KYSYMYS: Olemme tuore aviopari ja suhteemme on kariutunut. Meillä on kokoajan riitaa jostain, eikä kumpikaan näe juurikaan omia kavereitaan. Molemmat ovat työttömänä, joten istumme päivät kahdestaan kotona. Mies jäi muutama kuukausi häiden jälkeen kiinni pettämisestä ja tämän jälkeen on vaimo harkinnut omaa asuntoa ja avioeroa. Oman asunnon saamista hankaloittaa kuitenkin luottotietojen menetys. Kumpikaan ei juuri tiedä mitä haluaa, haluaako yrittää vielä ja mennä terapiaan vai lähteä omilleen? Vaimolla on todettu masennus vuosia sitten ja tämä pahentaa asioita kuten päivittäistä riitelyä
Ota Suhdeklinikka seurantaan Facebookissa!
_____________________________________________________________________________________
VASTAUS: Hyvä aviopari. Kiitos viestistänne! Kirjoitatte tuoreesta avioliitostanne, joka on kariutunut. Viestistänne tulee esille, miten moni asia on vaikuttanut avioliittonne vaikeuksiin. Näitä ovat esimerkiksi riitely, ajan puuttuminen kaverisuhteista, työttömyys, uskottomuus ja masennus. Olette harkinneet avioeroa, mutta luottotietojen menetys hankaloittaa oman asunnon saamista. Viestinne perusteella on vaikea sanoa, mikä kaikki on vaikuttanut mihinkin.
Vaikuttaa siltä, että olette joutuneet ikään kuin noidankehään, jossa monet ongelmat ruokkivat toisiaan. Ehkä juuri tästä syystä ette myöskään itse tiedä, mitä haluaisitte. Rohkaisen teitä hakemaan ulkopuolista apua ongelmiinne esimerkiksi oman lähialueenne seurakunnasta tai perheasianneuvottelukeskuksesta. Ulkopuolisen auttajan näkökulma voisi auttaa teitä ulos noidankehästä.
Mikään kirjoittamistanne ongelmista ei mielestäni ole kuitenkaan ylitsepääsemätön. Päinvastoin. Se, että olette lähteneet etsimään apua suhdeklinikan työntekijöiltä kertoo mielestäni vähintäänkin orastavasta toivosta. Elämänkaaren eri vaiheissa olevat avioparit ovat löytäneet ratkaisuja ongelmiinsa ratkaisemalla ongelman kerrallaan. Haastan teitä pohtimaan, mihin haasteeseen tarttuisitte ensin?
Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Tällä kertaa aiheena on työn tuoman paineen vaikutus parisuhteeseen.
Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.
Modernin ajan ihmisen elämään on tullut paljon mukavuuksia. Työaika on virallisesti ehkä historian lyhyin. Silti työ kilpailee voimakkaasti parisuhteen ja kodin kanssa. Työ on monen ihmisen mielessä kaiken aikaa. Työelämä tarjoaa aivan uusia älyllisiä ja sosiaalisia haasteita ja houkutuksia.
Suomalaiset naiset ovat tehneet maailmanennätyksen kokopäivätöissä käymisessä. Useimmissa muissa maissa naimisiin menevät naiset alkavat omistautua kodille ja perheelle. Suomessa aikuisten on käytännössä pakko käydä töissä voidakseen asua jossakin. Väsyneet miehet ja naiset palaavat töistä kotiin, jossa odottaa uusi työmaa. Ei ihme, että työn ja kodin yhteensovittamisesta puhutaan paljon. Perheneuvoja Lauri Anttilan mielestä siitä pitäisi puhua vieläkin enemmän.
Työterveyslaitoksen vuoden 2009 tutkimuksen mukaan työssäkäyvistä yli puolet arvioi, etteivät kotiasiat häiritse juuri koskaan työhön keskittymistä. Samaan aikaan enemmistö koki, että ansiotyö aiheuttaa kotiasioiden laiminlyöntiä ainakin joskus. Asennemittauksissa perhettä arvostetaan, mutta työ hallitsee ajankäyttöä ja sanelee päivän rytmin.
