KYSYMYS: Rakoilleko rakkaus? Kyllä. Tapasimme syksyllä 2002. Avioliitoon menimme vuonna 2003. Ensimmäinen lapsi syntyi 2004, toinen 2006. Nyt siinä pisteessä että erohan tässä tulee.
Tänään kävin tekemässä avioerohakemuksen. KYLLÄ. Ei suhteessa rakkautta ole. Alkoholi vierailee joka viikonloppu perheessämme. Olen väsynyt. Onneton. Pelkään. En haluaisi menettää aviomiestäni mutta kuitenkin kirjoitin paperit. Rakastan miestäni paljon. En vaan saa vastarakkautta, hellyyttä.. Ahdistaa.. En tiedä haluaako mieheni kuitenkin kanssani käydä esim. parisuhdeterapiassa.. Itken.. Ikävää..
Olen 37-v kahden lapsen äiti. Ongelmana on avioliittommen puhumattomuus, se ahdistaa minua. Alkoholi viikonloppuisin. Tein elämäni kovimman päätöksen, kävin allekirjoittamassa avioeropaperit. Voiko kuitenkin pariterapiasta olla apua? Voiko liiton vielä pelastaa? Olemme olleet avioliitossa pian 12v. Miten saisimme luottamuksen, rakkauden suhteeseemme takaisin?
Äiti 0406
VASTAUS: Kiitos yhteydenotostasi. Kerrot päätyneesi 12 avioliittovuoden jälkeen hakemaan avioeroa. Koet rakkauden ja luottamuksen puuttuvan suhteessanne. Toisaalta kerrot rakastavasi miestäsi paljon etkä halua menettää häntä. Koet, että et saa vastarakkautta etkä hellyyttä. Tunnet itsesi väsyneeksi, onnettomaksi ja pelokkaaksi. Puhumattomuus ahdistaa sinua parisuhteessanne. Ahdingostasi huolimatta mietit voisiko liiton vielä pelastaa ja olisiko pariterapiasta siihen apua.
Mainitset alkoholin kuuluvan viikonloppuihinne. Kirjoittamastasi ei käy ilmi, onko nimenomaan miehesi alkoholinkäyttö sinua häiritsevää vai juotteko te yhdessä. Mietin onko juominen humalahakuista vai ns. tissuttelua? Joka tapauksessa koet sen ongelmaksi. Miten miehesi näkee asian? Voiko ongelmalle tehdä yhdessä jotain?
Mietin kuinka tietoinen puolisosi on eroaikeistasi. Toivottavasti olet kertonut hänelle erohakemuksen vireillepanosta. Päätös eron hakemisesta on ollut sinulle kova päätös. Sitä se luonnollisesti aina on. Huomaan miettiväni onko erohakemuksen laittaminen sinulta hätähuuto puolisollesi, herätys hänelle tehdä jotain suhteenne eteen? Joskus parisuhteen toinen osapuoli ei ota toisen tyytymättömyyttä ja muutosehdotuksia eikä erouhkauksiakaan todesta ja havahtuu vasta eron ollessa konkreettisesti edessä. Toivottavasti hän ottaa ahdinkosi tosissaan viimeistään nyt.
Mietin oletko tehnyt jo konkreettisia suunnitelmia eron varalle? Teillä on kaksi lasta. Miten he voivat tässä tilanteessa? Huomaavatko he äitinsä hädän? Ovatko he huolissaan sinun jaksamisestasi, isästään tai peloissaan esim. alkoholinkäytön suhteen? Oletko miettinyt miten heidän asiansa sujuvat mahdollisen eron jälkeen? Missä he asuvat ja miten tapaavat toista vanhempaansa?
Pariterapiasta on yleensä apua silloin kun kotona ei pystytä puhumaan vaikeista asioista tai jos keskustelu ei ole rakentavaa. Kertomasi perusteella suosittelen teille ehdottomasti keskustelua ulkopuolisen avulla. Liiton pelastamiseen on aina mahdollisuuksia, jos molemmilla osapuolilla on siihen motivaatiota. Tunnetasolla asioista keskustelun lisäksi pariterapiassa voidaan miettiä myös konkreettisia muutoksia esimerkiksi alkoholinkäytön suhteen. Vaikka päätyisitte eroon ratkaisuna, keskusteluista on hyötyä erosta selviytymisen kannalta. Keskustelut hyödyttävät myös uudenlaisen vanhemmuuden syntymistä eron jälkeen. Mahdollisen eronkin jälkeen olette yhteydessä toisiinne lastenne asioissa.
Toivon teille antoisia keskusteluja ison asian äärellä! Perheneuvoja Nina
KYSYMYS: Olemme olleet yhdessä 32v. Mieheni halusi lasta, mutta kun aloin odottaa, hänestä tuli esiin ikäviä piirteitä joita seurustellessa ei ollut. Hän puuttui vaatetukseeni ja hänen omat iltamenot lisääntyivät hurjasti. Lapsen synnyttyä tyrkkäsi hänet minulle ja sanoi jotta minun tulee hoitaa hänet. Hän jatkoi edelleen nukkumista puoleen päivään ja juoksi omissa menoissaan. Hänessä tuli myös esiin mustasukkaisuus lasta kohtaan. Hän töni, läpsi lasta milloin mistäkin syystä. Lapsen kasvettua mollasi häntä sanallisesti milloin mistäkin. Mitään lapsi ei osannut hänen mielestään tehdä. Olisin halunnut toisen lapsen, mutten jaksanut/uskaltanut. Koska kaikki hoitovastuu ja kodinhoito on aina jäänyt minun kontolleni. Lisäksi hän sai raivareita milloin mistäkin syystä. Itsestäni tuli vuosien saatossa iloton, pelokas ja hiljainen.
Sairastin syövän kun lapsi oli lukiossa. En saanut silloinkaan tukea kodinhoidossa tai muussakaan. Minun olisi silloinkin pitänyt huolehtia hänen tarpeistaan, vaikka olin huonovointinen. Se oli viimeinen tikki, tajusin etten saa itse tukea edes sairastaessani vakavaa sairautta. Olen ehdottanut hänelle eroa joitakin kertoja. Ei kuuntele eikä välitä mitään. Keväällä kirjoitin kirjeen, mutta siihenkään ei ole kommentoinut mitenkään. Hän kölkii aina omassa huoneessa,pelaten, telkkaria tuijottaen ja painoja nostellen. Emme puhu juuri mitään, voi mennä päiväkausia ettei sanota sanaakaan toisillemme. Olen aivan kyllästynyt, turhautunut tilanteeseen. Tunteet ovat kuolleet aikapäivää sitten. Lapsena olen kokenut hylkäämistä vanhempien taholta. Ja se ehkä on vaikuttanut etten ole lähtenyt huonosta avioliitosta, sekä myös taloudellinen tilanne joka pelottava asia. Kävimme perheneuvolassa kun lapsi oli ala-asteella. Ei ollut hyötyä, mikään ei muuttunut. Joku vuosi kävin yksin puhumassa mieltä painavista asioista. En tunne juuri mitään häntä kohtaan, paitsi välillä inhoa, raivoa, pettymystä ja katkeruutta. En saa itsestäni irti että muuttaisin vuokralle.
Hän ei halua lähteä asunnosta ja väittää että kuuluu yksin hänelle. En jaksa edes pyytää häntä avioliittoleirille. Hän on mukava muille ihmisille,on aina ollut. Kotona onkin sitten ihan erilainen. Olen uskossa ja siitä saan voimaa päivän tarpeisiin.
Uupunut parisuhteessa
VASTAUS: Hyvä Uupunut parisuhteessa, kirjeesi sai minut kovin surulliseksi.
Olet ollut miehesi kanssa yli 30 vuotta ja noihin vuosiin on mahtunut monenlaista. Ikävät piirteet miehessäsi näyttäytyivät jo esikoista odottaessanne, mutta ilmeisesti sinulla on ollut usko ja toivo parempaan huomiseen. Kerroit vastanneesi yksin lapsen ja kodin hoidosta. Mies laiminlöi sinua ja lastasi monin tavoin etkä saanut tukea edes sairastuttuasi vakavasti. Niin surullista! Ilmeisesti liittoonne on sisältynyt ainakin henkistä ja taloudellista väkivaltaa. Ehkä muutakin? Olet ymmärrettävästi täysin väsynyt ja turhautunut tilanteeseen. Minua kosketti erityisesti kun kuvasit muuttuneesi vuosien saatossa ilottomaksi, pelokkaaksi ja hiljaiseksi. Olet siis kärsinyt pitkään ja yrittänyt sopeutua, mikä on yksi tapa sietää hankalaa tilannetta. Muitakin tapoja toki on ja ilmeisesti oletkin alkanut pohtia muutoksen mahdollisuutta.
Olet ehdottanut miehellesi eroa joitakin kertoja, mutta hän ei ole ottanut näitä ehdotuksia vakavasti. Minä otan ja suosittelen, että pohdit eroa ainakin vakavana vaihtoehtona! Eropäätös on rankka prosessi, mutta samalla se on uusi mahdollisuus! Kirjoitit, ettet tunne miestäsi kohtaan juuri mitään muuta paitsi ajoittaista raivoa, pettymystä ja katkeruutta. Nämä ovat hyvin kuluttavia tunteita, jotka syövät elämäniloa ja nakertavat itsetuntoa. Väkivallan on usein tapana raaistua sen jatkuttua pidempään ja näin on ilmeisesti käynyt teidän suhteessanne. Raaistunut väkivalta ei lopu itsestään vaan siihen pitää aktiivisesti puuttua. Ongelmana on usein se, että pitkään jatkunut väkivalta uuvuttaa ja lamaannuttaa uhrin. Näin väkivallan kierre pääsee jatkumaan elleivät ulkopuoliset henkilöt pääse puuttumaan asiaan. Parisuhdeväkivalta tapahtuu valitettavan usein vain kodin seinien sisäpuolella eivätkä muut ole siten siitä tietoisia. Niin kuin itse kirjoitit, miehesi on mukava muille ihmisille. Kotona näyttäytyy sitten hänen toinen puolensa.
Kirjoitit käyneesi jokunen vuosi sitten puhumassa mieltäsi painavista asioista. Minusta olisi tärkeää, että jatkaisit tätä keskustelukontaktia tai hankkisit uuden! Terapeutin kanssa voisitte yhdessä pohtia, kuinka pääsisit eteenpäin jumittavasta tilanteesta. Kuulostaa siltä, ettei miehesi ole juurikaan yhteistyöhaluinen ja joudut mahdollisen eropäätöksen siihen liittyvine käytännön asioineen (uuden asunnon hankkiminen, yms.) hoitamaan yksin. Voit toki kysyä, mikäli miehesi olisi kuitenkin suostuvainen pariterapiaan, mutta sen varaan ei voi tässä tilanteessa laskea. Mies saattaa yrittää kiristää sinua rahallisesti (eli käyttää taloudellista väkivaltaa), mutta siihen ei pidä suostua. Lainopillista neuvoa voisit lähteä kysymään vaikkapa alueesi oikeusaputoimistosta.
Minusta olisi ensiarvoisen tärkeää, että keskittyisit nyt omaan jaksamiseen ja ehtyneiden voimavarojesi vahvistamiseen. Ole hyvä itsellesi! Sinä ansaitsen sen!
KYSYMYS: Erosimme 15 vuotta kestäneestä avioliitosta kaksi vuotta sitten. Meillä on ihanat lapset ja tämän eroajan, olemme olleet ihan mukavissa väleissä.
Itse kävin eroryhmän ja olen yrittänyt käsitellä asiaa. Eron syyksi olen löytänyt erityisesti oman kasvuni tarpeeni.
Elämme oli hyvää ja näytti varmasti tasapainoiselta. Itse aloin kuitenkin voida huonosti ja lopulta en nähnyt muuta keinoa elää ja hengittää kuin eroamalla tekemällä ison muutoksen elämässäni. Kaksi vuotta on ollut melkoista vuoristorataa, mutta en ole katunut eroamme enkä haikaillut eksmiestäni. Olen tutustunut ihmisiin ja saanut elää ”kadotettua nuoruuttani” joka toinen viikonloppu lasten ollessa isällään. Olen ollut myös onnellinen.
Olen uskonut että löydän sen oikean rakkauden, joka täyttää sisälläni olevan tyhjiön. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Melko pian olen huomannut, ettei kenestäkään tapaamistani ole ”elämäni mieheksi”. Eksäni on elänyt saman ihmisen kanssa koko tämän kaksi vuotta.
En edelleenkään kadu tai tunne sellaista vetoa – kuin miehen ja naisen välillä – eksääni kohtaan, mutta olemme alkaneet keskustelun, jossa pohdimme palaammeko yhteen. Lasten kannalta ja järjellä ajatellen tämä kannattaisi. Nyt kysymys kuuluu löydänkö / löydämmekö toisemme uudelleen, löytyykö kipinä ja rakkaus.
Tahtoisin olla onnellinen – kävi miten kävi. Ja lasten parasta toivon myös, mutta tiedostan että lapset voivat olla onnellisia jos olen sitä itse.
Kysymys kuuluu, mitä voisin tehdä. Mietimme että menemme treffeille. Minua pelottaa.. jos päätän lähteä tähän, löydänkö itseni samasta pisteestä, tai miten voin olla varma ja pysyä päätöksessäni.
Manna, 40
VASTAUS: Kirjeestäsi luen että koet olevasi tienristeyksessä: pohdit ja kyselet itseltäsi mitä valintoja sinun tulisi tehdä. Palatako takaisin yhteen entisen puolison kanssa vai pitää ero voimassa? Kerroit että teillä on hyvät välit ja että olet ollut myös onnellinen eron jälkeen. Olet saanut jotain mitä vailla olet ollut.
Toisaalta myös koet ettet ole löytänyt sitä mitä olet toivonut löytäväsi: elämäsi miestä, häntä joka "täyttäisi tyhjiön" sisälläsi. Ja vaikka koet että eropäätöksesi oli oikea etkä edelleenkään tunne vetoa entistä puolisoasi kohtaan, olet alkanut miettiä palaamista aiempaan suhteeseen. Mietit löydättekö vielä toisenne ja voiko rakkaus välillänne syttyä uudelleen.
Joskus käy niinkin, että eronnut pari löytää toisensa uudelleen (lyhyemmän tai pidemmän ajan kuluttua) ja elää onnellista elämää yhdessä. Rakkaus voi siis syttyä uudelleen. Siksi uskon itse että se voisi olla mahdollista myös teille.
Ottaisin kuitenkin vakavasti myös huolesi siitä, että "löydät itsesi samasta pisteestä." Toisin sanoen teidän kannattaa keskustella ja pohtia asiaa yhdessä monelta kantilta. Mikä toi teidät alun perin yhteen, mistä saitte voimavaroja liittoonne, mitkä asiat kuormittivat sitä? Mitkä asiat vaikuttivat siihen, että lopulta erositte? Teidän kannattaa katsoa ensinnäkin siis taaksepäin. Sen lisäksi olisi hyvä pohtia tätä hetkeä: miten itse kunkin asiat ovat nyt, mikä teitä vetää yhteen, mikä taas vie poispäin toisistanne? Vielä kannattaa pohtia myös tulevaisuutta: jos palaamme yhteen, mitä itse kukin toivoo ja odottaa parisuhteelta? Minkä asioiden pitäisi olla toisin ettei sama kehityskulku toistuisi? Mitkä asiat lisäävät onnellisuutta itse kunkin elämässä, mitkä asiat taas kuluttavat?
Tässä siis muutamia miettimisen arvoisia kysymyksiä joista voi aloittaa asian työstämisen – yksin ja yhdessä. Kirjeesi ei kerro miten käsittelitte eroanne entisen puolisosi kanssa. Ero, siihen johtaneet syyt ja kaikki tunteet sekä eron vaikutukset on hyvä työstää läpi, että kaikki tarpeellinen tulisi sanoitetuksi. Jäin miettimään sitäkin, oletteko eronne käsittelyssä samassa vaiheessa: olethan sinä elänyt kaksi vuotta itseksesi (sinulla on ollut aikaa käydä läpi asioita) mutta puolisosi on kertomasi mukaan aloittanut uuden suhteen aika pian eronne jälkeen.
Voisit ehkä lähestyä asiaa myös siitä näkökulmasta, mitä olet eron jälkeen löytänyt ja oppinut ja mitä vielä olisi löydettävissä. Kerroit että vaikka elämänne oli "hyvää ja tasapainoisen näköistä", voit kuitenkin huonosti etkä löytänyt muuta keinoa selvitä kuin ero. Kun käsittelit eroanne, millaisia syitä löysit sille että voit huonosti? Etkö kokenut parisuhdettanne tyydyttäväksi? Oliko elämänvaiheenne liiaksi sinua kuormittava? Oliko sisäisen kasvun tarpeesi pikemminkin peruste erolle kuin syy siihen? (Perustelusi erolle on se, ettei voinut kasvaa sisäisesti parisuhteessa. Voiko varsinainen syy löytyä syvemmältä?) Vielä voisit pohtia, oletko saavuttanut tavoitteesi: oletko kasvanut sisäisesti? Oletko löytänyt jotain uutta, jota voit tuoda suhteeseenne? Mitä olette yhdessä ymmärtäneet parisuhteestanne ja erostanne? Jäin miettimään myös kuvaamaasi "tyhjiötä sisälläsi": onko se jotain jonka vain toinen ihminen, muu kuin sinä itse, voi täyttää?
Puhut viisaasti omasta ja lastesi onnellisuudesta. On tärkeää että kaikki voivat hyvin ja ovat onnellisia. Siksi on hyvä pohtia asioita ennen yhteen palaamista. Mutta tärkeää on myös muistaa tunteet toista kohtaan ja yhteinen tahto kulkea samaa polkua kumppaneina toisilleen.
Koet ehkä saaneesi enemmänkin kysymyksiä kuin vastauksia. Ajattelen kuitenkin että sinä löydät vastaukset yhdessä puolisosi kanssa asioista keskustellen.
Toivottavasti vastaukseni auttaa teitä alkuun. Kirkon perheneuvonta ja muut tahot auttavat mielellään mahdollisuuksiensa mukaan sinua ja koko perhettäsi!
KYSYMYS: Hei, mielessä on vaan joka päivä ero! Olemme olleet 11 vuotta yhdessä, josta 8 aviossa.
Alusta asti on ollut samat ongelmat; miehen juominen ja miehen narsistiset piirteet. Ostin pari vuotta sitten oman asunnon, joka nyt on tyhjillään, en ole ollut siellä kuin muutaman kuukauden.
Mies on vähintään neljä iltaa viikossa humalassa. Hän on nyt eläkkeellä ja minä olen illat töissä, joten useinkaan mies ei ole edes kotona kun tulen töistä, hän mielellään kulkee yksin kaupungilla kaupoissa ja kahvilla, usein saan tulla tyhjään asuntoon, kun miestä ei kiinnosta ajatella että vaimo pääsee töistä ja vois ehkä olla silloin kotona kahvien kanssa.
Mies on todella auttavainen kun on kyse muista, etenkin vieraista naisista, mutta minulle on monta kertaa ilkeä ja monet kerrat tehnyt ilkeitä temppuja esim. lähtemällä viikonloppuna yksin kapakkaan ja jättää vaimon yksin kotiin.
Väkivaltaakin on ollut, viime aikoina ei kylläkään, mutta hän on humalassa arvaamaton ja pitääkin varoa puheita silloin.
Mies tykkää katsoa pornoa ja alastonkuvia eikä mielestäni huomioi vaimoa, vaan on kiinnostunut katselemaan vieraita, mikä loukkaa minua. Hän on tallentanut silikonitissipimujen kuvia koneelle ja varmaan niitä sitten katselee kun olen töissä, loukkaavaa.
Kun ostin oman asunnon ei hän luvannut edes vähentää juomista, silläkin uhalla että vaimo lähtee. Olenkin miettinyt, että tuskin hän minusta välittää, jos ei ole valmis edes yrittämään. Hän ei voi mistään ongelmista puhua ja emme siis paljonkaan puhu keskenämme, mutta sitten kyllä kavereiden ja ihan vieraiden ihmisten kanssa juttua riittää.
Onko ero ainoa ratkaisu, koska miestä ei kiinnosta tehdä parisuhteen eteen mitään… Olen niin kyllästynyt katsomaan humalaista ja usein meillä on iltaisin hiljaista, kun menen makuuhuoneeseen katselemaan tv:tä ja mies katsoo olohuoneessa ja juo kaljaa ja usein sammuu sohvalle. Siitä on kaukana kiva yhdessäolo.
VASTAUS: Hyvä ystävä,
Kovin tuli alakuloinen olo kun luin kirjeesi. Toisaalta minussa heräsi kiinnostus, millainenhan olisi miehesi kertomus, jos häneltä kysyttäisiin, millainen avioliitto teillä on ja onko hän siihen tyytyväinen. Jäin miettimään mihin kipuun hän tarvitsee jatkuvaa humaltumista.
Kuitenkin nyt on kysymys sinusta ja sinun jaksamisestasi. Ilmeisesti teillä on ollut parempia vaiheita, kun olette pysyneet yhdessä ja kolmen yhdessäolovuoden jälkeen halusitte sitoutua toisiinne solmimalla avioliiton. Tänä päivänä parisuhteenne ei ole tyydyttävä. Kärsit monestakin syystä.
Yritin etsiä kertomuksestasi kohtia, jotka viestittäisivät jostain myönteisestä välillänne. Niitä ei löytynyt. Hyvällä tahdolla voi tulkita, että maininta miehen avuliaisuudesta pitää sisällään myös sen, että avuliaisuus kohdistuu joskus myös sinuun ja kotiin.
Olet loukattu ja loukkaantunut monella tavalla ja jatkuvasti. Olet kovin yksin avioliitossasi. Niin on myös miehesi, mutta eri syistä. Hankit asunnon ehkä toiveena, että mies heräisi huomaamaan, että voi menettää sinut ja avioliiton. Mikä sai sinut jäämään kotiin? Mikä pitää teitä yhdessä? Ehkä toivo paremmasta ja joskus välillänne ollut rakkaus.
Millaista elämänne tulee olemaan vuoden kuluttua? Entä viiden vuoden? Mikä on kurjin kuvitelmasi? Mitä se voisi olla parhaimmillaan? Kumpi vaihtoehto on todennäköisempi toteutumaan? Mitä pitäisi tapahtua, että voisit elää tässä suhteessa tyydyttävää elämää ja pysyä mieleltäsi terveenä? Mitä tarvitset lähteäksesi suhteesta?
Näyttää siltä, että sinä olet teidän suhteessanne se, joka joutuu määrittelemään sen, millaista elämää haluaa elää, millaista elämää jaksaa elää. Olet ainakin kyselyn alussa kun olet lähettänyt kirjeesi. Ehkä olet kysellyt jo vuosia, mutta et ole osannut antaa itsellesi vastausta. Kun aika on kypsä, mielessäsi olet valmis tekemään päätöksen joko jäämisestä tai lähtemisestä. Silloin sinulla on voimaa myös toteuttaa se.
Toivon sinulle ajatusten ja toiveiden selkiytymistä ja sellaista elämää, jossa voisit elää arvostettuna ja rakastettuna.
KYSYMYS: En tiedä oonko nyt oikealla sivulla kysymyksieni kanssa? Oon kohta 50v ja nainen, takana liitto joka on nyt sit loppusuoralla. Oon hakenut eroa itse Mieheni siitä tietämättä. Ehkä oon toiminut väärin? Suhteemme on ollu enemmän äiti-poika suhdetta, oon holhonnut miestäni. Hän elää niinkuin poikamies. Nyt noin 6kk oon asunut erillään. Ja välillä koen mahtavaa vapautusta ja toisinaan mieletöntä tyhjyyttä. Mieheni uskoo että palaan vielä hänen tykö. Oon ollut aika alistavassa suhteessa ja nyt sit yritän seistä omilla jaloillani. Mietin, että pitäisikö mun mainita hakeeni eroa vai annanko tulla yllätyksenä. Oon aika tyhjä.
VASTAUS: Olet isojen kysymysten äärellä. Kuvaamasi ristiriitaiset tunteet kuuluvat eroprosessiin. En tiedä tarkemmin liittonne kestosta ja vaiheista, mutta ehkäpä olet työstänyt erokysymyksiä jo pidempään. Huolimatta asumuserosta, lopullinen eropäätös saattaa kuitenkin tulla miehellesi yllätyksenä. Jotenkin ajattelen, että olisi reilua kertoa eroaikeista miehelle sopivan hetken tullen. Lisäksi ammatillinen keskusteluapu voisi auttaa teitä molempia tulevaisuutta ajatellen, jatkuu se sitten yhdessä tai erikseen. Kirkon perheneuvonta tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua mm. erokysymyksissä.
Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Viime kerralla kävimme läpi riitelyä parisuhteessa. Tällä kertaa aiheena on eroaminen.
Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.
Erot ovat nykyään hyvin yleisiä ja asiantuntijoiden mukaan entistä raastavampia. Eroajia syyllistetään turhaan kevytmielisestä suhtautumisesta parisuhteeseen. Syynä eroon ei ole liian vähäinen yrittäminen, vaan vallitsevan avioliittokulttuurin karilleajo, väittää perheneuvoja Pekka Puukko.
Kun yli 15 vuotta parineuvojana toiminut Puukko valittiin vuoden papiksi lokakuussa 2013, kyseltiin häneltä kokemuksia työstään pariskuntien välien selvittäjänä. Puukon mielestä eroajien ongelmat ovat aiempaa pahempia, ja yhä useammin myös sosiaalitoimi joutuu puuttumaan perhe-elämään.
Onko todella näin? Eikö ennenkin ollut pahoja ongelmia?
”Parisuhteen ongelmat ovat monimutkaisempia kuin ennen. Aiemmin oli enemmän asiakkaita, joilla oli jokin yksittäinen vuorovaikutuksen ongelma, johon haettiin apua. Nyt saattaa olla useampi ongelma, kuten työttömyys, alkoholismi ja väkivalta. Mielestäni moniongelmaisuus liittyy siihen, että ihmisten on vaikeaa jäsentyä yhteiskuntaan. Se että ihmisillä olisi töitä, auttaisi aika paljon”, Puukko analysoi.
”Pitkällä aikavälillä ajattelen avioerojen lisääntymisen johtuvan siitä, että instituutiosta on tullut suhde, jota ihmiset itse kannattelevat, ja se on tehnyt avioliitosta paljon hauraamman. Parisuhde on iso asia kahden ihmisen kannateltavaksi”, Puukko sanoo.
Avioliiton perusta uusiksi
Tilanteen korjaamiseksi Puukko ei vaadi vähempää kuin yhteiskunnan ja kulttuurin muutosta.
”Mihin avioliiton painopisteen asettaa? Voisiko kulttuurimme kehittyä niin paljon, että löytäisimme uudenlaisen tulokulman yhdessä elämiseen? Yhteiskunnassamme on kasvun ideologia ja usko siihen, että kaikki voidaan puhua auki. Onko terapiankin lähtökohtana aina vain parantaa kommunikaatiota? Tämä on koko kulttuurin läpäisevä asia, sitä eivät voi terapeutit yksin muuttaa”, Puukko sanoo.
”Toivoisin, että avioliitosta löytyisi muitakin puolia kuin keskustelu ja selvittely. Mitä muuta parisuhde voisi olla kuin jatkuvaa kommunikaatiota? Toisen tukemista, taloudellisen vastuun jakamista, lasten kasvatusta, sitoutumista perheeseen, yhdessä tekemistä ja ennen kaikkea vaan olemista!”, Puukko täräyttää.
”Kaikkea ei voi purkaa hyvään kommunikaatioon. Kielen tehtävä on antaa yhteinen merkitys yhteisesti koetuille asioille. Kommunikaatiosta on tullut päämäärä, vaikka sen pitäisi olla väline”, Puukko selventää.
Puukon mukaan ihmiset itse sanovat hyvän parisuhteen tärkeimmäksi asiaksi luottamuksen.
”Osmo Kontulan Perhebarometrissä myös arvostus, kunnioitus, sitoutuminen ja samanlaiset arvot koetaan tärkeiksi. Vasta näiden jälkeen ihmiset mainitsevat kommunikaation. Hyvä parisuhde on kuin toimivan työparin suhteen kuvaus”, Puukko kertoo.
Luovuttavatko ihmiset liian helpolla?
”Ei mun mielestä. Ihmiset tekee hurjasti töitä parisuhteensa eteen. Pikemminkin ajattelen pitäisikö tulla downshiftaus-ajatus tähän, eikä koko ajan kehitettäisi. Ajateltaisiin enemmän olemista kuin kasvamista. Jaana Maksimainen piirtää väikkärissään hyvän kuvan nykyisestä parisuhteesta, missä ajatellaan, että parisuhde on jatkuvasti syvenevää ja paranevaa vuorovaikutusta, ja kaikki on kiinni kommunikaatiosta. Koko ajan ei voi parantaa ja syventää. Joskus pitää olla vaan”, Puukko painottaa.
”Meillä on hirveän vähän tilaa vaikeudelle, epäonnelle ja kärsimykselle elämässä. Ihan kuin ne eivät kuuluisi elämään, mutta elämään kuuluu kaikenlaista”, Puukko muistuttaa.
Puukon parityön viitekehyksenä on sielunhoidon perintö. Erityistason perheterapeutin koulutuksesta huolimatta hän ei ajattele olevansa ”hoitaja” tai ”parantaja”.
Mitä se sielunhoito on?
”Se on perintö, joka vaikuttaa tässä työssä. Työ on rinnallakulkijan hommaa. Ei niin, että minulla olisi valmiina välineitä laittaa ihmisten asiat kuntoon. Työntekijän hyväksyvä läsnäolo ja kuuntelu on tärkeää, kun ihmiset kertovat isoja asioita elämästään, kuten syvimmät epäonnistumisensa ja häpeänsä. Laitan ison arvon sille, mitä kutsun armoksi”, Puukko vastaa.
Puukon mukaan ihmiset eivät pohjimmiltaan odota helppoja niksejä ongelmiinsa.
”Kun keskustellaan syvemmin, kukaan ei halua, että tullaan peukaloimaan toisen elämää. Ihmiset haluavat tulla kuulluiksi. Ihmiset haluavat, että joku peilaa heitä. Ihmiset eivät halua, että joku ratkaisee heidän ongelmansa, vaan että joku auttaa heitä itse löytämään ratkaisuja. Paljon on myös asioita, joihin ei ole ratkaisua, mutta kuulluksi tulemisen kokemus auttaa jo paljon.”
”Ihmiset kestävät kohtuullisen hyvin eri mieltä olemisen, mutta se, ettei tule kuulluksi on vaikeampi asia”, Puukko kertoo.
Terapiaan hopihopi?
Missä parikriisin vaiheessa kannattaa mennä terapiaan?
”Ihmiset hakevat apua silloin kun kokevat tarvitsevansa apua, ja silloin siitä on myös hyötyä. Apua ei oikein voi muuhun elämäntilanteeseen tarjota. Tavallista erotilanteessa on, että toinen on miettinyt asiaa monen vuoden ajan ja toiselle se on uusi asia. Työntekijän tehtävä on rauhoittaa tilannetta ja auttaa kumppaneita pääsemään toisiaan lähemmäs keskusteluissa”, Puukko kertoo.
Puukon mukaan parit hakevat apua hyvin eri vaiheessa. Jotkut tulevat parineuvontaan kriisin alussa, toiset ilmestyvät vasta viimeistelemään avioeroa. Silloinkin kun toinen puolisoista ilmoittaa haluavansa erota, hyvään sovittelutapaan kuuluu vaihtoehtojen kartoittaminen.
Miksi ihmiset eroavat?
Puukko ei usko voivansa tarjota yksiselitteistä syytä eroamiselle. Suomessa parit ovat ilmoittaneet syiksi muun muassa toiseen rakastumisen, pettämisen ja rakkauden puutteen nykyisessä suhteessa. Naiset eroavat myös puolisonsa liiallisen päihteidenkäytön takia ja miehet seksin puutteessa.
”Jossain vaiheessa erovaihtoehto näyttää vapauttavalta. Johtaako nämä hiertävät syyt eroon, vai tulevatko ne myöhemmin selitykseksi erolle, en tiedä”, tunnustaa Puukko.
Puukon mukaan eroaminen on yleistynyt, koska kulttuurimme mahdollistaa sellaisen vaihtoehdon. Erot eivät kuitenkaan tipahtele taivaasta.
”Nämä ovat meidän valintojemme seurauksia. Erossa on aina joku, joka tekee sen päätöksen. Yhtäkään pariskuntaa ei ole ulkopuolisen päätöksellä tuomittu eroon, vaan siinä on tehty valinta”, Puukko muistuttaa.
Eroamisen syiden kaivelemista mielenkiintoisempaa on Puukon mukaan miettiä, mikä tukee ihmistä olemaan parisuhteessa.
”Mikä saa ihmiset olemaan parisuhteessa rauhassa?”, haastaa Puukko.
Kuka haluaa olla toisen kehitystehtävä?
Puukon mukaan kehittämisen ajatus on uinut parisuhteeseen työelämästä.
”Tää on ihan hyväkin asia, mutta millä muilla tavoilla voisi hahmottaa parisuhdetta kuin vain kommunikaation, selvittelyn ja kehittämisen kautta? Parisuhteita suunnitellaan ja hoidetaan hyvin määrätietoisesti ja ammattimaisesti”, Puukko sanoo.
”Parisuhteen rakoilu tulee helposti siitä, että kehittämistä viedään niin pitkälle, että puoliso ei pysy siinä perässä”, valaisee Puukko.
Puukko on huolissaan miehistä. Kotitöitä ja lastenhoitoa jaetaan, miehet yrittävät osallistua tasa-arvoisesti, mutta liitot eivät kestä. Ensimmäisistä eroista kaksi kolmasosaa on naisten hakemia.
”Miehet rupee olemaan kovilla tässä kommunikaatioasiassa, jos vaatimukset vaan kasvavat. Jos miehet putoavat kelkasta, onko se parisuhteen etu?”, kysyy Puukko.
Puukko toivoisi eroa suunnittelevien vanhempien asettuvan lapsen asemaan ja ajattelevan lapsen parasta.
”Kannattaa harkita sitä ja miettiä oman elämän päämääriä. Alle 3-vuotiaiden lasten vanhempien ei kannattaisi erota. Tapaamisten järjestely olisi todella vaikeaa lasten kannalta, lasten tarpeet huomioiden. Ja miten ero muka helpottaisi työmäärää? Joutuu yksin selviämään siitä, missä ennen oli kaksi tekemässä”, Puukko sanoo.
”Kolmen vuoden malttaminen voi meinata tosi paljon elämässä. Elämä voi olla silloin toisenlaista. Kannattaa antaa asialle aikaa ja miettiä kunnolla”, Puukko neuvoo.
”Olisi parasta, jos osaisi sanoittaa itseänsä vaivaavat asiat aikaisemmin, ennen eron harkintaa, ja kertoa puolisolle ajatuksistaan. Voitaisiinko tehdä asiat toisin? Puheeksi ottaminen mahdollisimman aikaisin parantaa asioiden ratkaisemismahdollisuuksia. Asioille voidaan vielä tehdä jotakin”, kannustaa Puukko.
”Oman tai lasten terveyden tai hengen uhka, tai tavaton päihteidenkäyttö, ovat selviä syitä avioeroon. Silloin ei kannata jäädä suhteeseen harkitsemaan”, Puukko muistuttaa.
Uskotko elinikäiseen parisuhteeseen?
”Kyllä mä ajattelen, että se on ihan mahdollista. Mitä se vaatii? Luottamusta, kunnioitusta ja puolison reilua kohtelua, ja se vaatii sen, ettei erota”, Puukko kiteyttää.
”Suurin osa ihmisistä ajattelee naimisiin mennessään, että tässä nyt myös ollaan. Aika vähän määräaikaiset liitot ovat ottaneet tulta. Se on meihin sisäänrakennettuna, tarve siihen, että kumppanuus ja rakkaus ja avioliitto kestää.”
Vaikka ihmiset siis haluavat olla rakkaansa kanssa ikuisesti onnellisesti yhdessä, yhä harvempi siihen pystyy. Mitä pitäisi tehdä?
”Täytyy etsiä uudenlaisia tapoja elää parisuhteessa. Vai ovatko ne vanhanlaisia ajatuksia? Parisuhteen idea ei voi olla vaan istuminen keittiön pöydän ääressä keskustelemassa. Että kun vaan kommunikoidaan enemmän, niin asiat ratkaistaan”, Puukko selventää.
Itsekin keskustellen auttava Puukko ei ole hylkäämässä verbaalista kommunikaatiota kokonaan: ”Keskustelu ja tukeminen on tarpeen ja sillä on paikkansa, mutta on toisenlaisiakin tapoja hahmottaa parisuhdetta.”
Takana on rankka vuosi johon on kuulunut suuria muutoksia työkuvioissa ja vielä suurempia yksityiselämässä. Keväällä päätimme erota mieheni kanssa 6 avioliittovuoden ja yli 14 yhdessäolovuoden jälkeen. Muutin omaan asuntoon huhtikuussa. Meillä on lapsi jonka huoltajuuden jaamme ja olemme pystyneet jatkamaan sopuisasti hänen vuokseen vaikka erosimmekin siitä syystä että minä rakastuin toiseen ja aloitin hänen kanssaan suhteen tammikuussa. Arvostan exääni suunnattomasti tämän vuoksi.
Kesäkuussa uusi suhteeni erosi myös omasta puolisostaan ja olemme siitä asti olleet yhdessä enemmän ja vähemmän vakavasti.
Se että suhde alkoi molempien pettäessä omia puolisoitaan on nyt muodostunut minulle ongelmaksi. Minulla ei ole aiemmin ollut ongelmia luottaa ihmisiin enkä ole koskaan tuntenut mustasukkaisuutta kenestäkään. Tilanne on nyt erilainen koska tiedän että uusi suhteeni pystyy todistetusti pettämään ja en tiedä miten pystyn elämään tämän ajatuksen kanssa. Ymmärrän että kertomani kuulostaa hassulta koska petinhän itsekin. Itsestäni voin kuitenkin olla varma etten tee niin uudelleen; tämä uusi suhde on elämäni rakkaus ja olin ollut entisessä suhteessani jo pitkään todella onneton ja en oma itseni.
Mustasukkaisuuden tunteita nousee pintaan myös sen vuoksi että olemme kaukosuhteessa. En oikein tiedä miten näitä uusia tunteita tulisi käsitellä. Katoavatko ne, vai vahvistuvat ja tulevat vielä joskus väliimme. Olen ihan hiljattain ottanut mustasukkaisuudentunteeni puheeksi suhteeni kanssa; kerroin että tällaisia tunteita löytyy ja en tiedä mitä niillä tekisin. En kyllä saanut sanottua että ne kumpuavat siitä että tapasimme pettäen. Hän sanoi että ne tunteet kertovat siitä että on olemassa jotain jonka menettämistä pelkää...näinhän se on, mutta se ei ole koko totuus. Suurin ongelma lienee se etten ole varma luotanko häneen. Tätä en siis ole uskaltanut suoraan sanoa.
Kannattaako tästä keskustella hänen kanssaan vai saanko tunteet työstettyä itsekseni syrjään? Tuleeko tästä tulevaisuudessa vielä suurempi ongelma jos tätä ei juuri nyt kohdata? Haluan todella että onnistun hänen kanssaan koska rakastan häntä todella. Nainen
Hei Kysyjä!
Kiitos kauniista ja rehellisestä viestistäsi. Tuntui hyvältä lukea, kun kerroit kunnioittavasi ex-puolisoasi ja rakastavasi uutta kumppaniasi.
Mietit, mitä tehdä mustasukkaisuuden tunteillesi. Minä mietin, mitä teit mahdollisille syyllisyyden ja pettymyksen tunteillesi aikaisemman avioliittosi purkauduttua sinun rakastuttuasi uuteen ihmiseen? Onko sinulle ollut aikaa ja tilaa kunnolla päättää edellinen suhteesi mielessäsi ja surra sen epäonnistuminen? Monessa ihmisessä kuvaamasi tilanne olisi herättänyt muiden tunteiden lisäksi kiukkua ja vihaa. Sinä et mainitse tällaisia tunteita lainkaan. Jään miettimään, mitä vihan, katkeruuden, epäluottamuksen ja kiukun tunteille on tapahtunut? Mitä ajattelet itsestäsi, kun avioliittosi päättyi näin ja toimit kuten toimit? Oletko päässyt käsittelemään eroon johtaneita syitä ja oletko voinut antaa itsellesi anteeksi omat toimesi?
Minä aloittaisin tilanteen pohdinnan miettimällä itseäni ja tekemällä tilit selväksi ensin itseni ja tekojeni kanssa. En tarkoita itsensä ruoskimista, vaan rehellistä pohdintaa siitä, miten tähän päädyttiin. Miettisin minkä voin itselleni antaa anteeksi, mikä on vain surtava pois, onko jotain sovitettavaa ja miten tästä eteenpäin. Samalla mietin oletko rauhassa ja sovussa itsesi kanssa ja miten itsekunnioituksesi voi?
Toisaalta ajattelen, että suhteesi uuden kumppanisi kanssa on kovin tuore. Ette ole kerinneet rakentaa vielä keskinäistä luottamusta ja turvallisuuden tunnetta kovin kauaa. Mietin, mikä suhteessanne voisi ehkäistä sinun fantasioidesi liikkumista pelottaviin pettämismielikuviin. Mietin, mitkä seikat vähentävät turvallisuudentunnettasi kumppanisi rinnalla? Voitko tuntea olevasi se tärkein hänelle? Onko välillänne tapahtunut jotakin, joka horjutti luottamustasi häneen? Tunnetko voivasi puhua hänelle kaikesta mielessäsi liikkuvasta ja koetko tulevasi hyväksytyksi sellaisena kuin olet? Onko kaikenlaisille tunteille sijaa suhteessanne, myös kiukulle, pettymykselle, haavoittuvuudelle ja riippuvuuden kokemukselle? Kokemukset siitä, että tulee riittävässä määrin ymmärrettyä ja hyväksyttyä kaikkine tunteineen ja tarpeineen lisää turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta. Voisin suositella, oman harkintasi mukaan, keskustelua kumppanisi kanssa mustasukaisuuden kokemuksistasi, mutta myös tarpeestasi turvallisuuteen ja hyvään riippuvuuteen. Ymmärrät itse mikä ero on kun sanotaan: Oletko sinä s****na pettänyt minua?! tai kun sanoo: Minä pelkään hirveästi, että en olekaan sinulle tärkeä ja menetän sinut!
Toivon sinulle hyviä keskusteluja kumppanisi kanssa. Perheneuvoja Iiris
Tapasin viime keväänä miehen, joka oli todella hyvännäköinen ja kiinnostavan oloinen muutoinkin. Alustava lähtien välejämme on kuitenkin haitannut miehen vaikea elämäntilanne. Jo ensi treffeillä huomasin miehen käsittelevän voimakkaasti ikävää eroaan, jossa hänen vaimonsa oli äkillisesti jättänyt hänet. Tämän jälkeen heidän yhteisen 7-vuotiaan poikansa tapaamiskuviot olivat menneet erittäin pahasti solmuun. Pohdin treffeillä itsekseni sitä, pystyisikö mies sen kaiken keskellä tapailemaan ketään tai olemaan oikeasti kiinnostunut kenestäkään. Olemme nyt olleet tekemisessä enemmän syksyn aikana ja olen havainnut tapailumme/suhteemme varsin ongelmalliseksi.
Meillä on ollut paljon väärinymmärryksiä, jotka on kuitenkin saatu selvitettyä. Olen huomannut ihastuneeni mieheen, mutta mies vaikuttaa etäiseltä ja joskus raivostuu asioista, joita en millään tavalla ymmärrä. Mies on ollut kiireinen koko syksyn ja ollut ulkomaan komennuksilla paljon. Olen ehdottanut hänelle usein että voisin tulla häntä vaikka lentokentälle vastaan jotta voisimme viettää aikaa yhdessä. Olen itsekin pikku hiljaa alkanut kehittämään omia menoja, sillä hän ei ehdi viettämään kanssani aikaa. Sitten 2 viikkoa sitten vietin viikonlopun ystäväni kanssa, sillä ajattelin miehen olevan jälleen töissä. Mies olikin kyseisen viikonlopun kotona ja olisi halunnut nähdä. Sanoi kuitenkin keksivänsä jotain muutakin, eikä vaikuttanut olevan moksiskaan.
Sunnuntai-iltana mies soitti ja sai valtavan vihanpuuskan, siitä että meillä ei ole koskaan aikaa toisillemme. Kerroin että mies on itse usein kiireinen, enkä ole siksi osannut varautua yhteiseen viikonloppuun. Mies ei tätä oikein ymmärtänyt ja hän sateli syytöksiä monista asioista. Sanoin hänelle että hän voisi itsekin pyytää näkemistä. Mies sanoi ettei ole sellainen ja että hänen ei ole koskaan tarvinnut roikkua kenessäkään.
Huomaan olevani hyvin hämillään. Mies puhuu hyvin vähän tunteistaan, mutta tuntuu olettavan minun tietävän ne. Mies on luonteeltaan temperamenttinen. Itse olen aika erilainen kuin hän. Ja välillä mietin että ovatko luonteemme liian erilaiset ja hänen elämäntilanteessa liian raskas? Mietin kannattaako suhdetta jatkaa...
Hei,
ja kiitos viestistäsi! Kirjoituksesi herätti minussa paljon tunteita, ja myös hämmennystä, jota itsekin koet suhteessasi.
Kerrot ensimmäisessä lauseessa tavanneesi todella hyvännäköisen ja muutenkin kiinnostavan oloisen miehen, ja oikeastaan koko loppuosa kirjoittamastasi tuo esiin erilaisia häneen liittyviä ongelmia: hänellä on vaikea elämäntilanne, hän käsittelee voimakkaasti eroaan, hänen poikansa tapaamisasiat ovat solmussa, teillä on ollut paljon väärinymmärryksiä, hän vaikuttaa etäiseltä, raivostuu tavalla jota on vaikea ymmärtää, hän ei halua olla riippuvainen kenestäkään, hän olettaa sinun tietävän miltä hänestä tuntuu ja hän on luonteeltaan temperamenttinen – oikeastaan hän on aika erilainen kuin sinä kuten kerrot. Ja sinä olet huomannut ihastuneesi häneen.
Lienee niin, ettei kirjoituksesi tee oikeutta hänelle tai avaa sitä miksi haluat olla suhteessa häneen. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ero on tosiaan ollut hänelle kova pala, etenkin kun se tapahtui hänen kertomansa mukaan kovin äkillisesti, ja hänen poikaansa liittyvät asiat ovat edelleen solmussa. Erosta toipuminen ottaa aikansa, ja konkreettiset asiat vievät toipumista eteenpäin, kuten asumisen järjestäminen eron jälkeen – ja vastaavasti konkreettiset asiat, kuten lapsen tapaamisiin liittyvät riidat voivat estää erosta toipumista hyvinkin pitkään. Raivokohtaukset ja vihanpuuskat voivat olla äkillisen eron järkytyksen aiheuttamia stressireaktioita, tai sitten ne voivat olla hänelle tyypillistä takertuvaa käyttäytymistä, jota ilmenee kun hän kokee hylätyksi tulemisen pelkoa tai kokee ettei kumppani ole riittävästi saatavilla silloin kun hän kumppaniaan tarvitsee.
Vanha ja kulunut, mutta silti osuva kysymys on, että haluatko sinä olla kaato vai paikko? Jos tyydyt siihen, että olet paikko, niin näyttää siltä että sinun roolisi suhteessa on toimia hänelle välineenä selviytymiseen hankalasta ja ahdistavasta elämäntilanteesta. Siinä roolissa sinun tulee olla saatavilla hänen tarpeittensa mukaan, ja kuten vanhemman suhteessa lapseensa sinun pitää tietää miltä hänestä kussakin tilanteessa tuntuu, ja toimia sen mukaisesti – joka käytännössä on mahdotonta. Lisäksi sinun pitää hyväksyä se, että hän ei tule tekemään aloitteita suhteessanne, koska riippuvuuden kokeminen toiseen ihmiseen on hänelle kauhistus.
Jos taas haluat olla kaato, kerrot hänelle kaikesta siitä, mistä hänessä pidät ja myös kaikesta siitä mikä tällä hetkellä tuntuu vaikealta, ja heität pallon hänelle sen suhteen että onko hän valmis muodostamaan kanssasi tasavertaisen aikuisen ihmissuhteen. Mikäli näin on, kerrot hänelle että sinä olet valmis odottamaan siihen asti kun hän saa elämänsä kuntoon ja on selvinnyt erostaan riittävästi aloittaakseen uuden ihmissuhteen puhtaalta pöydältä. Eron käsittelemiseen hänelle on tarjolla ammatillista apua, yksi mahdollisuus voisi olla Miessakkien miehille suunnattu eroryhmät, joka perustuu vertaistukeen – tämä tietysti sillä varauksella että asutte paikkakunnalla jossa sellainen on tarjolla. Jos tahtoa on, apua kyllä löytyy.
Miltä tämä sinusta kuulostaa? Haluatko olla kaato vai paikko? Perheneuvoja Jarno
Mieheni uhkailee avioerolla toistuvasti. Mitään siihen viittaavaa ei tapahdu. Myös hänen lähiomaiset ovat liittoutuneet ja minusta on tehty syntipukki. Meillä on kaksi pientä lasta.
Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä?
Nainen
Hei,
Pitäisi tietää tarkemmin mitä on avioerolla uhkailun taustalla. Näillä tiedoilla mieleen tulee kaksi eri vaihtoehtoa: vallankäyttö tai todellinen muutostoive.
Joskus avioerolla uhkailu, tai mikä tahansa muukin uhkailu, voi olla vallankäyttöä, jopa henkisen väkivallan yksi muoto. Uhkailemalla voi saada, tai ainakin yrittää saada, toisen käyttäytymään haluamallaan tavalla. Silloin tuo haluttu käyttäytyminen ei liity välttämättä mihinkään yhteen tiettyyn asiaan, vaan voi olla vaihtelevasti melkein mihin tahansa liittyvää yritystä muuttaa toinen ihminen sellaiseksi kuin itse haluaa.
Toinen vaihtoehto on se, että erolla uhkailu kertoo todellisesta muutostoiveesta. Miehesi on ehkä tyytymätön avioliittoonne tai johonkin siinä. Hän haluaa sanoa, että näin ei voi jatkua. Mitä ajattelet, mihin miehesi haluaa muutosta? Jos et tiedä, kysy häneltä suoraan.
En tiedä mistä sinua syytetään, millä tavoin olet syntipukki. Enkä myöskään tiedä, miten lähiomaisten liittoutuminen sinua vastaan käytännössä ilmenee. Voin kuvitella, että se ei tunnu hyvältä.
Suosittelisin teille ajan varaamista perheasiain neuvottelukeskuksesta. Teillä on kaksi pientä lasta, joten asiat kannattaa joka tapauksessa selvittää.
