika on parempaa kuin mikään muu.
Väsynyt epävarmuuteen
VASTAUS: Kiitos pitkästä viestistäsi.
Kuulostaa sitä, että olet viime vuosina monin eri tavoin ja kokemuksin tutkinut ihmissuhteissa olemista. Ikääsi nähden olet ehtinyt jo kokea kovin monenlaisia suhteita. Osa näistä kokemuksista on ollut, ainakin joltain osin, hyödyllisiä ja osa haitallisia sinulle. Kaikista niistä voi kuitenkin yrittää oppia, ennen kaikkea itsestään. Niin kuin olet pyrkinytkin tekemään.
Kerrot, että olet yrittänyt nostaa itseluottamustasi yhden illan jutuilla ja tinderillä. Loppupeleissä et ole kuitenkaan saanut näistä itsellesi mitään hyvää vaan niiden vaikutus on ollut jopa päinvastainen: Olet alkanut näkemään itsesi säälittävänä ja halpana ja lopulta itseluottamuksesi on laskenut alemmaksi kuin koskaan. Kerrot, että olet alkanut toivoa tasaisempaa elämää, jotain mistä saa kiinni ja mihin tukeutua. Olet alkanut toimimaan naiden toiveittesi suuntaisesti mm. lopettamalla yhden illan suhteet.
Nuo mainitsemasi asiat kuulostavat hyviltä toiveilta ja oikeastaan ne ovat toiveita, jotka toteutuessaan tuovat turvaa ja vaikuttavat mm. itseluottamukseen. Itseluottamus parisuhteessa rakentuu mm. siitä, että voin luottaa, nojata kumppaniini, tulen nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi tarpeineni, minuun sitoudutaan. Itsetuntoa on myös se, että tiedän mitä tarvitsen ja kaipaan, ja pyrin järjestämään elämääni niin, että voisin mahdollisuuksien mukaan elää itseni näköistä elämää.
Sinulla on kokemusta miehistä, jotka eivät halua sitoutua ja jotka lähtevät kun sinä alat kertomaan tunteistasi. Toisaalta kerrot myös itsestäsi, että olet katkaissut yhteydenpidon kun vastapuoli on laittanut itseään peliin ja olisi ollut mahdollista syventää suhdetta. Nämä teemat toistuvat nykyisessäkin suhteessasi. Joku puoli sinusta kaipaa yhteyttä, sitä että voisi luottaa, voisi puhua ja kertoa itsestään, tunteistaan. Samanaikaisesti toinen puoli viheltää peliä poikki ja sanoo, etten pystykään tähän. Sanot että "en pysty sisäistämään tapailua". Mitä mahdat tarkoittaa?
Sanot, että kaipaat tapailultanne enemmän, mm. enemmän yhteistä aikaa. Nimimerkkisikin sanoo, että olet väsynyt epävarmuuteen. Mutta on vaikea luottaa. On vaikea luottaa, että miesystäväsi ei tapaile muita vaan on sitoutunut sinuun. On vaikea luottaa, että sinulla on oikeus puhua epävarmuudestasi juuri sellaisena kun sinä sen koet, ei vähätellen tai ohimennen. Viestissäsi hyvältä kuulostivat kaikki ne asiat, joissa tunnistat itseäsi, pelkojasi ja toiveitasi. Ajattelen, että sinun tulisi kuunnella niitä puolia itsessäsi ja miettiä mistä kaikesta ne kumpuavat. Mistä esimerkiksi mahtaa pohjimmiltaan kummuta tuo kelpaamattomuuden kokemus? Sanot, että pelkäät ajavasi hänet pois jos kerrot epävarmuudestasi. Se on tietenkin mahdollista, että niin kävisi. Muistan joskus kuulleeni sanonnan "Parempi tulla hylätyksi omana itsenään kuin rakastetuksi jonain mitä ei ole".
Saattaisi olla hyvä, jos löytäisit itsellesi jonkun turvallisen ammatti-ihmisen, esim. täältä Kirkon perheneuvonnasta. Hän voisi miettiä kanssasi näitä kysymyksiä ja olla tukenasi, että pääsisit ylös "loputtomasta suosta" jossa koet olevasi. Toivon, että jossain kohtaa saat ihmissuhteen, jossa voit olla turvallisesti sinä.
Kaikkea hyvää Sinulle toivottaen,
Perheneuvoja Helena
KYSYMYS: Tervehdys. Olen 39-vuotias mies. Olen naimisissa kuudetta vuotta ja meillä on 4- ja 2,5-vuotiaat lapset. Perheessämme ei ole alkoholi-ongelmia, eikä tietääkseni uskottomuuttakaan, mutta..
Käymme molemmat töissä ja yhdessäoloaikamme riitelemme lähes koko ajan. Vaimo on aina vihainen ja masentunut oman ajan puutteesta. Vaikka minä teen paljon kotitöitä ja hoidan lapsia ja muun muassa nukutan heidät aina, kun en ole töissä.
Myös seksi on iso ongelma. Mielestäni minulla on normaalit seksihalut. Silloin kun on aikaa ja energiaa harrastamme seksiä. Kuten mielestäni muutkin. Vaimoni haluaa seksiä koko ajan ja sen pitäisi kestää tuntikausia kaikkine mahdollisine leikkeineen. Enhän minä semmoista jaksa ja vaimo on superseksuaalinen haluineen. Pelkään, että hakee pian tarpeensa muualta. En halua erota, mutta emme voi puhua enää mistään huutamatta. Mikä neuvoksi?
Samppa, 39
VASTAUS: Tervehdys, Samppa!
Kuvailet elämäntilannetta, jossa sinun ja vaimosi pitää yrittää venyä moneen suuntaan. Osittain siis tilanteenne on hyvin tuttu monille lapsiperheiden vanhemmille: toisaalta on puoliso ja parisuhde, toisaalta lapset ja kodin arki, toisaalta työ ja vielä oman ajan ja tilan tarvekin. Monta elämänaluetta pitäisi yhdistää. Jokainen antaa iloa, tyydytystä ja sisältöä elämään. Jokainen osa-alue toisaalta myös vaatii aikaa ja vie voimavarojakin. Olisi liian helppoa kuitata asia sanomalla, että ruuhkavuodet kestävät aikansa ja ovat sitä elämän parasta aikaa, jonka arvon huomaa vasta jälkikäteen. Tosiasia kuitenkin on sekin, että jokaisen voimavarat ovat rajalliset. Siksi on hienoa, että olet lähtenyt etsimään apua!
Kerroit että riitelette lähes koko ajan ja ettette voi puhua enää mistään huutamatta. Väsyneenä ja stressaantuneena tunteiden käsittely on haasteellista. Silloin tulee myös helposti purkaneeksi väsymyksensä niihin lähimpiin ihmisiin.
Parisuhde joutuu koetukselle eikä perhe-elämä ole enää sitä millaiseksi sen on toivonut muotoutuvan. Parisuhde ja perhe eivät enää olekaan voimavara, vaan ne vievät voimia entisestään. Kuulostaa siltä, että tarvitsette aikaa parisuhteellenne ja toisaalta myös kumpikin ihan omalle itsellenne.
Kerroit että vaimosi haluaa omaa aikaa. Et puhu omasta ajantarpeestasi: koetko että sinulla itselläsi on omaa aikaa? On tärkeää antaa aikaa lapsille ja perheelle. Yhtä tärkeää on pitää huolta myös itsestään.
Kerroit myös että vaimosi on vihainen ja masentunut. Jos kysymys on masennuksesta, siihen on saatavissa apua: onko vaimosi ottanut yhteyttä työterveyteen.
Kerroit paljon myös seksuaalisuudesta ja siitä että tarpeenne eivät kohtaa sillä alueella. Seksuaalisuus on herkkä alue ja koskettaa ihmistä syvältä. Seksuaaliset tarpeet vaihtelevat yksilöittäin: poikkeuksellisen ja normaalin seksuaalisen aktiivisuuden rajaa ei voi vetää. On tärkeää keskustella, kertoa omista tunteistaan ja toiveistaan ja myös kuunnella toista herkällä korvalla.
Jäin miettimään lausettasi: "Vaimoni haluaa seksiä koko ajan ja sen pitäisi kestää tuntikausia…" Seksuaalisuus ei ole yhtä kuin seksi tai seksiakti, vaan se voidaan käsittää laajemminkin läheisyytenä, hellyytenä, puheena. Millä tavoin parisuhteessanne ja perheessänne ilmaistaan välittämistä ja rakkautta? Osaako puolisosi ottaa vastaan muita rakkaudenilmaisuja kuin seksissä? Jos ei, olisiko hyvä keskustella asiasta? Joskus yksilöterapiakin voi olla tarpeen.
Kokonaistilanteenne on laaja ja monisyinen. Ulkopuolisen näkökulma voi avata teille uusia polkuja pois umpikujasta. Kirkon perheneuvonta auttaa mielellään teidänkin perhettänne!
Suomalaiset tunnetaan maailmalla kovina bilettäjinä. Kuppi maistuu ja muuten hiljaiset ihmiset tanssivat pöydillä ja karjuvat täysillä musiikin mukana. Meidän piti oppia eurooppalaisille juomatavoille, mutta yhdistimmekin tissuttelun ja ryyppäämisen. Nuorten aikuisten biletyskulttuuri venyy ja laajenee. Ennen vanhaan juhlat oli juhlittu kun mentiin naimisiin, nyt biletetään vaikka kotona olisi jo kumppani ja/ tai lapsia.
Nuorten aikuisten pastori ja psykoterapeutti Juha Petterson Helsingin seurakuntayhtymästä ei näe biletyksessä sinänsä mitään ongelmaa.
”Miten tää biletys nyt määritellään? Tarkoitetaanko yökerhoja vai kapakoita? Esimerkiksi Helsingin Kallion alueella kämpät on niin pieniä, että ihmiset menevät oleskelemaan ravintolaan kuin olohuoneeseen.”
”Biletys on suurimmaksi osaksi aika viatonta. Haetaan exit-juttua omasta elämästä, halutaan arjen ylittävä kokemus, joka tuo jotakin lisää elämään. Se voi olla biletystä, se voi olla uskonto. Miksi luetaan tai urheillaan? Elämä on aika tylsää. Käytämme paljon aikaa itsemme viihdyttämiseen. Voidaan tietysti kysyä, onko se mennyt överiksi?”, Petterson pohtii.
”Jos ajattelee parisuhdetta ja uskottomuutta, niin onko niillä (biletyksellä ja uskottomuudella) jokin yhteys toisiinsa? Estot häviää kännissä, harkintakyky helpommin pettää. Kuinka paljon bilettäminen aiheuttaa tilanteita, joita joutuu selvittelemään jälkikäteen? Vähän niin kuin muutkin asiat elämässä, bilettäminen voi olla oiva juttu ja tuoda paljon myönteisiä asioita, tai jossakin toisessa tapauksessa se voi aiheuttaa ongelmia”, Petterson sanoo.
Sairaan siistii, en muista mitään
”Suomalainen tarina bilettämisestä on aika mielenkiintoinen. Jossain toisessa kulttuurissa ei ehkä olisi hienoa kertoa, että heräsin aamulla nakit silmillä. Bilettämistä romantisoidaan tarinoissa. ”Oltiin ulkomailla ja dokattiin viikko putkeen. Oli sairaan siistii, mitään en muista.” ”, Petterson kuvailee.
Keskustelemme Pettersonin kanssa Helsingin Sanomien uutisoimasta sosiologi Antti Maunun yökerhoja käsittelevästä väitöstutkimuksesta ”Yöllä yhdessä”. Maunun mielestä biletyksellä haetaan kuulumista yhteisöön. Ravintolasta etsitään huippukokemusta. Alkoholi on monelle vain sivujuoni.
Petterson hieman kyseenalaistaa ihmisten itsensä kertomat syyt biletykselle.
”Miten asia on ja miten se selitetään? Minkä funktion se täyttää ihmisen elämässä? Psykoterapeuttina olen huomannut, että vähän epävarmaa on, tietääkö ihminen itsekään (syytä tekemisilleen)?”
Miten kirkko suhtautuu biletykseen?
”Kirkolla on hyvin harvaan asiaan mitään yhtä käsitystä. Yksi ääni per mies -periaatteella toimitaan useimmin”, Petterson sanoo.
Kirkko on kyllä ottanut kantaa parisuhteen tai perhe-elämän harmoniaa vaarantaviin tekijöihin.
”Esimerkiksi alkoholinkäyttö voi mennä vaikka parisuhteessa överiksi, jos toinen on kauhea bilettäjä ja toinen ei”, Petterson varoittaa.
Yhdessä vai erikseen?
Väestöliiton tutkimuksen mukaan monet suomalaiset parit arvostavat paljonkin yhdessä biletystä. Pienet humalat ja yhdessä juhliminen tuovat iloa monen parin elämään. Pettersonin mukaan biletyksen herättämä huoli voikin johtua muista syistä.
”Kyse voi olla mustasukkaisuudesta tai päihteiden liikakäytöstä, tai ihan asioiden priorisoimisesta. Liittyykö siihen muita kysymyksiä? Jos menee omien kavereiden kanssa ulos, liittyykö siihen syyllisyyttä? Joutuuko tekemään tarkkaa tiliä illan kulusta ja osallistujista. Liittyykö asiaan mustasukkaisuutta? Liittyykö omaan käytökseen jotain sellaista, mikä herättää mustasukkaisuutta?”, Petterson avaa.
”Jos omien kavereiden kanssa meneminen ja bilettäminen tuntuu tärkeämmältä kuin puolison kanssa vietetty aika, voi kysyä onko oman puolison kanssa niin ahdistavaa, että täytyy olla poissa?”
Pettersonin kokemuksen mukaan naiset eivät edelleenkään voi bilettää ihan yhtä vapautuneesti kuin miehet. Joidenkin naisten biletys-kielteisyys voi johtua poliisin roolin rasittavuudesta.
”Jos mennään vaikka yhdessä bileisiin, ehkä miehelle sallitaan enemmän. Nainen joutuu usein olemaan se päällekatsoja, että mies selviää kotiin. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun vedetään ne överit. Naisten humalahakuisuutta ei enää katsota niin pahalla, mutta kun muistelee omia kokemuksia yleensä, on niin, että miehet on enemmän humalassa”, Petterson sanoo.
Haetaanko baarista aina seuraa?
42-vuotias Petterson muistelee omaa nuoruuttaan, jolloin oli itsestään selvää, että kavereiden kanssa juhliessa kaikkia kiinnosti myös pariutuminen.
”Kuvio on ehkä muuttumassa. Tinderit sun muut ovat tulleet vaihtoehdoiksi. Moni on aika kypsä olemaan pe-la ravintolassa, kun on vasta keskiviikkoon mennessä toipunut. Parisuhdetta etsitään paljon nettipalveluista. Ravintolat, työpaikka tai harrastukset eivät ole ainoa paikka etsiä paria”, Petterson sanoo.
Moni on huomannut pariutumispaineen vähentyneen ravintoloissa. Tyttö- tai poikaporukassa voi heilua baarissa ihan rennostikin. Ei ole pakko olla tutka päällä koko ajan.
Joissakin ravintoloissa saattaa pyöriä vakiojengiä viikonlopusta toiseen. Ulos mennään tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä, tai ihan vaan näyttäytymään.
”Ravintoloilla on tietynlainen rooli jonkinlaisen identiteetin vahvistamisessa. Käymällä tietyssä paikassa voit vahvistaa identiteettiä itselle ja muille. Että sä kuulut tavallaan tiettyyn porukkaan, jos vaikka käyt Teatterissa. Siellä on habitukseltaan erilaisia ihmisiä kuin On the Rocksissa. Ei partasuu liivimies välttämättä mene Teatteriin pukumiesten joukkoon”, Petterson kuvailee.
Ja vielä viinasta
Kaikkeen biletykseen ei liity alkoholin ongelmakäyttöä.
”On niin erilaisia biletyskulttuureja. Johonkin bilekulttuuriin liittyy huumeiden käyttö tai muu päihteiden käyttö. Keskustan bilemestoissa et ainakaan opiskelijabudjetilla kännejä juo, kun drinksut maksavat toista kymppiä. Ei ole yhtä varmaa motiivia kaikelle biletykselle”, Petterson kertoo.
”Alkoholin ongelmakäytöllä ja biletyksellä ei välttämättä ole mitään tekemistä keskenään. Jos menet bilettämään, aika moni kokee sosiaalista jännitystä siinä tilanteessa. Pitäisi olla skarppina, jos tutustuu uuteen ihmiseen. Suurin osa vetää sen pari drinksua pohjille”, Petterson sanoo.
Pettersonin mukaan alkoholismi alkaa usein siitä, ettei ujous ja jännitys lähdekään parilla tuopilla. Kaikki suomalaiset voivat saman tien nimetä pari alkoholistia. Juoppoja päivitellessä unohtuu, että on myös paljon ihmisiä, joille alkoholi ei näyttele minkäänlaista roolia elämässä, Petterson muistuttaa.
Eikö kumppani riitä bilettäjälle?
”Mikä tahansa juttu voi tulla parisuhteessa väliin. Normi-ihminen alkaa miettiä, että miten merkityksellinen olen sulle, jos tulet kotiin aina kello 21, tai joka perjantai vaan takavalot näkyy ja nähdään sunnuntaina”, Petterson sanoo.
Pettersonilla on parisuhteen ongelmista ns. valumisteoria. Kaikki ei ehkä ole kunnossa, jos parisuhde vuotaa koko ajan jonnekin.
”Itselläni on ajatus parisuhteen uskottomuudesta, että siinä on kolmas osapuoli. Parisuhde ikään kuin vuotaa toisaalle. Se voi olla työ, harrastus, biletys, toinen nainen tai toinen mies. Parisuhteessa on yhä enemmän tarpeita, jotka täyttyvät jossakin muualla”, Petterson avaa.
”Jos tunnistaa itseään tästä, että sulla on siis aika paljon meneillään jossain muualla, voi miettiä, onko mussa puolia, jotka ei tule esille parisuhteessa? Mitä ne on? Onko mulla tarpeita, joista en uskalla kertoa? Miksi esimerkiksi biletys ottaa jonkin niskalenkin elämästäni?”, Petterson kysyy.
Pitäisikö osata asettua aloilleen?
”Onko tämä ongelma? Voi pohtia laajemminkin asiaa. On paljon puhetta siitä, että koulutettujen naisten sinkkuus on suuri yhteiskunnallinen ongelma. Mitkä tekijät vaikuttavat taustalla? Kuinka paljon on ihmisiä, jotka eivät näe parisuhdetta tavoitteellisena tilana, vaan haluavat esimerkiksi tapailla erilaisia ihmisiä?”, Petterson kysyy.
”Useita deittikumppaneita ei enää moralisoida. Kuinka paljon on ihmisiä, jotka eivät edes halua sitoutua? Sitoutumiseen voi liittyä sen sureminen, ettei kaikki ole enää mahdollista.”
Pettersonin mukaan biletysvaiheen venymiselle on muitakin syitä:
”Nykyelämään liittyy niin paljon asioita ennen kuin pääsee siihen vaiheeseen, että ajattelee perheen perustamista.”
Sori, vain iloisille
Petterson miettii, kuinka hyvin ravintolaympäristö vastaa ihmisten tarpeisiin ja saako siellä olla oma itsensä.
”Bilekulttuuri on tavallaan performanssi, joka toimitetaan. Kuinka paljon ihmiset uskaltavat olla omia itsejään? Ja mitä se ylipäätään on? Monella on rooli päällä. Onko mielikuva se, että sinne mahtuu vaan ne kauniit, rohkeat ja menestyvät? Onko painetta olla jonkin kaltainen mahtuakseen mukaan? Onko hehkutus jotain, joka ei ihan pidä paikkaansa? Oliko pettymyksiä? Toteutuivatko omat toiveet? Ravintolamiljööseen ei välttämättä sovi synkistely. Monella on monenlaisia asioita, jotka vaivaavat mieltä ja joista haluaisi puhua jonkun kanssa”, Petterson kuvailee.
Onko sinulla ravintola-temperamentti?
Pettersonin mielestä biletykseen ja ulkona hillumiseen vaikuttaa myös ihmisen temperamentti.
”Onko ihminen intro- vai ekstrovertti? Jotkut voimaantuvat ravintolassa ihmismassasta, toiselle väenpaljous saattaa olla liikaa. Temperamentti vaikuttaa siihen, miten viihdyt”, Petterson kertoo.
Erilainen temperamentti ei välttämättä aiheuta ongelmia suhteelle.
”Parisuhde merkitsee ihmisille erilaisia asioita. Moni asia on ok, jos se sopii molemmille.”
Abstraktin kanssa naimisissa
Petterson muistuttaa parisuhteeseen panostamisen tärkeydestä. Kumppanin kanssa pitää joskus viettää aikaa, jos haluaa suhteen säilyvän elävänä.
”Elämästä toteutuu niin paljon kodin ulkopuolella. Valveillaoloajasta ollaan enemmän tekemisissä työkavereiden kuin oman puolison kanssa. Parisuhde on usein abstraktio. Kuinka paljon on loppujen lopuksi tekemisissä sen puolison kanssa? Ei mitään asiaa voi ylläpitää vain abstraktion tasolla, se alkaa hajota liitoksistaan”, Petterson muistuttaa.
Petterson ei halua kuitenkaan määritellä, miten tiiviisti parien kuuluisi elää. Ihmiset ovat läheisyyden tarpeissaan niin erilaisia. Jotkut ovat hyvin intiimissä suhteessa, toisille riittää hieman etäisempi systeemi. Ongelmia tulee, jos tarpeet eivät kohtaa, tai jos ihmiset elävät jonkinlaisten omien kuvitelmien ja harhaluulojen vallassa.
”Kun mennään parisuhteeseen, meillä on paljon kuvitelmia asioista. Ne eivät välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa omassa suhteessa. Asioista pitäisi puhua”, Petterson sanoo.
Pettersonin mukaan ihmiset saattavat ajatella parisuhteensa toimivan samoin säännöin kuin omilla vanhemmilla - tai kuin edellisessä suhteessa. Nykyinen kumppani ei voi kuitenkaan asettua valmiiseen muottiin.
”Pariterapiassa ei ole harvinainen ilmiö, että ihmiset ensimmäistä kertaa, tai pitkästä aikaa, tutustuvat toisiinsa. Suhde on voinut jo hiipua. Ei keskustella, ja omat käsitykset suhteesta eivät enää ole ihan ajan tasalla”, Petterson kertoo.
Pettersonin mukaan monet parit lukevat toisiaan väärin. Esimerkiksi päälle päin syytökseltä näyttävä tyytymättömyys voi kummuta pelosta ja huolesta, ettei toinen välitäkään minusta enää. Usein tarpeet unohdetaan kertoa ääneen. Aina ihmiset eivät edes itse tiedosta niitä. Toinen saattaa kokea syyllisyyttä tämän epävarman puolison matalasta mielestä. Enkö ole sulle tarpeeksi?
”Terapeutti voi toimia tulkkina tässä”, Petterson sanoo.
Suolaa arkeen
Pettersonin mukaan myös ikävaiheet vaikuttavat juhlimiseen. Esimerkiksi pikkulapsiperheessä harvemmin biletetään sikana joka viikonloppu. Sunnuntaibrunssi rivitalon pihalla tuttavaperheen kanssa voi olla viikon huippuhetki.
Jos unohtaa päihdeongelmat, vieraantumisen ja mustasukkaisuuden, voi biletyksessä nähdä enimmäkseen hyviä puolia.
”Mikäs sen mukavampaa kuin viettää ystävien ja läheisten kanssa aikaa? Ihmissuhteet ovat elämän suola. Kaikki eivät asu naapurissa, vaan vaatii eforttia, että saa porukat kasaan. Ravintola voi tarjota hyvät puitteet, jos ei ole sellaista kotia, että voi kutsua kymmenen ihmistä mukaan”, Petterson sanoo.
Janne Toivonen: ”Biletyskin rakentaa Suomea”. HS 5.7.2014
KYSYMYS: Epävarmuus vaivaa. Olen seurustellut kuusi vuotta nuoremman miehen kanssa puoli vuotta. Näemme muutaman kerran viikossa välimatkan vuoksi.
Ongelmani on se, että erossa ollessani oma epävarmuuteni vaivaa. Mies ei koskaan sano minun olevan tärkeä tai mitään muutakaan mukavaa. Itse saatan laittaa viestissä, että hän on tärkeä ja hän vastaa hymynaamalla. Muutaman kerran hän on vastannut tykkäävänsä minusta tai jos kysyn sitä, hän sanoo, ettei muuten olisi tässä.
Kun olemme yhdessä, hän kyllä halaa ja pussaa ja seksikin sujuu. Erossa ollessamme vaivaan päätäni sillä, että välittääkö hän minusta oikeasti. En uskalla puhua, kun en halua paljastaa epävarmuuttani. Itselläni on taustalla suhteita, jossa en ole koskaan ollut mitään... Tiedän, että ne vaikuttavat.
Mutta mistä tiedän, olenko vain ajankulua vai onko kaikki omaa epävarmuuttani? Mistä tiedän, olenko tällä kertaa oikeasti tärkeä, kun en ole ennenkään ollut? Eivätkö miehet vain osaa puhua näistä asioista?
Minulla on ollut itsetunto-ongelmia aiemminkin. Olen käynyt psykoterapiassa, eivätkä ongelmat eivät enää vaivaa muussa arjessa, vain parisuhteessa. Monesti tekee mieli lopettaa suhde, kun en kestä tätä epävarmuuden tunnetta.
Hella
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kirjoitit asiasta, joka koskettaa monia muitakin.
Suhteen alkuaikoihin kuuluu usein epävarmuus. Ollaan epävarmoja itsestä: olenko riittävän hyvä, kaunis tai sopiva toiselle. Ollaan epävarmoja toisen tunteista: välittääkö hän minusta oikeasti, haluaako hän olla kanssani. Alussa koko suhde on epävarmalla pohjalla: tuleeko tästä mitään, voiko tämä suhde kestää.
Me ihmiset siedämme epävarmuutta eri tavalla. Kerroit, että sinulle tämä epävarmuus on niin hankalaa, että mietit koko suhteen lopettamista. Onko se sinulle tyypillinen tapa toimia ahdistusta herättävässä tilanteessa? Aiemmissa suhteissasi olet tullut huonosti kohdelluksi. Ymmärrän, että sellaiset kokemukset vaikuttavat. Mutta mieti, kuinka paljon haluat antaa niiden vaikuttaa elämääsi ja ihmissuhteisiisi tänä päivänä. Kannattaako niiden takia uhrata mahdollisesti potentiaalinen ihmissuhde? Vai kertovatko lopettamisajatukset myös sinun epävarmuudestasi tätä suhdetta kohtaan?
Varo lankeamasta olettamusten ja luulojen ansaan. Huonojen kokemustesi jälkeen sinulla saattaa olla taipumus tulkita toisen toiminta negatiivisesti silloinkin, kun siihen ei ole mitään aihetta. Muista, että se ensimmäinen tulkinta, joka mieleesi tulee, ei aina ole oikea.
Nopein tapa saada tietää, mitä miesystäväsi ajattelee ja tuntee, on puhua hänen kanssaan suoraan. Voi olla, että se on aluksi vaikeaa teille molemmille, mutta sitä tärkeämpää sen opettelu on. Sanoit, ettet uskalla puhua, koska et halua osoittaa epävarmuuttasi. Näin toimimalla peität toiselta oikean minäsi ja näytät vain paraatipuolen. Sehän on toki ihan ok monissa sosiaalisissa tilanteissa. Mutta jos haluat oikeaa ja aitoa ihmissuhdetta, omien heikkouksien paljastaminen toiselle on väistämätöntä.
Voi olla, että miesystäväsi on vielä epävarma suhteestanne. Voi myös olla, että hän pitää sinusta paljon ja ilmaisee välittämistään halaamalla, suutelemalla ja rakastelemalla. Sanat ovat joillekin vaikeampia kuin teot. Gary Chapman on kirjoittanut kirjan nimeltä Rakkauden kielet. Siinä kerrotaan erilaisista tavoista ilmaista rakkautta: puhumalla, teoilla, koskettamalla, lahjoilla, yhteisellä ajalla. Voit lukea siitä lisää esimerkiksi tästä blogista.
Jos olet varma omista tunteistasi, kannustan sinua ottamaan riskin ja kertomaan epävarmuudestasi miesystävällesi. Se, miten hän siihen suhtautuu, kertoo paljon. Rehelliseen suhteeseen pääsee vain olemalla itse avoin ja rehellinen, vaikka se pelottaa. Uskalla ottaa riski. Se on ainoa tapa päästä eteenpäin.
KYSYMYS: Olen 23-vuotias nuori nainen ja elän unelmien avoliitossa. Suhteella on nyt ikää noin vuosi. Avopuolisoni on huolehtivainen, hauska ja järkevä.
Ongelmani onkin, etten millään suostu uskomaan, että kaikki on hyvin. Edellisessä suhteessani tulin petetyksi ja itsetuntoni vietiin lähes kokonaan pihtaamalla, torjumalla sekä itsestäänselvyytenä pitämisellä. Tästä syystä minun on lähes mahdoton uskoa, että tässäkään suhteessa saisin arvostusta.
Lisäksi avopuolisoni on ollut aikoikaan kihloissa ja tuli kihlattunsa jättämäksi. Olen mielessäni luonut tästä ex-kihlatusta ultimaattisen ihmisen. Pääni sisällä ex-kihlattu on kaikkea sitä, mitä minä itse olen aina halunnut olla. Olen myös varma, että avopuolisoni lähtisi juosten eksänsä luo, jos tämä vain antaisi vihreää valoa, vaikka todellisuudessa kyseinen henkilö on jo omalla tahollaan suhteessa eikä ole edes yhteyksissä avopuolisoni kanssa.
Ongelma onkin, että tiedostan ajatteluni olevan typerää ja pystyn järjellä selittämään olevani väärässä. Tunteet eivät kuitenkaan suostu seuraamaan järjen ääntä. Miten siis saada itseni taas luottamaan suhteeseen ja itseeni?
Kiitos jo etukäteen! En millään haluaisi pilata unelmieni suhdetta vain siksi, että korvieni väli ei tottele.
Tahtomattaan typerä, 23
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Ensimmäinen asia, joka minulla nousee mieleen, on kysymys siitä, onko sellainen ihminen, jota kerran on suhteessa kohdeltu huonosti, typerä pelätessään, että sellainen tapahtuu uudestaan? Mielestäni ei ole.
Se, mitä sinulle on edellisessä suhteessa tapahtunut, on ollut todella haavoittavaa ja horjuttanut itsetuntoasi ja perusturvallisuuttasi. Eikä asia ole korjaantunut vieläkään.
Me ihmiset olemme siitä kummallisia, ettemme elä ainoastaan nykyhetkessä, vaan mielemme on usein kiinnittynyt menneisyyteen, ja sinun tapauksessa edelliseen suhteeseesi. Ei auta, vaikka järjen tasolla, yrität selittää itsellesi, että asiat ovat nyt toisin kuin silloin. Että nykyinen kumppanisi on erilainen, kuin edellinen, monellakin tavalla. Järjellä sen tajuatkin, mutta tunteen tasolla, niin kuin itse kerrot, sinun on vaikea irrottautua vaikeista kokemuksista ja luottaa tähän hetkeen.
Ihminen ei korjaannu hetkessä. Eri ihmisillä se kestää eripituisen ajan. Vaikka mitään nopeita parannuskeinoja ei ole, on kuitenkin niin, että uudet, paremmat kokemukset auttavat meitä. Niitä voi kutsua vaikka korjaaviksi tai hoitaviksi kokemuksiksi. Se, että saat osaksesi nyt, avopuolisosi puolelta, kunnioitusta, arvostusta ja rakkautta, hoitavaa ja ”korjaa” sinua. Toivon mukaan vähitellen itsetuntosi kasvaa, alat luottaa taas uudelleen itseesi, ihmisiin ja elämään.
Mitä tulee miehesi ex-kihlattuun ja siihen uhkakuvaan, jonka olet hänestä luonut: mielestäni kirjoituksesi jo osoittaa, että olet hyvin tietoinen sen olevan oman mielikuvituksesi tuottamaa. Koska oma itsetuntosi on niin alhaalla, nostat helposti jonkun toisen itsesi yläpuolelle, ”ultimaatiksi”, niin kuin häntä kuvailet. Muista, että silloin puhuu pelkosi, ei fakta. Se kertoo tietenkin omaa tarinaansa siitä, miten hatara luottamuksesi itseesi ja kumppaniisi on. Ehkä voisin kuvata sitä niin, että haavoittunut osa sinua tarvitsee liittolaisekseen uhkaavan ex–kihlatun, horjuttaakseen nykyistä suhdetta. Toivottavasti terve, ehjä, rakastettu osa karkottaa sellaiset uhkakuvat. Todellinen uhka nykyiselle suhteelle olet kuitenkin sinä itse ja luottamuksen puutteesi.
Kirjoitat lopussa, ettet halua ”pilata suhdetta vain, koska korvien väli ei tottele”. On jo iso askel kirjoittaa ja pohtia tätä asiaa. Se tarkoittaa, että olet kuunnellut itseäsi ja yrittänyt ymmärtää. Jatka samaa tietä, itsensä kuuntelemisen ja ymmärtämisen tietä. Äläkä ole liian ankara itsellesi, anna luottamukselle aika kasvaa. Puhu kumppanillesi, hän ei ehkä tiedä, miten vaikeaa sinulla on. Yhdessä voitte opetella luottamaan ja rakastamaan.
Miten saisin kasvatettua luottamustani mieheeni? Hän ei varsinaisesti ole tehnyt mitään. Hän on luonteeltaan ja on ollutkin kova flirttailemaan ja nauttii naisten huomiosta. Olen yrittänyt selittää tietyt asiat mitkä ylittävät rajani, mitä hyväksyn ja mitä en hyväksy. Saan siitä mustasukkaisuuden leiman ja syytökset päälle.
Viimeisin tempaus oli, että kamerassani oli baari-illan jälkeen eri naisten kuvia ja jatkanut keskustelua uuden tuttavan kanssa Facebookissa, lisäämättä henkilöä ystäväkseen. Tämä kaikki oli kuulemma vilpitöntä. Asiasta ei tietenkään mainittu minulle mitään. Huomaan kuvat ja huomaan piippailevan puhelimen. Reagoin tähän tietenkin tunteellisesti, sillä tunsin oloni todella arvostamattomaksi. Onko edes parisuhde, jossa ei voida keskustella perusasioista, luottamuksen arvoinen?
Nainen, 27
Hei!
Kiitos viestistäsi.
Kuulosti hyvältä, että olet selkeästi ilmaissut omat sietämisen rajasi, mitä hyväksyt ja mitä et. Oletko ilmaissut myös niitä tunteita, joita miehesi käyttäytyminen sinussa herättää? Luulenpa, että suurin osa naisista ei tuollaisesta käyttäytymisestä pitäisi vaan pahoittaisi siitä kovasti mielensä. Joku viisas on sanonut, että välittäminen tarkoittaa toisen toiveiden huomioon ottamista.
Mietin, milloin tämä on mahtanut alkaa. Vai onko niin, että tämäntyyppistä on jatkunut koko suhteenne ajan? Sinun itsesi olisi varmaan syytä pysähtyä miettimään, miten voit suhteessanne. Millaisen toivoisit suhteenne olevan? Mitä haluat ja tarvitset? Kuinka tärkeää luottamus sinulle on ja mitä kaikkea se pitää sisällään? Mitähän miehesi vastaisi näihin kysymyksiin?
Millainenhan tilanne olisi, jos roolit olisivat toisinpäin, jos sinä kuvaisit vieraita miehiä ja olisit yhteyksissä heidän kanssaan? Olisiko se miehellesi ok? Oletteko sopineet keskenänne uskollisuuden rajoista teidän suhteessanne? Nyt kuulostaa siltä, että ne rajat ovat teillä molemmilla eri kohdissa.
Et kertonut, miten teillä muuten menee. Onko suhteessanne enemmän turvallisuutta vai turvattomuutta? Mitkä asiat ovat hyvin? Mitkä asiat yhdistävät teitä? Kumpaa on enemmän tyytyväisyyttä vai tyytymättömyyttä? Tunnetko itsesi rakastetuksi hänen kanssaan? Onko sinulla hyvä olla tässä suhteessa? Entä miehesi, onko hänellä hyvä olla? Haluaako hän olla kanssasi vai onko suuntautumassa muualle? Mikä mahtaa olla sitoutuneisuuden aste?
Viestisi viimeinen lause antaa jo itsessään vastausta ensimmäisessä lauseessa esittämääsi kysymykseen. Luottamus on parisuhteen ehdottomia peruspilareita. Kerro miehellesi vielä kerran selkeästi ja rauhallisesti, mitä suhteeltanne toivot ja kuuntele myöskin hänen ajatuksiaan. Toivon, että pääsette yhdessä miettimään suhteenne tilaa ja tulevaisuutta.
Toivon sinulle parisuhdetta, jossa sinua arvostetaan, kunnioitetaan ja kohdellaan hyvin.
Takana on rankka vuosi johon on kuulunut suuria muutoksia työkuvioissa ja vielä suurempia yksityiselämässä. Keväällä päätimme erota mieheni kanssa 6 avioliittovuoden ja yli 14 yhdessäolovuoden jälkeen. Muutin omaan asuntoon huhtikuussa. Meillä on lapsi jonka huoltajuuden jaamme ja olemme pystyneet jatkamaan sopuisasti hänen vuokseen vaikka erosimmekin siitä syystä että minä rakastuin toiseen ja aloitin hänen kanssaan suhteen tammikuussa. Arvostan exääni suunnattomasti tämän vuoksi.
Kesäkuussa uusi suhteeni erosi myös omasta puolisostaan ja olemme siitä asti olleet yhdessä enemmän ja vähemmän vakavasti.
Se että suhde alkoi molempien pettäessä omia puolisoitaan on nyt muodostunut minulle ongelmaksi. Minulla ei ole aiemmin ollut ongelmia luottaa ihmisiin enkä ole koskaan tuntenut mustasukkaisuutta kenestäkään. Tilanne on nyt erilainen koska tiedän että uusi suhteeni pystyy todistetusti pettämään ja en tiedä miten pystyn elämään tämän ajatuksen kanssa. Ymmärrän että kertomani kuulostaa hassulta koska petinhän itsekin. Itsestäni voin kuitenkin olla varma etten tee niin uudelleen; tämä uusi suhde on elämäni rakkaus ja olin ollut entisessä suhteessani jo pitkään todella onneton ja en oma itseni.
Mustasukkaisuuden tunteita nousee pintaan myös sen vuoksi että olemme kaukosuhteessa. En oikein tiedä miten näitä uusia tunteita tulisi käsitellä. Katoavatko ne, vai vahvistuvat ja tulevat vielä joskus väliimme. Olen ihan hiljattain ottanut mustasukkaisuudentunteeni puheeksi suhteeni kanssa; kerroin että tällaisia tunteita löytyy ja en tiedä mitä niillä tekisin. En kyllä saanut sanottua että ne kumpuavat siitä että tapasimme pettäen. Hän sanoi että ne tunteet kertovat siitä että on olemassa jotain jonka menettämistä pelkää...näinhän se on, mutta se ei ole koko totuus. Suurin ongelma lienee se etten ole varma luotanko häneen. Tätä en siis ole uskaltanut suoraan sanoa.
Kannattaako tästä keskustella hänen kanssaan vai saanko tunteet työstettyä itsekseni syrjään? Tuleeko tästä tulevaisuudessa vielä suurempi ongelma jos tätä ei juuri nyt kohdata? Haluan todella että onnistun hänen kanssaan koska rakastan häntä todella. Nainen
Hei Kysyjä!
Kiitos kauniista ja rehellisestä viestistäsi. Tuntui hyvältä lukea, kun kerroit kunnioittavasi ex-puolisoasi ja rakastavasi uutta kumppaniasi.
Mietit, mitä tehdä mustasukkaisuuden tunteillesi. Minä mietin, mitä teit mahdollisille syyllisyyden ja pettymyksen tunteillesi aikaisemman avioliittosi purkauduttua sinun rakastuttuasi uuteen ihmiseen? Onko sinulle ollut aikaa ja tilaa kunnolla päättää edellinen suhteesi mielessäsi ja surra sen epäonnistuminen? Monessa ihmisessä kuvaamasi tilanne olisi herättänyt muiden tunteiden lisäksi kiukkua ja vihaa. Sinä et mainitse tällaisia tunteita lainkaan. Jään miettimään, mitä vihan, katkeruuden, epäluottamuksen ja kiukun tunteille on tapahtunut? Mitä ajattelet itsestäsi, kun avioliittosi päättyi näin ja toimit kuten toimit? Oletko päässyt käsittelemään eroon johtaneita syitä ja oletko voinut antaa itsellesi anteeksi omat toimesi?
Minä aloittaisin tilanteen pohdinnan miettimällä itseäni ja tekemällä tilit selväksi ensin itseni ja tekojeni kanssa. En tarkoita itsensä ruoskimista, vaan rehellistä pohdintaa siitä, miten tähän päädyttiin. Miettisin minkä voin itselleni antaa anteeksi, mikä on vain surtava pois, onko jotain sovitettavaa ja miten tästä eteenpäin. Samalla mietin oletko rauhassa ja sovussa itsesi kanssa ja miten itsekunnioituksesi voi?
Toisaalta ajattelen, että suhteesi uuden kumppanisi kanssa on kovin tuore. Ette ole kerinneet rakentaa vielä keskinäistä luottamusta ja turvallisuuden tunnetta kovin kauaa. Mietin, mikä suhteessanne voisi ehkäistä sinun fantasioidesi liikkumista pelottaviin pettämismielikuviin. Mietin, mitkä seikat vähentävät turvallisuudentunnettasi kumppanisi rinnalla? Voitko tuntea olevasi se tärkein hänelle? Onko välillänne tapahtunut jotakin, joka horjutti luottamustasi häneen? Tunnetko voivasi puhua hänelle kaikesta mielessäsi liikkuvasta ja koetko tulevasi hyväksytyksi sellaisena kuin olet? Onko kaikenlaisille tunteille sijaa suhteessanne, myös kiukulle, pettymykselle, haavoittuvuudelle ja riippuvuuden kokemukselle? Kokemukset siitä, että tulee riittävässä määrin ymmärrettyä ja hyväksyttyä kaikkine tunteineen ja tarpeineen lisää turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta. Voisin suositella, oman harkintasi mukaan, keskustelua kumppanisi kanssa mustasukaisuuden kokemuksistasi, mutta myös tarpeestasi turvallisuuteen ja hyvään riippuvuuteen. Ymmärrät itse mikä ero on kun sanotaan: Oletko sinä s****na pettänyt minua?! tai kun sanoo: Minä pelkään hirveästi, että en olekaan sinulle tärkeä ja menetän sinut!
Toivon sinulle hyviä keskusteluja kumppanisi kanssa. Perheneuvoja Iiris
Olen 18-vuotias nuori nainen. Minulla on ollut monenlaisia suhteita, mutta ne jotka eivät ole päättyneet tahtomattani, olen ilmeisesti itse tyrinyt..
Reilu vuosi sitten päättyi ensimmäinen pitkä suhteeni (vuodenmittainen). Poikaystävä jätti minut ilman kunnon syytä. Hän halusi kuitenkin palata yhteen noin viikon kuluttua. Palasimme yhteen vain muutamaksi päiväksi, kunnes itse jätin, koska en osannut enää luottaa. Ero oli poikaystävälle vaikea ja hän kävi useamman kerran raivoamassa mulle siitä, kuinka paska ihminen olen ja kuinka vaan juon ja poltan ja liikun huonossa seurassa.
Tämän jälkeen olin yli puoli vuotta ilman suhdetta. En harrastanut silloin edes yhden illan juttuja. Sitten löysin luokkakaverin kautta uuden poikaystävän, jonka kanssa kaikki eteni hyvin nopeasti. Aluksi annoin itsestäni suhteelle 150% ja hän ei oikein osannut sitoutua. Tämä aiheutti riitaa ja turhautumista molemmin puolin. Muutamien yhteenottojen jälkeen olimme jo "eronneet" useamman kerran, kunnes hän oli valmis sitoutumaan ja oma kiinnostukseni oli epämääräistä ja olin katsellut muitakin. Saimme kuitenkin kaikesta huolimatta suhteen toimimaan ja kaikki oli lopulta hyvin. Kunnes hän jätti minut. Hän viittasi kyllä siihen, että meillä on ollut vaikeaa, mutta varsinainen lopullinen syy jäi silti saamatta.
Ja jälleen kerran jäin yksin. Kunnes täysikäisyyden myötä aloin ravata baareissa ja tutustuin uusiin ihmisiin ja harrastin muutamia yhden illan juttuja. Tässä kohtaa löysin myös nettituttavuuksia, joista yksi tuli Tampereelta saakka luokseni ja asui luonani muutaman päivän. Muutaman päivän vietimme aikaa tiiviisti yhdessä - lähes seurustelimme. Juttu kuitenkin loppui siihen, kun itse ilmoitin etten osaa seurustella.
Löysin taas uuden miehen. Hän oli täydellinen. Kaikkea mitä voi toivoa ja valmis seurustelemaan. Mutta ei, jätin hänetkin, koska en enää pysty seurustelemaan. Sen jälkeen olen harrastanut yhden yön juttuja ja tutustunut moniin uusiin ihmisiin, joista muutama on hyviä tyyppejä, joista voisin mahdollisesti olla kiinnostunut. En enää tiedä mitä tehdä.. Olen miettinyt mitä haluan ja miksi, mutta en osaa vastata. En osaa seurustella, koska olen jatkuvasti eri mieltä siitä mitä haluan.
Joka kerta kun aloitan seurustelun, minua alkaa muutaman päivän jälkeen ahdistaa niin paljon, että paniikissa jätän kumppanini. Sitten on taas hyvä olla sinkkuna hetki, kunnes läheisyydenkaipuu iskee. Haluaisin rauhoittua ja seurustella, mutta en pysty. Joka kerta alkaa ahdistaa.
Muutenkin koko elämäni on melko päämäärätöntä, en osaa päättää enkä olla yhtä mieltä mistään. Haluanko miehen vai en? Opiskelenko loppuun vai jätänkö kesken ja teen töitä? Mikään ei oikein pysy kasassa, kun olen jatkuvasti eri mieltä. Lisäksi alkoholia kuluu liikaa. Aina juominen lähtee käsistä ja muistikuvat edellisestä illasta saattavat olla hämäriä. Yhdessä vaiheessa join, että pääsisin hetkeksi pois (ettei tarvitsisi ajatella). Voiko käytökseni taustalla olla trauma, mielenterveysongelma, alkoholismi..? Haluaisin vastauksia, enkä halua vaivata asioillani ystäviäni (silloin tällöin puhun kyllä ystäväni kanssa myös näistä). He eivät osaa auttaa, enkä koe olevani niin sekaisin, että psykologille olisi asiaa. Haluaisin jonkun ulkopuolisen, ns. ammatti-ihmisen, arvion käytöksestäni.. Toivottavasti tähän viestiin vastataan, kiitos.
Nainen, 18
Hyvä ystävä
Kiitos mailista. Siinä olit pohtinut elämääsi monelta puolelta. Jo tuo kirjoittaminen on toivottavasti ollut sinulle selkiyttävä tapahtuma. Nuoresta iästäsi huolimatta olet kokenut monenlaista – vuoden seurustelusta yhden yön suhteisiin, onnellisista hetkistä päämäärättömyyden tunteisiin.
Olet miettinyt mitä haluat ja miksi, mutta et osaa vastata. ”En osaa seurustella, koska olen jatkuvasti eri mieltä siitä mitä haluan”, sanot. Nykyään kun alat seurustella muutaman päivän jälkeen alkaa ahdistaa niin paljon, että paniikissa jätät kumppanin. Haluaisit rauhoittua ja seurustella, mutta et pysty. Joka kerta alkaa ahdistaa.
Teet elämästäsi tarkkoja havaintoja: ”Muutenkin koko elämäni on melko päämäärätöntä, en osaa päättää enkä olla yhtä mieltä mistään. Haluanko miehen vai en? Opiskelenko loppuun vai jätänkö kesken ja teen töitä? Mikään ei oikein pysy kasassa kun olen jatkuvasti eri mieltä. Lisäksi alkoholia kuluu liikaa. Aina juominen lähtee käsistä ja muistikuvat edellisestä illasta saattavat olla hämäriä. Yhdessä vaiheessa join, että pääsisin hetkeksi pois eikä tarvitsisi ajatella.”
Sinä käytät olotilaasi mukavan kuvaavaa sanontaa ”Olen erimieltä” tai ” En osaa olla yhtä mieltä mistään”. Olotilaa voisi kutsua ristiriidaksi. Ristiriitaisissa tilanteissa on pysähdyttävä. Silloin ei auta tehdä hätiköityjä päätöksiä ikään kuin kokeillakseen, miltähän uusi vaihtoehto tuntuisi. Ristiriitainen tunnetila pitää otteessaan.
Ristiriitaisessa tilanteessa on hyvä kaikessa rauhassa miettiä eri vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet. Olet nuori ja sinulla on toivottavasti paljon rikasta elämää edessä. Siksi sinulla ei ole mikään kiire seurustelusuhteisiin vain seurustelun vuoksi. Mieti, millaista kumppania toivot. Mitä arvotat seurustelukumppanissa? Millaiset luonteenpiirteet luovat sinussa turvallisuuden tunnetta? Millaisia elämäntapoja toivot kumppaniltasi? Mitä haluaisit tehdä hänen kanssaan, miten viettää aikaa? Millaisia asioita haluaisit jakaa hänen kanssaan? Millainen ihminen saattaisi olla kiinnostunut sinusta?
Olet tyytymätön nykyiseen olotilaasi; juomiseen, ristiriitaisiin ajatuksiin, kyvyttömyyteen seurustella. Yhden yön suhteet eivät täytä sydämesi kaipuuta. Tyytymättömyys on tärkeä tunne. Se on edellytys muutokselle. Vaikka olosi on hankala, on sinua kuitenkin onniteltava, sillä tyytymättömyys on pysäyttänyt sinut toteamaan, että tällaista et halua. Mitä siis haluat? Pysyviä ihmissuhteita, luottamusta, rakkautta, hyväksymistä, lohduttavaa, ymmärtävää syliä, iloa, joka säilyy seuraavaan aamuun asti, elämänhalua, elämisen tarkoituksen löytymistä – ehkä jotain näistä.
Tuntematta sinua, näen sinussa eksyneen, etsivän ihmisen, melkein pienen tytön vielä. Elämällesi on tarkoitettu jotain parempaa; tasapainoa, rauhaa, iloa, kykyä nauttia. Milloin menneisyydestäsi löydät ajan, tai edes pieniä hetkiä, jolloin olet ollut onnellinen ja levollinen? Ketä silloin kuului elämääsi? Mitä silloin teit? Mistä löysit ilon ja lohdutuksen? Löytäisitkö polun takaisin? Tai löytäisitkö uuden polun oikean itsesi luo. Pysähdyttyäsi voisit kuulla, mitä se pieni, eksynyt tyttö sinussa tarvitsee. Löytäisitkö luotettavan aikuisen, jonka kanssa yhdessä voisitte etsiä tietä ja koota elämäsi palasia? Jos kävit rippikoulun, oliko siellä luotettavaa opettajaa tai nuorisotyöntekijää, johon voisit ottaa yhteyttä? Tai luottaisitko nuorisoasemien terapeutteihin?
Elämäsi on liian arvokas kuljettavaksi sumussa ja yrityksen ja erehdyksen aikaansaamissa kivuissa. Olet matkallasi oppinut jo paljon. Pettymysten kipu ei mene hukkaan, jos se saa opettaa sinulle suuntaviittoja siihen, mitä et tahdo ja mitä haluat.
Pimenevästä syksystä huolimatta toivon sinulle sydämestäni valkenevaa tietä ja polkuasi ohjaavaa valoa. Saara, perheneuvoja
