Suhdeklinikka

Olen nyt 32-vuotias ja tuntuu, etten ole koskaan seurustellut vakavasti ja pelkään, ettei ”sitä oikeaa” tulekaan vastaan. Tiivistettynä, en saa niitä jotka haluaisin, enkä halua niitä jotka saisin. En (mielestäni) etsi mitenkään omasta tasostani poikkeavaa naista. Kuitenkin tuntuu, että ajauduin aina johonkin suhteeseen, jossa nainen on kyllä ihana ja sopisi hyvin kumppaniksi, mutten koe häntä eroottisessa mielessä sellaiseksi kuin haluan.

En tiedä mitä tehdä seuraavaksi tai mihin suuntaan lähtisin. Olen yrittänyt ihastua ja kiinnostua minusta kiinnostuneista tavallisista naisista, se ei kuitenkaan vain onnistu :( Viime aikoina olen myös menettänyt kiinnostuksen aloitteiden tekemiseen, treffeihin ja ylipäätään seurusteluun. Miksei ikinä voi olla samassa paketissa sekä (tunne)fiksua että hyvännäköistä?
Mies, 32

Hyvä kysyjä,

Viestisi herätti minussa monenlaisia ajatuksia. Ei ehkä niinkään valmiita vastauksia vaan enemmänkin vastakysymyksiä... Kirjoitit, ettet ole koskaan seurustellut vakavasti ja pelkäät, ettet löydä "sitä oikeaa". Tiivistit, että et saa niitä naisia, jotka haluaisit etkä halua niitä naisia, jotka saisit. Haastaisin sinut pohtimaan, minkälainen on ihannenaisesi. Sinulla on tietyt ulkonäkökriteerit...minkälaiset ne ovat? Minkälainen on hyvännäköinen nainen? Mitä se sinulle merkitsee? Sanotaan, että "kauneus on katsojan silmässä" - mitä tästä ajattelet? Mitä muita ominaisuuksia naisessa arvostat? Entäpä minkälainen on parisuhde, jota tavoittelet?

Kirjoittamasi perusteella jäin miettimään, onkohan kyse vain siitä, ettet ole tavannut itsellesi sopivaa naista. Vai voiko olla kyse myös siitä, kuinka itse kykenet läheiseen ja intiimiin suhteeseen. Miltä sinusta tuntuu sitoutua toiseen ihmiseen? Entä miltä tuntuu, jos toinen sitoutuu sinuun? Miltä tuntuu tarvita ja olla tarvittu? Tuntuuko sinusta itsestäsi, että olet rakastamisen arvoinen ja että sinulla on annettavaa toiselle ihmiselle? Mitä asioita mahdollisesti pelkäät? Liittyvätkö ne jotenkin omaan kasvuhistoriaasi?

Sanotaan, että suhde toiseen ihmiseen mahdollistuu vasta kun ihminen on riittävässä suhteessa itseensä. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen tuntee itseään; omia toiveitaan, halujaan ja pelkojaan ja hyväksyy ne eli hyvällä tavalla rakastaa itseään. Voiko olla niin, että vaikka varsin analyyttisesti ja oivaltavasti kirjoitat itsestäsi, toiveistasi ja peloistasi, tutustuminen itseesi on ehkä vielä kesken?

Olet pohtinut paljon naissuhteitasi ja tunnistat tiettyä kaavaa, jonka mukaan suhteet etenevät. Kuinka tätä kaavaa voisi rikkoa? Kirjoitit, ettet tiedä, mitä tehdä seuraavaksi tai mihin suuntaan lähtisit. Ehdotan, että lähtisit pohtimaan omaa vaatimustasoasi. Voisitko olla armollisempi itsellesi ja kohtaamillesi naisille? Täydellistä ihmistä ei olekaan vaan jokaisella meistä on omat vahvuutemme ja puutteemme. Ilman niitä emme olisi ihmisiä. Mikä voisi olla jatkossa sinulle riittävän hyvää?

Uskon, että voisit hyötyä yksilöpsykoterapeuttisesta kontaktista, jossa pääsisit rauhassa pohtimaan näitä esittämiäni kysymyksiä. Oikotietä onneen ei ole, mutta kohtaamalla omat kipupisteensä voi löytää jotakin aivan uutta ja kaunista. Se matka kannattaa!

Rohkaisevin terveisin,
perheneuvoja Kaisa

Olen päälle parikymppinen mies ja minulla on kolme vuotta nuorempi tyttöystävä. Olemme seurustelleet vuoden. En tuntenut häntä ennalta, aloimme tapailla säännöllisesti viime kesänä ja olemme olleet yhdessä siitä saakka. Kummallekin tämä on ensimmäinen parisuhde.

Kiitos jo etukäteen.

Mies, 22

Hei hyvä Kysyjä!

Kiitos viestistäsi kurjassa tilanteessasi.

