KYSYMYS: En osaa yhdistää 5 hengen perhearkea ja kolmivuorotyötä hoitoalalla. Olen ihan poikki enkä nauti mistään. Hermot todella kireällä..
VASTAUS: Viiden hengen perhearjen ja työelämän yhdistäminen on hankalaa kelle tahansa, saati jos on komivuorotyössä. Otan osaa. Laitan alle pari linkkiä, joita voit vilkuilla ja goolettamalla löydät lisää. Niitä lukemalla huomaat, että et taatusti ole yksin tilanteesi kanssa.
Noista linkeistä ja googlettamalla voit löytää monenlaisia käytännön vinkkejä kuinka helpottaa perhearkeasi. Mietin, että ehkä olet jo kuitenkin saanut käytännön "siivoa vähemmän" ja "priorisoi" -vinkkejä riittävästi ympäristöstäsi. Aprikoin mikä saa sinut hakemaan lisäapua tästä palvelusta. Käytännön vinkkejä netistä löydät paremmin muualta. Meidän ainoa poikkeus on se, että tarjoamme kontaktia ammattilaiseen. Keskustelupalstoilla löytyy kontaktia, mutta vain harvoista paikoista saa yhteyden parisuhdealan ammattilaiseen. Mietin kertooko se minulle jotakin.
Viestisi on sinänsä jännä: tunnut haluavan henkilökohtaista yhteyttä ammattilaiseen, mutta kerrot kovin vähän itsestäsi ja tilanteestasi. Pohdin, mitä minun kannattaisi ymmärtää siitä? Kun viesti on näin lyhyt yli- ja väärinymmärtämisen mahdollisuus on valtava. Voisin siis vastata samalla niukkuudella ja ohjata sinua hakeutumaan ammattilaisen kanssa arvioimaan tilannettasi. Seuraavaksi pohtisin miten löytää omalta alueeltasi terapia- ja tukipalveluita ja lopuksi toivottelisin hyvät jatkot.
Mutta näin ammattilaisena kuvittelen sinun hakevan sittenkin jotakin muuta, mutta miten arvata, mitä se muu olisi? Ensimmäisenä voisin kiinnittää huomioni viestisi yleisilmeeseen: niukka, ja painavaan ilmaisuusi: ihan poikki enkä nauti mistään. Hermot todella kireällä. Toiseksi voisin tunnistaa mahdollisia masennuksen oireita: poikki ja en nauti mistään, hermot kireällä. Kolmaneksi voisin nojata yleiseen tietämykseeni ja kokemukseeni lapsiperheiden tilanteista ja ihmisen psyykestä. Voisin vielä ratsastaa sillä tiedolla, että otat yhteyttä aikuisten parisuhdepalveluun ja arvailla sen pohjalta ongelmia lähisuhteissasi. Yritänpä vastailla jotakin sinulle tältä pohjalta ja jätän sinut arviomaan oliko siitä sinulle hyötyä.
Niukka, mutta painava viesti
Kysyn itseltäni, miksi joku haluaisi ilmaista asiansa näin? Niukkuus voisi kertoa kiireestä, välinpitämättömyydestä omaa tilannettaan kohtaan, epäluottamuksesta viestin lukijaa kohtaan, epätoivosta tai uupumuksesta. Tietysti niukkuus voisi kertoa myös huolimattomuudesta ja siitä ettei asia oikeasti niin tärkeä ole, lopun painokkuus ei kuitenkaan näyttäisi tukevan tätä tulkintaa, eikä ainakaan se, mitä tiedän lapsiperhearjesta ja kolmivuorotyöstä.
Nojaan siis ensimmäisiin tulkintoihini ja ne saavat minut ajattelemaan aika vakavia ajatuksia. Huomaan hieman huolestuvani ja mietin olisiko sinulle mahdollista arvioida tilannettasi jonkun ulkopuolisen kanssa. Onko sinulla jotakuta ystävää, sukulaista, jonka arviokykyyn luotat ja jonka uskot olevan sinun puolellasi? Jos tällaista ihmistä ei ole, etsi paikkakunnaltasi ammattilainen neuvolasta, mielenterveystoimistosta, psykiatrian polilta, terveyskeskuksesta, perheneuvonnasta, yksityisiltä markkinoilta tai muualta pohtimaan yhdessä sinun kanssa tilannettasi. Tehkää yhteinen suunnitelma, miten lähdette ratkomaan tilannetta. Ymmärrän, että voit kokea tilanteesi hankalaksi jos paikkakuntasi on pieni. Oman kunnan terveyspalveluita ei ole aina helppo tai viisastakaan käyttää silloin kun itse on alalla. Usein tällaisissa tilanteissa saa kuitenkin käyttää naapurikunnan palveluita ja kolmannelta sektorilta on myös palveluita saatavissa.
Ilmaisusi: "Olen poikki ja en nauti mistään, hermot kireällä"
Yllä mainitut ilmaukset voisivat helposti viitata masennukseen. Olisiko sinun syytä arvioita tätä mahdollisuutta yhdessä jonkun toisen ihmisen kanssa? Ei ole tavatonta uupua ja masentua lapsiperhepyörityksessä. Kun sinun tapauksessasi siihen vielä lisää kolmivuorotyön ei olisi ihme, jos uupuisit. Masennukseen ja uupumukseen voidaan kuitenkin vaikuttaa, mutta kaikki niistä kuitenkin vaativat sen, että ryhdyt jakamaan tilannettasi, kipuasi ja ajatuksiasi jonkun toisen kanssa. Onko se sinulle haastavaa? Onko taustalasi pettymisiä avunsaannissa ja kuulluksi tulemisessa? Jos näin olisi, kehotan sinua olemaan tarkkana sen suhteen, että valitset avata sydämesi sellaiselle ihmiselle, jonka koet turvalliseksi. Jos kyse on ammattilaisesta, et voi etukäteen tietää millainen henkilö vastassasi on. Silloin voi kuitenkin aloittaa siitä, että kertoo kuinka vaikea on luottaa ja kertoa omista asioistaan. Se keskustelu avaa sinulle ripeästi sitä, kuinka paljon on mahdollista rakentaa luottamusta tässä suhteessa.
Yleistä pohdintaa
Sitä mietin, että missä on lasten isä/isät/toinen vanhempi? Miten hän on mukana perheenne arjessa vai elättekö eri talouksissa? Modernia on jaettuvanhemmuus, jossa molemmat vanhemmat osallistuvat niin lasten kuin kodin hoitoon. Olisiko teillä jotakin tekemistä tai uudelleen määrittelyn aihetta tällä saralla? Helpommin sanottu kuin tehty, vai? Jos koet, että perheenne työnjako on vinoutunut tai vastuu kaatuu liika toisen niskoille, on korkea aika keskustella. Oikeudenmukaiseksi koettu työnjako lisää molempien hyvinvointia ja suhteen koettua tyytyväisyyttä. Jos keskustelu ei suju tai yltyy toistuvasti riidaksi, suosittelen hakemaan pariterapeutista apua. Jos toista vanhempaa ei ole käytettävissä, kannattaa pohtia, mistä kaikkialta voisit tukea saada. Väsynyt vanhempi ei ole kenenkään etu, vaan kaikkien tappio. Samalla mietin, miten ylipäänsä koet, saatko riittävästi tukea ympäristöstäsi ja mahdolliselta puolisoltasi? Kokemus, että jää liian yksin on varmin tapa uupua ja masentua. Olipa tuen puute konkreettista kotitöiden kasautumista tai henkistä yksin jäämistä, se syö miestä/naista/lasta/koiraa. Me olemme kaikki laumaeläimiä ja yksin ja tuetta jääminen on meille jo biologisesti kauhistus, vaaran ja stressin paikka. Siksipä toivon, että kurottuisit muita kohdin ja etsisit rinnallesi ihmisiä, joiden kanssa jakaa asioita ja ajatuksia. Jos vaikeutesi kuitenkin piilee juuri tässä, sitä painokkaammin neuvoisin sinua kääntymää ainakin aluksi ammattilaisen puoleen.
Tällaisen vastauksen nyt siis laadin kuvittelemalleni kysyjälle. Toivottavasti siinä oli sinulle jotakin hyödyllistä ja käyttökelpoista.
Toivon sinulle kaikenlaista hyvää syksyn synkän keskelle.
KYSYMYS: Perheessä eletään ruuhkavuosia. Lapset on pieniä, vauvakin viisi kuukautta, mutta meillä riidellään liikaa tai ainakin tuntuu riitaiselta. Ollut ehkä liiankin helppoa aikaisemmin. Nyt rahahuolia, kiirettä, omia toiveita, yhteisiä toiveita, toiveita toiselle. Liikaa monenlaista. Viimeinen, ehkä isoin ongelma on, että emme saa mitä haluamme. Emme ehdi mitä haluaisimme. Ja ikävintä, että tarvitsisimme toiselta tukea moniin eri asioihin, joita joudumme tai haluamme tehdä, mutta toinen ei ehdi tai jaksa kannustaa tai tukea puolisoa.
Apua tarvitaan! Eilen sanoin puolisolleni: “meillä on mun mielestä neljä vaihtoehtoa: minä tarviin apua tai sinä tarviit apua tai me tarvitaan apua tai tässä rämmitään ja selvitään tai ei”.
Puolisoni ei halua puhumaan vieraalle ihmiselle omia asioita. Tuntisi olon ikäväksi, jos joku kyselisi jotain. Itse olen valmis ja halukas yksin tai yhdessä tai päästän mielellään puolisoni yksinkin minne vaan saamaan apua.
VASTAUS: Tuntui toiveikkaalta lukea tätä lähettämääsi kysymystä. Siinä on jotakin päättäväistä. Kuvaisin sitä halulla taistella sen puolesta, minkä koet itsellesi tärkeäksi ja arvokkaaksi. Elätte juuri sitä vaihetta vauvaperheessänne ja parisuhteessanne, jolloin tuntuu, että aika ei riitä mihinkään. Lapsiperheen arjen pyörittäminen vie voimia. Taloudelliset vaikeudet stressaavat ja saattavat kiristää pinnaa myös parisuhteessa. Riidat saavat helposti potkua kiireestä, väsymyksestä, asioiden paljoudesta ja huolista.
Hyvänä ja kannustavana asiana pidän sitä, että teillä on yhteisiä ja toisianne koskevia toiveita henkilökohtaisten toiveittenne lisäksi. Mielestäni se kertoo jotakin suhteenne jatkuvuudesta ja tahdostanne sitoutua toisiinne. Mitä siitä ajattelet? Pohdit, että viimeisin isoin ongelma on kenties siinä, että ette saa, ettekä ehdi sitä mitä haluaisitte. Jäinkin miettimään, miten se helpottaisi elämäänne, että saisitte haluamanne? Auttaisiko se jaksamaan paremmin yhteistä arkea?
Joskus hyvällä arkielämän organisoinnilla, vastuiden jakamisella ja molempia tyydyttävillä sopimuksilla päästään sitä kohti, mitä halutaan. Toisaalta olisiko tässä elämäntilanteessanne hyvä jättää asiat hautumaan ja ottaa ne esiin sitten kun niiden toteuttamiseen on realistisemmat mahdollisuudet? Sen aikaa voisi pyrkiä nauttimaan niistä asioista, jotka perheessänne ja parisuhteessanne on kohdallaan juuri nyt.
Kirjoittamasi pohjalta voisin ajatella, että parisuhteessanne on paljon hyvää vuorovaikutusta, joka sisältää molempien toiveiden, odotusten ja tarpeiden jakamista. Ratkaisemattomienkin pulmien kanssa voi oppia elämään. Keskinäisissä ristiriidoissa on tärkeää, että niistä voidaan keskustella meidän yhteisinä ongelmina, jotka sitten aiheuttavat molemmissa erilaisia tunteita.
Kirjoitat painokkaasti, että tarvitset/tarvitsette apua. Parisuhteenne on merkityksellinen sinulle ja miehellesi! Jos miehesi ei ole vielä halukas lähtemään kanssasi ammattiauttajalle, voit hakeutua avun piiriin yksinkin. Sekin voi auttaa teitä molempia, että pääset keskustelemaan ongelmistanne ulkopuolisen kanssa. Voit ottaa yhteyttä esimerkiksi lähimpään Perheasiain neuvottelukeskukseen. Aloitteellisuutesi yhteisten asioiden puolesta saattaa rohkaista myös miestäsi lähtemään liikkeelle.
KYSYMYS: Kaipaisin jotain apua parisuhteeseemme. Tunnen arjen olevan kiskomista ja kinaamista, kyttäämistä ja kränäämistä.
Taustoja: Olen 35-vuotias nainen, mieheni pari vuotta vanhempi ja meillä on 6- ja 2-vuotiaat lapset. Olemme olleet yhdessä 10 vuotta, joista kuusi naimisissa. Alusta asti meitä on yhdistänyt kiintymys ja sitoutuminen yhdessäoloon, ikinä suhde ei ole ollut riipivää intohimoa. Seksiä on välillä tiiviimmin, välillä on pitkiäkin kuivempia kausia, jolloin jotenkin kadotamme kyvyn päästää toinen lähelle.
Olemme luonteiltamme erilaisia. Mieheni on tasainen rutiinien rakastaja, pikkutarkka ja säästäväinen, hän pitää kotona olemisesta. Minä olen impulsiivisempi, sosiaalisempi ja arvostan kulttuuririentoja.
Huumori välillämme on ollut hauskaa hyväntahtoista piikittelyä, mutta nyt kun suhteemme on ollut pitkään ollut vähän huonolla tolalla, en ole kestänyt enää sarkastista kommentointia. En enää tiedä, mikä on hyväntahtoista vitsiä ja mikä pilkkaa, kaikki on alkanut tuntua ilkeilyltä.
Molemmat olemme akateemisesti koulutettuja ja työmme ovat asiantuntijatehtäviä, jotka teettävät töitä myös iltaisin.
Ennen toista lasta kävimme läpi lapsettomuushoitoja vuoden ajan, se oli rankkaa aikaa. Vaihdoin samaan aikaan myös uuteen ammattiin ja uuden työidentiteetin omaksuminen on muuttanut myös parisuhteemme dynamiikkaa. Tuntuu, että oma voimaantumiseni työelämässä on heilauttanut parisuhteen tasapainoa. Myönnän, että usein olen päällepäsmäri. Minua ärsyttää, kun mieheni ei seuraa maailman menoa ja joudun selostamaan hänelle, mitä lehdissä tai uutisissa on ollut. Mieheni toisaalta yrittää kontrolloida minua ja ohjailla tekemisiäni. Parisuhteessamme on molemmilla itsenäisyyttä ja vapautta, mutta toisaalta kontrollointia, ja usein tunnen itseni myös yksinäiseksi.
Kiistaa aiheuttaa mm. minun jatkuva työntekoni. Joudun koulutustehtäviä varten tekemään valmistelutöitä joka ilta lasten mentyä nukkumaan, yhteistä aikaa ei meinaa riittää. Myös netissä (minä) ja konsolipelien äärellä (mieheni) tulee vietettyä liikaa aikaa. Ja sitten kun yhteistä aikaa joskus olisi, emme tiedä mitä yhdessä tekisimme. Meitä kiinnostavat eri tv-ohjelmat, minua hirvittää ajatuskin lautapelien pelaamisesta. Ulos emme kahdestaan pääse, kun lastenhoitoapua ei ole saatavilla (isovanhemmat asuvat kaukana, kummit ovat kiireisiä). Joskus kun pääsemme kahdestaan jonnekin, joko istumme kiusaantuneina seiniin tuijotellen, tai riitelemme.
Käymme jatkuvasti kauppaa ja viivytystaistelua sillä, kumpi saa jäädä aamulla pitkään nukkumaan, kumpi vaihtaa vaipan, kumpi nousee yöllä korjaamaan lapsen peittoa, kumpi menee lasten kanssa puistoon, miten paljon saa käyttää aikaa omiin harrastuksiin. Seksilläkin välillä käydään kauppaa, tunnen että en halua seksiä, jos ei muuta hellyyttä ja hyväksyntää ole tullut päivän aikana.
Myös kotityöt aiheuttavat kränää, mieheni tekee mielestään kaikki kotityöt, vaikka tosiasiassa työt (pyykki, tiskit, siivoaminen) jakautuvat mielestäni melko tasan. Mieheni on lasten kanssa ihana ja jaksaa muksujen hössötystä minua paremmin. Minä olen usein väsynyt tekemättömien töitteni kanssa. Tuntuu, että kotonakaan mikään ei riitä, mies usein alleviivaa sitä, miten hän on taas tehnyt kaiken. Lapset purnaavat, kun en jaksa leikkiä vaan haluaisin vaan hetken rauhaa, kadota yksin sanomalehden taakse.
Parisuhteestamme puuttuu nyt ilo. Kaikki on ankeaa, emme puhu toisillemme, paitsi silloin kun kinastelemme. Harmittaa riidellä lasten kuullen, se hermostuttaa heitä selvästi.
Mitä konkreettista voisimme tehdä? Millä lauseilla avaisimme tilannetta? Molemmilla on halu olla yhdessä ja korjata suhdetta kivemmaksi, mutta emme oikein osaa!
VASTAUS: Kuulostaa lapsiperheen arjelta. Kaksi alle kouluikäistä lasta ja molemmilla vanhemmilla vaativa työ, johon liittyy myös iltatöitä kotona. Ainoa mahdollisuus olla kahdenkesken olisi silloin, kun lapset ovat menneet nukkumaan, mutta silloin pitää tehdä työhön liittyviä valmisteluja. Joskus tosin jää myös yhteistä aikaa, mutta silloin tuntuu, että ette osaa käyttää sitä niin, että yhdessä nauttisitte siitä. Ja niinhän se usein on, että kun aikaa on vähän, niin paineet onnistumisesta pilaavat sen vähäisenkin yhteisen ajan.
Netti ja konsolipelit ovat hyvä tapa välttää yhdessäoloa. Ne takaavat molemmille oman tilan ja rauhan. Jos joskus haluatte kuitenkin käyttää tämän oman ajan parisuhteenne hyväksi, niin ehdotan, että laitatte pelit ja netin pois ja mietitte muutamaa asiaa. Ensin molemmat itsenäisesti, ja sitten yhdessä.
Ensimmäinen kysymys: Mitkä kolme asiaa muuttaisit parisuhteessanne, jos pystyisit? Toinen kysymys: Mitä toivot puolisosi tekevän toisin? Kolmas kysymys: Mitä itse haluat tehdä sen eteen, että parisuhteenne olisi hieman parempi? Neljäs kysymys: Mitä hyvää näet puolisossasi nyt?
Miettikään molemmat ensin itsenäisesti vastausta näihin kysymyksiin. Kirjoittakaa ne paperille. Käyttäkää sitten yksi tunti tähän keskusteluun. Ja lopuksi: sopikaa vähintään kahdesta konkreettisesta muutoksesta, joihin molemmat haluatte sitoutua.
Tsemppiä!
Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Tällä kertaa aiheena on työn tuoman paineen vaikutus parisuhteeseen.
Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.
Modernin ajan ihmisen elämään on tullut paljon mukavuuksia. Työaika on virallisesti ehkä historian lyhyin. Silti työ kilpailee voimakkaasti parisuhteen ja kodin kanssa. Työ on monen ihmisen mielessä kaiken aikaa. Työelämä tarjoaa aivan uusia älyllisiä ja sosiaalisia haasteita ja houkutuksia.
Suomalaiset naiset ovat tehneet maailmanennätyksen kokopäivätöissä käymisessä. Useimmissa muissa maissa naimisiin menevät naiset alkavat omistautua kodille ja perheelle. Suomessa aikuisten on käytännössä pakko käydä töissä voidakseen asua jossakin. Väsyneet miehet ja naiset palaavat töistä kotiin, jossa odottaa uusi työmaa. Ei ihme, että työn ja kodin yhteensovittamisesta puhutaan paljon. Perheneuvoja Lauri Anttilan mielestä siitä pitäisi puhua vieläkin enemmän.
Työterveyslaitoksen vuoden 2009 tutkimuksen mukaan työssäkäyvistä yli puolet arvioi, etteivät kotiasiat häiritse juuri koskaan työhön keskittymistä. Samaan aikaan enemmistö koki, että ansiotyö aiheuttaa kotiasioiden laiminlyöntiä ainakin joskus. Asennemittauksissa perhettä arvostetaan, mutta työ hallitsee ajankäyttöä ja sanelee päivän rytmin.
Suomalaiset väittävät arvostavansa perhettä eniten
”Arvostukset vaihtelee. Milloin työ on tärkein, milloin koti. Nää menee suhdanteiden mukaan. Kun on töistä tiukkaa ja yt:t joka puolella, työ ajaa ohi. Se on vähän feikkiä sanoa, että perheen arvostus nousee. Työllä on tosi merkittävä rooli meidän hyvinvoinnin kannalta”, sanoo Lauri Anttila.
”Ihmiset tarvitsee rahaa meidän yhteiskunnassa. Jos ihmisellä ei ole rahaa, on vaikeaa löytää tärkeitä arvoja omasta itsestä, luonnosta ja vapaaehtoistyöstä. Ensi sijalla on riittävän toimeentulon takaaminen. Työ tuo sisältöä ja rytmiä päivään.”
Kuinka usein työn ja kodin yhteensovittaminen tulee esiin pariterapiassa?
”Aika usein tulee esille, se on aika iso stressitekijä monessa perheessä kyllä. Ihmiset ajattelevat, että töissä on vaikeaa. Työtä ei voi tehdä omilla ehdoilla, vaan työnantaja määrittelee ne. Työtahti on kova, ja varsinkin nää it-jutut, sähköpostit ym. tuo stressiä. Monet tuntee siitä syyllisyyttä. Monet kokee työn mielekkäänä, mutta se on selvä aikarosvo”, Anttila kertoo.
Anttilan mukaan työstään innostunut ei itse välttämättä koe runsasta työntekoa haittana.
”Työntekijä ei välttämättä koe itse ristiriitaa, mutta puoliso ja lapset voivat kokea. Kotona on vaikeaa löytää rauhallista soppea, jossa voi näpytellä rauhassa tai puhua puhelua ulkomaille.”
Duunari voi olla paras kumppani
Työterveyslaitoksen mukaan kotiaan joutuvat laiminlyömään useimmiten yrittäjät, toimihenkilöt ja esimiesasemassa olevat. Kellokortista näyttää tulleen monelle suorittavan tason työntekijälle pelastus. Asiantuntija- ja johtotehtävissä käytetään joustavaa kokonaistyöaikaa, mikä monissa tapauksissa merkitsee jatkuvaa töissä tai valmiudessa oloa. Naisilla kodin laiminlyönnin kokemukset ovat viime aikoina lisääntyneet. Psyykkinen oireilu, kuten masentuneisuuden tunne, unettomuus, ärtyisyys ja uupumus ovat myös lisääntyneet.
TTL:n mukaan tasa-arvoista kotitöiden jakoa kannatetaan nykyään yleisesti asennetasolla, mutta käytännössä perhevapaat ja kotityöt kasautuvat naisille, joille jää vähemmän aikaa ja energiaa panostaa työhön. Naiset tekevät miehiä useammin kompromisseja perheen hyväksi.
”Ihmisten asenne voi olla tasa-arvoinen, mutta onko työantajan asenne? Töissä voi olla vaikeaa lähteä pyytämään vapaata. Tämä voi olla myös rahasta kiinni. Tästä pitäisi puhua vielä enemmän. Välillä ryöpsähtää jokin isyyskeskustelu, sitten se vaietaan. Nuoret ovat erilaisia. Uusien sukupolvien mukana tulee muutos”, Anttila uskoo.
Anttilan mukaan pelkkä asennemuutos ei riitä, vaan tarvitaan muutoksia lainsäädäntöön. Perhevapaiden kustannukset voisi jakaa eläkemaksujen tapaan tasan kaikille.
Anttilan vastaanotolla eivät valita vain kotiäidit tai työelämän naispuoliset altavastaajat. Naiset saattavat satsata opintoihin ja työhön paljonkin aikaa, ja he haluavat usein varmistaa hyvän työmarkkina-aseman huonoina ja hyvinä aikoina.
”Nykyään nainenkin voi tehdä enemmän töitä”, Anttila sanoo.
Pohdimme parisuhteeseen vaikuttavia sukupuolirooleja. Eikö naisilla ole enemmän kanssasisaria, joille valittaa, että ukko on aina töissä? Uranaisen mies taas saattaa kokea, että kavereiden vaimot ovat kotihengettäriä oman siipan rinnalla.
”Kokeeko mies, ettei saa naisen huomiota? Äkkiä sitä huomiota haetaan muualta. Onko miesten lähtöherkkyys (tämän seurausta)?”, Anttila pohtii.
Usein pikkulapsiperheessä nainen huomioi Anttilan mukaan ykkösenä lapset, ja mies voi kokea olevansa syrjässä.
”Kun nainen menee (takaisin) töihin, se jatkuu, ettei parisuhteeseen satsata. Nainen haluaa oman elämänsä takaisin, oman päänsä ja oman kroppansa. Jos työpaikalla joku alkaa kiinnostua susta, tuntuu että hei, mä oon muutakin kuin ruoanlaittaja”, Anttila kuvailee.
Työpaikan ihastumiset eivät välttämättä johda mihinkään sen kummempaan, mutta loukkaukset voivat olla verisiä henkiselläkin puolella.
”Tästä voi koitua henkistä uskottomuutta, jos parisuhteen hoito on jäänyt tekemättä. Ei ole yritetty saada lastenhoitajaa ja tehty asioita yhdessä. Menty leffaan tai tehty perheen kanssa asioita. Läheisyys jää pois. Yhtäkkiä huomataan, että ollaan vieraantuneita. Kun ihmiset etääntyvät toisistaan, mitä mielelle tapahtuu? Ihminen kaipaa seuraa ja läheisyyttä ja huomiota”, Anttila sanoo.
Ihminen on kolmipyörä
Anttilan mielestä ihminen on kokonaisuus, ja kaikkien elämän tärkeiden palasten pitäisi sopia yhteen. Hän vertaa ihmisen elämää kolmipyörään. Pyörät ovat perhe / parisuhde, työ ja oma aika / mieli.
”Jos yksi kolmipyörän kumeista on tyhjä, se vaikeuttaa ihmisen elämää ja kolmipyörän etenemistä. Jos jokin tärkeä asia on huonosti, se vaikuttaa meidän koko elämään. Jos vaikka pomon kanssa ei mene hyvin, kyllä se heijastuu perhe-elämään”, Anttila muistuttaa.
Jyväskylän yliopiston tutkimukset työyhteisöjen perhemyönteisyydestä antavat samansuuntaisia tuloksia. Parhaiten työn ja kodin yhteensovittaminen sujuu silloin, kun ihmisellä on hallinnan tunne sekä työssä että kotona, ja kun hän omaa sen lisäksi myös hyvät yksilölliset stressinhallintakeinot.
Työ on mielentila
”Parisuhteessa työ on kolmas pyörä, uskottomuuteen verrattava asia silloin kun työ on tärkeämpi kuin kumppani. Se on kierre. Kun kotona on yhä vähemmän puhetta, on myös vähemmän henkistä läheisyyttä, ja se voi johtaa fyysisen läheisyyden vähenemiseen. Kumpikin alkaa järjestellä aikaansa omilla ehdoilla”, Anttila valaisee.
”Työ on usein mielentila. Ihmiset ei mene vain fyysisesti, vaan myös psyykkisesti sinne. Töissä ollaan asioiden kanssa tekemisissä. Niiden kanssa on helpompi olla kuin tunteiden kanssa. Kaikki kotona odottavat parisuhderistiriidat, lasten kasvatus, kotityöt ja uusperhekuviot ovat usein vaativampia. Työ on helpommin hallittava mielentila, joka jää helposti päälle kun työaika loppuu”, kuvailee Anttila.
”Työkavereiden kanssa on helpompi puhua asioista kuin kotona. On vaikea hypätä työmoodista arkipäivän maksalaatikkokeskusteluihin. Arkipäivän kohtaamisia on oltava riittävästi, että säilyisi semmoinen kotikieli. Pitäisi olla yhteisiä asioita, joista voi olla kiinnostunut.”
Anttilan mielestä toisen arkipäivästä kiinnostuminen voi olla vaikeaa. Ihmiset suoriutuvat usein väsyneinäkin pakollisista lasten- ja kodinhoitokuvioista, mutta kumppanin kuulumiset jäävät helposti syrjään.
Kaksi tärkeää matkaa
Mitkä ovat pahimmat ongelmat työn ja kodin yhteensovittamisessa?
”Rajapinta. Osataanko erottaa työ ja koti toisistaan, periaatteessa ja käytännössä. Työmatka ja kotimatka on loistavat sanat. Työmatkalla asetutaan työmoodiin. Kotimatkalla laitetaan työ sivuun ja aletaan miettiä kotiasioita. Mitäs me syödään tänään, pitäiskö soittaa puolisolle jne.”, Anttila sanoo.
”Jos työasioita pitää vielä illalla hoitaa, vaikuttaa se siihen, miten on läsnä perheen arjessa. Jos ei ole läsnä, rupeaa puhe loppumaan. Jos ei saa häiritä toista, alkaa se vaikuttaa henkiseen ja fyysiseen läheisyyteen. Kohta kotona on kaksi ihmistä ilman aikuista kumppanuutta.”
Mitä asialle voi tehdä?
”Ihmisten pitää opetella kalenterimenettely. Istahdetaan tiettynä päivänä alas ja tsiigataan tulevan viikon tapahtumat. Mietitään voidaanko tehdä jotain kimpassa. Suunnitellaan yhdessä myös joulut ja lomat ym.”, Anttila neuvoo.
Muitakin pieniä ja helposti toteutettavia muutoksia on tarjolla.
”Ottakaa iltateetraditio. Istukaa alas ja jutelkaa. Mitä kuuluu? Miten päivä on mennyt? Nämä ois loistavia kysymyksiä. Jos toinen pysähtyy miettimään ja vastaamaan, ja vielä kysyy, että miten sun päivä on mennyt, voi lähteä tulemaan erilaisia keskusteluja. Parisuhteessa tarvitaan yhteistä aikaa ja yhdessä olemista. Jos on lapsia, kannattaa ottaa lapset mukaan.”
Anttilan mukaan pieni teehetki ei ole kovin hurja myönnytys perheen hyvinvoinnille.
”Kiireinen ihminen kokee toisen vaativana. ”Sä et huomioi mua” -kommentti onkin vaativa”, Anttila myöntää ja jatkaa:
”Harvoin menee tunteja päivässä, jos vähän huomioi toista! Ongelmana on se, että työ on niin imevää. Miten voin pysähtyä juttelemaan kumppanin kanssa?”
Monella on ihan aidosti aikaa vieviä projekteja, kuten väitöskirjan teko. Voisiko kumppanille antaa jonkin määräajan, esimerkiksi ”teen tätä projektia kaksi kuukautta, ja sitten minulla on enemmän aikaa”?
”Kyllä. Ihminen kestää paremmin asioita, jos on määräaika. ”Mä en pysty tänään juttelemaan, kun mun pää on niin täynnä, palataanko asiaan huomenna?” Iso projekti voi olla parisuhdetta vahvistava asia. Meillä on toiveita toista kohtaan. Jos ei niistä puhuta ääneen, ne muuttuu vaatimuksiksi ja pettymyksiksi”, Anttila varoittaa.
”Jos voidaan puhua, että nyt mulla on väliaikaisesti tämä juttu, tuntuu helpottavalta. Jos toisesta tuntuu, että tätä hommaa jatkuu ikuisesti, alkaa tuntua toivottomalta. Välissä pitää olla sitä arkea.”
Mitä vaihtoehtoja on, jos on aina niitä tärkeitä juttuja?
”Jo se, että asioista ruvetaan puhumaan, vie asioita jonnekin. On tärkeätä tulla kohdatuksi ja kuulluksi. Että toinen ottaa tosissaan sen, etten jaksa näin. Pitää kuunnella kiinnostuneesti ja aktiivisesti, että mitä tähän liittyy”, Anttila vastaa.
Entä jos puhe ei johda mihinkään muutokseen?
”Aina ihmiset eivät löydä ratkaisuja. Aina kuuntelu ei riitä. Aina ihmiset eivät löydä vaihtoehtoja. Sitten pari voi päätyä eroon. Jos kumppanit ovat epävarmoja tällaisissa asioissa, on tärkeää pohtia millaista elämä olisi eron jälkeen. Asia josta ei voi puhua, suurenee meidän päässä”, Anttila kertoo.
Anttilan mielestä ihmiset eivät eroa turhaan. Ero on suuri ja ristiriitainenkin asia, mutta siihen ei ryhdytä koskaan kevyesti.
”Oisko jotain ollut joskus aikaisemmin tehtävissä? Ne jotka eivät ole vielä eronneet, voivat miettiä, mitä voisi tehdä nyt”, Anttila kehottaa.
”Kummallakin on tärkeitä juttuja, kummatkin on väsyneitä ja stressaantuneita, varsinkin pikkulapsiperheissä. Voi priorisoida. Mitkä asiat on välttämättömiä hoitaa ja millä tasolla, nollasta kymppiin. Mikä asia on kahdeksan (arvoinen), mikä kuutonen ja mikä pelkkä ykkönen jne. Voi delegoida. Kuka tai ketkä tekee, ja milloin hoidetaan? Kuinka tarkasti tämä hoidetaan?”, Anttila vinkkaa.
Anttila kehottaa kiireisiä pariskuntia miettimään, onko oikeasti välttämätöntä tehdä asiat niin kuin ensin ajateltiin.
”On tärkeää olla itselleen kriittinen ja armollinen, ja toiselle armollinen”, Anttila vakuuttaa.
Aina joku superihminen pystyy hoitamaan kaiken?
”Hänelle voi sanoa, että hienoa, mä en tällä hetkellä pysty”, Anttila ohjeistaa.
Onko lapsettomilla pareilla ongelmia kodin ja työn yhdistämisessä?
”Ihan samat ongelmat on ajankäytön ja arjen jakamisen kanssa. Kohtaamattomuutta voi olla ihan samalla lailla”, Anttila kertoo.
Varoitukset menevät kuuroille korville
Auttaako se, jos ihminen ilmoittaa jo seurustelun alussa, että olen uraihminen, eikä minusta tule koskaan kotiäitiä tai -isää?
”Ihmiset eivät halua kuulla tällaista, eivätkä välttämättä ymmärrä sen seurauksia. He eivät ymmärrä, mitä se tarkoittaa vaikka kymmenen vuoden ajan, tai mitä se tarkoittaa sitten kun olen 45. Olenko tyytyväinen siihen, että mulla on oma elämä, ja riittääkö se?”, Anttila sanoo.
Mitä haluaisit sanoa nuorille aikuisille?
”Ihminen muuttuu yllättävän pitkään. Mitä me ollaan parikymppisinä voi olla jotain muuta kuin kolmekymppisinä. Mitä me tehdään isona, tai millaisia me ollaan kymmenen vuoden kuluttua? Miten lapset vaikuttaa? Me ei nähdä omaa muutosta, mutta toisen muutos voi olla vaikea hyväksyä”, Anttila kertoo.
Anttilan mukaan asioista pitää opetella puhumaan, ja keskustelua täytyy myös ylläpitää jatkuvasti.
”Moni kertoo, että ”alussa me puhuttiin, mutta nyt me ei olla kymmeneen vuoteen puhuttu”. Arjessa pitää puhua, ja pitää ottaa toinen huomioon. Mikä on se tapa, jolla toista muistaa”, Anttila herättelee.
