Suhdeklinikka

Olen mielestäni ollut onnellisesti avioliitossa jo 13 vuotta ja meillä on kolme lasta. Kaikki sujuu tasaisen tappavasti: töihin, lapset kouluun ja päiväkotiin. Harrastusten pariin illalla, ruokaa, nukkumaan, seksiä sopivasti. Noin vuosi sitten työporukassa tuli pussailtua työkaverin kanssa pienissä sievissä ja tuota pussailua on jatkunut tasaisen tappavasti aina tilaisuuden tullen ilman alkoholiakin. Lisäksi viestittelyä.

Miestäni kiinnostaa ihan erilaiset asiat, kuten metsästys, mökkeily, lukeminen. Minua urheileminen ainakin viisi kertaa viikossa.. Tämän takana on 24 kilon laihdutus ja 2-tyypin diabetes. Onko mieheni liian kiltti? Hän tämän laihtumisen ja liikuntainnostuksen on mahdollistanut hoitamalla lapset, kun olen pois. Lisäksi hän päästää minut laulamaan karaokea ja niin edelleen. Just lauantaina mieskaverini sanoi, että kuinka miehesi pystyy päästämään sut ulos tuon näköisenä, seksikkäänä, kauniina. Eikö han ole mustasukkainen? Hän ainakin lähtis mukaan. Miten lähteä, kun toisen pitää olla lasten kanssa.
Nainen 44

Hei,

Kerrot olevasi onnellisesti naimisissa - ja samalla rakastunut toiseen mieheen. Olet syystäkin hämmentynyt. Mitä tämä on? Mitä rakkaus lopulta on? Onko se oikea vihdoinkin astunut näyttämölle - vai onko rakkautta se arkinen elämä, mitä miehesi ja lastesi kanssa elät? Vai löytyisikö se todellinen rakkaus jostain tästä väliltä? Miten se sitten on elämässäsi yhdistettävissä? Tarvitaanko ero ja toinen suhde, vai voisiko nykyinen parisuhteesi löytää uutta potkua, niin että tarpeesi tulisivat paremmin huomioiduiksi? Entä mitkä mahtavat olla miehesi tarpeet, joita hän ei - ehkä kiltteyttään - tule ainakaan oma-aloitteisesti kertoneeksi? Onko niin, että teidän kummankaan ei ole helppo ilmaista syvimpiä tunteita toisillenne?

Tilanteesi on monelle tuttu. Olet valinnan edessä. Tunteittesi myllerryksessä pohdit tilannettasi myös järkevästi ja monelta kannalta. Miehesi mahdollistaa sinulle paljon sellaista, mikä muuten ei onnistuisi. Toisaalta kaipaat häneltä jotain sellaista, mitä salasuhteestasi saat. Juuri nyt on ennenkaikkea sinun itsesi mutta myös läheistesi kannalta tärkeää ratkaista, annatko salasuhteen mennä pidemmälle vai lopetatko sen tähän.

Kaksoiselämää et kauan jaksa, kuten annat viestissäsi ymmärtää. Sinun kannattaa miettiä, mitä ero merkitsisi sinulle, miehellesi, teidän yhteisille lapsillenne? Olisiko uudella suhteella tulevaisuutta? Päädyt sitten eroon tai salasuhteen lopettamiseen, joudut työstämään luopumisen surua.

Olisiko nyt kahdenkeskisen puhumisen paikka oman puolison kanssa? Arjen pyörityksessä sellaista ei ole aina helppo järjestää, mutta se vaiva kannattaa. Jos kahdenkesken puhuminen ei ota onnistuakseen, hakekaa ulkopuolista apua. Parisuhteeseen erikoistuneita asiantuntijoita löydätte sekä yksityiseltä puolelta että lähimmästä kirkon perheasiain neuvottelukeskuksesta.

Toivotan viisautta valintoihisi,
Pirkko perheneuvoja

Olemme yrittäneet rakentaa parisuhdetta kumppanini kanssa pian viisi vuotta. Olemme 47-vuotiaita, molemmilla on yksi lapsi aiemmasta liitosta, ja perusasiat on kunnossa.

Olemme umpikujassa. Minä rakastan kumppaniani ja varmaan sen takia siedän myös paljon sellaista, mitä ei tarvitsisi sietää. Kumppanini haluaa taas teiden eroavan, koska hän ahdistuu "mustasukkaisuudestani". Onko meillä mitään toivoa?
Nainen 47

Hei,

Kerrot parisuhteestasi, jossa on toimivuutta mutta myös paljon tyytymättömyyttä aiheuttavia asioita. Sinun kannaltasi hankalinta tuntuu olevan se, ettei kumppanisi halua sitoutua suhteeseenne samalla tavalla kuin sinä. Sanot rakastavasi kumppaniasi ja samalla epäilet hänen rakkauttaan sinua kohtaan. Mihin aikoinaan hänessä ihastuit? Mitä hänessä rakastat? Millaista käytöstä olet valmis hänen puoleltaan sietämään ja missä kulkee rajasi?

Pohtiessasi suhteenne jatkuvuutta sinun on tärkeää selvittää itsellesi, mitä suhteelta haluat ja mihin olet itse valmis. Riittääkö sinulle kumppanisi sitoutumisen aste? Oletko valmis elämään sen kanssa, että hänellä on paljon ystäviä, naispuolisiakin, joista sinä et juuri saa tietoa? Oletko omasta mielestäsi mustasukkainen, kuten kumppanisi sinut kokee, vai onko tarpeesi tietää hänen menemisistään sitä mitä itse koet parisuhteeseen kuuluvaksi?

Vanha totuus on, että kumppaniasi et voi muuttaa, mutta omaa suhtautumistasi häneen voit. Kuuntele itseäsi tarkkaan. Millaiseen muutokseen tunnet kutsua? Kuuntele sydämesi ääntä ja toimi sen mukaan.

Toivotan sinulle viisautta tällä matkalla,
Pirkko perheneuvoja

Kysyisin, että mitä voisimme mieheni kanssa tehdä, kun suhde mielestäni rakoilee aika paljon. Tilanteemme lyhykäisyydessään on siis tämä: esikoisemme syntyi 2008 ja aloimme rakentamaan taloa 2010. Syksyllä 2010 toinen lapsemme ilmoitti tulemisestaan.

Olen katsellut parisuhdeterapeutteja, mutta ne ovat melko kalliita. Voisimmeko tehdä kotona jotakin ratkaisevaa? Minusta myös tuntuu, että puolisoni ei näe suhteemme ongelmia tai pidä niitä vakavina. Pitäisikö vain luovuttaa, kun ei ole voimavaroja? Haluaisin, että parisuhteemme olisi kannatinkivi tässä muuten niin kamalassa tilanteessa, mutta usein tuntuu, että olisi ihan sama, jos jatkaisi yksin. Tässä siis lyhykäisyydessään tilanteemme. Kiitos vastauksesta!
Nainen 28

Hei,

Kertomasi perusteella en ihmettele, että olet väsynyt ja elämä tuntuu kaikin puolin raskaalta. Elätte elämän ruuhkavuosia. Kaiken keskellä olette kohdanneet suruista suurimman, oman lapsen yllättävän menetyksen. Tarvitsette paljon aikaa surun työstämiseen. Terapiassa voitte puhua menetyksestänne ja yhdessä surra lastanne.

Suru ei voi olla vaikuttamatta parisuhteeseenne. Kerrot riidoistanne, jotka ovat jatkuneet jo pitkään. Kuvaat riitoja sattuvasti surun vihaksi. Suru voi purkautua vihaksi ja riidoiksi välillenne reaktiona elämän epäoikeudenmukaisuuteen. Riidoissa kokemus itsestä toiselle rakkaana ihmisenä luonnollisesti kärsii - tulee tunne, etten ole toiselle tärkeä.

Koet, ettei puolisosi pidä suhteenne ongelmia vakavina, mutta itse mietit jopa eroa ratkaisuna tilanteeseen. Oletko kertonut hänelle, millaiset kysymykset sinua suhteessanne askarruttavat ja vastaavasti kysynyt, mitä puolisosi ajattelee? Tärkeää on myös kertoa, mikä suhteessanne tuntuu kummankin mielestä toimivalta.

Kysyt, mitä itse voisitte tehdä parisuhteenne parantamiseksi. Entä jos kääntäisitte riitanne kaipauksen kielelle, mitä kertoisitte toisillenne? Mitä pyytäisitte toisiltanne, mitä toivoisitte? Mahtaisiko riitojen takana olla salainen toive siitä, että toinen ottaisi syliin, lohduttaisi ja pitäisi hyvänä, kantaisi kun itse ei jaksa? Tätähän sinä taidat toivoa parisuhteeltasi; mahtaisiko miehelläsi olla samansuuntainen toive? Entä jos kysyisit häneltä, mitä hän suhteeltanne odottaa? Ja kertoisit myös omat odotuksesi? Saattaa olla, että läheisyyden ja seksinkin voisi ottaa samalla puheeksi. Voisitte ehkä yhdessä muistella, millaista seksi oli suhteenne alussa? Entä raskausaikanasi ja kun lapsenne syntyivät? Entä kun teitä kohtasi raskas suru? Ehkäpä voisitte keskustella myös siitä, millaisesta läheisyydestä kumpikin nauttii.