Tyttöystäväsi on tehnyt, jostain meille tuntemattomasta syystä, päätöksen erota sinusta. Esität monenlaisia arvailuja hänen motiiveistaan, mutta varmoja voimme olla vain siitä, että hän on sanonut haluavansa lopettaa suhteenne eikä halua keskustella siitä. Ymmärsin viestistäsi, että sinä olet yrittänyt saada keskustelua aikaan. Olisi tietenkin reilua ja teidän molempien kannalta hyvä, jos hän suostuisi jotenkin avaamaan perustelujaan. Valitettavasti pyytämisen ja vetoamisen lisäksi sinulla taitaa olla aika vähän keinoja saada häntä avautumaan
aiheesta. Joskus siihen on tyytyminen. Kannattaa kuitenkin vielä yrittää ehdottaa keskustelua. Ehkä tilanteen hänelle tekisi helpommaksi, jos hän voisi vakuuttua, että et yritä painostaa tai syyttää häntä.

Hienoa, että pidät ongelmana riitojen puutetta. Se kertoo terveestä suhteesta omiin ja toisen tunteisiin. Riidat sinällään eivät ole merkki välirikosta, vaan siitä, että kyseessä on tärkeä asia. Riita on kuin huomiotussi: olemme tulleet kohtaan, joka on minulle tärkeä! Herkkä! Kuule minua tarkasti ja oikein!!

Riita ei ole ensisijassa se kohta, josta lähdetään eri suuntiin, vaan hetki, jolloin on mahdollisuus kohdata toinen uudesta näkökulmasta. On harmi teidän kannaltanne, että tyttöystäväsi ei halua antaa sinun nyt tutustua johonkin puoleen itsessään. Syytä emme voi tähän tietää, mutta usein sulkeutumisen syynä voi olla pelko ja pettymykset aikaisemmissa kohtaamistilanteissa.

Pyydät neuvoa tunnesotkun keskellä ja kyselet olisiko pieni hiljaiselo hyvästä hetken? Minun on mahdoton arvailla, mikä olisi hyväksi tyttöystävällesi, mutta yritän auttaa sinua miettimään, mikä olisi hyväksi sinulle.

Viestissäsi koetat ymmärtää tyttöystäväsi käytöstä monelta kulmalta. Se on hyvä ja ymmärrettävää. Et lähde syyttely- tai kiristämislinjalle, mistä isot propsit sinulle! Tuo osoittaa aikuismaista ja kypsää asennetta. Avaat hieman teidän välistä vuorovaikutusta ja sen puutetta. Tapaamisia, kiinnittymistä, fyysistä läheisyyttä ja toisen merkityksen korostamista on riittänyt, mutta riidat ja vaikeampien ja potentiaalisesti satuttavampien tunteiden avaaminen on ollut vähäistä tai puuttunut kokonaan. Siinä on varmaankin yksi miettimisen paikka, miten näin kävi? Mikä esti sinua/meitä avaamasta toinen toisillemme niitä kohtia, jotka ovat mahdollisia kivun paikkoja ja samalla niitä kohtia, joita suojellaksemme ja niiden tärkeyttä korostaaksemme synnytämme helposti riidan. Tai äärimmäisessä tapauksessa kätkemme nuo kipeät kohdat kokonaan niin, että emme edes suostu keskustelemaan saati riitelemään niistä. Entä mitä sinussa heräsi ja miten toimit, kun toinen puhui jostakin itselleen vaikeasta ja herkästä asiasta?

Keskusteluyhteyden puuttuessa tyttöystävääsi voit miettiä näitä omalta kannaltasi. Mitkä ovat olleet itsellesi sellaisia asioita, joiden jakaminen on tuntunut hankalalle? Minne itsessäsi, et haluaisi toisen pääsevän kurkkaamaan? Miten itse toimit, kun joku koskettaa sinun kipeää kohtaasi?

Nyt voisit turhautua: ethän sinä tätä kysynyt! Sinähän yritit ymmärtää tyttöystäväsi toimia ja nyt minä kehotan miettimään omia kipujasi. Ymmärtäisin, jos olit tyytymätön vastaukseeni ja kokisit, etten vastaa tarpeeseesi. Itse näen niin, että yhtäältä en voi arvailla toisen motiiveja kysymättä niitä häneltä itseltään. Toisaalta olen nähnyt, että avain toisen tunteiden ja toimien ymmärtämiseen löytyy AINA omien tunteiden ja reaktioiden ymmärtämisestä. Lisäksi, kun pohtii itseään ja omia reaktioitaan, hyöty jää itselle. Vatvomalla toisen motiiveja voi osua oikeaan, mutta yhtä hyvin voi mennä väärään. Kun tarkastelee itseään ei voi välttyä kasvulta ja kehitykseltä. Siitä on joka tapauksessa hyötyä sekä itselle että muille.

Pyydät apua tunnesotkun keskelle. Tunnesotkujen selvittämiseen pätee sama kun huoneen siivoamiseen. Siivousurakka on aloitettava jostakin ja edettävä seuraavan kohtaan kunnes huone on siisti. On melko sama mistä aloittaa, kunhan aloittaa. Huoneen ja tunteitaan voi siivota myös erilaisilla vauhdeilla. Jotkut siivoavat apinan raivolla, toiset käyvät kahvilla välillä ja jatkavat sitten taas. Lopputuloksen kannalta se on ihan sama. Lopulta työ on kuitenkin tehty. Neuvoisinkin sinua pysähtymään ensimmäisen tai minkä tahansa ajatuksen, tunteen, kokemuksen äärelle, joka sinua vaivaa. Tarkastele sitä, pyyhi siitä pölyt, korjaa rikki mennyt kulma ja laita lopulta se paikoilleen. Sitten seuraavan asian äärelle. Jos sormi menee suuhun, kysy muilta apua.

Apua voit pyytää tältä palstalta, ystäviltä, luotetuilta ihmisiltäsi tai ammattiauttajilta. Joskus kirjallisuuden lukeminen voi selventää jotakin. Parasta on, että koko työtä ei tarvitse saada kerralla valmiiksi eikä kaiken täydy mennä oikein. Riittää kun saat päähäsi sellaisen järjestyksen, jonka kanssa voit elää. Usein riittää, kun pistää yhden tai kaksi asiaa järjestykseen ja korjaa niiden pahimmat lommot. Elämä pitää lopusta huolen ja antaa sinulle varmasti tulevaisuudessa tilaisuuden järjestellä päätäsi vielä moneen kertaan. Valitettavasti monesti, ei aina, tuo pään järjestelyn tarve tulee esiin kipuna ja pahana olona. Toivon, että oppisit suhtautumaan tuohon kipuun merkkinä uudelleen järjestelyn tarpeesta.

Kysyt viestissäsi: olisiko nyt pienen hiljaiselon tarve. Jos hiljaiselo tarkoittaa oman pään tarkastelua ja etäisyyden ottoa tapahtuneisiin, niin voisin kannattaa sitä. Jos hiljaiselo merkitsee sitä, että antaa tyttöystävän nyt olla hetken rauhassa, en osaa sanoa. Vain tyttöystäväsi voi kertoa, mitä hän tarvitsee. Jotain ehkä voi päätellä hänen torjuvasta asenteestaan lähentymisyrityksiäsi kohtaan. Sitä voisin jossain määrin suositella, että etsi muuta mietittävää ja tuuletusta itsellesi. Tekemällä jotain muuta, mielellään jotain kivaa, saa usein
tarvitsemaansa etäisyyttä ja tuoreita ajatuksia.

Olen pahoillani, että vastaukseni liikkui paljon yleisellä tasolla. Kerroit sen verran niukasti omista tunteistasi ja omasta toiminnastasi, että en osannut olla henkilökohtaisempi. Toivottavasti tästä on sinulle jotain apua eteenpäin elämän mittaisella kasvun tiellä!

Iiris, perheneuvoja

Olen aivan hukassa, HALUAN SAADA NEUVOA SINULTA!

Olen seurustellut kolme vuotta ja neljä kuukautta 25-vuotiaan miehen kanssa. Meillä on ikäeroa nelisen vuotta! Itselläni on kaksi lasta aikaisemmasta suhteesta ja nyt kolmas lapsi kyseisen miehen kanssa, lapsi on nyt puolitoistavuotias.

En siltikään osaa päästä irti. En tiedä mitä tehdä, kun kaverit tai mikään ei kiinnosta. En saa mistään aloitettua mitään, kun ajattelen vaan häntä. Tuntuu, että itse olen hänelle antanu koko elämän ja nyt ei ole mitään...
Nainen, 29

Hei Sinä, joka sanot olevasi aivan hukassa!

Kiitos viestistäsi. Viestisi oli jännittävä lukuelämys. Siitä välittyi kuva kuin virran pyörteessä olemisesta ja tuntu, kuinka pää välillä soljahtaa veden alle hallitsemattomasti. Mietin, että olet yhtäkkiä joutunut kriisin, pudonnut veden varaan. Osaatko uida tunteittesi ja tapahtumisen aallokossa? Millainen oli edellinen erosi? Opettiko se sinulle erossa selviytymisen taitoja? Millaiset erossa uimisen taidot lapsillasi on? Pystytkö auttamaan heidät tästä kuohunnasta turvallisesti yli? Miten lasten isät voivat auttaa lapsia eteenpäin? Oletko yksin näillä syvillä vesillä vai onko lähettyvilläsi ystäviä, sukulaisia tai muita ihmisiä, jotka voivat auttaa ja tukea sinua?

Pyydät neuvoja. Ensimmäinen neuvoni onkin ”älä jää yksin”. Puhu asioista, tunteistasi ja avun tarpeistasi muille ihmisille. Jos sinulla ei ole tukiverkostoa käytettävissäsi, käänny pikaisesti neuvolan ja/tai perheneuvolan puoleen. Sinä ja lapsesi olette oikeutettuja apuun ja tukeen saadaksenne taas tukevaa maata jalkojenne alle ja löytääksenne uuden suunnan elämällenne.

Toinen neuvoni on ”Selvittele omia tunteitasi”. Kerrot viestissäsi kokevasi mm. ahdistusta, epävarmuutta, ilon katoamista ja katkeruutta. Kerrot myös epäselvyydestä, toiveista (odotat mm. että hän tajuis…), hallittavana olemisesta, siitä kun mikään ei kiinnosta, aloitekyvyn puutteesta ja siitä kuinka olet antanut toiselle kaiken ja nyt jäät ilman mitään. Kerrot kuitenkin rakastavasi tätä miestä ja toivon kipinästä, että palaisitte vielä yhteen (jos ymmärsin oikein?). Muutama rivi myöhemmin kerroit sanoneesi, ettet enää halua nähdä ja tarvitset omaa aikaa, että pääset eroon hänestä.

Minun silmissäni, tuollainen tunteiden myllerrys ja pettymys on tavallista kriisien yhteydessä. Kohdissa, joissa elämän suunta muuttuu yllättäin. Kun haluaa aivan päinvastaisiakin asioita yhtä aikaa, on ymmärrettävää, että olo tulee tukalaksi. Kolmas neuvoni onkin ”koeta sietää epävarmuutta ja ajatusten sekamelskaa vielä hetki, älä ryntää mihinkään äkkinäisiin päätöksiin tai tekoihin”. Nyt on tuumaustauon paikka! Selvittele ajatuksiasi, toiveitasi ja pelkojasi rauhassa yksin ja yhdessä muiden kanssa. Keskustele ja kuulostele omia ja muiden ajatuksia. Tarvittaessa tässä sinua voinee auttaa myös esimerkiksi neuvolan psykologi tai perheneuvolan väki.

Mutta lopulta jää kysymys jatkuuko tiesi yksin vai yhdessä tämän miehen kanssa. Voi olla, että teistä kumpikaan ei tiedä sitä vielä. Neljäs neuvoni onkin ”keskustelkaa toiveistanne, tarpeistanne ja tunteistanne miehesi kanssa”. Jos tunteenne ovat kovin sekaisin edelleen, voisitte harkita pari- tai perheterapeutin puoleen kääntymistä. Niitä löytyy ilmaiseksi perheasiain neuvottelukeskuksista ja perheneuvoloista sekä joillakin paikkakunnilla kaupungin/kunnan palveluina. Lisäksi käytettävissänne on yksityiset palvelut, joita voi etsiä internetistä.
Viimeinen neuvoni on ”pidä itsestäsi hellä ja hyvä huoli”. Toivottavasti jaksat kohdella itseäsi kuin parasta ystävääsi. 
Voimia sinulle toivottaen
perheneuvoja Iiris

Olen 18-vuotias, ja avomieheni 23. Olemme seurustelleet pian puolitoista vuotta, ja siitä ajasta olemme asuneet yhdessä kahdeksan kuukautta. Ongelmatonta meillä ei kuitenkaan ole.

Mitä tässä tilanteessa enää voi tehdä, kun ei oikein lähteäkään voi? Olen taloudellisesti sekä psyykkisesti riippuvainen miehestäni.
Nainen, 18

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Kerrot, että päällimmäisenä huolenasi on sinun ja miehesi seksihalujen kohtaamattomuus. Vaikuttaa siltä, että seksin kautta pintaan nousevat muutkin ongelmat. Koet, ettet ole miehen kanssa henkisesti samalla aaltopituudella, pidät häntä itseäsi vähemmän älykkäänä eikä keskustelua välillenne tunnu syntyvän. Koet hänen välttelevän sitä, samoin kuin seksiä.

Jos haluat selvittää, onko suhteellanne tulevaisuutta, ehdottaisin, että aloitat miettimällä, mitä arvostat ja kunnioitat miehessäsi. Mikä hänessä on sinua miellyttävää, milloin hän on parhaimmillaan ja mikä seksielämässänne on hyvää ja toimivaa? Kerro sitten näitä asioita hänelle. Kerro, mikä hänessä kiinnostaa ja sytyttää sinua, millaisissa tilanteissa erityisesti nautit hänen seurastaan ja milloin hän on ihanimmillaan. Seksielämässä voisit joksikin aikaa antaa aloitteen tekemisen hänen vastuulleen. Usein käy niin, että harvemmin haluavan osapuolen halu ei pääse edes viriämään, koska toinen on aina tiheämmin seksuaalisessa vireessä ja ilmaisee sen. Jos harvemmin haluava saa aikaa löytää oman halunsa, tilanne tasapainottuu. Sinulle voisi tulla kokemus siitä, että suhteessanne on seksiä, vaikket itse aina ole aloitteellinen ja miehellesi siitä, että hänkin ehtii kokea halua ja tehdä aloitteita omasta kiinnostuksestaan lähtien. Painostaminen on varmin tapa karkoittaa halu ja tehdä seksi väkinäiseksi.

Ylipäänsä suhteen parantaminen kannattaa aloittaa itsestä. Jos onnistuu itse ajattelemaan kumppanistaan myönteisemmin ja osoittamaan hänelle välittämistä, voi saada häneltä samaa takaisin. Jos niin ei vähitellen ala tapahtua, siitä voi sitten vetää johtopäätöksiä suhteen jatkamisen mielekkyydestä.

Miten kertomasi huoraamiset vaikuttavat suhteeseenne, miehesi seksihaluihin ja tunteisiinne? Tietääkö miehesi niistä, hyväksyykö hän ne ja onko välillänne niistä johtuvaa loukkaantumista ja selvittämättömiä asioita? Ne auttavat taloudellisesti, mutta onko niillä tunnetasolla hintansa? Entä miten voisit vahvistaa omaa itsetuntoasi ja voida hyvin? Parisuhteella on suuri vaikutus hyvinvointiin, mutta olisi hyvä pitää yhteyttä muihinkin ihmisiin, jotta elämä ei kapeutuisi.

Toivon teille molemmille hyvää elämää, yhdessä tai erikseen!
Päivi, perheneuvoja

Olen seurustellut nyt kolme vuotta poikaystäväni kanssa. Tämä on minun ensimmäinen vakava seurustelusuhteeni, ja olemme nyt asuneet yhdessä vuoden. Meillä on samat kiinnostuksenkohteet, sama huumorintaju, hyviä kavereita, samantyyppinen elämänkatsomus ja ote elämään. Viime jouluun asti kaikki sujui siis mallikkaasti. Sitten jokin loppui - seksi.

Minun tekisi myös mieli kysyä, onko hänellä ollut tällaisia tuntemuksia aiemminkin aikaisempien tyttöystäviensä kanssa, mutta en kehtaa, koska emme ole koskaan tunteneet tarpeelliseksi puhua poikaystäväni tai minun seksielämästä ennen suhdettamme (muuta kuin aivan päällisin puolin).
Nainen, 33

Hei ja kiitos kirjeestäsi, joka koskettelee kysymystä, joka minun perheheneuvojan vastaanotollanikin tulee esille tuon tuosta, nimittäin nuorten miesten seksuaalinen haluttomuus.

Monien asiantuntijoiden käsitys tänä päivänä on, että nuorten miesten seksuaalinen aktiivisuus on laskusuunnassa. Syitä tähän ei tarkasti tiedetä, mutta monia mahdollisia selityksiä on esitetty: mm. miehen testosteronitason lasku, masentuneisuus, jotkut lääkkeet...

Miesten haluttomuudesta löytyy googlettamalla paljon hyvää ja asiallista tietoa. (Katso esim. http://www.seksuaaliterveysklinikka.fi/miesten_seksuaalihairiot/haluttomuus).

Mutta mikä sitten on juuri sinun kumppanisi haluttomuuden taustalla, sitä on mahdotonta tässä lähteä arvailemaan. Poikaystäväsi on sanonut, että syy ei ole sinussa tai keskinäisen seksinne laadussa, joten sinun lienee aika turvallista ottaa asia puheeksi. Varmasti on syytä edelleen jatkaa teidän keskinäisiä pohdintojanne ja mm. miettiä, olisiko syytä ottaa yhteyttä lääkäriin, jolloin voitaisiin selvittää mahdolliset hormonaaliset syyt.

Teillä on kirjeesi mukaan hellyyttä, halauksia ja suukottelua, puuttuuko siis lähinnä itse akti? Pystyisittekö kertomaan toisillenne omista seksuaalisista fantasioistanne? Masturbaatiokokemuksistanne? Aikaisempien suhteidenne mahdollisista ongelmista, josta sanot, ettette ole koskaan tarkemmin puhuneet? Tällaiset aiheet ovat arkoja puhuttavaksi ja vaativat kummaltakin hienotunteisuutta toista kohtaan. Joskus niitä on helpompi puhua terapeutin huoneessa.

Yksi oleellinen kysymys on häiritseekö haluttomuus poikaystävääsi itseään. Vai riittäisikö hänelle suhde ilman seksiä, se kaikki hyvä mitä olet kertonut suhteestanne? Jos seksittömyys ei häiritse kumppaniasi ja hän on tyytyväinen ja valmis jatkamaan suhdetta sellaisena kuin se on, on sinun omalta osaltasi mietittävä, haluatko pysyä tässä suhteessa silläkin uhalla, että seksielämänne ei tästä paljoakaan vilkastuisi, vai onko sinun lähdettävä etsimään sellaista suhdetta, johon seksi liittyy toivomallasi tavalla.

Mitään ette menetä, jos menette seksuaaliterapeutille, jossa voitte pohtia yhdessä asiantuntijan kanssa kaikkia vaihtoehtoja ja mahdollisesti löytää seksin ilot uudelleen.

Onnea matkaan toivoo,
perheneuvoja Pirjo

En tiedä alkoiko kaikki 1995. Nämä asiat ainakin tiedän.

Nyt olen nukkunut kaksi viikkoa eri huoneessa, kun en tiedä jaksanko enää hänen kanssaan. Tuntuu, että aina tulee taas jotain, ja joutuu häneen pettymään.
Nainen, 55

Hyvä Rouva!

