KYSYMYS: Olen ollut miesystäväni kanssa päälle vuoden yhdessä. Olemme molemmat 20 vuotiaita. Emme juurikaan riitele ja suhde toimii muuten hyvin, mutta minusta tuntuu että meillä on suhteessa kolmas pyörä. Olemme puhuneet asiasta miesystäväni kanssa. Mutta hänen mielestään kaverini ei ole uhka suhteelle, mutta minusta on. Ongelma on siinä että tunnen seksuaalista vetoa ystävääni kohtaan ja tiedän myös että hänellä on tunteita minua kohtaan. En tunne enää omaa miestäni kohtaan seksuaalista vetoa, mitä voin tehdä asialle? Jos haluaisin jatkaa suhdettani niin minun pitäisi luopua minun parhaasta ystävästäni, enkä tiedä olenko siihenkään valmis. Minusta myös tuntuu siltä että menetän ystäväni joka tapauksessa jos kerron että olen palannut yhteen miesystäväni kanssa. Olemme siis tauolla tällä hetkellä miesystäväni kanssa tästä asiasta johtuen. En tiedä mikä on seuraava siirtoni, osaatteko neuvoa mitä minun pitäisi tehdä?
Latauspiste
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Olet siis tilanteessa, jossa tunnet seksuaalista vetoa parasta ystävääsi kohtaan ja koet sen olevan uhka vuoden kestäneelle suhteellesi. Suhteesi on nyt tauolla, koska ilmeisesti haluat pohtia tunteitasi. Kerrot, että miesystäväsi ei koe asian olevan uhka suhteellenne. Kysyt mitä sinun pitäisi tehdä tilanteessa.
On hyvä varmasti miettiä mitä tunnet ystävääsi kohtaan. Ovatko tunteesi pelkkää seksuaalista vetovoimaa? Vai oletko rakastunut häneen? Kerrot menettäväsi ystäväsi, jos jatkat suhdetta miesystäväsi kanssa. Mitä kaikkea silloin menetät? Luonnollisesti sinun on hyvä pohtia myös sitä, mitä menetät jos suhteesi miesystävään päättyy. Kerrot suhteenne toimivan hyvin. Mitä se tarkoittaa? Kirjoituksesta ei käy ilmi onko teillä tulevaisuuden suunnitelmia ja mikä teitä yhdistää. Seksuaalisen kiinnostuksen menettäminen miesystävää kohtaan on todennäköisesti seurausta tuntemaasi vetovoimaan parasta ystävääsi kohtaan, jos nämä ajoittuvat samaan aikaan. Ihanteellista toki olisi, että haluaisit miesystävääsi, jos hänen kanssaan aiot jatkaa.
Olette ilmeisesti kaikki parikymppisiä. On luonnollista, että suhteita alkaa ja myös päättyy. Mielestäni olet toiminut järkevästi, koska olet pistänyt suhteesi tauolle ja kertonut miesystävälle tilanteesta. Näin saat aikaa miettiä siirtoasi eli annatko vahvojen tunteiden viedä vai valitsetko ns. turvallisen vaihtoehdon. Jos haluat jatkaa suhdetta miesystävään, on hyvä myös miettiä mitähän seurustelutauko tämän asian vuoksi vaikuttaa siihen sinun osaltasi ja miesystäväsi osalta.
Päätöksen asiasta voit tehdä vain sinä itse. Voimia päätöksentekoon ja mukavaa joulunalusaikaa!
KYSYMYS: Olen pian 28 -vuotias nainen. Olen seurustellut pari vuotta sitten muutaman kuukauden, mutta sen suhteen alun kariuduttua oon ollut sinkkuna. Olen itselleni selittänyt seurustelun päättyneen ajan puutteeseen kun ei päästy tutustumaan, mutta vähitellen on tullut tunne ettei se olisikaan ollut oikea syy. Olen miettinyt enkö päästänyt toista tunnetasolla lähelle, ja miksi se kipinä jäi leimahtamatta.
Haluaisin löytää rinnalle jonkun jonka kanssa jakaa arkea, joka rakastaisi ja jota saisin rakastaa, mutta jostain syystä en uskalla heittäytyä ja lähteä treffailemaan.
Aina kun seurustelustani tulee puhetta kavereiden tai äidin tai isoäidin kanssa tulee vaivaantunut olo ja yritän välttää keskustelua. Olen Tinderissä kirjoitellut jonkin aikaakin jo, mutta aina kun joku mies kysyy tapaamaan alkaa sydän pamppailemaan ja tuntuu ahdistavalta ja ehkä jopa pelottaa. Pidän ravun kovaa kuorta tiukasti ympärilläni ja koen että minun on todella vaikea päästää uusia ihmisiä lähestymään.
