KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä n. 10v josta puolet aviossa, yksi yhteinen pieni lapsi. Ongelmana on kommunikaatio ja arvostuksen puute. Riitelemme paljon. Olemme varmasti molemmat muuttuneet, mutta tuntuu että mieheni on nykyisin ihan eri ihminen. Hän kohtelee minua aliarvoisesti, loukkaa ja uhkailee koko ajan erolla jos asiat ei mene hänen mielensä mukaan. Lapsemme on ollut todella vaativa ja huono nukkumaan, mikä on veroittanut omia voimavarojani ja olen käynyt aika pohjalla päästäkseni nousemaan taas jaloilleni. Hän on nyt painostanut että meidän pitäisi tehdä toinen lapsi, koska olen niin vanha(30v) tai hän ottaa avioeron ja etsii uuden kumppanin jonka kanssa tehdä perhe. Haluan itsekin toisen lapsen, mutta en ole ihan vielä valmis ja haluaisin ettei minua painosteta.
Vähän aikaa sitten hän pahoinpiteli minut fyysisesti ja olen nyt antanut hänelle anteeksi ja olemme sopineet että yritämme vielä. Hän kuitenkin haluaa asettaa jonkun aikarajan, milloin toinen lapsi on tehtävä tai hän ottaa eron. Olen väsynyt tilanteeseen, koska haluaisin että meillä olisi asiat ensiksi kunnossa ennenkuin lisätään tähän vielä yksi lapsi lisää. Aiemmin meillä meni hyvin ja hän oli rakastava ja kunnioitti minua, mutta jokin on muuttunut. Hän myös rajoittaa menemisiäni, eikä haluaisi että käyn juuri missään, mm. harrastukseni on hänelle ollut aina iso ongelma, vaikka hän itse käy harrastuksissaan useasti viikossa. Hän on kuitenkin hyvä isä ja hyvinä hetkinä meillä on mukavaa yhdessä jne. Olen alkanut sulkeutua ja mieli on maassa kun en tiedä mitä voin asioille tehdä, erota en haluaisi mutta en myöskään mennä hänen vaatimuksiensa mukaan, varsinkin kum tuntuu että hän käyttää kiristystä ja uhkailua keinoina.
VASTAUS: Kuvaat viestissäsi avioliittoasi, jossa puolisosi kohtelee sinua aliarvoisesti, loukkaa, kiristää ja painostaa toisen lapsen hankkimisella, uhkaa erolla ja toiseen suhteeseen siirtymisellä, jos tämä ei toteudu. Kerrot myös, että hän pahoinpiteli sinut fyysisesti vähän aikaa sitten. Sen lisäksi hän rajoittaa menemisiäsi eikä haluasi sinun käyvän juuri missään, vaikka itse esim. harrastaa vapaasti.
Sanot, että ongelmanne on kommunikaatio ja arvostuksen puute. Kaikki kuvaamasi käyttäytyminen puolisosi taholta on kuitenkin henkistä ja myös fyysistä väkivaltaa. Se ei ole vain kommunikaatio-ongelmia tai arvostuksen puutetta. Se on toisen ihmisen rajojen rikkomista, uhan ja pelon ilmapiirissä elämistä. Sellaisessa ilmapiirissä kukaan ei voi hyvin, eikä ole turvassa.
Missä vaiheessa hän alkoi muuttua? Liittyykö muutos naimisiin menemiseen tai lapsen syntymiseen? Nämä ovat usein niitä kohtia, joissa väkivaltainen käyttäytyminen alkaa tai lisääntyy. On hyvä, että olet pystynyt uhkailuista huolimatta pitämään kiinni ajatuksestasi, että et halua toista lasta ennen teillä on asiat kunnossa. Väkivaltainen käyttäytyminen ei lakkaa anteeksipyytämisellä ja/tai anteeksiantamisella. Se ei lakkaa sillä, että yrität mukautua miehesi käyttäytymiseen, toiveisiin tai yrität luovia niin, että tilanteita ei tulisi. Väkivallalla on taipumusta kasvaa ja pahentua ellei siihen puututa aktiivisesti. Se ei lakkaa itsestään.
Siksi ehdotankin, että haet ulkopuolista apua itsellesi ja/tai teille. Sinun on saatava tukea ja apua siihen, miten suojelet itseäsi ja omia rajojasi. Miehesi on pystyttävä ottamaan vastuu omasta väkivaltaisesta käyttäytymisestään ja ymmärrettävä, että se on hänen ongelmansa, ei parisuhdeongelma. Voi olla, että suhteessanne on myös nk. parisuhteeseen liittyviä ongelmia. Niitä kuitenkin pystytään käsittelemään vasta kun väkivaltainen käyttäytyminen on saatu pysäytettyä.
Voitte hakeutua yhdessä tai erikseen esimerkiksi paikkakuntanne Ensi- ja turvakotien yhteydessä toimiviin väkivaltatyön yksiköihin, joissa tarjotaan palveluja koko perheelle. Myös neuvolasta tai perheneuvolasta voi kysyä apua. Lähisuhdeväkivallasta voi lukea lisää muun muassa Naisten linjan sivuilta.
KYSYMYS: Olen tässä jo kauan miettinyt että mikä miestäni vaivaa kun suuttuessaan huutaa ja raivoaa ja nipistelee minua ja ottaa rajusti kiinni mutta ei lyö koska on sanonut ettei lyö naisia itsellä on voimat ihan loppu ja olen miettinyt ongelmaan ratkaisua koska yhdessä haluaisin kuitenkin pysyä. Mies myöntää että ongelma on mutta ei tiedä mikä peruskoulussa kuulemma on käynyt testeissä mutta ei selvinnyt mitään. Olis kiva tietää onko jtn ilmaista tai ei kauhean kallista terapeuttia vai pitääkö lääkärille varata aika?
Vieras-92
VASTAUS: Kiitos viestistäsi hyvä kysyjä! Menen muitta mutkitta asiaan. Kysyt ensin ”mikä miestäni vaivaa”. Vastaus näyttäisi aika ilmeiseltä: miestäsi vaivaa kyvyttömyys asialliseen käytökseen ja tunteiden ilmaisuun. En tiedä oletko mahtanut miettiä, voisiko teidän tapauksessanne kyse olla väkivallasta. Miehesi tuntuu asian äärellä askarrelleen, kun hän on halunnut alleviivata, että naista en lyö. Väkivalta on monenlaista: henkistä (esim. huuto ja raivoaminen), fyysistä (esim. nipistely ja rajusti kiinni ottaminen), taloudellista, seksuaalista ja uskonnollista. Vaikka viestisi oli suppea, näyttäisi sen perusteella suhteessanne olevan ainakin henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Väkivaltaisessa suhteessa eläminen on uuvuttavaa, en ihmettele että koet voimiesi olevan loppu. Usein väkivallan kohteet kokevat henkisen väkivallan raivoamisen, haukkumisen, vähättelyn, uhkailut yms kaikkein rasittavimmaksi osaksi väkivaltaa. Väkivallalla on myös taipumus pahentua jatkuessaan. Kun yksi kynnys on ylitetty, seuraava ylittyy helpommin.
Väkivallalla on taipumus murentaa uhrinsa vähä vähältä. On tavallista, että uhrin itsetunto heikkenee ja vähitellen jopa todellisuudentaju alkaa muuttua häilyväksi: mikä on totta ja mikä ei; mikä on sopivaa ja mikä ei!? Uhrit myös tottuvat väkivaltaan ja usein alkavat vähätellä sitä. Uhreille tavallista on pyrkimys yrittää ehkäistä väkivaltaa rajoittamalla itseään ja toimintaansa esim. vaikenemalla, teeskentelemällä iloista tai seksuaalisesti halukasta, rajoittamalla menemisiään ja ystäväpiiriään, tukemalla kumppaniaan väärissä ja vahingollisissakin hankkeissa vain riitaa välttääkseen jne… Netissä on paljon tietoa lähisuhde- ja perheväkivallasta. Voit halutessasi googlata aiheen tiimoilta. Turvakotiliitto tarjoaa tietoa, tukea ja tarvittaessa mahdollisuuden hakeutua suojaan omalla alueella. Tärkeintä on, että pidät huolta omasta ja mahdollisten lasten tai muiden haavoittuvassa asemassa olevien turvallisuudesta. Pidän tärkeänä, että tilanteeseenne tulee muutos. Turvakotiliitto tarjoaa palveluita kaikille väkivallan osapuolille, myös tekijälle.
Miehesi muutoksen ja toipumisen kannalta on keskeisintä, että hän ottaa täyden vastuun käyttäytymisestään ja harjoittamastaan väkivallasta. Parisuhteen hoitaminen on mahdollista silloin, kun väkivaltainen osapuoli ottaa vastuun teoistaan ja on valmis muuttamaan käyttäytymistään. Mitä paremmin tekijän ja uhrin kertomukset vastaavat toisiaan sitä todennäköisempää on, että parihoitaminen onnistuu. En pidä parihoitamista mielekkäänä tai edes turvallisena, mikäli samanaikaisesti väkivalta jatkuu. Sanot viestissäsi, että miehesi myöntää, että ”ongelma on”. Pidän tätä erittäin positiivisena merkkinä – kunhan ongelma ei ole sinä. Käyttäytymisen taustalla on monenlaisia yksilöllisiä tekijöitä tunteita, kokemuksia ja ajattelumalleja. Tässä yhteydessä en voi edes arvuutella mikä motivoi miehesi käytöstä. Sen tutkiminen jää hänelle itselle. Toivon, että siitä voisi syntyä hänelle rikastuttava kokemus.
Olisi hyvä, jos voisit saada tukea ja kuuntelevia korvia itsellesi. Ketkä kaikki tietävät tilanteestanne? Onko sinulla sukulaisia tai ystäviä, jotka voisivat tukea ja auttaa sinua? Usein tieto, että muut tietävät, hillitsee väkivaltaista käytöstä. Yksin jääminen vaikeaan ja raskaaseen tilanteeseen on myrkkyä. Jos puhuminen läheisille on mahdotonta voit puhua asiasta esim. terveyskeskuksessa, tai ottaa yhteyttä nettiturvakotiin tai Naisten Linjaan. Osa toipumista on myös sen miettiminen, kuinka minusta tuli väkivallan kohde ja mitä voin tehdä, että tilanne ei toistuisi, vaan voimaantuisin ja kasvaisin itseni rakastamisessa ja kunnioittamisessa. Koska sinä olet sen arvoinen!!
Ehdotan, että ensimmäisenä otat yhteyttä turvakotiin tai Naisten Linjaan ja pohdit ammattilaisen kanssa yksilöllistä tilannettasi ja mitä sen ratkaisemiseksi on tehtävissä. Heillä on myös paremmin tietoa oman alueesi palveluista. Vasta sen jälkeen kannattaa miettiä seuraavia siirtoja. Samalla iloitsen tästä yhteydenotostasi, sillä se on tärkeä askel tilanteen muuttumiseksi. Sinä et ole ansainnut huonoa tai väkivaltaista kohtelua – ei kukaan ansaitse. Sinä et tee tässä poikkeusta. Jokainen on arvokas ja merkityksellinen universumin luomus, sinäkin. Toivon, että voit nähdä tuon hohtavan tähden, kun seuraavan kerran katsot peiliin.
KYSYMYS: Olen seurustellut puolisoni kanssa kaksi vuotta. Hän käyttäytyi suhteen alussa agressiivisesti minua kohtaan, mutta ei koskaan lyönyt. Puoli vuotta sitten tilanne kärjistyi niin, että hän otti minua rinnuksista kiinni ja heitti maahan. Jätin hänet yöllä. Olimme todella humalassa.
Lähdin kotoa ja eksyin vanhalle tutulleni. Tuttuni oli joskus kiinnostunut minusta ja päätti käyttää tilanteen hyväksi ja houkutella minut (olin sekaisin, humalassa ja shokissa) sänkyyn kanssaan. En muista koko tapahtumasta mitään muuta kuin sen, että makasin selälläni lasittunut katse silmissä ja toivoin, että kaikki on vain pahaa unta.
Palasin kotiin muutaman päivän päästä ja yritimme sopia asian. Kysyin aloitetaanko seurustelu uudelleen ja aloitetaan kaikki alusta ja sain myöntävän vastauksen. Nyt kaikki on todella hyvin, hän sai apua ongelmiinsa ja on kuin uusi ihminen. Olenko pettänyt? Pitääkö minun kertoa, mitä tapahtui sinä yönä? Usein en edes ajattele asiaa, mutta joskus se vaivaa. Kiitos.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Kirjoitat parisuhteesi vaikeuksista, joihin on liittynyt puolisosi aggressiivista käytöstä. Kerrot tilanteen kärjistyneen jopa siihen, että puolisosi kävi sinuun käsiksi, mikä rikkoo fyysisen koskemattomuuden rajat. Viestistäsi tulee vaikutelma, ikään kuin vähättelisit alkuajan tilannetta kirjoittamalla, ettei puolisosi ole lyönyt sinua koskaan – ja että käsiksi käyminen johtui humalatilasta. Toisaalta puolisosi jättäminen väkivaltaisen episodin yhteydessä kertoo siitä, miten haavoittavana olet kokenut tilanteen. Olen iloinen siitä, että kirjoitat puolisosi hakeneen apua käytökseensä. Et kerro kuitenkaan tarkemmin, miten käsittelitte yhdessä aggressiivisia tilanteita palattuanne yhteen. Pidän tärkeänä suhteenne kannalta, että teillä kummallakin olisi riittävästi ymmärrystä siitä, mikä johti väkivaltaan suhteenne alussa.
Kirjoitat samalla myös siitä, miten päädyit puolison jätettyäsi sänkyyn vanhan tuttusi kanssa. Tilanne oli sinulle traumaattinen, mikä tulee puhuttelevasti esiin viestissäsi. Muistat tilanteesta vain sen, että toivoit sen päättyvän kuin pahan unen. Kenen puoleen olet voinut kääntyä tämän asian kanssa? Löytyisikö läheltäsi joku ihminen, jonka kanssa voisit jakaa tämän vaikean asian, niin ettet joutuisi kantamaan sitä yksin? Murehdit myös sitä, tulisiko sinun kertoa tapahtuneesta puolisollesi. Kysymykseesi on vaikea vastata yksiselitteisesti. Haastaisin sinua miettimään, mitä merkitystä sinun ja suhteenne kannalta on sillä jos kerrot; entä jos jätät kertomatta?
Kirjoitat, että sinä teit aloitteen seurustelun ja kaiken aloittamisesta uudelleen. Puolisosi on ollut valmis tähän kanssasi. Jään pohtimaan viestisi äärellä, oletko sinä voinut tulla riittävästi sinuiksi kaiken tapahtuneen kanssa, niin että voisit olla vapaa nauttimaan tästä hetkestä ja tulevaisuudesta?
KYSYMYS: Menin mieheni kanssa naimisiin vuoden alussa, lyhyen n. puolen vuoden tuttavuuden jälkeen. Suhteen alusta saakka meillä oli kovia riitoja, mutta mielestäni sellaisista asioista, joilla ei oikeasti ollut merkitystä - tai että niillä haettiin yhteisen elämän muotoja ja tapoja.
Pääsiäisen aikaan mieheni kävi ensimmäisen kerran minuun käsiksi humalassa. Tein rikosilmoituksen, jonka jälkeen hän kävi lyömättömällä linjalla ja kävimme yhdessä sovittelussa. Lyömättömän linjan käynnit mies lopetti muutaman kerran jälkeen, koska hänen mielestään siellä vain kyseltiin, kuinka v...mäinen vaimo minä olen. Saimme kuitenkin asian jotenkin käsiteltyä ja jatkoimme eteenpäin. Mielestäni meillä oli kaikki ainekset jatkaa, koska selvinpäin mies on mitä kiltein, auttavaisin ja hellin enkä todellakaan haluaisi erota.
Mainitun tapahtuman jälkeen väkivalta on toistunut "pienessä" mittakaavassa - tönimistä, haukkumista, pahimmillaan mustelmia ja raapimisen jälkiä. Pahinta kuitenkin on silmittömät raivonkohtaukset, jotka saavat alkunsa esim. pyynnöstäni, että haluan katsoa jonkin tv-ohjelman loppuun. Suhteen alkuaikoina hän vielä pyysi riitojamme anteeksi omalta osaltaan, mutta nykyisin hän ei suostu puhumaan niistä lainkaan ja suuttuu, jos minä otan asian puheeksi. Hänen käytöksensä on oikeutettua, koska minä olen niin v..mäinen.
Mies on myös alkanut enenevässä määrässä kontrolloimaan minua ja toistuvasti saan kuulla, kuinka minulla on toisia miehiä. Hankausta tuottaa äskettäin uudelleen aloittamani kuntosali- ja lenkkeilyharrastus. Lisäksi omien lasteni ja heidän perheidensä tai ystävieni tapaaminen aiheuttaa ainakin rivien välistä ilkeilyä. Jokaisen tekstiviestin ja puhelun hän haluaa tietää, kuka siellä oli. Hän itse raportoi kaikki tekemisensä ja menemisensä minulle, joka on aika ahdistavaa, koska tiedän hänen odottavan sitä samaa minulta.
Olen itse vastuullisessa asemassa työelämässä ja ansaitsen selvästi enemmän kuin hän. Työpäivien pituus ja palkkani on myös ajoittain ongelmana.
Luulen, että taustalla on ainakin osittain hänen vaikea lapsuutensa ja tunne siitä, ettei hän ole hyväksytty ja arvokas. En kuitenkaan koskaan osaa asettaa sanojani hänelle oikein, kun haluaisin tukea häntä. Alan myös väsyä siihen, että minun pitää tukea ja kannatella häntä, kun aikanaan kuvittelin rakastuneeni mieheen, jolla on terve itsetunto. Kaipaisin myös joskus ymmärrystä siihen, että itsekin voin olla väsynyt työpäivän jälkeen, vaikka en hänen tapaansa fyysistä työtä teekään. Hän itse tekee kaksivuorotyötä ja tuntuu, että minun pitäisi aina jaksaa valvoa hänen rytminsä mukaan, olla valmis seksiin ja ajoittaa kaikki harrastukseni sille ajalla, kun hän on työssä.
Välillä jopa epäilen, että hän pysyy liitossa, koska tämä on hänelle taloudellisesti edullisempaa ja esim. matkustamme paljon yhdessä, millä hän myös kehuskelee töissä.
Olen itse kolmannessa liitossani ja kynnys erota on korkea. Ajattelin, että tässä olisi ollut kaikki ainekset hyvään yhteiseen loppuelämään, mutta en myöskään haluaisi koko ajan varoa ja pelätä omassa kodissani.
VASTAUS: Valitettavasti tämä viestisi on niitä, joihin minun on helppo vastata. Tietynrajan kohdalla väkivalta on helppo kysymys. Minun miestäni väkivallassa on olemassa rajoja, joita ei saa ylittää. Kuvauksesi perusteella ajattelen, että teillä se raja on ylittynyt ja ylittyy edelleen. Se mitä rajan ylityksistä seuraa on sitten toinen juttu. Oikeastaan sitä jään kohdallasi miettimään.
Kertomasi perusteella saan kuvan, että teillä on ainakin fyysistä ja henkistä väkivaltaa ja ehkäpä myös taloudellista väkivaltaa. Väkivaltaa on elämässä, siitä emme kai pääse mihinkään. Mutta jokainen voi itse vaikuttaa omaan suhtautumiseensa siihen. Miten selität itsellesi, että teidän suhteessanne on väkivaltaa ja se saa toistua erilaisissa muodoissaan? Kysymykseni ei ollut syytös tai moite, mutta jään pohtimaan millaisen selityksen annat sille, mitä teidän suhteessanne tapahtuu ja miksi sitä siedät toistuvasti?
Kerrot, että olette olleet sovittelussa, mutta se on ollut lähes tuloksetonta arkenne kannalta. Pidän hienona, että ryhdyit toimiin ensimmäisen fyysisen väkivaltaepisodin jälkeen. Miehesi ei kuitenkaan sitoutunut väkivallattomuuteen ja lopetti hoitonsa kesken Lyömättömässä Linjassa. Teen itse aktiivisesti yhteistyötä Espoon Lyömättömän Linjan kanssa ja kokemukseni heidän toiminnastaan ovat hyvin positiivisia, enkä tunnista miehesi kuvaamaa toimintatapaa heidän toiminnastaan. Koetko, että miehesi ottaa vastuun käyttämästään fyysisestä ja henkisestä väkivallasta (sinun tarpeiden mitätöiminen ja niistä suuttuminen, rajoittaminen, tarkkailu, haukkuminen, kohtuuton raivoaminen, oman väkivaltaisen käytöksen oikeuttaminen sinun vittumaisuudella). Mitä arvelet tulevaisuudessa tapahtuvan, mikäli hän ei edelleenkään ota vastuuta toimistaan? Tutkimuksista tiedetään, että väkivallalla on voimakas taipumus raaistua kierros kierrokselta.
Halaisin olla herättelemässä sinun omaa itsesuojeluvaistoasi. Väkivallalla on taipumus hiertää uhrin itsetunto murusiksi ja väkivaltaan myös tottuu. Se mikä toista pelottaisi ja saisi juoksemaan kiljuen karkuun, ei jonkin ajan kuluttua, väkivallan keskellä eläneelle, ole enää paljon mitään. Miten sinun kohdallasi? Vieläkö osaat pelätä ja miten pelon tunnettasi kohtelet? Kuunteletko sen neuvoja, vai ohitatko sen? Kenenkään ei kuulu elää väkivallan kohteena. Mieti, mitä sinä haluat. Miten sinua saa kohdella?
Kerrot olevasi kolmannessa avioliitossasi ja kynnys erota on korkea. Ymmärrän. Väkivalta ei välttämältä tarkoita eroa, vaikka usein niin käykin. Ei myöskään ole häpeä kompastua ja tehdä virheitä toistuvastikin. Me ihmiset teemme niin. Surullista sen sijaan olisi, jos et pitäisi itsestäsi ja läheisistäsi huolta tai kunnioittasi omaa arvoasi ja oikeuttasi tulla kohdelluksi hyvin. Mietin miten sinun käy, jos jatkat elämistä suhteessa, jossa tulet kohdelluksi uudelleen ja uudelleen huonosti ja ruhjoen? Tiedän, että monet väkivaltaiset ihmiset voivat olla myös todella mukavia ja aidosti ihania ihmisiä. Yleensä heidän käytöksensä on myös jostain näkökulmasta ymmärrettävää. Pohdin vaan, maksatko liian kovaa hintaa niistä hyvistä hetkistä, jotka sinulla ja miehelläsi on? Mietin oletko jostain oppinut sellaisen mallin, että saamasi hyvä tulee aina hintalapun kanssa? Ja mitä luulet, tulevatko katkerat kokemuksenne heittämään ajanoloon varjonsa myös hyviin hetkiinne?
Silläkin uhalla, että kuulostan syyllistävälle, pohdin, mitä lapsesi ajattelevat siitä, että heidän äitinsä tulee toistuvasti pahoinpidellyksi, solvatuksi tai hyväksikäytetyksi? Mitä he tietävät ja minkä osan he kuvittelevat? Vaikka he olisivat jo isojakin, mitä he ajattelevat, mitä tunteita heillä mahtaa liittyä siihen? Pelkäävätkö he jotakin? Oletko koskaan keskustellut asiasta heidän kanssaan? Ketkä kaikki tässä kuviossa saavat sellaista tukea, jota he tarvitsevat? Saatko sinä? Tarvitsisiko lapsesi?
Vaikka en tunne sinua, vakaumukseni on se, että kaikki ihmiset ovat omilla ehdoillaan hyviä ja kunnioitettavia. Toivon siis, että sinä voisit suoda itsellesi sen kohtelun, jonka arvoinen olet. Väkivallan ollessa kyseessä, se voi käytännössä tarkoittaa tiukan rajan asettamista, ja vain sinä voit sen rajan vetää. Sinä et voi lopettaa miehesi väkivaltaa etkä ole siihen syyllinen. Vain hän itse voi ottaa toimistaan vastuun ja lopettaa väkivallan. Mutta sinä päätät, mitä siedät ja miten sinua saa kohdella.
En tiedä miten viestini päättäisin, niin paljon hyviä, kannustavia ja rohkaisevia ajatuksia haluaisin sinulle jakaa. Sinä olet niiden arvoinen. En tiedä missä asut, mutta jos sattuisit asumaan Espoossa, Lyömättömässä Linjassa on juuri alkamassa henkistä väkivaltaa kohdanneille naisille tarkoitettu ryhmä. Vertaistuki on usein parasta apua haavoittuneelle itsetunnolle ja murtuneelle tahdolle. Jos asut muualla, kannustaisin sinua hakeutumaan seuraan, jossa koet tulevasi kunnioitetuksi, tuetuksi ja kuulluksi. Usein ammattiavusta on myös hyötyä kuten turvakodista, naisten linjasta tai oman paikkakuntasi muista psykoterapiapalveluista. Useat perheasiain neuvottelukeskukset asettavat etusijalle väkivaltatapaukset. Niihin voi hakeutua myös yksin. Parihoitoa en lähtisi tässä vaiheessa suosittelemaan väkivallan ollessa osa elämäänne.
Perheneuvoja Iiris Koskinen on pahasti mustelmilla. Häntä on taas eilen lyöty. Koskinen ottaa turpaan mielellään, koska se kuuluu hänen harjoittamaansa kamppailulajiin. Ehkä vapaaehtoisen matsin otto vaikuttaa Koskisen käsityksiin väkivallasta. Hän näkee siinä paljon harmaan sävyjä.
”Monet ovat sitä mieltä, että väkivallasta on puhuttava yhden kohdistamana vallankäyttönä toiseen. Tämä tekee vakavasta asiasta ymmärrettävän tai hallittavan, mutta aihe ei tyhjene siihen. Toinen saadaan näyttämään vallankäyttäjältä ja toimijalta ja homma on hoidettu. Sillä metodilla saadaan kyllä ehkä vallankäyttö loppumaan”, Koskinen sanoo.
Väkivalta on kiinnostava ja herkullinen teema
Jyrkän linjan väkivallan tuomitsijat saattavat suuttua seuraavista kommenteista:
”Väkivalta on kiinnostava ja herkullinen teema.”
Koskisen mukaan lähisuhdeväkivallassa on aina kaksi osapuolta. Jos toinen tekee väkivaltaa, on vastapuolella uhri, joka sallii sen.
Kuinka paljon väkivalta tulee esiin työssäsi?
”Riippuu väkivallan määritelmästä. Varmasti joka päivä. On fyysistä, psyykkistä, seksuaalista, taloudellista ja uskonnollista väkivaltaa. Tämä on vasta toiseen kohdistuvaa väkivaltaa. Sitten on paljon itseen kohdistuvaa väkivaltaa. Ihmiset vahingoittavat, pilkkaavat ja solvaavat itseään jatkuvalla syötöllä”, Koskinen sanoo ja jatkaa:
”Meillä näkee taloudellista väkivaltaa. Parilla on esimerkiksi yhteistalous, jossa kumppani tienaa enemmän kuin toinen, mutta molemmat maksavat yhteisistä menoista yhtä paljon. Onko se reilua? Ei. On perheitä, joissa nainen hoitaa lapsia kotona ja mies antaa kuittia vastaan rahaa ruokaan”, Koskinen kuvailee.
Taloudellista väkivaltaa voi perheessä kohdistaa myös mieheen. Monet suomalaisnaiset ansaitsevat miestään paremmin.
Miten väkivalta-ongelma esitetään parineuvonnassa?
”Yleensä sitä ei esitetä, eikä sitä nimetä mitenkään. Mä sen vaan jotenkin poimin sieltä, ja varmaan aika usein en poimi. Väkivalta on yhden asian ilmenemismuoto. Se on tunteiden käsittelyn vaikeuden tai kyvyttömyyden ilmaus. Väkivalta ei ole asia tai jana, jossa olisi selvä epäjatkuvuuskohta, että tämän pisteen jälkeen on väkivaltaa, ja tämän ei”, Koskinen sanoo.
Kuka on väkivaltainen?
”Vaikea sanoa. Tilastojen valossa mies. On myös sellaisia suhteita, joissa vain nainen on väkivaltainen. Oleellinen elementti on pelko. Nainen saattaa monissa tilanteissa lyödä ja läpsiä, mutta mies ei välttämättä tunne pelkoa, eikä mies joudu väkivallan uhan takia valvomaan toimiintaansa. Ei esimerkiksi pelkää mennä nukkumaan. Väkivalta on silti epämiellyttävää, alentavaa ja loukkaavaa, kaikin tavoin surullista toimintaa”, Koskinen painottaa.
”On naisia, jotka ovat niin väkivaltaisia, että mies pelkää - ja syystä. Uhataan esimerkiksi lyödä lasilla naamaan tai lyödä nukkuessa.”
”Sitten on tää henkinen väkivalta. Usein ne kulkevat käsi kädessä. Jos on fyysistä, on myös henkistä väkivaltaa. Ja parisuhteessa niihin liittyy usein kolmas, seksuaalinen väkivalta. En ole tavannut pareja, joissa puoliso A on henkisesti ja puoliso B fyysisesti väkivaltainen. Eli tämä ”muija nalkuttaa ja mä vetäisin sitä turpaan” ei ole koskaan tullut vastaan. Se että puntit olisivat oikeasti tasan ei ole myöskään koskaan tullut vielä vastaan. Jos uhka on se, että mä auon päätäni ja saan kohta turpaani, niin en kauaa auo päätäni”, Koskinen selventää.
”Henkinen väkivalta ei ole sukupuolesta riippuvaista. Sitä on myös homo- ja lesbosuhteissa. Henkinen väkivalta voi olla mykkäkoulua, syyttämistä, moittimista, herjaamista, toisen naurettavaksi tekemistä, halventamista jne.”, Koskinen kuvailee.
Oma kyvyttömyys kohdata tunteita nimetään toisen syyksi.
Miten väkivaltaa selitetään?
”Sellaista selitystä kuulee jatkuvasti, että kun toi toinen on niin ärsyttävä, niin mä vedän sitä turpaan. Oma kyvyttömyys kohdata tunteita nimetään toisen syyksi. Meillä perheneuvonnassa tulee väkivaltaa ilmi harvemmin kuin tilastollisesti pitäisi, eli ihmiset ei kerro”, Koskinen sanoo.
”Tulee se olo, että he (väkivallan tekijät) kokevat itsensä valtavan uhatuiksi, että heidän rajojaan uhataan, lähinnä psyykkisiä rajoja”, Koskinen valottaa.
”Naisiin ja miehiin kohdistuu erilaista väkivaltaa. Miehiä lyödään, naisia kuristetaan ja potkitaan, ja naisten päätä hakataan lattiaan tai seinään. Olen miettinyt syytä naisten kuristamiselle. Ehkä se on jotain ”nyt hiljaa, joudun tämän ihmisen kanssa tekemisiin sellaisten tunteiden kanssa, joita en siedä”?”, miettii Koskinen.
Miten autat?
”Jos mukana on pelkoa, paria ei voi auttaa yhdessä, vaan kumppaneita tavataan erikseen. Saatan ohjata Lyömättömään linjaan tai muihin palveluihin. Heillä on toimivia keinoja väkivallan lopettamiseen. Jos ei ole pelkoa, eli jos ottava osapuoli ei pelkää, on mahdollista tavata myös parina, mutta sellainen on harvinaista. Sellaisia parisuhteita, joissa molemmat mätkivät, on haastavaa hoitaa. Joutuu tarkkaan miettimään missä määrin osapuolten on mahdollista puhua avoimesti. Joskus toinen joutuu pelkäämään sitä, että jos otan tämän asian puheeksi, tuleeko jo hississä turpaan. Joudun siis koko ajan miettimään mitä parille tapahtuu istunnon jälkeen”, Koskinen kertoo.
Koskinen tapaa väkivaltaisia pareja joskus myös erikseen, esimerkiksi viisi tai kymmenen minuuttia ennen yhteistä aikaa kysyäkseen, miten meni viime kerran jälkeen. Onko turvallista puhua asioista vielä lisää?
Koskinen toivoo ihmisten arvostavan ja suojelevan itseään. Se paitsi suojaa mahdolliselta väkivallalta, myös helpottaa väkivallasta selviytymistä.
”Ne jotka ovat väkivaltatilanteessa edes yrittäneet tehdä jotakin, vaikka tulisivat hakatuksi tai raiskatuksi, selviävät kriisitilanteesta parhaiten. Jotkut pakenevat, jotkut lamaantuvat, mutta puolustautumista voi myös harjoitella”, Koskinen sanoo.
Jos lyöt vielä kerran
”Väkivalta on myös vallankäyttöä, eikä ole hyväksyttyä missään tilanteessa, paitsi itsepuolustuksessa. Itsepuolustus on toivottavaa. Toisen väkivaltaan on vastattava riittävällä voimalla ja sopivalla tavalla, että sen saa loppumaan. Tavat voivat olla pakeneminen, puhuminen, rauhoittelu ja poistuminen paikalta, sovittelu jne. Fyysiset keinot ovat aina viimeisiä ja on aina huono juttu, jos niihin asti joutuu menemään”, Koskinen neuvoo.
”Missä on uhrin itsesuojeluvaisto? Miksei hän poistu suhteesta? Tämä on väkivallan mahdollistava puoli. Tämä on hankala asia. Mutta toinen mahdollistaa väkivallan, jos ei pistä hanttiin, jos ei pidä puoliaan”, Koskinen valaisee.
”Jo Suomen laki sanoo, ettei ihminen saa antaa pahoinpidellä itseään, ei edes nyrkkeilyottelussa tai sm-seksissä. Vaikka antaisit sen luvan, toinen ei saa niin tehdä. Jos lievemmät keinot eivät tepsi, etkä pääse pakoon, on luvallista puolustaa itseään niillä keinoilla, jotka ovat mahdollisia”, Koskinen alleviivaa.
Jos miestä vedetään turpaan kadulla, ei hän välttämättä tee siitä ilmoitusta. Väkivallan käyttäminen ja sietäminen on kuulunut miesten kulttuuriin
”Olen. Ja miehet itse myös vähättelevät sitä. Miehille on aika häpeällistä myöntää, että mua lyödään tai muhun kohdistuu muunlaista väkivaltaa. Naisten on tässä yhteiskunnassa helpompi puhua itseensä kohdistuvasta väkivallasta. Montako miestä tunnet, joka sanoisi ”tulin muuten raiskatuksi”?”, Koskinen kysyy.
”Jos miestä vedetään turpaan kadulla, ei hän välttämättä tee siitä ilmoitusta. Väkivallan käyttäminen ja sietäminen on kuulunut miesten kulttuuriin”, Koskinen selittää.
Muistelen muutaman vuoden takaista julkisuudessa huomiota saanutta hätäkeskussoittoa, jossa vanhempi poliisimies tokaisi väkivaltaa kotona kohdanneelle miesuhrille, ettei tämän pitäisi ottaa naiselta pataan. Koskinen tietää, etteivät kaikki miehet halua tai pysty laittamaan väkivaltaiselle vaimolleen fyysisesti vastaan.
”Sanoisin väkivaltaa kohtaavalle miehelle, että kannattaisko sun lähteä sieltä? Kannattaisiko poistua asunnosta? Aina se ei onnistu, esimerkiksi jos ei saa lapsia mukaan”, Koskinen sanoo.
Tekijä on uhri?
Koskinen ymmärtää toisten rajoja ylittäviä ihmisiä. Kaikilla ei ole ollut turvallista lapsuutta ja kivaa elämää.
”On ihmisiä, joiden on ollut pakko ylittää rajoja. Ihminen on voinut kasvaa ympäristössä, jossa ainoa selviytymiskeino on ollut käydä päälle, olla vahva ja dominoiva. Onneksi ihmiset voivat oppia muitakin tapoja”, Koskinen lisää.
Koskisen mukaan väkivaltaa käyttävä ihminen yrittää piilottaa vastuutaan tai vähätellä omaa toimijuuttaan. Päätä on turha työntää pensaaseen.
”Jossain kohtaa se päätös täytyy tehdä, oli se enemmän tai vähemmän tietoinen. Olen itsekin joutunut pari kertaa sellaiseen tilanteeseen, että nyt tekee mieli lyödä, mutta päätän etten tee sitä. Kuka tahansa voi joutua tilanteeseen, jossa on päätettävä lyönkö vai enkö”, Koskinen sanoo.
Väkivaltaisten terapiassa etsitään merkkejä vihan heräämisestä. Ihminen voi opetella tiedostamaan, missä pisteessä hän yleensä turvautuu väkivaltaan. Silloin voi oppia ennakoimaan tuntemuksia ja voi opetella toimimaan uusin tavoin. Vihan heräämistä voi hidastaa, ja saada näin lisää harkinta-aikaa. Sekopäisen vihainen voi poistua tilanteesta, tai päättää, että tällä kerralla en lyö.
”Ihmiselle tulee hyvä olo, kun on itsensä herra ja voi tehdä valintoja”, Koskinen kannustaa.
Väkivallan kulttuurissa
Koskinen näkee Suomessa rakenteellista naisvihaa.
”Esimerkiksi Johanna Tukiaista lyödään kuin vierasta sikaa. Meidän yhteiskunnassa ja tässä maailmassa naisia vihataan sukupuolen takia. Meillä Suomessa tämä on vielä kevyttä. Mutta tämä on syvällä meidän yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Samalla tavalla mieheen kohdistuva väkivalta ei ole mitään. 'Tottakai miehen pitää ottaa vähän koppia. Tottakai miehen pitää käyttää väkivaltaa'”, Koskinen kuvailee.
”Väkivalta on kyvyttömyyttä käsitellä tunteita. Se on surullista. Moni kärsii. Jos mies hakkaa vaimoaan, myös lapset kärsivät, miehen vanhemmat ovat häpeissään ja huolissaan ja naisen vanhemmat ovat sydän syrjällään odottamassa viimeistä lyöntiä. Väkivallan seuraukset ovat laajat”, Koskinen varoittaa.
”Väkivalta voi kohdistua myös lemmikkeihin. Jos et sä...niin mä potkin sun koiraa tai leikkaan sun kissoilta korvat irti.”
”Väkivalta liittyy joissain tilanteissa kunniantuntoon. Se ei todellakaan ole vain maahanmuuttajien ongelma. Miehen kunnia voi vaatia tietynlaisia tekoja”, Koskinen valaisee.
Suomalaiset naiset ovat Koskisen mukaan kuitenkin erittäin hyvin puolensa pitäviä moniin maahanmuuttajiin tai ulkomaalaisiin naisiin verrattuna. Hyvä niin. Naisten uho voi tosin viedä harhaan. Koskinen on huolissaan nuorista naisista. Osa harrastaa lisääntyvää väkivaltaa parisuhteessa. Tämä suuntaus on tuhoisa.
”Väkivallalla on taipumus pahentua kerta kerralta. Jos se alkaa läppäisyllä, se voi seuraavalla kerralla olla pahempaa”, Koskinen varoittaa.
Ei kannata jäädä odottamaan väkivallan pahenemista ja itsetunnon murenemista.
”Ihminen turtuu väkivaltaan. Vaikka aluksi pistäisit hanttiin, murtaa väkivalta ihmisen toimijuutta pienemmäksi kerta kerralta. Lopulta ihminen ei pysty lähtemään pois. Itsetunnon rakentaminen on vaikeaa. Se on ehkä alun perin ollut matala. Itsetunto rapistuu väkivaltaisessa parisuhteessa todella nopeasti, koska usein mukana on myös henkistä ja seksuaalista väkivaltaa”, Koskinen valaisee.
”Väkivalta voi olla niin tuttua. Sisäinen käsitys itsestä voi olla, että mä oon huono, en ansaitse parempaa. Tosta uskomuksesta lähtien on vaikeaa valita ihanaa, hellää, rakastavaa ja tukevaa puolisoa”, Koskinen kuvailee.
Voiko kuka tahansa joutua väkivaltaiseen suhteeseen?
Koskinen miettii.
”Jos jostain syystä hulluna rakastuu johonkin tyyppiin, joka on ensin hurmaava, mutta vähitellen aloittaa myyrän työn. Alkaa vähättely, syyttely ja rajoittaminen. Tämä olisi mahdollinen tapahtumasarja, mutta ehkä hyvän itsetunnon omaavalla alkaisivat hälytyskellot soida. Väkivaltaiset ihmiset ovat tosin paljon muutakin kuin pahoinpitelijöitä. He voivat olla ihania ja kivoja ihmisiä muulloin”, Koskinen selittää.
Usein väkivaltaiset suhteet piinaavat aina samoja ihmisiä. Tähän Koskinen haluaisi kiinnittää lisää huomiota.
”Kun kolmannen kerran päätyy alkoholistin tai väkivaltaisen puolison kanssa suhteeseen, täytyy siinä naisessa tai miehessä itsessäkin olla vikaa! Kannattaa tarkastella omia motiivejaan. Vika on niin syyllistävä sana ja syyllistäminen ei näitä ihmisiä mitenkään auta, vaan tuki ja apu. Toivoisin myös, että viranomaiset kiinnittäisivät enemmän huomiota siihen jos joku henkilö tulee toistuvasti väkivallan uhriksi. Hoitoon ohjausta ja puuttumista pitäisi tapahtua enemmän”, Koskinen vaatii.
”Jokaisen on hyvä tutustua tuntemuksiinsa. Kun esimerkiksi herää sietämätön viha, miten tunteet hallitsee? Jos itseen on kohdistunut väkivaltaa vaikka jo lapsuudessa, eikä ole päässyt käsittelemään siitä syntyvää vihaa, katkeruutta ja häpeää, on mahdollista, että ihminen ulkoistaa tämän palvelun vaikka puolisolle. Mitä ei voi käsitellä itsessään, sen helposti käsittelee toisten ihmisten kautta”, Koskinen avaa.
”Ammattiauttajan näkökulmasta tunnen valtavaa hellyyttä ja myötätuntoa niin tekijöitä kuin uhrejakin kohtaan. Tuomion tai syyttelyn pelon takia ei kannata jättää hakematta apua”, Koskinen sanoo.
4 vinkkiä kotirauhaan
Jottei turpaan antamisen ja ottamisen kierre jatkuisi, antaa Koskinen neljä hyvää vinkkiä pareille. Vinkit sopivat kätevästi sekä väkivallan tekijälle että uhrille. Pelkkä ensimmäinen ohje riittää, jos ottaa sen tosissaan.
Koskisen vinkit uhrille ja tekijälle:
1. Ole itsellesi lempeä ja kunnioita itseäsi.
2. Laita itsellesi rajat.
3. Hae apua. Älä jää yksin.
4. Pelastaudu, jos väkivalta ei lopu.
Seurustelen erittäin haastavan miehen kanssa. Mies on tällä hetkellä työtön, dokaa joka viikonloppu ja polttaa. Joudun elättämään hänet kokonaan. Miehellä ei ole enää luottotietoja, ja ulosotossa ties kuinka paljon. En ole edes kehdannut kysyä. Hän on minulle velkaa monta tonnia.
Miehellä on rikosrekisterissä merkintöjä mm. pahoinpitelyistä ja rattijuopumuksista. Hän ei omista edes ajokorttia. Väkivaltaisuus on aikuistumisen myötä nyt onneksi vähentynyt.
Hänellä on ollut vaikka kuinka monta naista. Nyt hän väittää kasvaneensa ja löytäneensä sen oikean, eli minut. Tiedän kyllä, että hän rakastaa minua, on se monta kertaa todistettu.
Mies siis palvoo maata jalkojeni alla. Minullakin on suurimmaksi osaksi mukavaa hänen kanssaan. Olen kuitenkin yrittänyt jättää häntä monta kertaa, mutta en ole pystynyt.
Apua! En halua rakastua tällaiseen ihmiseen! Mikä kumma naisen päässä on mennyt vikaan, että jo niin kauan olen roikkunut tällaisen rotan kanssa? Enkä pysty päästämään irti. Nainen, 22
Parahin idiootti!
Kiitos viestistäsi. Onpa mukava vastata tasoiselleni ihmiselle: fiksuus on yliarvostettua! Rämpinen ja kömmähdykset tekevät elämästä mielenkiintoisen ja opettavaisen. Ja oikeastihan kaikki tekevät niin.... Kysymyksesi on normikysymyspatteristossa virkistävä poikkeus. Yleensä ihmiset valittavat kuinka suhteen tunnepuoli ei toimi, mutta sinä kerrot, että miehesi rakastaa sinua, palvoo maata jalkojesi alla ja sinullakin on mukavaa hänen kanssaan. Kukapa tuollaista ei haluaisi?!
Ymmärsin, että koet ongelmiksi miehen holtittoman taloudenpidon, rikosrekisterin, väkivaltaisuuden, päihteiden käytön ja työttömyyden. Kansankielessä ihmistä, jossa yhdistyvät kyseiset ominaisuudet kai kutsutaan hulttioksi. Sinä nimität häntä rotaksi. Jokaisessa meissä on monenlaisia puolia. Miehesi saa sinut tuntemaan itsesi hyväksi ja rakastetuksi, mutta varoittavat kellot soivat ajatuksissasi. Mietin tulevatko paineet jättää mies sisältäsi vai ovatko ne muiden aiheuttamia? Lopultakin on kyse sinun elämästäsi ja sinä teet sitä koskevat päätökset, ja kannat niiden seurakuset. Sinä punnitset edut ja haitat. Tähän saakka olet valinnut miehesi ja sen myötä tulevat ilot ja surut. Jos vakaasti harkittuasi olet sitä mieltä, että hyvä peittoaa tässä suhteessa haitat, ole ylpeästi päätöksesi takana. Puhukoot muut mitä tahansa, tämä on sinun elämäsi!
Jos taas arvioit, että palvotuksi tulemisen hinta on tämän miehen kanssa liian kova, on aika toimia. Mies on ns. sössinyt elämässä ja hän on vastuussa siitä. Sinun vastuulla on oma elämäsi ja siitä huolehtiminen; se että toiset ei törttöilyllään sotke sitä. Mikäli elätte samassa taloudessa, on oikeutesi tietää miehen velat ja muut vastuut, jotka vaikuttavat yhteiseen talouteenne. Rohkaisen selvityksen pyytämiseen. Tarvitset realistisen kuvan päätöstesi tueksi. Olet lainannut rahaa hänelle. Lainananto on aina riski ja tunnut arvioivan, että riski on lauennut. Et ehkä tule saamaan rahojasi takaisin. Kysymys tämän jälkeen kuuluu, mitä voit tästä oppia? Mitä tällainen käytös kertoo miehestä ja sinun arvostasi hänelle? Kuinka palvottu todella olet?
Seuraavaksi viestissäsi pohdit miehen väkivaltaisuutta, päihteiden käyttöä ja rikosrekisteriä. Sinä arvioit rikosrekisterin merkityksen suhteellenne ja esimerkiksi sen onko alla ehdonalaisuuksia, jotka voisivat muuttua sulkeviksi vankilapäätöksiksi. Mitä seurauksia rikosrekisteristä on sinulle ja suhteellenne? Entä millaisia vaikutuksia omalla ja miehesi päihteiden käytöllä on? Haluatko elää niiden kanssa? Erityinen huoleni herää, kun puhut miehesi väkivaltaisuudesta. Kohdistuuko se sinuun tai rakkaisiisi? Pelkäätkö, että se joskus voisi osua myös sinuun? Mikäli suhteessanne on väkivaltaa, kyseessä on yleisen syyttäjän toimialaan kuuluva rikos ja sinun tehtäväsi on suojautua siltä heti. Ryyppäämistä ja taloudellista hyväksikäyttöä saat sietää oman harkintasi mukaan, mutta jo Suomen lain mukaan, kukaan ei saa edes vapaaehtoisesti asettua pahoinpideltäväksi. Lainasettaja on tässä halunnut korostaa poikkeuksetta jokaisen oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen.
Kerrot viestissäsi, että miehellä on ollut "vaikka kuinka monta naista", mutta nyt hän väittää löytäneensä sen oikean. Voihan olla, että näin on, mutta uumoilen sinun olevan asiasta kuitenkin epävarma. Olet antanut pitkin matkaa viestissäsi merkkejä siitä, että mies ei ole luotettava. Aiheellisesti kyselet voitko luottaa tässäkään asiassa häneen. Nyt ehkä olet se "oikea", mutta kuinka kauan? Pystyttekö selvittämään ongelmanne molempia tyydyttävällä tavalla, vai jääkö asioita hampaan koloon? Kasvatko pettymykset lopulta ylitsekäymättömäsi vuoreksi tai olisiko jokin eteen tuleva vaikeus sellainen, että mies ottaisi ja lähtisi? Miten edelliset suhteet ovat päättyneet? Ihmisillä on tapana toistaa samanlaisia kuviota, voisitko saada edellisistä, omista ja miehesi, eroista osviittaa teidän suhteenne pohtimiseen?
Viestisi lopussa huudat apua ja ymmärrän hyvin sen. Epäilen, että voisit olla aikamoisessa tunteiden ja järjen ristiaallokossa. Ihmettelet "mikä kumma naisen päässä on mennyt vikaan, että jo niin kauan olen roikkunut tällaisen rotan kanssa?". Minä en oikeastaan ihmetelle: jokainen tarvitsee kokemuksen siitä, että tulee rakastetuksi ja että on kallisarvoinen toiselle. Jotenkin tämä mies onnistuu soittelemaan juuri niitä koskettimia sinussa. Kyseessä on ihmisen perimmäinen tarve liittyä toiseen ihmiseen. Ihmiset ovat sen eteen valmiita uhraamaan jopa henkensä ja terveytensä.
Annat ymmärtää, että et voi tilanteessasi hyvin ja olet tavallaan tyytymätön suhteenne laatuun. Kokemuksesta tiedän, että ihmisillä on aina hyvät ja painavat syyt olla ja jäädä huonoihin suhteisiin. Jostain olet nähtävästi oppinut laittamaan omat tarpeesi sivuun ja hiljentämään varoittavat äänet. Sillä on luultavasti pitkät juuret elämässäsi. Ehkä olet myös oppinut, ettei sinun tarpeillasi ole niin väliä tai ettei sinua tarvitse oikeasti rakastaa ja kunnioittaa. Oletko oppinut tyytymään rakkauden rippeisiin? Onko huonon kohtelun sietäminen sinulle tuttua jostain aikaisemmasta elämän vaiheestasi ja millaisen mallin miehen ja naisen suhteesta olet saanut kotoa ja lähisuhteissasi? Huomaan, että viestissäsi puhut hyvin niukalti omista tunteistasi ja omasta voinnistasi. Kuinka paljon sinulla on tilaa ja mahdollisuutta niitä edes miettiä? Onko kukaan ollut koskaan aidosti kiinnostunut juuri sinusta ja siitä mitä sinulle kuuluu? Kuinka rakas ja arvokas olet itsellesi? Puhut aika kovin sanoin itsellesi viestissäsi. Nimität itseäsi idiootiksi ja syytät itseäsi rotan kanssa roikkumisesta. Jostain olet omaksunut tuollaisen tavan suhtautua itseesi ja tekemisiisi.
Jos saan neuvoa, niin ehdottaisin, että hakeudut ammattiauttajan puheille. Ehdotan, että etsit itsellesi yksilöterapeutin, jonka kanssa voit lähteä rakentamaan uudenlaista, hellempää suhtautumista itseesi. Sinä olet sen arvoinen! Vielä neuvoisin olemaan tarkkana terapeutin valinnassa: valitse sellainen terapeutti, joka tuntuu sinusta hyvälle, myötätuntoiselle ja luotettavalle. Toivottavasti tämä on mahdollista paikkakunnallasi, jos ei ole, niin etsi sukulaisiltasi ja ystävistäsi sellaisia ihmisiä, jotka aidosti kunnioittavat ja tykkäävät sinusta ja etsi heistä tukea opetellessasi rakastamaan itseäsi ja pyristellessä eroon hyväksikäyttäväistä ja itseäsi vahingoittavista ihmissuhteista.
Olet hyvän tien alussa. Onnea matkaan! Perheneuvoja Iiris
Olisin kysellyt paria asiaa. Minulla on yksi lapsi ja hän on minulle kaikki kaikessa. Olen seurustellut mieheni kanssa viisi vuotta, ja hän ollut välillä kamala ja toisinaan taas ihana. Mutta viime aikoina hän on muuttunut radikaalisti, enkä saa sanaakaan irti hänestä. Jos yritän kysyä mikä on hätänä, hän suuttuu.
Lisäksi hän on pari kertaa käynyt minuun käsiksi, ja sen jälkeen hän on ollut kaksi päivää ihan alamaissa. Mitä teen? Olen halunnut jutella hänen kanssaan monesta asiasta, mutta kaiken välissä on tietokone ja internet. Hän sanoo, että on yksinäinen ja masentunut. Miten voisin häntä auttaa?
En halua, että meidän suhteemme jatkuu tällaisena, koska meillä on ihana kaksivuotias tytär, jolle toivon turvallista ja hyvää kasvuympäristöä.
Riitelemme ja huudamme usein, mikä on minusta kamalaa ja seksikään ei enää minua kiinnosta, ja se tuntuu tylsältä. Olisiko aika erota vai kenelle voisimme puhua? Nainen, 26
Hei,
Viestisi lopussa pohdit olisiko aika erota vai kenelle voisitte puhua. Kiitos yhteydenotostasi ja hyvä kun olet aloittanut avun hakemisen ja kerroit huolesi, sillä ilman muuta te tarvitsette apua. Ennen kuin päätyy erovaihtoehtoon, olisi hyvä saada enempi ymmärrystä sille, mistä on kysymys. Sen jälkeen on valmiimpi tekemään realistisia päätöksiä jatkosta.
Kuvauksesi perusteella miehesi on viime aikoina muuttunut vetäytyväksi, sulkeutuneeksi, vihaiseksi, jopa agressiivikseksi. Hän on itse kuvannut oloaan yksinäiseksi ja masentuneeksi. Siltähän hänen käyttäytyminen kieltämättä kuulostaakin.
Onko siis niin, että sinulla ei ole mitään käsitystä/arvailuja siitä, miksi? Onko tapahtunut jotain, joka on aiheuttanut tämän yksinäisyyden tai masentuneisuuden, esimerkiksi työelämässä, ihmissuhteissa, sukulaisuussuhteissa, terveydessä. Ainakin se muutos perheessänne on tapahtunut, että teille on syntynyt yhteinen tytär, joka on sinulle kaikki kaikessa, kuten kerrot. Tiedätkö, miten miehesi on kokenut lapsenne syntymän? Millainen suhde hänellä on tyttäreenne? Miten hän on kokenut sen, että sinusta on tullut äiti?
Joskus lapsen syntyminen ja se, että puolisosta tulee äiti, herättää miehessä voimakkaita sivuun jäämisen tunteita, jotka saattavat myös johtaa masentuneisuuden tunteisiin. Joskus näitä tunnelmia voi olla miehen itsekin hankala tunnistaa. On hyvin tyypillistä, että ne purkautuvat ulospäin vihaisuutena ja vetäytymisenä. On myös tyypillistä, että tällaisissa tilanteissa mies hakee yhteyttä vaimoonsa erityisesti seksin avulla ja jos puoliso ei seksistä innostu se johtaa vihaisuuteen, syytöksiin ja lisää entuudestaan sitä, että vaimo ei halua seksiä. Eli pari joutuu eräänlaiseen pahenevaan kierteeseen joka vie heitä yhä kauemmas toisistaan.
Kerrot, että miehesi on pari kertaa käynyt sinuun käsiksi. Se on ensimmäinen asia joka pitää saada muuttumaan. On tärkeää, että sinä teet sekä itsellesi, että miehellesi selväksi, että sen kaltaisten tilanteiden ei saa enää antaa toistua. Fyysinen väkivalta on rajan ylitys, joka on haitallista kaikille osapuille, myös sille (esim. lapsi) joka joutuu sitä näkemään tai kuulemaan. Se on psyykkisesti vaarallista ja lisäksi siihen sisältyy aina myös riski hengenvaarasta.
Ehdottaisin, että otat tilanteenne miehesi kanssa puheeksi rauhallisesti mutta päättäväisesti. Sano hänelle, että olet hyvin huolissasi hänestä ja teistä, ja että te tarvitsette apua. Monilla paikkakunnilla toimii Jussi-työ tai Lyömätön linja, jonka kautta miehesi voisi saada apua omien tunnelmiensa ja vihaisuutensa pohtimiseen. Voitte ottaa yhteyttä myös perheneuvolaan tai kirkon perheasian neuvottelukeskukseen. Myös lastenneuvolan kautta voi kysyä ohjeita siitä, mistä voisitte saada apua.
Usein, jos parisuhteessa on ollut väkivaltatilanteita, pohditaan aluksi sitä olisiko hyvä työskennellä parin kanssa yhdessä vai erikseen. Siinä tapauksessa jos miehesi kieltäytyy kaikesta avusta, niin on tärkeää, että sinä lähdet puhumaan tilanteestanne yksin.
Teillä on pieni ihana tytär, jolle toivot viisaasti turvallista ja hyvää kasvuympäristöä. Huolesi tilanteestanne on aiheellinen, sillä tämänhetkinen tilanne ei ole teidän eikä lapsenne kannalta turvallinen ja hyvä. Siksi sen ei saa antaa jatkua.
Kuinka toimia parisuhteessa, jossa huorittelu on arkipäivää ja väkivaltaa esiintyy välillä. Rakkaus taitaa olla kuollut, koska olen hänelle vain kotitalousautomaatti, jota saa haukkua niin paljon kun haluaa. Välillä tuntuu, että hänellä on outoja fantasioita, joihin liittyvät ulosteet. Enkä suostu toteuttamaan niitä.
Mikä olisi vaihtoehto kun on arvoton olo, eikä paljon ole väliä elääkö vai kuolee? Yksi mustelma tuli kerran, kun kynä lensi silmäkulmaa kohti, jonne se osui ylös ja sain vain pahan haavan. Kaikkein pahin paikka oli isku huuleen. Olen epätoivoinen.
Apua, olen umpikujassa. Nainen 36
Hei ja kiitos yhteydenotostasi!
Kerrot kirjeessäsi olevasi epätoivoisessa umpikujassa. Parisuhteessasi on sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa ja koet kumppanisi seksuaaliset fantasiat ja mahdolliset toiveet oudoiksi. Ilmeisesti tällainen asiaintila on jatkunut jo pitemmän aikaa, koskapa olet alkanut tuntea itsesi arvottomaksi.
Näihin kahteen asiaan minulla perheneuvojana on yksinkertainen ja selkeä kanta:
- Väkivalta on aina väärin eikä sen kohteeksi tarvitse suostua missään olosuhteissa. Ei vaikka miehesi väittäisi väkivalan syyn olevan sinussa.
- Pissa- ja kakkaleikkien kuvitteleminen ei sinänsä ole tuomittavaa, mutta niiden toteuttaminen edellyttää sitä, että kumpikin osapuoli sitä haluaa.
Väistämättä herää kysymys, mikä on saanut Sinut jäämään tällaiseen epätyydyttävään suhteeseen? Onko teillä miehesi kanssa minkäänlaista puheyhteyttä tällä hetkellä? Uskallatko ottaa väkivallan hänen kanssaan vakavasti puheeksi?
Ymmärtääköhän miehesi, että kyseessä on ongelma, johon hänen on haettava apua? Aloittaa voisi vaikka soittamalla Lyömättömään linjaan 09-61266212. Kannattaa myös katsoa Jussi-työ netistä. Jos näyttää siltä, että miehesi ei ymmärrä tai ei suostu hakemaan itselleen apua, niin Sinun ei kannata jäädä odottelemaan, vaan vakavasti harkita suhteen lopettamista. Näin senkin takia, että väkivallalla on parisuhteessa taipumus ajan myötä vain pahentua!
Jos tunnet olosi turvattomaksi, selvitä missä on lähin turvakoti. Sieltä saat myös käytännön toimintaohjeita kriisitilanteeseen varautumiseksi.
Umpikujasta löytyy tie ulos, kunhan ryhdyt toimimaan.
Mieltäni painaa moni asia parisuhteestamme. Olemme olleet naimisissa nyt viisi vuotta. Olemme aika erilaisia luonteeltamme ja taustoiltamme, mutta molemmat ehjistä perheistä ja korkeasti koulutettuja. Parisuhdettamme leimaavat pahat riidat. Välillä menee pitkiäkin aikoja ilman yhtään riitaa, mutta sitten yhtäkkiä jostain alkaa riita, joka ei tunnu päättyvän. Se jatkuu samana tai toisena riitana pitkän aikaa. Välissä toki voi olla hyviäkin hetkiä, mutta yleisilmapiiri on "riitelevä", ikään kuin odottaisimme vain, että milloin se seuraava riita alkaa taas. Sitten se taas joskus loppuu ja voi mennä monta kuukauttakin ilman yhtään isompaa pahempaa riitaa. Tällöin elämä on ihan leppoisaa ja mukavaa.
Riidoissa pahinta on, että ne kärjistyvät helposti. Ei joka kerta, vaan silloin tällöin. Siis toinen joko uhkaa toista, että heittää jollain esineellä tai sitten lyö toista. Ei siis mitään hakkaamista, mutta lyönti se on pienikin lyönti. Kysymys nyt vain kuuluu, että mitä tehdä, ja mitä seuraamuksia tällaisesta on? Eli jos hakee apua tällaiseen, niin saako siitä heti poliisit peräänsä ja rikosrekisterin? Tyhmä kysymys, tiedän, mutta oleellinen kuitenkin. Toinen kysymys perään, että mistä voi hakea apua?
Lyöminen ei kuulu millään tavalla normaaliin elämään, ja itse ainakin pelkään sitä. Siis että itse lyön tai heitän miestä jollain esineellä. Se ei ole millään tavalla suunniteltua ja pyrin pitämään tunteet aisoissa. Kuitenkin, jos riita jatkuu, eikä sitä saada loppumaan, (mies jankuttaa jostain asiasta) se käy sekunnin sadasosassa, kun raivostuminen nousee. Sitä ei siis voi ennakoida millään. Yhtäkkiä taas huomaan, että olen heittämässä miestä jollain. Siitä tulee ihan hirveä olo ja pelkään itseäni, että mitä jos pimahdan joku kerta kunnolla. Kukapa sitä haluaisi olla ilkeä, riidellä tai olla väkivaltainen - ei kukaan. Mutta miksi sitten pitää olla?
No, miehen puolesta en voi tokikaan tässä kirjoittaa, että mitä hänen päässään liikkuu, kun hän uhkailee samalla tavalla minua.
Olisi tosi ihanaa saada kuulla tähän ammattilaiselta jotain vastausta. Nainen 28
Hei,
Olet mielestäni täysin oikeassa: lyöminen ei kuulu millään tavalla "normaaliin elämään". Pienikin lyönti, uhkailu ja pelottelu ovat väkivaltaa, eli väkisin otettua valtaa, eivätkä ne kuulu parisuhteeseen lainkaan. Tosin moneen parisuhteeseen ne kyllä valitettavasti kuuluvat. Parisuhdeväkivallan yleisyys ei tietenkään tee siitä hyväksyttävää. Sinun ei tarvitse hyväksyä sitä omaan elämääsi.
Sen sijaan vihan ja suuttumuksen tunne kuuluu normaaliin elämään. Vihan tunteen avulla me voimme asettaa omia rajojamme: minulle ei saa tehdä näin, tämä ei käy. Vihan ja kiukun vallassa jokaisen on vaikea hallita omia tekojaan. Se onnistuu joskus paremmin, joskus huonommin. Suuttuminen on siis hyväksyttävää, mutta väkivalta ei. Kirjoitit, että raivostuminen tapahtuu hetkessä, eikä sitä voi mitenkään ennakoida. Kuitenkin juuri tässä on se itsensä kehittämisen paikka ja haaste: olisiko sittenkin joitakin merkkejä ilmassa, joita voisin oppia tunnistamaan? Voitte yhdessäkin miettiä, millä tavoin ottaisitte aikalisän niissä tilanteissa, jolloin vihan tunteet uhkaavat muuttua väkivallaksi. Se kumpi teistä tunnistaa tilanteen uhkaavaksi, voisi sovitulla tavalla ilmaista, että nyt ei riitaa kannata jatkaa. Silloin toinen kunnioittaisi tätä toivetta ja sopimusta.
Väkivaltaa ei siis kuulukaan hyväksyä. Pelko on rakkauden vihollinen. Riitoja sen sijaan on varmasti jokaisessa parisuhteessa. On hyvä erottaa riidat ja väkivalta. Jos on pelkoa, on myös väkivaltaa. Ainakin henkistä sellaista. Lyönti ja kiinni tarttuminen on jo fyysistä väkivaltaa, ja siis rikos. Jollakin tavoin väkivaltaan kannattaa puuttua. Apua saa esimerkiksi perheasiain neuvottelukeskuksista ja turvakodeista. Voit hakeutua keskustelemaan vaikkapa ensin yksin, etkä saa poliiseja perääsi. Kun teillä on näitä hyviä aikoja, niin suosittelisin keskustelemaan vaikkapa siitä, miltä riidat molemmista tuntuvat. Pelkäättekö molemmat toistanne ja itseänne?
Toistuvien riitojen takana voi olla jotain, mistä ette ole vielä puhuneet suoraan. Voi olla odotuksia ja pettymyksiä suhteessa toisiinne. Jos niistä ei puhuta, ne voivat tulla esiin riitoina aivan pienistäkin asioista. Monella pariskunnalla on vain muutama riidan aihe, jotka toistuvat. Tällöin voi olla kyse siitä, että kumpikaan ei ole vielä ymmärtänyt asian merkitystä ja tärkeyttä toiselle. Sen sijaan, että yritätte molemmat saada läpi omaa asiaanne, voisitte seuraavalla kerralla keskittyä esimerkiksi siihen, että haluatte todella oppia jotain uutta toisistanne. Miksi riidassa esiin tulevat asiat ovat niin tärkeitä, että ne toistuvat uudestaan ja uudestaan? Mitä kummankin toiveita ja odotuksia niihin liittyy?
