Mikähän neuvoksi, olemma olleet piakkoin kolme vuotta yhdessä. Meillä on yksi yhteinen lapsi. Ennen lasta me hankittiin koira ja sillon arki sujui hyvin tai ainakin paremmin: mies osallistui kotitöihin ja kauppareissuihin. Nykyään minä joudun tekemään kaiken: kotityöt, lapsenhoidon, koiran ulkoiluttamisen. Silloin tällöin mies käyttää sitä ulkona, jos sanon sille, mutta ei se ilman sanomista koiran kanssa lähde.
Toisekseen hän istuu kaiken ajan koneella vain pelaamassa, jos ei ole töissä... Ei hän touhua meidän kanssa juurikaan. Hän ei lähde lapsen kanssa ulos, jos pyydän eikä hän herää aamuisin koskaan lapsen kanssa..
Välillä tuntuu, että olisin hänen äitinsä, kun pitää huolehtia kuin pikkupojasta... Ja yhteisiin asumisen menoihin ja muihin hänen on vaikea osallistua. Joudun maksamaan vuokran yksin, sähkölaskut yms.. Vaikka hän on se töissä käyvä, minä olen lapsen kanssa kotona vielä.
Meillä on parisuhde kuollut oikeastaan... Ei romantiikkaa, ei hellyydenosoituksia, seksiä todella harvoin... Toisinaan on päiviä, kun hän sanoo, että lähdetään kaupoille kiertelemään tai ehdottaa jotain, mutta näitä päiviä on hyvin vähän... Välillä kyllästyttää ja olen henkisesti uupunut, kun haluaisi toiselta vähän sitä hellyyttä tai tms.. Muttei itsekään viitsi mitään aloitetta tehdä, kun pelkää, että tulee sit torjutuksi tai jotain... Nainen, 22
Hei ja haloo!
Nyt on toiminnan aika, ettei tilanteenne tuosta pahene! Olet pienen lapsen äiti ja varmasti väsynyt pyörittämään arkea, varsinkin kun miehesi ei tunnu osallistuvan sen enempää lapsen hoitoon kuin kotitöihinkään. Myös taloudellinen vastuu on jäänyt sinulle, vaikka miehesi käy töissä ja sinä elät pienemmillä tuloilla.
Kerro miehellesi, että nyt riitti! Puhu hänen kanssaan omista tuntemuksistasi. Silläkin uhalla, että se jännittää. On ymmärrettävää, että pelkäät torjutuksi tulemista ja hylkäämistä. Mutta se riski on otettava, että tilanteeseenne tulisi muutos. Onkohan miehesi edes tullut ajatelleeksi, miten väsynyt ja tiukoilla olet pienen lapsen kanssa kotona? Työssä käyvän on joskus vaikea ymmärtää, että kotona oleva tekee saman pituisen ja rasittavan työpäivän.
Sano miehellesi, mihin et ole tyytyväinen ja mihin haluat parannusta. Lapsen kanssa oleminen käy niin työstä, ettet ehdi etkä jaksa tehdä kaikkia kotitöitä yksin. Lapsi tarvitsee myös isän läsnäoloa, miehesi voi hoitaa häntä kun sinä lepäät, käyt harrastuksessa (onhan sinulla sellainen?) tai teet jotain muuta kotona. Tarvitsette perheaikaa, te kolme yhdessä: se voi olla mitä tahansa tekemistä tai vain olemista, kunhan olette läsnä toisillenne. Parisuhteenne kaipaa myös pikaista huoltoa: aloittakaa kertomalla, mitä toivotte ja kaipaatte toisiltanne. Pienet teot ovat tärkeitä; jo halaus tai suukko voi pelastaa päivän... Ja usein seksikin alkaa sujua, kun alatte huomioida toisianne enemmän.
Laittakaa myös raha-asiat kuntoon. Listatkaa paperille yhteiset menot ja mitä kumpikin tienaa kuussa. Pyrkikää jakamaan menot tasapuolisesti molempien tulot huomioiden. Enemmän tienaava maksaa siis enemmän. Kun menet töihin, voitte arvioida taloustilanteen uudestaan.
Jos keskustelu kahden kesken ei onnistu, ota asia puheeksi neuvolassa. Tarvitset nyt kaiken sen avun ja tuen mitä on saatavissa. Itsesi, lapsesi ja perheesi takia.
Seurustelen erittäin haastavan miehen kanssa. Mies on tällä hetkellä työtön, dokaa joka viikonloppu ja polttaa. Joudun elättämään hänet kokonaan. Miehellä ei ole enää luottotietoja, ja ulosotossa ties kuinka paljon. En ole edes kehdannut kysyä. Hän on minulle velkaa monta tonnia.
Miehellä on rikosrekisterissä merkintöjä mm. pahoinpitelyistä ja rattijuopumuksista. Hän ei omista edes ajokorttia. Väkivaltaisuus on aikuistumisen myötä nyt onneksi vähentynyt.
Hänellä on ollut vaikka kuinka monta naista. Nyt hän väittää kasvaneensa ja löytäneensä sen oikean, eli minut. Tiedän kyllä, että hän rakastaa minua, on se monta kertaa todistettu.
Mies siis palvoo maata jalkojeni alla. Minullakin on suurimmaksi osaksi mukavaa hänen kanssaan. Olen kuitenkin yrittänyt jättää häntä monta kertaa, mutta en ole pystynyt.
Apua! En halua rakastua tällaiseen ihmiseen! Mikä kumma naisen päässä on mennyt vikaan, että jo niin kauan olen roikkunut tällaisen rotan kanssa? Enkä pysty päästämään irti. Nainen, 22
Parahin idiootti!
Kiitos viestistäsi. Onpa mukava vastata tasoiselleni ihmiselle: fiksuus on yliarvostettua! Rämpinen ja kömmähdykset tekevät elämästä mielenkiintoisen ja opettavaisen. Ja oikeastihan kaikki tekevät niin.... Kysymyksesi on normikysymyspatteristossa virkistävä poikkeus. Yleensä ihmiset valittavat kuinka suhteen tunnepuoli ei toimi, mutta sinä kerrot, että miehesi rakastaa sinua, palvoo maata jalkojesi alla ja sinullakin on mukavaa hänen kanssaan. Kukapa tuollaista ei haluaisi?!
Ymmärsin, että koet ongelmiksi miehen holtittoman taloudenpidon, rikosrekisterin, väkivaltaisuuden, päihteiden käytön ja työttömyyden. Kansankielessä ihmistä, jossa yhdistyvät kyseiset ominaisuudet kai kutsutaan hulttioksi. Sinä nimität häntä rotaksi. Jokaisessa meissä on monenlaisia puolia. Miehesi saa sinut tuntemaan itsesi hyväksi ja rakastetuksi, mutta varoittavat kellot soivat ajatuksissasi. Mietin tulevatko paineet jättää mies sisältäsi vai ovatko ne muiden aiheuttamia? Lopultakin on kyse sinun elämästäsi ja sinä teet sitä koskevat päätökset, ja kannat niiden seurakuset. Sinä punnitset edut ja haitat. Tähän saakka olet valinnut miehesi ja sen myötä tulevat ilot ja surut. Jos vakaasti harkittuasi olet sitä mieltä, että hyvä peittoaa tässä suhteessa haitat, ole ylpeästi päätöksesi takana. Puhukoot muut mitä tahansa, tämä on sinun elämäsi!
