Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olemme mieheni kanssa olleet kohta 46 vuotta naimisissa. Liitto on pääosin ollut mielestäni onnellinen. Meillä on neljä lasta ja 9 lastenlasta. Nyt kumpikin on eläkkeellä. Minua on toisinaan alkanut vaivata vanhat asiat, jotka on tapahtuneet avioliittomme alussa. Joitakin asioita, jotka on minua syvästi loukannaat pamahtaa mieleeni jonkin asian yhteydessä ja joskus näen pahaa unta ja herään näihin ajatuksiin, enkä saa unta enää koko yönä. Nyt eläkkeellä on aikaa ajatella tapahtumia, aikanaan meille syntyi kolme lasta aika nopeasti ja aika oli työntäyteistä, eikä mieheni halunnut asioista silloin puhua, koska asiat koskivat häntä. En silloin osannut ajatella, että meidän pitäisi sopia keskenämme, mitä käytöstä hyväksytään toisiltamme. Mieheni halusi esim käydä yksin tansseissa ja ravintolassakin, kysymättä sopiiko se minulle. Ensimmäinen tanssireissu oli kun asuimme Ruotsissa ja minä olin vasta synnyttänyt ja sairaalassa vauvan kanssa, tuli mieheni puku päällä kiireisenä meitä katsomaan ja oli veljensä kanssa menossa juhlimaan. Olin tosi surullinen. Mielestäni olin hyvä vaimo ja äiti lapsille etten ansainnut tuommosta kohtelua.

Kysymykseni kuuluukin, miten pääsisin irti näistä ajatuksista, anteeksi en ole pystynyt antamaan, voisi vain unohtaa olisi parempi. Vai olenko niin lapsellinen etten voi kaikkia hyväksyä. Oiskohan aikanaan asioiden perusteellinen puhuminen auttanut, ehkä.

Surullinen, 65 vuotta

VASTAUS: Kiitos postista. Teillä kahdella on pitkä avioliitto takana, jota kuvaat pääosin onnelliseksi. Sitten on kuitenkin mieleesi noussut asioita, jotka vaivaavat. Nyt olette molemmat eläkkeellä. Sekin on uusi vaihe teidän elämässä. Voi olla oikein hyvä vaihe pohtia mennyttä matkaa ja miettiä samalla miten löytäisit vapautuneemman mielen astua eteenpäin. Luulen, että aika moni eläkkeelle siirtynyt pari joutuu ja saa pohtia, minkälaista yhteistä parisuhdeaikaa voi ja kumpikin haluaa yhdessä viettää. Kysymys on joillekin aika iso. Se voi olla jopa niin iso, että mitä tekisin loppuelämälläni?

Sanot, että nämä miehen menemiset ja tapa ohittaa sinut on vaivannut koko avioliiton ajan. Tansseista ja hänen tavastaan toimia on ollut vaikeaa puhua ja miehesi on yrittänyt estää keskustelun. Asia on varmasti ollut arka ja herkkä.

Tuollaiseen olen törmännyt usein ennenkin, että synnyttämiseen ja pienen vauvan kanssa kotiin tulemisen aikaan ja ensimmäisiin päiviin on liittynyt paljon ristiriitoja ja loukkaantumisen kokemuksia. Siinä kohdassa äiti on usein aika tavalla eri ajatuksissa, kuin lapsen isä. Noissa hetkissä ja päivissä on isäksi tulevilla miehillä monta tapaa kompastua, jos omat tarpeet vievät voiton äidin ja lapsen tarpeista.

Kuulen, että asiat ovat jotenkin jääneet käsittelemättä. Miten sitten vanhoja ja vuosien takaisia loukkaantumisia voi käsitellä, kun samalla mietit, että onko tämä turhaa ja oletko itse vain liian herkkä. Rohkaisen puhumaan asioista vielä uudelleen. Yhteinen muistelu voisi hyvinkin auttaa teitä. Mitä tapahtuisi, jos kerrot miehellesi, että menneet vaivaavat yhä. Jos kerrot, että et halua syyttää häntä kaikesta tapahtuneesta ja olet valmis miettimään myös omaa tapaasi toimia, mutta osoitat päättäväisesti, että sinun kannalta menneistä olisi yhä hyvä puhua. Kaikki ei ole ollut riittävän selvää ja avointa.

Tuo aborttiasia on varmastikin myös tärkeä teema. Noina vuosina olette joutuneet tekemään monia hyvin merkittäviä päätöksiä. Mikä on tuon lapsen merkitys nyt? Tuntuuko hän taakalta vai tuoko iloa elämäänne? Miehesi on välillä myös ottanut sinun mielipiteitä huomioon. Muutto Suomeen tuntuu myös isolta päätökseltä. Siinä hän taipui sinun ehdottamalle kannalle. On teillä paljon muisteltavaa ja puhuttavaa.

Pohjaa keskusteluille voisitte ehkä löytää siitä, että teillä kahdella on niin paljon positiivisia asioita ja vahvuuksia. Olette jo osanneet ja uskaltaneetkin puhua asioista. Miehesi on voinut pyytää anteeksikin ja myöntää, että hän olisi voinut toimia toisin. Liittonne on kestänyt ja puhut rakkaudestakin. Tulee kuva, että loukkaavien asioiden lisäksi teillä on onnistumisia ja paljon vahvuuksia.

Anteeksi antaminen ei aina käy kädenkäänteessä, vaikka toinen vilpittömästi katuisikin. Yleensä oikean anteeksiantamisen ehto on se, että asia on riittävästi puhuttu auki ja yhteinen näkemys toisen kokemista tunteista on syntynyt. Selittelemisen, peittelemisen ja salaamisen pitää loppua ennen sopua. Jokin tässä on vielä sinussa kesken.

Miehesi perimmäiset motiivit tanssilattialla jäävät minulta tietysti arvailujen varaan. Oliko hänen toimintansa hänen omasta mielestään harmitonta vai ei? Oli miten oli, sinun kokemuksesi on aivan totta ja tunne siitä miten ”maailma räjähti”, on todellinen. Jotenkin uskon ja toivon, että miehesi voisi olla valmis sinun kanssa näistä asioista vielä puhumaan. Nämä ovat teidän elämänne oikeita iloja ja suruja. Jatkon kannalta on molemmille tärkeää nähdä, minkälaisen yhteyden nyt löydätte. Miten paljon tarvitsette toisianne, yhteistä aikaa ja tekemistä ja paljonko nyt tarvitsette myös erillisyyttä ja omia puuhia?