Suomalaiset väittävät arvostavansa perhettä eniten
”Arvostukset vaihtelee. Milloin työ on tärkein, milloin koti. Nää menee suhdanteiden mukaan. Kun on töistä tiukkaa ja yt:t joka puolella, työ ajaa ohi. Se on vähän feikkiä sanoa, että perheen arvostus nousee. Työllä on tosi merkittävä rooli meidän hyvinvoinnin kannalta”, sanoo Lauri Anttila.
”Ihmiset tarvitsee rahaa meidän yhteiskunnassa. Jos ihmisellä ei ole rahaa, on vaikeaa löytää tärkeitä arvoja omasta itsestä, luonnosta ja vapaaehtoistyöstä. Ensi sijalla on riittävän toimeentulon takaaminen. Työ tuo sisältöä ja rytmiä päivään.”
Kuinka usein työn ja kodin yhteensovittaminen tulee esiin pariterapiassa?
”Aika usein tulee esille, se on aika iso stressitekijä monessa perheessä kyllä. Ihmiset ajattelevat, että töissä on vaikeaa. Työtä ei voi tehdä omilla ehdoilla, vaan työnantaja määrittelee ne. Työtahti on kova, ja varsinkin nää it-jutut, sähköpostit ym. tuo stressiä. Monet tuntee siitä syyllisyyttä. Monet kokee työn mielekkäänä, mutta se on selvä aikarosvo”, Anttila kertoo.
Anttilan mukaan työstään innostunut ei itse välttämättä koe runsasta työntekoa haittana.
”Työntekijä ei välttämättä koe itse ristiriitaa, mutta puoliso ja lapset voivat kokea. Kotona on vaikeaa löytää rauhallista soppea, jossa voi näpytellä rauhassa tai puhua puhelua ulkomaille.”
Duunari voi olla paras kumppani
Työterveyslaitoksen mukaan kotiaan joutuvat laiminlyömään useimmiten yrittäjät, toimihenkilöt ja esimiesasemassa olevat. Kellokortista näyttää tulleen monelle suorittavan tason työntekijälle pelastus. Asiantuntija- ja johtotehtävissä käytetään joustavaa kokonaistyöaikaa, mikä monissa tapauksissa merkitsee jatkuvaa töissä tai valmiudessa oloa. Naisilla kodin laiminlyönnin kokemukset ovat viime aikoina lisääntyneet. Psyykkinen oireilu, kuten masentuneisuuden tunne, unettomuus, ärtyisyys ja uupumus ovat myös lisääntyneet.
TTL:n mukaan tasa-arvoista kotitöiden jakoa kannatetaan nykyään yleisesti asennetasolla, mutta käytännössä perhevapaat ja kotityöt kasautuvat naisille, joille jää vähemmän aikaa ja energiaa panostaa työhön. Naiset tekevät miehiä useammin kompromisseja perheen hyväksi.
”Ihmisten asenne voi olla tasa-arvoinen, mutta onko työantajan asenne? Töissä voi olla vaikeaa lähteä pyytämään vapaata. Tämä voi olla myös rahasta kiinni. Tästä pitäisi puhua vielä enemmän. Välillä ryöpsähtää jokin isyyskeskustelu, sitten se vaietaan. Nuoret ovat erilaisia. Uusien sukupolvien mukana tulee muutos”, Anttila uskoo.
Anttilan mukaan pelkkä asennemuutos ei riitä, vaan tarvitaan muutoksia lainsäädäntöön. Perhevapaiden kustannukset voisi jakaa eläkemaksujen tapaan tasan kaikille.
Anttilan vastaanotolla eivät valita vain kotiäidit tai työelämän naispuoliset altavastaajat. Naiset saattavat satsata opintoihin ja työhön paljonkin aikaa, ja he haluavat usein varmistaa hyvän työmarkkina-aseman huonoina ja hyvinä aikoina.
