Olemme tunteneet mieheni kanssa viitisen vuotta ja olleet naimisissakin jo usemman vuoden ajan. Minusta kuitenkin tuntuu, että olemme koko ajan yhä erilaisempia, mikä aiheuttaa paljon riitaa arjessamme.
Suurin ongelma on varmasti vuorovaikutuksemme. Minä haluaisin jutella avoimesti kaikista asioista, kun taas mieheni ei koe kuulumisten vaihtoa syvemmälle menevää keskustelua tarpeelliseksi. Hän kuitenkin suostuu juttelemaan, mutta keskustelut ovat lähinnä sitä, että minä puhun ja hän kuuntelee odottaen, että keskustelu päättyy. Kaipaisin kovasti, että rinnallani olisi ihminen, joka olisi oma-aloitteinen kertomaan omista asioistaan ja tuntemuksistaan. Niin, ettei jokaista tietoa tarvitsisi erikseen kaivaa.
Yksi vallitsivimmista eroavaisuuksista on suhtautumisemme menneisyyteen. Minä pitäisin tärkeänä jutella yhdessä meidän molempien lapsuudesta, nuoruudesta, perhesuhteista, aikaisemmista kokemuksista parisuhteissa ym. Kun taas mieheni kokee sen turhaksi ja sanoo haluavansa keskittyä vain nykyisyyteen. Aina jos kysyn jotakin hänen menneisyyteensä liittyvää tietoa, hän turhautuu ja saa minut tuntemaan itseni liian uteliaaksi.
Onko oikein "vaatia" toista kertomaan asioita lapsuudestaan ja muutenkin menneisyydestään vai onko minun vain tyydyttävä siihen, että tiedän vain hänen nykyhetkensä asioita?
Nainen, 27
Kiitos viestistäsi, jossa pohdit parisuhteenne vuorovaikutuspulmia. Se kertoo minulle myös siitä, että olet aidosti huolissasi avioliitostanne. Kertomasi ajatukset osuvat suoraan parisuhteen ytimeen. Yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa on avoin ja molempia tyydyttävä keskusteluyhteys; että tulee nähdyksi ja kuulluksi toisen taholta omana itsenään.
Kerrot siitä, että tunnet teidän olevan koko ajan yhä erilaisempia. Kun vuorovaikutus toiseen on katkolla, niin puolison erilaisuuskin saa aikaan itsessä negatiivisia virityksiä ja yksinäisiä oloja. Parhaimmillaanhan erilaisuus parisuhteessa on mielestäni rikkaus. Se pitää yllä mielenkiintoa ja positiivista "actionia". Viestistäsi oli hyvä lukea, että olet kiinnostunut miehestäsi, hänen elämästään ja historiastaan. Toiselta ei ehkä voi "vaatia" samaa, mutta aina voi toivoa. Omasta mielestä hyväntahtoinenkin vaatiminen voi aiheuttaa puolisossa vetäytymisen tai tiukan lukkiutumisen. Varsinkin jos hänellä on kokemus siitä, että ei osaa, ei pysty tai on vaikea ilmaista omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Uskon, että lapsuudenkodin keskustelukulttuuri jättää ihmiseen kyllä omat painavat jälkensä. Jos ei lapsuudessa ole syntynyt hyväksyvää vuorovaikutussuhdetta vanhempiin ja läheisiin, puhumisen opettelu aikuisena voi viedä paljon aikaa turvallisessakin parisuhteessa. Kenties olettekin jo miettineet miehesi kanssa sitä, millaiseen keskustelukulttuuriin kumpikin teistä on lapsuudenkodissaan kasvanut?
Lukiessani viestiäsi huomasin miettiväni, millainen mahtoi vuorovaikutuksenne olla suhteenne ensimmäisinä vuosina. Millaiset asiat teitä yhdistävät? Mitkä asiat suhteessanne tällä hetkellä toimivat? Toimiiko keskinäinen yhteys jollakin muulla kuin keskustelun tasolla? Joillekin ihmisille puhumista helpompaa on osoittaa rakkauttaan konkreettisen huomioimisen ja tekemisen kautta. Samaan sarjaan kuuluu ajatus siitä, että joskus puolisoista toinen voi ilmaista tärkeän asian ja tunteen yhdessä, kahdessa lauseessa, kun taas toinen voi tarvita saman asian ilmaisemiseen kokonaisen tunnin. Molemmissa tapauksissa kuuntelemisen taito on kultaa, vaikkakaan ei aina suinkaan helppoa.
Yhdyn ajatuksiisi siitä, että on tärkeä jakaa toisen kanssa kokemuksia omasta historiastaan. Sen kautta oppii tuntemaan ja ymmärtämään toista paremmin myös siinä elämässä, mitä eletään yhdessä tässä ja nyt. Menneisyyden ovien aukominen voi vain joskus olla niin kipeää tai vaikeaa, että kokee järkevämmäksi keskittyä mieluummin tähän hetkeen kuin siihen mitä on ollut. Näen myönteisenä viestissäsi kuitenkin sen, että miehesi on suostunut juttelemaan kanssasi. Mistä se mielestäsi kertoo?
Mikäli ette kahdestaan pääse eteenpäin keskinäiseen vuorovaikutukseen liittyvässä pulmassanne, kannustan teitä hakeutumaan pariterapiaan. Se voi auttaa teitä rakentavasti aukaisemaan niitä solmuja, joita ette keskenänne saa auki.
Kaikkea Hyvää Toivottaen
perheneuvoja Saija
12 kommenttia
Akhilles
29.6.2012 18:41
Vaihtamalla paranee =)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
2.7.2012 12:47
Akat haluavat aina jauhaa ja puhua "miltä tuntuu" Mies kokee asian usein uteluna ja jankuttamisena. Jos sitten yhden kerran avautuu joutuu vastaamaan miljoonaan lisäkysymkseen. Naiset, älkää ahdistelko miehiä vaan antakaan heidän avautua omaan tahtiin ilman että kommentoitte monisanaisesti jokaista onkimaanne tiedonjyvää. Perheterapeutti tässä jakaa täysin naisen monisanaisen jauhamiskulttuurin ja jakaa kysyäjälle vinkkejä miten mies saataisiin taivutettua. Ei hyvä...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
3.7.2012 17:04
Tässä on tämä klassinen mies-nainen -käyttöohjeiden eroavaisuus: miehen mielestä asiat ratkeavat kun asiat ratkaistaan, naisen mielestä asiat ratkeavat kun niistä puhutaan, puhutaan ja puhutaan.
Neuvoksi naiselle antaisin, että kunnioita sitä miehesi vähäistä yksityisyyden nurkkaa, joka hänellä vielä sattuu olemaan. Tuskin sitä kuitenkaan kaipaisit, että hän alkaisi suureen ääneen haikailla exänsä perään ja vertailla seksikokemuksiaan hänen ja sinun välillä, omaksi tappioksesi?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
6.7.2012 10:43
Ehkä olisi hyvä muistaa että kaikkea ei voi saada. Jos ukko ei halua elää menneisyydessään niin ehkei ole hyvä yrittää häntä siihen pakottaa.
Se missä perheneuvojamme on väärässä on se, että menneisyys auttaisi oppisi tuntemaan toista. Ei opi. Sen kautta voi oppia ymmärtämään miksi ihminen on sellainen kuin on, mutta mitään nykytilan käytöstä ennustavaa siitä ei selviä ilman vuosien psykologisia koulutuksia jotta kuulija ylipäätään osaa tehdä riittävän oikeaoppisia johtopäätöksiä saamastaan tiedosta. Saman yrittäminen keittiöpsykalla tuottaa ainoastaan vahinkoa ellei käy uskomaton tuuri. Jos sen kumppaninsa haluaa oppia tuntemaan niin ehkä olisi parempi ihan oikeasti olla läsnä kumppaninsa kanssa ollessaan nykyhetkessä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
6.7.2012 15:30
^ja pahimmillaan menneisyydestä vedetään karmaisevia keittiöpsykologisia johtopäätöksiä
Se on jännä juttu miten ihmiset kuvittelevat voivansa muuttaa puolisoaan ja heillä olisi siihen jopa oikeus. Siis en tarkoita käytöstä vaan luonnetta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
7.7.2012 12:42
Minusta tuntuu, että haetaanko tässä nyt jotain kipeää tekeviä aseita miestä vastaan menneisyydestä, käytettäväksi nykyisissä parisuhderiidoissa? Ja kun ei ole saatu, tehdään asiasta riita.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
9.7.2012 13:50
Toinen ei halua puhua menneisyydestään. Ok. Hänellä on siihen täysi oikeus. Mikä on se ongelma? Ei kai sen pitäisi haitata ketään.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
9.7.2012 15:35
KYLLÄPÄS ON DUALISTINEN JA ANTAGONISTINEN KOMMENTTIKIRJO (siis kaksinapainen ja vastakkain asetteleva)
Mielestäni miesten ongelma on kiinnostua vain asioista ja kysymyksistä, jotka voidaan ratkaista. Jos varmaa tai vähintäänkin todennäköistä vastausta ei ole tarjolla, niin asiaa vierastetaan ja vältellään. Toisin sanoen pelätään kaikkea, mitä ei voida tietää. Tätä puhtaimmillaan edustava tieteellinen ajattelu on toki tarjonnut nykyihmiselle lukuisia apuvälineitä ja vapaa-aikaa - sekä uuden ongelman: miten täyttää kaiken tämän vapaa-ajan ja välttää ikävystymistä? Edelleen ikävystymiseen saattavat hiipiä hankalat ratkaistamattomissa olevat ongelmat, kuten elämän epävarmuus, kuolema ja sen väistämättömyys.
