KYSYMYS: Kuvaisin itse parhaani mukaan tilannettani seuraavanlaisesti: Aina parisuhteemme alusta alkaen (4 vuotta sitten) on vaimoni ollut paljon tukea ja huomiota tarvitseva ihminen. Hän on saanut voimakkaan uskonnollisen kasvatuksen yh-äidiltään, joka taas on elänyt täysin miten huvittaa ja ollutkin esim. irtosuhteissa enemmän kuin kukaan tuntemani ihminen. Lyhyesti sanottuna vaimoni kasvatusta leimaa epäjohdonmukaisuus ja useat, toistuvat turvattomuuden tunteet sekä lapsuuden puuttuminen siinä mielessä, että hän on joutunut ottamaan aivan liikaa vastuuta jo alle kouluikäisenä ja esim. toimimaan äidilleen terapeuttina mm. hänen miesongelmistaan.
Tällainen luonnollisesti jättää jälkensä. Nyt tilanne on se, että hän on reilu 6kk käynyt psykologilla ja suunnilleen vastaavan ajan alkanut käyttämään minua kohtaan henkistä väkivaltaa. Hän haukkuu ja pilkkaa minua riitatilanteissa (jotka saattavat syntyä äärimmäisen pienistä, itselleni täysin ennalta arvaamattomista asioista. Pahimmillaan kirjaimellisesti tyhjästä), hajottaa tavaroita, vahingoittaa itseään ja jatkuvasti puhuu eroamisesta (koska minä en kuulemma kestä hänen käytöstään. Vaimollani on myös tapana tietää mitä muut ajattelevat, tarkoittavat sanoillaan/eleillään, mitä he tarvitsevat jne.) Haluaisin kovasti pariterapiaan, ja yritänkin paraikaa sellaiseen meitä saada.
Kirjoitelmasta saa ehkä hieman yksipuolisen kuvan, mutta rehellisesti asiaa mietittyäni tämä kuvaa suhteemme nykytilaa. Sanon toki itsekin toisinaan asioita joita en tarkoita/sanon asiat epäselvästi, mutta koskaan en vaimoni pilkkaa tai hauku tai muullakaan tavoin yritä loukata häntä. Riitatilanteet yritän aina selvittää niin pian kuin mahdollista, enkä valitse käyttäytyä pitämällä tuntikausien tai pidempää mykkäkoulua.
Olen yrittänyt parhaani olla kuunteleva, tukeva, auttava, rakastava, hellä ja kaikin puolin niin hyvä aviomies kun vain suinkin pystyn. Koen usein neuvottomuutta/avuttomuutta. Mitä voin tehdä, kun vaimoni suuttuu mitättömänkin pienestä asiasta, ja kohtelee minua kylmästi ja etäisesti vaikka pyytäisiin anteeksi? Annan itsekin hänelle anteeksi jopa henkisen väkivallan käytön, enkö itse ole oikeutettu samaan? Kaikki apu on kovasti tervetullutta, ja erityisesti vinkit halvasta/ilmaisesta pariterapiasta ovat tarpeen, emme kumpikaan opiskelijoina tienaa paljoakaan.
VASTAUS: Kiitos koskettavasta viestistäsi! Kirjoitat rankasta parisuhdetilanteesta varsin kauniisti ja puolisoasi ymmärtävästi. Kirjoitat, että olet yrittänyt parhaasi olla kuunteleva, tukeva, auttava, rakastava ja hellä aviomies. Pidä kiinni näistä hienoista ja arvokkaista ominaisuuksistasi! Toivottavasti puolisosi osaa arvostaa näitä piirteitä. Mielestäni myös sinä ansaitset tulla rakastetuksi ja hyvin kohdelluksi!
En halua ottaa tässä vastauksessani sen enempää kantaa vaimosi psyykkiseen tilaan, sillä en ole kuullut hänen omaa tarinaansa. On hyvä, että hänellä on psykologikontakti, sillä kuvauksesi perusteella hän tarvitsee apua.
Sen sijaan haluan ottaa kantaa siihen, ettei kenenkään pidä joutua henkisen väkivallan kohteeksi! Henkistä väkivaltaa on monenlaista. Se voi olla toisen tahallista loukkaamista, arvostelua, murjottamista, huomiotta jättämistä, töykeyttä, huutamista, raivoamista, epäilemistä, syyttämistä, nolaamista, häiritsemistä, pelottelua, uhkailua, kiristämistä, alistamista, liikkumisen / ihmissuhteiden / rahankäytön kontrollointia ja / tai rajoittamista... Jatkuessaan pidempään henkisen väkivallan kohde saattaa vähitellen uhriutua eli sopeutua omaan kohtaloonsa ja ehkä alkaa virheellisesti ajattelemaan ansaitsevansa saamansa kohtelun.
Yleensä niin henkisellä kuin fyysiselläkin väkivallalla on taipumus raaistua ajan myötä, ellei väkivallan kierrettä saada katkaistua. Väkivalta kun loppuu harvoin itsestään ellei siihen puututa tarpeeksi jämerästi. On tärkeää, että väkivallan käyttäjä ottaa vastuun omasta käyttäytymisestään ja haluaa aidosti muuttua. Mietit, että kun annat vaimollesi anteeksi henkisen väkivallan käytön, niin etkö ole itse oikeutettu samaan...? Sanotaan, että "silmä silmästä ja hammas hampaasta", mutta itse en suosittele tätä tietä. Väkivalta kun ei vähene sitä lisäämällä vaan sitä rajoittamalla. Kostaminen ei ratkaise mitään vaan yleensä vain pahentaa tilannetta. Sen sijaan suosittelen, ettet enää suostu huonoon kohteluun!
On hienoa, että olet lähtenyt hakemaan apua Suhdeklinikan kautta! Se kertoo sinun halustasi muuttaa nykyistä tilannetta ja löytää siihen uusia ratkaisuja. Kysyt mahdollisuutta pariterapiaan. Maksutonta ja luottamuksellista terapeuttista apua voitte saada alueenne Perheasiain neuvottelukeskuksesta. Älä jää odottamaan parempaa huomista vaan hae terapeuttista apua jo tänään!
Lämpimin ajatuksin
perheneuvoja Kaisa
2 kommenttia
shiwan8
12.12.2016 10:13
Ihan normaalin nykykasvatuksen tulos tuo on. Varmaan sitä kärjistää naisen menneisyys, mutta ei tuo juuri kuulosta siltä, että poikkeaisi tavanomaisesta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
664464664
22.12.2016 22:33
Kun nainen raivostuu, parasta olla vain hiljaa ja reagoimatta. Nämä ovat ns. "shit test"-tyyppisiä hommia eli nainen kokeilee onko sinussa miestä hallitsemaan häntä.
Valitettavasti tämä ei aina onnistu jos esim. itsekin on väsynyt ja stressaantunut. Vaatii kovia hermoja ristiriitatilanteessa nähdä mikä on sopivaa reagoimista sinulta (kannattaa kuitenkin aina olla reagoimatta jos pystyy), vaikka nainen käyttäytyy kuin lapsi.
Nainen kaipaa lopulta johtajaa, suunnannäyttäjää. Poikkeuksena itsenäiset naiset, jotka tarvitsevat miestä yhtä paljon kuin kala tarvitsee polkupyörää.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin