KYSYMYS: Olen seurustellut poikaystäväni kanssa lähes 3 vuotta. Olen 24- ja hän 28-vuotias. Minusta tuntuu, että parisuhteeseemme on kasautunut erilaisia ongelmia ja nyt alan olla itse hyvin uupunut näiden ongelmien vuoksi.
Suurin haaste parisuhteellemme on se, ettei poikaystäväni kykene puhumaan omista tunteistaan, kokemuksistaan tai ajatuksistaan. Hän vaikuttaa masentuneelta ja onkin nyt käynyt kaksi kertaa psykologin luona. Hän kuitenkin kertoo, ettei pysty puhumaan psykologillekaan ja kokee käynnit "turhiksi". Ylipäätään hän kertoo motivaationsa kaikkea kohtaan olevan olematon. Tämä hänen puhumattomuutensa ja tunteiden patoaminen/piilottelu on minulle (ja epäilemättä myös hänelle) raskasta ja hiertää välejämme. Olen tästä hänelle yrittänyt puhua, mutta hän loukkaantuu ja vetäytyy keskustelusta. Yritän olla ymmärtäväinen ja annan hänelle kaiken ajan ja tilan mitä hän vain ikinä tarvitsee, mutta myös minulla on tarpeita. Toivon sydämestäni, että hän saisi apua masennukseensa ja ennen kaikkea ottaisi avun vastaan. Olen huolissani myös omasta jaksamisestani, mutta onneksi minulla on oma terapiani.
Toinen iso ongelma on se, että seksielämämme on voinut huonosti jo hyvin pitkään (1,5-2 vuotta). Kyse ennen kaikkea on siitä, että poikaystäväni katsoo pornoa ja omien sanojensa mukaan mieluummin katsoo pornoa kuin edes tekee aloitetta minun suhteeni. Hän kuulema ei halua tulla torjutuksi. Tämä taas on aiheuttanut sen, että minun itsetuntoni on pohjamudissa ja ajattelen, että pornon täytyy olla paljon parempaa kuin seksin minun kanssani. Minun aloitteisiini poikaystävä pääsääntöisesti vastaa myönteisesti, mutta tässä vaiheessa myönnän etten oikeastaan halua tehdä aloitteita, koska tunnen oloni riittämättömäksi, vastenmieliseksi ja rumaksi.
Olemme umpikujassa. Poikaystävä ei näe, kuinka paljon minua vaivaa se, ettei välillämme ole juurikaan läheisyyttä. Hänelle riittää, kunhan vaan saa itse tyydytyksen. Kerran hän spontaanisti kertoi minulle lopettavansa pornon katselun, mutta se paljastui myöhemmin valheeksi. Myös valehtelu asian tiimoilta satuttaa minua, rehellisyys on minulle tärkeä arvo parisuhteessa. Poikaystävä myös vähättelee minun huoltani.
Välillä mielessäni käy ajatus erosta, sillä minun on vaikea nähdä tietä ulos tästä tilanteesta. Toisaalta taas haluan olla poikaystäväni tukena, ja rakastan häntä todella. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä tai kenen puoleen kääntyä. Olisiko teillä mitään vinkkiä tai uutta näkökulmaa tilanteeseen? Kiitos jo etukäteen.
Huolissaan
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Huomaan viestistäsi, että rakastat ja välität poikaystävästäsi todella paljon. Haluaisit kovasti saada häneen yhteyden. Kuvaat hienosti sitä, että kun yrität saada poikaystävääsi keskustelemaan, kertomaan tunteistaan, kokemuksistaan tai ajatuksistaan, niin näissä tilanteissa hän vetäytyy. Toisaalta näet, että poikaystävälläsi ei ole hyvä olla ja olet huolissasi hänestä. Kirjoitit, että olet myös valmis antamaan hänelle tilaa, mikäli se on se, mikä auttaisi häntä.
On tavallista, että parisuhteissa puolisoilla on erilaiset tavat reagoida johtuen omasta opitusta tavoistamme lapsuudessa. Se, miten olemme oppineet selviytymään erilaisista tilanteista, näyttäytyy myös parisuhteessa reagointitapanamme. Parisuhteessa toinen osapuoli saattaa olla aktiivisempi tavoittelemaan kontaktia ja toinen saattaa vetäytyä niissä tilanteissa. Kontaktin ottaminen saattaa näyttäytyä osapuolille eri tavoin. Toisen usein hyvää tarkoittava käden ojennus, jonka tarkoituksena on auttaminen, saattaakin tuntua toisesta riitatilanteessa jopa vaatimuksena. Vetäytyvämpi osapuoli usein kokee itsensä riittämättömäksi, koska ei pysty antamaan toiselle sitä, mitä hän tarvitsisit siinä hetkessä. Hänen voi olla vaikeaa löytää sanoja tai kertoa tunteistaan, jos hän ei oikein itsekään niistä saa omassa päässään selvää. Näissä tilanteissa hänen saattaa olla vaikea olla läsnä ja hän saattaa lähteä vetäytymään kuoreensa tai kokonaan pois siitä tilanteesta. Usein tämä herättää avun tarjoajalle tunteen, että hän on tullut torjutuksi. Joskus herää myös kiukkua, jonka alla saattaa olla pelkoa yksin jäämisestä tai toisen menettämisestä, koska yhteys tuntuu olevan poikki. Joskus nousee mieleen kysymyksiä, että jos hän ei halua apua minulta, niin eikö hän myöskään halua minua.
Läheisyyden ja turvallisuuden kaipuu ihmissuhteissa ovat perustarpeita ihmisellä. Läheisyyden määrän tarve ja tavat ovat kuitenkin vaihtelevat eri ihmisillä. Usein parisuhteessa osapuolet eivät oikein osaa tai uskalla avoimesti kertoa toiselle omista tarpeistaan. Masentuneisuus saattaa lisätä vaikeutta läheisyyteen ja voimistaa vetäytymistä. Vetäytyvämpi osapuoli pitää ajatuksensa ja tunteensa sisällään ja hän saattaa tuntea itsensä ja ongelmansa rasitteeksi toiselle. Hän usein pelkää, ettei kelpaa tai riitä omana itsenään, joten avautuminen omista ajatuksistaan on iso riski hänelle.
Mikäli tämä kuvaus tuntuu yhtään tutulta tai haluat näkökulmia parien väliseen vuorovaikutukseen, niin kirjassa ”Kunpa sinut tuntisin paremmin” käydään läpi parisuhteessa tapahtuvaa vuorovaikutusta ja läheisemmän yhteyden rakentamista uudelleen. Se on Sue Johnsonin, tunnekeskeisen pariterapeutin, kirjoittama kirja.
Seksuaalisuus on usein herkkä osa-alue molemmille osapuolille. Mainitsit, että poikaystäväsi katsoo pornoa. Porno saattaa tarjota vaatimusvapaan alueen ilman paineita, jonkinlaisen hetkellisen paon. Toisaalta paljon käytettynä se saattaa eristää toisesta ja lisätä sekä häpeää että ahdistuneisuutta. Parisuhteen näkökulmasta on ymmärrettävää, että se tuntuu pahalta. Mainitset kuitenkin, että poikaystäväsi vastaa myönteisesti aloitteisiisi, mutta hänellä itsellään aloitteen tekemiseen liittyy pelkoa torjutuksi tulemisesta.
Joskus saattaisi auttaa, että ottaa ulkopuolisen mukaan hahmottamaan kanssanne välillänne tapahtuvaa vuorovaikutusta ja sen vaikutusta parisuhteeseenne. Kirkon perheneuvonta on yksi mahdollinen vaihtoehto. Se on maksuton palvelu. Parisuhteen teemoja voi tulla selvittämään myös yksin, jos pari ei halua tai pysty tulemaan mukaan.
Toivon, että löydätte teille sopivan tavan jatkaa eteenpäin.
KYSYMYS: Seurustelin 6kk ja poikaystävälläni on vakava masennus ja nyt noin viikko sitten sanoin poikaystävälleni,että mä lähen ja pakkasin kamat kun olin hänen luona. Ärähdin hänelle ja ihan syystä ja nyt kohta 2 viikkoa oon miettinyt,että sanoinko väärin tai jätänkö hänet väärään aikaan masennuksen myötä,minulla on tunteita häntä kohtaan mutta hänellä ei varmaan kun haluaisin hänet takaisin niin onko mulla enään toivoa ?
Tunnevammanen19
VASTAUS: Vakava masennus on raskas sairaus sekä ihmiselle itselleen että hänen lähellään oleville ihmisille. Masennuksen oireet ovat usein sen kaltaisia, että ne peittävät alleen ihmisen omaa luontaista persoonallisuutta. Masentunut ihminen voi olla ärtyisä, saamaton, välinpitämätön, vetäytyvä, ahdistunut, toivoton, kiinnostuksen kohteiltaan kapeutunut, jne. Masennus saattaa ilmetä mitä moninaisimmin tavoin. Koska monilla masentuneilla on masennuksen lisäksi myös paljon toimivaa, ulkopuolisen on joskus vaikea ymmärtää, että tietty käyttäytyminen voi olla masennuksen oiretta. Masennuksen oireet aletaan helposti nähdä osana ihmisen persoonallisuutta ja ne alkavat rasittaa suhdetta. Monet masentuneen läheiset tuntevat masennuksen alussa myötätuntoa, mutta jos tila jatkuu, niin monet läheiset tulevat ärtyisäksi tai saattavat jopa itse tuntea masennuksen kaltaisia oireita. Masennus imaisee helposti sen läheisyydessä olevat ihmiset mukaansa, ellei aktiivisesti yritä säilyttää elämässä niitä asioita, jotka tuovat iloa ja toivoa. Kumppanin masennus saattaa myös tuntua siltä, että häneen ei saa yhteyttä. Yhteydettömyys tekee helposti ärtyisäksi.
Kirjeestäsi ei käy ilmi, mikä on se syy, mikä sai sinut ärähtämään ja lähtemään. Mutta sanot, että haluaisit kuitenkin hänet takaisin. En tiedä onko se mahdollista. Ainoa vaihtoehto sinulle on kysyä suoraan häneltä. Mikä saa sinut epäilemään hänen tunteitaan sinua kohtaan? Liittyykö se kyseisen tilanteen asioihin? Voisiko se mahdollisesti liittyä hänen masennusoireisiinsa? Masentuneena ihminen ei välttämättä jaksa olla innostunut tai kiinnostunut edes niistä asioista ja ihmisistä, jotka ovat hänelle tärkeitä. Se voi tuntua satuttavalta ja ymmärrettävästi myös siltä, että hän ei välitä. Masennus voi myös olla tila, jossa ihmisellä ei ole kapasiteettia pitää yllä seurustelusuhdetta, kun oma mieli on täynnä käsiteltäviä asioita.
Jos päädytte jatkamaan yhdessä, on tärkeää, että poikaystävällesi on tarjolla ammattimaista apua ja tukea. Masentuneen ihmisen hoitaminen ja kannattelu ei voi olla parisuhteen varassa, vaikka tuki ja myötätunto ovat toki tärkeitä. On myös tärkeää, että sinä säilytät elämässäsi sinulle tärkeitä asioita, tekemisiä ja muitakin ihmissuhteita. Näin suojelet itseäsi ja omaa jaksamistasi. Toisen masennus ja sen herättämä myötätunto eivät kuitenkaan voi olla perusteita jatkaa suhdetta.
KYSYMYS: Minulla on takana parisuhdetta 25 vuotta ja 5 lasta. Aika ajoin mietin asioita ja nyt on vielä enemmän aikaa, kun nuorin on jo ekaluokkalainen. Minusta tuntuu, että minä aina joustan. Mieheni on tällä hetkellä kotona työtön tai aina hän on ollut kotona ja harvoin töissä. Yhdessä oloaikana hän on ollut kerran töissä n. 1 vuoden. Minä olen opiskellut, kun oli 3 lasta. Minä olen käytönnössä hoitanut aina ruuan, siivoamisen ja kaikki kotityöt. Minulle tämä on ok. Minä vien lapset aamulla ja mies hakee. Minä käyn töissä ja maksan kaiken palkasta ja lapsilisästä. Teen kahta työtä. Herra maksaa työttömyyskorvauksestaan yhdet ruokaostokset.
Hellyyttä ei meillä ole, mutta normi sänkypuuhat kyllä. Herra kuitenkin valittaa kokoajan.. on paskasta (vaikka oikeasti meillä on ihan siistiä. Minä siivoan sitä mukaan kun sotkua näen.. Ruoka ei kelpaa.. Lapsia hän haukkuu minulle kokoajan ja moittii heitä.. Poika on sitä ja poika on tätä... Aikuinen poika on kuitenkin juuri valmistunut ammattiin ja töissä. Hän on vähän haaveilija, mutta hyvä ja kiltti poika, mutta huomaa, että on vaikea olla isän lähellä. Mikään ei ole hyvä... minäkin olen vaan töissä enkä hoida lapsia ja mulla on jotain salattavaa.. No ehkä mulla onkin...
Hän kokoajan haukkuu kaikkia ihmisiä... se on sellainen ja tällainen... Ja jos minä mainitsen asioita jotain,, niin hän on tappamassa itseään ja viittä vaille vetämässä mua turpaan ja haukkumassa huoraksi ja mä teen lapsistakin huoria.. Jos hyvä puoli pitää etsiä niin eipä hän sekaannu talousasioihin ja pienempien lasten kanssa hän osaa olla mutta ei vanhempien kanssa.
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Arkesi kuulostaa kovin täyteen pakatulta, työteliäältä ja vastuulliselta. Olet melkoinen arjen pyörittämisen supernainen! Olet ilmeisen tottunut siihen, että sinulla on päävastuu kaikesta ja asiat sujuvat. Mutta kuormittavaa ja henkisesti yksinäistä puuhaa se varmasti on.
Kertomasi perusteella miehesi elämä on melko leppoisaa seitsemänhenkisessä perheessänne. Väkisinkin tulee mietittyä mitenhän olet tällaiseen epätasa-arvoiseen asetelmaan ajautunut. Onko se jotenkin ollut alusta lähtien itsestään selvää, että näin se menee parisuhteessa ja perheessä? Mallit hoitaa perheen talous, lapset ja parisuhde tulevat meille usein vahvasti lapsuudesta. Miehen kotona oleminen ei ole mikään perinteinen malli. Mietin kokeeko miehesi työttömyytensä ongelmaksi vai pitääkö tilannetta jotenkin hyvänäkin. Se, että miehesi hoitaa vain yhdet ruokaostokset perheen menoista, jättää hänelle ihan kivasti rahaa omaan käyttöön. Todennäköisesti sinulle ei omaa hemmottelurahaa jää. Tai edes omaa aikaa, jos teet kahta työtäkin.
Kerrot hänen olevan kovin negatiivinen ja vaativa. Ne voivat olla merkkejä masennuksesta. Miehesi itsetuhoiset puheet, vaikka ne olisivatkin vain uhkailua, ovat huolestuttavia. Väkivallan uhka, huorittelu ja latistaminen lasten kasvatuksessa ovat toki asioita, joita on hyvin vaikea sietää. On hyvä asettaa selkeät rajat: sinua ja lapsia ei saa kohdella näin! Ette ole ansainneet tällaista kohtelua.
Mainitsit hyvinä puolina se, että hän ei puutu talousasioihin ja on hyvä pienten lasten kanssa. Olet varmaan miettinyt onko se sinulle riittävää ja kuinka kauan aiot jaksaa. Miehesi epäilee, että salaat jotakin ja sinä kirjoitat, että ehkä sinulla onkin jotain salattavaa. Lauseestasi nousee mielikuva ihastumisesta toiseen mieheen. On hyvin ymmärrettävää, että näin voi tämänkaltaisissa tilanteissa käydä. Salasuhteen tuoma positiivinen huomio ja tunne voimaantumisesta voi auttaa jaksamaan arkea tai tuoda kanavan tilanteesta ulospääsyyn. Se ei kuitenkaan ole rakentava tie parisuhteenne jatkon tai mahdollisen eron jälkeisen yhteistyönne kannalta.
Suosittelen teille parisuhteenne tilan selvittelyä kotipaikkakuntanne perheasiain neuvottelukeskuksesta tai perheneuvolasta. Sinulle toivon helpompaa arkea ja kunnioitusta siitä mitä teet perheesi hyväksi. Ja rakkautta ja huolenpitoa itseäsi kohtaan!
Valoisampaa kevään jatkoa toivoen Perheneuvoja Nina
KYSYMYS: Olen 16-vuotias tyttö ja olen ollut yhdessä myös 16-vuotiaan poikaystäväni kanssa 6kk.Suhteemme on alusta asti ollu hyvä ja olemme rakastaneet toisiamme todella paljon ja on vaan tuntunut niin oikealta olla yhdessä. Mutta nyt olen masentunut ja vajonnut tosi syvälle ja se on ollut rankkaa suhteellemme. Joulun jälkeen on ollut paljon hyviä hetkiä ja paljon huonoja, välillä nautimme toistemme seurasta ja välillä vain tuntuu ettei toimi meiän välillä. Nyt nämä viimeiset viikon on ollut haastavimpia kaikista ja erosimme koska ei vaan toiminut.Nyt olemme miettineet paljon tunteitamme ja mitä haluamme ja emme haluaisi erota mutta molempien tunteet ovat ihan solmussa ja osa sanoo että rakastaa ja toinen että ei eikä tämä toimi ja en tiedä miten selvittää mitä haluamme. Tauko kun emme näe tai puhu on jo pidetty mutta ei auttanut ja haluamme silti puhua toisillemme ja ainakin olla kavereita. Joten haluaisin neuvoja nyt miten molemmat voivat päättää mitä haluamme ja että tunteet eivät olisi solmussa enää.
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Olet pohtinut paljon parisuhteenne tilaa, sen mahdollista tulevaisuutta sekä myös erovaihtoehtoa. Tämä kertoo minulle vastuullisuudestasi; haluat tehdä ison elämänratkaisun eri vaihtoehtoja rauhassa puntaroiden. Myös se, että otit yhteyttä Suhdeklinikkaan ja kysyit neuvoa, kertoo minulle siitä, että otat parisuhteen vakavasti ja huomioit myös poikaystäväsi tunteet. Pidä tästä vastuullisuudesta kiinni jatkossakin!
Kirjoitit, että olette seurustelleet poikaystäväsi kanssa puolisen vuotta ja teillä on ollut paljon rakkautta. Tämä hyvä alkuvaihe on tukeva kivijalka, joka mahdollistaa pidemmän parisuhteen rakentamisen, mikäli niin haluatte. On myös tärkeää, että voitte vaikeuksienkin keskellä palata ajatuksissanne siihen vaiheeseen kun kaikki oli vielä hyvin. Minkälaista teillä silloin oli? Entä mikä on nyt muuttunut suhteessanne? Mitä kaipaat tällä hetkellä?
Kerroit, että olet nyt masentunut ja se (masennus) on kuormittanut parisuhdettanne. Oletkohan saanut jonkinlaista ammattiapua masennuksesi hoitoon? Jos et ole, suosittelen sinut hakeutumaan opiskelijaterveydenhoitoon tai vaikkapa omalle terveysasemallesi tilanteen arvioimiseksi. Hoitamaton masennus on aina riski parisuhteelle. Se on ikään kuin parisuhteen "kolmas pyörä", joka vie paljon energiaa niin masentuneelta itseltään kuin kumppaniltakin. Siksi on tärkeää, että ammattihenkilö arvioi masennuksen tilaa ja hoitovaihtoehtoja sekä ohjaa tarvittaessa eteenpäin esimerkiksi psykoterapiaan. Kun masennus hellittää, se vaikuttaa myönteisesti masentuneen ihmisen omaan elämänlaatuun, mutta myös läheisiin. Ja kun mikä tahansa parisuhteen "kolmas pyörä" (oli se sitten kolmas henkilö, suhteessa liikaa tilaa / aikaa vievä harrastus, työ, päihteet tai joku muu) saadaan hallintaan tai poistettua, on parisuhteessa jälleen enemmän "happea" ja se voi paremmin.
Kirjoitat, että sekä omat että poikaystäväsi tunteet ovat tällä hetkellä solmussa. Toisaalta haluatte olla erossa, toisaalta yhdessä. Tämä kuvastaa hyvin ristiriitaista tilannetta: lähteäkö vai jäädä. Suosittelen, ettette tee mitään isoa ratkaisua ennen kuin masennusasia on selvitetty. Parisuhteessa tulee vastaan monenlaisia vaiheita ja ehkäpä olette nyt ensimmäisen kriisivaiheen keskellä, josta on kuitenkin mahdollista jatkaa yhdessä eteenpäin.
KYSYMYS: Olemme avomieheni kanssa tunteneet kaksi vuotta. Yhteen muutimme reilu vuosi sitten. Puolivuotta sitten muutimme pääkaupunkiseudulta takaisin minun kotipaikkakunnalleni Pohjois-Suomeen. Tästä asti avomieheni on ollut työttömänä. Jo ennen muuttoa mieheni ei suostunut etsimään töitä uudelta paikkakunnalta, vaan oli jo asennoitunut siihen, että hän jää työttömäksi. Nyt puolen vuoden aikana mieheni on sulkeutunut ja parisuhteemme ei enää tunnu parisuhteelta. Läheisyyttä ei enää ole. Kommunikoimme pääasiassa vain arkisista asioista ja mieheni ei kysele minulta kuulumisiani tai mietteitäni. Tuntuu, että mieheni ei enää välitä minusta. Puhuminen on miehelleni vaikeaa, kun yritän keskustella parisuhteestamme saan yleensä yksisanaisia vastauksia eikä sitä oikein kunnolliseksi keskusteluksi voi sanoa. Eikä mieheni puhu jos häntä vaivaa jokin asia, vaan hän vetäytyy itseensä. Kyselemällä ja kaivelemalla saatan saada vastauksen mikä häntä vaivaa.
Olen kysynyt häneltä suoraan, että haluaako hän enää olla yhdessä tai rakastaako hän enää minua, vastaus molempiin kysymyksiin oli "En tiedä". Yhteisymmärrykseen olemme päässeet siitä, että jotaki pitäisi tehdä/muuttua, ettei ole järkeä jatkaa näin (jos asiat eivät muutu).
Päivät mieheni viettää sohvalla katsoen telkkaria tai istumalla tietokoneella. Mikään ei tunnu kiinnostavan tai jos ehdotan, että mieheni tekisi jotain tai tekisimme yhdessä jotain, vastaus on "En jaksa". Useasti saan vastauksen kysymykseeni tiuskaisuna. Olen yrittänyt kysellä mieheni mietteitä/tuntemuksia, mutta vastaukseni saan vain "Kaikki on ok. Ei minua mikään vaivaa". Töitä hän jaksaa useimmiten hakea ja pyydetyt kotityöt mieheni tekee, mutta mikään muu "ylimääräinen" tekeminen ei tunnu kiinnostavan tai hän ei jaksa tehdä. Välillä suihkussa käyminenkin tuntuu olevan miehelleni iso asia. Ennen työttömyyttä hän kävi arkisin joka päivä töiden jälkeen kuntosalilla. Olen hyvin huolestunut mieheni jaksamisesta ja mielenterveydestä. Olen yrittänyt tukea ja auttaa miestäni parhaani mukaan, mutta tuntuu että en vain osaa, että hän olisi enemmänkin ammattilaisen avun tarpeessa. Olen ehdottanut useaan otteeseeen, että voisiko mieheni hakea keskusteluapua tai että menisimme yhdessä pariterapiaan, mutta mieheni kieltäytyy.
Mietin kauanko jaksan tätä. Alan olla itse väsynyt tähän tilanteeseen, jossa parisuhde tuntuu enemmänkin taakalta kuin voimavaralta. En enää tiedä mitä tunnen miestäni kohtaan. Paraneeko tilanne jos/kun mieheni saa töitä vai olemmeko erkaantuneet toisistamme lopullisesti? Jatkuuko puhumattomuus ongelma työn saannin jälkeen? Tuntuu, että mieheni vetäytyminen ja puhumattomuus juontavat juurensa hänen lapsuuteensa (mieheni välit äitiinsä ovat hyvin hankalat). Että vaikka mieheni saisi töitä, mutta jos hän ei ole valmis hakemaan keskusteluapua, niin jatkuvatko puhumattomuuden ongelmat vain tulevaisuudessa. Haluanko olla parisuhteessa, jossa mieheni ei puhu minulle vaikeista asioista tai tunteistaan?
Voiko erota miehestä, jolla on elämässä muutenkin vaikeaa? Minua huolettaa myös se, miten miehelleni käy jos eroamme - niin taloudellisesti kuin mielenterveyden kannalta.
Nainen, 25
VASTAUS: Vastaan ensimmäiseksi viimeiseen kysymykseen, koska se on niistä helpoin ja yksiselitteisin. Kyllä voi erota. Kenenkään ei tarvitse velvoittaa itseään olemaan toimimattomassa parisuhteessa siksi, että toinen ei kestäisi eroa. Parisuhde, joka jatkuu vain tästä syystä, on tuomittu olemaan epätyydyttävä ja epätasapainoinen molemmille osapuolille.
Sitten muut teemat: Ensiksi herää kysymys, onko muutto ja työttömyys olleet miehesi kannalta huonoja ratkaisuja. Mikäli hän työssä ollessaan jaksoi käydä salilla, mutta nykyään ei jaksa tehdä mitään, syntyy vaikutelma, että muutto ja työttömyys ovat laukaisseet hänessä masennuksen. Masennuksen juuret, kuten vetäytymisen ja puhumattomuudenkin voivat toki olla lapsuudessakin. Masennus on tila joka tarvitsee hoitoa. Tutkitusti tehokkainta on lääkityksen ja keskusteluavun yhdistelmä. Ensimmäinen askel on hakeutua terveyskeskukseen lääkärin vastaanotolle. Teillä kuitenkin toivoa, jos parisuhteenne oli kunnossa ennen muuttoa, ja keskusteluyhteys toimi. Jos se on joskus toiminut, se on mahdollista löytää uudelleen.
Olette jo todenneet se, että näin ei voi jatkua. Hyvä niin. Ensiksi olisi tietysti hyvä kuulla, mitä hän on valmis tekemään. Jos hän ei jaksa tehdä mitään yhdessä, eikä halua mennä keskusteluapuun tai pariterapiaan, niin mitä sitten? Mikäli häneltä ei tule toimivaa ehdotusta, suosittelisin pariterapiaa. Sitä saa muun muassa kirkon perheasiain neuvottelukeskuksesta. Tulevaisuuden ennustaminen on mahdotonta, joten on vaikeaa sanoa, paranevatko ongelmanne kun miehesi saa töitä, vai jatkuuko puhumattomuus. Näyttäisi kuitenkin siltä, että tilanteenne on jo nyt niin vaikea, että pariterapia olisi ehdottomasti suositeltavaa. Mikäli mies ei suostu lähtemään terapiaan, on sinun hyvä miettiä, miten omalle mielenterveydellesi käy, jos suhde jatkuu tuollaisena. Ja kuinka pitkään ylipäänsä kannattaa olla suhteessa, joka on taakka, eikä voimavara, niin kuin itse kerroit.
Aika moni mies on tullut pariterapiaan silloin, kun toinen vaihtoehto on ollut, että vaimo ottaa eron. Ja terapia on silti saattanut toimia.
Haluaisin kertoa teille tarinani, joka vaivaa mieltäni.
Tarinani on aika pitkä, mutta haluan kertoa sen kokonaisuudessaan. Toivottavasti jaksatte lukea.
Olen nelikymppinen yrittäjä, minulla on vaimo ja kaksi lasta. Olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä 20 vuotta, josta 13 vuotta naimisissa. Suhteessämme kohtaa kaksi vahvaa ja itsepäistä persoonaa ja vaikeuksia on vuosien mittaan ollut aika paljon.
Ajauduin muutama vuosi sitten uupumistilaan, joka vaikutti voimakkaasti myös parisuhteeseemme. Olin väsynyt, ärtyisä ja sulkeutunut. Suhteemme joutui umpkujaan ja kesällä 2013 päätin luovuttaa. Päätien, etten enää pahoita mieltäni onnettomassa suhteessa. Hoidan velvollisuuteni ja olen isä. Rakkautta en enää halunut anoa, enkä sydäntäni vahingoittaa.
Muutama kuukausi sujui tällä tavoin. Keskityin vain työhöni ja lapsiini. Pystyimme vaimon kanssa pyörittämään arjen, mutta olimme hyvin etäisiä.
Mutta sitten minulle tapahtui jotain. Olimme palkanneet yritykseen, jossa olen osaomistajana, uuden työntekijän, K:n. Hän tuli minun työpariksi erääseen tuotekehitysprojektiin.
Teimme paljon töitä yhdessä ja tulimme alusta lähtien hyvin juttuun. Parin kolmen kuukauden kuluttua huomasin ihastuneeni häneen. Säikähdin asiaa. Olin hänen työnantaja, esimies ja häntä 13 vuotta vanhempi. Tiesin myös K:n elävän avoliitossa miehensä kanssa. Tunteeni voimistui ja pelkäsin, että teen jotain tyhmää, jonka K kokisi tunkeiluna tai jopa ahdisteluna. Siksi halusin hoitaa asian pois. Päätin kertoa hänelle tilanteen, pyytää asiasta anteeksi. Kun asia olisi kerrottu, voisi sen hoitaa pois päiväjärjestyksestä.
Kerroin hänelle ihastumisestani eräällä työmatkalla. En osannut ajatellakaan, että saisin vastakaikua ihastumiselleni. Mutta toisin kävi. Tunnustukseni jälkeen illalla K tuli hotellihuoneeseeni ja pian jo suutelimme sylikkäin.
Meille syntyi suhde. Olimme jatkuvasti yhteydessä toisiimme viesteillä. Seksi tuli kuvioon reilun kuukauden kuluttua. Järjestilimme työmatkojamme siten, että ne kestivät kaksi päivää. Työmatkoilla jaoimme hotellihuoneen, puhuimme ja rakastelimme.
Tunteeni K:ta kohtaan oli erittäin voimakas. En ollut tuntenut samanlaista rakastumista aiemmin, en edes vaimoni kohdalla. Sukat pyörivät jaloissa. Myös hän tunnusti rakastavansa minua ja aloimme puhua yhteisestä tulevaisuudesta. Molempien piti hoitaa omat eronsaja sen jälkeen olisimme toistemme omia.
Noin kolmen kuukauden jälkeen suhteemme alusta K jäi kiinni avomiehelleen ja hän joutui muuttamaan pois heidän yhteisestä asunnosta. Hän ei koskaan tunnustanut miehelleen meillä olleen seksiä, mutta avomies tajusi, että kyse on jostain muusta kuin pelkästä työkaveruudesta.
Keskustelimme, että minun eroni ei voi tapahtua yhtä nopeasti. Vaimoni joutui samaan aikaan leikkaukseen ja sen vuoksi viiden kuukauden palkattomalle sairaslomalle (hän on myös yrittäjä, eikä vakuutus korvannut sairaslomaa). Perhe oli siis taloudellisesti täysin riippuvainen minusta. Aloin pelätä, että eron myötä vaimo muuttaa lasten kanssa kotiseudulleen 400 km päähän, jolloin yhteishuoltajuudesta tulisi minulle helvettiä.
Kerroin K:lle tämän ongelman ja sanoin yrittäväni järjestellä asian siten, että kaikilla osapuolilla olisi mahdollisimman hyvä olla ja että lasten elämä muuttuisi mahdollisimman vähän.
K ei ymmärtänyt tätä, vaan jo muutaman päivä muuttonsä jälkeen hän alkoi raivokkaasti vaatia, että minun olisi erottava heti. Hän oli oman osuutensa jo tehnyt.
Suhteemme muuttui. Se syvälliset keskustelut vähenivät ja tilalle tuli painostus. Uupumukseni alkoi painostuksen myötä muuttua masennukseksi.
Lisäksi huolta aiheutti yritykseni taloustilanne, joka heikkeni voimakkaasti. Meille tuli paine lomauttaa henkilöitä ja lopettaa myös työsuhteita. K oli tässä mielessä ensimäisenä listalla, sillä kehittämästämme tuotteesta ei tullut tulovirtaa hänen palkkansa maksamiseen. Halusin kuitenkin pitää K:n töissä. Koin huonoa omatuntoa siitä, että avioeroni ei edennyt huonosta taloustilanteestani johtuen ja vähintä mitä pystyin K:lle tarjoamaan oli työpaikka. Jätin itse oman palkkani nostamatta, jotta voisin kustanataa hänen palkkansa.
Syksyn myötä K:n painostus ja ymmärtämättömyys tilannettani kohtaan vain kasvoi. Tapailimme muutaman kerran viikossa ja olimme yhteydessä toisiimme jatkuvasti viesteillä. Kerroimme rakastavamme toisiamme.
Vuodenvaihteessa tilanne muuttui. Joulun aikaan K:n viestit olivat jo epätoivoisia. Hän kertoi rakastavansa minua ikuisesti ja riutuvansa. Oli ollut koko syksyn ärtynyt ja välillä sulkeutunutkin. Minua ärsytti se, ettei K tahtonut uskoa miten paljon häntä rakastin ja miten vaikea tilanteeni oli. Pyysin häntä odottamaan, sanoin asioiden ratkeavan yksi kerrallaan.
Mutta sitten, yhtäkkiä K keroi "suhteemme olevan nyt tässä". Syynä oli se, etten pystynyt lähtemään hänen kanssaan matkalle Pietariin. Hänen mielestä se osoitti, etten ollut sitoutunut suhteeseemme. Seuraavana päivänä kävin juttelemassa hänen luonaan, jolloin hän ilmoitti saaneensa treffikutsuja, eikä tiennyt kuinka hänen pitäisi menetellä niiden suhteen. Sanoin, etten voi estää häntä tapaamasta muita, jos hän ei enää suhteesemme usko. Tämän jälkeen myös riitelimme, jonka yhteydessä hän ilmoitti kertovansa suhteestamme töissä, mikäli tämä välirikko vaikuttaa hänen työtilanteeseensa. Säikähdin. En ikinä osanut kuvitella, että hän voisi kiristää minua.
Välirikkoa kesti vuorokauden verran, jonka jälkeen ilmoitin hänelle, etten voi elää ilman häntä. Halusin yrittää uudelleen ja kerroin olevani pahoillani ärtymyksestäni ja sulkeutuneisuudestani. K halusi myös yrittää uudelleen. Mutta parin viikon jälkeen hän alkoi etääntyä. Hän sanoi yhä rakastavansa minua ja haaveilevan yhteisestä elämästämme, muuta luottamus minuun oli mennyt, koska "jätin" hänet vuodenvaihteessa.
Menin paniikkiin, pelkäsin menettäväni hänet. Ilmoitin kotona haluavani eron ja muuttavani pois pian. Todellisuudessa taloustilanteeni oli niin huono, että minulla ei ollut mahdollisuutta hankkia toista asuntoa. Lapset ottivat ilmoitukseni todella raskaasti. Meiilä itkettiin paljon.
Kun kerroin K:lle vihdoin ryhtyneeni toimiin, hän ottikin monta askelta taakespäin. Hän ilmoitti, ettei halua olla mitenkään osallisena erossani. Olin tyrmistynyt. Toivoin, että hän olisi auttanut ja tukenut minua tässä vaikeassa asiassa. Mutta hän ei halunnut tavata ja kertoi uskovansa asian vasta kun ero oli oikeasti laitettu vireille ja olin muuttanut perheeni kodista pois, "vaikka vanhempiesi tai kavereidesi luokse, jos et muuta asuntoa pysty hankkimaan".
Henkinen tilani joutui syöksykierteeseen. En voinut uskoa asiaa todeksi. Kysyin, miksi hän ajattelee asiasta nyt näin, vaikka hän vain muutamaa viikkoa aiemmin oli vannonut rakastavansa minua, tukevansa minua kaikessa ja odottavansa, että alan hoitaa avioero asiaa. Kysyin tapailiko hän muita. Hän kielsi tapailut. Myöhemmin hän myönsi käyneensä yksillä treffeillä "leffassa ja kahvilla".
Epäilyni kuitenkin kasvoi. Seuraavan parin kuukauden aikana riitelimme paljon. Oma eroni oli jumissa, minulla ei ollut rahaa muuttoon. K kertoi päivittäin rakastavanasa minua, mutta hän kertoi luottamuksensa minun tunteiden aitouteen horjuvan. Sitten hän alkoi puhua, ettei minun elämä lapsineen olekaan sitä, mitä hän elämältä halusi. Parin kuukauden jälkeen hän tunnusti hankkineensa treffikutsut Tinderistä. Suutuin, kosta tajusin hänen olleen Tinderissä samaan aikaan ennen vuodenvaihdetta, jolloin hän laittoi minulle ikuisen rakkauden tunnustuksiaan. Koin tulleeni huijatuksi, minusta hän oli valehdellut minulle pahasti.
Olin todella epätoivoinen ja pääsiäisenä minun oli nostettava kädet pystyyn. Meille tuli välirikko -taas. Kului viikko, jolloin emme olleet yhteydessä. Sitten K laittoi minulle viestin, jossa hän pyysi anteeksi pahoja sanojaan, hairahdustaan ja pyysi uutta mahdollisuutta. Sydämeni suli heti. Mutta kerroin tilanteen eroni suhteen olevan vielä jumissa. Tapailimme ja olimme päivittäin yhteydessä. Syksyinen painostus palasi. Lisäksi K syytti minua hyväksikäyttämisestä ja kertoi, ettei hänellä ole aikaa ja voimia odottaa eroni toteutumista puolta vuotta tai vuotta. Parin kuukauden jälkeen hän ilmoitti ettei enää halua jatkaa.
Olin tämän jälkeen kesällä todella masentunut. Keskittymiskykyni oli olemato, olin ärtynyt ja näin elämssä vain negatiivisia asioita. Jossain vaiheessa syyskesällä aloimme jälleen viestiä toisillemme. Aluksi viestit olivat ahdistuneita ja syyttäviä molemmin puolin. Kävin kerran juttelemassa K:n luona, mutta tuolloin menetin malttini ja korotin ääneni jo muutaman minuutin jälkeen ja lähdin pois. Pikku hiljaa kuitenkin lähenimme ja päätimme yhdessä, että yritämme parantaa suhteemme ystävyyden kautta. Kerroin, että minua vaivaa talven tapahtumat ja haluaisin tietää niistä totuuden. Sanoin, ettei tunteeni häntä kohtaan muutu, vaikka hän olisikin pettänyt minua talvella.
K sai myös uuden työpaikan ja lähti pois firmastani. Tämän jälkeen hän suostui pyyntöihini ja kertoi talvesta. Hän sanoi silloin halunneensa minusta eroon ja unohtavansa koko meidän jutun. Hän tapaili Tinderin kautta löytämiä miehiä ja parin kohdalla tapailua oli useaaman kerran. Hän kertoi ärsyyntyneensä, ettei kuitenkaan löytänyt miehista "samanlaista fyysistä ja henkistä yhteyttä" kuin mitä minun kanssa oli ollut. Nämä suhteet olivat loppuneet talvella, jonka jälkeen hänellä ei ollut mitään.
Kun sain tietää tämän itkin. Kaikki ne aavistukset, joita talvella minulla oli ollut, olivat siis totta. Halusin antaa kaiken kuitenkin anteeksi ja katsoa suhdettamme nyt puhtaalta pöydältä. Kuitenkin heti parin päivän päästä K:lta lipsahti, että kaikki "jutut sinun jälkeen olivat menneet pieleen". Tämä iski minuun salaman lailla. Tajusin, että hän ei koskaan aio kertoa minulle totuutta. Tunsin, että hän pitää minua pilkkanaan, en ole totuuden arvoinen hänen silmissään.
Riitelimme ja tämän seurauksena suhteemme loppui lopullisesti. Viimeisiisä viesteissään hän sanoi rakastavansa minua yhä ja siksi kiukkuiset viestini satuttivat häntä.
Eron jälkeen jäin masennuksen tilaan. Kelasin suhteemme kiemuroita jatkuvasti päässäni. Välillä vihasin, välillä tunsin lohdutonta ikävää. Laitoin K:lle syksyn aikana muutaman viestin, joissa toivoin, että voisimme sopia riitamme. Hän kieltäytyi käsittelemästä asiaa enää. Tämä sai epätoivoni syvenemään.
Talvella sain tietää, että hän oli löytänyt uuden miehen kaksi viikkoa viimeisen riitamme jälkeen. Kolme kuukautta tästä he muuttivat yhteen.
Pikku hiljaa oloni kohentui ja otin häneen yhteyttä. Kerroin että kaipaan häntä yhä, mutta ymmärrän, ettei suhteestamme voi tulla mitään ja että hyväksyn hänen uuden suhteen. Sanoin, että toivoisin meidän pystyvän sopimaan asiamme, jotta voisimme molemmat jatkaa elämäämme.
K ei suostu tapaamaan eikä puhumaan minulle. Hän kieltää minua ottamasta enää yhteyttä ja hän on uhannut ilmoittaa minusta poliisille, jos vielä lähetän viestejä. Hän sanoo, ettei tunne minua kohtaan minkäänlaisia tunteita.
Olen ollut yhteydessä K:n minua edeltävään mieheen. Pyysin häneltä anteeksi sitä, että rikoin heidän suhteensa. Tämä mies suhtautui minuun hyvin ja kertoi, että hänen ja K:n suhde aloi samalla tavalla pettämisen kautta, kuin mitä se meillä oli alkanut.
Kun kerroin K:lle olleeni yhteydessä edelliseen mieheen, hän raivostui.
Olen nyt tajunnut sen, ettemme voi sopia asiaamme kenties koskaan. Tätä asiaa on vaikea hyväksyä. Tunteeni häntä kohtaan ovat yhä hyvin voimakkaat ja ne juurtuivat syvälle puolitoistavuotisen suhteemme aikana. Tunnen syyllisyyttä siitä mitä olen hänelle ja muille ihmisille suhteemme ja tunteideni takia tehnyt. Olen antanut osaltani hänelle anteeksi valehtelun ja kiristyksen. Silti asia vaivaa mieltäni ja sitä on vaikea sivuttaa päivittäisessä elämässä.
VASTAUS: Kiitos tarinasi jakamisesta! Tiivistys kertomastasi menee jotenkin seuraavasti. 20-vuotinen parisuhteesi vaimosi ja kahden lapsesi äidin kanssa ajautui umpikujaan kolmisen vuotta sitten. Luovutit romantiikan suhteen ja keskityit vain töihin ja lapsiin. Melko pian huomasit ihastuneesi yrityksesi työntekijään, K, joka oli sinua 13 vuotta nuorempi ja asui tahollaan avoliitossa. Päädyit kertomaan tunteistasi hänelle ja saitkin niille vastakaikua. Aloititte suhteen ja tunsit olevasi ihan eri tavalla rakastunut kuin koskaan ennen. Suunnittelitte eroavanne tahoillanne ja aloittavanne yhteiselämän. K:n ero tapahtui nopeasti, koska hän jäi kiinni suhteestanne avomiehelleen. Sinä et pystynyt eroamaan samaan aikaan, koska vaimosi sattui sairastumaan ja koit velvollisuudeksesi jäädä huolehtimaan perheesi taloudesta. Pelkäsit myös vaimosi lähtevän lasten kanssa kotiseudulleen. K ei keskusteluistanne huolimatta ymmärtänyt tilannetta, vaan vaati sinua eroamaan. Sinusta hänen vaatimuksensa ja ymmärtämättömyytensä tuntuivat painostavalta. Ihana yhdessäolonne muuttui radikaalisti. Alkoi jonkinlainen on/off-vaihe suhteessanne. Kertomasi perusteella se oli teille molemmille uuvuttavaa aikaa ja koetteli molempien luottamusta. Hän pelkäsi, ettet aiokaan erota ja sinä pelkäsit, ettei hän jaksa odottaa. Erinäisten vaiheiden jälkeen hätäännyit tilanteessa, jossa K uhkasi lopettaa suhteenne, ja kerroit vaimollesi ja lapsillesi halustasi erota. Kun kerroit tämän K:lle, hän perääntyikin eikä tukenut sinua kuten odotit. Hän halusi sinun muuttavan pois kotoa. Se olisi ollut hänelle selvempi ja varmempi merkki eroaikeistasi. Sinulla ei ollut rahaa muuttoon ja suhteenne etääntyi. K tapaili muita miehiä, mikä satutti sinua kuullessasi asiasta ”osatotuuksia” jälkeenpäin. Lopulta K katkaisi suhteenne. Myöhemmin kuulit hänen asuvan avoliitossa kolmen kuukauden suhteen jälkeen. Olisit halunnut sopia asiat hänen kanssaan, mutta nyt olet tajunnut, että sitä ei ehkä tule koskaan tapahtumaan. Tällä hetkellä hän ei halua olla missään yhteydessä sinuun. Sinulla on edelleen vahvoja tunteita häntä kohtaan ja asia vaivaa sinua päivittäin.
Tarinassasi kuvaat hyvin rakkaustarinanne haasteellisuutta olosuhteiden vuoksi. Olet kokenut ihanan rakkauden lisäksi paljon rankkoja vaiheita ja niihin on liittynyt kipeitä tunteita. Salasuhde on aina haasteellinen itsessään, esimiehen ja alaisen suhteesta puhumattakaan. Rakastumisen alkuhuuma vie mennessään aikuisenkin miehen. Salasuhteessa arjen olosuhteet eivät vaan mahdollista suhteesta nauttimista täysillä. Varattujen ihmisten suunnitelmat eroamisesta ja yhdessä parisuhteen muodostamisesta sujuvat harvoin vaikeuksitta. Kuviossa on paljon ihmisiä, joiden tunteita täytyy ottaa huomioon. Kun asiat eivät sujukaan suunnitelmien mukaan, rakkaus väkisinkin joutuu haasteen eteen. Pelko ja loukkaantumiset syövät keskinäistä yhteyttä.
Pohdiskelen tarinaasi ensin K:n näkökulmasta. Oli varmasti haastavaa odottaa sinun, esimiehensä, vapautumista pitkästä suhteesta, jossa on lapsia. Haasteellista on ylipäätään olla ns. toinen nainen. Aiemmin tilanne oli teille tavallaan sama, koska olitte molemmat parisuhteessa tahoillanne. K varmasti järjen tasolla pystyi eläytymään asemaasi eron tekemisen vaikeuden suhteen. Kuitenkin omassa tunnemylläkässään, juuri uskottomuudesta kiinni jääneenä ja kotoa poisajettuna, asiaa oli vaikea käytännössä sietää. Teidän suhteeseenne tuli ”arki” K:n eron myötä. Siinä teille molemmille pikkuhiljaa selvisi, että ihminen johon oli rakastunut, ei ollutkaan sellainen kuin hänet oli kuvitellut. Hän ei käyttäytynyt vaikean tilanteen tullen niin kuin olisit toivonut hänen käyttäytyvän. Mietin pystytkö asettumaan K:n näkökulmaan siinä suhteessa, että hän sitoutuakseen suhteeseenne täysin tarvitsi selkeän merkin siitä, että olet oikeasti eromassa vaimostasi? Luulen, että hänen oma epävarmuutensa teidän parisuhteenne suhteen ja myös oman itsensä riittävyyden suhteen sai hänet etsimään myös muita treffikumppaneita. Se toki on satuttavaa, koska olitte rakkaussuhteessa toisianne. Sinua ei lämmittänyt se, että K sanoi, että ei löydä samanlaista yhteyttä kenenkään muun kanssa. Asioiden paljastuminen vähitellen on usein kovin raskasta ja syö luottamusta. Halusit erota, mutta huolesi vaimosta ja lapsista luonnollisesti hidasti asioita. Sinä yritit ”miellyttää” kahta naista ja myös lapsia. Taloudelliset huolet yrityksesi suhteen ja se, että jouduit tekemään ratkaisuja firmassasi sivusuhteesi huomioiden, lisäsivät tilanteen kuormitusta. Epävarmuus K:n vaihtelevista tunteista oli kovin raskasta kestää. Itse haaveilit elämästä vain hänen kanssaan.
Haluaisin vähän haastaa sinua miettimään eroaikeittesi ja toiminnan suhdetta. Oletko miettinyt olisitko oikeasti pystynyt jättämään perheesi, jos vaimosi ei olisi sairastunut? Oliko siihen, että et lähtenyt kotoa kerrottuasi erosta jokin muukin syy kuin se, että taloudellinen tilanteesi oli huono? Paikkoja lähteä kotoa on varmasti ollut, mutta ilmeisesti asut yhä perheesi kanssa (tarinastasi ei selviä nykytilanne). Kerrot lastesi ottaneen ilmoituksesi erosta todella raskaasti ja että teillä itkettiin paljon. Lastesi ikä ei käy ilmi. Mitä heille kuuluu tällä hetkellä? Mitä olet kertonut heille tilanteesta matkan varrella ja nyt? Et kerro myöskään vaimosi reaktioista prosessin aikana. Hänellekin tilanne on todennäköisesti ollut hyvin raskas ja epäselvä. Mitä aiot nyt? Yritätkö pelastaa liittosi vai oletko eroamassa?
Nykyperhetilanteen lisäksi haluan haastaa sinua miettimään sitä, mikä sinua on jäänyt K:n ja sinun suhteessa vaivaamaan. Mitä rakastit K:ssa? Mitä yhteistä teillä oli? Haluat selvittää asioita hänen kanssaan, jotta voisitte jatkaa eteenpäin. Kaiken tämän jälkeen mitä ajattelet kyvystänne keskustella asioista? Tarinasi perusteella teidän tunneyhteytenne ei kestänyt kaikkia vaikeuksia. Haaveiletko että vielä voisitte onnistua, jos molemmat olisitte vapaita?
Jos on kovin epätodennäköistä, että voisitte joskus K:n kanssa olla yhdessä, sinun olisi hyvä päästä eteenpäin tämän suhteen jatkuvasta pohdinnasta. Mitä voisit tehdä, jotta pääsisit arjessakin häiritsevistä ajatuksista? Toki olisi ihanteellista, että voisitte käydä vielä jonkinlaisen ymmärrystä antavan rakentavan loppukeskustelun tapahtuneesta. Yleisemmin yleensä käy niin, että eroa joutuu työstämään pääasiassa yksin. Viha-, suru- ja jäähyväiskirjeiden kirjoittaminen (niitä ei lähetetä, varsinkaan vihakirjettä), erokirjallisuuden lukeminen, ystävien ja tarvittaessa ammattiauttajien kanssa keskustelu sekä erilaiset eroryhmät ovat kaikki hyviä keinoja. Jossain vaiheessa loputtomalle ”vatvomiselle” tulee onneksi piste. Joskus se tapahtuu vasta vuosien jälkeen uudessa onnellisessa parisuhteessa. Pelkkä aika ei sinun kohdallasi mielestäni riitä, toipumista on hyvä nopeuttaa psyykkisen vointisi vuoksi! Mieti mitä kaikkea hyvää sinulla on elämässäsi. Mitä uutta haluaisit siihen ja mistä kuormittavasta olisit valmis luopumaan?
Voimia sinulle suhteesta selviytymiseen ja lasten isänä olemiseen sekä kaikkea hyvää elämääsi!
KYSYMYS: Poikaystäväni halusi erota 4 viikkoa sitten. Syyksi hän sanoi haluavansa olla yksin ja että hänestä tuntuu tunteiden kadonneen. Olemme seurustelleet yli 8 kuukautta ja kyseessä on kaukosuhde. En olisi itse halunnut erota.
Meidän suhde on ollut hyvä, vaikka huonoja hetkiäkin on ollut. Tiedostan nyt, että olen itse ollut suurimpana syynä näihin huonoihin hetkiin. Olen monen kuukauden ajan kokenut lievää masennusta ja suurta yksinäisyyttä, sillä moni ystäväni on hylkännyt minut. Itsetuntoni tuntuu olevan aivan mitätön. Olen ymmärtänyt, että poikaystäväni sai tarpeekseen minun jatkuvasta valittamisesta ja riitojen aloittamisesta. En koskaan ole halunnut mitään pahaa hänelle enkä tiedä tiedä miksi käyttäydyin niin. Rakastan poikaystävääni. Poikaystäväni ei ole kovin avoin ihminen eli ei halua kertoa muille huolistaan. Kuitenkin kun näimme pari päivää ennen eroa, kaikki oli hyvin. Poikaystäväni kertoi kuinka paljon välittää minusta jne. En ollut huomannut mitään eron merkkejä. Kuitenkin näkemisen jälkeisinä päivinä valitin ja jankutin poikaystävälleni muutamasta asiasta ja hän pyysi että lopettaisin sen. En kuitenkaan heti tehnyt sitä. Näiden päivien asiat varmaankin saivat poikaystäväni ahdistumaan. Poikaystäväni on usein sanonut kuinka vihaa minun turhaa valittamista. Olen sanonut, että lopetan sen, mutta kuitenkaan silloin en vielä tajunnut kuinka väärin olen koko ajan tehnyt.
Olen ymmärtänyt, että olen käyttäytynyt todella rumasti poikaystävääni kohtaan ja purkanut omaa jatkuvaa pahaa oloani häneen. Olen muuttanut jo tapojani ja opin koko ajan uusia asioita. Kyseessä on minun ensimmäinen todella vakava suhde enkä suoraan sanottuna tiennyt miten parisuhteessa tulee olla. Kuuntelin muilta ihmisiltä huonoja neuvoja. Poikaystäväni on elämäni tärkein henkilö ja meidän suhde oli todella hyvä lukuun ottamatta minun käyttäytymisestä aiheutuvia asioita. Luotamme toisiimme, meillä on aina hauskaa ja mukavaa yhdessä ja seksikin sujuu.
Olen pyytänyt poikaystävältäni anteeksi ja kertonut kuinka olen ymmärtänyt aivan kaiken. Hän sanoo kuitenkin, että pysytään ystävinä, mutta hän ei sulje pois yhteen paluuta. Olemme nyt ystäviä ja olemme nähneet muutaman kerran, kaikki tuntuu yhdessä niin hyvältä. Miten saisin poikaystäväni antamaan meille toisen mahdollisuuden? Miten saan hänet ymmärtämään, että olen muuttunut ja muutun koko ajan? Hän on aina ollut niin hyvä minulle, eikä koskaan ole satuttanut minua. Koen, että meillä tulisi olemaan todella hyvä tulevaisuus kunhan yrittäisimme vielä, sillä minä olen ymmärtänyt virheeni ja tervehdyn masennuksestani koko ajan.
Nuorieronnut, 18
VASTAUS:Kiitos kirjeestäsi! Mietit miten saisit poikaystäväsi antamaan teille toisen mahdollisuuden ja miten saisit hänet ymmärtämään että olet muuttunut ja muutut koko ajan. Kirjeesi perusteella sain käsityksen, että näet syyn eroon itsessäsi: että poikaystäväsi mielestä valitat turhasta liikaa ja aloitat riidat. Kerroit kuitenkin että poikaystäväsi sanoi eron syyksi sen, että hän haluaa olla yksin ja että hänestä tuntuu että tunteet ovat kadonneet. Minusta sinun kannattaa muistaa tämä. Tietenkin jokin on johtanut siihen että hän nyt tällä hetkellä kokee asiat tuolla tavoin. Mutta onko oma käytöksesi kuitenkaan ensisijaisena syy eroonne? Tunnut syyttelevän itseäsi.
Oletko varma, että poikaystäväsi toivoi eroa siksi, että sinä olet käyttäytynyt kuten kerroit? Voiko olla, että sinun tapasi käsitellä tunteitasi ja toisaalta lievä masennuksesi ja paha olosi ei kuitenkaan ole se syy mikä johti eroonne?
Kerroit että poikaystäväsi ei ole kovin avoin ihminen eli ei halua kertoa muille huolistaan. Mietin, että haluaako hän olla yksin kuulostellakseen itsekseen mitä hän haluaa ja tuntee. Mietin myös, tarvitseeko hän tilaa ja aikaa selvitelläkseen sisimpänsä tuntoja. Kerroit että hän haluaa että olette ystäviä, mutta ei toisaalta sulje pois yhteen palaamistakaan. Tulevaisuudesta emme tiedä, mutta ajan mittaan asiat kirkastuvat niin sinulle kuin ystävällesi. Kuka tietää vaikka palaisittekin yhteen?
Toisaalta ajattelisin että jos todella olet sairastanut lievää masennusta, on todella tärkeää tässä tilanteessa että hoidat itseäsi! Olethan ollut yhteydessä lääkäriin? Masennus värittää ajattelumme ja kokemuksemme maailmasta negatiivisemmaksi ja jopa toivottomaksi. Voi tulla olo että kukaan ei välitä. Masennuksesta voi kuitenkin parantua. Se vaatii kuitenkin hoitoa. Kannustan sinua hakemaan apua, ellet jo ole avun piirissä.
KYSYMYS: Poikaystävälläni on huolestuttavaa masentuneisuutta, eikä koe olevansa hyvä missään ja hän sanoo inhoavansa itseään ja elämäänsä. Hän ei halua hakea apua terapeutilta, tai keneltäkään vaikka tiedostaa, ettei hän ei voi hyvin. Mistä hän voisi hakea apua matalalla kynnyksellä? Mitä vinkkejä voisitte antaa minulle, että voisin saada hänet avun piiriin? Voisinko minä mahdollisesti mennä mukaan juttelemaan jonnekin hänen kanssaan, ainakin aluksi? Yksin hän tuskin haluaa mennä kenellekään juttelemaan. Mistä saisi terapiaa/hoidollista keskusteluapua, joka ei maksa maltaita? Voiko papille mennä juttelemaan masennuksesta, tai onko kirkolla jotain muuta juttua josta poikaystävälleni olisi apua?
Paljon kysymyksiä, toivottavasti saisin vastauksia. Asia ei ole suoranaisesti meidän suhteeseen liittyvä asia, mutta tämä vaikuttaa siihen hyvin paljon.
Suurihuoli, 23v
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Kumppanin psyykkinen vointi vaikuttaa hyvin paljon parisuhteeseen ja sitä kautta kysymyksesi on täysin oikeutettu Suhdeklinikalla!
Lyhyestä kuvauksestasi herää paljon tarkentavia kysymyksiä. Millainen on poikaystäväsi elämäntilanne? Hän on ilmeisesti ikäisesi nuori mies. Onko hänellä opiskeluun tai työntekoon liittyviä huolia? Onko hänellä ollut joskus vastaavia oloja itsestään? Miten toimintakykyinen hän on tällä hetkellä eli jaksaako hän nousta aamulla ja suoriutua päivän askareista? Onko hänellä tulevaisuuden suunnitelmia? Onko hänellä ollut tai onko tällä hetkellä itsetuhoisia ajatuksia?
Kerrot hänen tiedostavan, että hän ei voi hyvin, mutta hän ei suostu hakemaan apua. Sinusta on luonnollisesti kamalaa katsoa vierestä hänen huonovointisuuttaan ja kestää sitä, että hän ei suostu hakemaan apua. Hyvä, että olet jaksanut olla hänen rinnallaan ja jaksat yhä motivoida häntä hoitoon! Mitä pikemmin hän saa apua, sitä vaikuttavampaa se on. Aikuista ihmistä on välillä kovin vaikea saada avun piiriin, jos hän ei sitä halua. Ajatuksesi siitä, että menisit mukaan ja näin tekisit kynnyksen matalammaksi hänelle, on hyvä! Voit ”saattaa” hänet avun piiriin ja jatkossa hän todennäköisesti saa rohkeutta käydä ammattiauttajalla yksin.
Poikaystäväsi saattaa olla masentunut ja/tai ahdistunut kuten epäilitkin. Tilanne on tarpeellista kartoittaa. Diagnoosin hänen tilastaan voi tehdä ainoastaan lääkäri. Keskivaikean masennuksen kriteerien täyttyessä hän pääsee psykiatrian klinikan avun piiriin. Sinne hän voi saada lähetteen esim. terveyskeskuksesta. Matalamman kynnyksen paikkoja on erilaisia riippuen kotipaikkakuntanne palveluista. Erittäin matala kynnys on esim. kriisipuhelinpalveluissa ja paikoissa, joihin voi kävellä ilman ajanvarausta juttelemaan. Sitä kautta hänet ohjataan avun piiriin. Voisitte yhdessä katsoa kotipaikkakuntanne palvelusivuja ja valtakunnallisesti esimerkiksi Mielenterveysseuran nettisivua. Testin (esimerkiksi BDI-testin) masennuksen suhteen voi tehdä koska tahansa netissä. Testi antaa suuntaa oireiden vakavuuden arviointiin.
Jos hänen on luonnollista ja helppoa puhua papille, toki pappi seurakunnassa voi olla se henkilö, joka kartoittaa tilannetta ja ohjaa hänet eteenpäin oikean avun piiriin. Vielä parempi vaihtoehto olisi se, että ottaisitte yhteyttä paikkakuntanne perheasiain neuvottelukeskukseen. Perheasiain neuvottelukeskuksissa työskentelee perheneuvojina pappien lisäksi esim. psykologeja ja sosiaalityöntekijöitä, joilla on myös psykoterapeutin pätevyys. Parisuhdepalvelujen lisäksi siellä on mahdollisuus tarvittaessa myös yksilökäynteihin. Perheneuvoja arvioi ja ohjaa poikaystäväsi muualle hoitoon tarvittaessa. Apu on täysin ilmaista. Kaikki perheasiain neuvottelukeskukset löytyvät netistä.
Jaksamisia sinulle ja parempaa vointia ja rohkeutta avun hakemiseen poikaystävällesi toivoen
KYSYMYS: Kaiken se kärsii? Olen sairastanut vakavaa masennusta monta vuotta kaikkea on kokeiltu, mutta apua ei löydy, ei edes Herra vastaa rukouksiini. Mies muutti työhuoneeseensä nukkumaan ensin nukkui lattialla sitten hilasi sinne sängyn.. niin lopullista.Välimme ovat erittäin kireät, mies ei ymmärrä enää tätä työkyvöttömyyttä ja lapsetkin arvostelevat kun palvelu ei pelaa. Olimme miehen kanssa kuin kämppäkaverit mitään ei ole muuta 30 vuoden avioliitosta jäljellä. Olen miettinyt lähtemistä mutta minne menen, sairas ja niin uupunut ihminen. Iso talo ja pihamaat kasvihuone kaikki huutaa tee tee tee töitä. Onko niitä masentuneiden hoitokotia mihin voisi muuttaa ja missä? Rukoilkaa puolestani. Amen.
Kyllikki, 57
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Pitkäaikainen masennus on raskas seuralainen niin masentuneelle itselleen kuin kumppanillekin. Koska tilanteeseen ei ole odotettavissa nopeaa muutosta, on tärkeätä etsiä keinoja mahdollisimman hyvään elämiseen sairauden kanssa. Näitä keinoja tarvittaisiin yhdessäoloon ja toisen ymmärtämiseen.
Suosittelen teille pariterapiaa, jotta puhuminen tulisi mahdolliseksi. Miehesi olisi hyvä saada sanotuksi, mikä kaikki on saanut hänet vetäytymään toiseen huoneeseen. Miltä elämä hänestä tuntuu? Olisiko mitään pientä muutosta, jota hän sinulta toivoisi ja jonka kokeileminen olisi sinulle mahdollista? Samat asiat voisit sinä puolestasi kertoa hänelle. Olisiko jotain ihan pientä asiaa, jonka tekemällä hän saisi sinut tuntemaan olosi hiukan paremmaksi? Olisiko sellaisen asian tekeminen hänelle mahdollista? Pelkästään se, että kumpikin saisi puhuttua omasta olostaan toiselle, olisi askel kohti ymmärtämistä ja hiukan helpompaa oloa.
Kumpikin teistä tarvitsee myös omaa keskusteluapua. Onko sinulla tällä hetkellä käyntejä mielenterveystoimistossa tai muussa vastaavassa paikassa? Entä miehelläsi? Muun muassa Omaiset mielenterveystyön tukena on järjestö, jonka kautta voi saada vertaistukea.
Toivon, että ette jäisi yksin parisuhteessanne, vaan yrittäisitte puhua oloistanne toisillenne. Toivon myös, että kumpikin teistä yksilönä jaksaa hakea keskusteluapua.
KYSYMYS: Minä ja tyttöystäväni olemme tunteneet kohta 10kk. Elimme erittäin läheisesti ja molemmilla on syvät tunteet toisisaan kohtaan. Olemme ollut nyt 4kk kihloissa. Rakastamme toisiamme syvästi. Noin 2kk sitten hän tuli lomalta ja sanoi että hänen omat ajatukset ovat hyvin sekaisin. Hän ei tiedä mitä tuntee. Tunteeko mitään ketään kohtaan. Masennus oli alkanut. Nyt olen yrittänyt puhua ja olla tukena ja vierellä.
Häntä vain ahdistaa ja ihan hetki sitten hän kertoi minulle että on loppuun palanut. Hän ei jaksa. Hän ei halua nähdä minua tai puhua minulle ja haluaa tauon suhteessa. Ymmärtäväisenä minä kuuntelen ja edelleen tuen ja olen täällä häntä varten ja kerroin että odotan. Otamme tauon. En tiedä kauanko pidämme taukoa. Sillä ei ole väliä jos tauko rakastani auttaa. Tämä kyllä tekee kipeää, mutta haluan rakkaani vain takaisin sellaisena iloisena, ahkerana ja ajatuksensa kanssa omana itsenä mitä hän olikin. Voin vain odottaa ja odottaa ja toivoa parasta.
En tahdo enempää häntä häiritä vaan annan omaa tilaa ja aikaa. Mutta silti minua tämä pelottaa. Voin kaiken maallisen menettää. Kaiken muun voin menettää mutta häntä minä en tahdo menettää. Olenko liikaa yrittänyt ja aiheuttanut sen että hän on palanut loppuun? Hän on minulle kertonut että en häntä menetä. Hän on minulle se oikea. Olen hänelle lojaali elämäni loppuun asti ja rakastan ihan aina. Mutta silti minua pelottaa rakkaani puolesta. En oikein tiedä mitä yritän kysyä, mutta hätä minulla on. Kaikki apu on tarpeen.
En muutakaan enää osaa sanoa kuin että apua. Apua.
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi!
Teillä on tyttöystäväsi kanssa ollut läheinen ja syvä suhde. Suhde on tuntunut niin lujalta, että olette menneet kihloihinkin. Ei ole ihme, että tyttöystävän puhe sekavista tunteista, tilan tarpeesta ja masennuksesta on iskenyt sinuun kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tällaista et ole osannut odottaa.
Mietin, minkä verran tunnette toisianne kymmenen kuukauden tuntemisen pohjalta. Onko tyttöystävälläsi ollut aiemmin elämässään masennuskausia? Jos on, mikä on auttanut häntä toipumaan niistä? Onko hän hakenut hoitoa masennukseensa, aiemmin ja nyt? Riippumatta siitä, mitä suhteellenne tapahtuu, hänen on tärkeätä saada apua itselleen ja selvittää, millaisia elämään liittyviä muutostarpeita masennus hänelle viestii. Millaisista kokemuksista, ajatuksista ja tunteista se nousee?
Samoin on tärkeätä, että sinä pidät huolta itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi. Tarvitset läheisiä ihmisiä, joiden kanssa voit puhua tilanteesta ja tunteistasi. Voit myös hakeutua elämänvaiheestasi riippuen vaikkapa opiskelijaterveydenhuoltoon, työterveyspalveluiden puoleen tai terveyskeskukseen saadaksesi mahdollisuuden käsitellä ammattilaisen kanssa tätä kaikkea.
Oletko saanut tyttöystäväsi kanssa keskustellessanne selvyyttä siihen, millaiseksi hän kokee suhteenne? Liittyykö tilanteeseen joitain muutostarpeita teidän välillänne? Toivoisiko hän sinulta jotakin, mitä et ole osannut tai huomannut antaa? Entä millaiseksi sinä olet kokenut suhteenne? Kuka ja millainen sinä olet ihmisenä?Kaipaat rakastasi takaisin sellaisena iloisena, ahkerana omana itsenään, jollaisena olet hänet tuntenut. Tällainen henkilö voi palata elämääsi, mutta ehkä jollakin tavalla uudenlaisena. Kun tyttöystäväsi puhui loppuun palamisesta, aloin pohtia ylitunnollisuutta, ylisuorittamista ja liiallista kiltteyttä. Sinänsä hyvät, kauniit persoonallisuudenpiirteet voivat joskus muodostua ansaksi. Ihminen saattaa kokea olevansa hyväksytty ainoastaan suorittaessaan elämää tavalla, joka miellyttää muita. Entä, jos saisitkin tyttöystäväsi takaisin paitsi iloisena ja ahkerana, välillä myös kiukkuisena, surullisena ja rennosti laiskana? Ovatko iloisuus ja ahkeruus ajoittain olleet osa kulissia, jota hän on kokenut välttämättömäksi ylläpitää kelvatakseen ihmisille? Tällä en tarkoita sitä, että sinä olisit vaatinut häneltä tällaisia asioita, vaan että hän on itse saattanut olla ankara itseään kohtaan.
Tämä kaikki on minun puoleltani täyttä arvailua. Voi olla, että tyttöystäväsi kohdalla ja teidän suhteessanne on kyse ihan muista asioista. Vaikka pidätte taukoa, onko teidän jossakin kohdassa mahdollista keskustella toiveistanne, odotuksistanne, pettymyksistänne ja unelmistanne suhteessanne ja elämässä yleensä? Voiko taukoa pidettäessä silloin tällöin olla sovitusti yhteydessä ja jakaa sitä, missä kumpikin menee?
