KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä yli 10 vuotta, josta asuneet yhdessä lähes koko ajan.
Olemme noin vuosi sitten ostaneet oman ensimmäisen asunnon, ja oletin, että kaikki on hyvin. Asumme avoliitossa, koska miehen mielestä naimisiinmeno ei muuta mitään. Itse olen kuitenkin sitä aina halunnut. Mies ei ole koskaan varsinaisesti sanonut, että ei haluaisi lapsia, vaan sanonut sen siten, että olen olettanut, että jossain vaiheessa hän niitä kuitenkin haluaa. On kuitenkin vitsaillutkin tai puhunut epäsuorasti niistä.
Itselläni on tällä hetkellä erittäisin iso vauvakuume, ollut jo muutaman vuoden ajan, ja minulle vauvan tulo tähän elämäntilanteeseen olisi enemmän kuin tervetullut (olen 29, hyvä työ, hyvä koti). Mies kuitenkin haluaa keskittyä uraansa ja tuntuu, että raha on hänelle elämän tärkein asia. Hän ajattelee vain rahaa, ja sitä miten tulevaisuuden voi turvata rahalla. Hän ei halua lasta tällä hetkellä, ei mahdollisesti koskaan. Kun olen ottanut asian esille, hän ei ole koskaan sanonut siihen kunnolla ei, mutta nyt kävimme keskustelua asiasta.
Hän on olettanut, että minulle on ok, jos en koskaan saisikaan lapsia. Hän on luullut, että minulle riittää vain hän, kun hän on itse sanonut, että ei halua kenties koskaan lapsia. Keskustelun päätyttyä hän sanoi, että jos haluan varmuudella lapsia, minun tulee lähteä tästä suhteesta. Eli minun pitäisi nyt yksin päättää suhteemme tulevaisuus: pysynkö hänen kanssaan enkä mahdollisesti koskaan saa lapsia vai lähdenkö pois suhteesta etsimään uutta elämää, jossa mahdollisesti löydän miehen, joka myös haluaa lapsia. Pelottaa, jos lähden pois suhteesta, löydänkö kuitenkaan miestä, joka ajattelee samalla tavalla kuin minä. Vai jäänkö suhteeseen odottamaan sitä, mitä en välttämättä koskaan saa. En ikinä kuvitellut, että joutuisin tekemään tällaisen valinnan, ja miksi tämä minun pitää itse yksin päättää?
Mies on hyvin vahva persoona ja tuntuu, että hän ei edes välitä, kun sanoo, että minun pitää päättää, haluanko jäädä vai lähteä. Hän sanoi, että ajattelee minun parasta, kun antaa mahdollisuuden päättää. Mutta välittääkö hän? Jos hän sanoo, että mene, jos et malta odottaa kahta vuotta, kenties enemmän. En kuitenkaan ole valmis tinkimään lapsista, mutta voinko saada sitä mitä haluan jäämällä suhteeseen tai lähtemällä siitä? Ihan kuin hän ei haluaisi ottaa vastuuta suhteestamme, kun haluaa minun päättävän asian, jäänkö vai lähdenkö. Tuntuu, että hän haluaa, että minä päätän tämän asian, että hän ei ole se ”jättäjä”. Miten tällaisen asian voi yksin ratkaista?
Mies on sanonut sitä, että suhteessamme ei ole intohimoa. Olemme keskustelleet tästä, mutta yleensä emme pääse puusta pitkälle. Kun kysyn hänen tunteitaan ja ajatuksiaan, mitä hän kaipaa, en saa vastausta, vaan hän kääntää asian aina niin, että olenko minä tyytyväinen. Emme koskaan kunnolla riitele, vaan asioista, joista ollaan eri mieltä, sanotaan oma mielipide ja sitten alkaa hiljaisuus. Kunnon riita puhdistaisi ilmaa, mutta hän ei sitä tee. Hänen mielestään meille ei voisi nyt tulla edes lasta, koska parisuhteemme ei ole kunnossa. Kun kysyn tähän, mitä hän tarvitsee, miksi hän ajattelee noin, en saa siihen vastausta, vaan hän laittaa vastakysymyksen, ”sinunko mielestä meillä on kaikki hyvin?” Itse olen kertonut tunteistani ja siitä mitä tarvitsen, mutta häneltä en saa vastausta.
