Suhdeklinikka

Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Tällä kertaa aiheena jouluun erinomaisesti sopiva teema, anteeksianto.

Teksti: Mirja Wuokko
______________________________________________________________________________

Lääketieteessä ja jopa taloustieteessä on tutkittu anteeksi pyytämisen ja anteeksi antamisen vaikutuksia ihmisiin. Anteeksianto tervehdyttää sairaan. Anteeksi pyytäminen parantaa yritysten taloudellista menestystä. Tutkimusten mukaan vääryksien selvittämättä jättäminen jähmettää ihmistä ja yhteiskuntaa. Kyse ei siis ole mistään pikkuasiasta.

Jokaisessa pitkässä parisuhteessa joudutaan pyytämään ja antamaan anteeksi. Läheisissä ihmissuhteissa tulee vääjäämättä tilanteita, joissa on tahallaan tai vahingossa loukannut toista, tai tehnyt väärin. Miksi anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen on sitten niin vaikeaa?

Perheneuvoja-sosiaalipsykologi Saara Kinnusen mukaan ihmisessä on jotenkin sisäänrakennettuna taipumus syyttää toista asioista.

”Anteeksi pyytäminen on vaikeata. Se pitää sisällään sen myöntämisen, että mä olin väärässä ja mä tein väärin. Astutaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle, ja se ei ole helppoa. Ihmisillä on taipumus selittää, että mä huusin, kun sä sanoit niin, tai mä tein syrjähypyn, koska sä teit väärin”, Kinnunen kuvailee.

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen anteeksi antamisesta?

”Se on semmoinen elämän välttämättömyys, että ylipäätään selvitään eteenpäin tässä inhimillisesti vajavaisten ihmisten maailmassa. Ilman tahtoa ja kykyä antaa anteeksi, ihmissuhteet jumiutuu kiukkuun ja katkeruuteen. Anteeksi antaminen on väylä eteenpäin”, Kinnunen sanoo.

Kinnusen mielestä kristinusko on ainoa uskonto, jossa anteeksianto on tärkeänä elementtinä.

”Muissa uskonnoissa korostuu vastuunkanto ja rangaistus. Kristinuskossa on tämä anteeksi antaminen, joka sinänsä on aika epärationaalinen asia.”

Anteeksipyytelijät ja kovapäiset

Kinnusen mukaan on kahden tyyppisiä (ongelmallisia) ihmisiä:

”On sellaisia, jotka ovat näitä anteeksipyytelijöitä, ja jotka eivät kestä ristiriitaa. Vaikka toinen olisi syyllinen, he pyytelevät perherauhan nimissä anteeksi - vaikka toinen olisi se loukkaaja. Sitten on sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole koskaan oppineet pyytämään anteeksi. Kaikki on aina toisen vika. Ei olla lapsena opittu anteeksi pyytämisen mallia, jossa pyydetään anteeksi ja nollataan se tilanne”, Kinnunen kertoo ja jatkaa:

”Lapsuudessa on voinut saada pintapuolisen anteeksi pyytämisen mallin. Sovinto vaatii aina sen selvittämisen, että mitä on tapahtunut.”

Kinnusen mukaan on tavallista jättää puolin ja toisin tehdyt loukkaukset selvittämättä.

”Silloin kumppanien väliin alkaa kasvaa paksuuntuva muuri. Samalla välit kylmenevät ja etääntyminen kasvaa. Lämpimät tunteet vähenevät, mikä altistaa riidoille ja loukkauksille. Tämä johtaa monenlaiseen pahoinvointiin”, Kinnunen varoittaa.

Voiko anteeksi pyytämisen mallin opetella aikuisena?

”Kaikkia ihmissuhdemalleja voi opetella aikuisuudessa”, Kinnunen vakuuttaa.

Laastari voi pahentaa vammaa

Onko anteeksi antaminen vaikeaa?

”Anteeksi antamisessa on monenlaisia tilanteita. Jos näen, että toinen ottaa vastuun omasta käytöksestään, on anteeksi antaminen helpompaa. On syviä loukkaantumisia, joita ei voi heti antaa anteeksi, vaikka toinen teot myöntäisi ja ottaisi niistä vastuun. Voi olla, ettei voi heti antaa anteeksi, mutta toivottavasti voi myöhemmin tehdä niin”, Kinnunen vastaa.

Kinnunen varoittaa näennäisistä sovinnoista.

”Laastariksi käytetyt anteeksiannot eivät vapauta, vaan ovat kuin puhdistamattoman haavan päälle laitettuja laastareita. Ennen kuin voi antaa anteeksi, pitää tietää mitä anteeksi antaa. Täytyy kohdata ja käsitellä asia”, Kinnunen sanoo.

”On tilanteita ja ihmissuhteita, joissa sovintoa ei voida tehdä kasvotusten. Toinen on voinut kuolla, tai ei halua kohdata. Ihmisen täytyy joskus yksin käsitellä asiaa. Parisuhteessa on kaksi ihmistä ja silloin voidaan asioita selvitellä yhdessä.

Tästä et selviäkään ihan vähällä

Millainen on kunnollinen anteeksipyyntö?

Kinnunen korostaa väärintekijän roolia. Hänen on myönnettävä tekonsa ja osattava ottaa vastuu.

”Käytän joskus otsikkona: älä pyydä anteeksi. On tilanteita, joissa anteeksipyytäminen on liian aikaista. Jos ei kestä toisen kiukkua, on turha vielä pyytää anteeksi. Anteeksipyyntö ei ole delete-nappula, jolla asia pyyhkiytyy pois. Vastuunkantamista on, että suostuu kohtaamaan sen, mitä on toiselle aiheuttanut. Älä pyydä anteeksi, jos et suostu kohtaamaan toisen kipua. Toisen kipu ei hellitä ennen kuin hän on tullut kuulluksi”, Kinnunen neuvoo.

”Vasta kun toisen paha olo ja tuska on tullut ymmärretyksi, ja kun toinen on tullut kuulluksi, luodaan edellytykset anteeksi antamiselle. Kun loukattu ottaa myöhemmin asian esille ja loukkaaja sanoo, että mähän oon jo pyytänyt anteeksi, on se merkki siitä, että asiaa ei ole vielä selvitetty loppuun asti. Jotta katkeruus ja kiukku voisi sulaa, sanon anteeksipyytäjälle: älä hätiköi, odota, käsittele asiaa.”

Kinnusen mielestä yleensä ei kannata alkaa kaivella kaikkia menneitä loukkauksia. Joskus terapiaan tulevilla pareilla on kuitenkin niin syviä katkeruudentunteita koetuista vääryyksistä, ettei elämässä päästä eteenpäin niitä selvittämättä.

”Joskus pari ei pääse katkeruudesta, jos ei saa sanoa, mistä on syvästi loukkaantunut. On vastuunkantoa kuunnella toista. Anteeksi pyytämisen ja antamisen tavoite on sovinto, ja sitä ei saada syntymään, jos hätiköidään.”

Salainen koston kaipuu

Mikä on anteeksi antamisessa vaikeinta?

”Kohtuuton kipu, tai se että mua on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Tähän se liittyy se Hammurabin laki: ”silmä silmästä, hammas hampaasta”, että ihmisen on kärsittävä tekemisistään”, Kinnunen selittää.

Jotta voisi antaa törkeän teon anteeksi, on selvitettävä itselleen pari asiaa:

”Ei anteeksi antaminen vapauta toista vastuusta. Ei sitä tehdä toisen takia. Teen sen itseni takia, että pääsen kiukusta ja katkeruudesta. Meillä on edessä valinta. Joko jään kiukkuun ja katkeruuteen, tai annan anteeksi”, Kinnunen valaisee.

”Ajatellaan että anteeksi antaminen on tunteiden asia. Tunteita on turha jäädä odottelemaan. Anteeksi antaminen on tahdon asia. Kun opetan sitä, piirrän usein junan. Veturi on tahdon päätös, tunteet saattavat tulla vasta perimmäisessä vaunussa. Aluksi tunteet eivät välttämättä ole mukana ollenkaan. Päätöksen jälkeen, tuntien tai vasta viikkojen kuluttua, alkaa tulla myönteisiä tunteita”, Kinnunen kertoo.

Toimiiko tämä oikeasti?

”Kyllä toimii, mutta pullonkaulana on tämä tahdon päätös. Usein kuulee sanottavan, että tätä mä en ikinä anna anteeksi. Terapeutille tulee voimaton olo. No sille ei sitten voi mitään. Toivon että tulisi se tunne, että tahdon tahtoa antaa anteeksi, että suunta on oikea”, Kinnunen sanoo.

Takaisin Edeniin

”Meidän on hyvä muistaa näin joulun lähellä, että kun olemme tienhaarassa, voimme panna kädet ristiin ja sanoa Jumalalle, että auta minua. Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto on joulun sanoma.”

Kinnunen uskoo rukouksen voimaan, ja kehottaa anteeksi antamisen kanssa kamppailevia hiljentymään ja pyytämään apua. Myös uskonnottomat ihmiset voivat itsekseen miettiä, mikä on elämässä tärkeää.

”Doctor Philin sanoin: haluatko olla oikeassa, vai onnellinen?”

Mitä anteeksipyytämisestä seuraa?

”Siitä voi seurata mahdollisuus asioiden selvittämiseen. Mitä tuo väärä teko on aiheuttanut? Se on ensimmäinen askel sovintoon, ja siihen että suhde voi päästä lähenemään ja rikkoutunut yhteys voi päästä eheytymään. Se on kultainen portti, josta aikanaan aukeaa puutarha”, Kinnunen lupaa.

”Kun näitä kipeitä asioita käsitellään ja päästään anteeksi antamiseen asti, parhaassa tapauksessa kaksi vähän nöyrempää ihmistä pääsee vähän lähemmäksi toisiaan. Joskus selvitysprosessissa anteeksiantajakin alkaa nähdä omaakin osuuttansa asiaan. Eivät nämä tilanteet ole mustavalkoisia.”

Tule alas marttyyrin korokkeelta

Kinnunen muistaa yhden parin, jossa vaimo lupasi antaa anteeksi miehensä uskottomuuden vasta kun mies osaa selittää, miksi alkoi viihtyä kodin ulkopuolella. Kinnusen mielestä vaimolla oli halu ymmärtää oma osuutensa parisuhteen kriisissä.

”Joskus on hyvä selvittää, mikä on mun osuuteni. Kumpikin on vastuussa omasta osuudestaan.”

Mitä anteeksi antamisesta seuraa eri osapuolille?

”Siitä seuraa huojennusta. Ja uuden yhteyden mahdollisuus ja uuden alun mahdollisuus. Paha asia voidaan jättää taakse. Emme koe muistinmenetystä. Kyllä asia voi tulla mieleen, mutta silloin on hyvä sanoa itselleen, että hei, mä oon antanut anteeksi, en jää tätä märehtimään”, Kinnunen sanoo.

Kinnusen mukaan anteeksi antaminen ei voi olla ehdollista, tyyliin ”annan anteeksi, jos muutut”.

”Anteeksi antaminen sisältää riskin, ettei toinen muutukaan, vaan loukkaa samalla tavalla tai toisenlaisella tavalla minua.”

”Anteeksi antamisella on rajansa, jos toinen loukkaa jatkuvasti. Anteeksi antaminen ei voi olla sitä, että mua voi loukata miten tahansa, tai että mua voi kohdella miten tahansa”, Kinnunen täsmentää.

Kinnusen mukaan uskottomuudenkin voi antaa anteeksi, jos ymmärtää toisen tekoon johtaneet syyt ja tunteet.

”Teko ei silti tule hyväksyttäväksi.”

”Ajattelitko, että tää syrjähyppy parantaa teidän välistä suhdetta?”, on Kinnusen mielestä tarpeellinen kysymys, vaikka pettäjän teon taustalta löytyisi sinänsä ymmärrettäviä asianhaaroja, esimerkiksi etääntynyt parisuhde.

Kinnusen mukaan ymmärtäminen ja anteeksi antaminen ovat eri asioita, mutta ymmärrys antaa tilaa anteeksi antamiselle.

”Anteeksi antaminen avaa polun toisen ihmisen hyväksymiselle puutteineenkin. Meissä jokaisessa on vikoja, ja jokainen meistä tekee vääriä tekoja. Sen tosiasian hyväksyminen on tärkeää.”

Liian vaikeat asiat

Onko mielestäsi asioita, joita ei voi antaa anteeksi, tai joita ei tarvitse antaa anteeksi?

”Jos me pidetään erillään anteeksi antaminen ja hyväksyminen, voidaan lähteä siitä, että itsemme takia voimme prosessoida asiaa niin, että voimme antaa anteeksi, vaikka teko ei koskaan tulisi hyväksytyksi”, Kinnunen vastaa.

”Anteeksiantamattomuus voi olla raskas taakka. Anteeksiantamaton mieli voi olla kasvupohja katkeruudelle ja vihalle, ja näillä on taipumus kasvaa. Se voi aiheuttaa tunnelukkoja, jotka kasvaa muillekin elämänalueille.”

Kinnusen mielestä keski-iän uupumus ja masennus voivat johtua näistä käsittelemättömistä katkeruuksista, jotka kannattaisi selvittää ennen kuin ne peittävät elämän hyvät asiat alleen.

”Terapiassa masennuksen taustalta voi paljastua asioita, joita ei ole anteeksi annettu. Asian käsittely antaa vasta mahdollisuuden toipumiseen. Anteeksiantamattomuus on tavallaan elämän riistäjä. Se tarjoaa tarttumapinnan muille elämän ikäville asioille, kun taustalla on katkeruutta ja vihaa.”

Kinnunen myöntää, että joskus anteeksi antaminen on miltei mahdotonta. Graavein esimerkki on läheisen murha.

”On asioita, jotka ovat niin haavoittavia ja loukkaavia, että inhimillisesti tuntuu, että on mahdotonta antaa anteeksi. En suosittele mitään kevyttä ja helppohintaista anteeksi antamista. Joudumme kohtaamaan kivuliaita tunneprosesseja. Usein tarvitaan rinnalle toinen ihminen, jonka kanssa prosessia käy läpi”, Kinnunen neuvoo.

Kukaan toinen henkilö ei voi vaatia törkeitä loukkauksia ja raskaita menetyksiä kokeneelta ihmiseltä anteeksiantoa. Anteeksi antamisen prosessin on lähdettävä ihmisestä itsestään.

”Ihmisen on itse haluttava jättää taakka taaksensa.”

Kinnunen myöntää, että anteeksi antamisessa on erilaisia koulukuntia ja luetteloja siitä, mitä voi tai ei voi antaa anteeksi. Niistä ei ole mitään hyötyä, jos niiden ainoa tarkoitus on syyllistää tai velvoittaa kaltoin kohdeltua.

Anteeksi pyytäminen on muotia

Julkisuudessa on nykyään tapana pahoitella kaikenlaista. Valtiot, poliitikot ja yritykset pahoittelevat omia tai toisten tekoja. Onko tämä hyvä asia?

”Tavallaan se on hyvä ele, jos se tuo lohtua, mutta mikä on tavoite, kun pahoittelusta ei seuraa mitään? Ei ole tilaa toisen osapuolen kivun kuunteluun. Ei ole tilaa kuulluksi tulemiselle”, Kinnunen sanoo.

Toisten kokemien loukkauksien syvyyttä on ulkopuolisen vaikea arvioida. Jotkut kokevat vakavaltakin tuntuvan teon vain kevyenä takaiskuna, ja toiselle vähäpätöiseltä näyttävä asia on musertava.

”Voi olla pienikin asia, joka sattuu ja on syväkin loukkaus, jos se osuu arkaan kohtaan”, Kinnunen muistuttaa.

Myös Lääkärikirja Duodecimin mukaan anteeksi antamisesta on iso ilo ja hyöty ihmiselle itselleen. Tutkimukset osoittavat, että anteeksi antaminen vähentää vihaisuutta, masennusta ja stressiä, ja lisää toivon, rauhan, myötätunnon ja itsevarmuuden tunteita. Ihmissuhteet ja terveys paranevat.

Duodecimin mukaan nuorten on vaikeampi antaa muille anteeksi asioita. Ehdottomuus, mustavalkoisuus ja kostonhalu on tyypillisempää nuorena kuin vanhana. Onneksi kyky antaa anteeksi paranee useimmilla ihmisillä elämänkokemuksen mukana.

Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Tällä kertaa aiheena on mustasukkaisuus.

Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.

Teksti: Mirja Wuokko
______________________________________________________________________________

Kaksi kolmasosaa suomalaisista on ollut parisuhteessa mustasukkaisen kumppanin kanssa, kertoo Väestöliiton tutkimus. 15 prosenttia on sitä mieltä, että kumppani on toistuvasti rajoittanut tekemisiä ja menemisiä. Kolme prosenttia on kokenut olevansa hengenvaarassa. Mustasukkaisuus on yksi johtava kuolinsyy henkirikoksissa ympäri maailman.

Mustasukkaisuus on häpeän ja alemmuudentunnetta, omistamisen ja kontrolloimisen halua. Mustasukkainen yrittää varmistaa kumppaninsa rakkauden ja uskollisuuden, mutta ajaa usein käytöksellään toisen pois luotaan.

Kirkon perheneuvoja Saija Falck kuvailee mustasukkaisuutta näin: ”Siinä on häpeää, luottamuksen puutetta, vihaa, kontrolloimisen halua ja menetyksen, nöyryytyksen ja kasvojen menettämisen pelkoa. Mustasukkaisuuden taustalla on pelko tulla hylätyksi ja menettää itselleen jotakin erityisen merkityksellistä. Mustasukkaisuus on hyvin inhimillistä ja luonnollista, ja sillä on oma mielensä niin kuin kaikilla tunteilla mitä ihminen kokee.”

”Varmaan kaikki ovat tunteneet joskus mustasukkaisuutta”, Falck sanoo.

Falckin mukaan mustasukkaisuus voi liittyä suhteen alkuvaiheen hämmennykseen.

”Ollaan epävarmoja toisesta ja ollaan vasta määrittelemässä pelisääntöjä. Ajan myötä, kun ollaan sitoutuneempia ja luottamus kasvaa, voi mustasukkaisuus vähentyä.”

”Mustasukkaisuus voi olla myös hyvin tilannekohtaista. Joku voi olla mustasukkainen vaikka juhlissa, jos hän näkee, että puoliso viihtyy hyvin jonkun muun seurassa”, Falck sanoo.

Kuinka usein mustasukkaisuus tulee esille pariterapiassa?

”Jonkin verran tulee esille erilaisissa yhteyksissä, esimerkiksi uusperhekuvioissa. Parisuhteessa se voi esiintyä mustasukkaisuutena toisen lapsista. Lapset ovat usein myös mustasukkaisia vanhemmastaan”, Falck kertoo.

”Ajankäyttöön liittyvät tilanteet aiheuttavat myös mustasukkaisuutta. Jos toinen vaikka harrastaa paljon tai käy paljon ystävien kanssa ulkona, voi kumppani kokea, että on liian vähän aikaa parisuhteelle. Mikä vaan asia, joka vie toisen mielen ja ajan, voi synnyttää mustasukkaisuutta.”

Miten vakavasta asiasta on kyse?

”Se on vakavaa, kun se menee sairaalloisuuden puolelle, jolloin mustasukkainen pitää toimintaansa oikeutettuna, eikä elä realiteeteissa. Vaikeasti mustasukkaiselle ei ole mitään väliä enää, mitä toinen sanoo tai tekee. Hän elää todeksi sitä, mitä kuvittelee. Se on vainoharhaisuutta, pakonomaista kyttäämistä, henkistä tai fyysistä väkivaltaa”, Falck kuvailee.

”Vakavasta kriisistä on myös kyse, jos toinen on tai on ollut uskoton. Mustasukkaisuus on voinut elää aavistuksena jo ennen paljastumista. Kun se on paljastunut, ei luottamusta ole minkään vertaa. Siitä seuraa usein tarkistelua ja varmistelua ennen kuin päästään keskustelemaan ja miettimään tarkemmin parisuhteen yhteistä historiaa. Ensin on saatava purettua tunteet ulos”, Falck sanoo.

”Hylätyksi tulemisen ja menettämisen pelko on syvällä meissä. Mustasukkaiset ihmiset ovat itse kuvailleet, miten se tulee päälle kuin kohtauksena, joka tekee hulluksi. Ei ole ihme, että sellaisessa tilassa voisi tehdä vaikka mitä”, Falck kertoo.

”Pohjimmiltaan siinä on kauhea hätä.”

Mustasukkaisuuden syyt

Joskus mustasukkaisuus syntyy todellisesta petoksesta, uskottomuudesta tai muusta kaltoinkohtelusta. Paljon useammin on kuitenkin kyse mustasukkaisen ihmisen henkilökohtaisesta ongelmasta. Falckin mukaan nykyisessä kumppanissa ei välttämättä ole mitään sellaista, joka varsinaisesti laukaisisi mustasukkaisuuden.

”Mustasukkaisella ihmisellä voi olla huono käsitys itsestään. Hänellä voi olla sellaisia vaurioittavia lapsuudenkokemuksia, jotka voivat näkyä aikuisena vaikeuksina luottaa toiseen. Aikuisena on voinut olla jätetyksi ja petetyksi tulemisen kokemuksia. Voi olla vaikeuksia luottaa ihmisiin yleensä”, Falck kertoo.

”Kun suutun puolisolleni ja huudan, kenelle itse asiassa huudan? Huudanko isälleni tai äidilleni? Ketä mustasukkainen oikeastaan haukkuu? Tunne siitä, että tää taas tapahtuu, että sä teet mulle näin, voi tulla lapsuudesta”, Falck kuvailee.

Mustasukkaiset luonteenpiirteet

Amerikan psykologiyhdistys APA: n mukaan mustasukkaisuus on usein yhteydessä aggressiivisuuteen ja matalaan itsetuntoon. Nuoruudessa iso riskitekijä on yksinäisyydentunne. Kun viimein löytää kumppanin, pitää hänestä kiinni keinolla millä hyvänsä.

Psychology Today -sivuston mukaan tutkimukset osoittavat erityisesti kahden persoonallisuudenpiirteen liittyvän voimakkaasti mustasukkaisuuden kokemiseen. Neuroottisuus korreloi vahvasti mustasukkaisuuden kanssa. Viha, ahdistuneisuus ja masentuneisuus altistavat siis mustasukkaisuudelle. Hyvä henkinen tasapaino taas suojaa mustasukkaisuudelta. Toinen mustasukkaisuuteen liittyvä ns. Big Five -piirre korreloi mustasukkaisuuden kanssa voimakkaan negatiivisesti. Miellyttävä, empaattinen ja yhteistyökykyinen ihminen ei yleensä tule mustasukkaiseksi.

Mustasukkaiset ihmiset aiheuttavat itse parisuhteessaan turvattomuutta. Neuroottinen, epäluuloinen ja epämiellyttävä henkilö tarkkailee kumppaniaan, rajoittaa hänen tekemisiään, huutaa kumppanilleen, eristää hänet muista ihmisistä, alentaa toista ja heikentää kumppaninsa itsetuntoa uhkaamalla kumppania tai ”kilpailijaa” väkivallalla. Näillä kammottavilla konsteilla pari saadaan joskus pysymään ansassa.

Onko miesten ja naisten mustasukkaisuudessa eroa?

”Tunne on kaikilla sama: ahdistavaa, kuristavaa, kalvavaa, energiaa vievää ja ajatuksia kahlitsevaa. Miesten ja naisten reagointitavoissa voi olla eroa, mutta pariterapiassa ei eroa huomaa. Mustasukkaisuuden seuraukset, kuten kyttääminen, toisen kännykän tutkiminen tai toisen sähköpostin seuraaminen ovat samankaltaisia miehillä ja naisilla”, Falck kuvailee.

”Mustasukkainen ihminen itsekin tietää, että jos alkaa kytätä toista, se ei tee itselle eikä toiselle hyvää.”

Texasin yliopiston tutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia naisista on tahallaan aiheuttanut miehessä mustasukkaisuutta testatakseen omaa viehätysvoimaansa. Tutkijoiden mukaan naiset koettelevat miehiä tietääkseen kannattaako suhteeseen panostaa emotionaalisesti. Onko mies tosissaan ihastunut minuun? Testaamiskeinoja ovat mm. exästä tai jostakin toisesta miehestä puhuminen, toiselle miehelle juttelu juhlissa, tai jopa muiden miesten tapailu seurustelun alkuvaiheessa. Tutkijoiden mukaan naiset ovat niin taitavia manipuloinnissaan, ettei moni mies edes tajua, että häntä testataan.

Kuka kärsiikään eniten?

Kysyn Falckin mielipidettä suhteen valta-asemiin. Kumpi on huonommassa asemassa, alistuva ja mustasukkainen vai valtaapitävä toista kontrolloiva narsisti?

”Kun tullaan siihen vaiheeseen, että siitä (mustasukkaisuudesta) voi puhua avoimesti toiselle, se voi tulla suhteen eduksi. Silloin toinenkin voi puhua avoimesti itsestään. Mitä mustasukkaisuus kertoo minusta tai meistä? Mikä sen viesti on itselle ja toiselle”, Falck sanoo ja jatkaa:

”Voi tulla ajojahtiasetelma, jos siitä puuttuu avoimuus. Kyttääminen saa toisen vetäytymään ja sulkeutumaan. Mustasukkaisuus vie puolisoita kauemmas toisistaan. Kumppani ahdistuu, ja mustasukkainen taas alkaa ihmetellä miksi se on tuommoinen, onko tässä jotain? Ajojahtiasetelma vie kauemmas siitä, mitä mustasukkainen kaipaa.”

Falckin mukaan mustasukkaisuus on noidankehä, mutta siitä irtautumisesta voi seurata positiivinen lumipalloefekti, se alkaa kasvaa.

”Kun mustasukkaisuus alkaa hellittää, kun itse hyväksyy sen, ja antaa toiselle tilaa ja mahdollisuuden tulla lähelle, parisuhde vahvistuu. Tärkeintä olisi avoimuus. Pitäisi voida kertoa toiselle, että pelkään menettäväni sinut. Myönnät oman haavoittuvuutesi”, Falck kuvailee.

Falck on pohtinut nykykulttuurin vaikutusta mustasukkaisuuteen.

”Onko aika sellaista, että korostetaan itsenäisyyttä ja yksin pärjäämistä? Mustasukkaisuuden viesti on, että saanko olla tarvitseva ja haavoittuvainen.”

Vähän vaan jätin kertomatta

Miten yleistä valehtelu on parisuhteessa? Liittyykö se mustasukkaisuuteen?

Falck ei osaa sanoa kuinka moni valehtelee kumppanilleen.

”Valehtelu vie luottamuksen ja läheisyyden. Valehtelu voi olla yritys torjua totuutta, tai välttää kipeiden asioiden kohtaamista. Moni ajattelee suojelevansa toista, ja myös itseään, joltakin kipeältä asialta. Valehtelu ja salaisuudet syövät suhdetta. Ei se (valhe) lakkaa olemasta, vaan tulee kumppaneiden väliin. Toiselle tulee kummallinen fiilis, että jokin mättää. Se voi esiintyä epämääräisenä mustasukkaisuutena. Kaiken pitäisi olla hyvin. Miksi epäilen? Taustalla voi olla valehtelu, pettäminen, pelaamisongelmat, tai muu suuri salaisuus, jonka toiselle on jättänyt kertomatta”, Falck kuvailee.

”Ajattelen niin, että parisuhde ei kestä salaisuuksia, mutta kestääkö se avoimuuden? Avoimuus kannattaa, vaikka se voi tehdä kipeää. Jos siinä on jotain kestämätöntä, pitää sekin kohdata. Mihin tämä vie meidät?”, Falck selittää.

”Mustasukkaisuuden kohde voi jättää kertomatta asioita, ettei toinen tulisi mustasukkaiseksi. Ollaan vaikka kavereiden kanssa ulkona, eikä kerrota ketkä kaikki olivat mukana, vaikka joku tietty henkilö. Voi oppia elämään niin, että jättää jatkuvasti kertomatta asioita, tai kertoo valkoisia valheita. Miksi pelkää kertoa asioita? Miksi jättää kertomatta?”, kysyy Falck.

No miksi sä otit sellaisen kumppanin?!

Menevätkö ihmiset parisuhteeseen samankaltaisen kanssa, esimerkiksi ns. turvallisesti sitoutuvat keskenään? Vai onko paljon ”eriparisia”?

”Ketkä rakastuvat toisiinsa? Voi olla vaikka alistuja ja kyttääjä, jotka ovat oppineet kaavan jo lapsuudessa. Tämä ei pitkälle toimi. Miksi toinen käyttäytyy noin? Kun tiedät, että se lähtee vaikka toisen kokemuksista, se auttaa ymmärtämään toista”, Falck sanoo.

Falckin mielestä ihmiset eivät kuitenkaan yleensä valitse kumppania mustasukkaisuustaipumusten mukaan.

”Kun kiinnostut ihmisestä, olet kiinnostunut ihan kaikesta toisessa. Mustasukkaisuus ei ole koko ihminen, ei ollenkaan”, Falck muistuttaa.

Mitä voi tehdä, jos toinen on mustasukkainen?

Saija Falck kehottaa noudattamaan näitä ohjeita, jos joutuu mustasukkaisuuden kohteeksi:

1. Älä suostu vahdittavaksi.
2. Älä mene peliin mukaan. Älä mene mukaan toisen fantasioihin.
3. Älä käy selittelemään kauheasti kaikkea. Siitä ei ole apua, vaan omien tekojen selittely ruokkii toisen mustasukkaisuutta.

- Voit kertoa, miten asiat ovat oikeasti.
- Ole avoin ja rehellinen
- Elä omaa elämää, myös parisuhteen ulkopuolella. Älä jätä ystäviä ja harrastuksia
- Yritä elää normaalia elämää
- Jos tilanne menee pahemmaksi, hae apua. Avun hakeminen kannattaa mieluummin aikaisin kuin myöhemmin

Falckin mukaan pari voi hakeutua pariterapiaan ja lähteä yhdessä selvittämään asiaa, koska tilanne joka tapauksessa haittaa molempia.

”Olen pariterapiassa nähnyt, miten tilanne alkaa purkautua. Aluksi mustasukkainen voi olla jatkuvassa hätätilassa. Tilanne voi helpottua, mutta se vie aikaa. Se että avoimuus tulisi osaksi parisuhdetta, vie aikaa”, Falck korostaa.

”Turvallisessa suhteessa luottamus alkaa pikku hilja kasvaa, kun voi todella luottaa toiseen: tässä ei ole mitään hätää. Emme voi kuitenkaan toisen puolesta käydä läpi lapsuudenkokemuksia. Mustasukkaisen on tajuttava, että voin auttaa meitä, jos prosessoin omaa elämääni ja hankalia kokemuksiani.”

Mitä voi tehdä omalle mustasukkaisuudelle?

1. Jos mahdollista, hyväksy se tunne. Ei ole oikeaa tai väärää tunnetta.
2. Ole avoin kumppanille. Kerro mitä pelkäät, kerro miltä tuntuu. Pelkäätkö, ettei toinen kestä tunteitasi, tai että toinen hylkää? Nämä perustunteet ja niistä kertominen voivat avata asian.
3. Avoimuus luo keskusteluyhteyden, joka tuo turvallisuuden, joka luo molemminpuolisen luottamuksen. Avoimuus tuo läheisyyden. Molemminpuolinen avoimuus helpottaa, ei tarvitse enää kytätä. Kyttääminen on raskasta ja aikaavievää.
4. Kuuntele kumppania. Anna hänen kertoa, mitä hän tuntee.
Asioiden yhdessä miettiminen auttaa: ei ole enää vain mun asia.
5. Muista oma elämä. Harrasta ja tee mukavia asioita. Se ei ole itseltä tai parisuhteelta pois.
6. Hae apua. Tai hakekaa yhdessä apua.

Pienenpieni mustasukkaisuus on joillekin tärkeää

Monet ihmiset kertovat olevansa hyvillään kumppanin ajoittaisesta lievästä mustasukkaisuudesta. Se on heille merkki siitä, että he ovat rakkaalleen tärkeitä.

”Tietty mustasukkaisuuden tunne on terve tunne. Se on halua pitää tärkeistä ihmissuhteista kiinni. Esimerkiksi moni nainen kaipaa sitä, että mies osoittaa, että tää on mun nainen ja mä oon siitä ylpeä. Etelä-Amerikassa miehet ovat ylpeitä siitä, että heillä on kaunis vaimo. ”Muut saavat katsoa kyllä, mutta tämä on mun.” Ollaan parisuhteessa, ei mitään hätää, mutta voidaan iloita siitä, että mulla on näin hyvä kumppani”, Falck sanoo.

”Suomessa iloitseminen esimerkiksi kauniista kumppanista on komplisoidumpaa. Kel onni on, se onnen kätkeköön. Mustasukkaisessa suhteessa toisen ulkonäkö voi olla kyttäämisen kohde. Miksi meikkaat tänään noin? Miksi pukeudut noin?”

Falckin asiakkaat ovat joskus kertoneet, että he kaipaavat toisen osoittavan selvemmin välittämistä ja halua pitää kiinni kumppanistaan.

”Voi vähentää naisen mustasukkaisuutta, jos mies osoittaa, että tämä on mun ykkösnainen. Vastaavasti mies saa olla naisensa alfauros”, Falck selventää.

Mustasukkaisuus on vaille jäämisen kokemus. Mustasukkaiselle on elämän varrella syntynyt tunne, ettei hän ole kenellekään maailman tärkein ihminen. Kumppanin mustasukkaisuutta voi hälventää osoittamalla hänelle aitoa lämmintä rakkautta.

”Niistä asioista mistä voisi antaa aitoa positiivista palautetta, tekis sen. Se voi olla myös koskettamisessa. Tekisi ja sanoisi hyvää toiselle. Miten konkreettisesti voi ilmaista, että olet mulle tärkeä ja rakas? Miten joka päivä kertoa tämä kumppanille? Tavat voivat olla erilaisia eri suhteissa”, Falck kannustaa.

Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Tällä kertaa aiheena on työn tuoman paineen vaikutus parisuhteeseen.

Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.

Teksti: Mirja Wuokko
______________________________________________________________________________

Modernin ajan ihmisen elämään on tullut paljon mukavuuksia. Työaika on virallisesti ehkä historian lyhyin. Silti työ kilpailee voimakkaasti parisuhteen ja kodin kanssa. Työ on monen ihmisen mielessä kaiken aikaa. Työelämä tarjoaa aivan uusia älyllisiä ja sosiaalisia haasteita ja houkutuksia.

Suomalaiset naiset ovat tehneet maailmanennätyksen kokopäivätöissä käymisessä. Useimmissa muissa maissa naimisiin menevät naiset alkavat omistautua kodille ja perheelle. Suomessa aikuisten on käytännössä pakko käydä töissä voidakseen asua jossakin. Väsyneet miehet ja naiset palaavat töistä kotiin, jossa odottaa uusi työmaa. Ei ihme, että työn ja kodin yhteensovittamisesta puhutaan paljon. Perheneuvoja Lauri Anttilan mielestä siitä pitäisi puhua vieläkin enemmän.

Työterveyslaitoksen vuoden 2009 tutkimuksen mukaan työssäkäyvistä yli puolet arvioi, etteivät kotiasiat häiritse juuri koskaan työhön keskittymistä. Samaan aikaan enemmistö koki, että ansiotyö aiheuttaa kotiasioiden laiminlyöntiä ainakin joskus. Asennemittauksissa perhettä arvostetaan, mutta työ hallitsee ajankäyttöä ja sanelee päivän rytmin.

Suomalaiset väittävät arvostavansa perhettä eniten

”Arvostukset vaihtelee. Milloin työ on tärkein, milloin koti. Nää menee suhdanteiden mukaan. Kun on töistä tiukkaa ja yt:t joka puolella, työ ajaa ohi. Se on vähän feikkiä sanoa, että perheen arvostus nousee. Työllä on tosi merkittävä rooli meidän hyvinvoinnin kannalta”, sanoo Lauri Anttila.

”Ihmiset tarvitsee rahaa meidän yhteiskunnassa. Jos ihmisellä ei ole rahaa, on vaikeaa löytää tärkeitä arvoja omasta itsestä, luonnosta ja vapaaehtoistyöstä. Ensi sijalla on riittävän toimeentulon takaaminen. Työ tuo sisältöä ja rytmiä päivään.”

Kuinka usein työn ja kodin yhteensovittaminen tulee esiin pariterapiassa?

”Aika usein tulee esille, se on aika iso stressitekijä monessa perheessä kyllä. Ihmiset ajattelevat, että töissä on vaikeaa. Työtä ei voi tehdä omilla ehdoilla, vaan työnantaja määrittelee ne. Työtahti on kova, ja varsinkin nää it-jutut, sähköpostit ym. tuo stressiä. Monet tuntee siitä syyllisyyttä. Monet kokee työn mielekkäänä, mutta se on selvä aikarosvo”, Anttila kertoo.

Anttilan mukaan työstään innostunut ei itse välttämättä koe runsasta työntekoa haittana.

”Työntekijä ei välttämättä koe itse ristiriitaa, mutta puoliso ja lapset voivat kokea. Kotona on vaikeaa löytää rauhallista soppea, jossa voi näpytellä rauhassa tai puhua puhelua ulkomaille.”

Duunari voi olla paras kumppani

Työterveyslaitoksen mukaan kotiaan joutuvat laiminlyömään useimmiten yrittäjät, toimihenkilöt ja esimiesasemassa olevat. Kellokortista näyttää tulleen monelle suorittavan tason työntekijälle pelastus. Asiantuntija- ja johtotehtävissä käytetään joustavaa kokonaistyöaikaa, mikä monissa tapauksissa merkitsee jatkuvaa töissä tai valmiudessa oloa. Naisilla kodin laiminlyönnin kokemukset ovat viime aikoina lisääntyneet. Psyykkinen oireilu, kuten masentuneisuuden tunne, unettomuus, ärtyisyys ja uupumus ovat myös lisääntyneet.

TTL:n mukaan tasa-arvoista kotitöiden jakoa kannatetaan nykyään yleisesti asennetasolla, mutta käytännössä perhevapaat ja kotityöt kasautuvat naisille, joille jää vähemmän aikaa ja energiaa panostaa työhön. Naiset tekevät miehiä useammin kompromisseja perheen hyväksi.

”Ihmisten asenne voi olla tasa-arvoinen, mutta onko työantajan asenne? Töissä voi olla vaikeaa lähteä pyytämään vapaata. Tämä voi olla myös rahasta kiinni. Tästä pitäisi puhua vielä enemmän. Välillä ryöpsähtää jokin isyyskeskustelu, sitten se vaietaan. Nuoret ovat erilaisia. Uusien sukupolvien mukana tulee muutos”, Anttila uskoo.

Anttilan mukaan pelkkä asennemuutos ei riitä, vaan tarvitaan muutoksia lainsäädäntöön. Perhevapaiden kustannukset voisi jakaa eläkemaksujen tapaan tasan kaikille.

Uratykki on yhä useammin nainen

Anttilan vastaanotolla eivät valita vain kotiäidit tai työelämän naispuoliset altavastaajat. Naiset saattavat satsata opintoihin ja työhön paljonkin aikaa, ja he haluavat usein varmistaa hyvän työmarkkina-aseman huonoina ja hyvinä aikoina.

”Nykyään nainenkin voi tehdä enemmän töitä”, Anttila sanoo.

Pohdimme parisuhteeseen vaikuttavia sukupuolirooleja. Eikö naisilla ole enemmän kanssasisaria, joille valittaa, että ukko on aina töissä? Uranaisen mies taas saattaa kokea, että kavereiden vaimot ovat kotihengettäriä oman siipan rinnalla.

”Kokeeko mies, ettei saa naisen huomiota? Äkkiä sitä huomiota haetaan muualta. Onko miesten lähtöherkkyys (tämän seurausta)?”, Anttila pohtii.

Usein pikkulapsiperheessä nainen huomioi Anttilan mukaan ykkösenä lapset, ja mies voi kokea olevansa syrjässä.

”Kun nainen menee (takaisin) töihin, se jatkuu, ettei parisuhteeseen satsata. Nainen haluaa oman elämänsä takaisin, oman päänsä ja oman kroppansa. Jos työpaikalla joku alkaa kiinnostua susta, tuntuu että hei, mä oon muutakin kuin ruoanlaittaja”, Anttila kuvailee.

Työpaikan ihastumiset eivät välttämättä johda mihinkään sen kummempaan, mutta loukkaukset voivat olla verisiä henkiselläkin puolella.

”Tästä voi koitua henkistä uskottomuutta, jos parisuhteen hoito on jäänyt tekemättä. Ei ole yritetty saada lastenhoitajaa ja tehty asioita yhdessä. Menty leffaan tai tehty perheen kanssa asioita. Läheisyys jää pois. Yhtäkkiä huomataan, että ollaan vieraantuneita. Kun ihmiset etääntyvät toisistaan, mitä mielelle tapahtuu? Ihminen kaipaa seuraa ja läheisyyttä ja huomiota”, Anttila sanoo.

Ihminen on kolmipyörä

Anttilan mielestä ihminen on kokonaisuus, ja kaikkien elämän tärkeiden palasten pitäisi sopia yhteen. Hän vertaa ihmisen elämää kolmipyörään. Pyörät ovat perhe / parisuhde, työ ja oma aika / mieli.

”Jos yksi kolmipyörän kumeista on tyhjä, se vaikeuttaa ihmisen elämää ja kolmipyörän etenemistä. Jos jokin tärkeä asia on huonosti, se vaikuttaa meidän koko elämään. Jos vaikka pomon kanssa ei mene hyvin, kyllä se heijastuu perhe-elämään”, Anttila muistuttaa.

Jyväskylän yliopiston tutkimukset työyhteisöjen perhemyönteisyydestä antavat samansuuntaisia tuloksia. Parhaiten työn ja kodin yhteensovittaminen sujuu silloin, kun ihmisellä on hallinnan tunne sekä työssä että kotona, ja kun hän omaa sen lisäksi myös hyvät yksilölliset stressinhallintakeinot.

Työ on mielentila

”Parisuhteessa työ on kolmas pyörä, uskottomuuteen verrattava asia silloin kun työ on tärkeämpi kuin kumppani. Se on kierre. Kun kotona on yhä vähemmän puhetta, on myös vähemmän henkistä läheisyyttä, ja se voi johtaa fyysisen läheisyyden vähenemiseen. Kumpikin alkaa järjestellä aikaansa omilla ehdoilla”, Anttila valaisee.

”Työ on usein mielentila. Ihmiset ei mene vain fyysisesti, vaan myös psyykkisesti sinne. Töissä ollaan asioiden kanssa tekemisissä. Niiden kanssa on helpompi olla kuin tunteiden kanssa. Kaikki kotona odottavat parisuhderistiriidat, lasten kasvatus, kotityöt ja uusperhekuviot ovat usein vaativampia. Työ on helpommin hallittava mielentila, joka jää helposti päälle kun työaika loppuu”, kuvailee Anttila.

”Työkavereiden kanssa on helpompi puhua asioista kuin kotona. On vaikea hypätä työmoodista arkipäivän maksalaatikkokeskusteluihin. Arkipäivän kohtaamisia on oltava riittävästi, että säilyisi semmoinen kotikieli. Pitäisi olla yhteisiä asioita, joista voi olla kiinnostunut.”

Anttilan mielestä toisen arkipäivästä kiinnostuminen voi olla vaikeaa. Ihmiset suoriutuvat usein väsyneinäkin pakollisista lasten- ja kodinhoitokuvioista, mutta kumppanin kuulumiset jäävät helposti syrjään.

Kaksi tärkeää matkaa

Mitkä ovat pahimmat ongelmat työn ja kodin yhteensovittamisessa?

”Rajapinta. Osataanko erottaa työ ja koti toisistaan, periaatteessa ja käytännössä. Työmatka ja kotimatka on loistavat sanat. Työmatkalla asetutaan työmoodiin. Kotimatkalla laitetaan työ sivuun ja aletaan miettiä kotiasioita. Mitäs me syödään tänään, pitäiskö soittaa puolisolle jne.”, Anttila sanoo.

”Jos työasioita pitää vielä illalla hoitaa, vaikuttaa se siihen, miten on läsnä perheen arjessa. Jos ei ole läsnä, rupeaa puhe loppumaan. Jos ei saa häiritä toista, alkaa se vaikuttaa henkiseen ja fyysiseen läheisyyteen. Kohta kotona on kaksi ihmistä ilman aikuista kumppanuutta.”

Mitä asialle voi tehdä?

”Ihmisten pitää opetella kalenterimenettely. Istahdetaan tiettynä päivänä alas ja tsiigataan tulevan viikon tapahtumat. Mietitään voidaanko tehdä jotain kimpassa. Suunnitellaan yhdessä myös joulut ja lomat ym.”, Anttila neuvoo.

Muitakin pieniä ja helposti toteutettavia muutoksia on tarjolla.

”Ottakaa iltateetraditio. Istukaa alas ja jutelkaa. Mitä kuuluu? Miten päivä on mennyt? Nämä ois loistavia kysymyksiä. Jos toinen pysähtyy miettimään ja vastaamaan, ja vielä kysyy, että miten sun päivä on mennyt, voi lähteä tulemaan erilaisia keskusteluja. Parisuhteessa tarvitaan yhteistä aikaa ja yhdessä olemista. Jos on lapsia, kannattaa ottaa lapset mukaan.”

Anttilan mukaan pieni teehetki ei ole kovin hurja myönnytys perheen hyvinvoinnille.

”Kiireinen ihminen kokee toisen vaativana. ”Sä et huomioi mua” -kommentti onkin vaativa”, Anttila myöntää ja jatkaa:

”Harvoin menee tunteja päivässä, jos vähän huomioi toista! Ongelmana on se, että työ on niin imevää. Miten voin pysähtyä juttelemaan kumppanin kanssa?”

Ettei koko elämä menisi välivaiheeksi

Monella on ihan aidosti aikaa vieviä projekteja, kuten väitöskirjan teko. Voisiko kumppanille antaa jonkin määräajan, esimerkiksi ”teen tätä projektia kaksi kuukautta, ja sitten minulla on enemmän aikaa”?

”Kyllä. Ihminen kestää paremmin asioita, jos on määräaika. ”Mä en pysty tänään juttelemaan, kun mun pää on niin täynnä, palataanko asiaan huomenna?” Iso projekti voi olla parisuhdetta vahvistava asia. Meillä on toiveita toista kohtaan. Jos ei niistä puhuta ääneen, ne muuttuu vaatimuksiksi ja pettymyksiksi”, Anttila varoittaa.

”Jos voidaan puhua, että nyt mulla on väliaikaisesti tämä juttu, tuntuu helpottavalta. Jos toisesta tuntuu, että tätä hommaa jatkuu ikuisesti, alkaa tuntua toivottomalta. Välissä pitää olla sitä arkea.”

Mitä vaihtoehtoja on, jos on aina niitä tärkeitä juttuja?

”Jo se, että asioista ruvetaan puhumaan, vie asioita jonnekin. On tärkeätä tulla kohdatuksi ja kuulluksi. Että toinen ottaa tosissaan sen, etten jaksa näin. Pitää kuunnella kiinnostuneesti ja aktiivisesti, että mitä tähän liittyy”, Anttila vastaa.

Entä jos puhe ei johda mihinkään muutokseen?

”Aina ihmiset eivät löydä ratkaisuja. Aina kuuntelu ei riitä. Aina ihmiset eivät löydä vaihtoehtoja. Sitten pari voi päätyä eroon. Jos kumppanit ovat epävarmoja tällaisissa asioissa, on tärkeää pohtia millaista elämä olisi eron jälkeen. Asia josta ei voi puhua, suurenee meidän päässä”, Anttila kertoo.

Anttilan mielestä ihmiset eivät eroa turhaan. Ero on suuri ja ristiriitainenkin asia, mutta siihen ei ryhdytä koskaan kevyesti.

”Oisko jotain ollut joskus aikaisemmin tehtävissä? Ne jotka eivät ole vielä eronneet, voivat miettiä, mitä voisi tehdä nyt”, Anttila kehottaa.

”Kummallakin on tärkeitä juttuja, kummatkin on väsyneitä ja stressaantuneita, varsinkin pikkulapsiperheissä. Voi priorisoida. Mitkä asiat on välttämättömiä hoitaa ja millä tasolla, nollasta kymppiin. Mikä asia on kahdeksan (arvoinen), mikä kuutonen ja mikä pelkkä ykkönen jne. Voi delegoida. Kuka tai ketkä tekee, ja milloin hoidetaan? Kuinka tarkasti tämä hoidetaan?”, Anttila vinkkaa.

Anttila kehottaa kiireisiä pariskuntia miettimään, onko oikeasti välttämätöntä tehdä asiat niin kuin ensin ajateltiin.

”On tärkeää olla itselleen kriittinen ja armollinen, ja toiselle armollinen”, Anttila vakuuttaa.

Aina joku superihminen pystyy hoitamaan kaiken?

”Hänelle voi sanoa, että hienoa, mä en tällä hetkellä pysty”, Anttila ohjeistaa.

Onko lapsettomilla pareilla ongelmia kodin ja työn yhdistämisessä?

”Ihan samat ongelmat on ajankäytön ja arjen jakamisen kanssa. Kohtaamattomuutta voi olla ihan samalla lailla”, Anttila kertoo.

Varoitukset menevät kuuroille korville

Auttaako se, jos ihminen ilmoittaa jo seurustelun alussa, että olen uraihminen, eikä minusta tule koskaan kotiäitiä tai -isää?

”Ihmiset eivät halua kuulla tällaista, eivätkä välttämättä ymmärrä sen seurauksia. He eivät ymmärrä, mitä se tarkoittaa vaikka kymmenen vuoden ajan, tai mitä se tarkoittaa sitten kun olen 45. Olenko tyytyväinen siihen, että mulla on oma elämä, ja riittääkö se?”, Anttila sanoo.

Mitä haluaisit sanoa nuorille aikuisille?

”Ihminen muuttuu yllättävän pitkään. Mitä me ollaan parikymppisinä voi olla jotain muuta kuin kolmekymppisinä. Mitä me tehdään isona, tai millaisia me ollaan kymmenen vuoden kuluttua? Miten lapset vaikuttaa? Me ei nähdä omaa muutosta, mutta toisen muutos voi olla vaikea hyväksyä”, Anttila kertoo.

Anttilan mukaan asioista pitää opetella puhumaan, ja keskustelua täytyy myös ylläpitää jatkuvasti.

”Moni kertoo, että ”alussa me puhuttiin, mutta nyt me ei olla kymmeneen vuoteen puhuttu”. Arjessa pitää puhua, ja pitää ottaa toinen huomioon. Mikä on se tapa, jolla toista muistaa”, Anttila herättelee.

Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Tällä kertaa aiheena on pornon katselun vaikutus parisuhteeseen.

Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.

Mirja Wuokko
______________________________________________________________________________

Porno herättää ihmisissä edelleen usein voimakkaita tunteita. Pornoa piilotellaan ja heitetään silmille. Siitä vaietaan ja vaahdotaan. Porno jakaa ihmisten arvomaailmaa rankasti. Perheneuvoja, psykoterapeutti Päivi Stelin-Valkaman mukaan porno on ihmisten mielestä kiihottavaa, likaista, viihdyttävää, synnillistä, addiktoivaa ja harmitonta. Joillekin se on yksi tapa ilmaista seksuaalisuuttaan, toisille hyväksikäyttävää saastaa.

”Porno herättää voimakkaita tunteita, koska se tuo näkyväksi sitä, mikä on inhimillisessä elämässä kaikkein yksityisintä.”

Stelin-Valkaman mielestä suuri osa parisuhteista on kuitenkin sellaisia, joihin porno ei liity millään tavalla.

”Nuoremmissa ikäluokissa ollaan ehkä ennakkoluulottomampia, voidaan esimerkiksi katsoa jotain pornoleffaa yhdessä”, Stelin-Valkama sanoo.

Porno ei ole vain ennakkoluulottomien ihmisten kivaa ajanvietettä, vaan siitä aiheutuu myös paljon harmia.

”Pornon tuomia ongelmia on nykyään enemmän kuin aiemmin.”

Stelin-Valkaman mukaan pornon aiheuttamista ongelmista myös puhutaan paljon aiempaa enemmän. Porno luo paineita ja esittelee tietynlaista kapeaa ihmiskuvaa. Yksi melko yleinen ongelma on parisuhteessa olevien miesten liiallinen into katsella pornoa ja tyydyttää itseänsä jatkuvasti. Kumppani voi jäädä ilman seksiä.

”Ilmiö on sukupuolittunut, en äkkiseltään tavoita pariskuntaa, jossa miehelle olisi ongelmana, että nainen katsoo liikaa pornoa”, Stelin-Valkama sanoo ja jatkaa:

”Naiset ehkä lukevat enemmän eroottista materiaalia ja käyttävät enemmän tarinoita (stimulanssina), naiselle visuaalinen ärsyke ei ole niin tarpeellista ja tärkeää kuin miehille.”

Kuinka usein porno-ongelmat tulevat esiin pariterapiassa?

”Hyvin usein tulee esille, että porno on ongelma, ja että puolison pornon katselu on addiktiivista ja se tulee parisuhteen edelle ja häiritsee arkea”, Stelin-Valkama kertoo.

”Porno on joillekin jo asiana ongelma, jos toinen ei hyväksy sitä ollenkaan. Pitää keskustella siitä missä määrin voidaan rajoittaa toisen elämää ja kontrolloida ja asettaa rajoja. Porno voi olla ongelma, jos se vähentää parisuhteen seksiä. Parin täytyy keskustella siitä, että mitkä on meidän suhteen rajat ja ongelmat, ja miten huomioidaan toinen”, Stelin-Valkama neuvoo.

”Jokainen tilanne on yksilöllinen. Ulkopuolelta katsoen voi tulla mielikuva, että miehen pornon käyttö on aivan harmitonta. Jos jommallakummalla puolisoista on tiukan uskonnollinen tausta, voi porno aiheuttaa syntisen ja likaisen olon”, Stelin-Valkama valaisee.

Stelin-Valkaman mukaan uskonto ja seksuaalisuus ovat jännä sanapari: ”Tässä elää monenlaiset syvät motiivit, mielikuvat ja fantasiat. Seksuaalisuuteen voi liittyä syyllisyyttä ja ahdistusta. Kirkon piirissä on tehty parhaamme, että asiaa ei nähtäisi tällä tavalla. Uskonnon maailma ei ole seksuaalikielteinen, jo Vanhan testamentin Laulujen laulu on eroottista runoelmaa”, Stelin-Valkama vakuuttaa.

Stelin-Valkaman mukaan kirkko on viime aikoina tehnyt ahkerasti työtä seksuaalisuuden arvostamisen hyväksi.

”Seksin näkeminen ilona ja voimavarana on tärkeää.”

Nuorisopsykiatrit ovat Suomessakin varoittaneet pornon voivan vahingoittaa nuoria poikia. Mikä olisi hyvä ikäraja pornolle?

”En osaa sanoa ikärajaa. Porno tarjoaa niin stereotyyppisiä malleja siitä millainen mies tai nainen on, ja millainen tulisi olla, että kovin nuori ei vielä ymmärrä, että todellisuus on paljon laajempi asia. Porno on fantasiaa ja satua. Pornomateriaalissa on ikärajat, yleensä 18 tai 16. Sitä nuorempi ei ole vielä millään lailla kypsä arvioimaan, että mikä on totta”, Stelin-Valkama pohtii.

”Porno on nuorille huono kanava seksivalistukseen. Tottakai ymmärrän, että seksi kiinnostaa, mutta jos se on ainoa kanava, jota kautta tietoa tulee, on se liian kapea. Pojalle voi tulla itsetunto-ongelmia siitä millaiset vehkeet ja kyvyt pitäisi olla”, Stelin-Valkama varoittaa.

”Pornossa on tietty kaavamaisuus siitä, miten kuuluisi reagoida ja miltä pitäisi näyttää. Tämä voi aiheuttaa turhia paineita kummallekin sukupuolelle. Nuorille pitäisi kertoa, että ihminen voi olla (seksiä harrastaessaan) juuri sellainen millainen haluaa olla, ja ihmiset voivat tehdä sellaista, mitä kumpikin haluaa”, Stelin-Valkama kannustaa.

Yhdysvalloissa on esitetty väitteitä pornon aivoja pilaavista vaikutuksista. Vaikuttaako liiallinen pornon katselu aivojen dopamiinintuotantoon niin, ettei mikään normaalielämän seksikokemus tunnu enää miltään?

”Jos runsaasti käyttää pornomateriaalia ja se on tapa saada seksuaalisia kiksejä, voi oikea elämä tuntua tylsältä”, Stelin-Valkama vastaa.

Hänen mukaansa pornoon uppoutuvan seksielämä voi kaventua ja eroottinen mielikuvitus voi kärsiä, jos virikkeet tulevat aina ulkopuolelta.

”Tämmöinen analogia tulee mieleen: jos lapselle luetaan, syntyy omassa mielessä mielikuvia. Lapset ovat sanoneet, että ”näkevät” kirjan tapahtumat selvemmin kuin televisiossa. Jos tottuu aina vaan ulkoa tuleviin mielikuviin, voi se ehkä laimentaa omaa mielikuvitusta”, Stelin-Valkama sanoo.

”Kun ihminen miettii omaa tai kumppaninsa pornon käyttöä, on tärkeää pohtia, onko käytöksessä addiktiivisia eli riippuvuudelta vaikuttavia piirteitä. Riippuvuuden kohteita voivat olla monenlaiset asiat: päihteet, pelit, seksi, porno, urheilu, työ tai uskonnollisuus. Riippuvuudesta alkaa olla kyse silloin, jos vaikka porno vie yksilön elämässä yhä enemmän aikaa alkaen häiritä hänen arkeaan, ihmissuhteitaan ja ylipäänsä hänen elämänsä kokonaisuutta. Tällöin porno alkaa pakkomielteisesti hallita elämää sen sijaan, että se olisi yksi seksuaalisuuden toteuttamismuoto ja elämän mauste. Addiktioihin on saatavissa hoitoa esimerkiksi A-klinikalta”, Stelin-Valkama neuvoo.

Pornon karmea etiikka?

Stelin-Valkaman mukaan eettisyyteen pyrkivän ihmisen mieleen nousee kysymys, millaisissa olosuhteissa pornoa tuotetaan.

”Ovatko työntekijät täysi-ikäisiä ja mukana vapaaehtoisesti? Miten heidän terveydestään huolehditaan? Voiko pornoteollisuuteen liittyä ihmiskauppaa tai muuta hyväksikäyttöä? Näin voi olla etenkin kehittyvissä maissa”, Stelin-Valkama muistuttaa.

Stelin-Valkama ei halua kuitenkaan liikaa jeesustella pornon kauheuksista, vaan kehottaa moraalinvartijoita riisuutumaan itse.

”Olisi syytä stripata sen verran, että jokainen voisi tarkistaa t-paitansa ja farkkujensa lapuista valmistusmaan ja yrittää selvittää, miten suurella todennäköisyydellä kyseiset vaatekappaleet on valmistettu asiallisissa olosuhteissa työntekijöiden oikeuksia kunnioittaen. Ihmisoikeudet ovat luovuttamaton asia niin porno- kuin tekstiiliteollisuudessakin. Hyväksikäyttö on aina rikollista.”

Voiko porno olla syynä alle 30-vuotiaiden haluttomuuteen?

”Kyllä, se on iso osa sitä. Terapiassa molemmat osapuolet saattavat sanoa, että kummallakin on hyvä seksielämä, mutta ei yhdessä”, Stelin-Valkama kertoo.

”Usein kun vaimo ihmettelee, että onko mun mies seksuaalisesti haluton, haluttomuus liittyykin siihen, että mies tyydyttää itseänsä, mutta ei halua vaimoansa. Läheisyys ja seksuaalisuus eriytyvät ja seksi ei liity enää parisuhteeseen, vaan on jotain erillistä”, Stelin-Valkama avaa.

Stelin-Valkamalla ei ole antaa ohjeistusta oikeasta pornomäärästä.

”Voi miettiä ja pohtia mikä on normaalia. Ei kukaan ulkopuolinen voi antaa vastauksia siihen, miten tulisi elämänsä elää.”

Psychology Todayn mukaan pornoa kulutetaan eniten jyrkän konservatiivisissa osavaltioissa. Päteekö tämä Suomeen? Ovatko uskovaiset erityisen kiinnostuneita pornosta?

”Olen lukenut tämän tutkimuksen, jonka mukaan Bible Belt -vyöhykkeellä pornon käyttö on runsasta. Voin yhdistää jotenkin nämä ilmiöt. Tiukat moraalisäännöt ja ulkopuolelta tuleva kontrolli aiheuttavat usein ahdistusta, ja se ahdistus voi kanavoitua pornoon. Ulkoisesti pidetty hyvin korkea moraali saattaa johtaa ylilyönteihin parisuhteessa ja muilla alueilla”, Stelin-Valkama arvioi.

Sinänsä seksiaddiktio ei ole Stelin-Valkaman mukaan uskovaisten erityisaluetta.

”Ihminen on tehnyt kuvia sykähdyttävistä aiheista aina. Saalistaminen, ruoka ja seksi ovat perusmotiiveja, ne ovat kiinnostaneet ihmistä jo kauan. Se on hyvin inhimillistä, eikä liity uskovaisuuteen”, Stelin-Valkama sanoo.

Pornon opetukset

Stelin-Valkaman mukaan suomalaiset 1960-luvun miestenlehdet vaikuttavat nyt hyvin kesyiltä. Ne tarjosivat miehille myös asiallista seksitietoa, jota oli niukasti saatavilla siihen aikaan.

”Niin Kinseyn raportit kuin Masters & Johnsonin seksuaalisuutta koskeva tutkimustietokin levisivät miestenlehtien kautta. Niiden kysymys- ja vastauspalstat auttoivat lukijoita kysymyksissä, joita ei muualla kehdannut esittää”, Stelin-Valkama kertoo.

Stelin-Valkaman mukaan monet nykyiset nuortenlehdet antavat varsin asiallista tietoa seksistä ja parisuhteesta. Seksi on vain osa elämää ja siitä osataan kertoa monipuolisesti ja suvaitsevaisesti.

”Esimerkiksi Demissä käytetään kieltä, joka mahdollistaa samaistumisen joukkoon monenlaisella seksuaalisella identiteetillä. Seksijutuissa ei käytetä esimerkiksi sanaa poikaystävä, vaan sanaa kulta”, Stelin-Valkama valaisee.

Ovatko porno-ongelmaiset parit saaneet apua pariterapiasta?

”Kyllä. Nämä on usein vaikeita asioita puhua terapiassa. Puhuminen voi kuitenkin auttaa. Jotkut huolet voi hävitä. Naisten aika yleinenkin huoli on, että vertaileeko se minua niihin toisiin (pornoleffojen naisiin)? Asiasta puhuminen avaa paljon. Avoimuus on tärkeätä”, Stelin-Valkama vakuuttaa.

Stelin-Valkaman mukaan monien naisten huoli on yleensä turha. Mies saattaa vain kaivata kiihotusta ja jännitystä, jonka voi tuoda iloksi parivuoteeseen.

Joskus miehet hakevat lohtua vaimoa kohtaan tuntemansa haluttomuuden kurjuuteen.

”Jos kumpi tahansa puolisoista ei ole tyytyväinen kumppaninsa ulkoiseen olemukseen, se on isompi asia. Kuinka paljon asia kuuluu toiselle? Äkkiseltään tuntuu, että se on oma asia, miltä näyttää, mutta jos kumppani lihoo vaikka 30 kiloa, miten sen sanoo nätisti toiselle? Jos katsoo pornoa sen takia, että oman kumppanin olemus ei miellytä, se on iso juttu. Onneksi useimmiten asia ei ole näin”, Stelin-Valkama lohduttaa.

Yhdysvalloissa evoluutiopsykologit ovat selittäneet miesten odottavan liikoja naiskauneudelta median välittämän kauneusihanteen takia. Ennen nähtiin vain naapurin söötti tyttö, nyt maailman kauneimmat naiset ovat valokuvina kaikkien ulottuvilla.

”Nainen voi yhtä hyvin ajatella, että vertailee miehiä maailman komeimpiin jalkapallotähtiin tai filmitähtiin. Odotukset molemmilla sukupuolilla voivat olla kovia”, Stelin-Valkama sanoo.

Odotukset ja paineet ovat tainneet osaltaan johtaa siihen, että länsimainen väestö on yhä lihavampaa ja huonokuntoisempaa. Kun ei saavuteta kauneusihannetta, ei välitetä enää mistään.

”Väestön kahtiajakautuminen on voimistunut. On niitä, jotka pitävät itsestään ja ulkonäöstään jopa ylenpalttisesti huolta ja toinen joukko, joka ei välitä rahtuakaan terveellisistä elintavoista”, Stelin-Valkama harmittelee.

Pornon tasapaino

”Eroottinen tai pornografinen materiaali voi palvella kumppaneita parisuhteen seksuaalisuutta virittävänä asiana. Se voi auttaa ottamaan puheeksi asioita, joista itse nauttii ja joita toiselta toivoo”, Stelin-Valkama sanoo.

Toisaalta porno voi aiheuttaa Stelin-Valkaman mukaan ongelmia parisuhteessa, jos kumppanien seksuaalinen halu ja seksuaaliset mieltymykset ovat kovin erilaiset.

”Silloin seksuaalisesti aktiivisempi osapuoli voi käyttää pornofantasioita vähemmän halukkaan puolison syyllistämiseen ja vähättelyyn. Tälle tulee olo, että häntä verrataan pornofilmien esiintyjiin ja hän tulee vertailussa häviämään”, Stelin-Valkama varoittaa.

”Porno ei varmaankaan ole parisuhteen ongelma, jos se tulee yhteiseksi hyväksi ja on jaettu asia. Jos se erkaannuttaa tai tulee parisuhteen väliin, se on huono asia”, Stelin-Valkama kiteyttää.

Stelin-Valkaman mukaan seksielämään pitäisi löytää omassa suhteessa molemmille kumppaneille sopiva tasapaino. Jotkut purkavat työstressiään seksillä, toiset taas voivat harrastaa seksiä vasta rentoutuneessa tilassa. Onko parisuhteelle riittävästi aikaa?

”Ei seksi ole mikään erillinen osa-alue, joka ei liity muuhun elämään. Seksiongelmat liittyvät koko elämään. Seksiä ei voi ottaa vain palana tarkasteltavaksi. Elämä on kokonaisuus.”

Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Tällä kertaa aiheena on biletyksen vaikutus parisuhteeseen.

Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.

Teksti: Mirja Wuokko
______________________________________________________________________________

Suomalaiset tunnetaan maailmalla kovina bilettäjinä. Kuppi maistuu ja muuten hiljaiset ihmiset tanssivat pöydillä ja karjuvat täysillä musiikin mukana. Meidän piti oppia eurooppalaisille juomatavoille, mutta yhdistimmekin tissuttelun ja ryyppäämisen. Nuorten aikuisten biletyskulttuuri venyy ja laajenee. Ennen vanhaan juhlat oli juhlittu kun mentiin naimisiin, nyt biletetään vaikka kotona olisi jo kumppani ja/ tai lapsia.

Nuorten aikuisten pastori ja psykoterapeutti Juha Petterson Helsingin seurakuntayhtymästä ei näe biletyksessä sinänsä mitään ongelmaa.

”Miten tää biletys nyt määritellään? Tarkoitetaanko yökerhoja vai kapakoita? Esimerkiksi Helsingin Kallion alueella kämpät on niin pieniä, että ihmiset menevät oleskelemaan ravintolaan kuin olohuoneeseen.”

”Biletys on suurimmaksi osaksi aika viatonta. Haetaan exit-juttua omasta elämästä, halutaan arjen ylittävä kokemus, joka tuo jotakin lisää elämään. Se voi olla biletystä, se voi olla uskonto. Miksi luetaan tai urheillaan? Elämä on aika tylsää. Käytämme paljon aikaa itsemme viihdyttämiseen. Voidaan tietysti kysyä, onko se mennyt överiksi?”, Petterson pohtii.

”Jos ajattelee parisuhdetta ja uskottomuutta, niin onko niillä (biletyksellä ja uskottomuudella) jokin yhteys toisiinsa? Estot häviää kännissä, harkintakyky helpommin pettää. Kuinka paljon bilettäminen aiheuttaa tilanteita, joita joutuu selvittelemään jälkikäteen? Vähän niin kuin muutkin asiat elämässä, bilettäminen voi olla oiva juttu ja tuoda paljon myönteisiä asioita, tai jossakin toisessa tapauksessa se voi aiheuttaa ongelmia”, Petterson sanoo.

Sairaan siistii, en muista mitään

”Suomalainen tarina bilettämisestä on aika mielenkiintoinen. Jossain toisessa kulttuurissa ei ehkä olisi hienoa kertoa, että heräsin aamulla nakit silmillä. Bilettämistä romantisoidaan tarinoissa. ”Oltiin ulkomailla ja dokattiin viikko putkeen. Oli sairaan siistii, mitään en muista.” ”, Petterson kuvailee.

Keskustelemme Pettersonin kanssa Helsingin Sanomien uutisoimasta sosiologi Antti Maunun yökerhoja käsittelevästä väitöstutkimuksesta ”Yöllä yhdessä”. Maunun mielestä biletyksellä haetaan kuulumista yhteisöön. Ravintolasta etsitään huippukokemusta. Alkoholi on monelle vain sivujuoni.

Petterson hieman kyseenalaistaa ihmisten itsensä kertomat syyt biletykselle.

”Miten asia on ja miten se selitetään? Minkä funktion se täyttää ihmisen elämässä? Psykoterapeuttina olen huomannut, että vähän epävarmaa on, tietääkö ihminen itsekään (syytä tekemisilleen)?”

Miten kirkko suhtautuu biletykseen?

”Kirkolla on hyvin harvaan asiaan mitään yhtä käsitystä. Yksi ääni per mies -periaatteella toimitaan useimmin”, Petterson sanoo.

Kirkko on kyllä ottanut kantaa parisuhteen tai perhe-elämän harmoniaa vaarantaviin tekijöihin.

”Esimerkiksi alkoholinkäyttö voi mennä vaikka parisuhteessa överiksi, jos toinen on kauhea bilettäjä ja toinen ei”, Petterson varoittaa.

Yhdessä vai erikseen?

Väestöliiton tutkimuksen mukaan monet suomalaiset parit arvostavat paljonkin yhdessä biletystä. Pienet humalat ja yhdessä juhliminen tuovat iloa monen parin elämään. Pettersonin mukaan biletyksen herättämä huoli voikin johtua muista syistä.

”Kyse voi olla mustasukkaisuudesta tai päihteiden liikakäytöstä, tai ihan asioiden priorisoimisesta. Liittyykö siihen muita kysymyksiä? Jos menee omien kavereiden kanssa ulos, liittyykö siihen syyllisyyttä? Joutuuko tekemään tarkkaa tiliä illan kulusta ja osallistujista. Liittyykö asiaan mustasukkaisuutta? Liittyykö omaan käytökseen jotain sellaista, mikä herättää mustasukkaisuutta?”, Petterson avaa.

”Jos omien kavereiden kanssa meneminen ja bilettäminen tuntuu tärkeämmältä kuin puolison kanssa vietetty aika, voi kysyä onko oman puolison kanssa niin ahdistavaa, että täytyy olla poissa?”

Pettersonin kokemuksen mukaan naiset eivät edelleenkään voi bilettää ihan yhtä vapautuneesti kuin miehet. Joidenkin naisten biletys-kielteisyys voi johtua poliisin roolin rasittavuudesta.

”Jos mennään vaikka yhdessä bileisiin, ehkä miehelle sallitaan enemmän. Nainen joutuu usein olemaan se päällekatsoja, että mies selviää kotiin. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun vedetään ne överit. Naisten humalahakuisuutta ei enää katsota niin pahalla, mutta kun muistelee omia kokemuksia yleensä, on niin, että miehet on enemmän humalassa”, Petterson sanoo.

Haetaanko baarista aina seuraa?

42-vuotias Petterson muistelee omaa nuoruuttaan, jolloin oli itsestään selvää, että kavereiden kanssa juhliessa kaikkia kiinnosti myös pariutuminen.

”Kuvio on ehkä muuttumassa. Tinderit sun muut ovat tulleet vaihtoehdoiksi. Moni on aika kypsä olemaan pe-la ravintolassa, kun on vasta keskiviikkoon mennessä toipunut. Parisuhdetta etsitään paljon nettipalveluista. Ravintolat, työpaikka tai harrastukset eivät ole ainoa paikka etsiä paria”, Petterson sanoo.

Moni on huomannut pariutumispaineen vähentyneen ravintoloissa. Tyttö- tai poikaporukassa voi heilua baarissa ihan rennostikin. Ei ole pakko olla tutka päällä koko ajan.

Vahvistan mun identiteettiä

Joissakin ravintoloissa saattaa pyöriä vakiojengiä viikonlopusta toiseen. Ulos mennään tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä, tai ihan vaan näyttäytymään.

”Ravintoloilla on tietynlainen rooli jonkinlaisen identiteetin vahvistamisessa. Käymällä tietyssä paikassa voit vahvistaa identiteettiä itselle ja muille. Että sä kuulut tavallaan tiettyyn porukkaan, jos vaikka käyt Teatterissa. Siellä on habitukseltaan erilaisia ihmisiä kuin On the Rocksissa. Ei partasuu liivimies välttämättä mene Teatteriin pukumiesten joukkoon”, Petterson kuvailee.

Ja vielä viinasta

Kaikkeen biletykseen ei liity alkoholin ongelmakäyttöä.

”On niin erilaisia biletyskulttuureja. Johonkin bilekulttuuriin liittyy huumeiden käyttö tai muu päihteiden käyttö. Keskustan bilemestoissa et ainakaan opiskelijabudjetilla kännejä juo, kun drinksut maksavat toista kymppiä. Ei ole yhtä varmaa motiivia kaikelle biletykselle”, Petterson kertoo.

”Alkoholin ongelmakäytöllä ja biletyksellä ei välttämättä ole mitään tekemistä keskenään. Jos menet bilettämään, aika moni kokee sosiaalista jännitystä siinä tilanteessa. Pitäisi olla skarppina, jos tutustuu uuteen ihmiseen. Suurin osa vetää sen pari drinksua pohjille”, Petterson sanoo.

Pettersonin mukaan alkoholismi alkaa usein siitä, ettei ujous ja jännitys lähdekään parilla tuopilla. Kaikki suomalaiset voivat saman tien nimetä pari alkoholistia. Juoppoja päivitellessä unohtuu, että on myös paljon ihmisiä, joille alkoholi ei näyttele minkäänlaista roolia elämässä, Petterson muistuttaa.

Eikö kumppani riitä bilettäjälle?

”Mikä tahansa juttu voi tulla parisuhteessa väliin. Normi-ihminen alkaa miettiä, että miten merkityksellinen olen sulle, jos tulet kotiin aina kello 21, tai joka perjantai vaan takavalot näkyy ja nähdään sunnuntaina”, Petterson sanoo.

Pettersonilla on parisuhteen ongelmista ns. valumisteoria. Kaikki ei ehkä ole kunnossa, jos parisuhde vuotaa koko ajan jonnekin.

”Itselläni on ajatus parisuhteen uskottomuudesta, että siinä on kolmas osapuoli. Parisuhde ikään kuin vuotaa toisaalle. Se voi olla työ, harrastus, biletys, toinen nainen tai toinen mies. Parisuhteessa on yhä enemmän tarpeita, jotka täyttyvät jossakin muualla”, Petterson avaa.

”Jos tunnistaa itseään tästä, että sulla on siis aika paljon meneillään jossain muualla, voi miettiä, onko mussa puolia, jotka ei tule esille parisuhteessa? Mitä ne on? Onko mulla tarpeita, joista en uskalla kertoa? Miksi esimerkiksi biletys ottaa jonkin niskalenkin elämästäni?”, Petterson kysyy.

Pitäisikö osata asettua aloilleen?

”Onko tämä ongelma? Voi pohtia laajemminkin asiaa. On paljon puhetta siitä, että koulutettujen naisten sinkkuus on suuri yhteiskunnallinen ongelma. Mitkä tekijät vaikuttavat taustalla? Kuinka paljon on ihmisiä, jotka eivät näe parisuhdetta tavoitteellisena tilana, vaan haluavat esimerkiksi tapailla erilaisia ihmisiä?”, Petterson kysyy.

”Useita deittikumppaneita ei enää moralisoida. Kuinka paljon on ihmisiä, jotka eivät edes halua sitoutua? Sitoutumiseen voi liittyä sen sureminen, ettei kaikki ole enää mahdollista.”

Pettersonin mukaan biletysvaiheen venymiselle on muitakin syitä:

”Nykyelämään liittyy niin paljon asioita ennen kuin pääsee siihen vaiheeseen, että ajattelee perheen perustamista.”

Sori, vain iloisille

Petterson miettii, kuinka hyvin ravintolaympäristö vastaa ihmisten tarpeisiin ja saako siellä olla oma itsensä.

”Bilekulttuuri on tavallaan performanssi, joka toimitetaan. Kuinka paljon ihmiset uskaltavat olla omia itsejään? Ja mitä se ylipäätään on? Monella on rooli päällä. Onko mielikuva se, että sinne mahtuu vaan ne kauniit, rohkeat ja menestyvät? Onko painetta olla jonkin kaltainen mahtuakseen mukaan? Onko hehkutus jotain, joka ei ihan pidä paikkaansa? Oliko pettymyksiä? Toteutuivatko omat toiveet? Ravintolamiljööseen ei välttämättä sovi synkistely. Monella on monenlaisia asioita, jotka vaivaavat mieltä ja joista haluaisi puhua jonkun kanssa”, Petterson kuvailee.

Onko sinulla ravintola-temperamentti?

Pettersonin mielestä biletykseen ja ulkona hillumiseen vaikuttaa myös ihmisen temperamentti.

”Onko ihminen intro- vai ekstrovertti? Jotkut voimaantuvat ravintolassa ihmismassasta, toiselle väenpaljous saattaa olla liikaa. Temperamentti vaikuttaa siihen, miten viihdyt”, Petterson kertoo.

Erilainen temperamentti ei välttämättä aiheuta ongelmia suhteelle.

”Parisuhde merkitsee ihmisille erilaisia asioita. Moni asia on ok, jos se sopii molemmille.”

Abstraktin kanssa naimisissa

Petterson muistuttaa parisuhteeseen panostamisen tärkeydestä. Kumppanin kanssa pitää joskus viettää aikaa, jos haluaa suhteen säilyvän elävänä.

”Elämästä toteutuu niin paljon kodin ulkopuolella. Valveillaoloajasta ollaan enemmän tekemisissä työkavereiden kuin oman puolison kanssa. Parisuhde on usein abstraktio. Kuinka paljon on loppujen lopuksi tekemisissä sen puolison kanssa? Ei mitään asiaa voi ylläpitää vain abstraktion tasolla, se alkaa hajota liitoksistaan”, Petterson muistuttaa.

Petterson ei halua kuitenkaan määritellä, miten tiiviisti parien kuuluisi elää. Ihmiset ovat läheisyyden tarpeissaan niin erilaisia. Jotkut ovat hyvin intiimissä suhteessa, toisille riittää hieman etäisempi systeemi. Ongelmia tulee, jos tarpeet eivät kohtaa, tai jos ihmiset elävät jonkinlaisten omien kuvitelmien ja harhaluulojen vallassa.

”Kun mennään parisuhteeseen, meillä on paljon kuvitelmia asioista. Ne eivät välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa omassa suhteessa. Asioista pitäisi puhua”, Petterson sanoo.

Pettersonin mukaan ihmiset saattavat ajatella parisuhteensa toimivan samoin säännöin kuin omilla vanhemmilla - tai kuin edellisessä suhteessa. Nykyinen kumppani ei voi kuitenkaan asettua valmiiseen muottiin.

”Pariterapiassa ei ole harvinainen ilmiö, että ihmiset ensimmäistä kertaa, tai pitkästä aikaa, tutustuvat toisiinsa. Suhde on voinut jo hiipua. Ei keskustella, ja omat käsitykset suhteesta eivät enää ole ihan ajan tasalla”, Petterson kertoo.

Pettersonin mukaan monet parit lukevat toisiaan väärin. Esimerkiksi päälle päin syytökseltä näyttävä tyytymättömyys voi kummuta pelosta ja huolesta, ettei toinen välitäkään minusta enää. Usein tarpeet unohdetaan kertoa ääneen. Aina ihmiset eivät edes itse tiedosta niitä. Toinen saattaa kokea syyllisyyttä tämän epävarman puolison matalasta mielestä. Enkö ole sulle tarpeeksi?

”Terapeutti voi toimia tulkkina tässä”, Petterson sanoo.

Suolaa arkeen

Pettersonin mukaan myös ikävaiheet vaikuttavat juhlimiseen. Esimerkiksi pikkulapsiperheessä harvemmin biletetään sikana joka viikonloppu. Sunnuntaibrunssi rivitalon pihalla tuttavaperheen kanssa voi olla viikon huippuhetki.

Jos unohtaa päihdeongelmat, vieraantumisen ja mustasukkaisuuden, voi biletyksessä nähdä enimmäkseen hyviä puolia.

”Mikäs sen mukavampaa kuin viettää ystävien ja läheisten kanssa aikaa? Ihmissuhteet ovat elämän suola. Kaikki eivät asu naapurissa, vaan vaatii eforttia, että saa porukat kasaan. Ravintola voi tarjota hyvät puitteet, jos ei ole sellaista kotia, että voi kutsua kymmenen ihmistä mukaan”, Petterson sanoo.

Janne Toivonen: ”Biletyskin rakentaa Suomea”. HS 5.7.2014

Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Tällä kertaa aiheena on lähisuhdeväkivalta.

Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.

Teksti: Mirja Wuokko
______________________________________________________________________________

Perheneuvoja Iiris Koskinen on pahasti mustelmilla. Häntä on taas eilen lyöty. Koskinen ottaa turpaan mielellään, koska se kuuluu hänen harjoittamaansa kamppailulajiin. Ehkä vapaaehtoisen matsin otto vaikuttaa Koskisen käsityksiin väkivallasta. Hän näkee siinä paljon harmaan sävyjä.

”Monet ovat sitä mieltä, että väkivallasta on puhuttava yhden kohdistamana vallankäyttönä toiseen. Tämä tekee vakavasta asiasta ymmärrettävän tai hallittavan, mutta aihe ei tyhjene siihen. Toinen saadaan näyttämään vallankäyttäjältä ja toimijalta ja homma on hoidettu. Sillä metodilla saadaan kyllä ehkä vallankäyttö loppumaan”, Koskinen sanoo.

Väkivalta on kiinnostava ja herkullinen teema

Jyrkän linjan väkivallan tuomitsijat saattavat suuttua seuraavista kommenteista:

”Väkivalta on kiinnostava ja herkullinen teema.”

Koskisen mukaan lähisuhdeväkivallassa on aina kaksi osapuolta. Jos toinen tekee väkivaltaa, on vastapuolella uhri, joka sallii sen.

Kuinka paljon väkivalta tulee esiin työssäsi?

”Riippuu väkivallan määritelmästä. Varmasti joka päivä. On fyysistä, psyykkistä, seksuaalista, taloudellista ja uskonnollista väkivaltaa. Tämä on vasta toiseen kohdistuvaa väkivaltaa. Sitten on paljon itseen kohdistuvaa väkivaltaa. Ihmiset vahingoittavat, pilkkaavat ja solvaavat itseään jatkuvalla syötöllä”, Koskinen sanoo ja jatkaa:

”Meillä näkee taloudellista väkivaltaa. Parilla on esimerkiksi yhteistalous, jossa kumppani tienaa enemmän kuin toinen, mutta molemmat maksavat yhteisistä menoista yhtä paljon. Onko se reilua? Ei. On perheitä, joissa nainen hoitaa lapsia kotona ja mies antaa kuittia vastaan rahaa ruokaan”, Koskinen kuvailee.

Taloudellista väkivaltaa voi perheessä kohdistaa myös mieheen. Monet suomalaisnaiset ansaitsevat miestään paremmin.

Miten väkivalta-ongelma esitetään parineuvonnassa?

”Yleensä sitä ei esitetä, eikä sitä nimetä mitenkään. Mä sen vaan jotenkin poimin sieltä, ja varmaan aika usein en poimi. Väkivalta on yhden asian ilmenemismuoto. Se on tunteiden käsittelyn vaikeuden tai kyvyttömyyden ilmaus. Väkivalta ei ole asia tai jana, jossa olisi selvä epäjatkuvuuskohta, että tämän pisteen jälkeen on väkivaltaa, ja tämän ei”, Koskinen sanoo.

Kuka on väkivaltainen?

”Vaikea sanoa. Tilastojen valossa mies. On myös sellaisia suhteita, joissa vain nainen on väkivaltainen. Oleellinen elementti on pelko. Nainen saattaa monissa tilanteissa lyödä ja läpsiä, mutta mies ei välttämättä tunne pelkoa, eikä mies joudu väkivallan uhan takia valvomaan toimiintaansa. Ei esimerkiksi pelkää mennä nukkumaan. Väkivalta on silti epämiellyttävää, alentavaa ja loukkaavaa, kaikin tavoin surullista toimintaa”, Koskinen painottaa.

”On naisia, jotka ovat niin väkivaltaisia, että mies pelkää - ja syystä. Uhataan esimerkiksi lyödä lasilla naamaan tai lyödä nukkuessa.”

”Sitten on tää henkinen väkivalta. Usein ne kulkevat käsi kädessä. Jos on fyysistä, on myös henkistä väkivaltaa. Ja parisuhteessa niihin liittyy usein kolmas, seksuaalinen väkivalta. En ole tavannut pareja, joissa puoliso A on henkisesti ja puoliso B fyysisesti väkivaltainen. Eli tämä ”muija nalkuttaa ja mä vetäisin sitä turpaan” ei ole koskaan tullut vastaan. Se että puntit olisivat oikeasti tasan ei ole myöskään koskaan tullut vielä vastaan. Jos uhka on se, että mä auon päätäni ja saan kohta turpaani, niin en kauaa auo päätäni”, Koskinen selventää.

”Henkinen väkivalta ei ole sukupuolesta riippuvaista. Sitä on myös homo- ja lesbosuhteissa. Henkinen väkivalta voi olla mykkäkoulua, syyttämistä, moittimista, herjaamista, toisen naurettavaksi tekemistä, halventamista jne.”, Koskinen kuvailee.

Oma kyvyttömyys kohdata tunteita nimetään toisen syyksi.

Miten väkivaltaa selitetään?

”Sellaista selitystä kuulee jatkuvasti, että kun toi toinen on niin ärsyttävä, niin mä vedän sitä turpaan. Oma kyvyttömyys kohdata tunteita nimetään toisen syyksi. Meillä perheneuvonnassa tulee väkivaltaa ilmi harvemmin kuin tilastollisesti pitäisi, eli ihmiset ei kerro”, Koskinen sanoo.

”Tulee se olo, että he (väkivallan tekijät) kokevat itsensä valtavan uhatuiksi, että heidän rajojaan uhataan, lähinnä psyykkisiä rajoja”, Koskinen valottaa.

”Naisiin ja miehiin kohdistuu erilaista väkivaltaa. Miehiä lyödään, naisia kuristetaan ja potkitaan, ja naisten päätä hakataan lattiaan tai seinään. Olen miettinyt syytä naisten kuristamiselle. Ehkä se on jotain ”nyt hiljaa, joudun tämän ihmisen kanssa tekemisiin sellaisten tunteiden kanssa, joita en siedä”?”, miettii Koskinen.

Miten autat?

”Jos mukana on pelkoa, paria ei voi auttaa yhdessä, vaan kumppaneita tavataan erikseen. Saatan ohjata Lyömättömään linjaan tai muihin palveluihin. Heillä on toimivia keinoja väkivallan lopettamiseen. Jos ei ole pelkoa, eli jos ottava osapuoli ei pelkää, on mahdollista tavata myös parina, mutta sellainen on harvinaista. Sellaisia parisuhteita, joissa molemmat mätkivät, on haastavaa hoitaa. Joutuu tarkkaan miettimään missä määrin osapuolten on mahdollista puhua avoimesti. Joskus toinen joutuu pelkäämään sitä, että jos otan tämän asian puheeksi, tuleeko jo hississä turpaan. Joudun siis koko ajan miettimään mitä parille tapahtuu istunnon jälkeen”, Koskinen kertoo.

Koskinen tapaa väkivaltaisia pareja joskus myös erikseen, esimerkiksi viisi tai kymmenen minuuttia ennen yhteistä aikaa kysyäkseen, miten meni viime kerran jälkeen. Onko turvallista puhua asioista vielä lisää?

Koskinen toivoo ihmisten arvostavan ja suojelevan itseään. Se paitsi suojaa mahdolliselta väkivallalta, myös helpottaa väkivallasta selviytymistä.

”Ne jotka ovat väkivaltatilanteessa edes yrittäneet tehdä jotakin, vaikka tulisivat hakatuksi tai raiskatuksi, selviävät kriisitilanteesta parhaiten. Jotkut pakenevat, jotkut lamaantuvat, mutta puolustautumista voi myös harjoitella”, Koskinen sanoo.

Jos lyöt vielä kerran

”Väkivalta on myös vallankäyttöä, eikä ole hyväksyttyä missään tilanteessa, paitsi itsepuolustuksessa. Itsepuolustus on toivottavaa. Toisen väkivaltaan on vastattava riittävällä voimalla ja sopivalla tavalla, että sen saa loppumaan. Tavat voivat olla pakeneminen, puhuminen, rauhoittelu ja poistuminen paikalta, sovittelu jne. Fyysiset keinot ovat aina viimeisiä ja on aina huono juttu, jos niihin asti joutuu menemään”, Koskinen neuvoo.

”Missä on uhrin itsesuojeluvaisto? Miksei hän poistu suhteesta? Tämä on väkivallan mahdollistava puoli. Tämä on hankala asia. Mutta toinen mahdollistaa väkivallan, jos ei pistä hanttiin, jos ei pidä puoliaan”, Koskinen valaisee.

”Jo Suomen laki sanoo, ettei ihminen saa antaa pahoinpidellä itseään, ei edes nyrkkeilyottelussa tai sm-seksissä. Vaikka antaisit sen luvan, toinen ei saa niin tehdä. Jos lievemmät keinot eivät tepsi, etkä pääse pakoon, on luvallista puolustaa itseään niillä keinoilla, jotka ovat mahdollisia”, Koskinen alleviivaa.

Jos miestä vedetään turpaan kadulla, ei hän välttämättä tee siitä ilmoitusta. Väkivallan käyttäminen ja sietäminen on kuulunut miesten kulttuuriin

Oletko huomannut miehiin kohdistuvan väkivallan vähättelyä?

”Olen. Ja miehet itse myös vähättelevät sitä. Miehille on aika häpeällistä myöntää, että mua lyödään tai muhun kohdistuu muunlaista väkivaltaa. Naisten on tässä yhteiskunnassa helpompi puhua itseensä kohdistuvasta väkivallasta. Montako miestä tunnet, joka sanoisi ”tulin muuten raiskatuksi”?”, Koskinen kysyy.

”Jos miestä vedetään turpaan kadulla, ei hän välttämättä tee siitä ilmoitusta. Väkivallan käyttäminen ja sietäminen on kuulunut miesten kulttuuriin”, Koskinen selittää.

Muistelen muutaman vuoden takaista julkisuudessa huomiota saanutta hätäkeskussoittoa, jossa vanhempi poliisimies tokaisi väkivaltaa kotona kohdanneelle miesuhrille, ettei tämän pitäisi ottaa naiselta pataan. Koskinen tietää, etteivät kaikki miehet halua tai pysty laittamaan väkivaltaiselle vaimolleen fyysisesti vastaan.

”Sanoisin väkivaltaa kohtaavalle miehelle, että kannattaisko sun lähteä sieltä? Kannattaisiko poistua asunnosta? Aina se ei onnistu, esimerkiksi jos ei saa lapsia mukaan”, Koskinen sanoo.

Tekijä on uhri?

Koskinen ymmärtää toisten rajoja ylittäviä ihmisiä. Kaikilla ei ole ollut turvallista lapsuutta ja kivaa elämää.

”On ihmisiä, joiden on ollut pakko ylittää rajoja. Ihminen on voinut kasvaa ympäristössä, jossa ainoa selviytymiskeino on ollut käydä päälle, olla vahva ja dominoiva. Onneksi ihmiset voivat oppia muitakin tapoja”, Koskinen lisää.

Koskisen mukaan väkivaltaa käyttävä ihminen yrittää piilottaa vastuutaan tai vähätellä omaa toimijuuttaan. Päätä on turha työntää pensaaseen.

”Jossain kohtaa se päätös täytyy tehdä, oli se enemmän tai vähemmän tietoinen. Olen itsekin joutunut pari kertaa sellaiseen tilanteeseen, että nyt tekee mieli lyödä, mutta päätän etten tee sitä. Kuka tahansa voi joutua tilanteeseen, jossa on päätettävä lyönkö vai enkö”, Koskinen sanoo.

Väkivaltaisten terapiassa etsitään merkkejä vihan heräämisestä. Ihminen voi opetella tiedostamaan, missä pisteessä hän yleensä turvautuu väkivaltaan. Silloin voi oppia ennakoimaan tuntemuksia ja voi opetella toimimaan uusin tavoin. Vihan heräämistä voi hidastaa, ja saada näin lisää harkinta-aikaa. Sekopäisen vihainen voi poistua tilanteesta, tai päättää, että tällä kerralla en lyö.

”Ihmiselle tulee hyvä olo, kun on itsensä herra ja voi tehdä valintoja”, Koskinen kannustaa.

Väkivallan kulttuurissa

Koskinen näkee Suomessa rakenteellista naisvihaa.

”Esimerkiksi Johanna Tukiaista lyödään kuin vierasta sikaa. Meidän yhteiskunnassa ja tässä maailmassa naisia vihataan sukupuolen takia. Meillä Suomessa tämä on vielä kevyttä. Mutta tämä on syvällä meidän yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Samalla tavalla mieheen kohdistuva väkivalta ei ole mitään. 'Tottakai miehen pitää ottaa vähän koppia. Tottakai miehen pitää käyttää väkivaltaa'”, Koskinen kuvailee.

”Väkivalta on kyvyttömyyttä käsitellä tunteita. Se on surullista. Moni kärsii. Jos mies hakkaa vaimoaan, myös lapset kärsivät, miehen vanhemmat ovat häpeissään ja huolissaan ja naisen vanhemmat ovat sydän syrjällään odottamassa viimeistä lyöntiä. Väkivallan seuraukset ovat laajat”, Koskinen varoittaa.

”Väkivalta voi kohdistua myös lemmikkeihin. Jos et sä...niin mä potkin sun koiraa tai leikkaan sun kissoilta korvat irti.”

”Väkivalta liittyy joissain tilanteissa kunniantuntoon. Se ei todellakaan ole vain maahanmuuttajien ongelma. Miehen kunnia voi vaatia tietynlaisia tekoja”, Koskinen valaisee.

Suomalaiset naiset ovat Koskisen mukaan kuitenkin erittäin hyvin puolensa pitäviä moniin maahanmuuttajiin tai ulkomaalaisiin naisiin verrattuna. Hyvä niin. Naisten uho voi tosin viedä harhaan. Koskinen on huolissaan nuorista naisista. Osa harrastaa lisääntyvää väkivaltaa parisuhteessa. Tämä suuntaus on tuhoisa.

Väkivalta pahenee

”Väkivallalla on taipumus pahentua kerta kerralta. Jos se alkaa läppäisyllä, se voi seuraavalla kerralla olla pahempaa”, Koskinen varoittaa.

Ei kannata jäädä odottamaan väkivallan pahenemista ja itsetunnon murenemista.

”Ihminen turtuu väkivaltaan. Vaikka aluksi pistäisit hanttiin, murtaa väkivalta ihmisen toimijuutta pienemmäksi kerta kerralta. Lopulta ihminen ei pysty lähtemään pois. Itsetunnon rakentaminen on vaikeaa. Se on ehkä alun perin ollut matala. Itsetunto rapistuu väkivaltaisessa parisuhteessa todella nopeasti, koska usein mukana on myös henkistä ja seksuaalista väkivaltaa”, Koskinen valaisee.

”Väkivalta voi olla niin tuttua. Sisäinen käsitys itsestä voi olla, että mä oon huono, en ansaitse parempaa. Tosta uskomuksesta lähtien on vaikeaa valita ihanaa, hellää, rakastavaa ja tukevaa puolisoa”, Koskinen kuvailee.

Voiko kuka tahansa joutua väkivaltaiseen suhteeseen?

Koskinen miettii.

”Jos jostain syystä hulluna rakastuu johonkin tyyppiin, joka on ensin hurmaava, mutta vähitellen aloittaa myyrän työn. Alkaa vähättely, syyttely ja rajoittaminen. Tämä olisi mahdollinen tapahtumasarja, mutta ehkä hyvän itsetunnon omaavalla alkaisivat hälytyskellot soida. Väkivaltaiset ihmiset ovat tosin paljon muutakin kuin pahoinpitelijöitä. He voivat olla ihania ja kivoja ihmisiä muulloin”, Koskinen selittää.

Usein väkivaltaiset suhteet piinaavat aina samoja ihmisiä. Tähän Koskinen haluaisi kiinnittää lisää huomiota.

”Kun kolmannen kerran päätyy alkoholistin tai väkivaltaisen puolison kanssa suhteeseen, täytyy siinä naisessa tai miehessä itsessäkin olla vikaa! Kannattaa tarkastella omia motiivejaan. Vika on niin syyllistävä sana ja syyllistäminen ei näitä ihmisiä mitenkään auta, vaan tuki ja apu. Toivoisin myös, että viranomaiset kiinnittäisivät enemmän huomiota siihen jos joku henkilö tulee toistuvasti väkivallan uhriksi. Hoitoon ohjausta ja puuttumista pitäisi tapahtua enemmän”, Koskinen vaatii.

”Jokaisen on hyvä tutustua tuntemuksiinsa. Kun esimerkiksi herää sietämätön viha, miten tunteet hallitsee? Jos itseen on kohdistunut väkivaltaa vaikka jo lapsuudessa, eikä ole päässyt käsittelemään siitä syntyvää vihaa, katkeruutta ja häpeää, on mahdollista, että ihminen ulkoistaa tämän palvelun vaikka puolisolle. Mitä ei voi käsitellä itsessään, sen helposti käsittelee toisten ihmisten kautta”, Koskinen avaa.

”Ammattiauttajan näkökulmasta tunnen valtavaa hellyyttä ja myötätuntoa niin tekijöitä kuin uhrejakin kohtaan. Tuomion tai syyttelyn pelon takia ei kannata jättää hakematta apua”, Koskinen sanoo.

4 vinkkiä kotirauhaan

Jottei turpaan antamisen ja ottamisen kierre jatkuisi, antaa Koskinen neljä hyvää vinkkiä pareille. Vinkit sopivat kätevästi sekä väkivallan tekijälle että uhrille. Pelkkä ensimmäinen ohje riittää, jos ottaa sen tosissaan.

Koskisen vinkit uhrille ja tekijälle:

1. Ole itsellesi lempeä ja kunnioita itseäsi.
2. Laita itsellesi rajat.
3. Hae apua. Älä jää yksin.
4. Pelastaudu, jos väkivalta ei lopu.

Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Viime kerralla kävimme läpi riitelyä parisuhteessa. Tällä kertaa aiheena on eroaminen.

Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.

Teksti: Mirja Wuokko
______________________________________________________________________________

Erot ovat nykyään hyvin yleisiä ja asiantuntijoiden mukaan entistä raastavampia. Eroajia syyllistetään turhaan kevytmielisestä suhtautumisesta parisuhteeseen. Syynä eroon ei ole liian vähäinen yrittäminen, vaan vallitsevan avioliittokulttuurin karilleajo, väittää perheneuvoja Pekka Puukko.

Kun yli 15 vuotta parineuvojana toiminut Puukko valittiin vuoden papiksi lokakuussa 2013, kyseltiin häneltä kokemuksia työstään pariskuntien välien selvittäjänä. Puukon mielestä eroajien ongelmat ovat aiempaa pahempia, ja yhä useammin myös sosiaalitoimi joutuu puuttumaan perhe-elämään.

Onko todella näin? Eikö ennenkin ollut pahoja ongelmia?

”Parisuhteen ongelmat ovat monimutkaisempia kuin ennen. Aiemmin oli enemmän asiakkaita, joilla oli jokin yksittäinen vuorovaikutuksen ongelma, johon haettiin apua. Nyt saattaa olla useampi ongelma, kuten työttömyys, alkoholismi ja väkivalta. Mielestäni moniongelmaisuus liittyy siihen, että ihmisten on vaikeaa jäsentyä yhteiskuntaan. Se että ihmisillä olisi töitä, auttaisi aika paljon”, Puukko analysoi.

”Pitkällä aikavälillä ajattelen avioerojen lisääntymisen johtuvan siitä, että instituutiosta on tullut suhde, jota ihmiset itse kannattelevat, ja se on tehnyt avioliitosta paljon hauraamman. Parisuhde on iso asia kahden ihmisen kannateltavaksi”, Puukko sanoo.

Avioliiton perusta uusiksi

Tilanteen korjaamiseksi Puukko ei vaadi vähempää kuin yhteiskunnan ja kulttuurin muutosta.

”Mihin avioliiton painopisteen asettaa? Voisiko kulttuurimme kehittyä niin paljon, että löytäisimme uudenlaisen tulokulman yhdessä elämiseen? Yhteiskunnassamme on kasvun ideologia ja usko siihen, että kaikki voidaan puhua auki. Onko terapiankin lähtökohtana aina vain parantaa kommunikaatiota? Tämä on koko kulttuurin läpäisevä asia, sitä eivät voi terapeutit yksin muuttaa”, Puukko sanoo.

”Toivoisin, että avioliitosta löytyisi muitakin puolia kuin keskustelu ja selvittely. Mitä muuta parisuhde voisi olla kuin jatkuvaa kommunikaatiota? Toisen tukemista, taloudellisen vastuun jakamista, lasten kasvatusta, sitoutumista perheeseen, yhdessä tekemistä ja ennen kaikkea vaan olemista!”, Puukko täräyttää.

”Kaikkea ei voi purkaa hyvään kommunikaatioon. Kielen tehtävä on antaa yhteinen merkitys yhteisesti koetuille asioille. Kommunikaatiosta on tullut päämäärä, vaikka sen pitäisi olla väline”, Puukko selventää.

Puukon mukaan ihmiset itse sanovat hyvän parisuhteen tärkeimmäksi asiaksi luottamuksen.

”Osmo Kontulan Perhebarometrissä myös arvostus, kunnioitus, sitoutuminen ja samanlaiset arvot koetaan tärkeiksi. Vasta näiden jälkeen ihmiset mainitsevat kommunikaation. Hyvä parisuhde on kuin toimivan työparin suhteen kuvaus”, Puukko kertoo.

Luovuttavatko ihmiset liian helpolla?

”Ei mun mielestä. Ihmiset tekee hurjasti töitä parisuhteensa eteen. Pikemminkin ajattelen pitäisikö tulla downshiftaus-ajatus tähän, eikä koko ajan kehitettäisi. Ajateltaisiin enemmän olemista kuin kasvamista. Jaana Maksimainen piirtää väikkärissään hyvän kuvan nykyisestä parisuhteesta, missä ajatellaan, että parisuhde on jatkuvasti syvenevää ja paranevaa vuorovaikutusta, ja kaikki on kiinni kommunikaatiosta. Koko ajan ei voi parantaa ja syventää. Joskus pitää olla vaan”, Puukko painottaa.

Sielut hoitoon

”Meillä on hirveän vähän tilaa vaikeudelle, epäonnelle ja kärsimykselle elämässä. Ihan kuin ne eivät kuuluisi elämään, mutta elämään kuuluu kaikenlaista”, Puukko muistuttaa.

Puukon parityön viitekehyksenä on sielunhoidon perintö. Erityistason perheterapeutin koulutuksesta huolimatta hän ei ajattele olevansa ”hoitaja” tai ”parantaja”.

Mitä se sielunhoito on?

”Se on perintö, joka vaikuttaa tässä työssä. Työ on rinnallakulkijan hommaa. Ei niin, että minulla olisi valmiina välineitä laittaa ihmisten asiat kuntoon. Työntekijän hyväksyvä läsnäolo ja kuuntelu on tärkeää, kun ihmiset kertovat isoja asioita elämästään, kuten syvimmät epäonnistumisensa ja häpeänsä. Laitan ison arvon sille, mitä kutsun armoksi”, Puukko vastaa.

Puukon mukaan ihmiset eivät pohjimmiltaan odota helppoja niksejä ongelmiinsa.

”Kun keskustellaan syvemmin, kukaan ei halua, että tullaan peukaloimaan toisen elämää. Ihmiset haluavat tulla kuulluiksi. Ihmiset haluavat, että joku peilaa heitä. Ihmiset eivät halua, että joku ratkaisee heidän ongelmansa, vaan että joku auttaa heitä itse löytämään ratkaisuja. Paljon on myös asioita, joihin ei ole ratkaisua, mutta kuulluksi tulemisen kokemus auttaa jo paljon.”

”Ihmiset kestävät kohtuullisen hyvin eri mieltä olemisen, mutta se, ettei tule kuulluksi on vaikeampi asia”, Puukko kertoo.

Terapiaan hopihopi?

Missä parikriisin vaiheessa kannattaa mennä terapiaan?

”Ihmiset hakevat apua silloin kun kokevat tarvitsevansa apua, ja silloin siitä on myös hyötyä. Apua ei oikein voi muuhun elämäntilanteeseen tarjota. Tavallista erotilanteessa on, että toinen on miettinyt asiaa monen vuoden ajan ja toiselle se on uusi asia. Työntekijän tehtävä on rauhoittaa tilannetta ja auttaa kumppaneita pääsemään toisiaan lähemmäs keskusteluissa”, Puukko kertoo.

Puukon mukaan parit hakevat apua hyvin eri vaiheessa. Jotkut tulevat parineuvontaan kriisin alussa, toiset ilmestyvät vasta viimeistelemään avioeroa. Silloinkin kun toinen puolisoista ilmoittaa haluavansa erota, hyvään sovittelutapaan kuuluu vaihtoehtojen kartoittaminen.

Miksi ihmiset eroavat?

Puukko ei usko voivansa tarjota yksiselitteistä syytä eroamiselle. Suomessa parit ovat ilmoittaneet syiksi muun muassa toiseen rakastumisen, pettämisen ja rakkauden puutteen nykyisessä suhteessa. Naiset eroavat myös puolisonsa liiallisen päihteidenkäytön takia ja miehet seksin puutteessa.

”Jossain vaiheessa erovaihtoehto näyttää vapauttavalta. Johtaako nämä hiertävät syyt eroon, vai tulevatko ne myöhemmin selitykseksi erolle, en tiedä”, tunnustaa Puukko.

Puukon mukaan eroaminen on yleistynyt, koska kulttuurimme mahdollistaa sellaisen vaihtoehdon. Erot eivät kuitenkaan tipahtele taivaasta.

”Nämä ovat meidän valintojemme seurauksia. Erossa on aina joku, joka tekee sen päätöksen. Yhtäkään pariskuntaa ei ole ulkopuolisen päätöksellä tuomittu eroon, vaan siinä on tehty valinta”, Puukko muistuttaa.

Eroamisen syiden kaivelemista mielenkiintoisempaa on Puukon mukaan miettiä, mikä tukee ihmistä olemaan parisuhteessa.

”Mikä saa ihmiset olemaan parisuhteessa rauhassa?”, haastaa Puukko.

Kuka haluaa olla toisen kehitystehtävä?

Puukon mukaan kehittämisen ajatus on uinut parisuhteeseen työelämästä.

”Tää on ihan hyväkin asia, mutta millä muilla tavoilla voisi hahmottaa parisuhdetta kuin vain kommunikaation, selvittelyn ja kehittämisen kautta? Parisuhteita suunnitellaan ja hoidetaan hyvin määrätietoisesti ja ammattimaisesti”, Puukko sanoo.

