Olemme jo jonkin aikaa halunneet lasta. Mutta vaikka mies ja minä kuinka harrastamme seksiä ei lasta ala ilmaantua. Miksi ja mitä pitäisi tehdä?
Enkä kuitenkaan tiedä onko mieheni tai edes minä itse valmis tähän! Nainen, 18
Hei,
Jos olette harrastaneet seksiä säännöllisesti ilman ehkäisyä vähintään vuoden eikä se ole johtanut raskauteen, voisitte hakeutua lääkärin vastaanotolle mahdollisen lääketieteellisen syyn selvittämiseksi.
Jäin kuitenkin miettimään, mihin ette ehkä ole vielä valmiita? Lapsen saantiin vai lapsettomuustutkimuksiin?
Minusta teidän kannattaisi ensin käydä miehesi kanssa keskustelua siitä, oletteko molemmat valmiita vanhemmuuteen ja mahdollisiin hedelmöityshoitoihin vai voisiko asiaa vielä lykätä. Ikäsi perusteella kiirettä ei ole. Lapsettomuudesta löytyy lisää tietoa esimerkiksi osoitteesta www.terveyskirjasto.fi hakusanoilla lapsettomuus tai hedelmättömyys.
Mikähän neuvoksi, olemma olleet piakkoin kolme vuotta yhdessä. Meillä on yksi yhteinen lapsi. Ennen lasta me hankittiin koira ja sillon arki sujui hyvin tai ainakin paremmin: mies osallistui kotitöihin ja kauppareissuihin. Nykyään minä joudun tekemään kaiken: kotityöt, lapsenhoidon, koiran ulkoiluttamisen. Silloin tällöin mies käyttää sitä ulkona, jos sanon sille, mutta ei se ilman sanomista koiran kanssa lähde.
Toisekseen hän istuu kaiken ajan koneella vain pelaamassa, jos ei ole töissä... Ei hän touhua meidän kanssa juurikaan. Hän ei lähde lapsen kanssa ulos, jos pyydän eikä hän herää aamuisin koskaan lapsen kanssa..
Välillä tuntuu, että olisin hänen äitinsä, kun pitää huolehtia kuin pikkupojasta... Ja yhteisiin asumisen menoihin ja muihin hänen on vaikea osallistua. Joudun maksamaan vuokran yksin, sähkölaskut yms.. Vaikka hän on se töissä käyvä, minä olen lapsen kanssa kotona vielä.
Meillä on parisuhde kuollut oikeastaan... Ei romantiikkaa, ei hellyydenosoituksia, seksiä todella harvoin... Toisinaan on päiviä, kun hän sanoo, että lähdetään kaupoille kiertelemään tai ehdottaa jotain, mutta näitä päiviä on hyvin vähän... Välillä kyllästyttää ja olen henkisesti uupunut, kun haluaisi toiselta vähän sitä hellyyttä tai tms.. Muttei itsekään viitsi mitään aloitetta tehdä, kun pelkää, että tulee sit torjutuksi tai jotain... Nainen, 22
Hei ja haloo!
Nyt on toiminnan aika, ettei tilanteenne tuosta pahene! Olet pienen lapsen äiti ja varmasti väsynyt pyörittämään arkea, varsinkin kun miehesi ei tunnu osallistuvan sen enempää lapsen hoitoon kuin kotitöihinkään. Myös taloudellinen vastuu on jäänyt sinulle, vaikka miehesi käy töissä ja sinä elät pienemmillä tuloilla.
Kerro miehellesi, että nyt riitti! Puhu hänen kanssaan omista tuntemuksistasi. Silläkin uhalla, että se jännittää. On ymmärrettävää, että pelkäät torjutuksi tulemista ja hylkäämistä. Mutta se riski on otettava, että tilanteeseenne tulisi muutos. Onkohan miehesi edes tullut ajatelleeksi, miten väsynyt ja tiukoilla olet pienen lapsen kanssa kotona? Työssä käyvän on joskus vaikea ymmärtää, että kotona oleva tekee saman pituisen ja rasittavan työpäivän.
Sano miehellesi, mihin et ole tyytyväinen ja mihin haluat parannusta. Lapsen kanssa oleminen käy niin työstä, ettet ehdi etkä jaksa tehdä kaikkia kotitöitä yksin. Lapsi tarvitsee myös isän läsnäoloa, miehesi voi hoitaa häntä kun sinä lepäät, käyt harrastuksessa (onhan sinulla sellainen?) tai teet jotain muuta kotona. Tarvitsette perheaikaa, te kolme yhdessä: se voi olla mitä tahansa tekemistä tai vain olemista, kunhan olette läsnä toisillenne. Parisuhteenne kaipaa myös pikaista huoltoa: aloittakaa kertomalla, mitä toivotte ja kaipaatte toisiltanne. Pienet teot ovat tärkeitä; jo halaus tai suukko voi pelastaa päivän... Ja usein seksikin alkaa sujua, kun alatte huomioida toisianne enemmän.
Laittakaa myös raha-asiat kuntoon. Listatkaa paperille yhteiset menot ja mitä kumpikin tienaa kuussa. Pyrkikää jakamaan menot tasapuolisesti molempien tulot huomioiden. Enemmän tienaava maksaa siis enemmän. Kun menet töihin, voitte arvioida taloustilanteen uudestaan.
Jos keskustelu kahden kesken ei onnistu, ota asia puheeksi neuvolassa. Tarvitset nyt kaiken sen avun ja tuen mitä on saatavissa. Itsesi, lapsesi ja perheesi takia.
Olen 30-vuotias nainen vauvakuumeessa. Minulla on ollut haave tulla äidiksi teinistä asti. Luulin, että olisin tähän ikään mennessä jo monen lapsen äiti. Elämä on ollut antoisaa ja olen nauttinut jokaisesta hetkestä. Viiden vuoden aikana olen löytänyt itseni monta kertaa raskaustesti kädessä, vaikka vakituista parisuhdetta ei ole vuotta pidempään kerralla kestänyt. Olen toivonut salaa, että joku vahinko olisi sattunut ehkäisyistä huolimatta. Olen tällä hetkellä sinkku ja vauvahaaveet tuntuvat hallitsevan elämääni. En tunne löytävän sitä oikeaa kenen kanssa perustaa perheen. Olen epätoivoissani vaipunut etsimään siemenluovuttajia internetistä.
Löysin yhden luovuttajan ja tapasimme viime viikolla kahvilassa. Kaikki meni hyvin tapaamisella ja pystyimme sanomaan suoraan, että aiomme jatkaa tulevaa projektia toteutusvaiheeseen. Mies on minua vanhempi ja olemukseltaan myös hyvin erilainen kuin ne, jotka minua yleensä vetävät puoleensa. Hän ehdotti, että hoitaisimme asian luonnollisella tavalla. Itsestäni tuntui paremmalta suorittaa asia purkkimenetelmällä. Pari päivää ennen h-hetkeä mies alkoi painostamaan seksiin. Kun kieltäydyin, hän suuttui. Hänestä alkoi paljastua outoja sadistisia piirteitä. Hän kirjoitteli viestejä, että haaveilenko kuitenkin salaa seksistä hänen kanssaan. Oloni tuli epämukavaksi ja lopetin yhteydenpidon kokonaan.
Olin valmis tekemään mitä vaan saadakseni lapsen, jopa vaarantamaan itseni. Olen samalla vihainen, pettynyt ja surullinen. Tuntuu kuin minulta olisi viety viimeinen mahdollisuus tulla äidiksi. Elämäni on vauvapalstoilla pyörimistä aina, kun pienikin toivon kipinä raskaudesta käy mielessäni. Jälleen kerran joudun jättämään palstat ja blogit pettymyksen jälkeen. Olenko ainoa joka kokee, että elämäni tarkoitus on saada lapsi?
Miksi minulla on kiire tulla äidiksi? Koen olevani täydellisessä iässä tullakseni äidiksi ja olen odottanut kauan. Kaikki elämässäni on hyvin, minulla on nyt mahdollisuus tarjota lapselle vakaa ja hyvä tulevaisuus. Olen itsenäinen ja tulen toimeen hyvin. Parasta mitä lapsi voisi saada on molemmat vanhemmat, mutta elämä ei ole aina sitä, mitä se parhaimmassa tapauksessa voisi olla.
Olen yrittänyt kaikkeni saadakseni parisuhteessa lapsen, tähän mennessä kukaan ei ole halunnut sitä. Ajatuksena se, että olisin riippuvainen toisesta ihmisestä ja hänen halustaan antaa minulle lapsi tuntuu väärältä. Elämä ei voi olla sitä, että odotellaan tässä iässä elämän prinssiä sokeana ja todetaan viiden vuoden päästä että kaikki on liian myöhäistä. Olen kyllästynyt odottamaan ja vain haaveilemaan.
Kenelläkään ei ole vastausta siihen kuinka minulle tulee käymään. Aion taistella vauvahaaveistani, viimeisessä kädessä kävelen hedelmöitysklinikalle. Nainen 30
Hei
Kiitos koskettavasta kirjeestäsi. Sinulla on paljon hyvää elämässäsi, mutta myös toteutumaton unelma. Olet jo pitkään potenut vauvakuumetta ja suret sitä, ettet ole löytänyt sopivaa elämänkumppania voidaksesi toteuttaa haaveesi perheestä. Et suinkaan ole yksin unelmasi kanssa, vaikka varmasti välillä siltä tuntuu. Olet iässä, jossa nykyään jo tilastojenkin mukaan useimmat ikätoverisi perustavat perheen - ja monet laillasi vielä haaveilevat siitä.
Ymmärrän hyvin, etteivät hyvää tarkoittavat lohdutusyritykset sinua auta. Olet käynyt läpi melkoista tunteiden vuoristorataa, kun aluksi lupaavilta tuntuneet seurustelusuhteet ovat kariutuneet ja haaveet perheen perustamisesta ovat yksi toisensa jälkeen murentuneet. Ei ihme, että vaikutat pettyneeltä koko miessukupuoleen.
Sinua myös välillä harmittaa, että "luomumenetelmällä" lapsen saaminen on kahden kauppa: molempien pitää lasta haluta. Tähänastiset seurustelukumppanisi eivät ole halunneet kanssasi jälkeläisiä. Olet tavallaan joutunut alistumaan heidän tahtoonsa; sinun toiveellesi ei ole ollut suhteissa tilaa eikä ymmärrystä. Lapsen ikävässäsi olet joutunut myös hyväksikäytetyksi: luulit löytäneesi sopivan sukusolun luovuttajan, joka on vilpittömin mielin liikkeellä, mutta tämä halusikin sinulta vain seksiä. Syystäkin olet tullut varovaisemmaksi ja mietit mihin kaikkeen olet valmis saadaksesi lapsen. Oletkin jo pohtinut, mikä on ratkaisusi, jos sopivaa kumppania ei löydy.
Kerrot olevasi vihainen, pettynyt ja surullinen. Keihin nuo tunteesi kohdistuvat ja miksi? Oletko vihainen itsellesi? Kaikille noille toiveesi murskanneille miehille? Koko elämälle? Keihin ja mihin pettymys kohdistuu? Entä suru: mitä kaikkea mahdat nyt surra? Missä on tällä hetkellä ilo ja tyytyväisyys elämästä, joka on tuonut myös paljon hyvää? Tunteilla on meille tärkeä viesti, on hyvä asettua välillä kuuntelemaan niitä. Voimakkailla tunteilla on taipumus viedä mukanaan, siksi niille on aika ajoin koetettava puhua "järkeä" tutkimalla niitä.
Kuten kerrot, olet miettinyt perusteellisesti ja moneen kertaan, miksi haluat tulla äidiksi. Elämäsi ulkonaiset puitteet ovat kunnossa ja ikäsikin on ihanteellinen myös lapsen kannalta. Jos olet ihan rehellinen itsellesi, kumpaa haluat tällä hetkellä enemmän: parisuhdetta vai lasta? Vai molempia yhtä paljon? Mitä hyvä ja turvallinen parisuhde voisi sinulle antaa? Entä lapsi? Nämä molemmat yhdessä? Uskaltaisitko vielä toivoa, vaikka olet kokenut niin paljon pettymyksiä? Entä jos sittenkin Se Oikea vielä tulee vastaan...
Toivon sydämestäni haaveesi jonain päivänä toteutuvan. Perheneuvoja Pirkko
Lasten syntymän jälkeen en ole halunnut enää lainkaan seksiä, se vain ällöttää. Minulla ei ole kahteen vuoteen ollut minkäänlaisia halun tunteita omaa eikä ketään muutakaan miestä kohtaan. Suren asiaa, koska haluaisin olla muutakin kuin äiti, mutta en tiedä mitä tehdä. Miehen mielestä tämä on vain minun ongelmani, ei hänen. Mikä neuvoksi? Nainen, 34
Hei,
ja kiitos kirjeestäsi. Pienlapsiperheiden seksielämä on varmasti yksi ikuisuuskysymyksistä. Harvassa taitavat olla ne parit, joilla kaikki jatkuu heti lasten syntymän jälkeen niin kuin ennenkin.
Millaista teillä oli silloin ennen eli aikana ennen lasten syntymää? Olitteko tyytyväisiä seksielämäänne? Kumpi oli aktiivisempi tekemään aloitteita? Miten mahtaa olla tilanne nyt? Vaikka sinua ei huvita, niin huvittaisiko miestäsi? Onko hän aktiivisesti ehdottelemassa ja järjestämässä yhteisiä helliä hetkiä? Vai onko hän jo väsynyt yrittämiseen? Vai sopiiko tilanne hänelle itse asiassa ihan hyvin?
Fyysinen läheisyys on parisuhteessa tärkeää. Se voi olla ikään kuin liima, joka pitää puolisot yhdessä. Vaikka et halua nyt rakastella, onko teillä kuitenkin muuta läheisyyttä? Nukutteko lähekkäin ja katsotteko teeveetä vierekkäin? Onko halailuja ja suukotteluja? Vietättekö aikaa yhdessä, perheenä ja kahden kesken? Onko teillä kivaa yhdessä?
Millainen tunnesuhde sinulla on mieheesi? Rakastako häntä tai pidätkö hänestä? Kohteleeko hän sinua hyvin? Voitko arvostaa ja kunnioittaa häntä miehenä ja isänä? Tunnetko olosi turvalliseksi hänen kanssaan ja hänen sylissään?
Mietin ällötystäsi. Se on vahva kehon viesti. Mieti sitä tarkemmin, mihin se tarkkaan ottaen liittyy. Sanotaan, että haluttomuudessa on jokin sisäinen viisaus. Jostain ihan hyvästä syystä et nyt tunne seksuaalista halua. Oletko uupunut, masentunut? Voitko mielestäsi itse hyvin, oletko terve? Onko sinulla huolia? Onko parisuhteesi riittävän turvallinen?
Se, että haluaisit haluta, on hyvä merkki. Sanoit, että haluaisit olla muutakin kuin äiti. Entäs jos lähtisitkin miettimään asiaa toisesta suunnasta. Miten muuten voisit tuntea itsesi naiseksi ja naiselliseksi kuin sängyssä? Ala vahvistamaan niitä asioita, jotka ovat ominta sinua ja jotka ovat sinulle tärkeitä. Jos se auttaa, mieti pukeutumistasi. Mieti kehoasi: miten sitä kohtelet, miten sitä kannat. Pienten lasten äitinäkin voit olla naisellinen nainen ja oma itsesi. Suo itsellesi vaikka pienissä erissä niitä asioita, joista nautit ja joista sinulle tulee hyvä mieli. Voi olla, että sitä kautta alkaa seksuaalienergiasikin virrata uudella tavalla.
Pyydän anteeksi, että vastaukseni sisältää nyt paljon kysymyslauseita, mutta ajattelen, niiden avulla voit hahmottaa tilannettasi eri kanteilta ja ehkä löytää uusia ajattelemisen aiheita.
Toivon lämpimien kesätuulien puhaltavan eloa naiseuteesi, perheneuvoja Paula