Oon aina viihtynyt poikaporukoissa ja kavereissani onkin paljon miehiä ja oon jollain tapaa ehkä yksi "jätkistä". Kaveripiirissäni alkaa kaikki ystävät olemaan naimisissa, asuntovelallisia ja useat jo perheellisiäkin.
Kysymys onkin, miten pääsisin eteenpäin ja irti ahdistuksen tunteesta, miten saisin itseluottamuksen sellaiseksi että voisin tuntea olevani haluttu. Miten uskaltaisin laskea suojakuoren ja päästää ihmiset lähemmäksi?
VASTAUS: Kiitos, että kirjoitit meille. Tilanteesi on todellakin haastava. Minulle tuli mielikuva, että näet ikään kuin silmissäsi kauniin maiseman, jonne tahtoisit päästä, mutta polku sinne tuntuu vaikeakulkuiselta. Oletpa jopa lukinnut itsesi suojakuoreen, joka estää sinua etenemästä tavoitettasi kohti.
Mietin ravun kuortasi. Yleensä sellainen rakentuu sellaisten kokemusten seurauksena, jotka ovat satuttaneet niin paljon, ettei sellaista halua enää koskaan tuntea. Suojautuakseen ihminen peittää todellisen itsensä suojakuoren sisään. Se saattaa toimia jotenkin, mutta sen hinta on kova.
On hyvä, että olet tietoinen suojakuorestasi. Mihin sitä tarvitset? Miltä haluat suojautua? Mitä pelkäät? Onko elämässäsi ollut tilanne tai tilanteita, jolloin olet päättänyt rakentaa kuoren suojaksesi vai onko se rakentunut pikkuhiljaa? On hyödyllistä tietää, miltä on alun perin halunnut suojautua. Monesti olemme lapsuudessa luoneet käyttäytymismalleja, jotka ovat olleet tilanteeseen nähden sopivia silloin. Aikuisena saattaa herätä huomaamaan, että sama tapa olla ei olekaan enää tarpeellinen tai se on jopa haitallinen tämän päivän ihmissuhteissa. Kuoren sisällä lymytessään ihminen sulkee elämästään ulkopuolelle paitsi vahingolliset, myös mahdolliset hyvät uudet ihmissuhteet. Tämän tilanteen äärellä kerrot sinäkin nyt olevasi.
Yksi tapa kohti muutosta lähtee ajattelun tasolta. Kun huomaat vanhat käyttäytymismallisi, voit todeta, ettei niille ole tarvetta tämän päivän elämässäsi. Voit antaa itsellesi luvan päästää niistä irti.
Realismia tietenkin on, että aina on olemassa mahdollisuus, että kohtaat vääränlaisia miehiä ja olet vaarassa tulla uudelleen satutetuksi. Ehkä sinulla kuitenkin on nyt jo muitakin keinoja välttää niitä tilanteita. Mahdollista aina on myös se, että löydät hyvän miehen ja pääset rakentamaan kestävää parisuhdetta. Se vaatii kuitenkin sen, että uskaltaudut ulos kuoresi piilosta.
Etene pienin askelin. Vaikka pelottaa, mene epämukavuusalueellesi. Anna hyväntuntuisille miehille tilaisuus. Voit aina sanoa ”kiitos, ei” jos jokin alkaa tuntua väärältä. Rohkene sanoi myös ”kyllä” hyvältä ja oikeilta tuntuville asioille. Kerroit, että kaveruus miesten kanssa on sinulle helppoa. Loistavaa! Se on yksi hyvä tapa aloittaa parisuhde. Mitäpä jos ajattelisitkin treffipyynnöistä, että lähdet tutustumaan uuteen mieheen aluksi kaveripohjalta ja katsot, onko siinä aineksia enempäänkin. Voihan olla, että tämän matkan aikana saat jonkun tai joitakuita uusia hyviä miespuolisia ystäviä. Ei sekään ole huono juttu. Vaikka toteaisitte, että teidän välille ei tarvittavaa kipinää synny, voitte hyvässä tapauksessa toimia vertaistukena toisillenne. Voisit saada miesnäkökulmaa ja ehkä hyviä vinkkejä deittailuun.
Olet kiinnostava ja upea nainen. Suo itsellesi se lahja, että annat rakkaudelle mahdollisuuden.
KYSYMYS: Olen viisi vuotta sitte eronnut ja meillä on 7 vuotias lapsi yhteishuollossa.
Eron jälkeen minulla on ollut kaikenlaisia parisuhdeyrityksiä; on ollut laastarisuhdetta, hengailua, on tullut petyttyä toiseen tai itseeni. Vuosi sitten syksyllä tapasin miehen jonka kanssa asiat loksahti paikoilleen. Meillä oli samanlaiset ajatukset elämästä ja jopa jatkoimme toisemme lauseita kun toinen aloitti... no tällä miehellä oli erosta kulunut aika vähän aikaa ja ero oli muutoinkin likainen ja kaikki asiat selvittämättä. No jäin itkemään miehen perään sydän juuriaan myöten revittynä.
Pääsin asiasta kuitenkin yli ja jatkoin elämää mutta koko ajan jossain mielensopukoissa haaveilin tästä miehestä. Kunnes hän sitten ilmaantui elämääni uudelleen vajaa vuosi sitten kesällä.
Olisin siltä istumalta halunnut tavata hänet mutta hänellä oli silloin joku naisjuttu kesken. Kului joku aika ja hän olisi halunnut tavata mutta minulla tuli ihan älytön pelko siitä että tunteet on vielä samat ja sydän särkyy taas. Ja hän soittikin kerran ja romahdin täysin.
Samoihin aikoihin tapasin kivan miehen ja ihastuin häneen. Hän oli vähän vaikeasti tavoiteltavissa joten kiinnostus häntä kohtaan vain kasvoi. Meni aikaa ja tapailtiin kunnes huomasin että hänellä on todella syvät tunteet minua kohtaan.
Ollaan nyt seurusteltu kesästä lähtien. Hän on kuusi vuotta nuorempi eikä hänellä ole lapsia. Hän ei ole myöskään seurustellut vakavasti aiemmin mutta tietää kyllä miten naista kohdellaan. Hän tekisin varmaan mitä vain puolestani. Ja osoittaa tunteensa päivittäin minulle. Tyttäreni tykkää hänestä vaikka onkin mustasukkainen välillä.
No nyt tämä sydämeni särkijä haikailee perääni ja haluaisi kovasti tavata. Kerrottakoon että tapasimmekin joitakin kuukausia sitten kun olin täysin epävarma omista tunteistani ja halusin nähdä että onko minulla enää tunteita tätä entistä kohtaan. Hoksasin että eivät ne ainakaan samoja tunteita olleet...
Mutta kun hän laittelee viestejä joilla tietää saavansa pääni sekaisin ja kertoo että haluaa ottaa selvää että olisiko meillä enää samanlaista kuin ennen. Ja nyt sitten huomaan ajattelevani että "mitä jos..." Hänkin on tällä hetkellä suhteessa.
Jokin tässä nykyisessä kumppanissa häiritsee. En oikein osaa ajatella tulevaisuutta kovinkaan pitkälle hänen kanssaan mutta silti en ole ollenkaan varma että kannattaako edes katsoa mitä voisi entisen kumppanin kanssa olla... Em vain tunne lähellekään yhtä voimakkaasti nyt kuin silloin reilu vuosi sitten. Ja esimerkiksi hänet suvun eteen vieminen tuntuu aika ahdistavalta.
Tunteeni lentävät välillä laidasta laitaan. Välillä tuntuu tosi hyvältä mutta sitten taas kaikki on yhtä epävarmuutta. Sellaista pakahtumisen tunnetta en koe häntä kohtaan niin kuin koin tätä entistä kohtaan.
Sinkkuelämääkään en haikaile vaikka en tietystikään voisi olla suhteessa vain sen takia ettei tartis olla yksin. Enkä toisaalta kuvittele että mikään suhde voisi olla täydellinen. Tässä suhteessa minun on hyvä olla mutta huomaan etten uskalla edetä. Ja kun entinenkin kummittelee mielessä... vaikka tiedän ettei se ole täysin este sille etten uskalla edetä.
Mikäpä neuvoksi.....
Pakahtunut, 39
VASTAUS: Kerrot viestissäsi, että olet eronnut miehestäsi lapsenne ollessa 2-vuotias. Sen jälkeen sinulla on ollut monenlaisia parisuhdeyrityksiä. Eräs niistä on vahvana mutta ristiriitaisena jäänyt elämään mieleesi. Kertomasi mukaan tällä miehellä on myös ollut matkan varrella keskeneräisiä suhdekuvioita. Nyt olet seurustellut kesästä asti kivan miehen kanssa, jonka suhteen olet epävarma. Edellinen miesystäväsi elää edelleen mielessäsi ja lähestyy sinua siitäkin huolimatta, että molemmat teistä ovat tahoillaan suhteissa. Tunteesi ovat ristiriitaisia ja ”lentelevät laidasta laitaan”. Et oikein tiedä mitä ja ketä haluat.
Olet kieltämättä ollut aikamoisessa suhdepyörityksessä viimeiset vuodet mikä ilman muuta on raskasta sinulle. Tämän kaiken keskellä sinun pitäisi jaksaa olla turvallinen vanhempi myös pienelle lapsellesi. Jäin miettimään sinua itseäsi ja sitä, mikä mahtaa olla selitys sille, että löydät itsesi kerta toisensa jälkeen tilanteesta, jossa sinun on vaikea kiinnittyä tai löytää ihmistä johon voisit kiinnittyä. Kun löydämme itsemme pyörimässä samankaltaisena toistuvista ihmissuhdekuvioista, on usein hyödyllistä pysähtyä, ryhtyä tarkastelemaan erityisesti itseään ja esittää itselleen kysymyksiä. Monissa elämämme pyörityksissä kyse on viime kädessä itsestämme, niistä valinnoista joita itse teemme. Usein on vielä hedelmällisempää jos joku ulkopuolinen ihminen kysyy näitä kysymyksiä. Yritän nyt muutamalla kysymyksellä toimia tällaisena ulkopuolisena kysyjänä ja toivon, että nämä kysymykset johdattaisivat sinua itsetutkiskelun alkuun ja sitä kautta auttaisivat osaltaan sinua rauhoittamaan elämääsi ja löytämään vastauksia.
Minkälainen on oma historiasi? Oletko omassa taustassasi, lapsuudessa ja aiemmassa elämässäsi voinut turvallisesti kiinnittyä läheisiin ihmisiisi? Ovatko he kiinnittyneet sinuun? Oletko voinut luottaa heidän huolenpitoon ja turvaan? Onko sinulla kokemuksia menetyksistä, hylätyksi tulemisesta tai liian yksin jäämisestä? Olet jo 39-vuotias eli voisi sanoa, että olet jo aika aikuinen. Se saa minut miettimään, että onko tapahtunut jotain sellaista, joka on tuonut elämääsi sellaista epävakautta, joka estää sinua asettumasta rauhassa elämääsi? Kuinka pitkä ja millainen oli suhde lapsesi isään? Kumpi teistä halusi erota lapsenne ollessa vielä kovin pieni? Oletko jossain vaiheessa asunut ja elänyt ilman parisuhdetta? Jos, niin miten koit tämän? Miltä tuntuisi nyt olla jonkin aikaa yksin, ilman yhtään parisuhdekuviota? Mitä sinä erityisesti kaipaat, tarvitset parisuhteelta, voidaksesi hyvin?
Nämä kysymykset voivat tuntua oudoilta ja kaukaa haetuilta. Usein kuitenkin nykyisissä suhteissamme näyttäytyy koko suhdehistoriamme, lapsuudesta saakka. Jos olemme saaneet kokea turvaa, vakautta ja hyvää tunneyhteyttä, niin se ennustaa usein hyvää parisuhdetta. Jos taustassamme on turvattomuutta ja pettymyksiä niin ne johtavat usein siihen, että nämä teemat tulevat tavalla tai toisella ratkaistavaksi myöhempiin suhteisiimme. Juuri siksi olisi tärkeä löytää vastaus kysymykseen mitä oman elämäni, historiani teemaa olen parisuhteissani ratkaisemassa?
En ota kantaa tämän hetkisen elämäsi miehiin. Ajattelen, että löydät vähitellen itse oikeat ratkaisut kun pystyt rauhoittamaan elämääsi. Voi olla hyödyllistä löytää itselleen ammattilaisen apua joka auttaa sinua pohtimaan elämääsi ja kysyy niitä kysymyksiä jotka auttavat sinua asettumaan sellaiseen elämään jota tarvitset.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää! perheneuvoja Helena
KYSYMYS: Olemme yhdessä taivaltaneet pian 16 vuotta, joista 14 vuotta ollaan oltu naimisissa.
Meillä on mennyt alkuvuosien kankeuksien jälkeen pääsääntöisesti hyvin mutta viimevuodet ovat olleet aika rankkoja.
Elämäämme mahtuu paljon rakentamista, muuttoja ja muutenkin reipasta fyysistä työtä. Meillä on useampi lapsi 4-vuotiaasta esiteini-ikään.
Ongelma mikä meillä on, on se että minulla (vaimolla) on ongelmia puhumisen suhteen. Ulkopuolisen silmissä minusta saa varmasti avoimen ja sosiaalisen kuvan, mutta läheiseni tietävät, että kysyessään kuulumisia minulta, vastaan usein vain että "hyvin menee ja että töissä on pitänyt kiirettä" jne.
Siksi läheiseni sanovatkin minusta että olen todella kylmä, ehkä jopa tunnevammainen. Koen itsekin, että jollain tunne-elämän osa-alueella minulla on tyhjä, musta aukko.
