Suhteemme ongelmana on miehen liiallinen työnteko. Työ on melko uusi, alkanut noin puoli vuotta sitten. Aluksi olikin ymmärrettävämpää, että työ vei paljon aikaa kaiken ollessa uutta, mutta enää en ymmärrä. Työaika on epäsäännöllistä, työt kantautuvat kotiin ja vapaa-aikaa ei juurikaan ole. Koska tahansa voi soida puhelin ja siihen on pakko vastata. En muista milloin mieheni olisi pitänyt kokonaisen vapaapäivän niin että mitään työtehtäviä tai puheluita siihen ei olisi kuulunut. En muista milloin mieheni olisi ehdottanut meille yhteistä tekemistä.
Olen todella väsynyt tilanteeseen ja oma käyttäytymisenikään ei ole ollut kehuttavaa. Olen valittanut, nalkuttanut ja kiukutellut. Nyt tilanne on kuitenkin käynyt niin raskaaksi, että olen vakavissaan miettinyt eroa. Huoleni miehen työn teosta ei liity vain tähän hetkeen vaan myös tulevaisuuteen. Nyt kun lapsia ei ole tilanteen kanssa kyllä pärjää, mutta en halua joutua tilanteeseen, jossa koko perheen arki jäisi yksin minun niskoilleni. Koen olevani vähäpätöinen ja koen, että mieheni ei arvosta minua. Olen kertonut tunteistani hyvin ja pahoin sanoin. Olen kertonut, että kaipaan häntä enemmän kotiin ja toivoisin häneltä huomiota ja rakkautta. Nykyään en enää jaksa puhua näin kauniisti vaan keskityn pelkästään nalkutukseen.
Olen yrittänyt saada selville miksi mieheni tekee niin paljon töitä, mutta vastaus on ainoastaan, että hänen on "pakko". Ymmärrän, että jostain on rahat ansaittava, mutta en jaksaisi jatkuvasti olla toissijainen ja häiritsevä asia hänen elämässään. Olemme etääntyneet toisistamme tämän myötä paljon ja uudelleen lähentyminen tuntuu vaikealta. Myös arkisissa asioissa luottaminen on vaikeaa, sillä aina voi tulla jotain tärkeämpää joka muuttaa kaiken sovitun.
Nainen, 26
Hyvä ystävä
Suhteenne ei ilmeisesti ole vielä kovin monta vuotta vanha. Puolen vuoden aikana on miehesi työnteko alkanut varjostaa elämäänne. Olet toivonut, että tiukan alun jälkeen työtahti tasaantuisi, mutta se onkin jäänyt päälle.
Olet kertonut miehellesi, että kaipaat häntä. Kerrot myös, että aina et ole jaksanut kertoa harmistasi rakentavalla tavalla. Joskus kielteisestä tunteiden ilmaisusta tulee kierre; nalkutat, kiukuttelet, käytät pahoja sanoja. Mitä luulet miehesi tuntevan näissä tilanteissa? Toivot, että hänessä syntyisi myötätunto sinua kohtaan, mutta usein käykin päinvastoin; hän viipyy yhä enemmän työnsä parissa. Hän kuulee vain nalkutuksen, mutta ei näe sinun kipeitä tunteitasi; sitä, että koet itsesi vähäpätöiseksi ja että miehesi ei arvosta sinua.
Miehesi pitää saada tietää, mitä todella tunnet. Voisitko kertoa sen sillä tavalla, että hänessä ei syntyisi puolustus tai pakoreaktio. Siis; kerro vain tunteistasi, älä moiti häntä. Mitä jos kirjoittaisit kirjeen, jossa kertoisit kaipuustasi ja että ikävöit yhteisiä hetkiä. Ja huom! ei yhtään moitetta kirjeeseen. Voit myös kirjoittaa joitain rakentavia ehdotuksia, mitä voisitte tehdä yhdessä "Mitä ajattelet jos..."-tyyliin tai "Voisimmeko ehkä...?"
Olette etääntyneet toisistanne, mutta lähentyminen on vielä mahdollista. Olette nuoria ja ongelmannekin on kestänyt onneksi vasta vähän aikaa. Teillä on kaikki mahdollisuudet vielä löytää toinen toisenne.
Ehkä hänkin kaipaa yhteyttä sinun kanssasi, mutta ei osaa ilmaista sitä ja tuntee olonsa epävarmaksi.
Toivon sydämestäni, että kesän lämpö sulattaa jään väliltänne ja löydätte uudelleen toistenne luo.
perheneuvoja Saara
20 kommenttia
Anonyymi
12.6.2012 18:32
Aika tavallinen ongelma valitettavasti, ja hieno neuvo joka kannattaisi jokaisen muistaa jo ennen mahdollisia parisuhdeongelmia.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
13.6.2012 09:45
Se on sitä kun juoksee rahan perässä. Yleensä sen rahan eteen kun kuitenkin joutuu tekemään töitä, niin sehän syö vapaa-aikaa. Toimitusjohtajatasolla alkaa homma olemaan sitä, että mennään töihin ja työt jäävät työpaikalle kotiin lähdettäessä. Muissa hyvin palkatuissa hommissa noin ei juuri käy. Joten, jos tuo mimmi haluaa miehen joka osallistuu suhteeseen niin on suotavaa että nainen alkaa elättämään itse itseään eikä vain odota että rahaa tippuu syliin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
13.6.2012 15:54
^ Raha ei ole kaikille pitkää päivää tekeville tärkein motiivi. Moni työlleen omistautunut yksinkertaisesti pitää työstään, ja siitä tunteesta, kun kaikkensa antaneena saa jotain aikaiseksi.
Toimarit ovat muuten niitä, joita työaikalaki ei koske. Jos toimari pystyy johtamaan firmaa alle 40-tuntisella työviikolla, täyty tällä olla paljon pirun päteviä alaisia, jotka tietävät täsmälleen mitä pitää tehdä ilman kummempaa ohjausta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.6.2012 14:07
Lähe meneen
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.6.2012 18:41
Kaksi vuotta vastaavassa tilanteessa olleena neuvoni on, että lähde heti. Itselleni pahinta oli se, että seksi väheni lähes olemattomiin ja ajattelin vian olevan minussa vaikka se tietysti oli työnteko joka vei mieheltä halut. Suhteesta jäi paha trauma ja luottamus ihmisiin meni pitkäksi aikaa, en suosittele vastaavaa kenellekään!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.6.2012 23:17
Nainen 26, saattaa myös olla että miehesi pettää sinua.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.6.2012 23:38
Jos ihminen ei pysty hoitamaan sekä työtä että parisuhdetta kummankaan kärsimättä, toisesta on luovuttava. Kannattaisi miettiä, kummasta mies luopuisi, joten lähde vain hyvillä mielin kävelemään. Onnistujia kyllä löytyy.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.6.2012 16:26
Hulluja on joka lähtöön, mitä sitä kieltämään, kannattaa katsoa vaan peiliin =)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
17.6.2012 20:13
Onhan sinulla oma elämä, onhan. Ethän ole koko aikaa odottamassa mieheltäsi huomiota itsellesi? Testaapa tapahtuuko mitään, jos täytät oman elämäsi kaikella sinulle mieluisella toiminnalla, kuten ystävien tapaamisella, harrastuksilla, matkailulla, työllä, hauskanpidolla yms. Olet itse vastuussa elämästäsi.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
20.6.2012 16:18
Miehen tyonteko on usein rakkaudenosoitus ja tyon motivaationa halu tarjota parempi elintaso naiselleen tai etta nainen on ylpea statuksesta - joka ei ole mielestani sen huonompi tapa osoittaa rakkautta kuin siivota ja sisustaa kotia.
Ja jos pitaa duunistaan ja kotona odottaa vain nalkutusta, niin miksi vaivautua kotiin karsimaan!