”Parisuhteen rakoilu tulee helposti siitä, että kehittämistä viedään niin pitkälle, että puoliso ei pysy siinä perässä”, valaisee Puukko.

Puukko on huolissaan miehistä. Kotitöitä ja lastenhoitoa jaetaan, miehet yrittävät osallistua tasa-arvoisesti, mutta liitot eivät kestä. Ensimmäisistä eroista kaksi kolmasosaa on naisten hakemia.

”Miehet rupee olemaan kovilla tässä kommunikaatioasiassa, jos vaatimukset vaan kasvavat. Jos miehet putoavat kelkasta, onko se parisuhteen etu?”, kysyy Puukko.

Pikkulasten vanhemmat erokieltoon

Puukko toivoisi eroa suunnittelevien vanhempien asettuvan lapsen asemaan ja ajattelevan lapsen parasta.

”Kannattaa harkita sitä ja miettiä oman elämän päämääriä. Alle 3-vuotiaiden lasten vanhempien ei kannattaisi erota. Tapaamisten järjestely olisi todella vaikeaa lasten kannalta, lasten tarpeet huomioiden. Ja miten ero muka helpottaisi työmäärää? Joutuu yksin selviämään siitä, missä ennen oli kaksi tekemässä”, Puukko sanoo.

”Kolmen vuoden malttaminen voi meinata tosi paljon elämässä. Elämä voi olla silloin toisenlaista. Kannattaa antaa asialle aikaa ja miettiä kunnolla”, Puukko neuvoo.

”Olisi parasta, jos osaisi sanoittaa itseänsä vaivaavat asiat aikaisemmin, ennen eron harkintaa, ja kertoa puolisolle ajatuksistaan. Voitaisiinko tehdä asiat toisin? Puheeksi ottaminen mahdollisimman aikaisin parantaa asioiden ratkaisemismahdollisuuksia. Asioille voidaan vielä tehdä jotakin”, kannustaa Puukko.

”Oman tai lasten terveyden tai hengen uhka, tai tavaton päihteidenkäyttö, ovat selviä syitä avioeroon. Silloin ei kannata jäädä suhteeseen harkitsemaan”, Puukko muistuttaa.

Uskotko elinikäiseen parisuhteeseen?

”Kyllä mä ajattelen, että se on ihan mahdollista. Mitä se vaatii? Luottamusta, kunnioitusta ja puolison reilua kohtelua, ja se vaatii sen, ettei erota”, Puukko kiteyttää.

”Suurin osa ihmisistä ajattelee naimisiin mennessään, että tässä nyt myös ollaan. Aika vähän määräaikaiset liitot ovat ottaneet tulta. Se on meihin sisäänrakennettuna, tarve siihen, että kumppanuus ja rakkaus ja avioliitto kestää.”

Vaikka ihmiset siis haluavat olla rakkaansa kanssa ikuisesti onnellisesti yhdessä, yhä harvempi siihen pystyy. Mitä pitäisi tehdä?

”Täytyy etsiä uudenlaisia tapoja elää parisuhteessa. Vai ovatko ne vanhanlaisia ajatuksia? Parisuhteen idea ei voi olla vaan istuminen keittiön pöydän ääressä keskustelemassa. Että kun vaan kommunikoidaan enemmän, niin asiat ratkaistaan”, Puukko selventää.

Itsekin keskustellen auttava Puukko ei ole hylkäämässä verbaalista kommunikaatiota kokonaan: ”Keskustelu ja tukeminen on tarpeen ja sillä on paikkansa, mutta on toisenlaisiakin tapoja hahmottaa parisuhdetta.”

Tekeminen ja oleminen esimerkiksi. Ja armo.

Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Viime kerralla tutustuimme Seksin sääntöihin parisuhteessa. Tällä kertaa aiheena on sitoutuminen. Tai sen kammo.

Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.
______________________________________________________________________________

Teksti: Mirja Wuokko

Olemme kohdanneet jännän dilemman. Parisuhteen solmiminen on nykyään täysin vapaaehtoista, mutta sen onnistuminen näyttää puolimahdottomalta. Hyvänä uutisena voidaan pitää avioerojen suhteellisen kasvun hiipumista. Huono uutinen on, ettei onnellisten avioliittojen määrä ole suhteessa kasvanut. Valinnanvapaus ei aina tuo onnea.

”Sitoutumisen perusta näyttäisi nykyään olevan enemmänkin se, miten minä voin, kuin se miten meillä menee”, väittää kirkkohallituksen kasvatus ja perheasiat -yksikön johtaja Päivi Kähkönen.

Kähkönen on tehnyt pitkän työuran kirkon perheneuvonnassa. Hän on koulutukseltaan psykologian lisensiaatti ja paripsykoterapeutti.

Parisuhteen kakarat

Kähkösen mukaan onnellisuuden vaatimukset ovat kasvaneet ja korostuneet. Tylsyys- ja ärsytyskynnys on madaltunut. Pettymyksiä on vaikea sietää. Kun epävarmuus on lisääntynyt, on ihmisillä jatkuva tarve todistaa suhteen hyvyys ja tyydyttävyys.

Ihmisten tapa sitoutua on muuttunut kaikilla elämänalueilla. Parisuhteen lisäksi työhön, vanhemmuuteen ja harrastuksiin sitoutuminen tuntuu olevan ihmisille yhä vaikeampaa. Kähkösen mielestä sitoutuminen näyttää muuttuneen aiempaa lyhytaikaisemmaksi, tunneperäisemmäksi ja tunne-ehtoisemmaksi, ja se on jatkuvan arvioinnin kohteena.

”Jos sitoudut yhteen, kaikki muut vaihtoehdot rajautuvat pois. Tämä herättää ihmisissä epävarmuutta ja ahdistustakin. Apua, onko tämä nyt se oikea? Onko tämä ihminen minulle paras mahdollinen?”, kysytään.

_______________________________________________________________________________

Sitoutumisen kolme perustyyliä

1. Rakkaus, intiimiys ja läheisyys
Sitoutuminen perustuu haluun ja viehätykseen kumppania kohtaan.

2. Moraalinen, uskonnollinen tai sosiaalinen normi
Sitotutuminen perustuu tahtoon pysyä yhdessä, perustana ovat vastuu ja kunnioitus.

3. Halu välttää taloudelliset ja psykologiset seuraukset, joita ero aiheuttaa
Sitoutuminen perustuu pelkoon (tai yhä harvemmin pakkoon).

_______________________________________________________________________________

Romanttisen rakkauden ihanne ja yhteisten arvojen mureneminen on johtanut parien sitoutumiseen lähinnä ykköstyylin mukaan.

”Aiemmin sitoutumista määritteli nykyistä enemmän velvollisuus. Nyt sitoutumisen perustana ovat omat halut ja tunteet. Niin kauan kun olen onnellinen ja saan suhteesta paljon, olen sitoutunut”, Kähkönen kuvailee.

Valinnanmahdollisuuksien lisääntyminen ei sitoutumista koskevien tutkimusten mukaan ole kuitenkaan johtanut onnellisten liittojen lisääntymiseen. Vastuu omista valinnoista koetaan raskaampana kuin aikaisemmin.

Aikuisen sitoutuminen toiseen vaatii tunteiden lisäksi myös tietoista päätöksentekoa ja tahtoa.

”Vihkikaavassa kysytään tahdotko, ei rakastatko. En todellakaan väheksy rakastumisen ja tunteiden merkitystä, mutta vuosien saatossa parisuhde on ennen kaikkea tahdon asia. Tunteet vaihtelevat, eikä pelkän tunteen varaan voi rakentaa pitkäaikaista ihmissuhdetta”, Kähkönen sanoo.

Mikä on oma kiintymystyylisi?

Psykologit ovat yksimielisiä siitä, että varhaisen vuorovaikutuksen malli vaikuttaa ihmisen kykyyn sitoutua aikuisiän ihmissuhteissa. Jos on lapsena saanut läheisyyttä ja on turvallisesti saanut kiintyä vanhempaansa tai huoltajaansa, on taitavampi liittymään toiseen ihmiseen myöhemmissäkin suhteissa.

Kiintymystyyli vaikuttaa paitsi kykyyn sitoutua ja olla läheisessä ihmissuhteessa, myös tapaan solmia uusia suhteita.

_______________________________________________________________________________

1. Turvallisesti kiintyneet
- Myönteinen käsitys itsestä ja muista
- Luottamus ja erilaisuuden hyväksyminen
- Eivät pelkää sitoutumista

2. Itseriittoisesti kiintyneet
- Myönteinen käsitys itsestä ja kielteinen käsitys muista
- Riippumattomuudentunne tärkeää, itsensä suojaaminen välttämällä läheisiä suhteita
- Välttävät sitoutumista

3. Takertuvasti kiintyneet
- Kielteinen käsitys itsestä, myönteinen käsitys muista
- Kaipaavat muiden hyväksyntää, eivät arvosta itseään
- Tunteet ovat voimakkaita
- Sitoutuvat pakonomaisesti

4. Pelokkaasti kiintyneet
- Kielteinen käsitys itsestä ja muista
- Sekä itsearvostus että muiden arvostus heikkoa
- Suojautuvat hylkäämiseltä välttämällä läheisiä ihmissuhteita
_______________________________________________________________________________

Sitoutuminen on eri asia kuin riippuvuus

Sitoutuminen on oma vapaa valinta, johon kuuluu vastuu ja tietoisuus omista tunteista ja tarpeista, sekä kyky sietää läheisyyttä. Riippuvaisuus on sisäistä pakkoa ja pelkoa, sekä kyvyttömyyttä tunnistaa omia tarpeita ja tunteita. Toiseen ripustaudutaan, vaikka läheisyyden sietäminen on vaikeaa.

Vanhempien eron kasautuvat vaikutukset

Yhä useampi on itse avioerolapsi. Vaikuttaako omien vanhempien ero sitoutumishaluun?

Päivi Kähkösen mukaan pitkittäistutkimuksissa on todettu, että vanhempien avioeron kokeneilla lapsilla voi olla myöhemmin elämässään vaikeuksia solmia läheisiä ihmissuhteita. Hylätyksi ja torjutuksi tulemisen pelko voi olla voimakas.

”On todettu, että vanhempien eron vaikutus nousee esille aikuisuudessa, eli lasten näkökulmasta vanhempien ero on kumulatiivinen kokemus. Eron vaikutukset voimistuvat ajan myötä ja kasvavat huippuunsa omaa elämänkumppania valittaessa ja perhettä perustettaessa.”

”Nykyisin on yhä enemmän ihmisiä, joilla ei ole parisuhteessa elämisen mallia kotoa. Silloin odotukset parisuhdetta ja perhe-elämää kohtaan voivat olla epärealistiset”, Kähkönen sanoo.

Haluavatko kahden kodin lapset aikuisena turvallisen ja tiiviin parisuhteen, vai onko heidän vaikea sopeutua saman katon alla jatkuvasti asuvaan kumppaniin?

”Ero on aina suru ja menetys. Erityisesti se on sitä lapsille. Eron vaikutukset lapsiin ovat pitkälti riippuvaisia siitä, kuinka hyvin vanhemmat kykenevät eron jälkeen toimimaan yhdessä lasta koskevissa asioissa.”

Arjen sietämättömyys

”Romanttisen rakkauden ja huuman ihannointi on johtanut siihen, että parisuhteeseen heittäydytään täysillä, ja odotetaan suhteen jatkuvan samanlaisena. Kun arki ja vaikeudet alkavat, ei jaksetakaan. Sitoutuminen näyttäytyy määräaikaisena. Ei ehkä ymmärretä sitä, että vaikeudetkin kuuluvat asiaan”, Kähkönen kuvailee.

Arki on extreme-laji. Se on useimmiten tylsää, ja raskastakin. Aikuisuuden velvollisuudet voivat tulla yllätyksenä. Syy kurjuuteen ei aina ole kumppanissa.

Kähkönen on tavannut paljon pareja, joiden elämässä on tapahtunut suuria elämänmuutoksia lyhyessä ajassa. Parit ovat uudessa tilanteessa usein ahdistuneita ja ymmällään. Heille on usein helpottavaa kuulla näiden tunteiden olevan normaaleja ja usein ohimeneviä. Jos tuoreelle parille on ripeään tahtiin syntynyt pari lasta, on rakennettu talo ja vaihdettu työpaikkaa, ei ole ihme, jos ahdistaa ja elämä toisen kanssa tuntuu välillä vaikealta. Suuriin elämänmuutoksiin sopeutuminen vaatii aikaa, eikä välttämättä tapahdu molemmille puolisoille samaan tahtiin.

Arki on Kähkösen mukaan extreme-laji. Se on useimmiten tylsää, ja raskastakin. Aikuisuuden velvollisuudet voivat tulla yllätyksenä. Syy kurjuuteen ei aina ole kumppanissa.

”On paljon myös ulkopuolisia syitä, jotka vaikuttavat perheen elämään.”

Kähkönen kannustaa tutustumaan kumppaniin hyvin ennen kuin muuttaa saman katon alle ja/ tai perustaa perheen. Kaikilta yhteiselo ei suju.

”Onko niin, että seurusteleminen ei ole enää muodissa? Seurusteluaika on toisen tutkailua, omien tunteiden kuuntelua. Usein suhteessa edetään varsin vauhdikkaasti – muutetaan yhteen ja hankitaan lapsia. Ihmisillä on aika ruusunpunaiset käsitykset yhteisestä elämästä”, Kähkönen sanoo.

Sitoutumiskammoiset muiden riesana?

Sitoutumiskammoa pidetään läheisyyden pelkona. Parisuhteeseen sitoutuminen on olemisen ideaali. Ajatellaan että terve aikuinen osaa sitoutua.

”Sitoutumiskammossa voidaan ehkä nähdä hyvänä puolena se, että silloin ymmärretään sitoutumisen merkitys, suhteeseen ei niin vain heittäydytä”, sanoo Kähkönen.

”Joillekin toimii hyvin se, että työ on tärkein ja on kuitenkin se kumppani rinnalla. Kukaan ulkopuolinen ei voi määrittää, miten kahden ihmisen tulisi elää yhdessä, tai miten syvästi asioita tulisi jakaa”, Kähkönen lisää.

”Sitoutumattomuus voi olla ihmisen itsensä näköistä elämää. Jos olet jonkun kanssa yhdessä, et voi ajatella vain itseäsi, mutta on myös ok olla sitoutumatta. Ihmisen elämän ja arvon mitta ei ole se, että olet sitoutunut toiseen ihmiseen. Mutta on rehellistä sanoa toiselle heti, jos ei koe olevansa valmis tai halukas sitoutumaan. On sanottava, että hei, en lupaa mitään”, Kähkönen muistuttaa.

”On oma valinta, lähteekö tähän suhteeseen. Ei voi esimerkiksi syyttää toista lapsettomuudesta, jos kumppani on sanonut jo alussa, ettei halua lapsia.”

Miksei se muutu?

Valitse kumppani, jonka puutteiden kanssa pystyt elämään.

”Suhteeseen ei voi lähteä ajatuksella, että toinen täyttää kaikki tarpeeni ja toiveeni. Odotukset toista kohtaan voivat joskus olla suhteettoman suuret”, Kähkönen kertoo.

”Hyväksy toinen sellaisena kuin hän on. Voit muuttaa vain itseäsi. Toisen persoonaa ei voi muuttaa. Omat tarpeet ja toiveet on hyvä sanoa ääneen. Kun toinen tulee tietoiseksi niistä, hän voi kysyä itseltään, voinko luopua jostakin toisen hyväksi. Luopumisen ja joustamisen on oltava vastavuoroista.”

”Toimiva kommunikaatio ja vuorovaikutus ovat keskeinen asia suhteessa. Jos kommunikaatiota ei ole, tiputaan kärryiltä siitä, mitä kumppanille kuuluu ja miten hän voi. Parisuhteesta tulee olosuhde. Onneksi kommunikaatiota voi kehittää, sitä voi oppia. Se vaatii tahtoa oppia itsestä, toisesta ja elämästä”, kannustaa Kähkönen.

Päivi Kähkönen toivoo lisää parisuhdetietoa kaikille. Suhteessa olemisen perusteita pitäisi opettaa jo peruskoulussa, ja viimeistään synnytysvalmennuksessa tulisi käydä läpi, miten kahdesta tulee kolme. Pariskunnan suhteessa on vain yksi ihmissuhde, mutta perheen kasvaessa suhteiden ja kommunikaation määrä moninkertaistuu.

Vaativat nuoret naiset

Päivi Kähkönen huomasi pariskuntien kanssa työskennellessään pohtivansa joskus nuorten miesten vapautusrintaman perustamista:

”Työssäni kohtasin aika ajoin varsin vaativia nuoria naisia, ja työ- ja kotirintamalla nurkkaan ajettuja nuoria miehiä. Tasa-arvoajattelu saattaa toisinaan johtaa siihen harhaan, että kaiken täytyy koko ajan mennä tarkkaan fifty-fifty. Näinhän ei voi olla, ja kyse onkin tuolloin syvemmästä epäluottamuksesta toiseen”, Kähkönen täräyttää.

”Tarvitaan joustamista, kompromisseja ja neuvottelutaitoa. On luotettava siihen, että kun minä teen nyt tämän, niin toinenkin tekee jossain vaiheessa oman osansa. Läheisessä suhteessa on outoa pitää tarkkaan kiinni vain omista eduista ja pelätä, että antaa enemmän kuin saa.”

Kähkösen mukaan tehtävien laskijoiden suhteesta herää kysymyksiä: onko suhteessa hyvä olla? Voinko olla oma itseni?

”Toki on myös vaativia miehiä. Hyvässä suhteessa ei vaadita toiselta mitään. Voidaan olla levollisesti ja luottavaisesti - ja esittää toiselle toiveita”, sanoo Kähkönen.

Sitoutuminen on tekoja

Sitoutuminen toiseen on tunteen, taidon ja tahdon lisäksi myös tekoja. Ne kertovat sitoutumisesta. Miten suhde saadaan toimimaan?

Kähkösen mukaan ihmiset eivät välttämättä halua kuulla seuraavaa:

”Miten paljon olen valmis uhrautumaan ja tekemään kompromisseja? Miten paljosta olen valmis luopumaan toisen hyväksi? Ei voi ajatella vain minäminäminä, tilalle on tultava me-ajattelu. Mutta uhrautumisen on oltava vastavuoroista. Jos vain yksin joustaa ja luopuu, uhriutuu ja lopulta katkeroituu.”

Aiemmin ajattelin, että lapset ovat vahva este erolle. Nyt toivon, ettei lapsi olisi ainoa syy pysyä yhdessä. Se on liian iso rasti lapselle.

Ihmissuhteet vaativat aikaa ja läsnäoloa. Oman ajan jakaminen on arvovalinta.

”Kun ei ole aikaa jakamiselle ja keskustelulle, alkaa helposti kertyä asioita, jotka jäävät puhumatta ja sanomatta. Välimatka kasvaa ja lopulta ollaan kaukana toisistaan. Yhteys katkeaa. Sen välttämiseksi on tärkeää vaihtaa kuulumisia joka päivä”, Kähkönen neuvoo.

”On hieman surullista, että olen alkanut miettiä onko tänä päivänä enää realistista ajatella, että ihminen sitoutuisi elämänsä aikana vain yhteen ihmiseen. Tarkoitan pitkän koko elämän kestävän suhteen ihannetta. Toisaalta ihminen voi olla suhteessa vuosikymmeniä sitoutumatta siihen lainkaan. Pitkä parisuhde tarjoaa parhaimmillaan kasvun mahdollisuuden. Parisuhteessa on monta vaihetta, ja pitkässä suhteessa on tavallaan sisällä monta suhdetta, ihmisethän muuttuvat iän ja elämän mukana.”

Kähkönen on muuttanut näkökulmaansa myös eroon ja lapsiin.

”Aiemmin ajattelin, että lapset ovat vahva este erolle. Nyt toivon, ettei lapsi olisi ainoa syy pysyä yhdessä. Se on liian iso rasti lapselle. Toivon että lapsi olisi syy tehdä parisuhteen vuoksi kaikki mahdollinen.”

Uskalla haaveilla

Elämä on riskejä pullollaan, mutta niihin ei kannata jäätyä.

”Vaikeudet kuuluvat elämään. Suhteessa eläminen haastaa, mutta on myös voimavara. Hyvä parisuhde lisää ihmisen hyvinvointia ja antaa suojaa elämän vastoinkäymisissä”, Kähkönen sanoo.

Monet varmistelevat elämässään kaikkea.

”Erehdymme luulemaan, että elämä on hallittavissa. Jokaisella on asioita, joihin voi vaikuttaa, mutta on paljon, mitä ei voida hallita. On oltava valmis jatkuvaan muutokseen, sopeutumiseen ja joustamiseen”, Kähkönen muistuttaa.

”Yksi sitoutumista vahvistava tekijä on suhteen tulevaisuuden näkeminen ja luominen. Yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat ovat tärkeitä, vaikka ne eivät toteutuisikaan.”

Elämässä tarvitaan ponnistelujen lisäksi myös onnea. Kähkösen mukaan eräässä tutkimuksessa todettiin jopa kahden kolmesta sitkeästi onnettomassa liitossa pysyneistä olevan viiden vuoden kuluttua onnellisia, ilman yhtäkään parisuhdekurssia tai terapiaistuntoa. Sattumakortti kannattaa joskus katsoa.

Lähteet:
- Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasiat -yksikön johtajan Päivi Kähkösen haastattelu 13.2.2014.
- Päivi Kähkösen esitelmä: Parisuhdepäivät 29.-30.10.2012.

Tsekkaa haluttomuuden tarkistuslista ja opi hyvän rakastajan kuusi sääntöä.

Teksti: Mirja Wuokko

Kaikki ihmiset ovat synnynnäisesti seksuaalisia olentoja. WHO:n mukaan seksuaalisuuteen vaikuttavat psykologiset, biologiset, kulttuuriset, sosiaaliset, poliittiset, taloudelliset, uskonnolliset, historialliset ja henkiset tekijät. Jokainen kantaa kehossaan ja mielessään omaa seksuaalihistoriaansa. On oikeastaan ihmeellistä, miten monessa parisuhteessa seksi on ihanaa.

Parisuhdeterapeuttien vastaanotolle mennään harvemmin vain kehumaan upeaa liittoa. Parit tulevat hakemaan apua suhteen ongelmiin. Vantaan seurakuntien perheneuvoja Paula Ruotsalainen on erikoistunut seksuaalikysymyksiin. Hänen mukaansa useimmilla pareilla seksikysymykset ovat ainakin yhtenä ongelmien syynä taustalla. Parisuhteen seksuaaliongelmat vaikuttavat taas kaikkeen muuhun parin elämässä.

Yleisimpiä seksiongelmia on haluttomuus. Ruotsalainen käyttää kolmen kohdan listaa haluttomuuden tutkimiseksi. Ongelmaa ei voi ratkaista ennen kuin tietää sen syyn.

Haluttomuuden tarkistuslista:

1. Ulkopuoliset syyt: työ, työttömyys, lapset, rahattomuus, stressi ym.
2. Parisuhteen ongelmat: riidat, turvattomuus, pettäminen, väkivalta, epäluotettavuus, kommunikaatio-ongelmat.
3. Henkilökohtaiset asiat: ahdistus, masennus, suorituspaineet, sairaus, lääkkeet, alkoholi, hormonitasot, suru, oman aiemman elämän esiin nousevat tapahtumat (kuten traumat), tai tunteet ovat muualla, on esimerkiksi ihastunut johonkuhun toiseen.

Ruotsalainen kehottaa myös miettimään, miksi on haluton juuri nyt. Onko jotain tapahtunut? Mikä on haluttomuuden viesti?

”Kannattaa kysyä itseltään, mitä se on, mitä ei tahdo. Eikö halua omaa kumppaniaan? Tai raskautta? Pelkääkö jotain tautia? Oire voi olla viisas. Jos suhde on huono tai kumppani epäsopiva, voi olla viisasta, ettei altista itseään sille”, Ruotsalainen neuvoo.

”Jos löytää jonkin syyn haluttomuuteen, voi pureutua siihen. Olisiko jotain tehtävissä? Pitäisikö mennä puhumaan jonkun kanssa? Voi hakeutua pariterapiaan tai hakea itselleen apua.”

Usein rehellinen ja asiallinen keskustelu kumppanin kanssa helpottaa tilanteen aiheuttamaa ahdistusta, vaikka ei heti poistaisi haluttomuuden syytä.

Vanha tarina, jossa mies vonkaa ja nainen ei halua, ei päde enää. Nuoret naiset raahaavat kumppaninsa parineuvontaan, koska jäävät ilman seksiä.

”Nuorten miesten haluttomuus näkyy nyt myös muilla samaa työtä tekevillä. Olemme miettineet syitä tähän. Yksi mahdollinen syy voi olla kehonrakennukseen liittyvä hormonien käyttö. Toinen mahdollinen vaikuttaja on pornon tuomat suorituspaineet. Niitä on molemmilla sukupuolilla.”

Hyvin yleisten suorituspaineiden taustalla voi olla erilaisia häpeän, kelpaamattomuuden, huonommuuden ja riittämättömyyden tunteita. Ihminen kokee olevansa jotenkin vääränlainen.

Nuorten aikuisten lisäksi suorituspaineita on runsaasti myös eronneilla, jotka ovat tulleet uudelleen parisuhdemarkkinoille. Kelpaanko? Riitänkö? Miten tämä tehtiin? Ruotsalaisen mukaan nuorilla on erilainen tilanne seksielämää aloittaessaan, koska kaikki ovat aloittelijoita. Eronneilla voi olla pelkoja muiden osaavammuudesta.

Valtataistelua?

Haluttomuus voi johtua myös tietoisesta tai tiedostamattomasta valtataistelusta. Seksin säännöstelyllä yritetään jollakin tavalla hallita suhdetta tai tilannetta.

”Sitoutumiskysymykset vaikuttavat haluun. Jos toinen haluaa jo perustaa perheen, voi haluttomuus olla keino pitää etäisyyttä toiseen. Sitoutuminen on tosi iso parisuhteen kysymys: millaiset toiveet, tarpeet ja haaveet toisella on tulevaisuudesta. Miehellä voi olla objekti-olo, hyväksikäytetty olo, jos nainen etsii vain isää tulevalle tai jo olemassa olevalle lapselleen. Tai toisin päin”, Ruotsalainen kuvailee.

Kumppaneilla voi olla jo alun alkaen erilaiset tarpeet ja toiveet seksin suhteen. Kaikkien seksuaalienergian taso ei myöskään ole samanlainen. Seksuaalisten tarpeiden erilaisuus olisi järkevää yrittää selvittää jo ennen sitoutumista.

”Se on niin hämäävää, kun rakastumisvaiheessa monet yleensä ovat hyvin innokkaita seksiin ja hyvää seksiä on paljon”, Ruotsalainen sanoo.

Jos seksi on ykkösasia itselle, pitäisi hälytyskellojen soida, jos jo suhteen alussa on harvoin seksiä, tai se ei ole edes silloin kovin intohimoista.

Kannattaa tutkailla potentiaalisen kumppanin aiempaa seksielämää. Jos seksi tulee toisen elämässä vasta monen muun kivan jälkeen viimeisenä tärkeyslistalla, ei korkean seksuaalienergian omaavan ehkä kannata mennä kimppaan seksin väistelijän kanssa.

”Kumman halu otetaan mittatikuksi? Jos vastaanotolleni tulee pari, jossa toisen asenne on, että korjaa tää mun lelu, tää ei toimi niinku mä haluun, niin ei tällainen asetelma oikein toimi.”

”Halun yhteensopimattomuutta voi joskus yrittää ratkaista joustamalla. Voi tulla toista vastaan ja vähän tinkiä omista haluistaan. Jos tulee positiivisia kokemuksia, se innostaa seksiin, mutta jos joutuu hampaat irvessä suostumaan, ei varmasti innosta seuraavallakaan kerralla”, Ruotsalainen neuvoo.

”Jokainen haluaa olla haluttu. Se joka painaa koko ajan päälle, ei saa koskaan sitä kokemusta.”

Passiivisen osapuolen oman halun heräämiseen ei jää tilaa, jos toinen on joka päivä ehdottelemassa seksiä.

”Yksi mahdollisuus on, että enemmän haluava harrastaa itsetyydytystä niin paljon, että paine helpottaa.”

Joskus Ruotsalaisen vastaanotolle tulee pari, jonka toinen osapuoli valittaa seksin puutetta. Pian selviää, että suhteessa on ollut paljon riitaisuutta tai väkivaltaa. Uhkaavalle kumppanille on usein yllätys, ettei toinen halua seksiä turvattomissa olosuhteissa.

”Vaikka kaikki eivät saa tai halua lapsia, on naisen biologiaan sisäänrakennettuna tarve tarkistaa miehen turvallisuus naista ja mahdollista lasta kohtaan. On tärkeää tuntea olonsa täysin turvalliseksi, jolloin voi heittäytyä nautintoon.”

Viina vie halut

Yksi vähentyneeseen seksiin tai sen haluun vaikuttava tekijä on viina.

”Kun on kovassa humalassa, ei silloin seiso. Jos valitsee mieluummin sen dokaamisen kuin yhdessä olon, voi rakastelu jäädä vähemmälle”, Ruotsalainen valaisee.

Joskus elämäntilanne vaikeuttaa seksielämää, jos toinen vaikka asuu kauempana, tai joutuu työn takia matkustamaan paljon. Pienet lapset rajoittavat monen seksiä.

”Vauvaperheessä se on fakta, ettei seksi voi nyt olla numero ykkönen. On hyväksyttävä tosiasiat”, sanoo Ruotsalainen.

”On todistettu, että etenkin naisen rakkaus ja tyytyväisyys kumppania kohtaan on riippuvainen kumppanin suhtautumisesta lapsiin. Perheestä vastuuta kantava mies on rakastettavampi. Jos lapsi on esimerkiksi sairas, eikä mies jaa huolta, tulee kokemus, ettei toinen ymmärrä, ja se vie kauemmas toisesta. Pettymykset ja loukkaukset ovat usein haluttomuuden takana.”

Haluton sitoutumiskammoinen

Sitoutumiskammoiset ovat yksi haluttomien ryhmä. He nostavat Ruotsalaisen mukaan kytkintä, kun suhde menee vakavaksi.

”Joillakin on kovan sitoutumiskammon tai muun syyn takia helpompi saada orgasmi ventovieraan kanssa. Intiimiys muuttaa tilannetta, eikä seksi enää suju.”

Mediassa on esitetty ristiriitaisia väitteitä kotitöiden tasa-arvoisen jakamisen vaikutuksista parisuhdetyytyväisyyteen ja seksin tyydyttävyyteen. Miten asia on oikeasti?

”Miten ihminen on mukana yhteisessä elämässä? Aktiivisesti mukana oleminen auttaa yleensä parisuhteessa. Miten kohtelee toista? Miten osoittaa arvostavansa toista ja yhteistä elämää? Jos kokee, että kaikki on omalla vastuulla, on yleensä myös haluton seksiin. Uupumus ja tyytymättömyys ei lisää seksihaluja. Onhan niitä sellaisiakin ihmisiä, jotka ilolla tekevät kaiken. Kysymys on siitä, panostaako toinen yhteiseen elämään, vai meneekö muu aina edelle”, Ruotsalainen vastaa.

”Jos toinen kokee perheen tärkeäksi ja toinen vain työn, ei tule yhteistä ilonaihetta.”

Hyvän rakastajan kuusi sääntöä

Paula Ruotsalaiselta kysytään usein hyvän rakastajan ominaisuuksia. Hän listaa kuusi sääntöä:

1. Ole ihana ja hellä muuallakin kuin sängyssä. Muista kauniit katseet ja sanat.
2. Ota toisen tarpeet ja toiveet huomioon. Kuuntele herkällä korvalla, niin opit, mikä tekee toiselle hyvää.
3. Älä oleta, edes seksissä, kysy! Herkisty myös sanattomille viesteille.
4. Muista vastavuoroisuus. Seksi ei ole kaupankäyntiä. Älä hae itsekkäästi vain omaa nautintoasi.
5. Keho on pyhä. Suhtaudu siihen kunnioittavasti. Kenelläkään ei ole omistusoikeutta toisen kehoon.
6. Huomioi koko keho. Iho on ihmisen suurin elin, ja sen muistiin jää merkki sekä kauniista ja kunnioittavasta, että ikävästä ja epäkunnioittavasta kosketuksesta. Millaisen merkin haluat jättää?

Hyvän rakastajan sääntöjä voi olla vaikea noudattaa, jos tunteet eivät ole aitoja. Ruotsalainen korostaa seksuaalisuuden kokonaisvaltaisuutta.

”Jos olet törkeä ja itsekäs kusipää toiselle, on turha odottaa kovinkaan lemmekästä vastaanottoa sängyssä.”

Vain oman nautinnon jahtaaminen ei lopulta tuo tyydyttävää seksielämää kenellekään.

Indianan yliopiston kuuluisa Kinsey-instituutti tutki yli tuhatta paria USA:ssa, Brasiliassa, Saksassa, Japanissa ja Espanjassa. Miesten parisuhdetyytyväisyys korreloi voimakkaasti hyvän terveyden ja kumppanin orgasmin arvostamisen kanssa.

Kinseyn tutkimuksen mukaan pitkässä parisuhteessa olevat miehet ovat tyytyväisempiä kuin muut miehet. Heille on tärkeää, että suhteessa on paljon hellyyttä ja pusuja.

Naiset arvostavat pitkässä suhteessa eniten hyvää seksiä. Aiemmin tutkijat uskoivat sen johtuvan naisten hitaasta kypsymisestä seksuaalisuuteen. Nyt uudeksi selitykseksi on noussut tyydyttävän seksielämän tärkeys. Jos seksi ei suju, eivät naiset enää jää suhteeseen pidemmäksi aikaa.

Miehekäs mies puhuu

Tutkimukset murtavat vanhoja sukupuolirooleja, jotka ovat Ruotsalaisen mukaan saaneet väistyä Suomessakin. Seksi on molempien vastuulla ja kummankin asia. Miehet syyttävät usein naisia toiveiden ristiriitaisuudesta. Naisten toiveissa ei ole mitään kummaa.

”Roolit tasoittuvat, mutta eivät koskaan katoa. Enemmistö tulee aina olemaan selvästi miehiä ja naisia. Nykynainen toivoo, että miehessä on molempia: hellä rakastaja ja huolehtiva isä, mutta myös maskuliininen ja aktiivinen puoli. Yhtä lailla monet miehet toivovat, että naisessa on sopivasti naisellisuutta ja särmää.”

”Miehekäs mies on nyt erilainen kuin ennen. Hän on se joka puhuu.”

Parisuhdetutkimuksessa liiton toimivuuden mittarina pidetään yleisesti hyvää kommunikaatiota: positiivisia ja kunnioittavia sanoja, ilmeitä ja eleitä.

Ruotsalainen ihmettelee, miksi suomalaisen miehen puhumattomuus on hyväksytty niin pitkään. - Jos en erikseen ilmoita, etten enää rakasta, niin kaikki on hyvin - ei ole kovin toimiva parisuhdeviestinnän lähtökohta.

”Tarkista ainakin, että viesti menee perille, jos osoitat rakkautta tekojen kautta.”

Ruotsalaisen mukaan läheisyys, halaukset, hellä sively ja ihokontakti tekevät ihmiselle hyvää jo hermotasolla.

Arjen söpöt rutiinit pitävät myös seksivirettä yllä. Hyvänpäivänsuukot, tervetulohalaus ja pienet huomionosoitukset tukevat suhdetta.

”Rakastelua on Erich Frommin mukaan kaikki se, mitä rakastuneet ihmiset tekevät toistensa kanssa”, kertoo Paula Ruotsalainen myös videollaan.

Miten saa iloa seksiin?

”Ota seksiin sopivasti tuttua hyväksi havaittua ja riittävästi uutta vaihtelua”, neuvoo Ruotsalainen.

Lähteet: Paula Ruotsalaisen haastattelu. Couples report gender differences in relationship, sexual satisfaction over time. IU News Room 5.7.2011.

Katso myös Paula Ruotsalaisen videovinkit:
Minkälainen on hyvä rakastaja?
Mistä haluttomuus johtuu?
Mitä rakastelu on ja mitä se ei ole?