Jos esimerkiksi riitelemme mieheni kanssa, hänen suurin ongelmanssa minun suhteen on se, että tunne-elämämme eivät täysin kohtaa. Kun hän haluaa keskustella jostain asiasta, en välttämättä edes näe mikä on asian "pointti" ja kuittaankin usein keskustelut huolettomalla tavalla: "sellaista se elämä on" -tyyliin.
Haluaisin todella olla syvällisempi, mutta kuten joskus mieheltäni kysyn, mitä minun pitäisi kertoa ja mistä puhua.
Olenkin googletellut sanalla "kylmä ihminen" jne. ja saan monesti vastaukseksi, että narsisti omaa sellaisia piirteitä. Onkohan kyse narsismista, vai mistä?
Olen kasvanut suuressa perheessä, ja olen ollut pienestä asti "suorittaja" eli tehnyt paljon kotihommia miellyttääkseni äitiäni, ja muistaakseni minulta ei koskaan ole kysytty, että miten voin oikeasti. En todellakaan syytä vanhempiani mistään, minulla oli todella rakastava koti. Mutta voisiko "kotoa opittu tapa" olla syy siihen että minulla on vaikea avautua?
Olisikohan meidän järkevää mennnä yhdessä terapiaan pariskuntana vai olisikohan järkevintä että minä hakisin henkisiin ongelmiini apua?
Luonteeltani olen hyvin sosiaalinen, ja asiakaspalvelutyössäni koen että minun on erittäin helppo tulla ihimisten kanssa toimeen ja että olen helposti lähestyttävä ihminen. Mistä sitten kiikastaa että kaikista läheisimmät ihmistet kokevat toisin...
Äiti 35
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Tekstisi on koskettavaa. Elätte perheessänne ruuhkavuosia. Jokainen perheenjäsen haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi tavalla tai toisella. Vanhempana oleminen on antoisaa, mutta myös voimia vievää. Ei ihme, että viime vuotenne ovat olleet raskaita. Olette kuitenkin selviytyneet ja sille voi nostaa reilusti hattua!
Tuntuu kurjalta kuulla, että läheisesi sanovat sinua kylmäksi. Kerrot kokevasi jollain tunne-elämän alueella tyhjyyttä, mutta se ei tee sinusta tunnevammaista. Toivottavasti et ole itsellesi liian ankara. Helposti lähestyttävyys ja sosiaalisuus ovat arvokkaita piirteitä. Ne ovat pääomaasi asiakastyössäsi. Uskoisin, että ne ovat vahvuuksiasi myös ystävyyssuhteissa ja perheen arjen vauhdikkaassa elämässä.
Puhuminen ja itsensä ilmaiseminen on taito, ei itsestäänselvyys. Tämä koskee niin sinua kuin aviomiestäsikin. Ja pohdintasi osuvat oikeaan. Varhaisilla ihmissuhteilla, lapsuuden kodin malleilla on suuri merkitys, miten me opimme ilmaisemaan ajatuksiamme ja tunteitamme. Miten lapsuuden kodissasi näytettiin ja hyväksyttiin erilaisia tunteita? Millä lailla vanhempasi osoittivat läheisyyttä ja hellyyttä toisiaan kohtaan? Miten he ratkaisivat keskinäiset ristiriitansa? Jos sinulla oli paha mieli, kenelle kävit kertomassa siitä? Suuressa perheessä ei välttämättä saa riittävästi tarvitsemaansa huomiota. Minussa herättää surua ajatus siitä, että sinulta ei koskaan kysytty, miten voit oikeasti. Kerrot, että miellytit äitiäsi tekemällä paljon kotihommia. Mahtoiko se olla sinun tapasi saada äitisi hyväksyntää ja rakkautta osaksesi?
On vaikea puhua tai kertoa ajatuksistaan jos ei ole oppinut tunnistamaan omia tunteitaan ja kokemustaan tilanteessa, joka tapahtuu juuri nyt. Niistä voi kyllä saada kiinni jälkeenpäin jos malttaa jäädä pohtimaan, mitä minussa tapahtui; mitä tunsin, mitä koin, mitä sanoin, miksi sanoin ja mikä jäi sanomatta. Silloinkaan ei ole myöhäistä jatkaa keskustelua, joka jäi kesken tai unohtui lauseen "Sellaista elämä on" varjoon. Avautuminen toiselle ihmiselle vaatii uskallusta. Toteutuakseen se tarvitsee luottamusta siihen, että tuo toinen on kiinnostunut minusta vilpittömästi sellaisena kuin olen. Uskotko, että sinun syvimmästä itsestäsi voidaan olla oikeasti kiinnostuneita?
Suosittelen lämpimästi, että hakeutuisitte miehesi kanssa parisuhdekurssille (esim. tunnekeskeinen parisuhdekurssi). Luulen, että hyötyisitte siitä molemmat yhdessä ja erikseen.
KYSYMYS: Olen 27-vuotias mies. Tapasin muutama kuukausi sitten upean minua muutaman vuoden nuoremman naisen. Olemme monin piirtein hyvin samanlaisia ja tunsin heti jotain erityistä vetoa. Hieman kuluneesti voisin sanoa rakastuneeni ensi silmäyksellä.
Alkuun myös nainen osoitti kiinnostusta, mutta kertoi kuitenkin ettei halua sillä hetkellä mitään vakavampaa. En tästä osannut päätellä, kertoiko hän vain hienotunteisesti ettei ole kiinnostunut minusta vai ehkä jotain muuta. Hän osoitti kuitenkin tulloin ainakin fyysistä kiinnostusta. Tiedän että hänen edellinen suhteensa oli päättynyt vasta jotain kuukausia sitten. Arvostan hänen tahtoa ja annan hänelle aikaa. Yritin tukahduttaa tunteeni, sillä ajattelin kaiken olevan vain pieni ihastus.
Huomaan kuitenkin edelleen hänen tulevan ajatuksiini ja omat tunteeni häntä kohtaan eivät ole kadonneet. Useamman kuukauden olen paininut tunteitteni kanssa. Haluaisin kovasti tunnustaa mitä tunnen tätä naista kohtaan, mutta pelkään mahdollisesti tuhoavani alkavan ystäävytemme.
En varsinaisesti pelkää naisen kertovan ettei hän tunne samoin, saisin tällä ehkä omat tunteeni sellaiseen asemaan, että pystyisin vakuuttamaan itseni ettei meistä voi tulla mitään. Pelkään siis menettäväni taas yhden upean ihmisen elämästäni.
Kuinka voisin siis tunnustaa tunteeni tai tunnustella tunteeko hän mitään minua kohtaan, tuhoamatta mahdollisesti ystävyyttä? Kuinka tukahdutan omat tunteeni ja panostan pitämään upean ihmisen elämässäni edes ystävänä?
Yksin tunteiden kanssa
VASTAUS: Kirjoitat kohdanneesi naisen, jota kohtaan tunnet erityistä vetoa ja koet samankaltaisuutta. Ajattelet rakastuneesi ensisilmäyksellä. Rakastumisesi kohde osoitti ainakin fyysistä kiinnostusta, mutta kertoi ettei tällä hetkellä halua vakavaa suhdetta. Epäilet tämän johtuvan siitä, että hän on melko äskettäin eronnut aiemmasta suhteestaan. Toisaalta mietit oliko lause hienovarainen tapa kertoa, että hän ei ole sinusta kiinnostunut. Huomaat ajattelevasi häntä edelleen vielä muutaman kuukauden jälkeen. Haluaisit kertoa hänelle tunteesi tai tunnustella hänen tunteitaan. Haluat pitää hänet ainakin ystävänä ja tarvittaessa jopa peittää tunteesi, jotta et tuhoaisi alkavaa ystävyyttänne ja menettäisi taas yhden upean ihmisen elämästäsi.
Mietin mitä mainitsemasi mahdollisesti alkava ystävyys tarkoittaa? Oletteko sopineet yhteydenpidosta ystävinä ja nähneet ystävinä näiden kuukausien aikana? Miksi on tärkeää olla ainakin hänen ystävänsä? Kirjoitat pelostasi menettää taas yksi upea ihminen elämästäsi. Siitä voisi päätellä että sinulla on takana menetyksiä. Oletko pohtinut menetyksiäsi ja mahdollista menettämisen pelkoa ja sen vaikutusta tuleviin ihmissuhteisiisi?
Mietin myös oletteko jutelleet hänen erokokemuksestaan? Olette molemmat vielä nuoria, mutta oliko hänen seurustelusuhteensa pidempiaikainen? Onko hän ehtinyt viettää sinkku-aikaa jossain vaiheessa? Erosta toipumiseen luonnollisesti vaikuttaa aiemman suhteen pituus ja se, kuinka rankka ero on ollut. Ero voi tuoda pintaan monenlaisia tunteita. Joskus voi olla vaikeaa luottaa ihmisiin ja heittäytyä uuteen suhteeseen. Joskus eronnut tuntee itsensä epäonnistuneeksi ja riittämättömäksi. Vaikka ero ei olisi ollut erityisen rankka, monet haluavat eron jälkeen olla yksin jonkin aikaa. Eron käsittely, siitä toipuminen ja uuteen suhteeseen valmistautuminen vievät aikaa. Se aika kannattaa ottaa, jotta on oikeasti valmis uuteen suhteeseen.
Hienoa, että olet valmis antamaan hänelle aikaa. Jos oletetaan että hän on sinusta kiinnostunut, mutta ei valmis uuteen suhteeseen, rakastumisesi kohde toimii tilanteessa siis hyvin järkevästi. Vaihtoehtoisesti hän voisi syöksyä suhteeseen kanssasi, mutta silloin ehkä toipumista ja omaa rauhaa vaativa ero voi tulla pintaan teidän suhteenne alkuhuuman tainnuttua. Jos hän haluaa olla yksin jonkin aikaa, mutta aloittaa suhteen kanssasi, vapaudenkaipuu voi myös palata myöhemmin. Kohtaloon uskoen romanttisesti voisi ajatella, että jos ihmiset on tarkoitettu yhteen, se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin.
Haluaisit kuulla rehellisen vastauksen siitä mitä hän tuntee sinua kohtaan, vaikka se voisi satuttaakin sinua. Asian kysyminen häneltä suoraan on toki yksi vaihtoehto. Jos hän sanoo, ettei ole sinusta kiinnostunut nyt eikä ehkä myöhemminkään, se varmasti satuttaa. Kuten pohditkin, asia tulisi kuitenkin sitten selväksi eikä sitä onko hän kiinnostunut vai ei, tarvitse enää miettiä. Torjutuksi tulemalla saat hänet mielestäsi todennäköisesti nopeammin ja pääset jatkamaan elämääsi. Toinen rehellinen ja rohkea tapa voisi olla se, että kerrot hänelle tunteistasi ja että toivot hänen ottavan sinuun yhteyttä, jos hän on siihen valmis. Näin antaisit hänelle tilaa, mutta tekisit omat tunteeseesi selväksi. Kolmas vaihtoehto voisi olla ystävyyden tarjoaminen toiveena ystävyyden syveneminen ennen pitkää suhteeksi. Toki voi olla haastavaa toimia luotettuna ystävänä, jos omat toiveesi häntä kohtaan ovat romanttiset. Romanttisia tunteita on aika vaikea peittää. Aiheuttaisiko tunteesi hänelle kuitenkin paineita suhteen suuntaan ja antaako se hänelle hänen toivomaansa aikaa?
KYSYMYS: Olen mustasukkainen entisen poikaystäväni ja ystäväpariskuntani lähentyneistä väleistä. Erosimme jo pari vuotta sitten. Parin vuoden suhteen aikana emme juurikaan tutustuneet toistemme ystäviin. Tapasimme toki ja vietimme aikaa yhdessä, mutta kumpikaan meistä ei viettänyt aikaa toisen kavereiden kanssa itsenäisesti.
Vuosi eron jälkeen entinen poikaystäväni muutti tauon jälkeen takaisin samaan kaupunkiin, jossa asun itse. Hän otti yhteyttä joihinkin kavereistani, enkä siinä vaiheessa pitänyt sitä pahana asiana. Ajattelin, ettei hänellä ehkä asuttuaan jonkin aikaa muualla ole täällä paljon ystäviä, ja koska eroomme ei liittynyt mitään draamaa, ei asia vaivannut minua. Kaikki ystäväni eivät reagoineet yhteydenottoon kohteliasta vastausta enempää, mutta yhtä läheistä ystävääni ja erityisesti hänen puolisoaan exäni on tavannut pari kertaa.
Viime viikolla ystäväni kertoi, että heidät on kutsuttu entisen poikaystäväni ja hänen nykyisen avopuolisonsa tupareihin ja että he ovat menossa. Periaatteessa minulla ei ole mitään tätä vastaan, eikä asia oikeastaan edes minulle kuulu. Käytännössä se tuntuu kuitenkin todella pahalta. Yritin olla näyttämättä tunteitani ystävälleni, mutta hän varmasti huomasi, että olin järkyttynyt. Hän alkoi selitellä heidän menemistään sillä, kuinka mukavaa on, että hänen poikaystävänsä on lähentynyt entisen poikaystäväni kanssa ja toisaalta sillä, että on ikävää jättää menemättä, kun on kerran kutsuttu. Minun ja nykyisen poikaystäväni tupareihin he eivät kuitenkaan tulleet. Silloin pidin perustelua hyvin ymmärrettävänä (oli kesä ja he halusivat olla mökillä), mutta nyt se tuntuu pahalta. Tuntuu kuin olisin heille vähemmän tärkeä kuin entinen poikaystäväni puolisoineen.
Toisaalta harmittaa, että entinen poikaystäväni on kutsunut heidät. Kun hän nyt on asunut täällä jo jonkin aikaa, löytänyt uuden kumppanin ja selvästi saanut elämänsä jaloilleen, eikö hän voisi hankkia ihan omia kavereita? Ja toisaalta, eivätkö ystäväni voisi yrittää tutustua nykyiseen poikaystävääni entisen sijaan?
Järjen tasolla tämä on mielestäni aika vähäpätöinen asia, mutta käytännössä pelkään, että se vaikuttaa ystävyyteemme. En usko, että minua ymmärrettäisiin, jos kertoisin kuinka pahalta tämä minusta tuntuu, enhän ihan ymmärrä itsekään. Toisaalta, jos murehdin asiaa vain itsekseni, pelkään että välimme vähitellen viilenevät. Nyt ei oikein huvita viettää aikaa yhdessä.
En keksi, miten tilanteen voisi ratkaista. En tietenkään voi tai edes halua alkaa rajoittaa ystävieni muita ystävyyssuhteita, mutta toisaalta en käytännössä halua vaikkapa osallistua ystävieni juhliin, jos sinne tulee myös exäni puolisoineen. Toisaalta ajattelen, että tämä on oman pääni sisäinen ongelma, joka aktivoituu aina eri tilanteissa: en vaan luota siihen, että kukaan oikeasti pitäisi minusta ja siksi pelkään jatkuvasti menettäväni ihmiset ympäriltäni.
Yksinäinen, 27
VASTAUS: Aloitat kertomalla, että olet mustasukkainen. Päätät kysymyksesi pohdintaan menettämisen pelosta: pelkäät menettäväsi sinulle tärkeät ihmiset. Olet luultavasti asian ytimessä. Mustasukkaisuus on pelon tunnetta, menettämisen pelkoa.
Pelko ei ole hyvä tai huono tunne. Se on vain tunne siinä missä muutkin tunteet, eikä sitä voi määräillä. Kuten kerroit, pelon tunne nousee pinnalle tietyissä tilanteissa. Sellaisia tunteet ovat; ne eivät tunne aikaa eivätkä paikkaa. Tunteet liittyvät usein enemmän menneisyyteen kuin nykyhetkeen tai tulevaan.
Pelon tunteen tehtävä on varoittaa vaarasta. Näin se on paitsi normaali, myös hyödyllinen tunne. Sellainen vaara on olemassa, että me – kuka tahansa meistä – menetämme meille rakkaan ihminen. Menettäminen voi tapahtua monella tasolla: ystävyyden menettäminen, luottamuksen menettäminen, parisuhteen päättyminen, kuolema.
Menetykset ovat todellisia ja kuuluvat elämään, valitettavasti.
Joskus pelon tunne voi olla jopa haitallinen, koska se varoittaa ja vaanii meitä, vaikka mitään todellista vaaraa ei ole. Varsinkin silloin pelko liittyy enemmän menneisiin kokemuksiin kuin nykyhetkeen. Mitä sellaista Sinulle on tapahtunut, että olet alkanut ajatella, ettei kukaan todella voisi pitää Sinusta? Oletko menettänyt tärkeän ihmisen? Miten ja milloin se tapahtui? Mikä on suurin menetyksesi?
Nykyinen mustasukkaisuutesi, eli pelon tunne, voi liittyä menneisyyteesi pikemminkin kuin nykyhetkeen. Voi olla myös niin, että menetys, joka liittyy Sinun ja entisen poikaystäväsi eroon, on vielä käsittelyvaiheessa joltakin osin. Ehkä siksi et halua mennä sellaisiin juhliin, joihin myös hän osallistuu.
Ero sisältää monta eroa. Se tarkoittaa kahden ihmisen välisen parisuhteen päättymistä, mutta myös sosiaalisen verkoston uudelleen järjestäytymistä. Ja paljon muutakin. Vaikka parisuhde päättyy, niin molempien elämän jatkuu, toista ei voi leikata elämästä pois. On yhteisiä ystäviä, yhteisiä juhlia ja muuta sellaista. Tämä korostuu silloin, kun on yhteisiä lapsia tai kun parisuhde on kestänyt puolet elämästä.
Teillä oli ilmeisesti pari vuotta kestänyt suhde. Saman verran on kulunut aikaa erosta. Sinulla on uusi poikaystävä. Anna itsellesi lupa mennä elämässä eteenpäin, kääntää lehteä. Et voi vaikuttaa toisten ihmisten välisiin suhteisiin, kuten viisaasti totesitkin. Ne suhteet elävät omaa elämäänsä. Sinä voit vain elää ja nauttia siitä hyvästä, mitä Sinulla on.