Varsinkin nuorena uraa tehtaessa sita duunia on vaan paiskittava niska limassa ellei ole mielestaan saavuttanut urallaan parikymppisena kaiken minka uskoo saavuttavansa - ja silloin puolison tuki on erittain tarkeaa. En tosin voi kieltaa etteiko ole todennakoista etta ne jotka tykkaavat tyostaan ja rakentavat ahkeruudellaan uraansa parikymppisina todennakoisesti jatkavat samalla kaavalla vuosikymmenia.
Itse toivon etta nainen tosiaan jattaa ko. miehen etta mies paasee etenemaan elamassaan ilman riippakivia ja loytaa jonkun naisen jolla myos on kunnianhimoa ja draivia - eika mitaan kotona nuorena niiskuttavaa nahjusta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
26.6.2012 10:08
Olen kirjoituksen aloittaja ja seurannut mielenkiinnolla kommentteja ja perheneuvojan vastausta. En ymmärrä mistä perheneuvoja tuli siihen tulokseen, että suhteemme ei ole kestänyt kauaa. Olemme seurustelleet 8 vuotta ja sinä aikana kouluttautuneet ja aloitelleet työelämää. Työuramme ovat alussa ja työ on uusi, ei suhde.
En myöskään kutsuisi itseäni kotona niiskuttavaksi nahjukseksi, olen korkeasti koulutettu ja oman näkemykseni mukaan kunnianhimoinen, mutta jotenkin onnistun yhdistämään työhön myös parisuhteen ja vapaa-ajan. Mutta ehkäpä se jonkun näkökulmasta onkin kotona nyhjäämistä, tai käsitykseni itsestäni on liian myönteinen, mene ja tiedä. Lisäksi elämme kumpikin omilla varoillamme, joten mieheni ei elätä minua enkä minä häntä. En siis odota, että raha tippuu syliini tai hän tuo leivän pöytään.
Kirjeen kirjoittaminen on kaunis idea ja itseasiassa olen kyllä sitäkin jo aiemmin kokeillut. Ymmärrän, että neuvot voivat kohdistua vain siihen mitä juuri minä voin tehdä, sillä mieheni puolesta kukaan ei voi jakaa ohjeita ja neuvoja, jos hän ei itse halua muuttaa tilannetta. Kirjeen kirjoittaminen pelkästään positiivisesta näkökulmasta tuntuu kuitenkin mahdottomalta, en enää ole varma onko niitä positiivisia tunteita olemassa, niitä oli. Lisäksi kaikki sanottava on jo sanottu, kuinka kauan minä yksin yritän muuttaa suhdetta. Eikö vastuu ole yhteinen? Silti mieheni ei halua erotakaan. Koenkin tilanteen tosi ahdistavaksi. Minun odotetaan elävän suhteessa, jonka parantamiseksi ei kuitenkaan olla valmiita tekemään mitään.
On totta, että vastuu omasta onnellisuudesta on jokaisella itsellä. Ero tuntuu vaikealta ratkaisulta, mutta jos haluaa saada elämältä enemmän, se on ehkä ainut vaihtoehto. Myös minä toivon, että tulevat ajat sulattaisivat jäätä väliltämme ja aika toisi varmuutta ratkaisuuni, olipa se mikä tahansa. Nainen 26v.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
6.8.2012 01:37
Ymmärrän hyvin, että miehen urakeskeisyys ja ajankäytön hallitsemattomuus ahdistavat. Meillä asiasta on keskusteltu, välillä tiukkasävyisestikin, jo etukäteen, kun ahdistuin jo toisen osapuolen ura- ja rahakeskeisestä puhetavasta.
Kommentoiko hän mitenkään sitä aikooko hän, työn niin vaatiessa (ja sehän vaatii aina), myös tulevaisuudessa laittaa työn etusijalle vai pitääkö hän tilannetta vain väliaikaisena uran alkuun liittyvänä vaiheena? Molemmissa tapauksissa on mahdollista, että tilanne jatkuu sinun kannaltasi liian pitkään, mutta vastaus kertoo kuitenkin jotain miehesi asenteesta. Haluaako hän ehkä lapsia tulevaisuudessa? Jos, niin onko hän (edes ajatuksissaan) valmis tämän elämänvaiheen tullen panostamaan heihin ja viettämään aikaa perheen kanssa ja jakamaan vastuun arjesta? Jos vastaus molempiin kysymyksiin on, että työ tulee menemään muun elämän edelle ja sinä ja mahdolliset lapset tulette jäämään kakkosiksi jo ajatuksissa, niin lähde suhteesta. Jos hän pitää tilannetta väliaikaisena niin tämän näkemyksen tueksi vaaditaan miehesi puolelta tahdon voimaa ja konkreettisia tekoja suhteenne puolustamiseksi sekä selkeitä pelisääntöjä esim.työasioiden tekemisestä yhteisinä iltoina ja viikonloppuina.
Tärkeää on myös koittaa saada selville, mitä työ miehelllesi merkitsee. Nauttiiko hän siitä? Haluaako hän edetä urallaan? Onko miehen itsetunto ja minäkuva jotenkin kiinni uralla etenemisessä ja työnteossa? Vai onko taloudellinen turvallisuus tai ehkä status keskeisintä? Onko miehen ystävät tai aiempi opiskelupaikka erityisen ura- ja menestyskeskeisiä?
Toisaalta jos ns. hyvin käy niin tilanne voi eskaloitua miehesi työpaikalla. Ystäväpariskunnallani kävi näin. Mies (25v) oli kiinni töissä ja työ hallitsi miehen vapaa-aikaa. Tätä kesti noin puoli vuotta, sitten mies sai potkut vaativasta työstään tulosvastuusyistä. Myös tämä mies on uransa alkuvaiheessa. Potkut kävivät miehen itsetunnolle, mutta toisaalta ne saivat hänet ajattelemaan sitä, mitä työ hänelle oikeasti merkitsee: hallitseeko hän työnsä vai työ häntä (ja hänen minuuttaan). Kova paikka, mutta toisaalta parempi pohtia tätä nuorena aikuisena kuin lapsistaan vieraantuneena, eronneena keski-ikäisenä burn-outin kokeneena työnarkomaanina.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.8.2012 08:54
Ihan vastaava asia on puolison harrastukset. Kun kalenterissa on kolme iltaa varattu harrastuksille, ei kotiin jäävälle jää muuta hommaa kuyin pestä astioita ja hoitaa lapset.
Tietenkin voisi kirjata itselleen samanlaisen kalenterin ja jättää 5 ja 13 vuotiaat hoitamaan toisiaan ja toisinaan mummon vastuulle, mutta se ei ole heille oikein.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
20.8.2012 11:29
Hei, täällä vielä alkuperäisen tekstin kirjoittaja. Mukavaa, että keskustelua on käyty edelleen. Kysymykseen siitä, näkeekö mieheni tilanteen väliaikaisena vai ovatko hänen elämänarvot muutoinkin rahakeskeisiä, en oikein osaa vastata. Toisaalta mieheni näkee nykyisen tilanteen väliaikaisena, mutta enpä sitten kuitenkaan tiedä uskoako. Ajatuksissaan hän uskoo saavansa kaiken, onnellisen perhe-elämän ja työn. Koenkin, että hänen ajatuksensa eivät ole realistisessa suhteessa todellisuuteen, hän ei itse ehkä näe kuinka paljon työ ottaa. Toisaalta ei hänellä sen enempää kuin minullakaan tällä hetkellä ole edes käsitystä siitä kuinka paljon perhe-elämä lopulta vaatii. Luulen, että todellisuus on vieläki raskaampaa kuin osaamme edes kuvitella.
Kesän aikana tilanne alkoi jo hieman korjaatumaan, lähentymistä tapahtui, ja yhteinen loma oli mukava. Kuitenkin viime aikoina tilanne on taas ollut huonompi, työt ovat lomien jälkeen kasaantuneet ja toisten sairaslomien vuoksi mieheni taakka on vain kasvanut.Mieheni on ollut tosi väsynyt, silloin kun hän käy kotona, hän käy vain lojumassa sängyn pohjalla. Kiinnostusta yhteiseen elämään ei juurikaan ole ollut ja kaikki yhteinen tekemisemme on jäänyt minun keksittäväksi ja suunniteltavaksi.Mieheni on myös tosi kireä, pienestäkin väärästä sanasta aloittaa riidan. Varmasti se on väsymystä, mutta surullisinta on, että hän ei huomaa miten työ taas vie muuta elämää. Tämäkään ei mielestäni ole oikein, että suhteemme altoilee tällä tavoin riippuen työstä. Arki on kuitenkin se, mikä pitäisi saada toimimaan, eivätkä kalliit lomamatkat ulkomailla korvaa koskaan sitä mitä suurin osa vuodesta on.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
1.9.2012 16:22
Hei, mukava kuulla että kesälomanne onnistui. Ajattelen, että te kuitenkin viihdytte yhdessä, rakastatte toisianne? Ei hullumpi ohje on miettiä aika ajoin sitä, mikä aikanaan sai olemaan yhdessä, mistä toisessa piti ja peilata nykypäivään.
Jos päätätte jatkaa yhdessä ja haluatte myös lapsia, pohtikaa jo etukäteen ketkä muodostavat turvaverkkonne pikkulapsiaikana. Lapsi tuo mukanaan repullisen rakkautta ja saman verran huolia. On ihana voida konkreettisesti jakaa niitä sisarusten/ystävien/isovanhempien kanssa.
Oma avioliittoni osoittautui ihan muuksi kuin mitä piti ja kävin purkamassa turhautumistani vihkipapillemme. Hän kuunteli loppuun asti ja esitti kysymyksen: No, mitä aiot tehdä?
Toivon että löydät oikeaan aikaan oman vastauksesi tähän.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
6.3.2013 15:02
Helppoa välttää kyseinen tilanne. Kun vaan ottaa työttömän miehen. niin säästyy tolta vaivalta kokonaan. Kannattaa unohtaa kaikki työssä olevat varsinkin yrittäjät ja viljelijät joilla on paljon töitä. Kyllä työttömiä riittää. Helppo ratkaisu ja kaikki on hyvin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Lippu2
30.1.2014 17:36
Hei!
Itselläni on lähes samanlainen tilanne kuin alkuperäisellä kirjoittajalla, itse ärsyynnyn aina kun mies sanoo, että rahaa on tienattava , että päästään matkustamaan, no tottahan se on, mutta hän myös sanoo, että lomalla ehdtään olla yhdessä. Olen nyt seurannut tilannetta, koska lomamme ovat yleensä kesällä ja syksyllä. Syksyn jälkeen emme olekaan tehneet yhdessä juuri mitään. Olemmehan toki kotona yhdessä, mutta mielestäni arki kuuluu jakaa, oli loma tai ei.
Mieheni haluaa tehdä koko ajan töitä ja hänen alalllan on mahdollista tehdä kaikenlaisia lisätöitä
jotka syövät aikaa viikonlopusta ja arki-illoista. Työ on kai hänelle pakkomielle, mutta ei ymmärrä, että kaikille ei ehkä ole. Hän sivuutta kaikki kysymykset harrastuksistani ja kaveresitani. Emme tiedä enää oikeastaan yhtää mitää , mitä toinen tekee.
Jos joku hänen kaveri kysyy tapaamiseen joudun selittämään, että mies ei ehdi, minä voin kyllä tulla. Mies ei ehdi siis koska hänen on tehtävä töitä, arkena, pyhänä, jopa lomallakin joskus..
Olen todennut, että haluan itse tehdä mukavia asioita, ja vituttaa, kun mies ei vaivaudu edes imuroimaan, koska pitää tehdä töitä.
Meillä on kiva asunto , enkä hauaisi luopua siitä, ja minulla on mukava työ ja lyhyt työmatka ja harrastukset.
Tämä vain johtaa siihen, että asumme yhdessä,niin mikä parisuhde??
Kai se pitäisi miettiä tarkoin, jos haluaa erota tällaisne vuoksi, ja miettiä, mitä hyvää on miehessä, koska onhan sitäkin. Mutta pitää kai ymmärtää, myös, että vaikka olisi suhteessa, voi siltit ehdä omia asioita. Itse olen miettinyt, jos lähtisin matkustamaan yksin.Pidän myös harrastuksistani.
Mitenkähän alkuperäisen kirjoittajan suhteessa kävi?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Itsellinen nainen
11.3.2014 15:22
Voih, itku silmässä tätä ketjua luin. Itse päädyin vastaavassa tilanteessa eroon. Kaikki tarinassasi kuulostaa tutulta: mies ei olisi halunnut erota, mutta ei voinut luvata tilanteeseen muutostakaan. Alkuvuodet menivät hyvin, kun miehellä oli opinnot kesken ja vain määräaikaisia töitä. Oli intohimoa ja aikaa niin toisillemme, harrastuksiin ja ystäviinkin. Töiden vakiinnuttua se sitten alkoi. Sanoin alusta asti, että yksikään loma ei korvaa sitä, mitä hyvä arki voi olla, mutta hän ei asiaa ilmeisesti ymmärtänyt. Kolmisen vuotta taisin odotella, että työtahti laantuisi, kunnes oltiin siitä pisteessä, että omat päiväni alkoivat ja loppuivat itkien. Itse toista korkeammin kouluttautuneena en ollut kokenut ongelmia töiden ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Toki arjen askareet olisi ollut kiva jakaa jonkun kanssa, ja väsynyt itsekin joskus olin, etenkin silloin, kun työmatkaa oli minulla 1,5 tuntia suuntaansa ja kotona odotti aina pyykki- ja tiskivuoret. Lopullinen piste kumminkin oli, kun erään kerran miehen taas lähtiessä työmatkalle huomasin toivovani, että jäisipä sille tiellensä: erota en halua, mutta leskeyden voisin kestää.
Mikähän siinä on, että aiemmin keskuteluun kyennyt ihminen ei yhtäkkiä halua tai pysty kuuntelemaan oletusarvoisesti rakkainta ihmistään maailmassa ja hänen huoliaan. Ja kun asia sitten kuuntelemattomuuden takia johtaa huutamiseen, niin sitä onkin itse taas se nalkuttava ämmä, jonka syytä kaikki on? Tosiaankin tuli sama tunne, että yksinkö tässä täytyy tätä vastuuta suhteesta kantaa. Miksi toinen saa käyttäytyä miten haluaa, mutta toinen ei?
Perheneuvolasta ei ollut apua. Vieläkin kysyn itseltäni usein, että miksi minä en ollut tärkeämpi kuin työ. Olisin sen ansainnut. Poikamme olisi ansainnut sen, että isä olisi ollut joskus kotona. Mielessäni on myös koko ajan ajatus, että katkeraksi en rupea. Vielä joskus tämä muuttuu iloksi, siitä olen varma. Pakkohan sen on?
Kaikkia toiselle lapselle jo ennakkoon hankittuja nuttusia en ole voinut vielä heittää pois, sen verran vaikeaa on ollut luopua ajatuksesta ydinperheestä ja haaveista. Muuta vaihtoehtoa ei ollut, mutta silti näin eronneena tuntuu, että elän jonkun toisen elämää. Ei tämän näin pitänyt mennä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
N28
30.6.2014 21:46
Vaikka tämä vanha ketju onkin pakko kommentoida tänne.
Erosin kuusi viikkoa sitten seitsemän vuoden suhteesta juurikin siitä syystä, että mies kävi päivätöissä ja pyöritti firmaa siihen päälle. Yhteinen arki, mitä se on? Sitä ei vain enää ollut. Kaikki alkoi siitä kun valmistuimme yliopistoista ja menimme töihin eli noin kaksi vuotta sitten. Mies kuvitteli, että ihanat yhteiset lomat kerran tai kaksi vuodessa korvaavat sen arjen. Mutta jos arjessa ei enää ole aikaa edes jutella toisen kanssa, niin väistämättä sitä etääntyy toisesta. Itsekin huomasin, että millään nätillä ja rakentavalla puhumisella ei ollut tilanteeseen mitään vaikutusta. Vaihtoehto? Nalkuttaa, vaikka ei tahtoisi, koska nalkuttaminen on hirveää ja vielä hirveämpää on se, kun toinen sanoo, että "älä nyt valita ja nalkuta ku mä yritän tässä lähettää asiakkaalle sähöpostia." Joka ilta sai mennä yksin nukkumaan kun mies jäi vielä tekemään töitä olohuoneeseen.
Itketti ja suretti, puhuminen ei auttanut mitään. Eikä auta vaikka molemmat sanovat rakastavansa toisiansa, koska se ei näy sitten mitenkään elämässä kuitenkaan. Toinen vain tekee töitä. Lopulta päädyin sitten toteamaan, että en näe tässä muuta vaihtoehtoa kuin erota. Oli pakko ajatella itseään ja sitä, mitä elämältä haluaa. Kliseisesti sanottu, mutta jokaisella on vain tämä yksi, ja sitä ei saisi käyttää suremiseen ja murehtimiseen. En kestänyt ajatusta siitä, että olisin samassa tilanteessa vielä viiden vuodenkin päästä. Miehelle ero tuli shokkina. Hän ei ollut edes tajunnut, että meillä menee huonosti(!).
En halua tässä valittaa, että töitä ei saisi tehdä. Saa, mutta jos aikoo olla parisuhteessa toisen ihmisen kanssa, niin kyllä silloin pitää huomioida myös toinen. Toisen kanssa ollaan, jotta ollaan yhdessä onnellisia.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Suivaantunut
2.5.2017 23:06
Ja vieläkin joku palaa kirjoittamaan, ilmeisesti tätä aihetta ei voi miettiä liikaa.. elän avoliitossa, kaiken pitäisi olla hyvin, meillä ei ryypätä, ei narkata, ei tapella, ei huudeta, rakastetaan toisia, ja puoliso ottanut hyvin vastaan tyttäreni.. kaiken siis pitäisi olla hyvin, olin vuosikausia yksin tyttäreni kanssa ja osaan elää yksinkin, hänet löydettyä me vaan sovimme toisille.. kunnes, itse opiskelen, hoidan kodin, lapsen, koiran, enkä edes ajattele että harrastaisin jotain.. ja puoliso opiskelee ja tekee töitä samalla, menee päiviä että nähdään ennen seiskaa aamulla ja illalla itse jo nukkumaan laittamassa kun toinen tulee.. Mie en jaksaisi, mie tahtoisin normaalin elämän.. olisi sitä parisuhde aikaakin, ja perhe aikaa.. edelleen meillä on seksiä ja hellyyttä.. Olen vain viimeaikoina huomannu että en viitsi edes kosketella tai vääntyä lähelle kun toinen on niin väsynyt ettei jaksa edes jutella.. tämän pitäisi olla väliaikaista, mutta kannattaako tässä nyt sitten odottaa ja odottaa.. kun toinen sanoo tekevänsä että olisi rahaa, ja mie hoen että olen ennemmin köyhä ja onnellinen ko rikas ja onneton.. Mie haluan hänet vaan takasin, ennenkö on liian myöhäistä..
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin