KYSYMYS: Olen 43-vuotias elämää paljon kokenut ja kolhuja saanut vielä ehjä nainen. Minulla on 5 lasta edellisestä pitkästä liitostani sekä 3 lastenlasta ja tästä katraasta olen niin ylpeä ja onnellinen. Olen seurustellut 3 vuotta minua 8 vuotta nuoremman miehen kanssa,hänellä ei ole lapsia itsellään ja nyt olen alkanut luovuttamaan tämän miehen suhteen koska en tiedä mitä tekisin. Hän on muuttunut erilaiseksi viime aikoina,kuukausiin en ole saanu kuulla mitään rakkauteen liittyvää,en halauksia,en suukkoja,en mitään kunnioitukseen liittyvää,en tunne mitään arvostusta häneltä. Jouluna ei tullut yhtään lahjaa,hän kysyi ennen joulua että "ei kai me mitään aleta sit osteleen toisillemme"...Sanoin hiljaa,ei kai joo...

Omi vuosipäivä uutenavuotena,ei edes suukkoa,ei kukkaa...ei mitään...Olen kysynyt mikä on,rakastaako hän enään. Vastaus on että joo mutta en jaksa tota sun valitusta ja vinkumista...Olen miettinyt että onko se että sanoo olevansa väsynyt tekemään yksin kotityöt,tekemään yhteisen yrityksen eteen pitkiä päiviä,pitämään huolen perheestä ja auttamaan muita ihmisiä,onko se vinkumista jos joskus pyytää että toinen auttaisi. Hän kuulemma laittaa omat astiansa koneeseen,jos ei lapset osaa siivota jälkiään niin miksi hänen pitäisi toisten jälkiä siivota? Miksi hänen pitää mua kohdella hyvin jos olen sietänyt ex-mieheltänikin huonoa kohtelua?Onko ex-mies ollut kuitenkin rakkaampi kun häneltä on sietänyt niin kauan sitä mutta häneltä ei siedetä? Näitä kuulen kun pyydän että hän arvostaisi,että olen jo tarpeeksi elämäsdäni saanut huonoa kohtelua. Se ei taida olla enään rakkautta, niin luulen.

VASTAUS: Teidän olisi syytä käydä perinpohjainen ja rakentava keskustelu siitä, mitä kumpikin haluatte suhteeltanne. Keneltäkään ei tarvitse sietää huonoa kohtelua, eikä sitä voi todellakaan perustella sillä, että ex-mieheltä olet sitä sietänyt. On luonnollista, että rakkaudentunnustukset vähenevät alkuhuuman laannuttua, mutta kyllä hyvässä suhteessa pitää hellyyttä, arvostusta ja kunnioitusta olla vielä vuosienkin jälkeen.

Hyvässä keskustelussa olisi tärkeää, että molemmat voisitte kokea tulleenne kuulluiksi. Sinun on kerrottava omista tarpeistasi ja toiveistasi, ja siitä, mistä kärsit. Myös hänen on saatava puhua siitä, mikä häntä vaivaa. Mitä hän tarkoittaa sillä, ettei hän siedä valitusta ja vinkumista? Onko hän sitä mieltä, että lapsilta pitäisi vaatia enemmän kotitöihin osallistumista, ja vastuun kantoa? Onko hän siinä kenties oikeassakin? Hän kuitenkin vastaa joo, kun kysyt, rakastaako hän sinua. Se antaa toivoa. Mitä hän sillä tarkoittaa? Voi olla, että hän pohjimmiltaan rakastaa sinua, mutta jotkut asiat ovat tehneet hänet niin tyytymättömiksi, että hän on aina pahalla tuulella. Sen syyt olisi syytä selvittää, ja katsoa, voiko ne korjata.

Jos tällainen keskustelu ei ole mahdollista, tai jos siinä ei saada aikaan sellaista tulosta, joka tekee mahdolliseksi suhteenne jatkamisen paremmissa merkeissä, on sinut tehtävä omat päätöksesi. Millaisessa suhteessa olet valmis olemaan? Kirjoitit, että olet elämässäsi saanut jo tarpeeksi huonoa kohtelua. Siinä olet aivan oikeassa. Sellaiseen ei kenenkään pidä alistua.

Ystävällisin terveisin
Perheneuvoja Tero