Suhdeklinikka

Olen sinkku, ollut yksin jo melkein kymmenen vuotta. Aikaisemmin yritin kyllä löytää suhteen, mutta ne eivät vain toimineet. Löysin rikkinäisiä, alkoholisteja ja sekopäitä. Näin jälkikäteen voisi sanoa, että olen lähtenyt mukaan juttuihin, joissa toinen osapuoli ei ole minua oikeasti kiinnostanut - ei siis mikään ihme että homma ei toimi.

Mitä siis tekisin? En haluaisi olla loppuelämääni yksin ja jostakin tätä solmua pitäisi alkaa aukaisemaan. Ainakin haluaisin olla naiseuteni kanssa sinut. Olen käynyt terapiassa (sairastuin pakko-oireeseen liki 20 vuotta sitten) ja elämäni on muuten mallillaan, mutta tämä alue on jäänyt käsittelemättä. Mistä siis apua?
Nainen, 41

Hyvä ystävä.

Kiitos pitkästä mailistasi, jossa kuvaat tilannettasi, suhdetta omaan naiseuteesi, käsityksiäsi miehistä. Samalla kerrot ihmisen ikävästä, kaipuusta, että voisit olla jollekin erityisen tärkeä.

Kuvaat oivaltavasti oman elämänhistoriasi valossa suhdettasi omaan naiseuteesi ja seksuaalisuuteen. Olet pohtinut paljon sitä ja tunnistat syitä, miksi tällä hetkellä olet hämilläsi näiden kysymysten kanssa.

Naiseksi kasvamisesi ei ole saanut sellaisia lähtökohtia, jotka jokainen nuori tyttö ansaitsisi saada. Olet joutunut liian varhain aikuisten seksielämän keskelle eikä se lapsen silmin ole vaikuttanut mitenkään kiehtovalta. Lisäksi olet itse joutunut seksuaalisen huomion kohteeksi jo 12-vuotiaana ja monesti senkin jälkeen. Kerrot myös työelämässä tapahtuneista seksitarjouksista.

Suren puolestasi ja kanssasi sitä, että olet joutunut tilanteisiin, jotka ovat olleet omiaan vääristämään käsitystäsi itsestäsi sekä myös seksuaalisuudesta. Tunnet, että sinusta kiinnostutaan vain seksuaalisessa mielessä. Olet kaunis ja naisellisuutesi herättää huomiota, mutta harmi kyllä, että miehet näkevät ensimmäisenä sinut seksuaalisesti kiinnostavana eivätkä näe sitä suloista ihmistä, joka sisälläsi asuu. Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että toteat, että et edes uskalla olla nainen - sehän tietäisi vain seksuaalista huomiota. Murehdin sitä, että ajattelet, että sinun osasi on olla kakkosvaihtoehto, seksiobjekti. Totisesti olet enemmän. Sinussa on ainesta kokonaisena naisena elämiseen.

Tätä taustaa vasten en ihmettele, että käsityksesi miehistä kumppanina on negatiivinen: mörkö - pelottava, käsittämätön, itsekeskeinen hyväksikäyttäjä. Kuitenkin viisaana ja realistisena naisena toteat, että tiedät, että on olemassa hyviä ja reiluja miehiä. Onneksi sinulla on hyviä kokemuksia kaveruudesta miesten kanssa.

Olet rakas ystävä hyvällä polulla pohtiessasi naiseuttasi ja arvoasi ihmisenä. Sinä olet arvokas ihminen, arvokkaaksi olennoksi luotu nainen, yhtä suuriarvoinen kuin jokainen muu luotu olento. Olet joutunut elämään olosuhteissa, jotka eivät ole kunnioittaneet arvoasi ja rajojasi, silloin jotain meni rikki.

Rikkinäisyyteen ei kuitenkaan tarvitse jäädä. Olet jo lähtenyt liikkeelle. Muistele ihmisiä, jotka ovat kohdelleet sinua hyvin. Sieltä saat ainesta uuteen minäkuvaasi myös naisena. Luulen, että olet jo siinä vaiheessa, että et anna kohdella itseäsi vain seksuaalisen kiinnostuksen kohteena. Sinulla on varaa kunnioittaa omia rajojasi. Etsi sellaisten naisten ja miesten seuraa, jotka näkevät sielun eikä vain ruumista.

Elämällä on tapana yllättää. Sitä toivon sinulle. Kun olet selkiyttänyt itsellesi, millaista elämää haluat elää ja millaisissa ihmissuhteissa, tie voi olla nurkan takana. Ensin on löydettävä suunta.

Kaikkea hyvää sinulle. Lämmöllä sinua ja kasvuasi ajatellen
Saara, perheneuvoja

Tapasin puolisen vuotta sitten sillä surullisenkuuluisalla "pettäjäsivustolla" (jossa varatut ihmiset hakevat seuraa kaltaisistaan) minua viisi vuotta nuoremman miehen. Heti ensikontaktista tuntui, että nyt kolahti ja kovaa, ja tapasimmekin viikon viestittelyn jälkeen.

Olen surullinen, ahdistunut, ärtynyt, ja kuitenkin samalla seitsemännessä taivaassa; rakastunut. En enää tiedä mitä tekisin.
Nainen, 36

Hyvä ystävä

Kiitos kysymyksestäsi. Puolen vuoden salasuhteen jälkeen olet pysähtynyt tekemään myös itsellesi kysymyksiä. Mielesi suuntautuu kahtaalle; olet rakastunut ja välillä kuin seitsemännessä taivaassa ja samalla kyselet onko mahdollista rakastaa kahta ihmistä hajoamatta psyykkisesti. Aavistat, että tilanteeseesi liittyy ristiriita ja haluaisit sen ratkaista terveellä tavalla.

Tiedät osittain mitä haluat: ette kumpikaan tahdo rikkoa arkisuhteitanne. Ilmeisesti perheenne ovat teille kummallekin tärkeitä ja tiedätte mahdollisesta erosta seuraavan monelle kipua, josta rakastuneenakin uudessa suhteessa olisi vaikea kantaa vastuu. Arvelet myös realistisesti, että rakastuminen laimenisi, mikäli salasuhteesta tulisi arkisuhde. Näyttää siltä, että rakastumisen tunteista huolimatta olet/te jalat maassa.

Rakastat miestäsi ja pala nousee usein kurkkuusi, kun olet hänen kanssaan. Ajattelet toista miestä, mutta aavistelen, että pala kurkussa-tunteessa on myös huonoa omaatuntoa siitä, että petät miestäsi. Ymmärsin, että hän ei tiedä salasuhteestasi. Ehkä mietit myös seurauksia ja mielipahaa, mitä salasuhteen paljastuminen aiheuttaisi hänessä. Tässä on ehkä se maasto, jossa ristiriitaiset tunteesi syntyvät, etkä tiedä miten jatkaa.

Näyttää siltä, että olet sydämellinen ja syvällinen ihminen, koska otat vakavasti sitoutumisen omaan liittoosi myös pahoina päivinä. Tarkoitan tällä sitä, kun kerroit, että miehesi huononeva potenssi tekee vaikeuksia seksielämäänne. Et halua lopettaa pitkää suhdetta siihen, että toisen terveydessä on ongelmia. Ymmärrät, että elämä on haavoittuvaista, eikä ole reilua hylätä toista, kun terveys ei takaa samanlaista (seksi)elämää kuin ennen.

Tässä nyt olet tienhaarassa. Salasuhde ei säily ikuisesti salasuhteena. Mitä sen paljastuminen tulee aiheuttamaan? Ristiriita kahden suhteen välillä ei tule vähenemään. Miten jaksat sen asian kanssa?

Olet elänyt pimenevän syksyn hämärässä näkemättä oikeaa tietä. Arvostan sitä, että kyselet ääneen, mihin suuntaan on viisasta jatkaa. Jospa pimeyden keskelle vähitellen syttyvät jouluvalot valaisisivat ajatuksiasi niin, että näkisit Tien selvästi.

Valaistuvaa maisemaa, jossa tie näkyy
toivoo Saara, perheneuvoja

Olisin kysellyt paria asiaa. Minulla on yksi lapsi ja hän on minulle kaikki kaikessa. Olen seurustellut mieheni kanssa viisi vuotta, ja hän ollut välillä kamala ja toisinaan taas ihana. Mutta viime aikoina hän on muuttunut radikaalisti, enkä saa sanaakaan irti hänestä. Jos yritän kysyä mikä on hätänä, hän suuttuu.

Riitelemme ja huudamme usein, mikä on minusta kamalaa ja seksikään ei enää minua kiinnosta, ja se tuntuu tylsältä. Olisiko aika erota vai kenelle voisimme puhua?
Nainen, 26

Hei,

Viestisi lopussa pohdit olisiko aika erota vai kenelle voisitte puhua. Kiitos yhteydenotostasi ja hyvä kun olet aloittanut avun hakemisen ja kerroit huolesi, sillä ilman muuta te tarvitsette apua. Ennen kuin päätyy erovaihtoehtoon, olisi hyvä saada enempi ymmärrystä sille, mistä on kysymys. Sen jälkeen on valmiimpi tekemään realistisia päätöksiä jatkosta.

Kuvauksesi perusteella miehesi on viime aikoina muuttunut vetäytyväksi, sulkeutuneeksi, vihaiseksi, jopa agressiivikseksi. Hän on itse kuvannut oloaan yksinäiseksi ja masentuneeksi. Siltähän hänen käyttäytyminen kieltämättä kuulostaakin.

Onko siis niin, että sinulla ei ole mitään käsitystä/arvailuja siitä, miksi? Onko tapahtunut jotain, joka on aiheuttanut tämän yksinäisyyden tai masentuneisuuden, esimerkiksi työelämässä, ihmissuhteissa, sukulaisuussuhteissa, terveydessä. Ainakin se muutos perheessänne on tapahtunut, että teille on syntynyt yhteinen tytär, joka on sinulle kaikki kaikessa, kuten kerrot. Tiedätkö, miten miehesi on kokenut lapsenne syntymän? Millainen suhde hänellä on tyttäreenne? Miten hän on kokenut sen, että sinusta on tullut äiti?

Joskus lapsen syntyminen ja se, että puolisosta tulee äiti, herättää miehessä voimakkaita sivuun jäämisen tunteita, jotka saattavat myös johtaa masentuneisuuden tunteisiin. Joskus näitä tunnelmia voi olla miehen itsekin hankala tunnistaa. On hyvin tyypillistä, että ne purkautuvat ulospäin vihaisuutena ja vetäytymisenä. On myös tyypillistä, että tällaisissa tilanteissa mies hakee yhteyttä vaimoonsa erityisesti seksin avulla ja jos puoliso ei seksistä innostu se johtaa vihaisuuteen, syytöksiin ja lisää entuudestaan sitä, että vaimo ei halua seksiä. Eli pari joutuu eräänlaiseen pahenevaan kierteeseen joka vie heitä yhä kauemmas toisistaan.

Kerrot, että miehesi on pari kertaa käynyt sinuun käsiksi. Se on ensimmäinen asia joka pitää saada muuttumaan. On tärkeää, että sinä teet sekä itsellesi, että miehellesi selväksi, että sen kaltaisten tilanteiden ei saa enää antaa toistua. Fyysinen väkivalta on rajan ylitys, joka on haitallista kaikille osapuille, myös sille (esim. lapsi) joka joutuu sitä näkemään tai kuulemaan. Se on psyykkisesti vaarallista ja lisäksi siihen sisältyy aina myös riski hengenvaarasta.

Ehdottaisin, että otat tilanteenne miehesi kanssa puheeksi rauhallisesti mutta päättäväisesti. Sano hänelle, että olet hyvin huolissasi hänestä ja teistä, ja että te tarvitsette apua. Monilla paikkakunnilla toimii Jussi-työ tai Lyömätön linja, jonka kautta miehesi voisi saada apua omien tunnelmiensa ja vihaisuutensa pohtimiseen. Voitte ottaa yhteyttä myös perheneuvolaan tai kirkon perheasian neuvottelukeskukseen. Myös lastenneuvolan kautta voi kysyä ohjeita siitä, mistä voisitte saada apua.

Usein, jos parisuhteessa on ollut väkivaltatilanteita, pohditaan aluksi sitä olisiko hyvä työskennellä parin kanssa yhdessä vai erikseen. Siinä tapauksessa jos miehesi kieltäytyy kaikesta avusta, niin on tärkeää, että sinä lähdet puhumaan tilanteestanne yksin.

Teillä on pieni ihana tytär, jolle toivot viisaasti turvallista ja hyvää kasvuympäristöä. Huolesi tilanteestanne on aiheellinen, sillä tämänhetkinen tilanne ei ole teidän eikä lapsenne kannalta turvallinen ja hyvä. Siksi sen ei saa antaa jatkua.

Ystävällisin terveisin,
perheneuvoja Helena

Olin pari vuotta sitten ensimmäisessä vakavassa parisuhteessa. Päätimme muutaman kuukauden seurustelun jälkeen, että molemmat kävisivät sukupuolitautitesteissä, jotta voisimme jättää kondomin käytön pois.

Nyt olen tavannut uuden miehen, jolle olen kyllä kertonut sairaudestani ja käytämme kondomia ehkäisyvälineenä (tiedostan kyllä, ettei kondomikaan suojaa papilloomavirukselta täysin). Siksi minun on vaikea nauttia seksuaalisuudesta hänen kanssaan, kun jokainen kerta pelkään tartuttavani häneen viruksen.
Nainen, 21

HPV eli ihmisen papilloomavirus on yleisin sukupuoliteitse leviävä virus. Se voi tarttua yhdynnässä, jossa ei ole käytetty kondomia, suuseksissä tai käsien välityksellä. Käsien kautta tarttuminen edellyttää sitä, että kädellä kosketetaan ihoaluetta, jossa on kondyloomia ja sen jälkeen kosketetaan välittömästi toisen henkilön sukupuolielimiä. Myös henkilö, joka ei tiedä kantavansa virusta voi tartuttaa sitä eteenpäin.

Yleensä HPV poistuu elimistöstä omia aikojaan. Osalla naisista HPV-tartunta aiheuttaa papa-näytteessä näkyviä solumuutoksia. Näistä muutoksista suurin osa häviää; elimistö itse poistaa viruksen ja sen aiheuttamat vauriot.

Papilloomavirukset ovat hyvin yleisiä. Virustyyppejä on kymmeniä, ja lähes jokainen seksiä harrastanut on jossakin elämänsä vaiheessa saanut virustartunnan. Suurin osa viruksista on täysin oireettomia ja menevät ohi itsellään. Papilloomavirusinfektioista 80-90 % paranee spontaanisti ihmisen oman immuunivasteen kehittymisen myötä kahden vuoden seurannassa.

Näitä faktatietoja olet varmasti saanut lääkäriltä tai lukenut asiasta esimerkiksi Väestöliiton nettisivuilta. Siksi ei tässä näistä lääketieteellisistä asioista sen enempää.

Et esittänyt mitään varsinaista kysymystä, mutta kerroit, että pelkäät tartuttavasi viruksen kumppaniisi, ja siksi sinun on vaikea nauttia seksistä.

Pelko on toisaalta hyödyllinen tunne, mutta toisaalta haitallinen ja tarpeeton. Pelko on hyödyllinen, koska se varoittaa vaaroista ja siten suojelee elämää. Huono puoli pelon tunteessa on, että se voi rajoittaa elämää tarpeettomasti ja estää normaalin elämän ja siitä nauttimisen.

Sinun tilanteessasi pelko on hyödyllinen, koska se saa teidät käyttämään kondomia yhdynnässä, ja sinut ilmeisesti käymään lääkärissä ja säännöllisissä papa-testeissä. Lisäksi olet rohkeasti kertonut asiasta miesystävällesi, ja hän siis tietää siitä. Olet siis toiminut oikein ja tehnyt kaiken, mitä on tehtävissä.

Haitallista pelko on siinä mielessä, että et pysty kunnolla nauttimaan seksistä. Olet kuitenkin toiminut oikein ja tehnyt kaiken mitä voit. Siksi sanoisin, että voit hyvillä mielin ottaa pelosta vain tämän hyödyllisen puolen ja nauttia aivan normaalista elämästä, myös seksistä ja rakastelusta täysin siemauksin. Arvaan, ettei tämä ole helppoa, mutta anna itsellesi lupa siihen.
Perheneuvoja Heikki

Olemme olleet naimisissa kohta viisi vuotta. Elämämme ja parisuhteemme on melko seesteistä kohta kolmen lapsen kanssa. Riitelemme erittäin harvoin. Kun riitelemme, on se aina mykkäkoulua kummankin suunnasta. Yleensä riita kuivuu kasaan muutaman päivän odottelun jälkeen. Minua häiritsee, että emme käsittele asioita loppuun ja keskustele asiaa loppuun. Olen ajatellut, että meidän pitäisi ruveta käymään perheterapeutilla vielä kun kaikki on hyvin. Siellä voisimme ehkä oppia myös riitelemään ja puhumaan. Mistä minun kannattaisi aloittaa terapeutin etsiminen?
Mies 28

Hei,
Olette vaativassa elämäntilanteessa, jossa varmasti aika ajoin tulee myös erimielisyyksiä. Molemmilla on asioissa oma mielipide, joka ansaitsee tulla kuulluksi. Ihmiset suhtautuvat erimielisyyksiin eri tavoin. Teidän tapanne näyttää olevan riitelyn välttely ja vetäytyminen omiin oloihin. Silloin erimielisyys jää helposti käsittelemättä ja molemmille tulee turhautunut olo.

Riiteleminen on taitolaji, jota on hyvä harjoitella. Millä tavalla muuten teidän kasvuperheissänne käsiteltiin erimielisyyksiä; miten vanhemmat / aikuiset riitelivät keskenään ja miten he puuttuivat teidän sisarusten keskinäiseen riitelyyn? Toimitteko nyt omassa suhteessanne samoin vai eri tavalla? Miten te molemmat toivoisitte erimielisyyksiä käsiteltävän?

Miten sitten tuoda oma mielipide esiin ja kuulla samalla, mitä sanottavaa toisella on? Parisuhteen vuorovaikutustaidoista ja rakentavasta riitelystä löytyy tietoa netistä, esimerkiksi osoitteista: www.vaestoliitto/parisuhde/ ja www.katajary.fi. Jälkimmäisestä osoitteesta löytyy tietoa myös parisuhdekursseista, joissa vuorovaikutustaitoja ohjatusti opetellaan.

Terapeutin etsimisen voit aloittaa seuraavista paikoista: Kirkon ylläpitämät perheasiain neuvottelukeskukset tarjoavat maksuttomia terapiapalveluja. Googleta: Kirkon perheneuvonta, niin löydät yhteystiedot teitä lähinnä olevaan keskukseen. Kunnalliset palvelut kannattaa tarkistaa paikkakuntasi verkkosivuilta (esim. perheneuvola- ja mielenterveyspalvelut). Myös yksityiseltä puolelta löytyy pari- ja perheterapeutteja, heidänkin yhteystietonsa löydät ehkä parhaiten netistä.

Toivottavasti pääsette näillä tiedoilla avun lähteille,
Perheneuvoja Pirkko

Seurustelin reilut neljä vuotta ensirakkauteni kanssa. Aloimme seurustelemaan 19-vuotiaina. Tämä oli molempien ensimmäinen vakava parisuhde. Suhteemme oli kaikinpuolin hyvä, ja rakastimme toisiamme valtavasti. Olimme myös toistemme parhaita ystäviä. Toki myös huonompia hetkiä mahtui tuohon neljään vuoteen.

En tiedä, miten minun tulisi suhtautua asiaan. Katkaista yhteydenpito kokonaan, siitä huolimatta, että rakastan häntä ja näin saatan menettää hänet lopullisesti elämästäni? Vai antaa ajan kulua niin, että olemme yhteyksissä ja elämäni junnaa paikallaan ja roikuin (ehkä katteettomissa?) lupauksissa yhteenpaluusta?
[/I]Nainen 26[/I]

Hei,
Kiitos kun jaoit pohdintasi suhteesta pitkäaikaiseen poikaystävääsi. Se herätti mielessäni muutamia kysymyksiä, jotka ajattelin jättää pohdittavaksesi, ehkä myös yhteisesti ystäväsi kanssa jaettavaksi.

Et päästä itseäsi helpolla, kun kuvaat omia motiivejasi eropäätöksessä. On ymmärrettävää, että halusit miettiä vielä sitoutumistasi, vaikka kaikesta päätellen kuitenkin rakastit poikaystävääsi. Olikohan lopulta kysymys siitä, että halusit erota vai siitä, että halusit tulla enemmän omaksi itseksesi, halusit selvittää, kuka oikein olet ja mitä elämältä haluat? Oliko mielessäsi myös saada selville, onko poikaystäväsi Se Oikea vai luuraako Hän jossain muualla? Joskus kauempaa näkee tarkemmin.

Teoillamme on seurauksensa. Kerrot, että poikaystäväsi "mureni" eropäätöksestäsi. Mitä hänelle mahtoi tapahtua? Kokiko hän käytöksesi hylkäämisenä, josta hänen on ollut vaikea päästä yli? Pelkääkö hän, että se voisi tapahtua uudelleen, jos jatkaisitte yhdessä? Miettiikö hänkin tahollaan samoja elämän peruskysymyksiä kuin sinä? Onko hänen nykyinen seurustelusuhteensa yritys saada selville, voisiko hän rakastaa jotakuta toista kuin sinua? Onko oma nykyinen seurustelusuhteesi samanlainen testi? Jos olette näin testanneet toisianne, mikä on sen tulos?

Kaiken tämän keskellä olette jatkaneet yhteydenpitoa, vaikka se ei sanojesi mukaan virallista seurustelua olekaan. Mitä olette oppineet itsestänne ja toisistanne tänä aikana? Uskaltaisitteko luottaa toisiinne myös elämänkumppaneina? Mitä toivotte ja haluatte toisiltanne, että voisitte jatkaa virallisesti yhdessä? Vaikuttaa siltä, että alat olla uupunut tähän epäselvään tilanteeseen. Mahtaako myös ystäväsi olla? Olisiko aika kypsä siihen, että voisitte käydä perusteellisen keskustelun suhteestanne ja toiveistanne ja tehdä päätöksen yhteiselämän jatkumisesta tai päättämisestä. Tällaisessa tilanteessa eläminen syö teitä molempia ja - kuten sanoit - elämä junnaa paikallaan.

Toivon, että löydätte tilanteeseenne ratkaisun, jonka kanssa voitte jatkaa elämäänne - yhdessä tai erikseen.
Perheneuvoja Pirkko

Olen 30-vuotias nainen vauvakuumeessa. Minulla on ollut haave tulla äidiksi teinistä asti. Luulin, että olisin tähän ikään mennessä jo monen lapsen äiti. Elämä on ollut antoisaa ja olen nauttinut jokaisesta hetkestä. Viiden vuoden aikana olen löytänyt itseni monta kertaa raskaustesti kädessä, vaikka vakituista parisuhdetta ei ole vuotta pidempään kerralla kestänyt. Olen toivonut salaa, että joku vahinko olisi sattunut ehkäisyistä huolimatta. Olen tällä hetkellä sinkku ja vauvahaaveet tuntuvat hallitsevan elämääni. En tunne löytävän sitä oikeaa kenen kanssa perustaa perheen. Olen epätoivoissani vaipunut etsimään siemenluovuttajia internetistä.

Kenelläkään ei ole vastausta siihen kuinka minulle tulee käymään. Aion taistella vauvahaaveistani, viimeisessä kädessä kävelen hedelmöitysklinikalle.
Nainen 30

Hei

Kiitos koskettavasta kirjeestäsi. Sinulla on paljon hyvää elämässäsi, mutta myös toteutumaton unelma. Olet jo pitkään potenut vauvakuumetta ja suret sitä, ettet ole löytänyt sopivaa elämänkumppania voidaksesi toteuttaa haaveesi perheestä. Et suinkaan ole yksin unelmasi kanssa, vaikka varmasti välillä siltä tuntuu. Olet iässä, jossa nykyään jo tilastojenkin mukaan useimmat ikätoverisi perustavat perheen - ja monet laillasi vielä haaveilevat siitä.

Ymmärrän hyvin, etteivät hyvää tarkoittavat lohdutusyritykset sinua auta. Olet käynyt läpi melkoista tunteiden vuoristorataa, kun aluksi lupaavilta tuntuneet seurustelusuhteet ovat kariutuneet ja haaveet perheen perustamisesta ovat yksi toisensa jälkeen murentuneet. Ei ihme, että vaikutat pettyneeltä koko miessukupuoleen.

Sinua myös välillä harmittaa, että "luomumenetelmällä" lapsen saaminen on kahden kauppa: molempien pitää lasta haluta. Tähänastiset seurustelukumppanisi eivät ole halunneet kanssasi jälkeläisiä. Olet tavallaan joutunut alistumaan heidän tahtoonsa; sinun toiveellesi ei ole ollut suhteissa tilaa eikä ymmärrystä. Lapsen ikävässäsi olet joutunut myös hyväksikäytetyksi: luulit löytäneesi sopivan sukusolun luovuttajan, joka on vilpittömin mielin liikkeellä, mutta tämä halusikin sinulta vain seksiä. Syystäkin olet tullut varovaisemmaksi ja mietit mihin kaikkeen olet valmis saadaksesi lapsen. Oletkin jo pohtinut, mikä on ratkaisusi, jos sopivaa kumppania ei löydy.

Kerrot olevasi vihainen, pettynyt ja surullinen. Keihin nuo tunteesi kohdistuvat ja miksi? Oletko vihainen itsellesi? Kaikille noille toiveesi murskanneille miehille? Koko elämälle? Keihin ja mihin pettymys kohdistuu? Entä suru: mitä kaikkea mahdat nyt surra? Missä on tällä hetkellä ilo ja tyytyväisyys elämästä, joka on tuonut myös paljon hyvää? Tunteilla on meille tärkeä viesti, on hyvä asettua välillä kuuntelemaan niitä. Voimakkailla tunteilla on taipumus viedä mukanaan, siksi niille on aika ajoin koetettava puhua "järkeä" tutkimalla niitä.

Kuten kerrot, olet miettinyt perusteellisesti ja moneen kertaan, miksi haluat tulla äidiksi. Elämäsi ulkonaiset puitteet ovat kunnossa ja ikäsikin on ihanteellinen myös lapsen kannalta. Jos olet ihan rehellinen itsellesi, kumpaa haluat tällä hetkellä enemmän: parisuhdetta vai lasta? Vai molempia yhtä paljon? Mitä hyvä ja turvallinen parisuhde voisi sinulle antaa? Entä lapsi? Nämä molemmat yhdessä? Uskaltaisitko vielä toivoa, vaikka olet kokenut niin paljon pettymyksiä? Entä jos sittenkin Se Oikea vielä tulee vastaan...

Toivon sydämestäni haaveesi jonain päivänä toteutuvan.
Perheneuvoja Pirkko

Hei, tarvitsisin pikaista apua ongelmaani: Olemme olleet miehen kanssa (mies 22-vuotias) yhdessä kaksi vuotta. Tunnettu ollaan noin kaksi ja puoli vuotta. Seurusteltiin viikko ja mentiin sitten kihloihin (minun toimesta). Muutettiin puolen vuoden seurustelun jälkeen yhteen ja siitä se helvetti alkoi.

Olen hyvin eksyksissä.
Apu olisi tarpeen.
Kiitos.
Nainen 20

Hei!
Kiitos kirjeestäsi.

Toivot apua pikaisesti, mikä varmasti kertoo siitä, että koet tilanteen kovin hankalaksi. Toisaalta kuitenkin ajattelen, että ehkä sinun pitäisikin tässä kohdassa olla kiirehtimättä, rauhoittua ja ottaa aikaa miettiäksesi tilannetta.

Kerrot, että pari vuotta sitten halusitte molemmat pois kotoa, joten yhteenmuutto tuntui silloin varmasti hyvältä ratkaisulta. Ikävältä sen sijaan kuulostaa se, että sinä kerrot olleesi jollain tavoin masentunut koko yhdessä asumisenne ajan. "Siitä se helvetti alkoi" on varsin kuvaava ilmaus.

Jokainen yhteen muuttava pari joutuu käymään läpi tietyt sopeutumiseen liittyvät kuviot. Yhdessä pitää sopia kuka tekee mitäkin kotitöitä, kuka maksaa mitä, miten kotona ollaan, keitä sinne voi tulla ja milloin jne. Harvoin näiden asioiden sopiminen täysin riidatta onnistuu, mutta hyvä olisi jos vaikka ensimmäisen vuoden jälkeen yhteiset toimintamallit olisivat kehkeytyneet. Kotityöt ja raha kun ovat sellaisia asioita, että jos niistä ei olla päästy yhteisymmärrykseen, niistä saa sitten riidellä jatkuvasti. Ja sehän kuluttaa energiaa ihan turhaan ja syö parisuhdetta. Kerroitkin, että nämä pienistä asioista nousevat riidat ovat jo vaikuttaneet tunteisiisi laimentavasti.

Kerroit, että koet avopuolisosi turvalliseksi ja koet olevasi jollain tavalla addiktoitunut häneen. Rakkaudesta et puhu mitään. Onkohan sitä vielä? Riippuvuus liittyy aina jossain määrin vakiintuneeseen parisuhteeseen. Läheisriippuvuus taas voi saada ihmisen pysymään suhteessa, joka ei häntä tyydytä tai joka peräti tekee hänet onnettomaksi, koska ajatus yksin olosta tuntuu niin ahdistavalta. Oletko miettinyt elämääsi eron jälkeen? Se olisi ensimmäinen kerta, kun olisit omillasi. Se voi olla vähän pelottavakin ajatus. Toisaalta itsenäisyys on tärkeä aikuisen ihmisen ominaisuus, joka jokaisen olisi jossain elämänsä vaiheessa hyvä oppia.

Kuulostele sydäntäsi. Jos löydät sieltä vielä rakkautta miesystävääsi kohtaan, kannattaa vielä yrittää. Lähtekää parisuhdekurssille (esim. www.katajary.fi tai seurakunnat) tai keskustelemaan parisuhdeterapeutin kanssa (esim. www.evl.fi/perheneuvonta tai yksityiset pariterapeutit www.pariterapia.fi ). Jutelkaa myös kotona. Kerro, että tilanteenne on saanut sinut miettimään eroa. Kerro tunteesi ja kerro millaista muutosta toivot. Sen jälkeen pallo on miesystävälläsi ja hän voi omalta osaltaan miettiä, onko valmis keskustelemaan asioista ja toteuttamaan toivomiasi muutoksia.

Lapsiasia on tosi tärkeä. Yksi kysymys on se, haluaako avokumppanisi ylipäätään lapsia vai ei ja miten se taas vaikuttaa sinun tulevaisuuden suunnitelmiisi. Se on iso ja tärkeä asia puhuttavaksi. Toinen kysymys on se, että huonoon ja epävarmalla pohjalla olevaan suhteeseen, ei koskaan pitäisi hankkia lapsia. Ilmaisin tämän näin vahvasti, koska työssäni perheneuvojana näen niin paljon onnettomia yksinhuoltajaäitejä. Nämä ovat loppuikänsä sidoksissa entiseen kumppaniinsa yhteisen lapsen takia eivätkä näin ollen kuitenkaan ole päässeet eroon, vaikka sitä nimenomaan ovat halunneet. Ja millaista on lapsen elämä siinä toisilleen katkerien aikuisten välissä?

Oikein hyvä, että mietit vakavasti tässä kohdin, jatkaako suhdetta ja yhdessä asumista vaiko ei. Nyt teillä on vielä mahdollisuus tehdä korjausliike, jos molemmat sitä haluatte. Jos suhteenne taas on päätyäkseen eroon, tässä kohdassa voi olla viisas kohta sille ratkaisulle.

Toivon sinulle viisautta tehdä oikeita päätöksiä ja onnea elämääsi, kävi suhteen kanssa niin tai näin.

Sinua lämpimästi ajatellen,
Perheneuvoja Paula

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa vasta noin puolisen vuotta, mutta olemme tunteneet entuudestaan kolme vuotta. Meidän suhteemme alkoi kehittymään tavallisella kaverisuhteella, juttelimme paljon eroni jälkeen Facebookissa. Kerroin hänelle yksityiskohtaisiakin asioita. Suhde eteni seksisuhteeseen, ja samalla huomasin, että hänellä alkoi kehittyä vahvojakin tunteita minua kohtaan, minulla taas päinvastaisesti ei kehittynyt silloin vielä vahvoja tunteita.

Olen muiden poikien mielestä kivan ja sopusuhtaisen näköinen tyttö. Miksen vain voisi olla ressaamatta kaikesta ja elää hetkessä? Minulla on hyvä työpaikka ja opiskelen samalla ammattikorkeassa. En tunnu arvostavan yhtään mitään.
Nainen 20

Kiitos viestistäsi.

Sen perusteella elämäsi perusasiat tuntuvat olevan kunnossa: mukava työpaikka ja opiskelu sen ohella. Ystäviä on. Ja ulkonäöstäsikin olet saanut positiivista palautetta. Kaikin puolin mukava tulevaisuus voisi siis olla odotettavissa.

Samalla kuitenkin mietit omaa itseäsi: miksi seurustelusuhteissasi tuntuu toistuvasti tulevan vaihe, jolloin huomaat takertuvasi kumppaniisi niin, että muulla elämällä ei tunnu olevan mitään merkitystä. Itseluottamuksesi horjuu ja mustasukkaisuuskin nostaa päätään.

On hienoa, että olet pysähtynyt pohtimaan tilannettasi. Nuoresta iästäsi huolimatta Sinulla on ilmeisesti ehtinyt olla jo useampia parisuhteita. Eli sillä alueella olet ehtinyt kerätä kokemuksia. Voisiko nyt olla aika vähän pysähtyä ja käyttää aikaa myös itseesi tutustumiseen, itseymmärryksen lisäämiseen ja itsensä kehittämiseen. Nykyisin järjestetään todella paljon erilaisia kursseja ja ryhmiä, joiden tavoitteena on ihmisenä kasvaminen. Yksi mahdollisuus on tietysti myös pidempi tai lyhyempi terapiajakso. Voisit miettiä esim. omaa kasvuympäristöäsi ja lapsuuden kiintymyssuhteitasi. Löytyykö sieltä jonkinlaista turvattomuutta, joka heijastuisi nykyisiin seurustelusuhteisiisi.

Mielenkiintoista tutkimusmatkaa toivottaa
perheneuvoja Pirjo

Olen naimisissa ja lapset ovat jo aikuisia. Olen hoitanut heidät ja kodin, en ole siis ollut työelämässä. Mies on saanut tehdä omaa uraansa ja kulkea harrastuksissaan. On omakotitalo, eikä velkaa. Ihmiset luulevat, että minulla menee kaikki hyvin. Mutta EI, ei rakkautta eikä rahaa. Jotakin on puuttunut jo yli 10 vuotta: läheisyyttä. En vain ole edes tajunnut sitä. Nelisen vuotta sitten puuttui kohtalo peliin ja matkallani tapasin aivan yllättäen ihanan miehen. Juttelimme silloin, ja myöhemmin lisää puhelimitse, koska välillämme on satoja kilometrejä.

Tärkeämpää on kuitenkin, kuinka pystyn taas saamaan välit kuntoon tuon miehen kanssa? Joka ainut aamu ja ilta siitä eropuhelusta lähtien olen rukoillut, että välimme säilyisivät hyvinä. Hän on minulle niin tärkeä ihminen ja rakastan häntä paljon yhä, vaikka hän on niin pahasti minua satuttanutkin! Nyt, kun hän ei ole edes vastannut yhteydenottoihini, olen entistä levottomampi. Niin monta kertaa päivän aikana mietin, että miksi? Se vie keskittymiskykyni ja valtavasti voimia. Entä, jos minua ei enää jonain päivänä olisikaan, en enää jaksaisi ilman häntä.
Nainen 49

Kiitos pitkästä kirjeestäsi!

Se herätti minussa myötätuntoisia ajatuksia Sinua kohtaan.

Olet surullinen, koska rakas ystävä on Sinut hylännyt. Sillä hylkäämisestä siinä taitaa olla kysymys, etkä Sinä taida voida asialle oikein mitään. Minun mielestäni Sinun ei kauheasti kannattaisi soitella tämän miehen perään, vaikka ymmärrän lopettamisen olevan vaikeaa. Soittelusi todennäköisesti vain ahdistaa häntä ja siten pahentaa tilannetta. Hän kyllä soittaa Sinulle päin, jos niin haluaa!

Tunnet itsesi levottomaksi ja vihjaat jopa itsetuhoisiin ajatuksiin. Onko tämä ensimmäinen kerta elämässäsi, kun joudut kokemaan sydänsuruja? Jos ei, niin miten olet aikaisemmin selvinnyt? Ehkäpä voit kokemuksesta todeta, että aika parantaa ja jonain päivänä huomaat olevasi vain kiitollinen niistä hienoista hetkistä, jotka sait tämän miehen kanssa viettää.

Juuri nyt Sinulla on hyvä tilaisuus miettiä elämääsi tarkemmin. Mitä toivot elämältä tästä eteenpäin? Mikä on se aukko, jota tämä mies tuli elämässäsi täyttämään? Mitä todellisuudessa menetit hänen myötään? Millaisia mielikuvia ja toiveita hän Sinussa herätti?

Kerrot mm. kaivanneesi läheisyyttä jo pitkän aikaa. Et varsinaisesti moiti aviomiestäsi mistään, mutta kerrot teidän ajautuneet kauas toisistanne ja kumpikin on alkanut elää omaa elämäänsä. Luuletko, että teillä olisi vielä haluja tai mahdollisuuksia löytää tie takaisin toistenne luokse? Yksi mieleeni tuleva vaihtoehto on kertoa hänelle suhteestasi tähän toiseen mieheen. Uskaltaisitko ottaa riskin? Siitä todennäköisesti seuraisi jonkinlainen kriisi, mutta ainakin tilanne varmasti liikahtaisi johonkin suuntaan. Usein kriisi on myös uuden, paremman alku! Voitte löytää toisenne uudelleen tai sitten toteatte, että on parempi lähteä selkeästi eri suuntiin. Jälkimmäisen vaihtoehdon varalta voisit olla yhteydessä lakimieheen tai esim. oikeusaputoimistoon selvittääksesi oman taloudellisen asemasi avioerotilanteessa.

Sinulla näyttää olleen vapaus matkustaa ja ottaa aikaa itsellesi. Olet myös tämän kokemuksen myötä löytänyt omia tarpeitasi, joita olet voinut tyydyttää. Ehkä voisit yrittää löytää myös muita asioita, jotka eivät suoranaisesti liity nyt katkenneeseen suhteeseen, mutta jotka olet sen myötä tunnistanut. Olisiko muita kanavia ja tapoja, joiden myötä voisit tuntea "eläväsi uutta elämää"? Harrastuksia? Vapaaehtoistyötä? Jotain, jossa tapaat uusia ihmisiä ja voisit jopa solmia uusia ystävyyssuhteita?

En voi olla lopuksi lainaamatta pätkää Riku Korhosen uudesta kirjasta: "Erityisesti rakastuminen on varsinainen illuusioiden myrsky, johon astelemme tyhmän haaveellisina, tuntien itsemme onnekkaiksi, valituiksi, matkalla toista kohti, ymmärtämättä millaisten voimien armoilla pian olemme ja miten vähän niitä hallitsemme."

Voimia jatkaa eteenpäin toivoo,
perheneuvoja Pirjo