Suhdeklinikka

KYSYMYS: Meillä eletään kuin kaverina/kämppisenä. Kaikki läheisyys hävinnyt,sanoja ei ole muuta kuin pakolliset miytä puhummme.Kaikki alkoi siitä kun tyttäreni sairastui syöpään 2015 syksyllä ja nukkui pois 26.5.2016. En tiedä kuinka kauan toinen jaksaa katsoa minua.pelottaa milloin sanoo et nyt riittää. Ei oikein pysty puhumaan ei usakalla suuttuu määrätyistaä asioista jos alan puhua. Luottamus pula lisäksi.Koska sain kiinni netissä seksisivujen käytöstä ja jutteluista muiden naisten kanssa .Sivu oli naisilta jotka antavat piristystä elämään seksin muodossa. Meillä oli kauhee riita ei tunnustanut heti mutta kuitenkin sitten tunnusti asian. Nyt luotto sitten aika huono ja en tiedä käykö sivuilla vielä koska nyt tajuaa poistaa ne sivut jos käy. Mun itsetunto aika alhaalla inhoan itseäni. En tiedä mitä tehdä .? Meidän olis kuitenkin jutttelemassa käydä jossakin yhdessä.auttasko se tilnateeseen. Tunteetkin kuolee tälläisessä tilanteessa tullut jo pientä sellaista inhoa joissakin kohdin.MInua pelottaa tilanne.

Pysähdyksissä, 57 vuotta

VASTAUS: Kiitos koskettavasta viestistäsi. Sen lukeminen tuntui sydämessäni asti. Näin mielessäni kaksi kuin eksyksissä olevaa, yksinäistä ihmistä.

Teitä yhdistää vahva side. Olette eläneet pitkään yhdessä pariskuntana ja perheenä. Te kaksi olette kuitenkin sen lisäksi jakaneet yhdessä jotain aivan erityistä. Tieto tyttärenne vakavasta sairastumisesta pysäytti siihenastisen elämänne. Sen jälkeiset kuukaudet täytti sairaus kaikkine vaiheineen, hoidot, lääkärit, sairaalat. Maailma kapeni ja rutiinit muuttuivat. Voin vain kuvitella millainen tunnemyllerrys sisällänne onkaan vallinnut. Ja sitten koitti toukokuun loppu ja kaikki taistelu yhteistä vihollistanne, syöpää, vastaan päättyi. Tuli aika palata taas ”normaaliin” elämänjärjestykseen, vaikka maailmanne oli pysähtynyt eikä mikään ollut enää niin kuin ennen.

Tämän kirjeenvaihtomme aikana on ensimmäinen surun vuosi vasta menossa. Edessä on ensimmäinen äitienpäivä ilman tytärtänne. Vuosi sitten hän oli vielä elossa, vaikkakin viimeisiä elämänsä päiviä. Suru on vielä vahvasti läsnä, ainakin hetkittäin. Olkaa siis armollisia toisillenne. Olette eläneet äärimmäisen rankkaa aikaa, sekä tyttären sairauden aikana että nyt hänen kuolemansa jälkeen.

On tavallista, että ihmiset surevat eri tavoilla. Kun yhteinen suru meinaa musertaa alleen, on joskus vaikeaa jakaa sitä yhdessä sen kaikkein läheisimmän kanssa. Kuulostaa siltä, että te olette molemmat käpertyneet yksin oman surunne kanssa ettekä ole osanneet sitä toistenne kanssa jakaa. Se on hyvin ymmärrettävää. On vaikeaa puhua, kun tuntuu, ettei ole sanoja ja pelkää, ettei toinen ymmärrä. Surun lisäksi teillä on todennäköisesti monenlaisia muitakin tunteita: syyllisyyttä, vihaa, epätoivoa, katkeruutta jne. Voi olla, että näiden raskaiden tunteiden kanssa pärjääminen on niin rankkaa, että kaikki energia tuntuu menevän omaan selviytymiseen. Silti, voi olla, että molemmat teistä toivoisitte, että toinen huomaisi kärsimyksenne ja tulisi lähelle ja lohduttaisi.

Kun toisen lähelle on, syystä tai toisesta, vaikeaa mennä, olette molemmat valinneet erilaiset tavat selvitä yksin. Mietin, onkohan miehesi käyminen netin seksisivuilla hänen tapansa selvitä. Luulen, että hän kaipaa läheisyyttä, kosketusta ja hellyyttä. Netin kautta saatava lohtu on kylmää ja etäistä, vain korvike oikean naisen lämmölle, mutta joskus se voi tuntua ainoalta vaihtoehdolta. Se, että tämä satutti sinua, kertoo minulle siitä, että miehesi ei ole sinulle yhdentekevä, vaan välität hänestä edelleen paljon. Toivottavasti miehesi ymmärtää tämän myös. Samaa kertoo myös se, että kirjoitit meille. Sinulla on vielä toivoa ja tahtoa saada asiat korjattua. Se on tärkeää. Hienoa, että otit ensimmäisen askeleen kohti muutosta ja kirjoitit Suhdeklinikkaan!

Luuletko, että voisit katsoa miestäsi niin, että näet hänessä ihmisen, joka on kulkenut läpi saman helvetin kuin sinäkin ja yhä vielä taistelee kohti tavallista, hyvää elämää, niin kuin sinäkin? Olette taistelutovereita, jotka sodan jo päätyttyä vielä horjuvat taistelukentällä jäljelle jääneitä palasia kokoillen. Vain te kaksi tiedätte, mitä kaikkea olette käyneet läpi. Vaikka molemmilla teillä on omat henkilökohtaiset kokemuksenne ja tunteenne, niin kukaan muu kuin oma puolisonne ei koskaan tule samalla tavalla ymmärtämään, mitä kaikkea olette kokeneet. Tämän vuoksi olisi surullista, jos tyttärenne kuoleman lisäksi menettäisitte vielä toisennekin.

Menkää ehdottomasti juttelemaan ulkopuolisen kanssa! Tie toisen luo, kun omakin sydänkin on vielä niin haavoilla, voi olla vaikeaa löytää ilman apua. Kirkon perheneuvonnasta saa maksutonta ja asiantuntevaa apua. Toki voitte myös käyttää yksityisiä pariterapeutteja. Voisitkohan näyttää tätä vastaustani miehellesi? Sillä tavalla voisitte alkaa pienin askelin etsiä tietä toistenne luokse.

Toivon teille sydämestäni kaikkea hyvää, uskoa, toivoa ja rakkautta,
lämpimin ajatuksin Paula, perheneuvoja

KYSYMYS: Aloimme seurustella tyttöystäväni kanssa noin vuosi sitten, hän asui ulkomailla mutta päätti lopulta jäädä Suomeen, koska suhteemme vaikutti lupaavalta ja hän sai työtarjouksen. Hänen etenemistahtinsa suhteessa oli kuitenkin liian nopea ja vaikka minäkin olin kiinnostunut, alkoi kova tahti ahdistaa. Suhtautumiseni häneen muuttui negatiivisemmaksi, halusin ja pyrin raivaamaan omaa aikaa ja lisäksi aloin nähdä hänessä huonoja puolia.

Hän sanoo, että ei jaksa tätä menoa enää pitkään, mutta välittää minusta edelleen ja haluaisi yrittää. Minullakin on tahtoa pitää suhde kasassa ja huomata taas kuinka ihana ja välittävä ihminen hän on sen sijaan, että huomaisin kaikki virheet jotka hän tekee ja jäisin niitä murehtimaan, vieläpä kun ne eivät ole mitään erityisen vakavia. Se mikä painaa eniten on kuitenkin meidän viihtyminen yhdessä ja toisesta välittäminen. Mikä siis avuksi?

Hukassa, 28v.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi, jossa pohdit oleellisia parisuhteen asioita. Seurustelun etenemisvauhti on taitolaji. Usein toinen on toista innokkaampi. Jos tuntuu siltä, että tahti on liian kova, silloin on hyvä pysähtyä. Se ei ole helppoa, koska alussa usein haluaa miellyttää toista, ehkä jopa ohi itsensä. Liian nopeasti etenemisen tunnistaminen voi myös olla vaikeaa. Ehkä on helpompi kritisoida toista ja purkaa häneen omaa kiukkuaan siitä, ettei ole saanut sanotuksi asioita ja riittävästi ottanut huomioon omia tarpeitaan. Vaikka ollaan parisuhteessa molemmat tarvitsevat myös omaa aikaa ja aikaa olla omien ystäviensäkin kanssa.

Toinen taitolaji on palautteen antaminen. Miten sanon itseäni ärsyttävistä asioista niin, että viesti menee perille? Asioista voi sanoa monella tavalla. Vaikeatkin asiat voi sanoa myönteiseen sävyyn. itsensä kanssa on myös tarpeen pohtia sitä, että miten paljon itsessä on sietokykyä siihen, että toinen tekee eri tavalla asioita. Hyvässä parisuhteessa on kaksi erillistä ihmistä, jotka tekevät asioita eri tavalla ja ajattelevat eri tavalla monista asioista. Erilaisuuden voi nähdä myös rikkautena vaikka se joskus ärsyttääkin.
Yksi hyvä palautteen antamiseen liittyvä hyvä sääntö on neljän suhde yhteen sääntö. Se kuvaa ennen kaikkea palautteiden suhdetta. Kun antaa neljä positiivista palautetta, yhden kriittisen kestää hyvin, ja kokonaissaldo on kirkkaasti plussalla. Kaikkea mikä ärsyttää ei kannata ääneen sanoa. Joskus ärsytys voi kummuta jostain ihan muusta kuin kumppanista. Oman pahan mielen kaatoastia hän ei saisi olla. Joskus voi olla vaan vaan nälkäinen tai väsynyt.

Viestissäsi oli paljon positiivista. Olet paljon auttanut seurustelukumppaniasi. Kerroit myös, että olet kantanut vastuuta hänen hyvinvoinnistaan. Ehkä sinun olisi tarpeen vähän luovuttaa tätä vastuuta takaisin hänelle. Vaikka parisuhteeseen kuuluu huolenpitoa toisesta, vastuu omasta hyvinvoinnista on aina itsellä.

Teillä on edelleen hauskaa yhdessä ja löydätte mielenkiintoista tekemistä. Te molemmat välitätte edelleen toisistanne. Hän haluaa edelleen kutsua sinua kävelemään ja syömään. On aika luonnollista, että hän on vähemmän täysillä mukana kuin aikaisemmin. Sillä tavalla hän suojelee itseään. Kirjoitit, että menet aina, kun hän kutsuu. Ehkä sinun on siinäkin syytä kuunnella itseäsi eli menet silloin, kun se tuntuu hyvältä. Kun yhteistä aikaa on nyt vähemmän, ehkä tahti on enemmän sinulle sopiva ja osaat entistä enemmän arvostaa yhteisiä hetkiänne.

Olette jo oppineet paljon seurustelunne aikana toisistanne ja itsestänne. Se on teillä pääomana jatkoa ajatellen. Sinulla on kykyä nähdä asioita myös toisen näkökulmasta. Osaat myös ymmärtävästi tutkia omaa toimintaasi. Molemmat ovat parisuhteen hyviä taitoja.

Uskon, että teillä on edellytyksiä saada parisuhteenne toimimaan. Se, että alkuhuuman jälkeen paljastuu millaisia te oikeasti olette, on vain hyvä asia. Parisuhteeseen tarvitaan kaksi oikeaa ihmistä. Yhteys rakentuu aidosta hyväksyvästä kohtaamisesta toisen kanssa. Kumpikin saa olla oma itsensä. Siitä huolimatta jää tilaa myös toisen huomioimiselle.

Hyvää kevättä,
perheneuvoja Si

KYSYMYS: Kun tapasin mieheni hän oli ollut eronneena vajaan vuoden. Hänen silloinen vaimonsa löysi uuden ihastuksen (naimisissa olevan miehen) ja seurauksena oli, että tämä ex vaimo jätti miehensä, kaksi lastaan isälleen ja lähti uuden miehen kelkkaan. Heillä on vielä yksi aikuinen, jo silloin kotoa pois muuttanut lapsi sekä neljäs lapsi, joka kuoli vauvana. Ex vaimon sekä uuden miesystävän suhde voimistui ja myös uusi mies erosi silloisesta vaimostaan.

Ikää meillä on vähän alle 60, joten ihan nuorukaisista ei ole kyse.

Petetty aviovaimo

VASTAUS: Mietit sitä, teetkö oikein, kun puutut miehesi tapailuun eksänsä kanssa. Tottahan toki. Jos asia kerran vaivaa sinua, on siitä hyvä puhua. Kyllä miehesi on tärkeä tietää, että asia satuttaa sinua. Hän voi sitten tehdä omat päätöksensä oikeiden tosiasioiden pohjalta.

Kuulostaa tosiaan hieman kaukaa haetulta, että aikuisten lasten asioista olisi tarvetta keskustella joka sunnuntai monta tuntia. Mietit sitä, pitäisikö puuttua, vai katsoa vierestä ja odottaa, että kohtaus menee ohi. Uskon, että avoin keskustelu on paras vaihtoehto. Kerro hänelle, miltä tapaileminen sinusta tuntuu. Minusta kuulostaa myös ihan reilulta, että olet kertonut pelkääväsi heidän tapailunsa johtavan teidän eroonne. Ei kai sekään olisi kovin hyvä, jos hän kuvittelisi asian olevan sinulle aivan ok, ja sitten olisikin kamalan yllättynyt, kun jonain päivänä ottaisit eron. Kohtaus voi toki mennä ohi ihan itsestäänkin, mutta voithan koittaa saada hänet miettimään sitä, mitä hän voi menettää ja toisaalta sitä, onko tämä eksä sen arvoinen.

Vastaus viimeiseen kysymykseen, pitäisikö luopua miehestä suosiolla, riippuu täysin siitä, miten sinä tämän tilanteen koet. Jos koet, että vielä rakastat miestäsi, ja haluat elää hänen kanssaan, kannattaa taistella. Sitten ei ainakaan tarvitse myöhemmin jossitella, että olisiko pitänyt.

Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Työkaluja eron estämiseksi?

Onko siis mitään tehtävissä parisuhteemme pelastamiseksi, kun mies ei suostu puhumaan ongelmistamme eikä halua enää jatkaa yhdessä? Vai onko minulle itselleni parempi vain hyväksyä, että ero on ainoa oikea ratkaisu ja mitään ei ollut tehtävissä?

Onko kaikki kortit käännetty? Nainen 39 v.

VASTAUS: Jos elämänne on muuten antoisaa ja rakastatte toisianne, ja seksikin toimii, tuntuu vähän turhalta erota pelkästään riitojen takia. Tietenkin, jos miehesi on jo tehnyt lopullisen eropäätöksen, eikä enää suostu keskustelemaan, niin silloinhan mahdollisuuksia ei enää ole.

Mainitsit, että miehesi on usein tyytymätön sinuun. Noista asioista keskusteltaessa pitäisi päästä käsiksi siihen, onko kysymys oikeasti sellaisista asioista, joissa sinun on mahdollista muuttua. Ja toisaalta siihen, onko hänen kohtuullista vaatia sinulta muutosta, vai pitäisikö hänen sopeutua ja lakata valittamasta. Jatkuva tyytymättömyys pilaa kodin ilmapiirin.

Kun riidat menevät repiviksi, eivätkä tuota rakentavaa lopputulosta, on yleensä kysymys siitä, että kumpikaan osapuoli ei koe tulevansa kuulluksi. Se taas useimmiten johtuu siitä, että riidoissa emme edes yritä kuunnella toista ymmärtääksemme hänen näkökantaansa ja kokemustansa, vaan kuuntelemme vastahyökätäksemme, ja keksiäksemme vastauksen, jonka avulla voimme selviytyä voittajana riidasta. Meidän pitäisi siis riidan keskelläkin pystyä pitämään mielessämme ajatus, että tuon toisen kokemus on hänelle tosi, vaikka omasta mielestämme se olisikin käsittämätön. Riidan kuluessa pitäisi löytää rakentavia ilmaisuja kuten: ”Okei, tuon saatan hyväksyä”, ”tuossa on järkeä” ”kerro lisää, yritän ymmärtää” jne.

Osa riidoista on ratkaistavissa, ja silloin pitäisi yhdessä koittaa löytää sellainen tapa keskustella, että se johtaa ratkaisuun. Osa parisuhteen ristiriidoista on sellaisia, että ne eivät edes ole ratkaistavissa. Silloin pitäisi miettiä sitä, voimmeko jotenkin niistäkin päästä jonkinlaiseen ymmärtävään ja kunnioittavaan keskusteluun, sen sijaan että moittisimme toisiamme ja yrittäisimme pakottaa toisiamme muutokseen.

Viisi kertaa viiniä viikossa on aika paljon. Tietysti paljon riippuu siitä, onko kyseessä kaksi vai viisi lasillista. Jos keskusteluyhteys syntyy, voitte yhdessä pohtia, mikä olisi kohtuullinen ja terveellinen tapa käyttää alkoholia. [url=http://www.paihdelinkki.fi ]Päihdelinkistä[/url] löytyy hyviä ohjeita tähän.

Jos miehesi ei suostu lähtemään terapiaan, voi asioita oppia kirjoistakin. Vanha, mutta aivan toimiva kirja, joka antaa tietoa siitä miten oppia riitelemään ”oikein”, on Markman, ym.: ”Riitele rakentavasti”. Sitä löytyy ihan yleisistä kirjastoista. Suosittelen!

Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Olemme uusperhe, minulla on 16-vuotias poika, mieheni kanssa meillä on kaksi poikaa, toinen on 3-vuotias ja toinen täyttää pian 5 vuotta. Olemme 33- ja 34-vuotiaita.

Miehessä on kuitenkin myös paljon hyvääkin. Hän hoitaa hyvin lapsia ja kotia, osallistuu kotona kaikkeen, laittaa ruokaa, leikkii lasten kanssa jne. Huolehtii meistä taloudellisesti hyvin, koskaan ei ole tarvinnut ajatella että eläisin "toisen siivellä". Meillä on yhteinen talous ja vaikka miehellä onkin paremmat tulot, olemme silti taloudellisesti tasavertaisia.

Uusperheellinen 33v

VASTAUS: Näyttää, että olet hyvin hankalassa tilanteessa. Toisaalta miehessäsi on paljon hyvää, mutta tietyt piirteet ovat täysin sietämättömiä. Kysyt, onko tässä mitään tehtävissä. Uskon, että on. Sinun on ryhdyttävä rohkeasti ja päättäväisesti pitämään puoliasi, ja poikasi puolta. Vaikka miehesi on voimakastahtoinen ja ilmeisesti taitava väittelijä, olisi sinun itsepintaisesti pidettävä kiinni siitä, minkä ymmärrät oikeaksi.

Se on täysin selvää, että hän ei saisi kohdella poikaasi noin. Tuon ikäisen pitäisi saada pukeutua niin kuin itse haluaa, ja vanhempien olisi vain koitettava sietää sitä. Eikä toisen vaatteita todellakaan heitetä kysymättä roskiin. Kuusitoistavuotias poika tarvitsee myös jonkin verran omaa rahaa. Miten he muuten oppisivat käyttämään sitä? Jatkuva rähjääminen ja se, että poikasi joutuu kokemaan, että on aina vääränlainen, on pojallesi hyvin haitallista. Se on ehdottomasti saatava loppumaan. Teidän olisi onnistuttava yhdessä sopimaan kasvatusperiaatteet, joista voisitte kumpikin pitää johdonmukaisesti kiinni.

Se, että hän jatkuvasti moittii sukuasi, vaikka hänen omassa taustassaan saattaisi olla enemmänkin moittimisen aihetta, on aika kiinnostava kysymys. Siihen on varmasti omat syynsä. Häntä tuntematta en voi mennä arvaamaan, mitkä ne ovat, mutta on mahdollista, että hän itse asiassa tuntee huonommuutta oman taustansa takia, ja pyrkii pääsemään kanssasi tasa-arvoisempaan asetelmaan moittimalla sinun sukuasi. Tai sitten hän tuntee kateutta siitä, millainen sukuyhteys sinulla on. Olipa syy mikä tahansa, sinun olisi tehtävä hänelle selväksi, että jatkuva sinun ja sukusi moitiskelu saa nyt loppua. Toisaalta sinun on tietysti mietittävä, onko joissain moitteissa perääkin. Oletko kenties liikaa kännykällä? Yksi syy miehen tyytymättömyyteen voi olla, että hän tuntee itsensä hylätyksi.

Meille ihmisille on valitettavan tyypillistä, että saamme suunnan muuttumaan vasta kun on jo liian myöhäistä. Ala puuttua asioihin heti, niin näet, tuleeko muutosta. Sinun on varmaan tehtävä miehellesi selväksi, että jos muutosta ei tule, et tule kestämään yhteistä elämää. Pariterapiasta olisi teille epäilemättä suuri apu. Olen käynyt läpi monia pariterapiaprosesseja, joissa mies on tullut paikalle vain siitä syystä, että vaimo on uhannut muuten ottaa eron. Ja silti niissä on voitu onnistua. Mutta jos miehesi ei suostu sinne lähtemään, on sinun koitettava saada muutokset aikaan ilman ammattiapua.

Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Olen 21- vuotias ja onnellisesti parisuhteessa. Silti nään jatkuvasi ahdistavia unia jossa petän miestäni. Tämä om todella ahdistavaa, sillä rakastan miestäni todella paljon.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kerrot suuresta ristiriidasta arvojesi ja toimintasi välillä. Pettämisunet tuntuvat ahdistavilta, samoin miesten huomio baarissa. Toisaalta nautit ihailusta, saat siitä mielihyvää ja hakeudut yhä uudelleen näihin tilanteisiin.

Oletko miettinyt, mihin tarvitset vieraiden miesten ihailua. Se toki pönkittää naisellista itsetuntoasi ja kertoo, että markkina-arvosi on korkealla. Entä jos jonain iltana kukaan ei olisikaan kiinnostunut? Olet tottunut ihailuun ja sillä alueella sinä hallitset. Voit turvallisesti oman poikaystäväsi kainalossa tuntea sääliä särkemiäsi sydämiä kohtaan. Kuulostaa siltä, kuin tuntisit myös vähän syyllisyyttä, ehkä sekä poikaystävääsi että näitä ihailijoitasi kohtaan.

Saan kirjeestäsi sellaisen käsityksen, että saat positiivista huomiota runsaasti myös omassa parisuhteessasi. Kaipaatko kuitenkin myös jotain muuta kuin sitoutunutta parisuhde-elämää? Joskus, varsinkin jos suhde on alkanut kovin nuorena, tulee toiselle tai molemmille jossain vaiheessa tarve elää vielä vapaata, sinkkutyylistä elämää. Välttämättä ei haluta erota hyvästä suhteesta, mutta halutaan vielä maistaa myös muutakin. Joskus se onkin oman yksilökehityksen kannalta tärkeä vaihe. Hankaluus siinä on vain se, että harvoin voi saada kaikkea: sekä onnellisen parisuhteen että sinkkuelämän edut. Jos poikaystäväsi saisi tietää, näkisi vaikkapa kuvia tai videon sinusta baarissa, mitä hän sanoisi, miten toimisi? Riskit voivat olla suuret.

Kuinka paljon alkoholilla mahtaa olla osuutta käyttäytymiseesi? Toimisitko samalla tavalla, jos olisit selvin päin? Jäin miettimään myös sitä, onko välttämätöntä tavata ystäviä baarissa. Varsinkin kun kerrot, että usein käy niin, että vietätkin illan kavereittesi sijasta jonkun vieraan miehen seurassa.

Se, että kirjoitit meille tästä asiasta, kertoo minulle, että sinulla on arvot kohdallaan ja rakastat poikaystävääsi paljon ja pidät suhdettanne tärkeänä. Tämä ristiriita arvojesi ja käyttäytymisesi välillä syö sinua monella tavoin. Joudut kantamaan syyllisyyttä ja salaisuuksia. Se ahdistaa ja vie voimia. Mieti siis, mikä on sinulle kaikkein tärkeintä ja miten se näkyy käytännössä.

Lopuksi haluan vielä heittää sinulle kysymyksen uniisi liittyen. Mikä mahtaa olla alitajuntasi viesti sinulle näiden unien kautta? Vain sinä itse osaat siihen vastata.

Olet onnekas, kun olet saanut löytää suuren rakkauden. Toivon teille onnellista ja rakkaudentäyteistä elämää yhdessä.

Lämmöllä
Paula, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen 16-vuotias tyttö ja olen ollut yhdessä myös 16-vuotiaan poikaystäväni kanssa 6kk.Suhteemme on alusta asti ollu hyvä ja olemme rakastaneet toisiamme todella paljon ja on vaan tuntunut niin oikealta olla yhdessä. Mutta nyt olen masentunut ja vajonnut tosi syvälle ja se on ollut rankkaa suhteellemme. Joulun jälkeen on ollut paljon hyviä hetkiä ja paljon huonoja, välillä nautimme toistemme seurasta ja välillä vain tuntuu ettei toimi meiän välillä. Nyt nämä viimeiset viikon on ollut haastavimpia kaikista ja erosimme koska ei vaan toiminut.Nyt olemme miettineet paljon tunteitamme ja mitä haluamme ja emme haluaisi erota mutta molempien tunteet ovat ihan solmussa ja osa sanoo että rakastaa ja toinen että ei eikä tämä toimi ja en tiedä miten selvittää mitä haluamme. Tauko kun emme näe tai puhu on jo pidetty mutta ei auttanut ja haluamme silti puhua toisillemme ja ainakin olla kavereita. Joten haluaisin neuvoja nyt miten molemmat voivat päättää mitä haluamme ja että tunteet eivät olisi solmussa enää.

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Olet pohtinut paljon parisuhteenne tilaa, sen mahdollista tulevaisuutta sekä myös erovaihtoehtoa. Tämä kertoo minulle vastuullisuudestasi; haluat tehdä ison elämänratkaisun eri vaihtoehtoja rauhassa puntaroiden. Myös se, että otit yhteyttä Suhdeklinikkaan ja kysyit neuvoa, kertoo minulle siitä, että otat parisuhteen vakavasti ja huomioit myös poikaystäväsi tunteet. Pidä tästä vastuullisuudesta kiinni jatkossakin!

Kirjoitit, että olette seurustelleet poikaystäväsi kanssa puolisen vuotta ja teillä on ollut paljon rakkautta. Tämä hyvä alkuvaihe on tukeva kivijalka, joka mahdollistaa pidemmän parisuhteen rakentamisen, mikäli niin haluatte. On myös tärkeää, että voitte vaikeuksienkin keskellä palata ajatuksissanne siihen vaiheeseen kun kaikki oli vielä hyvin. Minkälaista teillä silloin oli? Entä mikä on nyt muuttunut suhteessanne? Mitä kaipaat tällä hetkellä?

Kerroit, että olet nyt masentunut ja se (masennus) on kuormittanut parisuhdettanne. Oletkohan saanut jonkinlaista ammattiapua masennuksesi hoitoon? Jos et ole, suosittelen sinut hakeutumaan opiskelijaterveydenhoitoon tai vaikkapa omalle terveysasemallesi tilanteen arvioimiseksi. Hoitamaton masennus on aina riski parisuhteelle. Se on ikään kuin parisuhteen "kolmas pyörä", joka vie paljon energiaa niin masentuneelta itseltään kuin kumppaniltakin. Siksi on tärkeää, että ammattihenkilö arvioi masennuksen tilaa ja hoitovaihtoehtoja sekä ohjaa tarvittaessa eteenpäin esimerkiksi psykoterapiaan. Kun masennus hellittää, se vaikuttaa myönteisesti masentuneen ihmisen omaan elämänlaatuun, mutta myös läheisiin. Ja kun mikä tahansa parisuhteen "kolmas pyörä" (oli se sitten kolmas henkilö, suhteessa liikaa tilaa / aikaa vievä harrastus, työ, päihteet tai joku muu) saadaan hallintaan tai poistettua, on parisuhteessa jälleen enemmän "happea" ja se voi paremmin.

Kirjoitat, että sekä omat että poikaystäväsi tunteet ovat tällä hetkellä solmussa. Toisaalta haluatte olla erossa, toisaalta yhdessä. Tämä kuvastaa hyvin ristiriitaista tilannetta: lähteäkö vai jäädä. Suosittelen, ettette tee mitään isoa ratkaisua ennen kuin masennusasia on selvitetty. Parisuhteessa tulee vastaan monenlaisia vaiheita ja ehkäpä olette nyt ensimmäisen kriisivaiheen keskellä, josta on kuitenkin mahdollista jatkaa yhdessä eteenpäin.

Lämpimin ajatuksin
perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: Olen alkanut epäillä, että miehelläni 61v.saattaa olla diagnosoimaton jonkinasteinen asbergenin syndrooma tai narsistisia piirteitä käyttäytymisessään. Hän nimittäin saa suht usein raivokohtauksia,jos asiat eivät mene halutulla tavalla. Hän voi hermostua yli äyräiden ,jos vaikka ei löydä puhelintaan, hanskojaan heti..vaikka autan etsimisessä. Ovi paiskataan kiinni, niin että lasit helisee tai mikä tahansa käteen osuu, se saattaa lentää lattialle ja hajota.Hän on rikkonut muutamia tuoleja säpäleiksi, auton oven, erilaisia tavaroita ym. Hän on kontrolloiva ja määrää kaikesta,kaikki pitää tehdä, niinkuin hän sanoo.Tälläisina päivinä, kun kaikki hajoaa ympäriltä, minusta tuntuu, ettei ole mitään järkeä kannatella yksinään kulisseja. Toisinaan taas tunnen suurta surua ja huolta hänestä ja yritän selittää miltä minusta tuntuu. Välillä tuntuu siltä,että hän nauttii saadessaan olla häijy ja ilkeä. Mitä tämä tälläinen käyttäytyminen on?

"Neuvoton Nelli"

VASTAUS: Luulen, että olet liian kauan joutunut kannattelemaan hankalaa ja raskasta tilannettanne. Kysymyksestäsi ei käy ilmi, miten kauan olette olleet yhdessä ja onko miehesi aina käyttäytynyt arvaamattomasti ja aggressiivisesti. Oletan, että kyse on siitä, että miehesi käyttäytyminen on muuttunut. Että kyse on muutoksesta, joka on yllättänyt sinut ja, kuten kirjoitat, huolestuttanut sinua. Se on ehkä juuri asia johon sinuna tarttuisin. Olet miehestäsi huolissasi ja haluaisit varmasti hänelle apua. Raivokohtaukset, tavaroiden särkeminen ja kontrollointi ovat väkivaltaista käyttäytymistä, jota ei saa, eikä tarvitse kenenkään sietää. Eli olen huolissani myös sinusta.

Ajattelen, ettei ole mahdollista diagnosoida miestäsi kuvauksesi perusteella. Diagnoosia tärkeämpää on, että te molemmat, hän ja sinä pääsette avun piiriin. Miehesi tulisi ohjautua lääkäriin, jotta voidaan sulkea pois kaikki mahdolliset fyysiset sairaudet jotka joskus aiheuttavat yllättävää, aggressiivista käyttäytymistä. Jos kyse on taas jostain psyykkisestä oireilusta, vaikka masennuksesta, siihenkin voi saada apua. Kun asiat on selvitetty ensiksi terveydenhoidon puolella voi lähteä miettimään sinun tukemistasi ja parisuhteenne tilannetta.

Olisi tärkeää, että saisit tilaa kertoa tunteistasi ja tarpeistasi, että miehesi kuuntelisi sinua ja ymmärtäisi, miten paljon hänen käyttäytymisensä ahdistaa ja pelottaa sinua. Jos, ette keskenänne löydä keskusteluyhteyttä, tulisi teidän hakeutua yhdessä avun piiriin, esimerkiksi Kirkon perheneuvonnan kautta. Yksin et tämänhetkisestä tilanteestanne selviä-

Kaikkea hyvää sinulle toivoo
perheneuvoja Kati

KYSYMYS: Olemme olleet naimisissa kohta 10v ja meillä lapset 2v, 7v ja 9v. Päivittäisessä arjessa ahdistaa puhumattomuus ja mitään sanomattomuus. Arki lasten ja työn kanssa on toki kiireistä, mutta kyllä siihen väliin pitäisi mahtua aitoa välittämistä toisesta. Kaipaan sitä, että mies kyselisi ja olisi kiinnostunut ajatuksistani ja puuhistani. Puhumme kyllä ns. tärkeistä asioista, kuten rahasta, työstä ja isoista päätöksistä. Mutta kaikki kepeä jutustelu tuntuu kadonneen. Kaikki on vain suorittamista. Lapsista iloitsen ja heille tulee annettua huomiota runsain mitoin. Ehkä siinä ohessa on tullut vähän unohdettua puolison huomioiminen ja on jotenkin vaikeaa lähestyä toista. Ei mies lastenkaan tekemisistä niin kovin paljoa kysele, minulle kertovat kaikki huolensa ja ilonsa. Työpäivän jälkeen mies kaatuu sohvalle ja saattaa koko illan roikkua älypuhelimen kanssa netissä. Auttaa kyllä osassa kotitöistä ja tekee ns. omat tehtävänsä, mutta vetovastuu on minulla. Tunnen itseni kovin yksinäiseksi. Minulla on hyvin vähän ystäviä, käytännössä en ole yhdenkään kaverin kanssa viettänyt kunnolla vapaa-aikaa yli 8 vuoteen. Puhelimessa tulee puheltua oman äidin kanssa.

Työ on vastuullista ja kuuntelen muiden ihmisten suruja ja huolia. Lähipiirissäkin on ollut raskaita asioita ja tuntuu että kaikki kaadetaan minun kuultavakseni ja luotetaan että minä sitten huolehdin ja järjestelen parhaani mukaan. Puoliso on kanssani samalla alalla, joten vertaistuki tulee lähinnä häneltä. Joskus tuntuu siltä, että maailmassa ei ole yhtään ihmistä, joka olisi aidosti kiinnostunut elämästäni ja ajatuksistani (lapsia ei voi tähän laskea). En koe olevani masentunut, koska saan iloa monistakin arkipäivän asioista. Mutta kaipaan enemmän sisältöä elämään. En pelkkää puurtamista päivästä toiseen samanlaisena. Eniten huolestuttaa se, että nämä asiat tuntuvat vaivaavan vain minua. Mies vaikuttaa tyytyväiseltä, kunhan saa seksiä riittävästi.

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! Kuvailet siinä hienosti ja moniulotteisesti parisuhteenne tilannetta. Tilanteenne on varmaan tuttu elämän "ruuhkavuosissa" eläville. Kaikki sujuu periaatteessa hienosti, arki pyörii lasten ja työn ympärillä. Omat harrastukset jäävät, ystävyyssuhteisiin ei ehdi, tai kasa panostaa.Elämä on kiireistä, mutta myös kuormittavaa. Vähitellen parisuhde valuu yhä sivummalle, keskiöön kun pyrkii tulemaan helpommin asioita, jotka vaativat huomiota tai puuttumista saman tien. Helposti käy myös niin, että vaikka molemmat osallistuvat kotitöihin ja lastenhoitoon, on vetovastuu useimmiten toisella vahvemmin. Se ei haittaisi, jos puolisoilla olisi keskenään hyvää vuorovaikutusta; keskustelua, yhteisiä kiinnostuksen kohteita, läheisyyttä ja huumoria. Jotenkin tuntuu että ne puuttuvat liitostanne, tai ainakin niitä tarvittaisiin lisää.

Parisuhteen tulisi olla muutakin, kuin tiimi, joka toimii. Muutakin kuin "suorittava porras", jonka tehtävänä on, että asiat sujuvat ja huolto pelaa. Parisuhde on paikka, jossa kaksi aikuista kohtaavat toisensa, jossa on mahdollisuus näyttää omat tunteet ja tarpeet. Parisuhde voisi olla paikka, jossa voimme kasvaa persoonana. Parisuhteessa toivomme, että saamme osaksemme kiintymystä, huomiota ja ymmärrystä. Sanoitat hienosti, kun kirjoitat "...jotta kokisin olevani hänelle tärkeä, että hän tavallaan näkisi minut".

Kirjoitat epäilyksestäsi, että olet ehkä yksin tyytymätön tilanteeseenne, että mies on tyytyväinen "kunhan saa seksiä riittävästi". Oma kokemukseni perheneuvojana on se, että useimmiten myös toinen osapuoli on tyytymätön ja tuntee samoin, että jotain elämästä puuttuu, mutta ei ehkä osaa sanoittaa sitä.

Mietit, miten voisit paikata tai korjata suhdettanne tai lisätä arkeenne asioita, jotka toisivat lisää suhteeseenne läheisyyttä. On hienoa, että mietit sopivaa lähestymistapaa, ettet syyllistäisi miestäsi, ettei hänelle tulisi oloa, että vika on yksin hänen. Kirjoitat avoimesti ja viisaasti. Ajattelen, että jos lähestyt miestäsi samanaisella asenteella, voi se tuottaa hedelmää. Olette olleet 10 vuotta naimisissa, ehkä olette tulleet kohtaan, jossa toista pitää helposti itsestäänselvyytenä. On aika kertoa, ettei niin ole. Että te tarvitsette läheisyyttä ja yhteyttä voidaksenne tuntea olevanne ainutkertaisia ja arvokkaita.

Kerrot myös yksinäisyydestäsi. Voisiko siihen tulla muutos? Voisiko vanhoja ystävyyssuhteita elvyttää? Voisiko uusia syntyä, vaikkapa jonkun harrastuksen myötä? Kaikkea yhteyttä, jota tarvitsemme, emme saa kotoa tai perheestämme. Me ihmiset tarvitsemme ympärillemme välittäviä ja lämpimiä ihmisiä, joiden kanssa jaamme tavallisia asioita, itkemme itkumme ja iloitsemme arjen ihmeistä.

Sellaista toivoisin sinulle!
perheneuvoja Kati

KYSYMYS: Hei, olemme seurustelleet nelisen vuotta miesystäväni kanssa. Minulla pitkä liitto takana, josta kaksi lasta. Puolisolla myös lapsia. Puolisolla hyvin tiiviit välit sukulaisiinsa, minulla huomattavasti väljemmät. En ole tottunut tiiviiseen yhteyden pitoon sukulaisten kanssa. Minua ahdistaa kun mieheni jatkuvasti on yhteydessä mm. veljeensä ja on hirmu kiinnostunut veljensä lasten kuulumisista, tuntuu että ihan liian kiinnostunut. Ennen minua puolisoni ei ole juuri seurustellut, vaan elämä on pyörinyt sukulaistensa ympärillä. Olen tottunut että seustellessa ollaan tiiviisti yhdessä (ei liian tiiviisti kuitenkaan, teen paljon omia juttuja) ja että asiat jaetaan parisuhteen kesken, asioista neuvotellaan ja kerrotaan mitä aiotaan tehdä.

Nyt minusta on ruvennut tuntumaan että ehkä olenkin liian vaativa ja kontrolloiva. Haluaisin tietää puolisoni aikeet ja menot, haluaisin että edes soittaisi että nyt meen käymään kaverilla ja jos esimerkiksi aikoo antaa lapselleen rahaa. Haluaisin tukea myös hänen isyyttään. Antaa neuvoja ja vinkkejä, sanoa mikä on minusta oikein ja mikä väärin. Näin oletan hänen myös tekevän lasteni kanssa ja hyväksyn hänen ehdotukset lasteni kasvatukseen, ja neuvottelemme niistä. Mutta jotenkin minusta tuntuu että hän ei halua minun neuvojani mihinkään vaan kaikki on hänen (ja sukulaistensa tekemänä) aina oikein. Ja yleensä aina kun sanon oman mielipiteen (tarkoitan hyvää) niin saan kiukun niskaani ja syyttelyn että hänestä tuntuu että ei voi itse päättää mitään ja kaikkeen pitäisi olla lupa kysymässä. Kovasti ymmärtää näkemykseni esim rahan annossa työssäkäyvälle lapselleen ja omatoimisuuteen opettamiseen. Mutta käytännössä ei vaan halua kuulla ja toteuttaa yhteisiä näkemyksiämme. Välillä on kotona niin väsyneenä että ei jaksa kiinnostua minun ja lasteni tekemisistä pätkääkään, häneen ei saa oikein kontaktia mitenkään. Vetoaa aina väsymykseen. Mutta samalla hetkellä on valmis lähtemään vierailulle veljensä luo jossa on yltiöpäisen kiinnostunut lapsista ja heidän tekemisistä. Väsymys katoaa ja asenne muuttuu. Hän muuttuu iloiseksi ja puhuvaiseksi hetkessä. Naureskelee ja vitsailee. Mutta samalla sekunnilla kun poistumme heiltä hän palaa väsymysmoodiinsa.

Kiinnostus lasteni menestyksistä on täysi nolla mutta veljensä lapset huomioi lupaamalla jätskiä tms palkaksi, onnittelemalla yms. Lapsensa vierailu menee myös samaa rataa, koskaan ei väsytä ja aamullakin hyppää ekana sängystä (vaikka normisti viimeisenä) niin iloisena ja pirteänä. Mutta kun lapsi lähtee, alkaa apatia. Minun sukulaisten vierailut istuu sohvalla ja plärää nettiä. Ei osallistu juurikaan kiinnostuneesti keskusteluun. Olenko minä tässä tapauksessa liian herkkä ja mustasukkainen? Vai miksi minusta tuntuu että minussa ja lapsissani on vika ettemme voi tuottaa hänelle sitä iloa mitä perheen pitäisi tuottaa? Olenko liian kotrolloiva kun haluan tietää asioista mitkä liikuttaa meidän perhettä ja haluan olla päättämässä perhettä koskevissa asioissa? Mikä on liian kontrolloivaa?

VASTAUS: Se, mikä on liian vaativaa ja kontrolloivaa, on mietittävä erikseen jokaisessa suhteessa. Sen perusteella mitä kerroit, ei tule sellaista kuvaa että menisit mahdottomuuksiin. Mutta jos kumppanisi on eri mieltä, on teidän koitettava keskustelemalla löytää sellainen linja, joka teille molemmille sopii. Hänellä voi olla hyvin erilainen ajatus siitä, millä lailla omista menoista, raha-asioista, ym. kerrotaan. Teidän on lyötävä pöytään molempien toiveet ja odotukset, ja katsottava, onko niistä leivottavissa sellainen kompromissi, jonka molemmat voivat hyväksyä. Ja jos ette pääse yksimielisyyteen, täytyy miettiä, onko suhteessa niin paljon muita hyviä puolia, että on valmis kestämään eroavaisuudet tässä asiassa.

Sama koskee sitä, miten ollaan yhteydessä sukulaisiin. Teillä on tässä asiassa kovin erilaiset taustat ja tottumukset. Periaatteessahan siinä ei ole mitään pahaa, että sisarukset ovat läheisiä toisilleen. Kiinnostusta veljen lapsiin voi selittää se, että kumppanisi on tuntenut heidät pienestä pitäin ja kiintynyt heihin. Sinun lapsesi ovat hänelle vieraampia, kun olette olleet vasta nelisen vuotta yhdessä. Mutta jos asia häiritsee sinua, on syytä käydä keskustelua. Sinun olisi kuitenkin hyvä ymmärtää sitä, että sukulaiset ovat kumppanillesi tärkeitä ja hyväksyä melko kiinteäkin yhteydenpito.

Väsymys ja haluttomuus kotona on sitten toinen juttu. Sinun on varmaankin kysyttävä häneltä ihan suoraan, miksi hän on niin väsynyt ja haluton sinun ja lastesi kanssa. Onko hänellä jotain hampaankolossa, mitä hän ei saa sanotuksi? Syyt on hyvä selvitellä juurta jaksain. Sinulla on myös oikeus esittää toiveesi siitä, että hän osoittaisi enemmän kiinnostusta sinua ja lapsiasi kohtaan. Jos muutosta ei tule, voi olla vaikea jatkaa suhdetta.

Mielestäni on aivan kohtuullista toivoa, että silloin, kun on ihmisiä kylässä, ei plärätä nettiä. Tässä asiassa et ole liian herkkä. Varsinkin, jos hän kykenee siihen silloin, kun hänen omat sukulaisensa ovat kylässä.

Ystävällisin terveisin
Perheneuvoja Tero