Jos taas arvioit, että palvotuksi tulemisen hinta on tämän miehen kanssa liian kova, on aika toimia. Mies on ns. sössinyt elämässä ja hän on vastuussa siitä. Sinun vastuulla on oma elämäsi ja siitä huolehtiminen; se että toiset ei törttöilyllään sotke sitä. Mikäli elätte samassa taloudessa, on oikeutesi tietää miehen velat ja muut vastuut, jotka vaikuttavat yhteiseen talouteenne. Rohkaisen selvityksen pyytämiseen. Tarvitset realistisen kuvan päätöstesi tueksi. Olet lainannut rahaa hänelle. Lainananto on aina riski ja tunnut arvioivan, että riski on lauennut. Et ehkä tule saamaan rahojasi takaisin. Kysymys tämän jälkeen kuuluu, mitä voit tästä oppia? Mitä tällainen käytös kertoo miehestä ja sinun arvostasi hänelle? Kuinka palvottu todella olet?
Seuraavaksi viestissäsi pohdit miehen väkivaltaisuutta, päihteiden käyttöä ja rikosrekisteriä. Sinä arvioit rikosrekisterin merkityksen suhteellenne ja esimerkiksi sen onko alla ehdonalaisuuksia, jotka voisivat muuttua sulkeviksi vankilapäätöksiksi. Mitä seurauksia rikosrekisteristä on sinulle ja suhteellenne? Entä millaisia vaikutuksia omalla ja miehesi päihteiden käytöllä on? Haluatko elää niiden kanssa? Erityinen huoleni herää, kun puhut miehesi väkivaltaisuudesta. Kohdistuuko se sinuun tai rakkaisiisi? Pelkäätkö, että se joskus voisi osua myös sinuun? Mikäli suhteessanne on väkivaltaa, kyseessä on yleisen syyttäjän toimialaan kuuluva rikos ja sinun tehtäväsi on suojautua siltä heti. Ryyppäämistä ja taloudellista hyväksikäyttöä saat sietää oman harkintasi mukaan, mutta jo Suomen lain mukaan, kukaan ei saa edes vapaaehtoisesti asettua pahoinpideltäväksi. Lainasettaja on tässä halunnut korostaa poikkeuksetta jokaisen oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen.
Kerrot viestissäsi, että miehellä on ollut "vaikka kuinka monta naista", mutta nyt hän väittää löytäneensä sen oikean. Voihan olla, että näin on, mutta uumoilen sinun olevan asiasta kuitenkin epävarma. Olet antanut pitkin matkaa viestissäsi merkkejä siitä, että mies ei ole luotettava. Aiheellisesti kyselet voitko luottaa tässäkään asiassa häneen. Nyt ehkä olet se "oikea", mutta kuinka kauan? Pystyttekö selvittämään ongelmanne molempia tyydyttävällä tavalla, vai jääkö asioita hampaan koloon? Kasvatko pettymykset lopulta ylitsekäymättömäsi vuoreksi tai olisiko jokin eteen tuleva vaikeus sellainen, että mies ottaisi ja lähtisi? Miten edelliset suhteet ovat päättyneet? Ihmisillä on tapana toistaa samanlaisia kuviota, voisitko saada edellisistä, omista ja miehesi, eroista osviittaa teidän suhteenne pohtimiseen?
Viestisi lopussa huudat apua ja ymmärrän hyvin sen. Epäilen, että voisit olla aikamoisessa tunteiden ja järjen ristiaallokossa. Ihmettelet "mikä kumma naisen päässä on mennyt vikaan, että jo niin kauan olen roikkunut tällaisen rotan kanssa?". Minä en oikeastaan ihmetelle: jokainen tarvitsee kokemuksen siitä, että tulee rakastetuksi ja että on kallisarvoinen toiselle. Jotenkin tämä mies onnistuu soittelemaan juuri niitä koskettimia sinussa. Kyseessä on ihmisen perimmäinen tarve liittyä toiseen ihmiseen. Ihmiset ovat sen eteen valmiita uhraamaan jopa henkensä ja terveytensä.
Annat ymmärtää, että et voi tilanteessasi hyvin ja olet tavallaan tyytymätön suhteenne laatuun. Kokemuksesta tiedän, että ihmisillä on aina hyvät ja painavat syyt olla ja jäädä huonoihin suhteisiin. Jostain olet nähtävästi oppinut laittamaan omat tarpeesi sivuun ja hiljentämään varoittavat äänet. Sillä on luultavasti pitkät juuret elämässäsi. Ehkä olet myös oppinut, ettei sinun tarpeillasi ole niin väliä tai ettei sinua tarvitse oikeasti rakastaa ja kunnioittaa. Oletko oppinut tyytymään rakkauden rippeisiin? Onko huonon kohtelun sietäminen sinulle tuttua jostain aikaisemmasta elämän vaiheestasi ja millaisen mallin miehen ja naisen suhteesta olet saanut kotoa ja lähisuhteissasi? Huomaan, että viestissäsi puhut hyvin niukalti omista tunteistasi ja omasta voinnistasi. Kuinka paljon sinulla on tilaa ja mahdollisuutta niitä edes miettiä? Onko kukaan ollut koskaan aidosti kiinnostunut juuri sinusta ja siitä mitä sinulle kuuluu? Kuinka rakas ja arvokas olet itsellesi? Puhut aika kovin sanoin itsellesi viestissäsi. Nimität itseäsi idiootiksi ja syytät itseäsi rotan kanssa roikkumisesta. Jostain olet omaksunut tuollaisen tavan suhtautua itseesi ja tekemisiisi.
Jos saan neuvoa, niin ehdottaisin, että hakeudut ammattiauttajan puheille. Ehdotan, että etsit itsellesi yksilöterapeutin, jonka kanssa voit lähteä rakentamaan uudenlaista, hellempää suhtautumista itseesi. Sinä olet sen arvoinen! Vielä neuvoisin olemaan tarkkana terapeutin valinnassa: valitse sellainen terapeutti, joka tuntuu sinusta hyvälle, myötätuntoiselle ja luotettavalle. Toivottavasti tämä on mahdollista paikkakunnallasi, jos ei ole, niin etsi sukulaisiltasi ja ystävistäsi sellaisia ihmisiä, jotka aidosti kunnioittavat ja tykkäävät sinusta ja etsi heistä tukea opetellessasi rakastamaan itseäsi ja pyristellessä eroon hyväksikäyttäväistä ja itseäsi vahingoittavista ihmissuhteista.
Olet hyvän tien alussa. Onnea matkaan! Perheneuvoja Iiris
Olemme olleet avopuolisoni kanssa kahdeksan vuotta yhdessä. Hän on 30-vuotias ja minä 37, lapsia ei ole.
Suhteessamme ei ole ollut tavallista päivittäistä läheisyyttä 4-5 vuoteen, eikä myöskään seksuaalista kanssakäymistä käytännössä enää kahteen vuoteen. Suhteessamme mies on kaikilta osin todella passiivinen, on itsekin sen myöntänyt, että odottaa vaan mieluummin, että joku muu hoitaa asiat. Hän ei siis tee esimerkiksi kotitöitäkään kuin vasta sitten, kun niitä useamman kerran pyytää. Hän ei myöskään osaa puhua mitään tunteistaan. Puhuta ei nykyään juuri mistään muustakaan enää. Muutenkin olemme ihan erilaisia, minä olen sosiaalinen ja hän ei, minä olen ulkoilmaihminen ja hän ihan täysi sohvaperuna, minä olen aktiivinen ja spontaani, hän taas passiivinen ja harkitsevainen jne. lista voisi olla loputon!
Olen ottanut nämä meidän parisuhteen ongelmat puheeksi ensimmäistä kertaa jo 3-4 vuotta sitten. Olen kertonut, että en ole onnellinen ja kertonut, mitä minä haluan parisuhteelta ja elämältä. Hän myöntelee haluavansa samoja asioita. Keskustelua sitten aina käydään, vaikka se ei todellisuudessa johda ikinä mihinkään. Puolisoni aina myöntää heti, että hän voisi toimia toisin ja on sitten aina luvannut parantaa tapansa. Mikään hänen käytöksessään ei kuitenkaan ole koskaan muuttunutt.
Viikko sitten lopulta sanoin, että en jaksa enää, haluan erota. Mieheni meni aika shokkiin: hoki vain sitä, että se ei voi olla totta. Että joku keino on löydettävä, että eroa ei tule. Että hän ei usko sitä, että en häntä enää yhtään rakasta. Yritin selittää hänelle, että rakastan kyllä, mutta kuin kaveria tai veljeä, en enää sillä lailla kuin naisen pitäisi miestä rakastaa. Hän kirjoitti minulle kauniin kirjeen, jossa sanoo rakastavansa minua ja lupaavansa nyt todella muuttaa tapansa. Tuntuu kuitenkin, että se kirje kertoi vain siitä, kuinka kurjaa HÄNEN elämänsä tulee olemaan jos jätän hänet. Ei kertonut lainkaan siitä, millaista MINUN elämäni tulee olemaan, jos en jätä häntä!
Olen ihan yllättynyt, että hän edes mitenkään tähän eroasiaan reagoi! Yleensä kun hän ei reagoi mihinkään mitenkään. Ei kuitenkaan saa sanotuksi ääneen, että rakastaa minua tms., kirjeeseen nämä asiat pystyi kuitenkin kirjoittamaan. Mies ei siis halua erota, vaan lupaa yrittää ihan mitä vaan ikinä minä tahdon.
Nyt kun hän sitten kovasti yrittää pitää lupaustaan siitä, että parantaa tapansa, niin mitään hän ei kuulemma kuitenkaan osaa tehdä. Koettaa niitä kotitöitä tehdä, mutta ei se tätä tilannetta pelkästään pelasta! Kaipaan suhteelta paljon paljon enemmän kuin kodinkoneen! Mutta hän vain sanoo, että ei tiedä mistä aloittaa ja mitä voi tehdä. Pelkää, että jos tekee vääriä asioita, niin lähden samoin tein. Tässäkin siis tavallaan odottaa, että minä sanon mitä pitäisi tehdä. En halua syöttää hänelle mitään valmiita ratkaisuja, vaan haluan odottaa aloitetta häneltä. Kerrankin häneltä! Haluan, että minä saan välillä olla se, joka saa vaan olla ja josta pidetään huolta. Olen niin väsynyt olemaan koko ajan se aktiivinen osapuoli!
Nyt hän on kuitenkin saanut sillä kirjeellään ja lupauksillaan omat ajatukseni taas ihan sekaisin! Olin niin varma tuosta erosta ja tavallaan olen vieläkin, mutta kun en olekaan... Otan yhteyttä nyt siitä syystä, että en nyt taida tunnistaa omia tunteitani. Tunnistan itsessäni läheisriippuvaisen piirteitä, enkä halua että tuo kieroutuma vaikuttaa päätöksiini. Haluan tehdä sellaisen päätöksen, joka kerrankin on oikein minun ITSENI kannalta.
Osa minusta sanoo, että minun olisi vielä annettava hänelle yksi tilaisuus, koska jokainen ansaitsee aina tilaisuuden. Jospa hän nyt todella voisi muuttaa käytöstään minua kohtaan. Toinen puoli minusta kuitenkin sanoo, että ei kannata, mikään ei ole kuitenkaan muuttunut, kuten ei edellisilläkään kerroilla. Muutaman kuukauden hän jaksaa yrittää ja jos en minä taas itse ole kantavana voimana tässä, niin kaikki taantuu takaisin entiselleen. Toisaalta ajattelen myös niin, että jos annan hänelle vielä tilaisuuden, niin onko se sitten vaan huijausta häntä kohtaan antaa mitään toivoa, kun en tiedä onko sillä enää mitään vaikutusta minuun, voiko minun tunteeni häntä kohtaan enää palata? Tällä hetkellä omat tunteeni ovat aika kuolleet, esim. tulevaisuuttani ajatellessa, näen kumppaninani vain kasvottoman henkilön, jonka kanssa teen ihan erilaisia asioita kuin olen tehnyt puolisoni kanssa tähän saakka.
Tuo "läheisriippuvuuteni", jos se sitä nyt on, saa minussa kuitenkin esiin sellaisen uhrautuvaisuuden, että kestän mieluummin itse pahan mielen, kuin aiheutan sen hänelle. Ja tästä tunteesta en nyt ole varma! Olen todella ahdistunut tilanteesta. En nyt itse pysty ollenkaan erottamaan, johtuuko tämä epäröinti tuosta läheisriippuvuudesta vai siitä, että minulla on kuitenkin jotain tunteita vielä häntä kohtaan?
Pikaista vastausta toivoen! Nainen, 37
Kerrot parisuhteestasi, johon et ole enää pitkään aikaan ollut tyytyväinen. Haluaisit parisuhteelta jotain muuta kuin mitä se on ollut. Olet puhunutkin tuntemuksistasi, mutta muutosta ei miehen puolelta ole tullut, vaikka hän myöntääkin ajattelevansa samalla tavalla. Nyt, kun kerroit haluavasi erota, miehesi meni pois tolaltaan... ja alkoi yllätykseksesi toimia kuten olet vuosia toivonut. Hän jopa tunnusti kirjeitse rakastavansa sinua, kun ei koe osaavansa sitä muuten ilmaista.
Olet hämmentynyt: pitäisikö sinun pysyä päätöksessäsi erota vai antaa miehellesi vielä yksi mahdollisuus? Pelkäät, että unohdat jälleen itsesi ja omat tarpeesi, jos nyt annat periksi. Toisaalta et haluaisi aiheuttaa pahaa mieltä miehellesi. Mietit, onko sinulla sittenkin vielä tunteita häntä kohtaan, kun kärsisit mieluummin itse kuin antaisit hänen kärsiä.
Pohdit, mahdatko olla läheisriippuvainen ja siksi niin kiinni puolisossasi. Oletko miettinyt asiaa myös toisinpäin: miten läheisriippuvainen puolisosi mahtaa olla? Kuvauksesi perusteella hän on epävarma itsestään. Hän yrittää miellyttää sinua mutta pelkää, ettei osaa toimia toivomallasi tavalla. Hän on samaa mieltä kanssasi siitä, millainen parisuhteen pitäisi olla. Hän kokee, ettei voi elää ilman sinua. Mahtaako hän itse tietää, mitä elämältään ja parisuhteeltanne haluaa? Onko hän niin keskittynyt ajattelemaan sinun parastasi ja toimimaan parhaaksesi - siinä tosin onnistumatta - että on unohtanut itsensä ja omat tarpeensa? Aivan samoin kuin sinä pelkäät itsellesi tapahtuvan, jos et nyt toimi niin kuin olet suunnitellut.
Olette nyt kovin erilaisessa tilanteessa: sinä olet pohtinut eroasiaa jo pidemmän aikaa mielessäsi ja alat olla paremmin tietoinen siitä, mitä haluat. Puolisollesi ero tuli tavallaan uutena asiana: hän ei voi uskoa, että rakkaus voi näin loppua. Sinun kannaltasi on ymmärrettävää, että haluat nyt toimia sen sijaan, että vielä odottaisit muutosta tapahtuvaksi. Olisiko kuitenkin mahdollista ottaa aikalisä niin, että puolisosi ehtisi samalle aaltopituudelle kanssasi? Kun pahin shokki on häneltä mennyt ohi, voisitte ehkä rauhassa puhua kumpikin omista toiveistanne ja pohtia, haluatteko jatkaa tässä suhteessa.
Entä jos hakisitte tilanteeseenne apua? Ulkopuolinen kuuntelija voi auttaa teitä löytämään ja ilmaisemaan omia tuntemuksianne ja arvioimaan suhteenne tulevaisuutta. Sekä yksityiseltä puolelta että kirkon perheasiain neuvottelukeskuksista löytyy terapeutteja, jotka työskentelevät parien kanssa.
Toivotan sinulle rohkeutta ja viisautta tuleviin päätöksiin, Perheneuvoja Pirkko
Tunnen lähestyvästä keski-ikäisydestä huolimatta olevani edelleen etsintävaiheessa oman seksuaalisuuteni suhteen. Tai sitten olen vain jotenkin pysyvästi tälläinen.
Ainoa seurustelusuhteeni päättyi puoli vuotta sitten ja suren suhteen loppumista ja suhteeseen liittyneitä asioita edelleenkin jonkin verran. Seurustelusuhteeni oli lesbosuhde. Seurustelun aikana kyseenalaistin seksuaalista suuntautumistani ajoittain, välillä taas kyseenalaistin suhdettamme ainostaan suhteena. Kun nyt olen alkanut miettimään aktiivisempaa uuden suhteen etsintää, tunnen olevani edelleen jollain lailla hukassa. Olen aikuisiällä ja aivan viime vuosinakin kokenut ihastumisia sekä naisiin että miehiin. Olen yrittänyt erotella ja tutkiskella tunteita, esimerkiksi miettimällä kuinka seksuaalisia tai romanttisia tunteeni ovat olleet. Varmaan olen suhtautunut nais- ja miesihastuksiini jollain lailla myös kategorisesti eri lailla. Olen kuitenkin kokenut hyvinkin syviä ja selkeästi nimenomaan seksuaalisia tunteita myös naisia kohtaan.
Ihastumiset tai halun tunteet miehiä kohtaan ovat olleet ehkä suoremmin seksuaalisia ja fyysisiä, mutta eivät ehkä niinkään persoonaan kohdistuvia. Arkisesti saatan saman päivän aikana huomata seuranneeni ja ihailleeni sekä naisia että miehiä. Olen vasta viime vuosina alkanut tuntea kaipuuta esimerkiksi omaan lapseen. En osaa jäljittää itseäni. Ajatus elämästä ja kokonaisesta suhteesta miehen kanssa tuntuu vieraalta, muttei mahdottomalta. Tunnen jonkin verran, jos en nyt varsinaista syyllisyytta, niin epäilyjä sen suhteen, että pitäisikö minun yrittää enemmän suhteita miehiin. En pidä lesbosuhteita väärinä millään lailla, mutta en myöskään pakkoraossa itselleni ainoana vaihtoehtona. Omassa naissuhteessani epäilin välillä suhdettamme juuri tätä asiaa vasten, varsinkin kun seksielämämme ei aina ollut ihan onnistunutta. Ihastuessani mieheen tunsin häpeää ja syyllisyyttä, koska olin suhteessa naiseen, josta välitin. Toisaalta suhteen aikana ihastuin aika rajustikin myös naispuoliseen henkilöön ja olisin ollut varmasti valmis isoihinkin asioihin saadakseni vastakiinnostusta.
Pelkään myös, että suuntautumiseni naisiin on jonkinlainen väistöliike, koska en nuorempana kokenut samalla tavalla hyviä miessuhteita kuin useimmat kokevat. Toisaalta se on ollut tietenkin luonnollista, koska en ole ollut mikään perusheterokaan. Pelkään kuitenkin, että jollain lailla olen pilannut/pilaan tämän elämänalueen peloillani tai epäilyilläni ja estoillani. En tiedä, mikä olisi oikein. Jos tietäisin, niin tekisin niin. Biseksuaalisuutta käsitellään ainakin lesbotuttujeni kesken asiana, jota ei oikeasti ole (seikkailijoina tai suuntautumisestaan epävarmoina ihmisinä siis lähinnä). Nainen, 37
Hyvä ystävä,
Olet 37 vuotta. Kerrot, että ainoa seurustelusuhteesi päättyi puoli vuotta sitten. Jos ymmärsin oikein, niin tuo suhde oli ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa seurustelusuhteesi. Muut suhteesi miehiin ja naisiin ovat olleet enempi ihastumissuhteita, eivätkä ole johtaneet seurustelun aloittamiseen. Tämä seurustelukokemus on ollut varmaan monella tavalla tärkeä ja on varmaankin osaltaan sen ansiota, että olet pysähtynyt näin syvällisesti pohtimaan elämääsi, itseäsi ja sitä, mitä sinä olet ja haluat.
Kertomasi perusteella jäin ensimmäisenä miettimään, että onkohan kyse sittenkään pelkästään siitä, ollako suhteessa mieheen tai naiseen vaan keskeisesti myös siitä, että miten ylipäätään pystyy olemaan läheisessä ja intiimissä suhteessa. Miltä tuntuu sitoutua toiseen ihmiseen? Miltä tuntuu, että toinen ihminen sitoutuu minuun, tarvitsee minua ja minä tarvitsen häntä? Tuntuuko minusta, että olen rakastamisen arvoinen, että minulla on annettavaa toiselle ihmiselle? Mitä asioita minä suhteessa mahdollisesti pelkään? Miten ne liittyvät omaan kasvu- ja suhdehistoriaani? Minkälaisia malleja olen kasvuhistoriassani saanut suhteessa olemisesta? Olenko lapsuudessa, nuoruudessa ollut rakastettu?
Toinen asia mitä jäin kirjoittamasi perusteella miettimään on se, miten paljon ylipäätään luotat itseesi, omiin ajatuksiisi ja mielipiteisiisi? Ja toisaalta, miten herkkä olet muiden mielipiteille ja näkemyksille? Suhde toiseen ihmiseen mahdollistuu vasta kun ihminen on riittävästi suhteessa itseensä. Tämä tarkoittaa käytännössä mm. sitä, että ihminen tuntee itseään, toiveitaan, halujaan, pelkojaan ja hyväksyy itsensä, eli hyvällä tavalla rakastaa itseään. Tämä oman itsen tunteminen ja hyväksyminen tekee meidät hyvällä tavalla jämäköiksi ja samaan aikaan mahdollistaa sen, että me pystymme ottamaan vastaan muilta uusia ajatuksia ja tarpeen tullen myös olemaan joustavia eri asioiden suhteen. Tämäkin teema liittyy omaan taustaamme, historiaamme. Onko minulla ollut lapsuudessa ja nuoruudessa ollut sellaista ihmistä, joka on nähnyt minut oikein, sellaisena kuin minä oikeasti olen? Vai onko minun toivottu/haluttu olevan jotain jota en ole? Sanot kirjeesi lopussa: "En tiedä mikä on oikein". Minä jatkaisin tuota lausettasi ... minulle. Mikä on oikein sinulle? Mitä Sinä tarvitset? Siihen kysymykseen sinun pitää etsiä vastausta.
Vasta kolmantena asiana minä palaisin tuohon kysymykseesi miehistä, naisista tai bi-suhteista. Meillä ihmisillä on suuri tarve oikoa mutkia, yksinkertaistaa, lokeroida, määritellä ja luokitella. Monessa tilanteessa se on hyödyllistä, tarpeellista ja jopa välttämätöntä. Valitettavasti on kuitenkin lukuisia tilanteita, jossa se on haitallista. Saattaa olla, että joku henkilö, jossain elämänsä vaiheessa, tarvitsee identiteettinsä tueksi esim. absoluuttista lesbo/hetero määritelmää. Todellisuus on kuitenkin usein sietämättömän monitahoisempi, tässäkin asiassa. Jotkut meistä myös aidosti kokevat, että itsellä on selkeä homo tai heteroidentiteetti, ilman vivahteita. Joskus tuo varmuus saattaa alkaa kyseenalaistua, joskus ei. Monet myös tuntevat liikkuvansa asian suhteen jossain välimaastossa. Kun me vahvistumme omana itsenämme, meidän on usein helpompi sietää elämän monimuotoisuutta ja löytää juuri se oma, meille hyvää tekevä tapa olla suhteessa.
Onko sinulla ystäviä, joiden kanssa voisit jäsentää ajatuksiasi? Erityisesti sellaisia ihmisiä, jotka malttavat kuunnella sinua ja olla ilmaisematta vahvaa omaa mielipidettään. Löytääkseen itseään ihminen tarvitsee hyvän peilin, jota vasten voi peilata itseään. Tällaisen peilin voi löytää mm. kirjallisuudesta, taiteesta, ystävistä tai muista ihmisistä. Monet ihmiset löytävät sen terapiasta. Mikä voisi olla sinulle tällainen peili, jonka avulla voisit tutustua itseesi?
Olen noin kuusi kuukautta seurustellut hieman vanhemman naisen kanssa. Oli yhteisiä lomia, tavattiin sukua ja kaikin puolin kaikki oli mahtavaa. Meillä on tietyillä alueilla erilaiset maailmankatsomukset, mutta myös yhteistä on ja olen ilmaissut kiinnostukseni hänen harrastuksiaan kohtaan, koska olen aina halunut löytää jotain uutta elämästä. Omasta mielestäni erilaisuus voi olla myös parisuhteen suola.
Valitettavasti hänet aikoinaan todettiin sairastavan psykoottisia kohtauksia ja paniikkikohtauksia, joista hän kärsii edelleen. Olen aina tukenut ja ollut ymmärtäväinen; hänen halunsa ja tahtonsa ovat aina olleet ensisijaisia minulle ja olen myös parhaani mukaan ilmaissut tämän hänelle.
Nyt hän on ilmaissut - puhelimitse, koska ei halua tavata minua - että parisuhde ei hänen mielestään toimi ja että hänen tunteensa ovat viilentyneet. Kun kysyn miksi, hän sanoo, että "emme ole samalla aaltopituudella" ja että "en halua olla suhteessa, vain ollakseni suhteessa." Yhdeksi syyksi hän sanoo myös seksin, että "meillä on erilaiset seksuaaliset halut." Kun kysyin asiasta selvennystä, en sitä saa, vaan asiaa kiertävän vastauksen. Tämän lisäksi hän kuvailee minua ihmisenä persoonaksi, jota en tunnista, kun katson itseäni peiliin.
Olen valmis rakentamaan suhteen, olen valmis joustamaan kaikesta. Ennen kaikkea, olen valmis puhumaan ja selvittämään nykyiset huolet.
Mikä siis neuvoksi? Mies, 30
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Ymmärrettävästi olet hämmentynyt, kun puolisen vuotta kestänyt, lupaavasti alkanut suhde vaikuttaa olevan yksipuolisesti katkolla. Ehditte jo tutustua paitsi toisiinne, myös toistenne sukuihin ja siten liittyä toistenne elämiin pintaa syvemmältä.
Kun jompi kumpi alkaa pohtia suhteen lopettamista, yhteinen keskustelu asiasta olisi tarpeen. Sitä kautta selkiytyisi, mitä kumpikin suhteelta odottaa, mitä toiveita toista kohtaan on olemassa ja mitä pettymyksiä on koettu. Näin voisi parhaimmillaan muodostua jonkinlainen yhteinen käsitys siitä, mitä on tapahtunut. Vaikka keskustelun lopputulokseksi jäisi se, että ero tapahtuu toisen osapuolen päätöksellä, keskustelu auttaisi teitä käsittelemään tilannetta ja sinuakin vähitellen hyväksymään tapahtuneen. Sitä kautta kumpikin saisi itselleen arvokasta palautetta, jota voisi hyödyntää seuraavassa suhteessaan. Parasta olisi, jos voisitte keskustella kasvotuksin, mutta mikäli kumppanisi ei siihen suostu, kannattaisi ehkä soittaa vielä uudelleen ja kysyä tarkemmin.
Samalla aaltopituudella olemisella ja seksuaalisten halujen erilaisuudella voidaan tarkoittaa monenlaisia asioita. Jos kumppanisi kertoisi asioista suoremmin, sinulta voisi hälventyä joukko epämääräisiä kuvitelmia ja huolia.
Kumppanisi mielenterveydellisillä ongelmilla voi olla osuutta hänen (äkkinäiseen?) päätökseensä, mutta sitä ei häntä tuntematta voi kuin arvailla. Kerrot, että hänen kuvauksensa sinusta tuntuu itsellesi vieraalta. Onko lähipiirissäsi ihmisiä, joiden kanssa voit puhua tästä tilanteesta? Ystäväsi ja sukulaisesi voisivat toimia sinulle peilinä, joka kuvaa sinua monelta taholta peilaten sellaista kuvaa, jota voit itsekin paremmin tunnistaa. On tärkeätä, että et jää väärien tai yksipuolisten kuvausten vangiksi, vaan saat kokea itsesi riittävän hyväksi ihmiseksi, mieheksi, jolla on seuraavassa suhteessaan täydet mahdollisuudet onnistua. Voit miettiä, mitkä ovat parhaat puolesi parisuhteessa. Entä ne alueet, joissa haluaisit kehittyä? Millaisiin asioihin voisit kiinnittää huomiota valitessasi seurustelukumppania?
Jos naisystäväsi kanssa päädytte siihen, että suhteenne jatkuu vielä, näen, että teidän olisi tarpeen keskustella näistä samoista kysymyksistä ja miettiä yhdessä, minkä verran kumpikin voi korjata suuntaa. Kukaan ei voi muuttua toiseksi ihmiseksi, mutta toimintatavoissaan ja tunteidensa ja toiveidensa avoimessa ilmaisemisessa jokainen voi kehittyä.
Haluaisin kysyä olenko idiootti, jos annan miehelleni toisen mahdollisuuden? Mieheni on siis pettänyt minua, ensimmäisen kerran noin puoli vuotta sitten. Hän kertoi syyksi meidän latistuneen suhteen, jossa ei siis ollut silloin läheisyyttä, puhumattakaan seksistä. Pettämisessä ei menty ihan loppuun asti, mutta pettämiseksi koen myös muiden kanssa suutelun.
Nyt parin viikon sisällä mieheni on pettänyt minua kaksi kertaa. Kyse ei ollut samasta naisesta kuin silloin puoli vuotta sitten. Nämä viimeiset kerrat otin paljon vakavammin. Olin epäillyt asiaa hyvin pitkään ja yritin saada häneltä sitä ulos, mutta aina minua vakuuteltiin siitä, että mitään ei ole tapahtunut. Mieheni viestitteli tämän naisen kanssa niin puhelimitse kuin sosiaalisen median kautta, toistuvasti, useita tunteja kerrallaan, keskusteluita poisteltiin usein. Sen vuoksi epäilykseni alkoivatkin heräämään.
Olin tietoinen mieheni tunnuksista ja salasanoista, joten pääsin lukemaan usein näiden kahden keskustelut. Tiesin, että jossain vaiheessa jompi kumpi tuo asioita esiin. Keskusteluiden sävystä huomasi ettei kyse ollut vain kaveruudesta. Ja niin kävikin. Sain tietää, että minua on jälleen petetty. Tunne oli sanoinkuvailematon.
Nyt mietinkin, että voinko antaa tätä enää anteeksi, pettämisen lisäksi myös valehtelua? En haluaisi rikkoa kaikkea mitä meillä on, yli kolmen vuoden avoliittoa, johon on mahtunut paljon myös hyviä hetkiä. Naimisiinmenosta ja lapsien teostakin ollaan puhuttu useasti.
Tällä kertaa mieheni kertoi pettämisen syyksi minun välinpitämättömyyden häneen. Hän toivoisi minun useammin esittävän kysymyksen "miten sulla menee?" Mieheni ei koskaan ole ollut varsin hyvä keskustelukumppani ja harvemmin avautuu tuntemuksistaan, enkä siksi ole viitsinyt esittää tätä kysymystä, kun tiedän että vastaus tulee korkeintaan kahdella sanalla. Lisäksi meidän yhteinen aikakin on ollut kortilla, koska mieheni tekee päivätyötä ja minun työvuorot painottuvat iltaan. Siihenkin asiaan on tulossa muutos, kun työpaikkani vaihtuu parin kuukauden kuluttua ja silloin meillä tulisi olemaan samanlainen työrytmi ja oltaisiin aina samoihin aikoihin kotona.
Olen aivan hukassa tämän asian kanssa. En tiedä kuinka pystyn enää luottamaan mieheeni. Haluaisin antaa vielä mahdollisuuden, mutta samalla pelkään. Auttaisiko parisuhdeterapiakäynnit tähän kriisiin? Nainen, 23
Miehesi on pettänyt Sinua. Ja niin tehdessään haavoittanut Sinua. Sinulla on täysi syy olla pettynyt ja vihainen. Voisitko kuitenkin ajatella pettämistä myös viestinä, jolla hän on halunnut kertoa tyytymättömyydestään teidän suhteeseenne? Ensimmäiseen pettämiseen miehesi sanoo syyksi läheisyyden ja seksin puuttumisen teidän suhteestanne. Toisen pettämisen syy on hänen mielestään, että et tarpeeksi kysele hänen kuulumisiaan. Toisin sanoen hän ilmaisee kaipaavansa enemmän Sinulta. Mitä muuta teidän suhteestanne mahtaa puuttua? Mitä muuta sellaista hänelle tärkeää, jota hän ainakin kuvittelee voivansa saada joltain toiselta naiselta? Sanot kokeneesi, ettei miehesi ole hyvä keskustelukumppani. Mutta hän on kuitenkin osannut kertoa pettämisensä syitä!
Entä mitä Sinä itse kaipaat teidän suhteessanne? Millaisesta yhteiselosta haaveilet? Oletko puhunut näistä asioista hänen kanssaan?
Eräs yksityiskohta kirjeessäsi pisti silmääni. Millainen sopimus teillä mahtaa olla toisten viestien lukemisesta? Tietääkö kumppanisi, että luet hänen sähköpostinsa? Sähköpostien luvatta lukeminen on minusta myös tavallaan pettämistä, toisen luottamuksen väärinkäyttämistä, jos ei sähköpostien lukemisesta ole selvää sopimusta.
Kirjeesi lopussa sanot itse, että haluaisit antaa toisen mahdollisuuden miehellesi. Parempi olisi varmaan ajatella, että annat toisen mahdollisuuden teille kummallekin. Parisuhteen muutttaminen tyydyttävämmäksi vaatii teidän kummankin panosta. Se vaatii teiltä molemmilta työtä.
Siksi onkin todella hyvä idea, että menisitte pariterapiaan. Jos haluatte pitää kiinni suhteestanne ja tehdä siitä paremman, se vaatii teidän kummankin halua pysähtyä miettimään asioita ja nähdä vaivaa asioitten muuttamiseksi. Pariterapiassa teille voi myös kirkastua kuva siitä, oletteko riittävän "oikeat" toinen toisillenne vai onko sittenkin vielä parempi jatkaa etsimistä.
Miten pitäisi miehen jaksaa olla suhteessa, missä on muuten kaikki hyvin, mutta seksiä ei ole ollenkaan? Olen jopa ajautunut juomaan liikaa (toki vain olutta ja vain pari illassa) eikä itsestä huolehtiminen enää kiinnosta. Lapsia ei ole, eikä niitä kumpikaan halua. Muutenkin tuntuu, että mitään positiivista ei tapahdu mulle... Mies, 34
Kiitos kysymyksestä, jossa muutamalla lauseella avaat tilannettasi, joka tuntuu tällä hetkellä turhauttavalta ja tukalalta. Et kerro suhteenne pituudesta etkä sitoutumisen asteesta (seurustelu, kihlaus, avioliitto, avosuhde). Oletan, että olette sitoutuneessa suhteessa, koska olette puhuneet lapsista ja kumpikin on yhtä mieltä siitä, että ette halua lapsia. Vai olisiko kumppanisi sittenkin halunnut edes pikkuisen, ja sitten kuin huomaamatta seksihalut ovat hiipuneet, kun naisen elämän yksi perustarve ei pääse toteutumaan.
Et myöskään kerro, onko suhteenne alkutaipaleella seksuaaliset tarpeenne olleet lähempänä toisiaan ja seksielämä tyydyttävää. Oletan tässäkin, että asiat ovat olleet alussa paremmin. Olet varmaan yrittänyt kysyä, mihin seksihalut ovat hiipuneet. Naisen ja miehen seksuaalisuus kulkee erilaisia latuja. Syttyäkseen seksiin naisen on ensin koettava kumppaninsa taholta välittämistä, hellyyttä ja yhteyttä. Mies syttyy seksiin joskus silmänräpäyksessä ilman sen suurempia virittelyitä. Seksi voi olla näin lujittamassa suhdetta ja lähentämässä. Naisella järjestys on juuri päinvastoin. Kirjoitan tästä siksi, että tältä alueelta löytyvät joskus naisen seksihaluttomuuden syyt. Kun puhutte tästä aiheesta, kuuntele kumppaniasi tarkkaan. Älä syytä äläkä vaadi, sillä se lukkiuttaa suhteen.
Hyvään parisuhteeseen kuuluu seksi. Se tuo yhteistä iloa ja lähentää suhdetta. Kaipaat sitä luonnollisesti. Parisuhteessa on lukuisia muitakin alueita ja yhdistäviä tekijöitä. Joku on sanonut, että seksi on 1/16 parisuhdetta. Miten nämä muut alueet teillä; puhuminen, kuuntelu, yhteinen aika, yhteinen tekeminen, ristiriitojen käsittely, tunteiden ilmaisu, hellyys, toinen toisensa huomioiminen ja niin edelleen? Muiden alueiden toimimattomuus heijastuu myös seksin alueelle. Kysele kumppaniltasi, miten tyytyväinen hän on muihin alueisiin suhteessanne? Jos siellä on huolia, voisitteko lähteä niitä yhdessä korjaamaan? Se olisi kumppanillesi viesti, että suhteenne on sinulle tärkeä.
Rivien välistä olin lukevinani, että olet allapäin ja ehkä hivenen masentunut. Kerroit, että et jaksa huolehtia itsestäsi, juot kun olet turhautunut ja sinusta tuntuu, että sinulle ei tapahdu mitään positiivista. Nämä saivat minut miettimään masennuksen mahdollisuutta. Juttele tästäkin kumppanisi kanssa.
Seksuaaliterapian mahdollisuus on aina olemassa. Siellä lähdetään ensin tutkimaan suhdetta ja sitä, miten se toimii ja pyritään ymmärtämään, mistä seksuaaliset vaikeudet johtuvat, jotta niihin voitaisiin puuttua. Seksuaaliterapiaa antaa siihen erikoistuneet seksuaaliterapeutit. Heitä löytyy Perheasian neuvottelukeskuksista, Väestöliitosta ja yksityisiltä lääkäriasemilta ja terapeuteilta.
Toivon sydämestäni, että löytäisitte polun pään ongelmanne ratkaisemiseksi, sillä ymmärrän, että olet turhautunut tilanteessanne. Usein polun pää löytyy suhteen arvioimisesta ja toinen toisensa kuuntelemisesta.
Olemme olleet 28 vuotta yhdessä, lapsista kaksi asuu vielä kotona. Mieheni ilmoitti, että hän on saanut tarpeeksi suhteestamme, koska olemme vähä vähältä vieraantuneet toisistamme. Meillä on eri harrastukset, seksiä ei oikeastaan ole välillämme ollut puoleentoista vuoteen.
Itse olisin valmis yrittämään vielä, yrittää herättää tunteita, keksimään yhteistä tekemistä. Haluaisin uskoa, että kyllä se tunne vielä löytyy.
Kummallakaan ei ole uutta kiikarissa. Voiko vielä suhteen elvyttää? Nainen, 45
Kiitos viestistäsi. Kuvailet tilannetta, joka on varmasti tuttu monelle muullekin.
Lasten hoito ja kasvatus, perheen pyöritys, arjen rutiinit ja työelämän haasteet vievät mukanaan vuosia kestävään oravanpyörään. Jossain vaiheessa, lasten kasvettua ja työelämän ehkä rauhoituttua on tavallista, että jompikumpi (tai molemmat) havahtuu tilanteen muuttumiseen. Enää ei tarvitsekaan juosta pää kolmantena jalkana töistä kotiin, kuskata lapsia harrastuksiin ja selvitä pyykkivuoresta. On aikaa pysähtyä miettimään omaa elämäänsä ja mitä siltä haluaa.
Vieraantuminen ja erilleen kasvaminen ei ole harvinaista silloin kun on keskitytty vanhemmuuteen ja perheen arjen pyöritykseen. Jos parisuhteeseen on liittynyt tyytymättömyyttä, jota ei olla osattu käsitellä, on ehkä ollut helpompaakin keskittyä lapsiin. Harvat kahdenkeskiset hetket ovat ehkä tuntuneet vaivaannuttavilta ja on saattanut olla helpottavaakin palata taas tuttuun ja turvalliseen perhe-elämään.
Tässä tilanteessa, jossa nyt olette, ei hautautuminen vanhemmuuteen ole enää vaihtoehto. Kuulostaa siltä, että olette molemmat tehneet inventaariota elämästänne. Loppupäätelmä vaan on ollut kovin erisuuntainen.
Kysyt, voiko vanhan suhteen vielä elvyttää. Vastaukseni on että, ilman muuta se on mahdollista. Tosin siihen tarvitaan molempien halua. Sinun ainoa mahdollisuutesi tässä tilanteessa on siis saada miehesi muuttamaan mielensä. Itse uskot, että kipinä voi vielä löytyä ja syttyä uudelleen liekkiin. Yritä siis valloittaa miehesi uudelleen. Hän kaipaa yhteisyyttä, yhteistä tekemistä ja seksiä. Tiedät, siis mitä tehdä. Järjestä yhteistä ohjelmaa, josta tiedät hänen pitävän. Katso miestäsi kauniisti. Kerro, kuinka tärkeä hän sinulle on. Kosketa häntä hellästi ja tee aloitteita seksiin. Osoita käytännön teoin, että olet valmis ja halukas muuttamaan omalta osaltasi suhdettanne sellaiseksi, että se tekisi teidät molemmat onnellisiksi.
Tärkeää on, että miehesi huomaa, että olet tosissasi ja tämä muutos suhtautumisessasi häneen on pysyvää. Hän on varmasti aluksi ihmeissään ja hämmentynyt. Jos hän on jo alkanut suuntautua ajatuksissaan eroa kohti, suunnan muutos ei varmasti ole helppoa. Ole siis kärsivällinen rakkaudessasi ja hellyydessäsi. Älä anna hänen vastarintansa kaataa sinua. Tee tästä vaikka tämän vuoden kestävä projekti. Jos hän ei seuraava uutena vuotena ole suutelemassa sinua keskiyöllä, voit luovuttaa ja alkaa itsekin miettiä muuta. Mutta siihen asti: näytä naisellisen rakkauden voima!
Olen 32-vuotias nainen. Olen palannut uudelleen yhteen tyttäreni isän kanssa, jonka kanssa olin pari vuotta sitten yhdessä puolitoista vuotta. Tyttäreni on täyttää kohta kaksi vuotta. Minulla on myös poika edellisestä suhteestani, joka on 6-vuotias.
Suhteemme oli aikanaan aika myrskyisä. Hän muun muassa vaati pitkään abortin tekemistä odottaessani tytärtäni. Muutenkin hänellä oli tapana syyttää minua asioista, jotka häntä ärsyttivät ja joita en kyennyt muuttamaan. Hän ei myös tullut pitemmän päälle toimeen poikani kanssa, joka tietysti lapsen tavoin kiukutteli välillä iltaisin ja viikonloppuisin. Joskin poikani vietti aika paljon aikaa vanhempieni luona ja viettää yhä edelleen.
Yhteen paluumme on sujunut ihan hyvin ottaen huomioon, että meillä oli kahden vuoden tauko. Hän myös näki silloin tytärtään kohtalaisen harvoin.
Meillä on eri osoitteet ja ilmeisesti aiomme ne myös pitää. Kuitenkin on käynyt ilmi, että hänen tässä suhteemme välillä ollut tyttöystävänsä joutui tekemään kerran ehkäisyn käytöstä huolimatta abortin, ja nyt hän väittää olevansa taas raskaana. Hän kuitenkin kieltäytyy yhteydenpidosta lapseni isän kanssa, ainakin tällä hetkellä.
Uusi mahdollinen raskaus toisen naisen kanssa tietenkin mullistaa tilannettamme aika tavalla. Kuinka voisimme selvitä tilanteesta?
Uskallanko luottaa häneen, kun hän on jo kertaalleen halunnut lopettaa suhteemme? Hän oli minulle uskoton kerran edellisen suhteemme aikana. Jos suhteemme päättyy tai alkaa rakoilla, en haluaisi tällä kertaa jäädä roikkumaan häneen. Vaikka se on tietenkin vähän vaikeaa, kun meillä on yhteinen lapsi ja haluan, että lapsi tapaa isäänsä ainakin enemmän jatkossa, vaikka eroon päätyisimmekin. Mutta toivon, että voisimme silti nyt suunnitella tulevaisuutta yhdessä ja viettää aikaa yhdessä perheenä. Sitä en ole koskaan saanut kokea vanhemman lapseni kanssa. kahden lapsen äiti, nainen, 32
Hyvä kahden lapsen äiti,
Olet todella haastavassa tilanteessa. Haaveenasi on toimiva parisuhde ja perhe, jossa toimitaan yhdessä ja yhteen suuntaan. Olet kokenut jo ainakin yhden pettymyksen poikasi isän kanssa. Mietit, onko tyttäresi isän kanssa uudelleen alkaneella suhteella tulevaisuutta.
Suhteessanne on paljon sellaista, mikä jää mietityttämään. Ensiksikin, kertomasi perusteella kumppanisi ei ainakaan aiemmin suhtautunut sinuun kunnioittavasti ja arvostavasti, pikemminkin hän arvosteli sinua ja ärsyyntyi, jos et toiminut hänen haluamallaan tavalla. Yritit turhaan muuttaa itseäsi sellaiseksi kuin hän halusi sinun olevan. Haluatko jatkaa sellaista? Vaarana on, että kadotat itsesi, etkä kohta enää tiedä kuka oikeasti olet. Sinulla on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi, kunnioitetuksi ja arvostetuksi sellaisena kuin olet. Toteutuuko se tässä suhteessa? Onko tilanne nyt muuttunut paremmaksi edellisestä kerrasta?
Toiseksi, kumppanillasi näyttää olevan vaikeuksia sitoutua. Hän ei ollut sinulle aiemmin uskollinen ja nytkin hän jo kertaalleen on ollut lopettamassa suhteenne. Toivoisit voivasi luottaa häneen, mutta et varmaankaan halua olla sinisilmäinen. Olet joutunut petetyksi, etkä enää toivo joutuvasi uudelleen samaan tilanteeseen. Voitko todella luottaa häneen? Miten paljon olet valmis kestämään jos hän pettää luottamuksesi? Sinulla on oikeus turvalliseen ja luottamukselliseen parisuhteeseen, toteutuisiko se tässä suhteessa?
Kolmanneksi, kumppanisi suhtautuminen lapsiin mietityttää. Toiveesi on, että hän olisi enemmän tyttärenne kanssa, mutta haluaako hän sitä? Hän ei myöskään ole tullut toimeen poikasi kanssa. Millaista perhe-elämämme olisi, jos hän ei ota aikuisen ja vanhemman vastuuta lasten kasvatuksessa sinun rinnallasi? Saatko sinä esittää omat toiveesi perhe-elämästä? Kunnioittaako kumppanisi sinun mielipiteitäsi vai toimitteko useimmiten niin kuin hän haluaa?
Ymmärrän hyvin toiveesi yhteisestä tulevaisuudesta ja perhe-elämästä. Sinun on nyt tärkeää kysyä itseltäsi, mitä elämältä haluat ja punnita, toteutuvatko haaveesi riittävästi tässä suhteessa. Mitä enemmän olet tietoinen omista ajatuksistasi, sitä pienempi on vaara jäädä roikkumaan toiseen vaikka suhde päättyisikin.
Toivotan sinulle viisautta tehdä päätöksiä, jotka vievät sinua haavettasi kohti. Perheneuvoja Pirkko
Olemme olleet yhdessä poikaystäväni kanssa useamman vuoden. Pari vuotta seurusteltuamme sain tietää, että poikaystävälläni oli ollut jonkinlainen yhdenillan juttu toisen tytön kanssa. Murruin täysin, mutta halusin kaikesta huolimatta yrittää pelastaa suhteemme, sillä olimme siihen saakka viettäneet mukavaa elämää yhdessä. Yritin pitkään saada selville pettämiseen johtaneita syitä, mutta poikaystävälläni ei ollut mitään sanottavaa. Kun yritin ottaa asian puheeksi, hän usein suuttui ja sanoi olevansa hirveä ihminen ja kaikki ongelmat parisuhteessamme ovat hänen syytään. Tuntui, että pettämisestä tuli minun ongelmani, josta minun täytyi yksin selvitä.
Olen vuosien ajan yrittänyt oppia luottamaan poikaystävääni. Useita kertoja olen kuitenkin joutunut pettymään, kun mies on jäänyt kiinni valehtelusta. Hän on valehdellut niin raha-asioista kuin baarikeikoistakin. Joskus mies on oikeasti pahoitellut valehteluaan, mutta usein hän puolustautuu sanomalla, ettei uskalla kertoa kaikkea, koska muuten rajoittaisin hänen menemisiään. Hänen mielestään parisuhteemme ongelmana on se, että rajoitan hänen elämäänsä, ja minun pitäisi vain unohtaa menneisyydessä tapahtuneet asiat. Olen yrittänytkin tietoisesti luottaa mieheni sanaan ja ottaa rennommin. Kun pikku hiljaa olen saanut rakennettua luottamusta, sen pohja on romahtanut uusien valheiden myötä.
Olen yrittänyt avoimesti kertoa miehelle tunteistani ja sanonut, että parisuhteessa minulla on mielestäni oikeus luottaa toiseen. Siihen mieheni on vastannut, että hän ei voi luvata minulle enää yhtään mitään. Se tuntuu pahalta, ja vie minulta uskon yhteiseen tulevaisuuteemme. Hän sanoo rakastavansa minua ja haluavansa olla kanssani. Meillä on suurimman osan ajasta mukavaa yhdessä, tykkäämme samoista asioista ja olemme kokeneet yhdessä monia hienoja hetkiä.
Olemme yrittäneet keskustella ongelmistamme, mutta suhteemme on nyt solmussa. Haluaisin ratkoa ongelmat, jotta voisimme jatkaa elämäämme ja olla vihdoin onnellisia. Onko väärin vaatia toiselta rehellisyyttä? Miten voisin oppia luottamaan mieheeni? Nainen, 26
Hei ja kiitos viestistäsi,
Sen keskeinen teema näyttää olevan rehellisyyden ja luottamuksen merkitys parisuhteessa. Ensimmäisenä haluan sanoa, että on hienoa, että olet avoimesti kertonut poikaystävällesi tunteistasi ja siitä, miten tärkeää luottamus parisuhteessa on sinulle. Mutta vastaus, jonka olet mieheltäsi saanut tekee minut surulliseksi puolestasi. Jos miehesi ihan tosissaan sanoo, ettei voi luvata Sinulle enää yhtään mitään, niin olen samaa mieltä kanssasi, se todellakin vie pohjaa pois suhteeltanne.
Kerrot poikaystäväsi valehtelevan Sinulle toistuvasti. Viestistäsi ei kuitenkaan voi ihan varmuudella päätellä, mihin kaikkeen valehtelu liittyy. Konkreettisina esimerkkeinä kerrot hänen valehdelleen baarireissuistaan ja raha-asioista. Rajoittuuko valehtelu näihin kahteen teemaan? Jos näin on, voisiko poikaystäväsi tarve valehdella loppua, jos itse suhtautuisit suopeammin hänen baarireissuihinsa ja tapaansa käyttää rahaa? Tähän suuntaan viittaa myös se, että poikaystäväsi mielestä rajoitat hänen elämäänsä liikaa. Auttaisiko vakava keskustelu siitä, mitä toisiltanne odotatte ja millaiset ovat suhteenne "pelisäännöt"?
Vai onko poikaystäväsi valehtelu mahdollisesti sittenkin paljon laaja-alaisempaa, suorastaan "patologista"? Siinä tapauksessa tilanne on vakavampi ja joudut miettimään, oletko valmis jatkamaan suhdetta, vaikka valehteluun ei tulisikaan muutosta? Oletko valmis kestämään ajoittaista epäluotettavuutta ja sillä tavalla maksamaan hinnan kaikesta muusta mukavasta, jota suhde tarjoaa? Saattaa nimittäin olla niin, että miehesi ei lopeta valehteluaan, jos/kun hän ei itse näe siihen mitään tarvetta.
Lopussa esität kysymyksen, miten voisit oppia luottamaan ihmiseen, joka on toistuvasti osoittautunut epäluotettavaksi? Kysymykseen sisältyy minusta jonkinlainen ristiriita! Miksi pitäisi oppia luottamaan ihmiseen, joka ei ole luotettava?
Jos poikaystävälläsi ei ole halua muuttaa käyttäytymistään, niin Sinun tuhannen taalan kysymyksesi taitaa olla, oletko valmis hyväksymään hänet sellaisena kuin hän on. Vai ovatko rehellisyys ja luotettavuus sinulle niin suuria arvoja, että on parempi lopettaa suhde. Rehellisiäkin miehiä maailmasta löytyy!
Jos olette kumpikin halukkaita jatkamaan pohdintaa, niin voisitte toki yrittää löytää itsellenne pariterapeutin vaikka lähimmästä kirkon perheasiain neuvottelukeskuksesta. Yksityisiä terapeutteja löytyy netistä.