”Nykyään nainenkin voi tehdä enemmän töitä”, Anttila sanoo.
Pohdimme parisuhteeseen vaikuttavia sukupuolirooleja. Eikö naisilla ole enemmän kanssasisaria, joille valittaa, että ukko on aina töissä? Uranaisen mies taas saattaa kokea, että kavereiden vaimot ovat kotihengettäriä oman siipan rinnalla.
”Kokeeko mies, ettei saa naisen huomiota? Äkkiä sitä huomiota haetaan muualta. Onko miesten lähtöherkkyys (tämän seurausta)?”, Anttila pohtii.
Usein pikkulapsiperheessä nainen huomioi Anttilan mukaan ykkösenä lapset, ja mies voi kokea olevansa syrjässä.
”Kun nainen menee (takaisin) töihin, se jatkuu, ettei parisuhteeseen satsata. Nainen haluaa oman elämänsä takaisin, oman päänsä ja oman kroppansa. Jos työpaikalla joku alkaa kiinnostua susta, tuntuu että hei, mä oon muutakin kuin ruoanlaittaja”, Anttila kuvailee.
Työpaikan ihastumiset eivät välttämättä johda mihinkään sen kummempaan, mutta loukkaukset voivat olla verisiä henkiselläkin puolella.
”Tästä voi koitua henkistä uskottomuutta, jos parisuhteen hoito on jäänyt tekemättä. Ei ole yritetty saada lastenhoitajaa ja tehty asioita yhdessä. Menty leffaan tai tehty perheen kanssa asioita. Läheisyys jää pois. Yhtäkkiä huomataan, että ollaan vieraantuneita. Kun ihmiset etääntyvät toisistaan, mitä mielelle tapahtuu? Ihminen kaipaa seuraa ja läheisyyttä ja huomiota”, Anttila sanoo.
Ihminen on kolmipyörä
Anttilan mielestä ihminen on kokonaisuus, ja kaikkien elämän tärkeiden palasten pitäisi sopia yhteen. Hän vertaa ihmisen elämää kolmipyörään. Pyörät ovat perhe / parisuhde, työ ja oma aika / mieli.
”Jos yksi kolmipyörän kumeista on tyhjä, se vaikeuttaa ihmisen elämää ja kolmipyörän etenemistä. Jos jokin tärkeä asia on huonosti, se vaikuttaa meidän koko elämään. Jos vaikka pomon kanssa ei mene hyvin, kyllä se heijastuu perhe-elämään”, Anttila muistuttaa.
Jyväskylän yliopiston tutkimukset työyhteisöjen perhemyönteisyydestä antavat samansuuntaisia tuloksia. Parhaiten työn ja kodin yhteensovittaminen sujuu silloin, kun ihmisellä on hallinnan tunne sekä työssä että kotona, ja kun hän omaa sen lisäksi myös hyvät yksilölliset stressinhallintakeinot.
Työ on mielentila
”Parisuhteessa työ on kolmas pyörä, uskottomuuteen verrattava asia silloin kun työ on tärkeämpi kuin kumppani. Se on kierre. Kun kotona on yhä vähemmän puhetta, on myös vähemmän henkistä läheisyyttä, ja se voi johtaa fyysisen läheisyyden vähenemiseen. Kumpikin alkaa järjestellä aikaansa omilla ehdoilla”, Anttila valaisee.
”Työ on usein mielentila. Ihmiset ei mene vain fyysisesti, vaan myös psyykkisesti sinne. Töissä ollaan asioiden kanssa tekemisissä. Niiden kanssa on helpompi olla kuin tunteiden kanssa. Kaikki kotona odottavat parisuhderistiriidat, lasten kasvatus, kotityöt ja uusperhekuviot ovat usein vaativampia. Työ on helpommin hallittava mielentila, joka jää helposti päälle kun työaika loppuu”, kuvailee Anttila.
”Työkavereiden kanssa on helpompi puhua asioista kuin kotona. On vaikea hypätä työmoodista arkipäivän maksalaatikkokeskusteluihin. Arkipäivän kohtaamisia on oltava riittävästi, että säilyisi semmoinen kotikieli. Pitäisi olla yhteisiä asioita, joista voi olla kiinnostunut.”
Anttilan mielestä toisen arkipäivästä kiinnostuminen voi olla vaikeaa. Ihmiset suoriutuvat usein väsyneinäkin pakollisista lasten- ja kodinhoitokuvioista, mutta kumppanin kuulumiset jäävät helposti syrjään.
Kaksi tärkeää matkaa
Mitkä ovat pahimmat ongelmat työn ja kodin yhteensovittamisessa?
”Rajapinta. Osataanko erottaa työ ja koti toisistaan, periaatteessa ja käytännössä. Työmatka ja kotimatka on loistavat sanat. Työmatkalla asetutaan työmoodiin. Kotimatkalla laitetaan työ sivuun ja aletaan miettiä kotiasioita. Mitäs me syödään tänään, pitäiskö soittaa puolisolle jne.”, Anttila sanoo.
”Jos työasioita pitää vielä illalla hoitaa, vaikuttaa se siihen, miten on läsnä perheen arjessa. Jos ei ole läsnä, rupeaa puhe loppumaan. Jos ei saa häiritä toista, alkaa se vaikuttaa henkiseen ja fyysiseen läheisyyteen. Kohta kotona on kaksi ihmistä ilman aikuista kumppanuutta.”
Mitä asialle voi tehdä?
”Ihmisten pitää opetella kalenterimenettely. Istahdetaan tiettynä päivänä alas ja tsiigataan tulevan viikon tapahtumat. Mietitään voidaanko tehdä jotain kimpassa. Suunnitellaan yhdessä myös joulut ja lomat ym.”, Anttila neuvoo.
Muitakin pieniä ja helposti toteutettavia muutoksia on tarjolla.
”Ottakaa iltateetraditio. Istukaa alas ja jutelkaa. Mitä kuuluu? Miten päivä on mennyt? Nämä ois loistavia kysymyksiä. Jos toinen pysähtyy miettimään ja vastaamaan, ja vielä kysyy, että miten sun päivä on mennyt, voi lähteä tulemaan erilaisia keskusteluja. Parisuhteessa tarvitaan yhteistä aikaa ja yhdessä olemista. Jos on lapsia, kannattaa ottaa lapset mukaan.”
Anttilan mukaan pieni teehetki ei ole kovin hurja myönnytys perheen hyvinvoinnille.
”Kiireinen ihminen kokee toisen vaativana. ”Sä et huomioi mua” -kommentti onkin vaativa”, Anttila myöntää ja jatkaa:
”Harvoin menee tunteja päivässä, jos vähän huomioi toista! Ongelmana on se, että työ on niin imevää. Miten voin pysähtyä juttelemaan kumppanin kanssa?”
Monella on ihan aidosti aikaa vieviä projekteja, kuten väitöskirjan teko. Voisiko kumppanille antaa jonkin määräajan, esimerkiksi ”teen tätä projektia kaksi kuukautta, ja sitten minulla on enemmän aikaa”?
”Kyllä. Ihminen kestää paremmin asioita, jos on määräaika. ”Mä en pysty tänään juttelemaan, kun mun pää on niin täynnä, palataanko asiaan huomenna?” Iso projekti voi olla parisuhdetta vahvistava asia. Meillä on toiveita toista kohtaan. Jos ei niistä puhuta ääneen, ne muuttuu vaatimuksiksi ja pettymyksiksi”, Anttila varoittaa.
”Jos voidaan puhua, että nyt mulla on väliaikaisesti tämä juttu, tuntuu helpottavalta. Jos toisesta tuntuu, että tätä hommaa jatkuu ikuisesti, alkaa tuntua toivottomalta. Välissä pitää olla sitä arkea.”
Mitä vaihtoehtoja on, jos on aina niitä tärkeitä juttuja?
