KYSYMYS: Olen nelikymppinen nainen ja seurustellut viisi vuotta vanhemman kumppanini kanssa vuoden.

Keskittymisvaikeuksien ja mielialavaihtelujen vuoksi kumppanini on hakenut apua ja prosessi asian suhteen on aluillaan. Itse toivoisin käytännön työkaluja tällaisen ihmisen kanssa suhteessa elämiseen muun muassa omien ajattelu- ja toimintatapojen tarkastelun muodossa? Tai viisaita sanoja :-)

Jossu, 42

VASTAUS: Kuulostaa siltä, että olette kumppanisi kanssa luoneet hyvää ja kiirehtimätöntä kahden aikuisen ihmisen suhdetta, jossa voidaan asua erillään ja antaa toiselle tilaa mutta myös viihdytään yhdessä ja nautitaan samoista asioista. Tämä vaikuttaa hyvältä perustalta, mutta ongelmia tuottavat kokemasi miehen mielialojen vaihtelu ja keskittymisongelmat.

Lähestyisin asiaa kolmesta näkökulmasta. Ensinnäkin siitä, mikä osa vaikeuksien hoitamisesta on miehesi omalla vastuulla? Kuulostaa hyvältä, että hän on itse lähtenyt hakemaan niihin apua. Osa asioista (mielialavaihtelut, keskittymishäiriöt) voi olla sellaisia, joihin on mahdollista saada lääke- ja/tai terapiahoitoa. Entä missä määrin hän kykenee kaikesta huolimatta vaikuttamaan omaan toimintaansa. Sanoit, että skarppaaminen onnistuu häneltä ainakin jonkin aikaa, joten hän pystyy tietoisesti muuttamaan toimintaansa. Hän voisi keskittyä tällä tavalla vahvistamaan suhdettanne. Toiseksi sinä voisit miettiä, mikä osa ongelman hoitamisesta on sinun vastuullasi. Miten pidät tasapainoa yllä niin, että et alkaisi ylihuolehtia asioista ja yliymmärtää miestäsi? Silloinhan veisit häneltä mahdollisuuden kantaa itse vastuuta. Kolmanneksi mietin suhdenäkökulmaa: miten kumpikin teistä saisi suhteessa onnistumisen ja hyvän olon kokemusta?

Voisitte sopia siitä, miten toimitaan, jos miehesi vaikkapa lipsuu sovituista aikatauluista. Tuntuisi tärkeältä, että ette päädy tilanteeseen, jossa sinä olet koko ajan kontrolli päällä ja kehittelemässä varasuunnitelmia miehen mahdollisen unohduksen varalta. Silloin olisit koko ajan hälytystilassa ja ärtynyt, eikä miehesi saisi edes tilaisuutta osoittaa kykenevänsä muuttamaan jotakin toiminnassaan. Ehkä sovitte, että jos miehesi ottaa jonkin asian vastuulleen, sinä et enää huolehdi etkä kysele tuosta asiasta, vaan luotat, että se hoituu. Mies miettisi jo sitoutuessaan tekemään jotakin, kykeneekö hän sitoutumaan lupaukseensa. Tällä riisuisitte epämääräisen tyytymättömyyden verkon pois asioiden yltä. Mies miettisi todella, mihin haluaa ja pystyy sitoutumaan ja sinä antaisit hänelle rauhan toteuttaa lupauksensa. Käytäntö osoittaisi, miten hyvin sopimus toimii.

Toinen vaihtoehto olisi kai sopia, että sinä otat suhteessanne päävastuun yhteisten asioiden järjestämisestä ja toteuttamisesta. Silloin tietäisit selkeästi, että sinulla on vastuu etkä odottaisi toiselta sen kantamista. Jos näin päättäisitte, suhteenne olisi tältä osin epätasa-arvoinen, mikä molempien pitäisi tiedostaa ja hyväksyä. Silloin olisi tärkeätä löytää sellaisiakin asioita, joista miehesi puolestaan ottaisi vastuun.

Kolmanneksi voisitte miettiä tilannetekijöitä. Mikä näissä olosuhteissa on pysyvää, mikä muuttuvaa? Onko mukana sellaista terveydellistä asiaa, masennusta tai keskittymishäiriötä, joka mahdollisesti hoidon myötä muuttuu? Minkä osan vaikeuksista voisitte jaksaa jonkin aikaa tietäen, että niihin voidaan ajan myötä saada apua?

On tärkeätä, että ette juutu pyörimään vain vaikeuksien ympärillä, vaan annatte tilaa kaikelle sille, mikä suhteessanne toimii ja tuo mielihyvää. Itseään voi auttaa ajattelemaan, että kumppani on hyvää tahtova ihminen, jolle tietyt asiat tässä kohdassa elämää ovat vaikeita, sen sijaan että leimaisi hänet mielessään hankalaksi persoonaksi, joka ei ikinä tule muuttumaan. Jos annatte toisillenne tilaa näyttää parhaat puolenne, ja ilmaisette ilonne niistä, pääsette realistisemmin kokemaan, miltä tämä suhde parhaimmillaan voisi tuntua.

Kannustavin terveisin
Päivi, perheneuvoja