KYSYMYS: Olenko valmis avioliittoon vai olenko elänyt kuplassa?

Muutama viikko sitten olin työmatkalla ja tapasin nuorehkon amerikkalaisen miehen, johon ihastuin. Annoin itseni heittäytyä suhteeseen hänen kanssaan, vaikka aluksi vastustelin. Kyse ei mielestäni ollut seksistä sinänsä, sillä fyysinen lähentyminen tapahtui vasta, kun olimme viettäneet paljon aikaa yhdessä ja olin kokenut häneen voimakasta henkistä yhteyttä. Olen miettinyt paljon sitä, miksi näin tapahtui. Suhtaudun luottamukseen parisuhteessa hyvin vakavasti, ja minun on vaikea ymmärtää tai hyväksyä käytöstäni. Tämä kolmas osapuoli sanoo rakastuneensa minuun, ja uskon, että myös minun tunteeni olivat (ovat) aitoja. Rakastan silti kumppaniani – en vain osaa sanoa, millä tavalla ja riittääkö se. Ajattelen, että tämän uuden tuttavuuden positiivisuus, keskustelevaisuus ja huomaavaisuus ovat asioita, joita olen kaivannut suhteessani. Olen kertonut kihlatulleni, etten ole enää varma naimisiinmenosta, ja että tapasin toisen miehen, johon ihastuin. En ole kertonut harha-askeleen yksityiskohtia, sillä minusta vakavin asia tapahtuneessa on juuri tuo tunnetason petos. En tiedä, tulisiko asia käsitellä juurta jaksain, että avioliitto olisi vielä mahdollinen. Toisaalta en ole varma, olenko valmis avioliittoon – ylipäätään tai hänen kanssaan. Jos olen, miksi näin kävi? Nyt kun ajattelen yhteenmuuttoamme ja kihlautumistamme, minä olen hoputtanut meitä etenemään tietyssä tahdissa, jotta voisin aikataulullisesti tavoittaa haaveeni perhe-elämästä. Ehkä olen halunnut uskoa suhteen paremmaksi kuin se on ollutkaan? Nyt joka tapauksessa huomaan kuvittelevani, millaista toisen kanssa olisi, enkä enää lähes vuoden mittaisen selibaatin jälkeen tunne haluavani kihlattuani – läheisyys tuntuu tyhjältä, kiusalliseltakin. Vai olisiko kyse syyllisyydentunnosta? En halua kompromissiavioliittoa, mutta toisaalta jokaisessa suhteessa kai tulee vähemmän intiimi vaihe. Näitä vakavia pohdintoja vaikeuttaa se, että hääsuunnitelmista tulisi päättää pian. Olemme sopineet kutsujen postittamisen lykkäämisestä, mutta muuten kaikki on auki. Kihlattuni haluaa yhä kertomani jälkeenkin mennä naimisiin.

Sitoumus

VASTAUS: Hyvä yhteys, paljon huumoria sekä samanlaiset arvot ja haaveet ovat sinänsä erittäin hyvä lähtökohta suhteelle. Seksin vähäisyys voi olla vakavakin ongelma, erityisesti, jos asiasta ei voida käydä kunnioittavaa ja toisia ymmärtävää keskustelua. Sinun on hyvä miettiä sitä, oletko valmis elämään suhteessa, jossa seksiä ei kenties koskaan tule olemaan niin paljon kuin kaipaisit? Vuoden mittainen selibaatti tuntuu teidän iässänne melko epätavalliselta, olivatpa olosuhteet mitkä hyvänsä.

Olette molemmat tunteellisia. Hän ilmaisee tunteitaan sulkeutumalla ja kiukunpuuskilla, sinä itkemällä. Tästäkin ilmiöstä olisi hyvä käydä rakentavaa keskustelua. Tunteita tulee, eivätkä ne tapa. Niille pitäisi antaa tilaa, ja molempien tulisi yrittää ymmärtää toisen tunteita, ja tapaa ilmaista niitä. Tietenkin tässä on syytä pitää kiinni ihmistavoista. Omat hyvinkään rankat tunteet eivät oikeuta henkisesti väkivaltaista käytöstä toista kohtaan. Jos kumppanisi ei keskustelun jälkeenkään ymmärrä sinun tunteitasi, vaan edelleen pitää niitä huomiohakuisuutena, kannattaa jälleen miettiä, voitko voida hyvin sellaisessa suhteessa.

Kerroit, ettet voi saada orgasmia. Tunnut olevan asiasta aika varma, joten olet ilmeisesti jo selvittänyt sitä melko lailla. Jos et kuitenkaan ole, voisi olla hyvä kääntyä tässä asiassa vielä asiantuntijan puoleen. Mikäli onnistut löytämään gynekologin, joka ymmärtää jotain seksuaaliterapiasta, hän voisi olla hyvä vaihtoehto.

On kovin tavallista, että kun suhteen toinen osapuoli koittaa puhua jostain, mistä hän kärsii, toinen kokee sen syyllistämisenä. Tästäkin pitäisi jälleen kerran pystyä käymään keskustelua. Miten kumpikin voi ilmaista omia tarpeitaan? Miten puhua, ettei se tuntuisi syyllistämiseltä?
Ihastus tai rakastuminen ovat ylipäänsä huonoja syitä tehdä pitkän tähtäimen ratkaisuja. Se, että on johonkin rakastunut, ei todellakaan takaa sitä että hänestä sukeutuisi hyvä pitkäaikainen kumppani. Eikä myöskään se, että ihastuu johonkin ns. kolmanteen osapuoleen millään lailla todista sitä, että alkuperäinen suhde olisi huono. Me ihmiset nyt vain olemme herkkiä ihastumaan ja rakastumaan. Vasta pitempiaikainen tutustuminen näyttää, onko suhteessa oikeasti aineksia.

Siitä, olisiko sinun syytä kertoa kihlatullesi, mitä on tapahtunut ihastuksesi kanssa, ollaan ns. asiantuntijapiireissäkin montaa mieltä. Vastaus täytynee johtaa niistä arvoista, joita pidät tärkeänä. Jos pidät arvossa kivuttomuutta, voit ajatella että ihmistä ei satuta se mitä hän ei tiedä. Jos taas pidät arvossa rehellisyyttä, avoimuutta ja luottamusta, on syytä ajatella, voiko suhde toimia, jos sinulla on kannettavanasi näin suuri salaisuus, jonka tietäminen voisi vaikuttaa merkittävästi kumppanisi ratkaisuihin. Salaamalla tulet ainakin aiheuttaneeksi sen, että kumppanisi joutuu tekemään omat ratkaisunsa puutteellisen tiedon perusteella. Salaisuus tulee myös väistämättä vaikuttamaan sinun kykyysi olla läheisessä ja luottamuksellisessa suhteessa kumppaniisi. Myös se, että salaisuus tulee joskus ilmi jotenkin muuten, kuin sinun kertomanasi on yleensä suhteen kannalta paljon kohtalokkaampaa kuin se, jos itse kerrot.

Joka tapauksessa elämässänne on tällä hetkellä niin suuria kysymysmerkkejä, että voisi olla syytä ottaa aikaa asioiden harkitsemiseen. Häiden lykkääminen on kuitenkin pienempi paha, kuin häät, joiden seurauksena on onneton avioliitto ja kenties pikainen ero.

Ystävällisin terveisin
Perheneuvoja Tero