Ratkaisu on viihde, joka täyttää olohuoneen tuuma tuumalta. Ja kun TV ei riitä, niin lähdetään baariin helppoa viihdettä etsimään. Yhdistävänä tekijänä on viihtyvyyskynnystä alentava alkoholi (ennen juotiin, kun oli syy juhlia; nykyään juodaan, jos ei ole estettä). Töihin mennään pakon edessä valuuttaa ansaitsemaan eikä työnteko kiinnosta missään muussa muodossa (kuten pyrkimyksenä ymmärtää itseään ja kumppaniaan, itsekehityksestä puhumattakaan).
Menneisyyttä ei voi muuttaa, joten se ei kiinnosta. Tässä jää tosin huomaamatta, että nykyhetken kokemus värittyy aina menneisyyden antamassa valossa. Paitsi siinä yleistyvässä mallissa, jossa ihmisen elämä rajoittuu mielipaha/vaiva-mielihyvä/helppous -akselille ja jälkimmäiseen pyrkivään ongelmanratkaisuun (mahdollisen vaivattomaan sellaiseen ja asiantuntija-avulla aina, kun on mahdollista).
shiwan8:n kommentti on malliesimerkki tästä: vain asiantuntija voi kertoa miten asiat ovat ja amatöörit ajautuvat vahingollisiin johtopäätöksiin yhtä todennäköisesti kuin lauantain lottomiljoonat jäävät saamatta. Akhilles puolestaan suosittelee vaihtamaan parempaan (tosin vitsaillen, mutta sehän on arkojen tapa ilmaista asenteensa - hymiöt pelastusveneinä siltä varalta, että mielipide kohtaa vastatuulta). Ja kyllähän se hetkeksi paraneekin, kun suhteen alussa molemmat haluavat näyttää hyviltä ja nähdä toiset vastaavassa valossa. Kun ihastus sitten hiipuu eli ristiriitoja ei enää huvitakaan sivuuttaa, niin "vaihtamalla paranee". Tervetuloa sarjamonogamiaan - yksi toisensa jälkeen...
Muista kommenteista tiivistettynä naisen kiinnostus miehen menneisyyteen on utelua, jankuttamista, ahdistelua, riita-ammusten etsimistä, hyökkäys miehen luonteen taivuttamiseksi, menneisyydessä elämistä ja kaiken haluamista. Menneisyydestä puhumista tukeva asenne on puolestaan monisanaista jauhamiskulttuuria (vaikka perheterapeutti selvästi puhuu vaatimista vastaan ja varoittaa jopa hyväntahtoisesta sellaisesta). Miehiseen "Elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen" pitää löytää vastaus ja ratkaisu - olisiko kyseessä se kuuluisa 42? (lue: Linnunradan käsikirja liftareille).
Siinä, missä miehet kiirehtivät ratkaisuun, niin naisilla on taipumus vatvoa asioita. Kyseessä on ongelma, jos johonkin kysymykseen palataan yhä uudelleen ja kerta toisensa jälkeen ilman mitään uutta. Toki miehet voivat ottaa oman osansa syystä, jos eivät anna mitään vastinetta keskusteluun - lukuun ottamatta valmiin heppoista ratkaisua ennen mainostauon päättymistä (mikä ei tietenkään ollut paras hetki keskustelun aloittamiseen). Tällöin keskustelu on märehtimistä, joka ei ihmisten kohdalla paranna lopputulosta. Tavoite lienee totuttaa itseään ajatukseen tai todennäköisimmin taivuttaa toinen haluamaansa ajattelutapaan (siis tuntemaan sanojan näkemys oikeaksi hiljaa myöntymällä, kun ei ole antaa vastinetta). Itse asiassa nämä puolet tukevat toisiaan: ajatukseen on helpompi tottua, kun sillä ei ole vastustusta. Siinä, missä miehet pyrkivät rajoittumaan ja dominoimaan yleistä eli tiedon maailmaa, naiset havittelevat monopolia tuntemisen eli yksityisen elämänpiirin suhteen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
9.7.2012 15:35
Tiivistettynä (ja stereotypiana) miehet hakevat ratkaisua ja turvaa ajatuksen tasolla ja naiset pyrkivät siihen tunteen ja kokemuksen puolella. Naiset painostavat puhumiseen ja miehet puhumattomuuteen (siis asioista, joita ei voida tietää, ja jotka eivät viihdytä). Miehisen tiedon takaa logiikan sekä empirian verkot ja naiset kokevat ajatukset turvallisen tutuiksi toiston ja hiljaisen vastarinnattomuuden kautta. Siinä, missä miehet eivät halua puhua, naiset haluavat puhua sanomatta mitään uutta. Pohdittavaksi: voisiko homoseksuaalisuus ja erityisesti sen lisääntyminen olla tämän asemasodan seurausta? (huomatkaa kysymysmerkki lauseen lopussa älkääkä lukeko sitä väitteenä!) Varmaa on se, etteivät nämä maailmat voi kohdata, vaikka ne molemmat hakevatkin turvaa ja mukavuutta. Tai ne kohtaavat korkeintaan silloin, kun molemmat sattuvat haluamaan samaa.
Kohdatkaa välimaastossa - olennaisimpana oman turvallisuusalueenne ulkopuolella. Naiset, laittakaa miehet puhumaan asioista, joita ei voi ratkaista. Miehet, puuttukaa toistoon ja huomauttakaa, ettei jonkin toistaminen tee siitä yhtään todempaa. Toisaalta tehkää tämä viedäksenne keskustelua eteenpäin älkääkä sen lopettamiseksi. Vastineeksi saatte (vaatia) rauhaa lätkä- tai futismatsin/elokuvan ajaksi. Erilaisuus sinänsä ei välttämättä ole rikkaus, mutta siitä voi sellaisen tehdä: "Mitä muuta on rakkaus, ellei ymmärtämystä ja iloitsemista siitä, että toinen ihminen elää, toimii ja kokee eri tavoin kuin minä? (Nietzsche)"
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
10.7.2012 02:49
Ei tämä mielestäni ole mikään mies-nainen-ongelma, ihan samalla tavalla on naisia jotka eivät osaa/halua/välitä puhua arkea ja ajankohtaisia asioita syvällisemmin. Itsellä on ollut suhteita naisten kanssa jotka eivät puhu ja pussaa, eikä heissä ole ollut mitään"vikana", vaan me ihmiset olemme erilaisia...
Usein artikkeleissa ja erilaisten asiantuntijoiden näkemyksissä korostetaan miten puhuminen ja asioiden läpikäyminen parantaa suhdetta ja on jopa ainoa tie toimivaan suhteeseen. Tämä saa puhujat yrittämään puhumattomien "korjaamista". Yhtä toimivaa on lukea miten liikunta on terveellistä ja pakottaa sohvaperuna lenkille ja salille, ja uskoa oikeasti miten tuo liikuntaa 20v vihannut ihminen innostuu endorfiinien löytymisestä....
Lapsuuden malleilla ja elämän kokemuksilla on mielestäni iso rooli asiassa. Parisuhteessa voi olla mahdotonta herättää toisessa pysyvä tarve keskustella asioista. Ei siinä auta keppi eikä porkkana. Joskus tuntuu että iso osa parisuhteiden ongelmista liitttyy tapoihin käsitellä ja asioita sekä keskustelemiseen niistä. Monesti ne riitojen yms aiheet eivät ole mitenkään elämälle vieraita, mutta silti ei vain pystytä sopimaan/selvittämään/tekemään muutosta.
Joskus myös mietin että ehkä osa meistä mittaa parisuhteen toimimattomuutta riitojen määrällä kun taas osa laskee onnea sillä kuinka monta sellaista on saatu sovittua.Nämä kaksi eri ihmistyyppiä pyrkivät aivan erilaisilla keinoilla-päinvastaisilla-kokemaan tyytyväisyyttä suhteissaan...
t.pure siitä
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
11.7.2012 01:35
""Mitä muuta on rakkaus, ellei ymmärtämystä ja iloitsemista siitä, että toinen ihminen elää, toimii ja kokee eri tavoin kuin minä? (Nietzsche)""
Hyvä kysymys. Näyttää siltä, että sitä erilaisuutta toisessa/toisissa on kuitenkin loppupeleissä niin vaikea hyväksyä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
11.7.2012 18:01
Ihmiset ovat erilaisia, joskus erot voivat olla sukupuolittuneita. Tämmöiset "miesten ongelma on..." tai "naisten ongelma on..." -tyyppiset lauseet eivät johda mihinkään. Ongelmaahan ei ole arvostellun ihmisen (sukupuolen) sisällä vaan siinä että toinen ihminen (sukupuoli) ei hyväksy toisen ominaisuuksia vaan pitää niitä väliaikaisena häiriönä jotka on korjattava alta pois. Aina voi yrittää kouluttaa, muuttaa ja pakottaa toista mutta silloin liikutaan alueella jossa voi lähentymisen lisäksi kehittyä myös tulehdusta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin