Mies oli täysin kyvytön käsittelemään minkäänlaisia negatiivisia tunteita. Jos halusin puhua suhteemme ongelmista, hän saattoi sanoa, että nyt on niin huono ilmapiiri, että minun on parempi poistua paikalta. Emme siis asuneet yhdessä, vaikka enimmäkseen hänen luonaan olinkin. Tätä tapahtui useasti, hän saattoi heittää minut ulos asunnostaan, jos tuli vähänkin jotain riitaa. Tai jos aloin itkeä, sitä hän ei sietänyt ollenkaan. Hänen kommenttinsa saattoi olla, että mitä vittua rääyt siinä, ja silloinkin minut saatettiin heittää pihalle. Riitojen jälkeen hän ei vastannut viesteihini tai soittoyrityksiini useaan vuorokauteen ja piti mykkäkoulua. Itse olin aina erittäin ahdistunut noiden mykkäkoulujen ajan, en saanut nukuttua ja mietin vaan, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Näistä asioista sanoin miehelle moneen kertaan, mutta mikään ei koskaan muuttunut. Joskus sain kuulla olevani vitun ämmä, joskus minun käskettiin painua vittuun keskellä yötä. Ja nämä asiat ovat vain pisara meressä. Mies ei halunnut seksiä kanssani enää viimeiseen kolmeen vuoteen ja kun tästäkin yritin keskustella, niin lopputulos oli vuorokausien mykkäkoulu ja se, että minut heitettiin ulos.

Olen itse hyvin kiltti, sovitteleva ja rauhallinen ihminen, ja menen toisen käyttäytyessä tuolla tavalla täysin lukkoon. En ymmärrä tahallista ilkeyttä ja toisen ihmisen loukkaamista. Tiedän, että olisi pitänyt puuttua käytökseen heti, kun sitä alkoi tapahtua, mutta olin vaan niin hämmentynyt alkuun toisen käytöksestä, etten osannut puuttua siihen. Ja myöhemmin kaikki alkoi toistua vaan uudelleen ja uudelleen. Mies myös ”testaili” minua eri tavoin, hän mm. saattoi sanoa vaan, että aikoo hakea ehkä toiselta paikkakunnalta kaukaa töitä. Hän teki vain omia suunnitelmiaan ja heitti niitä ilmoille testatakseen, kuinka reagoin. Tämän hän myönsikin joskus jälkikäteen. Millainen ihminen haluaa tahallaan pahoittaa puolisonsa mielen? Jos puhelimessa yritin varovasti keskustella suhteemme ongelmista, hän saattoi huutaa, että jos en ole hiljaa niin hän lopettaa puhelun. Tämä kaikki johti siihen, etten uskaltanut enää ottaa esille mitään asioita, koska pelkäsin hänen reaktioitaan ja sitä, että minut taas kerran heitetään ulos. Hän oli myös suuttuessaan ja raivotessaan erittäin pelottava, vaikken koskaan joutunut pelkäämään hänen käyvän minuun kiinni.

Hän ei koskaan halunnut viettää aikaa perheeni tai ystävieni kanssa. Olin kaikissa juhlissa aina yksin ja väsyin selittelyyn, että miksei mies taaskaan ole mukana. Eikä kyse ole siitä, että olisin halunnut jatkuvasti ravata sukuloimassa. Mies saattoi tällaisissakin tilanteissa kehittää jonkun riidan, jonka seurauksena piti mykkäkoulua, eikä näin ollen lähtenyt paikalle. Kun minulla oli syntymäpäivät, joita juhlittiin perheeni kanssa, hän sanoi, ettei hän halua juhlia ihmisten kanssa, joita ei tunne, eikä näin ollen tullut paikalle. Kuinka voisi edes tutustua, jos ei koskaan tule paikalle? Hänen perheensä ja sukulaistensa kanssa kyllä vietettiin aikaa.

Suhteemme ensimmäinen vuosi meni hyvin, mutta viimeiset kolme olivat kuvaamani kaltaisia. En käsitä, miksi jaksoin noinkin kauan yrittää. Silloin, kun meillä oli kivaa, meillä oli todella kivaa, ja tiesin, millainen mies osaa olla. Ja jollain typerällä tavalla varmaan uskoin, että asiat muuttuvat vielä sellaisiksi kuin ne olivat alussa.

Suhteemme päättyi jo melkein kaksi vuotta sitten, mutta edelleen mietin näitä asioita lähes päivittäin. Että miksi hän kohteli minua niinkuin kohteli, ja miksi annoin sen kaiken tapahtua. Monet yksittäiset tilanteet nousevat mieleeni edelleen. Eromme jälkeen hän meni saman tien Tinderiin ja löysikin itselleen uuden naisen hyvin nopeasti, ja tekee tämän naisen kanssa nyt asioita, joista minä yhteiselomme aikana vain haaveilin.

Haluaisin jo päästä irti asioiden miettimisestä, koska tämä mies aiheutti minulle ihan riittävästi tuskaa jo yhdessäolomme aikana. En haluaisi enää joutua miettimään näitä asioita jatkuvasti. Jätin hänet itse silloin, kun vihdoin osasin päästää irti, ja kun hän oli jälleen kerran tehnyt minulle yhdet oharit ja haistatellut. Sitäkin tapahtui aika ajoin, hän vaan saattoi jättää tulematta ilmoittamatta mitään, vaikka olimme sopineet tapaavamme. Ja kun asiasta sanoin, niin sain haistettelua osakseni. Ei minkäänlaista kunnioitusta toista ihmistä kohtaan. Kaikki se väärinkohtelu ja törkeä käytös nousevat edelleen mieleeni. Toisaalta myös se, että miksi ihmeessä annoin hänen kohdella itseäni sillä tavalla. Monet ystäväni ovat sanoneet, että jos minulla ei olisi alunperin ollut niin hyvä itsetunto, niin olisin nyt aivan rikki, ja se pitää varmasti paikkansa. Onneksi hän ei kuitenkaan täysin saanut minua nujerrettua.

Huomaan myös ajattelevani, että toivon hänen saavan ansionsa mukaan. En tietenkään toivo kellekään mitään pahaa, mutta haluaisin voida luottaa siihen, että jokainen joutuu jossain vaiheessa kohtaamaan toisille tekemänsä asiat.