KYSYMYS: Olemme seurustelleet, asuneet avoliitossa ja oleet kihloissa viitisen vuotta. Ennen minua avopuolisollani oli nainen, jonka kanssa seurusteli hetken. Heidän erottuaan tämä nainen pommitti tätä miestä ja hänen perheenjäseniään satoja kertoja päivässä. kaksi vuotta sitten hän otti avomieheeni yhteyttä ja minä satuin olemaan se, joka vastasi hänelle (mies oli tuolloin juonut alkoholia ja sammunut). Tämä nainen väitti minulle, että minun entinen aviomieheni (emme siis ole naimisissa) ei halua olla minun kanssani ja että heillä olisi yhteinen lapsi (koskaan ei ole isyyttä varmistettu, koska avopuolisoni ei ole halunut, koska tietää ettei hänellä ole tämän naisen kanssa yhteisiä lapsia). Sen jälkeen tämä nainen kaverinsa kanssa teki raiskausilmoituksen avomiehestäni ja nyt hän istuu vankilassa syyttömänä (istunut nyt viikon). Sain kuulla viikko sitten eräältä mieheltä, että tällä naisella ja avomiehelläni on ollut vuosi - kaksi sitten seksisuhde, eli avomieheni olisi pettänyt minua. Eilen avopuolisoni otti yhteyttä ja kun kerroin hänelle mitä olin kuullut, hän sanoi, että tämä nainen ja se mies ovat keskenään kavereita ja tämä nainen valehdellut tälle miehellekin asioita ja tämä mies kertonut sitten minulle valheellisia tietoja. Mies pääsee tammikuussa vapaaksi.
Kysymys kuuluukin: Kumpaa minun kannattaa uskoa, omaa avopuolisoani, jonka kanssa olen ollut viitisen vuotta yhdessä, vaiko tätä miestä, jota en tunne, mutta tiedän nimeltään?
Olen kahden vaiheilla en tiedä lähtisinkö, vaiko jäisinkö. En tiedä kumpaa minun kannattaisi tehdä? Rakastan avopuolisoani todella paljon ja hän minua. Avopuolisoni vannoi, ettei hän ole minua pettänyt, koska ei ole nähnyt siihen tarvetta.
Onnellinenko, 32v
VASTAUS: Onpa todella kimurantti tilanne. Ensiksikin vaikuttaa siltä, että tämän toisen naisen kertomuksia kannattaa kyllä epäillä. Jos avomiehesi on hänen lapsensa isä, miksi hän ei ole vaatinut isyyden selvittämistä ja elatusmaksuja? Puhut välillä entisestä aviomiehestäsi ja välillä avomiehestäsi, mutta oletan että kyseessä on koko ajan sama mies. Jos olisi totta, että avomiehesi ei halua olla kanssasi, niin silloinhan hän ei tietenkään olisi kanssasi.
Sinun olisi hyvä etsiä käsiisi kaikki mahdollinen tieto siitä millä perusteella miehesi on tuomittu raiskauksesta. Kyllähän Suomen oikeusjärjestelmä joskus tekee virheitä, mutta se on hyvin harvinaista.
Sitten varsinaiseen kysymykseesi. Kumpaa miestä kannattaa uskoa. Vastaus on, että sitä jonka tunnet rehelliseksi ja luotettavaksi. Jos miehesi on ollut koko suhteenne ajan rehellinen, eikä ole antanut aihetta epäillä, että hän valehtelee, vahvistaa se hänen uskottavuuttaan. Myös tästä toisesta miehestä kannattaa ottaa selvää. Jos teillä on yhteisiä tuttuja, kysele heiltä. Pidetäänkö häntä luotettavana ja rehellisenä tyyppinä, vai onko hän tunnettu valehtelija ja juonittelija?
Tietenkin on vielä sekin mahdollisuus, että tämä toinen mies on rehellinen, mutta tuo nainen on saanut hänet uskomaan omia valheitaan. Yritä kuitenkin ottaa asioista selvää niin paljon kuin mahdollista, ennen kuin teet päätöksen. Sehän on kuitenkin ratkaisevaa, onko miehesi raiskaaja ja pettäjä, ja sen myötä myös epärehellinen, vai onko hän todellakin syyttömästi leimattu kummaksikin.
KYSYMYS: Olen seurustellut miesystäväni kanssa useamman vuoden. Suhteemme aikana olemme kohdanneet erilaisia karikkoja ja pahin tapahtui jonkin aikaa sitten. Miehellä oli rankkaa rajujen mielenterveysongelmieni oireilujen takia ja purki sitä todella väärin minuun ja minä purin pahaa oloani takaisin häneen. Kuulin hänen suustaan hirvittäviä sanoja ja syytöksiä.
Minä koin tulleeni kohdelluksi väärin, jätin hänet, vaadin että minulta pyydetään jotenkin anteeksi ja hain turvaa ja hyväksyntää muualta.
Aikaisempi parisuhdetaustani on hyvin rankka, olen käynyt läpi sekä fyysisesti että henkisesti väkivaltaisen suhteen. En haluaisi oikeuttaa kuitenkaan tekojani millään. Itsetuntoni on todella huono. Kävi niin, että vaihdoin pusun toisen miehen kanssa, joka oli ihastunut minuun. Tavallaan toivoin, että joku vain tulisi ja ottaisi pahan oloni pois kauniilla sanoilla ja huomiolla. Niin ei tietenkään käynyt.
Myöhemmin palasimme mieheni kanssa takaisin yhteen, saimme sovittua kaiken ja tulevaisuus tuntui valoisalta, mutta hänelle paljastui se, että olin ollut yhteydessä toiseen mieheen ja pussannut tätä, kun olimme erossa. Myönsin asian itse.
Luottamus on kadonnut. Hän epäilee kaikkea mitä olen ikinä sanonut tai tehnyt. Minusta tuntuu vaikealta antaa hänelle tilaa, koska pelkään menettämistä niin kovin.
Olen aikaisemminkin valehdellut, tai peitellyt totuutta. Esimerkiksi kun hän on kysynyt entisistä kumppaneistani. Olen kaunistellut sitä ja yrittänyt ehkä suojella itseäni ja toista. En haluaisi satuttaa ihmistä, jota rakastan niin paljon. En ole koskaan halunnut myöntää valehdelleeni toistuvasti, se hävettää. En ole myöntänyt asiaa koskaan aikaisemmin edes itselleni ennen tätä.
Hän sanoi, että jos ikinä enää saa minut kiinni jostain asiasta, josta en ole ollut totuudenmukainen, hän lähtee.
Voinko minä muuttua? Voiko toistuvista valheista päästä eroon? Tarvitseeko parisuhteessa kertoa kaikkea, esimerkiksi menneisyydestään tai ajatuksistaan?
Voiko luottamusta enää saada takaisin? Mitä meidän kannattaisi tehdä?
Rikkinäinen
VASTAUS: Kiitos rehellisestä ja koskettavasta viestistäsi! Ihan ensimmäisenä minulle tulee mieleen, että jos kertoisit kaiken tämän , minkä kirjoitat, miesystävällesi, hän varmasti ymmärtäisi. Kirjoitat niin avoimesti ja rehellisesti peloistasi ja heikkouksistasi, menneisyydestäsi ja tavoistasi yrittää selviytyä! En tietenkään voi olla varma miesystäväsi kyvystä tai halusta antaa anteeksi ja luottaa sinuun uudelleen, mutta ainakin tämä voisi auttaa häntä ymmärtämään sinua paremmin. Joskus on helpompi kirjoittaa vaikeista asioista, kuin puhua niistä. Yritykset puhua ja keskustella muuttuvat nopeasti riidoiksi, kun on kyse vaikeista ja kipeistä asioista.
Olet valinnut nimimerkiksesi sanan "rikkinäinen". Me olemme kaikki rikkinäisiä, jotkut enemmän, toiset vähemmän. Yhteistä meille kaikille on se, että yritämme peittää rikkinäiset kohtamme muilta. Pelkäämme, että meitä loukataan tai me haavoitumme, jos näytämme totuuden itsestämme. Luulen, että sinulle on edellisessä suhteessa käynyt juuri näin, sinua vahingoitettiin psyykkisesti ja fyysisesti ja luottamuksesi, niin itseen kuin muihin vaurioitui pahasti. Kun nykyisessä suhteessa ajauduitte pahaan riitatilanteeseen, jossa kuulit "hänen suustaan hirvittäviä sanoja ja syytöksiä", pelästyit ja omien sanojesi mukaan päädyit hakemaan "turvaa ja hyväksyntää muualta". Juuri tuo "turva" on avainsana ja olennainen asia. Sinun tulisi tuntea olosi turvalliseksi nykyisessä suhteessa.
Ymmärrän, että miehesi kokee tulleensa petetyksi, mutta hänen tulisi antaa sinulle anteeksi, jotta voisitte jatkaa suhdettanne. Turvallisuutta ei lisää se, että hän uhkaa lähteä luotasi jos "hän saa kiinni sinut jostain asiasta , josta et ole ollut totuudenmukainen."
Kysyt kirjeessäsi, olemmeko tilivelvollisia kumppanillemme menneisyydestämme tai ajatuksistamme. Emme ole. Menneisyydestä kerromme sen minkä haluamme ja mihin olemme valmiita. Ja ajatuksemme taas ovat omiamme. Ne tulevat ja menevät, niitä ei voi pakottaa mihinkään suuntaan, eikä niistä tarvitse tehdä tiliä.
Olet jo päässyt pitkälle, kun myönnät, että sinulle on kehittynyt tapa valehdella ja kaunistella asioita, suojellaksesi itseäsi ja muita. Myöntäminen on osa ratkaisua, toinen osa on halu muuttua ja uskallus ottaa askelia kohti totuudenmukaista tapaa puhua ja olla. Tavasta valehdella voi päästä eroon, mutta silloin sinun pitää pystyä luottamaan itseesi enemmän. Luottaa siihen, että kelpaat omana itsenäsi. Sellaisena kuin olet, sellaisen menneisyyden kanssa, kuin olet.
Kysyt, mitä teidän tulisi tehdä ja voiko luottamuta saada takaisin. Itse uskon, että voi. Et ole tehnyt mitään sellaista, jota ei voisi antaa anteeksi. Mutta jos miehesi ei ole valmis anteeksiantoon ja uuteen alkuun, niin silloin herää kysymys, rakastaako hän sinua aidosti ja onko todellisuudessa valmis antamaan teille uuden mahdollisuuden?
KYSYMYS: Oikeesti mua huoleettaa, että mun mies ei tykkää musta enää. Tavattiin tinderissä n. puol vuotta sitten ja juteltiin silloin paljon. Viime aikana se ei ole lähettänyt mulle enää mitään viestejä.ja vaikka me asutaankin eri maissa ja se on ilmottanu että ei pidä musta enään, koska kuulemma valehtelin hänelle. Minun mielestä se ei ole valehtelemista jos esiintyy väärällä nimellä vain ensimmäiset kolme viikkoa. Sanoin myös että olen malli, mutta periaatteessa olenkin. Millä keinolla voisin taas saada hänen kiiinnostuksen???
VASTAUS: Kerrot tavanneesi puoli vuotta sitten miehen, jonka kanssa aloititte viestittelyn. Mies kuitenkin lopetti yhteydenpidon ja hän sanoi syyksi sinun valehtelemisesi.
Sen sijaan, että mietit, miten voisit saada hänet uudelleen kiinnostumaan itsestäsi, ehdottaisin, että miettisit sitä, miksi ylipäätään aloitat tutustumisen uuteen ihmiseen puolitotuuksilla ja esiintymällä henkilönä, joka et oikeasti ole. Entä jos lähtisitkin liikkeelle omana itsenäsi? Miltä se tuntuisi? Mitä mahdollisesti pelkäät tapahtuvan, jos et ota suojaksesi turvaksesi mitään sellaista, mikä ei ole oikeasti sinua?
Suurin osa meistä haluaa suhteen alussa näyttää ja kertoa itsestämme parhaat puolet. Se on ymmärrettävää, sillä meillä on suuri tarve tulla hyväksytyksi, vastaanotetuksi ja rakastetuksi. Paljastamme henkilökohtaista, heikkouksiamme ja haavoittuvuuksiamme yleensä vähitellen, kun opimme tuntemaan toisiamme paremmin. Näiden puolien näyttäminen on tärkeää, sillä se lähentää paria ja syventää suhdetta.
Jos kuitenkin heti alkumetreillä aloitamme suhteen valheilla, se kertoo jotain tärkeää meistä itsestämme. Toinen osapuoli kysyy oikeutetusti: ”Valehtelit minulle silloin. Mistä tiedän, ettet valehtele jotain muuta? Voinko luottaa sinuun?”. Hyvät ja syvät parisuhteet, rakkaus ja kiintymys, rakentuvat turvallisuudelle ja luottamukselle. Joku viisas sanoi, että ”On parempi tulla hylätyksi omana itsenään kuin tulla rakastetuksi jonain sellaisena, jota ei ole”. Jos siis etsit onnellista, läheistä rakkaussuhdetta, älä valehtele, edes suhteen alussa.
Aitoja, hyviä ja syviä ihmissuhteita sinulle toivoen,
KYSYMYS: Onko mieheni sairas vai vain välinpitämätön?
Olemme olleet yhdessä pian 6v, yhteinen lapsi täyttää 2v ja minulla on vielä edellisestä liitosta kouluikäiset. Jo alkuaikoina mies valehteli minulle häpeilemättä ja kun sain hänet kiinni niistä, ei hän näyttänyt kovinkaan katuvalta. Yhteisen lapsemme syntymän jälkeen valheiden aiheet ovat koventuneet, on ollut kuumia viestejä vieraiden naisten kanssa, kertoi ettei saa asuntolainaa vaikka pohjimmainen syy oli ettei edes halunnut sitoutua minuun lainan verran, ja mitä näitä nyt on... Syksyllä hän oli jättänyt vuokramme maksamatta kertomatta minulle. Sain tietysti asian selville ja vannotin etten siedä enää ikinä valehtelua. Hän lupasi tsempata.
Olemme käyneet pariterapiassa, olen käynyt yksin terapiassa, olemme osallistuneet (minun aloitteestani) parisuhdekursseille, olemme keskustelleet ja ollaan raivottu. Nyt mies oli jättänyt taas vuokran maksamatta ja viikon verran valehteli asiasta, pyysin näyttämään kuitin maksusta mutta aina oli jokin tekosyy. Viimein hän tunnusti ja olin niin vihainen että olin valmis eroamaan. Muistissa on kuitenkin kipeä ero exästä ja lasten kärsimys siinä sirkuksessa, en millään nyt jaksaisi sitä uudestaan. Olen miettinyt sitäkin että palaan suunniteltua nopeammin töihin ja otan huolehtiakseni yhteiset raha-asiat, nielen kiukkuni lasten vuoksi. Mutta vuoden verran olen terapiassa opetellut tervettä itsekkyyttä, itsensä rakastamista ja antamalla miehen jatkaa valheitaan, sodin omia periaatteitani vastaan.
Rehellisyys on minulle tärkeää. Mies lupautui aloittamaan taas pariterapian, se oli ehtona suhteen jatkumiselle. Mutta mitkä ovat mahdollisuudet että hän lopettaa isoista asioista valehtelun? Onko hän sairas vai tuhlaanko elämäni ihmiseen, joka välittää vain itsestään? En pysty vieläkään katsomaan miestäni silmiin kun olen niin kovin vihainen ja loukattu.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Pystyn hyvin kuvittelemaan sisäisen ristiriitasi. Toisaalta haluaisit tarjota nuorimmallesi ehjän kodin, jossa on molemmat vanhemmat, ja säästää vanhempia lapsiasi taas uudelta erolta. Toisaalta olet vahvistunut terapiassa ja koet, että pysymällä tässä suhteessa joudut jatkuvasti sotimaan itsellesi tärkeitä periaatteita vastaan.
Kysyt, onko miehesi sairas vai vain välinpitämätön. Siihen kysymykseen minun on mahdotonta tässä vastata. Mietin, että olisiko kuitenkin niin, että se, miten hän käyttäytyy suhteessanne ja sinua kohtaan on tärkeämpää kuin se, miksi hän niin tekee.
Luottamus on yksi parisuhteen peruspilareista. Teillä se kuulostaa olleen huonossa hapessa jo suhteen alkuajoista saakka. Sen korjaantumiseen tarvitaan molempien aktiivista työskentelyä opetellen luotettavana olemista ja luottamista. Tärkeää on tietenkin myös rakkaus. Onko sitä ollut? Miten sen laita on nyt? Kerrot olevasi vihainen ja loukkaantunut ymmärrettävistä syistä. Ovatko toistuvat pettymykset kuluttaneen rakkauden vai vieläkö sitä jossain niiden alla on löydettävissä?
Olette keskustelleet kahden kesken ja pariterapiassa ja käyneet parisuhdekursseilla. Tosi hyvä! Olette siis saaneet hyviä neuvoja ja mikä tärkeämpää, kuulleet toistenne ajatuksia ja tunteita parisuhteeseenne liittyen. Olennaista on, miten nämä puhutut ja kuullut asiat sitten siirtyvät käytäntöön.
Olette aloittamassa nyt uutta pariterapiajaksoa. Se on hyvä. Puhu siellä tästä ristiriidasta, jossa elät. Kerro miehellesi mahdollisimman selkeästi, mitkä ovat ne asiat, joita tarvitset pystyäksesi jatkamaan yhteiselämää. Kun miehesi haluaa jatkaa yhteiselämää, hän luultavasti on valmis vielä tsemppaamaan. Käytäntö sitten näyttää, miten kestävää se on. Mikäli toinen ei koe pysyvälle muutokselle tarvetta ja/tai ei kykene siihen, valinta on sinun. Voit valita perheen koossa pysymisen ja suostua siihen, ettet voi luottaa mieheesi, hoidat itse raha-asiat ym. Tai voit valita, että eläminen vastoin omia arvojasi on sinulle liian vaikeaa ja pyrkiä hoitamaan ero lasten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Tai ehkä on olemassa vielä joku kolmas ja neljäskin vaihtoehto. Joka tapauksessa vastuu omasta elämästäsi on sinulla. Toinen pysyy sellaisena kuin on tai muuttaa käytöstään sen verran kuin haluaa, mutta sinä et voi siihen vaikuttaa muutoin kuin kertomalla toiveesi ja tarpeesi.
Olipa valintasi mikä tahansa, on tärkeää, että pidät hyvää huolta itsestäsi ja jaksamisestasi. Sinulla on kolme lasta, joiden elämän kannalta sinun hyvinvointisi on olennaisen tärkeää. On hienoa, että olet omassa terapiassasi oppinut itsesi rakastamista. Jatka sillä polulla.
Toivon sinulle viisautta, voimaa ja rohkeutta.
Lämmöllä Paula, perheneuvoja
KYSYMYS: Miten luottamuspulasta toivutaan? Olen 29 vuotias nainen ja ollut mieheni kanssa 9 vuotta. Vuosien saatossa kykyni luottaa häneen on hävinnyt kokonaan. Hänellä on tapana tehdä kaikki päinvastoin kun pyydän. Kerron hänelle hyvinkin henkilökohtaisia asioita pyyntöjen taustalta ja toivon aina että nämä asiat lähentäisivät meitä. Olen ollut kiusattu peruskoulussa ja kiusaaminen on ilmennyt erityisesti ulkopuolelle jättämisenä ja hyljeksimisenä. Tällöin opin ulkopuolisuuden tunteeseen koulussa, mutta kotona onneksi noin täydellistä hyväksyntää omana itsenäni. Kuitenkin toistuvasti mieheni jättää minut ulkopuolelle suhteestamme tai ihan kirjaimellisesti muittenkin seurasta. Petyn suunnattomasti enkä luota että mieheni haluaa minulle hyvää elämää ja uskon ettei hän hyväksy minua tällaisena kuin olen. Tuntuu että minun pitäisi olla täysin erillinen. Luottamuspulaa aiheuttaa myös se että hän valehtelee minulle käytännössä kaikesta, koska on päättänyt joskus että valehteleminen minulle suututtaa minua vähemmän. Lisäksi on ollut myös uskottomuutta hänen puoleltaan, jonka myös koin osaltani suuresti. Riittämättömyyden tunnetta on paljon. Voinko luottaa tähän mieheen että hän haluaa minulle hyvää?
VASTAUS: Kirjoitit luottamuspulasta, jota koe suhteessa mieheesi. Mietit haluaako hän sinulle hyvää.
Kun luin kirjeesi, jäin miettimään saatko kumppaniltasi lainkaan arvonantoa, kunnioitusta ja rakkautta. Kerrot että koet toistuvasti ulkopuolisuutta suhteessanne. Sinun on vaikea luottaa mieheesi ja siihen, että hän hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Kerroit myös, että hän on ollut sinulle uskoton. Kerroit vielä että olet yrittänyt toimia niin, että lähentyisitte toinen toisianne. Kaiken kaikkiaan kirjeesi perusteella kuulostaa ettei suhteessanne ole sellaista vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta, joka saisi sinut voimaan siinä hyvin. Sain vaikutelman että sinä olet ainoa joka panostaa suhteeseen ja koettaa ”puhaltaa siihen henkeä”. Mahtaako asia olla näin? Mitä kumppanisi tekee suhteenne eteen? Onko teille mahdollista keskustella asiasta?
Voisiko olla hyvä miettiä, mitä hyvää suhteessanne on? Mikä saa sinut pysymään yhdessä kumppanisi kanssa? Osoittaako hän millään tavalla välittävänsä sinusta, kunnioittavansa ja rakastavansa sinua? Ainakaan kirjeessäsi et kerro mistään sellaisesta. – Mietin sitäkin, että joskus ilmaisemme välittämisemme eri tavoin ilman että hoksaamme sitä: toiselle kotitöiden tekeminen on tapa osoittaa, että välittää toisesta, toinen taas kaipaa enemmän sanallista viestintää. Voiko teidän suhteessanne olla tämäntapaista vuorovaikutuksen erilaisuutta?
Kerroit myös uskottomuudesta: kertomasi perusteella ymmärsin että sekin satuttaa sinua suuresti, enkä yhtään ihmettele! Parisuhde on ihmissuhde, jossa meidän pitäisi voida kokea olevamme turvassa ja rakastettuja omana itsenämme. Jos toinen rikkoo luottamuksen pettämällä toista, satuttaa se kipeästi ja traumatisoi petetyn osapuolen. Miten olette käsitelleet asiaa? Millä tavalla kumppanisi on alkanut rakentaa rikkomaansa luottamusta? Katuuko hän tekoaan? Onko hän pyytänyt anteeksi? Uskottomuus on parisuhteessa suuri kriisi ja ammattiapu on useimmiten tarpeen.
Jos haluatte jatkaa yhdessä niin, että kumpikin voi suhteessanne hyvin, on molempien sitouduttava siihen. Parisuhde ei voi rakentua sen varaan, että vain toinen rakentaa sitä. On tärkeää pysähtyä keskustelemaan asiasta kumppanin kanssa. Ilman vuorovaikutusta ei synny ymmärrystä. Ilman ymmärrystä ei synny yhteyttä. Toisen käytöksen, tekojen ja puheiden ymmärtäminen on parisuhteessa erityisen tärkeää.
Mietin, kannattaisiko teidän hakeutua ulkopuolisen avun piiriin? Kun omaa parisuhdetta tutkailee kolmannen näkökulmasta, voi kumpikin osapuoli havahtua uudenlaiseen vuorovaikutukseen. Voi syntyä jotain uutta. Toisaalta voi pitää mielessä senkin vaihtoehdon, että huonoon suhteeseen ei tarvitse jäädä. Voit miettiä esimerkiksi mitä sinä haluat elämältä? Mitä haluat parisuhteestasi? Onko se taakka vai voimavara? Mitä menettäisit ja mitä saisit tilalle jos lähtisit suhteesta? Näitä kysymyksiä voit miettiä itseksesi, mutta on hyvä muistaa että esimerkiksi perheneuvontaan voi hakeutua yksinkin. Joskus jo toisenkin osapuolen tekemät löydöt voivat tönäistä parisuhteen dynamiikan aivan uudelle uralle.
KYSYMYS: Olen erittäin psykologisesti mieltä askarruttavan asian edessä, ja haluaisin kuulla kommentteja siihen. Tapasin mieheni runsas 2v sitten, tapailimme ensimmäisen vuoden tiiviisti ja sovimmekin melko alussa ettemme tapaile muita. Jo tutustuessamme mietin miksi niin superkomea ja hyväkäytöksinen, huomaavainen, positiivinen, keskustelutaitoinen ja sympaattinen bisnesmies on sinkku. Sellainen joka naisen unelma. Se jotenkin herätti epäilyjä jatkuvasti, ja se että hän oli välillä hieman ailahtelevainen. Hänellä pitkä suhde takana ja siitä myös lapsi. Ekan vuoden olinkin todella varuillani, joten etenimme hyvin rauhassa ja tutustuimme kunnolla. Toisen vuoden alkaessa aloimme seurustella vakavasti, muutimme yhteiseen asuntoon, mietimme taloa, lapsia, naimisiinmenoa. Suhteemme oli muodostunut täydelliseksi! Hän oli jopa ottanut tyttäreni kuin omaksi lapsekseen. Meillä aina synkannut kaikki, samalla aaltopituudella oltu ja niin onnellisina odotimme loppuelämäämme yhdessä. Seurustelumme alussa ekat puoli vuotta hän suorastaan vaati luottamusta, että olemme loppuelämämme yhdessä, ei enää muita, hän on suhteessamme 200%sesti. Että minun pitää luottaa. Puhuimme asioista hyvin syvällisesti, koska halusin olla varma hänestä. Hän vaati myös 7v tyttäreni luottamusta. Aloin pikkuhiljaa luottaa ja mietinkin aina mikä onni minua oli potkaissut! Tuollainen mies tullut elämääni ja rakastamme toisiamme niin palavasti. Lupauduimme viettämään loppuelämämme yhdessä. Olin maailman onnellisin.
Pari kk sitten kaikki muuttui. Hän muuttui. Kuin eri persoonaksi. Mielialat vaihteli, suuttui pienestäkin yksinkertaisesta kysymyksestä. Puhuimme, sovimme asiat ja tilanne rauhoittui. Ajattelin että jokin sitoutumiskammo tms kumpuili hänestä. Tilanne oli ok kunnes tulin raskaaksi..... Se oli hänelle ehdoton ei vaikka olimme puhuneet lapsista. Sen jälkeen kaikki romahti. Aloin miettiä onko hän sittenkään tosissaan, onko tässä järkeä kun ei haluakaan lasta. Rakastin ja rakastan edelleen niin syvästi.
Samaan syssyyn sain selville, että 1. vuoden kun tapailimme, hän oli asunut silloisen naisensa kanssa vielä samassa osoitteessa! Minulle sanoi olevansa vuokralla firman asunnossa. He erosivat kun me muutimme yhteen. Naisen mukaan he olivat tapailleet jälkeenkin. Hänen mukaan lämmitelleet välejä, mies kuulema esitellyt samaa tonttia hänelle, kuin minulle, mies ollut hänen mökillä kylässä, kun sanonut minulle menevänsä vanhempiensa luo. Vapunpäivänä mies soitti minulle, kun olin reissussa ja puoliksi itki kertoessaan kuinka rakastaa, kuinka elää vain minulle ja ettei minun tarvitse murehtia, että me menemme naimisiin. Saman päivän oli viettänyt exänsä kanssa! Miehen mukaan ovat olleet vain kavereita ja että heidän suhteensa oli kuopattu jo ennen kuin me olemme tavanneet. Samapa se enää... Mietin vain millainen ihminen tekee tuollaista?? Asiaa miettineenä tuntuu että hän on koko suhteemme ajan valehdellut joka ikisen lauseen??? Onko se mahdollista? Jos niin millaisia psykopaatteja tässä maailmassa oikein liikkuu? Hän sanoi olleensa tosissaan kanssani ja ettei kuulema sitä voi esittää, mitä meillä oli.
Minulla meni täysin usko/luotto ihmisiin. En luota varmaan enää ikinä kehenkään. Kaiken lisäksi hän haluaisi vielä korjata välit ja asiat. Ehkä yrittää puhtaalta pöydältä uudelleen. Aivan järkyttävää.
D'amour, 30
VASTAUS: Viestisi luettuani ajattelin, että halumme ja tarpeemme rakastaa on joskus niin suuri, että se tekee sokeaksi rakkautemme kohteelle. Jatkamme rakastamisesta, vaikka unelmamme loittonee yhä kauemmaksi todellisuudesta. Sinäkin sanot, että rakastit ja rakastat edelleen häntä syvästi. Mitä hänessä rakastat? Mikä siitä on totta ja mikä toivetta? Vain huonoissa elokuvissa pahikset ovat vain pahoja. Tosielämässä ihmisestä löytyy aina muitakin puolia. Me haluamme uskoa hyvään, joskus silloinkin kun sitä on kovin vähän näkyvissä. Mutta ne ei-hyvät puolet ihmisessä ovat vähintään yhtä totta. Halu luottaa ja uskoa hyvään on kuitenkin myös hyvä asia. Ilman sitä olisimme epäileviä ja meidän olisi vaikea liittyä muihin ihmisiin.
Jos tuo kaikki mitä viestissäsi kuvasit, olisi ollut elokuvaa, niin katsojat olisivat jo alun pienistä merkeistä, katseista, sanoista, eleistä lukeneet vaaran merkkejä. Tässä ei ehkä käy hyvin. Sinäkin luit niitä. Sanoit, että oli asioita, jotka herättivät epäilyn. Joka naisen unelma. Täydellinen parisuhde. Koko elämä yhdessä. Liian hyvää ollakseen totta. Mutta kun meissä on vahvana halu ja tarve rakastaa, niin me emme halua uskoa vaaran merkkejä, joita ulkopuolisen on joskus helpompi nähdä. Kunnes meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin katsoa ja uskoa.
Miehen käyttäytyminen, kuvaamiesi asioiden perusteella arvioituna, kuulosti kyllä hyvin huolestuttavalta. En puutu siihen sen enempää, sillä tässä kohdassa olennaisempi kysymys sinun kannaltasi on, että miten pääset yli, eteenpäin. Odotatko hänelle edelleen lasta? Jos odotat, niin se tarkoittaa sitä, että sinun on todennäköisesti tavalla tai toisella löydettävä tapa olla yhteydessä hänen kanssaan lapsen asioihin liittyen. Kun on tullut petetyksi, menettänyt luottamuksen toiseen ihmiseen ja hänen kykyynsä rehellisyyteen, niin yhteydenpito ei tule olemaan helppoa. Saatat tarvita ulkopuolisen ihmisen tukea ja ikään kuin toiset objektiiviset silmät, jotka auttavat sinua selviämään eteen tulevista tilanteista.
Sanot, että sinulla meni luotto ihmisiin täydellisesti. Et luota enää ikinä keneenkään. En yhtään ihmettele. Silti ajattelen, että meissä ihmisissä on vahvana halu ja tarve rakastaa, löytää joku johon voi luottaa ja jonka kanssa on turvassa. Tämä on eteenpäin vievä voima. Ja onneksi suurin osa ihmisistä on luottamuksen arvoisia. Toivon, että sinun on jossain kohtaa mahdollista kohdata tällainen ihminen.
KYSYMYS: Tarvitsen/tarvitsemme apua parisuhteessa joka on nyt kohdannut niin suuren kriisin ettemme sitä enää pysty selvittämään.
Eli, meillä on ollut molemmin puolista pettämistä ja valehtelua. Kaiken olen oikeastaan minä aiheuttanut omilla toiminnoillani. Olen siis paljastunut viime kesänä puolisolleni salasuhteesta joka oli enemmänkin henkistä kuin fyysistä tapailua ja viestien vaihtelua. Tämä suhde oli ajankohtainen n. 2v sitten ja sitä kesti n.1kk. Koskaan en tilannetta päästänyt siihen pisteeseen että se olisi muuttunut seksuaaliseksi suhteeksi. Tiedän, se ei tasaa sitä asiaa mitenkään. Tein väärin ja silloin sen myöskin ymmärsin ja lopetin suhteen kun tajusin miten tyhmästi olen tekemässä. Toinen asia mistä myös paljastuin samalla kertaa oli se että olin lähetellyt laivalla tapaamalleni naiselle viestejä joilla ei ollut itselleni mitään tarkoitusta, typerää itsetunnon boostaamista. Tuo viestittely ei siis johtanut mihinkään vaan oli hetken päähänpisto ja kesti sen ajan kun join kahvia tauolla töistä. Väärin tehty, tiedän.
Nämä asiat kun paljastuivat kesällä niin puolisoni oli ehdoton sen asian suhteen että ero on ainoa vaihtoehto ja sen myös silloin hyväksyin.
Asiasta kului muutamia viikkoja ja koitti se päivä kun olimme lähdössä hänen vanhemmilleen kertomaan tätä asiaa niin ehdotin että saanko minä olla se joka sen heille kertoo. Johon puolisoni vastasi että "en mä tässä nyt ole mihinkään lähdössä, ei tarvitse puhua mitään". Tästä luonnollisesti sain toivoa että tunnelin päässä on valoa ja töitä tekemällä saisimme asiat kuntoon.
Töitä siinä tehtiinkin, en painostanut, autoin lapsen hoidossa, annoin hänelle tilaa ja omaa aikaa niin paljon kuin suinkin pystyin. Lähdin jopa lapsemme kanssa maalle mummolaan että äiti saa touhuta omia asioitaan.
Ennen kaikkea pyysin anteeksi.
Kunnes tuli uudenvuodenaatto, jolloin minulle paljastui että hänellä on ollut loka-marraskuun ajan seksisuhde toiseen mieheen. Maailmani romuttui mutta silti osasin antaa hänelle tapahtuman heti anteeksi koska ainoa syyllinen siinä asiassa olen minä itse, minä hänet siihen tilanteeseen ajoin.
Nyt olemme viime päivät yrittäneet keskustella asiasta mutta tilanne on täysin mahdoton. Hän ei omien sanojensa mukaan enään rakasta minua ja haluaa erota kun taas minä rakastan häntä yli kaiken ja teen kaiken voitavani että saisimme asiat kuntoon. Luonnollisesti olen halunnut tietää tapahtuneesta kaiken ja kysellyt ja kysellyt ja kaiken kyselyn jälkeen saanut rehelliset vastaukset missä, milloin ja kuinka monta kertaa. Ei ole ollut helppoa kuultavaa.
Yksi asia, minkä itse näen tässä ongelmaksi on se, että silloin kesällä hän ei juurikaan halunnut keskustella asiasta vaan on miettinyt asiat yksin.
Mitä teemme? En halua luovuttaa kun kyseessä on niin paljon rakkautta ja kaiken lisäksi meitä on tässä perheessä 3. Hän, minä ja ihana 3-vuotias tytär.
Anteeksi sekava teksti, liikaa tunteita mukana.
_____________________________________________________________________________________
Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________
VASTAUS: Kiitos rehellisestä kirjeestäsi, ei tarvitse pyytää anteeksi sitä, että on liikaa tunteita mukana. Miksi ei olisi? Tuntuu sitä, että kesästä lähtien liittonne on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. Ja se jos mikä, on raskasta. Tunteiden vaihdellessa on monesti vaikea nähdä selkeäsi, mistä on kyse ja mitä tulisi tehdä. Hätä suhteen mahdollisesta päättymisestä on niin suuri, että on valmis vaikka mihin, esimerkiksi kantamaan yksin syyllisyyden ja vastuun siitä, mitä on tapahtunut.
On hienoa, että pystyt kantamaan vastuun teoistasi ja niiden seurauksista. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettet missään nimessä ole yksin syypää siihen, minkälaisessa tilassa parisuhteenne tällä hetkellä on. Tuntuu siltä, että teillä on ollut molemmin puolin vaikeuksia olla rehellisiä ja avoimia, toisaalta sitoutua ja olla uskollisia. Suhteessanne on ollut eriasteista pettämistä ja salailua.
Loppujen lopuksi ei ole oleellisinta löytää syyllistä ja ongelmien aloittajaa, vaan oleellista on tarkastella rehellisesti sitä, mitä on tapahtunut ja mitä tulisi tapahtua nyt. Tällä en tarkoita yksityiskohtien onkimista ja kuulustelua, tarkoitan ennemminkin sitä, että anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen edellyttävät yhteistä ymmärrystä siitä, mitä todella on tapahtunut, myös tunnetasolla.
Minulle tuli olo, että olit valmis antamaan puolisolle anteeksi uudenvuoden aattona vähän liiankin hätäisesti. Kirjoitat, että vaikka maailmasi romuttui, niin silti osasit antaa hänelle tapahtuman heti anteeksi. Itse uskon, että olisit tarvinnut siihen enemmän aikaa. Tuntuu siltä, että olet niin vakuuttunut omasta syyllisyydestäsi ja osallisuudestasi puolisosi tekoihin, ettet ole valmis kohtamaan myös sitä puolta, että kumppanisi on tehnyt väärin sinua kohtaan ja se on haavoittanut sinua.
Anteeksi antamiseenkin voi kulua aikaa, molemmin puolin. Joskus olemme valmiit antamaan anteeksi edes asiaa käsittelemättä, jotta emme vain menettäisi toista. Se ei ole kuitenkaan viisasta. Sydän tarvitsee aikaa toipuakseen ja pettymys tarvitsee tien purkautuakseen.
Hiljalleen pitäisi selvittää, mitä te haluatte nyt ja mihin te kaksi olette valmiina. Se ei yksin riitä, että sinä olet valmis tekemään kaiken voitavasi. Liittonne korjaamiseen tarvitaan molempia.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että teidän kannattaa ratkaista ristiriitanne ja yrittää palauttaa menetetty luottamus. myös sen takia, että perheessänne on teistä molemmista täysin riippuvainen lapsi. Hänen takiaan kannattaa ainakin yhdessä miettiä, ovatko ongelmanne sellaisia että ne pystyy ratkaisemaan. Luulen, että merkittävintä, ei ole se, mitä on tapahtunut, vaan se mihin olette valmiita nyt. Oletteko molemmat valmiita tekemään työtä, keskustelemaan ja antamaan anteeksi ja sitä kautta antaa perheellenne vielä mahdollisuus? Ehdotan, että, jos mahdollista, käännytte ammattiauttajan puoleen. Paikkakuntanne kirkon perheneuvonta auttaa teitä varmasti mielellään, vaikka ehkä joudutte apua hiukan jonottamaan.
KYSYMYS: Olen 24-vuotias nainen ja seurustellut avopuolisoni kanssa nyt 6 vuotta. Puolitoista vuotta sitten hän jäi kiinni yhden illan suhteesta. Saman vuoden lopulla sairas isäni kuoli, tuli hautajaiset, paperityöt, kävin koulussa ja toteutin laajaa ja vaativaa projektia. Puolen vuoden ajan elämä oli pelkkää selviytymistä; koulusta kotiin, sänkyyn turvaan ja jotakin sarjaa eetteriin, jotta saisi ajatukset muualle. Aamulla ylösnoustessa ensimmäinen ajatus oli elämän lopettaminen siihen paikkaan. Minulla on taustalla ennestään masennusta ja viiltelyä.
Pettämisen käsittely jäi puolitiehen koska minulla ei ollut voimia ja puoliso halusi vain unohtaa. Minäkin halusin ja haluaisin yhä unohtaa, mutten pysty. Tiedän että kertoessaan pettämisestään hän on valehdellut minulle ja jättänyt paljon kertomatta, ajasta, paikasta, paikalla olleista ihmisistä, jotka myös tietävät tapahtuneen. Tämä kalvaa minua. Tiedän hänen myös pitäneen yhteyttä muihin naisiin, "ystäviin", joita minä en koskaan tavannut. Nyt hän on nämä yhteydenpidot lopettanut (toivottavasti) ja muutoinkin vakuuttaa olevansa muuttunut.
Minä en vain saa luottamusta takaisin. Haluaisin ajatella perheen perustamista, häitä ja lapsiakin joskus, mutta nyt nuo kaikki ajatukset satuttavat ja tekevät minut vihaiseksi. Miten voin kuvitella rakentavani tulevaisuutta ihmisen kanssa, joka hallinnoi elämän kriisitilanteita syrjähypyllä? Miehen, johon en saa haluamaani keskusteluyhteyttä, vaikka olen yrittänyt. Paljon hän on muuttunut kuuden vuoden kuluessa, mutten tiedä onko se tarpeeksi. Tuntuu, että mies on syrjähypyllään vienyt minulta kokonaan uskon itseeni, tulevaisuuteen ja rakkauteen.
Miksi sitten valitan vielä? Arki sujuu hyvin ja tasapainoisesti. Olen panostanut suhteeseen paljon, alusta asti olen ajatellut että selvitän kaikki karikot, kunnes joudun nostamaan käteni ylös ja sanomaan, etten enää osaa. Mieheni on kiltti ja hellä, uskon hänen aidosti välittävän minusta. Tahtoisin sanoa että rakastan häntä, mutta en enää tiedä onko se sittenkin vain syvää kiintymystä ja tottumusta. En koskaan ole ollut kenenkään toisen kanssa, en rakastu tai luota helposti ja tämä kriisi on vetänyt minut vain entistä pahemmin lukkoon. En päästä ketään lähelle enää sitäkään vähää. Itsetuntoni on täysin mennyt ja kaikkien kriisien mukanaan tuoman stressin takia en ole jaksanut hoitaa ystävyyssuhteitani, joten ystäviä ei oikeastaan ole.
Kai päällimmäinen kysymys minulla on, mitä teen? Kannattaako minun enää kaivaa mennyttä pettämistä uudelleen käsittelyyn, vai onko nyt aika sanoa, että täytyy erota? En haluaisi erota, mutta… Voiko jossain olla joku parempi? Ja miten voin avata itseäni uusille ihmisille, jotta löytäisin uskoa siihen, että minuakin voi joku aidosti rakastaa? Miten voisin antaa mahdollisuuden uudelle rakkaudelle, kun en halua antaa vanhankaan enää palata? Voinko päästä eteenpäin, jos saan pettämisen täydellisesti käsiteltyä, vai tuoko se vain uutta tuskaa mukanaan, kun puoliso myöntää valheensa?
Mistä löydän tukea, kun tunnen olevani niin yksin?
[i]Varjo, 24
VASTAUS:[/i] Hyvä ystävä, kirjeestäsi välittyi hyvin tämänhetkinen yksinäisyytesi, turvattomuutesi ja epätietoisuutesi siitä miten lähteä ratkaisemaan kertomiasi asioita. Olet jo aloittanut matkan kirjoittamalla niitä kirjeeseesi.
Kirjoittaminen on usein hyvä tapa alkaa jäsentämään elämäänsä.
Kerrot, että puolitoista vuotta sitten sait tietää avopuolisosi yhden illan suhteesta. Asian käsitteleminen jäi kesken. Sen jälkeen isäsi kuoli ja jouduit selviytymään voimiesi äärirajoilla. Tuolloin ajatuksissasi oli jopa elämäsi lopettaminen. Nyt, kun noista tapahtumista on kulunut jonkin verran aikaa, olet alkanut tarkastelemaan tapahtuneita. Luen kirjeestäsi myös, että tämä tapahtuneiden ja sen miettiminen mitä oikein haluaa ja tarvitsee, liittyy myös siihen, että suuntaat katseesi tulevaisuuteen, siihen, millaista elämää sinä haluaisit elää ja kenen kanssa.
On erittäin tärkeä kysymys pohtia sitä, että onko nykyisessä parisuhteessasi sellaiset perusteet, joiden varaan voisit rakentaa tulevaisuuttasi, perustaa perheen, saada lapsia. Monet ihmiset alkavat tarkastella parisuhdettaan tarkemmin kun nämä teemat alkavat tulla ajankohtaisemmiksi. Tällöin myös yleensä nousee tärkeäksi kriteeriksi turvallisuus. Kerrot kirjeessäsi myös, että olette olleet yhdessä 6 vuotta. Olet siis ollut vasta 18-vuotias yhteen mennessänne. Kerrot myös että avopuolisosi on ensimmäinen suhteesi.
Voisiko olla niin, että tapahtuneet asiat ovat sysänneet sinussa liikkeelle laajemminkin jonkinlaisen itsenäistymisprosessin. Vaikka tällaiset prosessit aiheuttavatkin usein hämmennystä ja jopa kaaosta ihmisen mieleen niin ne ovat kuitenkin usein tärkeitä vaiheita ihmisen elämässä. Niissä ihminen ikään kuin uudelleen kalibroi itsensä seuraaviin elämänvaiheisiin. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna epätietoisuus ja kaaos eivät välttämättä ole huonoja asioita.
Mutta yksinäisyys taas on huono asia. Se lisää usein kelpaamattomuuden tunteita ja vaikuttaa kielteisesti minäkuvaamme. Yksinäisyyden tunne aktivoi aivoissamme samoja kohtia kuin fyysinen kipu. Yksinäisyys tekee meidät huonolla tavalla riippuvaisiksi ja altistaa meitä sille, että emme pysty pitämään hyvällä tavalla kiinni omista rajoistamme. On tärkeää, että ympärillämme on muita ihmisiä ja että elämämme ei ole vain yhden ihmisen varassa. Se on hyväksi sekä ihmiselle itselleen että parisuhteelle. Jos meillä ei ole kumppanimme lisäksi muita ihmissuhteita on vaara, että parisuhteesta tulee liian tiivis. Tämä saattaa joskus altistaa myös uskottomuudelle. Uskottomuuden avulla yritetään tuoda ilmaa suhteeseen. Ilmaahan siinä tulee mutta valitettavasti ei kovin hyvänlaatuista. Ihmiset ympärillämme auttavat meitä myös peilaamaan itseämme eri kulmista. Yhden ihmissuhteen kautta näemme helposti liian yksipuolisen kuvan itsestämme, puhumattakaan siitä, että olemme ihan yksin.
Kerrot, että et saa haluamaasi keskusteluyhteyttä mieheesi. Koet, että pettämiseen liittyvät asiat ovat yhä epäselviä ja niihin liittyy mahdollisesti vielä valehtelua. Tästä näkökulmasta on hyvin ymmärrettävää, että et pysty jättämään asiaa taakse, unohtamaan. Käsittelemättömät pettymykset jäävät helposti vaikuttamaan parisuhteen taustalle ja saattavat myös aktivoitua myöhemmissä elämäntilanteissa uudelleen. Mikäli päädytte jatkamaan yhdessä, on tärkeää, että kyseiseen vaiheeseen liittyvät asiat tulevat jollain tapaa yhdessä puhutuiksi.
Jäin kovasti miettimään kirjeesi lopussa esittämiäsi hyviä kysymyksiä. Kannattaako kaivaa mennyttä pettämistä esille? Olisiko parempi sanoa, että erotaan? Miten voin avata itseäni uusille ihmisille ja mahdollisesti uudelle rakkaudelle? Mistä löydän tukea kun tunnen olevani niin yksin?
Suosittelen sinulle lämpimästi, että lähdet hakemaan itsellesi ulkopuolista tukea. Esimerkiksi kirkon perheneuvonta voisi olla tällainen paikka. Ikäsi puolesta saatat päästä myös johonkin nuorille suunnattuun hoitotahoon, erityisesti jos olet opiskelija. Etsi netistä paikkakuntasi tukea tarjoavia palveluja. Kerrot, että taustaasi liittyy myös masennusta ja viiltelyä. Ovatko tähän liittyvät asiat jääneet myös käsittelemättä?
Avun etsiminen saattaa aluksi olla vaivalloista, mutta kun oikea paikka löytyy, sieltä sinun on mahdollista saada tukea jonka avulla löydät itse omia vastauksia noihin esittämiisi kysymyksiin. Sinä osaat kuvata ja eritellä asioita hyvin joten sen perusteella voisin ennustaa, että sinulla on hyvät mahdollisuudet löytää kadottamaasi uskoa itseesi, tulevaisuuteen ja rakkauteen.
Olemme olleet yhdessä poikaystäväni kanssa useamman vuoden. Pari vuotta seurusteltuamme sain tietää, että poikaystävälläni oli ollut jonkinlainen yhdenillan juttu toisen tytön kanssa. Murruin täysin, mutta halusin kaikesta huolimatta yrittää pelastaa suhteemme, sillä olimme siihen saakka viettäneet mukavaa elämää yhdessä. Yritin pitkään saada selville pettämiseen johtaneita syitä, mutta poikaystävälläni ei ollut mitään sanottavaa. Kun yritin ottaa asian puheeksi, hän usein suuttui ja sanoi olevansa hirveä ihminen ja kaikki ongelmat parisuhteessamme ovat hänen syytään. Tuntui, että pettämisestä tuli minun ongelmani, josta minun täytyi yksin selvitä.
Olen vuosien ajan yrittänyt oppia luottamaan poikaystävääni. Useita kertoja olen kuitenkin joutunut pettymään, kun mies on jäänyt kiinni valehtelusta. Hän on valehdellut niin raha-asioista kuin baarikeikoistakin. Joskus mies on oikeasti pahoitellut valehteluaan, mutta usein hän puolustautuu sanomalla, ettei uskalla kertoa kaikkea, koska muuten rajoittaisin hänen menemisiään. Hänen mielestään parisuhteemme ongelmana on se, että rajoitan hänen elämäänsä, ja minun pitäisi vain unohtaa menneisyydessä tapahtuneet asiat. Olen yrittänytkin tietoisesti luottaa mieheni sanaan ja ottaa rennommin. Kun pikku hiljaa olen saanut rakennettua luottamusta, sen pohja on romahtanut uusien valheiden myötä.
Olen yrittänyt avoimesti kertoa miehelle tunteistani ja sanonut, että parisuhteessa minulla on mielestäni oikeus luottaa toiseen. Siihen mieheni on vastannut, että hän ei voi luvata minulle enää yhtään mitään. Se tuntuu pahalta, ja vie minulta uskon yhteiseen tulevaisuuteemme. Hän sanoo rakastavansa minua ja haluavansa olla kanssani. Meillä on suurimman osan ajasta mukavaa yhdessä, tykkäämme samoista asioista ja olemme kokeneet yhdessä monia hienoja hetkiä.
Olemme yrittäneet keskustella ongelmistamme, mutta suhteemme on nyt solmussa. Haluaisin ratkoa ongelmat, jotta voisimme jatkaa elämäämme ja olla vihdoin onnellisia. Onko väärin vaatia toiselta rehellisyyttä? Miten voisin oppia luottamaan mieheeni? Nainen, 26
Hei ja kiitos viestistäsi,
Sen keskeinen teema näyttää olevan rehellisyyden ja luottamuksen merkitys parisuhteessa. Ensimmäisenä haluan sanoa, että on hienoa, että olet avoimesti kertonut poikaystävällesi tunteistasi ja siitä, miten tärkeää luottamus parisuhteessa on sinulle. Mutta vastaus, jonka olet mieheltäsi saanut tekee minut surulliseksi puolestasi. Jos miehesi ihan tosissaan sanoo, ettei voi luvata Sinulle enää yhtään mitään, niin olen samaa mieltä kanssasi, se todellakin vie pohjaa pois suhteeltanne.
Kerrot poikaystäväsi valehtelevan Sinulle toistuvasti. Viestistäsi ei kuitenkaan voi ihan varmuudella päätellä, mihin kaikkeen valehtelu liittyy. Konkreettisina esimerkkeinä kerrot hänen valehdelleen baarireissuistaan ja raha-asioista. Rajoittuuko valehtelu näihin kahteen teemaan? Jos näin on, voisiko poikaystäväsi tarve valehdella loppua, jos itse suhtautuisit suopeammin hänen baarireissuihinsa ja tapaansa käyttää rahaa? Tähän suuntaan viittaa myös se, että poikaystäväsi mielestä rajoitat hänen elämäänsä liikaa. Auttaisiko vakava keskustelu siitä, mitä toisiltanne odotatte ja millaiset ovat suhteenne "pelisäännöt"?
Vai onko poikaystäväsi valehtelu mahdollisesti sittenkin paljon laaja-alaisempaa, suorastaan "patologista"? Siinä tapauksessa tilanne on vakavampi ja joudut miettimään, oletko valmis jatkamaan suhdetta, vaikka valehteluun ei tulisikaan muutosta? Oletko valmis kestämään ajoittaista epäluotettavuutta ja sillä tavalla maksamaan hinnan kaikesta muusta mukavasta, jota suhde tarjoaa? Saattaa nimittäin olla niin, että miehesi ei lopeta valehteluaan, jos/kun hän ei itse näe siihen mitään tarvetta.
Lopussa esität kysymyksen, miten voisit oppia luottamaan ihmiseen, joka on toistuvasti osoittautunut epäluotettavaksi? Kysymykseen sisältyy minusta jonkinlainen ristiriita! Miksi pitäisi oppia luottamaan ihmiseen, joka ei ole luotettava?
Jos poikaystävälläsi ei ole halua muuttaa käyttäytymistään, niin Sinun tuhannen taalan kysymyksesi taitaa olla, oletko valmis hyväksymään hänet sellaisena kuin hän on. Vai ovatko rehellisyys ja luotettavuus sinulle niin suuria arvoja, että on parempi lopettaa suhde. Rehellisiäkin miehiä maailmasta löytyy!
Jos olette kumpikin halukkaita jatkamaan pohdintaa, niin voisitte toki yrittää löytää itsellenne pariterapeutin vaikka lähimmästä kirkon perheasiain neuvottelukeskuksesta. Yksityisiä terapeutteja löytyy netistä.
Sain eilen tietää, että miehelläni on ollut suhde toiseen naiseen useamman kuukauden ajan. Olen tällä hetkellä todella ahdistunut, työnteosta ei tule mitään, mutta en uskalla ajatella sairaslomaa. Kyyneleet vain vuotavat.
Miten tästä pitäisi edetä? Miten keskustella mieheni kanssa? Minä olen niin tunteet sekaisin, loukattu ja pelkään. En tiedä, mistä aloittaa.
Meillä on 10- ja 13-vuotiaat lapset. Jos isä lähtee, heidän maailmansa romahtaa. Minä en selviä.
Kiitos edes pienestä avusta jo etukäteen.
Hyvä kysyjä!
Kiitos viestistäsi. Kirjoituksesi oli sen verran suppea, että joudun vastaamaan sinulle ehkä hieman persoonattomasti, mutta toivottavasti saat siitä jotakin ajatuksen aihetta. Samalla viestisi oli lyhykäisyydessään hyvin puhutteleva ja kertoo ehkä ensi shokista. Kuvailemasi reaktiot ja tunteet vaikuttavat normaaleille järkyttävässä tilanteessa, kun jokin mihin on uskonut ja luottanut pettää. Kuvailet tunnelmaa, kuin matto olisi vedetty jalkojen alta.
Kysyt miten pitäisi edetä ja miten keskustella miehesi kanssa. Tuntuu, että olet lähtenyt etenemään juuri oikein ja hyvään suuntaan: 1) otat tunteesi vakavasti ja suostut elämään niitä 2) lähdet hakemaan apua ja tukea vaikeassa tilanteessa ja 3) muistat myös lapset. Suosittelen jatkamaan tällä linjalla. Eli.
On tervettä kohdata omat tunteensa sellaisina kuin ne eteen tulevat. Arvosta niitä. Ne ovat tärkeitä viestejä sinulle paitsi omasta voinnistasi myös suhteenne merkityksestä sinulle. Onko sinulla ketään läheistä ystävää, jolle voisit purkaa päällimmäisiä tuntemuksiasi? Toivottavasti voit lähipiiristäsi saada tukea ja luottamuksen siihen, että et ole tapahtumien pyörteessä yksin. Ehkä jollekulle muullekin on joskus käynyt samoin ja voit saada ymmärrystä.
Toisaalta voimakas reaktiosi kertoo suhteenne merkityksestä sinulle. Uskottomuuden ei automaattisesti tarvitse merkitä suhteen rikkoutumista tai sen laadun lopullista heikkenemistä. On teistä kahdesta kiinni mitä suhteellenne teette. Oma kokemukseni on, että uskottomuuden voi kääntää omaksi ja parisuhteen hyödyksi, mikäli molemmat sitoutuvat suhteen avoimen tutkimiseen, havaittujen ongelmien myöntämiseen ja käsittelyyn sekä luottamuksen uudelleen rakentamiseen. Tämä ei kuitenkaan tapahdu hetkessä tai helposti. Se vaatii paljon yhteistä keskustelua, tunteiden kohtaamista ja vastaanottamista puolin ja toisin, uskoa muutoksen mahdollisuuteen ja yhteistä surua siitä, mikä on menetetty. Luottamus rakentuu avoimuudelle ja sanojensa mittaiselle toiminallelle hitaasti, mutta se on mahdollista. Tässä työssä ammattiauttaja voi olla hyvänä tukena ja apuna.
Jos puolisosi ei ole valmis luopumaan toisesta suhteestaan, tai tästä tulee liian suuri juopa välillenne, sen ei tarvitse koitua sinun tuomioksi. Tämäkin tuska ja pelko voi opettaa sinulle uusia asioita itsestäsi ja muista. Pelkojesi ja epävarmuuksiesi kautta pääset toivottavasti kosketuksiin myös sellaisten voimavarojesi kanssa, joista et vielä tiennyt tai jotka odottavat puhkeamistaan. Toisaalta jos onnellisesti käy, opit itsestäsi ja toiminnastasi uusia asioita, joita voit käyttää hyödyksesi nyt ja myöhemmin jääpä puoliso rinnallesi tai ei. Seuraamalla itse viitoittamaasi polkuasi (tunne, hae tukea, tutki, toimi ja muista lapset) voit olla voittaja käypä niin tai näin.
Mietit mistä aloittaa. Juuri tuo kuulostaa erittäin hyvälle. Et säntää suoraan ratkaisuihin tai toimintaan, vaan pysähdyt kuulostelemaan oloasi ja miettimään asioita. Ehkä puntaroit eri näkökulmia ja vaihtoehtoja. Se on aikuisuutta ja kypsyyttä haastavassa tilanteessa. Kuulostaa myös mainiolle, että pelostasi huolimatta, et lamaannu, vaan lähdit nopeasti etsimään apua ja tietä ulos.
Kysyt miten keskustella miehesi kanssa. En usko, että tällaisessa tilanteessa on olemassa kovin hyviä neuvoja. Vaikeimmissa tilanteissa käyttäydymme kuitenkin juuri niin hyvin kuin osaamme. Tärkeimmän olet jo tehnyt: olet pysähtynyt miettimään ennen toimimista ja lopullisiin ratkaisuihin ryntäämistä. Sinänsä (ehkä hieman teoreettisesti kyllä) lienee edullista, jos voit puhua siitä, mitä itse koet ja tunnet ja pitäydyt minä-viesteissä. Syyttely helposti johtaa toisen linnoittautumiseen ja puolustusreaktioon.
Lopuksi pari sanaa lapsista. On hyvä, että pidät lapset mielessäsi. He luultavasti huomaavat ennemmin tai myöhemmin, että jokin on hullusti perheessänne. On hyvä antaa heille jokin selitys, mutta on ehdottoman tärkeää suojella heitä suhteenne sekamelskalta. Selitys voi olla niinkin yleisluontoinen kuin: äidillä ja isällä on nyt vaikeaa keskenään, mutta se ei mitenkään johdu teistä. Teemme yhdessä työtä asioiden selvittämiseksi. Tms. On tärkeää, että lapset eivät tule kriisinne osapuoliksi ja saavat kuulla, että eivät ole siihen syyllisiä. Normaali arjen pyöriminen on lasten kannalta helpottavaa ja turvallisuutta luova tekijä. Sitten kun itsellä on voimavaroja, on hyvä myös jutella lasten kanssa siitä, mitä heille kuuluu ja miten he ovat asiat kokeneet. Siitä kuitenkin kannattaa lähteä, että elätte nyt erityistä aikaa parhaan taitonne mukaan. On luonnollista, että se myös näkyy ja tuntuu lastenkin elämässä jotenkin. Itseltä ei kannata odottaa oppikirjamaisia suorituksia tai sankariäiteyttä. On lapsillekin tärkeä nähdä, että elämässä voi sattua kaikenlaista, kipeitäkin asioita, mutta niistä voi selvitä ja päästä eteenpäin. Se lienee yksi arvokkaimpia oppeja, joita lapselleen voi antaa.
