Tunnen lähestyvästä keski-ikäisydestä huolimatta olevani edelleen etsintävaiheessa oman seksuaalisuuteni suhteen. Tai sitten olen vain jotenkin pysyvästi tälläinen.
Ainoa seurustelusuhteeni päättyi puoli vuotta sitten ja suren suhteen loppumista ja suhteeseen liittyneitä asioita edelleenkin jonkin verran. Seurustelusuhteeni oli lesbosuhde. Seurustelun aikana kyseenalaistin seksuaalista suuntautumistani ajoittain, välillä taas kyseenalaistin suhdettamme ainostaan suhteena. Kun nyt olen alkanut miettimään aktiivisempaa uuden suhteen etsintää, tunnen olevani edelleen jollain lailla hukassa. Olen aikuisiällä ja aivan viime vuosinakin kokenut ihastumisia sekä naisiin että miehiin. Olen yrittänyt erotella ja tutkiskella tunteita, esimerkiksi miettimällä kuinka seksuaalisia tai romanttisia tunteeni ovat olleet. Varmaan olen suhtautunut nais- ja miesihastuksiini jollain lailla myös kategorisesti eri lailla. Olen kuitenkin kokenut hyvinkin syviä ja selkeästi nimenomaan seksuaalisia tunteita myös naisia kohtaan.
Ihastumiset tai halun tunteet miehiä kohtaan ovat olleet ehkä suoremmin seksuaalisia ja fyysisiä, mutta eivät ehkä niinkään persoonaan kohdistuvia. Arkisesti saatan saman päivän aikana huomata seuranneeni ja ihailleeni sekä naisia että miehiä. Olen vasta viime vuosina alkanut tuntea kaipuuta esimerkiksi omaan lapseen. En osaa jäljittää itseäni. Ajatus elämästä ja kokonaisesta suhteesta miehen kanssa tuntuu vieraalta, muttei mahdottomalta. Tunnen jonkin verran, jos en nyt varsinaista syyllisyytta, niin epäilyjä sen suhteen, että pitäisikö minun yrittää enemmän suhteita miehiin. En pidä lesbosuhteita väärinä millään lailla, mutta en myöskään pakkoraossa itselleni ainoana vaihtoehtona. Omassa naissuhteessani epäilin välillä suhdettamme juuri tätä asiaa vasten, varsinkin kun seksielämämme ei aina ollut ihan onnistunutta. Ihastuessani mieheen tunsin häpeää ja syyllisyyttä, koska olin suhteessa naiseen, josta välitin. Toisaalta suhteen aikana ihastuin aika rajustikin myös naispuoliseen henkilöön ja olisin ollut varmasti valmis isoihinkin asioihin saadakseni vastakiinnostusta.
Pelkään myös, että suuntautumiseni naisiin on jonkinlainen väistöliike, koska en nuorempana kokenut samalla tavalla hyviä miessuhteita kuin useimmat kokevat. Toisaalta se on ollut tietenkin luonnollista, koska en ole ollut mikään perusheterokaan. Pelkään kuitenkin, että jollain lailla olen pilannut/pilaan tämän elämänalueen peloillani tai epäilyilläni ja estoillani. En tiedä, mikä olisi oikein. Jos tietäisin, niin tekisin niin. Biseksuaalisuutta käsitellään ainakin lesbotuttujeni kesken asiana, jota ei oikeasti ole (seikkailijoina tai suuntautumisestaan epävarmoina ihmisinä siis lähinnä).
Nainen, 37
Hyvä ystävä,
Olet 37 vuotta. Kerrot, että ainoa seurustelusuhteesi päättyi puoli vuotta sitten. Jos ymmärsin oikein, niin tuo suhde oli ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa seurustelusuhteesi. Muut suhteesi miehiin ja naisiin ovat olleet enempi ihastumissuhteita, eivätkä ole johtaneet seurustelun aloittamiseen. Tämä seurustelukokemus on ollut varmaan monella tavalla tärkeä ja on varmaankin osaltaan sen ansiota, että olet pysähtynyt näin syvällisesti pohtimaan elämääsi, itseäsi ja sitä, mitä sinä olet ja haluat.
Kertomasi perusteella jäin ensimmäisenä miettimään, että onkohan kyse sittenkään pelkästään siitä, ollako suhteessa mieheen tai naiseen vaan keskeisesti myös siitä, että miten ylipäätään pystyy olemaan läheisessä ja intiimissä suhteessa. Miltä tuntuu sitoutua toiseen ihmiseen? Miltä tuntuu, että toinen ihminen sitoutuu minuun, tarvitsee minua ja minä tarvitsen häntä? Tuntuuko minusta, että olen rakastamisen arvoinen, että minulla on annettavaa toiselle ihmiselle? Mitä asioita minä suhteessa mahdollisesti pelkään? Miten ne liittyvät omaan kasvu- ja suhdehistoriaani? Minkälaisia malleja olen kasvuhistoriassani saanut suhteessa olemisesta? Olenko lapsuudessa, nuoruudessa ollut rakastettu?
Toinen asia mitä jäin kirjoittamasi perusteella miettimään on se, miten paljon ylipäätään luotat itseesi, omiin ajatuksiisi ja mielipiteisiisi? Ja toisaalta, miten herkkä olet muiden mielipiteille ja näkemyksille? Suhde toiseen ihmiseen mahdollistuu vasta kun ihminen on riittävästi suhteessa itseensä. Tämä tarkoittaa käytännössä mm. sitä, että ihminen tuntee itseään, toiveitaan, halujaan, pelkojaan ja hyväksyy itsensä, eli hyvällä tavalla rakastaa itseään. Tämä oman itsen tunteminen ja hyväksyminen tekee meidät hyvällä tavalla jämäköiksi ja samaan aikaan mahdollistaa sen, että me pystymme ottamaan vastaan muilta uusia ajatuksia ja tarpeen tullen myös olemaan joustavia eri asioiden suhteen. Tämäkin teema liittyy omaan taustaamme, historiaamme. Onko minulla ollut lapsuudessa ja nuoruudessa ollut sellaista ihmistä, joka on nähnyt minut oikein, sellaisena kuin minä oikeasti olen? Vai onko minun toivottu/haluttu olevan jotain jota en ole? Sanot kirjeesi lopussa: "En tiedä mikä on oikein". Minä jatkaisin tuota lausettasi ... minulle. Mikä on oikein sinulle? Mitä Sinä tarvitset? Siihen kysymykseen sinun pitää etsiä vastausta.
Vasta kolmantena asiana minä palaisin tuohon kysymykseesi miehistä, naisista tai bi-suhteista. Meillä ihmisillä on suuri tarve oikoa mutkia, yksinkertaistaa, lokeroida, määritellä ja luokitella. Monessa tilanteessa se on hyödyllistä, tarpeellista ja jopa välttämätöntä. Valitettavasti on kuitenkin lukuisia tilanteita, jossa se on haitallista. Saattaa olla, että joku henkilö, jossain elämänsä vaiheessa, tarvitsee identiteettinsä tueksi esim. absoluuttista lesbo/hetero määritelmää. Todellisuus on kuitenkin usein sietämättömän monitahoisempi, tässäkin asiassa. Jotkut meistä myös aidosti kokevat, että itsellä on selkeä homo tai heteroidentiteetti, ilman vivahteita. Joskus tuo varmuus saattaa alkaa kyseenalaistua, joskus ei. Monet myös tuntevat liikkuvansa asian suhteen jossain välimaastossa. Kun me vahvistumme omana itsenämme, meidän on usein helpompi sietää elämän monimuotoisuutta ja löytää juuri se oma, meille hyvää tekevä tapa olla suhteessa.
Onko sinulla ystäviä, joiden kanssa voisit jäsentää ajatuksiasi? Erityisesti sellaisia ihmisiä, jotka malttavat kuunnella sinua ja olla ilmaisematta vahvaa omaa mielipidettään. Löytääkseen itseään ihminen tarvitsee hyvän peilin, jota vasten voi peilata itseään. Tällaisen peilin voi löytää mm. kirjallisuudesta, taiteesta, ystävistä tai muista ihmisistä. Monet ihmiset löytävät sen terapiasta. Mikä voisi olla sinulle tällainen peili, jonka avulla voisit tutustua itseesi?
Hyvää jatkoa Sinulle!
perheneuvoja Helena