Hänen mielestään oma elämä loppuu siihen, kun lapsi syntyy. Eikä hän myöskään halua sitä, että ulkonäköni muuttuu lastensaannin vuoksi. Hänen mielestään ei voi enää matkustella, viettää vapaa-aikaa, tehdä asioita spontaanisti, käydä missään. Itse en taas ymmärrä sitä, miten elämä voisi siihen loppua. Asiat ovat vain järjestelykysymyksiä, ja toiselle voi antaa tarvitsemaansa vapaa-aikaa, kun pelisäännöt ovat selvillä.
Olen usein myös ajatellut sitä, välittääkö hän aidosti ja mitä merkitsen hänelle? Arvostaako hän minua? Näihinkään kysymyksiin en saa kunnon vastausta, vaan hän kääntää asian aina eri tavalla.
Toisaalta ajattelen, että en voi lähteä, kuitenkin 10 vuotta olemme yhdessä eläneet. Voinko jättää sitä vain taakseni? Toisaalta ajattelen, että jos en nyt lähde, en tule koskaan lähtemäänkään. Miten tämän voi yksin ratkaista. Jos lähden, pelkään kaiken romahtavan. Miten selviämme asunnon myynnistä, jonka juuri ostimme ja jota olemme yhdessä laittaneet ja sisustaneet? Miten selviämme jatkosta? Miten elämä löytää uudelle uralle? Olenko ollut turhaan suhteessa 10 vuotta, kun ero on edessä? Vai onko?
Lintunen
VASTAUS: Kiitos viestistäsi, joka käsitteli monissa parisuhteissa hyvin keskeistä kysymystä yhteisten lasten hankkimisesta. Vanhemmaksi tuleminen ja lasten saaminen ovat kullekin meistä hyvin yksilöllisiä ja henkilökohtaisia teemoja, jotka kietoutuvat monin tavoin ihmisenä olemisen monimuotoisuuteen.
Siksi meillä jokaisella on yksilöllinen suhde tähänkin asiaan. Silloin kun yhteisen lasten hankkiminen ei ole itsestään selvää ja pari miettii yhdessä ja erikseen kysymystä yhteisistä lapsista, he usein joutuvat samanaikaisesti miettimään perusteellisesti omaa parisuhdettaan ja omaa itseään. Mitä me haluamme yhdessä ja erikseen?
Teillä on pitkä yhteinen historia. Et kerro kirjeessäsi miehesi ikää, mutta sinä olet ollut alle parikymppinen suhteenne alkaessa. Olet elänyt miehesi kanssa vuodet jolloin me kasvamme aikuisuuteen ja aikuisen elämän valintoihin ja ratkaisuihin. Joskus on niin, että tällaisessa kohdassa puolisot joutuvat toteamaan, että haluamme aikuiselta elämältämme liian erilaisia asioita voidaksemme jatkaa yhdessä. Eräs aikuisuuden keskeisimmistä kysymyksistä liittyy siihen, tuleeko minusta vanhempi vai ei. Se on aikuisen elämän valinnoista yksi suurimmista ja vaikuttaa merkittävällä tavalla koko ihmisen loppuelämään.
Kerrot, että miehesi mielestä suhteenne ei ole kunnossa ja siitä puuttuu intohimoa. Minä kysyisin vähän samoin kun miehesi. Mitä sinä ajattelet, tunnet? Koetko sinä suhteenne hyvänä ja onnellisena? Oletko sinä tyytyväinen? Mitä sinusta tuntuvat nuo asiat, joita miehesi sanoo sinulle? Kerrot miettiväsi välittääkö hän sinusta aidosti ja mitä merkitset hänelle, arvostaako hän sinua. Nuo ovat isoja ja tärkeitä kysymyksiä.
Miehesi on oikeassa siinä, että moni asia muuttuu lapsen myötä. Kuulostaa siltä, että hän ei ole valmis näihin muutoksiin eikä ole varma onko koskaan. On oikeastaan reilua, että hän sanoo omat ajatuksensa lapsen saamisesta suoraan, vaikka se ymmärrettävästi tuntuu sinusta pahalta kuulla. Sinä olisit valmis lapsen tuomaan elämänmuutokseen ja jopa kaipaat ja toivot sitä. On iso juttu sitoutua lapsettomuuteen loppuelämäkseen jos itse haluaa tulla vanhemmaksi mutta puoliso ei.
Ehdotan, että kuulostelet rauhassa itseäsi, parisuhdettanne. Sinun etuna on, että olet kuitenkin suhteellisen nuori. Joskus ihmiset joutuvat miettimään näitä kysymyksiä iässä, jolloin lapsen hankkimiselle on jo biologisestikin viimeiset hetket. Kun ihmisen tekee omaa elämää koskevia suuria päätöksiä esim. eroamisesta, usein käytännön asioilla on tapana tavalla tai toisella järjestyä sen jälkeen kuin asia on mielen tasolla ratkaistu. Parisuhteen päättyminen ei tarkoita sitä, että suhde olisi ollut turha. Jokainen rakkaussuhde opettaa meille jotain itsestämme ja elämästä. Kuvaat hyvin, että tuntuu pelottavalta ajatukselta päättää, ratkaista yksin näin isoja asioita. Ja kuitenkaan kukaan muu ei pysty tekemään näin tärkeitä, sinua ja sinun elämääsi koskevia päätöksiä puolestasi.
Kaikkea hyvää sinulle toivottaen,
perheneuvoja Helena
16 kommenttia
Haukiputtaa
17.11.2014 15:33
Nyt olisi tärkeää hautoa asiaa naislauman kanssa. Keskustelkaa itsenne hybrikseen, motivoidu tästä jees-naisten kollektiosta.
Ja lopulta, vie se narsisti polvilleen rukoilemaan sinulta anteeksiantoa tällä Jumalaisen väkevällä Sanalla! Lataa koko raivokas sanoma tämän miehen kalloon, koska Te päätitte sen. Te tunnette oikean tien. Te johdattatte miehenne valoon.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
licence27
18.11.2014 00:55
Kysy itseltäsi oletko nyt sellaisen miehen kanssa jonka kanssa pystyt ja haluat kasvattaa lapset aikuisiksi asti. Jos vastaus on kyllä niin sitten sinun on kerrottava miehellesi että et halua suhdetta lopettaa vaan päästä uraputkesta äitiyteen.
Jos se ei miehellesi kelpaa ja katsot että äitiys on sinua varten, eikä lapsettomaksi jääminen käy sinulle, niin sitten on valitettavasti pistettävä asunto myyntiin ja etsittävä uusi mies.
Taloudellisesti voit laskea että ainakin 50000 € pitää olla seuraavien 19 vuoden aikana olla sijoitettavissa terveeseen lapseen, toinen on hieman halvempi jos asunnossa vain tila riittää.
Rahaa voi syytää pankkeihin, osakkeisiin, kiinteistöihin, mutta ihan vakavissaan hyvin kasvatettu lapsi on myös varteenotettava sijoituskohde vaikkei kaikista todellakaan tule Jari Litmasia tai Kimi Räikkösiä.
Ole iloinen että olet ollut suhteessa 10 vuotta. 'Joillekin raskaus ja synnytys tekee hallaa, toisille taas se on kukoistuksen aikaa ja vielä viiden lapsen jälkeenkin voi olla hyvin kaunis ja fyysisesti elämänsä kunnossa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
marillyn70
18.11.2014 10:09
Miten ihmeessä licence27 päätyy lukuun 50.000€? jäikö luvusta nolla perästä pois? vaikka siinä on määre "ainakin" niin eihän tuo riitä alkuunkaan, ainakin ykkönen tulee eteen.
Meillä on 3 lasta ja keskimäärin harrastuskulut ovat olleet n. 10-5000€/v. N. 3 eri harrastusta, jalkapallo, voimistelu ja kamppailulajit. 2 samaa sukupuolta 7 vuoden ikäerolla ja siinä välissä 1 eri sukupuolta oleva. Eipä paljon samoja kamoja käytetä. Siinä harrastukset. Siihen päälle kesäleirit, rippileirit, ulkomaan turnaukset ja kisareissut jne.
Normaali eläminen maksaa sossunkin laskelmien mukaan n. sen mitä on elatusvelvollisuus ja lapsilisät. (Eli noin 300€+100€ olisi se perusosuus). Se tekisi vanhempien maksettavaa noin 4000€/v*2+=80.000. Itse en ymmärrä miten tuolla summalla saa ruoat, vaatteet, hygienian, silmälasit, lääkärireissut, vakuutukset jne.
Sitten on ne perheen lomat ja juhlat. 1 lomareissu per vuosi.
Suurimmat "lisäkustannukset" ovat kuitenkin" kahden auton (lähes) pakollisuus plus n. 90m2 perheasunto (ahdasta on!).
En siis yritäkään laskea mitään minimiä vaan sen kuinka paljon edes siedettävä elintaso tulee maksamaan. En myöskään valita, en todellakaan. Olemme molemmat koulutettuja hyvässä ammatissa ja omaisuuttakin on, mutta silti saa sentilleen laskea kaikki menot joka kuukausi ja aina ei riitäkään, jolloin tingitään jostain tai tehdään ylitöitä. (Mies tekee, minun työssäni tätä mahdollisuutta ei ole enkä edes jaksaisi, mutta hoidan tuolloin kodin yksin lasten kanssa).
Varovaisesti arvioiden autot ja isompi asunto tekee 200.000€ lisäkustannuksia, ylimääräiset menot 100.000 ja harrastukset yms 200.000€, jaettuna siis tuolle keskimääräiselle 20v ajalle mitä kolmesta lapsesta tulee. Veikkaisin yli puol miljoonaa, ainakin 150.000€ per lapsi.
Pointtina, jos tässä enää sellainen edes on, niin eipä kannata lapsia hankkia ihmisen kanssa jolle oma napa ja raha on tärkeintä.
Kyllä
18.11.2014 01:44
Ymmärrän täysin miestäsi. Mukava elämä voi tosiaan loppua kun lapsia hankitaan. Olen havainnut tämän sivustaseuraajana ystäväpariskuntien miesten näkökulmasta. Hauskuus loppuu ja paska alkaa. Itse olen parisuhteessa jossa kumpikaan ei halua lapsia. Me haluamme nauttia elämästä kaksistaan, yksistään ja läheisten kanssa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
NOMAD_1
18.11.2014 12:26
Tulemme tähän maailmaan itkien ja jätämme sen useimmiten peloissamme, itkien ja itkun säestämänä. Kuinka ihmeessä voisi ajatella, että aika tuossa välillä on pelkkää hauskanpitoa varten? (Kierkegaard)
marillyn70
18.11.2014 11:43
"Hän oletti, että on minulle ok, jos en saakaan koskaan lapsia". Sen voi myös kääntää muotoon sinä oletit että hänelle on ok hankkia lapsia. Ilmeisesti ei ole ja pahinta mitä voi olla, ovat vanhemmuuten pakotetut tai painostetut. Sitä pitää haluta, mielellään enemmän kuin mitään muuta.
Oma vika, pikku sika. Olet toki ollut nuori kun tuohon lähdit mutta ei missään nimessä olisi kannattanut roikkua suhteessa jossa on noin perustavaa laatua oleva ero olemassa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
NOMAD_1
18.11.2014 13:46
MISSÄ MIELESSÄ LAPSEEN ”SIJOITTAMINEN” ON TAVALLISTA SIJOITTAMISTA KANNATTAVAMPAA?
Kuulostaapa halvalta kutsua lasta "hyväksi sijoitukseksi" (asteikon yläpäänä litmaset ja räikköset). Ei niin, etteikö hyvin kasvatetusta lapsesta olisi hyötyä silloin, kun alkaa itse tarvita apua päivittäisistä asioista selviämiseen. Ja voihan näihin tarpeisiinkin palkata apua, eikä ero liene suuri, jos lapset on kasvatettu sijoituksina (jotenkin tulee mieleen Kummeli-sketsi "perintöä odotellessa"). Mitä paremmin lapset sosiaalistetaan kapitalistiseen maailmaan, sitä suurempaa voittoa he odottavat kaikilta tahoilta - myös vanhemmiltaan.
Toisaalta, jos lasta kasvattaa ymmärtämään ansionmukaisuutta eli omanarvontunnon ja hyödyn välisen tasapainon tärkeyden, niin hyvä kasvatus maksaa itsensä pyytämättä takaisin. Omanarvontunnon ymmärtävä tunnistaa saamansa materiaalisen ja kasvatuksellisen alun hyvyyden ja tahtoo olla sen arvoinen (huonoista tottumuksista ja tavoista taas pyritään yhdessä eroon). Kyse ei todellakaan ole sijoituksista, kaupankäynnistä tai vaihtokaupasta, vaan sen tosiasian käsittämisestä, että enemmän hyötyä saava on antajaa alemmassa asemassa. Tämä perustuu siihen logiikkaan, että antajalla on jotain molempien arvokkaana pitämää annettavaksi. Toki hyötyä saava voi olla rikkaampi, mutta hyödyn antajaa paremmaksi ihmiseksi häntä on vaikea kutsua - paitsi jos ihmisarvo mitataan omaisuuden määrällä niin kuin nykyisin selvemmin ja selvemmin tehdään (ainoa todellinen arvon mitta on se, mitä joku on valmis jostain maksamaan - ja loogisena seurauksena ihmisarvo = maksukyky/omaisuus).
Oma lapsi antaa ymmärrystä siitä, mitä itse olemme (ja tässä oma viittaa ehdottoman ensisijaisesti kasvatettuun lapseen, oli se sitten biologisesti oma tai ei). Vastasyntynyt lapsi on kuin tyhjä taulu, jolla ei vanhemmistaan täysin riippuvaisena ole muuta mahdollisuutta kuin omaksua näiden antamat mallit. Näin ollen lapsen kasvattaminen on lähtökohtaisesti oman kuvansa luomista (ja mitä se kertoo, jos vuosi vuodelta pitää omista lapsistaan vähemmän ja vähemmän?) Toki lapsi ja nuori alkaa tiedostaa itseään ja tehdä omia päätöksiään, mutta nämä päätökset tehdään pitkään vanhempien asettaman perustan päällä (usein jopa pysyvästi, lyhyitä kapinajaksoja lukuun ottamatta). Olen kerta toisensa jälkeen havainnut, miten hankalaa näiden perustavien tottumusten ja ajatusmallien muuttaminen on (yritän edelleen irrottautua muun muassa äitini kasvattamasta totuudesta ja isäni liiallisesta TV:n edessä viihtymisen mallista).
On mahdoton kuvitella parempaa tukea itseymmärryksen kasvulle kuin omakuva, joka kasvaessaan kapinoi luonnostaan sitä vastaan, mitä on. Toisekseen juuri lapsemme haastavat meitä aktiivisuuteen oppimiseen silloin, kun vanhuus kuiskii lupaa laiskistumiseen sekä tekee turvallisiin rutiineihin kangistumista houkuttelevaa. Pystymme antamaan lapsillemme itse saamiamme paremmat lähtökohdat, jos olemme itse oppineet elämästämme. Näin heistä tulee väistämättä itseämme parempia, vahvempia, kykenevämpiä - tyttärestä/pojasta polvi paranee. Ja kaikki tietävät, miten parempaansa vastaan kamppaileminen sekä motivoi että opettaa kaikkein tehokkaimmin (ja tässä kamppaillaan pelien, tanssin ym. muiden kulttuuristen käytäntöjen parissa).
Mielestäni lapsissa on kyse sisäiseen hyvään "sijoittamisesta" - siis siitä, minkä tuella voimme oppia itsestämme ja ylittää itsemme. Aika ottaa jossain vaiheessa antamaansa takaisin, perii korkoaan kehomme ja mielemme varannoista. Millainen ero onkaan sillä, alkavatko vaikeiksi käydä monimutkaisimmat peli/tanssiaskelkuviot vai tavallinen kävely? Hienojen shakkiasetelmien unohtaminen ei varmastikaan ole mukavaa, mutta haaste päivittäisen ostoslistan täyttämisessä on varmasti ikävämpää. Lapsissa "sijoitamme" siihen, mitä olemme, emme siihen, mitä omistamme. Kyllähän ne varmasti kalliiksi käyvät, mutta minkä arvoista on aktiivisen toimintakykyinen elämä? Liian monet sijoittavat ulkoiseen rahassa mitattavaan hyvään ja tunnistavat vain tällä mitta-asteikolla kannattavat sijoitukset. He kenties elävät taloudellisesti muita turvatumpaa elämää ja voivat ostaa itselleen haluamaansa viihdettä, mutta juuri viihde eli turvallinen mukavuus on se, joka meitä heikentää.
Mitä suuremman ulkoisen vallan ihmiset omaavat, sitä vähemmän sisäiseen hyvään sijoittaminen motivoi. Kaikkein tärkein hautautuu rajatta kasvavien omistusten alle. Edelleen rikkaan lienee vaikeinta päästä taivaaseen juuri sen vuoksi, että tarkalleen ottaen emme omista edes omaa kehoamme. Kuka voisi jonkinlaiseen teologiaan nojaamatta väittää omaavansa muuta kuin hallussapito-oikeuden omaan kehoonsa eli olemassaolonsa perustaan. Juuri tässä mielessä sisäinen hyvä eli taivasten valtakunta on meissä jokaisessa (ainakin potentiaalisesti). Toki ulkoistakin hyvää tarvitaan, mutta vain toimeentulon verran - kaikki muu olettaa, että käärinliinoissa olisi taskut (toimeentulo pitää sisällään harrastusten vaatimat resurssit ja ajan). Tärkeintä sijoitusta valvoo itse todellisuus ja se karsii siitä säälittä pois kannattamattomat osat. Toki kohtalo voi viedä meistä terveimmän/vahvimman, mutta todennäköisyys on kiistämättömällä tavalla hänen terveen ja toimintakykyisen elämänsä puolella.
Ja kysyn lopuksi vielä kerran: mikä voisi motivoida, tukea ja kannustaa elämänmittaiseen oppimiseen paremmin kuin oman lapsen vaivoja säästelemätön kasvattaminen? Ja tämä ei mistään kohtaa ole sijoitus, koska silloinhan korot/voitot kerättäisiin juuri silloin, kun meillä iän kertymisen myötä on vähiten annettavaksi... Toki ihminen voi ”valita” turvallisuuden ja mukavuuden maksimoinnin eli tavoitella suurinta mahdollista (ulkoista) hyötyä pienimmällä mahdollisella vaivalla. On kuitenkin hyvä muistaa, että jos muita kohtelee sijoitusten tavoin, niin on turha odottaa, että metsä vastaisi eri tavoin kuin sinne huudetaan… Ja mitä laajemmin tämä mentaliteetti omaksutaan, sitä useampi yrittää kiertää puun takaa muista eli juuri sinusta hyötymään.
Pahoittelen pitkäksi venynyttä kommenttia, mutta tällä hetkellä minulla ei ole aikaa kirjoittaa lyhyemmin. Kenties tekstini kuitenkin auttaa myös ”Lintunen”-nimimerkillä kirjoittanutta. Ainakin se kertoo minun näkemykseni siitä, mistä hän on luopumassa, jos suostuu elämään miehensä ehdoilla.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
metsien_mies
18.11.2014 15:40
Elämän ym. muuttumisen osalta miehesi on täysin oikeassa; muutokset pitää tietoisesti hyväksyä kun lapsia päättää hankkia. Samoin miehesi on luultavasti oikeassa siinä, että parisuhteenne ei ole perheen perustamisen kannalta riittävässä kunnossa.
Sinä olet oikeassa siinä, että nyt on sinun osaltasi käsillä viimeiset hetket tehdä asiassa päätös. Jos näköpiirissä ei ole keinoja parisuhteen nopeaan korjaamiseen, niin vaihtoehdot ovat vähissä. Parisuhteessa on vähän ultimatumin paikkoja, mutta tämä on ehdottomasti yksi niistä.
Jos (kun) lähdet, niin varaudu kunnon suruaikaan. Tiedosta myös, että joudut kasvamaan ihmisenä nopeasti ja paljon, mikäli haluat olla hyvä äiti. Et myöskään voi luottaa siihen, että sattuma tuo sopivia isäehdokkaita hollille, vaan varaudu näkemään onnesi eteen vaivaa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Franny_Berry
18.11.2014 18:11
Onpas ollut hirveästi olettamuksia. "Keskustelun päätyttyä hän sanoi, että jos haluan varmuudella lapsia, minun tulee lähteä tästä suhteesta." Minä näen tuon ainoastaan rehellisenä ja fiksuna arviona. Jos ei pysty varmasti lupaamaan jotain, mitä haluat, sinunhan se pitää päättää, mitä teet elämälläsi. Ei kuulunne miehellesi tehdä päätöksiä sinun puolestasi?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
19.11.2014 17:05
Mies käyttäytyy niin kuin miehen odotetaan käyttäytyvän ja sitten se ei kelpaa. Jännä juttu, erityisjännä.
Jäpikkä ilmoitti kantansa rehellisesti ja erikseen painotti, että nainen voi valita omasta puolestaan miten haluaa asian etenevän. Ei siinä ole mitään epäreilua tai vastuun välttelyä. Yhtä hyvin olisi voinut kysyä haluaako nainen lapsia ja kun kerran haluaa niin ukko olisi voinut itse nostaa kytkintä. On varsin reilua, että mies antaa päätöksen naiselle.
Vastaa kommenttiinJa joka tapauksessa joku sen suhteen lopettamispäätöksen kuitenkin aina tekee, yksin. Ei ole olemassakaan sellaista tilannetta jossa asia olisi yhdessä päätetty. Korkeintaan ollaan oltu samaa mieltä sen päätöksen tehneen osapuolen kanssa.
Vastaa kommenttiin
NOMAD_1
15.12.2014 02:37
"Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä yli 10 vuotta... Mies ei ole koskaan varsinaisesti sanonut, että ei haluaisi lapsia, vaan sanonut sen siten, että olen olettanut, että jossain vaiheessa hän niitä kuitenkin haluaa. On kuitenkin vitsaillutkin tai puhunut epäsuorasti niistä... Hän ei halua lasta tällä hetkellä, ei mahdollisesti koskaan. Kun olen ottanut asian esille, hän ei ole koskaan sanonut siihen kunnolla ei, mutta nyt kävimme keskustelua asiasta... Keskustelun päätyttyä hän sanoi, että jos haluan varmuudella lapsia, minun tulee lähteä tästä suhteesta."
Jep, tosi suoraselkäistä tuo 10-vuotta kestänyt "Ei juuri nyt, mutta tulevaisuudessa ehkä-mahdollisesti-mitään-lupaamatta" -vastaus ja sitten "jos haluat lapsia varmasti, niin etsi muualta" -täydennys. Shiwanin mielestä miehen siis odotetaan käyttäytyvän huonosti, vastaavan epämääräisesti ja heittämään ota-tai-jätä -tyyppinen vaatimus sitten, kun ei enää pysty välttelemään suoraa vastausta. Ja jos päätös tulee noin 10-vuoden kuluessa, niin kyse on reilusta, rehellisestä ja suoraselkäisestä toiminnasta. Kylläpä on vaatimustaso sen verran matalalla, että pitää vaihtaa limboamiseksi saadakseen haastetta...
hepskukkuu112233
20.11.2014 00:43
Kommunikaation pitää toimia suhteessa. Ei voi vain olettaa että toinen osaa lukea ajatukset...
Mitä tahdot elämältäsi? Avioliiton ja lapsia? Etsi sitten ihan selektiivisesti sellaisia miehiä jotka tahtovat samaa. Tämä on SUN elämä! 29-vuotias ei ole liian vanha löytämään sitä oikeaa, itsekin löysin sen ikäisenä sen oikean. Sinkkuna eläminen on TODELLA julmaa, ja omana sinkkuaikanani tuli kohdattua ties minkälaisia epäkohteliaita ja julmiakin miehiä, mutta sitten sain onneni kääntymään kun etsin miestä sellaisin kriteerein, jollaisen tahdoin mieheni olevan ja karsin tahalleni sellaiset jotka eivät olleet TISMALLEEN sitä kuin tahdoin ja pääsin eroon mentaliteetista "ehkä tuo nyt kelpaa, vaikka en siedä sitä että se ei ole tarpeeksi koulutettu / älykäs / kiltti / sivistynyt / hygieninen jne mun makuuni ja häpeän sen käytöstä jne.". Jos ja kun päätät etsiä miehen joka tahtoo elämältä samaa kuin sinä, hae sitä miestä TARKOIN kriteerein. Tee HETI selväksi että etsit miestä avioliittoon ja lasten hankintaan. Ja muutenkin mitä tahdot mieheltä? Mitkä ovat kriteerisi? Mikä koulutus, työpaikka, äidinkieli jne. Ole mahdollisimman tarkka vaatimuksissasi. Usko pois, se että tiedät mitä tahdot auttaa niin sinua kuin deittikumppaneitasi, ja voit heivata aikasi tuhlaajat pois.
Miehillä on kovat vaatimukset naisille. Kyllä naisetkin saavat vaatia. Valitse mies, jonka kanssa olisit onnellinen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Umenohana
20.11.2014 12:34
Kun suhteessa nykytila on toiselle unelmien täyttymys (tai ainakin aivan kylliksi) ja toiselle ei, niin vastuu muutoksen hakemisesta jopa kipeillä tavoilla lankeaa muutosta haluavan kontolle. Ei se kivalta kuulosta, mutta näin se vain on.
Vastaa kommenttiin10 vuotta takaperin on kumpikin voinut olettaa että toisen mieli muuttuu, tuossa ajassa muuttuu monikin asia. On energian hukkaa pähkäillä miten tähän tilanteeseen on päädytty, pitää vain miettiä miten tästä eteenpäin. Lapsi on asia, jonka suhteen on vaikea tehdä kompromissia, kun ei voi olla niin että "meillä on yhdessä vähän niinkuin lapsi, mutta vaan sen verran, ettei se suakaan häiritse". Eli noin pahassa on/off tilanteessa pitää kyllä valitettavasti tehdä pysyviä ratkaisuja. Joko tyytyy siihen, että lapsia ei tule tässä suhteessa tai sitten lähtee etsimään uuden suhteen.
Vastaa kommenttiin
Fredrik
24.11.2014 00:18
No niin nytt riittä minulle! Koska on jo hankalla saada naiset. Itte tiedän että minä haluan mennä yksi nainen avioliitossa. Mutta kaikki ett haluan saada ikioma lapset. Minulle rittä että minä on aikuinen lapsi. Haluan löyttää rakkauttaa Suomessa. Toivottaa että ett ole liian kova kritteeria että haluan olla lapsimaton. Ja kirjottaa "perkelle!" joss naiset hylkä se vuoksi että hän ett saa lapset minun kansani. Suomenruotsalaiset ett ole suuri valikoima Suomessa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
licence27
24.11.2014 17:09
"marillyn70" :lle Heitin luvun 50000 € vanhasta muistista, luin sen jostain monta vuotta sitten. Varmasti kustannukset ovat siitä nousseet, koska esimerkiksi kymmenessä vuodessa paketti johon kuului lisenssi sarjamaksu ja vakuutus on hinnaltaan lähes kolminkertainen.
Ainakin olikin se oleellinen sana, koska summa varmasti vaihtelee lapsesta ja vanhemmista riippuen hyvin paljon. Kaikki eivät käy vuosittain ulkomailla ja jopa saman harrastuksen piirissä hintahaarukka voi olla hyvinkin suuri. Samoin mielestäni kirjoitin "sijoitettavissa terveeseen lapseen".
Vaikka käytinkin sanaa sijoitus niin se ei tarkoita sijoittamista jonka tarkoituksena olisi tuottaa rahaa tai aineellisia hyödykkeitä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
asdsdf
28.11.2014 13:18
Pakene. Kymmenen vuoden kuluttua hän muuttaa mieltä, ottaa kymmene vuotta nuoremman puolison ja hankkii lapsia. Sinä jäät lapsettomaksi.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin