KYSYMYS: Olen avioliitossa miehen kanssa, joka on itseäni viisi vuotta nuorempi. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Vuosi sitten hain työpaikkaan töihin, joka oli aina ollut haaveeni ja unelmani, pääsin sinne töihin. Vuoden vaihteen jälkeen alkoi tulla ongelmia lasten aikaisen heräämisen kanssa, koska työmatkani oli melko pitkä, piti lapset viedä hoitoon jo ennen kuutta. Yritin ehdottaa miehelleni, että muuttaisimme lähemmäksi, mutta hän ei useista pyynnöistä huolimatta suostunut. Asumme hänen kotipaikkakunnallaan ja hän aina vetosi siihen, ettei hänellä olisi elämässä sittrn mitään. Itse tunnen täällä asuessani, että minulla ei ole mitään. Kevättä kohti mentäedsä lapset oli todella väsyneitä ja tein ratkaisun että jään hetkeksi vielä hoitovapaalle, kun oni mahdollisuus. Elättelin toiveita, että ennen töihin paluuta mies suostuisi muuttoon. Toisin kävi. Hän ei edes suostunut keskustelemaan asiasta. Lapsiani ajatellrn sanouduin irti tuosta unelmien työpaikasta ja sain töitä lähempää.
Nyt tilanne on se, että kadun aivan hirveästi tuota irtisanoutimista, se vaikuttaa joka päiväiseen elämäämme. Myös käyttäytyminen miestäni kohtaan on muuttunut niin, etten pysty oikeastaan edes puhumaan hänelle, kohtelen kuin ilmaa. Tunnen että hän on suurin syyllinen siihen, että en voinut jatkaa työpaikassani. En vain voi itselleni mitään.
Muuttamisesta haaveilen ja puhun joka viikko, mutta syyt ovat hänellä nyt muuttuneet siihen suuntaan, ettei hän halua muuttaa sen takia kun käyttäydyn häntä kohtaan ikävästi. Mutta minulla ei ole edes halukkuutta käyttäytyä muuten, koska hänkäön ei ota minun tarvetta huomioon ja ei ymmärrä sitä kuinka iso asia mikylle oli olla juuri siellä työpaikassa. Myöskään hän ei halua keskustella näistä asioista ja syyttää tavallaan minua siitä, että miksi edes olen halunnut muuttaa tänne.
Mitä minun pitäisi tehdä? Tuntuu etten jaksa enää päivisin töiden jälkeen mitään, kun tämä asia vaivaa minua. Suunnittelen jo vain lähteväni lapsien kanssa, jotta voisin uudelleen hakea haaveitteni työpaikkaan. Tätä asiaa on nyt vatvottu puoli vuotta ja mieheni kuvittelee että kun asiasta ei puhu niin se unohtuu. Olen myös alkanut miettiä asioita siltä kantilta, että tämä on mun ainoo elämä ja miksi mä en voisi elää sitä niin kuin itse haluan enkä niin kuin joku toinen sanelee...
Haaveet ja niiden toteutuminen, 38
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kerrot, että olit hakenut, päässyt töihin ja irtisanoutunut unelmiesi työpaikasta, joka sijaitsi sen verran kaukana kotoanne, että siitä aiheutui hankaluutta kahden alle kouluikäisen lapsen hoitopäiviin liittyen. Ratkaisuksi ongelmaan olet ehdottanut muuttoa lähemmäksi työpaikkaa, mutta miehesi ei ole suostunut ehdotukseesi. Koet, että miehesi on syyllinen tilanteeseen. Mainitset, että suunnittelet lähteväsi lapsien kanssa, jotta voisit uudelleen hakea haaveittesi työpaikkaan. Mietit, mitä pitäisi tehdä tai miksi et voisi elää elämääsi niin kuin itse haluat.
Pienten lasten äideille saattaa usein olla haasteena yhdistää omaa työuraa ja äitinä olemista. Vanhempina meille on tärkeää omien lasten hyvinvointi. Kun teemme päätöksiä, niin pyrimme siihen, että lapsilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Sen lisäksi erityisesti suomalaisille naisille itsenäisyys, työura ja mielekkään työn tekeminen ovat usein myös tärkeitä asioita elämässä. Kun nämä kaksi toivetta tai odotusta ovat ristiriidassa, niin se saattaa aiheuttaa meille paljon ahdistusta ja turhautumista. Joudumme pohtimaan sitä, mikä meille on kaikkein tärkeintä. Jäin miettimään, onko näiden molempien asioiden toteuduttava juuri tässä hetkessä? Voisiko harkita, että omaan työhaaveeseen panostaa sen jälkeen, kun lapset ovat vähän isompia? Pelkäätkö mahdollisesti, että unelmatyötä ei voi tehdä tai sitä ei enää ole olemassa muutaman vuoden kuluttua?
Näissä hetkissä, kun omassa elämässä kohtaamme arvoristiriitoja, niin haemme ymmärrettävästi tukea puolisoltamme. Yritämme löytää ja ehdottaa ratkaisuja tilanteeseen. Jos puoliso ei reagoi haluamallamme tavalla, saattaa olla, että hän saa ”niskaansa” kaiken meidän ahdistuksemme, turhautumisemme ja vihan, joka omaan tilanteeseemme liittyy. Jäin miettimään, tunnetko jääneesi yksin? Oletko kertonut miehellesi, mitä kaikkea tuo unelma tarkoittaa ja merkitsee sinulle? Olisiko mahdollista laajentaa keskustelua myös siihen, mitä miehesi arvostaa ja haluaa elämässään? Miten nämä kummankin unelmat ovat ristiriidassa? Voisiko löytyä joku yhteisesti sopiva ratkaisu? Onko muuttaminen ainoa vaihtoehto? Voisiko ostaa lastenhoitoa palveluna esimerkiksi aamuisin ja iltaisin muutamia tunteja? Voisiko unelmatyötä tehdä osittain etätyönä tai lyhennettyä työviikkoa?
Kerrot myös yhtenä vaihtoehtona, että voisit muuttaa yksin lasten kanssa ja tehdä unelmatyöpaikassa töitä tässä hetkessä. Jäin miettimään, että mitä parisuhde tai perhe sinulle merkitsevät? Onko merkitystä sillä, että lasten isä asuisi eri paikassa? Oletko valmis jopa eroamaan miehestäsi, jotta voit tehdä unelmatyötäsi? Joskus saatetaan unohtaa, että työ saattaa loppua jonain päivänä yritysten yhdistymisten, irtisanomisen tai vaikka oman sairastumisen tai tapaturman seurauksena. Läheiset ihmissuhteet tulevat olemaan elämässämme jossain muodossa loppuelämämme ajan. Saatamme toki erota lapsen isästä tai äidistä, mutta ne ihmiset pysyvät jollain tavalla meidän elämässämme lastemme kautta.
Olet suurten kysymysten äärellä, jossa ei ole yhtä oikeaa vastausta tai tapaa toimia. Nämä pohdinnat saattavat nostaa esille paljon tunteita, joita saattaa purkaa toiseen. Toivon, että otat itsellesi rauhassa aikaa selkiyttää omia arvojasi, haaveitasi ja niiden yhteensovittamista. Ehkä voit kertoa miehellesi tunteistasi ja ristiriitaisesta olostasi ja pyytää apua.
KYSYMYS: Olenko liian tyly jos katson, että nuoren naisen realiteetit ovat sekaisin, jos se ilmoittaa haluavansa musiikki- ja elokuva-alalle töihin? Ja sitten en sano sille enää mitään tai käy samassa yökerhossa kuin se. Ikää minulla on jo 36 ja olen nähnyt liikaa sellaista, että kyseisellä alalla on vaikea menestyä niin, että siillä pystyisi elättämään itsensä.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Se herättää monia kysymyksiä. Pohdit sitä, oletko liian tyly naiselle, joka haluaa työskennellä elokuva- ja musiikkialalla. Liität viestissäsi tylyyden siihen, että olet katkaissut naisen kanssa keskusteluyhteyden, etkä käy hänen kanssaan enää samassa yökerhossa. Et kirjoita tarkemmin, mikä suhteesi naiseen on. Seurusteletteko vai oletteko esimerkiksi hyvänpäiväntuttuja?
Joka tapauksessa naisen tulevaisuuden haaveet herättävät sinussa voimakkaita tunteita, mistä kertoo tarpeesi katkaista välit häneen kokonaan.
Mietin, mitä mielikuvia ja merkityksiä liität elokuva- ja musiikkialaan? Viestistäsi tulee ilmi, että sinulla on jokin käsitys naisen unelma-aloista. Halutessasi voisit myös tukea naista välittämällä asianmukaista tietoa ja luomalla realistisen kuvan kyseisistä aloista. Toisaalta et erittele tarkemmin, mistä työstä olisi kysymys. Elokuva- ja musiikkialalla voi työskennellä käsitykseni mukaan hyvin monenlaisissa tehtävissä: konserttipianistina, äänisuunnittelijana, puvustajana ja valomiehenä, vain joitakin mainitakseni. Todellisuudessa monet myös elättävät itsensä työskentelemällä juuri elokuvan ja musiikin parissa, minkä vuoksi kirjoittamasi naisen työsuunnitelmat ovat ihan realistisia.
Kiinnostun ennen kaikkea siitä, miksi juuri tämä nainen ja hänen haaveensa herättävät sinussa näin voimakkaita tunteita. Pidän tärkeänä, että jokainen ihminen saa etsiä oman polkunsa – joskus kantapäänkin kautta. Kannustan unelmoimaan, yrittämään ja etsimään sitä, millä tavoin unelmistaan voisi tehdä totta.
KYSYMYS: En osaa yhdistää 5 hengen perhearkea ja kolmivuorotyötä hoitoalalla. Olen ihan poikki enkä nauti mistään. Hermot todella kireällä..
VASTAUS: Viiden hengen perhearjen ja työelämän yhdistäminen on hankalaa kelle tahansa, saati jos on komivuorotyössä. Otan osaa. Laitan alle pari linkkiä, joita voit vilkuilla ja goolettamalla löydät lisää. Niitä lukemalla huomaat, että et taatusti ole yksin tilanteesi kanssa.
Noista linkeistä ja googlettamalla voit löytää monenlaisia käytännön vinkkejä kuinka helpottaa perhearkeasi. Mietin, että ehkä olet jo kuitenkin saanut käytännön "siivoa vähemmän" ja "priorisoi" -vinkkejä riittävästi ympäristöstäsi. Aprikoin mikä saa sinut hakemaan lisäapua tästä palvelusta. Käytännön vinkkejä netistä löydät paremmin muualta. Meidän ainoa poikkeus on se, että tarjoamme kontaktia ammattilaiseen. Keskustelupalstoilla löytyy kontaktia, mutta vain harvoista paikoista saa yhteyden parisuhdealan ammattilaiseen. Mietin kertooko se minulle jotakin.
Viestisi on sinänsä jännä: tunnut haluavan henkilökohtaista yhteyttä ammattilaiseen, mutta kerrot kovin vähän itsestäsi ja tilanteestasi. Pohdin, mitä minun kannattaisi ymmärtää siitä? Kun viesti on näin lyhyt yli- ja väärinymmärtämisen mahdollisuus on valtava. Voisin siis vastata samalla niukkuudella ja ohjata sinua hakeutumaan ammattilaisen kanssa arvioimaan tilannettasi. Seuraavaksi pohtisin miten löytää omalta alueeltasi terapia- ja tukipalveluita ja lopuksi toivottelisin hyvät jatkot.
Mutta näin ammattilaisena kuvittelen sinun hakevan sittenkin jotakin muuta, mutta miten arvata, mitä se muu olisi? Ensimmäisenä voisin kiinnittää huomioni viestisi yleisilmeeseen: niukka, ja painavaan ilmaisuusi: ihan poikki enkä nauti mistään. Hermot todella kireällä. Toiseksi voisin tunnistaa mahdollisia masennuksen oireita: poikki ja en nauti mistään, hermot kireällä. Kolmaneksi voisin nojata yleiseen tietämykseeni ja kokemukseeni lapsiperheiden tilanteista ja ihmisen psyykestä. Voisin vielä ratsastaa sillä tiedolla, että otat yhteyttä aikuisten parisuhdepalveluun ja arvailla sen pohjalta ongelmia lähisuhteissasi. Yritänpä vastailla jotakin sinulle tältä pohjalta ja jätän sinut arviomaan oliko siitä sinulle hyötyä.
Niukka, mutta painava viesti
Kysyn itseltäni, miksi joku haluaisi ilmaista asiansa näin? Niukkuus voisi kertoa kiireestä, välinpitämättömyydestä omaa tilannettaan kohtaan, epäluottamuksesta viestin lukijaa kohtaan, epätoivosta tai uupumuksesta. Tietysti niukkuus voisi kertoa myös huolimattomuudesta ja siitä ettei asia oikeasti niin tärkeä ole, lopun painokkuus ei kuitenkaan näyttäisi tukevan tätä tulkintaa, eikä ainakaan se, mitä tiedän lapsiperhearjesta ja kolmivuorotyöstä.
Nojaan siis ensimmäisiin tulkintoihini ja ne saavat minut ajattelemaan aika vakavia ajatuksia. Huomaan hieman huolestuvani ja mietin olisiko sinulle mahdollista arvioida tilannettasi jonkun ulkopuolisen kanssa. Onko sinulla jotakuta ystävää, sukulaista, jonka arviokykyyn luotat ja jonka uskot olevan sinun puolellasi? Jos tällaista ihmistä ei ole, etsi paikkakunnaltasi ammattilainen neuvolasta, mielenterveystoimistosta, psykiatrian polilta, terveyskeskuksesta, perheneuvonnasta, yksityisiltä markkinoilta tai muualta pohtimaan yhdessä sinun kanssa tilannettasi. Tehkää yhteinen suunnitelma, miten lähdette ratkomaan tilannetta. Ymmärrän, että voit kokea tilanteesi hankalaksi jos paikkakuntasi on pieni. Oman kunnan terveyspalveluita ei ole aina helppo tai viisastakaan käyttää silloin kun itse on alalla. Usein tällaisissa tilanteissa saa kuitenkin käyttää naapurikunnan palveluita ja kolmannelta sektorilta on myös palveluita saatavissa.
Ilmaisusi: "Olen poikki ja en nauti mistään, hermot kireällä"
Yllä mainitut ilmaukset voisivat helposti viitata masennukseen. Olisiko sinun syytä arvioita tätä mahdollisuutta yhdessä jonkun toisen ihmisen kanssa? Ei ole tavatonta uupua ja masentua lapsiperhepyörityksessä. Kun sinun tapauksessasi siihen vielä lisää kolmivuorotyön ei olisi ihme, jos uupuisit. Masennukseen ja uupumukseen voidaan kuitenkin vaikuttaa, mutta kaikki niistä kuitenkin vaativat sen, että ryhdyt jakamaan tilannettasi, kipuasi ja ajatuksiasi jonkun toisen kanssa. Onko se sinulle haastavaa? Onko taustalasi pettymisiä avunsaannissa ja kuulluksi tulemisessa? Jos näin olisi, kehotan sinua olemaan tarkkana sen suhteen, että valitset avata sydämesi sellaiselle ihmiselle, jonka koet turvalliseksi. Jos kyse on ammattilaisesta, et voi etukäteen tietää millainen henkilö vastassasi on. Silloin voi kuitenkin aloittaa siitä, että kertoo kuinka vaikea on luottaa ja kertoa omista asioistaan. Se keskustelu avaa sinulle ripeästi sitä, kuinka paljon on mahdollista rakentaa luottamusta tässä suhteessa.
Yleistä pohdintaa
Sitä mietin, että missä on lasten isä/isät/toinen vanhempi? Miten hän on mukana perheenne arjessa vai elättekö eri talouksissa? Modernia on jaettuvanhemmuus, jossa molemmat vanhemmat osallistuvat niin lasten kuin kodin hoitoon. Olisiko teillä jotakin tekemistä tai uudelleen määrittelyn aihetta tällä saralla? Helpommin sanottu kuin tehty, vai? Jos koet, että perheenne työnjako on vinoutunut tai vastuu kaatuu liika toisen niskoille, on korkea aika keskustella. Oikeudenmukaiseksi koettu työnjako lisää molempien hyvinvointia ja suhteen koettua tyytyväisyyttä. Jos keskustelu ei suju tai yltyy toistuvasti riidaksi, suosittelen hakemaan pariterapeutista apua. Jos toista vanhempaa ei ole käytettävissä, kannattaa pohtia, mistä kaikkialta voisit tukea saada. Väsynyt vanhempi ei ole kenenkään etu, vaan kaikkien tappio. Samalla mietin, miten ylipäänsä koet, saatko riittävästi tukea ympäristöstäsi ja mahdolliselta puolisoltasi? Kokemus, että jää liian yksin on varmin tapa uupua ja masentua. Olipa tuen puute konkreettista kotitöiden kasautumista tai henkistä yksin jäämistä, se syö miestä/naista/lasta/koiraa. Me olemme kaikki laumaeläimiä ja yksin ja tuetta jääminen on meille jo biologisesti kauhistus, vaaran ja stressin paikka. Siksipä toivon, että kurottuisit muita kohdin ja etsisit rinnallesi ihmisiä, joiden kanssa jakaa asioita ja ajatuksia. Jos vaikeutesi kuitenkin piilee juuri tässä, sitä painokkaammin neuvoisin sinua kääntymää ainakin aluksi ammattilaisen puoleen.
Tällaisen vastauksen nyt siis laadin kuvittelemalleni kysyjälle. Toivottavasti siinä oli sinulle jotakin hyödyllistä ja käyttökelpoista.
Toivon sinulle kaikenlaista hyvää syksyn synkän keskelle.
KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä yli 10 vuotta, josta asuneet yhdessä lähes koko ajan.
Olemme noin vuosi sitten ostaneet oman ensimmäisen asunnon, ja oletin, että kaikki on hyvin. Asumme avoliitossa, koska miehen mielestä naimisiinmeno ei muuta mitään. Itse olen kuitenkin sitä aina halunnut. Mies ei ole koskaan varsinaisesti sanonut, että ei haluaisi lapsia, vaan sanonut sen siten, että olen olettanut, että jossain vaiheessa hän niitä kuitenkin haluaa. On kuitenkin vitsaillutkin tai puhunut epäsuorasti niistä.
Itselläni on tällä hetkellä erittäisin iso vauvakuume, ollut jo muutaman vuoden ajan, ja minulle vauvan tulo tähän elämäntilanteeseen olisi enemmän kuin tervetullut (olen 29, hyvä työ, hyvä koti). Mies kuitenkin haluaa keskittyä uraansa ja tuntuu, että raha on hänelle elämän tärkein asia. Hän ajattelee vain rahaa, ja sitä miten tulevaisuuden voi turvata rahalla. Hän ei halua lasta tällä hetkellä, ei mahdollisesti koskaan. Kun olen ottanut asian esille, hän ei ole koskaan sanonut siihen kunnolla ei, mutta nyt kävimme keskustelua asiasta.
Hän on olettanut, että minulle on ok, jos en koskaan saisikaan lapsia. Hän on luullut, että minulle riittää vain hän, kun hän on itse sanonut, että ei halua kenties koskaan lapsia. Keskustelun päätyttyä hän sanoi, että jos haluan varmuudella lapsia, minun tulee lähteä tästä suhteesta. Eli minun pitäisi nyt yksin päättää suhteemme tulevaisuus: pysynkö hänen kanssaan enkä mahdollisesti koskaan saa lapsia vai lähdenkö pois suhteesta etsimään uutta elämää, jossa mahdollisesti löydän miehen, joka myös haluaa lapsia. Pelottaa, jos lähden pois suhteesta, löydänkö kuitenkaan miestä, joka ajattelee samalla tavalla kuin minä. Vai jäänkö suhteeseen odottamaan sitä, mitä en välttämättä koskaan saa. En ikinä kuvitellut, että joutuisin tekemään tällaisen valinnan, ja miksi tämä minun pitää itse yksin päättää?
Mies on hyvin vahva persoona ja tuntuu, että hän ei edes välitä, kun sanoo, että minun pitää päättää, haluanko jäädä vai lähteä. Hän sanoi, että ajattelee minun parasta, kun antaa mahdollisuuden päättää. Mutta välittääkö hän? Jos hän sanoo, että mene, jos et malta odottaa kahta vuotta, kenties enemmän. En kuitenkaan ole valmis tinkimään lapsista, mutta voinko saada sitä mitä haluan jäämällä suhteeseen tai lähtemällä siitä? Ihan kuin hän ei haluaisi ottaa vastuuta suhteestamme, kun haluaa minun päättävän asian, jäänkö vai lähdenkö. Tuntuu, että hän haluaa, että minä päätän tämän asian, että hän ei ole se ”jättäjä”. Miten tällaisen asian voi yksin ratkaista?
Mies on sanonut sitä, että suhteessamme ei ole intohimoa. Olemme keskustelleet tästä, mutta yleensä emme pääse puusta pitkälle. Kun kysyn hänen tunteitaan ja ajatuksiaan, mitä hän kaipaa, en saa vastausta, vaan hän kääntää asian aina niin, että olenko minä tyytyväinen. Emme koskaan kunnolla riitele, vaan asioista, joista ollaan eri mieltä, sanotaan oma mielipide ja sitten alkaa hiljaisuus. Kunnon riita puhdistaisi ilmaa, mutta hän ei sitä tee. Hänen mielestään meille ei voisi nyt tulla edes lasta, koska parisuhteemme ei ole kunnossa. Kun kysyn tähän, mitä hän tarvitsee, miksi hän ajattelee noin, en saa siihen vastausta, vaan hän laittaa vastakysymyksen, ”sinunko mielestä meillä on kaikki hyvin?” Itse olen kertonut tunteistani ja siitä mitä tarvitsen, mutta häneltä en saa vastausta.
Hänen mielestään oma elämä loppuu siihen, kun lapsi syntyy. Eikä hän myöskään halua sitä, että ulkonäköni muuttuu lastensaannin vuoksi. Hänen mielestään ei voi enää matkustella, viettää vapaa-aikaa, tehdä asioita spontaanisti, käydä missään. Itse en taas ymmärrä sitä, miten elämä voisi siihen loppua. Asiat ovat vain järjestelykysymyksiä, ja toiselle voi antaa tarvitsemaansa vapaa-aikaa, kun pelisäännöt ovat selvillä.
Olen usein myös ajatellut sitä, välittääkö hän aidosti ja mitä merkitsen hänelle? Arvostaako hän minua? Näihinkään kysymyksiin en saa kunnon vastausta, vaan hän kääntää asian aina eri tavalla.
Toisaalta ajattelen, että en voi lähteä, kuitenkin 10 vuotta olemme yhdessä eläneet. Voinko jättää sitä vain taakseni? Toisaalta ajattelen, että jos en nyt lähde, en tule koskaan lähtemäänkään. Miten tämän voi yksin ratkaista. Jos lähden, pelkään kaiken romahtavan. Miten selviämme asunnon myynnistä, jonka juuri ostimme ja jota olemme yhdessä laittaneet ja sisustaneet? Miten selviämme jatkosta? Miten elämä löytää uudelle uralle? Olenko ollut turhaan suhteessa 10 vuotta, kun ero on edessä? Vai onko?
Lintunen
VASTAUS: Kiitos viestistäsi, joka käsitteli monissa parisuhteissa hyvin keskeistä kysymystä yhteisten lasten hankkimisesta. Vanhemmaksi tuleminen ja lasten saaminen ovat kullekin meistä hyvin yksilöllisiä ja henkilökohtaisia teemoja, jotka kietoutuvat monin tavoin ihmisenä olemisen monimuotoisuuteen.
Siksi meillä jokaisella on yksilöllinen suhde tähänkin asiaan. Silloin kun yhteisen lasten hankkiminen ei ole itsestään selvää ja pari miettii yhdessä ja erikseen kysymystä yhteisistä lapsista, he usein joutuvat samanaikaisesti miettimään perusteellisesti omaa parisuhdettaan ja omaa itseään. Mitä me haluamme yhdessä ja erikseen?
Teillä on pitkä yhteinen historia. Et kerro kirjeessäsi miehesi ikää, mutta sinä olet ollut alle parikymppinen suhteenne alkaessa. Olet elänyt miehesi kanssa vuodet jolloin me kasvamme aikuisuuteen ja aikuisen elämän valintoihin ja ratkaisuihin. Joskus on niin, että tällaisessa kohdassa puolisot joutuvat toteamaan, että haluamme aikuiselta elämältämme liian erilaisia asioita voidaksemme jatkaa yhdessä. Eräs aikuisuuden keskeisimmistä kysymyksistä liittyy siihen, tuleeko minusta vanhempi vai ei. Se on aikuisen elämän valinnoista yksi suurimmista ja vaikuttaa merkittävällä tavalla koko ihmisen loppuelämään.
Kerrot, että miehesi mielestä suhteenne ei ole kunnossa ja siitä puuttuu intohimoa. Minä kysyisin vähän samoin kun miehesi. Mitä sinä ajattelet, tunnet? Koetko sinä suhteenne hyvänä ja onnellisena? Oletko sinä tyytyväinen? Mitä sinusta tuntuvat nuo asiat, joita miehesi sanoo sinulle? Kerrot miettiväsi välittääkö hän sinusta aidosti ja mitä merkitset hänelle, arvostaako hän sinua. Nuo ovat isoja ja tärkeitä kysymyksiä.
Miehesi on oikeassa siinä, että moni asia muuttuu lapsen myötä. Kuulostaa siltä, että hän ei ole valmis näihin muutoksiin eikä ole varma onko koskaan. On oikeastaan reilua, että hän sanoo omat ajatuksensa lapsen saamisesta suoraan, vaikka se ymmärrettävästi tuntuu sinusta pahalta kuulla. Sinä olisit valmis lapsen tuomaan elämänmuutokseen ja jopa kaipaat ja toivot sitä. On iso juttu sitoutua lapsettomuuteen loppuelämäkseen jos itse haluaa tulla vanhemmaksi mutta puoliso ei.
Ehdotan, että kuulostelet rauhassa itseäsi, parisuhdettanne. Sinun etuna on, että olet kuitenkin suhteellisen nuori. Joskus ihmiset joutuvat miettimään näitä kysymyksiä iässä, jolloin lapsen hankkimiselle on jo biologisestikin viimeiset hetket. Kun ihmisen tekee omaa elämää koskevia suuria päätöksiä esim. eroamisesta, usein käytännön asioilla on tapana tavalla tai toisella järjestyä sen jälkeen kuin asia on mielen tasolla ratkaistu. Parisuhteen päättyminen ei tarkoita sitä, että suhde olisi ollut turha. Jokainen rakkaussuhde opettaa meille jotain itsestämme ja elämästä. Kuvaat hyvin, että tuntuu pelottavalta ajatukselta päättää, ratkaista yksin näin isoja asioita. Ja kuitenkaan kukaan muu ei pysty tekemään näin tärkeitä, sinua ja sinun elämääsi koskevia päätöksiä puolestasi.
Kaikkea hyvää sinulle toivottaen, perheneuvoja Helena
Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Tällä kertaa aiheena on työn tuoman paineen vaikutus parisuhteeseen.
Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.
Modernin ajan ihmisen elämään on tullut paljon mukavuuksia. Työaika on virallisesti ehkä historian lyhyin. Silti työ kilpailee voimakkaasti parisuhteen ja kodin kanssa. Työ on monen ihmisen mielessä kaiken aikaa. Työelämä tarjoaa aivan uusia älyllisiä ja sosiaalisia haasteita ja houkutuksia.
Suomalaiset naiset ovat tehneet maailmanennätyksen kokopäivätöissä käymisessä. Useimmissa muissa maissa naimisiin menevät naiset alkavat omistautua kodille ja perheelle. Suomessa aikuisten on käytännössä pakko käydä töissä voidakseen asua jossakin. Väsyneet miehet ja naiset palaavat töistä kotiin, jossa odottaa uusi työmaa. Ei ihme, että työn ja kodin yhteensovittamisesta puhutaan paljon. Perheneuvoja Lauri Anttilan mielestä siitä pitäisi puhua vieläkin enemmän.
Työterveyslaitoksen vuoden 2009 tutkimuksen mukaan työssäkäyvistä yli puolet arvioi, etteivät kotiasiat häiritse juuri koskaan työhön keskittymistä. Samaan aikaan enemmistö koki, että ansiotyö aiheuttaa kotiasioiden laiminlyöntiä ainakin joskus. Asennemittauksissa perhettä arvostetaan, mutta työ hallitsee ajankäyttöä ja sanelee päivän rytmin.
Suomalaiset väittävät arvostavansa perhettä eniten
”Arvostukset vaihtelee. Milloin työ on tärkein, milloin koti. Nää menee suhdanteiden mukaan. Kun on töistä tiukkaa ja yt:t joka puolella, työ ajaa ohi. Se on vähän feikkiä sanoa, että perheen arvostus nousee. Työllä on tosi merkittävä rooli meidän hyvinvoinnin kannalta”, sanoo Lauri Anttila.
”Ihmiset tarvitsee rahaa meidän yhteiskunnassa. Jos ihmisellä ei ole rahaa, on vaikeaa löytää tärkeitä arvoja omasta itsestä, luonnosta ja vapaaehtoistyöstä. Ensi sijalla on riittävän toimeentulon takaaminen. Työ tuo sisältöä ja rytmiä päivään.”
Kuinka usein työn ja kodin yhteensovittaminen tulee esiin pariterapiassa?
”Aika usein tulee esille, se on aika iso stressitekijä monessa perheessä kyllä. Ihmiset ajattelevat, että töissä on vaikeaa. Työtä ei voi tehdä omilla ehdoilla, vaan työnantaja määrittelee ne. Työtahti on kova, ja varsinkin nää it-jutut, sähköpostit ym. tuo stressiä. Monet tuntee siitä syyllisyyttä. Monet kokee työn mielekkäänä, mutta se on selvä aikarosvo”, Anttila kertoo.
Anttilan mukaan työstään innostunut ei itse välttämättä koe runsasta työntekoa haittana.
”Työntekijä ei välttämättä koe itse ristiriitaa, mutta puoliso ja lapset voivat kokea. Kotona on vaikeaa löytää rauhallista soppea, jossa voi näpytellä rauhassa tai puhua puhelua ulkomaille.”
Duunari voi olla paras kumppani
Työterveyslaitoksen mukaan kotiaan joutuvat laiminlyömään useimmiten yrittäjät, toimihenkilöt ja esimiesasemassa olevat. Kellokortista näyttää tulleen monelle suorittavan tason työntekijälle pelastus. Asiantuntija- ja johtotehtävissä käytetään joustavaa kokonaistyöaikaa, mikä monissa tapauksissa merkitsee jatkuvaa töissä tai valmiudessa oloa. Naisilla kodin laiminlyönnin kokemukset ovat viime aikoina lisääntyneet. Psyykkinen oireilu, kuten masentuneisuuden tunne, unettomuus, ärtyisyys ja uupumus ovat myös lisääntyneet.
TTL:n mukaan tasa-arvoista kotitöiden jakoa kannatetaan nykyään yleisesti asennetasolla, mutta käytännössä perhevapaat ja kotityöt kasautuvat naisille, joille jää vähemmän aikaa ja energiaa panostaa työhön. Naiset tekevät miehiä useammin kompromisseja perheen hyväksi.
”Ihmisten asenne voi olla tasa-arvoinen, mutta onko työantajan asenne? Töissä voi olla vaikeaa lähteä pyytämään vapaata. Tämä voi olla myös rahasta kiinni. Tästä pitäisi puhua vielä enemmän. Välillä ryöpsähtää jokin isyyskeskustelu, sitten se vaietaan. Nuoret ovat erilaisia. Uusien sukupolvien mukana tulee muutos”, Anttila uskoo.
Anttilan mukaan pelkkä asennemuutos ei riitä, vaan tarvitaan muutoksia lainsäädäntöön. Perhevapaiden kustannukset voisi jakaa eläkemaksujen tapaan tasan kaikille.
Uratykki on yhä useammin nainen
Anttilan vastaanotolla eivät valita vain kotiäidit tai työelämän naispuoliset altavastaajat. Naiset saattavat satsata opintoihin ja työhön paljonkin aikaa, ja he haluavat usein varmistaa hyvän työmarkkina-aseman huonoina ja hyvinä aikoina.
”Nykyään nainenkin voi tehdä enemmän töitä”, Anttila sanoo.
Pohdimme parisuhteeseen vaikuttavia sukupuolirooleja. Eikö naisilla ole enemmän kanssasisaria, joille valittaa, että ukko on aina töissä? Uranaisen mies taas saattaa kokea, että kavereiden vaimot ovat kotihengettäriä oman siipan rinnalla.
”Kokeeko mies, ettei saa naisen huomiota? Äkkiä sitä huomiota haetaan muualta. Onko miesten lähtöherkkyys (tämän seurausta)?”, Anttila pohtii.
Usein pikkulapsiperheessä nainen huomioi Anttilan mukaan ykkösenä lapset, ja mies voi kokea olevansa syrjässä.
”Kun nainen menee (takaisin) töihin, se jatkuu, ettei parisuhteeseen satsata. Nainen haluaa oman elämänsä takaisin, oman päänsä ja oman kroppansa. Jos työpaikalla joku alkaa kiinnostua susta, tuntuu että hei, mä oon muutakin kuin ruoanlaittaja”, Anttila kuvailee.
Työpaikan ihastumiset eivät välttämättä johda mihinkään sen kummempaan, mutta loukkaukset voivat olla verisiä henkiselläkin puolella.
”Tästä voi koitua henkistä uskottomuutta, jos parisuhteen hoito on jäänyt tekemättä. Ei ole yritetty saada lastenhoitajaa ja tehty asioita yhdessä. Menty leffaan tai tehty perheen kanssa asioita. Läheisyys jää pois. Yhtäkkiä huomataan, että ollaan vieraantuneita. Kun ihmiset etääntyvät toisistaan, mitä mielelle tapahtuu? Ihminen kaipaa seuraa ja läheisyyttä ja huomiota”, Anttila sanoo.
Ihminen on kolmipyörä
Anttilan mielestä ihminen on kokonaisuus, ja kaikkien elämän tärkeiden palasten pitäisi sopia yhteen. Hän vertaa ihmisen elämää kolmipyörään. Pyörät ovat perhe / parisuhde, työ ja oma aika / mieli.
”Jos yksi kolmipyörän kumeista on tyhjä, se vaikeuttaa ihmisen elämää ja kolmipyörän etenemistä. Jos jokin tärkeä asia on huonosti, se vaikuttaa meidän koko elämään. Jos vaikka pomon kanssa ei mene hyvin, kyllä se heijastuu perhe-elämään”, Anttila muistuttaa.
Jyväskylän yliopiston tutkimukset työyhteisöjen perhemyönteisyydestä antavat samansuuntaisia tuloksia. Parhaiten työn ja kodin yhteensovittaminen sujuu silloin, kun ihmisellä on hallinnan tunne sekä työssä että kotona, ja kun hän omaa sen lisäksi myös hyvät yksilölliset stressinhallintakeinot.
Työ on mielentila
”Parisuhteessa työ on kolmas pyörä, uskottomuuteen verrattava asia silloin kun työ on tärkeämpi kuin kumppani. Se on kierre. Kun kotona on yhä vähemmän puhetta, on myös vähemmän henkistä läheisyyttä, ja se voi johtaa fyysisen läheisyyden vähenemiseen. Kumpikin alkaa järjestellä aikaansa omilla ehdoilla”, Anttila valaisee.
”Työ on usein mielentila. Ihmiset ei mene vain fyysisesti, vaan myös psyykkisesti sinne. Töissä ollaan asioiden kanssa tekemisissä. Niiden kanssa on helpompi olla kuin tunteiden kanssa. Kaikki kotona odottavat parisuhderistiriidat, lasten kasvatus, kotityöt ja uusperhekuviot ovat usein vaativampia. Työ on helpommin hallittava mielentila, joka jää helposti päälle kun työaika loppuu”, kuvailee Anttila.
”Työkavereiden kanssa on helpompi puhua asioista kuin kotona. On vaikea hypätä työmoodista arkipäivän maksalaatikkokeskusteluihin. Arkipäivän kohtaamisia on oltava riittävästi, että säilyisi semmoinen kotikieli. Pitäisi olla yhteisiä asioita, joista voi olla kiinnostunut.”
Anttilan mielestä toisen arkipäivästä kiinnostuminen voi olla vaikeaa. Ihmiset suoriutuvat usein väsyneinäkin pakollisista lasten- ja kodinhoitokuvioista, mutta kumppanin kuulumiset jäävät helposti syrjään.
Kaksi tärkeää matkaa
Mitkä ovat pahimmat ongelmat työn ja kodin yhteensovittamisessa?
”Rajapinta. Osataanko erottaa työ ja koti toisistaan, periaatteessa ja käytännössä. Työmatka ja kotimatka on loistavat sanat. Työmatkalla asetutaan työmoodiin. Kotimatkalla laitetaan työ sivuun ja aletaan miettiä kotiasioita. Mitäs me syödään tänään, pitäiskö soittaa puolisolle jne.”, Anttila sanoo.
”Jos työasioita pitää vielä illalla hoitaa, vaikuttaa se siihen, miten on läsnä perheen arjessa. Jos ei ole läsnä, rupeaa puhe loppumaan. Jos ei saa häiritä toista, alkaa se vaikuttaa henkiseen ja fyysiseen läheisyyteen. Kohta kotona on kaksi ihmistä ilman aikuista kumppanuutta.”
Mitä asialle voi tehdä?
”Ihmisten pitää opetella kalenterimenettely. Istahdetaan tiettynä päivänä alas ja tsiigataan tulevan viikon tapahtumat. Mietitään voidaanko tehdä jotain kimpassa. Suunnitellaan yhdessä myös joulut ja lomat ym.”, Anttila neuvoo.
Muitakin pieniä ja helposti toteutettavia muutoksia on tarjolla.
”Ottakaa iltateetraditio. Istukaa alas ja jutelkaa. Mitä kuuluu? Miten päivä on mennyt? Nämä ois loistavia kysymyksiä. Jos toinen pysähtyy miettimään ja vastaamaan, ja vielä kysyy, että miten sun päivä on mennyt, voi lähteä tulemaan erilaisia keskusteluja. Parisuhteessa tarvitaan yhteistä aikaa ja yhdessä olemista. Jos on lapsia, kannattaa ottaa lapset mukaan.”
Anttilan mukaan pieni teehetki ei ole kovin hurja myönnytys perheen hyvinvoinnille.
”Kiireinen ihminen kokee toisen vaativana. ”Sä et huomioi mua” -kommentti onkin vaativa”, Anttila myöntää ja jatkaa:
”Harvoin menee tunteja päivässä, jos vähän huomioi toista! Ongelmana on se, että työ on niin imevää. Miten voin pysähtyä juttelemaan kumppanin kanssa?”
Ettei koko elämä menisi välivaiheeksi
Monella on ihan aidosti aikaa vieviä projekteja, kuten väitöskirjan teko. Voisiko kumppanille antaa jonkin määräajan, esimerkiksi ”teen tätä projektia kaksi kuukautta, ja sitten minulla on enemmän aikaa”?
”Kyllä. Ihminen kestää paremmin asioita, jos on määräaika. ”Mä en pysty tänään juttelemaan, kun mun pää on niin täynnä, palataanko asiaan huomenna?” Iso projekti voi olla parisuhdetta vahvistava asia. Meillä on toiveita toista kohtaan. Jos ei niistä puhuta ääneen, ne muuttuu vaatimuksiksi ja pettymyksiksi”, Anttila varoittaa.
”Jos voidaan puhua, että nyt mulla on väliaikaisesti tämä juttu, tuntuu helpottavalta. Jos toisesta tuntuu, että tätä hommaa jatkuu ikuisesti, alkaa tuntua toivottomalta. Välissä pitää olla sitä arkea.”
Mitä vaihtoehtoja on, jos on aina niitä tärkeitä juttuja?
”Jo se, että asioista ruvetaan puhumaan, vie asioita jonnekin. On tärkeätä tulla kohdatuksi ja kuulluksi. Että toinen ottaa tosissaan sen, etten jaksa näin. Pitää kuunnella kiinnostuneesti ja aktiivisesti, että mitä tähän liittyy”, Anttila vastaa.
Entä jos puhe ei johda mihinkään muutokseen?
”Aina ihmiset eivät löydä ratkaisuja. Aina kuuntelu ei riitä. Aina ihmiset eivät löydä vaihtoehtoja. Sitten pari voi päätyä eroon. Jos kumppanit ovat epävarmoja tällaisissa asioissa, on tärkeää pohtia millaista elämä olisi eron jälkeen. Asia josta ei voi puhua, suurenee meidän päässä”, Anttila kertoo.
Anttilan mielestä ihmiset eivät eroa turhaan. Ero on suuri ja ristiriitainenkin asia, mutta siihen ei ryhdytä koskaan kevyesti.
”Oisko jotain ollut joskus aikaisemmin tehtävissä? Ne jotka eivät ole vielä eronneet, voivat miettiä, mitä voisi tehdä nyt”, Anttila kehottaa.
”Kummallakin on tärkeitä juttuja, kummatkin on väsyneitä ja stressaantuneita, varsinkin pikkulapsiperheissä. Voi priorisoida. Mitkä asiat on välttämättömiä hoitaa ja millä tasolla, nollasta kymppiin. Mikä asia on kahdeksan (arvoinen), mikä kuutonen ja mikä pelkkä ykkönen jne. Voi delegoida. Kuka tai ketkä tekee, ja milloin hoidetaan? Kuinka tarkasti tämä hoidetaan?”, Anttila vinkkaa.
Anttila kehottaa kiireisiä pariskuntia miettimään, onko oikeasti välttämätöntä tehdä asiat niin kuin ensin ajateltiin.
”On tärkeää olla itselleen kriittinen ja armollinen, ja toiselle armollinen”, Anttila vakuuttaa.
Aina joku superihminen pystyy hoitamaan kaiken?
”Hänelle voi sanoa, että hienoa, mä en tällä hetkellä pysty”, Anttila ohjeistaa.
Onko lapsettomilla pareilla ongelmia kodin ja työn yhdistämisessä?
”Ihan samat ongelmat on ajankäytön ja arjen jakamisen kanssa. Kohtaamattomuutta voi olla ihan samalla lailla”, Anttila kertoo.
Varoitukset menevät kuuroille korville
Auttaako se, jos ihminen ilmoittaa jo seurustelun alussa, että olen uraihminen, eikä minusta tule koskaan kotiäitiä tai -isää?
”Ihmiset eivät halua kuulla tällaista, eivätkä välttämättä ymmärrä sen seurauksia. He eivät ymmärrä, mitä se tarkoittaa vaikka kymmenen vuoden ajan, tai mitä se tarkoittaa sitten kun olen 45. Olenko tyytyväinen siihen, että mulla on oma elämä, ja riittääkö se?”, Anttila sanoo.
Mitä haluaisit sanoa nuorille aikuisille?
”Ihminen muuttuu yllättävän pitkään. Mitä me ollaan parikymppisinä voi olla jotain muuta kuin kolmekymppisinä. Mitä me tehdään isona, tai millaisia me ollaan kymmenen vuoden kuluttua? Miten lapset vaikuttaa? Me ei nähdä omaa muutosta, mutta toisen muutos voi olla vaikea hyväksyä”, Anttila kertoo.
Anttilan mukaan asioista pitää opetella puhumaan, ja keskustelua täytyy myös ylläpitää jatkuvasti.
”Moni kertoo, että ”alussa me puhuttiin, mutta nyt me ei olla kymmeneen vuoteen puhuttu”. Arjessa pitää puhua, ja pitää ottaa toinen huomioon. Mikä on se tapa, jolla toista muistaa”, Anttila herättelee.
KYSYMYS: Olemme molemmat akateemisesti koulutettuja ja meillä on vaativa työelämä. Olemme olleet yhdessä noin yhdeksän vuotta avoliitossa.
Suhteemme aikana seksin vähäisyys on häirinnyt lähinnä minua.
Viimeisen vuoden aikana olemme rakastelleet kerran. Olen ottanut myös asian puheeksi ja saanut vastaukseksi, että mikään suhde ei ole täydellinen ja ihmiset muuttuvat toisenlaisiksi. En ainakaan voisi kuvitella, että menisin naimisiin hänen kanssaan ja suhde jatkuisi entisellään. Hän ei oma-aloitteisesti ole koskaan puhunut mistään tunteista. Ja kysyttäessä sanoo, että kaikki on hyvin ja loukkaantuu lähinnä kysymyksestäni.
Olemme molemmat aktiivisia ja urheilullisia noin 30-vuotiaita aikuisia. Pidämme yhdessä joistakin asioista, mutta lähinnä nykyään vain lomamatkat ulkomaille ovat sellaista aikaa, jolloin olemme kahdestaan.
Olen itse viime aikoina tullut siihen tulokseen, että voisin olla onnellisempi jonkun toisen ihmisen kanssa. Eroaminen ei ainakaan olisi suuri prosessi, koska meillä ei onneksi ole vielä lapsia.
Mies, 30
VASTAUS: Pohdiskelet suhteenne tilaa, ja myös eroajatuksia on tullut mieleen. Tuot esille asioita, jotka eivät kerro kovin hyvää suhteenne tilasta: seksiä teillä on vähän, ette puhu tunteista, kahden kesken olette lähinnä vain lomamatkoilla. Ehkä eniten kertoo kuitenkin se, että et voisi kuvitellakaan meneväsi naimisiin hänen kanssaan, ja että voisit olla onnellisempi jonkun toisen kanssa.
En löytänyt pohdinnoistasi yhtään sellaista asiaa, joka puhuisi suhteen jatkamisen puolesta. Ellei sitten sellaisiksi lueta sitä, että pidätte ”yhdessä joistakin asioista”, ja tietysti yhteisiä lomamatkoja.
Kumppanisi mielestä kaikki on hyvin, tai ainakin hän sanoo niin. Hän sanoo myös, että ihmiset muuttuvat. Se on varmasti totta.
Kaksikymppisenä ajatukset ja unelmat olivat ehkä toisenlaiset kuin nyt kolmekymppisenä. Te olette hyvin koulutettuja, aktiivisia ihmisiä, joilla molemmilla on omat toiveet, tarpeet ja unelmat elämästä. Onko olemassa enää sitä yhteistä unelmaa, joka joskus liitti teidät toisiinne?
Voi olla, että kumppanisi herää ajattelemaan suhteenne tilaa, vasta kun olet kertonut eroajatuksistasi. Itsestäänselvyys on rakkaussuhteen pahin vihollinen. Olen kumppanisi kanssa samoilla linjoilla siinä, että mikään suhde ei ole täydellinen. Siitä huolimatta ongelmista ja epäkohdista pitää voida keskustella.
Jokainen parisuhde kestää niin kauan, kuin molemmat sitä tahtovat. Myös suhteen parantamiseen tarvitaan molempien halu.
Ahdistaa. Olen 27-vuotias ja mieheni muutaman vuoden vanhempi. Naimisissa ollaan oltu nyt neljä vuotta ja viimeisen vuoden olen pohtinut, miksi olemme yhdessä, sillä olemme täysin erilaisia ihmisiä. Olen kouluttautunut unelma-ammattiini ja suhtaudun työhöni lähes intohimoisesti, mutta mieheni ei ole löytänyt elämälleen suuntaa. Minä haluaisin seksiä, mies ei ollenkaan. Minä ilmaisen itseäni puheella, hän mököttämällä. Minulla on paljon ystäviä, miehelläni ei juurikaan. Minä luen paljon, miestä kirjallisuus ei kiinnosta. Esimerkkejä löytyisi satoja.
Hän opiskelee, mutta tuo viikoittain esille sen, ettei häntä oikeastaan huvittaisi. Ala on kuulemma väärä, kirjalliset työt tylsiä, opettaja ei hoida hommiaan... Kysyttäessä hän ei kuitenkaan osaa sanoa, mikä ala tai ammatti häntä kiinnostaisi. Useamman opiskelupaikan hän on jättänyt aiemmin juuri samasta syystä ja tehnyt "hanttihommia" kunnes jäi työttömäksi ja hakeutui uudelleen kouluun. Työttömyysaikana meillä oli tosi tiukkaa, luonnollisesti elimme minun palkallani ja minä maksoin suurimmat kulut, asuntolainan ym. eikä siinä mielestäni ollut mitään väärää.
Nyt kuitenkin minua on alkanut ärsyttää kovasti mieheni välinpitämätön asenne: mielestäni aikuisella ihmisellä tulisi olla joku käsitys, mitä haluaa elämältä, jotain kunnianhimoa omaa uraansa kohtaan. Nyt jännitän koko ajan, koska hän ilmoittaa jättävänsä koulun oikeasti kesken ja jäävänsä taas työttömäksi, jolloin minun pitäisi jälleen elättää meidät molemmat. Koen, ettei minulla ole sellaista aikuista, turvallista ja tasa-arvoista suhdetta kuin haluaisin, vaan vedän jatkuvasti perässäni teini-ikäistä kiukuttelijaa. Olen meistä se, joka hoitaa käytännön asiat ja saa potkittua meitä elämässä eteenpäin.
Pian alkaisi lasten hankinta olla ajankohtaista, mutta en voisi kuvitellakaan hankkivani lasta tähän tilanteeseen sillä jos jäisin äitiyslomalle ja mieheni päättäisi todella lopettaa koulunsa, jäisimme tyhjän päälle. Jotenkin tuntuu, että olemme yhdessä tavan ja mukavuuden vuoksi, totta puhuen pitää myöntää, että meillä on yhdessä ihan kivaakin. Kivaa sillä lailla kuin nyt kavereiden kesken on kivaa. Seksiä ei tosiaan ole ollut puoleen vuoteen ja vaikka tiedän, ettei avioliitto ole pelkästään seksiä, olen kovin turhautunut tilanteeseen. Asiasta ei myöskään puhuta. Koen, etten saa kauheasti tukea mieheltäni, sillä hän "ei oikein osaa sanoa mitään" juurikaan mihinkään, mikä minun mieltäni painaa. Itse kuuntelen ja lohdutan sujuvasti, kun hänellä on rankkaa ja yritän keksiä ratkaisuja hänen ongelmiinsa.
Olen turhautunut, kiukkuinen, pettynyt, peloissani ja valmis eroamaan, jos tilanne ei parane, sillä näin en enää pysty jatkamaan. En halua olla itseäni vanhemman miehen äiti. Soitin seurakunnan perheneuvontaankin, josta kehotettiin soittamaan viikoittain ja kyselemään jonotilannetta. Ilman apua emme saa puhuttua. Olen kertonut miehelleni erohaluistani ja hän meni palasiksi. En tiedä kannattaako edes yrittää, kun minulla on koko ajan paha olla, onko meillä mitään toivoa? Nainen, 27
Hei!
Kiitos viestistäsi. Hyvä, että kirjoitit. Tilanteesi kuulostaa tosi kurjalta. Mietin, kirjoititkohan sitä jonkun erityisen synkän mielialan vallassa vai koetko noin jatkuvasti?
Kerroit monia asioita, joissa olette erilaisia. Jos tekisit listan niistä asioista, jotka ovat teille yhteisiä, minkähänlainen siitä tulisi? Joskus on hyvä mielessään tai ihan paperilla asettaa suhteen positiiviset ja negatiiviset asiat ikään kuin vaa'an kahteen kuppiin. Miten kupit asettuvat? Jos negatiivisten asioiden kuppi painaa selvästi enemmän pysyvästi, on ihan aihettakin miettiä muutosta.
Osaat eritellä hienosti tunteitasi. On ihan ymmärrettävää, että olet turhautunut ym. Mietit eroa, mikäli tilanne ei tästä parane. Voisit pohtia ihan konkreettisesti, mitä se tilanteen parantuminen tarkoittaisi. Millaisia muutoksia toivot ja tarvitset? Mihin itse olet valmis? Miehesi voi olla helpompi saada kiinni siitä, mitä tarkoitat, kun kerrot hänelle selkeitä muutostoiveita.
Miehesi selvästikin on tyytyväisempi suhteeseenne. Voi olla, että avioliittonne tällaisenaan on hänelle ihan hyvä. Koska eropuheesi olivat hänelle niin suuri järkytys, hän ei selvästikään ole nähnyt sinun pahoinvointiasi. On tärkeää, että kerrot hänelle näitä samoja ajatuksia, joissa tässä kirjoitit. Olisi hyvä, että miettisitte molemmat millaista elämää ja minkälaisessa parisuhteessa haluatte elää. Ja sitten arvioikaa realistisesti sopivatko toiveenne yhteen.
Toivottavasti olet soittanut uudelleen sinne perheneuvontaan. Soita taas. Aikoja vapautuu ja joku niille aina pääsee. Aloita keskustelu jo kotona tai kirjoita kirje tai sähköposti, jos se tuntuu helpommalta. Tärkeintä on, että ryhdyt tekemään jotakin tilanteen muuttamiseksi.
Toivon sinulle sellaisia muutoksia elämääsi, että sinulla olisi taas hyvä mieli ja iloa ja rakkautta elämässäsi!
Suhteemme ongelmana on miehen liiallinen työnteko. Työ on melko uusi, alkanut noin puoli vuotta sitten. Aluksi olikin ymmärrettävämpää, että työ vei paljon aikaa kaiken ollessa uutta, mutta enää en ymmärrä. Työaika on epäsäännöllistä, työt kantautuvat kotiin ja vapaa-aikaa ei juurikaan ole. Koska tahansa voi soida puhelin ja siihen on pakko vastata. En muista milloin mieheni olisi pitänyt kokonaisen vapaapäivän niin että mitään työtehtäviä tai puheluita siihen ei olisi kuulunut. En muista milloin mieheni olisi ehdottanut meille yhteistä tekemistä.
Olen todella väsynyt tilanteeseen ja oma käyttäytymisenikään ei ole ollut kehuttavaa. Olen valittanut, nalkuttanut ja kiukutellut. Nyt tilanne on kuitenkin käynyt niin raskaaksi, että olen vakavissaan miettinyt eroa. Huoleni miehen työn teosta ei liity vain tähän hetkeen vaan myös tulevaisuuteen. Nyt kun lapsia ei ole tilanteen kanssa kyllä pärjää, mutta en halua joutua tilanteeseen, jossa koko perheen arki jäisi yksin minun niskoilleni. Koen olevani vähäpätöinen ja koen, että mieheni ei arvosta minua. Olen kertonut tunteistani hyvin ja pahoin sanoin. Olen kertonut, että kaipaan häntä enemmän kotiin ja toivoisin häneltä huomiota ja rakkautta. Nykyään en enää jaksa puhua näin kauniisti vaan keskityn pelkästään nalkutukseen.
Olen yrittänyt saada selville miksi mieheni tekee niin paljon töitä, mutta vastaus on ainoastaan, että hänen on "pakko". Ymmärrän, että jostain on rahat ansaittava, mutta en jaksaisi jatkuvasti olla toissijainen ja häiritsevä asia hänen elämässään. Olemme etääntyneet toisistamme tämän myötä paljon ja uudelleen lähentyminen tuntuu vaikealta. Myös arkisissa asioissa luottaminen on vaikeaa, sillä aina voi tulla jotain tärkeämpää joka muuttaa kaiken sovitun. Nainen, 26
Hyvä ystävä
Suhteenne ei ilmeisesti ole vielä kovin monta vuotta vanha. Puolen vuoden aikana on miehesi työnteko alkanut varjostaa elämäänne. Olet toivonut, että tiukan alun jälkeen työtahti tasaantuisi, mutta se onkin jäänyt päälle.
Olet kertonut miehellesi, että kaipaat häntä. Kerrot myös, että aina et ole jaksanut kertoa harmistasi rakentavalla tavalla. Joskus kielteisestä tunteiden ilmaisusta tulee kierre; nalkutat, kiukuttelet, käytät pahoja sanoja. Mitä luulet miehesi tuntevan näissä tilanteissa? Toivot, että hänessä syntyisi myötätunto sinua kohtaan, mutta usein käykin päinvastoin; hän viipyy yhä enemmän työnsä parissa. Hän kuulee vain nalkutuksen, mutta ei näe sinun kipeitä tunteitasi; sitä, että koet itsesi vähäpätöiseksi ja että miehesi ei arvosta sinua.
Miehesi pitää saada tietää, mitä todella tunnet. Voisitko kertoa sen sillä tavalla, että hänessä ei syntyisi puolustus tai pakoreaktio. Siis; kerro vain tunteistasi, älä moiti häntä. Mitä jos kirjoittaisit kirjeen, jossa kertoisit kaipuustasi ja että ikävöit yhteisiä hetkiä. Ja huom! ei yhtään moitetta kirjeeseen. Voit myös kirjoittaa joitain rakentavia ehdotuksia, mitä voisitte tehdä yhdessä "Mitä ajattelet jos..."-tyyliin tai "Voisimmeko ehkä...?"
Olette etääntyneet toisistanne, mutta lähentyminen on vielä mahdollista. Olette nuoria ja ongelmannekin on kestänyt onneksi vasta vähän aikaa. Teillä on kaikki mahdollisuudet vielä löytää toinen toisenne.
Ehkä hänkin kaipaa yhteyttä sinun kanssasi, mutta ei osaa ilmaista sitä ja tuntee olonsa epävarmaksi.
Toivon sydämestäni, että kesän lämpö sulattaa jään väliltänne ja löydätte uudelleen toistenne luo.