KYSYMYS: Olemme seurustelleet, asuneet avoliitossa ja oleet kihloissa viitisen vuotta. Ennen minua avopuolisollani oli nainen, jonka kanssa seurusteli hetken. Heidän erottuaan tämä nainen pommitti tätä miestä ja hänen perheenjäseniään satoja kertoja päivässä. kaksi vuotta sitten hän otti avomieheeni yhteyttä ja minä satuin olemaan se, joka vastasi hänelle (mies oli tuolloin juonut alkoholia ja sammunut). Tämä nainen väitti minulle, että minun entinen aviomieheni (emme siis ole naimisissa) ei halua olla minun kanssani ja että heillä olisi yhteinen lapsi (koskaan ei ole isyyttä varmistettu, koska avopuolisoni ei ole halunut, koska tietää ettei hänellä ole tämän naisen kanssa yhteisiä lapsia). Sen jälkeen tämä nainen kaverinsa kanssa teki raiskausilmoituksen avomiehestäni ja nyt hän istuu vankilassa syyttömänä (istunut nyt viikon). Sain kuulla viikko sitten eräältä mieheltä, että tällä naisella ja avomiehelläni on ollut vuosi - kaksi sitten seksisuhde, eli avomieheni olisi pettänyt minua. Eilen avopuolisoni otti yhteyttä ja kun kerroin hänelle mitä olin kuullut, hän sanoi, että tämä nainen ja se mies ovat keskenään kavereita ja tämä nainen valehdellut tälle miehellekin asioita ja tämä mies kertonut sitten minulle valheellisia tietoja. Mies pääsee tammikuussa vapaaksi.
Kysymys kuuluukin: Kumpaa minun kannattaa uskoa, omaa avopuolisoani, jonka kanssa olen ollut viitisen vuotta yhdessä, vaiko tätä miestä, jota en tunne, mutta tiedän nimeltään?
Olen kahden vaiheilla en tiedä lähtisinkö, vaiko jäisinkö. En tiedä kumpaa minun kannattaisi tehdä? Rakastan avopuolisoani todella paljon ja hän minua. Avopuolisoni vannoi, ettei hän ole minua pettänyt, koska ei ole nähnyt siihen tarvetta.
Onnellinenko, 32v
VASTAUS: Onpa todella kimurantti tilanne. Ensiksikin vaikuttaa siltä, että tämän toisen naisen kertomuksia kannattaa kyllä epäillä. Jos avomiehesi on hänen lapsensa isä, miksi hän ei ole vaatinut isyyden selvittämistä ja elatusmaksuja? Puhut välillä entisestä aviomiehestäsi ja välillä avomiehestäsi, mutta oletan että kyseessä on koko ajan sama mies. Jos olisi totta, että avomiehesi ei halua olla kanssasi, niin silloinhan hän ei tietenkään olisi kanssasi.
Sinun olisi hyvä etsiä käsiisi kaikki mahdollinen tieto siitä millä perusteella miehesi on tuomittu raiskauksesta. Kyllähän Suomen oikeusjärjestelmä joskus tekee virheitä, mutta se on hyvin harvinaista.
Sitten varsinaiseen kysymykseesi. Kumpaa miestä kannattaa uskoa. Vastaus on, että sitä jonka tunnet rehelliseksi ja luotettavaksi. Jos miehesi on ollut koko suhteenne ajan rehellinen, eikä ole antanut aihetta epäillä, että hän valehtelee, vahvistaa se hänen uskottavuuttaan. Myös tästä toisesta miehestä kannattaa ottaa selvää. Jos teillä on yhteisiä tuttuja, kysele heiltä. Pidetäänkö häntä luotettavana ja rehellisenä tyyppinä, vai onko hän tunnettu valehtelija ja juonittelija?
Tietenkin on vielä sekin mahdollisuus, että tämä toinen mies on rehellinen, mutta tuo nainen on saanut hänet uskomaan omia valheitaan. Yritä kuitenkin ottaa asioista selvää niin paljon kuin mahdollista, ennen kuin teet päätöksen. Sehän on kuitenkin ratkaisevaa, onko miehesi raiskaaja ja pettäjä, ja sen myötä myös epärehellinen, vai onko hän todellakin syyttömästi leimattu kummaksikin.
KYSYMYS: Olen 13 vuotias tyttö ja olen ollut yhdessä 3kk poikaystäväni kanssa, joka on 16 vuotta.
Me tehtiin iso virhe ja nyt meidän vanhemmat haluavat että me erotaan eikä nähdä ollenkaan enää ikinä.
Me kuitenkin tykätään toisistamme paljon ja haluttais jatkaa suhdetta.
Ollaan mietitty, että voitais nähdä salaa vaikka koulun jälkeen kahen tai kolmen viikon välein noin 1 - 2 tuntia kerralla koko meijän suhteen ajan tästä lähtien, että meijän/mun vanhemmat ei epäilisi mitään.
En tiedä että kannattaisiko kuitenkaan sellainen suhde että nähään harvoin ja vähän aikaa ja siinäkin on kuitenkin iso mahollisuus että jäädään kiinni. Poikaystäväni on sitä mieltä että se ei rappeuttais meijän suhdetta, mutta jos se ei toimisi niin erottais.
Nää viimeset 3kk ollaan voitu nähä melkeimpä milloin vain ja viikkokin on tuntunut aika pitkältä ajalta olla erossa toisistamme.
Jos me erottais nytten, nii se tuntuis paljon rankemmalta, kun tuntuu et meil olis voinu olla pieni mahollisuus jatkaa. Että vaikka jäätäis salaa näkemisistämme kiinni, niin silloin olisi ehkä vähän helpompi erota kun tietää, että eihän tässä mitään olisi pystynytkään enää tekemään. Kun niin sanotut "oljenkorret" on käytetty. Tuntuu kuitenkin pahalta erota joka tapauksessa, koska ei näin hyvää suhdetta saa helposti mistään.
Kannattaisiko erota heti nytten vai yrittää jatkaa senkin uhalla, että mun vanhemmat tajuu sen ja ne ei tyyliin luota muhun enää pitkiin aikoihi, enkä tulisi näkee poikaystävääni enää ikinä (siis jos jäädään kiinni)? Vai onko muita ideoita miten meidän suhdetta voisi jatkaa ilman että meidän vanhemmat tietävät asiasta?
Kiitos jo etukäteen vastauksista.
Annika S
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Olette joutuneet poikaystäväsi kanssa tilanteeseen, jossa lukemattomat nuoret ovat aikojen saatossa olleet: Nuori rakkaus ja vanhemmat, jotka asettavat tälle rajoituksia tai eivät hyväksy sitä. Yleensä vanhempien kieltoihin sekä rajoituksiin liittyy huoli sekä tarve, myös velvollisuuskin suojella lastaan, erityisesti kun tämä ei ole täysi-ikäinen.
Huomaan, että ihan itsekin pohdit viisaasti asiaan liittyviä erilaisia puolia. Tuntuu ymmärrettävästi pahalta ja rankalta erota, kun välillänne on paljon tunteita. Toisaalta, jos yrität säilyttää läheisyyttä poikaystävääsi tapailemalla salaa, se tuo epäluottamusta ja etäännyttää sinua vanhemmistasi. Se saattaa myös rasittaa sinun ja poikaystäväsi välistä suhdetta koska tilanteisiin liittyy valhetta ja salailua toisaalla. Ikäsi puolesta olet vielä pitkään riippuvainen vanhempiesi tuesta ja turvasta, joten siksikään en kannusta sinua toimimaan tavalla joka lisää ristiriitoja ja epäluottamusta välillenne. He ovat kuitenkin sinua lähellä olevat ihmiset, jotka mitä todennäköisimmin pysyvät, erimielisyyksistänne huolimatta, rinnallasi silloinkin, kun muut ihmissuhteet vaihtuvat. Luuletko, että poikaystäväsi, joka on sinua kolme vuotta vanhempi, ymmärtää miten erilaisessa tilanteessa te olette ikänne puolesta omiin vanhempiinne? Hän on jo selvästi lähempänä itsenäisyyttä ja täysi-ikäisyyttä.
Mietin, ovatko vanhempasi kieltäneet kaiken yhteydenpidon väliltänne? Voisiko joku vaihtoehto olla, että ette tapaile mutta voitte olla yhteyksissä viestein? Tällöin voisitte katsoa, miten tilanne menee eteenpäin ja mahdollisesti rauhoittuu. Voisitte silloin myös rauhassa tutkia sitä, miten kaikki nyt tapahtunut vaikuttaa teidän välisiin tunteisiin.
En kannusta sinua enkä ketään muutakaan tekemään ihmissuhteissaan mitään salassa. Kaikkien ihmissuhteiden keskeinen perusta on luottamus. Siihen kannattaa aina pyrkiä, vaikka aina se ei ole helppoa ja virheitä sattuu. Salaaminen ja valehtelu etäännyttävät ihmistä muista ihmisistä, myös itsestään.
Ymmärrän hyvin, että mielesi on nyt kovin ristiriitainen ja hakee ratkaisua joka suunnasta. Ehkä se löytyy parhaiten ajan kanssa.
KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä n. 10v josta puolet aviossa, yksi yhteinen pieni lapsi. Ongelmana on kommunikaatio ja arvostuksen puute. Riitelemme paljon. Olemme varmasti molemmat muuttuneet, mutta tuntuu että mieheni on nykyisin ihan eri ihminen. Hän kohtelee minua aliarvoisesti, loukkaa ja uhkailee koko ajan erolla jos asiat ei mene hänen mielensä mukaan. Lapsemme on ollut todella vaativa ja huono nukkumaan, mikä on veroittanut omia voimavarojani ja olen käynyt aika pohjalla päästäkseni nousemaan taas jaloilleni. Hän on nyt painostanut että meidän pitäisi tehdä toinen lapsi, koska olen niin vanha(30v) tai hän ottaa avioeron ja etsii uuden kumppanin jonka kanssa tehdä perhe. Haluan itsekin toisen lapsen, mutta en ole ihan vielä valmis ja haluaisin ettei minua painosteta.
Vähän aikaa sitten hän pahoinpiteli minut fyysisesti ja olen nyt antanut hänelle anteeksi ja olemme sopineet että yritämme vielä. Hän kuitenkin haluaa asettaa jonkun aikarajan, milloin toinen lapsi on tehtävä tai hän ottaa eron. Olen väsynyt tilanteeseen, koska haluaisin että meillä olisi asiat ensiksi kunnossa ennenkuin lisätään tähän vielä yksi lapsi lisää. Aiemmin meillä meni hyvin ja hän oli rakastava ja kunnioitti minua, mutta jokin on muuttunut. Hän myös rajoittaa menemisiäni, eikä haluaisi että käyn juuri missään, mm. harrastukseni on hänelle ollut aina iso ongelma, vaikka hän itse käy harrastuksissaan useasti viikossa. Hän on kuitenkin hyvä isä ja hyvinä hetkinä meillä on mukavaa yhdessä jne. Olen alkanut sulkeutua ja mieli on maassa kun en tiedä mitä voin asioille tehdä, erota en haluaisi mutta en myöskään mennä hänen vaatimuksiensa mukaan, varsinkin kum tuntuu että hän käyttää kiristystä ja uhkailua keinoina.
VASTAUS: Kuvaat viestissäsi avioliittoasi, jossa puolisosi kohtelee sinua aliarvoisesti, loukkaa, kiristää ja painostaa toisen lapsen hankkimisella, uhkaa erolla ja toiseen suhteeseen siirtymisellä, jos tämä ei toteudu. Kerrot myös, että hän pahoinpiteli sinut fyysisesti vähän aikaa sitten. Sen lisäksi hän rajoittaa menemisiäsi eikä haluasi sinun käyvän juuri missään, vaikka itse esim. harrastaa vapaasti.
Sanot, että ongelmanne on kommunikaatio ja arvostuksen puute. Kaikki kuvaamasi käyttäytyminen puolisosi taholta on kuitenkin henkistä ja myös fyysistä väkivaltaa. Se ei ole vain kommunikaatio-ongelmia tai arvostuksen puutetta. Se on toisen ihmisen rajojen rikkomista, uhan ja pelon ilmapiirissä elämistä. Sellaisessa ilmapiirissä kukaan ei voi hyvin, eikä ole turvassa.
