Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olen nelikymppinen avioliitossa elävä nainen. 14 vuoden yhdessäolon jälkeen mieheni kertoi että on tutustunut ja rakastunut chatin kautta naiseen, jolta saa kaipaamaansa myötätuntoa ja ystävyyttä. Samalla hän kertoi, ettei ole ollut kanssani onnellinen enää moneen vuoteen. Tieto oli minulle järkytys, vaikkakin olen epäillyt, ettei kaikki ole kunnossa. Olen yrittänyt monesti aiemmin kysellä mieheni tuntoja, mutta tyypillisenä miehenä hän ei ole minulle avautunut, suhteen alkuaikoina pystyimme puhumaan kaikesta, ja niitä aikoja kaipaan vieläkin. Selkeänä seurauksena ennen niin vilkas seksielämämme on kuihtunut viimeisen vuoden aikana olemattomiin, ja yritykseni helliä on torjuttu melko tylysti. Meistä on tullut sisko ja sen veli.

Vaikeaa.

To be forty

VASTAUS: Olet saanut tietää, että miehesi ei ole ollut onnellinen moneen vuoteen. Hän olisi kaivannut suhteestanne myötätuntoa ja ystävyyttä.  Olet nähnyt, että kaikki ei ole hyvin mutta et saanut vastausta vaikka yritit kysyä. Miehesi ei jostain syystä pystynyt sinulle aikaisemmin kertomaan näistä tarpeistaan. Entä sinä, olitko sinä tyytyväinen, onnellinen? Jos et, niin mitä sinä kaipasit? Kaipasitteko molemmat mahdollisesti samanlaisia asioita?

Kirjeesi luettuani jäin miettimään kaikkea sellaista mistä et kertonut kirjeessäsi. Minkälaisessa kohdassa elämäänne te muuten olette? Onko tapahtunut jotain asioita, johon miehesi tai mahdollisesti te molemmat olisitte kaivannut enempi myötätuntoa ja tukea toisiltanne. Usein näet nämä kohdat, joissa ihmiset löytävät jonkun ulkopuolisen suhteen, osuvat yhteen jonkun muun uuden elämänvaiheemme kanssa ja alkavat niiden aikana tai jälkeen. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi työttömyys, rahahuolet, omien vanhempien sairastuminen, tmv. Nämä ovat myös kohtia, joissa puolisot saattavat huomaamattaan ajautua eri kurssille. Joskus pelkästään oma ikääntymisemme tekee meidät tietoisemmaksi omista tarpeitamme. Tällöin on vaarana se, että lähdemme hakemaan näitä asioita parisuhteemme ulkopuolelta vaikka parhaimmillaan niiden jakaminen puolisolle saattaisi mahdollistaa uudenlaisen yhteyden löytymisen parisuhteeseen.

Kirjeessäsi on muutama kohta mikä saa minut ajattelemaan, että teillä on miehesi kanssa monella tapaa ollut suhteessanne hyvää. Te olette joskus alkuaikoina osanneet keskustella asioista. Seksielämänne on ollut hyvää. Teillä on edelleen keskinäistä kiintymystä sekä tunteita toisianne kohtaan, ja yhteiset vuodet liittävät teitä yhä yhteen. Tämä kaikki kertoo, että suhteessanne on hyvää pohjaa, jolle mahdollisesti voisi lähteä rakentamaan uudenlaista yhteyttä. On myös hyvä muistella niitä tilanteissa, joissa teillä on ollut hyvää. Mitkä tekijät olivat mukana vaikuttamassa niiden syntymiseen? Mitä me tuolloin teimme oikein?

On aika iso juttu päättää 14 vuotta kestänyt parisuhde, jossa edelleen on keskinäistä tunnetta. On hienoa, että olette alkujärkytyksen jälkeen pysähtyneet miettimään mitä haluatte.  Valitettavasti tämä miettiminen ei kummankaan osalta yleensä toimi kovinkaan hyvin jos toinen pitää aktiivisesti yllä rinnakkaissuhdetta. Siitä seuraa usein loukkauksia ja riitoja, jotka rikkovat parisuhdetta tavalla jota voi olla hankala korjata. Jos edelleen mietitte yhteiseen parisuhteeseenne jäämistä, niin voisiko miehellesi olla mahdollista, että tämän miettimisen ajaksi hän laittaa sivusuhteensa tauolle? Se ei aina ole helppoa mutta kokemukseni mukaan se yleensä rauhoittaa parhaiten tilanteen ja mahdollistaa miettimisen sekä yhdessä että erikseen.

Kuulostaa siltä, että olette molemmat myllerryksessä ja ahdistuneita tilanteestanne. Voisiko teitä auttaa, että selventäisitte tilannettanne ulkopuolisella avulla joko yhdessä tai erikseen?  En usko, että ulkopuolisen suhteen "salliminen" toisi mitään hyvää kenellekään osapuolelle.  On tärkeää määritellä omat rajansa ja  pitää niistä kiinni.

Teillä on pitkä yhteinen parisuhde joka nyt on joutunut kriisiin. Näin parisuhteille tapahtuu, ihan hyvillekin parisuhteille. Tällöin tullaan kohtaan, jossa ei voida jatkaa vauhdilla suoraan eteenpäin vaan pitää hidastaa, rauhoittaa, ajaa varovasti, kunnes löytyy uusi tie -yhteinen tie tai sitten kummallekin omansa näköinen.

Toivotan Sinulle paljon voimia tähän elämäsi kohtaan!

Perheneuvoja Helena

KYSYMYS: Olen kolmikymppinen ja onnellisesti naimisissa perus-heteromiehen kanssa. Seksinkin suhteen halut ja nautinnot osuvat enimmäkseen yksiin.

Olen toki lukenut lehdistä vaikkapa Marja-Sisko Aallosta. Asia on silti sellainen jonka ei kuvittelisi sattuvan omalle kohdalleen. Tuntuu siltä, että opin nyt tuntemaan oman itseni uudestaan. Se on paitsi hauskaa, myös jännittävää ja pelottavaa. En olekaan sellainen kuin olen kuvitellut. Jos saan valita omista lähtökohdistani, mitä teen ja millainen olen, en toimikaan enää kuten olen tottunut ja kuten naisilta odotetaan. Konkreettisesti en meikkaa, käytän välillä kauluspaitaa, valitsen kaupasta boksereita. Vielä enemmän kyse on sisäisestä tunteesta. Kuka olen? Mitä parisuhteelleni käy? Toivon voivani olla minä, vaikken vielä ihan tiedä mitä se tarkoittaa. Rakastan puolisoani. Seksuaalisuuteni en ole kokenut muuttuvan, vaan tunne että olen kiinnostunut nimenomaan miehistä (ja varsinkin puolisostani) on pysynyt samana. Mitä voin tehdä, jotta myös parisuhteemme pysyy edelleen hyvänä?

VASTAUS: Hyvä kysyjä! Kylläpä viestisi teki minut iloiseksi ja sydämeni täyttyi riemullisesta myötätunnosta! Toivon, että vastaukseni ei kuullosta tilannettasi vähättelevältä, mutta toisaalta et itsekään kuvaile viestissäsi ahdistusta tai hätää, enemmän kiinnostusta, uteliaisuutta ja ehkä hämmennystä. Onneksi olkoon, voin tuskin kuvitella parempaa näkökulmaa omaan sukupuoleensa ja identiteettiinsä! Voin vain rohkaista sinua jatkamaan samalla linjalla ja ehkä hakeutumalla keskusteluihin muiden samoja asioita pohdiskelevien kanssa. Heitä löytyy vaikkapa SETA:n kautta.

On kadehdittavaa, kuinka hienosti tunnut suhtautuvan persoonasi rikastumiseen. Olet löytänyt uusia puolia itsestäsi ja pohdit miten niihin suhtautua ja niiden kanssa elää. Valitettavasti elämme heteronormatiivisessa maailmassa, jossa värit ovat pääasiassa selkeitä ja pysyviä. Mietit mitä tehdä, kun palettiisi kuluu laajempi skaala sateenkaaren eri värejä. Toivon, että voit värittää maailmasi omilla väreilläsi ja piirtää siitä oman näköisesi. Realiteetti on kuitenkin se, että aina se ei ehkä ole helppoa.

Kysyt mitä sitten olet, jos et ole nainen? Toivoisin, että vastaukseksi riittäisi jossain vaiheessa, että sinä olet sinä. Ja hyvä niin. Erilaisia nimikkeitä ja kategorioita on laadittu tekemään vaikeat asiat helpoiksi. Mutta elämä on äärettömän rikas ja monimuotoinen. Ei se mahdu normeihin eikä rajoihin. Itse ymmärrän, että yksi elämän tarkoitus on jatkuva muuntelu. Elämä tuottaa jatkuvasti uusia kokeiluja, versiota ja muotoja kehittyäkseen/kulkeakseen eteenpäin. Miksi sukupuoli tekisi
tästä poikkeuksen?! Elämä on rikas, toivon, että voit antaa itsellesi luvan nauttia sen antimista.

Seuraava kysymyksesi tuntuisikin liittyvän siihen, miten elämänkirjo kohtaa kulttuurin. Koet, että sinulta odotetaan sopeutumista ja vaikenemista ennemmin kuin omaperäisyyttä ja rehellisyyttä. Kysyt, mitä jos se enää onnistukaan?! Voinko kuulla tuossa jo enemmänkin, mitä jos et enää edes tahdo ojentautua normin mukaisesti? Onko sinulla oikeus omanlaiseesi elämään, onko sinullakin oikeus olla oma itsesi, eikä vain "normiheteroilla"?! Kysynkin ketä säästelet, itseäsi vai muita? Näihin pohdintoihin voit löytää apua ja tukea paitsi SETAsta myös SEXPOsta.

Kipeimmältä tuntuva kysymyksesi liittyy siihen, miten säilyttää hyvä suhde mieheesi. Yksinkertaisimmillaan kysymys on kai rakkaudesta. Jos rakkaus riittää, eikö se ylitä sellaiset kysymykset kuin sukupuoli? Tämä on kirkollisen toimijan tarjoama palvelu. Kristillisen etiikan ydin on rakkaus, joka voittaa kaiken ja seisoo pystyssä vielä kun kaikki muu on tuhoutunut. Kristityt uskovat, että jokainen on hyvä ja Jumalan rakastama sellaisenaan. Toivon, että te miehesi kanssa voitte rakentaa keskinäisen rakkautenne, luottamuksen ja turvallisuuden varaan. Noihin verrattuna kysymys sukupuoli-identiteetistä on kuitenkin aika pieni.

Tämä maailma ei kaadu tai seiso sukupuoli-identiteetin varassa, vaan sen varassa, missä määrin kykenemme rakastamaan ja kunnioittamaan toinen toisiamme.

Olet suurten kysymysten äärellä ja se vetää mielen hiljaiseksi ja nöyräksi. Toivon sinulle aikaa ja rauhaa pohdiskella näitä ja kaikkia eteen tulevia kysymyksiä. Sinä tunnet miehesi ja läheisesi ja tiedät, mikä on paras tapa jakaa heidän kanssaan uusia kysymyksiäsi ja oivalluksiasi. Ehkä itse toivoisin vastaavassa tilanteessa, että asiasta puhuttaisiin minun kanssani rauhassa, salailematta, mutta vain sopivan kokoisina annoksina. Itse toivoisin, että myös minun kysymyksille, ahdistukselle ja hämmennykselle olisi tilaa. Voi olla hyvä tietää, että SETA ja SEXPO tarjoavat pareille apua myös tällaisissa tilanteissa. Myös jotkut perheneuvojat ja yksityiset terapeutit ovat harjaantuneita auttamaan ihmisiä ja pareja kuvaamasi kaltaisissa tilanteissa. Kysymys kuitenkin kannattaa ottaa esiin heti ajanvaraamisen yhteydessä, jotta vältyt/vältytte mahdollisilta turhilta pettymyksiltä.

Kysymys raskaudesta ja mahdollisesta lapsesta on sekin oma iso aiheensa, johon en puutu tämän kirjoituksen puitteissa sen enempää kuin, että mielestäni sinulla on oikeus lapsen hankintaan, vaikka kokisit itsesi umpimieheksi, tai vaikka tuntisit olevasi suloisin nainen, sinun ei tarvitse haluta lapsia. Iästäsi päätellen sinulla on vielä aikaa pohtia kysymystä. Toivottavasti voit osallistaa myös miehesi tähän keskusteluun aikanaan.

Toivon sinulle hyvää, kiinnostavaa ja värikylläistä elämää!

Iiris perheneuvoja

Lopuksi vielä videoleike, josta toivon olevan apua ja iloa sinulle.

KYSYMYS: Minulla ja miehelläni on takana 27 vuotta avioliittoa. 1 1/2 vuotta sitten sain selville, että miehelläni oli suhde toiseen naiseen. Tieto musersi mun maailmani täysin, mutta päätimme kuitenkin jatkaa avioliittoamme.

Sain kuitenkin selville että miehelläni jatkui yhteys tähän toiseen naiseen. Siitä huolimatta halusimme jatkaa ja yrittää uudestaan. Vuosi sitten mieheni muutti kuitenkin asumaan tämän toisen naisen luo ja on siellä ollut viime syksystä asti. Vähän väliä hän on kuitenkin
haikaillut kotiin. Päätimme nyt yrittää vielä kerran uudelleen, koska
rakastamme toisiamme, mutta pelkään niin hirveästi miten meidän käy!
Miten ajattelet, onko meillä enää mahdollisuuksia, mikä on
todennäköisyys selvitä tässä ja mihin kannattaisi keskittyä kaiken tämän
jälkeen? Tuntuu että sellainen kipinä puuttuu tai että se ei ole vielä
löytynyt uudestaan.

Fanni

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kyselet onko teillä enää mahdollisuuksia ja mihin keskittyä vaikean tilanteenne ratkaisemiseksi. Sanottakoon, että aika vaikea on minun lähteä arvioimaan viestisi perusteella onnistumisenne estimaatteja, mutta sen voin sanoa, että melkein mikä tahansa on parisuhteissa mahdollista, jos molemmat sitä haluavat. Se kuitenkin tarkoittaa, että molemmat oikeasti haluavat sitä ja ovat sitoutuneita sen toteuttamiseen.

Lähtisinkin siitä, että ensin tutkailet itseäsi, mitä todella haluat
elämältäsi ja läheisiltä suhteeltasi. Tähän pohdintaan kannattaa käyttää
hetki aikaa ja pohtia sitä myös ystävien ja läheisten kanssa. Näin
siksi, että keskustelut luotettavien toisten kanssa voi tuoda esiin
uusia näkökulmia ja samalla keskustelut voivat haastaa sinut
ajattelemaan monipuolisemmin ja rohkeasti. Samalla sinulle voi
kirkastua, mikä sinulle on kaikkein tärkeintä ja luovuttamatonta.

Seuraavaksi on syytä keskustella samasta teemasta miesystäväsi kanssa. Ovatko elämänsuunnitelmanne riittävän samanlaiset, vai onko teillä ylitsekäymättömiä ristiriitoja sen suhteen, mitä tahdotte elämältänne. Joutunette pohtimaan myös millaisia intiimejä suhteita haluatte elämältänne. Onko toiveissanne parisuhde vain yhden ihmisen kanssa vai haluatteko jotain muuta. Onko suunnitelmissanne vaikkapa ns. polyamorinen suhde tai jokin muu vaihtoehto? Jos riittävä yhteisymmärrys löytyy, oletteko te toinen toisillenne ne henkilöt, joiden kanssa tätä suunnitelmaa lähdette rakentamaan?

Merkittävä kysymys lienee myös, missä määrin haluatte sitoutua tarvittavaan työhön. Yhteiseen työhön tuskin pystytte ilman, että ensin käsittelette
kärsimänne loukkaukset ja pettymykset. Kokemukseni mukaan pahoja
loukkaantumisia ei voi ohittaa parisuhdetta rakentaessa. Miellyttävä
kävely ei onnistu, jos kiveä ei ota kengästä pois. Kyselet, mihin
keskittyä kaiken tämän jälkeen. Yleensä ihmiset kokevat hyvän suhteen
kulmakiviksi luottamuksen, läheisyyden ja turvallisuuden. Noiden ehtojen varmaankin pitäisi riittävässä määrin toteutua myös teidän välillä. Sinä olet sen mittari, mikä sinulle on riittävästi.

Pohdit ja pelkäät miten teidän käy. Minä mietin, miten sinun käy!
Rohkaisenkin sinua rehellisesti ja avoimesti pohtimaan sitä, mitä
todella tahdot ja tarvitset, mitä siedät ja mitä et. Miten haluat tulla
kohdelluksi ja miten itse kohtelet itseäsi? Oletko itsellesi kiltti ja
ystävällinen vai jotain muuta? Ihmiset kokevat epämääräiset tilanteet
yleensä rasittavina ja vaikeina. Usein selkeä päätös johonkin suuntaan
helpottaa oloa, vaikka se olisikin vaikea.

Jos ympärilläsi ei ole riittävästi turvallisia läheisiä, joiden kanssa
haluat jakaa mietteitäsi ja huoliasi, suosittelen sinua kääntymään
psykoterapeutin puoleen. Ollenkaan huonona vaihtoehtona en myöskään pitäisi sitä, että yhdessä miesystäväsi kanssa lähtisitte pariterapiaan.

Toivon sinulle hyvää kesää!

Perheneuvoja Iiris

KYSYMYS: Taustallani on erilaista hyväksikäyttöä, jonka olen vasta ihan viime aikoina tajunnut. En tarkoita suoranaisesti esim. raiskausta, vaan hyväuskoisen nuoren (alaikäisen) naisen vedättämistä erilaisiin intiimeihin tilanteisiin. Olin 11-vuotias, kun silloinen opettajani
kommentoi epäsuorasti kehittyneisyyttäni. En tiedä, onko siitä vai mistä tullut minulle sellainen olo, että nainen on esine, jota voidaan käyttää ja kohdella miten sattuu, ja täten antautunut erilaisiin tilanteisiin, jotka todennäköisesti ovat syöneet itsetuntoani. Olen myöhemmin kahdessa työpaikassani tullut kiusatuksi. Ikään kuin olisin antanut kaiken
tapahtua, ikään kuin minussa olisi joku vika, että juuri minua saa kohdella huonosti.

Mitähän minun pitäisi tehdä?

Elisa, 37 v.

VASTAUS: Kerroit, että sinulla on hyvät hoitosuhteet ja että saat apua masennukseesi. On tärkeää, että puhut kaikista asioita lääkärillesi, myös pakkosyömisestä. Ei siinä ole mitään hävettävää. Jokainenhan kehittää jonkin tavan purkaa ahdistustaan; syöminen, juominen, juokseminen.... Mikä tahansa, mikä jonkin verran tuntuu auttavan. Varmaankin terapiassa olette miettineet myös erilaisen hyväksikäytön vaikutusta elämääsi ja avioliittoosi, erityisesti seksuaalisuuden alueella. Kuka tahansa voi tulla hyväksikäytetyksi ja kiusatuksi. Kukaan ei sitä halua. Oli väkivallan, hyväksikäytön tai kiusaamisen aste mikä tahansa, niin tekijä on aina siitä vastuussa, ei kohde.

Ehkä sinun pitäisi seksin osalta vielä tarkemmin miettiä, mitä sinä itse haluat. On mahdollisuus haluta, jos voi myös olla haluamatta. Miehesi on kertonut omista fantasioistaan ja kertomasi mukaan hän myös tietää, mistä sinä pidät. Kannattaa silti miettiä omia rajoja: mikä on sinulle mahdollista. Eihän kukaan voi täyttää kaikkia toisen toiveita. Toisaalta parisuhteessa on kysymys myös siitä, että tekee jotain vain siksi, tai enimmäkseen siksi, että se on toiselle tärkeää. Mutta jokaisella on olemassa raja: mihin asti voin joustaa ja olla toiselle mieliksi. Se raja pitää asettaa jokaisen itse, tai muuten tulee hyväksikäytetyksi tavalla tai toisella.

Kerroit kuinka paljon panostat suhteeseenne: kuuntelet, kiität, kehut, huomioit, osoitat hellyyttä, olet lähellä, hoidat kotia, peset auton. Olet opetellut puhumaan tunteistasi. Menet oman mukavuusalueesi ulkopuolelle tehdäksesi niitä asioita, mitkä ovat puolisollesi tärkeitä. Kuitenkin toisaalta kirjoitat, ettet jaksa panostaa suhteeseen niin paljon kuin olisi tarvetta. Minusta panostuksesi on melkoinen! Mitä voisit vielä tehdä enemmän?

Kerro sinä puolisolle, mitä häneltä tarvitset? Mitä tarvitset ja haluat seksiin liittyen? Mitä et halua? Mitä haluaisit häneltä kuulla? Mistä tietäisit, että puolisosi on yhtä sitoutunut suhteeseen kuin sinä?

Heikki
Perheneuvoja

KYSYMYS: Minusta on jo pitkän aikaa tuntunut etten jaksa tätä avioliittoani. Tämä tunne on jatkunut 3 vuotta ja olen lapsen takia yrittänyt pitää tätä yllä. Meillä oli läheinen suhde miehen kanssa ennen avioliittoa mutta lapsen syntymän jälkeen kaikki muuttui.

Tuli tekstiä aika pitkästi, mutta tämäkin jo helpotti oloa.

Voimaton, 44v

VASTAUS: Teillä oli läheinen ja hyvä suhde, kunnes lapsi syntyi. Silloin kaikki muuttui. Näin usein käy. Kaikki muuttuu, elämä ei jatku sellaisena kuin se oli. Lapsen syntymä muuttaa parisuhteen kolmiosuhteeksi. Parisuhteeseen tulee kolmas. Se ei ole yksinkertaista. Kolmiosuhde pitää jotenkin jokaisen ratkaista. Olette molemmat onnistuneet luomaan hyvän suhteen lapseenne. Hän on molemmille kaikki kaikessa. Hyvä näin. Molemmat rakastatte lastanne yli kaiken. Sitä lapsi juuri tarvitsee, vanhempien varauksetonta rakkautta. Kaikessa ihanuudessaan lapsi on kuitenkin haaste parisuhteelle. Lapsi saa osakseen tiedän molempien rakkauden, mutta sinulle jää tunne, että et ole miehellesi mitään. Onkohan hänellä samanlainen tunne?

Teille on käynyt niin, että keskiöön on noussut molempien suhde lapseen. Tämä on tapahtunut teidän kahden välisen rakkaussuhteen kustannuksella. Näin monelle käy. Lapsen syntymä on suuri muutos. Teistä on tullut perhe. Usein käy niin, että tässä elämäntilanteessa oman lapsuuden perheen asiat nousevat mieleen, tai ainakin vaikuttavat tiedostamattomalla tavalla. Millainen on hyvä perhe? Minkälainen äiti haluan olla? Minkälainen isä? Minkälainen puoliso? Olette molemmat kasvaneet omissa perheissänne, ehkä erilaisissa. Minkä mallin itse
olette saaneet?

Lapsen syntymän myötä olette molemmat muuttuneet myös ihmisinä, yksilöinä. Teille on tullut uusi rooli, joka on nyt keskeinen osa identiteettiänne. Naisesta on tullut myös äiti ja miehestä on tullut myös isä. Onko teille käynyt niin, että tuo sana "myös" on unohtunut:
naisesta on tullut vain äiti, ja miehestä vain isä. Ainakin tuntuu että nämä äidin ja isän roolit ovat niin pinnalla olevia, että parisuhde, naisen ja miehen välinen suhde, on jäänyt taka-alalle. Näin ainakin voisi päätellä, kun kirjoitat: "mies sanoo, että keskitytään nyt vain
lapseen." Kirjoitat omista ajatuksistasi: "olen lapsen takia yrittänyt", ja toisaalta: "jo lapsenkin takia meidän pitäisi erota". Entä teidän itsenne takia?

Parisuhteessa joudutaan lapsen syntymän jälkeen etsimään ja rakentamaan uudestaan läheisyyttä ja yhdessä olemisen tapaa. Ehkä tämä on teillä vielä tekemättä. Järjestäkää kahdenkeskistä aikaa niin, että voitte puhua siitä, mitä teillä kahdella alun perin oli. Millainen suhde teillä oli ennen lapsen syntymää? Miten te haluaisitte ainakin yrittää huomioida toistanne naisena ja miehenä.? Miten äidin ja isän rooli on muuttanut teitä? Mitä hyvää näette toisissanne äitinä ja isänä?

Heikki, perheneuvoja

KYSYMYS: Minä olen pettäjä. Olen se toinen osapuoli tarinassa, jonka mieheni kirjoitti tänne. Ihastuin työkaveriin, juttu kesti pari kuukautta. Siitä kuukauden verran tapailimme, kävimme muutaman kerran kävelyllä ja kahvilla. Sitten jäimme kiinni, kun toisen osapuolen vaimo tutki miehen kännykkää. Minun oli pakko kertoa miehelleni, muuten ihastuksen vaimo olisi tehnyt sen. En jaksa ruotia tähän kaikkea, mitä siitä seurasi. Haluan vain purkaa jonnekin tämänhetkisiä tunteitani.

Minun pitäisi nyt tukea miestäni kaikin tavoin. Ja parhaani minä yritän. Mutta kuka tukee minua? Minä koen pitäväni kahta ihmistä pystyssä, mutta kuka pitää pystyssä minua? Petetyille kyllä on paljon tukea ja ymmärrystä, mutta pettäjille ei mitään. Ilmeisesti olemme lähtökohtaisesti niin pohjasakkaa, että ei meitä kannata ymmärtää eikä tukea. On niin paha olla, tuntuu kuin joku puristaisi sydäntä nyrkissä. Niinkuin seisoisin kuilun reunalla. Olen niin rikki. Itkettää vain. En oikein jaksa tehdä mitään, en tavata ketään. Olo on arvoton. Voinko koskaan enää olla onnellinen? Kunpa saisin tekemättömäksi kaiken! Niin paljon siitä antaisin.

Nainen, 39 

VASTAUS: Hyvä pettäjä, kiitos koskettavasta pohdinnastasi. Otat esille hyvin tärkeän asian: kuka ymmärtäisi pettäjää. Kuka kuuntelisi sitä pahaa oloa, jota nyt tunnet. Koet, että kaikki ovat petetyn puolella, mutta sinun tuskaasi ja pahaan oloosi ei ymmärrystä heru. Olet yksin tuskasi kanssa.
Otat vastuun teostasi ja toivoisit, että saisit sen tekemättömäksi. Et syytä ketään: et miestäsi, et työkaveriasi, johon ihastuit. Et laita tapahtunutta myöskään olosuhteiden syyksi: sinulla on hyvä suhde puolisosi kanssa, jota et missään nimessä haluaisi menettää. Ainut syy, minkä olet löytänyt, on sinussa itsessäsi: koet eläväsi ikäkriisiä, ehkäpä mietit omaa naiseuttasi ja oman kehon vähittäistä muuttumista. Olet taitekohdassa omassa elämässäsi, realistisesti ajatellen noin elämäsi puolessa välissä: katselet sitä taaksepäin ja arvioit elettyä elämää samalla kun mietit mitä tulevaisuudelta haluaisit. Ehkäpä kaipasit siihen myös ulkopuolista näkökulmaa, jonka työtoverisi tarjosi kiinnostumalla sinusta. Kiinnostuksesta syntyi molemminpuolinen ihastus.  

Ihastumisia tapahtuu elämän varrella riippumatta siitä olemmeko parisuhteessa vai emme. Ihastumiselle emme mitään voi, se on tunne, joka vetää toisen puoleen. Ihastumisessa on kysymys hyväksyvästä ja ihailevasta katseesta.  Se tuntuu hyvältä, se saa aikaan tuntemuksia kehossa ja mielessä, koko olemuksessa. Ihastumisen tunnetta pakoon emme pääse, se valtaa meidät aika ajoin. Silloin haasteeksi tulee se, miten toimimme tuon tunteen kanssa. Ruokimmeko sitä vaikkapa salaisilla viesteillä ja tapaamisilla vai annammeko sen jäädä taaksemme ohimeneväksi hyvän olon tunteeksi. Kohdallasi kävi niin, että  ihastumisen tunne alkoi ohjata käyttäytymistäsi. Se vei sinut tielle, jota jälkeenpäin arvioiden et hyväksy etkä halua kokea uudestaan. Mietit, voitko koskaan enää olla onnellinen.

Ihastumisen tunteesta on vielä matkaa rakastamiseen. Ihastus tulee ja menee, sen vallassa näkee toisesta vain miellyttävät puolet. Rakastaminen on työtä, silmien avaamista sille, että haluaa rakastaa toista sellaisena kuin hän on – silloinkin, kun hän näyttää itsestään puolia, joita on vaikea hyväksyä.

Parisuhteesi kannalta tilanteenne on raastava. Juuri nyt et voi odottaa ymmärrystä mieheltäsi. Yrität tukea häntä samalla kun itseltäsi puuttuu tukija. Sinä taistelet omien syyllisyyden ja häpeän tunteittesi kanssa, miehesi mielessä myllertää pettymys, viha ja riittämättömyyden tunne.

Ehkä miehesi ei juuri nyt pysty kuulemaan, miten pahoillasi olet. Vie aikaa ennen kuin tunteet tasaantuvat sen verran, että voitte puhua tapahtuneesta rauhallisemmin. Silloin olisi hyvä päivittää parisuhteenne tila: mitä toisissanne arvostatte sekä millaisia odotuksia ja toiveita teillä on toisillenne. Pohtikaa myös, millä tavalla rakennatte luottamusta välillenne. Olette nyt kriisissä. Se on uhka suhteenne jatkumiselle, mutta se voi olla myös mahdollisuus johonkin uuteen suhteessanne – sellaiseen, mitä te molemmat kaipaatte ja toivotte hyvältä parisuhteelta.

Näissä tilanteissa auttaa usein ulkopuolinen näkökulma. Ottakaa rohkeasti yhteyttä pariterapeuttiin! Heitä löytyy yksityiseltä puolelta ja kirkon perheneuvonnasta.

Perheneuvoja Pirkko

Olemme olleet aviossa jo 14 vuotta. Ikää meiltä molemmilta löytyy 32 vuotta, eli kovin nuorina menimme naimisiin. Lapsia meille on annettu kolme. Arki on ainoastaan minun vastuullani. Käyn tällä hetkellä koulua, joten todella raskasta aikaa eletään. Kotityöt+lastenhoito+kouluarki=kaaos. Hermot ovat koetuksella. Itse tällä hetkellä poden huonoa omaatuntoa lasteni vuoksi, koska pinnani on jatkuvasti kireällä ja äyskin sekä huudan.

Tällä hetkellä perhepiirissä tapahtuu liikaa asioita, ja niidenkin vuoksi olen joutunut olemaan stressissä 4kk. Pelkään, etten jaksa enää kohta mitään.

Nainen, 32

Hyvä ystävä,

kirjeesi herätti monenlaisia ajatuksia. Elät stressaavaa vaihetta koulun ja vaativan kotielämän kanssa. Et saa voimia arjen elämiseen siitä, mistä niitä luonnollisesti pitäisi saada eli parisuhteesta. Olet kiukkuinen ärtyisä lapsille ja siitä podet huonoa omaa tuntoa. Murehdit myös sitä, että suhde mieheesi on niin lukossa, että et halua enää seksiä ja siitä on tullut stressin aihe.

Mikä lienee historia siinä, että vastuu kodista on kokonaan sinun harteillasi? Oletteko tehneet joskus sen suuntaisen sopimuksen? Olet yrittänyt ratkaista parisuhdeongelmaanne; olet ehdottanut yhteisen ajan viettämistä; kävely, avioparitapahtumat. Olet rukoillut perhe-elämänne puolesta. Edelleen sanot olevasi umpikujassa.

Mielessäni kävi kysymys, millä sävyllä olet tehnyt ehdotuksia miehellesi. En ihmettelisi, jos äänensävysi olisi ärtynyt, koska olet pettynyt ja turhautunut. Tahtoo vain olla niin, että hyvät ehdotukset valuvat hukkaan pelkän äänensävyn vuoksi (tämä on oikein tutkimustulos). Mietin myös, miksi mies ei lähde esim. parisuhdetapahtumiin. Ajatteleeko hän, että niistä ei ole mitään apua tai eikö hän itse koe mitään ongelmaa suhteessanne vai syntyykö haluttomuus sävystä, jolla otat asian puheeksi?

Millaisen kirjeen miehesi olisi kirjoittanut? Mitä hän haluaa suhteestanne ja perhe-elämästä? Saako hän olla oma itsensä. ? Kysy suoraan tai yritä eläytyä hänen tilanteeseensa. Kirjeestäsi pilkahtaa, että hänessä on myös hyviä puolia, koska sinulla on tunteita häntä kohtaan ja tunnet välistä lämpimiä ailahduksia nähdessäsi hänet.

Tosiasia kuitenkin on, että perheenne työnjakoon pitäisi saada muutos. Tällaisenaan se ei toimi. Sinulla on liikaa vastuuta ja kuormittuminen aiheuttaa negatiivisen vuorovaikutuksen kehän. Luulen, että tämän turhautumisen takia myös seksihalut ovat hiipuneet.

Olette asuneet erillään jonkun aikaa. Mistä silloin halusitte eroon? Mikä sai teidät muuttamaan yhteen, vaikka koit tuon ajan hyvänä. Päättelin, että syy liittyi
lapsiin, en tiedä olenko väärässä. Lapset ovat riittävä syy parantaa parisuhdetta, jotta myös lapsilla olisi turvallista elää. Toivot, että koulun loputtua tilanne muuttuisi. Samalla itsekin epäilet, miksi se muuttuisi. Minäkin pelkään, että mikään ei muutu parisuhteessanne senkään jälkeen.

Mitä jos näyttäisit tämän vastauksen miehellesi. Ehkä se herättäisi keskinäistä keskustelua. Jotenkin jaksan uskoa, että teissä vielä on ainesta pelastamaan parisuhteenne ja löytämään toisenne uudelleen.

Lämpimin terveisin,

perheneuvoja Saara

Hei,

Toivottavasti voitte antaa vinkkejä miten voisimme edetä asiassa!
Nainen, 31

Hyvä surullinen

Olet ristiriitaisessa tilanteessa. Olet elänyt 10 vuotta hyvässä parisuhteessa. Olette panostaneet paljon suhteeseenne etkä halua menettää sitä, vaikka tulevaisuuden toiveet ovat sinulla ja kumppanillasi erilaiset.

Rakastat miestäsi ja sinä olet hänelle tärkeä, koska hän pelkää sinun jättävän hänet, jos hän ei halua lapsia. Ristiriitanne yksinkertaisuudessaan on se, että sinä haluat perustaa perheen ja saada lapsia ja mies taas haluaa mieluummin keskittyä uran luomiseen. Siinä lapset olisivat hidaste.

Sinulla on vaakakupissa hyvä mies ja hyvä parisuhde ja toisessa kupissa on perhe-elämä ja mahdollisesti lapset (todennäköisesti eri miehen kanssa). Miehellä on vaakakupissa hyvä parisuhde ja rakastamansa nainen ja toisessa urakehitys. Miten asettelet näitä neljää palasta? Miten miehesi asettelee niitä? Sinun näkökulmasta on valittavana hyvä parisuhde ja miehen ura tai perhe-elämä jonkun muun miehen kanssa. Miehen näkökulmasta valittavana on hyvä parisuhde ja perhe-elämä tai urakehitys ilman sinua. Minkä painoarvon annatte millekin osaselle? Kaikkea haluamaansa ei voi saada yhtä aikaa.

Olet luottanut, että aika tekee tehtävänsä ja rikkaan ja monipuolisen yhteisen elämän jälkeen myös mies haluaisi vakiintua. Olet odottanut ja antanut lisäaikaa. Joku sinussa sanoo, että aikaa ei ole loputtomiin.

Kuulosti hyvältä, kun kerroit, että olette puhuneet ristiriidastanne hyvässä hengessä. Voisitteko jatkaa puntarointia samassa ilmapiirissä? Punnitkaa vaihtoehdot ja antakaa niille painoarvot. Ehkä löydätte hyvässä hengessä lopputuloksen. Tietysti on epärealistista odottaa, että odotusten vastaisen lopputuloksen jälkeen voisitte siinä hetkessä olla onnellisia, mutta totuus tekee vapaaksi pitkällä tähtäimellä. Sillä tiellä voi onni löytyä uudelleen, koska silloin ollaan oikealla tiellä.

Jos odottelet ja toivot asioiden järjestyvän, silloin sinun on opeteltava suostumaan siihen lopputulokseen, mihin asiat itsestään päätyvät ja löytää onni siitä. Niinkin voi elää.

Edessäsi on monenlaisia polkuja. Teet hyvin, kun pysähdyt ja tarkastelet jokaista niistä. Toivon, että joku polku selkeästi vahvistuisi ja voisit sitoutua siihen. Silloin voisit sydämestäsi todeta: tämä on minun/meidän elämämme.

Sytytä kynttilä pimeneviin iltoihin
Perheneuvoja Saara

Olen 40-vuotias nainen ja ollut naimisissa jo 20 vuotta saman miehen kanssa. Meillä on kolme lasta, 19-, 17-, 12-vuotiaat. Miehellä on ollut tai on edelleen avioliiton ulkopuolinen suhde. Hän jäi kiinni ja lupasi lopettaa. Hän on jäänyt kiinni jo lukuisia kertoja.

Onko meillä mielestäsi enää mitään mahdollisuuksia jatkaa liittoamme?
Nainen, 40

Hyvä Rouva!

Mietit onko liitollanne mahdollisuuksia jatkua miehesi juomisesta, huutamisesta ja huorittelusta sekä mahdollisesta ulkopuolisesta suhteesta huolimatta. Et löydä lasten lisäksi mitään suhdettanne ylläpitävää voimaa. Jos ystäväsi kertoisi sinulle tämän saman omasta elämästään, mitä ajattelisit?

Pariterapiasta et usko mitään hyötyväsi, koska arvelet, että miehesi puhuisi terapeutin puolelleen. En väitä etteikö sellainen olisi mahdollista, mutta ainakin se olisi terapeutin vakava virhe. Terapeutin tulee olla mahdollisimman puolueeton ja neutraali, eikä asettua kummankaan puolelle toista vastaan. Oma kokemukseni pariterapiasta on, että siinä lähes mikä vaan on mahdollista, jos molemmat haluavat. Mutta tämä tarkoittaa, että molemmat osapuolet aidosti haluavat muutosta ja sitoutuvat siihen ja toisiinsa. Arveletko, että teillä olisi halua tällaiseen? Pariterapiassa voi pysähtyä myös pohtimaan sitä, onko suhteella ylipäätään jatkumisen mahdollisuuksia.

Miehesi sanoo, ettei halua eroa ja että eropäätös olisi kokonaan sinun vastuulla. Eikö miehesi näe omilla teoillaan mitään yhteyttä mahdolliseen eroon? Mitä sinulle merkitsee se, että miehesi pyrkii saamaan tilanteen näyttämään siltä, että sinä yksin olisit vastuussa mahdollisesta erosta? Tekeekö se sinusta esimerkiksi syyllisen tai vaikeuttaako se valinnan tekemistä? Miksi suostuisit kantamaan kaiken vastuun yksin? Ainakin omassa mielessäsi voit laittaa vastuuta sinne minne se kuuluu.

Minä en osaa ottaa kantaa siihen, onko liitollanne jatkumisen mahdollisuuksia. Se riippuu teistä. Kehotan sinua kuuntelemaan itseäsi. Jos tarvitset tukea oman äänesi ja varmuuden löytämiseksi, voit hankkiutua yksilöterapiaan. Siellä voit rauhassa miettiä, mitä todella haluat ja punnita vaihtoehtoja. Samaa voit tehdä myös ystävien ja muiden luotettujen ihmisten kanssa.

Toivon sinulle rohkeutta ja selkeyttä!
Perheneuvoja, Iiris

Voinko vielä luottaa mieheni rakkauteen ja uskollisuuteen? Siis yhteiseen onnelliseen tulevaisuuteen? Olemme mieheni kanssa tavanneet viisi vuotta sitten molempien avioerojen aikoihin. Meillä on nyt kolme yhteistä lasta ja miehelläni on kaksi teini-ikäistä lasta aikaisemmasta liitosta. Mieheni avioero oli rankka; riitoja ja lasten manipulointia. (Heidän liittonsa oli hänen sanojen mukaan riitaisa, vaimo mustasukkainen ja alkoholi ongelema. Lasten huolehtiminen oli jäänyt hänelle.)

Luotin häneen täysin kunnes jostain tuli epäilykset mieleen. Olen pystynyt katsomaan itseäni peiliin ja huomaan unohtaneen itsessäni naisen ja jättänyt hänet lasten varjoon. Pystynkö luottamaan ja rakastamaan? Olinko vain unelma paremmasta perheestä? Haluan jatkaa hänen kanssaan, mutta tuleeko tällaista lisää? Tuntuu kuin hän
valehtelisi vähän väliä. Käytös on kyllä muuttunut minua ja lapsia kohtaa positiivisemmaksi ja haluaa olla enemmän kanssamme. Läheisyyteen olemme molemmat kiinnittäneet huomiota. Itse olen nyt 34-vuotias ja mieheni 43.
Nainen, 34

Hyvä ystävä,

Elämässäsi on tapahtunut lyhyen ajan sisällä paljon asioita. Ero, uusi kumppani, työntäyteinen elämä uusperheen äitinä remontin keskellä ja tiuhaan tahtiin syntyneet yhteiset lapset. En ihmettele, että olet väsynyt. En ihmettele, että olet ollut kädet täynnä lasten hoitoa ja arkea. Miehesi on ehkä ollut helpottunut, kun nyt lastenhoidosta ei jää yhtä suurta siivua hänelle kuin aikaisemmassa suhteessa.

Ymmärrän, että miehesi kontaktit muihin naisiin ovat loukanneet sinua ja huolestuttaneet, Onneksi ne ovat tulleet ilmi, sillä pitkään jatkuneet salasuhteet vievät pohjan pois luottamukselta.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että miehesi on sanoutunut irti ulkopuolisista suhteista ja sitoutunut teidän perheeseenne. Ehkä hän on puntaroinut mitä seurauksia suhteiden jatkamisella on ja miten suuri riski ne ovat teidän perhe-elämällenne.

Osoitat suurenmoista kypsyyttä kertoessasi, että olet alkanut miettiä omaa käyttäytymistäsi; omistautumista lasten hoitoon ja mies on jäänyt vähälle huomiolle. Kerrot, että olet unohtanut itsessäsi naisen ( niinhän käy usein pienten lasten kanssa arjen pyörityksessä). Ihailen sinua, että olet uskaltanut katsoa omaa osuuttasi teidän parisuhteessa. Miehen osuudessa on moittimisen aihetta ja usein tällaisissa tilanteissa keskitytään siihen, mitä toinen on tehnyt väärin.

Ilmeisesti olet jo muuttanut omaa toimintatapaasi, kun huomaat että miehen käytös on muuttunut positiivisemmaksi sinua ja lapsia kohtaan ja hän haluaa olla enemmän kanssanne. Vahvistakaa näitä hetkiä. Unohda hetkeksi noissa yhteisissä hetkissä ikävät tapahtumat ja keskity iloitsemaan siitä, että nyt olette yhdessä. Tehkää sellaisia asioita, joita teitte suhteenne alussa. Voitteko järjestää edes pieniä kahdenkeskisiä hetkiä? Lapsiperheessä kahdenkeskinen aika supistuu usein minimiin. Sen sisällöksi tulee helposti ongelmien käsittely, jolloin niitä alkaa karttaa.

Mieti, voitko luottaa? Luottamuksen menetyksen jälkeen täydelliseen luottamiseen päästään harvoin, mutta pienemmänkin luottamuksen kanssa voi elää. Luottamus vahvistuu koko ajan kun toinen osoittautuu luottamuksen arvoiseksi. Perheeseen sitoutuminen ja yhteisen ajan lisääntyminen ovat vahvistamassa luottamusta.

Luottaminen on aina riski. Kuitenkin luottamus lisääntyy vain luottamalla. Jatkuva epäily vie voimia ja estää antautumasta suhteeseen. Iloitse siitä, mikä tällä hetkellä on totta. V.ahvista sitä, mikä tällä hetkellä toimii. Luottamalla et häviä mitään, epäluottamuksen ruokkimisella häviät sitäkin enemmän. Luottamisen kokeminen saa usein aikaan sen, että toinen haluaa olla luottamuksen arvoinen.

Jos luottamisen jälkeen joudut pettymään, et siltikään ole hävinnyt mitään. Todellisuuden paljastuminen kertoo sinulle, että jatkuvasti pettävä kumppani on epäluotettava eikä ole sinun luottamuksesi arvoinen.
Sinä myös haluat elää tässä suhteessa. Elä siinä täysillä. Minusta näyttää, että uusi alku on jo tapahtunut. Käytit nimimerkkiä ”Unelma onnesta”. Millainen sinun mielestäsi on unelmien parisuhde? Mitkä noista unelmistasi piirteitä ovat toteutuneet teidän suhteessanne? Mitkä voisivat toteutua? Mitä voit tehdä unelmien toteutumisen eteen? Mitkä unelmista eivät ehkä koskaan toteudu? Luovu niistä, niin et pety jatkuvasti. ”Totuus tekee vapaaksi” ja se tarkoittaa, että realistinen käsitys oman parisuhteen mahdollisuuksista; vahvuuksista ja heikkouksista, vapauttaa rakentamaan niin hyvää parisuhdetta kuin se on teille mahdollista.

Syksyyn kallistuva kesä on kypsymisen aikaa. Sitä toivon myös suhteellenne. Onni voi olla erilainen kuin unelmien onni. Silti se on onni, joka sulostuttaa elämää.

Löytämisen iloa toivoo
Saara, perheneuvoja