Kiitos yhteydenotostanne, jossa kyselette kuuluuko kuvamanne kaltainen käytös normaaliin parisuhteeseen. Esittämänne kysymys on vaikea. Mielestäni parisuhteet ovat kahden henkilön välisiä sopimuksia, joissa se, mikä osapuolille sopii ja tuottaa tyydytystä, on OK. Edellyttäen, että heidän välinen "sopimus" ei riko toisten oikeuksia ja/tai Suomen lakia. Tunnistan siis ns. tavallisia tai yleisiä parisuhteita, mutta en ehkä osaa nimetä mitään suhdetta ns. normaaliksi.

Tavallisesti parisuhteisiin kuuluu aika ajoin voimakkaitakin tyytymättömyyden ja pettymyksen kokemuksia. Yleisesti parisuhteissa toteutuu myös seksuaalisen virittymisen eroja ja kaikenlaista hankaluutta niissä. Monissa parisuhteissa koetaan mustasukkaisuutta ja epävarmuutta omasta asemasta kumppanin rinnalla. Eikä epäluuloisuus ole tavatonta. Väsymys kumppaniin ja omien hankalien tunteiden kokemiseen on tuiki tavallista.

Olen nyt ilmaissut näkemykseni esittämäänne kysymykseen, mutta jotenkin aavistelen, että se ei ole hakemanne vastaus. Koska minun on vaikea arvata, mihin kysymykseen varsinaisesti ehkä haluaisitte vastausta, ehdottaisin, että hakeudutte joko pariterapiaan tai yksilöhoitoon.

Viestissänne ilmaisette pettymystä miehenne toimintaan. Ette kuitenkaan kerro muista ratkaisuyrityksistä tilanteessanne kuin vain siirtymisen nukkumaan toiseen huoneeseen. Olisi kuitenkin tärkeää, että toiveenne ja odotuksenne parisuhteenne suhteen voisivat tulla kuulluiksi ja toivottavasti myös hyvin vastaan otetuiksi.

Joskus toiveita on vaikea hahmottaa suoraan, vaan ne tulevat, kuin kiertotietä, kiukun ja pettymysten kautta. Toivon, että keskusteluissa itsenne ja toisen kanssa pysytte hahmottamaan, mitä elämältänne haluatte ja suhteenne voimavarat/sudenkuopat sekä omat mahdollisuutenne.

Kaikkea hyvää teille toivottaen,
Perheneuvoja Iiris

Hei,

Koko ajan toivon, että suhteemme jatkuu, mutta kun minun olisi aika tehdä asialle jotakin, ahdistun ja pelästyn ja tunnen, etten pysty ottamaan vastuuta itsestäni, saati sitten toisesta ihmisestä. Koko ajan kuitenkin myös näen meidät tekemässä yhdessä asioita, jakamassa elämämme ja rakastavamme toisiamme. Miksi en uskalla tarttua tähän mielikuvaan, vaan juoksen peloissani karkuun?
Nainen, 24

Hei ja kiitos viestistäsi!

Kuullostaa siltä, että kamppailet varsin ristiriitaisten ajatusten ja tunteiden kanssa tällä hetkellä. Olet seurustellut tyttöystäväsi kanssa noin puolitoista vuotta, mutta tällä hetkellä olette eronneet. Jäin miettimään, oliko eropäätöksenne yhteinen? Kirjeestäsi syntyy vaikutelma, että haet syytä vaikeuksiinne pitkälti itsestäsi vaikka toteatkin, että kai (parisuhde)ongelmiin tarvitaan aina kaksi. Olette käyneet yhdessä pariterapiassa pohtimassa tilannetta - se kuullostaa minusta hyvältä. Kirjoitit, että tällä hetkellä kaipaat kuitenkin enemmän yksilöterapiaa ja Sinulla onkin nyt säännöllinen yksilökontakti perheneuvonnassa. Rohkaisen Sinua antamaan nyt itsellesi aikaa ja olemaan itsellesi armollinen!

Kuvasit, että menneisyyssäsi koetut vaikeat ja käsittelemättömät asiat ovat nyt nousseet pintaan ja viime keväästä asti olet ollut negatiivisempi kuin koskaan. Kesäinen sairastamisesi ja syksyinen työhönpaluusi kuormittivat Sinua entisestään ja aloit etsiä vikoja parisuhteestasi. Kuullostaa hyvältä, että tiedostat nyt tämän. Tilanteesi huipentui joitakin viikkoja sitten loppuunpalamiseesi. Kuvaat mielialan vaihteluita, ahdistuneisuutta, päättämättömyyttä, pelkoja, syyllisyyttä, ym. vaikeita tunteita, jotka vaikuttavat muodostaneen noidankehämäisen tilanteen. Nyt olisi tärkeää pysähtyä näiden vaikeiden tunteiden äärelle ja rauhoittaa tilanne. Kiirettä ei ole.

Kerrot, että Sinulla antaa voimaa kaikki hyvät ja kauniit muistot seurusteluajaltanne. Pidä niistä kiinni ja vaali niitä - kukaan ei voi ottaa niitä pois! Toivot, että suhteenne jatkuu, mutta et koe olevasi tällä hetkellä olevasi siihen valmis. Kuuntele tätä tunnetta ja kerro se Hänelle. Voisitko luottaa siihen, että elämä kantaa? Hiljaa hyvä tulee...

Lämpimin ajatuksin,
perheneuvoja Kaisa

Olen eronnut pitkästä avioliitosta. Lähes 20 vuotta liittoa kesti, kunnes vaimo ilmoitti muuttavansa pois, joten erosimme. Eromme jälkeen seurustelin 36-vuotiaan naisen kanssa. Alku meni hyvin, olin ihastunut, ehkä jopa rakastunut. Puolen vuoden seurustelun jälkeen riitelimme paljon. Paljon ei oikeasti ole paljon, mutta paljon verrattaen ex-vaimon kanssa riitelyihin. Lopetimme seurustelun 7-9 kuukauden yhdessäolon jälkeen. Erosimme välissä ja aloimme uudestaa seurustelemaan, mutta nykyisin olemme vain ystäviä. Joskus chattailemme.

Minua askarruttaa se, että en koe olevani rakastunut (vieläkään). Tuskinpa löydän ihanampaa, mukavempaa, huumoritajuisempaa naista kuin hän on. Kannattaako/pitääkö minun jatkaa suhdetta ja odottaa rakastumista (onko se tunne edes tarpeellista?), vai pitääkö vaan haluta rakastaa ilman tunnetta (joka voi sekin mennä kyllä ohi, kun aika kuluu)?
Mies, 43

Hei,

Sinulla on kokemus pitkästä avioliitosta. Oliko siinä rakkautta? Ilmeisesti oli. Kysymyksestäsi saa sen käsityksen, että vaimosi halusi erota, tai ainakin muuttaa erilleen. Entä sinä? Mitä sinä halusit?

Eron jälkeen pystyit joka tapauksessa uuteen suhteeseen, olit ihastunut, jopa rakastunut. Mutta se oli erilaista kuin pitkässä avioliitossasi. Riidatkin olivat erilaisia. Voi olla, että tuo päättynyt seurustelusuhde oli kuitenkin sinulle tärkeä erosta toipumisenkin kannalta, vaikka se sitten päättyikin. Sait ainakin ystävän!

Sitten tämä nykyinen suhde. Sehän kuulostaa oikein hyvältä: teillä menee hyvin, hän on ihana ja herttainen, mukava ja huumorintajuinen. Sinä haluat olla hänelle luotettava ja uskollinen. Lisäksi teillä on vielä yhteistä arvopohjaa; usko Jumalaan. Kaikki tuntuisi olevan hyvin, jopa erinomaisesti.

Kuitenkin sinua askarruttaa, että et koe olevasi rakastunut. Mihin vertaat tätä tunnetta? Siihen mitä sinulla oli ex-vaimosi kanssa vai tähän edelliseen suhteeseesi? Silloin olit ihastunut, "ehkä jopa rakastunut". Joskus, usein - tai itse asiassa aina - on vaikeaa aloittaa uutta suhdetta noin pitkän avioliiton jälkeen kuin teillä oli. Ero ei ole vain sitä, että muuttaa pois, tai sitä että siitä on virallinen päätös. Tunnetason eroaminen vie aikansa. En tiedä missä vaiheessa olet tässä prosessissa.

Mietit nyt: "pitääkö jatkaa... pitääkö haluta rakastaa...". Ei pidä eikä tarvitse. Mitä on rakastuminen ja mitä on rakkaus? Suhde voi olla hyvä ja siinä voi olla paljon rakkautta, vaikka se ei alkaisikaan voimakkaasta rakastumisen tunteesta. Rakkaus on paljon enemmän kuin tunne: se on välittämistä, joka ilmenee arkisina tekoina. Se ilmenee sitoutumisena: haluaa olla toiselle luotettava ja uskollinen. Aivan niin kuin kirjoitit. Eikö se ole rakkautta parhaimmillaan? Tai se tunne, että ei ole ihanampaa naista kuin hän.

Tärkeintä nyt olisi, että kysyisit itseltäsi: mitä minä haluan. Mitään pakkoa tai velvollisuutta ei ole. Jos päätät jatkaa, se on vapaaehtoinen valintasi. Mieti mikä on sinulle tärkeää. Jos tärkeää on voimakas rakastumisen tunne, niin silloin tuskin kannattaa jatkaa tätä suhdetta, missä sitä ei ole. Jos tärkeää on se, mitä teillä on, niin miksi heittäisit sen pois.
Perheneuvoja Heikki

Moi.

Jos avaudun naiselleni, hän saa kauheat raivarit ja uhkailee viedä yhteisen koiran. Mua oikeestaan pelottaa, jos näin käy!! Pliiiis auta! T: Yx lepakko
Nainen, 30

Hei!

Kiitos viestistäsi! Tilanne kuulostaa varsin hankalalta. Olet niin kyllästynyt kumppanisi käytökseen, kontrollointiin ja alkoholinkäyttöön, ettet näe teillä enää jatkamisen mahdollisuuksia.

Ei kuulosta oikein hyvin voivan kumppanisikaan. Epäluottamus hänen puoleltaan on suurta, kun hän tuntee tarvetta tutkia yksityisiä viestejäsi. Onko teillä ollut pettämistä eli onko hänelle aihetta olla mustasukkainen sinusta vai onko se täysin aiheetonta? Ainakin se kertoo hänen epävarmuudestaan suhdettanne kohtaan.

Jokailtainen juominen kuulostaa pakenemiselta. Onko kumppanisi mahdollisesti niin ahdistunut tilanteestanne, että lääkitsee sitä alkoholilla?

Kuulostaa siltä, että voitte molemmat huonosti ja koira on otettu välillenne kiistakapulaksi. Kumppanisi varmasti tietää, että koira on sinulle tärkeä ja siksi se on tehokas ase parisuhdetaistelussa.

Kerroit, että olet yrittänyt avautua, mutta keskustelu ei ole edennyt rakentavasti vaan päinvastoin. Mietin, mikähän on kumppanisi raivostumisen takana. Pelkääkö hän kenties eroa niin paljon, ettei uskalla edes kuunnella, mitä sinulla on sanottavaa? Jotenkin teidän olisi päästävä puhumaan tilanteestanne, josta molemmat nyt kärsitte. Entä jos kirjoittaisit hänelle kirjeen tai sähköpostia? Sen hän voisi lukea omassa rauhassaan ja sulatella sanomaasi ennen kuin vastaa.

Muutamakin käynti pariterapeutilla voisi auttaa teitä puhumaan asiat selviksi, mikäli se ei kahden kesken mitenkään luonnistu. Kuuden ja puolen vuoden yhteisen elämän jälkeen ansaitsette molemmat sen, että tiedätte, mitä rakkaudellenne tapahtui ja miksi olette nyt eroamassa.

Jos saatte asianne jotenkin puhuttua ja erottua muulla tavoin kuin suuressa riidassa, saatte varmasti sovittua myös koiran hoidosta jatkossa. Voi olla, että on tarpeen tehdä sopimus siitä, kumman luona se milloinkin on ihan niin kuin tapaamisoikeudet lapsille.

Olette olleet toisillenne tärkeitä ja ehkä olette sitä edelleenkin. Toivon, että pääsette puhumaan asioista rakentavasti ja toisianne kunnioittaen.

Lämpimin terveisin,
perheneuvoja Paula

Minulla on sellainen ongelma, että psykiatrini mukaan vain kuvittelen olevani liian ujo. Että oikeasti minulla on niin heikko itsetunto, että en uskalla tehdä mitään, jos nainen lähestyy minua baarissa tavalla tai toisella. Näin ollen jää sitten aina se tieto saamatta, että oliko nainen minusta kiinnostunut ja missä mielessä.

Itse en uskalla lähestyä naisia missään muodossa.
Mies, 34

Hei!

Kiitos kirjeestäsi!

Huomasitko, teit juuri itse aloitteen ja lähestyit meitä täällä? Uskalsit kirjoittaa omasta asiastasi. Lähestymistä tämäkin näin kirjallisessa muodossa.

Lyhyestä kirjeestäsi käy ilmi yksi tärkeä asia: naiset lähestyvät sinua, tavalla tai toisella. Se on jo kiinnostuksen merkki. Siinä nainen on ottanut ensimmäisen askeleen. Jotta kontakti jatkuisi, sinun tehtäväsi on vastata siihen jotenkin. Ihmisten välinen kommunikointi perustuu vastavuoroisuuteen. Siksi on olennaisen tärkeää, että reagoit naisen lähestymiseen. Tekemällä niin kutsut häntä jatkamaan kontaktia kanssasi. Jos katsot pois, se tulkitaan torjunnaksi.

Älä suotta aseta itsellesi liian suuria paineita. Katse ja hymy riittää aluksi. Ei sinun tarvitse olla stand-up-koomikko, joka löytää oikeat sanat sekunnissa. "Hei" voi riittää ihan hyvin. Siinä pallo siirtyy taas naiselle ja jos hän haluaa, hän jatkaa jutustelua jotenkin. Sinun tehtäväsi on vain reagoimalla jotenkin viestittää, että kiinnostunut olemaan jutussa mukana. Ajattele vaikka sulkapallopeliä kesäisellä pihamaalla. Siinä pallotellaan leppoisasti ja peli jatkuu niin kauan kunnes toinen palauttaa pallon. Sama juttu tässä.

Ujoudessa ei ole mitään pahaa. Usein ujoa ihmistä pidetään jopa miellyttävämpänä kuin suuriäänistä ja tilaa vievää. Jos et keksi mitä sanoa tai tehdä, sano se.

Toivon sinulle rohkeutta katsoa naisia suoraan silmiin ja uskon, että sitä kautta voit löytää juuri sen sinulle sopivan, ihanan naisen.

Kannustavin terveisin,
perheneuvoja Paula