KYSYMYS: Menin mieheni kanssa naimisiin vuoden alussa, lyhyen n. puolen vuoden tuttavuuden jälkeen. Suhteen alusta saakka meillä oli kovia riitoja, mutta mielestäni sellaisista asioista, joilla ei oikeasti ollut merkitystä - tai että niillä haettiin yhteisen elämän muotoja ja tapoja.
Pääsiäisen aikaan mieheni kävi ensimmäisen kerran minuun käsiksi humalassa. Tein rikosilmoituksen, jonka jälkeen hän kävi lyömättömällä linjalla ja kävimme yhdessä sovittelussa. Lyömättömän linjan käynnit mies lopetti muutaman kerran jälkeen, koska hänen mielestään siellä vain kyseltiin, kuinka v...mäinen vaimo minä olen. Saimme kuitenkin asian jotenkin käsiteltyä ja jatkoimme eteenpäin. Mielestäni meillä oli kaikki ainekset jatkaa, koska selvinpäin mies on mitä kiltein, auttavaisin ja hellin enkä todellakaan haluaisi erota.
Mainitun tapahtuman jälkeen väkivalta on toistunut "pienessä" mittakaavassa - tönimistä, haukkumista, pahimmillaan mustelmia ja raapimisen jälkiä. Pahinta kuitenkin on silmittömät raivonkohtaukset, jotka saavat alkunsa esim. pyynnöstäni, että haluan katsoa jonkin tv-ohjelman loppuun. Suhteen alkuaikoina hän vielä pyysi riitojamme anteeksi omalta osaltaan, mutta nykyisin hän ei suostu puhumaan niistä lainkaan ja suuttuu, jos minä otan asian puheeksi. Hänen käytöksensä on oikeutettua, koska minä olen niin v..mäinen.
Mies on myös alkanut enenevässä määrässä kontrolloimaan minua ja toistuvasti saan kuulla, kuinka minulla on toisia miehiä. Hankausta tuottaa äskettäin uudelleen aloittamani kuntosali- ja lenkkeilyharrastus. Lisäksi omien lasteni ja heidän perheidensä tai ystävieni tapaaminen aiheuttaa ainakin rivien välistä ilkeilyä. Jokaisen tekstiviestin ja puhelun hän haluaa tietää, kuka siellä oli. Hän itse raportoi kaikki tekemisensä ja menemisensä minulle, joka on aika ahdistavaa, koska tiedän hänen odottavan sitä samaa minulta.
Olen itse vastuullisessa asemassa työelämässä ja ansaitsen selvästi enemmän kuin hän. Työpäivien pituus ja palkkani on myös ajoittain ongelmana.
Luulen, että taustalla on ainakin osittain hänen vaikea lapsuutensa ja tunne siitä, ettei hän ole hyväksytty ja arvokas. En kuitenkaan koskaan osaa asettaa sanojani hänelle oikein, kun haluaisin tukea häntä. Alan myös väsyä siihen, että minun pitää tukea ja kannatella häntä, kun aikanaan kuvittelin rakastuneeni mieheen, jolla on terve itsetunto. Kaipaisin myös joskus ymmärrystä siihen, että itsekin voin olla väsynyt työpäivän jälkeen, vaikka en hänen tapaansa fyysistä työtä teekään. Hän itse tekee kaksivuorotyötä ja tuntuu, että minun pitäisi aina jaksaa valvoa hänen rytminsä mukaan, olla valmis seksiin ja ajoittaa kaikki harrastukseni sille ajalla, kun hän on työssä.
Välillä jopa epäilen, että hän pysyy liitossa, koska tämä on hänelle taloudellisesti edullisempaa ja esim. matkustamme paljon yhdessä, millä hän myös kehuskelee töissä.
Olen itse kolmannessa liitossani ja kynnys erota on korkea. Ajattelin, että tässä olisi ollut kaikki ainekset hyvään yhteiseen loppuelämään, mutta en myöskään haluaisi koko ajan varoa ja pelätä omassa kodissani.
VASTAUS: Valitettavasti tämä viestisi on niitä, joihin minun on helppo vastata. Tietynrajan kohdalla väkivalta on helppo kysymys. Minun miestäni väkivallassa on olemassa rajoja, joita ei saa ylittää. Kuvauksesi perusteella ajattelen, että teillä se raja on ylittynyt ja ylittyy edelleen. Se mitä rajan ylityksistä seuraa on sitten toinen juttu. Oikeastaan sitä jään kohdallasi miettimään.
Kertomasi perusteella saan kuvan, että teillä on ainakin fyysistä ja henkistä väkivaltaa ja ehkäpä myös taloudellista väkivaltaa. Väkivaltaa on elämässä, siitä emme kai pääse mihinkään. Mutta jokainen voi itse vaikuttaa omaan suhtautumiseensa siihen. Miten selität itsellesi, että teidän suhteessanne on väkivaltaa ja se saa toistua erilaisissa muodoissaan? Kysymykseni ei ollut syytös tai moite, mutta jään pohtimaan millaisen selityksen annat sille, mitä teidän suhteessanne tapahtuu ja miksi sitä siedät toistuvasti?
Kerrot, että olette olleet sovittelussa, mutta se on ollut lähes tuloksetonta arkenne kannalta. Pidän hienona, että ryhdyit toimiin ensimmäisen fyysisen väkivaltaepisodin jälkeen. Miehesi ei kuitenkaan sitoutunut väkivallattomuuteen ja lopetti hoitonsa kesken Lyömättömässä Linjassa. Teen itse aktiivisesti yhteistyötä Espoon Lyömättömän Linjan kanssa ja kokemukseni heidän toiminnastaan ovat hyvin positiivisia, enkä tunnista miehesi kuvaamaa toimintatapaa heidän toiminnastaan. Koetko, että miehesi ottaa vastuun käyttämästään fyysisestä ja henkisestä väkivallasta (sinun tarpeiden mitätöiminen ja niistä suuttuminen, rajoittaminen, tarkkailu, haukkuminen, kohtuuton raivoaminen, oman väkivaltaisen käytöksen oikeuttaminen sinun vittumaisuudella). Mitä arvelet tulevaisuudessa tapahtuvan, mikäli hän ei edelleenkään ota vastuuta toimistaan? Tutkimuksista tiedetään, että väkivallalla on voimakas taipumus raaistua kierros kierrokselta.
Halaisin olla herättelemässä sinun omaa itsesuojeluvaistoasi. Väkivallalla on taipumus hiertää uhrin itsetunto murusiksi ja väkivaltaan myös tottuu. Se mikä toista pelottaisi ja saisi juoksemaan kiljuen karkuun, ei jonkin ajan kuluttua, väkivallan keskellä eläneelle, ole enää paljon mitään. Miten sinun kohdallasi? Vieläkö osaat pelätä ja miten pelon tunnettasi kohtelet? Kuunteletko sen neuvoja, vai ohitatko sen? Kenenkään ei kuulu elää väkivallan kohteena. Mieti, mitä sinä haluat. Miten sinua saa kohdella?
Kerrot olevasi kolmannessa avioliitossasi ja kynnys erota on korkea. Ymmärrän. Väkivalta ei välttämältä tarkoita eroa, vaikka usein niin käykin. Ei myöskään ole häpeä kompastua ja tehdä virheitä toistuvastikin. Me ihmiset teemme niin. Surullista sen sijaan olisi, jos et pitäisi itsestäsi ja läheisistäsi huolta tai kunnioittasi omaa arvoasi ja oikeuttasi tulla kohdelluksi hyvin. Mietin miten sinun käy, jos jatkat elämistä suhteessa, jossa tulet kohdelluksi uudelleen ja uudelleen huonosti ja ruhjoen? Tiedän, että monet väkivaltaiset ihmiset voivat olla myös todella mukavia ja aidosti ihania ihmisiä. Yleensä heidän käytöksensä on myös jostain näkökulmasta ymmärrettävää. Pohdin vaan, maksatko liian kovaa hintaa niistä hyvistä hetkistä, jotka sinulla ja miehelläsi on? Mietin oletko jostain oppinut sellaisen mallin, että saamasi hyvä tulee aina hintalapun kanssa? Ja mitä luulet, tulevatko katkerat kokemuksenne heittämään ajanoloon varjonsa myös hyviin hetkiinne?
Silläkin uhalla, että kuulostan syyllistävälle, pohdin, mitä lapsesi ajattelevat siitä, että heidän äitinsä tulee toistuvasti pahoinpidellyksi, solvatuksi tai hyväksikäytetyksi? Mitä he tietävät ja minkä osan he kuvittelevat? Vaikka he olisivat jo isojakin, mitä he ajattelevat, mitä tunteita heillä mahtaa liittyä siihen? Pelkäävätkö he jotakin? Oletko koskaan keskustellut asiasta heidän kanssaan? Ketkä kaikki tässä kuviossa saavat sellaista tukea, jota he tarvitsevat? Saatko sinä? Tarvitsisiko lapsesi?
Vaikka en tunne sinua, vakaumukseni on se, että kaikki ihmiset ovat omilla ehdoillaan hyviä ja kunnioitettavia. Toivon siis, että sinä voisit suoda itsellesi sen kohtelun, jonka arvoinen olet. Väkivallan ollessa kyseessä, se voi käytännössä tarkoittaa tiukan rajan asettamista, ja vain sinä voit sen rajan vetää. Sinä et voi lopettaa miehesi väkivaltaa etkä ole siihen syyllinen. Vain hän itse voi ottaa toimistaan vastuun ja lopettaa väkivallan. Mutta sinä päätät, mitä siedät ja miten sinua saa kohdella.
En tiedä miten viestini päättäisin, niin paljon hyviä, kannustavia ja rohkaisevia ajatuksia haluaisin sinulle jakaa. Sinä olet niiden arvoinen. En tiedä missä asut, mutta jos sattuisit asumaan Espoossa, Lyömättömässä Linjassa on juuri alkamassa henkistä väkivaltaa kohdanneille naisille tarkoitettu ryhmä. Vertaistuki on usein parasta apua haavoittuneelle itsetunnolle ja murtuneelle tahdolle. Jos asut muualla, kannustaisin sinua hakeutumaan seuraan, jossa koet tulevasi kunnioitetuksi, tuetuksi ja kuulluksi. Usein ammattiavusta on myös hyötyä kuten turvakodista, naisten linjasta tai oman paikkakuntasi muista psykoterapiapalveluista. Useat perheasiain neuvottelukeskukset asettavat etusijalle väkivaltatapaukset. Niihin voi hakeutua myös yksin. Parihoitoa en lähtisi tässä vaiheessa suosittelemaan väkivallan ollessa osa elämäänne.
Voimia matkallesi toivottaen
Perheneuvoja, Iiris
