Suhdeklinikka

KYSYMYS: Hei, olemme olleet yhdessä 9 vuotta, meillä on kohta 3 vuotias lapsi ja nyt noin puoli vuotta on ero ollut puheenaiheena vähän väliä. Minä(mies) olen aina ollut nettipeliriippuvainen, mutta se ei ole samalla tavoin rasittanut parisuhdettamme kuin lapsen tultua. Vaimo alkoi masentumaan univajeesta ja "välinpitämättömyydestäni" johtuen ja riitelimme usein. Lapsikaan ei ole ollut helpoin mahdollinen ja kuormitusta on kyllä ollut molemmilla, vaikka en ole kuulemma vaimon mielestä osallistunut perhe-elämään/kantanut vastuuta yhtä paljon lapsesta(olen hoitanut kuitenkin kaupassa käynnit/imuroinnit/yms perus talouden hoitoon kuuluvat asiat).

Mielestäni vaimoni pitäisi jollakin aktiivisella tavalla osallistua tunteidensa palautukseen, eikä vain odottaa passiivisena sitä, että ehkä jonakin päivänä joitakin myönteisiä fiiliksiä tulee, jos tulee? Minulle on hankala uskoa, että tunteet muuttuisivat kaveriasteelta minnekään, jos ei yritä tehdä kaverisuhteeseen kuulumattomia asioita. Ainakin itselleni tälläinen kulissisuhde ottaa pahasti henkisen terveyden päälle, enkä usko kovin kauaa jaksavani vain odottaa, samalla kun omat tunteeni katoavat ja menetän onnellisuuteni elämään. Minua ahdistaa suunnattomasti ajatus siitä, että tämä 9-vuotta menisi tavallaan hukkaan ja joutuisin luopumaan ihmisestä, jonka kanssa aikoinaan sujui kaikki hyvin. Onko tähän mitään pelastusta vai onko ainoa mahdollisuus lähteä etsimään uutta alkua jostain muualta?

Umpikujassa

VASTAUS: Kirjoitat yhdeksän vuotta kestäneestä parisuhteesta, jota uhkaa nyt ero. Olet ymmärrettävästi ahdistunut ja ehkä hädissäsikin tilanteesta. Kuvaat riitelykierrettä, sitä seurannutta etääntymisestä ja vieraantumista. Fyysinen läheisyys suhteestanne on kuihtunut ja koet nykyisen "kulissisuhteen" kuluttavaksi. Toivot muutosta nykyiseen tilanteeseen ja olet lähtenyt hakemaan ulkopuolista apua täältä Suhdeklinikalta. Se onkin ensimmäinen askel muutokseen.

Kirjoitat, että olet aina ollut nettipeliriippuvainen. Minkälainen asia tämä on sinulle? Entä vaimollesi? Onkohan hän kenties kokenut pelaamisesi olevan parisuhteenne "kolmas pyörä"? Onko hän kokenut jäävänsä kakkoseksi? Kun kirjoitat olevasi riippuvainen, niin miten se vaikuttaa omaan elämääsi? Kun olet viettänyt ilmeisen paljon aikaa pelaamisen merkeissä, niin mille kaikille elämän osa-alueille se on heijastunut? Mistä olet joutunut luopumaan tai tinkimään? Oletko hakenut riippuvuuteesi apua? Jos et, niin suosittelen sitä seuraavan (muutos)askeleen ottamiseksi! A-klinikoilla hoidetaan monenlaisia riippuvuuksia, myös peliriippuvuuksia.

Lapsen syntymä perheeseen on iso elämänmuutos. Minkälainen asia isäksi tuleminen on ollut sinulle? Jos ymmärsin oikein, vaimosi on kokenut olevansa ensisijaisesti vastuussa lapsestanne. Se on iso vastuu. Olisitko jatkossa valmis tasaamaan sitä? Kirjoitat vaimosi sanoneen, että hän on menettänyt luottamuksensa sinun läsnäoloosi perheessä. Vaikka olet ollut viime aikoina enemmän mukana perhe-elämässä, se ei ole ilmeisesti vielä vakuuttanut vaimoasi uskomaan muutoksen pysyvyyteen. Luottamuksen uudelleenrakentaminen onkin usein hidas ja pitkäaikainen prosessi. Oletko valmis antamaan sille aikaasi?

Kysyt kirjoituksesi lopussa, että onkohan tilanteeseenne mitään pelastusta vai onko ainoa mahdollisuus lähteä etsimään uutta alkua jostakin muualta. Tähän en valitettavasti osaa antaa yksiselitteistä vastausta enkä voi ottaa asiaan kantaa vaimosi puolesta. Mitä sinä itse voit kuitenkin tässä tilanteessa tehdä, on olla kärsivällinen, sitoutua perhe-elämään, rakentaa vähitellen luottamusta ja olla luottamuksen arvoinen. Uuden alun etsimistä en vielä suosittele. Sekä pitkän yhteisen parisuhdehistorianne että yhteisen lapsenne tähden kannattaa tehdä nykyisen parisuhteen puolesta kaikki se, mitä tehtävissä vielä on. Parisuhteenne ongelmakohtien purkamiseksi suosittelen hakemaan myös pariterapeuttista apua. Kirkon perheneuvonta tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua ja lähemmän keskuksen yhteystiedot löytyvät netistä. Pariterapiapalveluita voi myös kysellä yksityissektorilta.

Kaikkea hyvää teille toivoen
perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: Olen alkanut epäillä, että miehelläni 61v.saattaa olla diagnosoimaton jonkinasteinen asbergenin syndrooma tai narsistisia piirteitä käyttäytymisessään. Hän nimittäin saa suht usein raivokohtauksia,jos asiat eivät mene halutulla tavalla. Hän voi hermostua yli äyräiden ,jos vaikka ei löydä puhelintaan, hanskojaan heti..vaikka autan etsimisessä. Ovi paiskataan kiinni, niin että lasit helisee tai mikä tahansa käteen osuu, se saattaa lentää lattialle ja hajota.Hän on rikkonut muutamia tuoleja säpäleiksi, auton oven, erilaisia tavaroita ym. Hän on kontrolloiva ja määrää kaikesta,kaikki pitää tehdä, niinkuin hän sanoo.Tälläisina päivinä, kun kaikki hajoaa ympäriltä, minusta tuntuu, ettei ole mitään järkeä kannatella yksinään kulisseja. Toisinaan taas tunnen suurta surua ja huolta hänestä ja yritän selittää miltä minusta tuntuu. Välillä tuntuu siltä,että hän nauttii saadessaan olla häijy ja ilkeä. Mitä tämä tälläinen käyttäytyminen on?

"Neuvoton Nelli"

VASTAUS: Luulen, että olet liian kauan joutunut kannattelemaan hankalaa ja raskasta tilannettanne. Kysymyksestäsi ei käy ilmi, miten kauan olette olleet yhdessä ja onko miehesi aina käyttäytynyt arvaamattomasti ja aggressiivisesti. Oletan, että kyse on siitä, että miehesi käyttäytyminen on muuttunut. Että kyse on muutoksesta, joka on yllättänyt sinut ja, kuten kirjoitat, huolestuttanut sinua. Se on ehkä juuri asia johon sinuna tarttuisin. Olet miehestäsi huolissasi ja haluaisit varmasti hänelle apua. Raivokohtaukset, tavaroiden särkeminen ja kontrollointi ovat väkivaltaista käyttäytymistä, jota ei saa, eikä tarvitse kenenkään sietää. Eli olen huolissani myös sinusta.

Ajattelen, ettei ole mahdollista diagnosoida miestäsi kuvauksesi perusteella. Diagnoosia tärkeämpää on, että te molemmat, hän ja sinä pääsette avun piiriin. Miehesi tulisi ohjautua lääkäriin, jotta voidaan sulkea pois kaikki mahdolliset fyysiset sairaudet jotka joskus aiheuttavat yllättävää, aggressiivista käyttäytymistä. Jos kyse on taas jostain psyykkisestä oireilusta, vaikka masennuksesta, siihenkin voi saada apua. Kun asiat on selvitetty ensiksi terveydenhoidon puolella voi lähteä miettimään sinun tukemistasi ja parisuhteenne tilannetta.

Olisi tärkeää, että saisit tilaa kertoa tunteistasi ja tarpeistasi, että miehesi kuuntelisi sinua ja ymmärtäisi, miten paljon hänen käyttäytymisensä ahdistaa ja pelottaa sinua. Jos, ette keskenänne löydä keskusteluyhteyttä, tulisi teidän hakeutua yhdessä avun piiriin, esimerkiksi Kirkon perheneuvonnan kautta. Yksin et tämänhetkisestä tilanteestanne selviä-

Kaikkea hyvää sinulle toivoo
perheneuvoja Kati

KYSYMYS: Hei, olemme seurustelleet nelisen vuotta miesystäväni kanssa. Minulla pitkä liitto takana, josta kaksi lasta. Puolisolla myös lapsia. Puolisolla hyvin tiiviit välit sukulaisiinsa, minulla huomattavasti väljemmät. En ole tottunut tiiviiseen yhteyden pitoon sukulaisten kanssa. Minua ahdistaa kun mieheni jatkuvasti on yhteydessä mm. veljeensä ja on hirmu kiinnostunut veljensä lasten kuulumisista, tuntuu että ihan liian kiinnostunut. Ennen minua puolisoni ei ole juuri seurustellut, vaan elämä on pyörinyt sukulaistensa ympärillä. Olen tottunut että seustellessa ollaan tiiviisti yhdessä (ei liian tiiviisti kuitenkaan, teen paljon omia juttuja) ja että asiat jaetaan parisuhteen kesken, asioista neuvotellaan ja kerrotaan mitä aiotaan tehdä.

Nyt minusta on ruvennut tuntumaan että ehkä olenkin liian vaativa ja kontrolloiva. Haluaisin tietää puolisoni aikeet ja menot, haluaisin että edes soittaisi että nyt meen käymään kaverilla ja jos esimerkiksi aikoo antaa lapselleen rahaa. Haluaisin tukea myös hänen isyyttään. Antaa neuvoja ja vinkkejä, sanoa mikä on minusta oikein ja mikä väärin. Näin oletan hänen myös tekevän lasteni kanssa ja hyväksyn hänen ehdotukset lasteni kasvatukseen, ja neuvottelemme niistä. Mutta jotenkin minusta tuntuu että hän ei halua minun neuvojani mihinkään vaan kaikki on hänen (ja sukulaistensa tekemänä) aina oikein. Ja yleensä aina kun sanon oman mielipiteen (tarkoitan hyvää) niin saan kiukun niskaani ja syyttelyn että hänestä tuntuu että ei voi itse päättää mitään ja kaikkeen pitäisi olla lupa kysymässä. Kovasti ymmärtää näkemykseni esim rahan annossa työssäkäyvälle lapselleen ja omatoimisuuteen opettamiseen. Mutta käytännössä ei vaan halua kuulla ja toteuttaa yhteisiä näkemyksiämme. Välillä on kotona niin väsyneenä että ei jaksa kiinnostua minun ja lasteni tekemisistä pätkääkään, häneen ei saa oikein kontaktia mitenkään. Vetoaa aina väsymykseen. Mutta samalla hetkellä on valmis lähtemään vierailulle veljensä luo jossa on yltiöpäisen kiinnostunut lapsista ja heidän tekemisistä. Väsymys katoaa ja asenne muuttuu. Hän muuttuu iloiseksi ja puhuvaiseksi hetkessä. Naureskelee ja vitsailee. Mutta samalla sekunnilla kun poistumme heiltä hän palaa väsymysmoodiinsa.

Kiinnostus lasteni menestyksistä on täysi nolla mutta veljensä lapset huomioi lupaamalla jätskiä tms palkaksi, onnittelemalla yms. Lapsensa vierailu menee myös samaa rataa, koskaan ei väsytä ja aamullakin hyppää ekana sängystä (vaikka normisti viimeisenä) niin iloisena ja pirteänä. Mutta kun lapsi lähtee, alkaa apatia. Minun sukulaisten vierailut istuu sohvalla ja plärää nettiä. Ei osallistu juurikaan kiinnostuneesti keskusteluun. Olenko minä tässä tapauksessa liian herkkä ja mustasukkainen? Vai miksi minusta tuntuu että minussa ja lapsissani on vika ettemme voi tuottaa hänelle sitä iloa mitä perheen pitäisi tuottaa? Olenko liian kotrolloiva kun haluan tietää asioista mitkä liikuttaa meidän perhettä ja haluan olla päättämässä perhettä koskevissa asioissa? Mikä on liian kontrolloivaa?

VASTAUS: Se, mikä on liian vaativaa ja kontrolloivaa, on mietittävä erikseen jokaisessa suhteessa. Sen perusteella mitä kerroit, ei tule sellaista kuvaa että menisit mahdottomuuksiin. Mutta jos kumppanisi on eri mieltä, on teidän koitettava keskustelemalla löytää sellainen linja, joka teille molemmille sopii. Hänellä voi olla hyvin erilainen ajatus siitä, millä lailla omista menoista, raha-asioista, ym. kerrotaan. Teidän on lyötävä pöytään molempien toiveet ja odotukset, ja katsottava, onko niistä leivottavissa sellainen kompromissi, jonka molemmat voivat hyväksyä. Ja jos ette pääse yksimielisyyteen, täytyy miettiä, onko suhteessa niin paljon muita hyviä puolia, että on valmis kestämään eroavaisuudet tässä asiassa.

Sama koskee sitä, miten ollaan yhteydessä sukulaisiin. Teillä on tässä asiassa kovin erilaiset taustat ja tottumukset. Periaatteessahan siinä ei ole mitään pahaa, että sisarukset ovat läheisiä toisilleen. Kiinnostusta veljen lapsiin voi selittää se, että kumppanisi on tuntenut heidät pienestä pitäin ja kiintynyt heihin. Sinun lapsesi ovat hänelle vieraampia, kun olette olleet vasta nelisen vuotta yhdessä. Mutta jos asia häiritsee sinua, on syytä käydä keskustelua. Sinun olisi kuitenkin hyvä ymmärtää sitä, että sukulaiset ovat kumppanillesi tärkeitä ja hyväksyä melko kiinteäkin yhteydenpito.

Väsymys ja haluttomuus kotona on sitten toinen juttu. Sinun on varmaankin kysyttävä häneltä ihan suoraan, miksi hän on niin väsynyt ja haluton sinun ja lastesi kanssa. Onko hänellä jotain hampaankolossa, mitä hän ei saa sanotuksi? Syyt on hyvä selvitellä juurta jaksain. Sinulla on myös oikeus esittää toiveesi siitä, että hän osoittaisi enemmän kiinnostusta sinua ja lapsiasi kohtaan. Jos muutosta ei tule, voi olla vaikea jatkaa suhdetta.

Mielestäni on aivan kohtuullista toivoa, että silloin, kun on ihmisiä kylässä, ei plärätä nettiä. Tässä asiassa et ole liian herkkä. Varsinkin, jos hän kykenee siihen silloin, kun hänen omat sukulaisensa ovat kylässä.

Ystävällisin terveisin
Perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Olen 43-vuotias elämää paljon kokenut ja kolhuja saanut vielä ehjä nainen. Minulla on 5 lasta edellisestä pitkästä liitostani sekä 3 lastenlasta ja tästä katraasta olen niin ylpeä ja onnellinen. Olen seurustellut 3 vuotta minua 8 vuotta nuoremman miehen kanssa,hänellä ei ole lapsia itsellään ja nyt olen alkanut luovuttamaan tämän miehen suhteen koska en tiedä mitä tekisin. Hän on muuttunut erilaiseksi viime aikoina,kuukausiin en ole saanu kuulla mitään rakkauteen liittyvää,en halauksia,en suukkoja,en mitään kunnioitukseen liittyvää,en tunne mitään arvostusta häneltä. Jouluna ei tullut yhtään lahjaa,hän kysyi ennen joulua että "ei kai me mitään aleta sit osteleen toisillemme"...Sanoin hiljaa,ei kai joo...

Omi vuosipäivä uutenavuotena,ei edes suukkoa,ei kukkaa...ei mitään...Olen kysynyt mikä on,rakastaako hän enään. Vastaus on että joo mutta en jaksa tota sun valitusta ja vinkumista...Olen miettinyt että onko se että sanoo olevansa väsynyt tekemään yksin kotityöt,tekemään yhteisen yrityksen eteen pitkiä päiviä,pitämään huolen perheestä ja auttamaan muita ihmisiä,onko se vinkumista jos joskus pyytää että toinen auttaisi. Hän kuulemma laittaa omat astiansa koneeseen,jos ei lapset osaa siivota jälkiään niin miksi hänen pitäisi toisten jälkiä siivota? Miksi hänen pitää mua kohdella hyvin jos olen sietänyt ex-mieheltänikin huonoa kohtelua?Onko ex-mies ollut kuitenkin rakkaampi kun häneltä on sietänyt niin kauan sitä mutta häneltä ei siedetä? Näitä kuulen kun pyydän että hän arvostaisi,että olen jo tarpeeksi elämäsdäni saanut huonoa kohtelua. Se ei taida olla enään rakkautta, niin luulen.

VASTAUS: Teidän olisi syytä käydä perinpohjainen ja rakentava keskustelu siitä, mitä kumpikin haluatte suhteeltanne. Keneltäkään ei tarvitse sietää huonoa kohtelua, eikä sitä voi todellakaan perustella sillä, että ex-mieheltä olet sitä sietänyt. On luonnollista, että rakkaudentunnustukset vähenevät alkuhuuman laannuttua, mutta kyllä hyvässä suhteessa pitää hellyyttä, arvostusta ja kunnioitusta olla vielä vuosienkin jälkeen.

Hyvässä keskustelussa olisi tärkeää, että molemmat voisitte kokea tulleenne kuulluiksi. Sinun on kerrottava omista tarpeistasi ja toiveistasi, ja siitä, mistä kärsit. Myös hänen on saatava puhua siitä, mikä häntä vaivaa. Mitä hän tarkoittaa sillä, ettei hän siedä valitusta ja vinkumista? Onko hän sitä mieltä, että lapsilta pitäisi vaatia enemmän kotitöihin osallistumista, ja vastuun kantoa? Onko hän siinä kenties oikeassakin? Hän kuitenkin vastaa joo, kun kysyt, rakastaako hän sinua. Se antaa toivoa. Mitä hän sillä tarkoittaa? Voi olla, että hän pohjimmiltaan rakastaa sinua, mutta jotkut asiat ovat tehneet hänet niin tyytymättömiksi, että hän on aina pahalla tuulella. Sen syyt olisi syytä selvittää, ja katsoa, voiko ne korjata.

Jos tällainen keskustelu ei ole mahdollista, tai jos siinä ei saada aikaan sellaista tulosta, joka tekee mahdolliseksi suhteenne jatkamisen paremmissa merkeissä, on sinut tehtävä omat päätöksesi. Millaisessa suhteessa olet valmis olemaan? Kirjoitit, että olet elämässäsi saanut jo tarpeeksi huonoa kohtelua. Siinä olet aivan oikeassa. Sellaiseen ei kenenkään pidä alistua.

Ystävällisin terveisin
Perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Olen ollut neljä vuotta parisuhteessa mieheni kanssa, josta reilu kaksi vuotta asuttu yhdessä. Molemmilla on pari lasta aiemmista liitoista, jo nyt aikuisia sekä omillaan. Myös iäkäs äiti on puolisollani. Ongelmani ei ole niinkään alkujaan meidän kahden suhde vaan uusperheen ihmissuhteet, jotka vielä kärjistyvät juhla-aikoina. Minun lapseni pitävät miehestäni ja suhteet ovat toimivat ja ystävälliset. Heidän käyntinsä ovat mukavia meille molemmille. Mieheni on hyvin herkkä ja kiltti ihminen, mihin alkujaan hänessä ihastuinkin oman eroni jälkeen. Nyt se kiltteys ärsyttää, sillä miehen äiti saa jatkuvasti puuttua elämäämme ja moittia minua. Puheluita on vähän väliä miehelleni, vaikka käyntejä ei niinkään koska hän ei pidä minusta. Mutta kun hän tulee käymään, hän ei niistä etukäteen ilmoita.

Kärsin tilanteesta kovasti, olemme vielä ainoastaan kihloissa ja häitä on suunniteltu mutta olen alkanut empiä haluanko tällaiseen tilanteeseen enää jäädä. Rakastan miestäni, minusta hänen pitäisi puolustaa minua ja pitää arvossa että perhe myös kunnioittaisi minua. Miten voisimme päästä tässä kaikkia tyydyttävään ratkaisuun? Jos puhun miehelleni, hän vain herkistyy että miten minua rakastaakaan, mutta ei taas seuraavan kerran kykene olemaan tukenani.

Yksinäinen, 53v

VASTAUS: Parisuhteessakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Kuvaat miten sinun yksinäisyys syntyy, kun miehen äiti ei tunnu hyväksyvän sinua ja hän myös sekaantuu liikaa elämäänne. Olet toivonut, että mies tukisi sinua, mutta hän ei halua vastustaa äitinsä mielipiteitä ja tahtoa ja vetoaa siihen, että äiti on jo iäkäs.

Se, että joku on jo iäkäs, ei tietenkään oikeuta ketään käyttäytymään huonosti. Ikä ei ole este käydä selventäviä keskusteluja. Moni iäkäs loukkaantuisi, jos heille sanottaisiin, että nyt pitäisi käydä tärkeitä keskusteluja, mutta ei sinun kanssasi voi, kun olet jo niin vanha. Väistely ei ole kunnioittamista, vaan ongelmien peittelyä. Miehen äiti ei kuulosta vielä kovin heikolta ja avuttomalta niin, että häntä pitäisi erityisesti suojella. Ainakin hän jaksaa hyvin puuttua teidän kahden elämään.

Ikää voi muutenkin pohtia tässä teidän tilanteessa. Olette kumpikin jo oikeasti aikuisia ja lapsetkin ovat. Tämä voisi olla elämäntilanne, jossa voisitte aivan rauhassa rakentaa kahden aikuisen parisuhdetta. Jostakin syystä miehen äiti pääsee nyt tunkeutumaan teidän maailmaanne.

Selventäviä keskusteluja tunnut kaipaavan. Rohkaisen niitä käymään. Totta kai mies voisi asettua sinua puolustamaan. Hänen luonne ja tavat toimia suhteessa äitiinsä on pitkän kehityksen tulos. Onko hän ollenkaan valmis tarkastelemaan omaa tapaansa toimia? Asia on hänelle selvästikin hankala. Jos hän ei ole valmis yhteistyöhön sinun kanssa tässä asiassa, jää asian edistäminen enemmän sinun vastuulle. Kuinka suoraan, lempeästi, kohteliaasti, mutta lujasti olet pystynyt sanomaan, että tämä nykyinen käytäntö ei voi jatkua? Voitko vetää itse rajat? Mikä on sinun kannaltasi hyväksyttävää?

Se on totta, että miehen on varmasti vaikea valita äidin, lasten tai sinun välillä, mutta joitakin valintoja elämässä on välillä tehtävä. Voiko keskustelua muuttaa niin, että päätökset, sanat ja valinnat eivät tuntuisi näin jyrkiltä? Sinun ajatus tuntuu olevan, että anoppi pysyisi vähän kauempana ja lakkaisi moittimasta sinua. Nämä ovat kohtuullisia tavoitteita. Ei tuo tarkoita, että kaikki välit pitää katkaista.

Kun ryhdytte näistä keskustelemaan miehesi kanssa, painetta voi pienentää, jos toteatte, että tavoite on yhteinen. Molemmat kaiketi haluaa, että teidän kahden parisuhde kohenee? Se on tässä oleellisinta ja sen eteen teette yhdessä töitä. Jos syntyy yhteinen ajatus, että etsitte tässä parempaa yhteyttä toisiinne ja tilaa yhteiselle elämälle, saattaa aika monet asiat lähteä muuttumaan? Kumpikaan teistä kahdesta ei ainakaan halua olla toiselle hankala?

Jos mies vaikuttaa ”liian kiltiltä”, häntä voisi yrittää rohkaista olemaan kiltti myös itselle ja omalle puolisolleen. Sinun kannalta ei ole kiltteyttä, että hän ei sinua puolusta. Onko molempien aika kuunnella omia tarpeita? Johtaako sinun omien tarpeittesi kuuntelu kauemmas miehestä? Jos mies haluaa elää kanssasi, hän voi ehkä vielä miettiä miten voisi raivata tilaa teidän parisuhteelle? Tärkeää on, että olet noussut puolustamaan itse itseäsi ja kuuntelet omia tarpeitasi. Suunta näyttää oikealta. Et halua enää olla parisuhteessa yksin.

Hyvää alkuvuotta
perheneuvoja Markku

KYSYMYS: Olen ollut kahdeksan vuotta yhdessä nykyisen miehen kanssa. Lapsia odottaessa jo raskausaikana kielsi seksin, ei halunnut. Nyt lasten syntymän jälkeen en edelleenkään saa seksiä. Nuorin 2v 9kk. Lasken kuukautisista 4 kuukautiset menneet eli seksiä en ole saanut liki 5 kuukauteen. Petin miestäni kerran, 2 vuotta sitten, se ilmeisesti rikkoi kaiken. minusta taas naisena tuntuu pahalta kun mies on puhelimenssa kanssa, vaimoon ei koskaan kiinnitä huomiota, ellen pyydä esim. pusua.

VASTAUS: Kuulostaa siltä, että teillä on edessänne perinpohjaisen keskustelun ja pohdinnan paikka. Arvelet, että kaksi vuotta sitten tapahtunut pettäminen on rikkonut kaiken. Tämä asia pitäisi koittaa selvittää, niin kivuliasta kuin se onkin. Onko pettäminen aikanaan keskusteltu riittävän perusteellisesti? Onko miehellesi jäänyt siitä katkeruutta? Pettämisen jälkeenkin on täysin mahdollista palata hyvään parisuhteeseen, kun asia on läpityöskennelty juurta jaksain. Jotkut ovat kokeneet suhteen olevan parempi kuin koskaan, kun kriisi on yhdessä selvitetty. Uskottomuuskriisistä selviämiseen auttavat usein pettäneen osapuolen aito ja vilpitön katumus, pahoillaan olo ja anteeksi pyyntö. Toiseksi on tarpeellista ymmärtää niitä syitä, jotka ovat johtaneet pettämiseen. Sinun kohdallasi se voi olla se, että olet saanut aivan liian vähän sitä huomiota, läheisyyttä ja seksiä, mitä olet kaivannut. Mikäli petetty osapuoli ymmärtää näitä syitä, hänen on helpompi antaa anteeksi.

Tässä ei taida auttaa muu, kuin että otat asiat aivan rohkeasti puheeksi. Kerro, että kaipaat muutosta. Puhu avoimesti niistä asioista, jotka sinua häiritsevät, eli seksin ja huomion puutteesta ja puhelimella roikkumisesta. Kysy onko tässä takana pettäminen, vai kenties jokin muu. Sain sellaisen käsityksen, että seksittömyyttä oli jo ennen pettämistä. Onko mahdollista, että seksihalunne vain ovat niin totaalien erilaiset? Onko jotain, mitä voisitte yhdessä tehdä, että seksielämänne vilkastuisi? Onko hänellä jotain toiveita, joita hänen on vaikea kertoa? Mikäli keskustelu ei tunnu onnistuvan kahden kesken, suosittelisin ammattilaisen puoleen kääntymistä. Sellaisia löytyy esim. paikkakuntanne perheasiain neuvottelukeskuksesta. Mikäli mies ei suostu keskustelemaan kahden kesken tai ammattilaisen kanssa, on sinun tehtävä omat päätöksesi. Oletko halukas jatkamaan liittoa, jos mitään muutosta ei tule?

Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Olen 28vuotias yh äiti kahdelle sijoitetulle lapselleni. Exän lapsia. Ja elin sen kanssa 3v ja oli alkoholi ja väkivaltainen koko suhteen ajan. Se ei tapaile lapsia jne. Poissa kuvioista fpr ever. No tapasin nyt 3v sitten miehen ja olimme seksisuhteessa pitkään noin 1v. Ja nyt olen majaillut hänen luonaan 4kk. Hän sanoo kysyessäni seurustellaanko ettei seurustella että katsotaan hitaasti mihin tämä vie...olen odpttanut jo täs ns tapailu vaiheessa vuoden ja edeleen on miehe. Vastaus edetään hitaasti. Emme käyträydy edes kuin suhteessa muutakuin omalta osaltani. Ns hyväksikäyttö suhdekko? Pelottaa että tämä mies vaon on seksin takia kanssani,kysynyt ja vastannut että näin asia ei ole hän sanoo. Kauanko minun pitäiai muka jaksaa odottaa tässä ns tapailu vaiheessa vielä.??! Olenko vain korvike ja toinen vaihtoehto kunnes tulee parempi eteen. ?

VASTAUS: Kerrot, että olet tavannut tämän uuden miehen kolme vuotta sitten. Aluksi oli seksiä ja sitten päätit muuttaa miehen luokse neljä kuukautta sitten. Nyt pohdit, että onko kyseessä jonkinlainen hyväksikäyttösuhde, kun mies ei halua sitoutua. Sinulla on taustalla lastesi isän kanssa suhde, jossa oli väkivaltaa ja liiallista alkoholin käyttöä. Tämä on saanut sinut olemaan varuillaan. Lapset ovat nyt sijoitettuna. Heistä et kovin paljon muuta kerro.

On varmaan aika viisasta kysellä tuossa vaiheessa sekä tältä uudelta mieheltä, että itseltäsi, mitä olet tai olette nyt tekemässä. Kuulen, että toivoisit nyt kestävää ja tasaveroista parisuhdetta. Joitakin merkkejä tuosta on olemassa. Olet tavannut miehen perheenjäseniä ja mies yrittää vakuuttaa, että on tosissaan kanssasi.

Kerrot kuitenkin, että on aika paljon huolia ja epäilyjä. Mies ei toimi, niin kuin parisuhteessa elävä mies toimii. Tämäkin mies juo välillä liikaa. Hän ei halua olla sinun ystävien seurassa. Sitoutumisen suhteen juttu näyttää olevan huteralla pohjalla. Jos te asutte yhdessä ja harrastatte seksiä ja sinun täytyy kysyä häneltä, että seurusteletteko ja mies vastaa, että edetään hitaasti, ei seurustella. Mistä se kertoo?

Kuulostaa siltä, että hän ei todella ole valmis seurustelemaan, saati rakentamaan kanssasi luottamuksellista parisuhdetta. Olet varmaan siinä asiassa oikeilla jäljillä. Ristiriita on iso. Elätte yhdessä kuin pariskunta, mutta toinen ei myönnä edes seurustelevansa kanssasi. Nyt on todella aiheellista pohtia, mistä on kyse?

Epäröintiin voi olla monia syitä. Viittaat pettymyksiin aiemmissa parisuhteissa. Se voi todella olla yksi selitys, mutta voi olla paljon muitakin syitä. Joskus sitoutuminen on hankalaa kauempaa lapsuudesta nousevien kokemusten myötä, joskus kyse on muista asioista. Surullista sinun kannalta on, jos epäilyksesi osuvat oikeaan ja mies on sillä tavalla itsekeskeinen, että ei ajattele muuta kuin omaa etuaan. Hänelle teidän nykyinen ”juttu” on toimiva ja sinulle se ei nyt tunnu riittävältä.

Joka tapauksessa noin isojen kysymysten kanssa on varmaankin mahdotonta jatkaa tai ei ainakaan täältä kauempaa katselleen tunnu kovin järkevältä jatkaa samalla kaavalla. Jotakin selvyyttä olet lähtenyt etsimään. Se on hyvä asia. Se varmaankin löytyy. Yritä vielä käydä miehen kanssa selventävä keskustelu, jos haluat yrittää. Sano avoimesti, että et ole nyt tyytyväinen ja kerro mitä kaipaat. Jos et hänestä saa kumppania rakentamaan suhdetta, on seuraavaksi sinun itse mietittävä mitä tahdot. Jos olo jatkuu noin huonona ja tunnet olevasi jonkinlainen hätävara, kunnes mies löytää jonkin paremman, se ei kuulosta oikein mielekkäältä parisuhteen olotilalta.

Sinä olet arvokas ja tärkeä. Saat arvostaa itseäsi, eikä ketään saa kohdella, kuin varapyörää. Hyvä, kun olet lähtenyt selvittämään tilannetta. Noin isojen kysymysten kysyminen vaatii rohkeutta ja olet homman nyt aloittanut. Uskon, että jotakin selviää.

Hyvää uutta vuotta!
perheneuvoja Markku

KYSYMYS: Olemme mieheni kanssa olleet 1,5 vuotta yhdessä, asumme erillään ja pääsääntöisesti näemme viikonloppuisin. Mutta itse asiaan. Reipas puoli vuotta sitten alkanut etääntyminen, joka näkyy sillä että mieheni ei halua läheisyyttä eikä myöskään sitä anna vaikka monesti olen siitä hänelle suoraan sanonut että minä kaipaan sitä ja tuntisin itseni rakastetuksi. Eli läheisyys, seksi, juttelu/omista suunnitelmista kertominen ovat jääneet erittäin vähälle. Näistä on puhuttu monta monta kertaa miehen kanssa kasvotusten mutta ei tapahdu muutosta. Olen ehottanut pariterapioita ym. Mutta miehelle ei käy mikää mitä ehdotan. Kertoo vaan että voiko ihmisen luonnetta muuttaa jos ei kaipaa läheisyyttä.

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot seurustelusta, jossa tapaatte etupäässä viikonloppuisin. Olet huolissasi etääntymisestänne ja kärsit läheisyyden puutteesta.

Parisuhteen intiimi läheisyys koostuu kahdesta eri osa-alueesta: henkisestä ja fyysisestä läheisyydestä. Henkistä läheisyyttä ylläpitää keskustelu ja omien ajatusten, tunteiden, toiveiden ym. jakaminen. Fyysinen läheisyys taas syntyy kosketuksen kautta, se tarkoittaa sekä rakastelua että muunkinlaista hellyyttä. Kerrot, että molemmat näistä läheisyyden alueista ovat olleet teillä jo jonkin aikaa huonolla tolalla. Ei ihme, että olet huolissasi suhteestanne, ovathan nämä asiat parisuhteen olennaista ydintä.

Hyvä, että olette puhuneet asiasta ja olet ilmaisut omia tunteitasi. Kun kaipaat läheisyyttä ja tulet siinä torjutuksi, on ymmärrettävää, että tunnet itsesi arvottomaksi. Luin riviesi välistä, että olet joutunut epäilemään miesystäväsi rakkautta sinua kohtaan. Läheisyyden puuttuessa et tunne itseäsi rakastetuksi ja mietit, olisiko syynä olla miehesi tunteiden hiipuminen, pelko tai joku toinen nainen. Mies itse kertoo olevansa luonteeltaan sellainen, ettei kaipaa läheisyyttä ja arvelee, ettei pysty siinä asiassa muuttumaan. Onko sinulla tietoja hänen aikaisemmista suhteistaan? Onko sama ilmiö toistunut ennenkin? Me ihmiset olemme kovin erilaisia sen suhteen, kuinka paljon haluamme ja tarvitsemme toisen ihmisen läheisyyttä. Mikäli kyse oikeasti on siitä, ettei miehesi kaipaa läheisyyttäsi lähtöpusua enempää, tulee sinun mietittäväksesi se, riittääkö se sinulle.

Olette useaan kertaan päätyneet eroratkaisuun, mutta päättäneet aina jatkaa yhdessä. Tärkeitä kysymyksiä ovat: 1. mistä olette halunneet eroon? ja 2. mikä on saanut teidät kuitenkin pysymään yhdessä? Mitä erossa on sellaista, mitä ette ole halunneet? Onko kyse ollut yksinäisyyden pelosta ja/tai tottumuksesta vai oikeasti siitä, että rakastatte toisianne. Onko kohtaan 1 eli eroon johtaneisiin syihin tullut muutosta? Jos syyt erota eivät ole ratkenneet tai helpottuneet, olette saman tilanteen edessä yhä uudelleen. Se kuulostaa rankalta ja voimia vievältä. Kerrotkin olevasi avuton ja väsynyt.

Ulkopuolinen keskusteluapu on aina hyväksi, jos asioista puhuminen ei kahden kesken tahdo onnistua. Miehesi ei kuitenkaan ole ollut siihen halukas. Voit toki hakea sitä myös itseksesi, mikäli haluat selvitellä tunteitasi ja ajatuksiasi. Tärkeää onkin, että itse pohdit, mitkä asiat sinulle ovat parisuhteessa tärkeitä ja millä tavalla voit itse vaikuttaa niihin ja mitkä ovat asioita, joista voit joustaa. Mieti myös sitä, haluatko joka tapauksessa jatkaa tätä suhdetta, mikäli tilanne tulee pysymään ennallaan vai oletko valmis jatkamaan elämää yksin.

Toivon sinulle viisautta ja rohkeutta elämääsi ja sen tärkeisiin valintoihin.

Lämmöllä,
Paula, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen 21v mies, tyttöystäväni on pian 19v. Olen seurustellut tämän hetkisen tyttöystäväni kanssa noin vuoden verran. Tyttöystäväni on kaikin puolin hieno ihminen ja niin täydellinen kuin vaan voi ikinä olla. Meillä on yhdessä todella ihanaa molemmin puolin ja kaikki on ihan täydellistä kun saa olla yhdessä viikonloput. Mutta ongelmana olen minä. Minulla ei ole syytä olla mustasukkainen koska tyttöystäväni ei ole ikinä pettänyt ja jakaa kaiken kanssani ja on rehellinen minulle. Olen todella mustasukkainen, ehkä sairaan mustasukkainen ihminen jo edellisistä parisuhteista. Edellinen parisuhde päättyi kun tyttöystäväni lähti työharjoitteluun ulkomaille ja tulin petetyksi silloin. Tämä varmasti liittyy tämän hetkiseen tilanteeseen. Haluan kokoajan tietää missä hän menee, mitä tekee, kenen kanssa etc... vaikka aihetta ei ole tai ikinä käynyt mitää miks huolestuisin niin kuitenki tuntuu aina että nyt on jotain hämärää. Täydellisempää naista ei ole kuin hän mutta en halua olla tälläinen kuitenkaan... olen myös puhunut hänen kanssa asiasta. Jaamme muutenki kaikki asiat toistemme kanssa. Tuntuu että pilaan vaan kaiken tällä tavalla. Puhuttuamme hän sanoikin että se alkaa pidemmän päälle ärsyttämään. Olemme molemmat tietoisia ja olemme yrittänyt selvitellä asiaa ja hänelle on helppo puhua ja meidän on helppo keskustella mutta nyt tarvitsen kyllä muitakin neuvoja! Kiitos!

Epätoivoinen mustis -95

VASTAUS: Kiitos viestistäsi jossa rehellisesti ja rohkeasti katsot itseäsi peiliin. Sanot, että ”ongelmana olen minä”. Se lienee ainakin osin totta sekä sinun kohdallasi että myös yleisemminkin mustasukkaisuuden kohdalla. Mustasukkaisuus on usein yksilön ”ongelma” joka aiheuttaa parisuhdeongelmia. Sinun tapauksessasi on hienoa ja toivoa antavaa, että pystyt näkemään tämän ja myös liittämään sitä aikaisemmin kokemaasi, eli petetyksi tulemiseen aikaisemman tyttöystäväsi taholta. Mustasukkaisuudessa on usein kysymys pohjimmiltaan menettämisen pelosta ja turvattomuuden tunteesta. Ja kuten itsekin pohdit, niin vaarana on, että käyttäytymällä mustasukkaisesti, mm. kontrolloimalla, pilaa kaiken ja huonoimmillaan aiheuttaa käyttäytymisellään juuri sen mitä pelkää, eli suhteen päättymisen eroon.

Kuvaat tyttöystävääsi ja suhdettanne monin superlatiivein ”kaikki on ihan täydellistä kun saa olla yhdessä”, ”tyttöystäväni on niin täydellinen kuin vaan voi ikinä olla”, ”täydellisempää naista ei ole kun hän”. On tietenkin ihanaa kun olet löytänyt ihmisen, jonka kanssa sinun on hyvä olla. Mietin kuitenkin sitä, miltä minusta tuntuisi olla täydellisen ihmisen kanssa? Se tuntuisi pelottavalta ja voin kuvitella, että se herättäisi mm. menettämisen pelkoja. Olen löytänyt tällaisen kultakimpaleen, jonka kanssa elämä on rikasta. Mitä jos menetän sen? Jos joku vaikka vie sen tai en itse ole riittävän taitava pitämään siitä huolta? On upeaa kun saa nauttia hyvästä rakkaussuhteesta. Kokemukseni mukaan toisen puolison tai parisuhteen idealisointi on kutenkin vaarallista. Täydellisillä elämillä on taipumus romahtaa. Täydellisillä puolisoilla on taipumusta tippua tai hypätä jalustaltaan. En tarkoita kiistää sitä, etteikö tyttöystäväsi olisi monin tavoin ihana. Mietin kuitenkin sitä, tarvitsetko sinä johonkin noita superlatiiveja? Miltä tuntuisi tarkastella sekä häntä, että suhdettanne kaikkine puolineen, hyvine ja huonoine? Sellainen suhde voisi olla helpompi sekä sinulle että hänelle. Kerrot, että teidän on helppo keskustella. Se on hienoa ja voisittekin yhdessä pohtia tuota edellä kirjoittamaani. Miten hän kuvaisi suhdettanne? Miltä hänestä tuntuu olla noin täydellinen nainen?

En väsy koskaan toistamaan sitä, että parisuhteessa kyky läheisyyteen ja kyky erillisyyteen ovat yhtä tärkeitä. Ne ovat kuin kolikon kaksi puolta. Ilman toista ei ole myöskään toista. Ilman kykyä erillisyyteen ei ole pidemmän päälle myöskään läheisyyttä. Erillisyys tarkoittaa vaikka mitä, mutta esimerkiksi konkreettista kykyä olla erossa ilman suurta ahdistusta. Se tarkoittaa myös sitä, että me kestämme toisen erilaisuutta ja sitäkin erilaisuutta, joka ei ole toiveittemme mukaista. Toisen ei tarvitse olla täydellinen voidaksemme rakastaa täysillä.

Kuvaat itseäsi sairaan mustasukkaiseksi. Jos mustasukkaisuutesi on omankin arviointisi mukaan hyvin voimakasta ja mustasukkaisuuden tunteet heräävät täysin ilman ulkoisia syitä, niin suosittelen, että haet itsellesi ulkopuolista ammattiapua. Lievemmässä tapauksessa riittää yleensä, että suhteen vakiintumisen myötä turvallisuudentunne kasvaa vähitellen ja mustasukkaisuus vähitellen lievenee.

Toivotan kaikkea hyvää Sinulle ja teille!
perheneuvoja Helena

KYSYMYS: Nyt tarvitsen kipeästi apua suhteeni kanssa.

Mitä pitäisi tehdä että saisin hänet takaisin huomioimaan minut enemmän ?

Epätoivoinen

VASTAUS: Tässä ei auta muu kuin tarttua härkää sarvista ja ottaa asiat puheeksi suoraan ja kaartelematta. Voit kertoa hänelle, että mielestäsi toisten tyttöjen tiiraileminen ja heidän iskemisensä suunnittelu ei kuulu siihen, mitä sinä ajattelet parisuhteesta. Mikäli hän aikoo jatkaa suhdetta kanssasi, olisi syytä parantaa tapoja.

Kannattaa myös kysyä, miksi hän tekee sellaista. Jos hän ei ole täysin tietämätön käytöstavoista, hänen pitäisi tietää, että tuollainen ei kuulu seurustelusuhteeseen. Yrittäkö hän itse asiassa kiinnittää sinun huomiotasi tekemällä sinut mustasukkaiseksi? Onko hän epävarma sinun kiinnostuksestasi, kun kyselee mihin hänen ulkonäkönsä riittäisi? Joskus parisuhteessa voi tulla vaikeita aikoja, koska syntyy tietynlainen negatiivinen kehä, jossa kumpikin saa toiselta huonoja signaaleja, ja reagoi puolestaan niihin huonolla tavalla. Siihen ei auta kuin avoin keskustelu.

Eriävistä mielipiteistä on myös keskusteltava. Ovatko mielipide-erot niin suuria, että ne estävät teitä kunnioittamasta toisianne? Mikäli ovat, on parisuhdetta vaikea jatkaa. Jos voitte eriävistä mielipiteistä huolimatta kunnioittaa toisianne, ja käydä asioista rakentavaa keskustelua, ne eivät ole niin vaarallisia.

Teidän on syytä pohtia, mihin ensimmäisen vuoden hyvä fiilis on kadonnut, ja miten sen saisi rakennetuksi uudelleen. Kerro hänelle, että kaipaat enemmän yhteisiä juttuja, ja että asioiden on muututtava, jos aiotte jatkaa yhdessä. On kuitenkin toiveita herättävää, että hän sanoo rakastavansa sinua.

Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Tero