Pariterapiasta olisi teille hyötyä meneillään olevan terapian jatkoksi. Ottakaa asia puheeksi terapeuttinne kanssa ja tehkää teille toimiva hoitosuunnitelma.
Perheneuvoja Pirkko

Olemme kohta kymmenen vuotta yhdessä ollut pari. Mieheni on minua neljä vuotta vanhempi. Seksi on ollut viime vuosina vähäistä, vain muutaman kerran vuodessa. Vaikka harrastamme seksiä pääsääntöisesti selvin päin, on miehelläni ollut vaikeuksia säilyttää erektio loppuun saakka. Tästä on nyt tullut niin sanottu olohuoneen vaaleanpunainen elefantti: en uskalla tehdä aloitetta, sillä pelkään, ettei mies enää pysty suoriutumaan.

Asiaa ei helpota se, että oikeastaan haluaisin lapsen ja hedelmälliset päivät alkavat tässä iässä olla luetut.
Nainen 37

Hei,

Hyvä, että päätit ottaa asian esille. Seksiin liittyvät kysymykset ja ongelmat ovatkin usein juuri sellaisia, että niitä on vaikea ottaa puheeksi. Käy juuri niin kuin sinullekin: asiaa ei uskalla tai halua ottaa puheeksi kumppanin kanssa, koska pelkää aiheuttavansa toiselle paineita tai jopa loukkaavansa häntä. Kuitenkin varsin todennäköistä on, että mietitte molemmat samoja asioita. Melko varmaa on, että jo asian puheeksi ottaminen miehesi kanssa auttaa teitä askeleen eteenpäin. Nyt olette monelle muullekin tutussa tilanteessa, jossa seksiä ei harrasteta, eikä siitä puhuta.

On lähes mahdotonta arvailla miehesi erektio-ongelman syitä. Kun syitä ei tiedä, niin mielikuvitus kyllä keksii niitä. Itse ajattelit, että syynä voi olla, se ettei miehesi halua sinua tai että hänellä on toinen nainen. Syyt voivat olla kuitenkin aivan jotain muuta. Elämäntavoilla on merkitystä, jotkut sairaudet ja lääkkeet vaikuttavat asiaan. Myös psyykkiset syyt saattavat olla riittävä selitys: masennus, stressi, uupuminen.

Erektio-ongelmat ovat varsin yleisiä eri-ikäisillä miehillä. Toisinaan puhutaan tarpeettomasti erektiohäiriöstä, vaikka kyse on normaalista jaksamisen vaihtelusta. Tämä vain nostaa suorituspaineita entisestään. Satunnainen ongelma erektion kanssa on aivan tavallista ja saattaa selittyä hyvinkin arkisilla asioilla. Kaikilla on satunnaisia häiriöitä.

Kirjoitit, että purat turhautumistasi masturboimalla, ja mietit pitääkö asennoitua loppuelämään ilman seksiä. Masturbointi on aivan hyvä keino seksuaalisuuden toteuttamiseen. Eikä missään tapauksessa tarvitse asennoitua elämään ilman seksiä. Seksiä ja läheisyyttä voi kokea monella tasolla kumppanin kanssa. Sitä paitsi erektiohäiriöitä voidaan hoitaa.

Voisit ottaa asia puheeksi esimerkiksi kysymällä mieheltäsi, millaisesta läheisyydestä hän nauttii. Voisitte keskustella siitä, millainen hellyys ja kosketus ja lähellä olo tuntuu teistä hyvältä. Sinun kannattaa kertoa hänelle omista ajatuksistasi ja tunnelmistasi. Kerroit, että haluaisit lapset. Onkohan tämä sellainen asia, josta olette keskustelleet miehesi kanssa? Puhumattomat asiat vaikuttavat usein arvaamattomalla tavalla ja heijastuvat niin seksiin kuin kaikkeen muuhunkin läheisyyteen.

Heikki, perheneuvoja

Ahdistaa. Olen 27-vuotias ja mieheni muutaman vuoden vanhempi. Naimisissa ollaan oltu nyt neljä vuotta ja viimeisen vuoden olen pohtinut, miksi olemme yhdessä, sillä olemme täysin erilaisia ihmisiä. Olen kouluttautunut unelma-ammattiini ja suhtaudun työhöni lähes intohimoisesti, mutta mieheni ei ole löytänyt elämälleen suuntaa. Minä haluaisin seksiä, mies ei ollenkaan. Minä ilmaisen itseäni puheella, hän mököttämällä. Minulla on paljon ystäviä, miehelläni ei juurikaan. Minä luen paljon, miestä kirjallisuus ei kiinnosta. Esimerkkejä löytyisi satoja.

Olen turhautunut, kiukkuinen, pettynyt, peloissani ja valmis eroamaan, jos tilanne ei parane, sillä näin en enää pysty jatkamaan. En halua olla itseäni vanhemman miehen äiti. Soitin seurakunnan perheneuvontaankin, josta kehotettiin soittamaan viikoittain ja kyselemään jonotilannetta. Ilman apua emme saa puhuttua. Olen kertonut miehelleni erohaluistani ja hän meni palasiksi. En tiedä kannattaako edes yrittää, kun minulla on koko ajan paha olla, onko meillä mitään toivoa?
Nainen, 27

Hei!

Kiitos viestistäsi. Hyvä, että kirjoitit. Tilanteesi kuulostaa tosi kurjalta. Mietin, kirjoititkohan sitä jonkun erityisen synkän mielialan vallassa vai koetko noin jatkuvasti?

Kerroit monia asioita, joissa olette erilaisia. Jos tekisit listan niistä asioista, jotka ovat teille yhteisiä, minkähänlainen siitä tulisi? Joskus on hyvä mielessään tai ihan paperilla asettaa suhteen positiiviset ja negatiiviset asiat ikään kuin vaa'an kahteen kuppiin. Miten kupit asettuvat? Jos negatiivisten asioiden kuppi painaa selvästi enemmän pysyvästi, on ihan aihettakin miettiä muutosta.

Osaat eritellä hienosti tunteitasi. On ihan ymmärrettävää, että olet turhautunut ym. Mietit eroa, mikäli tilanne ei tästä parane. Voisit pohtia ihan konkreettisesti, mitä se tilanteen parantuminen tarkoittaisi. Millaisia muutoksia toivot ja tarvitset? Mihin itse olet valmis? Miehesi voi olla helpompi saada kiinni siitä, mitä tarkoitat, kun kerrot hänelle selkeitä muutostoiveita.

Miehesi selvästikin on tyytyväisempi suhteeseenne. Voi olla, että avioliittonne tällaisenaan on hänelle ihan hyvä. Koska eropuheesi olivat hänelle niin suuri järkytys, hän ei selvästikään ole nähnyt sinun pahoinvointiasi. On tärkeää, että kerrot hänelle näitä samoja ajatuksia, joissa tässä kirjoitit. Olisi hyvä, että miettisitte molemmat millaista elämää ja minkälaisessa parisuhteessa haluatte elää. Ja sitten arvioikaa realistisesti sopivatko toiveenne yhteen.

Toivottavasti olet soittanut uudelleen sinne perheneuvontaan. Soita taas. Aikoja vapautuu ja joku niille aina pääsee. Aloita keskustelu jo kotona tai kirjoita kirje tai sähköposti, jos se tuntuu helpommalta. Tärkeintä on, että ryhdyt tekemään jotakin tilanteen muuttamiseksi.

Toivon sinulle sellaisia muutoksia elämääsi, että sinulla olisi taas hyvä mieli ja iloa ja rakkautta elämässäsi!

perheneuvoja, Paula

Hellyys on hakusessa, kyllä. Ei ole kosketusta vaikka olen kertonut että minussa on paljon kohtia jotka odottavat kosketusta. Kysymys kyllä kuuluu, että naidaanko tai annatko? Ei silloin kyllä innosta eikä kiinnosta, siksipä seksiä suhteessa on tosi vähän. No takana on 30 vuotta yhteistä aikaa, mutta kun se hellyydenkaipuu ei katoa minnekään. Jos joskus saan kosketusta, niin se ei ole hellää vaan kohtalaisen kovakouraista sivelyä mielestäni. Jos minä kosketan niin kosketukseni on kuulemma hiplaamista tai kutittamista. Mikä siis neuvoksi yhteisen sävelen löytymiseen? Jäämme kohta kahden, kun viimeinenkin lapsista lentää pesästä ja se pelottaa.
Nainen, 50v

Hei!
Kiitos kysymyksestäsi. Olet tärkeän asian äärellä.

Ihan ensiksi onnittelut pitkästä liitosta! Teillä on epäilemättä ollut kestävyyttä, riittävästi tahtoa ja monia osa-alueita, joilla menee ihan hyvin, kun olette pysyneet yhdessä noin suuren osan elämästänne.

Juuri nyt teillä on suhteenne kannalta tuhannen taalan paikka. Lapset ovat kohta lentäneet pesästä ja loppuelämänne elätte kahdestaan, jos niin haluatte. Tämä on sellainen kohta, jossa parit joskus vasta havahtumaan huomaamaan toisensa ja parisuhteensa. Monesti kosketus ja läheisyys ovat jääneet jonnekin matkan varrelle. Teillä niitä kuitenkin vielä on. Olette onnistuneet pitämään seksuaalisen suhteenne hengissä, vaikka se ei ihan sellaista nyt olekaan kuin toivoisitte.

Yhteistä teillä on toisen kosketuksen kaipuu. Se on tärkeää ja sille on hyvä rakentaa. Pidän lauseestasi "minussa on paljon kohtia, jotka odottavat kosketusta". Se on kaunis. Tuntuu, että sellainen viesti ei voisi jättää miestä kylmäksi. Kuulikohan hän sen varmasti? Kerro se uudestaan, hyvänä hetkenä, jolloin hän on vastaanottavainen sanoillesi.

Mies ilmaisee läheisyyden kaipuunsa ronskimmin. Naisena ymmärrän, että nuo mainitsemasi aloitusrepliikit eivät ihan heti saa syttymään. Jotta pääsisitte yhdessä samaan tunnelmaan, miehesi olisi tärkeää saada tietää, millaisesta lämmittelystä sinä pidät. Kun teillä on noin pitkä yhteinen taival, uskon, että näistäkin asioista on joskus ollut puhetta. Aina se ei vaan riitä, että niistä on puhuttu joskus. On aika päivittää nämä tärkeät asiat. Ilmaise, että sinäkin toivot, että teidän seksielämänne voisi vilkastua ja kerro, mikä sinut saa syttymään ja mikä taas sammuttaa halusi. Viesti menee parhaiten perille, kun käyttää minä-viestejä ja välttää syyttelyä.

Se, että olette erilaisia, olette mies ja nainen, käy hyvin ilmi myös tavoissanne koskettaa ja siitä, miten haluaisitte tulla kosketetuksi. Tässä tapauksessa ohje "tee toiselle, niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän" ei toimi. Molempien on tärkeää sekä ilmaista omat toiveenne että ottaa toisen toiveet huomioon. Ei ole kyse siitä, että toinen tapa olisi väärä. Me vaan olemme erilaisia ja koemme asiat eri tavalla.

Viimeisenkin lapsen muuttaminen pois kotoa vapauttaa teidät monella tavoin. Sitten teillä on mahdollisuus rakastella milloin vain se molemmille sopii ja missä vain. Tämä voi olla ihan uudenlaisen seksuaalisen suhteen aikaa. Sitä ei kannata tuhlata kyräilyyn ja välttelyyn. Ole sinä rohkea ja ota ensimmäinen askel.

Teillä on kaikki mahdollisuudet löytää toisenne uudelleen. Onnea matkallenne kohti uutta aikuisen lemmen aikaa!

Toivottaa,
Paula, perheneuvoja

Sain eilen tietää, että miehelläni on ollut suhde toiseen naiseen useamman kuukauden ajan. Olen tällä hetkellä todella ahdistunut, työnteosta ei tule mitään, mutta en uskalla ajatella sairaslomaa. Kyyneleet vain vuotavat.

Kiitos edes pienestä avusta jo etukäteen.

Hyvä kysyjä!

Kiitos viestistäsi. Kirjoituksesi oli sen verran suppea, että joudun vastaamaan sinulle ehkä hieman persoonattomasti, mutta toivottavasti saat siitä jotakin ajatuksen aihetta. Samalla viestisi oli lyhykäisyydessään hyvin puhutteleva ja kertoo ehkä ensi shokista. Kuvailemasi reaktiot ja tunteet vaikuttavat normaaleille järkyttävässä tilanteessa, kun jokin mihin on uskonut ja luottanut pettää. Kuvailet tunnelmaa, kuin matto olisi vedetty jalkojen alta.

Kysyt miten pitäisi edetä ja miten keskustella miehesi kanssa. Tuntuu, että olet lähtenyt etenemään juuri oikein ja hyvään suuntaan: 1) otat tunteesi vakavasti ja suostut elämään niitä 2) lähdet hakemaan apua ja tukea vaikeassa tilanteessa ja 3) muistat myös lapset. Suosittelen jatkamaan tällä linjalla. Eli.

On tervettä kohdata omat tunteensa sellaisina kuin ne eteen tulevat. Arvosta niitä. Ne ovat tärkeitä viestejä sinulle paitsi omasta voinnistasi myös suhteenne merkityksestä sinulle. Onko sinulla ketään läheistä ystävää, jolle voisit purkaa päällimmäisiä tuntemuksiasi? Toivottavasti voit lähipiiristäsi saada tukea ja luottamuksen siihen, että et ole tapahtumien pyörteessä yksin. Ehkä jollekulle muullekin on joskus käynyt samoin ja voit saada ymmärrystä.

Toisaalta voimakas reaktiosi kertoo suhteenne merkityksestä sinulle. Uskottomuuden ei automaattisesti tarvitse merkitä suhteen rikkoutumista tai sen laadun lopullista heikkenemistä. On teistä kahdesta kiinni mitä suhteellenne teette. Oma kokemukseni on, että uskottomuuden voi kääntää omaksi ja parisuhteen hyödyksi, mikäli molemmat sitoutuvat suhteen avoimen tutkimiseen, havaittujen ongelmien myöntämiseen ja käsittelyyn sekä luottamuksen uudelleen rakentamiseen. Tämä ei kuitenkaan tapahdu hetkessä tai helposti. Se vaatii paljon yhteistä keskustelua, tunteiden kohtaamista ja vastaanottamista puolin ja toisin, uskoa muutoksen mahdollisuuteen ja yhteistä surua siitä, mikä on menetetty. Luottamus rakentuu avoimuudelle ja sanojensa mittaiselle toiminallelle hitaasti, mutta se on mahdollista. Tässä työssä ammattiauttaja voi olla hyvänä tukena ja apuna.

Jos puolisosi ei ole valmis luopumaan toisesta suhteestaan, tai tästä tulee liian suuri juopa välillenne, sen ei tarvitse koitua sinun tuomioksi. Tämäkin tuska ja pelko voi opettaa sinulle uusia asioita itsestäsi ja muista. Pelkojesi ja epävarmuuksiesi kautta pääset toivottavasti kosketuksiin myös sellaisten voimavarojesi kanssa, joista et vielä tiennyt tai jotka odottavat puhkeamistaan. Toisaalta jos onnellisesti käy, opit itsestäsi ja toiminnastasi uusia asioita, joita voit käyttää hyödyksesi nyt ja myöhemmin jääpä puoliso rinnallesi tai ei. Seuraamalla itse viitoittamaasi polkuasi (tunne, hae tukea, tutki, toimi ja muista lapset) voit olla voittaja käypä niin tai näin.

Mietit mistä aloittaa. Juuri tuo kuulostaa erittäin hyvälle. Et säntää suoraan ratkaisuihin tai toimintaan, vaan pysähdyt kuulostelemaan oloasi ja miettimään asioita. Ehkä puntaroit eri näkökulmia ja vaihtoehtoja. Se on aikuisuutta ja kypsyyttä haastavassa tilanteessa. Kuulostaa myös mainiolle, että pelostasi huolimatta, et lamaannu, vaan lähdit nopeasti etsimään apua ja tietä ulos.

Kysyt miten keskustella miehesi kanssa. En usko, että tällaisessa tilanteessa on olemassa kovin hyviä neuvoja. Vaikeimmissa tilanteissa käyttäydymme kuitenkin juuri niin hyvin kuin osaamme. Tärkeimmän olet jo tehnyt: olet pysähtynyt miettimään ennen toimimista ja lopullisiin ratkaisuihin ryntäämistä. Sinänsä (ehkä hieman teoreettisesti kyllä) lienee edullista, jos voit puhua siitä, mitä itse koet ja tunnet ja pitäydyt minä-viesteissä. Syyttely helposti johtaa toisen linnoittautumiseen ja puolustusreaktioon.

Lopuksi pari sanaa lapsista. On hyvä, että pidät lapset mielessäsi. He luultavasti huomaavat ennemmin tai myöhemmin, että jokin on hullusti perheessänne. On hyvä antaa heille jokin selitys, mutta on ehdottoman tärkeää suojella heitä suhteenne sekamelskalta. Selitys voi olla niinkin yleisluontoinen kuin: äidillä ja isällä on nyt vaikeaa keskenään, mutta se ei mitenkään johdu teistä. Teemme yhdessä työtä asioiden selvittämiseksi. Tms. On tärkeää, että lapset eivät tule kriisinne osapuoliksi ja saavat kuulla, että eivät ole siihen syyllisiä. Normaali arjen pyöriminen on lasten kannalta helpottavaa ja turvallisuutta luova tekijä. Sitten kun itsellä on voimavaroja, on hyvä myös jutella lasten kanssa siitä, mitä heille kuuluu ja miten he ovat asiat kokeneet. Siitä kuitenkin kannattaa lähteä, että elätte nyt erityistä aikaa parhaan taitonne mukaan. On luonnollista, että se myös näkyy ja tuntuu lastenkin elämässä jotenkin. Itseltä ei kannata odottaa oppikirjamaisia suorituksia tai sankariäiteyttä. On lapsillekin tärkeä nähdä, että elämässä voi sattua kaikenlaista, kipeitäkin asioita, mutta niistä voi selvitä ja päästä eteenpäin. Se lienee yksi arvokkaimpia oppeja, joita lapselleen voi antaa.

Kaikkea hyvää sinulle toivoen,
perheneuvoja Iiris

Olemme tunteneet mieheni kanssa viitisen vuotta ja olleet naimisissakin jo usemman vuoden ajan. Minusta kuitenkin tuntuu, että olemme koko ajan yhä erilaisempia, mikä aiheuttaa paljon riitaa arjessamme.

Onko oikein "vaatia" toista kertomaan asioita lapsuudestaan ja muutenkin menneisyydestään vai onko minun vain tyydyttävä siihen, että tiedän vain hänen nykyhetkensä asioita?
Nainen, 27

Kiitos viestistäsi, jossa pohdit parisuhteenne vuorovaikutuspulmia. Se kertoo minulle myös siitä, että olet aidosti huolissasi avioliitostanne. Kertomasi ajatukset osuvat suoraan parisuhteen ytimeen. Yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa on avoin ja molempia tyydyttävä keskusteluyhteys; että tulee nähdyksi ja kuulluksi toisen taholta omana itsenään.

Kerrot siitä, että tunnet teidän olevan koko ajan yhä erilaisempia. Kun vuorovaikutus toiseen on katkolla, niin puolison erilaisuuskin saa aikaan itsessä negatiivisia virityksiä ja yksinäisiä oloja. Parhaimmillaanhan erilaisuus parisuhteessa on mielestäni rikkaus. Se pitää yllä mielenkiintoa ja positiivista "actionia". Viestistäsi oli hyvä lukea, että olet kiinnostunut miehestäsi, hänen elämästään ja historiastaan. Toiselta ei ehkä voi "vaatia" samaa, mutta aina voi toivoa. Omasta mielestä hyväntahtoinenkin vaatiminen voi aiheuttaa puolisossa vetäytymisen tai tiukan lukkiutumisen. Varsinkin jos hänellä on kokemus siitä, että ei osaa, ei pysty tai on vaikea ilmaista omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Uskon, että lapsuudenkodin keskustelukulttuuri jättää ihmiseen kyllä omat painavat jälkensä. Jos ei lapsuudessa ole syntynyt hyväksyvää vuorovaikutussuhdetta vanhempiin ja läheisiin, puhumisen opettelu aikuisena voi viedä paljon aikaa turvallisessakin parisuhteessa. Kenties olettekin jo miettineet miehesi kanssa sitä, millaiseen keskustelukulttuuriin kumpikin teistä on lapsuudenkodissaan kasvanut?

Lukiessani viestiäsi huomasin miettiväni, millainen mahtoi vuorovaikutuksenne olla suhteenne ensimmäisinä vuosina. Millaiset asiat teitä yhdistävät? Mitkä asiat suhteessanne tällä hetkellä toimivat? Toimiiko keskinäinen yhteys jollakin muulla kuin keskustelun tasolla? Joillekin ihmisille puhumista helpompaa on osoittaa rakkauttaan konkreettisen huomioimisen ja tekemisen kautta. Samaan sarjaan kuuluu ajatus siitä, että joskus puolisoista toinen voi ilmaista tärkeän asian ja tunteen yhdessä, kahdessa lauseessa, kun taas toinen voi tarvita saman asian ilmaisemiseen kokonaisen tunnin. Molemmissa tapauksissa kuuntelemisen taito on kultaa, vaikkakaan ei aina suinkaan helppoa.

Yhdyn ajatuksiisi siitä, että on tärkeä jakaa toisen kanssa kokemuksia omasta historiastaan. Sen kautta oppii tuntemaan ja ymmärtämään toista paremmin myös siinä elämässä, mitä eletään yhdessä tässä ja nyt. Menneisyyden ovien aukominen voi vain joskus olla niin kipeää tai vaikeaa, että kokee järkevämmäksi keskittyä mieluummin tähän hetkeen kuin siihen mitä on ollut. Näen myönteisenä viestissäsi kuitenkin sen, että miehesi on suostunut juttelemaan kanssasi. Mistä se mielestäsi kertoo?

Mikäli ette kahdestaan pääse eteenpäin keskinäiseen vuorovaikutukseen liittyvässä pulmassanne, kannustan teitä hakeutumaan pariterapiaan. Se voi auttaa teitä rakentavasti aukaisemaan niitä solmuja, joita ette keskenänne saa auki.

Kaikkea Hyvää Toivottaen
perheneuvoja Saija

Olen avioliitossa, lapsikin on. Olen ihastunut voimakkaasti ystävääni. Ihastus on jatkunut jo kuukausia. Näemme joskus 2-3 kertaa kuukaudessa. Haluaisin erota, mutta erinäisistä syistä en voi. Ystäväni tietää ihastukseni ja on myös ihastunut minuun tulkintani mukaan. Jokin tarkoitus meidän suhteella on, en vain tiedä mikä.

Mieheni on sairastellut. Kuoleeko hän pian vai mikä on syynä tähä kaikkeen? Rakastan siis yhä molempia. Ikävää tässä on se, ettei mieheni suostu seksiin. Ajatukseni on jatkaa entiseen malliin. Ihastukseni tietää, etten voi erota, ja olenkin hänelle sanonut, että hän on vapaa minusta. Tämä ihastus antaa minulle voimia elää.
Nainen, 36

Hyvä nainen 36

Kerrot ihastuksesta ystävääsi ja arvelet sen olevan molemminpuolista. Mietit ihastuksen tarkoitusta ja näet, että se antaa sinulle voimia vaikeassa elämäntilanteessasi. Et kuitenkaan halua erota miehestäsi. Olet huolissasi hänestä ja hänen sairaudestaan. Sairausko on syynä siihen, ettei hän suostu seksiin? Mitä muuta miehesi tilanne tuo parisuhteeseenne? Oletko voinut puhua miehesi kanssa siitä, mitä kaikkea sairaus merkitsee hänelle ja sinulle? Entä lapsellenne? Miten huolissanne olette tilanteesta? Oletteko voineet yhdessä jakaa huoltanne?

Olet hankalassa tilanteessa: et halua luopua ihastuksestasi etkä miehestäsi. On ymmärrettävää, että toisaalta haluat pitää kiinni sellaisesta, mikä antaa sinulle voimia elää ja toisaalta et halua rikkoa perhettäsi. Salailu ja peittely saattavat kuitenkin verottaa voimiasi pidemmän päälle. Itsesi takia sinun on tärkeää miettiä, mitä elämältä haluat. Mistä kaikesta joutuisit luopumaan, jos luopuisit miehestäsi? Entä jos luopuisit ihastuksestasi? Mitä menettäisit, mitä saisit? Kumpi painaa elämäsi vaakakupissa enemmän?

Päädytpä mihin ratkaisuun tahansa, lapsennekin takia olisi tärkeää, että voisit miehesi kanssa puhua suhteenne kipeistä asioista. Onko miehesi siinä kunnossa, että se on mahdollista? Vai oletteko jo avun piirissä? Voit myös hakeutua yksin keskustelemaan elämäntilanteestasi. Ulkopuolinen näkökulma voisi auttaa sinua pohtimaan, miten haluat tilanteessasi edetä.

Ajatuksin kanssasi,
perheneuvoja Pirkko

Olen ollut mieheni kanssa kohta kahdeksan vuotta, siitä neljä naimisissa. Meillä on 4-vuotias tytär.

Jos sattumalta on käynyt niin, että minä olen päässyt ulos kavereiden kanssa, niin mieheni lähettää koko ajan viestejä, että "kotiin heti" ja haukkuu alentavasti. Minä en saisi mennä, mutta mieheni kyllä omasta mielestään saa sitäkin enemmän. Olen katsonut nyt tätä touhua jo niin kauan, että alan olemaan lopen uupunut ja tyytymätön elämääni. Mitä voin tehdä? Meillä aina riitojen jälkeen sovitaan, että nyt puhutaan, mutta se menee siihen, että mies on hiljaa ja minä puhun. Hän ei ota opikseen virheistään ja luulee saavansa ikuisesti anteeksi. En ole enää pitkään aikaan ollut varma rakastanko miestäni enää...
Nainen, 26

Hyvä nainen 26

Kerrot vaikeuksista miehesi kanssa. Vaikeutenne alkoivat samoihin aikoihin kun lapsenne syntyi. Olet vähitellen menettänyt luottamuksen mieheesi hänen jäätyään useamman kerran valheesta kiinni. Miehesi näyttää sallivan itselleen sellaista, mitä hän ei salli sinulle. Riiteleminen onnistuu teiltä molemmilta mutta riita-asioiden selvittely menee sinun yksinpuheluksesi. Et tiedä, mitä miehesi oikein ajattelee, kun hän ei jaa tuntemuksiaan kanssasi. Olet syystä pettynyt ja turhautunut.

Olisikohan teille mahdollista lähestyä tätä kipeää aihetta vähän toisesta näkökulmasta? Voisitteko herättää keskustelua vaikkapa seuraavista kysymyksistä: Millaista elämänne oli silloin kun kaikki oli hyvin? Mistä olitte tyytyväisiä? Miten sinä koit lapsenne syntymän? Entä miten miehesi koki lapsenne syntymän? Muuttuiko parisuhteessanne jotain tuolloin? Kaipasiko jompikumpi tai molemmat toiselta jotain sellaista, mikä ei tuossa elämäntilanteessa mahdollistunut? Mihin olette pettyneet toisissanne ja suhteessanne tällä hetkellä? Mitä toivotte toinen toisiltanne?

Tilanteen ollessa tulehtunut voi tällaisen keskustelun herättäminen kahden kesken olla hankalaa. Silloin kannattaa hakea apua. Ulkopuolinen kuuntelija voi auttaa teitä jakamaan kipeitä asioita toisillenne ja etsimään niihin teille toimivia ratkaisuja. Esimerkiksi perheasiain neuvottelukeskuksista ja yksityiseltä puolelta löytyy parisuhdekysymyksiin erikoistuneita terapeutteja.

perheneuvoja Pirkko