Olen 40-vuotias nainen ja ollut naimisissa jo 20 vuotta saman miehen kanssa. Meillä on kolme lasta, 19-, 17-, 12-vuotiaat. Miehellä on ollut tai on edelleen avioliiton ulkopuolinen suhde. Hän jäi kiinni ja lupasi lopettaa. Hän on jäänyt kiinni jo lukuisia kertoja.
Ensin ajattelin yrittää, mutta nyt ei ole enää haluakaan. En tunne miestäni kohtaan enää mitään. En halua häntä, eikä seksikään hänen kanssaan enää tunnu miltään. Olen käynyt mielessäni eroprosessia ja puhunut miehellenikin erosta. Hän ei halua eroa ja sanoo, että jos erotaan, niin se on vain ja ainostaan minun päätöksestäni. Hän sanoo rakastavansa minua ja näkee minut nyt uudessa valossa. Olen kuulemma muuttunut entistä seksikkäämmäksi ja haluttavammaksi. (Sitä varmaan olen muualla kuin kotona)
Vaikka mies on useita kertoja sanonut, että mitään suhdetta ei tähän naiseen ole niin silti aina jostakin kohdin tulee esille, että yhteydenpito on jatkunut ja näin ollen myös varmasti tapaamiset.
En ole halunnut lähteä enää vuosiin miehen ja hänen kavereiden tai työkavereiden kanssa ravintoloihin, koska en halua nähdä sitä alkoholin määrää, jonka hän juo, enkä ajatella sitä rahamäärää, jonka hän heihin ammentaa. Mies sanoo, ettei alkoholi ole ongelma vaikka kotiin tullaan niin, että jäädään eteiseen nukkumaan tai juuri ja juuri ryömitään vessaan oksentamaan. Jos itse lähden tyttöjen iltaan, niin olen huora ja saan hirveät huudot päälleni. ei sitä jaksa kuunnella. Olen viimeisen vuoden aikana miettinyt, mikä pitää meitä yhdessä enkä ole löytänyt syyksi kuin lapset.
Meidän on turha varmaan lähteä enää edes pariterapiaan, koska siellä minut lytättäisiin nurin. Mieheni on ollut hyvä puhumaan aina ja voittanut kaikki puolelleen, jos haluaa. Paras tyttöystäväni tietää asioistamme. Hän on vakaasti sitä mielä, että oman mielenterveyteni takia minun pitäisi erota vielä kun olen järjissäni.
Onko meillä mielestäsi enää mitään mahdollisuuksia jatkaa liittoamme?
Nainen, 40
Hyvä Rouva!
Mietit onko liitollanne mahdollisuuksia jatkua miehesi juomisesta, huutamisesta ja huorittelusta sekä mahdollisesta ulkopuolisesta suhteesta huolimatta. Et löydä lasten lisäksi mitään suhdettanne ylläpitävää voimaa. Jos ystäväsi kertoisi sinulle tämän saman omasta elämästään, mitä ajattelisit?
Pariterapiasta et usko mitään hyötyväsi, koska arvelet, että miehesi puhuisi terapeutin puolelleen. En väitä etteikö sellainen olisi mahdollista, mutta ainakin se olisi terapeutin vakava virhe. Terapeutin tulee olla mahdollisimman puolueeton ja neutraali, eikä asettua kummankaan puolelle toista vastaan. Oma kokemukseni pariterapiasta on, että siinä lähes mikä vaan on mahdollista, jos molemmat haluavat. Mutta tämä tarkoittaa, että molemmat osapuolet aidosti haluavat muutosta ja sitoutuvat siihen ja toisiinsa. Arveletko, että teillä olisi halua tällaiseen? Pariterapiassa voi pysähtyä myös pohtimaan sitä, onko suhteella ylipäätään jatkumisen mahdollisuuksia.
Miehesi sanoo, ettei halua eroa ja että eropäätös olisi kokonaan sinun vastuulla. Eikö miehesi näe omilla teoillaan mitään yhteyttä mahdolliseen eroon? Mitä sinulle merkitsee se, että miehesi pyrkii saamaan tilanteen näyttämään siltä, että sinä yksin olisit vastuussa mahdollisesta erosta? Tekeekö se sinusta esimerkiksi syyllisen tai vaikeuttaako se valinnan tekemistä? Miksi suostuisit kantamaan kaiken vastuun yksin? Ainakin omassa mielessäsi voit laittaa vastuuta sinne minne se kuuluu.
Minä en osaa ottaa kantaa siihen, onko liitollanne jatkumisen mahdollisuuksia. Se riippuu teistä. Kehotan sinua kuuntelemaan itseäsi. Jos tarvitset tukea oman äänesi ja varmuuden löytämiseksi, voit hankkiutua yksilöterapiaan. Siellä voit rauhassa miettiä, mitä todella haluat ja punnita vaihtoehtoja. Samaa voit tehdä myös ystävien ja muiden luotettujen ihmisten kanssa.
Toivon sinulle rohkeutta ja selkeyttä!
Perheneuvoja, Iiris