Minusta arvioit elämäänne terveellä ja hyvällä tavalla. Haluat katsoa myös omaa toimintaasi avoimesti. Surut hälvenevät usein suremalla. Suremisen ehto on, että voi myöntää sen mikä on totta. Pitää olla riittävän yhteinen käsitys siitä mitä toinen kantaa sisällään. Menneitä vuosia voi katsoa sitten hyväksyvämmin. Tapahtunutta ei saa sieltä pyyhittyä pois, mutta jos sen saa jaettua ja toinen ottaa vastaan kerrotun kokemuksen, voi huomista katsoa jo aivan erilaisin voimavaroin. Yksi tavoite voisi olla, että saatte yhdessä todettua, että tämä on totta, näin on menty. Sitten voi ehkä jo kysyä toiselta miten toivot, että jatketaan ja minne. Jospa tämä on se kesä, jolloin voit katsoa tulevaan vähän vapaammin mielin.

Hyvää kesää!

perheneuvoja Markku

KYSYMYS: Päätöksien tekeminen on välillä avioliitossani hankalaa. Jos jostakin asiasta ollaan ihan eri linjoilla, miten asia ratkaistaan? Esimerkiksi kyse voisi olla siitä, mihin käytetään aikaa, rahaa tai saako toinen harrastaa urheilulajia, joka aiheuttaa puolisossa pelkoa. Sovitaanko vuorot, kumman mielen mukaan mennään? Vai käykö siinä niin, että toinen aina vain joustaa tai ainakin enemmän kuin toinen? Kuinka paljon puolisolle voi asettaa rajoituksia? Vaikka kyse olisi henkilökohtaisesta valinnasta, usein sillä on myös jollakin tavalla vaikutusta puolisoon. Tiedän myös, että asian hyvistä ja huonoista puolista ja eri näkemyksien syistä pitää perusteellisesti keskustella, joten tätä ohjetta en kaipaa vastaukseksi kysymykseeni. Joskus nimittäin senkin jälkeen ollaan yksinkertaisesti eri mieltä. Yhteisymmärrystä ei löydy.

Umpikujassa

VASTAUS: Kiitos viestistäsi, joka käsittelee sikäli hyvin tärkeää asiaa, että nuo luettelemasi asiat ovat usein juuri niitä, joista parisuhteessa riidellään. Miten ratkaistaan asioita, joista ollaan ihan eri linjoilla?

Mistä riidassa pohjimmiltaan on kysymys kun pintatasolla riidan aihe koskee vaikka ajankäyttöä, rahaa, siisteyskysymyksiä? Monet riidat saavat voimansa riidan alla olevista syvemmistä tunteista, joita aina ei edes itse tunnisteta, saati sitten kommunikoida puolisolle niin, että hän pystyisi näkemään ja ymmärtämään niiden merkitystä. Tyypillinen syvempi tunne on pelko. Esimerkiksi menettämisen pelko, tai pelko, että en ole tärkeä, riittävä.

Otan esimerkin viestistäsi ja muokkaan sitä fiktiiviseen suuntaan. Toinen puolisoista harrastaa urheilulajia, joka herättää toisessa pelkoa. Tämä pelkäävä osapuoli yrittää rajoittaa ja kieltää toisen harrastusta. Puoliso ei ole valmis luopumaan itselleen tärkeästä harrastuksesta. Hän saattaa kertoa faktoja, joiden tarkoitus on vähentää toisen osapuolen pelkoa. Käytännössä kuitenkaan faktat eivät yleensä vakuuta tai rauhoita meitä parisuhteessa. Ne päinvastoin usein saavat aikaan kokemuksen, että minä olen näin tolaltani ja sinä vähättelet minun kokemusta ja vetoat järkeen. Ja tietenkään faktat eivät rauhoita. Pohjimmiltaan on kyse esim. menettämisen pelosta. Olet minulle niin tärkeä, että pelkään menettäväni sinut. Siksi harrastuksesi saa minut suunniltaan kauhusta. Pelätessä me tulemme helposti vihaisiksi tai kriittisiksi. Saatamme kyllä huutaa itkien, että ”tajuatko miten pelkään”. Tämä kuitenkin tuntuu toisesta osapuolesta helposti vain vihaisuudelta ja syytökseltä. Varsinkin kun samaan aikaan kuulemme syytöksiä itsekkyydestä, jne. Näin pari on kielteisellä kehällä, jossa kumpikin omalla käyttäytymisellään lisää toisen reaktiota, ja pohjimmiltaan puhutaan jostain muusta kuin siitä, mitä merkityksiä, syvempiä tunteita nuo tilanteet, asiat kummassakin herättävät. Monissa arjen riidoissa olisi tärkeää päästä puhuman ja keskustelemaan riidan alla olevista syvemmistä tunteista.

Arvostettu parisuhdetutkija John Gottman on tutkimuksissaan päätynyt siihen, että 69 % parisuhteen riidoista on nk. ikuisuusriitoja. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kun kaksi erillistä ihmistä ovat parisuhteessa, on valtavasti asioita, joista he ovat eri mieltä. Ei ole mitään objektiivista totuutta, kumman mielipide tai tapa on oikeampi tai parempi. Ja vaikka olisikin, ihmisellä on oikeus elää oman näköistä elämää. Ongelmia tulee siitä, kun kaksi erillistä elämää pitäisi sovittaa saman katon alle. Tyypillisiä ikuisuusriitoja ovat mm. ajankäyttöön, rahaan, lastenkasvatukseen tai siisteyteen liittyvät asiat. Onnelliset parit ovat hyviä pärjäämään ikuisuusriitojen kanssa. He eivät tuhoa suhdettaan rajuilla riidoilla vaan he pystyvät mm. helpommin puhumaan asioista asioina, ilman, että tilanteet kärjistyvät. Tähän varmaankin liittyy sanonta ”Haluatko olla oikeassa vai onnellinen”. Heillä on myös paljon hyvää vuorovaikutusta ja yhteyttä, joka toimii pehmikkeenä, eräänlaisena puskurina ja auttaa heitä kestämään niitä kaikkia asioita, joissa he ovat eri mieltä.

Jos meillä on paljon turvattomuutta omassa taustassamme se saattaa näkyä niin, että joustavuutemme vähenee ja meistä tulee helposti reagoivia, kontrolloivia tai vaativia. Pienkin puolison erillisyys tai erilaisuus tuo epämukavuudentunnetta tai ärsyttää, jopa raivostuttaa.

Kysyt viestissäsi, kuinka paljon puolisolle voi asettaa rajoituksia? Vastaan yksinkertaistan, että ei yhtään. Me voimme kertoa toiselle toiveistamme ja niistä asioista, jotka ovat meille tärkeitä. Me voimme pyytää toiselta näitä asioita, mutta vaatiminen tai rajoittaminen eivät kuulu hyvää parisuhteeseen. On tärkeää, että kummallekin tärkeitä asioita yritetään mahduttaa yhteiseen elämään. Parisuhteen vaativin tehtävä on kuitenkin suostua toisen erilaisuuteen ja erillisyyteen. Me pystymme siihen yleensä vain silloin, jos erillisyyden lisäksi suhteessa on riittävästi yhteistä ja läheistä.

Hyvää kesää!
Perheneuvoja Helena

KYSYMYS: Olemme yhdessä taivaltaneet pian 16 vuotta, joista 14 vuotta ollaan oltu naimisissa.

Luonteeltani olen hyvin sosiaalinen, ja asiakaspalvelutyössäni koen että minun on erittäin helppo tulla ihimisten kanssa toimeen ja että olen helposti lähestyttävä ihminen. Mistä sitten kiikastaa että kaikista läheisimmät ihmistet kokevat toisin...

Äiti 35

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Tekstisi on koskettavaa. Elätte perheessänne ruuhkavuosia. Jokainen perheenjäsen haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi tavalla tai toisella. Vanhempana oleminen on antoisaa, mutta myös voimia vievää. Ei ihme, että viime vuotenne ovat olleet raskaita. Olette kuitenkin selviytyneet ja sille voi nostaa reilusti hattua!

Tuntuu kurjalta kuulla, että läheisesi sanovat sinua kylmäksi. Kerrot kokevasi jollain tunne-elämän alueella tyhjyyttä, mutta se ei tee sinusta tunnevammaista. Toivottavasti et ole itsellesi liian ankara. Helposti lähestyttävyys ja sosiaalisuus ovat arvokkaita piirteitä. Ne ovat pääomaasi asiakastyössäsi. Uskoisin, että ne ovat vahvuuksiasi myös ystävyyssuhteissa ja perheen arjen vauhdikkaassa elämässä.

Puhuminen ja itsensä ilmaiseminen on taito, ei itsestäänselvyys. Tämä koskee niin sinua kuin aviomiestäsikin. Ja pohdintasi osuvat oikeaan. Varhaisilla ihmissuhteilla, lapsuuden kodin malleilla on suuri merkitys, miten me opimme ilmaisemaan ajatuksiamme ja tunteitamme. Miten lapsuuden kodissasi näytettiin ja hyväksyttiin erilaisia tunteita? Millä lailla vanhempasi osoittivat läheisyyttä ja hellyyttä toisiaan kohtaan? Miten he ratkaisivat keskinäiset ristiriitansa? Jos sinulla oli paha mieli, kenelle kävit kertomassa siitä? Suuressa perheessä ei välttämättä saa riittävästi tarvitsemaansa huomiota. Minussa herättää surua ajatus siitä, että sinulta ei koskaan kysytty, miten voit oikeasti. Kerrot, että miellytit äitiäsi tekemällä paljon kotihommia. Mahtoiko se olla sinun tapasi saada äitisi hyväksyntää ja rakkautta osaksesi?

On vaikea puhua tai kertoa ajatuksistaan jos ei ole oppinut tunnistamaan omia tunteitaan ja kokemustaan tilanteessa, joka tapahtuu juuri nyt. Niistä voi kyllä saada kiinni jälkeenpäin jos malttaa jäädä pohtimaan, mitä minussa tapahtui; mitä tunsin, mitä koin, mitä sanoin, miksi sanoin ja mikä jäi sanomatta. Silloinkaan ei ole myöhäistä jatkaa keskustelua, joka jäi kesken tai unohtui lauseen "Sellaista elämä on" varjoon. Avautuminen toiselle ihmiselle vaatii uskallusta. Toteutuakseen se tarvitsee luottamusta siihen, että tuo toinen on kiinnostunut minusta vilpittömästi sellaisena kuin olen. Uskotko, että sinun syvimmästä itsestäsi voidaan olla oikeasti kiinnostuneita?

Suosittelen lämpimästi, että hakeutuisitte miehesi kanssa parisuhdekurssille (esim. tunnekeskeinen parisuhdekurssi). Luulen, että hyötyisitte siitä molemmat yhdessä ja erikseen.

Kaikkea hyvää toivottaen
Perheneuvoja Elisabeth

KYSYMYS: olemme olleet 33vuotta naimisissa 3 aikuista lasta pariviikkoa sitten selvisi että vaimoni on pettänyt. minä romahdin täysin luotin häneen 100%. nyt en tiedä miten saan asian pois mielestäni. olen minäkin loukannut vaimoani useita kertoja ,mut eritavalla ja pyytänyt anteeksi hölmöilyjäni ja vaimo on antanut anteeksi.mut nyt vaimo kun ei ole edes halunnut pyytää anteeksi eikä ilmeisesti kadukkaan vaikka minä olen itse mielessä miettinyt ,että mun on pakko antaa anteeksi ja unohtaa tämä,mut kun se vaan kaivaa sydäntä koko ajan.Minun hölmöilit oli kaljan kansa tissuttelu,mut enää en tissuttele. Muuten meillä on mennyt parisuhteessa ihanhyvin. Miten voisin saada itseni luottamaan vaimooni,kun sitä miettii että milloin on seuraava kerta.ite olen ollut luotettava 100%pettämisen suhteen mut kuten sanoin muuten olen pahottanut hänen mielen esim kännissäajamisesta josta olen kärsinyt virheeni joka ei toivottavasti toistu enää koskaan. lapset kyllä tietää nämä asiat ,vaimo suuttu kauheasti että menin kertomaan lapsille tästä,mut minun mielestä perheen jäsenten täytyy tietää nämä meidän ongelmat. lasten kansa meillä on välit ihan hyvät,mut kyllä lapset oli aika yllättyneitä (ei olis voineet uskoa koskaan) EN haluas erota tämän takia ,uskosin pystyväni antamaan anteeksi ,mut unohtamaan tuskin milloinkaan.

Seppo58

VASTAUS: Kerrot pitkästä avioliitostanne, johon on mahtunut monenlaista. Kuvaat avoimesti omia alkoholiin liittyneitä hölmöilyjäsi, jotka vaimosi on antanut anteeksi. Nyt kävi ilmi, että vaimosi on pettänyt, etkä tiedä, onko hän edes pahoillaan.

En tiedä, millaiset keskustelutavat teillä on ollut, mutta tässä olisi puhumisen paikka. Oliko tämä vaimollesi yhden illan juttu vai pitempi suhde? Onko hänellä tunteita tätä henkilöä kohtaan? Sanot, että teillä on sinun aiempaa tissutteluasi lukuun ottamatta mennyt liitossanne ihan hyvin. Vastaisikohan vaimosi samalla tavalla? Jos arvailemaan lähden, voisin kuvitella, että hänelle olisi jäänyt pitkässä suhteessanne pettymyksiä hampaankoloon. Joskus käy niin, että loukkaantumiset annetaan nopeasti anteeksi ja päätetään mennä eteenpäin vanhoja miettimättä. On tietysti hyvä, että ei jumituta kaivelemaan menneitä, mutta anteeksiantaminen tarvitsee usein seurakseen keskustelun siitä 1) mitä pääsi tapahtumaan 2) miltä se kummastakin tuntuu ja 3) miten tästä mennään eteenpäin. Sitä myötä loukkaantumisen ja pettymyksen tunteet hälvenevät ja puolisoiden on mahdollista ymmärtää toisiaan entistä paremmin.

Tässä kohdassa voisitte toimia vaikka niin, että istutte ihan rauhassa alas, ja kysyt vaimoltasi, mikä hänet johti pettämään. Ota hänen vastauksensa vastaan äläkä heti riennä kertomaan omaa näkökulmaasi, vaan kuuntele rauhassa ja yritä ymmärtää. Kysy sitäkin, millaiseksi vaimosi on kokenut teidän suhteenne. Puhukaa siitä, mikä teitä yhdistää, mikä on mukavaa, mikä toimii välillänne. Entä mitä haluaisitte parantaa suhteessanne? Näistä asioista pääsee parhaiten puhumaan pitämällä itsensä rauhallisena. Älkää syytelkö ja loukatko. Tarvittaessa voi ottaa aikalisän ja mennä viereiseen huoneeseen viilentymään, jos tunteet nousevat pintaan sellaisella tavalla, että suusta olisi tulossa sammakoita.

On selvää, että olet loukkaantunut ja vihainenkin. Ne ovat ymmärrettäviä tunteita ja niitä saa ilmaista. Jos kuitenkin haluat jatkaa yhdessä vaimosi kanssa, vihaan ei kannata takertua vaan pyrkiä kaiken keskellä myös ottamaan askeleita eteenpäin. Vihaan juuttuminen katkeroittasi sinut itsesi. Anteeksipyyntöä et ehkä saa vaatimalla, vaan se voi tulla osana keskustelua vaimollesi luontevalla tavalla.

Omien loukkaantumisen tunteittesi kanssa pääset eteenpäin keskustelemalla vaimosi kanssa, jotta ymmärtäisit tapahtunutta hänenkin kannaltaan, huolehtimalla omasta hyvinvoinnistasi, syömisestä, nukkumisesta ja siitä, että päiviisi sisältyy sellaista tekemistä, joka vaatii keskittymistä ja vie ajatuksesi muualle tästä jutusta. Jos mahdollista, puhu asiasta jonkun luotettavan ystävän kanssa. Lasten kanssa sinun ei ehkä kannata jatkaa keskustelua aiheesta. Vaikka he ovat aikuisia, he ovat teidän lapsianne, välittävät teistä ja haluavat pitää hyvät välit teihin molempiin. Voisitte sanoa heille, että te vanhemmat keskustelette tämän asian keskenänne, eikä heidän tarvitse huolehtia siitä enempää.

Alussa pettämismielikuvat ja järkytys pyörivät koko ajan sinulla mielessä, mutta vähitellen ne hälvenevät ja harventuvat. Aika ja asian selvittäminen auttavat pääsemään niistä irti. Et varmaan koskaan unohda tapahtunutta, mutta käsittelemisen ja anteeksiantamisen kautta sen muisto menettää voimaansa. Se asettuu yhdeksi tapahtumaksi elämässänne olematta useinkaan mielessä ja herättämättä voimakkaita tunteita. Vaikka nyt tuntuu todella pahalta, sinä et tule jäämään tällaiseen olotilaan. Sinä toivut kyllä!

Voimia ja avoimuutta teille molemmille!
Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Kaipailisin mielipiteitä ja neuvoja miten tästä tilanteesta voi päästä eteenpäin.

Olen erostamme aivan rikki. En pysty syömään enkä nukkumaan. Myönnän painostavani miestä tekemään ratkaisuja, nyt hän roikottaa minua löysässä hirressä, vaikka olemmekin virallisesti erossa. Rakastan häntä sydämeni pohjasta ja jos kyse on ”vain” hänen kriisistään jonka seurauksena on mennyt näin pihalle omasta elämästään, haluaisin tukea enkä hylätä häntä. Mutta mistä tiedän etten vain satuta itseäni entistä pahemmin? Nämä ovat olleet elämäni pahimmat viikot, en pysty lopettamaan yhteydenpitoa vaikka järki sanoo, että se olisi paras ratkaisu.

Neuvoton, 30

VASTAUS: Olette seurustelleet vuoden, olleet avoliitossa kaksi kuukautta ja nyt erossa puolitoista viikkoa. Yhteen muuton jälkeen nuori parisuhteenne on joutunut ikävään pyöritykseen. Hyvällä syyllä mietit, mistä ihmeestä on kysymys ja miten tilanteesta voi päästä eteenpäin. Sanot, että kyse on ”vain” hänen kriisistään, jonka seurauksena hän on mennyt näin pihalle omasta elämästään. Olet varmaankin oikeassa. Miehesi aiemmat rankat kokemukset vaikuttavat hänen reagointiinsa. Olisiko kuitenkin myös niin, että kummallakin teistä on oma osuutenne parisuhteenne tilanteessa. Kokemukseni mukaan kovin harvoin parisuhteen tilanne on vain yksipuolisesti jomman kumman aiheuttama.

Miehelläsi on takana vaikea avioero ja ex-vaimon loukkaukset ovat jättäneet häneen syvät jäljet. Tosin kuvaat, että he ovat tästä huolimatta hyvissä väleissä, mikä oli sinulle alussa hieman hankalaa. Sanot, että sinä kipuilit yhteenmuuttoa ja pelkäsit elämänmuutosta. Miksi yhteenmuuttaminen oli sinulle vaikeaa? Mitä olivat konkreettisesti ne asiat mitä sinä kipuilit, epäröit, pelkäsit? Onko niin, että et pystynyt puhumaan peloistasi tai epävarmuuksistasi vaan ne näkyivät niin, että sanoit miehellesi asioita, joita et tarkoittanut? Onko siis niin, että loukkasit häntä kuten hänen ex-vaimonsa oli tehnyt? Eli satutit häntä mahdollisesti näihin vanhoihin haavoihin? Pystyittekö kunnolla käsittelemään näitä asioita vai jäivätkö ne vaikuttamaan suhteeseenne? Sillä parin viikon kuluttua miehesi kertoi ihastuneensa työkaveriinsa. Siitä on alkanut sopimisen, yrittämisen, pettämisen sekä riitelyn kierre, jossa kumpikin on satuttanut ja loukannut toisiaan.

On selvää, että näin jatkamalla aiheutatte lisää tuhoa itsellenne ja toisillenne. Eräs asia mihin kiinnitin tarinassasi huomiota on, että asioita tapahtuu ja sanotaan humalassa. Oletteko itse pysähtyneet miettimään mihin tarvitsette noin humalahakuista juomista ja mikä on alkoholin osuus parisuhteenne tilanteissa? Mikä vaikutus mahdollisesti olisi sillä, että lopettaisitte, edes toistaiseksi, kaiken juomisen? Miehesi ei tällä hetkellä tiedä mitä haluaa. Hän pitää yhteyttä teihin molempiin. Sinä et pysty irtautumaan tuosta kuviosta vaikka järkesi sanoo, että se olisi paras ratkaisu. Mieleeni tulee ainakin kolme vaihtoehtoa:
1. Haette keskusteluapua yhdessä ja yritätte ulkopuolisen avulla päästä ymmärtämään uudella tavalla mitä välillänne oikein tapahtuu. Tämä on hyvä vaihtoehto siinä tapauksessa jos kumpikin teistä näkee toivoa yhteisessä parisuhteessanne. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että mies katkaisee ainakin toistaiseksi yhteydenpidon tähän kolmanteen osapuoleen.
2. Mies hakee keskusteluapua yksin. Tällöin hän voi rauhassa pohtia omalta osaltaan sitä mistä on kyse ja mitä hän pohjimmiltaan haluaa. Tämä vaihtoehto edellyttää sitä, että mies on motivoitunut pohtimaan asioitaan.
3. Sinä haet keskusteluapua yksin. Tällöin pystyt saamaan tukea ahdistukseesi. Ulkopuolisen ihmisen avulla pystyt tarkastelemaan sekä omaa osuuttasi että yhteistä suhdettanne. Tämä voi auttaa sinua uudenlaiseen vuorovaikutukseen miehesi kanssa tai tekemään lopullisen eropäätöksen.

Kun tilanne parisuhteessa menee riittävän solmuun se tarkoittaa usein sitä, että parin on hyvin vaikea kahden kesken irrottautua huonosta kuviosta ja päästä keskustelemaan asioista uudella tavalla. Asiat pyörivät vain samoilla radoilla ja irrottautumisyritykset voivat syventää loukkauksia ja epätoivoa. Kun parisuhteessa on tapahtunut loukkauksia puolin ja toisin, on myös tärkeää päästä yhdessä keskustelemaan niistä tavalla, joka mahdollistaa uudenlaisen turvallisuudentunteen rakentumisen. Tämä on edellytyksenä sille, että suhde voi rakentua turvalliselle perustalle.

Kuulostaa siltä, että välillänne on paljon hyvää ja toimivaa. Parisuhteestanne on puuttunut kuitenkin luottamusta ja turvallisuutta. Ilman niitä mikään parisuhde ei voi olla onnellinen.

Hyvää jatkoa teille, yhdessä tai erikseen, toivottaen
Perheneuvoja Helena

KYSYMYS: Olen ollut nyt jo jonkin aikaa naimisissa ja meillä on yksi uhmaikäinen poika. Viime kevät oli tosi rankkaa aikaa lapsen huonon käytöksen johdosta. Nyt onneksi jo parempaan päin menossa, mutta silti neuvolasta saatiin lähete jatkotutkimuksiin. Samalla parisuhde on ollut haasteellista. Yhteistä aikaa miehen kanssa ei tahdo löytyä ja en enää itse jaksa järjestää lapsenvahtia yms. Kun jo pelkän työ ja koti järjestelyihin menee kaikki voimat. Myös mies on tosi rankassa työssä ja aina väsynyt. Minä olisin halukkaampi, mutta mieheni ei. Tämä on aiheuttanut ongelmia meille. Ollaan puhuttu asiasta monesti, mutta silti tilanne on aina sama. Itse olen huomannut tunteeni välillä kylmenevän miestäni kohtaan ja ihastuvani milloin kehenkin. En kyllä ole mitään ikinä tehnyt muiden kanssa, mutta itseäni jo huolestuttaa se. Olen tästä maininnut miehelleni, mutta nyt mietin että ehkä se oli virhe. Jos hän nyt kokee, että en yhtään enää rakasta häntä, vaikka näin ei ole. Mitä meidän nyt pitäisi tehdä? Kaverini oli sitä mieltä, että minun pitäisi mennä puhumaan jonnekin terapiaan asiasta. Mutta millä ajalla kun pieni lapsi ja työ ?

Äiti 25v

VASTAUS: Nostit esiin todella tärkeitä aiheita. Kerrot, että sinulla ja miehelläsi on ollut rankkaa uhmaikäisen pojan ja parisuhteenne kanssa. Keskityn nyt parisuhteeseen, koska olette saamassa apua neuvolan kautta poikanne tilanteeseen. Koet, että on vaikeaa löytää aikaa toisillenne ja lapsenvahtia on työlästä järjestää. Olette molemmat väsyneitä kotiasioiden lisäksi myös työasioista. Haluaisit panostaa parisuhteeseen, mutta koet olevasi asian kanssa yksin. Toteat tunteidesi kylmenneen miestäsi kohtaan ja kerrot ihastuvasti muihin miehiin. Olet tästä huolissasi ja olet kertonut asiasta myös miehellesi. Mietit mitä teidän pitäisi tehdä, voisiko terapia auttaa ja olisiko se ajallisesti mahdollista.

On luonnollista, että parisuhteissa olevat ihmisetkin joskus ihastuvat johonkin toiseen ja /tai heillä on fantasioita muista ihmisistä. Silloin kun on tyytymätön omaan parisuhteeseen riski ihastumiseen luonnollisesti kasvaa. Monet ihastuvat, mutta pitävät rajansa sen suhteen, että mitään konkreettista ei tapahdu kuten sinäkin olet onnistunut tekemään. Hienoa, että olet ollut niin vahva! Joissain parisuhteissa on mahdollista jakaa ihastumisiaan ja fantasioitaan muista oman kumppanin kanssa. Joskus ne ehkäisevät fantasioiden toteuttamista. Hyvin tavallista kuitenkin on, että fantasioista ei voi kertoa ilman toisen osapuolen suurta loukkaantumista ja heräävää mustasukkaisuutta. Ihmiset pitävät fantasiat itsellään.

Kirjoitat kertoneesi miehellesi ihastuvasi muihin. Minulle tuli sellainen tunne, että olet saattanut tehdä sen, koska halusit hänen havahtuvan tekemään töitä suhteenne eteen. Miten hän mahtoi reagoida? Loukkaantuiko hän asiasta? Raivostuiko hän, menikö hän hiljaiseksi tai jotain muuta? Mietit luuleeko hän nyt, että et enää yhtään rakasta häntä. Olisi hyvä ottaa asia puheeksi hänen kanssaan kysymällä miltä hänestä tuntui kuulla asiasta. Rauhallisenkin reaktion takana voi olla suuria tunteita kuten riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteita ja hylätyksi tulemisen pelkoa. Usein raivostumisen alta löytyy myös pelkoa, surua ja pettymystä. Kuten sinäkin, todennäköisesti myös hän miettii asiaa mielessään. Voisi kuvitella, että hänen luottamuksensa parisuhteeseenne horjuu tällä hetkellä. Sinunkin luottamuksesi on horjunut siihen, että olette tässä yhdessä taistelemassa suhteenne eteen. Toivottavasti pääsette keskustelemaan tuntemuksistanne laajemmin. Silloin voit myös kertoa, että rakkautesi ei ole loppunut, kuten kerroit.

Mielestäni teidän olisi hyvä miettiä yhdessä tilannettanne ensin keskenänne ja hakeutua pikaisesti pariterapiaan, jos keskinäiset keskustelut eivät auta. Pikkulapsiperheissä, joissa erot ovat hyvin yleisiä, ei kannata pitkiä aikoja odottaa tilanteen parantumista. Mitä pikimmin saatte apua tilanteeseen, sitä tuloksellisempaa se on. Keskustelujen avulla kuulisitte toistenne toiveita ja pystyisitte ymmärtämään toisianne paremmin. Aina on hyvä myös miettiä arjen sujumiseen liittyviä parannuksia kuten omia lepohetkiä molemmille ja yhteisen ajan järjestämistä. Mietin myös voisiko miehesi työtilanteeseen saada jotain helpotusta. Parisuhdetyytyväisyyden lisääntyessä jaksatte paremmin myös lapsen kanssa! Parisuhteenne on koko perheen kannalta tärkeä asia ja tärkeisiin asioihin on hyvä panostaa myös aikaa. Yksityiset pariterapeutit ja jotkut perheasiain neuvottelukeskukset (ilmainen apu) tarjoavat ilta-aikoja, jos virka-aikana asiointi ei ole millään mahdollista. Jos miehesi ei suostu ulkopuolisen avun hakemiseen, voisit käydä yksin esimerkiksi neuvolapsykologilla tai edellä mainituissa paikoissa.

Toivon teille oikein paljon voimia sekä rakentavia ja lähentäviä keskusteluja!

Perheneuvoja Nina

KYSYMYS: Olemme mieheni kanssa olleet naimisissa kohta vuoden. Itse olen 27v ja mieheni 41v. Avioliittomme ei alkanut ihan haaveitteni mukaan kun menimme viimevuoden syyskuussa naimisiin ja vasta lokakuussa harrastimme seksiä ensimmäistä kertaa avioparina. Seuraavan kerran kun se tapahtui oli jo uusi vuosi ja tammikuu eikä sen jälkeen ole ollut yhtään yhdyntää. Eli kohta on mennyt 6kk ilman seksiä. Ennen papin aamen (seurusteltiin 1,5 v) meillä oli seksielämässä ylä ja alamäkeä mutta ei ikinä mennyt enemmän kuin 2-3 viikkoa ilman läheisyyttä. Olen onneton, turhautunut, vihainen, väsynyt.. Sanat eivät enää riitä kertomaan. Näen nyt vain peilistä ruman ja läskin kotiäidin. Paljon ollaan sekä riidelty että puhuttu asiasta. Mieheni sanoo että haluaisi että asiat olisivat paremmin mutta että hän ei tiedä miksei ole. Minä haluan, koko ajan. Hän tietää. Sanoo haluavansa. Mutta kuitenkin antaa minulle pakit heti kun yritän lähennellä.

Yksi ilta 3 viikkoa sitten hän suuteli minua kiihkeästi ensimmäistä kertaa piiitkäään aikaan ja koskettelikin vähän ja ajattelin että nyt! Mutta kun olin käynyt siistiytymässä kun oli aika mennä "nukkumaan" niin mieheni oli jo nukahtanut. Yritin herättää mutta hän työnsi minut pois. Kotona meillä on 3 pientä lasta (edellisistä suhteista) mutta masennusten takia en jaksa olla enää edes kunnon äiti. Haluan vain mieheni takaisin. Haluan olla onnellinen. Tyytyväinen itseeni. Mitä teen? Niin paljon ollaan asiasta puhuttu mutta ei näytätilanne paranevan. Mieheni ei halua erota. En minäkään. Mutta mitä tehdä? En jaksa enää!

Väsynyt elämäänsä

VASTAUS: Ei ole ihme, että olet väsynyt ja turhautunut ja vihainen. Voisin kuvitella, että miehesikin on aika epätoivoinen. Haluaisitte molemmat haluta, mutta joku käsittämätön seinä on noussut väliinne. Heti naimisiin menon jälkeen tapahtui jotain, joka estää teitä olemasta intiimisti yhdessä. Odotus naimisiin mennessä on kai aina, että saa rakkautta ja voi sitä antaa.

Vaikka seksi onkin vain yksi tapa ilmaista rakkautta, sen yhtäkkinen loppuminen on vahva viesti jostain. Sinulle se on viesti siitä, että et ole enää viehättävä ja rakastamisen arvoinen. Näin päättelen kommentistasi, että tunnet itsesi rumaksi ja läskiksi kotiäidiksi. Tunnet, että naiseutesi on hukassa, ja se vie sinua masennusta kohti. Olette puhuneet asiasta paljon, ja uskoisin, että miehesikin on yrittänyt vakuuttaa, ettei tilanne ole sinun viehätysvoimasi puutteesta kiinni. Tuskin sinä olet papin aamenen jälkeen muuksi muuttunut.

Se, mikä avioliittoa solmittaessa muuttuu, ovat molempien mielikuvat itsestä, toisesta ja suhteesta. Jännittävästä seurustelukumppanista tulee astetta sitoutuneempi siis myös turvallisempi puoliso. Se on yleensä suhdetta vahvistava muutos. Mieli on kuitenkin sen verran monimutkainen värkki, että joskus Toisen muuttuminen läheisemmäksi aktivoi jotain vanhaa kokemusta, josta ei ihan itsekään saa kiinni. Esim. jännittävä tyttöystävä muuttuu syvällä mielessä vaimoksi ja perheen äidiksi, jonka kanssa seksi ei jostain syystä olekaan ”luvallista”. Tai tavoiteltu poikaystävä alkaa mielessä tuntumaan joltain toiselta elämän mieheltä, jonka lähestyminen ei olekaan niin yksinkertaista. Meidän mielemme on aina täynnä erilaisia hahmoja, joihin sovittelemme uusia kohtaamiamme ihmisiä.

Teidän roolinne suhteessa toisiinne on muuttunut naimisiin menonne jälkeen. Kerroit, että teillä on lapsia edellisistä liitoista. Olette siis molemmat olleet naimisissa aikaisemmin. Onkohan tässä nykyisessä tilanteessanne mitään tuttua vai tapahtuuko kaikki ensimmäistä kertaa? Sanoisin, että mitä suurempi yhteensopivuus kumppaneilla on, sitä suuremmat näytelmät lähtevät mielessä liikkeelle, kun suhde vakiintuu. Kuulostaako tämä hullulta? Tarkoitan, että olette ehkä rakastuessanne tunnistaneet toisissanne jotain sellaista tuttua, joka samalla vetää puoleensa ja samalla aiheuttaa vanhojen tiedostamattomien mörköjen esiintulon. Ja juuri ne vanhat möröt estävät teitä tekemästä sitä, mitä haluaisitte: kohtaamaan täysillä miehenä ja naisena.

Parisuhteessa on taipumus jakaa tehtäviä aika jännällä tavalla. Toinen saa kannettavakseen kaikkea sellaista, mitä toinen ei juuri nyt pystyy käsittelemään. Mitäköhän teidän suhteessanne tapahtuisi, jos miehesi alkaisi yhtäkkiä haluta koko ajan? Voisiko olla, että sinun täytyisi vuorostaan pitää yllä turvallista etäisyyttä välillänne? Kirjoitan näin, koska toivon, että maltatte pohtia tilannettanne yhteisenä ongelmana eikä vain miehesi tai sinun puutteena.

Joka tapauksessa kuulostaa siltä, että vaikeus olla lähekkäin on suhteessanne niin syvällä, että niihin voi olla vaikeaa päästä käsiksi omin avuin. Olette jo uuvuttaneet itseänne puhumalla puhumasta päästyänne. Suosittelen teitä hakeutumaan joko pariterapiaan tai kirkon perheneuvontaan voidaksenne puhua näistä asioista turvassa ammattilaisen kanssa. Yksityinen pariterapia maksaa jonkin verran, mutta jos paikkakunnallanne on perheasiain neuvottelukeskus, voitte saada sieltä apua maksutta.

Toivon, että saat miehesi takaisin, että saat olla onnellinen ja tyytyväinen itseesi. Ja että lapsenne saavat hyvinvoivan äidin takaisin. Näin paljon on voimaa parisuhteessa! Toivon sydämestäni, että jaksatte taistella omanne puolesta.

Perheneuvoja Anne

KYSYMYS: Olemme olleet 35 vuotta yhdessä mieheni kanssa ja meillä on 20-vuotias tytär. Tyttären syntymän jälkeen liittomme oli pienemmässä ja vähän isommassa kriisissä mutta selvisimme siitä hyvin, tai näin ainakin kuvittelin. Olen luullut että suhteemme on ollut viimevuodet paremmalla mallilla mutta nyt mieheni uhkaa erota koska ei kuulemma ole enää tunteita vaikka olemme tehneet ja teemme paljon yhdessä asioita. Hänellä on ilmeisemmin pahanlaatuinen ikäkriisi meneillään. Suhteemme on kyllä ollut välillä melkoista vuoristorataa mutta noin päällisin puollin kaikki on kunnossa. Keskustella emme osaa joka on rasite suhteessamme. Mieheni on pettänyt minua ainakin kerran noin viisi vuotta sitten. Rakastan kuitenkin kaikesta huolimatta miestäni enkä haluaisi millään luopua hänestä. Olen ns. kasvanut häneen kiinni. Hän ei suostu lähtemään terapiaan, mitä voin tehdä?

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Teillä on miehesi kanssa pitkä liitto, joka on kestänyt monenlaiset vaiheet. Tämä kertoo hyvää sitkeydestänne ja kestävyydestänne erilaisissa elämäntilanteissa. Ette luovuta helposti! Kerrot myös matkan varrella kohdatuista vaikeuksista. Lapsenne syntymän aikoihin oli hankalaa ja joitakin vuosia sitten miehesi petti sinua. Mieleeni tulee ajatus, että nämä ja ehkä muitakin ongelmakohtia suhteessanne on ehkä ohitettu sen kummemmin niitä käsittelemättä. Silloin voi käydä niin, että senhetkinen kriisi tasoittuu ja elämä jatkuu päällisin puolin hyvin, mutta tyytymättömyyttä jää kasautumaan toisen tai molempien mieleen. Jossain kohdassa kaikesta pureskelematta niellystä kehkeytyy sitten niin iso pala, että eron uhka nousee kuin ukkospilvi kirkkaalta taivaalta. Ei ole tapahtunut mitään yhtäkkisen järisyttävää, mutta toinen puolisoista kokee, että hänen mittansa on tullut täyteen.

Jos miehellesi on käynyt näin, olisi tärkeätä päästä puhumaan asioista. Jos mies ei ole innostunut puhumisesta, asiasta voisi neuvotella vaikkapa niin, että kysyisit, voisitteko keskustella 15 minuuttia ja sitten lopettaa sillä erää, mutta sopia jatkosta seuraavana päivänä. Voisit myös kokeilla omien ajatustesi kirjoittamista paperille tai sähköpostiin ja kirjeen antamista hänelle. Kirjoitettuasi nuku yön yli ja lue teksti uudelleen, jotta siitä ei tule toiselle syyttelevää vaikutelmaa. Kerro omista tunteistasi ja toiveistasi ja siitä, että haluat ymmärtää miestäsi ja tietää, mistä on kysymys.

Tuntuu toki sinun näkökulmastasi epäreilulta, että mies on mielessään käsitellyt liitossanne kokemiaan ongelmia niin pitkälle, että on tullut eropäätökseen asti, ja vasta siinä kohdassa kertoo sinulle asiasta. Ymmärrän, että tuo toimintatapa kertoo puhumisen vaikeudesta. Juuri tuo pettymysten, loukkaantumisten ja omien tarpeiden sekä toiveiden puhumatta jättäminen puolestaan vaikuttaisi olevan ongelmanne ydin.

Voisiko pariterapiaakin vielä ehdottaa niin, että miehesi tulisi yhden kerran kokeilemaan? Sen jälkeen hän voisi päättää, tuntuisiko mielekkäältä jatkaa käyntejä. Voisiko suomalainen mies yhden terapiakerran kestää?

Toivon, että tavalla tai toisella pääsette puhumisen alkuun. Huolehdi omasta jaksamisestasi ja hae tarvittaessa keskusteluapua itsellesi.

Voimia ja elämäniloa!
Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Kaiken se kärsii? Olen sairastanut vakavaa masennusta monta vuotta kaikkea on kokeiltu, mutta apua ei löydy, ei edes Herra vastaa rukouksiini. Mies muutti työhuoneeseensä nukkumaan ensin nukkui lattialla sitten hilasi sinne sängyn.. niin lopullista.Välimme ovat erittäin kireät, mies ei ymmärrä enää tätä työkyvöttömyyttä ja lapsetkin arvostelevat kun palvelu ei pelaa. Olimme miehen kanssa kuin kämppäkaverit mitään ei ole muuta 30 vuoden avioliitosta jäljellä. Olen miettinyt lähtemistä mutta minne menen, sairas ja niin uupunut ihminen. Iso talo ja pihamaat kasvihuone kaikki huutaa tee tee tee töitä. Onko niitä masentuneiden hoitokotia mihin voisi muuttaa ja missä? Rukoilkaa puolestani. Amen.

Kyllikki, 57

VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Pitkäaikainen masennus on raskas seuralainen niin masentuneelle itselleen kuin kumppanillekin. Koska tilanteeseen ei ole odotettavissa nopeaa muutosta, on tärkeätä etsiä keinoja mahdollisimman hyvään elämiseen sairauden kanssa. Näitä keinoja tarvittaisiin yhdessäoloon ja toisen ymmärtämiseen.

Suosittelen teille pariterapiaa, jotta puhuminen tulisi mahdolliseksi. Miehesi olisi hyvä saada sanotuksi, mikä kaikki on saanut hänet vetäytymään toiseen huoneeseen. Miltä elämä hänestä tuntuu? Olisiko mitään pientä muutosta, jota hän sinulta toivoisi ja jonka kokeileminen olisi sinulle mahdollista? Samat asiat voisit sinä puolestasi kertoa hänelle. Olisiko jotain ihan pientä asiaa, jonka tekemällä hän saisi sinut tuntemaan olosi hiukan paremmaksi? Olisiko sellaisen asian tekeminen hänelle mahdollista? Pelkästään se, että kumpikin saisi puhuttua omasta olostaan toiselle, olisi askel kohti ymmärtämistä ja hiukan helpompaa oloa.

Kumpikin teistä tarvitsee myös omaa keskusteluapua. Onko sinulla tällä hetkellä käyntejä mielenterveystoimistossa tai muussa vastaavassa paikassa? Entä miehelläsi? Muun muassa Omaiset mielenterveystyön tukena on järjestö, jonka kautta voi saada vertaistukea.

Toivon, että ette jäisi yksin parisuhteessanne, vaan yrittäisitte puhua oloistanne toisillenne. Toivon myös, että kumpikin teistä yksilönä jaksaa hakea keskusteluapua.

Ystävällisin terveisin
Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Olemme alle nelikymppinen pariskunta. Meillä on takana kahdeksan-yhdeksän vuotta yhteiseloa, ja ongelma on on miehen lähes totaalinen haluttomuus. Aluksi, noin ensimmäiset puoli vuotta seksiä oli runsaasti, mutta sitten mies meni ”jotenkin lukkoon”, omien sanojensa mukaan.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Tilanteesi todellakin on hankala. Teillä on tilanne, joka on tuttu monessa muussakin parisuhteessa. Parisuhde on hyvä ja turvallinen eikä avioliittoa ja perhettä haluta hajottaa, mutta seksuaalisen halun tasot ovat kaukana toisistaan ja aiheuttavat suurta tyytymättömyyttä.

Sinun ongelmasi on, kuten viestisi otsikoit, puolison haluttomuus. Olet todella jaksanut olla pitkämielinen ja ymmärtäväinen. Kaikki kunnia sinulle siitä! Ymmärrettävää on, että kun rakastelujen välissä olevaa aikaa mitataan vuosissa, alkaa vahvinkin kärsivällisyys jo hiipua. Sain sen käsityksen, että elämä ilman seksiä olisi miehellesi ok tai jopa toivetila. Haluttomuus on hänelle tuttua jo aikaisemmastakin suhteesta. Mutta toisen ollessa vaille jotain itselleen tärkeää parisuhteen komponenttia, siitä tulee ongelma molemmille.

Kerroit, että miehestäsi ei elimellistä vikaa löydy. Vaikeaa tietää, mitä kaikkea se pitää sisällään, mutta mikäli testosteroniarvoja ei ole lähiaikoina mitattu, ne kannattaisi ehdottomasti tutkia. Sen perusteella mitä kerrot, miehelläsi on monenlaista epätietoisuutta omaan seksuaalisuuteensa lliityen. Aseksuaalinen hän tuskin on. Siinä tapauksessa tarvetta masturbaatiolle ei olisi ollenkaan.

Haluttomuuden syyt voidaan karkeasti ajatellen jakaa neljään ryhmään:

1. henkilöön itseensä liittyvät syyt (henkiset tai fyysiset sairaudet, matala libido, sukupuolihormonien häiriötila, epätietoisuus omasta seksuaali-identiteetistä, liiallinen alkoholin käyttö tai muiden päihteiden käyttö, hormonien käyttö, ihastuminen johonkin muuhun, traumat lapsuudessa tai nuoruudessa, tms)
2. puolisoon liittyvät syyt (toinen käyttäytyy ikävästi/kylmästi/väkivaltaisesti, toisen liiallinen alkoholin käyttö tai muiden päihteiden käyttö, radikaali muutos toisen ulkomuodossa tms)
3. suhteeseen liittyvät syyt (kommunikaation toimimattomuus, ei muuta läheisyyttä, tyytymättömyys toisen vanhemmuuteen, riitely, väkivalta...)
4. ulkopuoliset syyt (taloudelliset huolet, stressi, työttömyys, läheisen kuolema tai muu huoli...)

Sulkujen sisältö ei ole ollenkaan kaiken kattava, ne ovat vain esimerkkejä.

Voisitte yhdessä miehesi kanssa käydä tuota listaa läpi. Sen perusteella, mitä olet kertonut, vaikuttaa siltä, että ykköskohta olisi teidän tapauksessanne osuvin, mutta kannattaa silti kysyä hänen omaa näkemystään.

Mietin samaa mitä sinä itsekin: miten jaksat seksittömässä liitossa. Miehesi ehdottoma ratkaisu hankkia rakastaja ei toimi sinulle. Sooloseksi auttaa fyysien paineen purkamisessa, mutta toisen kosketusta ja läheisyyttä se ei voi korvata. Suosittelen lämpimästi käyntejä koulutetun seksuaaliterapeutin luona, vaikka se vaatiikin teiltä matkustamista vähän kauemmaksi. Mikäli miehesi haluaa lisäksi tutkia omaa lukkoaan terapeutin avustuksella, se olisi ehdottomasti hyvä juttu teidän molempien kannalta.

Mikäli asiantuntija-avun hakemisen jälkeenkään tilanteessanne ei tapahtuisi muutosta, olet sen hankalan valinnan edessä, jota jo nyt välillä mietit. Luopuako avioliitosta muuten hyvän miehen kanssa ja hajottaa lasten koti, jotta olisit vapaa etsimään mahdollista uutta elämänkumppania vai pitääkö kaikki olemassa oleva kasassa, jatkaa seksittömässä liitossa ja olla tyytymätön? Tämä on kysymys, johon ei ole helppoa vastausta. Yksi tärkeä näkökulma on tietenkin lasten hyvinvointi. Mikäli sinun tyytymättömyytesi alkaa johtaa jatkuviin tai muuten pahoihin riitoihin, täytyy miettiä miten se heijastuu lasten turvallisuuden tunteeseen. Mutta tällä hetkellä voitte onneksi elää sopuisasti ajoittaisesta kärttyisyydestäsi huolimatta.

Ilman, että lähdette hakemaan ulkopuolista apua, on epätodennäköistä, että tilanteeseenne tulee muutosta. Suosittelen sitä siis lämpimästi. Vaikka se vaatii aikaa, rahaa ja vaivannäköä, se on tässä kohtaa sellainen investointi, jota kannattaa kokeilla.

Toivon, että löydätte avun ja voit elää täyttä elämää siitä kaikin tavoin nauttien.

Lämpimin ajatuksin,
perheneuvoja Paula