”Jo se, että asioista ruvetaan puhumaan, vie asioita jonnekin. On tärkeätä tulla kohdatuksi ja kuulluksi. Että toinen ottaa tosissaan sen, etten jaksa näin. Pitää kuunnella kiinnostuneesti ja aktiivisesti, että mitä tähän liittyy”, Anttila vastaa.
Entä jos puhe ei johda mihinkään muutokseen?
”Aina ihmiset eivät löydä ratkaisuja. Aina kuuntelu ei riitä. Aina ihmiset eivät löydä vaihtoehtoja. Sitten pari voi päätyä eroon. Jos kumppanit ovat epävarmoja tällaisissa asioissa, on tärkeää pohtia millaista elämä olisi eron jälkeen. Asia josta ei voi puhua, suurenee meidän päässä”, Anttila kertoo.
Anttilan mielestä ihmiset eivät eroa turhaan. Ero on suuri ja ristiriitainenkin asia, mutta siihen ei ryhdytä koskaan kevyesti.
”Oisko jotain ollut joskus aikaisemmin tehtävissä? Ne jotka eivät ole vielä eronneet, voivat miettiä, mitä voisi tehdä nyt”, Anttila kehottaa.
”Kummallakin on tärkeitä juttuja, kummatkin on väsyneitä ja stressaantuneita, varsinkin pikkulapsiperheissä. Voi priorisoida. Mitkä asiat on välttämättömiä hoitaa ja millä tasolla, nollasta kymppiin. Mikä asia on kahdeksan (arvoinen), mikä kuutonen ja mikä pelkkä ykkönen jne. Voi delegoida. Kuka tai ketkä tekee, ja milloin hoidetaan? Kuinka tarkasti tämä hoidetaan?”, Anttila vinkkaa.
Anttila kehottaa kiireisiä pariskuntia miettimään, onko oikeasti välttämätöntä tehdä asiat niin kuin ensin ajateltiin.
”On tärkeää olla itselleen kriittinen ja armollinen, ja toiselle armollinen”, Anttila vakuuttaa.
Aina joku superihminen pystyy hoitamaan kaiken?
”Hänelle voi sanoa, että hienoa, mä en tällä hetkellä pysty”, Anttila ohjeistaa.
Onko lapsettomilla pareilla ongelmia kodin ja työn yhdistämisessä?
”Ihan samat ongelmat on ajankäytön ja arjen jakamisen kanssa. Kohtaamattomuutta voi olla ihan samalla lailla”, Anttila kertoo.
Varoitukset menevät kuuroille korville
Auttaako se, jos ihminen ilmoittaa jo seurustelun alussa, että olen uraihminen, eikä minusta tule koskaan kotiäitiä tai -isää?
”Ihmiset eivät halua kuulla tällaista, eivätkä välttämättä ymmärrä sen seurauksia. He eivät ymmärrä, mitä se tarkoittaa vaikka kymmenen vuoden ajan, tai mitä se tarkoittaa sitten kun olen 45. Olenko tyytyväinen siihen, että mulla on oma elämä, ja riittääkö se?”, Anttila sanoo.
Mitä haluaisit sanoa nuorille aikuisille?
”Ihminen muuttuu yllättävän pitkään. Mitä me ollaan parikymppisinä voi olla jotain muuta kuin kolmekymppisinä. Mitä me tehdään isona, tai millaisia me ollaan kymmenen vuoden kuluttua? Miten lapset vaikuttaa? Me ei nähdä omaa muutosta, mutta toisen muutos voi olla vaikea hyväksyä”, Anttila kertoo.
Anttilan mukaan asioista pitää opetella puhumaan, ja keskustelua täytyy myös ylläpitää jatkuvasti.
”Moni kertoo, että ”alussa me puhuttiin, mutta nyt me ei olla kymmeneen vuoteen puhuttu”. Arjessa pitää puhua, ja pitää ottaa toinen huomioon. Mikä on se tapa, jolla toista muistaa”, Anttila herättelee.
