KYSYMYS: Olen erittäin psykologisesti mieltä askarruttavan asian edessä, ja haluaisin kuulla kommentteja siihen. Tapasin mieheni runsas 2v sitten, tapailimme ensimmäisen vuoden tiiviisti ja sovimmekin melko alussa ettemme tapaile muita. Jo tutustuessamme mietin miksi niin superkomea ja hyväkäytöksinen, huomaavainen, positiivinen, keskustelutaitoinen ja sympaattinen bisnesmies on sinkku. Sellainen joka naisen unelma. Se jotenkin herätti epäilyjä jatkuvasti, ja se että hän oli välillä hieman ailahtelevainen. Hänellä pitkä suhde takana ja siitä myös lapsi. Ekan vuoden olinkin todella varuillani, joten etenimme hyvin rauhassa ja tutustuimme kunnolla. Toisen vuoden alkaessa aloimme seurustella vakavasti, muutimme yhteiseen asuntoon, mietimme taloa, lapsia, naimisiinmenoa. Suhteemme oli muodostunut täydelliseksi! Hän oli jopa ottanut tyttäreni kuin omaksi lapsekseen. Meillä aina synkannut kaikki, samalla aaltopituudella oltu ja niin onnellisina odotimme loppuelämäämme yhdessä. Seurustelumme alussa ekat puoli vuotta hän suorastaan vaati luottamusta, että olemme loppuelämämme yhdessä, ei enää muita, hän on suhteessamme 200%sesti. Että minun pitää luottaa. Puhuimme asioista hyvin syvällisesti, koska halusin olla varma hänestä. Hän vaati myös 7v tyttäreni luottamusta. Aloin pikkuhiljaa luottaa ja mietinkin aina mikä onni minua oli potkaissut! Tuollainen mies tullut elämääni ja rakastamme toisiamme niin palavasti. Lupauduimme viettämään loppuelämämme yhdessä. Olin maailman onnellisin.

Minulla meni täysin usko/luotto ihmisiin. En luota varmaan enää ikinä kehenkään. Kaiken lisäksi hän haluaisi vielä korjata välit ja asiat. Ehkä yrittää puhtaalta pöydältä uudelleen. Aivan järkyttävää.

D'amour, 30

VASTAUS: Viestisi luettuani ajattelin, että halumme ja tarpeemme rakastaa on joskus niin suuri, että se tekee sokeaksi rakkautemme kohteelle. Jatkamme rakastamisesta, vaikka unelmamme loittonee yhä kauemmaksi todellisuudesta. Sinäkin sanot, että rakastit ja rakastat edelleen häntä syvästi. Mitä hänessä rakastat? Mikä siitä on totta ja mikä toivetta? Vain huonoissa elokuvissa pahikset ovat vain pahoja. Tosielämässä ihmisestä löytyy aina muitakin puolia. Me haluamme uskoa hyvään, joskus silloinkin kun sitä on kovin vähän näkyvissä. Mutta ne ei-hyvät puolet ihmisessä ovat vähintään yhtä totta. Halu luottaa ja uskoa hyvään on kuitenkin myös hyvä asia. Ilman sitä olisimme epäileviä ja meidän olisi vaikea liittyä muihin ihmisiin.

Jos tuo kaikki mitä viestissäsi kuvasit, olisi ollut elokuvaa, niin katsojat olisivat jo alun pienistä merkeistä, katseista, sanoista, eleistä lukeneet vaaran merkkejä. Tässä ei ehkä käy hyvin. Sinäkin luit niitä. Sanoit, että oli asioita, jotka herättivät epäilyn. Joka naisen unelma. Täydellinen parisuhde. Koko elämä yhdessä. Liian hyvää ollakseen totta. Mutta kun meissä on vahvana halu ja tarve rakastaa, niin me emme halua uskoa vaaran merkkejä, joita ulkopuolisen on joskus helpompi nähdä. Kunnes meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin katsoa ja uskoa.

Miehen käyttäytyminen, kuvaamiesi asioiden perusteella arvioituna, kuulosti kyllä hyvin huolestuttavalta. En puutu siihen sen enempää, sillä tässä kohdassa olennaisempi kysymys sinun kannaltasi on, että miten pääset yli, eteenpäin. Odotatko hänelle edelleen lasta? Jos odotat, niin se tarkoittaa sitä, että sinun on todennäköisesti tavalla tai toisella löydettävä tapa olla yhteydessä hänen kanssaan lapsen asioihin liittyen. Kun on tullut petetyksi, menettänyt luottamuksen toiseen ihmiseen ja hänen kykyynsä rehellisyyteen, niin yhteydenpito ei tule olemaan helppoa. Saatat tarvita ulkopuolisen ihmisen tukea ja ikään kuin toiset objektiiviset silmät, jotka auttavat sinua selviämään eteen tulevista tilanteista.

Sanot, että sinulla meni luotto ihmisiin täydellisesti. Et luota enää ikinä keneenkään. En yhtään ihmettele. Silti ajattelen, että meissä ihmisissä on vahvana halu ja tarve rakastaa, löytää joku johon voi luottaa ja jonka kanssa on turvassa. Tämä on eteenpäin vievä voima. Ja onneksi suurin osa ihmisistä on luottamuksen arvoisia. Toivon, että sinun on jossain kohtaa mahdollista kohdata tällainen ihminen.

Kaikkea hyvää syksyysi,
perheneuvoja Helena