KYSYMYS: Tänään kävin mieheni kanssa ensimmäisellä käynnillä perheneuvonnassa. Tavallaan hyvä ja toisaalta huono fiilis, oikeastaan ehkä lamaantunut. Historiamme: 28 vuotta yhdessä (parikymppisistä saakka), 20v naimisissa, lapset 14v ja 10v. Vuosien ajan riidat vaan pahentuneet ja välit viilenneet.
Elämme kausia, jolloin mielestäni olemme kuin "kämppiksiä". Ei puhuta, ei läheisyyttä, suudeltu ehkä viimeksi 3 v sitten, ei kosketusta, ei seksiä, välillä ei pysty olemaan edes samassa huoneessa, Viimeinen 6 kk silmitöntä riitaa, ihan kaikesta - todellakin kaikesta mahdollisesta. Olen sanonut vuosien ajan miehelleni viimeisenä keinona lopettaa riitely, että erotaan. Ei käy miehelle, pakenee ja vaikenee tilanteesta. Sitten luovutan itsekin ja taas menee muutama kuukausi "kämppiksinä" kunnes räjähtää tunteet pihalle. Lapset kärsineet varmastikin tästä jatkuvasta kireästä ilmapiiristä ja riidoista. Tosiaan viimeiset 6 kk ajan tilanne revennyt käsistä, olen niin vihaa, katkeruutta, surua, pettymystä täynnä, että harkitsen oikeasti vakavissani eroa. Ei näin voi elää, ei kukaan.
En voi sanoa tuntevani rakkautta miestäni kohtaan. Olen yrittänyt keskustella rauhallisesti tilanteesta, hän sanoo: "Painu sinä akka V...uun siitä. Periaatteesta en eroa." Ala-arvoista kielenkäyttöä ja halveksuntaa saan joka kerta. Itsekin sorrun sitten haukkumaan ja kiroilemaan. Minä hoidan kodin kaikki asiat, lapset, koulut, lemmikit, viralliset asiat, talouden ym.ym. olen aina joutunut hoitamaan. Hän ei osallistu näistä mihinkään - satunnaisesti tekee pienen pienen askareen suurella näytöksellä. Kaivelee vanhoja asioita jatkuvasti. "Sanoit 15 vuotta sitten näin ja näin" tai "6vuotta sitten olit sitä mieltä..." Ei anna mitään anteeksi vaan selittää että pelkää ettei oma loppuelämänsä riitä häntä saamaan puntteja tasan kanssani, mitä on saanut minun osaltani paskaa osakseen.
Olen pyytänyt anteeksi ja ollut pahoillani mitä olen sanonut ja häntä loukannut. Ei auta. Pakko on vaan päästä mieltäni pahoittamaan ja päästä "tasoihin". Tosiaankaan ei suostu edes erosta kekustelemaan, sanoo ettei voi elää päivääkään ilman lapsia. Kotona ollessaan pääsääntöisesti painuu itsekseen makuuhuoneeseemme tietokoneen ja/tai kitaran ääreen. Minä ja lapset olemme keskenämme, hän ei osallistu juuri mihinkään. Silti aina painottaa ettei voi olla eri paikassa kuin lapset. Ristiriitaista?? Minulla ja lapsilla on erittäin hyvät ja tiiviit suhteet, avoimesti käymme läpi ihan kaikki asiat. Isälleen eivät kerro juuri mitään todella henk.kohtaista. Tuntuu, että koko kasvatusvastuu on alusta asti ollut minulla. Harrastelee oman ryhmänsä kanssa musisointia ja häipyy monesti treenikämpälle useiksi tunneiksi kerrallaan.
Emme pysty keskustelemaan, väittää rakastavansa minua mutta mielestäni se ei ilmene millään! Olen todellisessa umpikujassa. Tässä vasta pieni murto-osa siitä kaikesta mitä joudun sisälläni kantamaan ja ohtaamaan jatkuvasti. Pahimpia törkeyksiä en ilkeä edes kirjoittaa mitä hän on minulle sanonut vuosien saatossa.Tänään jopa perheneuvoja ehdotti vakavissaan alkaa miettiä mahdollista avioeroa yhtenä ratkaisuna. Seuraavan kerran menemme 3 vkon kuluttua jatkamaan perheneuvontaan keskusteluja. Oikein kauhistuttaa mitä siinä välissä tekisin... Haluaisin saada neuvoja teiltäkin.
VASTAUS: Kovin tuli surullinen olo lukiessani kirjettäsi. Sinulla on takanasi pitkä turhautumisen ja pettymysten sarja. Ei ihme. Olet jäänyt kovin yksin vastaamaan perheesi tarpeista, huoletimaan lapsista ja kantamaan vastuuta. Tosin olet saanut vastineeksi hyvät suhteet lapsiisi, se valopilkku on olemassa.
Tuntuu pahalta kuulla, millaista välinpitämättömyyttä ja ilkeää puhetta olet saanut osaksesi. Toivon pilkku on se, etät miehesi on ollut hlukas lähtemään perheneuvontaan. Joku halu hänelläkin on olemassa saada perhe-elämä siedettävään kuntoon. Hän ei halua erota, mutta hän on neuvoton parantamaan parisuhdetta.
Perheneuvonnassa käynti jätti sinuun huonon fiiliksen ja jollain lailla lamaantuneen olon. Toivottavasti saitte kuitenkin uutta ajateltavaa. Jos siellä mietitte eron mahdollisuutta, se saattaa panna miehesi miettimään, mitä ero todellisuudessa merkitsisi. Kun eroajatuksen joutuu kohtaamaan konkreettisella tasolla ja miettimään, mitä se käytännössä merkitsee, joskus tuo antaa todellista motivaatiota ryhtyä parantamaan parisuhdetta.
Perheneuvonnassa todennäköisesti joudutte kumpikin sanoittamaan sitä, mikä pitäisi muuttua, että parisuhde voisi jatkua. Joudutte miettimään, mitä muutoksia itse on valmis tekemään parisuhteen parantamiseksi ja mitä toivoo toiselta. Hyvä lähtökohta on myös pohtia, mitä kaikesta huolimatta on suhteessanne ja perhe-elämässänne sellaist hyvää, jonka toivotte jatkuvan. siitä löytyy pohjaa sille, että suhteen eteen kannattaa ponnistella.
Selvää on, että tilanteenne ei voi jatkua ennallaan. Pettymyksesi muuttuu kiukuksi ja katkeruudeksi ja sen kanssa itsesi ja läheistesi on hankala elää. Eikä miehelläsikään ole hyvä olla.
Olette jo muutoksen tiellä. Mihin tie johtaa, se ei ole vielä selvinnyt, mutta toivon sen johtavan sellaiseen elämään, että sitä jaksaa elää ja että siinä löytyy elämän ilo.
Saara, perheneuvoja
