KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä n. 10v josta puolet aviossa, yksi yhteinen pieni lapsi. Ongelmana on kommunikaatio ja arvostuksen puute. Riitelemme paljon. Olemme varmasti molemmat muuttuneet, mutta tuntuu että mieheni on nykyisin ihan eri ihminen. Hän kohtelee minua aliarvoisesti, loukkaa ja uhkailee koko ajan erolla jos asiat ei mene hänen mielensä mukaan. Lapsemme on ollut todella vaativa ja huono nukkumaan, mikä on veroittanut omia voimavarojani ja olen käynyt aika pohjalla päästäkseni nousemaan taas jaloilleni. Hän on nyt painostanut että meidän pitäisi tehdä toinen lapsi, koska olen niin vanha(30v) tai hän ottaa avioeron ja etsii uuden kumppanin jonka kanssa tehdä perhe. Haluan itsekin toisen lapsen, mutta en ole ihan vielä valmis ja haluaisin ettei minua painosteta.
Vähän aikaa sitten hän pahoinpiteli minut fyysisesti ja olen nyt antanut hänelle anteeksi ja olemme sopineet että yritämme vielä. Hän kuitenkin haluaa asettaa jonkun aikarajan, milloin toinen lapsi on tehtävä tai hän ottaa eron. Olen väsynyt tilanteeseen, koska haluaisin että meillä olisi asiat ensiksi kunnossa ennenkuin lisätään tähän vielä yksi lapsi lisää. Aiemmin meillä meni hyvin ja hän oli rakastava ja kunnioitti minua, mutta jokin on muuttunut. Hän myös rajoittaa menemisiäni, eikä haluaisi että käyn juuri missään, mm. harrastukseni on hänelle ollut aina iso ongelma, vaikka hän itse käy harrastuksissaan useasti viikossa. Hän on kuitenkin hyvä isä ja hyvinä hetkinä meillä on mukavaa yhdessä jne. Olen alkanut sulkeutua ja mieli on maassa kun en tiedä mitä voin asioille tehdä, erota en haluaisi mutta en myöskään mennä hänen vaatimuksiensa mukaan, varsinkin kum tuntuu että hän käyttää kiristystä ja uhkailua keinoina.
VASTAUS: Kuvaat viestissäsi avioliittoasi, jossa puolisosi kohtelee sinua aliarvoisesti, loukkaa, kiristää ja painostaa toisen lapsen hankkimisella, uhkaa erolla ja toiseen suhteeseen siirtymisellä, jos tämä ei toteudu. Kerrot myös, että hän pahoinpiteli sinut fyysisesti vähän aikaa sitten. Sen lisäksi hän rajoittaa menemisiäsi eikä haluasi sinun käyvän juuri missään, vaikka itse esim. harrastaa vapaasti.
Sanot, että ongelmanne on kommunikaatio ja arvostuksen puute. Kaikki kuvaamasi käyttäytyminen puolisosi taholta on kuitenkin henkistä ja myös fyysistä väkivaltaa. Se ei ole vain kommunikaatio-ongelmia tai arvostuksen puutetta. Se on toisen ihmisen rajojen rikkomista, uhan ja pelon ilmapiirissä elämistä. Sellaisessa ilmapiirissä kukaan ei voi hyvin, eikä ole turvassa.
Missä vaiheessa hän alkoi muuttua? Liittyykö muutos naimisiin menemiseen tai lapsen syntymiseen? Nämä ovat usein niitä kohtia, joissa väkivaltainen käyttäytyminen alkaa tai lisääntyy. On hyvä, että olet pystynyt uhkailuista huolimatta pitämään kiinni ajatuksestasi, että et halua toista lasta ennen teillä on asiat kunnossa. Väkivaltainen käyttäytyminen ei lakkaa anteeksipyytämisellä ja/tai anteeksiantamisella. Se ei lakkaa sillä, että yrität mukautua miehesi käyttäytymiseen, toiveisiin tai yrität luovia niin, että tilanteita ei tulisi. Väkivallalla on taipumusta kasvaa ja pahentua ellei siihen puututa aktiivisesti. Se ei lakkaa itsestään.
Siksi ehdotankin, että haet ulkopuolista apua itsellesi ja/tai teille. Sinun on saatava tukea ja apua siihen, miten suojelet itseäsi ja omia rajojasi. Miehesi on pystyttävä ottamaan vastuu omasta väkivaltaisesta käyttäytymisestään ja ymmärrettävä, että se on hänen ongelmansa, ei parisuhdeongelma. Voi olla, että suhteessanne on myös nk. parisuhteeseen liittyviä ongelmia. Niitä kuitenkin pystytään käsittelemään vasta kun väkivaltainen käyttäytyminen on saatu pysäytettyä.
Voitte hakeutua yhdessä tai erikseen esimerkiksi paikkakuntanne Ensi- ja turvakotien yhteydessä toimiviin väkivaltatyön yksiköihin, joissa tarjotaan palveluja koko perheelle. Myös neuvolasta tai perheneuvolasta voi kysyä apua. Lähisuhdeväkivallasta voi lukea lisää muun muassa Naisten linjan sivuilta.
KYSYMYS: Olen 40-vuotias nainen ja kirjoitan, koska en tunnu pääsevän millään eroon päättyneen suhteeni taakasta. Olin neljä vuotta miehen kanssa, joka kohteli minua huonosti ja koin erinäistä henkistä väkivaltaa. Olen aina ollut itsenäinen ja vahva, iloinen ja hyväntuulinen, hyvällä itsetunnolla varustettu nainen, enkä olisi koskaan kuvitellut voivani joutua noin alistetuksi parisuhteessa. Se tapahtui pikkuhiljaa ja jossain vaiheessa vaan huomasin olevani kynnysmaton asemassa.
Mies oli täysin kyvytön käsittelemään minkäänlaisia negatiivisia tunteita. Jos halusin puhua suhteemme ongelmista, hän saattoi sanoa, että nyt on niin huono ilmapiiri, että minun on parempi poistua paikalta. Emme siis asuneet yhdessä, vaikka enimmäkseen hänen luonaan olinkin. Tätä tapahtui useasti, hän saattoi heittää minut ulos asunnostaan, jos tuli vähänkin jotain riitaa. Tai jos aloin itkeä, sitä hän ei sietänyt ollenkaan. Hänen kommenttinsa saattoi olla, että mitä vittua rääyt siinä, ja silloinkin minut saatettiin heittää pihalle. Riitojen jälkeen hän ei vastannut viesteihini tai soittoyrityksiini useaan vuorokauteen ja piti mykkäkoulua. Itse olin aina erittäin ahdistunut noiden mykkäkoulujen ajan, en saanut nukuttua ja mietin vaan, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Näistä asioista sanoin miehelle moneen kertaan, mutta mikään ei koskaan muuttunut. Joskus sain kuulla olevani vitun ämmä, joskus minun käskettiin painua vittuun keskellä yötä. Ja nämä asiat ovat vain pisara meressä. Mies ei halunnut seksiä kanssani enää viimeiseen kolmeen vuoteen ja kun tästäkin yritin keskustella, niin lopputulos oli vuorokausien mykkäkoulu ja se, että minut heitettiin ulos.
Olen itse hyvin kiltti, sovitteleva ja rauhallinen ihminen, ja menen toisen käyttäytyessä tuolla tavalla täysin lukkoon. En ymmärrä tahallista ilkeyttä ja toisen ihmisen loukkaamista. Tiedän, että olisi pitänyt puuttua käytökseen heti, kun sitä alkoi tapahtua, mutta olin vaan niin hämmentynyt alkuun toisen käytöksestä, etten osannut puuttua siihen. Ja myöhemmin kaikki alkoi toistua vaan uudelleen ja uudelleen. Mies myös ”testaili” minua eri tavoin, hän mm. saattoi sanoa vaan, että aikoo hakea ehkä toiselta paikkakunnalta kaukaa töitä. Hän teki vain omia suunnitelmiaan ja heitti niitä ilmoille testatakseen, kuinka reagoin. Tämän hän myönsikin joskus jälkikäteen. Millainen ihminen haluaa tahallaan pahoittaa puolisonsa mielen? Jos puhelimessa yritin varovasti keskustella suhteemme ongelmista, hän saattoi huutaa, että jos en ole hiljaa niin hän lopettaa puhelun. Tämä kaikki johti siihen, etten uskaltanut enää ottaa esille mitään asioita, koska pelkäsin hänen reaktioitaan ja sitä, että minut taas kerran heitetään ulos. Hän oli myös suuttuessaan ja raivotessaan erittäin pelottava, vaikken koskaan joutunut pelkäämään hänen käyvän minuun kiinni.
Hän ei koskaan halunnut viettää aikaa perheeni tai ystävieni kanssa. Olin kaikissa juhlissa aina yksin ja väsyin selittelyyn, että miksei mies taaskaan ole mukana. Eikä kyse ole siitä, että olisin halunnut jatkuvasti ravata sukuloimassa. Mies saattoi tällaisissakin tilanteissa kehittää jonkun riidan, jonka seurauksena piti mykkäkoulua, eikä näin ollen lähtenyt paikalle. Kun minulla oli syntymäpäivät, joita juhlittiin perheeni kanssa, hän sanoi, ettei hän halua juhlia ihmisten kanssa, joita ei tunne, eikä näin ollen tullut paikalle. Kuinka voisi edes tutustua, jos ei koskaan tule paikalle? Hänen perheensä ja sukulaistensa kanssa kyllä vietettiin aikaa.
Suhteemme ensimmäinen vuosi meni hyvin, mutta viimeiset kolme olivat kuvaamani kaltaisia. En käsitä, miksi jaksoin noinkin kauan yrittää. Silloin, kun meillä oli kivaa, meillä oli todella kivaa, ja tiesin, millainen mies osaa olla. Ja jollain typerällä tavalla varmaan uskoin, että asiat muuttuvat vielä sellaisiksi kuin ne olivat alussa.
Suhteemme päättyi jo melkein kaksi vuotta sitten, mutta edelleen mietin näitä asioita lähes päivittäin. Että miksi hän kohteli minua niinkuin kohteli, ja miksi annoin sen kaiken tapahtua. Monet yksittäiset tilanteet nousevat mieleeni edelleen. Eromme jälkeen hän meni saman tien Tinderiin ja löysikin itselleen uuden naisen hyvin nopeasti, ja tekee tämän naisen kanssa nyt asioita, joista minä yhteiselomme aikana vain haaveilin.
Haluaisin jo päästä irti asioiden miettimisestä, koska tämä mies aiheutti minulle ihan riittävästi tuskaa jo yhdessäolomme aikana. En haluaisi enää joutua miettimään näitä asioita jatkuvasti. Jätin hänet itse silloin, kun vihdoin osasin päästää irti, ja kun hän oli jälleen kerran tehnyt minulle yhdet oharit ja haistatellut. Sitäkin tapahtui aika ajoin, hän vaan saattoi jättää tulematta ilmoittamatta mitään, vaikka olimme sopineet tapaavamme. Ja kun asiasta sanoin, niin sain haistettelua osakseni. Ei minkäänlaista kunnioitusta toista ihmistä kohtaan. Kaikki se väärinkohtelu ja törkeä käytös nousevat edelleen mieleeni. Toisaalta myös se, että miksi ihmeessä annoin hänen kohdella itseäni sillä tavalla. Monet ystäväni ovat sanoneet, että jos minulla ei olisi alunperin ollut niin hyvä itsetunto, niin olisin nyt aivan rikki, ja se pitää varmasti paikkansa. Onneksi hän ei kuitenkaan täysin saanut minua nujerrettua.
Huomaan myös ajattelevani, että toivon hänen saavan ansionsa mukaan. En tietenkään toivo kellekään mitään pahaa, mutta haluaisin voida luottaa siihen, että jokainen joutuu jossain vaiheessa kohtaamaan toisille tekemänsä asiat.
Miten voisin päästä irti tuon menneen suhteen taakasta? Haluaisin keskittyä nykyhetkeen ja elää onnellisena, koska minulla on kaikki hyvin, ja monta aihetta olla kiitollinen. Nämä ajatukset vaan valtaavat päässäni jatkuvasti liikaa alaa. Enkä missään tapauksessa todellakaan kaipaa häntä takaisin, olen tyytyväinen siitä, että tein silloin ratkaisun, joka olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin. Soimaan kai itseäni siitäkin, että miksi olin niin typerä, että annoin hänen kohdella minua huonosti niin kauan. Hölmönä sitä halusi uskoa siihen, että kaikki muuttuu paremmaksi.
Kaltoin kohdeltu, 40 v
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Olet tosiaan kokenut kovia neljävuotisen suhteesi aikana! Kertomiesi hirveyksien perusteella on selvää, että miesystäväsi on kohdellut sinua erittäin julmasti. Hän ei ole kyennyt myötätuntoon ja suhteessanne on menty täysin hänen ehdoillaan. Olet yrittänyt puhua asioista, mutta hän ei ole siihen suostunut. Ilmeisesti hän ei ole kokenut toimineensa väärin. Et ymmärrä miksi annoit hänen kohdella itseäsi huonosti ja mietit syytä siihen ja ex-miehen käytökseen vieläkin. Koet asioiden olevan nyt, kahden vuoden jälkeen erosta, hyvin. Haluat päästä eroon menneen suhteen miettimisestä.
Kerrot, että suhteenne ensimmäinen vuosi meni hyvin ja teillä oli tosi kivaa. Huonojen vuosien aikana toivoit tämän palautuvan. Olet ollut optimistinen ja pitkäjänteinen, mikä on parisuhteessa hyvä asia tiettyyn pisteeseen asti. Varmasti kolmen vuoden aikana oli jotain toivoa herättäviä hetkiä, jotka auttoivat sinua jatkamaan. Et ole ainoa, joka ei ole saanut lähdettyä pois vahingollisesta suhteesta. Mietin saiko ex-miehesi sinut jollain tavalla uskomaan, ettet ansaitse parempaa kohtelua ja hänen julmat tekonsa olivat jotenkin sinun syytäsi. Tietynlaiset ihmiset ovat hyvin taitavia siinä. Mietin myös liittyikö se, että jumiudut suhteeseen noina kolmena huonona vuotena, ikääsi neljänkymmenen lähestyessä. Olitko ajatellut hänen olevan mies, jonka kanssa perustat perheen? Joskus uuden kumppanin etsiminen tietyssä iässä tuntuu ihmisistä uuvuttavalta ja epätoivoiselta. Kostofantasiasi siitä, että hän saa ansionsa mukaan joku päivä, on ihan oikeutettu ja luonnollinen. Minun on vaikea uskoa, että ex-miehesi nykyinen liitto toimii hyvin, koska tietyt kuviot parisuhteissa usein toistuvat tämäntyyppisten ihmisten kanssa. Itsesi syyllistämisen tunteiden sijaan ajatustesi olisi hyvä nyt pysyä siinä, että sinä et olisi voinut muuttaa ex-miestäsi eikä hänen julmuutensa ollut sinun syytäsi!
Haluat siis nyt kahden vuoden suhteen miettimisen jälkeen päästä eteenpäin ajatuksissasi. Se, miksi jumiudumme menneen jatkuvaan pohtimiseen, on mielenkiintoinen asia. Vaikeiden kokemusten jälkeen ei valitettavasti vaan voi painaa ”kaikki unohtaen kohti uutta” -nappia. Suhteenne on ollut sinua syvästi vahingoittava ja siitä toipuminen vie luonnollisesti aikaa. Olet keskustellut asiasta ystäviesi kanssa, mikä on hyvä asia. Ilmeisesti et ole hakenut ammattiapua asiaan. Mietin mitä tarkoittaa se, että asiat ovat nyt hyvin. Onko elämääsi tullut uutta sisältöä aiemman kärsimyksen tilalle ja sen vastapainoksi? Joskus tämänlaiset kokemukset aiheuttavat pelkoa tavata tai sitoutua uuteen seurustelusuhteeseen. Onkohan sinulle käynyt näin?
Suosittelen sinulle ajan varaamista paikkakuntasi perheasiain neuvottelukeskuksesta tai muusta paikasta, jossa voisit käydä läpi tilannettasi. Uskon vahvasti, että se nopeuttaa toipumistasi. Hienoa, ettei entinen miesystäväsi ole pystynyt nujertamaan sinua ja että erosit hänestä! Kerrot olleesi aina itsenäinen, vahva, iloinen ja hyvällä itsetunnolla varustettu nainen. Toivottavasti tulevaisuudessa voit kuvata itseäsi näin. Oppimiskokemuksena tämä suhde on ollut hyvin raskas, mutta uskon, että jatkossa tunnistat varoitusmerkit hyvin ja tiedät mitä et voi sietää. Toivon sinulle kokemusta myös siitä, että on olemassa paljon miehiä, jotka kohtelevat kumppaniaan hyvin.
Ajatusten suuntautumista uuteen ja aurinkoista kesää toivoen
KYSYMYS: Kuvaisin itse parhaani mukaan tilannettani seuraavanlaisesti: Aina parisuhteemme alusta alkaen (4 vuotta sitten) on vaimoni ollut paljon tukea ja huomiota tarvitseva ihminen. Hän on saanut voimakkaan uskonnollisen kasvatuksen yh-äidiltään, joka taas on elänyt täysin miten huvittaa ja ollutkin esim. irtosuhteissa enemmän kuin kukaan tuntemani ihminen. Lyhyesti sanottuna vaimoni kasvatusta leimaa epäjohdonmukaisuus ja useat, toistuvat turvattomuuden tunteet sekä lapsuuden puuttuminen siinä mielessä, että hän on joutunut ottamaan aivan liikaa vastuuta jo alle kouluikäisenä ja esim. toimimaan äidilleen terapeuttina mm. hänen miesongelmistaan.
Tällainen luonnollisesti jättää jälkensä. Nyt tilanne on se, että hän on reilu 6kk käynyt psykologilla ja suunnilleen vastaavan ajan alkanut käyttämään minua kohtaan henkistä väkivaltaa. Hän haukkuu ja pilkkaa minua riitatilanteissa (jotka saattavat syntyä äärimmäisen pienistä, itselleni täysin ennalta arvaamattomista asioista. Pahimmillaan kirjaimellisesti tyhjästä), hajottaa tavaroita, vahingoittaa itseään ja jatkuvasti puhuu eroamisesta (koska minä en kuulemma kestä hänen käytöstään. Vaimollani on myös tapana tietää mitä muut ajattelevat, tarkoittavat sanoillaan/eleillään, mitä he tarvitsevat jne.) Haluaisin kovasti pariterapiaan, ja yritänkin paraikaa sellaiseen meitä saada.
Kirjoitelmasta saa ehkä hieman yksipuolisen kuvan, mutta rehellisesti asiaa mietittyäni tämä kuvaa suhteemme nykytilaa. Sanon toki itsekin toisinaan asioita joita en tarkoita/sanon asiat epäselvästi, mutta koskaan en vaimoni pilkkaa tai hauku tai muullakaan tavoin yritä loukata häntä. Riitatilanteet yritän aina selvittää niin pian kuin mahdollista, enkä valitse käyttäytyä pitämällä tuntikausien tai pidempää mykkäkoulua.
Olen yrittänyt parhaani olla kuunteleva, tukeva, auttava, rakastava, hellä ja kaikin puolin niin hyvä aviomies kun vain suinkin pystyn. Koen usein neuvottomuutta/avuttomuutta. Mitä voin tehdä, kun vaimoni suuttuu mitättömänkin pienestä asiasta, ja kohtelee minua kylmästi ja etäisesti vaikka pyytäisiin anteeksi? Annan itsekin hänelle anteeksi jopa henkisen väkivallan käytön, enkö itse ole oikeutettu samaan? Kaikki apu on kovasti tervetullutta, ja erityisesti vinkit halvasta/ilmaisesta pariterapiasta ovat tarpeen, emme kumpikaan opiskelijoina tienaa paljoakaan.
VASTAUS: Kiitos koskettavasta viestistäsi! Kirjoitat rankasta parisuhdetilanteesta varsin kauniisti ja puolisoasi ymmärtävästi. Kirjoitat, että olet yrittänyt parhaasi olla kuunteleva, tukeva, auttava, rakastava ja hellä aviomies. Pidä kiinni näistä hienoista ja arvokkaista ominaisuuksistasi! Toivottavasti puolisosi osaa arvostaa näitä piirteitä. Mielestäni myös sinä ansaitset tulla rakastetuksi ja hyvin kohdelluksi!
En halua ottaa tässä vastauksessani sen enempää kantaa vaimosi psyykkiseen tilaan, sillä en ole kuullut hänen omaa tarinaansa. On hyvä, että hänellä on psykologikontakti, sillä kuvauksesi perusteella hän tarvitsee apua.
Sen sijaan haluan ottaa kantaa siihen, ettei kenenkään pidä joutua henkisen väkivallan kohteeksi! Henkistä väkivaltaa on monenlaista. Se voi olla toisen tahallista loukkaamista, arvostelua, murjottamista, huomiotta jättämistä, töykeyttä, huutamista, raivoamista, epäilemistä, syyttämistä, nolaamista, häiritsemistä, pelottelua, uhkailua, kiristämistä, alistamista, liikkumisen / ihmissuhteiden / rahankäytön kontrollointia ja / tai rajoittamista... Jatkuessaan pidempään henkisen väkivallan kohde saattaa vähitellen uhriutua eli sopeutua omaan kohtaloonsa ja ehkä alkaa virheellisesti ajattelemaan ansaitsevansa saamansa kohtelun.
Yleensä niin henkisellä kuin fyysiselläkin väkivallalla on taipumus raaistua ajan myötä, ellei väkivallan kierrettä saada katkaistua. Väkivalta kun loppuu harvoin itsestään ellei siihen puututa tarpeeksi jämerästi. On tärkeää, että väkivallan käyttäjä ottaa vastuun omasta käyttäytymisestään ja haluaa aidosti muuttua. Mietit, että kun annat vaimollesi anteeksi henkisen väkivallan käytön, niin etkö ole itse oikeutettu samaan...? Sanotaan, että "silmä silmästä ja hammas hampaasta", mutta itse en suosittele tätä tietä. Väkivalta kun ei vähene sitä lisäämällä vaan sitä rajoittamalla. Kostaminen ei ratkaise mitään vaan yleensä vain pahentaa tilannetta. Sen sijaan suosittelen, ettet enää suostu huonoon kohteluun!
On hienoa, että olet lähtenyt hakemaan apua Suhdeklinikan kautta! Se kertoo sinun halustasi muuttaa nykyistä tilannetta ja löytää siihen uusia ratkaisuja. Kysyt mahdollisuutta pariterapiaan. Maksutonta ja luottamuksellista terapeuttista apua voitte saada alueenne Perheasiain neuvottelukeskuksesta. Älä jää odottamaan parempaa huomista vaan hae terapeuttista apua jo tänään!