Missä vaiheessa hän alkoi muuttua? Liittyykö muutos naimisiin menemiseen tai lapsen syntymiseen? Nämä ovat usein niitä kohtia, joissa väkivaltainen käyttäytyminen alkaa tai lisääntyy. On hyvä, että olet pystynyt uhkailuista huolimatta pitämään kiinni ajatuksestasi, että et halua toista lasta ennen teillä on asiat kunnossa. Väkivaltainen käyttäytyminen ei lakkaa anteeksipyytämisellä ja/tai anteeksiantamisella. Se ei lakkaa sillä, että yrität mukautua miehesi käyttäytymiseen, toiveisiin tai yrität luovia niin, että tilanteita ei tulisi. Väkivallalla on taipumusta kasvaa ja pahentua ellei siihen puututa aktiivisesti. Se ei lakkaa itsestään.
Siksi ehdotankin, että haet ulkopuolista apua itsellesi ja/tai teille. Sinun on saatava tukea ja apua siihen, miten suojelet itseäsi ja omia rajojasi. Miehesi on pystyttävä ottamaan vastuu omasta väkivaltaisesta käyttäytymisestään ja ymmärrettävä, että se on hänen ongelmansa, ei parisuhdeongelma. Voi olla, että suhteessanne on myös nk. parisuhteeseen liittyviä ongelmia. Niitä kuitenkin pystytään käsittelemään vasta kun väkivaltainen käyttäytyminen on saatu pysäytettyä.
Voitte hakeutua yhdessä tai erikseen esimerkiksi paikkakuntanne Ensi- ja turvakotien yhteydessä toimiviin väkivaltatyön yksiköihin, joissa tarjotaan palveluja koko perheelle. Myös neuvolasta tai perheneuvolasta voi kysyä apua. Lähisuhdeväkivallasta voi lukea lisää muun muassa Naisten linjan sivuilta.
KYSYMYS: vaimo ei lähesty minua ollenkaan hellittelyyn liittyvissä asioissa eikä intiimissä kanssa käymisessä, minä joudun aina tekemään aloitteen. olen monesti kysynyt miksi hän ei tee aloitetta. olenko väärässä jos vaadin vaimoltani vastavuoroisuutta suhteemme ylläpitämiseksi vaimo sanoo että on tottunut siihen että minä teen aloitteen minä olen taas sitä mieltä että jos aidosti toista rakastaa niin täytyy sen voida myös osoittaa. on alkanut tuntua siltä ettei hän rakasta minua vaikka hän sanoo rakastavansa, minulla on sellainen käsitys rakkaudesta että sen täytyy olla vastavuoroista . ja jos sanoo rakastavansa se pitää myös käytännössä näyttää.
Vastavuoroinen, 59
VASTAUS: Viestisi koskee tilannetta, jossa vaimosi ei tee aloitteita eikä lähesty sinua hellittelyyn liittyvissä asioissa, eikä intiimissä kanssakäymisessä. Tämä fyysiseen läheisyyteen liittyvien aloitteiden puute on saanut sinut vähitellen tuntemaan, että vaimosi ei rakasta sinua, vaikka hän sanoo rakastavansa. Mietit, onko sinulla oikeus suuttua ja loukkaantua tästä asiasta, tai vaatia vastavuoroisuutta.
Onkohan tilanne parisuhteessanne ollut samanlainen aina, vai ovatko vaimosi aloitteen vähitellen lakanneet? Mietin myös, onko jotain muitakin syitä, että juuri nyt, tässä kohtaa elämää, olet alkanut epäilemään sitä, haluaako ja rakastaako vaimosi sinua.
Kerrot viestissäsi olevasi 59-vuotias. Tämän perusteella oletan, että vaimosikin on todennäköisesti iältään noin viisikymppinen. Jos näin on, niin eräs tekijä, joka saattaa vaikuttaa vaimosi tapaan, on vaihdevuosien tuomat sekä fyysiset, että psyykkiset muutokset. Jotta voi lähestyä, haluta, tarjota itseään haluttavaksi, täytyy riittävästi luottaa omaa haluttavuuteen. Voi myös olla, että osalla tuossa iässä halu ei niinkään herää spontaanisti, kuin houkuteltuna. Päälle viisikymppiset naiset joutuvat usein ottamaan monilla tavoin haltuun uutta ei enää nuorta itseään. Tämä koskee toki myös miehiä. Usein tämä elämänvaihe voi myös tarkoittaa myös jonkinlaista itsenäistymistä ja vetäytymistä omiin tekemisiin tai kiinnostuksenkohteisiin. Se voi tuntua puolisosta poispäin kääntymiseltä. Jos kyse olisi tästä asiasta, niin suuttuminen tai vaatiminen ei auta, jopa päinvastoin. Suuri osa tuon ikäisistä naisista haluaa kuulla, että on edelleen haluttava ja ihana. Tällaisten asioiden hänelle sanominen voi olla avuksi.
Sanot, että jos aidosti toista rakastaa niin se täytyy myös voida osoittaa. Olen kanssasi samaa mieltä. Rakkauttaan pitää aktiivisesti näyttää, sekä teolla että sanoilla. Muuten se ei välity. Kuitenkin fyysinen läheisyys, halu koskea ja katsoa toista, parisuhteen intiimiys on vain yksi, sinällään kyllä tärkeä, tapa osoittaa toiselle rakkautta. On kuitenkin tärkeää, että rakastamisen määrittely ei kapeudu miksikään yksittäiseksi teoksi tai tekemättä jättämiseksi. ”Jos rakastat minua, niin teet näin”. ”Jos rakastat minua, niin et tee näin”. Millä muilla tavoin vaimosi mahdollisesti osoittaa sinulle rakkauttaan? Millä kaikilla tavoilla sinä osoitat hänelle rakkauttasi? Oletteko puhuneet näistä toisillenne?
On ymmärrettävää, että olet loukkaantunut asiasta. Tietenkin haluamme tuntea olevamme rakastettuja ja haluttuja puolisomme taholta. Vaatiminen, syyttäminen ja suuttuminen vievät kuitenkin yleensä tilannetta huonompaan suuntaan. Tärkeämpää olisi, että pysähtyisitte miettimään tätä parisuhteenne vaihetta. Puhua yhdessä mitä kaikkia asioita se kummallekin teistä merkitsee, ja mitä kumpikin teistä tarvitsee ja toivoo.
KYSYMYS: Olen 21-vuotias tuleva äiti. Lapseni isän kanssa olen ollut yhdessä vajaan vuoden ja suhteemme on alusta asti voinut hyvin, lukuunottamatta kommunikaatio-ongelmia. En jostain syystä osaa puhua tunteistani miehelleni, enkä välttämättä ihan arkisistakaan asioista. Olen tottunut pärjäämään yksin ja pitämään kaiken sisälläni, enkä lukuisista yrityksistä huolimatta pysty edelleenkään puhumaan miehelleni. Tämä asia vaivaa ajoittain meitä molempia, mutta selvästi enemmän miestä. Itse en pidä puhumattomuuttani niin suurena ongelmana. Minusta kaikesta ei tarvitsekaan pystyä puhumaan.
Haluaisin silti osata avautua enemmän miehelleni esimerkiksi minua ärsyttävistä asioista arjessa, toiveistani ja haluistani sekä omista tunteistani. Haluaisin kasvattaa tulevan lapsemme avoimeen ja rakastavaan puhekulttuuriin kotona, en asioiden salailuun ja hiljaa pysymiseen. Tämä asia rajoittaa muitakin ihmissuhteitani, en pysty puhumaan myöskään lapsuudenperheelleni enkä ystävilleni monistakaan asioista.
Miten voisin alkaa opetella puhumista? Tällä hetkellä yritän monta kertaa viikossa avautua miehelleni edes jostakin asiasta, mutta se tuntuu ylivoimaiselta ja tunnen ikään kuin jähmettyväni enkä saakaan sanaa suustani. Lopulta yleensä sanon jotakin turhanpäiväistä vaikka säästä tai pysyn hiljaa. Mikään muukaan viestimiskeino, kuten kirjoittaminen, ei tunnu luontevalta vaan puhumistakin vaikeammalta.
Nainen, 21
VASTAUS: Puhumisen vaikeus nousee esiin useissa parisuhteissa. Et siis ole asiasi kanssa yksin. Teidän tilanteessanne kuulostaa erittäin hienolta se, että olet itse motivoitunut muutokseen!
Ensimmäiseksi kehottaisin sinua tutustumaan puhumatomuuteesi. Onko se osa persoonallisuuttasi siten, että olet aina ollut vähäpuheinen? Miten puhelias olet yleensä? Jutteletko päivän tapahtumista, tuttujen kuulumisista, maailman tapahtumista tai muista yleisistä asioista? Tuntevatko perheesi ja ystäväsi sinut yleisesti ottaen hiljaisena ihmisenä? Jos tunnistat itsessäsi tällaista, hiljaisuus voi olla vahva osa omaa temperamenttiasi. Ehkä olet jossain määrin introvertti, sisään päin kääntyvä pohdiskelijatyyppi. Vaikka kulttuurimme tuntuu suosivan ulospäin suuntautuvia, koko ajan juttelevia ja muihin kontaktissa olevia ekstrovertteja, kumpikin perustemperamentti on yhtä hyvä ja tarpeellinen. Arvosta itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Kun haluat sanoa jotain miehellesi, sano ensin omassa mielessäsi itsellesi: " Minun tapani puhua on ihan riittävän hyvä. Saan puhua niin kuin puhun." Ei ole väliä, käytätkö vähän vai paljon sanoja. Ei ole väliä, mistä aloitat. Kun pääset alkuun, kaikki tarpeellinen tulee kyllä sanotuksi.
Vähäpuheisuus ei kuitenkaan aina liity temperamenttiin. Se voi kehittyä myös huonojen kokemusten kautta. Onko sinulla kokemuksia siitä, että mielipiteitäsi tai tunteenilmaisujasi olisi joskus vähätelty ja olisit tullut nolatuksi, kun kerrot, mitä ajattelet ja miltä sinusta tuntuu? Jos tällaisia tilanteita kertyy liikaa, alkaa tulla varovaiseksi avautumaan itsestään. Mikäli tunnistat menneisyydestäsi tällaisia kokemuksia, muistuta itseäsi siitä, että nyt on nyt. Sinulla on mies, jonka kanssa haluat jakaa asioita ja tunteita. Saatte lapsen. Tämä on uusi mahdollisuus.
Kolmanneksi mietin puhumista suhteen kannalta. Onko puhuminen miehellesi luontevaa ja helppoa? Jos niin on, onko se aina ollut hänelle sellaista? Miten teidän kummankin lapsuudenkodissa puhuttiin? Mistä oli helppo puhua, mistä vaiettiin? Miten miehesi voisi auttaa sinua puhumaan kaikesta siitä, mistä haluaisit puhua? Miten te yhdessä haluatte puhua lapsellenne? Minusta on tärkeätä, että puhumisesta ei tule sinun ongelmaasi vaan teidän yhteinen asianne, sinun ja miehesi. Voisitte varata aikaa siihen, että istutte rauhassa sohvalle ja kerrotte toisillenne yhden mukavan ja yhden ikävän lapsuus- tai nuoruusmuiston. Puhukaa siitä, keille olette aikaisemmin kertoneet tästä muistosta ja miten kuulija suhtautui. Entä miltä tuntuu nyt kertoa tuo muisto puolisolle?
Puhumista voi opetella myös ammattilaisen kanssa. Näin raskausaikana vaikka neuvolapsykologi voi auttaa teitä alkuun.
Toivon teille iloista odotusaikaa ja rentoa puhumisen ja kuuntelemisen harjoittelemista! Jokainen voi oppia eikä kukaan tule koskaan valmiiksi.
KYSYMYS: Miksi poikaystäväni ei ota minua mukaan minnekkään ? Johtuuko siitä,että hänellä on vakava masennus ? Ollaan nyt siis seurusteltu n. 7 kk ja välissä on ollut taukoja 2 kertaa.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kieltämättä voi tuntua varsin ikävältä jos haluisit tehdä poikaystävän kanssa asioita yhdessä enemmän, mutta hän ei niinkään. Yksi parisuhteen tärkeä elementti on kokemus siitä, että jaamme yhdessä elämää ja meille syntyy yhteistä historiaa, että on jokin ”me”. Miten poikaystäväsi mahdollisesti reagoi siihen, jos tuot esille pettymyksesi siitä, ettei hän pyydä sinua mukaan omiin menemisiinsä ja haluaisit viettää enemmän aikaa hänen kanssaan?
Sekin lienee fakta, että ihmisillä voi olla hyvin erilaisia odotuksia ja käsityksiä kuinka intensiivistä yhdessäoloa kumppaniltaan toivoo. Oman ja yhteisen ajankäytön suhteesta on hyvä käydä keskustelua. Miten paljon kumpikin on valmis tulemaan toista vastaan, jos ajatukset tässä kohtaa poikkeavat suuresti.
En suoraan sanoen osaa ottaa kantaa siihen, miten poikaystäväsi vakava masennus vaikuttaa hänen toimintaansa – mitä poikaystäväsi itse vastaisi tähän kysymykseen? Se mitä pohdin, on mainitsemasi tauot suhteessa. Ymmärrettävästi tällaiset katkokset suhteessa luovat turvattomuuden tunteita ja monesti toiveen siitä, että voisi olla varmempi siitä, että ollaanko yhdessä vai ei. Epävarmuus suhteen jatkuvuudesta on varmasti riidoille ja erimielisyyksille altistava tekijä.
Mikä tilanne mahtaa olla nyt? Onko suhteenne nyt vakaammalla pohjalla – jos ei, niin minkälaisia mahdollisia esteitä on sille, että voisitte sitoutua suhteeseen enemmän? Mikä suhteessa pitäisi olla ehkä toisin, että siihen voisi turvallisesti asettua? Tämä on tällaista pohdiskelua ehkä tiedä koskettaako se teidän tilannettanne lainkaan.
Tällaisia ajatuksia syntyi viestistäsi – toivottavasti niistä on jotain iloa :)
KYSYMYS: Olemme olleet poikaystäväni kanssa yhdessä pian kaksi vuotta. Tämän vuoden aikana pinnani on ollut lähestulkoon kokoajan kireällä ja stressaan, kun poikaystäväni pari kertaa kuukaudessa (max.2kertaa) käy poikien kanssa viihteellä ja hölmöilee viinapäissään ja vikittelee muita naisia. Nyt hän oli kuulemma aivan vahingossa suudellut jotakin naista ja tämä nainen vielä muutamankin päivän jälkeen laittoi viestiä. Poikaystäväni sanoi tajuavansa tehneensä väärin eikä voi mitään että kun kuppi menee täysin nurin niin homma karkaa lapasesta. Itse en voi tätä hyväksyä mutta en myöskään halua että kännihölmöilyiden takia erottaisiin. Olen kauan yrittänyt miettiä ratkaisua ja onko minussa jotain vikaa kun humalapäissään kaikki vieraat naiset ovat sata kertaa parempia..
Yrittäjäaurinkoinen 21v
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Tilanteesi kuulostaa kurjalta sinun kannaltasi. Sen lisäksi, että poikaystäväsi toistuvat teot loukkaavat sinua, Ilmeisesti joudut olemaan varuillaan sen suhteen, koska hän lähtee poikien kanssa ulos ja mitä sitten tapahtuu. Poikaystäväsi taitaa olla aikamoinen tarinankertoja. Aivan vahingossa suuteleminen ja yhteystietojen antaminen ovat melkoisia suorituksia. Kuulostat kuitenkin siltä, ettet usko selityksiä, ja hyvä niin!
Poikaystäväsi sanoo, että ei voi itselleen mitään kun ”kuppi menee täysin nurin niin homma karkaa lapasesta.” Tarkoittaakohan poikaystäväsi sitä, että humalassa voi tehdä mitä vaan eikä tekemisistä ole vastuussa. Selvää on se, että poikaystäväsi käytös ei ole sinua ja teidän suhdettanne kunnioittavaa. Mietit onko sinussa jotain vikaa, kun muut naiset kiinnostavat humalassa. Naisten vikittely on poikaystäväsi teko, josta sinun ei pidä syyllistyä! Kirjoituksestasi ei ilmene millainen suhteenne muuten on. Mietin onko poikaystäväsi oikeasti sitoutunut suhteeseenne vai haluaisiko hän vielä olla vapaa? Alkoholi poistaa usein estoja ja kovassa humalatilassa ihminen monesti toimii vain viettiensä pohjalta. Jotkut ihmiset ovat kuin eri persoonia humalassa. Mitä nämä ajatukset herättävät sinussa suhteessa poikaystävääsi? Millainen hän on humalassa, kun sinä olet paikalla?
Et halua erota kännihölmöilyjen vuoksi ja kerrot miettineesi ratkaisua pitkään. Miksi ajattelet, että jatkuvat kännihölmöilyt eivät ole riittävä eron syy? Kerrot olleesi kireänä jo vuoden verran eli puolet suhteenne kestosta. Mitähän jatkossa on luvassa, jos suhteestanne tulee kymmenvuotinen? Mitä ratkaisuja poikaystäväsi on ehdottanut tilanteeseen? Onko hän törttöilyn estääkseen esimerkiksi valmis käymään viihteellä vain sinun kanssasi, juomaan vähemmän tai lopettamaan juomisen? On hyvä, että hän tajuaa tehneensä väärin, mutta onko hän oikeasti pahoillaan? Jos on, niin miksi hän jatkaa toimintaansa? Osaako hän asettua sinun asemaasi eli ymmärtääkö hän kuinka paljon hänen hölmöilynsä vaikuttavat sinuun? Mitenköhän hän suhtautuisi siihen, että sinä suutelet kännissä muita? Siinä oli paljon kysymyksiä, joita on hyvä miettiä, jos et ole niin jo tehnyt.
KYSYMYS: Seurustelin 6kk ja poikaystävälläni on vakava masennus ja nyt noin viikko sitten sanoin poikaystävälleni,että mä lähen ja pakkasin kamat kun olin hänen luona. Ärähdin hänelle ja ihan syystä ja nyt kohta 2 viikkoa oon miettinyt,että sanoinko väärin tai jätänkö hänet väärään aikaan masennuksen myötä,minulla on tunteita häntä kohtaan mutta hänellä ei varmaan kun haluaisin hänet takaisin niin onko mulla enään toivoa ?
Tunnevammanen19
VASTAUS: Vakava masennus on raskas sairaus sekä ihmiselle itselleen että hänen lähellään oleville ihmisille. Masennuksen oireet ovat usein sen kaltaisia, että ne peittävät alleen ihmisen omaa luontaista persoonallisuutta. Masentunut ihminen voi olla ärtyisä, saamaton, välinpitämätön, vetäytyvä, ahdistunut, toivoton, kiinnostuksen kohteiltaan kapeutunut, jne. Masennus saattaa ilmetä mitä moninaisimmin tavoin. Koska monilla masentuneilla on masennuksen lisäksi myös paljon toimivaa, ulkopuolisen on joskus vaikea ymmärtää, että tietty käyttäytyminen voi olla masennuksen oiretta. Masennuksen oireet aletaan helposti nähdä osana ihmisen persoonallisuutta ja ne alkavat rasittaa suhdetta. Monet masentuneen läheiset tuntevat masennuksen alussa myötätuntoa, mutta jos tila jatkuu, niin monet läheiset tulevat ärtyisäksi tai saattavat jopa itse tuntea masennuksen kaltaisia oireita. Masennus imaisee helposti sen läheisyydessä olevat ihmiset mukaansa, ellei aktiivisesti yritä säilyttää elämässä niitä asioita, jotka tuovat iloa ja toivoa. Kumppanin masennus saattaa myös tuntua siltä, että häneen ei saa yhteyttä. Yhteydettömyys tekee helposti ärtyisäksi.
Kirjeestäsi ei käy ilmi, mikä on se syy, mikä sai sinut ärähtämään ja lähtemään. Mutta sanot, että haluaisit kuitenkin hänet takaisin. En tiedä onko se mahdollista. Ainoa vaihtoehto sinulle on kysyä suoraan häneltä. Mikä saa sinut epäilemään hänen tunteitaan sinua kohtaan? Liittyykö se kyseisen tilanteen asioihin? Voisiko se mahdollisesti liittyä hänen masennusoireisiinsa? Masentuneena ihminen ei välttämättä jaksa olla innostunut tai kiinnostunut edes niistä asioista ja ihmisistä, jotka ovat hänelle tärkeitä. Se voi tuntua satuttavalta ja ymmärrettävästi myös siltä, että hän ei välitä. Masennus voi myös olla tila, jossa ihmisellä ei ole kapasiteettia pitää yllä seurustelusuhdetta, kun oma mieli on täynnä käsiteltäviä asioita.
Jos päädytte jatkamaan yhdessä, on tärkeää, että poikaystävällesi on tarjolla ammattimaista apua ja tukea. Masentuneen ihmisen hoitaminen ja kannattelu ei voi olla parisuhteen varassa, vaikka tuki ja myötätunto ovat toki tärkeitä. On myös tärkeää, että sinä säilytät elämässäsi sinulle tärkeitä asioita, tekemisiä ja muitakin ihmissuhteita. Näin suojelet itseäsi ja omaa jaksamistasi. Toisen masennus ja sen herättämä myötätunto eivät kuitenkaan voi olla perusteita jatkaa suhdetta.
KYSYMYS: Eli olen ollut nykyisen naisen kanssa 2,5 vuotta yhdessä ja nyt on ero tulossa naisen suunnalta. Hän oli 2kk työmatkalla ja sen jälkeen oli muuttunut paljon. Pettämistä en usko, mutta ihastumista oli. Kun palasi kotiin niin halusi melkein heti eroa ja itse sitä en todellakaan haluaisi. Olemme vielä parin viikon päästä lähdössä viikoksi ulkomaille viikoksi.. Mitä voisin tehdä ettei ero tule? Mitä te olette tehneet ja onko onnistunut?
Vielä sen verran meistä että, asumme yhdessä ja molemmat nauttivat toistensa seurasta. Riitoja on ollut aika paljon ja ollaan oltu aika paljon erillään töitten takia. Olen hänelle yrittänyt sanoa että, jatketaan vielä ja yritetään. Tuntuu vaan niin hätäiseltä päätökseltä. Erottukkin ollaan pari kertaa ja toisella kerralla itse halusin jatkaa ja toisella kerralla hän. Molemmilla kerroilla olen itse ollut tyytyväinen että ollaan jatkettu. Molemmat erot on tullut naisen suunnalta.
Paljon tuli asiaa ja paljon varmaan jäi uupumaankin. Olisin kiitollinen jos saisin kokemuksia ja vinkkejä tähän surulliseen aiheeseen!
RakkaudenKadottanutMies 25v
VASTAUS: Kerrot, että 2kk työmatkan jälkeen avopuolisosi on muuttunut ja haluaa eroa. Kaksi ja puoli vuotta kestäneessä suhteessanne on ollut paljon riitoja, mutta kuvaat myös teidän nauttineet toistenne seurasta. Toisaalta olette myös hänen aloitteestanne eronneet jo kaksi kertaa aiemminkin ja päätyneet silti jatkamaan. Nyt mietit mitä voisit tehdä, jotta eroa ei tulisi.
Et kerro viestissäsi mitkä ovat ne syyt, mitä hän on sanonut olevan eroajatusten taustalla. Ovatko riidat ja eroajatukset aiemminkin liittyneet erillään olemiseen vai johonkin muuhun? Riidat eivät sinällään tarkoita, että suhde olisi huono. Monissa onnellisissa parisuhteissa on myös riitoja. Sen sijaan toistuvat eropohdinnat ovat huolestuttavia suhteen kannalta. Joskus ne kertovat ihmisen omassa mielessä käynnissä olevasta prosessista, joka ei välttämättä liity suoraan parisuhteeseen. Tällaiset tilanteet voivat olla oman itsenäistymiskehityksen vaiheita. Tällöin ihminen usein kyselee itseltään kuka minä olen ja mitä minä haluan. Joskus taas eropohdinnat liittyvät tyytymättömyyteen parisuhteessa. Joskus eroajatukset voivat olla sekoitus kumpaakin. Joka tapauksessa kuulostaa siltä, että puolisosi on jo pidemmän aikaa miettinyt eroa. Asia on hänen mielessään selvästi ristiriitainen, niin kuin eroajatukset usein ovat. Monissa suhteissa, vaikeissakin, on paljon hyvää, josta myös pitää luopua erossa. Jos puolisosi eropohdinnat liittyvät siihen, että hän on jollain tapaa tyytymätön suhteeseenne, olisi tärkeää puhua näistä syistä ja yhdessä miettiä onko niille asioille jotain tehtävissä.
Parisuhteen jatkamiseen tarvitaan kummankin aito halu jatkaa. Jos toinen miettii eroa tai haluaa erota, ei oikeastaan ole muuta tehtävissä kuin yrittää ymmärtää eroajatusten taustalla olevia syitä ja yrittää omalta osaltaan korjata niitä, erityisesti jos ne liittyvät tyytymättömyyteen suhteessa. Joskus eroa haluava puoliso on eropäätöksessään jo niin pitkällä, että hän ei edes halua suhteen korjaantuvan tai parantuvan. Kaikenlainen liiallinen yrittäminen, takertuminen, vaatiminen tai pakottaminen usein vain lisäävät toisen osapuolen halua irrottautua. Vaikka on ymmärrettävää, että tunnet hätää ja surua suhteenne mahdollisesta päättymisestä, niin on tärkeää, että pystyt antamaan hänelle riittävän tilan tehdä omat ratkaisunsa. Parisuhteen kannalta ei ole kestävä ratkaisu, että saa toisen houkuteltua tai ylipuhuttua jäämään suhteeseen. Silti sinun ei tarvitse olla erosta samaa miltä. Moni pari eroaa niin, että vain toinen sitä haluaa.
Vastaukseni tulee myöhässä. Kenties olette jo lähteneet yhteiselle matkalle tai päätyneet erilleen. Toivotan teille hyvää yhteistä kesää tai jos niin käy, niin hyvää kesää erosurusta huolimatta.
KYSYMYS: Olen 35v mies ja avopuolisoni 33v nainen. Olemme olleet ja asuneet yhdessä nyt 5v. Meillä on ollut välillä melkoista vuoristorataa. Alussa minulla oli osittainen työttömyysjakso jolloin olin enemmän kotosalla ja omasta tilastaan tarkka puolisoni kiukustui tähän. Tavallaan sen ymmärrän mutta koin vaikeaksi vain lähteä kaupungille joka ilta, että hän saisi olla illan rauhassa. Hankalaa kaikkiaan eritellä yksittäistä ongelmaa - on vain selvää, että koen niitä olevan mutten enää ole yhtään varma niiden alkuperästä ja edes todellisuudesta. Välillä tunnen olevani mietelmieni kanssa niin yksin, että kallistun uskomaan, vian olevan minussa mistä seuraa osaltani valtavaa turhautuneisuutta ja sulkeutuneisuutta koska koen, etten tule kuulluksi tai ymmärretyksi alkuunkaan. Kumppanini on syyttänyt minua ongelmieni omimisesta missä tavallaan myös on totta. Saatan tehdä niin, sen jälkeen kun koen, että niiden julki tuominenkaan ei muuta mitään.
Puolisoni on ihastuttava nainen ja hänessä on monia piirteitä mitä olen kumppanissa, ainakin kuvitellut, hakevani. Olemme molemmat luovalla alalla mikä myös yhdistää. Silti minua riivaa ajatus, ettemme kykene yhdessä jotenkin olemaan tarpeeksi. Minusta tuntuu, että omaan ambitioita ja haluja kehittää suhdetta kumppaniani enemmän. Minulle on tullut yllätyksenä erilaiset estot mitä on tullut vastaan - niin omista ongelmista ja haaveista puhuminen kuin vaikkapa ihan asiat seksistä ja arjen hulluttelusta lähtien. mietin katoaako tällainen syvempi asioista puhumisen tarve ja kyky tyttökavereille ja siskoille jutusteluun. Itsekin toki teen sitä muutaman hyvän ystäväni kanssa mutta edellytän sitä myös suhteessa.
Tuntuu, että huolehdin ja ajattelen aivan eri tasoilla ja asioita ja kun koetan ottaa näitä puheeksi, kokee kumppanini sen jnkl henkilökohtaisena hyökkäyksenä tai muuten vain syytöksinä jolloin minun on omaksuttava jnkl rationaalinen rooli ja koetettava selittää juurta jaksain ettei näin ole. Minulle asia näyttäytyy myös niin, että joudun usein "nyhtämällä nyhtämään" asioiden todellisen laidan eli miten hän oikeasti tuntee jonkin asian suhteen. Tämä taas päättyy usein hänen puoleltaan kyyneliin ja alan potea syyllisyyttä asiasta ja yhtäläistä turhautumista koska kaksi aikuista ei voi puhua asioista kuten aikuisten mielestäni tulisi voida puhua.Oma kaavani ajatella ja käsitellä asioita on välillä hyvinkin nopea kun kumppanini vaatii pienillekin asioille paljon aikaa. Sekös välillä turhauttaa kun se tuntuu joskus vain tekosyyltä, olla paneutumatta asioihin silloin kuin olisi aikaa ja halua molemmilla kerrankin ja oikeasti tehdä tehtäville asioille jotain. Myönnän, että käytän hieman hänen hitauttaan (hän ei ole tyhmä, vain ajattelee asiat täysin eri ratoja kuin itse eteen) välillä häntä vastaan näissä tilanteissa koska en suoraan sanoen aina muista että joku niin läheinen voi ajatella niin kertakaikkisen eri tavoin mutta välillä tuntuu, että asialla olisi ennemminkin haluttomuus tarttua ongelmiin ja halukkuus vain jatkaa "mitä elämä eteen tuo" leijunta linjalla aina yksittäisen kalusteen hankinnasta tulevaisuuden suunnitteluun tai mikä vaan minkä hän ei koe ennakoimisen arvoiseksi tai siinä hetkessä tärkeäksi. Asiat sitten vain ns jäävät kunens otan ne taas esille jossain kohtaa.
Meitä erottaa myös läheisyyden tarve tai ehkä tapa suhtautua siihen. Huomaan, että puolisoni tuntuu ajattelevan, että jotenkin haluan häneltä jotain (seksiä tms) jos hakeudun lähelle vaikka minulle riittäisi hyvin pelkkä kosketus ja hetkittäinen lähellä olo niin, että molemmat sen hetken siinä ottautuisivat, ilman, tunnetta, että toinen on jalka menossa jo häsläämään jotain muuta.
Seksiä meillä on ehkä max kerran vkossa joskus välissä voi olla usemapikin vko mikä minusta on aivan liian vähän. Kaipaan myös yhteistä pysähtymistä arjen melskeestä mutta hän tekee sen mieluummin yksin ja omaan tahtiinsa. Ymmärrän hyvin oman tilan tarpeen ja viihdyn itsekin mainiosti myös omillani mutta tapa jolla hän suhtautuu melkeinpä maanisesti esim vaatimalla, että saisi nukkua yksin makuuhuoneessa korvatulppineen koska saatan herättää hänet muuten yöllä, menee jotenkin ajoittain ihon alle. Olen nukkunut kohta puoli vuotta olohuoneen lattialla. Hänen mukaansa olen kerran unissani yöllä lätkäissyt häntä kädellä naamaan ja "luotto" kuulemma meni siihen koska hän uskoo että sen myötä tahdon hänelle pahaa ja järkytys herätä oli niin suuri. Oma järkeni vain ei riitä, että tällaiseen voi uskoa niin järkkymättömästi. Minulla ei ole tästä hyvin nukkuneena mitn mielikuvaa. Alkoholiakaan tms en käytä jos joku sellaista ajatteli. Olen temperamenttinen mutta empaattinen luonne ja lepyn nopeasti ja haen mieluummin ratkaisua kuin pitkitän asioita mutta välillä se on vain niin vaikeaa kun molemmilla on vain oma kantansa. Ikäänkuin muuttuisimme jotenkin muiksi hahmoiksi kun olisi kompromissailun ja samaistumisen aika.
Olemme yrittäneet myös hankkia lasta mutta se ei tutkimuksista huolimatta ole onnistunut. Tässäkin koen, kumppanini minulle pitkäpiimäisenä näyttäytyvän, toimintamallin turhauttavana. Kun emme tästä enää ainakaan nuorru ja mahdollisuudet vähenevät. Ts. tuntuu että odottelen paljon kun haluaisin asioiden tapahtuvan edes hieman nopeammin tai jnkl näyttöä siitä, että asioille aiotaan ja halutaan tehdä jotain yhdessä - että olemme tässä yhdessä matkalla jonnekin. Nyt pinnalla ovat huonot kokemukset hyvien sijaan ja kotiin tulon viivästyttäminen, että hän saisi oman tilansa ja aikansa. Kaikkiaan koen jotenkin, että jäänkö tässä paitsi jostain kun asioista pitää näin kipuilla. Koen stressin lisääntyneen melkoisesti jo työstressin lisäksi ja omien unieni huonontuneen mikä johtaa kiukkuisuuteen ja siihen , että on välillä vaikea jaksaa huolehtia omista tunnetiloista tai levon saannista. Harkitsen pariterapian ehdottamista puolisolleni joskin oma usko alkaa olla hiukan liian koetuksella. Vaikea tehdä isoja mutta välttämättömiä päätöksiä jatkamisen tai eron suhteen kun riittävää yhteyttä ei synny.
VASTAUS: minulle tuli kirjeestäsi jotenkin surullinen olo. Kuulostaa siltä, että olet sitoutunut parisuhteeseesi ja valmis tekemään töitä sen eteen, mutta et saa oikein avopuolisoltasi vastakaikua. Olet kunnioittanut kumppanisi oman ajan ja tilan tarvetta. Puoli vuotta kestänyt nukkuminen olohuoneen lattialta on jo varsin äärimmäinen esimerkki tästä. Ymmärtääköhän puolisosi, kuinka paljon olet valmis hänen vuokseen tekemään? Arvostaako hän sitä?
Olet ilmeisen herkkä ja tunteellinen mies, joka kaipaisi niin fyysistä kuin henkistäkin läheisyyttä. Tällä hetkellä kumppanisi ei kuvauksesi perusteella vastaa näihin tarpeisiisi. Kuinka kauan jaksat vielä odottaa? Missä menee sinun rajasi?
Kirjoitit teidän yrittävän hankkia lasta, mutta se ei ole vielä tutkimuksista huolimatta onnistunut. Kuinka tämä on vaikuttanut parisuhteeseenne? Onko se mahdollisesti etäännyttäneet teitä toisistanne? Joskus käy niin, pidempään jatkunut tahallinen lapsettomuus alkaa nakertaa parisuhdetta ja heijastuu negatiivisesti myös seksielämään. Seksistä voi tulla ikäänkuin vain väline saada toivottu lapsi, jolloin seksi itsessään ei enää ole nautinto. Kirjoitit kaipaavasi seksiä enemmän kuin sitä tällä hetkellä on, mutta toisaalta kaipaisit myös hellyyttä ilman painetta seksiin. Oletteko kyenneet keskustelemaan tästä asiasta keskenänne?
Kirjoitat puolisostasi arvostavasti ja kerrot hänessä olevan paljon viehättäviä piirteitä. Olette samalla alalla, mikä yhdistää teitä. Toisaalta koet koet tunnetasolla jääväsi kovin yksin. Kuinka kauan arvelet vielä jaksavasi tätä? Onko sinulla ystäviä, joiden kanssa voit jakaa mieltäsi painavia asioita?
Olet harkinnut pariterapian ehdottamista puolisollesi ja suosittelen tätä lämpimästi! Kirkon perheneuvonta tarjoaa luottamuksellista ja maksutonta keskusteluapua. Lähimmän Perheasiain neuvottelukeskuksen yhteystiedot löydät netistä. Terapeuttista keskusteluapua voi hakea myös yksityissektorilta.
